Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Esityslista 18/2011 1 (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 16.08.2011"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (8) Kaupunkisuunlautakunta 2 Lausunto johdinautoliikenteen hankeselvityksestä HEL T Päätösehdotus Tiivistelmä Kaupunkisuunlautakunta päättänee antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Johdinautoliikenne vaikuttaa hankeselvityksen perusteella periaatteessa mielekkäältä joukkoliikennemuodolta. Uuden liikennemuodon käyttöönottoon liittyy kuitenkin väistämättä epävarmuustekijöitä, haittoja ja kokonaisharkinnan tarvetta. Helsingin seudun joukkoliikennelinjasto tulee muuttumaan huomattavasti lähitulevaisuudessa. Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaisesti tavoitteena on lisätä merkittävästi sähköisen raideliikenteen osuutta seudun joukkoliikenteessä. Samalla bussilinjastoa kehitetään. Helsingin kantakaupunkiin liittyvien uusien kaupunginosien rakentaminen muuttaa myös osaltaan kantakaupungin joukkoliikennettä ja on kasvattamassa raitioliikenteen roolia. Tulevaisuuden linjastosta ei vielä ole riittävän selkeää käsitystä. Tässä tilanteessa johdinautojärjestelmään investoiminen ei ole tarkoituksenmukaista. Sähköinen ajoneuvotekniikka kehittyy tällä hetkellä erityisen nopeasti. Lähivuosina on odotettavissa yhä enemmän kansainvälisiä kokemuksia hybridi- ja sähköbussiliikenteestä. Kokemusten pohjalta on mahdollista muodostaa varmempi kuva sähköisen ajoneuvotekniikan tulevasta kehityksestä. Tältä osin ajankohta on huono pitkäaikaisten sähköisten infrastruktuuri- ja kalustoinvestointien kannalta. Tässä tilanteessa tarkoituksenmukaisimmalta ratkaisulta vaikuttaa resurssien sijoittaminen nykyisen joukkoliikenneverkon kehittämiseen. Bussilinjaston selkeyttäminen ja runkolinjojen perustaminen ovat hyviä lähtökohtia myös mahdolliselle myöhemmälle johdinautojen käyttöönotolle. Samalla on syytä kehittää bussien ja raitiovaunujen työnjakoa, jotta raitioliikenteellä hoidettaisiin raskaimmin kuormitetut runkolinjat. Riittävä kokonaisnäkemys bussi- ja raitiovaunuverkkojen tulevasta kehityksestä on edellytys tuleville investoinneille. Johdinautoliikenteen käyttöönotto lähivuosina sitoisi huomattavasti rajallisia liikenteen ja katutilan suunresursseja sekä vaikeuttaisi suurten erikoiskuljetusten hoitamista. Varsinkin uusiin kaupunginosiin kaupunkisuun@hel.fi FI

2 Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (8) Kaupunkisuunlautakunta Lausunto liittyvät raitioliikenteen laajentumishankkeet ja Pisara-rataan liittyvät pintaliikennesuunnitelmat edellyttävät osin samoja resursseja. Kun huomioidaan edellä olevat tekijät ja kuntatalouden odotettavissa oleva kehitys, ei johdinautoliikenteen käynnistämiselle lähivuosina näytä olevan riittäviä edellytyksiä. Johdinautoliikenteen käynnistämistä voidaan harkita uudelleen, kun joukkoliikennelinjaston ja sähköisen ajoneuvotekniikan tulevaisuudennäkymistä on selkeämpi käsitys. Johdinautolinjaston toimivuus Kantakaupungissa on nykyisin erittäin paljon bussiliikennettä. Vilkasta bussiliikennettä on vaikeaa suosia liikenteen ohjauksessa ja linjastoa on paikoitellen vaikeaa hahmottaa. Osalla linjoista liikennöinti on jatkuvasti epäsäännöllistä. Tavoitteena onkin korvata bussiliikennettä kantakaupungissa sekä raitioliikenteellä että raskaaseen raideliikenteeseen perustuvalla liityntäliikenteellä. Parhaillaan selvitetään myös bussiliikenteen selkeyttämistä perustamalla runkolinjoja. Nykytyyppisen linjaston vakioiminen kantakaupungissa infrastruktuuriinvestoinneilla ei ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista. Luotettavuudeltaan ja nopeudeltaan heikoille linjoille ei myöskään kannata sijoittaa pääomakustannuksiltaan busseja kalliimpia johdinautoja. Heikkojen linjojen kehittäminen edellyttää lähes väistämättä infrastruktuuri-investointeja, joita ei ole huomioitu johdinautoliikenteen perustamiskustannuksissa. Kehitys näyttää vievät kohti runkolinjoja, joten tulevaisuudessa edellytykset johdinautoliikenteen perustamiselle todennäköisesti parantuvat. Kalliiden ja kaupunkikuvallisesti hankalien risteämisten välttämiseksi johdinautoliikennettä ei kannattane tuoda Rautatientorin ja Kampin väliselle reitille Kaivokadulle ja Simonkadulle. Länsimetron ja Laajasalon raideyhteyden toteutuessa tälle osuudelle jää hyvin vähän bussiliikennettä. Linjalta toiselle siirtyessään johdinautot voivat kulkea Rautatientorilta Kamppiin apuvoimalla. Vastaavasti johdinautoliikenteen tuominen ruuhkaisille ja kaupunkikuvallisesti herkille Esplanadeille ei vaikuta perustellulta eikä sitä esitetäkään linjastovaihtoehdon A lopullisessa versiossa. Johdinautolinjaston ulottuminen esikaupunkialueille tuottaa jonkin verran vaikeuksia erikoiskuljetusreittien kannalta. Johdinautojen ajolangoille saatetaan tarvita poikkeuksellisia ratkaisuja erikoiskuljetusten turvaamiseksi. Osittain samoja vaikeuksia joudutaan ratkaisemaan myös Raide-Jokerin toteuttamisen yhteydessä. kaupunkisuun@hel.fi FI

