Snellman-kesäyliopiston toiminta. Vapaan sivistystyön työryhmälle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Snellman-kesäyliopiston toiminta. Vapaan sivistystyön työryhmälle"

Transkriptio

1 Snellman-kesäyliopiston toiminta Vapaan sivistystyön työryhmälle

2 Sisällysluettelo Yleistä Snellman-kesäyliopistosta Määrällisiä tietoja Talous Tulevaisuudesta Lopuksi

3 Yleistä Snellman-kesäyliopistosta Snellman-kesäyliopiston toiminnalle olennaista on verkottunut toimintamalli ja laajat yhteistyökumppanuudet sisältäen selkeän työnjaon. Paikallisista koulutusyhteistyökumppaneista keskeisimpiä ovat seuraavat: Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Kuopion kansalaisopisto. Hallinto Snellman-kesäyliopisto on toiminut vuodesta 1956 Kuopiossa. Toimintamme perustuu Vapaan sivistystyön lakiin ja meillä on voimassaoleva ylläpitämislupa okm:ltä. Tähän tietoon ylläpitolupaamme ei tarvitse uusia valtakunnalisen rake-kehityksen myötä. Meiltä edellytetään ainoastaan taloudellisten toimintaedellytysten kuvausta. Kesäyliopistotoiminta edustaa vapaan sivistystyön akateemista ulottuvuutta: avoin yliopisto-opetus avoin ammattikorkeakouluopetus ammatillinen täydennyskoulutus valtakunnalliset aikuisopiskelun tukipalvelut: opiskelutaitoillat ja gradusparraus kielikurssit abi- ja lukiolaiskurssit Lasten yliopisto Ikääntyvien yliopisto yleissivistävä opetus yleisöluennot Snellman-kesäyliopiston ylläpitäjänä toimii Snellman-instituutti ry, jonka jäsenyhteisöjä ovat Itä-Suomen yliopisto, Pohjois-Savon liitto ja yhdeksän pohjois-savolaista kuntaa. Vuosittain järjestetään kaksi yhdistyskokousta. Toimintaan liittyviä päätöksiä ohjaa ja valmistelee kahdeksan jäseninen hallitus, johon kuuluvat tällä hetkellä: kunnanvaltuuston jäsen Sari Hintikka-Varis, Rautalammin kunta sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, Iisalmen kaupunki (hallituksen vpj.) hallintojohtaja Tarja Miettinen, Pohjois-Savon liitto rehtori Jukka Mönkkönen, Itä-Suomen yliopisto kansliasihteeri Pauli Kurkirinne, Kuopion kaupunki (hallituksen pj.) sivistystoimenjohtaja Kari Mustonen, Siilinjärven kunta kaivosteknikko Pekka Mustonen, Tuusniemen kunta kaupunginvaltuuston jäsen Virve Olli, Varkauden kaupunki Snellman-instituutin johtajana ja Snellmankesäyliopiston rehtorina toimii HTK, KM Soili Meklin. 3

4 Määrällisiä tietoja kunnassa. Vuonna 2013 opiskelijoita oli 3976 henkilöä, joista alle 30-vuotiaita 16 % ja yli 55- vuotiaita 22 %. Hallintohenkilökuntaa noin 7 henkilötyövuotta ja opettajia 181. Vakituisia opettajia ei ole, vaan heidät palkataan koulutuskohtaisesti. Toimipaikat Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa. Lisäksi opetusta järjestetty 11 muussa Koulutuksia vuonna 2013 yhteensä 424, joihin kirjattu osallistumisia Kokonaisopetustuntimäärä 6284, josta valtionosuuskelpoisia tunteja

5 Talous Muut kulut e (11 %) Taseen loppusumma oli e (ei pitkäaikaista lainaa). Omavaraisuusaste oli 69 % (hyvä) ja maksuvalmius 2,6 (hyvä). Arvio valtionosuuden muutoksen vaikutuksista Snellman-instituutin vuotuinen budjetti on noin 1,1 miljoonaa euroa. Tuotot (tiedot vuodelta 2013) Opiskeliijamaksut e (50 %) Valtionosuus e (26 %) Kaupunkien avustukset e (12 %) Hankerahoitukset e (4 %) Jäsenmaksut e (2 %) Muut tuotot e (6 %) Kulut (tiedot vuodelta 2013) Henkilöstökulut e (51 %) Vuokrakulut e (6 %) Tiedonvälitys- ja materiaalikulut e (8 %) Palvelujen ostot e (24 %) Suomen kesäyliopistot ry:ltä saadun arvion mukaan kesäyliopistojen valtionosuussupistusten yhteisvaikutus vuoteen 2017 mennessä on noin 11 % eli Snellman-kesäyliopiston osalta vaikutus toiminnan säilyessä nykyisellä tasolla olisi noin e/ vuodessa. Osa kesäyliopistoihin kohdentyvista supistuksista on kuitenkin jo kompensoitu luopumalla opintoseteliavustuksista ja laatu- ja kehittämisavustuksista (vuodesta 2015 alkaen), joten valtionosuuden supistus jäänee edellä esitettyä pienemmäksi. Snellman-kesäyliopisto reagoi valtionosuuden supistumiseen pienentämällä kiinteitä kulujaan (aloitettu vuonna 2014) ja suuntaamalla koulutustarjontaa opetusaloille, joissa asiakasmaksujen osuus on suurempi. Taloudellisen tasapainon säilyttämisen ehtona on kuitenkin se, että kesäyliopistopaikkakuntien (Kuopio, Iisalmi, Varkaus) harkinnanvaraiset avustukset eivät nykyisestään pienene ja että toiminnan kautta saatavat asiakasmaksut eivät pienene, pikemminkin ne saadaan pieneen nousuun. 5

6 Tulevaisuudesta Profiloidumme jo tällä hetkellä vapaan sivistystyön oppilaitosten joukossa vahvaksi tieto- ja viestintätekniikan osaajaksi ja käyttäjäksi. Etäopetus ja sitä tukevat toimintamuodot ovat jokapäiväisessä käytössä, mm. Ikääntyvien yliopiston luentoja välitetään lähes 50 kansalaisopistoon ympäri Suomen. Vuonna 2015 on tarkoitus käynnistää (mikäli Avi myöntää rahoituksen) laaja, itäsuomalainen DigiOsaava-hanke, jossa koulutetaan itäsuomalaisia eri koulutusasteiden opettajia digitaalisen tekniikan opetuskäyttöön. Muutama poiminta tulevaisuuden suunnitelmistamme: Snellman-kesäyliopisto on tällä hetkellä Suomen 5 suurin kesäyliopisto. Vuoden 2015 aikana teemme päätöksen hyväksymmekö Kainuun korkeakouluyhdistyksen hakemuksen, jossa Kainuun kesäyliopisto liitetään Snellman-kesäyliopiston neljänneksi toimipaikaksi. Tällöin toiminta-alueemme laajentuisi Pohjois-Savon lisäksi kattamaan myös Kainuun maakunnan. Vuonna 2016 Snellman-kesäyliopisto täyttää 60 vuotta. Yhdessä Kuopion kansalaisopiston kanssa on tarkoitus tarjota aiempaa vahvemmin Kuopion kaupungille henkilöstökoulutusosaamistamme. Valtionosuusrahoituksen turvin voimme ilman lisäkustannuksia tuottaa kaupungille koulutusten suunnittelu-, tiedotus- ja opiskelijahallintopalveluita. Tässä tarjoutuu kaupungille mahdollisuus säästää kuluissa ja lisäksi saamme kanavoitua valtionosuusrahoitusta kaupunkiin lisää. Snellmaninstituutin jäsenenä Kuopion kaupungin kannattaa ottaa hyöty irti organisaatiostamme! 6

7 Lopuksi Tehtävämme on oppimiseen johtavien kohtaamisten mahdollistaminen. Tämä digijulkaisu kuvaa yhdessä Kuopion kansalaisopiston kanssa tuotetun työnjakoja yhteistyökuvauksen kera Snellman-kesäyliopiston toimintaa. Kuvaus on laadittu Kuopion kaupungin Vapaan sivistystyön tulevaisuus -työryhmän työskentelyä varten. Lisätietoja: Soili Meklin puh sposti 2 Kuva 1:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 21 19.01.2015. 21 Asianro 6073/12.00.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 21 19.01.2015. 21 Asianro 6073/12.00.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 120 16.12.2014 21 Asianro 6073/12.00.00/2014 Vapaan sivistystyön tulevaisuus Kuopiossa Päätöshistoria Hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA Suomen kesäyliopistot r.y. Finlands sommaruniversitet r.f. The Association of Summer Universities in Finland Sisällysluettelo: Sivu 3 Kesäyliopiston

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Pertti Pitkänen 30.3.2011 Osaamisen ja sivistyksen asialla KEHO: Toteutuneet muutokset - Lain tarkoitus ja tavoitteet sekä lain piiriin kuuluva

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ajankohtaiskatsaus Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta 14.3.2017 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ohjelma 18.00 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen / Tilaisuuden avaus ja yleiskatsaus kunnan talouteen ja toimintaan

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä. Pertti Pitkänen OPH

Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä. Pertti Pitkänen OPH Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä Pertti Pitkänen OPH 18.3.2014 Vapaan sivistystyön valtionrahoituksen kehitys (Valtion talousarvio 29.30.30. Valtionosuus vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin)

Lisätiedot

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden

Lisätiedot

Talousteemaryhmän väliraportti

Talousteemaryhmän väliraportti Talousteemaryhmän väliraportti 23.2.2017 28.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman toteutuminen, tehtävä 1 Teemaryhmän tehtävät, tekijät ja aikataulu Tehtävä 1 Seurata ja tukea valtakunnallisen

Lisätiedot

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Vapaa-aikaltk 29.5.2012, liite 1 PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso

Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Keski-Suomen koulutuksen ja osaamisen kehittämisen verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Verkoston nimi: Osaava Metso Verkosto: Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013. Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013. Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013 Tarkastuslautakunta Aika 18.2.2016 klo 9.00 10.25 Paikka Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio Jäsenet ( x ) Pulkkinen Veli

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos %

TP Budjetti Budjetti Muutos % Mäntyharjun kunta Sivu 1 Budjetti ja %-muutos ed. vuoteen 13:52:24 SIVISTYSLAUTAKUNNAN HALLINTO 2013- Henkilöstökulut -35 439-47 360-86 260 82,1 Palvelujen ostot -52 352-53 820-42 260-21,5 Aineet, tarvikkeet

Lisätiedot

Opetushallituksen valtionavustukset Pertti Pitkänen OPH

Opetushallituksen valtionavustukset Pertti Pitkänen OPH Opetushallituksen valtionavustukset 2013 Pertti Pitkänen OPH 20.3.2013 Vapaan sivistystyön valtionrahoituksen kehitys 2008: 152 219 000 2009: 157 569 000 2010: 163 359 000 2011: 167 109 000 2012: 164 442

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Uuden kunnan talous. Pentti Meklin. emeritusprofessori Tampereen yliopisto. Pentti Meklin 1

Uuden kunnan talous. Pentti Meklin. emeritusprofessori Tampereen yliopisto. Pentti Meklin 1 Uuden kunnan talous Pentti Meklin emeritusprofessori Tampereen yliopisto Pentti Meklin 1 I Kunnan talous Soten siirrossa 1.1.2019 II Välivaiheen talous 2019-2023 ja siitä eteenpäin Tulot ja menot Varat

Lisätiedot

Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan. Kuntamarkkinat Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Sivistystoimi matkalla tulevaisuuden kuntaan Kuntamarkkinat 14.9.2016 Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kansallinen koulutuspolitiikka luo vision ja suunnan tasaarvolle.

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 13.01.2015 klo 17:00-19:30 Paikka Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 9-14 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan johtokunnan jäsenet Erkki Koskela ja

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 9-14 Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan johtokunnan jäsenet Erkki Koskela ja KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2009 Kokousaika Torstai 27.8.2009 klo 19.00 19.54 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnula, valtuustosali Jäsenet Marketta Rouvinen,

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2009

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2009 Koulutus 2010 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2009 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,3 miljoonaa osallistujaa vuonna 2009 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Valtiosihteeri Heljä Misukka 8.12.2010 Helsinki Tuottava ja uudistuva Suomi- Digitaalinen agenda vv. 2011-2020

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvio Viiteaineistoa kaupunginhallituksen esityslistaan 22.8.2016 asiaan 4686/2016. Pohjois-Savon pelastuslaitos Ote 1 (2) Tehtävä 02.02.00 Pohjois-Savon pelastuslaitoksen hallinto Asianro 4686/2016 Kirsti Tarvainen

Lisätiedot

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola

Lisätiedot

Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja Kansalaisopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden

Lisätiedot

Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT

Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT Vapaa sivistystyö OPINTOSETELIT Pertti Pitkänen 17.11.2010 Osaamisen ja sivistyksen asialla Taustaa Opintosetelikokeilu 2002, 2003 Laaja lisäselvitys 2003, Pentti Arajärvi (OPM 25:2003) - Aikuisten opintosetelin

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013 Sivu 1 01 Aluetyö Henkilöstökulut 3030 Palkat ja palkkiot -46 591,60-51 551,40 3040 Eläkevakuutusmaksut -8 549,86-12 063,03 3050 Muut henkilösivukulut -1 749,30-1 752,75 Yhteensä -56 890,76-65 367,18 3071

Lisätiedot

Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen

Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen Hallitusneuvos Marja-Riitta Pönkä Aikuiskoulutuspolitiikan yksikön toimiala Aikuiskoulutuspolitiikka

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

SOPIMUS ETELÄPOHJALAISESTA VAPAAN SIVISTYSTYÖN KONSORTIOSTA (ETELÄPOHJALAINEN VST KONSORTIO)

SOPIMUS ETELÄPOHJALAISESTA VAPAAN SIVISTYSTYÖN KONSORTIOSTA (ETELÄPOHJALAINEN VST KONSORTIO) SOPIMUS ETELÄPOHJALAISESTA VAPAAN SIVISTYSTYÖN KONSORTIOSTA (ETELÄPOHJALAINEN VST KONSORTIO) SOPIMUSOSAPUOLET NELJÄ KANSANOPISTOA Etelä Pohjanmaan opisto, Kauhajoen ev. opisto, Lapuan kr opisto, Lehtimäen

Lisätiedot

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala

Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2017 Vaalivaliokunnan pj Jari Osmala Esityslista 5. 6. 7. 8. 9. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä- Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

Yhteistyön monet muodot ISOT 2009, Kajaani 5.11.2009. Kirsi Keskisärkkä, Kuopion yliopisto Seppo Räsänen, Savonia-ammattikorkeakoulu

Yhteistyön monet muodot ISOT 2009, Kajaani 5.11.2009. Kirsi Keskisärkkä, Kuopion yliopisto Seppo Räsänen, Savonia-ammattikorkeakoulu Yhteistyön monet muodot ISOT 2009, Kajaani 5.11.2009 Kirsi Keskisärkkä, Kuopion yliopisto Seppo Räsänen, Savonia-ammattikorkeakoulu Yhteistyön edistämisen merkittäviä paaluja Oppitupa -hanke 2001-2005

