Lapin tavoitteet hallitusohjelmaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapin tavoitteet hallitusohjelmaan"

Transkriptio

1 Lapin tavoitteet hallitusohjelmaan Lapin liitto esittää tulevaan hallitusohjelmaan seuraavat seitsemän kokonaisuutta. Esitykset on pyritty laatimaan niin, että niitä on mahdollisimman helppo käyttää hallitusohjelman teksteinä. 1. ARKTINEN POLITIIKKA Hallitus edistää määrätietoisesti Suomen arktisen strategian toteutumista tavoitteenaan maamme vahva asema pohjoisten alueiden liiketoiminnassa, tutkimuksessa ja kansainvälisessä päätöksenteossa. Arktisilla alueilla on Euroopan merkittävin kasvupotentiaali. Vuoden 2013 elokuussa hyväksytyn arktisen strategian mukaan Suomen tavoitteena on lisätä arktiselle alueelle kasvua ja kilpailukykyä tukevia painotuksia arktista ympäristöä kunnioittaen. Hallitus toteuttaa vahvasti Suomen arktista strategiaa panostamalla pohjoisten alueiden saavutettavuuteen; valmistelemalla yhdessä naapurivaltioiden kanssa rautatieyhteyttä Lapista Jäämerelle, kehittämällä pohjoisten alueiden lentoliikenteen infrastruktuuria ja palveluita, toteuttamalla kattavan valokuituverkon ja muut tarpeelliset tietoliikennehankkeet sekä varaamalla rahoituksen Perämeren satamien sisääntuloväylien syventämiseen ja turvaamalla niihin talvimerenkulun. Hallitus edistää suomalaisten yritysten mahdollisuuksia hyödyntää pohjoisten alueiden liiketoimintapotentiaalia vakiinnuttamalla Barents Finland keskuksen toiminnan Rovaniemelle, poistamalla rajaesteitä, suuntaamalla rahoitusta arktisen liiketoiminnan kehittämiseen (TEKES) ja ottamalla käyttöön syrjäisillä alueilla toimiville yrityksille tarkoitetun logistiikkatuen. Hallitus panostaa arktiseen tutkimukseen vahvistamalla Lapin yliopiston Arktisen Keskuksen rahoitusta ja asemaa sekä edistämällä EU:n arktisen tietokeskuksen sijoittumista sinne. LAPIN LIITTO PL 8056, Vaihde: Rovaniemi info(at)lapinliitto.fi

2 Oulun yliopiston Sodankylän geofysikaalisesta observatoriosta kehitetään arktisen osaamisen huippuyksikkö. 2. NUORET, OSAAMINEN JA TYÖLLISYYS Hallitus takaa kaikille nuorille hyvät koulutusmahdollisuudet turvaamalla toisen asteen koulutuksen kattavan verkoston huomioiden erityisen harvaan asutun alueen tarpeet ja olemassa olevien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksen. Hallitus edistää nuorisotakuun toteutumista parantamalla nuorille suunnattuja TE-palveluita ja helpottamalla oppisopimuskoulutusta. 3. SAAVUTETTAVUUS JA SÄHKÖISET PALVELUT Hallitus panostaa maan eri osien saavutettavuuden parantamiseen rakentamalla ja ylläpitämällä hyväkuntoista liikenneinfrastruktuuria ja kattavaa tietoliikenneverkkoa sekä luomalla edellytykset toimiville liikennepalveluille. Hallitus vie loppuun Laaja kaista kaikille hankkeen niin, että hajautusalueilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet käyttää sähköisiä palveluita. 4. ALUEHALLINTO 2 / 4

