AJATUKSIA PORY:N LAATUKÄSIKIRJAVERSIOSTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AJATUKSIA PORY:N LAATUKÄSIKIRJAVERSIOSTA 4.2.2015"

Transkriptio

1 1 AJATUKSIA PORY:N LAATUKÄSIKIRJAVERSIOSTA Kokonaisuutena olemme menossa hyvään suuntaan. Käsikirjan valmistelu on vaatinut valtavan työn lyhyessä ajassa. On hämmästyttävää, millä tarkkuudella aineisto on saatu luotua. Laitoin tyytyväisyydellä merkille, että tässä versiossa on otettu huomioon aikaisemmin esittämiäni (ja mahdollisesti muiden esittämiä) ajatuksia. Aikaisemman lausunnon tekoon minulla oli kuusi tuntia aikaa, joten päätin tarkastella tekstiä uudelleen tämän uudemman version pohjalta. LAATUKÄSIKIRJAN SISÄLTÖ KOKONAISUUTENA Käsikirja sisältää paljon yksityiskohtia, joiden ei ollenkaan tarvitsisi olla mukana tällä tasolla. Olenkin lausuntoni yksityiskohtaisessa osuudessa osoittanut useita tällaisiä tekstin osia. Rajanveto on tietenkin vaikeaa. Liian tarkka kuvaus laatukäsikirjassa tuo mukanaan kankeutta, muutokset ovat hitaita ja vaativat useiden eri tahojen käsittelyä. Huomattava osa yksityiskohdista voitaisiin jättää alemmalle päätöksentekotasolle eli PORY:n hallituksen päätettäväksi. Näin näitä osia voitaisiin kehittää eteenpäin työryhmissä ja voimaansaattaminen olisi joustavaa. Aikataulupaineet ovat olleet merkittävät ja on todella hyvä, että on päästy tähän vaiheeseen varsinkin kun periaatteeksi on otettu näinkin tarkka kuvaus asioista. Olemme sellaisessa kilpailutilanteessa, että uuden laatukäsikirjan voimaansaattaminen tulevalle kaudelle on todella tärkeää. KOULUTTAJAT JA KOULUT SEKÄ PORY:N JÄSENYYS PORY:n säännöissä sanotaan jäsenyydestä, että jäseneksi VOIDAAN ottaa joko auktorisoitu kouluttaja tai koulu. Toisin sanoen sääntöjen mukaan PORY:n hallituksella on harkintavalta asian suhteen. Nyt laatukäsikirjan mukaan jäsenyys on pakollista eli käsikirja ottaa hallitukselta tuon harkintavallan pois. Jos todella jostakin syystä halutaan, että kaikki koulut ja kouluttajat ovat jäseniä. niin silloin PORY:n säännöt pitää tältä osin kirjoittaa uusiksi. KOULUTTAJAKOULUTUS On aika kummallista, että ohjaaja- ja opettajakurssien sisältökuvaukset ja tavoitteet puuttuvat käsikirjasta. Ohjaajakurssin ennakkovaatimuksena on käytännön taitojen osalta rannikkopäällikkötutkinto. Tutkinnon läpäisyn alaraja ei kuitenkaan ole ollenkaan riittävä taitotaso kouluttajalle. Lisäksi tarkastajien tulkintojen hajanaisuus on tuottanut kirjavia ratkaisuja. Tämä ongelma pitäisi ratkaista jollakin tavalla. Tähän on useita ratkaisuja. 1 Selvästi alamittaiset voidaan hylätä ohjaajakurssilla 2 Rannikkopäällikkötutkinnon alarajavaatimusta voidaan nostaa 3 Tutkintoraporttiin voidaan laittaa osa-aluekohtainen arvosana ja sitten ohjaajakurssivaatimuksiin määriteltäisiin minimi arvosana 4 Nimitetään erikseen tarkastajat, jotka voivat antaa lausuntoja ohjaajakurssille tulijoista 5 Rannikkopäällikkötutkinnon lisäksi puoltolausunto (näin on nykyversiossa) Kullakin vaihtoehdolla on plussansa ja miinuksensa. Kohta 1 Hylkääminen tuottaisi tietenkin hylätyltä negatiivisia asenteita systeemiä kohtaan. Kohta 2 Alarajavaatimuksen nostaminen muodostaisi ensimmäisen ja toisen tutkintotason välille turhan suuren hyppäyksen ajatellen muita kuin ohjaajakurssille tulijoita. Kohta 3 Tämä saattaisi toimia, mutta vaatisi tarkastajien koulutuksen kehittämistä Kohta 4 Tämä toisi varmaan parhaan tuloksen. Näitä tarkastajia pitäisi sitten tietenkin olla eri puolilla maata

2 2 Kohta 5 Tämäkin saattaisi nostaa ohjaajakurssille tulijoiden osaamistasoa, mutta nostaisiko riittävästi. Vaarana olisi, että kaverille kirjoitetaan suosituksia. Pettymys olisi sitten suuri kummankin osalta, jos kurssilta tulisi hylkäys. Henkilökohtaisesti koen, että vaihtoehdot kolme ja neljä olisivat parhaita. Fortaleza, Brasilia Esa Kalervo

