Kotiseutuni Kangasala eväsretki kulttuuriin Pirjo Saloranta, projektikoordinaattori Kuulto-hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotiseutuni Kangasala eväsretki kulttuuriin. 28.1.2013 Pirjo Saloranta, projektikoordinaattori Kuulto-hanke"

Transkriptio

1 Kotiseutuni Kangasala eväsretki kulttuuriin

2 Hankkeen taustaa Kotiseutuni Kangasala eväsretki kulttuuriin on yhtenä toimintakokeiluhankkeena valtakunnallisessa kuntien kulttuuritoimintaa kehittävässä Kuultoprojektissa, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö ja koordinoi Jyväskylän yliopisto. kimus/tutkprojhank/kuulto Kangasalan Kuulto-hanke alkoi syyskuussa 2012 ja päättyy kesäkuussa 2013.

3 Hankkeen merkitys Toimintakokeilun kautta syntyy Hallinnonalojen yhteistyötä kulttuuripalvelujen kehittämisessä Osallisuutta kulttuurin tekemisessä Yhteistoimintaa ja yhdessä tekemistä kohderyhmien välille Ideoita yksilöllisen hiljaisen tiedon kuulemisesta, jakamisesta ja tallentamisesta Uudenlaista yhteisöllisyyttä, kuntalaiset itse osallistuvat kulttuuripalvelujen tuottamiseen Yksilöllistä ikäihmisten elämänkokemuksen arvostusta Perimätiedon jakamista uusien yhteistoimintamallien avulla Kangasalalaista kulttuuria käsittävää materiaalia ja tarinoita kirjallista sekä äänite- ja kuvamateriaalia tallennetaan tarinapankkiin, joka säilyy ja täydentyy jatkossakin. Hankkeella tuetaan kotiseutuidentiteetin vahvistumista

4 Kotiseutuni Kangasala eväsretki kulttuuriin hankkeen tavoitteet Kehittää lasten ja ikäihmisten välistä vuorovaikutusta osallistavan toimintakulttuurin keinoin Vahvistaa kotiseutuidentiteettiä Lisätä kulttuurin monimuotoisuutta uusien yhteistoimintamallien myötä kohderyhmien välille

5 Toiminnan arvoperusta pohjautuu Osallisuuteen Hiljaisen tiedon kuulemiseen, jakamiseen ja tallentamiseen Toiminnan jalkauttamiseen Arjen rikastuttamiseen Yhteisöllisyyden lisäämiseen Luovuuteen ohjaamiseen

6 Hankkeen kohderyhminä lapset ja ikäihmiset Kolme päiväkotia Pikkolan päiväkoti: Mustekalat Rikun päiväkoti: Muurahaiset (Kuhmalahden päiväkoti) Yksi esikouluryhmä Kirkkoharjun koulun esikouluryhmä Neljä ikäihmisten päiväkeskusta Rekola-koto: päiväkeskusasiakkaat Jalmarin koto: päiväkeskusasiakkaat Maijalan palvelukeskus: päivätoiminnan asiakkaat Pentorinteen vanhainkoti, Kuhmalahti: päiväkeskusasiakkaat Rekola-koto, laitoshoitopalvelut Laitoshoidon asiakkaat Yhteistyötä tekevät tahot ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan

7 Yhteistoimintaa ja tekemistä luovilla menetelmillä Tarinankerronta on hankkeen päämenetelmä Toteutetaan sadutusmenetelmällä Hanke käynnistyi tarinapajoilla samanaikaisesti joka kohteessa. Hankkeen aikana on kuusi teemaa, joista kerätään tarinoita. Jokaisen teeman aikana on vähintään yksi yhteistapaaminen kummikohteen kanssa yhteisen tekemisen merkeissä Tarinat muuttuvat kuviksi ja teatteritaiteeksi Ikäihmiset lukevat tarinoitaan lapsille Kuvan tekemisessä käytetään sarjakuvatekniikkaa, skräppäystä ja kuva- ja värityöskentelyä Osa ikäihmisten tarinoista muuttuu lasten tekemänä varjoteatteriesitykseksi Tarina herää eloon -koulutus

8 Tarinnankerronnan teemat Ikäihmisten tarinat 1. Lapsuuteni Kangasala koti, kyläyhteisö, lähijärvet, harjut ym. merkitys ja muistot 2. Koulumuistoni kyläkoulutoiminta, oppiaineet, ym. muistot 3. Kyläkauppani Kangasalla kyläkaupan nimi, sijainti, lähituotteet 4. Miten toimeentulo hoitui? ammatti, työmenetelmät, käsityöt, puhdetyöt 5. Entisajan kulttuuririennot mitä niihin liittyi, missä käytiin? 6. Muistojen arki- ja juhlaruoka mitä kotona tehtiin? perinteet? Tähän mennessä tarinoita on ikäihmisiltä kertynyt 35 Lasten rinnakkaistarinat 1. Asuinympäristöni Kangasala koti, pihapiiri, leikkipaikkani 2. Tulevaisuuden kouluni millainen ja mitä siellä opiskellaan? 3. Minä kaupassa lapsen omia kauppakokemuksia 4. Mikä minusta tulee isona? tulevaisuuden ammattini 5. Mieluisa harrastukseni pelit, leikit lelut 6. Minä leipurina omia kokemuksia leipomisesta / ruuan valmistuksesta Lasten tarinat ovat liittyneet aiheesta työstettyyn kuvaan

9 Koulutukset hankkeen toimesta kuvataiteilija Anitta Toivion taidetoimintakoulutus ikäihmisten ohjaajille kuvataideopettaja, taidemaalari TaM, Maija Torholan kuvataidekoulutus lasten parissa toimiville Tutkija Elina Fonsenin KM, Lto, (Tampereen yliopisto) Sadutuskoulutus hankkeen kaikille toimijoille kuvataiteilija Anitta Toivion taidetyöpaja Rekola-kodossa kuvataiteilija Anitta Toivion taidetyöpaja Maijalan palvelukeskuksessa kuvataiteilija Anitta Toivion taidetyöpaja Jalmarin kodossa kuvataiteilija Anitta Toivion taidetyöpaja Pentorinteen vanhainkodissa.

10 Ikäihmisten taidetoimintatuokiot Mahdollisuus itseilmaisuun Toimii muistojen tunteiden tulkkina Muistot näkyviksi Henkilökohtaisella tasolla eheyttää Vertaistuki / yhteisöllisyys Toimii vuorovaikutuksen välineenä Tärkeintä ei ole lopputulos vaan yksilöllinen prosessi

11 Varjoteatteriprojekti TARINA HERÄÄ ELOON Toteutetaan ikäihmisten tarinoista lasten kanssa. Draamakasvatuksen opettaja Niina Kettunen-Niemi vastaa koulutuksesta. Varjoteatterin työpajat toteutetaan kolmen lapsiryhmän kanssa (Pikkolan päiväkoti, Rikun päiväkoti ja Kirkkoharjun koulu). Lapset tutustuvat varjoteatterin eri muotoihin, valmistavat varjoteatterinukkeja ja harjoittelevat musiikin, tarinan, valon ja varjojen yhdistämistä valmiiksi esitykseksi. Projektia kuvataan tekemisestä valmiisiin esityksiin. Varjoteatteria esitetään ikäihmisten päiväkeskuksissa kevään kuluessa.

12 Tulossa Yhteistyö kulttuurituotantopaja Paku -hankkeen kanssa. Duo Mitrej n monitaiteinen produktio Rekola-kotoon. Kanneltaja Timo Väänäsen ja tanssija-koreografi Päivi Järvisen taideilmaisu pohjautuu improvisaatioon, jossa tila ja tilanne määrittelevät toteutuksen.

13 Talven pakkasista kohti kevättä Tarinankerronta ja taidetoiminta eri teemoista jatkuvat ja teemat vaihtuvat aikataulun mukaan. Yhteistoimintaa lasten ja ikäihmisten välillä toteutetaan joka teeman päätteeksi. Varjoteatteria työstetään lasten kanssa helmi- ja maaliskuussa. Näyttelytoimintaa eri teemoista on myös jatkossa pääkirjaston aulatilassa. Hanke monimuotoisesti esillä kevään Kulttuuritorilla pääkirjastossa. Suunnitteilla oikea eväsretki hankkeen päätteeksi. Palautteen keruu toimijoilta TAK -järjestelmän avulla. Palautetta kerätään myös lapsilta ja ikäihmisiltä. Tarinapankki on hankkeen konkreettinen tuote, johon jatkossa tarinat tallennetaan. Suunnitteilla yhteistyö Valkeakoski-opiston kanssa, ideana Kotiseutuni Kangasala -tarinapiirikerho / tarinaperinteen tallennuskoulutus.

14 Eväsretki kulttuuriin hankkeen uutisointia Sydän-Hämeen Lehti on uutisoinut hankkeesta kaksi kertaa Kangasalan Sanomissa 2 artikkelia Rikun päiväkotilasten ja Rekola-kodon ikäihmisten tutustumistapaaminen Lapsuusteeman näyttely

15 SEURAA HANKETTA BLOGISSA Hankkeen blogi on ajan tasalla oleva tiedotuskanava Lisäksi näyttelytoimintaa kohderyhmien tuotoksista pääkirjaston aulatilassa

16 YHTEYSTIEDOT Pirjo Saloranta Projektikoordinaattori, Kuulto-hanke Kangasalan kunta, kirjasto ja kulttuuripalvelut PL 31 (Käyntiosoite: pääkirjasto, Keskusaukio 2) p