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Kaukametsä, Kouta-sali Kajaani ti 1.6.2010 Anssi Tuominen koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KOULUTUS-

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus

Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Savon koulutuskuntayhtymän perussopimus Voimaan 1.1.2017 alkaen Koulutus tekee hyvää! www.sakky.fi SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Perussopimus Sisällysluettelo 1 luku...1 Jäsenkunnat ja tehtävät...1 1...1...1

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

Hallitus 1/2016. Perjantai 29.1.2016 klo 9.00 11.00. Äänekosken ammatillisen koulutuksen ky, Piilolantie 17, Äänekoski

Hallitus 1/2016. Perjantai 29.1.2016 klo 9.00 11.00. Äänekosken ammatillisen koulutuksen ky, Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Hallitus 1/2016 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 29.1.2016 klo 9.00 11.00 Äänekosken ammatillisen koulutuksen ky, Piilolantie 17, Äänekoski ASIAT Liite

Lisätiedot

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 14/6.6.2011 250 Kokousaika 6.6.2011 klo 17.00 20.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto Helsingin yliopiston Avoin yliopisto 5.9.2013 17.9.2013 1 Rehtori 2.9.2013: HY:ssa tehdään työtä maailman parhaaksi He eivät valmistu vain sopeutumaan yhteiskuntaan, vaan muokkaamaan ja muuttamaan sitä

Lisätiedot

Miksi meillä on YTHS?

Miksi meillä on YTHS? Tilannekatsaus AYY:n edustajiston jäsenille YTHS:n rahoituksen tilanteesta Miksi meillä on YTHS? Opiskelijaterveydenhuoltoon erikoistuminen Terveydenedistämistyö (yhteisöterveys) Ennaltaehkäisevää Tutkimukset

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011 Koulutus 2012 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

8) Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa

8) Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Aurora-sali, 1. krs 8) Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa pj. hallintojohtaja Matti Lahtinen, Opetushallitus opetusneuvos Kristiina Haavisto, Opetushallitus

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012 Koulutus 2013 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kuntaliiton terveiset Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Tulevaisuuden kunta ja maakunta Kuntien rooli ja tehtävät muuttuvat 3 3 4 Kuntien tehtäviä uudistuksen

Lisätiedot

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousmuistio 23.02.2015 PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousaika: 20.02.2015 klo 13.30-15.00 Kokouspaikka: Läsnä: Poissa: Pohjois-Savon liitto Juha Piiroinen (Suonenjoki), puheenjohtaja Mikko Hollmén (KYS)

Lisätiedot

KANSANOPISTOJEN REHTORIPÄIVÄT 16.2.2010 Johtaja Marita Savola OPM Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman 2009-2012 toimeenpano Kts. www.minedu.

KANSANOPISTOJEN REHTORIPÄIVÄT 16.2.2010 Johtaja Marita Savola OPM Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman 2009-2012 toimeenpano Kts. www.minedu. KANSANOPISTOJEN REHTORIPÄIVÄT 16.2.2010 Johtaja Marita Savola OPM Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman 2009-2012 toimeenpano Kts. www.minedu.fi =>koulutus =>aikuiskoulutus ja vapaa sivistystyö => 1 VAPAAN

Lisätiedot

IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy

IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy lyhyesti Toimintamalli Paikallisuuden, ympäristön ja sosiaalisten näkökulmien huomioiminen hankinnoissa Hankintaprosessi Ajankohtaista luomuun liittyen 20.11.2012

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014

TULOSLASKELMA Jakso 12/15-12/15. 1.1.2015 1.1.2014 Rahayksikkö EURO - 31.12.2015-31.12.2014 Sivu 1 01 Aluetyö 3030 Palkat ja palkkiot -35 937,88-46 591,60 3040 Eläkevakuutusmaksut -6 828,20-8 549,86 3050 Muut henkilösivukulut -1 419,55-1 749,30 Yhteensä -44 185,63-56 890,76 3070 Vuokrakulut,