3 3 Yksityiskohtaisia kommentteja laatukäsikirjaan TOIMIELIMET Laatukäsikirjassa on kuvattu PORY:n toimielinten toimenkuvat osittain sellaisilta osin, jotka eivät millään tavalla liity laatukäsikirjaan Puheenjohtaja Kohdassa kuvattu toimenkuva on totta, mutta miten tämä liittyy laatukäsikirjaan? Tässä voisi kuvata pj:n roolia suhteessa laatujärjestelmään Taloudenhoitaja Miten esimerkiksi kululaskujen hyväksymisprosessi liittyy laatukäsikirjaan? Koko kappale on turha tässä yhteydessä. OIKEAKIELISYYS/PAINOVIRHEET Olen kerännyt tähän joukon tekstikohtia, joihin olen yrittänyt muotoilla sujuvamman ilmaisun Toiminnan tavoitteet ja niiden mittaaminen, sivu 8 - PORY:n jäsenten määrän kehitys = jäsenmäärän 4.2. Sivu 19 PORY:n auktorisoiduilla.. = PORY:n auktorisoimilla 5.2. Sivu 25 kappale taulukon 9 yläpuolella: osaamisen taso kasvavaa = osaamisen taso kasvaa Sivu 53 Päällikön tutkintotodistus ja todettu päteväksi haltijalle tälle todistukselle. En oikein ymmärrä tätä ilmaisua. Eikö vain riittäisi todeta: Yllämainittu henkilö on suorittanut hyväksytysti Purjehduksenopettajat PORY: ry:n laatujärjestelmän mukaisen tutkinnon. KURSSI- TAI TUTKINTOSUORITUKSEN HYLKÄÄMINEN JA VALITUSMENETTELY Valitusten määräajat on ilmaistu löysästi eli kohtuullisen ajan kuluessa. Mikä on kohtuullista kenenkin mielestä? Eikö olisi selvempää antaa selkeä aikaraja, esim. yksi kuukausi. Silloin tiedettäisiin kuukauden sisällä, tuleeko jostakin riidanalaisesta hylkäämisestä valitus vai ei. KURSSIJÄRJESTELMÄ Sivu 10 viimeinen lause Teoriaopetuksen voi järjestää myös veneessä on tarpeeton. Miksi lausua itsestäänselvyyksiä. Sivu 11 ensimmäinen lause koskien eri tasoisten oppilaiden oloa samassa veneessä on vastaava kuin edellinenkin eli tarpeeton ja itsestäänselvyys. Sivulla 11 on lausuma kielivalikoimasta. Ehdotan lauseen muuttamista seuraavasti; Koulutusta voidaan antaa myös muilla kielillä kuin suomen ja ruotsin kielellä Elämme kaksikielisessä maassa, joten vähemmistön kieltä ei pidä unohtaa. Sivu 12 Todistus Pitäisikö todistukseen lisätä myös kurssilla käytetty/käytetyt venetyypit ja purjehdusalue? Sivu 12 Veneilijän kansainvälinen suorituskirja Kannattaako tuota kirjaa mainita nimeltä, nimihän voi muuttua. Laatukäsikirjan muutos tällaisen pikkuasian vuoksi on turhan raskas operaatio. Tämän voisi määritellä alemman tason asiakirjassa. Sivu 13 Purjehtijakurssin kurssisisältö, kohta 8 Osaamistavoite on liian korkea hätärakettien käyttämiseksi, kurssihan ei sisällä käytännön harjoituksia. Lisäksi sanan hätäraketti sijasta pitäisi käyttää sanaa hätämerkinantoväline, jollei nimenomaisesti rajoituta raketteihin. Kurssisisältöön pitäisi lisätä myös moottorin käynnistys ja sammutus sekä pääkatkaisijoiden käyttö. Sivu 13 Saaristopäällikkökurssi Aikaisempi määritelmä suotuisissa olosuhteissa on parempi kuin tutuissa. Jälkimmäinenhän tarkoittaisi sitä, että ensin pitäisi olla jonkun toisen kyydissä ko alueella ennen kuin voi mennä itse kipparoimaan.

4 4 Sivu 14 Saaristopäällikkökurssin kurssisisältö, kohta 6 IALA-viitoisjärjestelmän tuntemus, pitäisi olla IALA A-viitoitusjärjestelmän tuntemus. Kohtaan 9 pitäisi lisätä: Ymmärtää veneen sähköjärjestelmän perusperiaatteet Kohta 11 Osaa käyttää VHF-meriradiota hätätilanteessa, jne. Tärkeä asia, mutta edellyttäisi, että veneessä on VHF-radio ja että kouluttajalla on VHF-meriradion käyttäjälisenssi. Sivu 15 Rannikkopäällikkökurssi Ensimmäinen kappale. Aikaisempi määritelmä oli: Päivällä kaikissa olosuhteissa ja yöllä suotuisissa olosuhteissa. Onko tämä tarkoituksella muutettu? Vanha ilmaisu olisi sopusoinnussa saaristopäällikkökurssin määritelmän kanssa ja määrittelisi tarkemmin vaatimustason. Sivu 15 Kurssisisältö Sisältöön pitäisi lisätä veneen tekniikasta jotakin, esimerkiksi ymmärtää määräaikaishuoltojen merkityksen, osaa varustaa veneen riittävillä työkaluilla, jne Sivu 16 Navigointiteoriat Siirtäisin eksymätaulukon laatimisen saaristopäällikkötasolle. Sivu 18 Purjehduskouluttajien toimivaltuudet Vanhassa systeemissä oli mahdollista, että päällikkötutkinnon suorittanut toimii kouluttajana purjehtijakurssilla. Tähän oli useitakin perusteluja. Osalla seurakouluista on hyvin vähän kouluttajia. Rehtorin vastuulla olisi valita sopiva kouluttaja jäsenveneilijöiden keskuudesta. Samalla kasvaisi uusia kouluttajia, jotka sitten tulisivat ohjaajakurssille. Lisäksi kouluttaminen rehtorin ohjauksen alaisuudessa antaisi hyvät perustiedot ohjaajakurssia varten. Sivu 19 ensiapuvaatimus Täsmällisempi ilmaisu olisi EA 1 tai vastaava Edellytykset kouluttajakoulutukseen osallistumiseen, sivu 19 Avomeriopettajan osalta on vaatimus riittävästä terveydentilasta jätetty pois. Miksi? Samoin on jätetty pois vaatimus vuokraveneen kuljettajakirjasta. Miksi. Tämä oli vaatimuksena riippumatta siitä, toimiko avomeriopettaja seurakoulussa vai kaupallisessa koulussa. Olemassa olevan tekstin mukaan olisi mahdollista, että avomeriopena voisi toimia henkilö, jonka terveydentilan osoittaa vain voimassaoleva auton ajokortti, jos opella on kansainvälinen huviveneen kuljettajajakirja KHKK. Meri-VHF lisenssi pitäisi liittää päällikkötutkintoon tai sitten ainakin ohjaajakurssille tulon edellytykseksi. Saaristopäällikkökurssin sisällössä on maininta VHF-osaamisesta, joten kouluttajilla pitää olla valmiudet kouluttamiseen. TUTKINNOT Sivu 23 Päivä- ja yötaidot Onko tarkoitus, että rannikkopäällikkötutkinnon suorittaneen pitää pystyä kipparoimaan venettä päivällä ja yöllä? Aikaisempi määritelmä oli suotuisissa olosuhteissa yöllä. Tutkintovaatimuksia ei kannattaisi nostaa liikaa. Tuo yövaatimus edellyttäisi käytännössä kurssirakenteen muutosta. Sivu 24 Mikä tutkintotaso? Miksi tarkastajan pitäisi päättää, mikä taso tutkinnolle asetetaan. Tarkastajan tehtävä on todeta muodolliset edellytykset, mutta näiden täyttyessä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tutkintotasoon. Jos tutkittava oli arvioinut omat taitonsa yläkanttiin, niin tutkintohan voidaan sitten hylätä. Sivu 24 Tutkintoihin osallistumisen edellytykset On todella hyvä, että mukaan on otettu minimimailimäärät. Miksi rannikkopäällikkötutkinnon edellytyksistä on jätetty EA-kurssisuoritus pois? Ei kai eataitojen tarve ole mihinkään kadonnut?

5 5 Suosittelisin voimakkaasti Meri-VHF-lisenssin mukaan ottamista rannikkopäällikkötutkinnon edellytyksiin. SPV:n katsastussääntöjen mukaan jokaisessa matkaveneessä pitää olla VHF-radio, joten lisenssivaatimus olisi synkronissa veneiden varustevaatimusten kanssa. Sivu 24 Päällikkötutkintojen sisältö Ehdotus: Rannikkopäällikkötutkinnossa vuorovesikorkeuslaskut kantasatamissa Ehdotus: Avomeripäällikkötutkinnossa vuorovesikorkeuslaskut myös sivusatamissa (secondary port) Ehdotus: Avomeripäällikkötutkinnossa kohtaan 5 mukaan Epirb ja Sart Sivu 28 Tarkastajan jääviys Teksti sallii sen, että koulun opettajat voivat tutkia toistensa oppilaita. Katson kuitenkin, että kouluttajat ovat jääviä tutkimaan oman koulun oppilaita. Erityisesti tämä koskee rehtoria, sillä rehtorilla on selkeä intressi saada koulunsa oppilaat läpäisemään tutkinnot. Olemme kuitenkin osittain ajautuneet ko tilanteeseen. Jopa rehtorit ovat tutkineet oman koulunsa oppilaita. Sivu 28 Keskellä sivua oleva kappale: Purjehduskoulut voivat hoitaa tutkinnon käytännön on turha. Sivu 28 Tutkintopurjehduksen toteutus Tekstissä opastetaan, mitä tarkastaja ei saa tehdä tutkinnon aikana. Tekstin mukaan pitääkin toimia, mutta tämä on esimerkki asiasta, joka pitäisi hoitaa alemman tason päätöksillä, ei laatukäsikirjassa. Tämän tasoisia kysymyksiä on muitakin. Esimerkiksi nykysysteemin mukaan tutkinnon tasosta päätetään aloitettaessa eikä tasoa voi enää muuttaa tutkintosuorituksen mukaan. Tutkittavien enimmäismäärää on rajoitettu avomeripäällikkötasolla kolmeen. Minusta tutkittavia voi olla neljäkin, mutta silloin tutkintopurjehdus vain kestää kauemmin kuin keskimäärin. Sivu 29 Tuulirajat Avomeripäällikkötutkinnossa pitäisi olla korkeampi alaraja (5-6m/s) ja samaten korkeampi yläraja (15 m/s). Yläraja toki riippuu käytettävissä olevasta veneestä sekä merenkäynnistä. Pimeys Olen itse pitänyt keväällä takarajana toukokuun puoltaväliä. Pohjoisessa pimeyttä sisältäviä tutkintoja on vaikea tehdä keväällä, sillä jäät estävät pimeyden kannalta riittävän aikaisen ajankohdan. Mikä estää loka-marraskuussa, jopa joulukuussa tehtävän tutkintopurjehduksen? Taulukko 10 on ok-asiaa, mutta selvästi alemman tason päätöstasoa, ei siis tarvitse määritellä laatukäsikirjassa. Sivu 35 Riittävän käytännön veneilytaidon osoitus Mitä jos tutkintopurjehdus suoritetaan vaikkapa perämoottorilla varustetulla Albin Expressillä, niin voiko silloin hakea lupaa myös moottorivenettä varten? Käytännössä ei pitäisi, mutta TRAFIn tulkinnat ovat tosi väljät. CEVNI-tutkinto Tekstissä puhutaan CEVNI-kouluttajapätevyyden hankkineesta kouluttajasta. Kuitenkin missään ei ole määritelty, miten CEVNI-kouluttajapätevyyden saa. Sivu 36 Vuokraveneen kuljettajakirja Kansainvälisellä huviveneenkuljettajakirjalla voi osoittaa kaiken muun osaamisen paitsi merilakiosuuden sekä ensiavun. Sivu 38 Vaatimukset koulun taustayhteisölle

6 6 On hyvä, että vaatimuksissa otetaan kantaa taustayhteisön taloustilanteeseen. Mutta miksi viranomaismaksut on asetettu erikoisasemaan, eikä yleinen luottokelpoisuuden arviointi riittäisi? Sivu 38 Vakuutusturva Asiakkaisiin nähden riittää vakuutusturva, joka kattaa vahingot, joista koulu on vastuussa. Lisäksi vakuutusturvan pitää kattaa myös talkootyötä tekevät seurakouluttajat. Kaupallisen koulun palkkaa saavat kouluttajat on vakuutettu työlainsäädännön perusteella. Myös veneiden vakuutuksiin pitäisi ottaa kantaa. Veneillä pitäisi olla vastuuvakuutus, joka on voimassa koulutustilanteessa. Veneiden katsastus ja varustus Tekstissä ei selkeästi sanota, mikä katsastusluokka riittää seurakoulun veneelle. Katsastus pitäisi ilmaista esimerkiksi seuraavasti: Koulutuksessa käytettävien veneiden ja varusteiden pitää täyttää sekä Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n katsastusluokan A2 vaatimukset että tarvittaessa veneen pitää olla katsastettu vuokraveneeksi käytettävän vesialueen mukaan. Tämä ilmaisu huolehtisi siitä, että kaikissa veneissä on mm. VHFmeriradio (alle 12 m pitkissä kotimaan liikennealueelle I katsastetuissa vuokraveneissä ei tarvitse olla ko radiota). Valmismatkat Ilmaisuksi riittäisi: Mikäli koulun toiminta täyttää valmismatkojen määritelmän, niin taustayhteisön pitää ilmoittautua Kuluttaja- ja kilpailuviraston matkanjärjestäjärekisteriin. KKV sitten päättää, tarvitseeko taustayhteisön antaa panttia vai ei. Rehtori Ainoaksi ennakkovaatimukseksi on mainittu opettajapätevyys. Pitäisikö rehtorille asettaa myös muita vaatimuksia esimerkiksi luottokelpoisuuden suhteen? On tapauksia, jossa tällainen olisi todella ollut tarpeen. Eikö kohdan teksti jo kata kohtaa ? Eli jälkimmäinen on turha. Sivu 39 Kouluauktorisointihakemuksen tiedot Taustayhteisön nimi olisi varmaan tarpeen, vaikka nimi löytyykin yhteiskunnan rekistereistä. Auktorisoinnin voimassaolo Tekstin mukaan kaikille myönnetään auktorisointi, joka on voimassa toistaiseksi. Ehdotukseni on, että tekstin pitäisi jättää PORY:n hallitukselle harkintavalta esimerkiksi aloittavan koulun suhteen, varsinkin, jos myös rehtori on tuore opettaja. Rajoituksia pitäisi voida olla sekä keston, maantieteellisen alueen että kurssitasojen suhteen. Sivu 51 SOTU Nykyään kyseisen tunnuksen nimi on henkilötunnus eli HETU. Sivu 52 Tutkintoraportti ja tarkastajan tiedot Mitä tieto Koulu tekee tarkastajan tiedoissa. Tarkastajahan ei ole minkään koulun edustaja tarkastajaroolissaan. Puhelinnumeron lisäksi tarvitaan sähköpostiosoite. Sivu 53 Tutkintotodistus Tutkinnon suorittamisajankohta pitäisi mainita todistuksessa. Sivu 56 Osaamistodistus KHKK:ta varten Sivulla 35 todetaan, että kurssi- ja tutkintotodistukset tulevat liitteinä mukaan. Jos siis kaikki todistukset ovat mukana, niin mihin tarvitaan tarkastajan allekirjoitusta. Aikaisemman käytännön mukaan tarkastaja allekirjoituksellaan vakuutti, että vaatimukset täyttyvät. Eikö tarkastajan sähköpostiosoite olisi tarpeen? Onko tarkoitus poistaa käytöstä tarkastajan leima?

7 Sivu 57 Osaamistodistus Vuokraveneen kuljettajakirjaa varten. Kansainvälinen huviveneen kuljettajakirja korvaa navigointikurssitodistustukset, osoittaa käytännön taidot ja terveydentilan. 7

KESÄPURJE SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILYN AUKTORISOIMA PURJEHDUSKOULU VUODESTA 1999

KESÄPURJE SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILYN AUKTORISOIMA PURJEHDUSKOULU VUODESTA 1999 TEORIA JA KÄYTÄNNÖN HARJOITTELU KESÄPURJE SUOMEN PURJEHDUS JA VENEILYN AUKTORISOIMA PURJEHDUSKOULU VUODESTA 1999 KURSSIESITE 2013 Kurssit koti- ja ulkomailla Vasta-alkajasta itsenäiseen kippariin Suomen

Lisätiedot

Paapuuri Oy / Markku Saiha

Paapuuri Oy / Markku Saiha Paapuuri Oy / Markku Saiha Asiakkaan kuljettaminen vesillä Lähtökohta on, että miehitettynä vuokrattu vene on katsastettava vuokraveneeksi ja kuljettajalla on oltava vuokraveneen kuljettajankirja. Vuokravene

Lisätiedot

Laatukäsikirja: Purjehduskoulutusjärjestelmä, kouluttajakoulutus ja hallinto

Laatukäsikirja: Purjehduskoulutusjärjestelmä, kouluttajakoulutus ja hallinto Helsinki 2015 Laatukäsikirja: Purjehduskoulutusjärjestelmä, kouluttajakoulutus ja hallinto Mikko Mustakallio Purjehduksenopettajat PORY ry Luonnos 13.2.2015 Yhteystiedot: 0400 498 310, mmustakallio@gmail.com

Lisätiedot

Vuokraveneiden katsastukset

Vuokraveneiden katsastukset Vuokraveneiden katsastukset Jari Pietilä Tarkastaja, merenkulku Eteläinen valvontayksikkö Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Mikä on vuokravene? Alle 24 m pitkä huvivene, jota vuokrataan miehitettynä

Lisätiedot

Muutokset ADR- ajolupakoulutuksessa ja -kokeissa 1.7.2011.

Muutokset ADR- ajolupakoulutuksessa ja -kokeissa 1.7.2011. Muutokset ADR- ajolupakoulutuksessa ja -kokeissa 1.7.2011. Vantaa 11.4.2011, Oulu 12.4.2011, Tampere 14.4.2011 Pekka Kärkkäinen ADR- ajolupakokeet ja myönnetyt ajoluvat 2010 Perusajolupa kokeita 4384,

Lisätiedot

Laitesukelluksen liittokouluttaja. Sukeltajaliitto ry,

Laitesukelluksen liittokouluttaja. Sukeltajaliitto ry, Laitesukelluksen liittokouluttaja Sukeltajaliitto ry, 15.12.2018 Sisällys 1. Liittokouluttajan määritelmä... 3 2. Kurssin kouluttajat... 3 3. Noudatettavat standardit ja ohjeet... 3 4. Laitesukelluksen

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT

KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT 31.1.2008 1 SISÄLLYSLUETTELO I Kiinteistöarviointilautakunta 2 1 Lautakunnan tehtävät 2 2 Lautakunnan jäsenet 2 3 Lautakunnan toiminta 2 4 Esteellisyys

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI PÄIVITETTY 16.1.201 KAUSI 201 KURSSIKALENTERI Purjehduskoulu Kesäpurje KURSSIMME KAUDELLA 201 Auktorisoitua koulutusta vuodesta 1999 Auktorisoidut kouluttajat Katsastetut veneet Laajin kurssitarjonta Laadukas

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA 1 HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Hakeutuminen Tiedon kirjaamis- ja siirtolupa Tietojen kirjaamisen on kysytty lupa kyllä ei Tässä henkilökohtaistamissuunnitelmassa olevia tietoja saa antaa valmistavassa

Lisätiedot

Sompion koulun liikuntapainotusluokka

Sompion koulun liikuntapainotusluokka Sompion koulun liikuntapainotusluokka Kohderyhmä Liikuntaluokalle otetaan oppilaita koko Keravan kaupungin alueelta. Ulkokuntalaisia voidaan ottaa vain, jos keravalaisia hakijoita ei ole riittävästi aloituspaikkoihin

Lisätiedot

Metsäalan tutkintotoimikunnat

Metsäalan tutkintotoimikunnat Metsäalan tutkintotoimikunnat 8.2.2012 Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt näyttötutkintojen järjestämisessä Metsäalan tutkintotoimikunnilla on käytössä yhteiset lomakepohjat, jotka ovat

Lisätiedot

Haukilahden venekerhon toimintaohje

Haukilahden venekerhon toimintaohje Haukilahden venekerhon toimintaohje versio 0.3 Toimintaohjeen tarkoitus - saatesanat Toimintaohjeeseen on koottu kerhon toimintaan liittyviä käytäntöjä, jotta kerhon toiminta olisi kuvatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi. Paperittoman ajoneuvon rekisteröintikatsastus ja rekisteröinti

Voimassa: Toistaiseksi. Paperittoman ajoneuvon rekisteröintikatsastus ja rekisteröinti 1 (7) Antopäivä: 28.12.2015 Voimaantulopäivä: 4.1.2016 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: TRAFI/49966/03.04.03.02/2015 Soveltamisala: Rekisteröintitehtävien

Lisätiedot

+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain

+ 3 2 5 } {{ } + 2 2 2 5 2. 2 kertaa jotain Jaollisuustestejä (matematiikan mestariluokka, 7.11.2009, ohjattujen harjoitusten lopputuloslappu) Huom! Nämä eivät tietenkään ole ainoita jaollisuussääntöjä; ovatpahan vain hyödyllisiä ja ainakin osittain

Lisätiedot

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisusta Johanna Rämö, Helsingin yliopisto 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisu on koulusta tuttua, mutta usein sitä tehdään mekaanisesti sen kummempia ajattelematta. Jotta pystytään ratkaisemaan

Lisätiedot

Aiemmin hankitun tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) UEF:ssa

Aiemmin hankitun tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) UEF:ssa Aiemmin hankitun tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) UEF:ssa Kansallinen Bologna-seurantaseminaari Simo. Juvaste ( joensuu.fi ) Sisältö Itä-Suomen Yliopisto (UEF) 2010 AHOT JoY:ssä ja KY:ssä Käynnistämisvaiheet

Lisätiedot

Todistukset ja kansainväliset liitteet

Todistukset ja kansainväliset liitteet Todistukset ja kansainväliset liitteet Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Opetushallituksen todistusmääräys 56/011/2009, muut 1/011/2013 Tutkintotodistukset ammatillisen

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN

NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN NÄYTTÖTUTKINTOJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUKSET JA -SOPIMUSTEN TEKEMINEN Opetushallitus 2001 ISBN 952 13 1064 2 1 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN DNO 70/011/2000 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu 2011 Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle. joka ei ole suorittanut tutkintoon kuuluvia

Lisätiedot

North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt

North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt ! North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt Nämä säännöt on laadittu yhteistyössä Avomeripurjehtijat ry - Havskappseglarna rf. (jäljempänä AMP ) ja Purjeneulomo Niiniranta Oy:n (jäljempänä Sponsori ) kesken

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa

Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa Ulkomailla hankitun sosiaaliohjaajakelpoisuuden tunnustaminen Suomessa 18.1.2012 Yleistä tutkintojen tunnustamisesta Koulutus, tutkinnot ja ammattien sääntely vahvasti kansallisia Tunnustaminen jaetaan

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet 7.2.2013 M.Lahdenkauppi Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle,

Lisätiedot

VTS. VAKUUTUSTUTKINTOTOIMINNAN OHJESÄÄNTÖ Vakuutustutkinto, VTS

VTS. VAKUUTUSTUTKINTOTOIMINNAN OHJESÄÄNTÖ Vakuutustutkinto, VTS VTS VAKUUTUSTUTKINTOTOIMINNAN OHJESÄÄNTÖ Vakuutustutkinto, VTS Sisällys 1 TUTKINNON TOIMEENPANO JA TARKOITUS... 3 1.1 Tutkinnon järjestäjä... 3 1.2 Tutkinnon tarkoitus... 3 2 VAKUUTUSTUTKINTO... 3 2.1

Lisätiedot

Osaamistodistus 2.0 Veijo Wienkoop - TPY Riikka Vacker - OPH. Valtakunnalliset Työpajapäivät #tpy #työpajat #etsivänuorisotyö 12.4.

Osaamistodistus 2.0 Veijo Wienkoop - TPY Riikka Vacker - OPH. Valtakunnalliset Työpajapäivät #tpy #työpajat #etsivänuorisotyö 12.4. Osaamistodistus 2.0 Veijo Wienkoop - TPY Riikka Vacker - OPH Valtakunnalliset Työpajapäivät 10.-11.4.2019 #tpy #työpajat #etsivänuorisotyö 1 / Työpajatoiminnan opinnollistaminen Peter Pahlman Sinikka Maskonen

Lisätiedot

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät 20.-30.3.2017 Sisältö 1.Valmistavan opetuksen tavoite 2.Kenelle opetus on tarkoitettu 3.Opetuksen toteuttamisen eri tavat 4. Resurssit 5.

Lisätiedot

Hakuohje Sammutuslaitteistohenkilöt

Hakuohje Sammutuslaitteistohenkilöt 1 (6) OHJEET SAMMUTUSLAITTEISTOHENKILÖIDEN SERTIFIOINTIA HAKEVILLE HENKILÖILLE Ohjeessa on yleisesti kuvattu sammutuslaitteistohenkilöiden tutkinto- ja sertifiointikäytäntö, sertifioinnin edellytykset

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (5) HAKUOHJE HITSAUSKOORDINOIJAN REKISTERÖINTIÄ HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien rekisteröinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen tahon tekemä pätevyyden arviointi. Jäljempänä

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien

Lisätiedot

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Turun kaupunki Lausunto 23.05.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen Puitesopimus Keski-Suomen työpajoilla tapahtuvaa nuorisoasteen koulutuksena toteutettavaa opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen opintojaksojen suorittamista koskien Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä

Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä Metsäalan näyttötutkintoseminaari 16. - 17.9.2008 Pieksämäellä Päivitetty 22.8.2011 Muistio Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä 1. Arviointi Tutkintotoimikunnille

Lisätiedot

Laatukäsikirja: Purjehduskoulutusjärjestelmä, kouluttajakoulutus ja hallinto

Laatukäsikirja: Purjehduskoulutusjärjestelmä, kouluttajakoulutus ja hallinto Helsinki 2015 Laatukäsikirja: Purjehduskoulutusjärjestelmä, kouluttajakoulutus ja hallinto Mikko Mustakallio Purjehduksenopettajat PORY ry Luonnos 17.1.2015 Tämä luonnos on tarkoitettu PORY:n jäsenten

Lisätiedot

Mikolle jäseniltä tulleet sähköpostit koskien laatukäsikirjan versiota

Mikolle jäseniltä tulleet sähköpostit koskien laatukäsikirjan versiota 25.1.2015 Mikolle jäseniltä tulleet sähköpostit koskien laatukäsikirjan versiota 17.1.2015. Posti 1 Terve Mikko, lukaisin pikaisesti Sakarin lähettämän luonnoksen. En ole lukenut aikaisempaa laatukäsikirjaa,

Lisätiedot

+ + Lapsesta ei ole mitään henkilöllisyyttä tai kansalaisuusasemaa osoittavaa todistusta tai asiakirjaa KAN_1C_100214PP +

+ + Lapsesta ei ole mitään henkilöllisyyttä tai kansalaisuusasemaa osoittavaa todistusta tai asiakirjaa KAN_1C_100214PP + KAN_1C 1 *1169601* KANSALAISUUSHAKEMUKSEN KANSSAHAKIJANA OLEVAN 15-17 -VUOTIAAN LAPSEN LIITELOMAKE Tämä liitelomake on tarkoitettu 15-17 -vuotiaalle lapselle (kanssahakija), jolle haetaan Suomen kansalaisuutta

Lisätiedot

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 )

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Paloinsinööriyhdistys ry, ruotsiksi Brandingenjörsföreningen i Finland r.f., ja kotipaikka on

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Lounais-Suomen Partiopiiri 20.1.2015 Jyri-Petteri Paloposki ja Leena Hongell jyri-petteri.paloposki@partio.fi leena.hongell@partio.fi Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella,

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Kurssin oppimistavoitteet. Heikki Lokki Kurssin suorituksen jälkeen osaat

Kurssin oppimistavoitteet. Heikki Lokki Kurssin suorituksen jälkeen osaat Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen - TVT-ajokortti (3 op) - Tietokone työvälineenä (1 op) - Opiskelutekniikka (2 op) - Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (4 op) Heikki Lokki 24.9.2008 Matemaattis-luonnontieteellinen

Lisätiedot

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

Oppisopimuksia ammattikoululaisille Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Hakuohje Hitsauskoordinoijat 1 (5) HAKUOHJE HITSAUSKOORDINOIJAN SERTIFIOINTIA HAKEVILLE 1. YLEISTÄ Hitsauskoordinoijien sertifioinnin tarkoituksena on mahdollistaa vapaaehtoinen ulkopuolisen sertifiointielimen suorittama pätevyyden

Lisätiedot

Ohjeita tutkinnon järjestäjille

Ohjeita tutkinnon järjestäjille Päivitetty 26.4.2017 Sivu 1 / 6 Vammaistyön tutkintotoimikunta Kehitysvamma-alan ammattitutkinto Kehitysvamma-alan erikoisammattitutkinto Näkövammaistaitojen ohjaajan erikoisammattitutkinto Puhevammaisten

Lisätiedot

LOMITUS JA OSTOPALVELUT

LOMITUS JA OSTOPALVELUT LOMITUS JA OSTOPALVELUT Kilpailutuksesta yleistä ja kysymyksiä sekä vastauksia 21.8.2014 Sysmä LOMITUKSEN OSTOPALVELUT / Miksi kilpailutus? Laki julkisista hankinnoista edellyttää kilpailutusta. Hankintojen

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

Sarjat ja integraalit, kevät 2014

Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Peter Hästö 12. maaliskuuta 2014 Matemaattisten tieteiden laitos Osaamistavoitteet Kurssin onnistuneen suorittamisen jälkeen opiskelija osaa erottaa jatkuvuuden ja tasaisen

Lisätiedot

2 Opintojen kesto ja laajuus

2 Opintojen kesto ja laajuus Wienin yliopisto Fennistiikan BA- opintojen tutkintovaatimukset (epävirallinen, lyhennetty suomennos) Alkuperäiset saksankieliset tutkintovaatimukset on julkaistu Wienin yliopiston ilmoituslehdessä (Mitteilungsblatt

Lisätiedot

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Miksi säännöt tulisi uudistaa? Miksi säännöt tulisi uudistaa? Sisältö 1. Mitä laki sanoo osakaskunnista... 1 2. Lain kanssa ristiriidassa olevat kohdat säännöissä... 2 1) osakaskunnan nimi ja kotipaikka sekä osakaskunnalle kuuluva yhteinen

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖNARVIOINTILAUTAKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖNARVIOINTILAUTAKUNNAN TYÖJÄRJESTYS KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖNARVIOINTILAUTAKUNNAN TYÖJÄRJESTYS Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan sääntöjen 8 :n mukaan lautakunta voi antaa tarkempia ohjeita ja määräyksiä asioiden

Lisätiedot

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi YO-info 15.11.2017 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista: toisen kotimaisen

Lisätiedot

Työkaluja ajokyvyn arviointiin

Työkaluja ajokyvyn arviointiin Työkaluja ajokyvyn arviointiin 23.9.2011 Ajokorttiviranomaisen ja lääkärin yhteistyö ajo-oikeusasioissa Tarkastaja Tero Mäkikyrö Oulun poliisilaitos Lupayksikkö tero.makikyro@poliisi.fi Tausta tieliikennelaista

Lisätiedot

SUIO Opettajakertauskoulutus Kertauskoulu- ja tyyppilennot (Eroavaisuus perehdyttämiskoulutus)

SUIO Opettajakertauskoulutus Kertauskoulu- ja tyyppilennot (Eroavaisuus perehdyttämiskoulutus) Kertauskoulu- ja tyyppilennot (Eroavaisuus perehdyttämiskoulutus) Kertauskoululento vaurioita 2017 ja 2018 johdatuksena asioihin 1. 7. 2017 Kertauskoululento hallinnan menetys 2. 5. 2018 Kertauskoululento

Lisätiedot

Ahotointiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia

Ahotointiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia Helsingin yliopisto Oodi Sivu 1/6 Ahotointiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia 1. Opiskelija on suorittanut HY:ssa monta matematiikan kurssia pääaineessaan ja on siirtynyt uuteen koulutusohjelmaan, jossa

Lisätiedot

Eurooppalainen tietokoneen ajokortti European Computer Driving Licence (ECDL) People with Disabilities. -Erityisryhmien koejärjestelyt-

Eurooppalainen tietokoneen ajokortti European Computer Driving Licence (ECDL) People with Disabilities. -Erityisryhmien koejärjestelyt- Eurooppalainen tietokoneen ajokortti European Computer Driving Licence (ECDL) People with Disabilities -Erityisryhmien koejärjestelyt- EUROPEAN COMPUTER DRIVING LICENCE People with Disabilities - Erityisryhmien

Lisätiedot

b) Määritä myös seuraavat joukot ja anna kussakin tapauksessa lyhyt sanallinen perustelu.

b) Määritä myös seuraavat joukot ja anna kussakin tapauksessa lyhyt sanallinen perustelu. Johdatus yliopistomatematiikkaan Helsingin yliopisto, matematiikan ja tilastotieteen laitos Kurssikoe 23.10.2017 Ohjeita: Vastaa kaikkiin tehtäviin. Ratkaisut voi kirjoittaa samalle konseptiarkille, jos

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Espoon Kipparit ry:n säännöt

Espoon Kipparit ry:n säännöt Espoon Kipparit ry:n säännöt I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Kipparit ry ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. II TARKOITUS JA SEN TOTEUTTAMINEN 2 Yhdistyksen tarkoituksena on: - lisätä

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27)

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27) OPETUSHALLITUS TUTKINTOTOI MIKUNN AT UTBILD NINGSSTYRELSEN E XAME NSKOMMISSIONERNA Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunta (8452) 1.8.2013 31.7.2016 Ohje näyttötutkinnon järjestäjille 11/2015

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje kennelpiireille, pätevyyksien ylläpito

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje kennelpiireille, pätevyyksien ylläpito Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje kennelpiireille, pätevyyksien ylläpito 21.3.2016 2(10) Pätevyyksien ylläpito Pätevyydet -sivun näkyminen ja pätevyyksien ylläpito-oikeus... 3 Pätevyydet -sivun toiminnot...

Lisätiedot

* * A-OSA + + OLE_ADO 1 OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot

* * A-OSA + + OLE_ADO 1 OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot OLE_ADO 1 *1019901* OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka asut Suomessa ja haet oleskelulupaa ulkomailta adoptoitavalle lapselle (kansainvälinen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008 , sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,

Lisätiedot

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt

12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt TAUSTAA Mallisäännöt on palvelu jäsenyhdistyksille Yhdistyslaki muuttunut ja Suomen Ladun säännöt päivitetty kaipaavat päivitystä Mallisääntöjen käyttöönotto helppoa ja halvempaa kuin omien Sääntötyöryhmä

Lisätiedot

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sisällysluettelo VIP Laajennettu raportointi... 3 Luo raportti Laajennetun raportoinnin työkaluilla... 4 Avaa Laajennettu raportointi... 4 Valitse

Lisätiedot

Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin varsinainen Edustajakokous

Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin varsinainen Edustajakokous Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin varsinainen kokous 23.3.2019 Keväällä 2019 on jäseniemme taas aika suunnitella, tavata ja päättää tulevasta toiminnastamme, kun on Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin

Lisätiedot

-Matematiikka on aksiomaattinen järjestelmä. -uusi tieto voidaan perustella edellisten tietojen avulla, tätä kutsutaan todistamiseksi

-Matematiikka on aksiomaattinen järjestelmä. -uusi tieto voidaan perustella edellisten tietojen avulla, tätä kutsutaan todistamiseksi -Matematiikka on aksiomaattinen järjestelmä -uusi tieto voidaan perustella edellisten tietojen avulla, tätä kutsutaan todistamiseksi -mustavalkoinen: asia joko on tai ei (vrt. humanistiset tieteet, ei

Lisätiedot

AOTT: Validoinnin laatutyökalu

AOTT: Validoinnin laatutyökalu 1. Yhteiset eurooppalaiset 1. Validoinnin tarkoituksenmukaisuus 1.1. Validointimenettelyn tavoite on selkeästi kuvattu ja yleisesti tunnustettu 1.2 Validointimenettely on olennainen osa organisaation toimintaa

Lisätiedot

Kannan vektorit siis virittävät aliavaruuden, ja lisäksi kanta on vapaa. Lauseesta 7.6 saadaan seuraava hyvin käyttökelpoinen tulos:

Kannan vektorit siis virittävät aliavaruuden, ja lisäksi kanta on vapaa. Lauseesta 7.6 saadaan seuraava hyvin käyttökelpoinen tulos: 8 Kanta Tässä luvussa tarkastellaan aliavaruuden virittäjävektoreita, jotka muodostavat lineaarisesti riippumattoman jonon. Merkintöjen helpottamiseksi oletetaan luvussa koko ajan, että W on vektoreiden

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

1. Tasavirtapiirit ja Kirchhoffin lait

1. Tasavirtapiirit ja Kirchhoffin lait Kimmo Silvonen, Sähkötekniikka ja elektroniikka, Otatieto 2003. Tasavirtapiirit ja Kirchhoffin lait Sähkötekniikka ja elektroniikka, sivut 5-62. Versio 3..2004. Kurssin Sähkötekniikka laskuharjoitus-,

Lisätiedot

Diploma Supplement A. Tutkintokieli B. Ison pyörän mukaan valmistuvat, joilla ei ole pääainetta

Diploma Supplement A. Tutkintokieli B. Ison pyörän mukaan valmistuvat, joilla ei ole pääainetta Diploma Supplement A. Tutkintokieli B. Ison pyörän mukaan valmistuvat, joilla ei ole pääainetta A. Tutkintokieli Kun opiskelijan tutkinto on rekisteröity Oodiin, tutkintokieli näkyy tutkintotodistuksen

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT

TAUSTAA IIN OPETUSALUEJAON NYKYMALLI TARKASTELUNÄKÖKULMAT Iin kunta SELVITYS UUDESTA OPETUSALUEJAOSTA 1.8.2012 TAUSTAA Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 21.12.2009 päättänyt Iin kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmasta. Vuoden 2010 aikana laadittiin edelliseen

Lisätiedot

Suomessa avomeriveneet: SPV:n Katsastusluokka 2 ORCi EM ja MM (sekä mm. GR): ISAF Offshore Special Regulations: Race Category 3

Suomessa avomeriveneet: SPV:n Katsastusluokka 2 ORCi EM ja MM (sekä mm. GR): ISAF Offshore Special Regulations: Race Category 3 Suomessa avomeriveneet: SPV:n Katsastusluokka 2 ORCi EM ja MM (sekä mm. GR): ISAF Offshore Special Regulations: Race Category 3 Lisäksi huomioitava muutama kohta: ORC Green book Rakenteeseen liittyviä

Lisätiedot

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10

Lisätiedot

LOGIIKKA johdantoa

LOGIIKKA johdantoa LOGIIKKA johdantoa LUKUTEORIA JA TO- DISTAMINEN, MAA11 Logiikan tehtävä: Logiikka tutkii ajattelun ja päättelyn sääntöjä ja muodollisten päättelyiden oikeellisuutta, ja pyrkii erottamaan oikeat päättelyt

Lisätiedot

+ + OLESKELULUPAHAKEMUS TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN SUORITTAMISTA VARTEN

+ + OLESKELULUPAHAKEMUS TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN SUORITTAMISTA VARTEN OLE_TUT 1 *1109901* OLESKELULUPAHAKEMUS TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN SUORITTAMISTA VARTEN Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka haet oleskelulupaa tieteelliseen tutkimukseen tai tutkimushankkeeseen

Lisätiedot