K r a via via viassa ssa palvellaan palv

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "K r a via via viassa ssa palvellaan palv"

Transkriptio

1 Karviassa palvellaan 1

2 Uusien palvelujen kehi äminen ja toimintakeskus Karviaan -hanke Yhdistysten toiminnasta on kerro u lyhyes saatujen etojen perusteella joko poimien Karvian kunnan ko sivulta tai yhdistysten ko sivuilta. Karvian kunta on saanut Ak ivinen Pohjois- Satakunta ry:n, ELY-keskuksen Manner-Suomen maaseudun yleishyödyllisenä kehi ämishankkeena rahoituksen Uusien palvelujen kehi äminen ja toimintakeskus Karviaan hankkeeseen vuonna Hankkeen yhtenä ajatuksena on saada synnyte yä kuntaan palveluita, joita täältä puu uu. Esim. etopankki josta löytyy kunnan harrastusmahdollisuudet, kunnan yri äjien ja yhdistysten tarjoamat palvelut. Hanketyöntekijä Anne Aho on palka u vetämään toimintaa kuudeksi kuukaudeksi. Kierrätyskeskus ja työpajat ovat toimineet Karviassa kaksi vuo a. Hankkeen tarkoituksena on selvi ää millaista yhteistyötä yritykset ja yhdistykset voivat tehdä kierrätyskeskuksen ja työpajan kanssa. Karviassa palvellaan leh on ainutlaatuinen leh johon on koo u karvialaisten yritysten ja yhdistysten edot lue elona. Rekisterit on paine u Karvian kunnan vuoden 2012 lue elosta, joita on täydenne y kyselyllä yhteys henkilöille. Kuntaan ei tule etoa uusista yrityksistä eikä yhdistyksistä eikä näiden loppumisesta, vaan edot pitää toimijoiden itse ilmoi aa kuntaan, jo a ne edetään lisätä ja poistaa mm. kunnan ko sivulta. Lehdessä on tarkemmin esiteltynä muutamia karvialaisia yrityksiä ja palveluntarjoajia, jotka halusivat osallistua hankkeeseen omalla panoksellaan. Karviaan on organisoitu toimintakeskus jossa on 5 etokone a käyte ävissä hankkeen ajan. Tietokoneet luovat uuden oppimis- ja etopalveluympäristön, joka sijaitsee kunnantalolla. Toimintakeskusta voivat hyödyntää esim. työ ömät, ikäihmiset, maahanmuu ajat, yri äjät jne. Toimintakeskukseen saavat tulla kaikki ope elemaan etotekniikan käy öä, käy ää etoverkkoa opiskeluun (esim. kieltenopiskelu), työn hakuun jne. Toimintakeskukseen on koo u vinkkejä miten interne ssä tehdään edonhakua ja miten etotekniikkaa voi hyödyntää virallisten asioiden hoidossa. Oppisoppi eli etokeskus on avoinna kunnantalon aukiolojen mukaan. Tilassa voi järjestää myös yhteisiä, etotekniikkaa hyväksi käy äviä koulutus laisuuksia. 2

3 Yhteispalvelupisteet Karvian kunnan virastossa Poliisin yhteispalvelupiste Poliisin yhteispalvelupiste sisältää asiakirjojen vastaano amista ja luovu amista sekä asioiden vireillepanoon ja käsi elyyn lii yvää yleisneuvontaa. Lupapalveluvalikoimaan kuuluvat mm. ajokor n uudistamiset iän myötä, vammaisen pysäköin lupahakemukset, ajokor lupiin lii yvät lääkärin- ja op kontodistukset ym. Passi-, henkilökor - ja ampuma-aselupahakemukset hoidetaan Kankaanpään poliisiasemalla, osoi eessa Paasikivenkatu 13, Kankaanpää. Kelan yhteispalvelupisteen palveluvalikoima Asiakkaan kertoman mukaiseen elämän lanteeseen lii yvä Kelaasioiden neuvonta (mm. hakemuksen täy ö, etuuksista ja hakuajoista kertominen yleisellä tasolla) Kelan hakemuksen, lii een tai muun asiakirjan vastaano aminen, pois lukien työeläkehakemukset ja työeläkejärjestelmän kuntoutushakemukset esi een/lomakkeen/palautuskuoren yms. Kelan materiaalin antaminen verkkopalveluiden käy öön opastaminen ajanvaraus kelan puhelinajanvarauspalveluun tai tapaamiseen asiakaspalau een vastaano aminen ja kirjaaminen Muu asiakkaan palvelu lanne Kela-asioissa Verohallinnon yhteispalveluneuvonnassa opastamme vero. -sivujen hyödyntämiseen edonhaussa sähköisessä muodossa olevien lomakkeiden, verotusohjeiden ja informaa on jakeluun lii yvät tehtävät verohallinnon verkko- ja puhelinpalvelujen käy öön lii yvä opastaminen ja neuvonta. Palveluihin ei kuulu verotusasiakirjojen vastaano aminen verotusasioiden vireille saa aminen veroneuvonta Asioiden vireille saa amiseksi asiakkaan tulee toimi aa asiakirjat pos tse tai muuten Verohallintoon asioiden verkko- tai puhelinpalvelun kau a. Työvoimahallinnon palvelut Karvian yhteispalvelupisteessä Palveluneuvoja opastaa sinua Työvoimahallinnon e-palvelujen käy öön mol. -sivustolla. Käytössä on yhteispalvelupisteen oma huone, jossa voimme rauhassa perehtyä asioihin. Aulan asiakaspää eellä voit käy ää mol. sivuston palveluja itsenäises. Yhteispalvelupisteessä saat opastusta työhakemuksen kirjoi amisessa ja työhallinnon palvelunumeroiden käytössä. Meillä on tarjolla myös esi eitä. Työvoimahallinnon etojärjestelmiin meillä ei ole valtuuksia. Työnhakuasi emme voi uusia, sen tekee työvoimaneuvoja. 3

4 Karviatalo Karviatalo on monitoimitalo joka tarjoaa monipuoliset liikunta-, kul uuri- ja nuoriso lat (estee ömyys huomioitu). Laajennetussa Karviatalossa on mainiot pui eet yhdistysten ja yritysten koulutus ja seminaari käyttöön. Karviasalissa on nykyaikaiset AV-välineet, 220 hengen teleskooppikatsomo sekä estee nen ympäristö näy ely loineen. Karviatalon alakerrasta löytyvät liikuntaestee ömät harraste- ja luokka lat, joissa on kaikki nykyaikaiset audiovisuaaliset lai eet sekä hyvin varusteltu kei ö. Karviatalon lat ovat vuokra avissa seminaari- ja kokouskäy öön tai yksityis laisuuksiin; lat sopivat mainios Tyky-toimintaan, leirien ja perhejuhlien pitopaikaksi. Vuokraushinnat ja lavaraukset liikuntasihteeriltä puh Neliscafén loissa on käytössä yleisölle etokone Internet-yhteydellä. Kuntosali Karviatalon 140 m² nykyaikainen kuntosali on varusteltu laadukkailla kuntosalilai eilla, jotka sopivat kaikenikäisille käy äjille. Kuntosalikor n voi lata liikuntasihteeriltä tai kunnan neuvonnasta. Käy ömaksut 50 vuosikor, 30 puoli vuo a 10 kuukausi, 2 kertamaksu 85 ulkopaikkakuntalaiset/vuosi Kuntosalin aukioloajat MA-PE LA SU Kirjasto Kirjaston palveluja Lainaustoiminta: kirjat, lehdet, epress, cd-levyt, dvd-levyt, cd-rom, seutulainaus Satakirjastoista, kaukolainaus, Internet-palvelut Tilat: tutkijanhuone (Karvian kirkonkirjojen mikro lmit ja kor t), käsikirjasto, kirjaston kokoelmat, leh en lukusali, lasten osastolla mm. televisio Yhteiset maksukäytännöt Satakirjastojen alueella tulevat voimaan läh en. Tiedot maksuista päivitetään kirjaston ko sivulle. Karvialaiset voivat varata Satakunnan alueen kirjastoista niissä olevaa aineistoa interne n tai kirjaston kau a. Kaikilla alueen kirjastokorteilla voi lainata missä tahansa Satakir- jastossa ja lainatun aineiston voi palau aa mihin tahansa alueen kirjastoon. Lainat voi uusia 8 kertaa, jos niihin ei ole varauksia tai eivät ole pikalainoja Kirjastossa on aukioloaikoina asiakkaiden käytössä 3 etokone a internet- yhteydellä (myös tulostus- ja teks nkäsi elymahdollisuus). Kirjastossa on käytössä myös tutkijanhuone sukututkijoille ja lai eet mikrokor en ja lmien lukua varten. Aukioloajat MA TI KE TO PE Karvian Kirjasto Tyyni Tuulion katu / /kirjasto 4