3 Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (8) Kaupunkisuunlautakunta Kaupunkikuvalliset vaikutukset Johdinautolinjastovaihtoehtojen A ja B keskeiset linjat kulkevat Valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY 2009) sekä yleiskaavan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen läpi. Kaikki suun edellyttää näillä alueilla erityistä huolellisuutta. Johdinautot tarvitsevat kaksi ajojohtoa suuntaa kohden. Linjojen erkaantumis- ja ohituspaikoissa tarvitaan ajojohtoihin sijoitettavia vaihteita. Ajojohtojen ripustus erityisesti kaarteissa on lisäksi raitiovaunujen ajojohtojen ripustusta tiheämpi, koska johdinautojen ajojohdon on oltava tarkemmin kaarteen muotoinen. Suoralla johdinautojen ajojohtojen pylväsväli on sama kuin raitioteillä. Esitetty johdinautolinjasto kulkee useiden kaupunkikuvallisesti arvokkaiden ja herkkien alueiden läpi. Monilla näistä alueista on jo vakiintuneet raitioteiden ajojohdot. Johdinautot edellyttäisivät näiden rinnalle huomattavia lisärakenteita. Erityisesti johdinautojen ajojohtovaihteet ovat kaupunkikuvallisesti raskaita. Yksityiskohtina voidaan erottaa mm. Pitkäsilta, johon ei voida sijoittaa uusia kannatintolppia, Esplanadin puisto sekä Senaatintori (linja 16), jotka tulisi toteuttaa siten, että johdinauto kulkee väliaikaisesti ilman ajojohtoja. Hankeselvityksessä on esitetty uuden syöttöaseman sijoittamista Punavuoreen. Syöttöasemat tulisi kantakaupungissa tehdä maanalaisina ratkaisuina. Myös esikaupunkialueilla syöttöasemien suunun ja kaupunkikuvalliseen ilmeeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Sähkön siirto syöttöasemista ajojohtoihin on myös kaupunkikuvalliselta kannalta vaativa suunkohde. Hankeselvityksessä on tuotu esille mahdollisuus käyttää kaksinivelisiä johdinautoja. Näin pitkät johdinautot tuottaisivat hankaluuksia pysäkkijärjestelyissä pitenevien pysäkkialueiden vuoksi. Kustannukset ja hyödyt Johdinautojen kaltaisen uuden liikennemuodon käyttöönottoon sisältyy väistämättä runsaasti epävarmuuksia. Epävarmojen tekijöiden osalta hankeselvityksessä on käytetty parhaita saatavilla olevia arvioita ja tehty herkkyystarkasteluja. Hankeselvityksen keskeisiä oletuksia ovat johdinautolinjojen 5 % vastaavia dieselbussilinjoja suurempi matkustajamäärä ja 2 % vastaavia dieselbussilinjoja suurempi nopeus. Matkustajamäärän kasvun osalta on tehty herkkyystarkastelu. Jos matkustajamäärä ei kasva tai kasvu ei ole siirtymää henkilöautoliikenteestä, hyötykustannussuhde on 1,6. Toteutumatta jäävät silloin lisälipputulot kaupunkisuun@hel.fi FI

4 Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (8) Kaupunkisuunlautakunta (matkustajahyötyjen osa), onnettomuuskustannusten säästö ja osa ympäristökustannusten alentumisesta. Myös 2 % nopeutumisoletus on epävarma. Johdinautot kiihtyvät dieselbusseja paremmin varsinkin mäkisessä maastossa ja kaksi vetävää akselia helpottavat pysäkeiltä lähtemistä talvella. Muun liikenteen seassa nopeampi liikennöinti on kuitenkin vaikeaa. Liikennöinnin nopeutuminen on saavutettavien hyötyjen kannalta välttämätöntä niveljohdinautojen harvemman vuorovälin aiheuttamien haittojen välttämiseksi. Jos johdinautot eivät ole vastaavia dieselbusseja nopeampia, menetetään matkustajien aikasäästöt. Johdinautojen liikennöinti on hankeselvityksen linjastoilla hieman kalliimpaa kuin dieselbussien liikennöinti. Liikennöintikustannukset alentuvat linjastolla A raitiolinjan 1/1A lakkauttamisen takia. Jos raitiolinjaa 1/1A ei lakkauteta, liikennöintikustannukset kasvavat. Vaihtoehdossa A esitetyt johdinautolinjan 14B ja dieselbussilinjan 16 jatkeet Hernesaareen ovat yhteensä kalliimpia liikennöidä kuin vertailuvaihtoehdon raitiolinja 6 Hernesaareen. Johdinautoille arvioitu infrastruktuuri-investointi on sen sijaan merkittävästi pienempi. Johdinautojen liikennöintikustannukset on arvioitu keskieurooppalaisten tietojen ja nykyisen bussiliikenteen kustannusten pohjalta. Lähinnä kuljettajien palkkakustannuksista koostuva tuntikustannus on arvioitu samaksi kuin bussiliikenteessä. Johdinautojen kuljettaminen vaatinee erikoiskoulutusta. Jos kuljettajakustannukset asettuvat lähemmäksi raideliikenteen erikoiskoulutettujen kuljettajien kustannuksia kuin bussiliikenteen kustannuksia, johdinautojen liikennöintikustannukset ovat arvioituja suuremmat. Tekninen kehitys Hankeselvitystä laadittaessa arvioitiin, että johdinautoa teknisesti varmempia ja elinkaarikustannuksiltaan edullisempia sähköisiä linjaautojärjestelmiä ei ole nähtävissä lähitulevaisuudessa. Hybridi- ja sähköajoneuvot kehittyvät kuitenkin tällä hetkellä nopeasti. Johdinautojen vaatiman infrastruktuurin kuoletusajaksi on laskettu normaalin käytännön mukaisesti 30 vuotta. Kilpailevien teknologioiden kehitystä on tällä hetkellä erityisen vaikeaa arvioida näin pitkälle. Hybridibusseja on jo laajasti käytössä useissa maissa. Esimerkiksi Lontoossa on tavoitteena siirtyä lähivuosina ostamaan ainoastaan hybridibusseja. Suomessa hybridibusseja on käytössä Turussa ja Helsingissä ensimmäiset hybridibussit saadaan käyttöön vuoden 2012 alussa. Hybridibussien liikennöinti on kalliiden hankintakustannusten takia toistaiseksi huomattavasti kalliimpaa kuin johdinautojen kaupunkisuun@hel.fi FI

