Gynekologia. Kertakäyttöinstrumentit. Gynekologiset näytteenottovälineet. Muut tarvikkeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Gynekologia. Kertakäyttöinstrumentit. Gynekologiset näytteenottovälineet. Muut tarvikkeet"

Transkriptio

1 Gynekologia Kertakäyttöinstrumentit Gynekologiset näytteenottovälineet Muut tarvikkeet

2 Mekalasi Oy Perustamisestaan, vuodesta 1952 lähtien, Mekalasin johtotähtenä on ollut asiakaslähtöinen toiminta. Aikojen alussa tuotevalikoimamme muodostui lähes täysin asiakkaiden toiveiden mukaan tehdyistä tuotteista. Ajat ovat muuttuneet, mutta asiakaslähtöinen ajattelu on säilynyt yrityksemme perusarvona ja valikoimassamme on edelleen tuotteita, jotka perustuvat asiakkaidemme toiveiden toteuttamiseen. Tarjoamme kattavan tuotevalikoiman valitsemillamme toiminta-alueilla, sillä tavoitteenamme on olla kokonaistaloudellisesti hyvä yhteistyökumppani. Merkittävä osa valikoimamme tuotteista tehdään tytäryhtiömme tehtaassa, jonka yhteydessä myös varastomme sijaitsee. Täydennämme valikoimaamme tarkasti valikoitujen ulkomaisten ja kotimaisten toimittajien sertifioiduilla laatutuotteilla. Myyntimme on hajautettu kolmeen eri toimipisteeseen, joten olemme lähellä asiakasta ja aina valmiit palvelemaan. Tyytyväinen asiakaskunta on meille kullanarvoinen ja olemmekin saaneet kiitosta hyvästä ja nopeasta asiakaspalvelusta. Mekalasi on osa taloudellisesti vahvaa konsernia, mikä antaa hyvän perustan pitkäaikaisen asiakassuhteen kehittämiselle. Hyvä asiakkaamme, toivomme, että olet kanssamme kehittämässä yhteistyötämme! Kertakäyttöinstrumentit Kertakäyttöiset gynekologiset instrumentit on valmistettu kirkkaasta läpinäkyvästä polystyreenistä (PS). Se on miellyttävä, ei kylmä ja sen läpinäkyvyys takaa hyvän näkyvyyden Jari Vuorinen toimitusjohtaja 2 Gynekologia Tuotenro Tuote Kohottaja kirkas, tukeva Koko S/M Materiaali PS Pakkaus Spekula, kirkas, anatomisesti muotoiltu, pitkä kädensija Spekula, kirkas, anatomisesti muotoiltu, pitkä kädensija S M PS PS

3 Ankannokka lisäosa S PS 100 käytetään spekulan kanssa Ankannokka lisäosa M PS 100 käytetään spekulan kanssa Ankannokan lukitsin PP 100 helminauha Yksittäinpakatut ankannokat Ankannokka M PS 100 kirkas, anatomisesti muotoiltu, pitkät kädensijat Ankannokka M PS 100 kirkas, anatomisesti muotoiltu, pitkät kädensijat, sis. lukitsimen Ankannokka EASY-SPEC S PS 200 helppo lukitus, valkoinen lukitsin Ankannokka EASY-SPEC S PS 40 helppo lukitus, valkoinen lukitsin Ankannokka EASY-SPEC M PS 200 helppo lukitus, vaaleansininen lukitsin Ankannokka GOSSELIN L PS 200 helppo lukitus, vihreä lukitsin Ankannokka GOSSELIN L PS 40 helppo lukitus, vihreä lukitsin Lukitus yksinkertainen sulkea ja avata Polystyreenin kierrätysmerkki. Lasinkirkas, jäykkä. Ei kestä autoklavointia. Voidaan hävittää polttamalla Gynekologia 3

4 Näytteenottovälineet Cytobrush Plus -näytteenottoharjan hellävarainen harjas kerää erinomaisen näytteen limakalvoilta. Näyte irtoaa harjasta helposti objektilasille ja takaa runsaan ja edustavan näytteen mikroskopointiin. Näytteenottoharjat Cytobrush Plus 195 mm ABS/ nailon/ 10x10/2000 endoserviks-harja solunäytteenottoon ruostumaton teräs Cytobrush Plus 195 mm / Cytobrush Plus 195 mm /1000 Cytobrush Plus Gentle Touch -harja hellävaraiseen näytteenottoon. Helmipääharja on suunniteltu vähentämään verenvuotoa kohdunkaulakanavasta näytteenoton yhteydessä ja siten parantamaan näytteen laatua Cytobrush Plus GT 195 mm ABS/nailon 10x10/ helmipääharja hellävaraiseen ruostumaton teräs solunäytteenottoon Cytobrush Plus GT 195 mm / Cytobrush Plus GT 195 mm / Papa-lastain 205 mm 192/1920 puinen, malli Aylesbury Papa-lastain, muovinen PS-HI 1000 (2 x 500) Pumpulitikku puu/ 50/1000 iso vanupää puuvillavanu Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin kotisivuilta ohjeet laadukkaan papanäytteen ottamiseen; > Osaatko ehkäistä kohdunkaulansyöpää (oik.) > PAPA-näytteenotto 4 Gynekologia

5 Imukyretin käyttöohje Uterobrush -kohtuontelonäytteenottoharjalla saadaan monipuolinen näyte, joka soveltuu sytologisiin-, histopatologisiinja entsymaattisiin analyyseihin Uterobrush -harja 240 mm PP/nailon/ 10/500 steriili yksittäispakkaus ruostumaton teräs Practise better Medicine 3a. 3b. Imukyretit Imukyretillä saadaan runsas ja edustava näyte. Reilu näytteenottoaukko sekä tiivis mäntä varmistaa maksimaalisen näytteensaannin. Mitta-asteikko helpottaa käyttöä, steriili yksittäispakkaus Endorette -imukyretti 282 mm PE-HD/PP 25/500 4 näytteenottoaukkoa Probet-imukyretti 262 mm PP/POM 25/75 1 reilu näytteenottoaukko, jäykkä 4. Gynekologia 5

6 Practise better Medicine Probet kts. s Muut tarvikkeet Kauttamme on saatavana myös muut laadukkaat Gynétics-tuotteet. Katso koko valikoima Steriilit hysterometrit kohdun syvyyden mittaamiseen, 3 paksuutta, yksittäispakattu Tuotenro Tuote Hysterometri 10 Hysterometri 12 Hysterometri 14 Koko 284 mm 290 mm 290 mm Materiaali PE-HD PE-HD PE-HD Pakkaus 25/75 25/75 25/75 Gynéticsin laadukkaat MEA- ja LAL* -testatut inseminaatiokatetrit Katetrissa mitta-asteikko ja pysäytin. * MEA = alkiotestattu, LAL = endotoksiinitestattu 6 Gynekologia Tuotenro Tuote IUI katetri IUI Memo katetri taivutettavissa käyräksi Koko 206 mm 206 mm Materiaali Pakkaus PE-HD/PP PE-HD/PP 25/125 25/125

7 33515 Tutkimuskäsine 30 mm PE 100/5000 kirkas, mikkihiiri Vinyylikäsine, puuteriton M vinyyli 100/ CytoFixx TM -kiinnite 50 ml 10 ponnekaasuton Objektilasi, mattapää 76 x 26 mm lasi 72/ Objektilasi, kirkas 76 x 26 mm lasi 72/ Peitinlasi 24 x 50 mm lasi 100/ Objektilasin kuljetuskotelo 28 x 15 x 80 mm PP lasille Instrumenttien 400 x 300 x 150/50 mm ruostumaton 1 säilytyslaatikko teräs Gynekologia 7

8 Puh , Faksi , Taitto: Mainostoimisto AD-Office Oy Paino: Newprint Oy, 2010

Virtsanäytteenotto. Vacuette -virtsanäytteenottojärjestelmä. Näyteputket ja -pullot. Näytepurkit. Virtsankeräysastiat ja -tarvikkeet.

Virtsanäytteenotto. Vacuette -virtsanäytteenottojärjestelmä. Näyteputket ja -pullot. Näytepurkit. Virtsankeräysastiat ja -tarvikkeet. Virtsanäytteenotto Vacuette -virtsanäytteenottojärjestelmä Näyteputket ja -pullot Näytepurkit Virtsankeräysastiat ja -tarvikkeet Muut tarvikkeet Mekalasi Oy Perustamisestaan, vuodesta 1952 lähtien, Mekalasin

Lisätiedot

Mikrobiologia. Viljelysauvat ja -silmukat. Näytteenottotikut. LBM, nestemäiset kuljetusputket. Bakteerikuljetusputket, Amies-alusta

Mikrobiologia. Viljelysauvat ja -silmukat. Näytteenottotikut. LBM, nestemäiset kuljetusputket. Bakteerikuljetusputket, Amies-alusta Mikrobiologia Viljelysauvat ja -silmukat Näytteenottotikut LBM, nestemäiset kuljetusputket Bakteerikuljetusputket, Amies-alusta Lasi- ja muovitarvikkeet Kuljetus Mekalasi Oy Perustamisestaan, vuodesta

Lisätiedot

Mikrobiologia. Viljelysauvat. Näytteenottotikut. Bakteerikuljetusputket. Viruskuljetusputket. Lasi- ja muovitarvikkeet. Kuljetus

Mikrobiologia. Viljelysauvat. Näytteenottotikut. Bakteerikuljetusputket. Viruskuljetusputket. Lasi- ja muovitarvikkeet. Kuljetus Mikrobiologia Viljelysauvat Näytteenottotikut Bakteerikuljetusputket Viruskuljetusputket Lasi- ja muovitarvikkeet Kuljetus Mekalasi Oy Perustamisestaan, vuodesta 1952 lähtien, Mekalasin johtotähtenä on

Lisätiedot

Virtsanäytteenotto. Vacuette -virtsanäytteenottojärjestelmä. Näyteputket ja -pullot. Näytepurkit. Virtsankeräysastiat ja -tarvikkeet.

Virtsanäytteenotto. Vacuette -virtsanäytteenottojärjestelmä. Näyteputket ja -pullot. Näytepurkit. Virtsankeräysastiat ja -tarvikkeet. Virtsanäytteenotto Vacuette -virtsanäytteenottojärjestelmä Näyteputket ja -pullot Näytepurkit Virtsankeräysastiat ja -tarvikkeet Muut tarvikkeet Mekalasi Oy Perustamisestaan, vuodesta 1952 lähtien, Mekalasin

Lisätiedot

Mikrobiologia. Viljelysauvat ja -silmukat. Näytteenottotikut. LBM, nestemäiset kuljetusputket. Bakteerikuljetusputket, Amies-alusta

Mikrobiologia. Viljelysauvat ja -silmukat. Näytteenottotikut. LBM, nestemäiset kuljetusputket. Bakteerikuljetusputket, Amies-alusta Mikrobiologia Viljelysauvat ja -silmukat Näytteenottotikut LBM, nestemäiset kuljetusputket Bakteerikuljetusputket, Amies-alusta Lasi- ja muovitarvikkeet Kuljetus Mekalasi Oy Perustamisestaan, vuodesta

Lisätiedot

TUOTELUETTELO PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO

TUOTELUETTELO PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO TUOTELUETTELO PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO 2 Mekalasi Oy Terveydenhuolto PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO / TUOTELUETTELO PERUSTERVEYDENHUOLTO Korva-nenä-kurkku (KNK ) s. 4 Lääkkeenanto

Lisätiedot

Gynekologiset instrumentit ja -tarvikkeet

Gynekologiset instrumentit ja -tarvikkeet Osuusmyllynkatu 7, 33700 Tampere Puh. 03 3647215, Faksi 03 3647815 www.otoplug.fi Gynekologiset instrumentit ja -tarvikkeet ANKANNOKAT Pituus Leveys CUSCO-VIRGIN CUSCO-VIRGIN 300-100 75 x 17 mm HB4800

Lisätiedot

YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖ Liite 4. YTHS:n yleisterveyden ja laboratorion tarvikkeiden ja tarveaineiden vuosikulutustietoja vuodelta 2014

YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖ Liite 4. YTHS:n yleisterveyden ja laboratorion tarvikkeiden ja tarveaineiden vuosikulutustietoja vuodelta 2014 YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖ Liite 4 YTHS:n yleisterveyden ja laboratorion tarvikkeiden ja tarveaineiden vuosikulutustietoja vuodelta 2014 Yleisterveyden hoitotarvikkeet ja tarveaineet Kpl Teipit

Lisätiedot

TUOTTEET HAPENANTOON JA ANESTESIAAN. Os.pakk = pienin toim.erä. Oxygen products FI 150706

TUOTTEET HAPENANTOON JA ANESTESIAAN. Os.pakk = pienin toim.erä. Oxygen products FI 150706 TUOTTEET HAPENANTOON JA ANESTESIAAN 1 ANESTESIAMASKIT MEDIPLAST voi tarjota teille laajan valikoiman anestesiamaskeja, joihin saa hyvän otteen ja, jotka istuvat tiiviisti kasvoilla. Silikonimaskit voi

Lisätiedot

EXTENSIONS CATALOG HIUSTENPIDENNYKSET HOITOTUOTTEET TARVIKKEET

EXTENSIONS CATALOG HIUSTENPIDENNYKSET HOITOTUOTTEET TARVIKKEET EXTENSIONS CATALOG HIUSTENPIDENNYKSET HOITOTUOTTEET TARVIKKEET HIUSEXTRA HEINILÄ OY Yrityksemme on toiminut pidennyshiusten ja -tarvikkeiden maahantuojana jo vuodesta 1985 lähtien. Jäsenyytemme kansainvälisessä

Lisätiedot

3. SAUNANOVET. 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy. 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET

3. SAUNANOVET. 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy. 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET 2 3 SISÄLLYSLUETTELO SAUNANOVET 3. SAUNANOVET 4. Economy 5. De Luxe 6. Cozy 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET 15. SUIHKUSEINÄT JA

Lisätiedot

Gynekologiset instrumentit ja -tarvikkeet

Gynekologiset instrumentit ja -tarvikkeet 03 364 7215 otoplug@ 1 / 19 Gynekologiset instrumentit ja -tarvikkeet ANKANNOKAT Pituus Leveys CUSCO-VIRGIN CUSCO-VIRGIN Elcon 300-100 75 x 17 mm HB4800 85 x 17 mm CUSCO-STANDARD CUSCO-SWISS Elcon Elcon

Lisätiedot

Gynekologiset instrumentit ja -tarvikkeet

Gynekologiset instrumentit ja -tarvikkeet Osuusmyllynkatu 7, 33700 Tampere Puh. 03 3647215, Faksi 03 3647815 www.otoplug.fi Gynekologiset instrumentit ja -tarvikkeet ANKANNOKAT Pituus Leveys CUSCO-VIRGIN CUSCO-VIRGIN 300-100 75 x 17 mm HB4800

Lisätiedot

LEIPOMOPAKKAUKSET. Löydä täydellinen pakkaus.

LEIPOMOPAKKAUKSET. Löydä täydellinen pakkaus. LEIPOMOPAKKAUKSET Löydä täydellinen pakkaus. Tuotteesi ansaitsee parhaan pakkauksen Ki-Sal Oy tarjoaa maan monipuolisimman valikoiman korkealaatuisia pakkauksia leipomoille. Etsimme ratkaisut kaikenlaisiin

Lisätiedot

Näytteenoton terminologia; näytteenottovälineet ja astiat

Näytteenoton terminologia; näytteenottovälineet ja astiat Näytteenoton terminologia; näytteenottovälineet ja astiat NMKL- Evira - Tulli -näytteenottokoulutus 19.11.2015 Kristiina Ala-Fossi-Aalto 1 Näytteenotto - Näytteen ottamisessa ja muodostamisessa käytetty

Lisätiedot

PURITAS OY. Tuote-esite MEDIKAALITUOT TEET. EasySampler EasyDrainer BIONIX-kor vatuotteet Sakula Auralis-kor vahuuhtelupussi

PURITAS OY. Tuote-esite MEDIKAALITUOT TEET. EasySampler EasyDrainer BIONIX-kor vatuotteet Sakula Auralis-kor vahuuhtelupussi PURITAS OY Tuote-esite MEDIKAALITUOT TEET EasySampler EasyDrainer BIONIX-kor vatuotteet Sakula Auralis-kor vahuuhtelupussi EasySampler ulostenäytteen kerääjä Ainutlaatuinen patentoitu ulostenäytteen kerääjä,

Lisätiedot

Tuotteet. OneMed Oy PL 10 (Metsäläntie 20), 00321 Helsinki www.onemed.fi. Yhteyshenkilö Wolf-tuotteissa

Tuotteet. OneMed Oy PL 10 (Metsäläntie 20), 00321 Helsinki www.onemed.fi. Yhteyshenkilö Wolf-tuotteissa Tuotteet E-Line-resektoskooppi 4 Saline Bipolaari -resektoskooppi 5 E-Line-kystoskooppi 6 Laserkystoskooppi 7 E-Line-ureterorenoskooppi 8 Princess-resektoskooppi 9 Optiflow-hysteroskooppi 10 Bipotrode-bipolaarielektrodi

Lisätiedot

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia.

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. AGILE ja CS 80 Magneo Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. Agile ja CS 80 Magneo AGILE ja CS 80 Magneo. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia liukuovia Mukavia ja tilaa

Lisätiedot

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri

Lisätiedot

PIKARUOKA- JA KAHVILAPAKKAUKSET. Pakkaus joka menoon.

PIKARUOKA- JA KAHVILAPAKKAUKSET. Pakkaus joka menoon. PIKARUOKA- JA KAHVILAPAKKAUKSET Pakkaus joka menoon. Tuotteesi ansaitsee parhaan pakkauksen Ki-Sal Oy tarjoaa maan monipuolisimman valikoiman tyylikkäitä pakkauksia pikaruuille ja kahvilatuotteille. Etsimme

Lisätiedot

T23293 - KÄÄNTÖVEITSI VYÖPIDIKKEELLÄ

T23293 - KÄÄNTÖVEITSI VYÖPIDIKKEELLÄ Veitset, varaterät... T - PUUKKO RUOSTUMATON TERÄS 0MM... FR11 - SANKO... FR001 - CLASSIC 1... FR00 - CLASSIC... T1989 - PUUKKO RUOSTUMATON 10M GRIP KAHVA... FR918 - DSPL... FR910 - MORAPUUKKO RUOSTUMATON

Lisätiedot

Tuoteperhe parhaimmillaan

Tuoteperhe parhaimmillaan LoFric-perhe Jokaiselle sopiva katetri kaikkiin tilanteisiin Ympäristöystävällinen valinta* Tuoteperhe parhaimmillaan www.lofric.fi Kun joutuu valitsemaan varmasti oikein Riippumatta siitä, mistä syystä

Lisätiedot

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN UUSI TÄYDELLINEN HUURRE BY ARNEG -KYLMÄKALUSTEMALLISTO KÄYTÄ KYLMÄÄ JÄRKEÄ KYLMÄKALUSTEHANKINNOISSA OTA KOKO URAKKA HUURTEELTA Huurre on tunnustettu kylmäalan kokonaisosaaja,

Lisätiedot

MEDIPLAST KNK TUOTTEET

MEDIPLAST KNK TUOTTEET MEDIPLAST KNK TUOTTEET EN Disposable products FI 170515 3 MEDIPLAST KNK TUOTTEET Mediplastin KNK tuotteet ovat johtava kertakäyttöinen valinta kun etsit kattavaa valikoimaa imukärkiä ja kertakäyttöisiä

Lisätiedot

tekniikkaa ja terästä

tekniikkaa ja terästä tekniikkaa ja terästä yritysinfo Tekniikkaa ja terästä Spinea Oy on vuonna 1992 perustettu tekninen tukku- & maahantuontiliike. Asiakaskuntamme koostuu suurista kansainvälisistä yrityksistä pksektorin

Lisätiedot

Pakkauskoko: 10 Alekoodi: 432. Pakkauskoko: 25 Alekoodi: 424. Pakkauskoko: 30 Alekoodi: 424. Pakkauskoko: 5 Alekoodi: 424

Pakkauskoko: 10 Alekoodi: 432. Pakkauskoko: 25 Alekoodi: 424. Pakkauskoko: 30 Alekoodi: 424. Pakkauskoko: 5 Alekoodi: 424 Käsisahat... 2 C1141 - KÄSISAHA 22" 2-LEIKKUU... 2 G324H22R7 - KÄSISAHA RESPECT 22"... 2 G328H22R5 - KÄSISAHA CLASSIC 22"... 2 G229H2211 - KÄSISAHA RAPID 22" 550MM... 2 G321H22R7 - KÄSISAHA EXPRESSO 22"

Lisätiedot

MEDIPLAST KNK TUOTTEET

MEDIPLAST KNK TUOTTEET MEDIPLAST KNK TUOTTEET EN Disposable products FI 160829 MEDIPLAST KNK TUOTTEET Mediplastin KNK tuotteet ovat johtava kertakäyttöinen valinta kun etsit kattavaa valikoimaa imukärkiä ja kertakäyttöisiä tarvikkeita.

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor Ultra Classic Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Classic Uuden sukupolven PP-maaviemäri Uponor Ultra Classic

Lisätiedot

Flocare. Syöttöletkut ja ravinnonsiirtolaitteisto 2014-2015

Flocare. Syöttöletkut ja ravinnonsiirtolaitteisto 2014-2015 Flocare Syöttöletkut ja ravinnonsiirtolaitteisto 2014-2015 Flocare-ravinnonsiirtolaitteisto Annosteltaessa Flocare Infinity -syöttöpumpulla * Flocare Infinity universaali pumppusiirtolaite - ENLock Sopii

Lisätiedot

Tuotenro Ultraäänipesurit ja sterilointilaitteet Hinta (sis. alv 24%)

Tuotenro Ultraäänipesurit ja sterilointilaitteet Hinta (sis. alv 24%) 1/5 Ultraäänipesurit ja sterilointilaitteet Hinta (sis. alv 24%) 32 33 328 310 Ultraäänipesuri 600 ml Soveltuu pienten instrumenttien puhdistukseen. Altaan koko 155 x 95 x 52 mm. Teho 35 W, Taajuus 40

Lisätiedot

VÄLINEET MIKROBIOLOGIAN NÄYTTEIDEN OTTAMISTA, SÄILYTTÄMISTÄ JA KULJETTAMISTA VARTEN JA NIIDEN YLEISET KÄYTTÖOHJEET

VÄLINEET MIKROBIOLOGIAN NÄYTTEIDEN OTTAMISTA, SÄILYTTÄMISTÄ JA KULJETTAMISTA VARTEN JA NIIDEN YLEISET KÄYTTÖOHJEET POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- / 9 VÄLINEET MIKROBIOLOGIAN NÄYTTEIDEN OTTAMISTA, SÄILYTTÄMISTÄ JA KULJETTAMISTA VARTEN JA NIIDEN YLEISET KÄYTTÖOHJEET Sisällysluettelo Sivu Yleistä mikrobiologian näytteenottovälineistä

Lisätiedot

SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ YLEISKANSI

SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ YLEISKANSI NESTEIDEN KÄSITTELY TURVASÄILIÖT & ÖLJYKANNUT OIL SAFE SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ Oil Safe-järjestelmässä on monia etuja öljyn saastumisen

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

Elmatik AS, Türi 9, 11314 Tallinn Estonia tel. +372 650 3875 tel. +372 650 3876 fax +372 655 8019 e-mail: elmatik@elmatik.ee

Elmatik AS, Türi 9, 11314 Tallinn Estonia tel. +372 650 3875 tel. +372 650 3876 fax +372 655 8019 e-mail: elmatik@elmatik.ee Kuidut, kohteesta heijastavat Kuitutyyppi mitat pituudet Kuidun Kuoren Tilausnumero Käyttölämpötila Kärki M3 x 0.5 FR8EBC kuva 1 FR19YBC kuva 2 Kärki M3 x 0.5 FR108BC kuva 3 Kärki M4 x 0.7 FRS84BC kuva

Lisätiedot

Cederroth ainutlaatuinen silmänhuuhtelu!

Cederroth ainutlaatuinen silmänhuuhtelu! Cederroth ainutlaatuinen silmänhuuhtelu! Apu nopeasti saatavilla! Onnettomuuden tapahduttua on ensiarvoisen tärkeää aloittaa silmän huuhtelu heti ensi sekuntien aikana. Cederroth silmänhuuhtelupullo avautuu

Lisätiedot

Pakkauspörssi Oy. kuvasto 2012 2013

Pakkauspörssi Oy. kuvasto 2012 2013 Pakkauspörssi Oy kuvasto 2012 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO PAKKAUSTEIPIT 3 PAINETUT TEIPIT 4 LÄHETYSLISTATASKUT 5 SUUNTA- JA KIIHTYVYYSANTURIT 5 TIP N TELL INDIKAATTORI 5 DROP N TELL INDIKAATTORI 5 AALTOPAHVILAATIKOT

Lisätiedot

YRITYSINFO. Tekniikkaa ja terästä. www.spinea.fi

YRITYSINFO. Tekniikkaa ja terästä. www.spinea.fi teräsluettelo YRITYSINFO Tekniikkaa ja terästä Spinea Oy on vuonna 1992 perustettu tekninen tukku- & maahantuontiliike. Asiakaskuntamme koostuu suurista kansainvälisistä yrityksistä pksektorin laitevalmistajiin

Lisätiedot

Henkilöstön terveys on meille aina etusijalla. TYÖTURVALLISUUS

Henkilöstön terveys on meille aina etusijalla. TYÖTURVALLISUUS Henkilöstön terveys on meille aina etusijalla. Ikaroksen työsuojaimet takaavat käyttömukavuuden, toimivuuden ja turvallisuuden, kuten hyvien suojainten kuuluukin. Kaikki kuulosuojaimet, suojalasit, henkilösuojaimet,

Lisätiedot

Monipuolinen allasvalikoima. sekä keittiöön, että kylpyhuoneeseen!

Monipuolinen allasvalikoima. sekä keittiöön, että kylpyhuoneeseen! Monipuolinen allasvalikoima sekä keittiöön, että kylpyhuoneeseen! Allaskuvasto 2013 SISÄLTÖ RST ALTAAT Revers UUTUUS! 4 Clark UUTUUS! 4 Ariel 6 Tundra 6 Filoslim 8 Matico 10 Vesta 10 Filo Raggiato Mix

Lisätiedot

Henkilöstön terveys on meille aina etusijalla. TYÖTURVALLISUUS

Henkilöstön terveys on meille aina etusijalla. TYÖTURVALLISUUS Henkilöstön terveys on meille aina etusijalla. TYÖTURVALLISUUS Ikaroksen työsuojaimet takaavat käyttömukavuuden, toimivuuden ja turvallisuuden, kuten hyvien suojainten kuuluukin. Kaikki kuulosuojaimet,

Lisätiedot

Minimalistinen, helppohoitoinen muotoilu Yhteensopiva Triomontasennustelineen

Minimalistinen, helppohoitoinen muotoilu Yhteensopiva Triomontasennustelineen NYHET! Hygienic Flush gör det barnsligt enkelt att hålla rent. Hygienic Flush TEKEE PUHTAANAPIDOSTA HELPPOA UUTUUS! hygienic flush YKSINKERTAISEMMIN PUHDASTA FIKSUMMAN HUUHTELUN ANSIOSTA Hygienic Flush

Lisätiedot

Powered by Sempermed.

Powered by Sempermed. Powered by Sempermed. Sempercare Syn-Stretch Synteettinen vaihtoehto Sempercare Edition Pukeva partneri Sempercare Nitrile Erinomainen istuvuus ja tuntoherkkyys Sempercare Nitrile Skin2 Käsine kuin toinen

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

The Scandinavian standard in electrical enclosures.

The Scandinavian standard in electrical enclosures. The Scandinavian standard in electrical enclosures. Yritys Finelcomp Oy on vuonna 1988 perustettu sähkökeskusmekaniikkaa valmistava yritys. Yritys tuottaa ratkaisuja sähkönjakelu- ja telelaitteiden kotelointi-

Lisätiedot

liukuovijärjestelmät

liukuovijärjestelmät 36 UUTTA 2011 Mukava liukuovijärjestelmät Mellanon Mukava on täysin uusi ja innovatiivinen liukuovirunkojärjestelmä, jonka mittamuuntuvuus sekä asentamisen helppous ja nopeus täytyy todeta omin silmin!

Lisätiedot

RT 38275. Sovella -säilytysjärjestelmät Sovella Oy

RT 38275. Sovella -säilytysjärjestelmät Sovella Oy TARVIKETIETO elokuu 2012 voimassa 30.9.2014 asti korvaa RT X76/615-37764 1 (8) RT 38275 521.4 Talo 2000 615 Talo 90 X76 SfB Sovella -säilytysjärjestelmät Sovella Oy Sovella -hyllyjärjestelmän käyttömahdollisuudet

Lisätiedot

GT-sarja. Pienten näytteiden varastointiin nestemäisessä typessä. www.meditale.com

GT-sarja. Pienten näytteiden varastointiin nestemäisessä typessä. www.meditale.com GTsarja Pienten näytteiden varastointiin nestemäisessä typessä www.meditale.com GTsarja Pienten näytteiden varastointiin suunnitellusta GTsarjasta löytyy kahdentyyppisiä säiliöitä erityisen pitkällä säilytysajalla

Lisätiedot

Metallinen kynttilälyhty & Fleecepeitto

Metallinen kynttilälyhty & Fleecepeitto JOULUKUVASTO 2013 2 Story of Meat -pihviveitsisetti Kirjanmuotoiseen laatikkoon pakattuna 4 hyvälaatuista pihviveistä. Yksinkertainen ja klassinen design mahdollistaa niiden helpon yhdistettävyyden muiden

Lisätiedot

TUOTELUETTELO PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO

TUOTELUETTELO PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO TUOTELUETTELO PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO 2 Mekalasi Oy Terveydenhuolto PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO / TUOTELUETTELO PERUSTERVEYDENHUOLTO Korva-nenä-kurkku (KNK ) s. 4 Lääkkeenanto

Lisätiedot

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uusi Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uponorin valikoimiin kuuluvat talotekniset ratkaisut tarjoavat ensiluokkaista käyttömukavuutta, energiatehokkuutta ja erinomaisia mahdollisuuksia hyödyntää

Lisätiedot

VINTTURIT JA TARVIKKEET

VINTTURIT JA TARVIKKEET 50.3.10 Pienet ja kevyet alumiinivintturit WA 50 ja WA 100 Kompakti ja kevyt Suljettu rakenne Hiljainen käytössä Ιtselukkiutuva Kevyt kampivoima Irrotettava kampi Seinäkiinnitys Pintakäsittely: pulverimaalaus

Lisätiedot

Tasoharjat, nylon...120-121. Kone- ja kuppiharjat karalla...123-125. NOVOFLEX - hoonausharjat...132-133. FlexHone-hoonausharjat...

Tasoharjat, nylon...120-121. Kone- ja kuppiharjat karalla...123-125. NOVOFLEX - hoonausharjat...132-133. FlexHone-hoonausharjat... Sisällysluettelo 3. Harjat...117-136 Käsiharjat...118-119 Tasoharjat, nylon...120-121 Puh. (09) 838 6260 www.tkp-toolservice.fi Kaikki hinnat Alv 0% Koneharjat... 119, 122 Kone- ja kuppiharjat karalla...123-125

Lisätiedot

Piharakennukset. Varastot, käymälät ja saunat. Kestää sukupolvelta toiselle

Piharakennukset. Varastot, käymälät ja saunat. Kestää sukupolvelta toiselle Piharakennukset Varastot, käymälät ja saunat Kestää sukupolvelta toiselle Laadukasta puurakentamista 30 vuoden kokemuksella Kortesniemi on vuonna 985 perustettu eteläpohjalainen perheyritys. Yli 30 vuoden

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

Gynekologinen irtosolunäyte (PAPA)

Gynekologinen irtosolunäyte (PAPA) HUSLAB PREANALYTIIKKA PALVELUTUOTANTO, TOIMINTAOHJE Sivu 1(5) Laatija(t): Anna-Stiina Joensuu, Hannele Kangas 6.8.2015 Tarkastaja(t): Susanna Ihalainen, Riitta Pekki 6.8.2015 Hyväksyjä: Tiina Mäki 6.8.2015

Lisätiedot

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA

PUHDASTILA. Piilovetoketju. Pyöreä pääntie, jossa painonappi. Joustavat hihan- ja lahkeensuut. 100650 PUHDASTILAHAALARI, KIRISTYS LAHKEENSUISSA PUHDASTILA 127 PUHDASTILA Merkittävimpiä hiukkaslähteitä puhdastiloissa ovat ihmiset. Ihmisestä irtoaa levossa noin 100 000 hiukkasta minuutissa ja liikkeessä kymmeniä miljoonia hiukkasia minuutissa. Puhdastilaan

Lisätiedot

info(at)multi-avux.com

info(at)multi-avux.com Tuotenro 1 Jalkohoidon instrumentit, kynsileikkurit, sakset, pinsetit, instrumenttiotin, kynnenoikaisutarvikkeet. Manikyyri-pedikyyrihoitosetti Kynsien hoitovälineet kauniissa säilytyskukkarossa. 12 instrumenttia,

Lisätiedot

CoolLine on kestävä jäähdytysratkaisu lämmönsiirtoon. by cooltrade

CoolLine on kestävä jäähdytysratkaisu lämmönsiirtoon. by cooltrade CoolLine on kestävä jäähdytysratkaisu lämmönsiirtoon by cooltrade by cooltrade CoolLine by Cooltrade CoolLine -tuotteet edustavat uuden sukupolven lamellilämmönsiirtimiä laadukkaasti, luotettavasti ja

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

Bellovac Exudrain Abdovac

Bellovac Exudrain Abdovac Bellovac Exudrain Abdovac Haavaimut Täydellinen tuotevalikoima kaikkiin indikaatioihin ja tarpeisiin Hellävarainen ja oikea imuteho Matala alipaine on oikea valinta Matalalle alipaineelle ei nykyään ole

Lisätiedot

RHINOLOGISET TUOTTEET

RHINOLOGISET TUOTTEET 1 / 5 RHINOLOGISET TUOTTEET Nenän sisäinen lastoitus, fluoroplastia Kaksiläppäinen lasta, tukee nenän väliseinää Muovi estää kiinnikkeitä Valmiit reiät ompeleille Hyväksi havaittu muoto Steriilisti käyttövalmiiksi

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

Kuvantamisen tarvikkeet

Kuvantamisen tarvikkeet Kuvantamisen tarvikkeet Ultraäänitarvikkeet PARKER, CERACARTA, SONY, MITSUBISHI Aquasonic 100 -ultraäänigeeli Eco Supergel -ultraäänigeeli Amerikkalainen Parker Aquasonic 100 on alan standardi ja maailman

Lisätiedot

sdasd Aquacel Ag Hydrofiber - vahvistettu nauha 2cm x 45cm, 5 kpl/pkt - TARJOUS TARJOUS - VARASTOSSA 2 KPL Ensihoito - terveys - turvallisuus

sdasd Aquacel Ag Hydrofiber - vahvistettu nauha 2cm x 45cm, 5 kpl/pkt - TARJOUS TARJOUS - VARASTOSSA 2 KPL Ensihoito - terveys - turvallisuus CV-403771_dc Hydrofiber - vahvistettu nauha 2cm x 45cm, 5 kpl/pkt - TARJOUS TARJOUS - VARASTOSSA 2 Hydrofiber - vahvistettu nauha 2cm x 45cm, 5 kpl/pkt. Aquacel Ag - sidoksessa ORP-XXXXXX APLS Floor Guard

Lisätiedot

Cederroth Ensiaputuotteet Uutuudet 2019

Cederroth Ensiaputuotteet Uutuudet 2019 Cederroth Ensiaputuotteet Uutuudet 2019 Agenda 1. UUTUUS: Cederroth Haavanhoitoautomaatti 2. UUTUUS: Cederroth Haavanhoitoautomaatti BLUE 3. Cederroth Soft-laastarin muutokset 4. UUTUUS: Cederroth Burn

Lisätiedot

PATENTOIDUT CE-MERKITYT KAICLEAN PESUHARJAT

PATENTOIDUT CE-MERKITYT KAICLEAN PESUHARJAT PATENTOIDUT CE-MERKITYT KAICLEAN Monipuolinen valikoima Uudelleen käytettäviä sekä kertakäyttöisiä Korkealaatuisista kestävistä materiaaleista valmistettuja Osassa varren materiaalina titaaniseos, joka

Lisätiedot

Kosketuksessa mukana...

Kosketuksessa mukana... Kosketuksessa mukana... ADVENTA Health on osa ADVENTA Groupia. ADVENTA Health valmistaa vuosittain 250 milj. paria leikkauskäsineitä ja 2,5 miljardia kappaletta tutkimuskäsineitä. ADVENTA Health toimii

Lisätiedot

Telko Oy. Kalle Kettunen, toimitusjohtaja

Telko Oy. Kalle Kettunen, toimitusjohtaja Telko Oy Kalle Kettunen, toimitusjohtaja Pääomamarkkinapäivä 19.1.2010 1 Telko on teollisuuden raaka-aineiden asiantuntija Keskittyy muoviraaka-aineisiin sekä teollisuuskemikaaleihin B to B -asiakkaille

Lisätiedot

Teknisten muovien hinnasto

Teknisten muovien hinnasto Teknisten muovien hinnasto Sisällysluettelo Materiaali Sivu Hitsauslangat PE 1 PP 2 PVC 3 PVDF 4 ECTF-E 4 PFA 4 FEP 4 Levyt PA 5 PC 6-7 PE100 8 PE-HD 8-9 PE1000 10 PE1000 10 PE500 11 PET 12 PMMA 13 POM

Lisätiedot

Muovitehdas ABSO Oy. PL 1, Minkinkatu 2, 20760 PIISPANRISTI p. (02) 284 4700, f. (02) 242 5050. www.abso.fi abso@netti.fi

Muovitehdas ABSO Oy. PL 1, Minkinkatu 2, 20760 PIISPANRISTI p. (02) 284 4700, f. (02) 242 5050. www.abso.fi abso@netti.fi Muovitehdas ABSO Oy PL 1, Minkinkatu 2, 20760 PIISPANRISTI p. (02) 284 4700, f. (02) 242 5050 www.abso.fi abso@netti.fi ABSO-muovi Rakentamiskiinnikkeet ja muut tarvikkeet ABS Kestävää laatua sokkelista

Lisätiedot

TARVIKETIETO tammikuu 2013 voimassa 29.2.2015 asti korvaa RT X74/612-37855 1 (8)

TARVIKETIETO tammikuu 2013 voimassa 29.2.2015 asti korvaa RT X74/612-37855 1 (8) RT CAD -kirjastot TARVIKETIETO tammikuu 2013 voimassa 29.2.2015 asti korvaa RT X74/612-37855 1 (8) RT 38334 55 Talo 2000 612 Talo 90 X74 kylpyhuonevarusteet SfB Kylpyhuonevarusteet Smedbo AB Smedbo AB

Lisätiedot

Aptima Multitest Swab Specimen Collection Kit

Aptima Multitest Swab Specimen Collection Kit Multitest Swab Specimen Collection Kit Aptima Käyttötarkoitus Aptima Multitest Swab Specimen Collection Kit (Aptima Multitest Swab Specimen Collection Kit - näytteenottosarja) on tarkoitettu käytettäväksi

Lisätiedot

KOTI KUVASTAA PERSOONAASI, MIKSI SIIS ET VALITSISI JOTAIN ERITYISTÄ?

KOTI KUVASTAA PERSOONAASI, MIKSI SIIS ET VALITSISI JOTAIN ERITYISTÄ? -HELAT 2012 s. 1 s. 2 KOTI KUVASTAA PERSOONAASI, MIKSI SIIS ET VALITSISI JOTAIN ERITYISTÄ? AM Security Oy:n tuotevalikoimaan kuuluu lähes 15 000 turvallisuus- ja lukitusalan tuotetta, niin kiinteistön

Lisätiedot

Perusta laatuun. www.sahkojokinen.fi. Valikoimastamme löytyvät laadukkaat betoniperustukset kaikille metallipylväille, mastoille ja putkille.

Perusta laatuun. www.sahkojokinen.fi. Valikoimastamme löytyvät laadukkaat betoniperustukset kaikille metallipylväille, mastoille ja putkille. Perusta laatuun Valikoimastae löytyvät laadukkaat betoniperustukset kaikille metallipylväille, mastoille ja putkille. www.sahkojokinen.fi Yli miljoona valmistamaae betonijalustaa kannattaa erilaisia pylväitä

Lisätiedot

Myös teollisuuden työntekijät ansaitsevat kuluttajatasoiset laadukkaat, tehokkaat ja hellävaraiset hygieniatuotteet HENKILÖHYGIENIA

Myös teollisuuden työntekijät ansaitsevat kuluttajatasoiset laadukkaat, tehokkaat ja hellävaraiset hygieniatuotteet HENKILÖHYGIENIA Myös teollisuuden työntekijät ansaitsevat kuluttajatasoiset laadukkaat, tehokkaat ja hellävaraiset hygieniatuotteet HENKILÖHYGIENIA Ihoongelmat teollisuusympäristössä ovat usein ehkäistävissä valitsemalla

Lisätiedot

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO [ 094 ] 06 ANOSKOOPIT JA PROKTOSKOOPIT Instrumenttipää HEINE UniSpec putkille Valaisu kuituvalokaapelilla ja projektorilla, lamppukädensijalla

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

Pisla HTT Tuo lämpöä kotiin.

Pisla HTT Tuo lämpöä kotiin. Pisla HTT Tuo lämpöä kotiin. Ei ole sama, mikä luukku tulisijassa on. Pislan HTT-luukku on aina varma ja turvallinen valinta. PISLA HTT TULISIJATUOTTEET SUUNNITELTU TOIMIMAAN KOTONASI Tulisijat luovat

Lisätiedot

Flexi buffet-linjastot

Flexi buffet-linjastot Flexi buffet-linjastot electrolux Flexi system 3 Uudet Flexi buffet-linjastot: joustavat ratkaisut aamiaisesta illalliseen Kahvilat ja ravintolat: Ihanteellinen ratkaisu ympäristöihin, joissa vaaditaan

Lisätiedot

APU-TUOTE KYLPYHUONEET

APU-TUOTE KYLPYHUONEET APU-TUOTE KYLPYHUONEET SKANDINAAVISTA SUUNNITTELUA, TEKNISTÄ OSAAMISTA JA HELPPOKÄYTTÖISYYTTÄ www.aputuote.fi ROPOX SWING PESUALLAS JA TELAKKA Altaan muoto, liikkuvuus ja koko varmistavat, että istuvalla

Lisätiedot

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Tuotetieto kesäkuu 2014 voimassa 31.7.2016 asti 1 (6) RT 38529 176.16 Talo 2000 275.16 Talo 90 X51 SfB D85 Hoito- ja huoltokoodi Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Flaaming Oy on Suomen johtavia

Lisätiedot

Flocare. Syöttöletkut ja ravinnonsiirtolaitteisto

Flocare. Syöttöletkut ja ravinnonsiirtolaitteisto Flocare Syöttöletkut ja ravinnonsiirtolaitteisto Flocare-ravinnonsiirtolaitteisto Annosteltaessa Flocare Infinity -syöttöpumpulla * Flocare Infinity universaali pumppusiirtolaite - ENLock Sopii suoraan

Lisätiedot

3M Teollisuuden kuluttajatuotteet

3M Teollisuuden kuluttajatuotteet 3M Teollisuuden kuluttajatuotteet Tilaukset: Virpi Harju Puh 09 5252 333 Fax 08001 3333 veloituksetta Katri Väisänen Puh 09 5252 306 Fax 08001 3333 veloituksetta Myynti: Jari Hämäläinen Puh 09 5252 577

Lisätiedot

CEDERROTH ENSIAPUTUOTTEET UUTUUDET

CEDERROTH ENSIAPUTUOTTEET UUTUUDET ENSIAPUTUOTTEET UUTUUDET HAAVANHOITOAUTOMAATTI Kaikki mitä tarvitset pienten haavojen hoitoon Uutuus! Tuotteet säilyvät kannen alla kosteudelta ja lialta suojassa Laastarit, haavapyyheet ja Soft laastari

Lisätiedot

Information Technology Solutions

Information Technology Solutions EXELLOX Led-katuvalot EXELLOX-led-valaisinten suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota ympäristönsuojelu- ja energiansäästönäkökohtiin. Nämä näkökohdat korostuvat erityisesti seuraavissa seikoissa:

Lisätiedot

Mikrobiologia. Näytteenottotikut. LBM, nestemäiset kuljetusputket. Bakteerikuljetusputket. Kuljetus ja säilytys. Viljelysauvat ja -silmukat

Mikrobiologia. Näytteenottotikut. LBM, nestemäiset kuljetusputket. Bakteerikuljetusputket. Kuljetus ja säilytys. Viljelysauvat ja -silmukat Mikrobiologia Näytteenottotikut LBM, nestemäiset kuljetusputket Bakteerikuljetusputket Kuljetus ja säilytys Viljelysauvat ja -silmukat Muovi- ja lasituotteet GENSPEED -testimenetelmä Biolife Italiana Mekalasi

Lisätiedot

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN

TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN TARVIKKEET BETONIPUMPPUIHIN RAUTAKATU 10 21110 NAANTALI puh: 02-435 2011 fax: 02-435 2101 naasky@naasky.fi www.naasky.fi BETONILETKUT Meiltä saat laadukkaat pumppausletkut haluamillasi mitoilla. Naasky

Lisätiedot

Instrumentit. Atula anatominen lehtiatula (CA01003) Medicon Adson anatominen lehtiatula. Myyntiyksikkö. Atula anatominen suora 13 cm (CA01006)

Instrumentit. Atula anatominen lehtiatula (CA01003) Medicon Adson anatominen lehtiatula. Myyntiyksikkö. Atula anatominen suora 13 cm (CA01006) Instrumentit Instrumentit Atula anatominen lehtiatula (CA01003) Adson anatominen lehtiatula 75770 12 cm 1 kpl 06.20.12 013860 Atula anatominen suora 13 cm (CA01006) atula anatominen, standard 75746 13

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

Osat eivät ole alkuperäisiä ja osien tyyppinumerot ovat viitteellisiä ja vertailua varten.

Osat eivät ole alkuperäisiä ja osien tyyppinumerot ovat viitteellisiä ja vertailua varten. Hinnat sisältävät ALV:N Osat eivät ole alkuperäisiä ja osien tyyppinumerot ovat viitteellisiä ja vertailua varten. Varaosanumero Hinnat sisältävät ALV:N TF360 keskuskappale KCA640 105 / kpl TF360 keskuskappaleen

Lisätiedot

Pyöreä TIC-TAC rasia. Kilven muotoinen makeisrasia. Purkkapakkaus 12kpl. Pyöreä makeisrasia. Suklaakalenteri. Kolmion muotoinen makeisrasia

Pyöreä TIC-TAC rasia. Kilven muotoinen makeisrasia. Purkkapakkaus 12kpl. Pyöreä makeisrasia. Suklaakalenteri. Kolmion muotoinen makeisrasia Kilven muotoinen makeisrasia Koko: 1,6*6,9*5,2 cm Sis. 26g piparminttumakeisia Värit: hopea ja valkoinen Toimitusaika n2 viikkoa hyväksytystä vedoksesta. Pyöreä TIC-TAC rasia Koko: Ø5*1.6cm Sis. 20g aitoja

Lisätiedot

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 03 [ 065 ] HEINE laryngoskoopit Classic+ Macintosh Classic+ Miller Classic+ WIS Classic+ Paed Modular+ Macintosh Modular+ Miller FlexTip+

Lisätiedot

JÄÄKAAPIT 600 L ELECTROLUX BENEFIT-LINE

JÄÄKAAPIT 600 L ELECTROLUX BENEFIT-LINE Electroluxin Benefit-sarjan jää/pakastekaapit tarjoavat suuren valikoiman erilaisia kaappeja kylmäsäilytykseen GN mitoituksella. Päämateriaalina on ruostumaton AISI 304 teräs ja kapasiteetti tämän esitteen

Lisätiedot

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO [ 082 ] 04 DELTA 20 PLUS HEINE DELTA 20 Plus dermatoskooppi LED-valaisu HEINE-laadulla (HQ) LED HQ Dermatoskooppiseen tutkimukseen

Lisätiedot

Hinnat sisältävät 1-4-värin digipainatuksen. Ei aloituskulua. Kysy myös muita kokoja ja määriä Kiitos mielenkiinnosta Hinnat sis alv 24 %.

Hinnat sisältävät 1-4-värin digipainatuksen. Ei aloituskulua. Kysy myös muita kokoja ja määriä Kiitos mielenkiinnosta Hinnat sis alv 24 %. Rintanapit edullisesti ja nopeasti Nimituotteesta. Rintanapit valmistetaan kestävästä alumiinista ja niissä on hakaneulakiinnitys. Tilaa samaa kokoa useammalla eri teemalla / painatuksella Hinnoittelemme

Lisätiedot

PARASTA PARODONTOLOGIAA

PARASTA PARODONTOLOGIAA PARASTA PARODONTOLOGIAA Ergonominen ja helppokäyttöinen ultraäänilaite LM-PowerHand luo miellyttävät puitteet toimenpiteille niin käyttäjän kuin potilaankin näkökulmasta. Laitteen edistyksellinen elektroniikka

Lisätiedot