3 Hallitus lisää hallinnon tehokkuutta ja tuottavuutta uudistamalla aluehallintoa, lisäämällä alueellista päätösvaltaa ja yksinkertaistamalla lupakäytäntöjä. Lapissa toteutetaan aluemallipilotti, jossa selvitetään ja kokeillaan valtio-alue suhteen muuttamista sopimuspohjaiseksi ja aluelähtöisyyttä tukevaksi, kansanvaltaisen päätöksenteon vahvistamista ja aluehallinnon tehtävien uudelleen järjestämistä valtion ja kansanvaltaisen aluehallinnon kesken. Lapin pilotissa selvitetään aluekehityksen osalta nykyisten valtion aluehallintoviranomaisten kehittämistehtävien siirtäminen kansanvaltaisesti ohjatulle aluetoimijalle. Lisäksi selvitetään uuden aluetoimijan rooli Euroopan Unionin rakennerahastopolitiikan toteuttajana. Maankäytön osalta selvitetään kuntien kaavoituksen ja rakentamisen ohjaustehtävän sekä maakuntakaavojen vahvistamisen siirtäminen valtion organisaatioilta uudelle aluetoimijalle. Valtion aluehallinnon sektorivirastojen osalta selvitetään niiden tehtävien keskittäminen yhteen uuteen perustettavaan valtionvirastoon. Tarkasteluun tulee ottaa ainakin ELY, AVI, Tukesin aluetoiminta, maistraatti ja TE-toimisto. Tällä toimenpiteellä saadaan toiminnallista etua ja voidaan tehostaa esimerkiksi viime aikoina erittäin ongelmallisiksi muodostuneita malminetsinnän ja kaivostoiminnan luvitukseen liittyviä prosesseja. Ympäristöön liittyvät lupa- ja muut viranomaismenettelyt ovat nykyisellään monimutkaisia ja vievät runsaasti aikaa. Lupien saantia hidastavat mm. eri lakien rinnakkaiset ja päällekkäiset menettelyt. Resurssien tehokkaan käytön sekä vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön saavuttamiseksi lupamenettelyjä kevennetään ja sujuvoitetaan. Hallitus selvittää ympäristöön liittyvien eri lupien käsittelyä kehittämistä kohti "yhden luukun periaatteetta", jossa luvat haettaisiin keskitetysti. Mallia kokeillaan Lappi-pilotissa. 5. LUONNONVARAT, TEOLLISUUS JA YRITYSTOIMINTA Hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta vihreän talouden edelläkävijä edistämällä kotimaisten luonnonvarojen käyttöä ja jalostusasteen nostamista sekä innovatiivista yritystoimintaa. Hallituksen tavoitteena on lisätä kotimaisten luonnonvarojen käyttöä ja jalostusarvoa kehittämällä luonnonvaroihin liittyvää lainsäädäntöä, koulutusta ja verotusta. Suomessa kulutetun energian kotimaisuusastetta lisätään edistämällä kotimaisen energian - puun ja 3 / 4

4 turpeen sekä veden ja tuulen - käyttöä ja tuotantoa. Vihreän talouden yhdyskunnille ja biotalouden liiketoiminnalle luodaan kilpailukykyinen toimintaympäristö toteuttamalla Suomen biotalousstrategian toimenpiteet. Työ- ja elinkeinoministeriön Puurakentamisohjelmaa jatketaan. Sen tavoitteena on pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä lisäämällä merkittävästi kotimaisen puun käyttöä rakentamisessa. Porotalouden edellytykset turvataan. Hallitus lisää suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä laatimalla nopealla aikataululla teollisuuspoliittisen strategian, toimeenpanemalla investointeja edistäviä hankkeita ja kehittämällä teollisuuden toimintaympäristöä. Hallitus pitää teollisuuspolitiikan keskeisenä tavoitteena pienten ja keskisuurten yritysten perustamisen ja kasvun tukemista ja suurteollisuuden toimintaedellytysten turvaamista. Suomessa tarvitaan strategiaa, joka kattaa koko arvoketjun infrastruktuurista ja raaka-aineista toimituksen jälkeisiin palveluihin. Kaivosteollisuus on ollut viime vuosina merkittävästi kasvava teollisuuden ala Suomessa. Hallitus edistää kannattavan kaivostoiminnan ja muun teollisuuden syntymistä Suomeen luomalla periaatteet tarvittavan liikenne infrastruktuurin rakentamiselle ja parantamiselle, huolehtimalla kattavista puhelin- ja tietoliikenneyhteyksistä ja nopeuttamalla ympäristöön liittyvää luvitusta ja viranomaistoimintaa. Hallitus edistää erityisesti suurmittakaavaista puurakentamista julkisessa rakentamisessa jatkamalla valtakunnallista puurakentamisen ohjelmaa. Tavoitteena on nostaa suomalaisten puukerrostalojen markkinaosuus kerrostalojen uudisasuntotuotannossa kymmeneen hallituskauden aikana. Hallitus korvaa nykyisen kuljetustuen uudella, vientiin kannustavalla, Pohjois- ja Itä-Suomen yritysten kilpailukykyä turvaavalla logistiikkatuella. EU:n jäsenvaltiolla on oikeus turvata teollisuutensa kilpailukykyä osallistumalla kuljetuskustannusten kohtuullistamiseen kansallisin varoin. Esimerkiksi Ruotsissa kuljetuksiin myönnetään tukea miljoonaa euroa vuosittain. 4 / 4

