YRITTÄJYYS, MARKKINOINTI & KOULUTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YRITTÄJYYS, MARKKINOINTI & KOULUTUS"

Transkriptio

1 Elintarviketieteiden Seuran jäsenlehti Kehittyvä 6/2013 kehittyvaelintarvike.fi Elintarvike Oma yritys houkuttaa Erikoisruokavaliotuotteilla kysyntää YRITTÄJYYS, MARKKINOINTI & KOULUTUS I Kehittyvä Elintarvike 6/2013 1

2 MP_KehElin_175x257_Joulu_08_CON :24 Page Kehittyvä Elintarvike 6/2013 I

3 n PÄÄKIRJOITUS 6/2013 Tonneilla kilpailuetua Kuva: Pirjo Huhtakangas Kuusi vuotta sitten Elintarviketieteiden Seuran 60-vuotisjuhlissa eräs alan konkari haastoi onnitteluissaan seuran jäseniä. Hän tuntui olevan kyllästynyt niin sanottuihin ton-elintarvikkeisiin, ja kutsui niitä vaivaisruuaksi. Puhuja tarkoitti kaikkia niitä elintarviketuotteita, joista oli poistettu jotakin ja jotka oli merkitty joillakin seuraavista määreistä: rasvaton, laktoositon, sokeriton, viljaton, maidoton, pähkinätön, kolesteroliton, gluteeniton, hiivaton Lista oli jo siihen aikaan varsin pitkä. Kuuden vuoden aikana uusia tonneja on tullut lisää: Myynnissä on entisten lisäksi muun muassa lisäaineettomia, säilöntäaineettomia, ilman natriumglutamaattia valmistettuja, e-koodittomia ja geenimuuntelemattomia tuotteita. Mutta onko näistä ton-elintarvikkeista yksikään vaivaisruokaa? Eivät ainakaan kaikki. Päinvastoin, ne estävät vaivojen syntymistä. Kuluttajien tarpeet ovat moninaiset. Esimerkiksi joku ei voi syödä sairastumatta gluteeni- tai laktoosipitoisia ruokia, jolloin gluteenittomat ja laktoosittomat vaihtoehdot ovat kullanarvoisia. Sitä paitsi tarjolla on ollut kiitettävästi niin kuusi vuotta sitten kuin tänäkin päivänä aivan muuntelematonta perusruokaa. Jos joku ei halua ton-ruokaa, voi hän aivan vapaasti valita ruokansa niin sanotusti kaikilla mausteilla. Itse asiassa ton-elintarvikkeet voivat avata ja ovat jo avanneet uusia markkinoita myös kansainvälisesti. Suomalaiset ovat olleet edelläkävijöitä erityisruokavalioon soveltuvien tuotteiden ja niiden valmistusteknologian kehittämisessä. Maailman markkinoilla on kysyntää näille tuotteille ja teknologioille. Syyskuussa osallistuin eduskunnassa GMO-vapaa Suomi Summitiin, jossa puhui muutama kansanedustaja ja USA:n markkinoita tuntevat henkilöt. Useimpien puhujien kanta perustellusti oli se, että suomalaisen ruuan erityisominaisuus, puhtaus, katoaa, jos Suomi hyväksyy GMO:n. Suomalainen ruoka putoaa halpojen elintarvikkeiden joukkoon ja menettää kansainvälisesti kilpailukykyään. Lisäksi GMO:sta on tulossa kirosana, jota kuluttaja ei liitä mihinkään hyvään. Onneksi muutamat suomalaiset elintarvikeyritykset ovat kieltäneet tuottajiltaan GMO-rehun käytön. Olisi nimittäin harmillista, jos kaikki elintarviketarjonta perustuisi yhteen menetelmään. Jatkossakin on hyvä olla erilaisia vaihtoehtoja tarjolla, myös ton-ruokia. Kiitos lehden lukijoille, kirjoittajille, ilmoittajille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta! Joulurauhaa ja menestystä Uudelle Vuodelle! On myös hienoa, että suomalaisessa lihantuotannossa ei käytetä kasvuhormoneja tai antibiootteja. Olen nimittäin vakuuttunut, että erilaisilla tonneilla, myös merkinnällä hormoniton, antibiootiton ja geenimuuntelematon, on mahdollisuus lisätä suomalaisten yritysten kilpailukykyä yhä vaativimmilla kuluttajamarkkinoilla. Uskallusta, yrittäjyyttä ja eväitä rohkeaan markkinointiin tarvitaan, jos mieli kasvattaa suomalaisen elintarvikealan kilpailukykyä. Niin vanhat kuin uudet tonnit kunniaan! Raija Ahvenainen-Rantala päätoimittaja, TkT?? I Kehittyvä Elintarvike 6/2013 3

4 s.28 Palkkatyöstä yrittäjäksi Elintarviketieteiden maisteri Laura Hyvärinen on siirtynyt palkkatyöstä yrittäjäksi. s.36 Verkkoruokakauppa kasvaa Verkkoruokakauppa kiinnostaa nyt suomalaisia. Kauppahalli24:ssä ostokset kuljetetaan termobokseissa asiakkaille. s.44 Erikoiskahvit kiinnostavat Suomalaisia kiinnostavat myös erikoiskahvit, tumma paahto ja erilaiset suodatusmenetelmät. Kuva: Paula Aito Kuva: Kauppahalli24 Kuva: Meira Sisältö Pääkirjoitus: Tonneilla kilpailuetua, Raija Ahvenainen-Rantala...3 Kolumni: Elintarvikeyrittäjillä riittää haasteita, Erkki Vasara...6 Lukijalta: Voin syönnistäkö sydäninfarktiriski? Kari Salminen...8 Lukijalta: Bigiruuan aikakausi! Jarmo Markula...9 Pakina: Yritystä vientiin, Heikki Manner...37 Maailma mausteilla: Ruoka on maailman paras bisnes, Ari Virtanen...38 n Ajankohtaista Valvontayksiköiden laatujärjestelmissä ja riskiperusteisuudessa puutteita, Outi Lepistö Ilmainen portaali toimintavarmuuden itsearviointiin, Pirjo Huhtakangas Luomutuotteiden lisäaineet tarkastellaan uudestaan, Marja Nuora Standardisoinnissa tapahtuu, Eija Mäkinen Tekes etsii uusia biotalouden liikeideoita, Heikki Aro n Teema: Yrittäjyys, markkinointi & koulutus Puheenvuoro: Älä hyväksy, uudistu ja menesty! Pekka Stenholm & Ulla Hytti Pekka Mattila: Konkreettiset arvot ja arkiset pelisäännöt tarpeen työpaikoilla, Pirjo Huhtakangas...20 Elintarviketuonti Venäjältä voi kasvaa merkittävästi, Ekaterina Klimahin & Jukka Kaitaranta...22 Yrittäjyys itää? Markku Hurme...26 Laura Hyvärinen: Palkkatyöstä yrittäjäksi, Raija Ahvenainen-Rantala...28 Esa Luomanperä: Yrittäjät etsivät jatkajia, Pirjo Huhtakangas...30 Erikoisruokavalioiden tuotteet tekevät Irlannissa vasta tuloaan, Markus Ahonen...32 Yhteiskehittämisellä nostetta lähiruokaan, Maria Antikainen & Marketta Niemelä...34 Verkkoruokakauppa on lähtenyt kasvuun, Pirjo Huhtakangas...36 n Ravitsemus & Terveys Ravitsemuksen supersyksy, Kaisu Meronen...40 D-vitamiinin saanti parantunut, rasvan ja hiilihydraattien laatu heikentynyt, Kaisu Meronen..42 n Talous & Markkina Erikoiskahvit nousussa, Pirjo Huhtakangas...44 n Tapahtumia Täysjyvää kannattaa käyttää, Marika Lyly...48 WorldFood Moscow -messut näköalapaikka Venäjän markkinoille, Ekaterina Klimahin & Jukka Kaitaranta...50 n Tiede & tutkimus Tiedekatsaus: Pakkausten ominaisuuksista kuluttajakokemuksen muotoiluun, Toni Ryynänen...52 Opinnäytetöitä...54 n Palstat Uutuuskirjoja...55 Haarukassa...56 Tunnustuksia...57 Nimityksiä...58 Tapahtumakalenteri...58 Hankintaopas...59 n ETS-sivut Delta-Enterprise seuran uusi kannattajajäsen, Anna Kojo...63 Clean Label puhutti, Raija Ahvenainen-Rantala...64 ETS-palsta, Anna Kojo Kehittyvä Elintarvike 6/2013 I

