YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 52/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 52/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen"

Transkriptio

1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 52/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA Lisäkoneiston asentaminen Hiirikosken voimalaitokseen sekä töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Vähäkyrö Hiirikosken Energia Oy HAKEMUS Hiirikosken Energia Oy on ympäristölupavirastoon saapuneessa hakemuksessa pyytänyt Hiirikosken voimalaitosta koskevan Länsi-Suomen ympäristölupaviraston antaman päätöksen nro 140/2005/4 muuttamista siten, että laitoksen nykyisin tyhjänä olevaan toiseen turpiiniaukkoon voidaan asentaa toinen turpiini, jonka myötä laitoksen rakennusvirtaama nousee 20 m 3 /s:iin. Voimalaitoksen tuotannon tehostamiseksi on yläkanavaa, yläkanavan yläpäässä olevaa sulkua sekä alakanavaa tarkoitus avartaa. Lisäksi hakija on pyytänyt lupaa saada aloittaa työt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista niin, että rakennustyöt voitaisiin suorittaa samalla kertaa nykyisen luvan mukaisten padon muutostöiden kanssa. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON PÄÄTÖS NRO 140/2005/4 Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on päätöksellään nro 140/2005/4 myöntänyt Hiirikosken Energia Oy:lle luvan Kyrönjoessa olevan Hiirikosken voimalaitoksen pysyttämiseen sekä voimalaitospadon kunnostamiseen ja muuttamiseen ja samalla kumonnut voimalaitosta koskevat aiemmat päätökset. Vaasan hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä nro 07/0398/1 muuttanut lupamääräyksiä 10 ja 11. Korkein hallinto-oikeus on antamallaan päätöksellä taltionumero 1232 pysyttänyt Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen. Voimassa olevat lupamääräykset 1, 3, 8, 10 ja 11 kuuluvat seuraavasti:

2 2 1) Hiirikosken voimalaitosrakenteet ovat päivätyn piirustuksen nro mukaiset. Yläkanavan sululta koneasemalle kaivetun, osittain pystyseinäisen tulokanavan pituus on noin 190 m ja koneasemalta takaisin jokeen johtavan alakanavan pituus noin 50 m. Yläkanavan pohjan korkeus on noin N 43 +9,0 9,5 m, pohjan leveys noin 7,0 8,5 m ja rantatörmän korkeus kosken puolella noin N ,3 12,4 m. Alakanavan pohjan korkeus on noin N 43 +5,0 6,0 m ja pohjan leveys noin 10 m. Voimalaitoksella on kaksi 3,6 m leveää tuloaukkoa. 3) Voimalaitoksen yläkanavan sulun vapaa aukkoleveys on vähintään 5,9 m ja kynnyskorkeus enintään N 43 +9,30 m. 8) Yläkanavan sulun kautta koneasemalle saadaan johtaa vettä enintään 20 m 3 /s. Voimalaitoksen koneiston on oltava säädettävä siten, että sitä voidaan käyttää virtaamavälillä 6 10 m 3 /s. 10) Kalatiehen on juoksutettava välisenä aikana Kyröjoen virtaaman ollessa Hiirikoskella 9 m 3 /s tai suurempi vettä vähintään 2 m 3 /s ja virtaaman ollessa alle 9 m 3 /s aina vähintään 1 m 3 /s. 11) Kosken pohjoisrannalla Hiiripellon kylässä sijaitsevien tilojen Ranta RN:o 6:8, Hiiripellonvika RN:o 3:24 ja Antila RN:o 7:31 omistajien käyttöveden saannin turvaamiseksi kaikissa olosuhteissa on joen pohjoisrannalla sijaitsevaan vanhaan myllyuomaan juoksutettava vettä aina vähintään 25 l/s. Hiirikosken Energia Oy:n tulee esittää suunnitelma sanotun vedenjuoksun turvaamiseksi Länsi-Suomen ympäristökeskuksen hyväksyttäväksi viimeistään mennessä. 17) Padon muutos- ja kunnostamistyöt ja kalatien rakentaminen on aloitettava kahden vuoden kuluessa ja saatettava olennaisilta osin loppuun neljän vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on saanut lainvoiman uhalla, että lupa raukeaa. SUUNNITELMA Aiemmat luvat Hiirikosken voimalaitos on rakennettu vuonna 1921 Vaasan läänin maaherran antamalla luvalla. Länsi-Suomen vesioikeus on myöntänyt voimalaitoksen muutostöille luvan päätöksellä nro 85/1990/2. Päätöksen mukaan voimalaitoksen silloiset koneistot saatiin korvata kahdella rakennusvirtaamaltaan 10 m 3 /s suuruisella turpiinilla, joista ainakin toisen tuli olla säädettävä välillä 6 10 m 3 /s. Lisäksi päätökseen liittyi yläkanavan sulun sekä ylä- että alakanavan laajentaminen. Vesiylioikeus muutti antamallaan päätöksellä nro 53/1993 vesioikeuden päätöstä lisäämällä siihen määräykset kalatien rakentamiseksi. Korkein hallinto-oikeus vahvisti antamallaan päätöksellä taltio nro 2603 vesiylioikeuden päätöksen.

3 3 Päätösten mukaisia rakennustöitä ei kuitenkaan ole taloudellisista syistä toteutettu. Ainoa muutos on voimalaitoksen vanhojen turpiinien poisto ja toisen korvaaminen rakennusvirtaamaltaan 10 m 3 /s olevalla turpiinilla, joka on säädettävä välillä 6 10 m 3 /s. Vesistö Kyrönjoen vesistöalueen yläosalla vedet virtaavat aluksi kolmena päähaarana: Kauhajokena, Jalasjokena ja Seinäjokena. Jokaisen haaran valuma-alue on noin km 2. Kyrönjoki alkaa varsinaisesti Kauhajoen ja Jalasjoen yhtymäkohdasta Kurikan kaupungissa ja se virtaa Ilmajoen, Seinäjoen, Isonkyrön, Vähänkyrön ja Mustasaaren kautta laskien Perämereen Vassorinlahdella noin 20 km Vaasan pohjoispuolella. Nyt käsiteltävänä olevan Vähänkyrön Hiirikosken ja Perämeren välisen jokiosuuden pituus on noin 36 km. Virtaamat, vedenkorkeudet ja säännöstely Kyrönjoen vesistöalueella on toteutettu laajoja vesistöhankkeita, muun muassa lähellä Kurikan keskustaa oleva Pitkämön tekoallas, josta vedet purkautuvat Pitkämön voimalaitoksen kautta Kyrönjokeen. Jalasjoesta tulevassa kanavassa on Niileksen voimalaitos. Seinäjoen haarassa on Kalajärven ja Kyrkösjärven tekojärvet, joiden yhteyteen on rakennettu voimalaitokset. Seinäjoen vesistöalueelle on lisäksi rakennettu Liikapuron tekoallas. Kyrönjoen yläosan tulvasuojelutyö Ylistaron ja Ilmajoen välisellä jokiosalla valmistui vuonna Ylistaroon Hanhikosken yläpuolelle on rakennettu luonnonkoskea muistuttava patojärjestelmä Malkakoski. Hiirikosken lähin virtaama-asteikko on Skatila, joka sijaitsee noin 20 km Hiirikosken alapuolella. Skatilan kohdalla Kyrönjoen valuma-alue on km 2 ja järvisyys 1,3 %. Hiirikosken valuma-alueen suuruus on km 2 ja järvisyys 1,3 %. Hiirikosken virtaamien kuukausikeskiarvot, ääri- ja keskiarvot sekä kerran 10, 50, 100 ja 500 vuodessa toistuvat tulvavirtaamat ovat seuraavat: Hiirikosken virtaamien kuukausikeskiarvot m 3 /s m 3 /s Hiirikosken virtaamien ääri- ja keskiarvot m 3 /s m 3 /s Tammikuu 18,0 21,4 HQ Helmikuu 12,0 23,1 MHQ Maaliskuu 16,1 31,7 MQ 41,3 41,6 Huhtikuu 107,3 112,0 MNQ 3,2 3,4 Toukokuu 102,3 80,6 NQ 0,4 1,0 Kesäkuu 35,7 31,3 Heinäkuu 19,8 19,7 Kerran 10, 30, 50, 100 ja 500 vuodessa Elokuu 22,4 20,9 toistuvat tulvavirtaamat Syyskuu 30,5 27,0 HQ 1/ Lokakuu 46,1 41,5 HQ 1/ Marraskuu 49,4 50,4 HQ 1/ Joulukuu 34,9 39,4 HQ 1/

4 4 Vesiliikenne ja uitto Kalasto ja kalastus Vesiliikenne Kyrönjoella on lähinnä paikallista veneellä kulkua jokisuvannoissa. Koskipaikoissa veneellä liikkuminen ei ole tulvakautta lukuun ottamatta mahdollista. Uittotoiminta on Kyrönjoessa loppunut ja Kyrönjoen uittosääntö on kumottu vuonna Kalastus Kyrönjoessa Vähänkyrön kunnan alueella on kotitarve- ja virkistyskalastusta. Yleisimmät kalalajit ovat ahven, hauki, lahna ja särki. Tavallisimmat pyyntivälineet ovat katiska, uistin, onki ja verkko. Vesivoima ja alueiden omistus Suunnitellut rakennustyöt Vaelluskaloina lohi ja taimen ovat melko yleisesti pystyneet nousemaan Hiirikoskelle, mutta veden heikon laadun vuoksi kutunousua ei kuitenkaan ilmeisesti tapahdu. Kyrönjokeen on istutettu lohta ja meritaimenta. Koekalastusten perusteella siika on noussut ainoastaan Voitilankosken alapuolelle, jonne se pääsee nousemaan heikonkin virtauksen aikana esteettömästi. Voitilankoski sijaitsee noin 20 km Hiirikosken alapuolella. Kyrönjoen siikakantaa on vahvistettu istuttamalla paikallista kantaa olevia poikasia. Nahkiaista nousee jonkin verran Kyrönjokeen ja ainakin Voitilankoskella on harjoitettu syksyisin pienimuotoista nahkiaisen mertapyyntiä. Veden happamuudesta johtuen nahkiaisten toukan tuotanto on ollut jo pidempään erittäin heikko. Ankeriaan esiintyminen on satunnaista. Myös rapua esiintyy vain yksittäin. Rapurutto tuhosi pääosan Kyrönjoen rapukannasta vuonna Kyrönjoen huono vedenlaatu, erityisesti alhainen ph, heikentää huomattavasti kalojen elinmahdollisuuksia etenkin kevät- ja syystulvien aikana, jolloin niiden elinkierto on herkimmillään kudun ja kuoriutumisen aikana. Kesällä erityisesti lohikalojen viihtyvyyttä heikentää myös korkea veden lämpötila. Hiirikosken Energia Oy omistaa koko Hiirikosken vesivoiman. Nyt suunnitellulla voimalaitoksen rakennusvirtaaman nostolla 20 m 3 /s:iin ei oteta käyttöön uutta vesivoimaa, vaan tehostetaan jo käytössä olevan vesivoiman hyväksikäyttöä. Hakija omistaa tai on hankkinut pysyvän käyttöoikeuden kaikkiin tarvittaviin maa- ja vesialueisiin. Kaivuumassoja ei läjitetä kanavan varteen, vaan ne kuljetetaan kauemmaksi hakijan omistamalle maalle. Tilapäiset työpadot rakennetaan hakijan omistamille alueille. Koneasemarakennuksessa on tällä hetkellä kaksi vesitietä, mutta vain toisessa on turpiini. Tyhjänä olevaan turpiinitilaan on tarkoitus asentaa uusi, rakennusvirtaamaltaan 10 m 3 /s turpiini. Voimalaitoksen vesiteitä joudutaan muotoilemaan toisen koneiston asentamiseksi. Myös nykyiselle turpiinille vievän vesitien kynnystä madalletaan, jotta turpiinille saadaan johdettua riittävä virtaama myös uuden

5 Tulevat virtaamat ja vedenkorkeudet 5 koneiston käyttöönoton jälkeen. Koneaseman muutostyöt tehdään kuivatyönä ylä- ja alakanavaan rakennettavien työpatojen suojassa. Pohjapadon kunnostuksen jälkeen padon harjan korkeus on N ,86 m. Kanavaa levennetään eteläpuolelle siten, että nykyisen kanavan joenpuoleinen sivumuuri jää ennalleen. Yläkanavan suunniteltu pohjan leveys on 4 m ja pohjan korkeus N 43 +8,2 m. Voimalaitoksen yläpuolella on kanavassa noin 30 m:n matkalla pystysuorat reunamuurit. Tällä osuudella reunamuurit säilytetään ja kanavan pohjaa syvennetään tasaisesti niin, että pohjan korkeus noin 10 m ennen voimalaitosta on N 43 +7,8 m. Yläkanavan kaivuusta syntyy massoja noin m 3 ktr. Alakanavaa avarretaan niin, että pohjan leveydeksi tulee 5,2 m ja pohjan korkeudeksi N 43 +5,0 m. Kaivumassoja syntyy noin 300 m 3 ktr. Nykyisen yläkanavan paikalle rakennetaan uusi kaksiaukkoinen sulku. Molempien aukkojen leveys 5,0 m ja kynnyskorkeus N 43 +8,5 m. Voimalaitospadon kunnostuksen yhteydessä yläkanavan yli rakennetaan silta padolle kulkua varten. Silta-aukon mitoitus tarkistetaan nyt kyseessä olevan yläkanavan laajennuksen yhteydessä, jotta silta-aukon koko vastaisi laajennetun yläkanavan mitoitusta. Aukkoa suurennetaan alkuperäisestä suunnitelmasta etelärannan puoleista maatukea siirtämällä. Muutoksella ei ole vaikutusta vesistöön. Koneaseman, ylä- ja alakanavan laajennus sekä yläkanavan sulun rakentaminen tehdään kuivatyönä työpatojen suojassa. Työt on tarkoitus toteuttaa samalla kertaa jo luvan saaneen voimalaitospadon kunnostamisen yhteydessä, jolloin voidaan hyödyntää samoja työpatoja ja vesistölle aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman pieniksi. Voimalaitoksella ei säännöstellä yläpuolisen vesistön vedenkorkeutta tai vedenjuoksua, eikä voimalaitoksen rakennusvirtaaman suurentamisella ole vaikutusta Kyrönjoen vedenkorkeuksiin tai virtaamiin Hiirikosken ylä- tai alapuolella. Uuden turpiinin rakentamisen myötä virtaama Hiirikoskeen pohjapadon yli ja pohjapadon tulva-aukon kautta pienenee, koska voimalaitoksella voidaan hyödyntää nykyistä suurempaa virtaamaa. Virtaama koskessa on turvattu siten, että rakennettavaan kalatiehen on juoksutettava välisenä aikana vähintään 2 m 3 /s Kyrönjoen virtaaman ollessa Hiirikoskella 9 m 3 /s tai suurempi ja vähintään 1 m 3 /s joen virtaaman ollessa alle 9 m 3 /s. Lisäksi vanhaan myllyuomaan kosken pohjoisreunassa on juoksutettava jatkuvasti 25 l/s. Kosken kuivana oloaika talvisin ( ) pitenee suunnitelman mukaan nykytilanteesta keskimäärin 38 vuorokaudella. Hiirikoski on jo nykyisin talvisin pitkiä aikoja kuivana, joten kuivien jaksojen pidentymisellä ei ennalta arvioiden ole merkittäviä haitallisia vaikutuksia

6 Hankkeesta aiheutuvat vahingot ja haitat Hankkeesta saatava hyöty Ehdotus lupamääräyksiksi 6 kosken kalastoon tai vesiluontoon. Muina aikoina ( ) virtaaman ollessa alle 22 m 3 /s juoksutetaan koskeen kalatien kautta 1 tai 2 m 3 /s sekä vanhaan myllyuomaan 25 l/s. Yli 22 m 3 /s oleva virtaama juoksutetaan kokonaisuudessaan koskeen. Nykyisin koskeen juoksutetaan jo 12 m 3 /s ylittävä virtaama. Juoksutus koskeen vähenee virtaaman ylittäessä 12 m 3 /s, suurimmillaan virtaaman pieneneminen on 10 m 3 /s (tulovirtaama 22 m 3 /s). Työpatojen rakentaminen ja purkaminen saattavat aiheuttaa lyhytaikaista paikallista veden samentumista. Ylä- ja alakanavan laajentaminen, yläkanavan sulun uusiminen ja toisen turpiinin asentaminen voimalaitokselle ei muuta voimassa olevien lupaehtojen mukaisia vedenkorkeuksia tai virtaamia. Hakija on katsonut, ettei hankkeesta aiheudu vahinkoa tai haittaa Hiirikosken ylä- tai alapuolisille vesistö- ja ranta-alueille tai niiden käytölle eikä näillä alueilla oleville rakenteille tai laitteille. Toisen turpiinin asentaminen voimalaitokselle kasvattaa yläkanavaan juoksutettavan veden määrää nykytilanteeseen verrattuna. Kalojen elinolojen turvaamiseksi on pohjapadon rakentamisen yhteydessä määrätty rakennettavaksi kalatie. Hakemuksessa ei esitetä muutosta kalatiehen määrättyihin minimivirtaamiin, eikä hankkeesta aiheudu korvattavaa haittaa tai vahinkoa kalastolle tai kalastukselle. Uuden turpiinin asentamisen jälkeen Hiirikosken voimalaitoksen teho P = 8,2 x 20 m 3 /s x 4,0 m = 656 kw ja keskimääräinen energiantuotanto MWh/a. Nykyisellä rakennusvirtaamalla (10 m 3 /s) Hiirikosken voimalaitoksen energiantuotanto on keskimäärin MWh/a. Uuden turpiinin avulla saatava lisätuotto on siten MWh/a. Energian hinnalla 60 /MWh on rakennusvirtaaman suurentamisesta saatava hyöty keskimäärin /v ja vesilain mukainen kokonaishyöty Laskelmissa on huomioitu voimassa olevan luvan mukainen juoksutus rakennettavaan kalatiehen. Hakija on esittänyt, että päätöksen nro 140/2005/4 lupamääräykset 1), 3) ja 8) muutetaan kuulumaan seuraavasti: 1) Hiirikosken voimalaitosrakenteet ovat piirustuksen 1245-LH3 mukaiset. Yläkanavan sululta koneasemalle kaivetun, osittain pystyseinäisen tulokanavan pituus on noin 190 m ja koneasemalta takaisin