5 Liikuntapalvelut Karvian kunnassa on useita liikuntapaikkoja Karviatalo Karviatalolla on palloilusali joka on jae avissa kahteen osaan, monitoimisali pienliikuntalajien käy öön sekä hyvin varusteltu kuntosali ja erillinen pun /painonnostosali. Yläkoulun liikuntasali Karvian yläkoululla sijaitsee 140 neliön liikuntasali, jota voidaan käy ää erilaisten pienryhmien liikunta lana. Salin vieressä toimivat pesu- ja suihku lat. Kirkonkylän keskusurheiluken ä Karvian keskusurheiluken ä on yhdiste y yleisurheilu- ja palloken ä, 350 metrin pituinen neljän radan juoksurata, pituus-, korkeus- ja seiväshyppypaikka. Kirkonkylän palloiluken ä Aivan keskusurheilukentän vieressä sijaitsee 60m x 100m kokoinen palloiluken ä, jota käytetään talvisin myös luisteluken änä. Palloiluken ä mahdollistaa jalkapallon, pesäpallon ja jääkiekon pelaamisen. Keskustan lähiliikuntapaikka Yläasteen takana sijaitsee ympärivuo nen monitoimi- ja harrasteken ä. Asfaltoidulla monitoimikentällä on laa kahden tenniskentän lisäksi sulka- ja koripallon pelaamiseen. Kentän väli ömässä läheisyydessä sijaitsee myös nk. skei /minitramppi sekä rantalentopalloken ä. Talvisin paikalle pystytetään jääkiekkolaidat. Kyläkoulujen yhteydessä on myös jääkiekkokaukalot Kan ssa, Sarvelassa ja Sarassa. Uimarannat Karviassa on viisi yleistä uimarantaa. Kirkkojärven rantaan Karvian keskustaan on tehty virkistysalue, jossa on uimarannan lisäksi mahdollisuus leirintään ja matonpesuun. Yleisiä uimarantoja on myös Sarvelassa, Sarassa, Ras aisissa ja Marjasuossa. Rantalentopallokentät Rantapalloken ä löytyy Karviasta neljä; Kirkkojärven yleiseltä uimarannalta Willelästä, Keskustan lähiliikuntapaikalta, Torron harrastekeskuksen pihamaalta sekä Kan n koulun piha-alueelta. Valaistut kuntoradat Karvian valaistut kuntoradat ovat ympärivuo sessa käytössä Alkkiassa, Kan ssa, Kirkonkylässä, Sarvelassa, Saunaluomalla ja Sarassa. Frisbeegolfrata Karvian Frisbeegolf 9-reikäinen rata löytyy Karvian yläkoulun ja urheilukentän maastosta. Frisbeegolf radan värillisiä kar oja saa Karvian kirjastosta, ST 1 ja Hellun Herkusta. Kartan voi tulostaa myös kunnan ko sivulta Melontarei t Tampereen vesi- ja ympäristöpiiri on teettänyt Karvianjoen vesistöjen melontarei t -oppaan, jota saa kunnanvirastosta tai ko sivulta. Sopiva päivämatka on mm. Karvian kirkkojärvestä Jyllin leirikeskukseen, joka on pituudeltaan 33 km. Karvian moo orirata Karvian moo orirata tarjoaa mainiot puitteet jokamiesluokan harrastamiseen. Lisä- etoja saa Karvian ratayhdistykseltä. Moo orikelkkarei t Karvian moo orikelkkarei stön on luonut ja sitä ylläpitää Karvian kelkkailijat ry. Reit- kar a löytyy Karvian Jokipir Karvian kunnan Kan ssa luontoliikunta ja hiihtokeskuksen mökki; tupakei ö (n. 65 neliötä), sauna- ja pesu lat sekä nukkumaparvi. Pihapiirissä sijaitsee grillikatos ja Karvianjoessa on uin mahdollisuus ja valaistu kuntorata. Vuokraamisesta lisä etoja kunnan liikuntatoimesta. 5

6 Vapaa-ajan palvelut Karviassa paikkansa vakiinnu aneita vuosi aisia tapahtumia Kyrönkankaan Pelimannipäivä Karvian Nuorisoseura järjestää vuosi ain helmikuun toisena sunnuntaina Kyrönkankaan Pelimannipäivän vapaa-ajanlautakunnan kanssa. Pelimannipäivää vietetään oltermanni Eino Saaren tekemän kansanperinteen ja kansanmusiikin tallentamistyön vaalimiseksi. Karvia Laulaa ja Soi musiikkitapahtuma Kunnan kul uuripalvelut järjestää vuosi ain maaliskuussa eri yhteistyötahojen kanssa Karvia Laulaa ja Soi tapahtuman. Tilaisuuksissa on laulua, soi oa ja tanssia eri teemojen pui eissa. Karvian Markkinat Karvian Tea eriyhdistys ry järjestää vuosittain viikkoa ennen juhannusta Karvian Markkinat Karviatalon parkkipaikalla. Ohjelmassa on mm. Karvian Karaokemestaruuskilpailut ja torilla on myynnissä erikoistuo eita ympäri Suomen. Tea eritoimintaa Tea eri Sampola sekä Karvian Tea eriyhdistys tuo avat tea eriesityksiä vuosi ain yhteistyössä Jalasjärven kansalaisopiston kanssa. Esityspaikkana on nuorisoseurantalo Sampola, Karvian ulkomuseoalue sekä muut ajankohtaan ja aiheeseen sopivat paikat. Ko seutujuhla Heinäkuun toisena sunnuntaina järjestää Karvian ko seutuyhdistys ko seutujuhlan, jossa julkistetaan kuluvan vuoden Krupulaukku eli kunniakarvialainen. Karvia-Päivät Karvian Yri äjät ry järjestää elokuun ensimmäisenä viikonloppuna yhteistyössä eri yhdistysten kanssa Karvia-Päivät. Ohjelmassa mm. Karvian ty ö -kisa, ko seuturetki, Pareet Pirot -perinnepäivälliset, JM-ajot, tanssit, konser eja, kesätea eri, näy elyt, lastentapahtuma sekä sunnuntaina toritapahtuma Karvian keskustassa. Lisä etoa Willi Kansa -viikko Marraskuun alussa järjestää vapaa-ajanlautakunta yhdessä yhdistysten, yritysten, yksityisten ja yhteisöjen kanssa Willi Kansa -viikon ja yön eri teemojen pui eissa. Ohjelmassa on mm. näy elyjä, konser eja, teatteriesityksiä, päivällisiä, luentoja ja tansseja. Viikon aikana äänestetään Karvian vuoden kul uuriteko. Näy elytoiminta Karviatalon aulan näy ely loissa näy elyt vaihtuvat joka kuukausi. Tilat ovat kaikkien näy eillease ajien käytössä maksu a. Näy ely lavaraukset p Tapahtumista löytyy lisä etoja Karvian kunnan ko sivulta tai tapahtumajärjestäjien ko sivuilta. 6