5 s.20 Kuva: Aalto University Executive Education Oy Konkreettiset arvot ja arkiset pelisäännöt tarpeen Aalto University Executive Education Oy:n toimitusjohtajan, professori Pekka Mattilan mukaan työpaikoille tarvitaan nyt arvojohtamista ja arkipäivän pelisääntöjä. Tarvitaan konkreettiset arvot ja selkeät pelisäännöt, jotta työyhteisö toimii hyvin, hän summaa. Teemat & erikoisteemat Nro ilmestyy teema 6/ Yrittäjyys, markkinointi & koulutus 1/ Ammattikeittiöt & Ruokatrendit 2/ Vastuullisuus, Ravitsemus & Tuotekehitys 3/ Raaka-aineet & Lisäaineet 4/ Prosessit & Pakkaaminen 5/ Analytiikka, Hygienia & Jäljitettävyys Erikoisteema: Elintarvikeketju esittäytyy 6/ Koulutus, Markkinointi & Kansainvälinen kauppa Erikoisteema: Lehden 25-vuotisjuhlanumero n Mikäli haluat kirjoittaa lehteen, ota hyvissä ajoin yhteyttä toimitukseen, jotta kirjoitukselle voidaan varata tilaa. Kunkin numeron sisäl tö päätetään jo noin kolme kuukautta ennen lehden ilmestymistä. Toimitus pidättää itsellään oikeuden muokata ja lyhentää tekstejä. Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta. Kirjoituksista ei makseta palkkioita. Kirjoituksissa ja ilmoituksissa esitetyistä mielipiteistä vastaa niiden laatija. n Kehittyvä Elintarvike -lehteä julkaisee Elin tarviketieteiden Seura r.y. (ETS). Se on maamme suurin elintarvikealan yhdistys. Seura toimii yhdyssiteenä tutkimuksen ja teol lisuuden välillä ja kattaa elintarvike kemian, -teknologian ja -ekonomian sekä ravitsemuksen ja biotekniikan alueet. I Kehittyvä Elintarvike 6/2013 5

6 n KOLUMNI Elintarvikeyrittäjillä riittää haasteita Kuva: Jaakko Hiidenhovi Mtt Vanhan vitsin mukaan alkavan elintarvikeyrityksen ensimmäinen hankinta on hyvä juristi. Totuus ei ehkä kuitenkaan ole ihan niin yksioikoinen. Tosin keskustelu yrittäjyyden ongelmista kulminoituu usein elintarvikelainsäädäntöön, käytännössä pitkälti lain tulkintaan ja sen valvontaan. Näin myös Suomen Pienjuustolayhdistyksessä, jonka edustajana olin tapaamassa joustavuusmissiota alkuvuodesta Joustavuusmissio selvitti tietojen keräämistä EU:n hygienialainsäädännön soveltamisesta pienissä liha- ja maito-alan laitoksissa. Silloinen Suomen Pienjuustolayhdistyksen puheenjohtaja Pekka Hytönen pyysi minutkin mukaansa saatesanoilla: Nyt meitä sitten haukutaan ihan EU-tasolla, tähän asti ovat kotimaiset voimat riittäneet. Ennakko-odotukset eivät siis korkealla olleet. Itse tilaisuus painottui kuitenkin viranomaisten toimintojen arviointiin, ei niinkään yrittäjien, ja sujui keskustelevassa hengessä. Hyvä niin. Lainsäädännön haasteita on välttää liian yksityiskohtaisia määräyksiä, ne kun sitovat joustojen mahdollisuudet minimiin. Toisaalta liian avoimeksi kirjatut säädökset aiheuttavat tulkintaeroja. Eniten polemiikkia nostattava asia lienee: Miksi toi saa tehdä noin, mutta minä en? Edellä kerrottu esimerkki oli muutaman vuoden takaa, mutta uusin pk-elintarvikeyritysten toimintaympäristötutkimus (Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2013) vahvistaa asiaa. Tutkimuksen tulosten mukaan yli puolet yrityksistä koki elintarvikelainsäädännön olevan suurin menestyksen rajoittaja. Erityisesti tämä korostui lihasektorilla: tulosten mukaan 80 prosenttia liha-alan yrittäjistä koki lainsäädännön olevan merkittävä rajoittava tekijä. Syynä tähän ovat lihantarkastuksen vaatimukset, joita pienteurastamot ovat voimakkaasti kritisoineet. Marjayrittäjistä 61 pro- senttia sekä maidonjatkojalostajista ja leipomoista yli 50 prosenttia mainitsi nimenomaan lainsäädännön menestyksen rajoittajaksi. Kyselyyn vastasi 31 marjayrittäjää. Samaa mieltä oli 57 prosenttia juures- ja perunajalostajista (vastaajia 39 yritystä). Keskustelu yrittäjyyden ongelmista kulminoituu usein elintarvikelainsäädäntöön. Ongelmia siis tuntuu olevan, mutta mitä ratkaisuksi? Kaksi keinoa ainakin tulee mieleen: koulutus ja edunvalvonta. Maa- ja metsätalousministeriö on teettänyt selvityksen pk-yrittäjien neuvonnan ja koulutuksen tarpeesta (Rahkio 2012). Selvityksen kehitysehdotuksissa esitetään erityisesti mikroyritysten ja pienten yritysten tarpeita palvelevan kouluttajakoulutuksen järjestämistä. Lisäksi ehdotetaan koulutusmateriaalien keskitettyä tuottamista sekä kouluttajakoulutuksen resursointia. Kouluttajien välistä yhteistyötä ja viranomaisten ja kouluttajien välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa tulee edelleen kehittää. Hyvä, koulutetaan ensin kouluttajat. Näin vältytään yleiskoulutuksilta, joihin kiireisiä yrittäjiä on vaikea saada. Alkuvuodesta ministeriö on perustanut ruokapoliittisen neuvottelukunnan, jonka elintarvikelainsäädännön ja -valvonnan jaostossa toimii pk-elintarvikeyrittäjyyden ryhmä. Ryhmän tehtävänä on edistää ministeriön toimialaan kuuluvissa asioissa elintarvikealan pk-yritysten sekä lainsäädännöstä ja valvonnasta vastaavien viranomaisten vuoropuhelua. Tätä kanavaa on markkinoitava yrittäjille, ja siinä me kehittäjät olemme tärkeässä asemassa. Ryhmällä on toki käytössään omat palautekanavansa (esimerkiksi Eviran palautelaatikko), joista nousee varmasti yksittäisiä epäkohtia, mutta parhaiten voimme edistää yritysten asiaa keräämällä yrittäjien kokemuksia yhteen. Alueellisista kehittäjistä koostuvan Ruoka- Suomi -teemaryhmän käytännön työssä näin on toimittukin, mutta pieniä elintarvikeyrityksiä edustavien yhdistysten on myös aktivoiduttava. Toisille valittaminen ehkä helpottaa oloa, mutta ei ratkaise itse ongelmaa. Epäkohdat on saatava paperille, on tuotettava perusteltuja ratkaisuehdotuksia ja vietävä pienyritysten asioita eteenpäin. Yhteisesti koettujen ongelmakohtien poistaminen on helpommin toteutettavissa tätä kautta kuin käytäntöjen räätälöinti aina yrityskohtaiseksi. Sekä yrittäjien että valvojien koulutus auttavat yrityskohtaisten tapausten ratkaisua. Sopivia aiheita ei puutu, ainakin seuraavat asiat synnyttävät näkemyseroja: raakamaidon tuotantoon ja luovutukseen liittyvät asetusmuutokset, kalan rantaperkaus, lihantarkastuksen modernisointi ja OIVA-järjestelmän laajentuminen. Katsotaan, tarvitaanko näiden kanssa avuksi sitä ihan aluksi kaipaamaani hyvää juristia? Erkki Vasara puheenjohtaja, ETM Elintarviketieteiden Seura ry Kirjoittaja toimii myös Suomen Pienjuustolayhdistys ry:n sihteerinä. 6 Kehittyvä Elintarvike 6/2013 I

