Elämänvirtaa kylille. Tämän jäsenpostin liitteenä on upea Satakunnan Kyläkalenteri vuodelle 2013.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elämänvirtaa kylille. Tämän jäsenpostin liitteenä on upea Satakunnan Kyläkalenteri vuodelle 2013."

Transkriptio

1 ... Elämänvirtaa kylille Jäsentiedote 1/ Oikein hyvää vuotta 2013! Olkoon tämä vuosi aktiivisuuden vuosi! SataKylien näkökulmasta se ainakin tulee olemaan tapahtumarikas, sillä tekeillä on paljon. Vuosi aloitettiin vauhdikkaasti Karhuseudun kanssa järjestettävällä Voimistuvat Kylät seminaarilla. Myös Osallistava paikalliskehittäjäkoulutus Spurtti on hyvässä vauhdissa ja myös sen hyödyistä voivat kurssin ulkopuolisetkin nauttia avoimissa tilaisuuksissa. Kaikille avoin tilaisuus on suunnitteilla keväällä ainakin Maaseutuasumisen ja kaavoituspolitiikan aiheesta. Jälleen on myös haussa Vuoden satakuntalainen kylä. Hakuaika on käynnissä ja päättyy Hakuohjeet seuraavat myöhemmin. Kyläasiamies myös vastailee mielellään kaikkiin asiaa koskeviin tiedusteluihin. Kesällä tempaistaankin sitten oikein kunnolla Avoimet Kylät tapahtumalla. Toivomme hartaasti, että kaikki kynnelle kykenevät kylät lähtevät mukaan tähän kylätoimintaa ja maaseutumaista asumista esittelevään tapahtumaan. Järjestelyt eivät varmasti ole millekään kylälle ylivoimaisen raskaita, sillä ohjelma saa olla täysin kylän näköistä ja maakunnan laajuisesta markkinoinnista vastaa SataKylät yhdessä Onni kutsuu kylään hankkeen kanssa. Lisätietoja tuosta mahtavasta päivästä löydät myöhemmin tästä tiedotteesta. Ennakkotietona jo nyt myös tämän vuoden maakunnallinen kyläpäivä, joka järjestetään Jämijärven Tykkööllä lauantaina 3.8. Laittakaahan päivä kalenteriin, sillä luvassa on takuuvarmasti mahtava päivä Tykköön upeassa aittamiljöössä. Onpa kuulunut huhua myös illan sikajuhlasta! Erittäin aktiivista vuotta myös teille kaikille sinne kylille. Pidetään lippu korkealla! Terveisin, Hanna Ruohola, kyläasiamies-hankekoordinaattori Sanna Paala, hankevastaava Huomio jäsenet! Tämän jäsenpostin liitteenä on upea Satakunnan Kyläkalenteri vuodelle Jos kalenteri miellyttää, voitte maksaa siitä vapaaehtoisen 5 euron maksun tilillemme, viitteeksi kyläkalenteri. Maksun voi suorittaa myös jäsenmaksun tilisiirrolla lisäämällä jäsenmaksuun 5 euroa. Kalenteria ei missään tapauksessa tarvitse palauttaa.

2 SataKylille uusi puheenjohtaja ja hallitus Syyskokouksessa nimettiin SataKylille uusi puheenjohtaja sekä hallitus. Tänä vuonna nuijaa hallituksessa heiluttelee Paavo Törmälä Huittisista. Varapuheenjohtajaksi valittiin Annamaria Isotalo Rauman Lapista. Alla olevassa taulukossa vielä hallituksen jäsenet varajäsenineen (oikealla) vuodelle 2013 Paavo Törmälä Kangastie Huittinen gsm: s-posti: Heikki Nikula Sydänmaantie Eurajoki as gsm: s-posti: Kirsti Mäkitalo Kartanontie Honkilahti gsm: s-posti: kirsti.makitalo@nettikirje.fi Osmo Sulkanen Puistotie Kaaro gsm: s-posti: osmo.sulkanen@saunalahti.fi Marjut Haapanen Jokipellontie Harjunpää gsm: s-posti: marjut.haapanen@pyhajarviseutu.net Annamaria Isotalo Vihtorinkatu Laitila gsm: s-posti: annamaria.isotalo@ravakka.fi Soile Ala-Kantti Kantintie Kantti gsm: s-posti: soileak@gmail.com Johanna Koivisto Jussikuja Pomarkku gsm: s-posti: johanna.koivisto@dnainternet.net Regina Wittsberg Lemmenkuja Ahlainen gsm: s-posti: regina.wittsberg@gmail.com Kai Huovinen Korvenkyläntie Huittinen gsm: s-posti: kai.huovinen@suomi24.fi Pirjo Kotiranta Huhdintie Köyliö gsm: s-posti: pirjo.kotiranta@pp1.inet.fi Liisa Sumia Vaasantie Merikarvia gsm: s-posti: liisa.sumia@gmail.com Marjo Merinen Koisillantie Kaaro gsm: s-posti: marjo.merinen@gmail.com Päivi Hietapakka Hanhilammintie Jämijärvi gsm: s-posti: paivi.hietapakka@kankaanpaa.fi Elina Haavisto Maasillantie Kauttua gsm: s-posti: elina.haavisto@pyhajarviseutu.net Antti Tanner Kruunuojantie 6 B Kankaanpää gsm: s-posti: antti.tanner@dnainternet.net Riitta Tuomela Lattomerentie Pori gsm: s-posti: riitta.tuomela@dnainternet.net Maija Pietilä Hormistontie Luvia gsm: s-posti: maija.pietila@sataosaajat.fi

3 Paikalliskehittämisen superpäivät LÄHIDEMOKRATIA ON JOKAMIEHEN OIKEUS Tammikuun paukkupakkasten aikaan kerääntyi runsaslukuinen joukko kylä- ja yhdistysaktiiveja Paikalliskehittämisen superpäiville Poriin. Valtakunnallisen Voimistuvat Kylät -kampanjapäivän tilaisuudessa käsiteltiin muun muassa kunnan ja kylien suhdetta sekä palvelutuotannon uudenlaista organisoimista kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden välisellä sopimuksella. Lisäksi tutustuttiin paikallisiin esimerkkeihin nuorille suunnatusta hanketoiminnasta sekä kylien turvallisuusasioista. Lauantain teemana oli lähidemokratia. Aiheesta saatiin kuulla asiantuntijoiden hyvät alustukset sekä katsaus paikallisen Noormarkku toimikunnan käytännön työhön ja vaikuttamismahdollisuuksiin. Peruste sille, miksi lähidemokratia on nyt nostettu esille, on kuntarakennelain uudistus ja huoli edustuksellisen demokratian toimivuudesta. Tutkija Siv Sandbergin mukaan väite kansalaisten poliittisesta passivoitumisesta ei pidä paikkaansa. - Valtiotieteilijänä en ole niinkään huolissani äänestysaktiivisuuden laskusta, vaan siitä, että eri alueiden ja ihmisryhmien sisällä on niin suurta eroa äänestysvilkkaudessa. Ihmisten yhteiskunnallinen kiinnostuneisuus ei suinkaan ole laskenut. Päinvastoin aktiivisuus on kasvanut ja asiat, jotka vaikuttavat suoraan omaan tai perheen elämään, kiinnostavat ja saavat ihmiset aktivoitumaan nopeastikin. Sandbergin mukaan edustuksellinen demokratia on nykykansalaiselle liian hidas ja kankea vaikuttamistapa. Sen rinnalle ja osittain sitä korvaamaan tutkijat ovat selvitystyössään päätyneet esittämään vaihtoehtoisia lähidemokratian toteuttamismalleja, joista toimivimmaksi Sandberg nostaa vahvan aluelautakunta mallin. NOORMARKKU TOIMIKUNTA YHTEISELLÄ ASIALLA Porin ja Noormarkun yhdistyessä 2010 päätettiin erillisen Noormarkku toimikunnan perustamisesta. Toimikunnan päätehtäväksi määrättiin Noormarkun aluetta koskevat aloitteet, esitykset ja lausunnot, alueen kehittäminen ja viestintä. Väistyvä puheenjohtaja Pirjo Mäki kertoi toimikunnan muodostamisesta ja aikaansaannoksista sekä kertoi olleensa erityisen mielissään siitä, että toiminnassa ei politikoitu vaan oltiin yhteisellä rintamalla noormarkkulaisten asialla. Noormarkku toimikunta jatkaa uudella kokoonpanolla vaikuttamistyötään vielä nykyisen vaalikauden ajan. Teksti: Sanna Paala Noormarkku toimikunnan pj Pirjo Mäki. Kuva: Marjut Haapanen. N

4 Vuoden 2013 jäsenmaksut Jälleen on aika maksaa jäsenmaksut. Tämän jäsenkirjeen mukana pitäisi olla jäsenmaksulappu. Jos sitä ei kuitenkaan jostain syystä ole, jäsenmaksun voi myös maksaa suoraan tilillemme (yhteystiedot löytyvät tämän kirjeen lopusta). Laittakaa viitteeksi Jäsenmaksu Jäsenmaksut ovat tänä vuonna seuraavan suuruiset: Henkilöjäsen 10 Kyläyhdistys 20 Muu yhdistys 40 Kunta 90 Kannatusjäsen 200 Vuoden maakuntakylä kilpailu Maakuntakylää haetaan jälleen perinteisesti yhteistyössä Satakuntaliiton kanssa. Vuonna 2013 valittava kylä saa kunnian olla 19. maakuntakylä. Vuoden kyliä on haettu vuosien mittaan teeman mukaan tai ilman teemaa. Tällä kertaa vuoden maakuntakylää haetaan ilman erityisteemaa. Aiemmista vuosista poiketen hakijana tulee olla jokin kylän yhdistyksistä. Hakuaikaa on helmikuun loppuun asti. Voittaja palkitaan euron summalla maakuntavaltuuston kokouksessa ja huomioidaan maakunnallisilla kyläpäivillä Jämijärven Tykkööllä 3.8. Vuoden maakuntakylä osallistuu myös Suomen Kylätoiminta ry:n järjestämään valtakunnalliseen Vuoden kylä -kilpailuun. Valtakunnallinen Vuoden kylä palkitaan paikalliskehittäjien valtakunnallisessa Lokaali -juhlaseminaarissa Tammelassa Osallistua voi täyttämällä hakulomakkeen, joka löytyy kotisivuiltamme Lomake palautetaan kyläasiamiehelle joko postitse tai sähköpostitse. Jos käytössä ei ole internettiä, voi lomakkeen pyytää myös postitse. Yhteistyökumppanimme SataKylät ry on solminut kahden yrityksen kanssa yhteistyösopimuksen vuodelle Kiitos jo tässä vaiheessa näille toimijoille. Uskomme että yhteistyöstä tulee antoisaa. Ja otamme mielellämme uusiakin yhteistyökumppaneita, joten jos asia kiinnostaa niin ota yhteyttä Hannaan!

5 Tunnetaanko kylänne maakunnallisesti tai lähialueella? Järjestättekö kylällänne kesätapahtumia? Haluaisitteko maakunnan laajuista markkinointiapua tapahtumallenne? Tavoitteletteko kylään uusia asukkaita? Toivotteko kylätoiminnallenne lisää näkyvyyttä? SataKylät ry ja Onni kutsuu kylään -hanke järjestävät yhteistyössä tapahtuman lauantaina Jokainen satakuntalainen kylä voi osallistua Avoimet Kylät -tapahtumaan järjestämällä kylällä omannäköistään toimintaa! Toiminta kylällä voi olla mitä tahansa markkinatorista tansseihin tai kesäteatteriesityksestä yhteiseen saunavuoroon. Tarkoitus kuitenkin on, että tilaisuus on kaikille avoin. Toivomme myös, että kylässä on tapahtumaa varten mietitty mahdollisia kylään muuttajia. Esillä voi olla esim. vapaita rakennuspaikkoja, tontteja tai myynnissä olevia taloja. Tapahtumalla lisätään kylätoiminnan näkyvyyttä, edistetään maallemuuttoa ja positiivista mielikuvaa kylässä asumisesta sekä madalletaan kynnystä tutustua lähikyliin. SataKylät ja Onni kutsuu kylään -hanke hoitavat tapahtuman yleismarkkinoinnin maakunnan laajuisesti (mm. nettisivut, mediatiedote) Toivomme, että mahdollisimman monella kylällä lähdetään innolla mukaan tähän koko Satakunnan laajuiseen tempaukseen kylätoiminnan puolesta! Tapahtumanne voi olla hyvin pienimuotoinen tai suuri spektaakkeli, kunhan se vain on kylänne näköinen. Lopulliset sitoumukset mukanaolosta tarvitsemme viimeistään Tässä muutamia esimerkkejä kylillä jo järjestettävistä tapahtumista, jospa näistä saisitte inspiraatiota/ideoita: liikuntapäivä/peliturnaus kesäteatteri tai muu esitys konsertti tanssit avoimet ovet kylätalolla saunapäivä pop-up ravintola tai kahvila/seisovan pöydän lounas markkinat tai tori taidenäyttely tai muu näyttely kyläkävely esim. kylän nähtävyyksissä patikkaretki kylän kodalle/laavulle tai muulle luontokohteelle ohjattua käsitöiden tekoa vanhojen koneiden päivä jne Vastailemme mielellämme kysymyksiinne, joten olkaa rohkeasti yhteyksissä, tehdään yhdessä hieno kesätapahtuma! Krista Tupala Hanna Ruohola Onni kutsuu kylään hanke SataKylät ry

6 Onni kutsuu kylään hanke tiedottaa Satakunnassa toimivan Onni kutsuu kylään hankkeen kolmas toimintavuosi on käynnistynyt. Tulevan vuoden aikana on muun muassa tarkoitus herätellä kuntia entistä paremmin huomaamaan kyliensä arvoa kunnan vetovoimatekijänä sekä kannustaa kuntia lisäämään kylien näkyvyyttä asukas- ja muussa markkinoinnissa. Monen kunnan nettisivuilla on linkitys kylien omille internetsivuille, mutta ei kuitenkaan kaikilla. Toki kehittämistä on myös monen kylän kotisivujen ja sähköisen viestinnän puolella. Tähän pyritään vastaamaan hankkeen kautta järjestettävillä infoilloilla mm. sosiaalisen median käytöstä tiedottamisessa. Onni kutsuu kylään hanke toteuttaa yhteistyössä muiden kanssa maakunnallista kyläasumisen ja maaseutuelämisen tiedotusta ja markkinointia mm. järjestämällä Satakunnan Avoimet Kylät tapahtuman Satakylät ry:n kanssa sekä osallistumalla muiden järjestämiin tilaisuuksiin, kuten Porissa järjestettävään Satakunnan Maaseutunäyttelyyn ja ponikuninkuusraveihin. Tavoitteena on nostaa Satakunnan maaseudun imagoa hyvän asumisen, elämisen, matkailun ja yrittämisen paikkana. Maaseudun maankäyttöön liittyvät asiat puhuttavat monella suunnalla maakunnassa. Onni hanke tuottaa keskustelua tukemaan tiiviin maaseudun maankäytön ja kaavoituksen oppaan, joka välitetään vapaaseen käyttöön mm. kylien toimijoille. Samoin kouluverkkoon liittyvä keskustelu on ajankohtaista ja koskettaa monen maaseudun asukkaan elämää. Kouluverkkoasioihin liittyen ollaan laatimassa ns. kouluverkon kehittäjän muistilistaa, joka pyrkii ottamaan huomioon mahdollisimman laajasti ne asiat, jotka tulee huomioida kouluverkon karsimista suunniteltaessa. Kouluverkkoasia ja kaavoitusopas valmistuvat kevään 2013 aikana. Selvittelemme lisäksi paikkatiedon sekä tilastojen aiempaa laajempaa hyödyntämistä maaseudun ja kylien kehittämisessä, maaseutuasumisen edistämisessä sekä kyläsuunnittelussa (mm. asukasmäärien muutokset, ikärakenne, rakennuskanta, rakentamispaikat, saavutettavuus, palveluverkko, palvelutarpeiden ennakointi, jne). Tähän toimenpiteeseen liittyen laaditaan ja määritellään malleja paikkatiedon hyväksikäytöstä kylien ja maaseutualueen kehittämisessä ja välitetään niistä tietoa kylien, kuntien ja muiden toimijoiden käyttöön. Aihe on ajankohtainen, sillä erilaista julkisesti tuotettua paikkatietoaineistoa on vapautunut ilmaiseen käyttöön lähiaikoina. Tiedon soveltaminen käytäntöön ja tietojen hyödyntäminen kaipaa vielä tukea. Maaseutuasumisen puolesta toimiva Onni kutsuu kylään hanke jatkuu vielä koko vuoden Tavoitteena on hankkeen viimeisenä toimivuotena saada aikaan mahdollisimman pitkäkestoisia, hankkeen päättymisen ylittäviä vaikutuksia. Toimenpiteet tähtäävät siis mahdollisimman pysyvien toimintatapojen kehittymiseen. Vuoden 2013 aikana hankkeessa työskentelevät: maaseutukoordinaattori Krista Tupala, krista.tupala (a) satakunta.fi, sekä projektisuunnittelija Eeva Paitula (1.2. alkaen), eeva.paitula (a) satakunta.fi,

7 Spurtin kaikille avoimet opintojaksot Osallistava paikalliskehittäjäkoulutus Spurtti on hyvässä vauhdissa. Koulutus on tarkoitettu pääasiassa vain kurssilaisille, mutta muutamia koulutuksen teema-kokonaisuuksia on päätetty avata myös muille kuin kurssilaisille. Kevään aikana kaikille avoimia opintojaksoja tulevat olemaan: Opintomatka Pohjois-Suomeen Opintomatkan pääteemana on lähidemokratia. Tutustumiskohteina Oulun alkuvuodesta laajentunut kaupunki, Ylä-Kemijoen aluelautakunta Rovaniemellä sekä Kainuun maakunnallinen kylätoiminta. Maaseutuasumisen ja kaavoituksen seminaaripäivä lauantaina Raumalla. Päivän luennoitsijana mm. Kyläkaavoitusoppaan kirjoittaja Anne Jarva. Avoimista opintojaksoista tiedotetaan paremmin lähempänä kyseistä ajankohtaa. Lisätietoja voi jo nyt kysellä hankevastaava Sanna Paalalta puh tai SataKylät ry Muistettavia päivämääriä: Vuoden kylän hakuaika päättyy 9.4. SataKylät ry:n kevätkokous Yyterin kylpylähotellilla Ilmoittautuminen Avoimet Kylät tapahtumaan päättyy Spurtin opintomatka Pohjois- Suomeen Maaseutuasumisen ja kaavoituksen teemapäivä Raumalla Avoimet Kylät tapahtuma 3.8. Maakunnallinen kyläpäivä Tykkööllä Toimisto: Maakuntalinna, 5. kerros Itsenäisyydenkatu 35 A 13, Pori Kyläasiamies Hanna Ruohola p hanna.ruohola@satakylat.fi Hankevastaava Sanna Paala p sanna.paala@satakylat.fi Puheenjohtaja Paavo Törmälä paavo.tormala@gmail.com Pankkiyhteydet Säkylän OP: FI Huittisten SP: FI LY-tunnus

Elämänvirtaa kylille. Myös SataKylien kotisivut ovat vuoden alussa uudistuneet. Toivottavasti jäsenistö löytää

Elämänvirtaa kylille. Myös SataKylien kotisivut ovat vuoden alussa uudistuneet. Toivottavasti jäsenistö löytää Mukavaa tätä vuotta!.... Jäsentiedote 1/2011... www.satakylat.fi. Elämänvirtaa kylille Taas on talvi pannut parastaan ja saamme nauttia oivista ulkoilukeleistä. Maa on ollut valkoisena eivätkä pimeimmätkään

Lisätiedot

... ... Katse tulevaisuuteen. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 1/2014. www.satakylat.fi

... ... Katse tulevaisuuteen. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 1/2014. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 1/2014 www.satakylat.fi Katse tulevaisuuteen Päivän sana taitaa olla tulevaisuus. Vuoden kylää haetaan jälleen ja teemana on Tulevaisuuden kylä. Haluamme

Lisätiedot

Toivon, että näemme edelleen mukavissa kylätoiminnan merkeissä ympäri Satakuntaa! Hanna Ruohola, kyläasiamies

Toivon, että näemme edelleen mukavissa kylätoiminnan merkeissä ympäri Satakuntaa! Hanna Ruohola, kyläasiamies Kausien va lissa...... Elämänvirtaa... kylille... Jäsentiedote 1/2015 Yhdistystoiminta on jatkuvaa aaltoliikettä ja EU:n rahoituskausien vaihtuminen on aiheuttanut aaltoliikettä myös SataKylille. Osallistava

Lisätiedot

Kevättä rinnassa. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/2013. Jäsenmaksut vuodelle

Kevättä rinnassa. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/2013. Jäsenmaksut vuodelle ... Elämänvirtaa kylille...... Jäsentiedote 2/2013 www.satakylat.fi Kevättä rinnassa Lähiaikoina ei ole voinut välttyä termeiltä lähidemokratia ja kansalaisvaikuttaminen. Asia on ollut esillä myös kunnissa,

Lisätiedot

... ... Kohti kevättä. Vuoden 2014 jäsenmaksut. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/2014. www.satakylat.fi

... ... Kohti kevättä. Vuoden 2014 jäsenmaksut. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 2/2014. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 2/2014 www.satakylat.fi Kohti kevättä Talvi yrittää vielä kerran kerätä voimiaan, mutta kevätauringon säteet lämmittävät jo lupaavasti. Kevät tuo tullessaan

Lisätiedot

... ... Jo joutui armas aika. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 3/2014. www.satakylat.fi

... ... Jo joutui armas aika. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 3/2014. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 3/2014 www.satakylat.fi Jo joutui armas aika Ja suvikin suloinen! Se kylätoimijoiden ehkä kiireisin ajankohta, jolloin vietetään kyläjuhlia ja tehdään retkiä

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

Hanna Ruohola, kyläasiamies

Hanna Ruohola, kyläasiamies ...... Elämänvirtaa... kylille... Jäsentiedote 3/2015 www.satakylat.fi Hei kylä lä iset! On jälleen aika aloittaa uusi toimintakausi. Toisin kuin monissa muissa järjestöissä, kylillä kesäaika on hyvinkin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

... ... Syysterveiset toimistolta. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 4/2012. www.satakylat.fi

... ... Syysterveiset toimistolta. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 4/2012. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 4/2012 www.satakylat.fi Syysterveiset toimistolta Uskomatonta, miten hienoja tekoja Satakuntalaisilla kylillä tehdäänkään - ja vielä paljon! Vuoden Kyläteko

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Elämänvirtaa kylille. Näin meidät tavoittaa: Hanna 044-357 6181 tai hanna.ruohola@satakylat.fi Sanna 044-257 6181 tai sanna.paala@satakylat.

Elämänvirtaa kylille. Näin meidät tavoittaa: Hanna 044-357 6181 tai hanna.ruohola@satakylat.fi Sanna 044-257 6181 tai sanna.paala@satakylat. ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 3/2013 www.satakylat.fi Kyläillään myös kesällä Viimeinkin koitti se kauan odotettu päivä, jolloin Satakunnan kylillä oli avoimet ovet. Vielä kerran suuri

Lisätiedot

... ... Suomen suvi ja kesätapahtumat. SataKylät kutsuu Farmariin. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 3/2011. www.satakylat.fi

... ... Suomen suvi ja kesätapahtumat. SataKylät kutsuu Farmariin. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 3/2011. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 3/2011 www.satakylat.fi Suomen suvi ja kesätapahtumat Kesä on jälleen tullut ja tuonut mukanaan aktiiviset ihmiset turuille ja torille. Maaseudulla näyttäisi

Lisätiedot

Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelu Satakunnassa

Sukupolven- ja omistajanvaihdospalvelu Satakunnassa TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2018 Päivitetty 7.8.2017 Koordinaattorin tehtävät: - Asiakasneuvonta ja koordinointi sukupolven- ja omistajanvaihdosasioissa - Omistajanvaihdosteeman koulutus- ja tietoiskutilaisuuksien

Lisätiedot

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Hanke alkanut 1.4.2013, joka on 2-vuotinen 2013-2014) Yrittäjien matkailuhankkeen rahoittajina ovat (EAKR-rahoitteinen hanke): Satakunnan ELY-keskus, Satakuntaliitto

Lisätiedot

... ... Vaikuttavuutta ja verkostoja. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 4/2011. www.satakylat.fi

... ... Vaikuttavuutta ja verkostoja. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 4/2011. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 4/2011 www.satakylat.fi Vaikuttavuutta ja verkostoja Mukavaa syksyä SataKylien toimistolta! Onnistunut Jatkis - koulutushanke alkaa kääntyä loppupuolelle

Lisätiedot

Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE

Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE Perusturva Bia Kaski 27.10.2016 Lausuntopyyntö 1 (2) Satakunnan kunnat OHJAAMO SATAKUNTA HANKE VUOSILLE 2017 2019 Porin perusturva on valmistellut ja toiminut hallinnoijana Ohjaamo Satakunta nimisessä

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa.

Jäsentiedote 1/2013. Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Jäsentiedote 1/2013 Pohjois-Savon Kylät ry:n uusi kyläasiamies on JARKKO PITKÄNEN. Siilinjärvellä asuva Jarkko aloitti työt helmikuussa. Yhteystiedot löytyvät sivulta 6. Paitoja ja liivejä on nyt mahdollista

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

Lisätiedot

I ATA L A K U UT SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE

I ATA L A K U UT SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE R SATAKUNNAN LIIKENNE R I ATA L A K U UT 6.8. 31.12.2018 AIKATAULUT 6.8. 31.12.2018 Puhelin 010 820 6200 Puinnintie 8 28360 Pori Posthaantie 11 26510 Rauma Risto Rytin katu 39 32700

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

Elämänvirtaa kylille. Ihanat, aktiiviset satakuntalaiset kylät

Elämänvirtaa kylille. Ihanat, aktiiviset satakuntalaiset kylät ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 4/2014 www.satakylat.fi Ihanat, aktiiviset satakuntalaiset kylät Syyskuun alussa julkaistiin Ruralia-instituutin tekemä tutkimus kylätoiminnasta. Tutkimuksesta

Lisätiedot

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina

Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kyläyhdistykset palvelukumppaneina Kotipalvelujen kasvava markkina uudet ratkaisut 15.6.17 Kehittyvät Kylät palveluita tuottamassa kyläkoordinaattori Tuula Palojärvi Pohjois-Savon Kylät ry Pohjoissavolaisten

Lisätiedot

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Paikalliskehittämisen superpäivät Porissa 18-19.1.2013 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv.sandberg@abo.fi Siv Sandberg Åbo Akademi 2013

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä,

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16 MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI CYGNAEUSTALOLLA 30.10. klo 9-16 AIKATAULU 09:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09:30 Tervetuloa! 09:45 Yhteiskuntasimulaattori -peli alkaa 10:30 Maakuntauudistus -mitä, missä,

Lisätiedot

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä

Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Turvallisuuden ja hyvinvoinnin TKI-foorumi 16.3. SataKylät ry Kyläasiamies Hanna Ruohola Omalta kylältä yhdistykset paikallisten palveluiden edistäjinä Miksi hanke suunniteltiin? Kylien lähipalvelujen

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Ihmisten kokoisten ideoiden Satakunta

Ihmisten kokoisten ideoiden Satakunta Ihmisten kokoisten ideoiden Satakunta Poimintoja Meidän Satakunta roadshowlta Kulttuurifoorumi 20.11.2018 Mimmi Virtanen / Satakunnan Leader-ryhmät Leader-toiminta 5 Leader-ryhmää Satakunnassa 54 ryhmää

Lisätiedot

Vanhusneuvosto-seminaari, Hankasalmi 22.9.2014 YTM Tuula Telin. SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTO Satakunnan vanhusneuvostojen ja vanhusväestön äänitorvena

Vanhusneuvosto-seminaari, Hankasalmi 22.9.2014 YTM Tuula Telin. SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTO Satakunnan vanhusneuvostojen ja vanhusväestön äänitorvena Vanhusneuvosto-seminaari, Hankasalmi 22.9.2014 YTM Tuula Telin SATAKUNNAN VANHUSNEUVOSTO Satakunnan vanhusneuvostojen ja vanhusväestön äänitorvena Maakunnallisen yhteistyön foorumi Satakuntaliiton alaisuuteen

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa Ajankohtaista TAKO-verkoston kevätseminaari 13.2.2019 / Johanna Jakomaa Tulossa vuonna 2019 TAKO 10 vuotta: Juhlaseminaari 10.-11.10.2019, teemana yhteistyö Nykydokumentointiteko-tunnustuspalkinto jaetaan

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo Kylän kestävyyspolku -hanke Salo 7.5.2019 Varsinais-Suomen Kylät ry (perustettu vuonna 2000) Olemme kaksikielinen maakunnallinen toimija, joka palvelee kylä- sekä asukasyhdistyskenttää Varsinais-Suomen

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE.

SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE. SATAKUNNAN LIIKENNE R SATAKUNNAN LIIKENNE R AIKATAULUT 88.. 311. 2.2016 POR I - RAUMA PORI - OLKILUOTO PORI - KANKAANPÄÄ Puheli n 010 820 6200 Puinnintie 8 28360 Pori Posthaantie 11 26510 Rauma Risto Rytin

Lisätiedot

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA Suomen Kylätoiminta ry Syty on käynnistänyt Vuoden Kylä 2010 -valintakierroksen. Vuoden Kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan

Lisätiedot

Asukkaita 395 000, joista 200 000 Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja

Asukkaita 395 000, joista 200 000 Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja Asukkaita 395 000, joista 200 000 Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja Pirkanmaan ohella väkiluvultaan nopeiten kasvava maakunta

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

Kysely järjestöille ja yhdistyksille

Kysely järjestöille ja yhdistyksille Kysely järjestöille ja yhdistyksille Hyvä Keski-Pohjanmaan alueen järjestön tai yhdistyksen edustaja, Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke aloitti syksyllä 2017 toimintansa keskipohjanmaalaisten

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2016 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 4 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 5 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa kuudestoista

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 1/2015

PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 1/2015 PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 1/2015 Kokousaika: 19.2.2015 12.20 14.50 Kokouspaikka: SPR Lapin piirin piiritoimisto, Lähteentie 10, Rovaniemi Läsnä olevat jäsenet: Kokoukseen oli kutsuttuna, sekä varsinaiset,

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ Korttian Monitoimitalolla 14.4.2018 ASKOLA PÄIVÄN OHJELMA 10.00 Päivän avaus 10.15 Paikallinen kehittäminen (SILMU ja SYTY) kylätoiminta + Korttian kyläyhdistys esittäytyy 11.00

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 6.11.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa tammikuussa 2018 Puheenjohtaja: Sari Pelttari

Lisätiedot

KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA

KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA Onni kutsuu kylään -hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY - keskukset Kysely keväällä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä! Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani

Lisätiedot

... ... Värikkäitä syyspäiviä! Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 4/2013. www.satakylat.fi

... ... Värikkäitä syyspäiviä! Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 4/2013. www.satakylat.fi ... Elämänvirtaa kylille......... Jäsentiedote 4/2013 www.satakylat.fi Värikkäitä syyspäiviä! Syksyn aktiviteetit pyörivät jälleen täysillä. Mitä kaikkea kylillä järjestetäänkään! On kudontapiirejä, kuntosalia,

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Nuorisovaltuusto AIKA 28.02.2019 kello 17:15-18:15 PAIKKA Citynuokkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 2 Minun kansainvälisyyteni

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:n Tornion paikallisyhdistys tiedottaa 20.12.2017 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 20.12.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( ) Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.

Lisätiedot

Satavesi-ohjelma ja Eurajoki-Lapinjoki - vesistöalueryhmän toiminta Alustus keskustelulle

Satavesi-ohjelma ja Eurajoki-Lapinjoki - vesistöalueryhmän toiminta Alustus keskustelulle Satavesi-ohjelma ja Eurajoki-Lapinjoki - vesistöalueryhmän toiminta Alustus keskustelulle Elina Joensuu Johanna Rinne Kati Saarni Sanna Kipinä-Salokannel Alustuksen sisältö Esimerkkihankkeita viime vuosilta

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2. Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.2012 Sisältö Kuntalaisten osallisuus: lähidemokratia ja kuntapalvelut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Yhdistystiedote 5/2014

Yhdistystiedote 5/2014 Yhdistystiedote 5/2014 Tervehdys yhdistysaktiivi! Liittopäivät menivät hienosti, kiitos teille kaikille, jotka pääsitte paikalle. Ohessa hiukan kuvia ja terveisiä tapahtumasta. Tähän yhdistystiedotteeseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.7.2014 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut www.satshp.fi 050 Eura KONSERVATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 KALVOSARJAN OSAT Osa 1: Taustatiedot Osa 2: Nykytilanne Osa

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta Salon kylähankkeet Tarkastuslautakunta 22.11.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki 4.11.2013-30.4.2015, 3.2.2016-31.12.2018 Järvi-Suomen kylät, Etelä-Savo 3.12.2002-3.11.2013

Lisätiedot

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Kyläsuunnittelu Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf 1 Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf Perustettu vuonna 2000 Itäisen Uudenmaan alueen kylien edunvalvoja sekä kyläyhdistysten etujärjestö

Lisätiedot

Matkailuhanke syksy 2014 ja kevät 2015 LAATUKOULUTUKSET OSA 2, 3.11. ja 4.11.

Matkailuhanke syksy 2014 ja kevät 2015 LAATUKOULUTUKSET OSA 2, 3.11. ja 4.11. 1 Matkailuhanke syksy 2014 ja kevät 2015 LAATUKOULUTUKSET OSA 2, 3.11. ja 4.11. Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014 Satakunnan matkailuyrittäjien

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman

Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa. Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Lapsi- ja nuorisopolitiikan yhteistyö ja koordinaatiorakenne Satakunnassa Pori 17.9.2013 Pelkkä peruskoulun varassa 2010 - toiminta Kouluttamattomat (pelkkä peruskoulu) vuonna 2010 Tilanne Määrä Osuus

Lisätiedot

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011

OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET -LIITTO RY TAPAHTUMAKALENTERI 2011 Ajankohta Tilaisuus Paikka Ilmoitt. viim. Alueell./ valtak. kutsu TAMMIKUU 13.1. Työvaliokunta kokoontuu, eduskunta Helsinki 25.1. Hankepoliklinikka

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

EMMYn perustamiskokous

EMMYn perustamiskokous Kuinka tämä tarina alkoi? (9-10/2017) EP:n Järjestöt mukana muutoksessa hankkeen käynnistysvaiheen keskusteluissa nousi esiin tehty järjestöstrategiatyö ja useamman työskentelyyn osallistuneen järjestötoimijan

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET

KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET Kylätoiminnan neuvottelupäivät 19. - 20.5.2011 KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET 2011-2013 KYLÄTOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Kylätoiminnan päätavoitteena on maaseudun asukkaiden elinolosuhteiden parantaminen vahvistamalla

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2014

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2014 Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2014 Tervehdys uudelta kyläasiamieheltä! Minut on valittu 9.1.2014 uudeksi osa-aikaiseksi kyläasiamieheksi Pohjois-Savon Kylät ry:een. Olen Merja Kaija ja sekaannusten

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyivät vuoden takaisesta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

SATAOSAA työhönvalmennus

SATAOSAA työhönvalmennus SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää

Lisätiedot