7 Karvian Työpaja Karvian työpaja on osa Val -työpajaa, jonka päätoimipiste on Kankaanpäässä. Työpajatoiminnan päätarkoituksena on edistää työllisyy ä ja au aa yksilöllisen jatkopolun luomisessa. Tarjoamme työnhakijoille ja opiskelijoille mahdollisuuden kehi ää työelämätaitoja sekä amma llista osaamista. Val on Kankaanpään aikuiskoulutussää ön hallinnoima organisaa o. Karvian työpaja on toiminut vuodesta 2010, ensin aloi puutyöpaja ja 2011 teks ilipaja. Työpajoilla voi tee ää puutai ompelutöitä monipuolises ; asiakkaiden laustöitä, yrityksille alihankintatöitä. Tuo eita, joita on tehty pajoilla Karviassa, on myynnissä sekä suoraan pajalta e ä Moon Karviasta torimyymälässä. Työpaja avoinna: Ma 9-15 Ti - Ke 8-16 To 8 13:30 Pe 9-15 (pari oman viikon pe kiinni) Karvian työpaja Tehtaan e Karvia Puutyöpaja puh Ompelimo puh Karvian Kierrätyskeskus Karvian kierrätyskeskus on aloi anut toimintansa toukokuussa Karvian kierrätys on Kankaanpään Tekevät ry:n sivutoimipiste, joka toimii kierrätyskeskuksena Kankaanpäässä. Karvian kierrätyksessä vastaanotetaan ja myydään kaikenlaista tavaraa esim. vaateita, as oita, erilaisia kunnoste uja kodinkoneita ja elektroniikkaa. Sähkölai eet tarkistetaan, kunnostetaan ja korjataan Kankaanpään toimipisteessä ennen myyn in tuon a. Kierrätyskeskuksessa otetaan vastaan kaikkea käy ökelpoista tavaraa; vaa eita, kenkiä, as oita, huonekaluja, leh ä ym. Tuoda voi kunnossa olevia tai viallisia sähkö- ja elektroniikkalai eita, nämä joko kunnoste- taan tai puretaan ja käy ökelpoiset materiaalit menevät jatkokäy öön. Romumetallia otetaan myös vastaan. Kierrätykseen tuodusta tavarasta ei makseta korvausta vaan myyn tuotot käytetään toiminnan pyöri ämiseen. Kierrätyskeskus avoinna Ma- Pe 9 17 Kierrätyskeskus Tehtaan e Karvia puh: (02)

8 Taksit Karvian taksien yleinen päivystysnumero Taksi Esa Harju paarivarustus Karvian taksikuljetus Ari Heinola taksibussi 1+8 henkilöauto Taxi Juha Koivula taksi- ja bussipalvelu Taksi Petri Kokko Taxi Jori Louhisuo paarivarustus Taksi Simo Pukaralammi Taksi Olavi Toivonen paarivarustus Taksi Pasi U-P karaokebussi 1+8 inva- ja paarivarustus Taksi Hannu Viitasaari Kelan korvaamat taksimatkat Satakunnan sairaanhoitopiirin alueella lataan numerosta Tilatessasi sairaalasta ko in paluukyy ä pyydä yhteiskeskuksesta oman paikkakunnan taksia (Karvia) 8

9 Alatalot Oy Alatalot Oy on perheyritys, joka on keski ynyt palvelemaan rakennusalan urakoin -, valvontaja rakennu amistehtävissä jo vuodesta Alatalot Oy:n rakentamat huvilat ja paritalot ovat tyylikkäitä, tehokkaita ja toimivia rentoutumispaikkoja, jossa mieli lepää. Yritys Alatalot Oy on toteu anut uudis- ja saneerausrakennuskohteita yksityisille, yrityksille sekä julkisille laajille jo yli 25 vuoden ajan. Huolellinen käden jälki, amma mainen rakentaminen ja vankka ote vievät yritystä eteenpäin. Meille rakentaminen tarkoi aa yksityiskohtaista toteu amista alan amma laisten kanssa. Hyvä, mo voitunut työporukka ja verkos - toitunut toimintamalli takaavat laadun ja tehokkuuden. Referessejä Alatalot Oy:n toimitusjohtajan, Tomi Alatalon, referensseihin lukeutuvat myös Westpro cc Oy:n kohteet, joista hän on vastannut vuosina Karviassa Alatalot Oy on rakentanut mm. Karviantalon laajennuksen. Tällä hetkellä rakenteilla on Himokselle paritaloja ja huviloita sekä Seinäjoelle ja Jyväskylään Veho hyötyajoneuvot - konsep n mukainen myyn - ja huoltorakennus. Himos huvilat ja paritalot rakentuvat HimosResort:in alueelle, golf-kentän yhteyteen. Kohde tarjoaakin gol areille ja laskettelijoille monipuolisen, ympärivuo sen vapaaajanvie o mahdollisuuden. Himos-Resort alueena on 118 hehtaaria ja sen sydän on uusi, 2013 valmistuva 18-reikäinen, täysmi ainen gol en ä. Golf-kentän ympäristöön, huikeisiin maisemiin on kaavoite u noin 300 loma-asuntoa. Näistä ensimmäiset valmistuvat 02/2012. Sisustuksesta visionsa on antanut arvoste u Sisustajan Divaani, Cris na Casagrande Ympärivuo set harrastusmahdollisuudet ovat aivan käden ulo uvilla. Hyvin hoidetut viheriöt ja kaunis Keski-Suomen luonto ympäröivät huviloita. Huvilan saa myös sisustussuunni elijan kalustamana. Sarapohjan e 238, Sarvela Tomi Alatalo Piia Alatalo tomi@alatalot. piia@alatalot. 9

10 Anne s Salon JALKAHOIDOT/TUOTTEET HERMORATAHIERONTA LYMFAHOITO VYÖHYKETERAPEUTTINEN JALKAHIERONTA PERINTEINEN NISKA-HARTIA HIERONTA Anne Salo on koulutukseltaan perushoitaja ja opiskellut myös erikoishermoratahierojaksi, lymfahoitajaksi sekä suori anut jalkojenhoidon amma tutkinnon. Vastaano o Karviassa maanantaista torstaihin sopimuksen mukaan. Perjantaisin jalkahoidon vastaano o Lääkärikeskus Irmeli Elomaan loissa, Kuninkaanlähteenkatu 8, Kankaanpää. Anne s Salon Kylä-Karvian e 19, Karvia PUH

11 Ensihoitopalvelut Transcardia Oy Transcardia Oy tuo aa ensihoitopalvelut Pohjois-Satakunnan alueella; Honkajoki, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia ja Siikainen. Transcardia Oy:llä on sopimus ensihoitopalvelujen tuo amisesta Pohjois-Satakunnan liikelaitoskuntayhtymän kanssa. Opera ivisen ensihoitopalvelun Transcardia Oy:lle tuo avat Karvian Ensihoitopalvelu Oy ja Kankaanpään Seudun Sairaankuljetus Oy. Yritysten asemapaikat sijaitsevat Karviassa ja Kankaanpäässä. Yritysten palveluksessa on yhteensä 14 vakituista terveydenhuollon amma laista ja sen lisäksi keikkatyöntekijöitä, joilla kaikilla on vähintään terveydenhuollon perustutkinto tai pelastajatutkinto. Liikenneluvallisia ensihoitoyksiköitä yrityksillä on yhteensä neljä, joista yksi toimii varayksikkönä. Transcardia Oy Kankaanpään Seudun Sairaankuljetus Oy Karvian Ensihoitopalvelu Oy Hätä lanteessa soita aina numeroon