7 Kehittyvä Elintarvike 24. vuosikerta Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN-L ISSN (Painettu) ISSN X (Verkkojulkaisu) Julkaisija TOIMITUS PÄÄTOIMITTAJA TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Avustajat TOIMITUSKUNTA 6/2013 Neuvottelukunta Elintarviketieteiden Seura r.y. PL 115, Helsinki p./f. (09) Raija Ahvenainen-Rantala p Pirjo Huhtakangas p Anne Haikonen Anna Hillgrén Heikki Manner Kaisu Meronen Mari Sandell Jari Toivo Virpi Varjonen/Tanska Ari Virtanen/Etelä-Korea Raija Ahvenainen-Rantala Jarmo Heinonen Pirjo Huhtakangas Saara Hyvönen Markku Koskela Eeva Lindroth Markus Luhtala Erkki Vasara Sampsa Haarasilta Matti Kalervo Eeva-Liisa Lehto Merja Leino Jussi Loponen Janne Sallinen Tarja Suomalainen Marleena Tanhuanpää Jari Toivo Päivi Tähtinen Erkki Vasara Parhaat reseptit kestävät aikaa Laadukkaat raaka-aineet ja arvostetut eurooppalaiset kumppanit. ILMOITUSMYYNTI Ulkoasu PainO Tilaushinta 2014 Kansikuva Lehden tilaukset ja osoitteenmuutokset sekä ETS r.y:n jäsenasiat Infoteam Oy p. (09) f. (09) Mari Kivi Vammalan Kirjapaino Oy Kestotilaus 59 /vsk. määräaikaistilaus 65 /vsk. kestotilaus oppilaitokset 48 /vsk. määräaikaistilaus 55 irtonumero 9,50 + postituskulut vähintään 10 kpl jälkitilaus 2,50 /kpl + postituskulut. Hintoihin sisältyy ALV Raija Ahvenainen-Rantala Elintarviketieteiden Seura ry. Anna Kojo assistentti-taloudenhoitaja PL 115, HELSINKI p , f. (09) info@ets.fi I Kehittyvä Elintarvike 6/2013 7

8 n LUKIJALTA Voin syönnistäkö sydäninfarktiriski? Voin kulutus on maassamme lisääntynyt parin viime vuoden aikana, mistä syystä erityisesti maitorasva on noussut jälleen ravitsemuskeskustelun polttopisteeseen. Vanhat väitteet maitorasvan sydänhaitallisuudesta nostavat taas päätään, vaikka 2000-luvun tutkimuksissa maitorasvalla ja sepelvaltimotautikuolleisuudella ja -sairastavuudella ei ole havaittu yhteyttä. Kansanterveyslaitoksen ja Harvardin yhteinen SETTI-tutkimus (1) oli ensimmäisiä, huolellisesti tehtyjä tutkimuksia, joka vakavasti horjutti yleistä käsitystä voin sydänhaitallisuudesta. Tutkimus kohdistui herkkään riskiryhmään, keski-ikäisiin suomalaisiin tupakoiviin miehiin (n=21 930). Voin kulutuksella, joka enimmillään oli keskimäärin 51,2 g/pv, ei ollut yhteyttä lisääntyneisiin sepelvaltimotautitapahtumiin. Myöskään tyydyttyneillä rasvahapoilla yleisesti ja voissa runsaahkosti esiintyvillä lauriini- (C12), myristiini- (C14) ja palmitiinihapolla (C16) ei ollut edellä mainittua haitallista yhteyttä. Sittemmin 2000-luvulla laajoissa meta-analyyseissä on kiistattomasti vahvistettu, ettei tyydyttyneillä rasvoilla ja sydän- ja verisuonisairastuvuudella ja -kuolleisuudella ole yhteyttä (2 4). Heikkouksia ruokapäiväkirjanpidossa Itä-Suomen yliopistossa toteutettiin SETTItutkimuksen kanssa samoihin aikoihin alkanut ja vuonna 2005 päättynyt SVVT-tutkimus. Siitä on poimittu voin käyttöä ja sydäninfarktiriskiä käsittelevä aineisto. Tulokset on julkaistu vertaisarvioituna alkuperäistutkimuksena vasta äskettäin, kahdeksan vuotta tutkimuksen päättymisen jälkeen (5). Alkuperäisestä SVVT-tutkimuskohortista valikoitiin 61 prosenttia, yhteensä 1981 keski-ikäistä miestä, joiden ruokapäiväkirjat olivat saatavilla. Heidän voin kulutuksensa ja sydäninfarktitapahtumat kartoitettiin. Voin kulutus laskettiin tutkimuksen alussa tehdyn neljän vuorokauden ruokapäiväkirjanpidon perusteella. Mahdollisia muutoksia voin käytössä 16 tutkimusvuoden aikana ei tarkistettu kertaakaan huolimatta Itä-Suomessa harjoitetusta voimakkaasta voin vastaisesta valistuksesta. Valistuksen on kuitenkin sanottu vaikuttaneen suuresti sikäläisiin ruokatottumuksiin, joten vain kertaluonteisesti tehty ruokapäiväkirjanpito on varmasti voin kulutuksen mittarina vanhentunut ja epätarkka. Tutkimuksen (5) päätelmänä todetaan, että runsas voin käyttö, yli 51 g/pv, oli yhteydessä lisääntyneeseen sydäninfarktiriskiin. Riski lisääntyi 4,3 prosenttia jokaista kymmentä päivittäin käytettyä voigrammaa kohden. Tulos on ristiriidassa SETTI-tutkimuksen tuloksen kanssa, mihin ei viitata. Epidemiologisten tutkimusten heikkoutena voi yleisesti pitää tutkimuksen alussa toteutettua ravintokartoitusta. Laajassa SETTI-tutkimuksessa seurantoineen se on ollut kuitenkin SVVT-tutkimuksessa käytettyä kertakartoitusta selvästi huolellisempi. Maassamme pyritään pakonomaisesti osoittamaan maitorasva ja voi sydänhaitallisiksi. Rasvan kulutus mitattava verestä tai kudoksesta Voissa on 80 prosenttia maitorasvaa. Lisäksi se sisältää 16 prosenttia vettä, 1 2 prosenttia suolaa, sekä maitoproteiinia/peptidejä että laktoosia noin yhden prosentin verran ja hieman maitohappobakteereita (hapate). On vaikea olettaa, että vesi tai muut viimeksi mainitut voin pienainesosat aiheuttaisivat SVVTtutkimuksessa saadut sydänhaittatulokset. Syyn täytyisi siis olla maitorasvassa. Uudenaikaisessa, luotettavassa tutkimuksessa maitorasvan käyttömäärä mitataan henkilön verestä tai rasvakudoksesta (6 8). Pääsääntöisesti vain maitorasvassa esiintyvät penta- (C15) ja heptadekaanihappo (C17) leimaavat ihmisen rasvakoostumuksen ja kuvaavat maitorasvan käyttöä. Mitä enemmän maitorasvaa on kulutettu, sitä enemmän ko. rasvahappoja on henkilön rasvavarannossa. Määrittämällä nämä rasvahapot saadaan täsmällinen tieto nautitun maitorasvan määrästä luvulla on tehty useita tutkimuksia C15/C17-menetelmällä (9 12). Tutkimukset osoittavat yhtäpitävästi, ettei maitorasvalla ole yhteyttä infarktiriskiin, vaan se jopa vähentää sitä. Mitä enemmän maitorasvaa on käytetty, sitä vähäisempi on sydäninfarktin riski. Yhteneväinen tulos on saatu erilaisissa väestöryhmissä ja erilaisin maitotuotteiden kulutustottumuksin. Joskus kuulee sanottavan, että kalan rasvassa olevat erittäin vähäiset C15- ja C17- pitoisuudet haittaavat menetelmän luotettavuutta. Mahdollisuus on kuitenkin eliminoitu analysoimalla myös kalan rasvalle ominaiset omega-3 ryhmän eikosapentaeenihappo (EPA, C20:5) ja dokosaheksaeenihappo (DHA, C22:6). Niiden avulla määritetty kalarasvan kulutus ei muuta tulosta maitorasvan haitattomuudesta (9,10). Puolueettomuutta tieteelliseen kirjoittamiseen Voutilainen et al. (5) eivät viittaa edellä mainittuihin tutkimuksiin (1, 9 12) ja niiden tuloksiin, jotka ovat ristiriidassa heidän tuloksensa kanssa. He eivät liioin viittaa katsauksiin, jotka laajaan aineistoon perustuen osoittavat, ettei rasvaisillakaan maitovalmisteilla tai maitorasvalla ole yhteyttä lisääntyneisiin sydäntapahtumiin (13,14). Kirjoittajat toteavat, että heidän tuloksensa tukee aiempaa tutkimusnäyttöä voin käytön yhteydestä sydän- ja verisuonisairauksien riskiin. Aiempana tutkimusnäyttönä esitellään kaksi tutkimusta. Ensinnä mainitaan Seitsemän maan tutkimus. Se ei kuitenkaan millään tavoin yhdistä voita infarktiriskiin. Toisena 8 Kehittyvä Elintarvike 6/2013 I

9 mainitaan ruotsalainen naisiin kohdistunut tutkimus (15). Tutkimuksen tuloksesta annetaan aluksi oikea kuva: juuston ja leivänpäällysvoin käyttö olivat merkitsevästi yhteydessä sydäninfarktiin, mutta sitten jatketaan harhaanjohtavasti: juusto suojasi infarktilta ja voi lisäsi infarktiriskiä. Todellisuudessa voin kokonaiskäyttö, mikä luonnollisesti on ratkaisevaa ja jota myös itse SVVT-tutkimuksessa tarkastellaan, ei lisännyt riskiä. Tätä kirjoittajat eivät mainitse. Tämäkin tutkimus (15) siis asettuu niiden tutkimusten rintamaan, jotka osoittavat, ettei voin käytöllä ja infarktiriskillä ole yhteyttä. Tieteellisen toiminnan ensimmäinen periaate on omaan tutkimusaiheeseen liittyvän aikaisemman tiedon tarkka ja oikea tunteminen. Omia tutkimustuloksia julkaistaessa kaikki tämä tieto tulee esitellä avoimesti ja tarkasti. Vastaus otsikon kysymykseen on, että voin syönti ei lisää sydänsairastavuutta tai -kuolleisuutta. Näyttää kuitenkin siltä, että nykytutkimuksen kiistattomiin tuloksiin viittaamatta ja/tai niistä piittaamatta maassamme pyritään pakonomaisesti osoittamaan maitorasva ja voi sydänhaitallisiksi. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan omalta osaltani korostaa, että ravitsemuksessa kannattaa aina kohtuus, olipa kysymyksessä sitten luontainen voi, luontainen kasviöljy tai kasviöljyistä kovetetut margariinit. Kari Salminen professori Lähteet: 1. Pietinen P. et al Intake of Fatty Acids and Risk of Coronary Heart Disease in a Cohort of Finnish Men. Am J Epid. 145: Mente A. et al A Systematic Review of the Evidence Supporting a Causal Link between Dietary Factors and Coronary Heart Disease. Archiv Intern Med. 169: Skeaff CM & Miller J Dietary Factors and Coronary Heart Disease: Summary of Evidence from Prospective Cohort and Randomised Controlled Trials. Ann Nutr Metab. 55: Siri-Tarino PW. et al Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease. Am J Clin Nutr. 191: Voutilainen et al Voi ja sydäninfarktiriski. Suom Lääkäril. 68: Wolk A. et al Evaluation of a biological marker of dairy fat intake. Am J Clin Nutr. 68: Smedman A. et al Pentadecanoic acid in serum as a marker for intake of milk fat: relations between intake of milk fat and metabolic risk factors. Am J Clin Nutr. 69: Wolk A. et al Fatty acid composition of adipose tissue and serum lipids are valid biomarkers of dairy fat intake among men. J Nutr. 13: Warensjö E. et al Estimated intake of milk fat is negatively associated with cardiovascular risk factors and does not increase the risk of a first acute myocardial infarction. Brit J Nutr. 91: Biong AS. et al Intaek of milk fat, reflected in adipose tissue fatty acids and risk of myocardial infarction: a case-control study. Eur J Clin Nutr. 60: Aslibekyan S. et al Biomarkers of dairy intake and the risk of heart disease. Nutr Metab Cardiovasc Dis. 22: de Oliveira Otto MC., et al Biomarkers of Dairy Fatty Acids and Risk of Cardiovascular Disease in the Multi-Ethnic Study of Atherosclerosis. J Am Heart Assoc. 2:e (doi: / JAHA ). 13. German JB. et al A reappraisal of the impact of dairy foods and milk fat on cardiovascular disease risk. Eur J Nutr. 48: Soedemah-Muthu SS. et al Milk and dairy consumption and incidence of cardiovascular disease and all cause mortality: doserisponse meta-analysis of prospective cohort studies. Am J Clin Nutr. 93: Patterson E. et al Association between Dairy Food Consumption and Risk of Myocardial Infarction in Women Differs by Type of Dairy Food. J Nutr. 143:74 9 Bigiruuan aikakausi! Ruoka-ala on uudistunut hitaasti päätellen ainakin sen pohjalta, mitä alan keskustelua tulee vähän satunnaisesti seurattua. Funktionaaliset eli terveysvaikutteiset elintarvikkeet ovat edelleen keskeinen teema. Miksei kukaan ole käsitteellisellä tasolla vienyt aluetta eteenpäin? Itse tein jo yli kymmenen vuotta sitten pientä avausta alueella ja puhuin monifunktionaalisista elintarvikkeista. Ymmärrys ei kasva eikä kehitystä tapahdu, jollei myös viitekehys elä tässä päivässä ja mielellään vähän edelläkin. Tunnetustihan on niin, että tarvitaan paljon puhetta ja keskustelua, ennen kuin käytännön tasolla tapahtuu pienintäkään muutosta. Jos lähdetään pohjalta, mikä onkaan modernissa ajassa se kerros, joka luo ruuan elementaarisen tason? Sen digiajan piimaailmaa vastaavan? Vai voiko ruokamaailmassa näin paljon edes yksinkertaistaa? Miten laittaa orgaaniset ja epäorgaaniset samalle viivalle? Ammattipiireissä taitaa vain käydä niin, että ravintoaineet ovat kohta lähinnä popularisoivan terveysvalistuksen materiaalia. Jos ei ole uutta viitekehystä, ammattipuolellakin mennään aika vuoristorataa, kun milloin mikäkin teema nousee hetkeksi esiin. Mitä siitäkin tulisi, jos piisiruvalmistajan pitäisi puhua asioistaan geologin kivenkokoisin käsittein. Lopputulos olisi, että millään uudella ei näy olevan arvoa ja kaikki keskiarvoistuu. Uuden ruoka-alan puolella ei kyllä olla maailman parhaita kommunikoijiakaan. Ruuan aistinvaraisen maailman rikkaus on tullut oikein ryminällä Suomeen. Mutta sitä tietoa, että ruuan ja ihmisen suhde on myös fysiologisella puolella yhtä vivahteikas, ei ole saatu vietyä positiiviseksi viestiksi ja ennen kaikkea ratkaisuiksi. Jos tässäkin maailmassa sitten edetään lue etiketistä -tyyliin, ollaan aika suossa. Voidaanhan hyvin ajatella, että vaikka ruisleipäviipaleeseen liittyvä tietämys pitäisi olla samalla tasolla kuin kännykkää koskeva. Tuntematonta murua siinä ei olisi. Tämän ei silti tarvitsisi tarkoittaa mitään ylimääräistä muokkausta, vaan viipaleen arvo perustuisi lukemattomien edeltävien valintojen ketjuun, joka tähtäisi tietylle yksilölle tarkoitetun viipaleen aikaansaantiin. Jäljitettävyys käännettäisiin nurinpäin, jäljitettäisiinkin juuri sinulle sopivaa ruisviipaletta. Kaikki funktiot huomioonottaen. Ei kuulostaisi pahalta. Nykyiset ruokatehtaat ovat vielä kuin vanhanajan masuuneja. Keskiarvofunktionaalisen massan suolto riittää. Bigiajan tehtaita odotellessa! Jarmo Markula yrittäjä Tosikiito Kuvaajan nimi puuttui lihantarkastusjutusta Kehittyvä Elintarvike -lehden numerossa 5/2013 oli juttu Lihantarkastuslainsäädäntö uudistuu riskiperusteisemmaksi. Taittovaiheessa jutun kuvasta oli tipahtanut pois kuvaajan nimi. Sivun 26 kuvan oli ottanut Marja Fossi. Toimitus pahoittelee nimen poisjääntiä. I Kehittyvä Elintarvike 6/2013 9

10 n AJANKOHTAISTA Valvontayksiköiden laatujärjestelmissä ja riskiperusteisuudessa puutteita Kunnallisten elintarvikevalvontayksiköiden toiminnassa on merkittävää vaihtelua laadun, vaatimuksenmukaisuuden ja tehokkuuden osalta. Valvontayksiköiden toiminnassa on eniten puutteita toimivien laatujärjestelmien sekä toiminnan riskiperusteisuuden ja tavoitteellisuuden osalta. Tämä tuli esiin asiantuntijaverkosto EnviroVetin toteuttamassa hankkeessa, jossa arvioitiin kunnallisen elintarvikevalvonnan tasoa, laatua ja yhdenmukaisuutta. Pakkokeinojen käyttö on vaihtelevaa, ja niiden käytössä on sekä epäkohtia että oikeusturvan riittävästi huomioivia menettelyjä. Eniten poikkeamia aiheuttavat valvontatiheydet, jotka eivät perustu kohteiden riskinarviointiin. Toimijoilla ei ole täten mahdollisuutta vaikuttaa tarkastustiheyksiin tai niiden kautta muodostuviin maksuihin. Poikkeamia aiheuttavat myös mikrobikriteeriasetuksen vastaiset näytteenottovaatimukset sekä puutteellinen toiminta ruokamyrkytysepidemioissa. Asiakaskeskeisyys ja toiminnan läpinäkyvyys jäävät myös vähäisiksi. Toiminnan tasossa merkittävää vaihtelua Valvontayksiköiden toiminnan tasossa on merkittävää vaihtelua laadun, vaatimuksenmukaisuuden ja tehokkuuden osalta. Ääritapauksissa toiminnan ei voida katsoa täyttävän lainsäädännön minimivaatimuksia tai varmistavan riittävää elintarviketurvallisuuden tasoa valvonta-alueella. Toisaalta joissain yksiköissä toiminnan laatu ja organisointi lähentelevät jo standardien mukaista laadunhallintaa ja vaikuttavuutta. Johtopäätöksenä hankkeessa onkin, että arviointiin tarvitaan tilastoja ja lukumääriä syvempää tarkastelua ja valtakunnallista vertailua. Esimerkiksi pelkkä ruokamyrkytysepidemioiden määrän vertailu voi johtaa virheelliseen tulokseen, koska kaikissa yksiköissä ei ole lainkaan menetelmää epidemioiden havaitsemiseen ja seurantaan. Vastaavasti henkilöstövoimavaroihin vaikuttavat henkilömäärän lisäksi muun muassa pätevyys, johtaminen ja tavoitteiden asettaminen. Joissakin tapauksissa poikkeamien arvioidaan vaarantavan sekä elintarviketurvallisuuden että yhdenvertaisuuden toteutumisen. Laatujärjestelmien ja ohjeiden puute aiheuttaa erilaisia tulkintoja jopa saman yksikön sisällä. Näytteenottovaatimusten erilainen tulkinta on aiheuttanut tilanteita, jossa samalla näytteenottotiheydellä valvontakohde voi saada arvosanaksi oivallisen tai korjauskehotuksen. Tulosten perusteella suositellaan hankkeen jatkamista. Erityisesti yksiköiden johtajat toivoivat, että auditoinnit laajennetaan koskemaan kaikkia kunnallisia valvontayksiköitä ja tulokset saadaan jatkossakin yksiköiden käyttöön. Auditointimalli valvonnan kehittämiseksi Hankkeen tavoitteena oli auditointimalli, joka palvelisi sekä valvontayksiköiden omaa kehittämistyötä että valvonnan yhdenmukaistamista ja toisi tulosten avulla läpinäkyvyyttä asiakkaille, päättäjille ja kuluttajille. Hanke toteutettiin kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä kerättiin taustatietoa tämänhetkisen valtakunnallisen keskitason arvioimiseksi. Toisessa vaiheessa toteutettiin käytännön pilottiauditointi kuuteen kunnalliseen valvontayksikköön (noin 10 % yksiköistä). Taustatiedot kerättiin viidesosasta valvontayksiköitä. Tietoja kerättiin tilinpäätöksistä, valvontasuunnitelmien toteumaraporteista, toimintakertomuksista ja laatujärjestelmistä sekä johtajien haastatteluista. Tiedot muutettiin toiminnan tehokkuutta ja vaikuttavuutta kuvaaviksi suhdeluvuiksi, joissa painotettiin toiminnan vaa- Poiminta indikaattoriarvioinnista (yhteensä 50 kpl). Indikaattorit sisältävät sekä kvalitatiiviisia että kvantitatiivia tekijöitä. Vaatimuksenmukaisuus ja yhtenäinen toiminta varmistetaan toimivalla laatujärjestelmällä ja ohjeistuksella Laatujärjestelmä on ajan tasalla ja sitä toteutetaan käytännön valvonnassa Suunnitelmallisen valvonnan osuus % Virallisen valvonnan kustannukset /as Maksutuotot/kustannukset (%) Maksutuotot/valvontahlö ( /htv) Kustannukset/valvontahlö ( /htv) Tarkastus tai muu suorite/v/hlö, lkm-tavoite Suoritetavoitteiden toteutuminen % Valvonnan henkilöstön määrä/valvonnan laajuus Valvonnan suhteellinen osuus valvonnan henkilöstön työajasta % Pakkokeinojen käyttö on ohjeistettu selkeästi (ohjeet, mallit jne) Pakkokeinoja käytetään oikeasuhtaisesti, ts lievimmästä alkaen mutta vakavuus huomioiden Pakkokeinoprosesseihin käytetty aika (puutteen havaitseminen-pakkokeinoon ryhtyminen) on järkevä ja suhteessa puutteen vakavuuteen Pätevyyden ylläpitämisestä huolehditaan riittävällä koulutuksella ja seurannalla Henkilöstö on erikoistunut Työnkuvat ovat selkeät ja valvonnan kannalta järkevät Johdolla on selkeä ja aktiivinen rooli tavoitteissa ja niiden toteutumisessa sekä valvonnan linjauksissa Johto seuraa tavoitteiden toteutumista säännöllisesti ja tarvittaessa ryhtyy korjaaviin toimenpiteisiin Pisteytys: 0 = ei lainkaan = lainsäädännön vastaisuus eli POIKKEAMA, 1 = heikko, 2 = välttävä, 3=riittävä=valtakunnallinen keskitaso, 4 = hyvä, 5 = erinomainen 10 Kehittyvä Elintarvike 6/2013 I

Ulkoiset auditoinnit osana auditointijärjestelmää. ELT, ympäristöterveydenhuollon erikoiseläinlääkäri Outi Lepistö EnviroVet

Ulkoiset auditoinnit osana auditointijärjestelmää. ELT, ympäristöterveydenhuollon erikoiseläinlääkäri Outi Lepistö EnviroVet Ulkoiset auditoinnit osana auditointijärjestelmää ELT, ympäristöterveydenhuollon erikoiseläinlääkäri Outi Lepistö EnviroVet Auditointihanke, taustaa Tarve kunnallisen elintarvikevalvonnan (ja koko ympäristöterveydenhuollon)

Lisätiedot

Ulkoiset auditoinnit osana auditointijärjestelmää. ELT, ympäristöterveydenhuollon erikoiseläinlääkäri Outi Lepistö EnviroVet

Ulkoiset auditoinnit osana auditointijärjestelmää. ELT, ympäristöterveydenhuollon erikoiseläinlääkäri Outi Lepistö EnviroVet Ulkoiset auditoinnit osana auditointijärjestelmää ELT, ympäristöterveydenhuollon erikoiseläinlääkäri Outi Lepistö EnviroVet Auditointihanke, taustaa Tarve kunnallisen elintarvikevalvonnan (ja koko ympäristöterveydenhuollon)

Lisätiedot

HUOVI-portaali. Huoltovarmuustoiminnan uusi painopiste: toiminnallinen huoltovarmuus

HUOVI-portaali. Huoltovarmuustoiminnan uusi painopiste: toiminnallinen huoltovarmuus Miten yrityksesi toiminta jatkuu, kun sähkönsaannissa on pitkäkestoinen katko tietoliikenneyhteydet ovat poikki myrskyn vuoksi tuotantokiinteistö tuhoutuu tulipalossa tärkeimmän raaka-ainetoimittajan tai

Lisätiedot

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus

Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Ruokaväärennökset ja luomun luotettavuus Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti marjo.sarkka-tirkkonen@helsinki.fi @Marjo_ST p. 044-5906849 Fast methods

Lisätiedot

Kyselytutkimus standardeista ja. Mikko Turku / Kyselytutkimus standardeista ja. niiden käytöstä elintarvikevalvonnassa

Kyselytutkimus standardeista ja. Mikko Turku / Kyselytutkimus standardeista ja. niiden käytöstä elintarvikevalvonnassa Kyselytutkimus standardeista ja niiden käytöstä elintarvikevalvonnassa 1 Aineisto ja menetelmä Kysely yrityksille ja valvojille keväällä 2015 Osa kysymyksistä yhteisiä Tietämykset ja käsitykset standardeista

Lisätiedot

Luomu -aitous ja jäljitettävyys. Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Luomu -aitous ja jäljitettävyys. Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Luomu -aitous ja jäljitettävyys Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Taustaa AuthenticFood (Core Organic II-tutkimushanke) Fast methods for authentication

Lisätiedot

Sopimuksiin perustuva toiminnan jatkuvuuden hallinta

Sopimuksiin perustuva toiminnan jatkuvuuden hallinta Sopimuksiin perustuva toiminnan jatkuvuuden hallinta Haasteena verkoston toimintavarmuuden kehittäminen Ohjaus heikkenee Häiriö toimijan toiminnassa vaikuttaa verkoston toiminnan jatkuvuuteen 2 Vaatimuksia

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Tavoite selvittää Elintarvikealan pk-yritysten nykytila ja tulevaisuuden näkymät Toimintaympäristötutkimuksia tehty n 4 vuoden välein Edelliset 2004

Lisätiedot

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012

Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä suomalainen ruokaketju voi olla ylpeä? Seija Kurunmäki Tulevaisuustyöpaja 3.5.2012 Mistä voi olla ylpeä ja missä kehitettävää! Hyvät järjestelmät Pitkä ketju osataan Hygienia ja puhtaus Koulutus

Lisätiedot

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM

Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM Mistä tulevat hankehakujen painoalueet? 10.2.2015 Anna Lemström elintarvikeylitarkastaja, ruokaosasto, MMM 1 Sisältö Hankehaku 2014 painoalueet Taustalla vaikuttavat asiakirjat Elintarviketurvallisuuselonteko

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Tutkimusaineiston toimialoittainen yritysjakauma Toimiala N % vastanneista Ruoka-Suomi 2012 Leipomotuotteet 41 15,9 % 33 % Maidon jatkojalostus 14 5,4

Lisätiedot

Miksi auditoidaan? Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja

Miksi auditoidaan? Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Miksi auditoidaan? Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Vaatimus kudoslaitoksille: Fimean määräys 3/2014 Liite V 6. Laatukatselmus 6.1 Toiminnoille, joille lupaa haetaan, on oltava käytössä auditointijärjestelmä.

Lisätiedot

EVO-hanke 2012: Lisäainevalvonnan opastavat tarkastukset perehdytystä lisäainevalvontaan

EVO-hanke 2012: Lisäainevalvonnan opastavat tarkastukset perehdytystä lisäainevalvontaan EVO-hanke 2012: Lisäainevalvonnan opastavat tarkastukset perehdytystä lisäainevalvontaan Valtakunnalliset elintarvikevalvonnan koulutuspäivät Tampereella 24.-25.1.2012 Kirsi-Helena Kanninen (kirsi-helena.kanninen@evira.fi,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Miten luomun aitous voidaan tunnistaa?

Miten luomun aitous voidaan tunnistaa? Miten luomun aitous voidaan tunnistaa? Marjo Särkkä-Tirkkonen Erikoissuunnittelija, ETM Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Luomuelintarvikepäivät 1.10.2015, Helsinki Sisällöstä Yleisesti ruokaväärennöksistä

Lisätiedot

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus Uuselintarvikkeet Terveys ja elintarviketurvallisuus Johdanto Uuselintarvikkeiksi kutsuta an elintarvikkeita tai elintarvikkeiden ainesosia, joita on käytetty Euroopan unionissa (EU) vain vähän tai ei

Lisätiedot

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonnan säädökset Elintarvikelain 23/2006 mukaisesti kaikilla elintarvikealan toimijoilla on oltava

Lisätiedot

Luomutuotteiden valmistuksen erityispiirteet ja reseptiikka. Mikkeli 4.11.2013 Jaana Elo KoKo Palvelut

Luomutuotteiden valmistuksen erityispiirteet ja reseptiikka. Mikkeli 4.11.2013 Jaana Elo KoKo Palvelut Luomutuotteiden valmistuksen erityispiirteet ja reseptiikka Mikkeli 4.11.2013 Jaana Elo KoKo Palvelut Miten syntyy luomuelintarvike? Elintarvikkeet - > 50 % maatalousperäisiä ainesosia - 95 % sääntö -

Lisätiedot

Vierasainevalvontaprosessi. OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma

Vierasainevalvontaprosessi. OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma Vierasainevalvontaprosessi OSA: 1 Elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämävalvontaohjelma Evira/843/0411/2014 Eviran raportti Hyväksymispäivä X.X.2014 Tuoteturvallisuus Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja

Lisätiedot

LaatuNet ympäristöterveydenhuollon laatujärjestelmä ja YTH johtajat Outi Lepistö

LaatuNet ympäristöterveydenhuollon laatujärjestelmä ja YTH johtajat Outi Lepistö LaatuNet ympäristöterveydenhuollon laatujärjestelmä 19.9. ja 10.10.2017 YTH johtajat Outi Lepistö Esittelyn runko Miksi? Milloin? Auditointien antia YTH auditoinnit: oma pilotti 2012-13 MMM ja STM 2015-2016

Lisätiedot

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 EVO-projekti 2015 Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 Ylitarkastaja Jussi Peusa, Evira jussi.peusa@evira.fi Tässä esityksessä Käydään läpi pääpiirteittäin miksi kyseinen projekti mitä tavoitellaan

Lisätiedot

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen Elintarvikehuoltosektorin poolit Alkutuotanto pooli Kauppa- ja jakelupooli Elintarviketeollisuuspooli KOVAtoimikunta 14 aluetta Toimikunta

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten neuvontaa koskeva selvitys ja koulutusohjelma- projekti PK-Yrittäjien koulutus ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSTÄ

Elintarvikealan pk-yritysten neuvontaa koskeva selvitys ja koulutusohjelma- projekti PK-Yrittäjien koulutus ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Elintarvikealan pk-yritysten neuvontaa koskeva selvitys ja koulutusohjelma- projekti PK-Yrittäjien koulutus ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSTÄ 2.11 Seinäjoki, 9.11 Kuopio, 17.11 Hämeenlinna, 19.1.2012 Rovaniemi,

Lisätiedot

Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta

Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Luonnos - VAHTI-ohje 2/2016 Toiminnan jatkuvuuden hallinta Johdanto Kommentit ja huomiot - Johdanto Tiivistäisin alkuun jatkuvuuden määritelmän esim. seuraavasti:

Lisätiedot

Elintarvikeketjun valvonnan auditointijärjestelmän vuosiraportti vuodelta 2010. Evira/1170/0411/2011

Elintarvikeketjun valvonnan auditointijärjestelmän vuosiraportti vuodelta 2010. Evira/1170/0411/2011 Elintarvikeketjun valvonnan auditointijärjestelmän vuosiraportti vuodelta 2010 Evira/1170/0411/2011 Eviran raportti Hyväksymispäivä 30.6.2011 Valvonnan kehittämisyksikkö Hyväksyjä Esittelijä Maria Teirikko

Lisätiedot

HUOVI-PORTAALIN MAHDOLLISUUDET KUNNILLE

HUOVI-PORTAALIN MAHDOLLISUUDET KUNNILLE HUOVI-PORTAALIN MAHDOLLISUUDET KUNNILLE HUOLTOVARMUUSORGANISAATION TYÖKALU JOHTAJA TUIJA KYRÖLÄ Kevät 2013 Johtaja Tuija Kyrölä 1 PALVELUNA KUNNALLE & VARAUTUMISEN VERKOSTO VIRTUAALINEN KOHTAAMISPAIKKA,

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

Suoritusraportointi: Loppuraportti

Suoritusraportointi: Loppuraportti 1 (5) Suoritusraportointi: Loppuraportti Tiimitehtävä, 20 % kurssin arvosanasta Ryhmän vetäjä toimittaa raportit keskitetysti projektiyrityksille Raportti sisältää kaksi osiota: Johdon tiivistelmän (Executive

Lisätiedot

Pienimuotoisen maidonjalostuksen hyvät käytännöt & Pienmeijeriopas

Pienimuotoisen maidonjalostuksen hyvät käytännöt & Pienmeijeriopas Pienimuotoisen maidonjalostuksen hyvät käytännöt & Pienmeijeriopas Pienmeijeripäivät Johanna Aho, Hämeen ammatti-instituutti Sivu 2 Hyvät käytännöt toiminnassa Parantavat ja kehittävät - yrityksen tuotteiden

Lisätiedot

Kemialliset tutkimukset elintarvikkeiden vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi (Eviran ohje 17069/1)

Kemialliset tutkimukset elintarvikkeiden vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi (Eviran ohje 17069/1) Kemialliset tutkimukset elintarvikkeiden vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi (Eviran ohje 17069/1) Marika Jestoi Evira/Tuoteturvallisuusyksikkö Yleistä ohjeistusta aiheesta toivottu jo pitkään miten

Lisätiedot

Häiriötilanteisiin varautuminen korkeakoulukentässä. Kari Wirman IT Valtakunnalliset IT-päivät Rovaniemi

Häiriötilanteisiin varautuminen korkeakoulukentässä. Kari Wirman IT Valtakunnalliset IT-päivät Rovaniemi Häiriötilanteisiin varautuminen korkeakoulukentässä Kari Wirman IT2012 - Valtakunnalliset IT-päivät 31.10.2012 Rovaniemi Jatkuvuudenhallinta Jatkuvuudenhallinnalla tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä,

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013

Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Toimintaympäristötutkimuksia tehty n 4 vuoden välein Edelliset 2004 ja 2008 Sähköinen kysely Tukena Ruoka-Suomi teemaryhmä ja Aitojamakuja.fi Kohderyhmänä

Lisätiedot

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015

Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 EVO-projekti 2015 Jäljitettävyyden valvontaprojekti v. 2015 Ylitarkastaja Jussi Peusa, Evira jussi.peusa@evira.fi Miksi? EU: Elintarvikeketjun rikollisuuden vastustaminen elintarvikkeiden koostumukseen

Lisätiedot

Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta

Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta Ravintolisäseminaari Helsingin yliopiston pieni juhlasali Ravintolisätoimijan velvollisuudet (1) - toiminta Elintarvikealan toimijan on noudatettava

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva?

Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva? Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva? Toimijan omavalvonta Viranomaisvalvonta Kuluttajat 16.10.2014 Toimijan omavalvonta Lähtökohta: Toimiva omavalvontasuunnitelma Toimija varmistaa vaatimusten toteutumisen

Lisätiedot

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä Projektin tarve: Mihin tarpeeseen, haasteeseen tai ongelmaan projektilla haetaan

Lisätiedot

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään

Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähiruoka tuo leivän moneen hämäläispöytään Lähde: HY Ruralia-instituutti; Ruokatuotannon aluetaloudellisen vaikuttavuuden selvitys Hämeessä, 2012 MTK Häme Ohjelmapäällikkö Päivi Rönni Lähiruoka on.. MTK:n

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Jäljitettävyysjärjestelmän hyödyt

Jäljitettävyysjärjestelmän hyödyt Miksi viljan jäljitettävyysjärjestelmää tarvitaan? Jäljitettävyysjärjestelmän hyödyt Ari Ronkainen MTT 28.11.2013 Agroteknologiaverkosto Viljaketju Vastuullisuus Viljelijä Ostaja Teollisuus, Prosessoija

Lisätiedot

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo

ETU SEMINAARI Helsinki, Säätytalo ETU SEMINAARI 10.5.2012 Helsinki, Säätytalo Terveydenhuolto osana tulevaisuuden laatujärjestelmiä ja auditointeja Tuija Lilja Kehityspäällikkö, laatutoiminnot SAARIOINEN OY Tuotantoeläinten terveydenhuolto

Lisätiedot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-

Lisätiedot

Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat

Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Sääntelyn vähentäminen ja ravintolat 30.5.2017 Veli-Matti Aittoniemi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Luomun käyttäjän käsikirja

Luomun käyttäjän käsikirja Luomun käyttäjän käsikirja on koottu Viesti luomusta oikein hankkeessa avuksi ammattikeittiöille ja kaupan alalle luomun varmentamiseen ja viestintään. Käsikirja on helppokäyttöinen opas, josta tarvittavat

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Finpron kansainvälistymispalveluiden uudistuminen Jukka Lohivuo Aluepäällikkö, Export Finland 27.11.2014

Finpron kansainvälistymispalveluiden uudistuminen Jukka Lohivuo Aluepäällikkö, Export Finland 27.11.2014 Finpron kansainvälistymispalveluiden uudistuminen Jukka Lohivuo Aluepäällikkö, Export Finland 27.11.2014 2 25/09/2014 Finpro Finpron kansainvälinen verkosto 3 25/09/2014 Finpro Export Finlandin palvelut

Lisätiedot

Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden?

Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden? Kuinka mittaan lehdistötiedotteen vaikuttavuuden? 11.2.2015 Sanelma Helkearo M-Brain 1 M-Brain Mitä me teemme? M-Brain on globaalisti toimiva tietopalveluyritys, jolla on toimistot seitsemässä maassa.

Lisätiedot

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia.

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia. KESKIJOHDON OSAAMISTARPEET Vastaajan taustatiedot: Vastaaja on: Vastaajan vastuualue: 1. Tiimin esimies tai vastaava 2. Päällikkö tai vastaava 3. Johtaja 1. Johto ja taloushallinto 2. Tutkimus ja kehitys

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY

SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY SATAFOOD KEHITTÄMISYHDISTYS RY Jatkuvan parantamisen työkalut - Laatu- ja toiminnanohjausjärjestelmät 13.10.2016 Marika Kilpivuori Jatkuva parantaminen ISO 22000:2006, kappale 8.5.1 Jatkuva parantaminen:

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi

Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi Yritysturvallisuuden johtamisen arviointi Kiwa Rima Kiwa Inspecta Trust, Quality & Progress Mitä hyvä yritysturvallisuuden johtaminen on? Turvallisuuden johtaminen on tavoitteellista ja liiketoimintaa

Lisätiedot

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. OSALLISTUJATIEDOT Kilpailutyön nimi* Mainostoimisto* Mainostava yritys / yhteisö* Mediatoimisto* Muut KILPAILULUOKKA* Vuoden paras lanseeraus

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella! Kampanjakuvaus on tuomareiden tärkein

Lisätiedot

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle 1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka

Tietoturvapolitiikka Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...

Lisätiedot

Eviran uusi opas elintarvikkeiden mikrobiologisista tutkimuksista Ylitarkastaja Taina Niskanen Hygieniayksikkö

Eviran uusi opas elintarvikkeiden mikrobiologisista tutkimuksista Ylitarkastaja Taina Niskanen Hygieniayksikkö Eviran uusi opas elintarvikkeiden mikrobiologisista tutkimuksista Ylitarkastaja Taina Niskanen Hygieniayksikkö Ajankohtaista laboratoriorintamalla, Helsinki 13.10.2010 Elintarvikkeiden mikrobiologiset

Lisätiedot

LUOMU Nyt! 27.9.2011 Joensuu Jaana Elo

LUOMU Nyt! 27.9.2011 Joensuu Jaana Elo LUOMU Nyt! Joensuu 1 Elintarviketurvallisuusorganisaatio 2 Jäljitettävyys ja luotettavuus läpi koko ketjun Miksi lakia piti taas muuttaa? 3 Kuka nyt valvoo mitäkin Kuntien elintarvikevalvonta Markkinavalvonta

Lisätiedot

Luonnos valtioneuvoston selonteoksi elintarviketurvallisuudesta

Luonnos valtioneuvoston selonteoksi elintarviketurvallisuudesta LAUSUNTO 26.2.2010/SH Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia HARE: MMM004/2010 Luonnos valtioneuvoston selonteoksi elintarviketurvallisuudesta Pyydettynä lausuntona luonnoksesta

Lisätiedot

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila -kyselytutkimus Tavoitteena laaja yleiskuva suomalaisen markkinoinnin tilasta ja kehityksestä

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Yrityksessä toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Hoitokontaktin kirjaamisen auditointi. Matti Liukko MHL-Palvelut oy Matti.liukko@kolumbus.fi +35850 5597850

Hoitokontaktin kirjaamisen auditointi. Matti Liukko MHL-Palvelut oy Matti.liukko@kolumbus.fi +35850 5597850 Hoitokontaktin kirjaamisen auditointi Matti Liukko MHL-Palvelut oy Matti.liukko@kolumbus.fi +35850 5597850 Matti Liukko WONCA luokituskomitea ICPC, Kuntaliitto: DRG, RAVA, FIM Laatujohtaminen Kuntaliitto

Lisätiedot

Laatusertifikaattien hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa tarkastukset ja auditoinnit

Laatusertifikaattien hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa tarkastukset ja auditoinnit Laatusertifikaattien hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa tarkastukset ja auditoinnit EHY:n koulutuspäivät 14-15.4.2016 Janne Lundén elintarvikevalvonnan yliopistonlehtori Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön arvioinnin ja kehittämisen työvälineet - auditointi ja osaamiskartta

Nuorten tieto- ja neuvontatyön arvioinnin ja kehittämisen työvälineet - auditointi ja osaamiskartta Nuorten tieto- ja neuvontatyön arvioinnin ja kehittämisen työvälineet - auditointi ja osaamiskartta Arviointityövälineiden kehittämisen taustaa Kolme nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointialuetta

Lisätiedot

Suomen Standardisoimisliitto ja oppilaitosyhteistyö. INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUM 4.10.2012, Tampere

Suomen Standardisoimisliitto ja oppilaitosyhteistyö. INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUM 4.10.2012, Tampere Suomen Standardisoimisliitto ja oppilaitosyhteistyö INSINÖÖRIKOULUTUKSEN FOORUM 4.10.2012, Tampere Mitä on standardisointi? > Standardisointi on yhteisten ohjeiden ja toimintatapojen laatimista helpottamaan

Lisätiedot

TIETOTILINPÄÄTÖS. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto. Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä

TIETOTILINPÄÄTÖS. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto. Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä TIETOTILINPÄÄTÖS Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä 20.5.2014 TSV:n tsto/ylitarkastaja Arto Ylipartanen 2 LUENNON AIHEET 1.

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

Ketjuauditoinnit. TEVA Tampere ja Oulu Ylitarkastaja Anna Huttunen, Evira

Ketjuauditoinnit. TEVA Tampere ja Oulu Ylitarkastaja Anna Huttunen, Evira Ketjuauditoinnit TEVA Tampere ja Oulu Ylitarkastaja Anna Huttunen, Evira Auditointijärjestelmien tavoitteena: onko rehu- ja elintarvikelainsäädäntöön sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskeviin sääntöihin

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää

Lisätiedot

Valvontatietojen julkistaminen, OIVA:n tilannekatsaus

Valvontatietojen julkistaminen, OIVA:n tilannekatsaus Valvontatietojen julkistaminen, OIVA:n tilannekatsaus Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 13.5.2014 Mia Piipari Elintarvikehygieniayksikkö Tilastoja Oivasta Tilastot päivitetään ennen

Lisätiedot

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Uutta luovaa taloutta Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Murros Meneillään on talouden murros. Tiedon, osaamisen, luovuuden ja merkitysten rooli kasvaa. Uudistuva talous, digitalisoituva

Lisätiedot

LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA

LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA Tämä tarkistuslista tukee vaikuttamis- ja verkostotyön laadun arviointia ja kehittämistä. Tarkistuslistaa voi hyödyntää sekä ohjaavana työkaluna

Lisätiedot

Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat. 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere Ulla Poutiainen, SULO

Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat. 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere Ulla Poutiainen, SULO Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere, SULO Oivahymy Tausta Mitä pilotissa tehtiin Kokemukset pilotista Jatkosuunnitelmat

Lisätiedot

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3 Liite I Liite I 2 (7) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 3 a) Elintarvikehuoneistojen ilmoitusten ja hakemusten käsittelyyn liittyvät tarkastukset 3 b) Säännöllisen valvonnan tarkastukset...

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi 1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki Green Key - teemailtapäivä tuotteiden vastuullisuudesta 17.4. Mokkamestarit, Tampere 25.4. Meira, Helsinki Ympäristömerkityt tuotteet Green Key sertifioiduissa kohteissa Aina Green Key -kohteissa: Päivittäiset

Lisätiedot

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä Hoitotieteen valtakunnallinen tutkijakoulu 30.3.2010 Päivikki Koponen, TtT, erikoistutkija THL TA1: Hyvinvointi ja terveyspolitiikat toimiala VETO:

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

Helsingin valmiussuunnitelma

Helsingin valmiussuunnitelma Helsingin valmiussuunnitelma Rakennusviraston toiminnan jatkuvuudenhallinta SKTY syyspäivät 21.10.2014 Timo Rytkönen Kaupungin valmiussuunnittelu Valmiuslaki (22.7.1991/1080) 40 : kunnan tulee valmiussuunnitelmin

Lisätiedot

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia

Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Myymälässä pakattujen juustojen mikrobiologinen laatu ja käsittelyhygienia Projektiyhteenveto 2014 Pääkaupunkiseudun kunnissa toteutettiin touko-lokakuussa 2014 yhteinen projekti, jonka tarkoituksena oli

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin? itä on ruokakulttuuri - kuluttajan silmin? toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi Finfood Suomen Ruokatieto ry Kulttuurin Kaukametsä -seminaari Onko ruoka kulttuuria? 7. 8.9.008 istä tuntee vahvan ruokakulttuurin?

Lisätiedot

ALKUPERÄMERKKI ELINTARVIKEMYYNNIN TUKENA

ALKUPERÄMERKKI ELINTARVIKEMYYNNIN TUKENA ALKUPERÄMERKKI ELINTARVIKEMYYNNIN TUKENA Ajankohtaista ruoka-alalla koulutuskiertue 2018 Kuva: Tuukka Ervasti Eeva Heikkilä Ruokatieto Yhdistys edistää suomalaista ruokakulttuuria. Viestimme suomalaisesta

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, henkilöstön kehittäminen Henkilöstön kehittäminen 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten suunnitelmallista

Lisätiedot

Valmiuspäällikkö Sakari Ahvenainen. Valmiusohje ja ajankohtaista varautumisesta. Helsingin TIVA ja joukkoviestintäpooli (JVP)

Valmiuspäällikkö Sakari Ahvenainen. Valmiusohje ja ajankohtaista varautumisesta. Helsingin TIVA ja joukkoviestintäpooli (JVP) Valmiuspäällikkö Sakari Ahvenainen Helsingin TIVA ja joukkoviestintäpooli (JVP) Valmiusohje ja ajankohtaista varautumisesta Lapin TIVA:n alueseminaari 24.9.2009 Rovaniemi JVP:n ohje valmius-suunnitelman

Lisätiedot

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014 KUMPPANUUSBAROMETRI KÄYNNISTÄÄ MAAKUNTASTRATEGIAN SEURANNAN Kumppanuusbarometrissa tarkastellaan maakunnan yleistä kehitystä ja maakuntastrategian toimenpiteiden toteutumista. Se on maakunnan keskeisten

Lisätiedot

TYÖLLISYYSFOORUMI

TYÖLLISYYSFOORUMI TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä

Lisätiedot

Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit

Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit Auditoinnin tavoitteet ja laadunvarmistuksen arvioinnissa käytettävät kriteerit Auditoinnin informaatio- ja keskustelutilaisuus Oulun yliopistossa 29.10.2009 emeritusprofessori Paavo Okko Auditointiryhmän

Lisätiedot

LOGHU3. Kokemuksia ja suosituksia

LOGHU3. Kokemuksia ja suosituksia LOGHU3 Kokemuksia ja suosituksia 31.3.2011 Pekka Rautiainen ja Irmeli Rinta-Keturi, Talent Partners Oy LOGHU3 on Huoltovarmuuskeskuksen, puolustusvoimien ja liikenne- ja viestintäministeriön yhteishanke,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Hämeenlinna

Hämeenlinna Hämeenlinna 24.5.2016 MIKÄ OIVA? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen perustuu elintarvikelakiin (23/2006). MIKÄ

Lisätiedot

Mitä kaikkea elintarvikkeen pakkaus kertoo?

Mitä kaikkea elintarvikkeen pakkaus kertoo? Mitä kaikkea elintarvikkeen pakkaus kertoo? SELKOESITE 1 Sisällys Mitä pakkaus kertoo... 3 Elintarvikkeen nimi... 4 Mistä elintarvike on valmistettu... 5 Päiväysmerkinnät... 7 Mistä elintarvike on peräisin...

Lisätiedot

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus OHJE 1 (5) VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET Kyselyn sisältö ja tarkoitus Valmeri-kysely on työntekijöille suunnattu tiivis työolosuhdekysely, jolla saadaan yleiskuva henkilöstön käsityksistä työoloistaan kyselyn

Lisätiedot