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013 Koulutus 2014 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013 Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,2 miljoonaa osallistujaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014 Koulutus 2015 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014 Tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa annettiin opetusta 6 miljoonaa tuntia 2014 Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan oppilaitosten

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 1 Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 19100 Vaalit Tasavallan presidentin vaalien järjestämiseen saadaan valtionkorvausta 1,70 äänioikeutettua kohti. Kaksien vaalien osalta korvauksia kertyy

Lisätiedot

Kohti Kohaa avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän käyttöönotto

Kohti Kohaa avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän käyttöönotto Kohti Kohaa avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän käyttöönotto Virpi Launonen Kirjastotoimenjohtaja Mikkelin kaupunginkirjasto Etelä-Savon maakuntakirjasto Yleistä OKM rahoittanut lokalisoinnin, Joensuun

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013.

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013. KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 12.12.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 18.12.2013 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 54 34 Kuopion uusyrityskeskuksen

Lisätiedot

5 1 kpl TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 SEKÄ TALOUSARVIO VUOSILLE

5 1 kpl TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 SEKÄ TALOUSARVIO VUOSILLE Aika Tiistai 3.11.2015 klo 18.00 19.48 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Kysely Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukainen koulutus

Kysely Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukainen koulutus OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Kansalaisopisto Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Kysely 2013 1. Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi Puhelinnumero

Lisätiedot

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Valtionosuudet v. 2010-2014 Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet yhteensä vuosina 2010-2014 (=peruspalvelujen valtionosuus (ml. valtionosuuden tasaus)

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

KUOPION KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS

KUOPION KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS KUOPION KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Kuopion kaupunki, Kaavin, Rautavaaran ja Tuusniemen kunnat ovat sopineet kansalaisopiston toiminnan järjestämisestä alueillaan seuraavaa:

Lisätiedot

Kirje 26.05.2016. Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma

Kirje 26.05.2016. Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma Kirje OKM/41/592/2016 26.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma 1. Johdanto Osana pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategista hallitusohjelmaa,

Lisätiedot

Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät

Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät Saostus ja umpikaivojen tyhjentäjät Jätetiedostossa 31.8.2015 Jätekukko laskuttaa Juankoski Hakkarainen Ari Navasjoentie 44, 73470 Västinniemi 044 290 3331 Kuljetus Vartianen ky Viklantie 10, 73500 Juankoski

Lisätiedot

30. Aikuiskoulutus. 2010 toteutuma

30. Aikuiskoulutus. 2010 toteutuma 30. Aikuiskoulutus S e l v i t y s o s a : Tämän luvun momenteilta rahoitetaan ammatillista lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, vapaata sivistystyötä, sivistys- ja neuvontajärjestöjä, opetustoimen henkilöstökoulutusta

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2012 TOIMINNASTA

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2012 TOIMINNASTA TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2012 TOIMINNASTA Suomen kesäyliopistot r.y. Finlands sommaruniversitet r.f. The Association of Summer Universities in Finland SISÄLTÖ Sivu 3 Kesäyliopiston hallinto

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr Esityslista 1/2016 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Vastausaika tulee vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa reagoida (11.

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015 Koulutus 2016 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen suosio jatkoi kasvuaan vuonna 2015 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan avoimen ammattikorkeakouluopetuksen antaminen

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut Kulttuuria kartalla 21 Lopuksi Edellä on tarkasteltu Manner-Suomen maakuntien osalta valtion osarahoittamien kulttuuripalvelujen sijaintia ja alueellista saavutettavuutta sekä kulttuurin rahoitusta. Työn

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1231/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (1) 34 Asianro 1231/12.00.01.01/2016 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2016-2017 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto päättää palvelualueensa

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittäminen kunnan strateginen valinta

Varhaiskasvatuksen kehittäminen kunnan strateginen valinta Varhaiskasvatuksen kehittäminen kunnan strateginen valinta Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kuntatalo Jarkko Lahtinen Varhaiskasvatus palveluna Varhaiskasvatuslaki 1 1 momentti:» Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan

Lisätiedot

Väestö ja II asteen koulutus Pohjois-Savossa. Jari Jääskeläinen

Väestö ja II asteen koulutus Pohjois-Savossa. Jari Jääskeläinen Väestö ja II asteen koulutus Pohjois-Savossa Jari Jääskeläinen Väestötavoitteet vuoteen 2030 Väestötavoite nostettu 250.000:een Perusta: väestökehitys parantunut v:sta 2010 alkaen Kuopion kasvun kiihdyttyä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 125 25.03.2013. 125 Asianro 75/00.02.09/2013. Kh:lle saapuneet kirjeet ym.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 125 25.03.2013. 125 Asianro 75/00.02.09/2013. Kh:lle saapuneet kirjeet ym. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 125 Asianro 75/00.02.09/2013 Kh:n tiedonantoja Kh:lle saapuneet kirjeet ym.: Luottamushenkilöiden palkkioiden maksuaikataulu vuonna 2013: Jakso Ilmoitukset klo

Lisätiedot

TULE HARRASTAMAAN TAI KEHITTÄMÄÄN ITSEÄSI. Opiston toiminta ja toimintaympäristön muutokset 2014-2016. opisto@psko.fi

TULE HARRASTAMAAN TAI KEHITTÄMÄÄN ITSEÄSI. Opiston toiminta ja toimintaympäristön muutokset 2014-2016. opisto@psko.fi TULE HARRASTAMAAN TAI KEHITTÄMÄÄN ITSEÄSI Opiston toiminta ja toimintaympäristön muutokset 2014-2016 Pieni yksityinen koulutuksenjärjestäjä Pohjana kansanopisto, jonka tehtävä ylläpitämisluvassa: Pohjois-Savon

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa %

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa % Lapin liitto Sivu 1 000102 Valtuusto 4003 Maksetut palkat ja palkki -19.800-7.494,07-12.305,93 37,8-19.800-7.494,07-12.305,93 37,8 4101 Eläkekulut -1.500-184,90-1.315,10 12,3 4150 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistäminen Koulutuslautakunta 86 23.10.2014 Koulutuslautakunta 94 27.11.2014 Koulutuslautakunta 108 18.12.2014 Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginhallitus 114 30.03.2015 Koulutuslautakunta 90 26.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

ORIVEDEN KANSALAISOPISTON TULEVAISUUDEN SUUNTA

ORIVEDEN KANSALAISOPISTON TULEVAISUUDEN SUUNTA / rttt lj'/t/t^)uo ^/T) - la -rtl:v{:l!}pryrp 1,;,1t 5.-4 P3. Q. 1Ot2 $ 35 ORIVEDEN KANSALAISOPISTON TULEVAISUUDEN SUUNTA Kad Rannansulio Sosiaali- i. tonoysjohtaja 13.2.2012 Taustaa Seutuopisto. Kansalaisopistotoiminnan

Lisätiedot

Hack the Budget. Nuorisotakuu

Hack the Budget. Nuorisotakuu Hack the Budget Nuorisotakuu Elina Palola (STM), Markku Rimpelä (Hämeenlinna), Hanna Sauli (Allianssi), Anna-Maria Tenojoki (Nuora), Georg Henrik Wrede (OKM) Haaste Idea Mitä - Miten Haaste: Mihin rahat

Lisätiedot

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI 040 348 7766. Puhelin. Sähköposti

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI 040 348 7766. Puhelin. Sähköposti KUSTANNUKSET, TULOT JA SUORITTEET VUONNA 2008 Musiikkioppilaitokset ja muun taiteenalan oppilaitokset OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 Faksi 00530 HELSINKI 040 348 7766 Taiteenala

Lisätiedot