7 HAKEMUKSESTA TIEDOTTAMINEN 7 jokeen johtavan alakanavan pituus noin 50 m. Voimalaitoksella on kaksi 3,6 m leveää tuloaukkoa. Ylä- ja alakanavaa saadaan perata piirustuksissa 1245-LH3, LH4 ja 1245-LH5 esitetyllä tavalla. Peratun yläkanavan pohjan korkeus on N 43 +8,2 m, pohjan leveys 4,0 m ja sivuluiskien kaltevuus maaleikkauksessa 1:2. Perkaus tehdään pääasiassa kanavan eteläreunalta. Peratun alakanavan pohjan korkeus on noin N 43 +5,0 m, pohjan leveys 5,2 m ja perkauksen sivuluiskien kaltevuus 1:2. 3) Voimalaitoksen yläkanavan sulun vapaa aukkoleveys on vähintään 10 m ja kynnyskorkeus enintään N 43 +8,5 m. 8) Yläkanavan sulun kautta saadaan koneasemalle johtaa vettä enintään 20 m 3 /s. Voimalaitoksella on kaksi turpiinia, joiden yhteenlaskettu rakennusvirtaama on 20 m 3 /s. Ainakin toisen turbiineista tulee olla säädettävä siten, että sitä voidaan käyttää virtaamavälillä 6-10 m 3 /s. Ympäristölupavirasto on pyytänyt Länsi-Suomen ympäristökeskukselta ja Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskukselta lausunnot hakemuksen johdosta. 1) Länsi-Suomen ympäristökeskus on todennut, että Kyrönjoen vuosittainen keskivirtaama vaihtelee huomattavasti vuodenaikojen ja eri vuosien sademäärien mukaan. Hiirikosken voimalaitoksen rakennusvirtaaman nostaminen 10 m 3 /s:sta 20 m 3 /s :iin vähentäisi koskessa virtaavaa vesimäärää ja aika, jolloin koski on kokonaan kuiva pitenisi. Talvisin aika ( ), jolloin koski olisi kuivana, pitenisi suunnitelman mukaan nykytilanteesta keskimäärin 38 vuorokaudella välisenä aikana kosken kuivana oloaika pitenisi 33 vuorokaudella. Koko vuonna koski olisi kuivana nykyisen 119 päivän sijasta keskimäärin 190 päivänä. Turpiinin käyttö vähentäisi virtaamia koskessa ympäri vuoden, myös kriittisinä nousuaikoina. Nykyisen suunnitelman mukaan kalatien yläpää on padon harjalla kosken pohjoisrannalla. Kalatien alapää on keskellä koskea eikä se ulotu alapuoliseen suvantoon. Kalojen nousumahdollisuudet heikkenevät, jos itse koskeen ei johdeta vettä. Suuremmilla virtaamilla voimalaitoskanavan virtaaman lisääntyminen heikentäisi kalojen mahdollisuutta löytää kalatie. Näiden syiden vuoksi kalatien tulisi ulottua alapuoliseen suvantoon, alakanavan edustalle. Hiirikosken lisäkuivuminen vähentäisi kosken arvoa habitaattina ja merkitystä kalojen suoja- ja ruokailupaikkana. Suunnitelmasta puuttuu selvitys alueen merkityksestä koskihabitaattina ja suunnitelmaa tulisi täydentää tältä osin. Lisäksi suunnitelman mukaan toteutettu hanke aiheuttaisi haittaa maisemalle ja virkistyskäytölle vähentäessään vesimääriä koskessa.

8 8 Ympäristökeskus on katsonut, että hanketta suunniteltaessa on otettava huomioon laki vesienhoidon järjestämisestä (1299/2004). Lain tavoite, hyvä ekologinen tila, on ensisijaisesti saavutettava vuoteen 2015 mennessä. Lain mukaan, jos uusi merkittävä hanke muuttaa fyysisesti vesimuodostumaa siten, ettei pintaveden hyvää ekologista tilaa voida saavuttaa, voidaan tästä poiketa eräin laista ilmenevin edellytyksin. Lainmukaiset ehdotukset vesienhoitosuunnitelmaksi ja Kyrönjoen vesistöalueen toimenpideohjelmaksi ovat valmisteilla. Kyrönjoen erityissuojelulain 1 :n mukaan sen lisäksi, mitä koskiensuojelulaissa (35/87) on säädetty, uuden voimalaitoksen rakentamiseen ei saa myöntää vesilaissa tarkoitettua lupaa Kyrönjoen keski- ja alaosassa Hanhikosken alapuolella mm. Vähänkyrön kunnassa. Ympäristökeskus on todennut, että lupamääräyksestä 8) tuli hakijan esityksen mukainen, koska hakija perusteli koneistovirtaamaa (max 10 m 3 /s) suurempaa virtaamaa (20 m 3 /s) yläkanavaan kertyvien jäiden ja roskien poistamisella. Hakijan selityksestä kävi tuolloin ilmi, että suurempaa virtaamaa tarvittaisiin vain poikkeustilanteissa eikä hakijan tarkoituksena ollut käyttää voimalaitoksella suurempaa virtaamaa kuin 10 m 3 /s. Ympäristökeskus on katsonut, ettei suunnitelman mukaiselle hankkeelle tule myöntää lupaa eikä myöskään töidenaloittamislupaa. Hankkeelle voidaan myöntää lupa vain, jos kalan nousu saadaan turvattua eikä kosken ekologista tilaa heikennetä. Ympäristökeskus on toivonut lausunnossaan hakijalta kannanottoa hankkeen toteutusmahdollisuuksista, mikäli 20 m 3 /s rakennusvirtaamaa käytettäisiin vain suurilla virtaamilla. Lisäksi hakijan tulisi täydentää hakemusta tarkemmalla selvityksellä vesien jakaantumisesta voimalaitokseen, koskeen ja kalatiehen eri virtaamilla. Tässä tulee ottaa huomioon suunnitellun turpiinin mahdollinen säädettävyys. 2) Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskus vastustanut luvan myöntämistä ja katsonut, että voimalaitospadon kunnostaminen ja kalatien rakentaminen on toteutettava sillä tavalla ja ajoituksella kuin lainvoimaisissa päätöksissä on määrätty. TE-keskus on todennut, että voimalaitoksen alakanavasta on huomattavan pitkä koskiosuus voimalaitospadolle ja suunnitellun kalatien alkuun. Joen kuivana pitämisen aikana on pelkästään kalatiestä tulevan vesimäärän vaikutus houkutusvirtaamana koskelle hyvin pieni, mikä vähentää kalojen mahdollisuuksia löytää oikea vaellusreitti. Veden johtaminen jokeen edistää kalojen hakeutumista koskialueen oleskelupaikoille ja edelleen kosken yläosalle, josta kalatien valmistuttua vaellus yläpuoliselle koskiosuudelle on mahdollista myös alivirtaamatilanteessa. Vähentämällä veden johtamista jokeen rajoitetaan entisestään kalojen vaellus- ja oleskelumahdollisuuksia koskialueella. Lisäksi heikennetään kalatiestä ja Kyrönjoen kalataloudellisista kunnostustoimenpiteistä saatavaa hyötyä. TE-keskus on katsonut, että kysymyksessä ei ole pelkästään tehonnosto voimalaitoksen nykyisiä koneistoja uusimalla, vaan uuden eril-

9 Hakijan selitys ja täydennys 9 lisen voimalaitosyksikön rakentaminen, nykyistä huomattavasti suuremman rakennusvirtaaman käyttöönotto ja laitoskanavien avartaminen. Huomioon ottaen koskialueen heikko tila sekä Kyrönjoessa tehdyt ja suunnitellut kalataloudelliset kunnostustoimet ja laissa vesienhoidon järjestämisestä asetetut ekologiset tilatavoitteet on katsottava, että joen kalaston ja muun eliöstön turvaaminen ei mahdollista hakemuksen mukaisen toiminnan aloittamista. TE-keskuksen näkemyksen mukaan ei myöskään ole Kyrönjoen erityissuojelua koskevan lain mukaista, että Hiirikosken tilaa heikennetään vaiheittain lisäämällä vesivoimalaan johdettavaa vesimäärää. Hakija on antanut selityksen Länsi-Suomen ympäristökeskuksen ja Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen lausuntojen johdosta sekä täydentänyt hakemusta muun muassa selvityksillä vesien jakaantumisesta voimalaitokseen, koskeen ja kalatiehen eri virtaamilla. Hakija on lisäselvityksessään todennut, että uusi turpiini on ns. täyssäädettävä sen käyttöalueen ollessa noin 2 10 m 3 /s. Periaate on, että koskialueen vesitys turvataan kalatiehen ohjattavalla verrattain suurella 1-2 m 3 /s virtaamalla. Tulvaluukun kautta ja padon yli juoksutetaan lisäksi voimalaitoksen rakennusvirtaaman ja kalatiehen johdettavan vesimäärän ylittävä virtaama. Hankkeella ei ole liiketaloudellisia toteutusmahdollisuuksia, mikäli uutta turpiinia voitaisiin käyttää vain suurilla virtaamilla. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen vaatimuksista hakija on todennut, että voimalaitoksen rakennusvirtaaman noston seurauksena vesimäärä Hiirikoskessa pienenee välisenä aikana Kyrönjoen virtaaman ollessa yli 12 m 3 /s. Virtaamavälillä m 3 /s koskeen juoksutetaan kalatien kautta 2 m 3 /s. Joen virtaaman ollessa yli 22 m 3 /s juoksutetaan mainitun virtaaman ylittävä osa koskeen tulvaluukun kautta ja suurilla virtaamilla myös pohjapadon yli. Tulvaluukun purkukyky on noin 60 m 3 /s. Talviaikana koskeen juoksutetaan vettä aina, kun joen virtaama on yli 20 m 3 /s. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on todettu, ettei talviaikaisille juoksutuksille kalatiehen ole kalataloudellisia perusteita. Ympäristökeskus on esittänyt lausunnossaan, että kalatie tulisi ulottaa Hiirikosken alapuoliseen suvantoon, alakanavan edustalle saakka. Näin on tarkoituskin. Kalojen nousumahdollisuuksien kannalta on merkitystä paitsi kalatien virtaaman suuruudella, myös virtausnopeudella. Kalatien houkutusvirtaaman virtausnopeuden tulisi olla 0,8 2,0 m/s. Tämä arvo saavutetaan nykyisen luvan mukaisella suunnitelmalla. Voimalaitoksen alakanavan laajennus on suunniteltu siten, että virtausnopeus kanavassa säilyy ennallaan. Virtausnopeus alakanavassa on siten myös uudella rakennusvirtaamalla kalatien houkutusvirtaamaa pienempi. Virtausnopeuden lisäksi kiinnitetään erityistä huomiota kalatien suuaukon sijoittamiseen ja sieltä tulevan virtaaman suuntaamiseen. Voimalaitoksen rakennusvirtaaman nos-

10 10 tolla ei ole vaikutusta kalojen nousumahdollisuuksiin. Kalatiesuunnitelma hyväksytetään ennen rakennustöitä TE-keskuksen kalatalousyksiköllä. Hakija on verrannut nykyisen luvan mukaisia Hiirikosken virtaaman keskimääräisiä kuukausittaisia pysyvyysarvoja vuosilta arvioimiinsa virtaamiin rakennusvirtaaman noston jälkeen seuraavasti: NYKYINEN LUPA RAKENNUSVIRTAAMAN NOSTON JÄLKEEN Joen virtaama Joen virtaama Joen virtaama Joen virtaama 10 m 3 /s >10 m 3 /s 12 m 3 /s >12 m 3 /s 20 m 3 /s >20 m 3 /s 22 m 3 /s >22 m 3 /s Ohijuoksutus Ohijuoksutus Ohijuoksutus Ohijuoksutus tulvaluukun ja Ohijuoksutus kalatien kalatien, tulvaluukun tulvaluukun ja Ohijuoksutus kalatien kalatien, tulvaluukun Koski pohjapadon kautta ja pohjapadon Koski pohjapadon kautta ja pohjapadon kuivana kautta 1-2 m 3 /s kautta kuivana kautta 1-2 m 3 /s kautta Joulukuu 9 vrk 22 vrk 16 vrk 15 vrk Tammikuu 7 vrk 24 vrk 19 vrk 12 vrk Helmikuu 9 vrk 19 vrk 20 vrk 8 vrk Maaliskuu 10 vrk 21 vrk 19 vrk 12 vrk vrk 86 vrk 74 vrk 47 vrk Huhtikuu 2 vrk 28 vrk 3 vrk 27 vrk Toukokuu 2 vrk 29 vrk 4 vrk 27 vrk Kesäkuu 11 vrk 19 vrk 17 vrk 13 vrk Heinäkuu 19 vrk 12 vrk 23 vrk 8 vrk Elokuu 17 vrk 14 vrk 22 vrk 9 vrk Syyskuu 14 vrk 16 vrk 19 vrk 11 vrk Lokakuu 9 vrk 22 vrk 13 vrk 18 vrk Marraskuu 5 vrk 25 vrk 12 vrk 18 vrk vrk 165 vrk 113 vrk 131 vrk Hakija on katsonut, että Hiirikosken vesitys tapahtuu jo nykyisen luvan mukaisessa tilanteessa niin pitkiä aikoja vain kalatien kautta, ettei rakennusvirtaaman nostolla ole haitallista vaikutusta kosken arvoon habitaattina tai sen merkitykseen kalojen suoja- ja ruokapaikkana. Samasta syystä ei voimalaitoksen rakennusvirtaaman nostolla ole haitallista vaikutusta Hiirikosken maisemaan tai virkistyskäyttöön. Laista vesienhoidon järjestämisestä ja vesienhoidon toimenpideohjelmaluonnoksesta hakija on todennut, että kalojen vapaa kulku ja riittävät lisääntymisalueet ovat vain osa vesistön hyvää ekologista tilaa. Kalan kulun osalta hyvän ekologisen tilan tavoite saavutetaan Hiirikoskella padon yhteyteen rakennettavan kalatien avulla. Kalatien juoksutuksiin ei haeta muutosta eikä voimalaitoksen rakennusvirtaaman nosto siten vaikuta kalan nousuun padon ohi. Voimalaitoksen rakennusvirtaaman nostolla ei ole mitään vaikutusta vesienhoidon toimenpideohjelman vedenlaatuun liittyvien tavoitteiden saavut-

11 YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU 11 tamiseen. Rakennusvirtaaman nosto ei myöskään ole Kyrönjoen erityissuojelusta säädetyn lain vastaista. Töidenaloittamisluvan osalta hakija on korostanut, ettei kosken sivussa olevan voimalaitoskanavan avartamisella ole mitään pysyviä vaikutuksia vesistöön. Mikäli rakennusvirtaaman nostolle ei myönnetä lupaa, juoksutetaan avarretun kanavan kautta edelleen vain nykyisissä lupamääräyksissä sallittu vesimäärä. Töidenaloittamislupa ei siten tekisi muutoksenhakua missään suhteessa hyödyttömäksi. Hakija on lisäksi todennut, että uuden turpiinin asentaminen ja siihen liittyvät rakennustyöt tehdään kuivatyönä nykyisen voimalaitosrakennuksen sisällä. Myös ylä- ja alakanavan avartaminen sekä yläkanavan sulun uusiminen tehdään kuivatyötä, joten ainoaksi vaikutukseksi vesistöön jää työpatojen rakentamisesta ja purkamisesta aiheutuva lyhytaikainen ja paikallinen samentuminen. Haittoja pyritään vähentämään ajoittamalla työt mahdollisimman kuivaan aikaan. Mikäli töidenaloittamislupa myönnetään, tehdään yläkanavan rakentamistyöt saman työpadon suojassa kuin jo luvan saanut padon tulva-aukon rakentaminen. Uuden turpiinin vaatimat muutostyöt voimalaitosrakennuksessa ja alakanavan laajennus on tarkoitus tehdä vasta luvan saatua lainvoiman. Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen lausunnon johdosta hakija on todennut, ettei Hiirikosken voimalaitoksen rakennusvirtaaman nostolla ole vaikutusta voimalaitospadon kunnostamiseen tai kalatien rakentamiseen, vaan ne toteutetaan sillä tavalla ja ajoituksella kuin Länsi-Suomen ympäristölupaviraston ja Vaasan hallintooikeuden lainvoimaisissa päätöksissä on määrätty. Lupahakemussuunnitelmassa on esitetty virtaamien keskimääräisiä pysyvyyksiä, joten virtaamat ovat toisina vuosina pienempiä ja toisina suurempia. TE-keskuksen lausunnossa esitettyjen kuivimpien vuosien vastapainona on vuosia, jolloin virtaamat koskessa ovat keskimääräisiä suurempia. Kalojen kulku padon yli on turvattu kaikissa olosuhteissa kalatiehen määrättyjen virtaamien avulla. Kalatien houkutusvirtaaman osalta hakija on viitannut edellä Länsi-Suomen ympäristökeskuksen lausunnon johdosta lausuttuun. Hakija on katsonut, että voimalaitoksen rakennusvirtaaman nosto vaikuttaa Kyrönjoen virtaamiin vain Hiirikoskessa, eikä hanke lisää kuivia jaksoja tai pienennä virtaamia muualla Kyrönjoessa. Voimalaitoksen rakennusvirtaaman nosto ei ole Kyrönjoen erityissuojelusta säädetyn lain vastaista. Tältä osin on viitattu hakemussuunnitelman kohtaan 6 (vesivoima). Luparatkaisu Ympäristölupavirasto myöntää Hiirikosken Energia Oy:lle luvan lisäkoneiston asentamiseen Hiirikosken voimalaitokseen sekä ylä- ja alakanavan perkaamiseen ja muuttaa antamansa päätöksen nro 140/2005/4 lupamääräykset 1), 3) ja 8) näin kuuluviksi:

12 12 1) Hiirikosken voimalaitosrakenteet ovat päivätyn piirustuksen nro 1245-LH3 mukaiset. Yläkanavan sululta koneasemalle kaivetun, osittain pystyseinäisen tulokanavan pituus on noin 190 m ja koneasemalta takaisin jokeen johtavan alakanavan pituus noin 50 m. Voimalaitoksella on kaksi 3,6 m leveää tuloaukkoa. Ylä- ja alakanavaa saadaan perata päivätyissä piirustuksissa nrot 1245-LH3, 1245-LH4 ja 1245-LH5 esitetyllä tavalla. Peratun yläkanavan pohjan korkeus on N 43 +8,2 m ja välittömästi voimalaitoksen yläpuolella N 43 +7,8 m, pohjan leveys 4,0 m ja sivuluiskien kaltevuus maaleikkauksessa noin 1:2. Perkaus tehdään pääasiassa kanavan eteläreunalta. Peratun alakanavan pohjan korkeus on noin N 43 +5,0 m, pohjan leveys 5,2 m ja perkauksen sivuluiskien kaltevuus noin 1:2. Perattavat massat on sijoitettava siten, etteivät ne pääse valumaan vesistöön. 3) Voimalaitoksen yläkanavan sulun vapaa aukkoleveys on vähintään 10 m ja kynnyskorkeus enintään N 43 +8,5 m. 8) Yläkanavan sulun kautta saadaan koneasemalle johtaa vettä enintään 20 m 3 /s. Voimalaitoksella on kaksi turpiinia, joiden yhteenlaskettu rakennusvirtaama on 20 m 3 /s. Turpiinien on oltava säädettäviä siten, että niitä voidaan käyttää virtaamavälillä 6 10 m 3 /s. Muilta osin on noudatettava Länsi-Suomen ympäristölupaviraston antamaa päätöstä nro 140/2005/4 ja Vaasan hallintooikeuden antamaa päätöstä nro 07/0398/1. Hankkeesta ei ennalta arvioiden aiheudu vesilain mukaan korvattavaa vahinkoa tai haittaa. Perustelut 1920-luvulla rakennetun Hiirikosken voimalaitoksen pysyttämistä ja padon kunnostusta ja muuttamista koskeva Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätös 140/2005/4 on tullut lainvoimaiseksi Voimassa olevaan päätökseen sisältyy kalatien rakentamisvelvoite ja sitä sekä joen pohjoisrannalla sijaitsevaa vanhaa myllyuomaa koskevat juoksutusmääräykset. Padon kunnostus ja muuttaminen sekä kalatien rakentaminen on aloitettava kahden vuoden kuluessa ja tehtävä olennaisilta osiltaan valmiiksi neljän vuoden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta. Kalatie on toteutettava Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen hyväksymän suunnitelman mukaisesti. Kalatien sijaintia ja rakenteita voidaan myöhemmin muuttaa edellä mainitun viranomaisen hyväksymällä tavalla. Hankkeen tarkoituksena on Hiirikosken voimalaitoksessa käytettävän vesivoiman hyväksikäytön tehostaminen voimalaitoksen rakennusvirtaaman nostolla 10 m 3 /s:sta 20 m 3 /s:iin. Rakennusvirtaaman suurentamisella ei ole vaikutusta Kyrönjoen vedenkorkeuksiin tai virtaamiin Hiirikosken ylä- tai alapuolella. Hankkeen johdosta virtaama

13 13 Hiirikoskessa tulee jonkin verran vähenemään ja kosken kuivana oloaika tulee ajoittain pitenemään. Kalojen nousu Kyrönjokea ylös tullaan turvaamaan kalatien rakentamisella. Hanke ei vaaranna yleistä terveydentilaa, aiheuta huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa ja sen toiminnassa eikä suuresti huononna paikkakunnan asutus- tai elinkeino-oloja. Hankkeessa ei oteta käyttöön uutta tai toiselle kuuluvaa vesivoimaa. Tarvittaviin maa- ja vesialueisiin hakijalla on omistusoikeus tai muu pysyvä käyttöoikeus eikä tällä päätöksellä myönnetä käyttöoikeutta alueisiin. Hankkeesta aiheutuvana hyötynä on otettu huomioon hakemuksessa esitetty lisäkoneiston asentamisesta saatava keskimäärin vuosittain tuotettavan sähkön hinta kaksikymmenkertaisena. Hanke ei sanottavasti loukkaa yksityistä etua. Yleiselle edulle aiheutuva haitta ilmenee lähinnä sen ajan pitenemisenä, jolloin Hiirikoski on kuivana. Tästä aiheutuu kosken virkistyskäytölle ja vesimaisemalle ajoittaista haittaa. Kyrönjoen ekologiseen tilaan ei hankkeesta aiheudu vaikutuksia ravinnekuormituksen tai ph:n muutosten osalta. Työpatojen rakentaminen ja purkaminen aiheuttaa samentumista, joka on kuitenkin lyhytaikaista ja paikallista. Yleiselle kalatalousedulle ei hankkeesta aiheudu sanottavaa vahinkoa ottaen huomioon kalatien rakentamisen työvoima- ja elinkeinokeskuksen hyväksymällä tavalla. Hankkeesta saatava hyöty on katsottava siitä johtuvaan vahinkoon ja haittaan verrattuna huomattavaksi. Lainkohdat Vesilain 2 luvun 5, 6 :n 2 momentti ja 11 sekä 3 luvun 3 Töidenaloittamislupa Ympäristölupavirasto myöntää Hiirikosken Energia Oy:lle luvan aloittaa työt ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Luvan saajan on ennen töihin ryhtymistä tallennettava Länsi- Suomen lääninhallitukseen euron suuruinen vakuus niiden vahinkojen, haittojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan määräysten muuttaminen voi aiheuttaa. Perustelut Töiden aloittamisen lykkääntymisestä aiheutuisi hakijalle huomattavaa vahinkoa ja niiden aloittaminen voi tapahtua tuottamatta muille vesien käyttömuodoille tai luonnolle ja sen toiminnalle huomattavaa pysyvää haittaa, jos lupa muutoksenhaun johdosta evätään tai sen ehtoja muutetaan. Luvassa tarkoitetut työt ovat sellaisia, että niiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa entisen veroisiksi siinä tapauksessa, että lupa evätään tai sen määräyksiä muutetaan. Lainkohta Vesilain 2 luvun 26

14 Lausunto muistutuksista ja vaatimuksista 14 Luvan ja töidenaloittamisluvan epäämistä koskevat vaatimukset hylätään päätöksen perusteluja koskevista osista ilmenevin perustein. Kalatien rakentamista koskevan suunnitelman hyväksymisen yhteydessä Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskus valvoo kalatien toteuttamista siten, että varmistetaan kalojen mahdollisuudet löytää oikea vaellusreitti kosken ohi kalatien avulla. Kalatien rakentamista koskevia lupamääräyksiä ei tällä päätöksellä muuteta. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän asian käsittelystä perittävä maksu on euroa. Käsittelymaksu määräytyy valtion maksuperustelain (150/1992) perusteella ympäristöministeriön antaman asetuksen ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1388/2006) 2 :n mukaisesti. Asetuksen maksutaulukon mukaan muun vesivoimaa tai voimalaitosta koskevan asian käsittelymaksun suuruus on euroa.

15 15 MUUTOKSENHAKU Liite Päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Valitusosoitus Leena Simpanen Jukka Leinonen Pertti Seppänen Sinikka Laitakari Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet ympäristöneuvokset Leena Simpanen, Jukka Leinonen (tarkastava jäsen) ja Pertti Seppänen. Asian on esitellyt esittelijä Sinikka Laitakari. SL/sl

16 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Liite Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen ympäristölupavirastoon Länsi-Suomen ympäristölupaviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Panimokatu 1, Helsinki postiosoite: PL 115, Helsinki puhelin: (vaihde) telekopio: (09) sähköposti: kirjaamo.lsy@ymparisto.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 88/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-316 Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 83/2006/4 Niemisjoen kalataloudelliselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 73/2006/4 Dnro LSY 2004 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 20.6.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi Suomen vesioikeuden 17.7.1981 antaman päätöksen nro

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 15/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-30 Annettu julkipanon jälkeen 2.4.2009 ASIA HAKIJAT Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 2/2009/1 muuttaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 71/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-221 Annettu julkipanon jälkeen 30.9.2009 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 55/2009/4 tarkoitettujen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Maakaasuputken rakentaminen Hiidenveden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 51/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-97 Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2009 ASIA HAKIJA Hakemus Penttilän ratasillan ja Oriselän sillakkeen rakentamista koskevan

Lisätiedot

Päätös. Nro 23/2010/4 Dnro ESAVI/188/04.09/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös. Nro 23/2010/4 Dnro ESAVI/188/04.09/2010. Annettu julkipanon jälkeen Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2010/4 Dnro ESAVI/188/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.3.2010 ASIA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 129/2009/4 tarkoitettujen Ryötön vesivoimalaitoksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-118

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 43/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-118 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 43/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-118 Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksen nro 26/1992/4 lupaehtojen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168. Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 120/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-168 Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Savonjokeen, Vimpeli Vimpelin

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane. LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 129/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-185 Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Lapuanjoen alitse, Kuortane.

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2006 ASIA Ähtärin kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetettujen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 95/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 162 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 95/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 162 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 95/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 162 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJAT Länsi Suomen ympäristölupaviraston 4.5.2006 antamassa päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 44/2007/4 Dnro LSY 2006 Y 323 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Lampinjoen alitse Onnenkosken kohdalla

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115. Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 108/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 9.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Kaapelien asentaminen Ratinan Suvantoon, Tampere Tampereen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 13/2006/3 Dnro LSY 2004 Y 223 Annettu julkipanon jälkeen 9.2.2006 ASIA Rakennetun penkereen pysyttäminen Naurismonlahdella, Urjala, Vaasan hallinto

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2005 1 ASIA Uittoyhdistykselle kuuluvan määräalan myyminen kiinteistöstä Kemijoen lauttausyhdistyksen alue RN:o 14:7, Kemi LUVAN

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 61/2008/4 Dnro LSY 2008 Y 2 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2008 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Karvianjoen alitse sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 5/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-318 Annettu julkipanon jälkeen 26.1.2005 ASIA Vesijohdon rakentaminen Laihianjoen alitse sekä töiden aloittaminen ennen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 47/2008/3 Dnro LSY 2007 Y 309 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Koppnäsin keskuskalasataman aallonmurtajan pysyttäminen, vesialueen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/4 Dnro LSY 2007 Y 270 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden venelaiturin pysyttäminen Pappilan kylän yhteisellä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Pohjoisnevan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2007 ASIA Kaltevan jätevedenpuhdistamoa koskevan ympäristölupapäätöksen nro 63/2004/1

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61. Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61. Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla, LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 11/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-61 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 ASIA HAKIJA Aallonmurtajalaiturin pysyttäminen tilan Kallioranta RN:o 9:9 edustalla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2006/4 Dnro LSY-2005-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Viettoviemärin rakentaminen Tiistenjoen alitse ja paineviemärin

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 56/09/2 Dnro Psy-2008-y-124 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Matkalamminkurun turvetuotantoalueen ympäristölupa ja toiminnanaloittamislupa, Vaala Vapo Oy PL 22 40101

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 75/2009/3 Dnro LSY-2009-Y-377 Annettu julkipanon jälkeen 30.12.2009 ASIA Pohjaveden ottamista koskevan Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksellään

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 101/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 101/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 101/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-81 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2005 ASIA Vesialueen täytön (saaren) pysyttäminen tilan Katajamäki RN:o 10:0 vesialueella

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Asia on ratkaistu Itä-Suomen ympäristölupaviraston istunnossa 17.12.2009. Itä-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 55/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2004 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Parattulanlahden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 96/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 371 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Rannan täyttäminen tilan Pirttiluoto RN:o 3:205 vesialueella

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen,

Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 109/2005/4 määrätyn rakentamisajan pidentäminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 183/2010/4 Dnro ESAVI/315/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.10.2010 ASIA HAKIJA Laiturin pysyttämiselle ja parantamiselle Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2010 HAKIJA Perkaus Oy ASIA Uittosäännön kumoaminen Ulponniemen pudotuspaikan osalta, Kesälahti

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 25/2009/1 Dnro LSY-2009-Y-23 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2009 ASIA HAKIJA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hirvihaaranjoen alitse sekä

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 7/05/1 Dnro ISY-2004-Y-211 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2005 HAKIJA Kymenlaakson Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti.

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/04/1 Dnro ISY-2004-Y-130 Annettu julkipanon jälkeen 16.7.2004 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 18/2012/2 Dnro ISAVI/96/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.3.2012 HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ASIA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 10/2006/3 Dnro LSY 2005 Y 10

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 10/2006/3 Dnro LSY 2005 Y 10 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 10/2006/3 Dnro LSY 2005 Y 10 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2006 ASIA Keuruun reitin uittosäännön muuttaminen Sassinniemen nippunosturia koskevan velvoitteen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120. jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 77/2005/3 Dnro LSY-2005-Y-120 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen mantereelta Pikku Pukkisaareen sekä töiden

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 141/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 185

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 141/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 185 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 141/2006/3 Dnro LSY 2006 Y 185 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Jo suoritetun vesijättömaan täytön pysyttäminen kiinteistön Lähdeniemi

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 122/06/1 Dnro ISY-2006-Y-210 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2006 HAKIJA Kiinteistö Oy Jyväskylän Mattilanniemi ASIA Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 12/2005/4 Dnro LSY-2004-Y-319 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2005 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Paimionjoen alitse sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 59/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 368 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2006 ASIA Vesijohdon rakentaminen Isojärveen ja Salmusojan alitse sekä töiden aloittaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 97/04/1 Dnro Psy-2004-y-29 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 97/04/1 Dnro Psy-2004-y-29 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 97/04/1 Dnro Psy-2004-y-29 Annettu julkipanon jälkeen 9.11.2004 1 ASIA LUVAN HAKIJA Koneellinen kullankaivu Portti Niva -nimisellä valtauksella Ivalojoen varrella, Inari Tauno Myllykoski Kahvitie

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 ASIA LUVAN HAKIJAT Laiturin ja rannan täytön pysyttäminen tilan Pajuniemi RN:o

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot