Heinolan kaupunginmuseon julkaisuja no 4. Hankoniemen kristillinen opisto. Heinolan. kaupunginmuseon julkisu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heinolan kaupunginmuseon julkaisuja no 4. Hankoniemen kristillinen opisto. Heinolan. kaupunginmuseon julkisu"

Transkriptio

1 479 Hyvönen Heikki Kartanon kätköistä. Keramiikkaa 200 vuoden ajalta. Seestan kartanosta, Nastola Hyvönen Hyvönen Väinö A. Heikki Santalan salmet, saaret ja mantereet. Hankoniemen Kristillisen opiston Suotniemi. ensimmäinen fajanssitehdas Hyvönen Väinö E Siellä jossakin, kertomus sodasta 481 Hyyryläinen Torsti Toiminnan aika. Tutkimus suomalaisesta kylätoiminnasta. Väitöskirja Hägfors E. Ranskalais- Suomalainen sanakirja Heinolan kaupunginmuseon julkaisuja no 4 Hankoniemen kristillinen opisto Heinolan kaupunginmuseon julkisu Kuva ja Sana, Helsinki Line Sixtyfour Publications Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Heinolan kaupunki, offset Lahden Tuotepaino Hämeen Kirjapaino, Tampere Vammalan Keisarillisen senaatin , sukukirjat 1993 Sotahist Sanakirjat Häkli Jouni Meta hodos, johdatus ihmismaantieteeseen 482 Hämeen heimoliitto Linnassa ja sen liepeillä. Elämää Hämeen linnassa Vastapaino Tammer-Paino, Psykologia 1999 Tampere Hämeen heimoliitto Karisto Hämeen Heimoliitto Hämeen historia III:2 Hämeen Heimoliitto Karisto, 484 Hämeen Heimoliitto Hämeen historia IV:2 Hämeen Heimoliitto Karisto, 485 Hämeen Heimoliitto Hämeen historia IV:3 Hämeen Heimoliitto Karisto, 486 Hämeen Heimoliitto Hämeen historia IV:1 Hämeen Heimoliitto Karisto, 487 Hämeen Heimoliitto Hämeen historia V Hämeen Heimoliitto Karisto, 1046 Hämeen-Anttila Y. S. ym. Puolustusvomiemme alipäällystö v Hämeen-Anttila Y. S. ym. Puolustusvomiemme upseeristo v n kaupunki 242 n maakunta-arkisto 489 n sukututkimusseura 490 n sukututkimusseura 79 n suomalainen tyttökoulu ja yhteiskoulu n n kaupungin historiallisen kaupunki museon vuosikirjat 1989, 1990 ja 1991 n maakunta-arkiston ohje/moniste Esivanhempia etsimässä. n sukututkimusseura 20 vuotta n ensimmäinen rippikirja vuosilta n suomalainen tyttökoulu ja yhteiskoulu n maakunta-arkisto n sukututkimusseura n sukututkimusseura 2/2000 Painopallvelu Sorvali Karisto :n (2) Karisto :n (2 kpl) Arvi A. Kariston kiirjapaino Sotahist. Sotahist. Opas usea Hakemistot, Hakemistot 1928

2 491 seura -julkaisut -seura n:ot ja n:ot Hämeen Sanomien usea 492 seura - Vanaja, -seura -seuran 50- vuotisjuhlajulkaisu 1995 OffsetKolmio Hämen lääni, kulttuuri Häme-indeksi. Taide- ja kulttuuritilastoa Hämeen läänistä Hämeen läänin taidetoimikunta Opas, kulttuuri Hämet-Ahti Leena Juho Hämet - John Johnson. Ruuukista lähteneen siirtolaisen ja 1119 Hämet-Ahti Leena Pattijoen Ylipään Pekkalat Leena Hämet-Ahti Leena Hämet-Ahti Jenni Lindfors/Tmi Graafis. Kirja kerrallaan Jenni Lindfors. Kirja kerrallaan Sukuhist Sukuhist Hämet-Ahti Leena Pattijoen ylipään PekkalatRaahe/Pattijoki. Omakustanne. Kirja kerrallaan 2003 Sukukirjat Hämynen Tapio Kahden Karjalan välillä, kahden Riikin riitamaalla Hämäläinen Hämäläinen Vilho Karjalan kannaksen venäläinen kesäasutuskysymys Kaikuja Hämeestä osakunta 855 Hämäläisen osakunnan kotiseutukerho 1264 Hänninen Tuomas Sukutietoa Valkealan Metsä-Rämän Rämäsuvusta 390 Härö Elias Pohjalainen talo.rakentajan opas Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta Tampereen yliopisto Tampereen yliopiston jäljnnepalvelu Hämäläinen osakunta Kirjapainoosakeyhtiö Sana Hämeenmaa VI. Hämeen Heinoliiton Hämeen elämää ja oloja julkaisuja 14 Tuomas Hänninen Kirjapaino Koitinkaari, Hartola Etelä-Pohjanmaan, Kyriiri Keski-Pohjanmaan ja Svenska Österbottens Landskaps Tammer-Paino Arvi A. Karisto 1939 Sukukirjat 2003 Opas; 767 Härö Mikko museot Museoliitto Höykinpuro Jorma Filppu Kisarin suku - Filip Kejsars släkt I, Keisarinmäeltä maailmalle 1146 Höykinpuro Jorma Vilppu Kisarin suku - Filip Kejsars släkt II, Keisarin mulikoita 1147 Höykinpuro Jorma Vilppu Kisarin suku - Filip Kejsars släkt III, Mulikoita vielä kerran Keisarin sukuseura Nettopaino JoutsaSukuhist Keisarin sukuseura Keisarin sukuseura Kirjapaino Sukuhist Kirjapaino Sukuhist Iivarinen Urpo Suomalainen loma Lomaliitto ry KK:n laakapaino Tutkimus, lomat Iivonen Sirkka-Liisa Suomren henkilömuseot Matkailuliitto, Opasliitto Kirjapaino, Jyväskylä Hakemistot,, Suomi 1997

3 1516 Ijäs Matti Jaakko kirkkohistorian tutkijana 850 Ikäheimo Markku Kiven ja asfaltin alta. Turkulaista argeologian tutkimusta, Turun linna 495 Ilmonen Anneli Häme taiteilijoiden kuvaamana , lisäksi sanomalehtileikeitä Ilmonen Ilonen A ym. Anneli Suomalaista kulttuuritietoa ruotsinkielisten koulujen yläasteita varten Elämänkoulu. Kouluikäisenä sodan kokeneiden 74 Insinööriliitto ja Driftingenjörsförb undet siirtokarjalaisten Insinöörimatrikkeli Isohella Anne-Riitta Synnin palkka on kuolema. Suomalaiset noidat ja noitavainot luvulla 137 Isosomppi Leena Johtaja vai juoksupoika, väitöskirja kirkkohiostoriallisen seuran toimituksia Turun maakuntamuseo Tampereen taideyhdistys r.y. Söderström & Co Yl. historia 1993 Koteva, Turku 1985 Uusi Kivipaino 1979 Tammerfors Handelstryckeri Yl. historia, 1933 Anneli Ilonen Saarijärvi Offset 2003 Insinööriliitto Taikakynä Ky/Marko Nenonen, Timo Kervinen Tampereen Kustannusosakeyh tiö Otavan painolaitokset, Keuruu Hakemistot 1969 Yl.hist Tampereen yliopisto Kasvatus Itkonen Terho Kieliopas Kirjayhtymä Vaasa Opas Itävio Keijo Esipolvitaulujen kokoelma hakemistoineen Oulun sukututkimusseuran julkaisuja Itävuo Keijo Sukututkijan sanasto Oulun sukututkimusseuran julkaisuja Itävuo Keijo Vanhoissa kirkonkirjoissa esiintyvien lyhennysten ja vieraskielisten termien suomenkieliset vastineet II 86 Ivalo Santeri Suomalaisia sankareita WSOY 497 Jaakkola Jouko Tampere, tutkimuksia ja kuvauksia Oulun Sukututkimusseura, julkaisu 2 Tampereen historiallinen seura 1594 Jaakkola Jalmari Codex Särkilahti Codex Aboensis Skokloster 1595 Jaakkola Jalmari Registrum Ecclessiae Aboensis Musta kirja - Svartboken T:mi Type, Oulu Sukukirjat, hakemistot 1986 Moniste Opas 1978 moniste Opas 1976 WSOY Satapaino Ky Tampere Tampereen, MCM LII Tampereen, MCM LII hakemistot, Paika.hist Yl. Historia, historia Yl. Historia, historia MCML MCML 1596 Jaakkola Jalmari historian ja kirkon peruslähteet SHS Historiallinen Seura Sanoma Yl. Historia, historia 1954