5 Hallitus edistää matkailua laatimalla matkailuelinkeinon strategisen kehittämisohjelman. Sen tarkoituksena on kehittää matkailua kokonaisvaltaisesti eri hallinnonalojen ja ministeriöiden välisenä yhteistyönä. Matkailuelinkeinon edellytysten parantamiseksi edistetään lentoliikenteen kehittymistä ja erityisesti suoria kansainvälisiä yhteyksiä, lisätään panostusta matkailun markkinointiin ja huolehditaan eri hallinnonaloilla päätöksiä tehtäessä matkailun hintakilpailukyvyn säilymisestä. 6. KUNNAT Hallitus turvaa kuntien rahoituksen oikeudenmukaisella valtionosuusjärjestelmällä ja laajentamalla kuntien tulopohjaa. Valtion kunnille osoittama rahoitus muodostaa erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä pienissä kunnissa suuren osan kuntien tulopohjasta. Hallituksen tavoitteena on tervehdyttää ja vakauttaa omilla toimillaan kuntien taloutta. Valtionosuusjärjestelmää kehitetään niin, että se kohtelee kuntia oikeudenmukaisesti. Kuntien tulopohjaa laajennetaan irrottamalla vapaa-asuntojen kiinteistövero vakituisen asunnon verotuksesta, saattamalla suojeltu ei-metsämaa kiinteistöveron piiriin ja kohdistamalla malminetsintä- ja louhintakorvauksia myös kunnille. 7. TULVASUOJELU JA KOTIMAINEN PÄÄSTÖTÖN ENERGIA Rovaniemi on yksi Suomen pahimmista tulvariskialueista. Tulvavahingot voidaan estää rakentamalla Kemijoen vesistöalueelle uusi tekoallas. Energiakäytön kannalta sopivin sijoituspaikka on Kemihaaran alue Pelkosenniemellä. Hallitus sitoutuu edistämään uuden altaan rakentamista. Allas tulee suunnitella ja toteuttaa niin, että se vahingoittaa mahdollisimman vähän alueen luontoa. 5 / 4

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

LAPIN ALUEMALLI - Esitys Lapin aluehallinnon kokeilusta TYÖSUUNNITELMA/TAUSTAMUISTIO. Tausta

LAPIN ALUEMALLI - Esitys Lapin aluehallinnon kokeilusta TYÖSUUNNITELMA/TAUSTAMUISTIO. Tausta LAPIN ALUEMALLI - Esitys Lapin aluehallinnon kokeilusta TYÖSUUNNITELMA/TAUSTAMUISTIO Tausta Arktisen alueen merkitys on koko ajan kasvamassa kehittyvien liikenneyhteyksien, valtavien energia- ja mineraalivarantojen

Lisätiedot

Suomen Keskusta r.p. 2.10.2013 Aktiivinen arktinen politiikka tukee Suomen selviytymistä

Suomen Keskusta r.p. 2.10.2013 Aktiivinen arktinen politiikka tukee Suomen selviytymistä Suomen Keskusta r.p. 2.10.2013 Aktiivinen arktinen politiikka tukee Suomen selviytymistä Ilmastonmuutos ja luonnonvarat nostavat pohjoisen esiin Suomi on ilmastoltaan arktinen maa. Suomenniemeä ympäröivä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tavoitteet Väestö,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liitto

Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitossa on 17 kuntaa (vuonna 2004 kuntia oli 27). Etelä-Pohjanmaahan tulossa yksi kunta lisää v. 2020 (?) => Isokyrö (on jo EPSHP:n jäsenkunta) 1 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Paperiliiton hallitusohjelmatavoitteita

Paperiliiton hallitusohjelmatavoitteita Paperiliiton hallitusohjelmatavoitteita 2015-2018 27.2.2015 1 Varmuus laadukkaista työpaikoista Työntekijöiden osalta ei ole perusteita tuotannon siirtämiseksi muihin maihin. Suomalaisten työntekijöiden

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

Satakunnan maakuntaohjelma

Satakunnan maakuntaohjelma Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen

Lisätiedot

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi

Uusi rakennerahastokausi Merja Niemi Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Merja Niemi 16.3.2012 Uusi rakennerahastokausi 2014-2020 Vaikuttavuustekijät Tulevaisuuden trendit EU 2020 strategia (tavoitteet ja lippulaivat) EU-ohjelmat, hallitusohjelma,

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi

Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston 14.3.2017 tilaisuuden pohjalta laadittu kooste 2.6.2017 1 Kv. luonnonvarapolitiikan

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT Palvelut yrittäjille Neuvonta ja rekisteröintipalvelut Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut ja muut kehittämispalvelut

Lisätiedot

Älykkäitä tekoja Suomelle

Älykkäitä tekoja Suomelle Älykkäitä tekoja Suomelle Teknologiateollisuuden tavoitteet hallituskaudelle 2019-2023 TekojaSuomelle.fi Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51 % Suomen viennistä 310 000 ihmistä työskentelee

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:

Lisätiedot

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

Aluerakenteen ja liikenteen kehitys: Pohjois-Suomen näkökulmia

Aluerakenteen ja liikenteen kehitys: Pohjois-Suomen näkökulmia Aluerakenteen ja liikenteen kehitys: Pohjois-Suomen näkökulmia 15.11.2013 Jussi Rämet Suunnittelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan liitto Esityksen sisällöt ja näkökulmat Sisällöt: aluerakenteella tarkoitetaan

Lisätiedot

Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä - kärkihanke. Biotalouspaneelin kokous Jussi Manninen, TEM

Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä - kärkihanke. Biotalouspaneelin kokous Jussi Manninen, TEM Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä - kärkihanke Biotalouspaneelin kokous 19.1.2016 Jussi Manninen, TEM Kärkihanke 2: Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä TAVOITE: Puun käyttöä monipuolistetaan,

Lisätiedot

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA Lapin yliopisto KAMUSSTRATEGIA VALTAKUNNALLINEN KAMUSSTRATEGIATYÖ Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Lapin yliopisto ovat yhdessä laatineet tämän kampusstrategian. Kampusstrategia on yliopiston ajantasaisen

Lisätiedot

Vastuullisesti kasvava Lappi

Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN STRATEGIA 2018-2023 TEHTÄVÄ SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TEHTÄVÄ ON ELINVOIMAISEN JA MONIMUOTOISEN SUOMALAISEN ELOKUVAN TULEVAISUUDEN VARMISTAMINEN ELOKUVASÄÄTIÖ: TUKEE elokuvien ja tv-sarjojen

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa Sisältö - Maaseutu2030 tulevaisuustyö - Yhteisen maatalous- ja maaseutupolitiikan yhdeksän erityistavoitetta - Laajat toimenpiteet

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma MSO hallitusohjelmassa Toteuttaa

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma

Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma Suomen cleantech strategia ja kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijyyden - toimintaohjelma Mari Pantsar-Kallio Strateginen johtaja Cleantechin strateginen ohjelma Cleantech kasvaa Maailmanmarkkinat

Lisätiedot

Vuodet : Mitä osaamista vaatii kehittyvä elinkeinojen toimintaympäristö - julkisen puolen näkökulma

Vuodet : Mitä osaamista vaatii kehittyvä elinkeinojen toimintaympäristö - julkisen puolen näkökulma Vuodet 2018 2021: Mitä osaamista vaatii kehittyvä elinkeinojen toimintaympäristö - julkisen puolen näkökulma Katariina Palola Elinkeinojohtaja Kideve Elinkeinopalvelut Kittilän kunta Kunta toimintaympäristönä

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA Liisa Saarenmaa MMM 23.11.2015 SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus Sipilän hallitusohjelman toimintasuunnitelma Muutosohjelma, jonka tavoitteena nostaa Suomen talous

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

UUSI POHJOINEN Suunta Suomelle!

UUSI POHJOINEN Suunta Suomelle! UUSI POHJOINEN Suunta Suomelle! Pohjois-Suomen neuvottelukunnan esitykset hallitusohjelmaan 2015 Kainuun liitto Keski-Pohjanmaan liitto Lapin liitto Pohjois-Pohjanmaan liitto www.pohjois-suomi.fi POHJOINEN

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.

Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. H A A S T E E N A K A S V U Suomessa syntyy kansainvälisesti katsoen

Lisätiedot

Valtionhallinnon muutokset koskien liikennevastuualuetta 1.1.2010

Valtionhallinnon muutokset koskien liikennevastuualuetta 1.1.2010 Pohjoisten alueiden kilpailukyky edellyttää toimivaa infrastruktuuria Oulu 23.2.2015 Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto 1 Biotalous (Suomen biotalousstrategia) Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto

Lisätiedot

KATSE POHJOISEEN Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportti

KATSE POHJOISEEN Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportti KATSE POHJOISEEN Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportti 11.1.2013 Itä- ja Pohjois-Suomi -työryhmän raportin luovutustilaisuus Puheenjohtaja Jouni Backman Työryhmän kokoonpano Työryhmän toimikausi: 22.8.2011

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016

KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 1 1 KEHITTÄMISSOPIMUS VUODELLE 2016 Kemin kaupunki ja Kemin Digipolis Oy ovat sopineet tässä esitetyn suunnitelman mukaisesta kehittämistoimeksiannosta vuodelle 2016: 1. TAUSTAA Kemin kaupunki on aktiivinen

Lisätiedot

Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma 2007-2013

Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma 2007-2013 Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma 2007-2013 Hämeen matkailumarkkinat 6.10.2008 Hämeenlinna Työ- ja elinkeinoministeriö Erityisasiantuntija Lea Häyhä Markkinat ASIAKAS Arvot Kilpailijat

Lisätiedot

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija

Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Lentoliikennestrategia ja matkailu? Rovaniemi 10.12.2014 Lassi Hilska, johtava asiantuntija Visio Seurantaryhmä: Lentoliikenne tukee Suomen talouden kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia sekä maamme kilpailukykyä.

Lisätiedot

Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma

Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma Suomi kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijäksi toimintaohjelma Kestävä kaivostoiminta III Kaivosten ja prosessiteollisuuden sivuvirtojen tuotteistaminen Vuokatti 13.6.2013 Maija Uusisuo Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Rakennerahastot ovat merkittävässä roolissa Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman kehittämisessä

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA

LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA UNOHDA ITÄ JA LÄNSI, KESKIÖSSÄ ON NYT POHJOINEN! LAPIN TULEVAISUUSTYÖPAJA 26.3.2013 Mervi Nikander ohjelmapäällikkö, Lapin liitto Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Tervetuloa! Kiitos kyselyymme vastanneille.

Lisätiedot

Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa Vesannon kuntastrategia Hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.6.2018 Strategia sisältää: Brändityyppisen vision (vakiinnuttamisaika 10-20 vuotta) Kunnan toimintatapoja koskevat linjaukset 2018-2021 Kuntatason

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta 29.11.2017 Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yrityksen kehittämisavustus Myönnetään lähinnä pk-yrityksille kasvua, kansainvälistymistä,

Lisätiedot

Centre for Arctic Geoinnovations Jukka Teräs, Nordregio

Centre for Arctic Geoinnovations Jukka Teräs, Nordregio Centre for Arctic Geoinnovations Jukka Teräs, Nordregio Luosto Classic Business Forum 8.8.2014 Nordregio ( established in 1997) is a leading international Nordic research institute in the broad field of

Lisätiedot

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA - Luovaa taloutta edistävät julkiset toimet ja kehittämislinjaukset Rysä goes Luova Suomi, Mikkeli, 16.-17.10.2012 Tn Sakari Immonen TEM/Elinkeino- ja innovaatio-osasto