5 Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (8) Kaupunkisuunlautakunta Esittelijä Lausuntopyyntö Hankeselvitys liikennöinti. Sarjatuotanto todennäköisesti laskee hybridibussien hintoja lähivuosina, jolloin niiden kilpailukyky paranee. Akku- ja superkondensaattoritekniikan kehittyessä hybridibusseilla voidaan jatkossa kulkea yhä pidempiä osuuksia varastoidulla energialla. Koekäytössä on myös ratkaisuja, joissa superkondensaattoreita ladataan pysäkeillä oltaessa. Uutena vaihtoehtona kiskokalustovalmistaja Bombardier on esittänyt kaikille ajoneuvoille soveltuvaa langatonta induktiivista latausta kadun alta, joka toimisi myös valikoiduilla osuuksilla pysäkkien välillä. Jos teknologia osoittautuu käytännössä toimivaksi, riittävillä latausosuuksilla voidaan tulevaisuudessa helpottaa energian varastointiin liittyviä haasteita. Hallintokeskus on pyytänyt kaupunkisuunlautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle mennessä. Helsingin seudun liikenne-kuntayhtymä on valmistellut hankesuunnitelmatasoisen selvityksen mahdollisuudesta toteuttaa johdinautoliikennettä Helsingissä. Työhön ovat osallistuneet myös Kaupunkisuunviraston, HKL-liikelaitoksen, Tampereen kaupungin ja Turun kaupungin edustajat. Huhtikuussa 2011 valmistunut hankeselvitys on laadittu tavoitteena, että sen pohjalta voitaisiin tehdä päätös johdinautoliikenteen perustamisesta tai perustamatta jättämisestä. Hankeselvitys sisältää suunnitelman johdinautoliikenteen käynnistämisestä Helsingissä. Työhön on sisältynyt selvitys johdinautotekniikan viimeisimmistä kehitysvaiheista, kolme vaihtoehtoista linjastosuunnitelmaa, suunnitelma varikon sijoittamisesta Koskelan bussivarikolle, kaupunkikuvallinen tarkastelu, selvitys organisointivaihtoehdoista, johdinautoa koskevat tekniset määrittelyt sekä vaikutustarkastelut. Johdinauto on peruskonseptiltaan vakiintunut, mutta teknisten ratkaisujen osalta jatkuvan kehityksen kohteena oleva sähköisen linjaautoliikenteen ratkaisu. Selvityksen yhteydessä tarkasteltiin myös mahdollisuutta siirtyä käyttämään mm. akuilla, superkondensaattoreilla tai polttokennoilla toteutettuja linja-autojärjestelmiä. Asiantuntijaarvioiden perusteella niiden todettiin kuitenkin olevan sellaisessa teknisen kehityksensä vaiheessa, että kokonais-taloudellisesti kilpailukykyisiä toimivia järjestelmiä ei ole vielä saatavilla. Johdinautoa kaupunkisuun@hel.fi FI

6 Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (8) Kaupunkisuunlautakunta teknisesti varmempia ja elinkaarikustannuksiltaan edullisempia sähköisiä linja-autojärjestelmiä ei selvityksen mukaan ole myöskään nähtävissä lähitulevaisuudessa. Johdinautot on usein varustettu apuvoimanlähteellä, jonka avulla voidaan kiertää väliaikaisia häiriöitä kuten katutöitä ja onnettomuuksia. Apuvoimanlähteenä toimii yleensä pieni dieselmoottori. Akkujen käyttäminen apuvoimanlähteenä ja linjojen osien liikennöinti pysyvästi apuvoimalla eivät selvityksen perusteella vaikuta taloudellisilta ratkaisuilta. Tehdyssä selvityksessä arvioitiin kolmea erityyppistä linjastoratkaisua johdinautoille. Johdinautovaihtoehtoja verrattiin 0+ -vaihtoehtoon, jossa kantakaupungin nykyistä bussi- ja raitiolinjastoa kehitetään maltillisesti. Vaihtoehto A:ssa lähtökohta oli korvata kantakaupungin dieselbussiliikennettä johdinautoilla sekä tuoda koillisen ja luoteisen Helsingin esikaupunkialueita johdinautoliikenteen piiriin. Muutokset raitioliikenteeseen pyrittiin pitämään vähäisinä. Johdinautoliikenteen käynnistämisellä olisi kuitenkin vaikutusta raitioliikenteen tuleviin laajentamismahdollisuuksiin. Vaihtoehdossa B johdinautoliikenteellä korvattiin voimakkaammin raitioliikennettä. Muun muassa Sompasaaren ja Laajasalon Kruunuvuorenrannan suunnitellut raitioliikenneratkaisut korvattiin johdinautoilla. Vaihtoehdossa C johdinautoliikenne painottuu poikittaislinjoille 57, 506 (Tiedelinja) ja 550 (Jokeri). Vaihtoehto on ainoa, jossa johdinautolinjasto ulottuu Helsingin rajojen ulkopuolelle Espooseen. Vaihtoehto ei osoittautunut kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaiseksi. Johdinautoinfrastruktuuri ei ole yhtä tehokkaassa käytössä kuin vaihtoehdoissa A ja B eivätkä ympäristöhyödyt painotu tiiviin maankäytön alueille. Vaihtoehto C ei myöskään korvaa lainkaan raitioliikennettä. Parhaaksi linjastoratkaisuksi valittiin vaihtoehto A, jossa linjaston painopiste on kantakaupungissa ja liikenteen päästöjen ja melun vähentämisellä on suurimmat myönteiset vaikutukset ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Lisäksi tärkeänä vahvuutena nähtiin, että vaihtoehto ei merkittävästi vaikuta jo suunniteltuihin raitioliikenteen laajennuksiin. Vaihtoehdossa A tarvittava johdinautojen määrä on 75 kpl. Linjasto on suunniteltu toteutettavaksi vaiheittain niin, että ensimmäisessä vaiheessa liikennöitäisiin kolmea linjaa 27 niveljohdinautolla. Mikäli johdinautoliikenteen toteuttamiseen päätetään ryhtyä, on linjastoa kaupunkisuun@hel.fi FI

7 Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (8) Kaupunkisuunlautakunta edelleen tarkoituksenmukaista tutkia ja suunnitella tarkemmin optimaalisen ratkaisun löytämiseksi. Työssä arvioitiin potentiaalisia vaihtoehtoja johdinautovarikoksi. Työryhmä totesi, että nykyisistä varikoista parhaiten johdinautovarikoksi soveltuu Koskelan varikko. Se on tilojensa puolesta sopivan kokoinen ja muunnettavissa kustannustehokkaasti niveljohdinautoille soveltuvaksi. Varikolla tarvittavat laite- ja rakennustyöt ulkokatoksineen ovat kustannuksiltaan arviolta 5,0 5,5 miljoonaa euroa. Mikäli johdinautoliikennettä varten haluttaisiin Koskelan varikon sijaan toteuttaa kokonaan uusi varikko, tulisi se rakentaa maan alle, sillä linjastoon keskeisesti sijoittuvaa tilaa maan pinnalta ei löydy. Selvityksessä on arvioitu mm. liikennemallitarkastelujen avulla suunnitellun kaltaisen johdinautoliikenteen vaikutuksia. Arvion perusteella johdinautoliikenteen hyödyistä noin 50 % kohdistuu liikennepalveluiden tuottajalle (käytännössä tilaajaorganisaatiolle eli HSL:lle), 26 % on matkustajien aikasäästöjä, 13 % on ympäristöhyötyjä ja 11 % on säästöjä onnettomuuskustannuksissa. Johdinauto-järjestelmän hyöty/kustannus-suhteeksi saatiin tehdyssä yhdyskuntataloudellisessa (Yhtali) laskelmassa 2,3. Korkeaa h/ksuhteen arvoa selittävät osaltaan johdinautoliikenteen edulliset investointikustannukset vertailuvaihtoehdon (Ve-0+) raitiotieinvestointeihin nähden, ympäristöhyödyt sekä laskelmassa käytetty arvio matkustajamäärien 5 %:n kasvusta johdinautolinjoilla. Houkuttelevuuden kannalta merkittävimpiä johdinauton etuja lienevät alhainen ulko- ja sisämelu ja lähipäästöttömyys. Osin samansuuntaisia vaikutuksia kuin esitetyllä johdinautoliikenteen perustamisella saavutettaisiin selvityksen mukaan muuttamalla dieselbussilinjoja nivelhybridibusseilla liikennöitäviksi. Johdinautolinjoja on suunniteltu liikennöitävän nivelkalustolla, joka on nykyistä HSL:n liikenteessä olevaa bussikalustoa suurempaa. Tarkasteluissa johdinautoliikenteen vuoroväliä on tästä syystä jonkin verran harvennettu, jotta paikkatarjonnan määrä olisi jotakuinkin nykyinen. Harvennettu vuoroväli on matkustajavaikutuksia arvioitaessa otettu huomioon. Toisaalta selvityksessä on myös arvioitu, että johdinauton liikennöinti on 2 % dieselbussia nopeampaa, koska johdinautojen kiihtyvyys on sähkömoottorin hyvän väännön ja tehon johdosta dieselbussia parempi. Arvioidun nopeutumisen tuottamat hyödyt ovat selvityksen mukaan suuremmat kuin vuorovälien harventamisen tuottamat haitat. Suunnitellun johdinautojärjestelmän infrastruktuuri-investoinnit ovat yhteensä 38 miljoonaa euroa, josta 33 miljoonaa euroa on kaupunkisuun@hel.fi FI

8 Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (8) Kaupunkisuunlautakunta väyläinfrastruktuurin ja 5 miljoonaa euroa varikon kustannuksia. Infrastruktuurin kustannus on noin euroa/km. Johdinauton hankintahinnaksi on oletettu euroa / kappale, mikä vastaa Helsingissä edellytettävää korkeatasoista ja kahdella vetävällä akselilla varustettavaa kalustoa. Suunnitellun laajuisen linjaston edellyttämän kokonaiskalustotarpeen investointikustannus vuoteen 2025 mennessä olisi 50,6 miljoonaa euroa. Kaluston investointikustannukset sisältyvät vertailuissa liikennöintikustannuksiin. Johdinautoliikenne edellyttää ajolankojen ja niiden ripustusrakenteiden rakentamista. Suunnitellulla linjastolla kaupunkikuvallisesti haasteellisimmiksi arvioitiin Kiasman ja Kluuvin välinen alue, Pitkäsilta, Hämeentie, Topeliuksenkatu, Töölöntorin alue sekä Esplanadi ja sen ympäristö. Hankeselvitykseen sisältyy kuvia ulkomaisista ajojohdinratkaisuista ja havainnekuva ajojohdoista Esplanadilla. Johdinautoselvityksen yhteydessä tarkasteltiin myös vaihtoehtoisia sähköisen liikenteen muotoja ja sähkötekniikan kehitystä. Varsinaisten sähköbussien vaikeutena on toistaiseksi energian varastointi. Akut ovat kalliita, hitaasti latautuvia ja painavia. Suuria akkuja ei kannata sijoittaa ajoneuvoihin, koska ne vievät tilaa matkustajilta ja lisäävät energiankulutusta. Akkuja nopeammin latautuvilla superkondensaattoreilla ei puolestaan toistaiseksi pystytä vastaamaan kohtuullisilla kustannuksilla linja-ajon energiatarpeisiin. Johdinautoja pidettiinkin toistaiseksi toimintavarmimpana ja kustannuksiltaan edullisimpana tapana toteuttaa sähköinen linja-autojärjestelmä. Esittelijä Lisätiedot liikennesuunpäällikkö Olli-Pekka Poutanen Markku Granholm, liikenneinsinööri, puhelin: markku.granholm(a)hel.fi Kangas Lauri, liikenneinsinööri, puhelin: lauri.kangas(a)hel.fi Prokkola Janne, arkkitehti, puhelin: janne.prokkola(a)hel.fi Liitteet 1 Lausuntopyyntö sekä johdinautoliikenteen hankeselvitys (vain linkkinä) Otteet Ote Kaupunginhallitus Otteen liitteet Esitysteksti kaupunkisuun@hel.fi FI

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (5) 184 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kuntalaisaloitteesta, jossa ehdotetaan kehämetroa välille Myllypuro - Viikki - Pakila - Kannelmäki

Lisätiedot

Ratikka vai rollikka?

Ratikka vai rollikka? Ratikka vai rollikka? Väärä kysymys ECO 2 liikennefoorumi 5.5.2011 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen kaupunki Joukkoliikennevälineen valintaopas RASKAS RAIDELIIKENNE KEVYT RAIDELIIKENNE

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut

Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Liikenteen tihentämisen liikenne-ennusteet ja vaikutustarkastelut Joukkoliikenteen vuorovälien tihentämisen vaikutuksia on tutkittu laatimalla HSL:n liikennemallilla malliajoja. Malliajon avulla saadaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 84 Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma HEL 2016-014135 T 08 00 02 Hankenumero 0855_11 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle Hernesaaren raitiotien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (5) 486 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta, joka koskee Liisankadun kehittämistä kevyen liikenteen tarpeisiin HEL 2012-011878 T 00 00 03

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/1 1 b 1 LAUSUNTO JOUKKOLIIKENTEEN TAVOITELINJASTOSUUNNITELMALUONNOKSESTA 2030 Kslk 2007-1010, Khs 2007-1350/66 30.5.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään?

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Liikenneilta 22.9.2016 Niko Setälä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Tavoitteita joukkoliikenteen suunnittelussa 2 Kaupunki kasvaa Kaupungin kasvaessa myös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 18/2011 Kaupunkisuunlautakunta KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA ESITYSLISTA 18-2011 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 15:30 Kokouspaikka Lautakunnan kokoussali, Kansakoulukatu 3 Käsitellään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2017 1 (5) 762 Valtuutettu Tuomas Rantasen toivomusponsi yöraitioliikenteestä Laajasaloon Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 1.3.2017 hyväksymän

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b 4 LAUSUNTO JOKERI-LINJAN PYSÄKKIJÄRJESTELYISTÄ ESPOON MÄKKYLÄSSÄ Kslk 2007-646, Khs 2007-914/662 5.4.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN. Liikenne ja maankäyttö Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy

SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN. Liikenne ja maankäyttö Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SÄHKÖBUSSIT TULEVAT VAUHDILLA JOUKKOLIIKENTEESEEN Liikenne ja maankäyttö 4.10.2017 Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SISÄLTÖ TAUSTAA SÄHKÖBUSSILIIKENNE HYÖDYT JA HAASTEITA TALOUDELLINEN KANNATTAVUUS NYKYTILA

Lisätiedot

VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto

VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto VAIHE 1: Selvitys Raide-Jokerin linjausvaihtoehdoista Espoossa Linjausvaihtoehtojen vertailun yhteenveto YLEISTÄ Raide-Jokerilla tulee olemaan Espoossa noin 50 000 käyttäjää vuoden 2035 arkipäivänä. Käyttäjistä

Lisätiedot

Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma. Esittelykansio

Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma. Esittelykansio Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelma Esittelykansio 28.2.2011 Suunnitelmasta Eteläisen kantakaupungin joukkoliikennesuunnitelmaa laaditaan kaupunkisuunnitteluviraston johdolla yhteistyössä

Lisätiedot

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Anl. p 12-06- 2014 Hallitus 81 15.04.2014 CNo! 9 RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.710/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 701 Liikenne- ja viestintäministeriön selvityspyyntö Helsingin ja Espoon kaupunkiraitiotien (Raide-Jokeri) suunnittelutilanteesta HEL 2013-006172 T 08 00 02

Lisätiedot

RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS

RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS 1. Työn tavoitteet ja lähtökohdat Tehtävänä on osallistua Helsingin seudun ytimen raideliikenteen verkkoselvityksen (RAVELI 2) laadintaan ja tehdä alustavat vaikutusarvioinnit

Lisätiedot

SÄHKÖBUSSIKOKEMUKSIA SUOMALAISISTA KAUPUNGEISTA. Paikallisliikennepäivät Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy

SÄHKÖBUSSIKOKEMUKSIA SUOMALAISISTA KAUPUNGEISTA. Paikallisliikennepäivät Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SÄHKÖBUSSIKOKEMUKSIA SUOMALAISISTA KAUPUNGEISTA Paikallisliikennepäivät 22.9.2017 Annakaisa Lehtinen, Trafix Oy SISÄLTÖ TAUSTAA SÄHKÖBUSSILIIKENNE HYÖDYT NYKYTILA Espoo Helsinki Turku Tampere KOKEMUKSIA

Lisätiedot

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi

JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi JOKERI II Ehdotus uudeksi poikittaiseksi runkolinjaksi SUY C:1/2003 Seppo Vepsäläinen ISSN 0786-8480 JOUKKOLIIKENTEEN HAASTE Helsinki on joukkoliikennekaupunki. Junat, bussit ja raitiovaunut tarjoavat

Lisätiedot

järjestelmän rakentaminen aloitetaan.

järjestelmän rakentaminen aloitetaan. Hallitus 64 19.04.2011 JOHDINAUTOLIIKENTEEN HANKESELVITYS 2335/07/70/700/2010 hall 64 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p.4766 4330 Tiivistelmä Johdinautoliikennettä

Lisätiedot

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Juha Saarikoski projektijohtaja, Raide-Jokeri projekti, HKL Raide Jokeri Helsingin ja Espoon yhteinen hanke Itäkeskuksen ja Keilaniemen välinen poikittainen pikaraitiolinja

Lisätiedot

Tampereen raitiotie,

Tampereen raitiotie, Tampereen raitiotie, yleissuunnitelma Raitiotie joukkoliikennejärjestelmän runkona Kaupunginvaltuuston iltakoulu 24.4.2013 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Lähtökohtia vuoden 2030 joukkoliikennejärjestelmän

Lisätiedot

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot Orimattilan kaupunginhallitus 14.8.2017 Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija Sisältö Vaihtoehto 1: Liityntävuorot jokaiseen junavuoroon Vaihtoehto 2: Liityntävuorot

Lisätiedot

6.4.2 Superbussijärjestelmän rakentamiskustannukset

6.4.2 Superbussijärjestelmän rakentamiskustannukset 6.4 Superbussi raitiotiereiteillä (VE 2) Lähtökohtana superbussivaihtoehdossa on ollut ajattele raideratkaisua, liikennöi busseilla periaatteen mukaisesti, että busseille toteutetaan täysin vastaava infrastruktuuri

Lisätiedot

Metro Pasilasta eteenpäin

Metro Pasilasta eteenpäin Metro Pasilasta eteenpäin SUY Seppo Vepsäläinen C: 1/2004 METRO PASILASTA ETEENPÄIN Metro on paras osa koko seudun joukkoliikenteen järjestelmää, mutta sen palvelualue on vielä suppea. Laajentaminen on

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/5 1 HKL-LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA 19.3.2009

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/5 1 HKL-LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA 19.3.2009 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/5 1 5 JOUKKOLIIKENTEEN LIIKENNEVALOETUUSJÄRJESTELMIEN JATKOKEHITYS HKL EHDOTUS Johtokunta päättänee ettei joukkoliikennelautakunnan (29.5.2008) tekemän hankepäätöksen

Lisätiedot

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA ULKOPUOLELLA ESPOOSSA 1 (5) SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA Taustaa Espoon Kehä III:n sisäpuolisen alueen lähibussien linjastosuunnitelma hyväksyttiin HSL:n

Lisätiedot

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi)

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Muutamia kymmeniä pysäkkinäyttöjä asennettu Föli alueelle Mobiililiput luetaan sähköisesti samalla lukijalaitteella kuin bussikortitkin.

Lisätiedot

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Kaupunginjohtaja Minna Arve 11.2.2019 Kuva Sigge Arkkitehdit Oy Raitiotiehanke ei ole vain joukkoliikennehanke, vaan merkittävä kasvua tukeva strateginen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) TJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (5) 131 Yhteistyöpöytäkirja HSL:n kanssa koskien Jokeri-linjan liikennöintiä varten tarvittavan kaluston hankintaa HEL 2016-008863 T 00 01 06 Päätös esitti kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p.

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p , erikoissuunnittelija Tarja Jääskeläinen, p. Hallitus 163 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN YKSIKKÖKUSTANNUKSET VUONNA 2009 393/07/71/711/2010 hall 163 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 27.10.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 27.10.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) 2 Länsisataman liikenneyhteyksien vaihtoehtoiset ratkaisut (a-asia) HEL 2014-002250 T 08 00 00 Hankenro 0923_18 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 37/2016 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 07.04.2015 371 HEL 2014-012398 T 10 05 01 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi Helsinki LED -hankkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2011 1 (6) Kaupunkisuunlautakunta 1 Raide-Jokerin hankepäätöstä valmistelevat lisäselvitykset sekä hankesuunn ja kaavoituksen aloittaminen (a-asia) HEL 2011-003010 T 08

Lisätiedot

Hallitus RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA / /2013. Hallitus 54

Hallitus RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA / /2013. Hallitus 54 Hallitus 54 25.03.2014 RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA 2014-2024 28/07.71.710/2013 Hallitus 54 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma

Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma dnro 112/07/71/710/2015 Liite 1 Kruununsillat: Laajasalon raitiotien yleissuunnitelma Kysyntäennusteen laadinnan työohjelma HSL Helsingin seudun liikenne 1 1 Taustaa Osana Kruununsillat-hanketta laaditaan

Lisätiedot

Suomen Paikallisliikenneliiton 41. vuosikokousseminaari

Suomen Paikallisliikenneliiton 41. vuosikokousseminaari Suomen Paikallisliikenneliiton 41. vuosikokousseminaari 17.3.2011 RAITIOVAUNULIIKENTEEN RENESSANSSI Renessanssi Mitä renessanssi voisi tarkoitta: Renessanssi voisi tarkoittaa uudelleensyntymistä Joskus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 412 V Kaj / Vt Kati Peltolan aloite kevyen- ja joukkoliikenteen lisäämisestä Pöydälle HEL 2011-007005 T 08 02 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus Hallitus 10 08.12.2015 10 MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/07.71.711/2015 Hallitus Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p.

Lisätiedot

Santalahden pysäkkitarkastelu

Santalahden pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla

Lisätiedot

ottaa käyttöön alkaen yrityspysäköintitunnuksen kaikille vyöhykkeille hintaan 740 euroa vuositasolla. Tiivistelmä

ottaa käyttöön alkaen yrityspysäköintitunnuksen kaikille vyöhykkeille hintaan 740 euroa vuositasolla. Tiivistelmä Helsingin kaupunki Esityslista 17/2014 1 (6) 1 Pysäköintipolitiikan asukaspysäköinnin hintaa koskevat päätökset sekä kaikkien vyöhykkeiden yrityspysäköintitunnuksen käyttöönotto (a-asia) HEL 2013-004099

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2014 1 (5) 5 Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunnan lausunto hallintomalliselvityksestä HEL 2013-010294 T 00 01 00 Päätösehdotus päättää antaa HKL:n hallintomalliselvityksestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2017 1 (5) 2 Liikenteen kehitys Helsingissä vuonna 2016 (a-asia) HEL 2017-003541 T 08 00 00 Hankenumero 0861_3 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut Yleistä

Lisätiedot

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma Herttoniemen linjastosuunnitelma Vuorovaikutusmateriaali 1 Vuorovaikutuksen lähtökohdat Tässä materiaalissa on esitelty kolme eri suunnitelmavaihtoehtoa. Eri vaihtoehdoissa painotetaan eri tavoitteita,

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 142 Kruunusiltojen liikennesuunnitelma HEL 2014-011893 T 08 00 00 Hankenro 4505_2, karttaruutu H3/R2, S2, T2, J3/P3 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston

Lisätiedot

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski

HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022. 23.8.2011 Ville Lehmuskoski HSL-alueen poikittaisliikenteen kehittämissuunnitelma 2012-2022 23.8.2011 Ville Lehmuskoski Projektin tavoitteet Vastata ennustettuun poikittaisliikenteen kysynnän merkittävään kasvuun Linjaston kehittäminen

Lisätiedot

Välityskyvyn tarve Turun raitiotie- ja superbussireiteillä

Välityskyvyn tarve Turun raitiotie- ja superbussireiteillä Välityskyvyn tarve Turun raitiotie- ja superbussireiteillä 22.1.2018 1 (6) Sisällys 1 Kalustotyyppien välityskyky... 2 2 Huipputunnin välityskyky... 3 3 Kalustotyypin valinta Turussa... 4 3.1 Liikenne-ennusteen

Lisätiedot

Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Raide-Jokeri. Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Raide-Jokeri Louhinta- ja kalliotekniikan päivät 2016 Lauri Kangas Projektipäällikkö, Raide-Jokeri, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Raide-Jokeri yleisesti KÄSKYNHALTIJANTIE Raide-Jokeri Itäkeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin lausunto

Helsingin kaupungin lausunto Hallitus 10 20.01.2015 RAITIOLIIKENTEEN LINJASTOSUUNNITELMA 28/07.71.710/2013 Hallitus 10 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p. 4766 4330, ryhmäpäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) 566 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Päivi Lipposen ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee uuden koirapuiston perustamista Herttoniemeen HEL 2012-013810 T

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Raitiotien suunnitteluperusteet

Raitiotien suunnitteluperusteet Raitiotien suunnitteluperusteet Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 13.00 13.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen, raitiotien kehitysohjelma

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne HSL:n askeleet kohti sähköistä liikennettä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi 2 Strategia teoiksi TAVOITTEET Sujuvat matkat Asiakkaiden matkaketju perustuu joukkoliikenteen runkoverkkoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (7) 316 Ryj / Valtuutettu Nuutti Hyttisen aloite metron kääntöraiteen pidentämisestä ja uuden metroaseman rakentamisesta päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson

Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson Pikaraitiotie Mikä se on Davy Beilinson Pikaraitiotien suunnittelutavoitteet Tavoitteena on kohtuuhintainen, tehokas joukkoliikenneväline, jonka kapasiteetti ja matkanopeus (noin 25 km/h pysähdyksineen)

Lisätiedot

Tampereen raitiotieliikenneratkaisut. Pirkanmaan ympäristöohjelman 2. seurantaseminaari 11.6.2013

Tampereen raitiotieliikenneratkaisut. Pirkanmaan ympäristöohjelman 2. seurantaseminaari 11.6.2013 Tampereen raitiotieliikenneratkaisut Pirkanmaan ympäristöohjelman 2. seurantaseminaari 11.6.2013 1 Projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen 11.6.2013 Suunnittelun lähtökohtana alustava yleissuunnitelma

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/6 27.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Infraj/6 27.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) 64 Kaupunkipyörien hankesuunnitelman päivittäminen HEL 2014-003639 T 00 01 04 00 Päätös päätti esittää Helsingin kaupunginhallituksen päätettäväksi 1500 pyörän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 7/2017 1 (5) Päätöshistoria 13.02.2017 141 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. 13.02.2017 Pöydälle päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Laura Rissasen ehdotuksesta.

Lisätiedot

Raide-Jokerin hankesuunnitelma. Jokerimessut

Raide-Jokerin hankesuunnitelma. Jokerimessut Raide-Jokerin hankesuunnitelma Jokerimessut 27.1.2016 Raide-Jokerin tavoitteet Keskeiset tavoitteet maankäytön tiivistäminen joukkoliikenteen lisäkapasiteetin tarjoaminen poikittaisten joukkoliikenneyhteyksien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (8) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (8) 6 Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunnan lausunto kaupunginhallitukselle HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2015-2017 HEL 2014-007922

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) 1 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varastotilan (Turvalaaksontie 1, Vantaa) vuokraamiseksi Suomen Pankilta HEL 2014-011125 T 10 01 04 Esitysehdotus

Lisätiedot

Perkkaantie - Ravitie

Perkkaantie - Ravitie Perkkaantie - Ravitie Vaihtoehtoiset pysäkkipaikat Petri Saarelainen, Kalle Syrjäläinen, Jaana von Denffer, Jukka Räsänen 12.2.2018 Hankesuunnitelman mukainen pysäkki Perkkaantie Tutkittu pysäkkipaikka

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

Sähköbussiselvitys. Annakaisa Lehtinen, Trafix/WSP

Sähköbussiselvitys. Annakaisa Lehtinen, Trafix/WSP Sähköbussiselvitys Annakaisa Lehtinen, Trafix/WSP 28.5.2018 Esityksen sisältö 1. Työn tausta ja tavoitteet 2. Yleistä sähköbussiliikenteestä 3. Toimijoiden näkemyksiä bussiliikenteen kilpailutuksesta hankintamenettelystä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Esityslista 19/2016 1 (5) 2 Lausunto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymälle joukkoliikenteen suunnitteluohjeesta ja palvelutasomäärittelystä vuosille 2016-2021 HEL 2016-003710 T 08

Lisätiedot

Liikennesuunnittelu osana kaupunkisuunnittelua. Pihla Kuokkanen

Liikennesuunnittelu osana kaupunkisuunnittelua. Pihla Kuokkanen Liikennesuunnittelu osana kaupunkisuunnittelua Pihla Kuokkanen 19.10.2017 Kimmo Brandt Kaupunkiympäristön toimiala Huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta Rakentamisesta ja ylläpidosta Rakennusvalvonnasta

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 20/2014 1 (6) Stadsfullmäktige Kj/10 10.12.2014

Helsingfors stad Föredragningslista 20/2014 1 (6) Stadsfullmäktige Kj/10 10.12.2014 Helsingfors stad Föredragningslista 20/2014 1 (6) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 01.12.2014 1258 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää katsoa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kruunusillat. Raitiotieyhteys Laajasaloon. Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects

Kruunusillat. Raitiotieyhteys Laajasaloon. Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects Kruunusillat Raitiotieyhteys Laajasaloon Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects Kruunusillat-hanke Helsingin asukasluvun muutos WSP Osa seudullista liikennejärjestelmää Osa pyöräilyn

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut

Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut Lentokenttämetro Toiminnalliset tarkastelut SUY Vepsäläinen, Vatanen D: 3/2006 Sisältö Johdanto 1 Verkot 2 Ennuste 3 Tulokset 3 Väliasemallinen linjaus 4 Lentoasema 4 Aviapolis 4 Vantaanportti 5 Maunula

Lisätiedot

BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA

BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA BIOKAASUN KÄYTÖN EDISTÄMINEN HANKINNOILLA Suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä / 1.10.2015 BIOKAASUBUSSIT JA PÄÄTÖKSENTEKO AIKAISEMMIN BIOKAASUBUSSEISTA Biokaasubussien hankinta on 45 %:a kalliimpi dieselbus.-

Lisätiedot

Keskinopeustavoitteen validointi lokakuu 2018

Keskinopeustavoitteen validointi lokakuu 2018 Keskinopeustavoitteen validointi lokakuu 2018 Keskinopeus lokakuu 2018 Linjan keskinopeus 23,2 km/h (kesäkuussa vastaava 22,8 km/h) Linjan matka-aika ruuhka-aikaan on 64 min Linjan kiertoaika ruuhka-aikaan

Lisätiedot

Ympäristöystävällisen. kaupunkiliikenteen. kehittäminen Helsingissä, linja-autot. 16.09.2009 Petri Saari HKL

Ympäristöystävällisen. kaupunkiliikenteen. kehittäminen Helsingissä, linja-autot. 16.09.2009 Petri Saari HKL Ympäristöystävällisen kaupunkiliikenteen kehittäminen Helsingissä, linja-autot 16.09.2009 Petri Saari HKL Miten bussiliikenteen päästöjä vähennetään Helsingissä nyt ja tulevaisuudessa. Ympäristöystävällinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 19.08.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 19.08.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Käsiteltävä tässä kokouksessa 2 Kaupunkisuunnitteluviraston lausunto kaupunginhallitukselle HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2015-2017

Lisätiedot

HKL ja ympäristö Puhtaasti raiteilla

HKL ja ympäristö Puhtaasti raiteilla HKL ja ympäristö Puhtaasti raiteilla Puhdasta raideliikennettä Tiivistyvässä kaupungissa tarvitaan tehokas liikennejärjestelmä, joka liikuttaa suuria ihmisjoukkoja ympäristöä kuormittamatta. Helsingin

Lisätiedot

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Lisätietoja valmistelusta: suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen puh. 050 552 6124, etunimi.sukunimi@tampere.fi, joukkoliikenneinsinööri

Lisätiedot

Bussiliikenteen sähköistyminen. Keijo Kilpinen

Bussiliikenteen sähköistyminen. Keijo Kilpinen Bussiliikenteen sähköistyminen Keijo Kilpinen Esityksen sisältö Yleistä päästöjen vähentäminen Berliini: puhtaampi tulevaisuus Wien: paikallispäästötön kaupunkibussi Potzdam: dieselistä sähköbussi Bussin

Lisätiedot

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ

Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Petri Saari HSL Helsingin seudun liikenne 07.09.2010 JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Joukkoliikenteen uudelleenorganisointi 1.1.2010 alkaen HKL HKL-Rv HKL-Metro HKL-Infra SL Oy Helsingin seudun liikenne

Lisätiedot

Turun raitiotien yleissuunnitelma. Tiedotustilaisuus 28.4.2015

Turun raitiotien yleissuunnitelma. Tiedotustilaisuus 28.4.2015 Turun raitiotien yleissuunnitelma Tiedotustilaisuus 28.4.2015 Turun raitiotien suunnitteluaikataulu Tavoitevaihe 1/2013 4/2013 Mihin raitiotien suunnittelussa pyritään? Kaikille avoin internet-kysely tavoitteista

Lisätiedot

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1

RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 RAHOITUSSUUNNITELMA JA TOTEUTETTAVUUS Tuukka Forsell, Jyrki Harjula, Annikki Niiranen ja Inspira 5/16/2013 1 Rahoitus- ja toteutusmallien arviointi 1. Hankeen lähtökohtien määrittely 2. Vaihtoehtoiset

Lisätiedot

Raahen kaupunginhallitus teki 16.2.2015 äänestyspäätöksen myötä esityksen siitä, että lukion lisäsiipi rakennettaisiin.

Raahen kaupunginhallitus teki 16.2.2015 äänestyspäätöksen myötä esityksen siitä, että lukion lisäsiipi rakennettaisiin. Arvoisa kaupunginvaltuutettu, kun tarkastellaan kassamaksuja, investointikustannuksia sekä nykyarvomenettelyä on edullisin ratkaisu katettuputki sekä vuokraus. Merikadun hidasteet tai tienkatkaisu häviävät

Lisätiedot

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Anni Sinnemäki Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 24.11.2016 Yleiskaava www.yleiskaava.fi Menestyvät kaupungit ovat kasvavia kaupunkeja Vuoteen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE VP 6 1 RAKENNUSLAUTAKUNTA PHE Kaupunkisuunnitteluvirasto PL HELSINGIN KAUPUNKI 183 HERNESAAREN O

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE VP 6 1 RAKENNUSLAUTAKUNTA PHE Kaupunkisuunnitteluvirasto PL HELSINGIN KAUPUNKI 183 HERNESAAREN O HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE VP 6 1 RAKENNUSLAUTAKUNTA PHE 8.5.2012 Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 2100 00099 HELSINGIN KAUPUNKI 183 HERNESAAREN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS NRO 12099 Kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 25.08.2014 Sivu 1 / 1 3421/08.01.00/2014 48 HSL-kuntien ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän keskinäisen Länsimetron ja Kehäradan joukkoliikenneinfran kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Energiankulutus HSL:n järjestämässä liikenteessä

Energiankulutus HSL:n järjestämässä liikenteessä Hallitus 170 23.11.2010 JOUKKOLIIKENTEEN ENERGIATEHOKKUUDEN KEHITTÄMINEN 765/07/71/710/2010 hall 170 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Ville Lehmuskoski, p. 4766 4330

Lisätiedot

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu

Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu Östersundomin liikennejärjestelmäselvitys Suoran ja pohjoisen metrovaihtoehdon vertailu 31.3.2017 Maankäytön rakenne Pohjoinen metrolinjaus Molemmissa vaihtoehdoissa merkittävä osa maankäytöstä ja erityisesti

Lisätiedot

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS Näkökulmia joukkoliikennevälineiden turvallisuushaasteisiin ja matkustajien ja kuljettajien turvallisuuden parantamiseen Sami Aherva Helsingin

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA. Raideliikenteen verkkoselvitys. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston selvityksiä 2015:2

HELSINGIN YLEISKAAVA. Raideliikenteen verkkoselvitys. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston selvityksiä 2015:2 HELSINGIN YLEISKAAVA Raideliikenteen verkkoselvitys Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston selvityksiä 2015:2 Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto HELSINGIN YLEISKAAVA

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Kaupunkisuunlautakunta 1 (5) 3 Helsingin korkean rakentamisen periaatteet (a-asia) HEL 2011-007110 T 10 03 08 Päätösehdotus Kaupunkisuunlautakunta päättänee merkitä tiedoksi raportin Korkea rakentaminen

Lisätiedot

Keski-Pasilan keskus Tripla

Keski-Pasilan keskus Tripla Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (7) 398 Ryj / Valtuutettu Ilkka Taipaleen aloite maksuttoman joukkoliikenteen kokeilusta HEL 2012-008629 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

HERNESAAREN RAITIOTIEN YLEISSUNNITELMA

HERNESAAREN RAITIOTIEN YLEISSUNNITELMA HERNESAAREN RAITIOTIEN YLEISSUNNITELMA 2 Esipuhe Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma kuvaa Hernesaaren uuden asuin- ja työpaikka-alueen sekä matkailu- ja vapaa-ajan palveluiden keskittymän joukkoliikenneratkaisun.

Lisätiedot

Dnro:592/14.05.01.00/2013 Kunnanhallituksen päätös 22.9.2014 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan Ely-keskukselle Vihdin jätevesihuollon vaihtoehdot hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-selostus)

Lisätiedot

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014.

Otaniemen keskus. Nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 12.5 13.6.2014. 1 (5) Asianumero 3224/10.02.03/2013 Aluenumero 220506 Otaniemen keskus 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10001 tontit 10 ja 11, 10016 tontti 3, 10017, 10018 tontit 3, 7 ja osa tonttia 4, 10019 tontti

Lisätiedot

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022

Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma 2022 1 Esittäjän nimi Tausta 2 Taustaa Kehäradan liikenne alkoi heinäkuussa 2015, tällöin myös alueen bussiliikenteessä tapahtui edellisen kerran muutoksia

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/5 1 b 5 EHDOTUS KAUPUNGINHALLITUKSELLE KAHDEN UUDEN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEEN PERUSTAMISESTA Kslk 2008-1354 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee ehdottaa kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

Linjastoluonnos 1: 13

Linjastoluonnos 1:   13 Kaupunginhallitus 388 17.12.2018 Lausunto linjasto 2021- projektin linjastovaihtoehdoista 506/08.01.00/2018 KAUPHALL 17.12.2018 388 Vs. kehitysjohtaja Jussi Teronen Tampereen seudun joukkoliikenne on pyytänyt

Lisätiedot