I.4 Todellista yhdentymistä määräävät tekijät

Transkriptio

1 Tuottavuus, kilpailukyky ja taloudellinen suorituskyky Kilpailukyky nähdään usein avaintekijänä politiikan onnistumiselle tai epäonnistumiselle. Kirjaimellisesti käsite tarkoittaa tuottajien keskinäistä kilpailua samoilla markkinoilla. On kuitenkin olemassa toinen termi, jolla viitataan alueiden tai valtioiden taloudelliseen suorituskykyyn ja jota voidaan kutsua kilpailukyvyksi. Huolimatta siitä että kaikilla alueilla on sekä huonon että hyvän kilpailukyvyn omaavia yrityksiä, alueilla on yhteisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat kaikkien yritysten kilpailukykyyn. Näitä tekijöitä ovat fyysinen ja sosiaalinen infrastruktuuri, työvoiman osaamistaso, institutionaaliset rakenteet, innovaatioita edistävä (tai ehkäisevä) kulttuuri ja julkisten instituutioiden tehokkuus (erityisesti hallinnollinen kyvykkyys aluetasolla). Lisäksi menestys edesauttaa menestystä: vahvasti kilpailukykyisten alueiden sijainti alueella kannustaa muita yrityksiä ja edistää investointeja alueella. Alueellisen kilpailukyvyn käsite on viimevuosina saanut yhä vakiintuneemman aseman. Yleensä viitataan korkeaan ja kasvavaan elintasoon ja korkeaan sekä kestävään työttömyyteen 1. Vaikka perinteiset kilpailukyvyn mittausmenetelmät pohjautuvat asukaskohtaiseen BKT:hen, on myös muita tekijöitä jotka vaikuttavat taloudelliseen kilpailukykyyn. Lissabonin kokouksessa korostettiin Euroopan taloudellisen vahvuuden ja yhteiskuntamallin välisiä kytkentöjä. Tehokkaasti kohdennettu sosiaalinen suojarakenne auttaa sopeutumaan talouden muutoksiin. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistäminen helpottaa vähentämään työvoiman vajaakäyttöä. On myös helpompi muistuttaa muiden tekijöiden vaikutusta: luonnonympäristön, terveydenhoidon laadun, sosiaalipalvelujen jne. Tämän tyyppiset indikaattorit rikastuttavat ymmärtämystä talouden kehityksestä, vaikkakin tarvitaan vielä paljon työtä tämän tyyppisten tekijöiden mittaamisessa. BKT/asukas voidaan käytännössä jakaa kahteen pääkomponenttiin: työllisyysasteeseen tai työikäisten osuuteen työelämässä ja tuottavuuteen tai työntekijäkohtaiseen BKT-asteeseen. Koska yhden tekijän ollessa korkea, siitä ei välttämättä seuraa että toinenkin on korkea, on näitä tarkasteltu jatkossa erillisinä sekä kerrointasolla ja sektoreittain, ennen kuin on analysoitu investointeja ja muita tuottavuuden taustalla olevia avaintekijöitä. Talouden suorituskyvyn suuntaviivat Alueiden taloudellinen suorituskyky on koko viimeisen 25 vuoden aikana vahvempi tuottavuudessa kuin työllisyydessä. Tämä on usein johtanut huoleen kasvusta ilman työtä, vaikka työllisyys on myös kasvanut kausina, jolloin BKT on kasvanut enemmän kuin 2 %. Ongelmana on kuitenkin ylläpitää tällaista kasvuvauhtia pitkällä tähtäyksellä. Esimerkiksi vuosien 1989 ja 1999 välillä keskimääräinen kasvuvauhti oli 1,9 %, mutta koska BKT/työllinen työntekijä kasvoi 1,4 %:n vauhtia lisääntyi työllisyys vain 0,5 % vuodessa. Korkean työllisyyden ja korkean tuottavuuden kasvu ei välttämättä ole ristiriidassa pitkällä tähtäyksellä. Tosiasiassa kun tuottavuuden kasvu lisää kilpailukykyä ja mahdollistaa korkeamman BKT-tason, ovat nämä toisiaan täydentäviä osia talouskehitykselle. Taantuneiden alueiden haasteena kuitenkin on kehittää politiikkaa, joka edistää tuottavuutta ilman että se vaikuttaa negatiivisesti työttömyystasoon. 37

2 Kun valtaosalla, mutta ei kaikilla, taantuvilla alueilla työllisyystaso on alempi kuin EU:ssa keskimäärin, on tuottavuus kaikissa alhaisempi. Kaksi eri alueiden ryhmää voidaan erottaa tästä joukosta: alueet, joissa työllisyys on samaa tasoa tai jossain tapauksissa parempi kuin keskimäärin EU:ssa, mutta tuottavuus alhaisempi mitattuna BKT/työllinen työntekijä. Alueet sijaitsevat pääosin Portugalissa, Kreikassa ja itäisessä Saksassa, joissa ensiksimainitussa tuottavuus on 40 % ja lopuissa kahdessa noin 60 % keskimääräisestä. alueet, jotka ovat taantuneita sekä tuottavuuden että työllisyyden suhteen. Suurin osa Espanjan ja Etelä-Italian taantuneista alueita kuuluvat tähän joukkoon. Työllisyystaso voi olla 40 %, kun EU:n kaikkien alueiden keskiarvo on yli 60 %. Näissä tapauksissa alhainen työllisyys on suurempi syy alhaiseen BKT-tasoon kuin alhainen tuottavuus. Sektorikohtainen analyysi: maatalouden alhainen tuottavuus Talouden sektorikohtainen tarkastelu osoittaa mielenkiintoisia tuloksia, kun käytetään seuraavaa jakoa: maatalous, teollisuus (pääasiassa tehdasteollisuus), jakelu, liikenne, hotelli- ja ravitsemusala, yritys- ja rahoitustoiminta, ei-markkinaperusteiset ja muut palvelut (pääasiassa terveys- ja koulutuspalvelut sekä julkinen hallinto (ks. taulukko A.18 sekä kartta 8). Tuottavuus on korkein yritys- ja rahoituspalveluissa tuotannon bruttoarvonlisän (per työntekijä) ollessa kaksi kertaa EU:n keskiarvon 2. Se on hieman yli keskiarvon teollisuudessa, liikenteessä, hotellialalla sekä julkisissa ja muissa palveluissa. Maataloudessa tuottavuus on noin puolet siitä mitä koko taloudessa, kaikki sektorit mukaan lukien. 3 Heikko suorituskyky usein yhteydessä keskittymisestä heikosti tuottaviin sektoreihin Talouden työllisyys asteet ovat alhaiset kaikissa kolmessa koheesiomaassa. Syynä on pääosin heikko työllisyys liiketoiminta- ja rahoituspalveluissa, missä tuottavuus on suhteellisen korkea (tähän on kuitenkin suhtauduttava varauksellisesti suojattujen rahoituspalvelujen korkean arvonlisän vuoksi). Toisaalta työllisyyden osuus jakelussa, liikenteessä ja hotellialalla ei poikkea suuresti EU:n keskiarvosta. Sama koskee näiden alojen tuottavuutta. Työllisyys on merkittävän paljon korkeampi maataloudessa, jossa tuottavuus on hyvin alhainen. Edellä kuvattu kehitys heijastuu aluetasolle (Kartta 9). Tarkasteltaessa 27 jäsen- ja hakijamaata voidaan erottaa kolmen tyyppisiä alueita (joskaan kaikki alueet eivät osu tähän tarkasteluun täysin): taantuneet alueet, joissa maataloudessa työskentelevien osuus on suuri, teollisuuden työllisyys usein keskitason yläpuolella ja palvelujen työllisyys alhainen. Näitä alueita on erityisesti eteläisissä jäsenmaissa ja KIE-maissa, lukuunottamatta Tšekin tasavaltaa, Slovakiaa ja Unkaria. Kun maatalouden työllisyys on EU:ssa keskimäärin alle 5 %, on se joillakin alueilla Espanjassa ja Portugalissa yli 15 % ja Kreikassa ja itäisissä hakijamaissa yli 20 % ; alueet, joilla on korkea työllisyys teollisuudessa. Monet näistä sijaitsevat ns. keskisen kaaren alueella, ulottuen Englannin West-Midlandista Itä-Ranskaan ja Pohjois-Espanjaan, läpi Etelä-Saksan ja Pohjois-Italian, aina Tšekin tasavaltaan, Slovakiaan ja Sloveniaan. Toiset alueista ovat vauraita, toiset köyhiä, mikä osoittaa suurta vaihtelua alueiden teollisuuden jalostusarvossa; alueet, joilla palvelut ovat merkittävin toimiala, muodostaen vähintään 70 % työllisyydestä. Useimmat näistä alueista ovat vauraita ja useat pohjoisten jäsenmaiden pääkaupunkiseuduista sijaitsevat alueella. Joukkoon kuuluu myös alueita Etelä-Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta, joissa BKT/asukas on suhteellisen alhainen ja palvelualojen työllisyys keskittyy peruspalveluihin, useasti matkailun ravitsemuspalveluihin. Palvelujen pitkän aikavälin suuntaviivat ja taantuneiden alueiden tarvitsema rakennemuutos Maatalouden ja teollisuuden vähentyminen on ollut jo vuosia hallitseva suuntaus EU:ssa. Viime vuosina tosin teollisuuden työllisen työvoiman määrä on säilynyt vakaana, vaikkakin teollisuuden osuus työllisyydestä on laskenut palvelusektorin laajentuessa. Tämä suuntaus jatkuu monilla, erityisesti taantuneilla alueilla. Palvelualan työllisyys kasvaa edelleen jopa kaikkein vauraimmilla alueilla. Palve- 38

3 8 BKT/työllinen työvoima, 1998 Maatalous Teollisuus Palvelut Keskiarvo = 54,1 Keskihajonta = 59,2 alueiden keskiarvo < 57,5 57,5 76,5 76,5 95,5 95,5 114,5 Keskiarvo = 86,0 Keskihajonta = 38,1 alueiden keskiarvo < Keskiarvo = 91,9 Keskihajonta = 31,1 Englanti: NUTS 1 alueiden keskiarvo 114,5 116 Lähde: Eurostat km EuroGeographics Association hallinnollisille rajoille <

4 Canarias (E) Guadeloupe Martinique Réunion Guyane Açores (P) Madeira (P) Kypros SIG16 9 Alueet, joilla on korkein työllisyys maataloudessa, teollisuudessa tai palveluissa 1999 Maatalous (ylin 10%) Maatalous (ylin 25%) Teollisuus (ylin 10%) Teollisuus (ylin 25%) Palvelut (ylin 10%) Palvelut (ylin 25%) Ylin 10% ja 25% kokonaisväestöstä EL, RO, SK: 1998 BG, LT, LV: 1997 D (Sachsen): NUTS 1 Lähde: Eurostat ja NSI km EuroGeographics Association hallinnollisille rajoille 40

5 lualan työllisyys lisääntyi EU:ssa vuosien 1990 ja 1999 välillä 12 miljoonalla, kun muiden sektoreiden työllisyys väheni 9 miljoonalla. Suurin osa vähentymisestä tapahtui 1990-luvun alun lamavuosina, vaikkakin noususuhdanteen alettua on maatalouden työllisyys yhä laskenut (noin 1,3 miljoonaa). Teollisuuden työllisen työvoiman määrä on pysynyt varsin vakaana. On odotettavissa, että maatalouden työpaikkojen lasku jatkuu voimakkaana taantuvilla alueilla, mutta teollisuuden työpaikat säilyvät suurelta osin entisellään. Voi jopa käydä niin että joillakin vähemmän teollistuneilla alueilla teollisuuden työpaikat lisääntyvät, kuten on jo ollut näkyvissä viime vuosina. Keskeisillä teollisuusalueilla sen sijaan työllisyys voi monin paikoin vähetä, ainakin teollisuuden osuus kokonaistyöllisyydestä. O sin tämä muutos on jo ollut näkyvissä johtuen siirtymästä korkeamman jalostusarvon toimintoihin. Työllisyyden rakennemuutos on tulevina vuosina todennäköisesti vielä voimakkaampaa hakijamaissa, joissa työpaikat ovat suurelta osin keskittyneet maatalouteen ja/tai teollisuuteen. Huomattavaa on, että tässä yhteydessä (ks. kartat työllisyydestä ja tuottavuudesta sektoreittain) EU:n vauraimmilla alueilla työpaikkojen siirtymä teollisuudesta ja vähemmässä määrin maataloudesta ei ole välttämättä yhteydessä jalostusarvon vähenemiseen näillä sektoreilla. Useissa tapauksissa teollisuuden tuottavuus on lisääntynyt merkittävästi samalla kun työllisyys on suuntautunut korkeamman jalostusasteen toimintoihin. Tämä osoittaa pienen, mutta kilpailukykyisen teollisen sektorin potentiaalia toimia avainsektorina alueellisessa kehityksessä. Toimialojen sisällä olevat muutokset yhtä tärkeitä kuin toimialojen välillä Eräs EU:n vähemmän vauraiden alueiden puuttuvaan talouskehitykseen vaikuttava tekijä on tuotannon keskittyminen alhaisen jalostusarvon sektoreille (vaikkakin tuottavuus voi samalla toimialalla vaihdella suuresti Unionin sisällä). Tämä heijastaa eroja sekä samojen toimintojen tuottamisen tehokkuudessa että keskittyneisyydessä alhaisen tai korkean jalostusarvon toimialoihin. Esimerkiksi liiketoiminta- ja rahoituspalveluilla on suhteellisen korkea jalostusarvo työntekijää kohden koheesiomaissa (sekä joissain hakijamaissa), mikä heijastaa osittain korkeaa korkotasoa (joka nostaa jalostusarvoa rahoituspalveluissa) ja vähäistä toimialakilpailua, mutta ehkä myös toimialan kehittymättömyyttä suhteessa potentiaaliseen kysyntään. Toisaalta teollisuudessa, jonka jalostusarvo työntekijää kohden on useimmissa näistä maista yli tarkastelumaiden (EU27) keskiarvon, tuottavuus onkin suhteellisen alhainen. Tämä osoittaa sitä, että korkean teknologian alat ja korkean jalostusarvon omaavat alat keskittyvät vauraimpiin EU-jäsenmaihin. 4 Maataloudessa jalostusarvo työntekijää kohden on noin % kaikkien toimialojen EU-keskiarvosta vauraimmissa maissa, mutta vain 40 % Espanjassa, 25 % Kreikassa ja 13 % Portugalissa (ja 16 % Itävallassa) (hakijamaissa osuus on vielä alhaisempi). Luvut osoittavat yhtäältä tarvetta monipuolisttaa tuotantoa korkean jalostusarvon toimintoihin ja toisaalta potentiaalia pitkän aikavälin tuottavuuden nousuun tällä sektorilla. Väestö ja muuttoliike EU:n väestö alkaa vähetä... EU:n väestö oli vuoden 2000 alussa 376 miljoonaa, huomattavasti vähemmän kuin Kiinassa (1,2 miljardia) tai Intiassa (1 miljardi), mutta huomattavasti enemmän kuin USA:ssa (272 miljoonaa) tai Japanissa (126 miljoonaa). Syntyvyys- ja kuolleisuusasteen sekä muuttoliikkeen ennusteet lupaavat nykyisten suuntausten jatkuvan: EU:n väestön ennustetaan kasvavan hyvin hitaasti vuosien välillä (vain 0,2 %/vuosi), sen jälkeen vuoteen 2220 tuskin lainkaan (0,1 %/vuosi), minkä jälkeen väestön arvioidaan vähenevän. Vuonna 2010 väkiluvun ennustetaan olevan 385 miljoonaa ja vuonna 2025 vain vähän suurempi, 388 miljoonaa. Vuodesta 2008 väestön luonnollisen kasvun oletetaan kääntyvän negatiiviseksi, mutta positiivinen nettomuutto korvaa tätä vähenemistä. Väestönkehityksen suunta vaihtelee kuitenkin merkittävästi EU:n eri osissa. Vaikka väestö edelleen kasvaa, vaikkakin hitaasti joillakin alueilla, etenkin Espanjassa, Italiassa, Saksassa ja Pohjoismaissa se on jo alkanut vähetä (Kartta A.11). Vuosien 41