Lisätiedot

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos 13.11.2018 Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Kiertotalouden tiekartta 2.0 2016 2018? 2025 Kiertotalouden edelläkävijä 2025 Valtio edistyksellisen kotimarkkinan

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0482/25. Tarkistus 9.1.2019 A8-0482/25 25 Johdanto-osan 1 a kappale (uusi) (1 a) Jäsenvaltioiden talous kaipaa pikaisesti sosiaalista, taloudellista ja alueellista yhteenkuuluvuutta varten suunnattua julkista investointisuunnitelmaa,

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Matkailun ajankohtaisia asioita

Matkailun ajankohtaisia asioita Matkailun ajankohtaisia asioita Salo 25.9.2018 Sanna Kyyrä TEM ja matkailu Vastaa matkailupolitiikan painotuksista ja koordinoi kehittämistyötä yhdessä muiden ministeriöiden ja alan toimijoiden kanssa

Lisätiedot

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina

Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Kestävä matkailu Suomen arktisen strategian prioriteettina Arktinen kestävä matkailudestinaatio seminaari 8.10.2018 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja, Visit Rovaniemi sanna@visitrovaniemi.fi #visitrovaniemi

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Miksi matkailuun kannattaa panostaa?

Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Miksi matkailuun kannattaa panostaa? Nina Vesterinen Esityksen sisältö Miten Suomi pärjää kansainvälisessä kilpailussa? Miten Suomella ja Varsinais-Suomella menee matkailussa? Matkailun tiekartta ja sen

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen Lapin kuntapäivä 25.9.2015 Ratkaisujen Suomi Strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Työllisyys ja kilpailukyky 1. Kilpailukyvyn vahvistaminen yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Digitalisaatio, kyberturvallisuus ja Euroopan pohjoisten alueiden erityiskysymykset

Digitalisaatio, kyberturvallisuus ja Euroopan pohjoisten alueiden erityiskysymykset M I R V A S A L M I N E N K u n t i e n k y b e r t u r v a l l i s u u s p ä i v ä t, H e l s i n k i 1 2. 1 0. 2 0 1 7 Digitalisaatio, kyberturvallisuus ja Euroopan pohjoisten alueiden erityiskysymykset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella

Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella Jarkko Rantala Logistiikka-asiantuntija, TkT Lapin liitto Lapin liikennepäivä 29.11.2016, Kemi Mitkä tekijät vaikuttavat kokonaisuuteen? Markkinat:

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa 1.3.2008 31.12.2010 Budjetti 917 000 eur Rahoitus: EAKR / Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oulunkaaren kunnat, yritykset

Lisätiedot

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010 Kuudesta aluehallinnon virastosta kaksi uutta Ympäristölupavirasto

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Odotukset ja mahdollisuudet

Odotukset ja mahdollisuudet Odotukset ja mahdollisuudet Odotukset ja mahdollisuudet teollisuudelle teollisuudelle Hannu Anttila Hannu Anttila Strategiajohtaja, Metsä Group Strategiajohtaja, Metsä Group Strategiatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Viime aikoina tapahtunutta Hallitus linjasi loppukeväästä Teollisuuspolitiikasta sekä kasvun kärjistä Kasvun

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

LAPPI- SOPIMUS

LAPPI- SOPIMUS LAPPI- SOPIMUS 2018-2021 Arktisesti muotoiltu yhteinen tahtotila Saavutettavuus 21.3.2017 Päivän ohjelma 3/21/2017 Tilaisuuden ohjelma Aika: 21.3.2017 9.30-15.00 Paikka: Rovaniemi, Hotelli Cumulus Pohjanhovi

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin rahoituslaitoksena tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta terveen liiketoiminnan edellytykset täyttäviin kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin,

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 2 1. ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS Itä-Lapin kuntayhtymä on vuonna 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja

Lisätiedot

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä. Pääkaupunkiseudun. hallitusohjelmatavoitteet

Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä. Pääkaupunkiseudun. hallitusohjelmatavoitteet Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä Pääkaupunkiseudun kaupunkien hallitusohjelmatavoitteet 2 Kuntapolitiikka ja -talous 1 Kuntien 2 Kuntasektoriin 3 Palvelujen 4 Kuntiin

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot