merkonomi Sosiaalisen median kurssi Työnantajan ja työntekijän asialla Vertaisverkoston voima Esimiehen täyskäsi SMYL ry:n jäsenlehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "merkonomi Sosiaalisen median kurssi Työnantajan ja työntekijän asialla Vertaisverkoston voima Esimiehen täyskäsi SMYL ry:n jäsenlehti"

Transkriptio

1 merkonomi s New SMYL ry:n jäsenlehti 13 Sosiaalisen median kurssi Työnantajan ja työntekijän asialla 5 10 Vertaisverkoston voima 13 Esimiehen täyskäsi 14

2 Pääkirjoitus Inflaatio tulee - oletko valmis? Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Kaksi edellistä kesää nautimme ilmaston lämpenemisestä ja monet kuvittelivat jälleen keväällä, että ihanat helteet hellivät pohjoista maatamme etelän malliin. Mennyt kesä pudotti meidät maan tasalle. Suomi ei siis olekaan vielä muuttunut etelän maaksi, vaan saimme taas toisenlaisen kesän. Vettä tuli ihan omiksi tarpeiksi. Istuessamme viikon ajan neljän seinän sisällä parhaaseen loma-aikaan sateen ropinaa kuunnellen, mietimme moneen kertaan, miksi emme varanneet lomamatkaa lämpöisiin maihin. Mutta kun sitä luotti tuleviin heinäkuun helteisiin. Ainakin Savossa järvien pinnat olivat kesällä erityisen korkealla meidänkin kotijärvemme pinta oli korkeammalla kuin kertaakaan sinä aikana, mitä olen siellä 35 vuoden ajan kesiäni viettänyt. Niin korkealla, että eräänä aamuna totesin laiturin kadonneen vesimassojen mukana! Veljiä eivät ole keskenään myöskään Euroopan maat. Velkakriisi pysyy sitkeästi keskusteluissa kesät ja talvet. Satoi tai paistoi. Mitä enemmän tietoa kriisimaista saamme, sitä vakuuttuneemmiksi tulemme siitä, että useiden eurooppalaisten maiden hyvää elintasoa on pidetty yllä velkaantumisen avulla. Velkamäärää on kasvatettu ja luotu paperilla tai biteillä ilman vastavaluuttaa. Kun keskuspankit ovat luopuneet rahan arvon kultavastineesta ei liikkeellä olevan rahan määrää kontrolloida missään. Niitä velkamääriä, joita eri tahoilla eurooppalaisten valtioiden, pankkien ja yksityissektorin velkamääriksi ilmoitetaan, ei tavallisella järjellä pysty edes ymmärtämään. Eikä ymmärtämään sitä, että ne kyettäisiin jollakin kohtuullisella aikajanalla maksamaan. Nyt Euroopan keskuspankki EKP:ltä odotetaan hokkuspokkus-temppuja, joilla velat muuttuisivat saataviksi ja iloinen elämä voisi jatkua. Velan maksu ei ole kivaa. Jo vanha kansa sanoi, että velka on veli otettaessa, mutta veljenpoika maksettaessa. Viimeisimpänä uutisena EKP ilmoitti aloittavansa Espanjan ja Italian velkakirjojen rajattoman ostamisen. Päämääränä on saada näiden maiden valtionlainojen korkoja alemmaksi. Itse olen käsittänyt, että tällaiset manööverit ovat käytännössä rahan painattamista. Kun helppoa rahaa tulee markkinoille, rahan (euron) arvo laskee ja hyötyjinä ovat elintasoa ja hauskaa elämää velkarahalla ylläpitäneet tahot. Maksajina ovat asiansa hoitaneet maat ja sen säästäväiset kansalaiset. Rahan painattaminen lisää inflaatiota ja sanotaan, että inflaatio maksaa velat. Olen kuitenkin käsittänyt, ettei tässä tilanteessa kenenkään kannata toivoa inflaatiota. Odotettavissa on myrkkyinflaatio! Myrkkyinflaatiolla tarkoitetaan sitä, että tuontitavaroiden, kuten meille välttämättömien polttoaineiden, väkilannoitteiden, tuontielintarvikkeiden jne. hinnat nousevat. Tuontihintojen nousu siirtyy kaikille alueille kuljetusten, rahtien, asumiskulujen ja muun nousun kautta. Kuitenkaan meillä ei pystytä nostamaan tulotasoa kireän kansainvälisen kilpailun takia. Jos nostamme palkkoja, niin työpaikat siirtyvät kiihtyvää tahtia Viroon, Venäjälle ja Kaukoitään. Elikkä meidän elintasomme laskee! Lisäksi lainojen hoito vaikeutuu ja työttömäksi jääville selviytyminen veloista muuttuu mahdottomaksi. Vaikka olisi velalliselle siunattu inflaatio! Vastustan jyrkästi kepulikonsteja velkakriisin hoidossa. Elämänkokemukseni mukaan ylivelkaantuneiden maiden tulee ottaa lusikka kauniiseen käteen rakentaa tulot ja menot eli maan talous sen mukaisesti, että ei velkaannuta lisää ja että jossain järjellisessä ajassa velat kyetään hoitamaan. Valtiontaloudessa ei ole tarkoituskaan hakea velatonta tilannetta. Valtiolla saa olla velkaa velkoja uusitaan ja järjestellään. Mutta valtionkin on kartettava yletöntä velkaantumista. Arvoisat jäsenemme ja lehden lukijat, olemme siirtyneet syksyn aikaan, jolloin olemme aktiivisempia aloittamaan eri alojen opiskelut. Tarjoamme teille kaikille mahdollisuuden osallistua liittomme järjestämälle ajankohtaiselle sosiaalisen median kurssille, joka toteutetaan Helsingissä Ilmoittautumisohjeet lehdessä ja nettisivuilla. Takaan, että päivä tulee olemaan antoisa ja mielenkiintoinen! Markku Mikkola hallituksen puheenjohtaja 2 Merkonomi News 3 / 2012

3 TÄSSÄ NUMEROSSA pinta alan toimijoihin ja vertaisverkostoihin! 3 / Pääkirjoitus IL LAUR TIINA NAN : T A UV LLIN EN K A TA KANN KUVAT J Y SYKS ORNI T TELE A Tulevaisuuden menestyjiä ovat ne, joilla on laaja kontakti 14...Esimiehen täyskäsi 5...Sosiaalisen Median kurssi 16...Meiltä ja Muualta 6...Nettiketti 18...AYT kassan kuulumiset 8...Koulu - opi toisilta 18...Kutsu syysliittokokoukseen 9...Senja opettaa ruotsia 20...Työsuhdejuristien palsta 10...Työnantajan ja työnhakijan asialla 22...Tapahtumat JULKAISIJA Suomen Merkonomiyhdistysten Liitto SMYL ry Pengerkatu 1 B, Helsinki Puhelin (09) Faksi (09) PÄÄTOIMITTAJA Anna-Maija Kunnas Puhelin TOIMITUSSIHTEERI Heljä Haapala Merja Äimänen TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Markku Mikkola TOIMITTAJAT Kaarina Suonperä Tiina Laurila KUVAAJA Heikki Kunnas MATERIAALI JA YHTEYDENOTOT Toimitus vastaanottaa sitoumuksetta kuvia ja kirjoituksia. TAITTO Anna-Maija Kunnas PAINO Kirjapaino Uusimaa, Porvoo TEKNISET TIEDOT Mediakortti ISSN Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti 12...Kotkan Kauppislaiset tapasivat Kysy työeläkkeestä 29...Henkireikä Golf - tapahtuma hengityssairaiden lasten hyväksi 13...Vertaisverkoston voimaa 32...Jäsenhankintakampanja Tallinnan teletorni TEKSTI: TIINA LAURILA KUVA: ANNA-MAIJA KUNNAS Mielenkiintoinen vierailukohde Tallinnassa on Moskovan olympialaisiin (1980) rakennettu Tallinnan Teletorni, jonka saneeraus valmistui keväällä Torni sijaitsee Piritan alueella ja on Viron korkein rakennus metriä. Tallinnan teletorni toimii interaktiivisena museona ja matkailukeskuksena. Pikahissi kuljettaa 21. kerrokseen uudenkiiltävään futuristiseen maailmaan, josta avautuu 360 asteen näköala yli Tallinnan. Selkeällä säällä saatat nähdä jopa Helsinkiin asti. Näkymää täydentävät havainnollistavat näyttelyt, joiden avulla voidaan liikkua ajassa ja tilassa. Lattian pyöreistä ikkunoista on näkymä suoraan alas 170 metrin syvyyteen. Multimediatekniikkaa hyödyntävä näyttelytila kertoo Moskovan olympialaisia varten rakennetun ja uudelleenitsenäistymisen hetkinä virolaisuuden symbolina seisseen tornin vaiheista sekä virolaisten huippusaavutuksista maailmalla. Teletornin omassa tv-studiossa vierailijat voivat nauhoittaa omia videotervehdyksiään, ja lähettää ne parissa minuutissa ystäville vaikka toiselle puolelle maapalloa. Merkonomi News 3 /

4 HAKUAIKA Aikuiskoulutusta verkossa MERKONOMISTA TRADENOMIKSI LIIKETALOUS Huittinen Voit erikoistua julkishallintoon, rahoitusalaan tai yritysjuridiikkaan. Vahvista kilpailukykyäsi työmarkkinoilla ja päivitä tutkintosi! Lisätietoja: Satakunnan ammattikorkeakoulu TILAA VALMISTUJAISLAKKISI SMYL:stä LÄHETÄ TILAUS SÄHKÖPOSTILLA OSOITTEESEEN: TAI POSTITSE: SMYL RY, PENGERKATU 1 B, HELSINKI kirjoita tilaukseen l minkä valmistujaislakin tilaat: merkonomi, datanomi, tradenomi, restonomi, joku muu: mikä? l lakin koko (mittaa päänympärys) l lisää tilaukseen: oma nimesi, lähiosoite, postipaikka, sähköpostiosoite, puhelinnumero l saat maksutiedot sähköpostiisi l maksusuorituksen saavuttua tilillemme postitamme lakin tai voit erikseen sopia lakin noudosta. LAKIN HINTA 60 euroa + postikulut

5 Lukijalle Elinikäinen oppiminen Elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan kaikkea elämän aikana tapahtuvaa oppimista. Käsitteen määrittely on laaja ja kattaa suuren osan inhimillisestä oppimisesta. Tutkintoon johtavan koulutuksen lisäksi oppimista tapahtuu erilaisissa organisoiduissa oppimistilanteissa sekä arkipäivässä muun toiminnan sivutuotteena. Oppia ikä kaikki! SMYL-liiton tavoitteena on kannustaa tulevana syksynä, talvena ja tulevaisuudessa jäsenistöä kehittämään osaamistaan eri osa-alueilla ja itse vaikuttamaan omaan sijoittumiseensa ja menestymiseensä työelämässä. Pyrimme järjestämään koulutustilaisuuksia ja eriaiheisia kursseja jäsenistöä kiinnostavista aiheista Helsingissä ja muilla paikkakunnilla. Lähettäkää sähköpostiin toivomuksia, mistä aiheista haluaisitte kursseja jatkossa järjestettävän. Anna-Maija Kunnas päätoimittaja toiminnanjohtaja SOME - sosiaalisen median kurssi lauantaina Kurssin ajankohta: lauantai klo 9-17 Kurssipaikka: MJK-Instituutti, Iso Roobertinkatu A, Helsinki Kurssin järjestäjä: Suomen Merkonomiyhdistysten Liitto - SMYL ry Kurssin opettaja: Pauliina Mäkelä Päivän anti: Facebook, YouTube, Google+, Twitter ja Prezi - elinikäinen oppiminen, verkkopersoona, verkossa käyttäytymisen 10 kultaista sääntöä, yhteisöllisen median mahdollisuuksia. - Päivitä osaamisesi ja osallistu SMYL:n järjestämälle sosiaalisen median kurssille. - Osallistujilta toivotaan tietokoneen käytön perustaitoja sekä käytettävissä olevaa verkkosähköpostia (esim. Gmail, Yahoo, Suomi24, Luukku). - Saat koneen käyttöösi kurssin ajaksi, mutta voit ottaa myös oman kannettavan tietokoneen mukaasi. - Kurssipaikalla on toimiva nettiyhteys. Paikkoja on rajoitettu määrä ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssin hinta: 60 euroa jäseniltä (80 euroa muut) Hinta sisältää: - opetuksen - opetusmateriaalin - kevyen aamupalan ja - iltapäiväkahvit Ilmoittaudu heti! Sitovat ilmoittautumiset viimeistään sähköpostitse Lähetämme kurssille hyväksytyille osallistumisvahvistukset ja maksutiedot sähköpostitse.

6 Nettiketti - kohteliasta kommunikointia TEKSTI: TIINA LAURILA Internet eli netti on monipuolinen media. Netin kautta voit tavoittaa satoja miljoonia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Verkosta löydät hyödyllisiä tiedostoja, ohjelmia, kuvia, ääntä ja multimediaa. Tiedon lisäksi löytyy runsaasti viihdettä, voit tehdä ostoksia ja hoitaa pankkiasioita. Kuka tahansa voi perustaa nettiin omia wwwsivustoja, jotka näkyvät kaikkialle maailmaan ja joilla voi vierailla satoja tuhansia kävijöitä. Kaikki tämä tapahtuu täysin maantieteellisistä rajoista ja etäisyyksistä riippumatta. Jotta Internetin käyttö olisi mukavaa ja joustavaa, kannattaa noudattaa siihen liittyviä ohjeita ja sääntöjä. Ole kohtelias sähköpostia kirjoittaessasi Älä kirjoita sähköpostissa mitään sellaista, mitä et olisi valmis sanomaan henkilölle kasvotusten. Ei ole suositeltavaa levittää ketjukirjeitä eteenpäin. Ei kannata myöskään lähettää vitsejä tai asiattomia viestejä henkilöille, joita ei tunne henkilökohtaisesti. Kunnioita vastaanottajan sähköpostilaatikkoa Älä tarkoituksella kuormita vastaanottajan postilaatikkoa. Harkitse ennen liitetiedostojen lähettämistä, ovatko ne todella tarpeellisia ja onko vastaanottajalla oikea sovellus niiden avaamiseksi. Ota huomioon, että sähköpostilla tulevat pila- ja onnitteluohjelmat saattavat levittää tietokoneviruksia ja tukkia sähköpostijärjestelmiä, siksi niiden avaamisessa on noudatettava suurta varovaisuutta ja harkintaa. Ole oma itsesi Kytkeydy nettiin aina omalla tunnuksellasi ja salasanallasi. Säilytä salasanaa huolellisesti, jotta muut eivät saa sitä selville. Jos poistut koneeltasi hetkeksi, käytä salasanasuojattua näytönsäästäjää, jotta kukaan ei pääse lähettämään sähköpostia tai käyttämään verkkoa nimissäsi. Käytä nimimerkkiä tai esiinny ilman nimeä vain palveluissa, joissa se on yleinen käytäntö. Kirjoita harkiten keskusteluryhmiin Jos kirjoitat viestejä julkisiin keskusteluryhmiin varmista, että viestisi liittyy ryhmän aiheeseen. Älä lähetä samaa viestiä tarpeettoman moneen ryhmään. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi riitoja tai hauku muita keskustelijoita. Noudata operaattorin antamia ohjeita Jos säilytät sähköpostiviestejä operaattorin palvelimella, poista tarpeettomiksi käyneet viestit ja noudata käyttäjäkohtaisia tilakiintiöitä. Noudata myös muita operaattorin ohjeita esimerkiksi välityspalvelimen (proxy) käytöstä. Noudata huolellisuutta tiedostojen suhteen Noudata normaalia huolellisuutta ja varovaisuutta silloin, kun lähetät muille käyttäjille ohjelmatiedostoja tai dokumentteja tai kun lisäät niitä omalle www-sivullesi. 6 Merkonomi News 3 / 2012

7 Mikäli mahdollista, tarkista tiedostot virusten varalta ennen niiden lähettämistä. Tiedä mihin sitoudut Verkossa on erilaisia palveluita, joiden käyttäjäksi pitää rekisteröityä. Lue ohjeet huolellisesti ja varmista, että ymmärrät ne, ennen kuin sitoudut mihinkään. Älä koskaan paina Kyllä/Yes -painiketta tai vastaa myöntävästi, ellet varmuudella ymmärrä kysymystä. Noudata erityistä varovaisuutta käyttäessäsi vieraskielisiä palveluita. Jos palvelu vaatii rekisteröitymistä ja kysyy henkilötietojasi, harkitse mitä tietoja itsestäsi ilmoitat. Muista lähdekritiikki Muista, että netissä ei ole julkaisukynnystä. Kaikki www-sivuilla oleva ei välttämättä pidä paikkaansa. Mikäli jokin tarjous tai palvelu kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei välttämättä olekaan sitä. Laki ja netti Vaikka useimmat lait on kirjoitettu ennen tietoverkkojen yleistymistä, netti ei tietenkään ole lakien ulkopuolella, vaan voimassa olevat lait koskevat nettiäkin. Kaikki sellainen, mikä olisi laitonta muutoinkin, on laitonta myös netissä. Lisäksi tietotekniikan nopea yleistyminen on pakottanut laatimaan aivan uusia lakeja, joissa huomioidaan verkon erityispiirteitä. Viestinnän ja netin vapauteen liittyy aina myös vastuu. Esimerkiksi www-sivun tekijä on aina itse vastuussa sivunsa sisällöstä. Verkossa olevat sivut näkyvät kaikille maailman nettikäyttäjille. Älä siis laita sivulle herjaavaa tai loukkaavaa aineistoa tai mitään muutakaan sellaista, jota et muussa yhteydessä olisi valmis esittämään. Verkossa toimittaessa voivat kyseeseen tulla muun muassa seuraavat säännökset: Tekijänoikeus- ja tavaramerkkilaki Älä laita www-sivullesi aineistoa - esimerkiksi tuotenimiä, musiikkia, tekstiä, valokuvia, piirroksia tai mp3-tiedostoja - joihin sinulla ei ole oikeuksia. Aineiston luvaton käyttö saattaa johtaa taloudellisiin korvausvaatimuksiin ja muihin oikeudellisiin seuraamuksiin. Viestintäsalaisuus Kansalaisella on perustuslaissa määritelty oikeus luottamukselliseen viestintään. Laki koskee myös sähköpostia ja kaikkea sähköistä viestiliikennettä. Älä siis avaa toiselle vastaanottajalle osoitettuja sähköpostiviestejä ilman tämän suostumusta. Älä häiritse tietoverkon toimintaa Tietoverkon, tiedonsiirron tai sähköpostin toiminnan tarkoituksellinen häirintä tai ylikuormitus on kiellettyä. Hakkerointi Vieraaseen tietojärjestelmään tunkeutuminen tai järjestelmän luvaton käyttö - jopa pelkkä sen yrityskin - on rikos, josta voi seurata vankeutta. Myös toisen käyttäjän tunnusten ja salasanojen arvailu ja kokeileminen on kiellettyä. Virusten kirjoittaminen ja levitys Haitallisten virusten kirjoittaminen ja niiden tarkoituksellinen levittäminen on kiellettyä. Älä lähetä sähköpostimainontaa Älä käytä sähköpostia markkinointiin, ellei sinulla ole lupaa vastaanottajilta. Laki kieltää koneellisen massalähetyksen yksityishenkilöille faksilla, kännykkään tekstiviesteinä tai sähköpostilla. Tiedottaminen yrityksille, omille asiakkaille tai ystäville on kuitenkin sallittua. Poista näissäkin tapauksissa vastaanottajan nimi jakelulistalta, jos hän sitä pyytää. Henkilörekisterin pito Jos keräät henkilötietoja verkossa tai sivullasi vierailevilta kävijöiltä (esimerkiksi edellyttämällä heiltä rekisteröitymistä), noudata henkilötietolain määräyksiä. Lapsiporno Lapsipornon levittäminen ja hallussapito on kielletty riippumatta siitä, missä muodossa aineisto on. Rasismi Rasismi ja siihen yllyttäminen on kiellettyä. Merkonomi News 3 /

8 Koulu - Toisilta oppimisen festarit Koulu oli menestys! Oppimisen festivaaleilla inspiroiduttiin ja tehtiin yhdessä. Mitä sinun mielestäsi kuuluu hyvään elämään? Mitä tämän päivän koulussa pitäisi opettaa? TEKSTI: ANNA-MAIJA KUNNAS KUVAT: Demos Helsinki Helsingissä sijaitsevan Lapinlahden sairaalan tilat olivat ensi kertaa festivaalikäytössä. Demos Helsinki ja Helsingin juhlaviikot järjestivät Lapinlahden vajaakäytössä olevassa sairaalassa toisilta oppimisen festarit elokuun viimeisenä viikonloppuna. Paikalle saapui viikonlopun aikana noin 800 ihmistä. Näistä reilut parisataa osallistui virallisesti opettamiseen. Raja opettamisen ja oppimisen välillä oli koko ajan kuitenkin häilyvä. Tunnit olivat vuorovaikutteisia yhteisoppimisen tilanteita, oli kyse sitten pitsinnypläyksestä tai tietoisen läsnäolon opettelusta. Kaikilla oli jotain jaettavaa. Samoille tunneille löysi oppilaita, joilla ei päältä päin katsottuna olisi välttämättä ajatellut olevan yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Koululaisten ikäjakauma oli laaja, samoin taidot opetetuissa asioissa. Koulu-festivaalin onnistuminen kertoo siitä, että inspiraatiota ja elämyksiä voidaan synnyttää paljon monipuolisemmin kuin mitä viime vuosina on ajateltu. Voi ajatella, että ihmiset tulivat viettämään lauantai- ja sunnuntaipäiväänsä Kouluun hakien jotain vastaavaa kuin ostoskeskuksesta tai vaikka Benji-hypystä. Kyse on kognitiivisen ylijäämän, siis ajan ja osaamisen, käyttämisestä johonkin houkuttelevaan ja itseä motivoivaan. Se mikä Koulussa oli erityistä suhteessa edellä esitettyihin vertailukohtiin, oli kokemuksen jakaminen ja kaksisuuntaisuus. Kyse oli yhdessä toisten ihmisten kanssa olemisesta. Sellaisesta jakamisen muodosta, jota esimerkiksi sosiaalinen media ei tarjoa. Uuden oppiminen ja ensikertaa opettaminen olivat selvästi voimaantumista ja rohkaistumista tuottavia, erittäin palkitsevia kokemuksia. Kun tällaiset kokemukset osuivat riittävän monelle samassa paikassa samaan aikaan, syntyi inspiraation positiivinen kehä ja vapautunut tunnelma. Se näkyi Koulun pihalla ihmisten tanhutessa, hyppiessä narua ja iloitessa monilla muilla tavoin, samalla uutta oppien. 8 Merkonomi News 3 / 2012

9 Koen että kirjan kokoaminen on tärkeä kulttuurityö. Se nitoo yhteen perinteisen kirjan, joka on maailman hienoin käyttöliittymä ja sosiaalisen median hektisen tahdin, jossa puheenaihe vaipuu unohduksiin muutamassa päivässä, eikä siihen enää palata. Halusimme kerätä tämän kaiken yksiin kansiin, sanoo Fröken Senja. Fröken Senja opettaa sinulle ruotsia kirjallisuuden uusi lajityyppi: kaksikielinen parviälykirja Senja opettaa sinulle ruotsia -kirja koostettiin yhteisön nettisivuilla päivittäin julkaistuista noin kolmesta sadasta opetustekstistä, jotka ovat korkeintaan 420 merkkiä pitkiä, sekä niihin tulleista kommentista. Kyseessä on täysin uusi tapa oppia ja olla vuorovaikutuksessa sosiaalisessa mediassa. Kirjan sivuja värittävät 21-vuotiaan helsinkiläisen opiskelijan, Nadja Anderssonin oivaltavan humoristiset kuvitukset. -- Nadja löytyi sosiaalisen median kautta, hakijoita kirjan kuvittajaksi oli peräti 69. Huomasimme heti hänen otteestaan, että hän sopii meidän rempseän iloiseen ajattelutapaamme. Jos tässä yhteisöllisessä yhdessä tehdyssä kirjassa näkyy jonkun yksittäisen henkilön kädenjälki, niin se on Nadjan, joka hoiti uskomattoman vastuullisesti kirjaprojektin valtavan kuvitustyön ja suunnitteli kirjan taiton, suitsuttaa Fröken Senja tyytyväisenä. Rennosti korrekti Aikaavievä ja suuri urakka heti kokoamis- ja kuvitustyön jälkeen oli koottujen tekstien oikolukeminen. Sosiaalisessa mediassa käytetään rentoa kieltä, usein unohdetaan isot alkukirjaimet ja välimerkit, eikä mikään oikolukuohjelma ymmärrä kahta kieltä. - Tavoitteena oli varmistaa kielen oikeellisuus, jotta kirjaa voidaan käyttää esimerkiksi opetuksessa. TEKSTI JA KUVAT: ANNA-MAIJA KUNNAS Halusimme kuitenkin kunnioittaa kommentaattorien otetta sekä löytää tasapaino kirjoittajan persoonallisen otteen ja todennäköisimmin tarkoittaman merkityksen välillä. Kirjassa on yli 2500 kommenttia, joista yli kymmenen on 42 eri henkilöltä. Kirjaan on myös koottu Helsingin Sanomissa kesällä 2011 ilmestyneitä Fröken Senja opettaa sinulle ruotsia -palstan tekstejä sekä seitsenosainen ruotsin kielen alkeiskurssi ja sarja blogeja. Nurinkurin väärinpäin -koulu rakastaa virheitä Virheitäkin jätettiin kirjaan ihan tarkoituksella. Virheiden tekeminen on välttämätön oppimisen etappi. Kannattaa olla sinnikäs ja opetella vaikka yksi asia päivässä, niin vuoden kuluttua osaa jo paljon enemmän. - Kirjaa voikin lukea vaikka siten, että käsittelee yhden aiheen joka päivä, suosittelee Fröken Senja. Kirjassa ruotsinkieliset käännökset kirjoitetaan aina tikkukirjaimilla MED VERSALER, siinä muodossa missä se olisi, jos koko lause olisi ruotsiksi. Suomenkieliset sanat kirjoitetaan pienillä kirjaimilla. Opetusteksteihin on sekoitettu uudenaikaista ja vanhoillista ruotsia, riikinruotsia ja suomenruotsia. Kommenteissa esiintyy usein murreruotsia. Joskus mukaan lipsahtaa ilolla kirous tai muu epäsovinnainen sana. Kieli ei ole staattinen, se muovautuu sen mukaan miten sitä käytetään. Nadja Andersson Senja Larsen Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjan myötä on syntynyt uusi kirjallisuuden lajityyppi. Kirjan tekstit on kirjoitettu parinkymmenen henkilön voimin ja mukaan on koottu satojen ihmisten kommentteja. Kirjan myötä esittäytyy nollabudjetilla toimivan kielikoulun täysin omintakeinen uusi tapa oppia ja kirjoittaa kaksikielistä tekstiä. Merkonomi News 3 /

10 Emme hae ainoastaan tiettyä osaamista, vaan pyrimme identifioimaan asiakkaan organisaatiokulttuuriin sopivan persoonallisuuden. Työnantajan ja työnhakijan asialla Työnhakeminen ja työsuhteet ovat olleet murroksessa koko 2000-luvun. Variaatiota rekrytointimarkkinoihin ovat tuoneet HR-palveluyritykset, jotka toimivat työnhakijan ja työllistävän yrityksen välissä palvellen molempia osapuolia. Yhä useampi merkonomikin työllistyy HR-konsultin suosittelemana. Myös henkilövuokraus ja siten määräaikaiset työsuhteet ovat positiivisessa nosteessa. Assidu Finland Oy tukee asiakkaidensa kilpailuja tuloksentekokykyä rekrytoinnin ja HR-konsultoinnin kautta. Yhtiö auttaa työnhakijoita työelämän uusien mahdollisuuksien löytämisessä. Assidu on taloushallinnon, myynnin ja asiantuntijatehtävien HR-asiantuntija. Assidu kuuluu Divest Group -konserniin, joka palvelee asiakkaitaan myös myynnin ja taloushallinnon saralla. Teksti: Aino Romo, Divest Group Oy Tutustu sinäkin avoimiin työpaikkoihin Assidun nettisivuilla Luota rekrytoinnin ammattilaiseen Assidu on taloushallinnon, myynnin ja asiantuntijoiden HR-palveluihin erikoistunut yritys. Assidun palveluvalikoima kattaa mm. suorarekrytoinnin ja henkilövuokrauksen, joiden avulla kymmeniä toimenkuvansa ja alansa asiantuntijaa työllistyy vuosittain. - Alan erikoistuneena toimijana olemme fokusoineet ja keskittäneet osaamistamme. Vuosien saatossa meille on kertynyt erityisasiantuntijuutta tunnistaa ne osaamisvaatimukset, joita esimerkiksi kirjanpitäjältä tai myyntiassistentilta edellytetään. Asiakkaan toivomuksesta meillä on myös valmius tehdä ammattitestausta erikoistumisalueellamme, Monthan kertoo. Suorarekrytoinnissa on kyse siitä, että rekrytointiin erikoistunut ja perehtynyt alan ammattilainen etsii asiakasyritykselle tämän ohjeiden ja toiveiden mukaisesti uuden työntekijän. Inga Monthan korostaakin, että HRkonsultti sparraa työntekijää hakuprosessin aikana ja täten auttaa osaltaan tunnistamaan, minkälainen tehtävä voisi hakijalle olla ihanteellinen ja auttaa tätä urallaan eteenpäin. Yksi HR-konsultin tekemä haastattelu kattaa parhaimmillaan useamman työnhaun. Perustele rekrytointisi yrityksen näkökulmasta Rekrytointitoimeksiantoa hoitavalla HR-konsultilla on tavoitteena saada mahdollisimman kattava kuva työnhakijan henkilöprofiilista. Tätä arvioidaan hakemuksen ja cv:n lisäksi haastattelutilanteessa. - Emme hae ainoastaan tiettyä osaamista, vaan pyrimme identifioimaan asiakkaan organisaatiokulttuuriin sopivan persoonallisuuden. Henkilökemioiden ja työmotivaation on osuttava kohdalleen, Monthan tarkentaa. Työhaastattelu onkin molemmin puolin antoisa, jos työnhakija on etukäteen miettinyt, miksi hakee juuri kyseistä työtä ja minkälaisessa organisaatiossa tai ryhmäroolissa viihtyy. Monthan painottaa, että työnhakijan kannattaa joka kerta hakea yksilöidyllä hakemuksella avoinna olevaan positioon tai organisaatioon. Työnantajat haluavat löytää työntekijän, joka on kiinnostunut nimenomaan kyseisestä organisaatiosta tai toimialasta ja siten haluaa työskennellä yrityksen liikevaihdon eteen. - Yllättävän moni unohtaa perustella arvonsa työntekijänä työnantajan näkökulmasta. Miksi juuri Sinä olisit rekrytoivan yrityksen kannalta hyvä sijoitus ja miten voit sen perustella? On hyvä miettiä, millä tavoin voi erottautua myönteisesti ja tarjota lisäarvoa verrattuna muihin osaajiin. 10 Merkonomi News 3 / 2012

11 Työhaastattelun takia ei kannata turhan paljon jännittää, sillä hyville osaajille on tarvetta sekä nyt että vielä enemmän tulevaisuudessa, toteaa Assidu Finland Oy:n Manager Inga Monthan. Hyvin käyttäytymällä ja tilanteeseen keskittymällä selviää mainiosti. Kotiuta kokemus määräaikaisista työsuhteista - Henkilöstövuokraus-sanalla on melko negatiivinen kaiku työnhakijoiden keskuudessa, Monthan toteaa ja jatkaa: - Niin sen ei kuitenkaan tarvitse olla. Tällä hetkellä viidesosa Suomessa solmittavista työsuhteista on pätkätöitä. Tällaisiin työsuhteisiin mielletään yleensä muun muassa määräaikaiset - ja osa-aikaiset työt, projektiluontoiset työt sekä vuokratyöt. - Ovatko eri alojen koulutetut asiantuntijat valmiita tällaiseen maailmaan? Monthanin mukaan ovat. Monthan kertoo henkilövuokran palvelleen sekä yrityksiä että työntekijöitä. Kummankin osapuolen mukaan henkilöstövuokrausmallilla työllistetyt asiantuntijat istuvat tiimiin siinä, missä yrityksen omilla palkkalistoillakin olevat henkilöt. Henkilövuokramarkkina on kasvanut yritysten kustannuspaineiden myötä. Kiinteitä henkilöstökustannuksia leikataan ydinliiketoiminnan ulkopuolelta ulkoistamalla tukitoiminnot henkilöstöpalveluyrityksille. Lisäksi projektiorganisaatiomallien yleistyminen on kasvattanut lyhytaikaisen asiantuntijatyön tarvetta. - Isoihin kehitys- ja muutosprojekteihin korkeankin tason asiantuntijat osallistuvat henkilövuokran kautta. Siten vuokraustoiminta ei kosketa yksinomaan sosiaali- tai ravintolatoimialaa. Monthan kuvaa avoinna olevien positioiden olevan houkuttelevia, sillä työnhakijat ovat lähtökohtaisesti valmiita kehittämään omaa osaamistaan erilaisissa tehtävissä. - Nuoret haluavat vaihtelevuutta ja kokemusta, ja he pääsevät näkemään erilaisia toimintaympäristöjä. Kun on itse aktiivinen ja on oikeanlainen palo hommaan, pääsee myös tekemään enemmän. Monthan kokee omassa työssään erityisen palkitsevaksi sen, kun löytää työnhakijalle uuden työn ja vastaavasti asiakkaalle tämän etsimän osaajan. Rekrytointikonsulttien onnistumisesta riippuu siten sekä työnhakijoiden tulevaisuus että asiakasyrityksen arkirutiinien pyöriminen.

12 Kotkan Kauppislaiset tapasivat 50-vuotisluokkakokous pidettiin nykyisessä lyseon iltalukiossa - Tähän kouluun liittyy paljon hyviä muistoja. Erityisesti mieleen on jäänyt matikanopettaja Heikki Laitinen, joka oli mukava ja hyvä opettaja, oikea kaikkien lellikki, kertoo Marja-Liisa Uski kauppaopistosta 50 vuotta sitten valmistuneiden luokkakokouksessa. Nykyisin iltalukiona toimivan rakennuksen eteen kokoontui 18 entistä kauppislaista. Kätteleminen ja puheensorina alkoi välittömästi. Tunnistatko minut vielä?.. Sinäkin olet tutun näköinen, mutta Edellisestä luokkakokouksesta on päässyt kulumaan jo 45 vuotta. Globus on Kotkan keskustassa Kotkansaarella sijaitseva jugend-tyylinen rakennus. Vuonna 1911 valmistuneen rakennuksen suunnitteli arkkitehtitoimisto von Essen, Kallio & Ikäläinen. Rakennus valmistui alun perin Kotkan kauppaoppilaitoksen käyttöön. Vuonna 1980 se peruskorjattiin Kymenlaakson maakuntamuseolle, joka toimi rakennuksessa Merikeskus Vellamon tiloihin siirtymiseen saakka vuoteen Sen jälkeen rakennus peruskorjattiin Kotkan Lyseon lukion lisätiloiksi. Lukion opetuskäyttöön rakennus otettiin vuonna 2011, jolloin se sai nykyisen nimensä Globus. Talon koristuksista puuttuvat jugendille usein tyypilliset luonto- ja kasviaiheet. Erikoisuutena on kattokoristeena oleva suuri maapallo, joka on alun perin toiminut vesisäiliönä. Rakennuksen kokonaispinta-ala on m². Tiedosto:Kotkan_kauppaoppilaitos_2.jpg - Meidän luokalta yhdeksän on jo kuollut ja kahdeksalla oli sairaus tai muu este tänne saapumiselle, siinä mielessä meitä on hyvin paikalla, sanoo Uski. Kotkassa asuva Uski kertoo kauppislaisten metsästyksen olleen vaikeaa. - Soittelimme tuttaville ja henkilöille, jotka mahdollisesti tuntevat etsimämme henkilöt. Nykyisin Vantaalla asuva Tapani Vilkki vahvistaa, että opiskelu Kotkan kauppaopistossa oli kivaa aikaa. - Meillä oli montakin mukavaa opettajaa, nimet eivät vain ole jääneet mieleen. Uskin mukaan 50 vuotta sitten, merkonomien valmistumisen aikaan, työllisyystilanne oli hyvä. - Pääsimme kaikki töihin, vaikka koulutus oli silloin yleisluontoisempaa, ei ollut erikoistumislinjoja, Uski muistelee. Kauppislaiset saivat tutustua vanhaan opinahjoonsa iltalukion rehtorin opastuksella. Kaupunkikierroksen päätteeksi luokkakokousväki kokoontui vielä syömään Höyrypanimolle. Teksti: Heljä Haapala Kysy työeläkkeestä: Työeläketietäjä jakaa taas neuvoja Suomi24:ssä Miten eläke kertyy? Miten vuorotteluvapaa vaikuttaa työeläkkeen määrään, entä äitiysloma? Kysy työeläkkeestä Suomi24:n asiantuntijapalstalla. Työeläketietäjä jakaa neuvoja Suomi24-palvelussa Tietäjältä voit kysyä Suomen työeläke-etuuksista, eläkkeen hakemisesta tai vaikkapa eläkkeen määrään vaikuttavista seikoista. Hän vastaa ensisijaisesti kysymyksiin, joista on hyötyä mahdollisimman monelle. Kysy työeläkkeestä -palsta on työeläkejärjestelmän yhteinen palvelu. Palstan Työeläketietäjinä toimivat Eläketurvakeskuksen eläkeneuvojat. Kysymyksiin vastataan suomeksi. 12 Merkonomi News 3 / 2012

13 Kolumni Vertaisverkoston voimaa Monissa yrityksissä tilaisuuksien järjestelyistä vastaavat käytännössä sihteerit ja assistentit. Tämä on harvoin toimistotyön ammattilaisen pääasiallinen työ, silti kiireestä huolimatta on seurattava tarkkaan, mitä tapahtumatilojen ja palvelutarjonnan kentällä tapahtuu, jotta tuoreet ja toteuttamiskelpoiset ideat ovat tarjottimella tapahtuman ollessa ajankohtainen. Kun käsky käy, on tilaisuus organisoitava ammattitaidolla, nopeasti ja sujuvasti muiden töiden painaessa päälle. Työtämme hankaloittaa, kun tapahtumiin herätään ylemmällä taholla usein varsin myöhään ja aikataulu suunnittelussa menee tiukaksi. Suurin haaste on löytää vapaa, sopiva tila, jossa palvelu ja tekniikka pelaavat luotettavasti. Epäonnistumisen riski kasvaa, jos ei ole mahdollista päästä itse paikanpäälle varmistamaan. Vastuu on suuri, vaikka työskennellään assistenttiportaalla. Pienikin yksityiskohta voi epäonnistuessaan pilata tapahtuman tunnelman. Tapahtuman käytännön järjestelyistä vastannut on se, jonka suuntaan päät kääntyvät arvostellen, kun palveluhenkilökunta töppää tai tila ei toimikaan tarkoitetulla tavalla. Vaivattominta olisi käyttää ennalta tuttuja, käytännössä toimiviksi todettuja tiloja ja partnereita, mutta tilaisuuksiin osallistuvat vaativat aina uusia elämyksiä. Haastavaa on myös löytää tuoreita, kohderyhmän mieltymyksiin vastaavia ohjelmaideoita. Jokaiseen tilaisuuteen on keksittävä jokin koukku, on luotava elämys, joka jää mieleen. Omat ideat on nopeasti käytetty. Google on loputon suo, josta vinkkiä etsimällä saa hukattua työpäivän jos toisenkin. Harva jaksaa tarttua hyllyssä makaavaan kasaan messuilta tuotuja esitteitä, joissa kohteet esitellään kiiltävin kuvin toinen toistaan upeampina, eikä laadusta ole kuitenkaan mitään takeita. Viisaalla on valtti hihassaan: laaja verkosto kokeneita kollegoita tarjoaa nopean ja varman avun. Kollegan vinkistä löytää näppärästi luotettavat ja valmiiksi testatut tilat ja partnerit. Riski valinnalle on pienempi kuin netin tai katalogien kautta löydetyissä tarjokkaissa. Edes pitkän linjan tapahtumakonkari ei tunne kaikkia mahdollisuuksia, muiden kokemukset tarjoavat arvokkaan avun. Meillä jokaisella on taskun pohjalla ainakin muutama helmi, upean tapahtumaelämyksen mahdollistanut partneri, jota on itse valmis suosittelemaan kollegoille. Näitä vinkkejä vaihtamalla seulomme alan parhaat toimijat esiin ja autamme hyvällä palveluasenteella toimivia partnereita menestymään. Suusta suuhun kulkevat myös vinkit eksoottisista, pienistä, aidolla sydämellä palvelevista toimijoista, joiden palveluita ei löydä maksullisista markkinointikanavista. Vaikka olisit työpaikkanne ainoa sihteeri tai assistentti, et ole yksin. Ole aktiivinen ja hakeudu vertaisverkostoon. Se on upea voimavara ja ehtymätön idealähde! Meille sihteereille ja assistenteille on olemassa monia vertaistuen kanavia ja osaa voi hyödyntää jopa työpisteeltä poistumatta. Panostus poikii tuplasti takaisin aivan varmasti. Tulevaisuuden menestyjiä ovat ne, joilla on laaja kontaktipinta alan toimijoihin ja vertaisverkostoihin! Taija Uusikumpu on sihteerien ja assistenttien oman verkoston, ToimistoSissien, perustaja ja toimii verkoston koordinaattorina. Kuvaaja Jari F. Lampén/Evento Kolumni ilmestyi ensimmäisen kerran Evento 5/2012 -lehdessä. Merkonomi News 3 /

14 Esimiehen täyskäsi taitopaketti onnistuneeseen vuorovaikutukseen ja johtamiseen Läsnäolo Välimatka toisiin ihmisiin on suoraan verrannollinen siihen, kuinka olet yhteydessä itseesi, omiin tunteisiin, toiveisiin ja unelmiin. Kun olet läsnä itselle, voit olla läsnä muille. Läsnäolon kautta ihmiset kokevat tulleensa nähdyiksi, kuulluiksi ja ymmärretyiksi juuri sellaisina kuin ovat. Läsnäololla on merkityksellinen vaikutus siihen, kuinka ihmisiin saa kontaktin, kuinka vuorovaikutus erilaisten ihmisten kanssa sujuu, kuinka tavoitteista tulee totta ja kuinka ihmiset jaksavat työssään. Motivointitaidot Motivaatio on kaiken a ja o. Ihmiset motivoituvat erilailla ja esimiehen/- naisen on hyvä ensin tiedostaa, kuinka itse motivoituu ja olla selvillä siitä, kuinka kukin hänen tiimissään motivoituu. Jos ei tiedä kuinka ihmiset motivoituvat, voi sattua niin, että esimies onnistuu motivoimaan ainoastaan heitä, jotka motivoituvat samoin kuin hän itse. He, jotka motivoituvat erilailla, ovatkin sitten niitä "hankalia", jotka eivät pääse asetettuihin tavoitteisiin ja jotka eivät viihdy työssään tai suorastaan kokevat sen raskaana ja ahdistavana. Mistä tiedät tehneesi työsi hyvin? Minkälaisia vastauksia saat samaan kysymykseen tiimisi jäseniltä? On nimittäin hyvin erilaista, motivoituuko sisäisesti omien kriteerien kautta vai syntyykö motivaatio ulkopuolelta? Jos esimiehellä/-naisella ei ole taitoja huomata tätä, tällöin hän tarjoaa omaa tyyliään kaikille muille ja saattaa osua oikeaan ja saattaa olla osumatta ja ikävä kyllä, pieleen menee. Ihminen huomaa ja havaitsee ympärillään ja muissa helpoiten sitä, mitä itsessä on. Jos ei tiedä, ettei tiedä, ei voi tietää, miten johtaa erilaisten motivoitumistyylien kautta. Haluatko sattua vahingossa oikeaan vai halutko tietää, miten motivointi toimii erilailla motivoituvilla ihmisillä? Erilaisia motivoitumistapoja on mallitettu olevan jopa yli 60. Motivoitumistavat vaihtelevat ja ne menevät ihmisillä päällekkäin ja lomittain. On tutkittu, että työssä onnistumisen kannalta on esimiehen/- naisen hyvä olla selvillä vähintään noin 6-8 erilaisesta tavasta motivoitua ja motivoida alaisiaan. Esimiehen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että on selvillä omista ja tiiminsä jokaisen henkilön motivoitumistyylistä ja samalla on tietoinen siitä, kuinka motivoi erilaiset ihmiset tekemään työtään parhaalla mahdollisella tavalla. Kuinka rakennan toimivia tiimejä? Ketkä valitsen viemään uusia asioita läpi työyhteisössä ja organisaatiossa projektin alkuvaiheessa, keskellä ja lopussa? Miten ihmiset onnistuvat parhaiten omassa työssään? Palautteen antaminen ja vastaanottaminen Mestarit syövät palautetta aamiaiseksi, sanotaan. Palaute antaa suunnan ja varmistaa, että ollaan menossa kohti tavoitetta. Kuinka taitava sinä olet antamaan ja vastaanottamaan palautetta? Kuinka tietoisesti käytät sitä työvälineenä johtamisessa? Jos et ole aikaisemmin tätä miettinyt, nyt on aika ja kenties on aika päivittää jotain jonka jo osaat, sillä usein osaat jo paljon enemmän kuin tietoisesti tiedät. Kun asiat nousevat tietoisuuteen, voi niitä entistä useammin ja tehokkaammin käyttää johtamisen välineenä. Kysyin kerran eräältä viisaalta ja taitavalta esimieheltä, mikä on tärkeintä, kun uusi henkilö aloittaa työnsä. Hän vastasi: Kysyn ensimmäiseksi kaikilta, kuinka haluat saada palautetta ja siitä on sitten hyvä jatkaa. Tavoitteiden asettaminen Jos et tiedä, mihin olet menossa ja mitä tavoittelet, saatat saada sen - tai sitten et. Kun tavoitteet on asetettu, aivot ikään kuin lähtevät automaattisesti hakemaan ratkaisuja kohti tavoitteita. Kun on tutkittu ihmisiä, jotka onnistuvat tavoitteissaan, on löydetty malli, jonka mukaan suunnitellut tavoitteet toteutuvat parhaiten kyse on usein hyvin muotoilluista tavoitteista. Kannattaa siis ajatella, kuinka ajattelee! Tällä on merkitystä siihen, minkälaisia tuloksia saat aikaan ja minkälaista elämäsi yleensä on. Mitä siitä puuttuu? Onko jotain, mistä haluat irti tai jotain, mitä haluat välttää? Vai onko mielessäsi selkeästi se, mitä kohti haluat mennä? Aivot eivät yksinkertaisesti voi kuvitella ja visualisoida jotain, jota haluat välttää tai josta haluat irti. Ohjaamalla mielensä ja ajatuksensa kohti selkeitä tavoitteita, alkavat ne toteutua. 14 Merkonomi News 3 / 2012

15 Kirjoittaja, NLP Master Trainer Reetta Vanhanen on valmennusyhtiö True Heartsin toimitusjohtaja, henkilöstövalmentaja, NLP-kouluttaja ja Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtaja. Kuvat: Vuokko Salo Oman hyvän tilan rakentaminen ja itsensä johtaminen Miten muodostaa oma hyvä tila ja sen kautta rakentaa onnistumisia tukeva tila (field) koko työyhteisöön? Henkilön sisäisellä tilalla on suuri merkitys hänen kykyynsä vuorovaikuttaa ja hoitaa tehtäviään menestyksellisesti. Kun esimiestehtävissä menestyneiden johtajien toimintaa tutkittiin, heiltä kysyttiin, miten he toimivat haastavissa tilanteissa, joissa on epävarmuutta, konflikteja sekä monimutkaisuutta. Useimmat sanoivat keräävänsä aluksi tietoa tilanteessa niin paljon kuin mahdollista. Ongelmaksi muodostui se, ettei heillä välttämättä ole ollut vastaavaa tilannetta aikaisemmin eikä kaikkea tarvittavaa tietoa ole saatavilla. Ratkaisevaa heidän mielestään oli kuitenkin se, missä sisäisessä tilassa he itse haluavat olla siinä tilanteessa, kun tekevät päätöksiä. Tärkeää on miettiä, kuinka tähän omaan hyvään tilaan (COACH-tila: C=Centered, O=Open, A=Awaken, C=Connected H=Holding) päästään, miten siinä pysytään ja kuinka siihen palataan yhä uudelleen, hankalissakin tilanteissa. Merkonomi News 3 /

16 Meiltä ja Maistele ja koe hurmaavia makuelämyksiä meillä... Toivon, että olet kanssani samaa mieltä: matkalla tulee maistella paikkakunnan makuja. Yksi matkan kohokohdista kaikkialla on ruoka, josta mieleen jää aina makumuisto. Ruokailuun liittyy vahvasti myös tuoksu. Muistelepa, miten hyvältä tuoksuukaan leipomon tuore leipä, korvapuustit, basilika, ensimmäiset mansikat entä halstrattu kala, grillissä paistuva liha, kanttarellit, puhumattakaan marjoista ja hedelmistä. Savonlinnan oopperajuhlien esitystä ennen on ehdittävä torille. Lörtsyille! Niin kiire ei voi olla, ettei ehdi Sirkka Makkosen torikahvioon valitsemaan mansikka-, mustikka-, vanilja- tai vaikka millä täytettyä lörtsyä. Veikeät mansikkavahdit tavattiin Heinolassa Valveen mansikkatilalla aina kun haettiin mansikoita, jotta päästiin herkuttelemaan tai kun tiedettiin, että mökille tulee mukavia vieraita. Jos oikein hiukoo, kannattaa tilata lapsenkämmenen kokoinen minikukko - a vot! Porissa soi jazzien aikaan joka paikassa ja kaikkialla kaiken aikaa. Kaksi uutta makuelämystäkin kevensivät kukkaroa. Imatralla oltiin Big Band Festivaaleilla ja seurattiin ihan paikan päällä tuon mahtavan ja pauhaavan kosken avautumista. Valtionhotellissa syötiin erinomaista nieriää ja jälkkärin marjat maistuivat kaikille. Jätskibaari Vohvelissa oli ja on valittavana kymmeniä erilaisia makuja. Saarenmaan Oopperajuhlilla esiintyi loistava Karita Mattilamme valloittaen parituhatpäisen yleisönsä kerralla. Jos kukaan ehdottaa ensi kesänä matkaa sinne, mene! Tätä kirjoittaessani sataa kaatamalla, kuvaa katsoessani muistan Talon tortun maun ja tuoksun, muistan Karitan laulun ja muistan, ettei sade haittaa, minähän ostin Saarenmaalta mustat kumi kalossit, jotka on maalattu täyteen eri värisiä kukkia! Yksi kesän 2012 unohtumattomista makumuistoista on kirjaimellisesti suussa sulava suklaaleipä, jonka löysin Pekan Parhaat -leipomosta, Porista. Uskoisitko sinistä kattausta katsoessasi, että kyseessä on kävelykadun torilla sijaitseva ulkoilmaravintola? Kaupunki on Riika. Silmälle kaunista kaikki servietit ja posliinit, hyväilevän houkutteleva tuoksu, tarjottimellinen erilaisia leipiä, juustoja ja levitteitä, kielen mukanaan vievää sipulikeittoa, pehmustetut tuolit, hiljaista musiikkia, kuppi kahvia ja kaikki kuudella eurolla. 16 Merkonomi News 3 / 2012

17 Muualta ja muualla! KOONNUT JA KUVANNUT KAARINA SUONPERÄ Allegrolla kolmessa ja puolessa tunnissa Helsingistä Pietariin passit ja viisumit tarkistetaan, rahanvaihtokin hoituu matkan aikana junan porhaltaessa noin parinsadan kilometrin tuntivauhdilla. Ravintolavaunussa laulusta tuttu hiljainen on tunnelma ja tarjolla venäläisiäkin herkkuja, kuten aito sillilautanen. Kievin kanaa, stroganoffia, borssikeittoa ja Romanovin mansikoita on syytä maistella Pietarissa, joka on myös erinomainen shoppailukaupunki. Vaikuttavaan Pietarin kirkkoon kannattaa tutustua ajan kanssa. Madeira, tuo kukkiva, tuoksuva, herkkuja tarjoava saari on aikuisen lomaparatiisi. Aamiainen nautitaan terassilla, kukkien lomassa, viileissä lasivadeissa tarjolla jatkuvasti paljon tuoreita hedelmiä ja marjoja. Ja tuoksujen valtaamassa kauppahallissa voi pikkurahalla täyttää kassin uusilla hedelmillä, joita on mukava nauttia illan hämärissä huoneen parvekkeella meren aaltojen kutsua kuunnellen. Pietarissa oopperan väliajalla on tarjolla samppanjaa, pieniä lohi- ja kaviaarileipäsiä, mansikoita sellaisenaan tai romanovlaisittain. Pääkaupunki Funchalin ravintola Casa do Vizinhossa on paitsi hyviä viinejä myös erikoinen hyvänmakuinen pihvitarjoilu. Asiakas saa itse leikata sopivaksi katsomiaan viipaleita vartaasta. Lisukkeeksi tuodaan makeita perunoita, erilaisia kasviksia ja madeirasoossia. Seurueemme herkuttelevat herrahenkilöt halusivat ehdottomasti uudelleen sinne syömään. Viking Linen yllätys: hanhenmaksaa ja rusinoita, tuoreita viikunoita, pinjansiemeniä ja rucolaa. Maistuis varmaan sullekin? Menetpä Tukholmaan Vikingillä tai Siljalla, käy Södermalmin halleilla herkuttelemassa Lisan ravintolassa. Ruutuliinat, hyvää leipää, maailman paras Toast Skagen, jonka täytettä voit ostaa ravintolan putiikista vakuumipakattuna kotiin tuliaisiksi (laivassa voit laittaa sen hytin jääskobeen). Kannattaa kokeilla myös ohuenohuita graavattuja lohisiivuja tillin, sitruunan, pariisinperunoiden ja kanttarellikastikkeen kanssa. Jälkiruoaksi rapeakuorinen ihanuus crème brûlée ja mansikat. Bon appetit! Merkonomi News 3 /

18 AYT-kassan jäsenet ovat tyytyväisiä kassaansa Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa on ollut toiminnassa vuoden 1995 alusta lähtien jo yli 17 vuotta ja kassassa on noin yrittäjäjäsentä. Kassa on määritellyt missiokseen: Työttömyysturvaa yrittäjille. Yrittäjäturvan perusseikoista todettakoon, että työttömyysturvassa yrittäjäksi katsomisen edellytyksenä on se, että yrittäjä on eläkevakuuttanut itsensä lakisääteisessä järjestelmässä (YEL-, MYEL, TyEL) vähintään euron vuosityötulosta. Katsaus tämän hetken tilanteeseen Työttömyyskassaan liittyminen on yrittäjälle selkeä riskivakuutus verrattavissa vaikka palovakuutukseen. Yrittäjän riski jäädä työttömäksi on tällä hetkellä noin seitsemän prosenttia, kun tulipalon riski on tilastojen mukaan 0,3 prosentin tasossa. Kannattaa siis liittyä AYT-kassaan. Kassaan kannattaa liittyä silloin, kun kaikki on vielä hyvin. Jos yrityksen tilanne alkaa olla uhkaava, on liittyminen usein jo liian myöhäistä, koska AYT:ssa on pääsääntöisesti oltava jäsenenä vähintään puolitoista vuotta, jotta oikeus päivärahaan syntyy. Yrittäminen on tasapainoilua muuttuvissa olosuhteissa. Hallitse riskit! AYT on huolehtinut taloudestaan suunnitelmallisesti. Tuottavasti ja turvatusti toteutettu omaisuudenhoito ja yleinen toiminnan tehokkuus ovat olleet työkaluinamme. Vakavaraisuutemme johdosta olemme voineet alentaa jäsenmaksuamme vuodelle 2012 peräti 30 prosenttia. AYTn jäsenmaksu on kuitenkin edelleen suurempi kuin palkansaajakassoissa järjestelmien erilaisesta rahoituksesta johtuen. Palkansaajakassan omavastuuosuus päivärahoista on kiinteä 5,5 prosenttia ja yrittäjäkassassa prosenttia. Jäsenmaksu on tuloverotuksessa vähennyskelpoinen. Vuoden 2012 alusta korotettiin peruspäivärahan tasoa, joten myös AYTn maksamiin ansiopäivärahoihin tuli korotus. Kotisivuiltamme (ayt.fi) löytyvät laskurit, joilla voi tarkistaa jäsenmaksun ja päivärahan suuruuden eri työtulotasoilla. Yrittäjien keskimääräinen työttömyysaste vuonna 2011 oli 3,3 prosenttia. Vuoden 2011 aikana AYT-kassa maksoi päivärahoja vajaalle 7 prosentille jäsenistä yhteensä noin viisi miljoonaa euroa. Asiakastyytyväisyystutkimus AYT suoritti marras-joulukuussa 2011 asiakastyytyväisyystutkimuksen viime aikoina liittyneiden jäsentensä keskuudessa. Vastausprosentti www-kyselynä toteutettuun tutkimukseen oli hyvä, sillä 45 prosenttia kyselyn saaneista lähetti vastauksensa. Työttömyysturvaa yrittäjille Maksuton palvelunumero Sukupuolijakautuma meni melko tasan, sillä vastaajista 47 prosenttia oli naisia ja vastaavasti 53 prosenttia miehiä. Noin 20 prosenttia vastanneista oli Helsingistä, 13 prosenttia Pirkanmaalta ja 10 prosenttia Varsinais- Suomesta ja saman verran Pohjois-Pohjanmaalta. Loppuosa oli jakautunut melko tasaisesti ympäri maata. Kyselyn tulosten mukaan eniten AYT-kassaan liittymiseen vaikutti internetistä saatava tieto, mutta varsinkin naisjäsenillä, myös tuttavilta saadulla suosituksella oli merkittävä vaikutus. Tärkeimpinä kassan ominaisuuksina jäsenet pitävät palvelun laatua, päivärahan käsittelyn nopeutta ja kassan vakavaraisuutta.

19 Kyselyssä tiedusteltiin, millainen mielikuva vastaajilla oli AYT-kassasta ja sen palveluista. Asiantuntevana kassaa piti 96 % vastanneista, nopeana 95 %, ystävällisenä 95 %, luotettavana 96 % ja hyvin tavoitettavana 96 %. Tulokset olivat siten kerrassaan erinomaisia. 20 prosenttia vastanneista oli ollut jäsenyytensä aikana yhteydessä AYTn asiakaspalveluun ja heidän kokemuksensa olivat, jos mahdollista, vielä mielikuvaakin parempia. 97 % piti saamaansa palvelua asiantuntevana, 97 % luotettavana, 95 % perusteellisena, 96 % asiakasta kuuntelevana ja 99 % ystävällisenä! AYT-kassaan yhteydessä olleilta jäseniltä pyydettiin vielä arviota asiakaspalvelun sujuvuudesta kokonaisuudessaan. Asiakaspalvelun tavoitettavuutta piti hyvänä 87 % vastanneista ja 89 % katsoi, että asiakaspalvelun kyky ratkaista esitetyt ongelmat oli hyvä. 94 % vastanneista oli tyytyväisiä asiakaspalvelun nopeuteen asioiden hoitamisessa ja peräti 99 % oli tyytyväisiä henkilöstömme palveluhenkisyyteen. Naisten ja miesten välillä ei löytynyt eroa asiakastyytyväisyydessä, vaan molempien sukupuolten mielikuvat ja kokemukset AYT-kassasta olivat lähes identtiset. Myöskään eri ikäisten jäsenten kesken ei mielipideeroja juurikaan löytynyt vaan alle 30-vuotiaat olivat yhtä tyytyväisiä saamaansa palveluun kuin yli 50-vuotiaatkin. Myöskin alueellisesti vastausjakautuma oli hyvin samankaltainen eri puolilla Suomea. Ainoa särö oli se, että Päijät-Hämeestä yhteydessä olleiden jäsenten tyytyväisyys palvelumme asiantuntevuuteen ja perusteellisuuteen oli selvästi keskimääräistä alhaisempi. Ystävällisenä hekin kyllä palveluamme pitivät. Tietenkin kyseessä voi olla vain tilastollinen poikkeama, mutta kaikki tällaisetkin vivahteet on syytä noteerata toiminnassa. Kyselyyn vastanneilta tuli myös runsaasti vapaita kommentteja, jotka sisälsivät hyvinkin erilaisia mielipiteitä ja kehittämisehdotuksia. Mitään selkeästi muista erottuvaa asiaryhmää ei niissä noussut esille. AYTssa pidetään tärkeänä jäsenten mielipiteiden ja asiakastyytyväisyyden seurantaa ja sitä tullaan jatkamaan säännöllisesti. LIITTOKOKOUSKUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: lauantai 24. marraskuuta, 2012 klo Paikka: Hotelli Seurahuone Helsinki Kaivokatu 12, Helsinki Valtakirjojen tarkastus alkaa kello ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi ääntenlaskijaa ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa 3. Todetaan läsnä olevat kokousedustajat ja muut osanottajat 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 6. Valitaan tarvittavat liittohallituksen jäsenet 7. Hyväksytään liiton toimintasuunnitelma vuodelle Vahvistetaan jäsenmaksujen suuruus 9. Hyväksytään talousarvio vuodelle Päätetään liittohallituksen puheenjohtajan ja jäsenten sekä toiminnantarkastajien palkkioista, matkakustannusten ja päivärahojen suorittamisesta. 11. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varamiehet 12. Valitaan liiton tarvitsemat edustajat 13. Käsitellään liittokokoukselle tehdyt esitykset 14. Hyväksytään jäsenyyttä hakeneiden yhdistysten säännöt ja toimialueet 15. Ilmoitusasiat 16. Kokouksen päättäminen Tervetuloa! SUOMEN MERKONOMIYHDISTYSTEN LIITTO SMYL RY Hallitus Ilmoittautumiset: klo 13 lounas Seurahuoneen ravintolassa. Kokoukseen ja lounaalle ilmoittautumiset mennessä omaan paikallisyhdistykseen, joka välittää sähköpostitse osallistujatiedot keskitetysti SMYL:iin Antero Tala kassanjohtaja AYT-kassa Merkonomi News 3 /

20 Työsuhdejuristin palsta Tuula Viilo Asianajosihteeri Johanna Laine Työsuhdejuristi Varatuomari Arto Vainio Työsuhdejuristi Varatuomari Juhani Viilo Työsuhdejuristi Varatuomari Sairausloma Sairausloma myönnetään työntekijälle paranemista varten. Lähtökohtana on, että työntekijällä ei ole oikeutta eikä velvollisuutta tulla sairausloman aikana töihin. Työnantaja ei lähtökohtaisesti voi velvoittaa työntekijää saapumaan sairausloman aikana töihin tai esimerkiksi sovittuun tapaamiseen. Toisaalta, jos työntekijä kuitenkin myönnetystä sairauslomasta huolimatta kykenee työhön, ei se/lääkärintodistus estä häneltä työntekoa. Työtekijän ei itse tarvitse eikä pidä arvioida myönnetyn sairausloman pituuden tarpeellisuutta. Hän voi luottaa lääkärintodistuksessa olevaan sairausloman pituuteen. Myöskään työnantaja ei voi puuttua tai muuttaa lääkärintodistuksen sisältöä sinänsä, mutta voi tietyissä puitteissa antaa esimerkiksi sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta koskevia määräyksiä. Mitä sairauslomalla saa tehdä? Koska sairausloma myönnetään työntekijän paranemista varten, ei työntekijä saa sairausloman aikana toiminnallaan vaarantaa parantumistaan. Sairausloman syy tietysti vaikuttaa sen arviointiin, mitä sairauslomalla voi tehdä ilman, että paraneminen siitä vaarantuu. Sairausloma ei sinänsä välttämättä estä esimerkiksi ulkoilemista, lehtien haravoimista tai kotitaloustöiden tekemistä. Toisaalta ongelmatilanteita voi syntyä, jos työntekijä on kuumeen vuoksi sairauslomalla ja työnantaja havaitsee hänen esimerkiksi urheilevan, työskentelevän omakotityömaallaan tai liikkuvan normaalisti kaupungilla. Tällöin kyse voi olla sairauslomaoikeuden väärinkäytöstä. Lääkärintodistuksesta Yleisesti katsotaan, että lääkärintodistus oikeuttaa aina työntekijän olemaan poissa töistä. Käytännössä näin usein onkin, vaikka laki ei säädä ehdottomasta oikeudesta olla pois töistä lääkärintodistuksen perusteella. Työlainsäädännön mukaan työntekijä on velvollinen pyydettäessä esittämään työnantajalle luotettavan selvityksen työkyvyttömyydestään. Luotettavana ja riittävänä selvityksenä lähtökohtaisesti pidetään lääkärintodistusta. Työehtosopimuksessa voi olla määräyksiä siitä, millainen selvitys sairauslomasta on työnantajalle toimitettava ja miten sairauslomasta on työnantajalle ilmoitettava. Lääkärintodistusta koskevana määräyksenä voi esimerkiksi olla, että selvitykseksi edellytetään työterveyslääkärin antama todistus. Työnantaja voi myös työnjohtovaltansa nojalla antaa määräyksiä sairausloman ilmoitus- ja lääkärintodistusten toimittamismenettelyn suhteen. Työpaikalla voi olla myös vakiintunut käytäntö näiltä osin. Lääkärintodistus voi olla epäluotettava, jos se on esimerkiksi hankittu jälkikäteen, siitä puuttuu diagnoosi tai se perustuu yksipuolisesti työntekijän kertomukseen. Tällöin työnantajalla on oikeus olla maksamatta sairausloma-ajan palkkaa. Ensisijassa tietysti mahdollisia annettuja määräyksiä tulee noudattaa. Toisaalta määräysten rikkominen ei sellaisenaan tee poissaolosta luvatonta, jos sairausloma muutoin luotettavasti selvitetään ja saatetaan työnantajan tietoon. Tämä voi tapahtua kokonaan ilman lääkärintodistustakin. 20 Merkonomi News 3 / 2012

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

Työelämän trendit, jotka muuttavat maailmaa Laatupäivät 23.5.2013

Työelämän trendit, jotka muuttavat maailmaa Laatupäivät 23.5.2013 Työelämän trendit, jotka muuttavat maailmaa Laatupäivät 23.5.2013 KIRSI PIHA Vanhemmat ihmiset tappavat itsensä työntekoon. Työpäivät ovat 13-tuntisia, lisäksi pitää hoitaa lapset ja viikonloputkin mietitään

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA

SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA SOSIAALINEN MEDIA APTEEKIN JA ASIANTUNTIJAN TYÖKALUNA Sosiaalinen media on tärkeä ja keskeinen väline ihmisten ja organisaatioiden välisessä kanssa

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %. Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen Päättökysely Kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden käsityksiä koulutuksesta sekä heidän työtilanteestaan valmistumisvaiheessa. Kysely

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Toimialan yksityisasiakkaiden tyytyväisyys edelleen sama yritysasiakkaat kirivät. Asiakastyytyväisyyden kehitys - Toimiala

Toimialan yksityisasiakkaiden tyytyväisyys edelleen sama yritysasiakkaat kirivät. Asiakastyytyväisyyden kehitys - Toimiala EPSI Rating Matkaviestintä 2016 Päivämäärä: 2016-10-17 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50 569

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työelämän muutostuulet Työelämä muuttuu, oletko valmis? - Millainen tulevaisuus sinun kohdallasi on? Otatko vastaan sen mitä tulee vai voisitko mahdollisesti

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ Parasta Lapsille ry @marjukkak @taru69myth 1. TAVOITE JA SISÄLLÖT KUNTOON MITÄ JA MIKSI? KENELLE MISSÄ, MILLOIN? tavoite vastaanottaja välineet MITEN? viestin sisältö ja formaatti,

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135 133 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 5.9.2016 Klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...135 2 KOKOUKSEN AVAUS...135 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Khall liite 1 Kh 26.1.2016

Khall liite 1 Kh 26.1.2016 1 Khall liite 1 Kh 26.1.2016 Luonnos 31.12.2015 SUOMUSSALMEN KUNNAN SOSIAALISEN MEDIAN OHJEET Tämä ohje sisältää Suomussalmen kunnan ja kuntakonsernin yhteisöjen toimintaperiaatteet sosiaalisen median

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali.

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan aktiivinen ikääntyminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet pysyä terveenä, osallistua ja elää turvattua elämää ja pyritään siten parantamaan

Lisätiedot

KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK

KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK KUINKA ONNISTUN TYÖHAASTATTELUSSA? URAVALMENTAJA RIKU RIMMI TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK Riku Rimmi @TEK_akateemiset 2 99,0%, jos hakijoita on 100 99,5%, jos hakijoita on 200 99,7%, jos hakijoita on 300 1.

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille. ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin ekijä ja päivämäärä

Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin ekijä ja päivämäärä 1 Sähköposti - muistuttaa tavallista kannettavaa postia monin tavoin 14.2.2012ekijä ja päivämäärä Sähköpostiviestin kirjoitusohjeita 2 Kirjoita lyhyitä ja kieliasultaan moitteettomia viestejä (isot alkukirjaimet

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Mistä löydän vinkkejä työnhakuun? Kandiopiskelijan CV ja hakukirje Urapalvelut Apua työnhakuun - Aalto

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen UUTISKIRJE lokakuu 2016 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Vuosikokouspöytäkirja

Vuosikokouspöytäkirja Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä

Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä Ylpeänä esittää: Tarinoita oppimisesta ja yrittäjyydestä haluan lisää kokemusta lasten hoidosta, koska haluun kehittyä alan ammattilaiseksi. Haluan saada opiskelijana myös rahaa sellasella työllä mistä

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi p. 09 5259 0050 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennenkaikkea tekijänsä asenteesta!

Lisätiedot

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus ja CV Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus Osaaminen Luettavuus Lisäarvo Työkokemus Koulutus Erottuminen Motivaatio

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla Työnhaun lähtökohtia mitä osaat mitä haluat millä ehdoilla Työpaikat haussa.. Avoimet paikat julkinen haku Kaikki näkee, kaikki hakee Kilpailutilanne Hakemuksia paljon Avoimet paikat ei julkinen Tieto

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011. a Sanoma company

Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011. a Sanoma company Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011 Suomen johtava kaupallinen verkon työpaikkapalvelu Ilmoittajalle Oikea mediaympäristö tavoittaa parhaimmat työnhakijat. Yhteistyöverkostomme kautta tavoitat monipuolisesti

Lisätiedot

Klassinen 360 palaute DEMO

Klassinen 360 palaute DEMO Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa

Lisätiedot

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja

Lisätiedot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot Oikotie.fi Case: Elämäni Talot Brief Oikotien asuntopalveluun lisää kävijöitä viraalileviämiseen painottuvalla kampanjalla. Tiesimme, että ihminen haluaa Liittää itseensä myönteiseksi koettavia asioita

Lisätiedot

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa Tiistai 23.8.2016 Balentor Oy - Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut Facebook-sivu tehokäyttöön Osa 2 Facebook-sivun julkaisut 2013-3-8 1 Mitä opit tänään Mitä laaja tutkimus kertoo erilaisten julkaisujen saamasta palautteesta Miten luot sisältöstrategian Facebook-sivullesi

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi Työpahoinvoinnin alkeet Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus 12.11.2014 Maija Saviniemi Miksi olen pessimisti? Miksi tarkastelemme työtä pahoinvoinnin näkökulmasta? Onko työpahoinvoinnissa edes

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...135 133 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 5.9.2016 Klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...135 2 KOKOUKSEN AVAUS...135 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila MARTAT VERKOSSA Jouko Marttila 1.10.2016 Mobiili-internet on ykkönen Lähes puolet asiakkaista hakee tietoa sosiaalisesta mediasta ostopäätösten tueksi Facebook Yritykset käyttävät markkinointiin ja asiakaspalveluun.

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, 22.10. Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Tutustuminen ja esittelyt Ketäs te olette? Etsi täältä sellainen henkilö,

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5. HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 1 TÄNÄÄN KÄYMME LÄPI 1. Taustaa henkilöstökyselylle

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Kehitysvammaisten tukiliitto ry:n liittokokous 2013, Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella! Toimitamme tällä kirjeellä teille liittokokouskutsun, tarvittavat asiakirjat ja tiedot

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu

Reflektoiva oppiminen harjoittelussa Insinööritieteiden korkeakoulu Reflektoiva oppiminen harjoittelussa 17.9.2015 Insinööritieteiden korkeakoulu Psykologi, uraohjaaja Seija Leppänen Reflektointiprosessi aloittaa oppimisen 1. Orientoituminen ja suunnittelu: millainen tehtävä

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

FAQ, Rekrytointimoduuli

FAQ, Rekrytointimoduuli 1 FAQ, SISÄLTÖ FAQ, Rekrytointimoduuli... 2 Miten rekrytointipohjat löytyvät?... 2 Miksi rekrytointilistauksessa eivät näy kaikki rekrytoinnit tai juuri luomani uusi rekrytointi?... 2 Miten voin muokata

Lisätiedot

Lataa strategiset työkalut

Lataa strategiset työkalut Lataa strategiset työkalut Joiden avulla saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Mitä sinä tekisit, jos pystyisit rakentamaan jopa 4.000,00 kuukaudessa tuottavan tulovirran? Entä miten pitkään olet valmis

Lisätiedot