12 Finn-Sermest Oy 12

13 Hevostila Hippiina Hevos la Hippiina toimi Satakunnan pohjoisosassa lähellä Etelä-Pohjanmaan rajaa. Hevostaitoa ja hevosystävällistä ratsastusta Koulutamme hevosia tyytyväisyystakuulla ja järjestämme ihmisille ympäri vuoden lauk sesta tunteja, kursseja ja leirejä. Voit tulla itse oppimaan tai tuoda hevosesikin mukanasi. Tiedolla, taidolla ja tunteella, turvallises. Kuolaimi a, kannuksi a ja kengi ä, kiiree ömäs. maastakäsi elyä pyörötyöskentelyä temppukoulutusta perushallinta ratsain Opastusta eri tavoin Opetamme ja käytämme luonnollista hevosmiestaitoa. Vakuutamme, e ä sinäkin voit oppia monia hämmästy äviä asioita (esim. saat hevosen peruu amaan pelkällä sormen heilu elulla) helpos, nopeas ja vaiva a. Tarvitset vain mo vaa on omasta takaa, aiempaa kokemusta et siis tarvitse. Hevos la Hippiina Sarapohjan e Sara (Karvia) puh hippiina@hotmail.com 13

14 Hiulu Parturi Kampaamo Kemikalio Solarium Avatessasi en sen Säästöpankin raskaan tammioven saavut monipuolises hiusalan palveluja tarjoavaan parturi-kampaamoon. Pankkisalin lavassa kampaamossa monipuolinen myyn tuo eiden tarjonta herättää kiinnostuksesi. En sessä holvissa parturipuolen luonto- ja kalastusaiheinen sisustus viehä ää poikkeavuudellaan. Pohjakerroksen pikkuhuoneessa voit paistatella päivää solariumissa kenenkään häiritsemä ä. Peruspalvelut Pesu-, hoito- ja hiuspohjakäsi elyt Leikkaukset ja muotoilut Kampaukset Värikäsi elyt Kihartamiskäsi elyt Partakäsi elyt Kasvot ja kynnet Ripsien ja kulmien käsi elyt (myös ripsienpidennys) Ehostus Kynsien käsi elyt (myös rakennekynnet) Erikoispalvelut Hiustenpidennykset, tuuhennukset, pikkule t ja rastat Peruukkien välitys ja muotoilu yksilöllises Korvaavia tai täydentäviä hiuksia voivat olla myös erilaiset lisäkkeet, osaperuukit, donitsit, ponnarit tai esim. hiustuuhenne, jolla meikataan ohentuneet kohdat. Mikrokamera hiuspohjan / hiusten tutkimiseen Myyn tuo eet Shampoot, hoidot, muotoilutuo eet, hiuskorut, ko värit ym. Harjat, kammat, kihar met, föönit, lämpörullat, muotoiluraudat ym. Itsenäinen jälleenmyyjä (Aloe Vera -tuo eet, terveystuo eita ym.) x-wellness. (Magnee korut) (Biologiset ihonhoitotuo eet) HIULU Kylä-Karvian e 13 A, Karvia puh. (02) tai

15 HSM Energiapalvelut Oy - iloa, hyviä viestejä, hengen energiaa ja biovoimaa ATK-lai eiden myyn Atk-laitemyyn ja edustusverkosto Atk-huolto, opastus ja koulutus myyn piste Karvian Yrityspalvelussa Videoiden kuvaus ja editoin mainos- ja esi elyvideoiden tuo aminen yrityksille ja yhteisöille internetpohjaisen seudullisen TV:n tuo aminen koulutusten järjestäminen Kauhakorven graa set palvelut graa nen suunni elu valokuvaus painotöiden kilpailu aminen julkaisujen tai aminen ja ko sivut jakelu Pohjois-Satakunta ja Suupohja Oma kul uurituotanto musiikki, tea eri ja kirjoi aminen video-ohjelmatuotanto paikallistelevisiolle esim. Suvimedia-TV Köyhän miehen tea eri- ryhmä ohjelmatoimistopalvelut esityssalien tekniikan parannukset ja häiriönpoisto Ympäristö- ja infraselvitykset bioenergian ja verkkojen investoin en esiselvitykset, suunnitelmat, asiakirjat ja julkaisut pitkä kokemus infra-asioista yhteistyössä MaaHal-vies ntä Oy ja Ympäristötekniikka Minna Hakala kiinteistö-, vesi- ja easiat, Hannu Heikka Koulutuspalvelut opetus, koulutus ja konsultoin kääntäminen (englan, ruotsi, saksa, viro, venäjä, puola, tsekki, albania, kosovo) HSM-Energiapalvelut Juha Suni juha.suni@wippies. Ilkka Viitala ilkka.viitala@gmail.com Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala imako@ne. Jaakko Viitala jaakko.viitala@karvialainen.com Arto Papunen artokmt@gmail.com 15

16 ISH-Palvelut Oy ISH-Palvelut Oy on karvialainen kiinteistönhuolto-, rakennus-, siivous- ja ko palveluja tarjoava yritys. Kiinteistön huolto Kunnostamme kiinteistössänne pienet ja tarvi aessa suuremmatkin korjauskohteet. Voimme myös rakentaa uu a tai korjata vanhaa. Meidän kau a tarvi aessa useampikin amma taitoinen korjaus/rakennusmies. Teem me myös tarvi avat siivoukset kiinteistöissänne! Alueiden hoito ja siivous Rasi avatko siivoama omat piha-alueet, laa meiltä haravoin puiden pilkkominen maan muokkaukset sadevesijärjestelmät - pihojen salaojitukset Siivous- ja ko palvelut viikkosiivoukset suursiivoukset pyykkien pesu yms. ko töitä esim. ruuan lai oa, kaupassa käyn ä haalareiden pesu ja korjaus Pitopalvelut Tarjoamme laadukasta ja luote avaa pitopalvelua syntymäpäiviin, ris äisiin, rippijuhliin, hautajaisiin ja muihin perhejuhliin. Pitopalvelumme tarjoaa maukasta, kotoista ja perinteikästä ruokaa. Varaathan juhlapalvelusi ajoissa! Metalli- ja hitsaustyöt Teemme myös raskaan kaluston korjausta, huoltoa ja erilaisia metalli- ja hitsaustöitä. Amma taitoiset hitsarit ja asentaja ovat palveluksessasi. Tarjoamme alihankintana tehtynä erilaisten metalli- ja puutuo eiden valmistusta tarpeidesi mukaan. peräkärryt metalliosia, koneita tuulimyllyt ulkorakennuksia, kuisteja roskiskatoksia ym. Muistathan kotona tehdyistä töistä ko talousvähennys! Yrityksillä alv-vähennys! Merja Holkko Rauno Holkko Kirkkoväär n e 5, Karvia 16

17 Juhlapalvelu Paula Järjestämme tarjoilut elämäsi kaikkiin laisuuksiin Juhlimisen aiheita on monia, Paulan Juhlapalvelu toteu aa juhlat: Häät Syntymäpäivät Hautajaiset Rippijuhlat Pikkujoulut Tuparit tai mitä ikinä haluatkaan juhlistaa Tarjoa vieraillesi hyvää ruokaa ja iloista palvelua. Voit lata kokonaispalvelun, jossa huolehdimme ruokien teosta, ka auksesta, tarjoilusta yms... Yrityksellämme on as astot, tarjoilijat ja kaikki muut valmiudet hoitaa pienemmät ja suuremmatkin juhlat. Keskity vain olennaiseen, eli vieraiden viihdy ämiseen. Ota yhtey ä, suunni elemme yhdessä onnistuneet juhlat. Mikäli haluat muuten järjestää juhlat itse, voit tulla hakemaan meiltä valmiit ruoat ja hoitaa itse loput. Valitse sopivin vaihtoehto. Suunni elemme yhdessä ruokalistan Teidän teemanne ja toivei enne mukaan. Tarjo avat valmistamme korkealuokkaisista raakaaineista vankalla kokemuksella. Ko paikkamme on Karvia, mu a palvelemme myös kauempana. 17

18 Jätehuolto Japi Jätehuolto Japi Ay toimii Karviassa ja lähialueilla yli 30 vuoden kokemuksella. Jätehuoltopalvelut Keräysas oiden toimitukset, myyn ja vuokraus Tyhjennykset sopimuksen mukaan Vaihtolavoja jäte- ja muihin kuljetuksiin Kuorman punnituspalvelu Saostuskaivojen ja umpisäiliöiden tyhjennykset Viemärien aukaisut Metalliromun vastaano o Hinauspalvelu Palveluihimme kuuluu hinauspalvelu 24h. Useimmat kasko ja osakasko vakuutukset sisältävät autopalveluvakuutuksen, joka korvaa ajoneuvosi hinauksen, kun matka on keskeytynyt kolari tai teknisen vian takia. Vakuutuskorvaus ajoneuvon hinauksesta ei vaikuta bonuksiin. Mikäli sinulla ei ole hinausta korvaavaa vakuutusta pyydä tarjous, hintamme ovat varmas kilpailukykyiset. Jätehuolto Japi Ay Sarapohjan e SARVELA puh

19 Karvian Hirsirakentajat Karvian hirsirakentajat valmistavat pyöröhirsiset huvilat, saunat ja lisärakennukset amma taidolla, yritys on toiminut vuodesta Joustava asiakaspalvelu, laadukkaat materiaalit ja toimitusvarmuus takaavat mökkirakentamisen onnistumisen. Laaja mökkimallisto Mökkimallisto on laaja ja monipuolinen. Pyöröhirsisiä rakennuksia löytyy monen kokoisia ja erilaisiin käy ökohteisiin suunniteltuja. Kaikki mökkimallit voidaan toteu aa myös peilikuvana tai asiakkaan toivomusten mukaan muunneltuna. Oman malliston lisäksi toteutetaan myös asiakkaan ideoimia malleja. Rakennukset suunnitellaan asiakkaan omien piirustusten mukaan tai yhteistyössä MX-Suunni elun kanssa. Rakennusmateriaalit Rakennusmateriaalina käytetään korkealuokkaista, valikoitua ja heäsyistä talvikaade ua mäntyä. Hirsikehikko voidaan myös valmistaa asiakkaan omista puista joustavas-. Hyviä päätehakkuu mäntyleimikoita ostetaan käy öön hyvän puulaadun takaamiseksi. Toimitus Toimitus sisältää hirsikehikon pystytystarvikkeilla ja puuosatoimituksella sekä pääpiirustukset. Puuosatoimitus käsi ää rakennukseen tarvi avat puutavarat sekä ovet ja ikkunat. Toimitukseen sisältyy aina ka avat pystytysohjeet, joissa kerrotaan mm. varastoinnista, kehikon pystytyksestä ja hirsirakenteen painumisesta. Muut palvelut Palveluihimme kuuluu tarvi aessa myös hirsikehikon pystytys, vesika otyöt sekä toimituksen rahdit rakennuspaikalle. Laajempia asennustöitä suoritamme syksyisin ja talvisin. Mallisto nähtävissä Karvian Hirsirakentajien ko sivulla Mäkimoision e Suomijärvi Puh: (02) GSM jouni.moisio@ karvianhirsirakentajat.net 19

20 Karvian kukka Kukkien erikoisliike Hautaustoimisto ja pitopalvelu Liikkeessä on tarjolla ympäri vuoden paljon erilaisia viherkasveja ja kukkivia ruukkukukkia. Leikkokukkia Hääsidonta Surusidonta Kimput, asetelmat, kukkakorit erilaisiin juhliin ja muihin lanteisiin Lahjatavaroita Hautauspalvelu Karvian kukka on täyden palvelun hautaustoimisto. Liike tarjoaa laajas hautaustoimeen lii yvät palvelut ja tuo eet. Karvian kukassa on täyden palvelun hautakiviedustus: uudet hautakivet ja kaikki hautakivityöt; teks n kaiverrukset, kiven puhdistukset, uudelleen kultaukset, pronssikirjaimet. Taimimyyn Taimipihalta löydät monenlaista istute avaa ko pihaan puut, pensaat perennat hyötykasvit mullat ja lannoi eet kesäkukkia suuret valikoimat Pitopalvelu Karvian kukan pitopalvelun kau a saat tarjoilut elämän eri hetkiin. Amma taidolla järjestetään syntymäpäiväjuhlat, hautajaiset, rippijuhlat, häät ym. kekkerit. Käytössä on mukana kulkevat kylmä lat, joten juhlien järjestäminen onnistuu missä vain. suuremmallekin juhlijamäärälle. Juhlatalo Tuulentupa Juhlatalo Tuulentupa on hyvä paikka juhlien järjestämiseen. Tiloihin mahtuu noin 200 juhlijaa. Juhlatalo Tuulentupa sijaitsee rauhallisella paikalla Tuulenkylässä. 20

21 Karvian Lämpö Oy Karvian Lämpö Oy on Karvian kunnan 100 % omistama kaukolämpöyh ö. Yh ö toimi aa lämpöä sopimusasiakkailleen Karvian kirkonkylän taajaman alueella Yh ön toiminnan tavoi eet on omistaja määritellyt seuraavas Lämpöyh ön toiminnan tulee perustua tuloksellisuuteen, laillisuuteen sekä hyvään hallintotapaan. Lämpöyh ön tarkoituksena ei kuitenkaan ole tuo aa voi oa. Lämpöyh ön tavoi eena on uusien asiakkaiden hankkiminen sekä kustannustehokas ja asiakkaalle edullinen lämmön tuotanto. Lisäksi lämmön toimitusvarmuus on tärkeä seikka asiakkaiden kannalta. Voimavarojen ohjauksessa tuloksellisuudella ja taloudellisuudella on pääpaino. Lämpölaitos Karvian Lämpö Oy omistaa kaukolämpölaitoksen joka on osoi eessa Haapasenkatu 6, Karvia. Kaikki myymämme lämpö tuotetaan siellä. Yh ö ostaa lämmöntuotannon ja lämpöenergian lämpöyri äjältä pitkäaikaiseen sopimukseen pohjautuen. Tällä hetkellä on yhteistyösopimus syksyyn 2016 saakka Energiapalvelu Ohrankämmen Oy:n kanssa. Yh ön pääasiallinen pol oaine on metsähake (noin 65%), joka saadaan pääosin Karvian alueelta, lisäksi poltetaan karvialaista palaturve a ja jonkin verran puunjalostuksessa syntyvää sorvaus-purua. Reilun kaukolämmön -laatumerkki Karvian Lämpö Oy on saanut Reilu kaukolämpö -laatumerkin, joka on tae siitä, e ä yrityksen toiminta on avointa, reilua, kehityshakuista ja edo avaa. Reiluun kaukolämpöön pääsevät etyt laatuvaa mukset täyttävä kaukolämpöyritys. Hyväksy y yritys saa kaukolämmön laatumerkin ja kunniakirjan. Laatumerkin myöntää asiakkaiden ja kaukolämpöyritysten edustajista koo u raa. Jos olet kiinnostunut korkealla hyötysuhteella, tutkitus puhtaas tuotetusta energiasta sekä arvostat varmuu a ja vaiva omuu a ja asut verkostomme alueella niin ota yhtey ä! Karvian Lämpö Oy An Otava Kylä-Karvian e 17, Karvia an.otava@karvianlampo. Asiakaspuhelin (hälytysnumero):

22 Karvian Valokuvaamo Toiminimi Karvian Valokuvaamo omaa pitkät perinteet, yritys on toiminut Karviassa 1950-luvulta as. Nykyinen omistaja Seppo I. Myllyviita on tehnyt menestyksekästä valokuvaustoimintaa Karviassa vuodesta Vuonna 2006 asenne in asiakas loihin digitaalinen kuvanvalmistuslai eisto, jolla jokainen voi käydä valmistamassa kuvansa itse ja saa kuvat he mukaan. Tutustu laajaan www-sivustoomme ja ota meihin yhtey ä. Palvelemme kuvausasioissa myös lauantaisin ja sunnuntaisin! karvianvalokuvaamo. semysound.com kuvalahjat. Karvian Valokuvaamo on enemmän kuin perinteinen valokuvaamo. Valokuvauspalveluiden lisäksi liikkeestä löytyy kamerat, kiikarit, objek ivit ja kaikki lai eet ja tarvikkeet, mitä kuvaamisessa tarvitset. Meiltä saat paristoja ja akkuja kelloihin, kuulokojeisiin, mi alai eisiin sekä kameroihin. Meillä on valikoima erilaisia tarvikkeita ja johtoja etotekniikkaan sekä kodin pienelektroniikkaan. Huoltopalvelumme neuvoo ja asentaa. Toimitusmyyn mme palvelee Sinua kaikissa yksilöllisissä tarpeissa. Nopea kuvatulostus: Fotokioskissamme valmistat itse nopeas ja edullises- loistavat kuvat muis kor lta, - kulta, cd:ltä tai puhelimesta ja kuvat saat mukaan HETI. LIIKKUVA STUDIO-SOFIA Digitaalinen Studio-So a tuo studion, kuvauskaluston ja -rekvisiitan juhlapaikalle luoksesi, missä ja milloin vain! Sisuste u automme toimii mainios pukeutumis- sekä tauko lana ja jopa pienenä studiona. Olipa juhlasi pieni tai suuri, liikkuva Studio-Sof ia on oikea kuvaajavalintasi Kuvaamme kaikki tapahtumat ja juhlat, kuten häät, rippijuhlat, syntymäpäivät Karvian Semy-Sound ääni-, valo- ja ohjelmapalvelu on toiminut jo vuodesta Toteutamme amma taidolla ohjelmapalvelut, äänentoistot, valaistukset, djpalvelut sekä erikoisohjelmat ja yritys laisuudet. Meiltä saat palvelun ja kaluston laadukkaas ja hyvin suunniteltuina, juuri sinun mi akaavojesi mukaan. Kaikkiin laisuuksiin yksityis laisuuksia unohtama a Kysy tarjous! Vuokraamme kuulutuskalustoa! Karvian Valokuvaamo Tulossa ihan pian! Suomen Kuvalahjat myy ja tuo aa matkamuisto- ja lahjaesineitä. Valikoimaamme kuuluvat kauniit painetut valokuvatuo eet kuten mukit, paidat, pyyhkeet... Ihastu ko seutusi kul uurikohteisiin ja maisemiin sekä erilaisiin luonto- ja eläinaiheisiin tuo eisiimme. Tulostus- ja painatuskalusto toimii liikkeessämme Valmistamme myös yksi äisiä valokuvatuo eita valintasi mukaan kuvistamme tai Sinun omasta kuvastasi Valokuvaaja Seppo I. Myllyviita Riskunkatu Karvia puh seppo.myllyviita@karvianvalokuvaamo. 22

TAKA-WETKA 2. Ton esi elyt. #minunkarstula - ainakin 150 tarinaa

TAKA-WETKA 2. Ton esi elyt. #minunkarstula - ainakin 150 tarinaa TAKA-WETKA 2 Ton esi elyt #minunkarstula - ainakin 150 tarinaa TAKA-WETKAN ASUINALUE Taka-Wetkan asemakaava sijaitsee Karstulan kirkonkylän eteläosassa. Valtaosa alueesta on kunnan omistamaa, jonka lisäksi

Lisätiedot

TAKA-WETKA 2. Ton esi elyt

TAKA-WETKA 2. Ton esi elyt TAKA-WETKA 2 Ton esi elyt TAKA-WETKAN ASUINALUE Taka-Wetkan asemakaava sijaitsee Karstulan kirkonkylän eteläosassa. Valtaosa alueesta on kunnan omistamaa, jonka lisäksi alueeseen kuuluu yksityisten maanomistajien

Lisätiedot

PIIRUSTUS JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 3.6.2013

PIIRUSTUS JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 3.6.2013 PIIRUSTUS JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 3.6.2013 1 TULEVAISUUDEN TONNIN SETELI Suunni ele neliön muotoinen 1000 euron seteli. Kuva-aiheena voit käy ää

Lisätiedot

TAITAVA KARSTULA. Taloesi ely

TAITAVA KARSTULA. Taloesi ely TAITAVA KARSTULA Taloesi ely TAKA-WETKAN ASUINALUE Taka-Wetkan asemakaava sijaitsee Karstulan kirkonkylän eteläosassa. Valtaosa alueesta on kunnan omistamaa, jonka lisäksi alueeseen kuuluu yksityisten

Lisätiedot

Kevään uudet tontit 12.-23.5.2014

Kevään uudet tontit 12.-23.5.2014 Kevään uudet tontit 12.-23.5.2014 Keväällä 2014 uusia ton eja luovutetaan seuraavas 2 ton a Kanavuoresta 2 ton a Kylmänorosta 1 ton Tikkakoskelta Siivolan eltä 4 erillispientaloton a ryhmärakentamiseen

Lisätiedot

Suunni elutehtävä Suunni elutehtävässä määritellään vertaissuunni elun tavoi eita ja suunnitelmien arvioin perusteita.

Suunni elutehtävä Suunni elutehtävässä määritellään vertaissuunni elun tavoi eita ja suunnitelmien arvioin perusteita. Kannen kuvat Ranja Hautamäki. Päivite y 24.10.2018 Suunni elutehtävä Suunni elutehtävässä määritellään vertaissuunni elun tavoi eita ja suunnitelmien arvioin perusteita. Suunni elutehtävän tausta Vertaissuunni

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.jalasjarvi.fi Vuoden 2010 tilanne! Koti komiasti Jalasjärvelle Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.karttatiimi.fi/jalasjarvi Jalasjärvi

Lisätiedot

Elinkeinolautakunta. Kokousaika Tiistai 08.10.2013 klo 19.00-21.00. Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone

Elinkeinolautakunta. Kokousaika Tiistai 08.10.2013 klo 19.00-21.00. Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone Elinkeinolautakunta Kokousaika Tiistai 08.10.2013 klo 19.00-21.00 Kokouspaikka Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Ruokola puheenjohtaja Sari Vaholuoto jäsen Mari Ervelä

Lisätiedot

SUPERIOR SADEVESIJÄRJESTELMÄN TAKUU

SUPERIOR SADEVESIJÄRJESTELMÄN TAKUU SUPERIOR SADEVESIJÄRJESTELMÄN TAKUU Pinnoitetakuu 25 vuo a Tekninen takuu 50 vuo a YLEISTÄ Tämä takuu on voimassa täydennyksenä Lapuan Piristeel Oy:n toimitusehtoihin (TUOTTEIDEN TOIMITTAMISTA KOSKEVAT

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Ukonniemen tontit nyt myynnissä!

Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä!

Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä! Kelan toimenpiteet yhteispalvelun kehittämisessä! 1 SAARISELKÄ 21.4.2011 Toimistoverkko 2011 Inari, Muonio, Kolari, Pello, Ylitornio, Tornio, Kemi, Tervola, Rovaniemi, Saarenkylä, Sodankylä, Kittilä, Salla,

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

RPKK KoulutustaRjonta 2009

RPKK KoulutustaRjonta 2009 RPKK koulutustarjonta 2009 huomisen SUUNNANNÄYTTÄJÄt 2 Suomen ensimmäinen Suomen ensimmäisen kauppaopiston, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun, perustivat laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Selvitys lisäetujen jakamista koskevien tavoi eiden toteutumisesta

Selvitys lisäetujen jakamista koskevien tavoi eiden toteutumisesta 1(8) Selvitys lisäetujen jakamista koskevien tavoi eiden toteutumisesta Sp-Henkivakuutus Oy maaliskuu 2017 1. Lisäetujen jakamista koskevat tavoi eet Sp-Henkivakuutus on julkaissut internetsivuillaan seuraavat

Lisätiedot

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 18.10.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ:

TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: KARHUTALOT 1 TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: PYÖRÖHIRSI 170, 190, 210, 230 mm HÖYLÄHIRSI 95x120, 120x170, 145x170 (myös lamellihirrestä) KÄSITYÖNÄ VALMISTETTUJEN TUOTTEIDEN TOIMITUSAIKA

Lisätiedot

Laadukkaita ja kustannustehokkaita ratkaisuja tuotannon eri tarpeisiin

Laadukkaita ja kustannustehokkaita ratkaisuja tuotannon eri tarpeisiin 3 Sisällysluettelo 3. Johdanto 4. EasyLean esi ely 6. Kokoonpanoprosessin kehitys pahvimallinnuksella 7. Menetelmäsuunni elu Lean-periaa eiden mukaises 8. Arvovirtakuvaus (VSM) 9. Materiaalilogis ikka

Lisätiedot

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme RIKALANMÄKI Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme TERVETULOA RIKALANMÄELLE. Rikalanmäki Salon Halikon kulttuurimaisemassa yhdistää historialliset puitteet ja modernin palvelun. Meillä onnistutte luomaan

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ TILAT PARHAIMMALTA PAIKALTA MONENLAISIA MAHDOLLISUUKSIA HaminaKotkan satama yritys- ja logistiikka-alueineen tarjoaa dynaamisen, monipuolisen sekä logistisesti

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

LÄHIYMPÄRISTÖ SIISTIKSI OMATOIMISESTI OHJE MIKKELIN KAUPUNKI LÄHIYMPÄRISTÖ SIISTIKSI OMATOIMISESTI

LÄHIYMPÄRISTÖ SIISTIKSI OMATOIMISESTI OHJE MIKKELIN KAUPUNKI LÄHIYMPÄRISTÖ SIISTIKSI OMATOIMISESTI OHJE MIKKELIN KAUPUNKI SIISTI LÄHIYMPÄRISTÖ LISÄÄ ASUMISVIIHTYISYYTTÄ JA TURVALLISUUTTA Nyt jokainen voi niin halutessaan huoleh a oman asuntonsa lähiympäristön siis misestä jäljempänä maini ujen periaa

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2018 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

Suomen Akatemian kysely tohtorintutkinnon suorittaneiden roolista yhteiskunnassa

Suomen Akatemian kysely tohtorintutkinnon suorittaneiden roolista yhteiskunnassa 1 / 7 27.4.2016 15.18 Suomen Akatemian kysely tohtorintutkinnon suorittaneiden roolista yhteiskunnassa TAUSTATIEDOT 1. Tohtorintutkinnon suoritusvuosi * 2. Tohtorintutkinnon suorituspaikka * Aalto-yliopisto

Lisätiedot

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!

Lisätiedot

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla.

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Häät, syntymäpäiväjuhlat, teemajuhlat, karonkat kerro

Lisätiedot

Hyvässä myötätuulessa

Hyvässä myötätuulessa Hyvässä myötätuulessa Ainutlaatuinen asiakaskohtaaminen Me tarjoamme asiakkaillemme ainutlaatuisen asiakaskohtaamisen. Se on joustavuutta, ihmisläheisyyttä, välittämistä ja paikallisuutta. Meillä on kasvot.

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

40 VUOTTA PAIKALLISTA KIINTEISTÖNHUOLTOA

40 VUOTTA PAIKALLISTA KIINTEISTÖNHUOLTOA Pihahuolto Haapaniemi Oy 40 VUOTTA PAIKALLISTA KIINTEISTÖNHUOLTOA ASIAKASPALVELUSTA MEIDÄT TUNNETAAN Vuonna 1976 perustettu Pihahuolto Haapaniemi Oy tunnetaan laadukkaasta ja ripeästä palvelusta kiinteistöhuollon

Lisätiedot

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto Kanneljärven Opisto Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla Meillä kokoonnutaan ja viihdytään Tervehdys Kanneljärven Opistolta Kanneljärven Opisto on toisen asteen oppilaitos,

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Rippikouluinfo 2016 Rippikoulun käyminen on Sinulle ajankohtaista.

Lisätiedot

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia!

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Sinun työsi on haaveilla, unelmoida ja visioida. Juuri sinä haaveinesi olet oman rakennusprojektisi ammattilainen. Asiantuntija, joka tietää parhaiten,

Lisätiedot

PRO ROAD. kausi 2019 LUMECOM. LUMECOM OY / Copyrigt Lumecom Oy

PRO ROAD. kausi 2019 LUMECOM. LUMECOM OY / Copyrigt Lumecom Oy kausi 2019 LUMECOM Datalogging Automaattinen tiedontuotanto onnistuu nyt useimmissa asfalttityömaan työmenetelmissä. LEVITTÄJÄT REMIXERIT JYRSIMET PAIKKAUSTYÖT on 2017 vuonna lanseera u edonkeruujärjestelmä

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2015 NAPAPIIRIN RESIDUUM OY

VUOSIKERTOMUS 2015 NAPAPIIRIN RESIDUUM OY VUOSIKERTOMUS 2015 NAPAPIIRIN RESIDUUM OY Sisällyslue elo Yleiskatsaus vuodesta 2015 sivu 2 Henkilöstö sivu 3 Organisaa o, omistajakunnat sivu 4 Hallitus sivu 4 Kaatopaikka ja jäteasemat sivu 5 Ympäristövaikutukset

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten

Lisätiedot

Uudenmaan kasvihuonekaasupäästöt. vuonna 2006

Uudenmaan kasvihuonekaasupäästöt. vuonna 2006 Uudenmaan kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2006 Päästöt ovat lisääntyneet Uudellamaalla Uudenmaalla syntyi kasvihuonekaasupäästöjä (KHK-päästöjä) vuonna 2006 noin 11,9 miljoonaa tonnia (CO2-ekv.). Päästöt

Lisätiedot

PINNALLA ABL-LAATTOJEN ASIAKASLEHTI 3/2015

PINNALLA ABL-LAATTOJEN ASIAKASLEHTI 3/2015 PINNALLA ABLLAATTOJEN ASIAKASLEHTI 3/2015 ABLLAATTOJEN ASIAKASLEHTI 3/2015 lounge myymälä uusi ilme uudet nettisivut laattapankki ABLLAATAT LOUNGE Avasimme uuden yli 600 m² kokoisen näyttelytilamme, ABLLoungen,

Lisätiedot

NAPAPIIRIN RESIDUUM OY

NAPAPIIRIN RESIDUUM OY VUOSIKERTOMUS 2014 NAPAPIIRIN RESIDUUM OY Sisällyslue elo Yleiskatsaus vuodesta 2014 sivu 2 Henkilöstö sivu 3 Organisaa o, omistajakunnat sivu 4 Hallitus sivu 5 Kaatopaikka ja jäteasemat sivu 5 Ympäristövaikutukset

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Hotel Levi Panorama & Levi Summit Hotel Levi Panorama & Levi Summit Juhli kanssamme! Hotel Levi Panorama ja Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit sijaitsevat korkealla Levitunturin rinteellä, merenpinnasta korkeus on yli 300 metriä. Hotellin

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen.

RIPARI....on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. RIPARI...on seikkailu, jonka koet vain kerran. Rippikoulu on paikka ja mahdollisuus pohtia elämän suuria ja pieniä asioita ryhmässä ja itsekseen. Nokian seurakunnan Rippikouluinfo 2017 Lisätietoja: Rippikoulutyöstä

Lisätiedot

MAALIPINNOITETTUJEN PELTIEN TAKUU

MAALIPINNOITETTUJEN PELTIEN TAKUU MAALIPINNOITETTUJEN PELTIEN TAKUU Pisko Premium pel takuu 20/50 vuo a Pisko Pro pel takuu 15/30 vuo a YLEISTÄ Tämä takuu on voimassa täydennyksenä Lapuan Piristeel Oy:n toimitusehtoihin (TUOTTEIDEN TOIMITTAMISTA

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Hotellitekstiilipalvelut. rauhallisiin uniin

Hotellitekstiilipalvelut. rauhallisiin uniin Hotellitekstiilipalvelut rauhallisiin uniin Nauti mielenrauhasta Tehtävämme on varmistaa hyvät yöunet sinulle ja vieraillesi luotettavalla ja joustavalla tekstiilipalvelulla. Tekstiilipalvelumme ansiosta

Lisätiedot

Tervetuloa palvelutorille!

Tervetuloa palvelutorille! Tervetuloa palvelutorille! Eerikki auttaa kaikenlaisissa kysymyksissä. Tule rohkeasti käymään! Palvelutori Eerikki kanava kaikkiin palveluihin Eerikki on Kaarinan ikäihmisten ja heidän läheistensä oma

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa?

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa? Kylätalot käyttöön Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa? Anna Kulmakorpi 9.10.2013 Kylätalo-opas idea Kylätalot kuntoon hankkeesta, tarve kyselyn pohjalta toteutus 2011 KyläNyt-hankkeessa,

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. TILAVUOKRAHINNASTO Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Murula on tunnelmallinen ja toimiva tila, joka muuntuu moneksi. Arkisin tilan täyttävät kokoukset

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Omaa tilaa. Hengittää, olla, nauttia. Seitsemäs taivas -vиkonlo u Seitsemäs taivas -viikonloppulomaan

Lisätiedot

PETSAMO 2 Hoitajat: Kanslia:

PETSAMO 2 Hoitajat: Kanslia: PETSAMO 2 Hoitajat: 050 436 2222 Kanslia: 044 775 8017 Tervetuloa kuntoutumaan Petsamo 2:lle Tammenlehväkeskuksen osasto Petsamo 2 on neurologinen kuntoutusosasto, jonka tarkoituksena on antaa kokonaisvaltaista

Lisätiedot

KERAVA-SALI Keuda-talossa

KERAVA-SALI Keuda-talossa KERAVA-SALI Keuda-talossa konsertille, seminaarille, teatteriesitykselle tai operetille? Kerava-sali sopii kaikkiin edellä mainittuihin tarkoituksiin erinomaisesti. Lisäksi sali on mainio paikka järjestää

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala OPISKELIJAN NIMI: Tämä arviointikaavake on tarkoitettu opiskelijan itsearvioimistaitojen vahvistamiseen ja työpaikkaohjaajan käyttöön:

Lisätiedot

CONTRAST FREESTYLE Krea ivinen reunarajaus

CONTRAST FREESTYLE Krea ivinen reunarajaus CONTRAST FREESTYLE Krea ivinen reunarajaus enemmän ympäristöä luova kuin koskaan aikaisemmin CONTRAST FREESTYLE Kreatiivinen reunarajaus CONTRAST FREESTYLE on paljon enemmän kuin pelkästään reunarajausjärjestelmä;

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA

Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Mieli hyvin. Luonnon rauhassa. Tervetuloa Anttolanhoviin ART&DESIGN VILLAT RANTAHOTELLI RANTARAVINTOLA DAYSPA Rantahotelli Art&Design Rantahuvilat Art&Design Rinnehuvilat Omaa tilaa. Hengittää, olla, nauttia.

Lisätiedot

HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO

HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 1 TAVOITTEET HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO Kun suoritat hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinnon, sinä: - osaat palvella suomalaisia ja ulkomaisia asiakkaita - osaat tehdä

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Kaitalantie 323, 47490 Iitti 270 (ravintolassa) 270 100 Tasalattia - Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Max hlö Kahden saunan paketti ja pikkujouluruokailu

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä

The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä The Plaza to be. PILKE ja HEHKU Plaza Business Parkin parhaat toimitilat odottavat sinua. PILKE JA HEHKU kiinteistömme yrityskeskittymässä Naapurisi: inspiraatio ja menestys. Toteuta suunnitelmasi Kehittyvä

Lisätiedot

Nokian seurakunnan. Isostoiminnan. Tuoteseloste

Nokian seurakunnan. Isostoiminnan. Tuoteseloste Nokian seurakunnan Isostoiminnan Tuoteseloste 2014-2015 Ehkäs inäki ntaht oisitomanpappi lahupparin?nyt niitä taass aaiki omaks ijee! t i l a a h e t i n y t Pirteän mustia Pappila-huppareita saa taas!

Lisätiedot

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI Oppimisympäristöntunnistamisraportti - 1 - OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI VAIHTOEHTOINEN AMMATTIKOULU SOVINTO RY Oppimisympäristöntunnistamisraportti - 2 - KOOSTE ORGANISAATION OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ

Lisätiedot

Tekevien ihmisten Sonkajärvi

Tekevien ihmisten Sonkajärvi Tekevien ihmisten Sonkajärvi Viihtyisyyttä arkeen ja vapaa-aikaan Sonkajärvellä Sonkajärvi on viihtyisä ja luonnonkaunis kunta Ylä-Savon seudulla. Kunnassa on kaksi taajamaa, Sonkajärven ja Sukevan kirkonkylät,

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila

Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila Villa Concerto kokous-, edustus- ja lomahuvila Nuotanperä 12, 45160 Kouvola 40 40 30 Tasalattia 365m² Max hlö Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala VILLA CONCERTO Kouvolassa sijaitseva yksityinen edustushuvila

Lisätiedot

Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi

Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi 2 Lahjakortti joka antaa moninkertaisen elämyksen! Joyful -lahjakortti on helppo

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille.

Teollisuustilat. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Kehitys-Parkki Oy ylläpitää rekisteriä vapaana olevista tiloista teollisuus- ja tuotannollisille ym. yrityksille. Päivitetty 6/015 Teollisuustilat Toimitilan kuvaus Sijainti Myynti/ vuokraus Yhteystiedot

Lisätiedot

Omakotitalon rakentajanopas

Omakotitalon rakentajanopas opas Omakotitalon rakentajanopas Muistathan, että rakennuslupa tulee hakea vuoden kuluessa kunnan tontin varaamisesta, ja rakentaminen tulee aloittaa kolmen vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Asiantuntijat

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Yritysesittely Kiinteistöt Vaativat jatkuvaa hoitamista Sitovat pääomaa ja riskejä Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Kustannukset nousussa, varsinkin energian Ovat monimutkaisia ja herkkiä

Lisätiedot