4 498 Jaatinen Martti I, Tuhat vuotta sortavalaa Martti I. Jaatinen moniste Jalas Jaakko Suuri kasvikirja Otava Otava 1443 Jalmari Finnen säätiö Jalmari Finnen säätiön vuosikirjat 1982, , 1985 (2 kpl) Jalmari Finnen sääitö Arvi A. Karisto Tietokirja, kasvit M Sukukirjat,, hakemistot 1958 usea 500 Jauhiainen Marjatta Orimattilan ojakonnat, Artjärven ylpeät, Kärkölän kärnäpäät 981 Jokela-Hartikainen Sari Dordelan tuvasta maailmalle. Orimattila 982 Jokela-Hartikainen Sari Adolph Johan Jacobsson Krämer. Oliko hänh narri vai herra Eeva Jaskari moniste Sukukirjat 1999 Lahden museo- ja taidelautakunta, Paikallisperinnettä Kaakkois-Hämeestä Jaskari Jauhiainen Eeva Marjatta Juuret Hämeessä (Helenius-Waltarisuku) Lahles ja Hollolan Nastolan keppelis Dordela-Krämersukuseura ry painatuskeskus 1978 (2 kpl?) 1982 Salpausselän Hollola Sari Jokela-HartikainenSalpausselän Hollola 501 Jokinen Merja Kievarikyydissä. n Luettelo Keskisen Etelä- kaupungin Hämeen historiallinen museo 80 Jokipii Mauno kestikievareista Hopeaveroluettelot henkilöineen SHS 1571 IV Satakunta 1266 Jounela Aarno Pohjoispohjalainen Junnelius-suku 502 Juhanoja Aarre Terriniemen torpparit II. Tutkimus entisen Terriniemen kartanon torpista ja torppareista vv (Orimattila) 1430 Juhanoja Aaro Rasilan suku Häntälän kylässä., Sukukirjat, Sukukirjat Hämeen Sanomat 1986 Turun sanomalehti ja 3 kpl) Hakemistot, 1953 Aarno I. Jounela moniste Sukukirjat 1983 Tutkijaseminaarityö 24 (XXIV, 148 s.). moniste 2001 Aaro Juhanoja momiste Sukukirjat Juhola Liisa Ylöjärven torpparilaitos Ylöjärven kunta Syrenin paino Tampere (2 kpl) Juhola Liisa Ylöjärven torpparilaitos Ylöjärven kunta Syrenin paino, 1959 Tampere 505 Jutikkala Eino Hämeen historia 1179 Jutikkala Eino Presidentin päiväkirja I. Lauri Kristian Relanderin muistiinpanot vuosilta Weilin+Göös Weilin+Göösin Sukuhist., Yl.hist. 1967

5 1180 Jutikkala Eino Presidentin päiväkirja Weilin+Göös Weilin+Göösin Sukuhist., Jutikkala - Pirinen II. Lauri Kristian Relanderin muistiinpanot vuosilta historia. Asutuksen alusta Ahtisaareen WSOY WSOY Yl.hist. hist Jutila K. T. sukutilat II Kustannusosakeyhtiö Kivi, Helsinki SKS:n Jutila K. T. sukutilat Kustannusosakeyhtiö Kivi, Helsinki SKS:n Juusten Paavali piispain kronikkaotava Kustannusosakeyhtiö Otavan Sukukirjat Juva Mikko historian dokumentteja I Kustannusosakeyhtiö Otava Kustannusosakeyhtiö Otavan Yl.hist Juva Einar W. Isänmaan historia Otava, Valistus Otavan syväpaino Yl.hist., Sukuhist Juva Eeinar W P. E. Svinhufvud I Juva Eeinar W P. E. Svinhufvud II Juvelius Einar W. Sysmän pitäjän historia I ja II P. E. Svinhufvudin muistosäätiö P. E. Svinhufvudin muistosäätiö Alkuper. ja uusintapainos WSOY Sukuhist WSOY Sukuhist Jyväskylä, 507 Juvonen Jaana Vanhan Tohmajärven historia Jaana Juvonen moniste 1492 Jyväskylän yliopisto 1517 Jyväskylän yliopisto Sitä kuusta kuuleminen- Jorma Ahvenaiselle omistettu juhlakirja Pysy lujana omalla maalla. Erkki Lehtiselle omistettu juhlakirja Jyväskylän yliopisto Yl. hist Jyväskylän yliopisto Yl. historia Jäntti Lauri Isoäitiemme aika kuvien kertomana 1 Isoäitiemme ajan kuvaus, 2 Käyttöesineistön Laurentius-lehti. esittely Jänttisuku Jäntti Pekka Lauri Jäntti, István Rácz 806 Jäppinen Jussi Jyväskylän Jussi Jäppinen, maalaiskunta 120 kuvaa Pekka Mäkelä WSOY:n kirja- ja laakapaino :n Sukuhist., Yl.hist. Sukukirjat Järnefelt/ Rauanheimo Akseli Meikäläisiä merten takana I 1988 Sukukirjat 1921

6 957 Järveläinen Eino Imatran Jyske. Viisikymmenvuotiskert omus Järvenpää Raija Pielavetisen sotilaan Tissaris Matti Matinpojan jälkeläisiä 1700-luvulta lähtien Imatran Jyske Tutkijaseminaarityö 27 (XXVII, 456 s.). 325 Järvinen Markku Valtionarkiston opas Valtionarkiston julkaisuja 1, Valtionarkisto Kirja-Mono, Helsinki Valtion painatuskekus (2 kpl?) 1954 Urheilu. Hakemistot Sukukirjat 2002 Opas, arkistot Järvinen Armas Porlammin kartano, sivutila Lippo ja torpat 509 Järvinen Olli Kyläkirjastosta maakuntakirjastoksi 510 Järvinen Olli Kestiystävyyttä Lahdessa 10 Kaarisalo Lauri Tampereen yliopiston muistio Opettajat ja oppilasluettelo Armas Järvinen Ky Printtipirtti Hollola (2 kpl) 1990 Lahden kirjasto Painamo Era 1976 Lahden seurahuone, Lahden Teollisuusseura Tampereen yliopiston oppilaskunta Esan Kirjapaino 1974 Syrénin paino Hakemistot Kajanto Anneli Aikuisten oppimisen uudet muodot Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura 139 Kajanto Anneli Elinikäinen oppiminen Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura, 140 Kajanto Anneli Ympäristökasvatus Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura, kustantaja: 511 Kajatkari Toini Haapasaarelaisten merenkulkua Haapasaari-Seura r.y. Kymen Sanomien 512 Kajatkari Toini Haapasaaralaisten merenkulkua Haapasaari-Seura ry 398 Kakko Ilkka Lahden ammatillisen kurssikeskuksen keskipitkän tähtäimen suunnitelma v Lahden ammatillisen kurssikeskus Kymen Sanomien Kirjapaino, Hamina Kasvatus 1993 Kasvatus 1994 Kasvatus Kalajoki Atte Calamniukksen sukuyhteisö 1271 Kalajoki Atte Caicenlaiset Calamniukset, selostus sukukokouksesta 513 Kalajoki Juha Liminka 500 vuotta Lakeuden Kustannus Moniste Sukukirjat 1980 Calamniuksen sukuseura moniste Sukukirjat 1980 Liitto Kalkkisten kylätoimikunta/ka lkkisten Tehliä yhles Kalkkisissa Kalkkisten kylätoimikunta Moniste 1991

7 514 Kallio Anja Potti, hoilo ja luhakka - veneillen Päijänteellä Anja Kallio, tutkijaseminarityö N-paino. Lahti, Wellamo-opiston tutkimustyö Kallio O. A. Suurmiestemme elämäkertoja Otava Otavan Sukuhist Kallio Niilo Juho Henrik Kalliomäki ja hänen sukunsa Niilo Kallio 1273 Kallio Anja Järndahl- sukuni SysmästäSukuhistorian tutkijaseminaarityö 37 (XXXVII, 117 s.) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino Sukukirjat 1951 N-paino, Lahti Sukukirjat Kalliokoski Aili Oma kylä (Sysmä) Aili Kalliokoski PP-kirjat Hartola Kalliola Reino kaunis luonto WSOY WSOY:n laakapaino Porvoo Kallioniemi Jouni Elämä sodanjälkeisessä Suomessa 1274 Kangasniemi Olavi Mikkola-Kilpijoki- Kangasniemi-suvun vaheita Vähäheikkilän Kustannus Olavi Kangasniemi Newprint, Raisio Yl. historia 2009 Tampereen Pikakopio 103 Kankaanpää Matti J. Hillun suku Hillun sukuseura ry Sukukirjat 1995 Henk.hist Kankaanpää Matti Oman talon historia. Opas talojen historian tutkijoille Sukuseurojen Keskusliitto ry. Kirjapaino Raamatturalo Opas Kankaanpää Matti J. Keuruun vanhimmat rippikirjat Sukuttukimusseura, julk. n:o 41 ISSN ? 516 Kankaanpää Matti J. Suur-Ruoveden vanhimmat rippikirjat, Kuru, Ruovesi, Virrat, Ähtäri + moniste näytesivuja Kankaanpää Kankaanpää Matti J. Matti J. Vaissin suku. Pietari Tuomanpojan jälkipolvet Keuruulta, Suuri Pohjan sota, Iso viha ja suomalaiset 1153 Kankaanpää Matti J. Pennalan kirja I, Töysän Pennalan talon historia ja 1154 Kankaanpää Matti J. henkilöhakemisto Pennalan kirja osa 2, henkilöhakemisto T:mi Toiset aijat (Matti J. Kankaanpää) (2 kpl) Vaissin sukuseura r.y. T:mi Toiset Ajat, Virrat Pennalan sukuseura ry Pennalan sukuseura ry Virto-print 1983 Kirjapaino 1989 EKE-tuote, Kausinen EKE-tuote, Kausinen Sotahist Sukuhist Sukuhist. 2000

8 1155 Kankaanpää Matti J. Pennalan kirja osa 3 Pennalan sukuseura EKE-tuote, Kausinen Sukuhist Kankaanpää Matti J. Kauppilan aikakirjat, 250 vuotta sukutalon vaiheita Virtain Vaskivedellä 326 Kansallisarkisto (julk.tmk) Maakunta-arkistojen yleisluettelo IV Matti J. Kankaanpää moniste Sukukirjat 1980 Jyväskylän maakuntaarkisto, painatuskeskus Valtion Kansallisarkisto Opas, arkistot Kansanrunousarki sto 141 Kansanvalistusseu ra ym. SKS:n arkiston avain. Kortistot, hakemistot, luettelot ja lyhenteet Aikuiskoulutuksen arviointi. Panoraamoja ja lähikuvia. 319 Karhu Sari Juku mikä suku Positiivarit /IdeaKarhu Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. BTH Kirjastopalelu. WSOY, Porvoo Opas, arkistot 1984 Markprint Lahti Kasvatus 1995 Opas Karhu Eeva Itähämäläisiä talonpoikia ja heidän jälkipolviaan luvulta 1800-luvulle Eeva Karhu Lahden Kirjapaino ja Sanomalehti 963 Karikoski V. A. M. teollisuus teollisuusliittokustannusosakeyh tiö Kivi 1999, hakemistot Karilas Yrjö H. ym. Pikku jättiläinen WSOY WSOY:n laakapaino Porvoo Tietosanakirja Karivalo Toini Parinpellon tarinoita (Hollola) 1276 Karjalainen Pirkko Hirvensalmen Dahlbergit I Lahden museo- ja taidelautakunta. Päijät-Häme III painatuskkeskus 1980 Pirkko Karjalainen moniste Sukukirjat Karjalan liitto Siirtokarjalaisen tie I - IV (2 kpl), hakemisto 1 kpl Karjalan liitto, Nyky- Karjala Polytupos, Turku Karkinen Katri Sitkeä sissi - turkistraehaaja yhteiskunnan muutoksessa. 142 Karkun evankelinen opisto Maatilalasta Mainiemeen, 50 vuotta evankelista 304 Karonen Petri a b c,vanhojen käsialojen lukukirja Joensuun yliopisto Karkun evankelinen opisto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisusarja Joensuun yliopistopaino Vammalan Kampus Kustannus Suomi, maatalous 2009 Kasvatus 1968 Opas?

9 381 Karppinen Eino Liikennevakuutus Vakuutustutkintoko mitea Opas, 1962 vakuutus-tieto 382 Karppinen Eino Vapaaehtoiset moottoriajoneuvovakuu tukset Vakuutustutkintoko mitea (2 kpl) Opas, 1962 vakuutus-tieto 1277 Karppinen Helena Toiviais-miehet vanhassa sotaväessä Toiviaisen sukuseura 244 Karskela Sirkka Sukututkijan tietokirja Finnroots Inc., New York ja Sirkka Karskela (2 kpl) Kirjapaino M. Ek Ky Naantali ja Kirjapaino Sukukirjat 2001 Opas 1983, Karskela Sirkka Sukututkimuksen opas Finnroots Inc. Koteva (2 kpl) Opas Karskela Sirkka Kadonnut kotikylä Sirkka Karskela ja, Jyväskylä (2 kpl) Karskela Sirkka Terijoen tilat ja asuttaminen Sirkka Karskela moniste 1278 Karskela Sirkka Antti Leskinen, Pietarin kauppias 1279 Karskela Sirkka Mielikuvia lapsuusmuistoista. Sirkka Karskelan muistoja Sirkka Karskela (2 kpl) Sukukirjat 1992 Sirkka Karskela 521 Kartano Ulla Lammi Lammin kehitysyhtiö Myötätuuli Kirjapaino Sukukirjat 1995 Karisto Karvonen Arvi Sibelius-Akatemia 75 vuotta, Helsingin musiikkiopisto , Helsingin konservatorio , Sibelius- Akatemia Kataja Annamaija Kotikylästä maailmankylälle. Päijät- Hämeen puhelinyhdistys 246 Katajala Kimmo Historiikinkirjoittajan opas 523 Katajala Kimmo Nälkäkapina. Veronvuokraus ja talonpoikainen vastarinta Karjalassa 931 Katajala Kimmo Maakunnan synty. Pohjois-Karjalan historia Katara Pekka Suomalais-saksalainen sanakirja 524 Kaukiainen Yrjö Lohjalaisten historia II ( ) Sibelius-Akatemia Päijät-Hämeen puhelinyhdistys SKS ja Historiallinen Seura SHS Historiallinen Seura Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia Joensuun Historiatoimikunta Kustannusosakeyh tiö Otava 1957 Esan 1996 Karisto, Opas WSOY Sanakirjat 1925 Arvi A. Karisto :n Kaukinen Antti Paakkola (Äyräpää, Paakkola-seura Muolaa), kadonnut kylä Karisto 2002

10 526 Kauppakunta, Lahti Nuorekas Kauppakunta. Yhteistyötä kotien hyväksi. Kauppakunta, Lahti Salpausselän, offset Kauppinen Toivo Lahtelaista perinnettä lahtelaisten kertomana Lahden Säästöpankki Esan Kirjapaino Lahti Kauppinen ym. Toivo Lahti kuvakirja Lahti-seura SKS:n Kauranne Jouko Lahden Suojeluskunta, sotilaspojat, lotat ja pikkulotat Usko-koti-isänmaatoimikunta Helsinki 1996 Sotahist Kauttu Kyllikki Lääkärinä sodassa. Kustannusosakeyhtiö Sotahist Lääkäriliiton kokoamista muistelmista toimittanut Tammi WSOY WSOY Sanakirja Keinonen Arvo Nykysuomen sivistyssanakirja 1151 Keisala Hanna Heikki Klemetti - elämäntyö suomalaisessa 1569 Keisarillinen Senaatti asetuskokoelma v Kekkonen Urho Kirjeitä myllystäni Kekkonen Leena Omenoita oksat täynnä. Tietoja ja tarinoita Anna Maria Eliaantyttärestä, hänen pojastaan Jussilan Etelä-Pohjanmaan liitto Keisarillisen senaatin Kustannusosakeyhtiö Otava 880 Kemppainen Hannes Suomussalmi Kustannusosakeyhtiö Otava 1973 Kirjapaino Sukuhist Kustannusosakeyh tiö Otavan painolaitokset Yl. Historia, laki 1911 Henk.hist Leena Kekkonen Aldus Lahti Henk.hist Kustannusosakeyh tiö Otavan laakapaino Kenno Pirkko Kooulun kartasto Otava Otavan Kartat Kerkkonen Gunvor Hopeaveroluettelot SHS Turun sanomalehti Hakemistot, V Ahvenanmaa ja 529 Kerkkonen Veikko Etelä- kaupunkien kruununverot Kero Reino Tyrvään, Keikyän ja Kiikan ym. tapahtumia, Vähähaara-seura SHS Historiallinen Seura Vähähaaara-seura Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino Risteen, Kokemäki 1945 usea 1280 Kervinen Anna- Kristiina Maija Järnefelt, Muistelmia, 1982, Kirjapaino, Jyväskylä Sukukirjat 1986

11 531 Keränen Jorma Kainuun asuttaminen, sisällysluettelo Seminaari Jyväskylässä 1984 moniste Keski- museo Keskisuomalaisen kulttuuriympäristön hoitaminen Keski- museo Keski- museoyhdistys 178 Keski- Keski-Suomi 5 Keski- museoyhdistyksen julkaisu Keski- Jäsenlehti Osakeyhtiö Keskimaan Kirjapaino 1956 Lehdet 534 Keskitalo Oiva Hausjärven historia Historiatoimikunta Arvi A. Karisto Ketonen Esko Johannes Timm-Ketonen-suku (2 kpl) moniste Sukukirjat Kiljavan opisto Esite Kiljavan opistosta 853 Kinnunen Raimo J. Kavalkadi.Uotinpäivä Sysmässä 26.7.(Antologia 535 Kirjaseppä, omakotiasutus omakotiasutus, Uusimaa 1282 Kirjavainen Sirkka Johan Mörtin eli Juho Kilpeläisen sukua Rautalammilta 1283 Kirjavainen Sirkka Vendla Topiaantytär Bomin isänäidin Maria Eskontyttären sukua (Asikkala) 44 Kirjavarainhoitaja Suomalais-ugrilaisen seuran julkaisut Kasvatus Kavalkaditoimikunta Moniste 1972 Kirjaseppä 1971 Sirkka Kirjavainen moniste Sukukirjat 1998 Sirkka Kirjavainen moniste Sukukirjat Suomalais-ugrilainen seura moniste Hakemistot Kirjoittajapiirin antologia, Hollolan kansalaisopiston Juttukontti 537 Kirkinen H ym. Asiakirjoja Karjalan historiasta ja Kirjoittajapiirin antologia, Hollolan kansalaisopiston kirjoittajapiiri Joensuun yliopisto ja Joensuu-Petroskoi 1600-luvuilta NL:n tiedeakatemia ym.(kaksi kirjaa) 1987 ja Joensuu Kirstinä Väinö Puutarhassa Tammi Sukuhist Kiuasmaa Kyösti historia I Otava Otava Yl. historia Kiuasmaa Kyösti yleis- ja paikallishallinnon toimet ja niiden hoito 1500-luvun jälkipuoliskolla Historiallinen Seura (2 kpl) Forssan Kirjapaino Yl. Historia, 1962

12 538 Kiuru Paavo Kannaksen kansaa Otava Otavan painolaitokset Kiuru Uljas Lammi, kuvia ja kertomuksia pellavapitäjästä Lammin kunta Karisto :n Kirjapaino Kiuru Uljas Lammilaisia tukinuittotarinoita 541 Kiuru Uljas Kivennapa, Karvala Rasala 542 Kiuru Uljas Matka eiliseen, Kivennapa, Kannaksen lukko Lammin kunta Kivennapa-säätiö, - seura Kivennapa-säätiö, - seura Saarijärven Offset 2002 Saarijärven offset 2004 Lammi-paino Kivalo Erkki ym. Mittler-Kivalo- Seikkula. Suku Suomessa. Erkki Kivalo, Raoul Mittler, Pekka Kivalo Multiprint, Helsinki Sukukirjat Kivekäs Ulla Usko Nyström suunnitteli huvilan Herralaan (Hollola) Etelä- SanomatEtelä- Sanomat 1285 Kivi-Perttilä Heljä Carl Nystén ja hänen sukunsa Myrskylän Muttilassa Heljä Kivi-Perttilä moniste Sukukirjat Klinge Matti Ars universitaria Klinge Matti Muotokuvia sinivalkoiset värit Universitas Frenckellin Henk.hist Helsingiensis Otava Kirjapaino Otava Klinge Matti Keisarin Suomi Schilds Painotalo Miktor, Helsinki 1286 Knuuttila Gunilla Paul Virzeniuksen ja Emma Gadolinin perhe Tutkijaseminaarityö 9 (IX, 15 s.). Yl.hist moniste (2 + 2 kpl) Sukukirjat Koiivisto Tellervo Kyllä se siitä! Mauno Koiviston ensimmäiset kahdeksan vuosikymmentä 1014 Koistinen Raila-MaaritSuomi-ranska-suomi, punaiset sanakirjat Kustannusosakeyhtiö Tammi ja kirjoittajat WSOY Karisto :n Hämeenblinna WSOY:n laakapaino Henk.hist sanakirja Koivisto Mauno Kaksi kautta. Muistikuvia ja 1032 Koivukangas Olavi merkintöjä Siirtolaisuuden ja maastamuuton tutkimus Kirjayhtymä (2 kpl) Siirtolaisuusinstituutt i 1033 Koivukangas Olavi Siirtolaisuus 1983/2 Siirtolaisuusinstituutt i WSOY Henk.hist Turun yliopiston offsetpaino (2 kpl) Siirtolaisuus 1984 Siirtolaisuus 1983

13 1034 Koivukangas Olavi Siirtolaisuus Suomesta Ruotsiin kautta aikojen 1035 Koivukangas Olavi siirtolaisuuden ja maastamuuton bibliografia 1036 Koivukangas Olavi Muuttoliikkeitä koskeva tutkimuspoliittinen ohjelma, tutkimuksia no 1037 Koivukangas Olavi ym. Siirtolaistutkimuksia A 15. Massamuutto ja yhdentyvä Eurooppa 1038 Koivukangas Olavi ym. Siirtolaistutkimuksia A 4 Siirtolaisuusinstituutt i Siirtolaisuusinstituutt i Siirtolaisinstituutti Siirtolaisinstituutti Muuttoliikesymposium 1975, Siirtolaisinstituutti Turun yliopiston offset Turku, Painoala Nieminen Siirtolaisuus 1981 Siirtolaisuus 1978 Siirtolaisuus 1985 Siirtolaisuus 1991 Vaasa Siirtolaisuus Koivukangas Olavi ym. Siirtolaistutkimuksia A 8 Muuttoliikesymposium 1980, Siirtolaisinstituutti Turku, Koteva Siirtolaisuus Koivukoski Ritva Suloinen Savonmaa. Voephan se olla näenniin 247 Koivusalo Esko Selkeä virkakieli Valtion koulutuskeskus 94 Kojonen Eero Sursillin suku, Genealogia Sursilliana 544 Kokko Riitta Pällinkäisten- Joentaustan kylän taloja ja asukkaita 916 Kokko Marja Kyliltä kekuksiin. Eteläpohjalaisista osuuskaupoista alueosuuskaupaksi. 165 Kokkonen Oili Unto Kupiaisen kirjallinen tuotanto Tampereen yliopiston ensimmäisen kirjallisuuden Weiling+Göös (2 kpl) WSOY 1998 Valtion painatuskeskus Weiling+Göösin Opas 1984 Henk.hist Riitta Kokko moniste 1998 Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa Tampereen yliopisto Tampereen 144 Koort Peep Kasvatus ja suunnittelu Gaudeamus Ky Mäntän 935 Kopisto Aarne Viipurin pitäjän historia I vuoteen 1865 (II-osaa ei ole tehty) Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry 545 Koponen Hannu vaneriteollisuus Metsäteollisuus ry:n levyvaliokunta (2 kpl) 834 Koponen Hannu vaneriteollisuus Metsäteollisuus ry:n levyvaliokunta (2 kpl) 399 Korhonen Paavo Valion Meijerimuseo, Saukkola Pohjois-Karjalan Joensuu Erwekopainotuote, Helsinki Erwekopainotuote, Helsinki Valio Libris 2003 Kirjallisuus 1969 Kasvatus

14 546 Korhonen Sakari Sydämessä Sysmä Sysmän Kirjakylä Otavan Kirjapaino Korhonen Juhani J. Kansakoulunopettaja Juho Korhonen. Ajankuvaus Nilsiästä 1054 Korhonen Arvi Viisi sodan vuotta. Suomi toisen maailmansodan Jyväskylän yliopiston historian laitos, historian julkaisuja 1077 Korhonen Jorma Unohtunut Lapin sota Helsingin Sanomat Offset Jyväskylän yliopisto 1985 WSOY WSOY (3 kpl) Sotahist. 1953, 1973 lehtileike Sotahist Korhonen Arvi Käräjäpukareita ja käräjäjuttuja Historian Ystävien liitto Forssan Kirjapaino Yl. historia Korkeakoski Esko Opettajan tavoitetietoisuus opetuksessa ja oppimisessa, väitöskirja Tampereen yliopisto Vammalan 1040 Korkiasaari Jouni Ruotsista Suomeen vuosina palanneet 548 Korosuo Osmo Lahden Saksala, esitelmä sukututkijain kokouksessa Siirtolaisinstituutti Lahden seudun Turku, Typopress Kasvatus 1997 Siirtolaisuus 1983 moniste Korosuo Osmo Päijät-hämäläiset isänmaan asialla Lahden sotaveteraanipiiri ry Itä-Hämeen Heinola (2 kpl) ; Sotahist Korosuo Osmo synty esihistorialliselta ajalta alkaen. Omaa ja vierasta kansamme vaiheissa.. Lahden seudun eteläpohjalaiset ry 1521 Korppi-Tommola Aura Historian viikko 2000 Historiallinen Seura Viisikulma Alavus Yl. historia, paik.hist Yl. historia Korremäki Pirjo Petterin polkuja BoD, Books on Demand, Helsinki 831 Korte Seija Liminka Limingan kunta ja seurakunta vuotisjuhlajulkaisuto imikunta 1173 Koskenniemi V. A. Maila Talvio. Kirjailijakuvan ääriviivoja WSOY BoD, Books on Demand GmbH, Saksa WSOY:n kijapaino Sukuhist., Sukuhist Koskimies Y. S. Suur-Jämsän historia II Jämsän, Korpilahden, Petäjäveden, Muuramen, Arvi A. Karisto :n, 1962

15 549 Koskue Kaisu Lammin pitäjän historia III Lammin kunta Kosonen Pertti ym. Matkalla Suomessa Valitut Palat (2 kpl) Otava Keuruu Kostet Juhani Tiima, tiu, tynnyri. Miten ennen mitattiin Turun maakuntamuseo Saarjärven Offset Opas Kostet Juhani Kolme Katariinaarenessanssin nainen Turun linnassa, näyttely myös Hämeen linnassa Turun maakuntamuseo Kirjapaino Grafia Turku Sukukirjat Krohn, o.s. Hjelt Margareta August Hjelt isänä, toveripiirissä, tieteen ja isänmaan palveluksessa Margareta Krohn 1055 Kronlund Jarl Puolustusvoimien rauhan ajan historia. puolustuslaitos 1522 Krötzl Christian Mediaevalia Fennica SHS/ Historallinen Seura, Helsinki 551 Kuisma Suvi Rahvaan lukuharrastus Lahden Hollolassa ja Nastolassa museolautakunta Kuismin Eine Onnistuneet sukujuhlat Sukuseurojen Keskusliiitto, BTJ Kirjastopalvelu 1002 Kuivalainen Jaana Haltiat, tontut ja pirut myllyperinteessä. Lisäksi moniste Martti Haavio: Suomalaiset kodinhaltiat 1637 Kujanen Hannu Itärajan vartijat 2, luku Maaseudun Sukukirjat 1967 Sotatieteen laitos Porvoo WSOY Sotahist Vääksyn Vesimyllyja Sähkövoimalaitosmuseo, Taisto Suontausta Schilds Kustannus painatuskeskus Kirjapaino moniste Otavan Kirjapaino Yl. historia Opas 2005 Paik.historia, perinne 2000 Yl.hist Kukkonen Anja Marttinan saaren Pölösiä Anja Kukkonen, o.s.pölönen Painotalo Anson Myllykoski Sukukirjat Kukkonen Jukka Punamusta valkea 1918 kuvat Julk. valokuvataiteen museo, kust. Kustannusosakeyhtiö Avain Kirjapaino 1131 Kukkurainen Kirsi Suuret suomalaiset Otava. YLE Otavan Kirjapaino 116 Kulju Mika Kenraalin viisi sotaa, Hjalmar Siilasvuon elämäkerta 554 Kulttuuriohjelmat oimikunta kulttuuripoliittinen ohjelma, lausunnot Mika Kuju ja Kustannus Kulttuuriohjelmatoimikunta Bokwell painatuskeskus Yl. Historia, sotahist Sukuhist Henk.hist.; 2011 Sotahist Kulttuuriohjelmatoimikunta kulttuuripoliittinen Kulttuuriohjelmatoimikunta ohjelma, Lahden ohjelmaosa kaupungin 1978 painatuskeskus

16 kulttuuripoliittinen ohjelma, perusselvitysosa Sukunimi (yl Kulttuuriohjelmatoimikunta Kulttuuriohjelmatoimikunta painatuskeskus Kummelus Seppo Kummelus - Kullberg esivanhempia ja heidän vaiheitaan 1291 Kuokkanen Jussi Myllyojalta maailmalle Myllyojan Kuokkasten sukuseura Seppo Kummelus moniste (2 kpl) Sukukirjat 1983? Kirjapaino Sukukirjat Kuorilehto Markku Tyrnävän seurakunnan rippikirja Oulun sukututkimusseura Kopio-Martin Oulu Kuorilehto Markku Lumijoen seurakunnassa kuolleita (2 kpl) Oulun sukututkimussuran julkaisuja Kuorilehto Markku Tyrnävän seurakunnan rippikirja (2. kpl) Oulun sukututkimussuran julkaisuja Kuorilehto Markku Lumijoen Oulun Painotupa Ky rokotusluetteloita sukututkimusseura ry Oulu Kuorilehto Markku Lumijoen isäntäluettelo, lisäksi henkikirja, ote kirjasta Vuosisatojen saatossa 1621 Kuosa Tauno Jokamiehen historia, alkukodista Agrikolaan I 1121 Kurikka Juhani Oulunsalon Kurikka. Perintötila N:o 14, suku 1292 Kurki Kauko 1600-luvulta Koiviston Kurkelan 2000 Kurki-suku 1056 Kustannus Sotilas 1439 Kustannusliike Aikakirja Sotilas 8-9/1997. Valtakunnallinen maanpuolustuslehti Suomlainen sukukirja Kopio-Martin 1993, hakemistot Lumijoki-Saura Monisteita, luetelot ym. WSOY WSOY Yl.hist Juhani Kurikka Koiviston Kurkien Sukuseira ry Kustannus Sotilas Kustannusliike Aikakirja Helsinki Porvoon seudun ammattikoulu, Askola Lauttapaino, Huittinen Vaasa :n (3 kpl) Sukuhist Sukukirjat 1982 Sotahist Sukukirjat, hakemistot Kuukka Esa Kärmeniemen suku Esa Kuukka Sukukirjat Kuusi Sakari Hollolan pitäjän historia I - II. Muinaisuuden hämärästä kunnallisen 832 Kylli Ritva Maakunta on matkassamme Sakari Kuusi (historiatoimikunta) Salpausselän, Kukkila Pohjois-Pohjanmaan Pohjoismaakuntaliitto Pohjanmaan liiton 1993 ja Pohjois- julkaisu

17 556 Kyläkoski Kaisa Sukututkijan loppuvuosi (blogi, internet). Lahteen (ja ympäristöön) Sukututkijan loppuvuosi internet Kymenlaakson sukututkimusseura Kymenlaakson sukututkimusseuran vuosikirja 557 Kymäläinen Kerttu Merijoki, historiaa ja muistelmia 1994 Ibidem 2/1998; 3/1999; 4/2000; 5/2001; 6/2002; 7/2003;8/2004, Tutkijaseminaarityö 3 (III, 24 s.). Moniste Lehdet, Hakemistot, usea moniste Kymäläinen Aimo Maatialasta (Nokia) Mainiemeen (Karkku) Karkun evankelinen opisto Vammalan Kirjapaino, matrikkelit Kymäläinen Kerttu Kansanrunoilija Olli Kymäläisen elmäkerta, v ja "runoniekkojen" esiintymismatka Helsinkiin v Tutkijaseminaarityö moniste Sukukirjat (II) 13 s., liitteet 10 s. 146 Kähkönen Esko I Kasvatuksen historian projektiryhmän opas Lapin korkeakoulun kasvatustieteiden osston julkaisuja Lapin korkeakoulun offset-monistus, Rovaniemi Kasvatus Kännö Marketta 2/1989 Sukutietotekniikka Moniste Lehti, Opas, Sukututk Kärkkäinen Hannu Kärkkäisen suku II Kärkkäisen sukuseura Helsinki ry. Sukukirjat Köpings kommun Köping Köpings kommun Reklamtryckeriet, Köping 1974

18 1296 Köykkä, Lupajärvi, Jokipii Selvitys Köykän ja Luopajärven suvuista moniste Sukukirjat 1297 Laaja Väinö ym. Von Bergide perekonnalugu (von Berg-suvusta) Krahv Fr. Beri Fond Tartu, AS Mendopreso Sukukirjat Laakso Esa Kyrönkankaantie Lions-klubeja Kirjapaino Painomusti. Ikaalinen Laaksonen Reino Orimattilan Erland Matinpoika Laaksosen suvusta 69 Laati Iisakki Kuka kukin oli. Henkilötietoja luvulla kuolleista julkisuuden suomalaisista 24 Lagerkrnz Gunnar Svenska sjukdomsnamn i gångna tider 560 Lahden kaupunginmuseo Päijät-Häme II 942 Lahden energialaitos Lahden energialaitoksen toimintakertomus vuodelta vuotta Lahden historiallinen museo 943 sähkölaitos Krohnin suvun perintöesineet (ja sukuselvitystä) sähkölaitos 75 vuotta Reino Laaksonen Sukukirjat 1989 Otava Otava Hakemistot 1961 Södermanlands Stadsarkisvet släktforskareförening Eskilstuna en Löydetty maakunta, Lahden kaupunginmuseo Hakemistot Lahden energialaitos Painolahti, Lahti 1987 Lahden historiallinen museo Lahen kaupungin sähkölaitos Lahden kaupunginmuseo, museo-offset Sukukirjat 1983 Esan sähkölaitos sähkölaitoksen 70- vuotisjuhlajulkaisu Lahen kaupungin sähkölaitos painatuskeskus Lahden kaupunginkirjasto 1523 Lahden kaupunginkirjasto Luettelo digitoiduista teoksista, aineistoa Päijät-Hämeen Suomalainen kirja 500 vuotta Vellamon vinkit, kaupunginkirjasto, Lahti. Lahden kaupunginkirjasto internet 2011 Yl. historia Lahden kaupunginkirjastomaakuntakirjasto Seurakuntahakemistoja IGI-kortistoon 1984 Lahden kaupunginkirjastomaakuntakirjasto Moniste Opas Lahden kaupunginkirjastomaakuntakirjasto Kirkonarkistojen Lahden mikrofilmejä maakuntaarkistoissa kaupunginkirjastomaakuntakirjasto Moniste Opas 1987

19 251 Lahden kaupunginkirjastomaakuntakirjasto Mikrofilmit 1990 Lahden kaupunginkirjastomaakuntakirjasto Moniste Opas Lahden kaupunki Vuorikadun koulu 80 vuotta 563 Lahden kaupunki Lahden kaupunki sähkölaitoksen 70-, 75- ja 80- vuotisvuotisjulkaisut Lahden kirjasto Lahden kirjasto Lahtea kylästä kaupungiksi, kirjallisuusvalikoima Lahden krjasto 100 vuotta Lahden kaupunki 1983 painatuskeskus usea Lahden kirjasto moniste 1974 Lahden kirjasto moniste Lahden museo Lahden historiallisen museon esite 8 Lahden seudun 9 Lahden seudun Sukututkijaluettelo 1992 Sukututkijaluettelo 1985 Lahden seudun Lahden seudun Hakemistot 1992 Salpapaino Hakemistot Lahden seudun Sukuset 56 4/2007 Sukututkijaluettelo. Kirjastoluettelo Lahti-Kopio Lahti Hakemistot Lahden seudun Sukututkimusluettelo 2000Lahden seudun moniste Hakemistot, Sukuhist., Lahden seudun Sukututkijaluettelo 1992 Lahden seudun 874 Lahtinen Tauno JuhanaKehityksen vuosisata liikemiesten Lahdessa Lahden Liikemiesyhdistys ry moniste Karisto, Hämenlinna Hakemistot, 1992 Sukuhist., Lahtinen Marja Historiallinen arkisto 105SHS Hakapaino Helsinki Yl.hist Laidre Margus Schwedische Garnisonen in Est- und Livland Tallinn Laine Ahti n ensimmäinen rippikirja vuosilta n sukututkimusseura 2/2000 (3 kpl) Karisto :n 2000

20 568 Laine O. I. Karjalan vaaroilta, Pohjoiskarjalainen hakemiusto 945 Laine Evert Vierun ja Arrakosken ruukit (Padasjoki). vuoritoimi Pohjois-Karjalan maakuntaliiton jäsenjulkaisuja n:o 27 Historiallinen seura Otava 1963 ote kirjasta (kopio) Laitinen Joh. Vesannon pitäjän vaiheetkansanvalistusseura moniste 1917 n kotiseutukuvauksia 187 Laitisten sukuseura ry Laitisten sukuseuran lehti Laitisten sukuseura ry, usea Lehdet, Sukuhist Laitisten sukuseura ry Laitiset-jäsenlahti 1/1988, 1/1989, 2/1990 Laitisten sukuseura ry Karisprint, SiilinjärviSukukirjat Lampén Lea Suomi - ruotsi - suomi, punaiset sanakirjat WSOY 317 Lampi Inkeri Puhe, kasvatus, ohjelma Weilin&Göös WSOY:n laakapaino sanakirja Landgrén Folke Släktkalender IV Söderströms & C:o Förlagsaktiebolag Weilin&Göösin Opas 1971 Tammerfors Hakemistot 1963 Handelstryckeri 1108 Landgrén Folke Finländsk släktkalender I Söderström & Co (2 kpl) Frenckellska tryckerisukuhakemistot Lantto Juhani Kytösavun mailta. Etelä- Etelä-Pohjanmaan Pohjanmaan maakuntasäätiö suojeluskunta-piirin historia Sotahistoria. Yl. Historia Lappalainen Mirka Maailman painavin Mirka Lappalainen WSOY hist raha. Kirjoituksia luvun pohjolasta 1524 Lappalainen Jussi T. Elämää Jyväskylän yliopisto moniste Yl. historia sotaväessä Kaarle X 1658 Lappalainen Kustaan aikana, Jukka-Pekka esihistoria Helsingin Sanomat lehtileikkeitä Yl.hist., Suomi Lapsuuden muistot Mielikuvia lapsuuden Muistelma Sukuhist. muistoista 1099 Lardot Raisa Ripaskalinnut Raisa Lardot WSOY Sotahist Latva Tauno Latvan sukuhistoriaa Tutkijaseminaarityö 17 (XVII, 160 s.). moniste Sukukirjat Laurila Lehtinen Jaakko Lasse Könnin suku, sukuhistoria ja sukuluettelo Aatosta jaloa ja alhaista mieltä Urho Kekkosen 121 Lehtinen Erkki ja SDP:n suhteet Hallituksen yhtenäistämispolitiikka Suomessa 1600-luvulla Könnin suvun oltermannikunta Lasse Lehtinen, WSOY Erkki Lehtinen. Väitöskirja Vaasan Sukuhist WS Bookwell Juva Lahden Kirjapaino ja Sanomalehti Henk.hist Historia. 1961

21 829 Lehtinen Erkki Lapuan historia I Historiatoimikunta Vaasa :n Lehtinen Lehto Ildicò Katri Historiallisesta ajasta Rahwaan sotaan puku. Näkökulmia Maria kansallismuseon Heikintytär Museovirasto Otava Otava Yl. Historia, kansanperinn e 1989 Kytäjältä. Ihmisiä ja 26 Lehtonen Eevaliisa ym. kohtaloita Päijät-Hämeen 1700-luvun bibliografia , Hakemistot usea 570 Lehtonen Anneli ja Pentti Hahmajärven seudun asuttaminen ja suvut 571 Lehtonen Pentti R. Taubilan hovi, kartano Vpl Pyhäjärvellä 1985 ja , Päijät-Hämeen 2 kpl 1993 Vpl. Pyhäjärvi-säätiö N-paino Ky, Lahti Lehtonen O. I. Kuvauksia Oulun läänin oloista Aleksanteri I:n aikana 1110 Lehtonen Hilkka Sukumme kaiken maailman teillä, Kronikka Puonteista, Apposista ja Armisista 1302 Lehtonen Anneli Maattolan suku Hollolan Heinijärveltä Perttu Jaakonpojasta nykypäivään 1624 Lehtonen Kai R. Peruskoulun historia 1. Oheislukemisto Historiallisia tutkimuksia-julkaisut Historiallinen Seura VIII, 2 SKS:n 1936 Hilkka Lehtonen ja Anna-Maija Vuorela Anneli Lehtonen, o.s. Maattola Unigrafia, Helsinki Sukuhist 2011 Tuotepaino Sukukirjat 1996 WSOY WSOY Yl.hist Lehtosalo Pirkko-LiisaSavon historia I Kustannuskiila Savon Sanomain Kirjapaino Leinberg Leinonen K. G. Tapio Finlandsterritorala församlingars namn, ålder, utbildning oc Kainuun utgreningleinoset 1. Leinoset Kainuun asuttajina. Yrjö 573 Lempinen Einari Juhonpoika Leinosen Kuin akanat tuulessa. Muistelmia Inkeristä ja muualta Leppäkoski Leppänen Asmo K. Elina Ruotusotilaan perintö. Adolf ja Matilda Tapperin suku Kurhila ja Hillilä (Asikkala), maisemasta ja rakentamisesta kirkkohistoriallinen seura, finska kyrköhistoriska Hufvudstadsbladet s nya tryckeri Leinosten sukuseura rykirjapaino Fram, Vaasa Lempi Ruotsin muistelmia Tapperien sukuseura, Leppäkoski ja Pekka Taitto, uskonto 1906 Sukuhist Arto Kantola 1998 Ecapaino, Lahti Sukukirjat Leppänen Asko Sydänmaa heräsi, Virtain historiaa luvulle saakka, Kurjenkylän historia 1304 Leskinen Raimo Leskiset I-III, Taiston äidin puolern sukua, Leskinen Kurjenkylän kyläyhdistys ry Sukuseura Leskiset ry Tampereen yliopistopaino (2 kpl?) 2002 Sukukirjat 2000

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Sukututkimukseen liittyviä lehtiä on varastossa runsaasti. Tässä luettelossa niitä on mainittu vain lyhyesti.

Sukututkimukseen liittyviä lehtiä on varastossa runsaasti. Tässä luettelossa niitä on mainittu vain lyhyesti. 1 LAHDEN SEUDUN SUKUTUTKIJAT ry 4.12.2015 Yhdistyksen kirjaston kaksoiskappaleet ja muuta myytävää Sukututkimukseen liittyviä lehtiä on varastossa runsaasti. Tässä luettelossa niitä on mainittu vain lyhyesti.

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti 12. - 13.3.1955, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti 1. Reijo Nykänen Varkauden Tarmo 2. Kauko Tolvanen Tainiokosken Tähti 3. Heikki Hakola Kotkan Painimiehet 1. Matti Rantala Vaasan

Lisätiedot

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Pohjanmaa 164, 4) Veijo Pakkanen Kymenlaakso 154, 5) Ari Hämäläinen Kymenlaakso 152, 6) Jouko

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä Reserviläisliiton ampumamestaruus 2007 - Tiivistelmä Yleismestaruus 1 Varsinais-Suomi 12641 2 Kymenlaakso 12567 3 Pohjois-Karjala 11758 Pienoispistooli H 1 Arvi Heikkilä Pir 574 2 Ismo Mäntysalo V-S 572

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 62 kg 67 kg 73 kg 79 kg + 1. Heikki Hakola Lapuan Virkiä 2. Lauri Prusti Veitsiluodon Vastus 3. Raimo Sjöblom Teuvan Rivakka

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Paikallishistoriaa ja sukukirjoja. Tilaukset ja tiedustelut: s-posti: an7714@welho.com p. 0405703241

Paikallishistoriaa ja sukukirjoja. Tilaukset ja tiedustelut: s-posti: an7714@welho.com p. 0405703241 Paikallishistoriaa ja sukukirjoja Tilaukset ja tiedustelut: s-posti: an7714@welho.com p. 0405703241 Kuntoluokat 5 - Uusi 4 - Erinomainen 3 Hyvä 2 - Kulunut 1 - Rikkoutunut Sidosasu skp. - Sidottu kansipaperein

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 1. Jussi Hakola Vaasan Voima-Veikot 2. Kalervo Jutila Lapuan Virkiä 3. Kaino Laitila Nokian Urheilijat 1. Pentti Koskela Helsingin Paini-Miehet 2. Väinö

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Venekuntakilpailu Vanniemi

Venekuntakilpailu Vanniemi Venekuntakilpailu Vanniemi 13.8.2011 tulos tulos 1 Matti Hiltunen 16 199 gr 9 Pekka Petriläinen 4 348 gr Hannu Pöntinen Keijo Petriläinen 2 Kari Liukko 9 298 gr 10 Jukka Kokkonen 4 030 gr Markku Talonpoika

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot

17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot 17.-18.11.1945, LAPUA,Virkiä / PIETARSAARI, Into / VOIKKAA, Viesti ja Urheilu-Veikot kärpässarja 56 kg 1. Antti Halonen Viipurin Voimailijat 2. Erkki Johansson Sunilan Sisu 3. Esko Heinonen Lapuan Työväen

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta

13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta 13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta kärpässarja 1. Alvar Vihersalo Popinniemen Ponnistus 2. Oiva Timonen Seinäjoen Urheilijat 3. Tapio Parkkinen Seinäjoen Sisu kärpässarja 1.

Lisätiedot

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro 1(9) TK1 Ylikorkala 748-411-115-1 Ylikorkala Ylikorkala Erkki Juhani Metsä MeL 6,8 7 0,7 33 33 TK2 Myllyoja 748-411-134-2 Myllyoja Harjapää Anne-Maria Harjapää Eero Sakari Erityisliikenne EL 5 25 1,27

Lisätiedot

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

28.4.1945 Valkeakoski, Haka

28.4.1945 Valkeakoski, Haka 28.4.1945 Valkeakoski, Haka 56 kg 1. Erkki Johansson Sunilan Sisu 2. Kauko Kiisseli Valkeakosken Haka 3. Torsti Kiisseli Tainionkosken Urheilijat 61 kg 1. Martti Laine Hallan Visa 2. Aarne Lanne Valkeakosken

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

, PORI, Painimiehet

, PORI, Painimiehet 13. - 15.11.1970, PORI, Painimiehet 1. Raimo Hirvonen Viipurin Voimailijat 2. Esko Pakarinen Joensuun Voimailu-Kerho 3. Erkki Huhtala Lapuan Virkiä 1. Tuomo Kallijärvi Kemin Into 2. Hannu Järvinen Oulun

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 18.6.2017 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 255 2. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 80 NUORET ALLE 15 V. 1. MIRO VALTANEN NUMMI-PUSULAN

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj Tampereen Keilailuliitto Ry Kaupin Keilahalli Kausikilpailuraportti (Viikkokilpailut) Tulokset ajalta 05.01.2015-24.05.2015 (vähintään 102 sarjaa heittäneet) MA-luokat 102 srj 1. Jussila Perttu TKK Tampere

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

800 m 800 m M ,06 Dmitri Jagodin 2015 N ,84 Jenni Lahtinen 2011 M ,0 Vesa Korpimäki 1980 N ,2 Ursula Eerola 1998 M40 1.

800 m 800 m M ,06 Dmitri Jagodin 2015 N ,84 Jenni Lahtinen 2011 M ,0 Vesa Korpimäki 1980 N ,2 Ursula Eerola 1998 M40 1. Kunto-Pirkkojen yleisurheiluennätykset Ennätykset hyväksytty kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen. Päivittänyt Pentti Nieminen 23.12.2016 Muutokset ja korjaukset: peetun@luukku.com tai 050 3485607 60 m

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21 H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut 50m kivääri

SVA mestaruuskilpailut 50m kivääri Hollola, Hälvälä 04.09.2010 10:50:13 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 99 97 99 97 99 588 2. Veli-Matti Mukari HAS 97 98 98 98 97 99 587 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 99 99 98 96 97 586

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset Sivu 1 / 6 Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset 100m juoksu M30 +0,5m/s 1) Sami Koivunen Noormarkun Nopsa 12,21 +0,5m/s 1) Juho-Pekka Karjalainen Kunto-Pirkat 11,91 2) Aku Kallio Kosken Kaiku

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

KOULU JA MENNEISYYS SUOMEN KOULU HISTORIALLISEN SEURAN VUOSIKIR] A 1951-1955 HELSINKI1955

KOULU JA MENNEISYYS SUOMEN KOULU HISTORIALLISEN SEURAN VUOSIKIR] A 1951-1955 HELSINKI1955 KOULUJA MENNEISYYS IX KOULU JA MENNEISYYS SUOMEN KOULU HISTORIALLISEN SEURAN VUOSIKIR] A 1951-1955 IX HELSINKI1955 Vuosikirjaan Koulu ja menneisyys IX saaduista kirjoituksista esittää Suomen Kouluhistoriallinen

Lisätiedot

Kustannusosakeyhtiö Otavan. SHS Suomen Historiallinen Seura. 1425 Zetterberg Seppo Yrjö ja Hilma Jahnsson Arvi A. Karisto, Hämeenlinna

Kustannusosakeyhtiö Otavan. SHS Suomen Historiallinen Seura. 1425 Zetterberg Seppo Yrjö ja Hilma Jahnsson Arvi A. Karisto, Hämeenlinna 805 Zetterberg Seppo Suomi kautta aikojen Valitut Palat, Kustannusosakeyhtiö Otava Otava 1992 1067 Zetterberg Seppo Die Liga der Fremdvölker Russlands 1916-1918 SHS Historiallinen Seura Forssan Kirjapaino

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky

, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky 21. -22.10.1950, Seinäjoki, Urheilijat / Virrat, Killinkosken Urheilijat ja Killinkosken Myrsky 1. Oiva Timonen Seinäjoen Urheilijat 2. Aarre Nieminen Popinniemen Ponnistus 3. Aukusti Hakola Hallan Visa

Lisätiedot

Historialliset johtokunnat

Historialliset johtokunnat r.y. Sivu 1 (14) 1902-1903 Historialliset johtokunnat 1897 Väliaikainen toimikunta (valittu 10.10.97) Santeri Ingman (Ivalo) 3+ 8 v. Alpo Noponen J.H. Erkko Matti Kurikka rahastonhoitaja 1898-1899 Santeri

Lisätiedot

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset 1 ( 10 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) K1 AchrØn Raija Maria AchrØn Eero Tapani K2 Ahonperä Jukka Mauri Ahonperä Tuuli Katariina K3 Ahonperä Jukka Mauri K4 Ahosola

Lisätiedot

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä

Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä Rajamäen alaosaston johtokunnat 1960 2016 Alkon Eläkkeensaajain Yhdistys ry:n perustava kokous Helsingissä 27.5.1960 Vilho Meriluoto Arvo Soini varalle: Einari Pilvi Vilho Lietokari 1961 1962 1963 Einari

Lisätiedot

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Oulu, 42 edustajaa Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Nämä 79 valittua edustavat sinua. Antero Aakko insinööri, myyntijohtaja Allu Alatalo 48 vuotta myynti- ja markkinointipäällikkö Kyösti Asikainen

Lisätiedot

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) 1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata 07. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Sorsa LAS 94 94 95 283 95 96 94 285 568 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M60 1. Seppo Sorri HlAS 94 88 93 275 93 91 94 278

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

päivitetty klo 8.50

päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

Vaasa, Voima-Veikot / Riihimäki, Voima-Veljet

Vaasa, Voima-Veikot / Riihimäki, Voima-Veljet 14. - 16.10.1955 Vaasa, Voima-Veikot / Riihimäki, Voima-Veljet 1. Kauno Laitila Nokian Urheilijat 2. Lenni Viitala Vaajakosken Terä 3. Niilo Kinnunen Vaasan Voima-Veikot 1. Rauno Mäkinen Tampereen Poliisi-Urheilijat

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot