OPETUKSEN HOIDON JA KEHITTÄMISEN SUUNNITELMA OPETUKSEN TAVOITETILA 2. OPETUKSEN NYKYTILA/ EROT TAVOITETILAAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUKSEN HOIDON JA KEHITTÄMISEN SUUNNITELMA 23.11.2007 1. OPETUKSEN TAVOITETILA 2. OPETUKSEN NYKYTILA/ EROT TAVOITETILAAN"

Transkriptio

1 TUOTANTOTALOUDEN OSASTO Opetuksen toteutuksen ja kehittämisen työryhmä SUUNNITELMA OKTR OPETUKSEN HOIDON JA KEHITTÄMISEN SUUNNITELMA (7) 1. OPETUKSEN TAVOITETILA 2. OPETUKSEN NYKYTILA/ EROT TAVOITETILAAN OPISKELIJA-AINES Vuosittaisista yhteishaun tuloksista nähdään, että TUTA on haluttu opiskelupaikka; sisäänottorajat ovat teknisten tieteiden alueella valtakunnan 10 vaativimman joukossa ja tavoite on, että hakijamäärä säilyy nelinkertaisena suhteessa aloituspaikkoihin. TUTA toimii aktiivisesti ylläpitääkseen kiinnostavuuttaan opiskelupaikkana. Vuosittain selvitetään uusilta opiskelijoilta, mistä he ovat saaneet tietoa TUTA:sta ja miksi he ovat valinneet TUTA:n opiskelupaikakseen. Tämän tiedon perusteella tiedottamista kohdistetaan entistä täsmällisemmin. Esimerkiksi opiskelijakillan edustajat käyvät lukioissa kertomassa, mitä TUTA:lla opiskelu on, ja esittelevät osastoa ABI-päivillä yhdessä TUTA-osaston kanssa. UUDEN OPISKELIJAN INTEGROIMINEN TUTALLE Osaston ja killan yhteistyö alkaa keväisin puoli vuotta ennen uusien opiskelijoiden saapumista. Pienryhmäohjaajille järjestetään 5 op laajuinen laadun seminaari, jossa perehdytään valmentavaan koulutusosaamiseen. Seminaarin harjoittelu alkaa välittömästi uusien opiskelijoiden saapuessa. Perehdyttämisohjelmassa opiskelijat jaetaan kolmeen pienryhmään, joita kutakin ohjaa kaksi opiskelijatutoria ja omaopettaja. Perehdytyksen aikana tutustutaan osaston henkilökuntaan, yliopiston tarjoamiin palveluihin, opiskelijakiltaan ja opetustarjontaan. Tavoitteena on saada uudet opiskelijat tuntemaan olevansa tervetulleita mukaan oppimisyhteisöön. Koska ensimmäisen vuoden opintomenestys ennustaa hyvin myöhempää opintojen sujumista, tavoitteena on että 75 % uusista opiskelijoista suorittaa 60 op ensimmäisen vuoden aikana. Perehdyttämisen jälkeen opintojen suunnittelu ja seuranta jatkuu koko kandidaatinvaiheen ajan omaopettajan ohjauksessa. Omaopettajan vastuulla on opiskelijoiden kandidaatin vaiheen opintojen seuranta, kandidaatintyö ja harjoittelu. KOULUTUKSEN TAVOITE - SYVÄLLINEN OPPIMINEN TUTA määrittelee koulutusohjelmiensa oppimistavoitteet nk. laajennetun oppimisnäkökulman kautta (kuva 1.) Tiedollisten ja taidollisten valmiuksien lisäksi teollisuuden palvelukseen siirtyvä diplomi-insinööri tarvitsee kykyjä tieteelliseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun, vuorovaikutukseen ja jatkuvaan oppimiseen. Koulutusohjelmien ja yksittäisten kurssien suunnittelussa huomioidaan, miten näiden taitojen kehittyminen voidaan integroida opetusohjelmaan. Käytännössä tämä merkitsee mm. tiedonhakua vaativien esseemuotoisten kurssisuoritusten tekemistä ja Oulun TUTAn koulutusohjelma oli vuoden 2007 teknillisten alojen yhteishaussa 15 vaikeimman koulutusohjelman joukossa. Hakijamäärät vaihtelevat tietyn syklin mukaisesti. Vuonna 2007 tapahtui yli 30 % nousu verrattuna vuoteen Markkinointiin on panostettu mm. abi-päivien osalta (uusi esittelypiste), mutta tilanne vaatii vielä kehitystoimia. (kehitystoimi 1a.) Abi-päivien ohella koulujen opintoohjaajilla on tärkeä osa markkinointiviestinnässä. Opintoohjaajille suuntautuva tiedottaminen ei ole tarvittavalla tasolla. (kehitystoimi 1b.) Vuoden 2006 alusta TUTAlla aloitettiin omaopettajatoiminta ja laadun seminaari: valmentava koulutusosaaminen. Opiskelijat kokevat omaopettajatoiminnan hieman sekavana. Omaopettajatoimintaa tulee selkeyttää (kehitystoimi 2a.) ja kandintyön ohjeistamiseen tulee edelleen panostaa (kehitystoimi 3). TUOTANTOTALOUDEN OSASTO Pentti Kaiteran katu 1 Tel P.O.Box 8000 Fax: FIN UNIVERSITY of OULU FINLAND

2 2(7) opiskelijatiimeinä tehtäviä opinto-suorituksia. Laajennetun oppimisnäkökulman käyttö konkretisoituu kurssien suunnittelussa. (kts. kohta kurssien suunnittelu) Syvällisen oppimisen elementit ovat pääosassa TUTAn opetusta. Oppimisjuonteita tulisi selkeyttää. Oppimistavoitteiden määrittelyssä hyödynnetään ydinainesanalyysin lisäksi viisitasoista osaamisen tasomallia. Koulutusohjelman sisältö rakentuu niin, että peruskursseilla opiskellaan tieteenalan kieli ja keskeiset käsitteet. Oppimista syvennetään myöhemmillä kursseilla soveltavilla ongelmanratkaisutilanteilla ja hankkimalla itsenäisesti uutta tietoa. Tämä kasvujuonne johtaa kumuloituvaan oppimiseen. PERUSOPETUKSEN KVANTITATIIVISET TAVOITTEET Kumuloituvan oppimisen ja yhteisöllisen oppimisympäristön ansiosta opintojen keskeyttäminen on harvinaista ja valmistumisaika on selvästi valtakunnallista keskiarvoa lyhyempi. Osaston toiminnan tasoa mitataan valmistumisprosentin ja valmistumisnopeuden kautta. Yli 80 prosenttia tuotantotalouden opiskelijoista valmistuu diplomi-insinööreiksi ja keskimääräinen valmistumisaika on alle 5 vuotta (taulukko 1). Taulukko 1. Keskimääräinen (mediaani) valmistumisaika Oulun tutalla ja diplomi-insinööriosastoilla valtakunnallisesti. valmistusaika Valmistumisaika (mediaani) Vuosi TuTa/Oulu DI valtakunnallinen Opetushenkilökunnan kanssa ei ole keskusteltu riittävästi koulutusohjelman oppimisjuonteista ja kurssien sisällöistä. Koulutusohjelmaan kuuluvissa kursseissa on päällekkäisyyksiä. Oppimisjuonne voi jäädä myös opiskelijoille epäselväksi. (kehitystoimet 4a, 4b ja 4c.) Perusopetuksen kvantitatiiviset tavoitteet on saavutettu vanhan tutkintorakenteen mukaan opiskelevien opiskelijoiden kohdalla. Uudessa tutkintorakenteessa tilannetta on vaikea ennustaa, sillä esimerkiksi kandidaatintutkinnon työelämäkelpoisuudesta ei ole kokemusta. OPETUKSEN JOHTAMINEN Hyvä oppimisympäristö syntyy opetuksen johtamisjärjestelmän tuloksena. TUTA:n johtamisjärjestelmä on kuvattu vuosikellona (kuva 3). Päämäärien ja tavoitteiden asettamiseen osallistuvat henkilöstö, opiskelijat ja muut sidosryhmät. Vuoden 2005 strategiatyön yhteydessä määriteltiin osastolle tulostavoitteet. Tavoitteet perustuvat kansalliseen huipputasoon. Ne on

3 3(7) jaettu esimiesalueittain ja UPJ-käytännön kautta jalkautettu yksilötasolle. Tuotantotalouden osasto on selkeyttänyt yksikköjakoa vuoden 2006 aikana. Yksiköillä on erilaiset toimintatavat mm. tutkijoiden roolit opetuksessa vaihtelevat yksiköittäin. TUTA:n perustehtävä on korkeatasoinen tutkimus ja tähän tutkimukseen perustuva opetus. Tämän pohjalta TUTA on määritellyt pääprosessinsa (kuva 4). Tutkimuksen ja opetuksen ydinprosesseja tukemaan osasto on määritellyt pääprosesseikseen myös kaksi tukiprosessia: Strategia ja Johtaminen, sekä Tukitoiminnot. Laadun kehittäminen tarkoittaa koko henkilökunnan sekä opiskelijoiden osallistumista näiden pääprosessien kehittämiseen ja jatkuvaan parantamiseen.

4 4(7) TUKITOIMET Opetuksen tukitoimet kuuluvat hallintoyksikön vastuulle. Tärkeimpiä tukitoimia ovat tilojen järjestäminen, www-sivut, opintojen kirjaus ja opetuksen työvälineiden hankinta ja huolto. STRATEGIA JA JOHTAMINEN Tuotantotalouden osaston ylintä päätösvaltaa käyttää osastoneuvosto, joka nimittää osastonjohtajan. Osastonjohtajan tukena toimii osaston esimiehistä muodostuva osastonjohtajan työryhmä, joka valmistelee strategiset ja operatiiviset päätökset sekä huolehtii päätösten toimenpanosta. Työryhmä kokoontuu viikoittain. Opetuksen kehittämisestä vastaa OKTR, joka kokoontuu kuukausittain. Ryhmän puheenjohtajana toimii osaston varajohtaja, ja se koostuu opetushenkilöstöstä, kehittämisprojektien jäsenistä ja opiskelijajäsenistä. OKTR:n toimintaan voivat kaikki halukkaat osallistua. OKTR:n toimintaa ohjaa Oulun yliopiston strategia ja Oulun yliopiston Perustutkintojen kehittämisstrategia (taulukko 2): Taulukko 2: Oulun yliopiston strategia ja Oulun yliopiston Perustutkintojen kehittämisstrategia. Oulun yliopiston strategia Oulun yliopiston opetuksen kehittämisstrategia Opetuksen tiedelähtöisyys Opetussuunnitelmien kehittäminen Kansainvälistäminen Opetuksen mitoituksen tarkistaminen Opiskelijarekrytointi ja opiskelijavalinnat Opintojen etenemisen esteiden poistaminen Opettamisen ja opiskelun vaatimustaso Opetusjärjestelyiden ja opetusmenetelmien kehittäminen Opiskelijoiden valmistuminen Joustavien opintojen suunnittelu- ja seurantajärjestelmien luominen Työelämärelevanssi Tutkintojärjestelmän kehittäminen Opetus- ja oppimiskulttuuri Opettajankoulutus Osaston uudet www-sivut otettu käyttöön Sivujen kehittäminen jatkuu. Tentteihin ja kursseille ilmoittautuminen WebOodissa alkaen. Tukitoimiin liittyviä prosesseja ja käytänteitä tulee edelleen selkeyttää (kehitystoimi 5.) OKTR:n toimintaa on selkeytetty vuoden 2006 aikana. OKTR on hyväksyttänyt tehtävänsä osastoneuvostossa ja nimittänyt useita työryhmiä toteuttamaan sille määriteltyä tehtävää. Opetuksen hoidon ja kehittämisen työryhmä ja diplomityöohje työryhmä ovat esimerkkejä OKTR:n työntehostamisesta. PERUSTUTKINTO-OPETUS TUTAn opetusprosessi on esitetty kuvassa 5. Järjestelmällisellä toiminnalla varmistetaan koulutuksen kytkeytyminen osaston tutkimustyöhön sekä vastaavuus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin. Osana opintojen ohjausta opintoneuvoja seuraa opintojen edistymistä yksilötasolla puolivuosittain. Tarvittaessa opiskelijaan otetaan yhteyttä ja etsitään keinoja mahdollisten ongelmien käsittelemiseen. Osaamistavoitteiden määrittely - Osaamistavoitteiden määrittämisen prosessiomistajaksi on valittu opiskelijakilta, jolla teetetään vuosittain erikoistyö. Työssä selvitetään mahdolliset kompetenssitarpeen muutokset sekä muutokset vastavalmistuneiden sijoittumisessa työelämään. Tutkimus tehdään haastattelemalla sekä vastavalmistuneita että jo pitempään työelämässä olleita killan alumneja. Osaston henkilökunnalla on myös laaja yhteistoimintaverkosto paikallisen teollisuuden sekä kansallisen ja kansainvälisen tiedeyhteisön kanssa. Killan tekemän kompetenssimäärittelyn ohella tietoa teollisuuden tarpeista saadaan myös näistä lähteistä. Optiem-kilta on tehnyt vuosina 2004 ja 2006 kompetenssitutkimukset, jossa tutkittiin TUTA:lta valmistuvan DI:n osaamistarvetta. Vuoden 2007 selvitys on käynnissä. Tutkintorakenneuudistuksen yhteydessä osaston opetus jaettiin kolmeen yksikköön ja neljään opintosuuntaan. Professorit ovat suunnitelleet omien opintosuuntiensa sisällön ja olleet mukana kandidaatin vaiheen suunnittelussa.

5 5(7) Koulutusohjelman suunnittelu - Tässä vaiheessa määritellään koulutusohjelma, opintosuunnat, opintosuuntien kurssirakenne, oppimistavoitteet ja kurssien ydinaines. Esim. projektijohtamisen osaaminen on selkeä tarve, joka nousi esiin sekä opiskelijoiden tekemässä tutkimuksessa, että suoraan teollisuuden taholta. Opintosuunnan koulutusohjelman määrittämiseksi tehtiin useita selvityksiä: Kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen koulutustarjonta, teollisuuden johtohenkilöstön käsitykset osaamistarpeesta ja 100 projektin aineiston sisältänyt haastattelututkimus käytännön projektipäälliköiden käsityksistä. Selvitysten tuloksia on julkaistu kolmessa tieteellisessä aikakausijulkaisussa ja useissa konferenssiesitelmissä. Kurssin suunnittelu - Opetusprosessin kehittämisen yhteydessä havaittiin, ettei opinto-oppaissa esitetty tiivistetty opintojakson kurssikuvaus tarjoa riittävää pohjatietoa opetuksen kehittämiselle ja kurssien toteuttamiselle. Tällä perusteella päätettiin laatia kustakin kurssista tarkempi kurssimäärittely. Kurssimäärittelyssä asemoidaan yksittäinen kurssi suhteessa laajempaan oppikokonaisuuteen ja määritellään kurssien väliset riippuvuudet. Kullekin kurssille määritellään ydinaines ja laaditaan kuormittavuusanalyysi. Kurssille asetetaan matriisimuodossa oppimistavoitteet, jotka pohjautuvat ydinainekseen, laajennetun oppimiskäsityksen tavoitteisiin (ks. kuva 1) ja viisiportaiseen osaamisen tasomalliin. Kurssimäärittelyssä kuvataan käytettävä opetusmenetelmä, määritellään kurssikirjat ja täydentävä kirjallisuus, sekä muu kurssimateriaali. Lisäksi tarkastellaan kurssin saamaa opiskelijapalautetta ja kuvataan kurssin kehitystarpeita. Kurssin toteutus - Kurssimäärittelyn avulla vastuuopettajan on mahdollista toteuttaa kurssi oppimistavoitteiden mukaisesti. Kurssimäärittelyjen tarkoituksena ei ole rajoittaa vastuuopettajan mahdollisuuksia toteuttaa kursseja omista opetuksellisista vahvuuksistaan lähtien, vaan tukea tasokasta opetusta. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun opetushenkilökunnassa tapahtuu muutoksia. Kurssimäärittelyjen avulla vastuuopettaja voi tuoda yhteisesti keskusteltavaksi omat näkemyksensä kurssien kehittämisestä. Koska kurssimäärittelyissä on kuvattu eri opintojaksojen väliset riippuvuudet, yksittäisten kurssien kehittäminen ja muuttaminen on mahdollista itsenäisenä osana koko koulutusohjelmaa. Vastuuopettajien määrittely, kurssiajankohtien sopiminen vastuuopettajien kanssa, lukujärjestyksen laatiminen, luentosalien varaaminen ja opintosuoritusrekisterin ylläpitäminen on kuvattu "Tukitoiminnot"- prosessin vuosikellon avulla. OPPI- JA OPETUSMATERIAALI Osaston tavoitteena on luoda yhteiskäyttöinen, koko opetuksen kattava oppi- ja opetusmateriaali. Opetusmateriaalin tarkoitus on yhdessä kurssimäärittelyn kanssa tukea opettajien opetustyötä. Oppimateriaali sisältää opetusmonisteet ja/tai kurssikirjallisuuden, harjoitukset ja harjoitustyökirjat. Vaatimuksena hyvälle opetusmateriaalille on tieteellinen tasokkuus (teoreettinen perusrakenne ja alkuperäisten lähdeviittausten käyttö) sekä pedagoginen toimivuus. Kurssikirjallisuus tulee kuvata sellaisella tarkkuudella (esimerkiksi käyttäen sivusta-sivuun tarkennuksia), että opiskelijat voivat hyödyntää kurssikirjallisuutta oppimisvälineenä kurssin kuormittavuussuunnitelman asettamissa rajoissa. Oppi- ja opetusmateriaalin kehittämisestä vastaavat yksiköt. Kehittämisessä hyödynnetään myös opiskelijoita niissä rajoissa, joissa oppimateriaalin kehittämistä voidaan pitää myös oppimistekona. ENGLANNINKIELINEN OPETUS Tavoitteen mukaan tuotantotalouden osastolla on DI-vaiheen opintosuunta, joka opetetaan englanniksi. Englanninkielinen opetus mahdollistaa tehokkaan kansainvälisen opiskelija- ja opettajavaihdon. Koulutusohjelman, opintosuuntien ja opintosuuntien kurssirakenteen suunnittelun toimintatavat ja vastuut kaipaavat edelleen kehittämistä. (kehitystoimet 4a, 4b ja 4c.) Osalle kursseista on laadittu kurssikuvausdokumentit. Kaikista kursseista on tehty aikataulu ja suunnitelma kurssikuvauksen tekemiseksi. Kandidaatintyöhön liittyvät käytänteet ovat vielä epäselvät. (kehitystoimi 3.) Tällä hetkellä opetusmateriaaleissa on päällekkäisyyksiä ja samaa oppikirjaa käytetään useilla kursseilla. (kehitystoimi 4b) Tällä hetkellä tuotantotalouden osastolla voi suorittaa englanninkielisiä opintoja satunnaisesti. Vuonna 2008 aloitetaan teknologiajohtamisen opintosuunnan koulutus englanniksi. Palautejärjestelmä on olemassa, mutta kaikkia sen kautta tulleita kehitystarpeita ei olla kyetty toteuttamaan. Opetuksen kurssitason palautteen kerääminen ja kehittäminen on kurssien vastuuopettajien vastuulla. Palautejärjestelmä ei anna kattavaa kuvaa koko koulutusohjelman toimivuudesta. Osaston yksikkörakenteen selkeytyminen parantaa mahdollisuuksia määritellä kehitysideoiden toteuttamisvastuut selkeämmin. (kehitystoimi 6.) Muodollinen pätevyys on kolmella osaston opettajalla. Opetusportfolio on laajalti käytössä. Useita opettajia on osallistunut yksittäisille pedagogisille kursseille. Opetustaitoja opetetaan myös osana koulutusohjelman syventäviä opintoja. (kehitystoimi 7.) PALAUTEJÄRJESTELMÄ Tuotantotalouden osastolla on opetuksen kokonaisvaltainen palautejärjestelmä, joka mittaa kurssitason, kandidaattivaiheen ja DIvaiheen opintosuuntien opetuksen tasoa. Palautejärjestelmään kuuluvat kurssikohtaisen palautteen mittaaminen (kurssikuvausdokumentti), kandidaatinvaiheen omaoppimisen pohdiskelu ja palautepäivät. OKTR:ssä

6 6(7) käsitellään yksiköiden saamaa palautetta lukukausittain (kiertävä esittelyvuoro). OPETTAJIEN PEDAGOGINEN OSAAMINEN Osasto noudattaa nk. kaikki opettaa - periaatetta. Tällöin osa henkilökunnasta on varsinaista opettavaa henkilökuntaa, jonka vastuulle kuuluu kurssien kehittäminen ja toteuttaminen. Osa henkilökunnasta on opetusta avustavaa henkilökuntaa, joka toimii apuopettajana kursseilla, auttaa erikoistöiden ja harjoitustöiden ohjaamisessa ja osallistuu opetusmateriaalien tekemiseen. Tavoitteena on, että varsinainen opetushenkilökunta on pedagogisesti pätevää. Pedagogisen pätevyyden voi osoittaa pedagogisella ammattitutkinnolla tai muulla tavoin. Tavoitteena on, että myös opetusta avustava henkilökunta kehittää omaa pedagogista osaamistaan. Tavoitteen mukaan koko osaston henkilökunnalla (lukuun ottamatta toimistohenkilökuntaa) on henkilökohtainen opettajuudenkehittämissuunnitelma, jonka edistymistä esimies seuraa. Osasto tekee yhteistyötä opetuksen kehittämisyksikön kanssa koko henkilökunnan pedagogisen pätevyyden arvioimiseksi. Pedagoginen osaaminen ja sen kehittäminen on yksi osa UPJ-keskusteluissa läpikäytäviä asioita. Virkoja täytettäessä määritellään kunkin viran pedagogisen pätevyyden tarve. Pedagoginen pätevyys huomioidaan virkavalinnoissa. 3. KEHITYSTOIMET (1.) Markkinointi: a)tuotantotalouden koulutusohjelman markkinoinnin roolit ja vastuu pitää selkeyttää. b) selvitetään hakijamäärään vaikuttavat viestintäkanavat (esim. www-sivujen, abi-päivät, lukiomarkkinointi, lukioiden opintoohjaajat, muu markkinointimateriaali) ja niiden vaikuttavuus ja kehitetään markkinointiviestintää tietojen ohjaamana. (2.) Omaopettajatoiminta: Omaopettajatoiminnasta tulee tehdä prosessikuvaus, joka selventää opiskelijoille ja omaopettajille toiminnan pelisääntöjä ja tavoitteita. (3.) Kandidaatintyö: kandidaatintyön ohjeistusta tulee edelleen selkeyttää. (4.) Koulutusohjelma, oppimisjuonteet ja kurssisisällöt: Yksiköiden esimiehet ovat vastuussa oman yksikkönsä kurssikuvausten laatimisesta. a) Lisätään tilaisuuksia, joissa opetushenkilökunta keskustelee koulutusohjelman sisällöstä. b) Kaikilla kursseilla käytettävistä kurssikirjoista tulee tehdä selkeä kurssikirjataulukko osastolle nähtäväksi, jotta opettajat voivat välttää turhat päällekkäisyydet materiaaleissa. c) Opettajien tulee kirjoittaa tiivistelmä kurssilla opetettavista aiheista ja jakaa se muille opettajille, jotta vältetään samojen asioiden opettamista moneen kertaan. (5.) Osaston tukitoimet: Osaston tukitoimien toiminnallisia tavoitteita sekä prosesseja, rooleja ja vastuita selkeytetään. (6.) Palauteprosessi: Palautepäivien toteuttamista kehitetään edelleen. Toteutetaan vuosittain opiskelijatyytyväisyystutkimus, joka tekee saadusta palautteesta vertailukelpoista ja kehittämistä jatketaan. (7.) Opettajien pedagoginen osaaminen: Opettajien pedagogisen osaamisen kartoittamista ja kehittämistä jatketaan. 4. PRIORISOINTI Osastonjohtaja ja esimiehet priorisoivat kehitystoimet. 5. ORGANISOINTI JA RESURSOINTI Osastonjohtaja ja esimiehet organisoivat ja resursoivat kehitystoimien toteuttamisen. 6. DOKUMENTIN PÄIVITYS Opetuksen hoidon ja kehittämisen suunnitelman tavoitetila ja sitä vastaava nykytila päivitetään jokaisen vuoden kesäkuussa huhtikuun palautepäivässä saadun palautteen pohjalta. Kesäkuun päivitys tehdään OKTR:n nimeämässä työryhmässä. Edelleen, suunnittelija tarkastaa määriteltyjen kehitystoimenpiteiden tilan ja päivittää nykytila-analyysin joulukuussa, sekä tiedottaa yksiköitä toimenpiteistä, jotka edelleen vaativat huomiota seuraavan lukukauden aikana. Päivitetty

7 7(7) pvm tekijä muutos MP Tavoitetila päivitetty vastaamaan Oulun yliopiston strategiaa Nykytila ja kehitystoimet päivitetty Mirja Peltoniemi Nykytila-analyysi päivitetty OKTR ja osastoneuvoston kommenttien perusteella. Lisätty versionhallinta Laura Piila LÄHTEET Tilastokeskus (2006) [Päivitetty ] Ylemmän korkeakoulututkinnon keskisuoritusaika (mediaani) tutkinnoittain [Luettu ] internet osoite *valmistuneiden tilastotiedot osaston kanslia

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs LAITOS Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs.201004 Tämän taulukon tarkoituksena on auttaa laitoksia kuvailemaan opetus- ja opiskelukulttuuriaan ja/tai niiden tukitoimien ominaisuuksia.

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs

Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs LAITOS Jyväskylän yliopisto Opetuksen ja opiskelun itsearviointi vs. 231105 Tämän taulukon tarkoituksena on auttaa laitoksia kuvailemaan opetus- ja opiskelukulttuuriaan ja/tai niiden tukitoimien ominaisuuksia.

Lisätiedot

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,

Lisätiedot

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta 06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta on opettajan työssä? Peda-Forum 20.8.2013 Vararehtori Riitta Pyykkö, TY, Korkeakoulujen arviointineuvoston pj. Yliopettaja Sanna Nieminen, Jyväskylän AMK Pääsuunnittelija

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi 22.5.2017/ONE Opetustaito arvioidaan Helsingin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa. Opetustaidon arvioinnissa kiinnitetään

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta

Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta Kaisa Alanen, Tiina Männikkö Tässä artikkelissa kerromme Tampereen yliopiston kielikeskuksen pedagogisesta viitekehyksestä ja

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi Helsingin yliopiston opintoasiainneuvosto on 22.5.2017 päättänyt seuraavaa opetustaidon arvioinnista: Opetustaito arvioidaan Helsingin

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan

Lisätiedot

Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet

Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet Maija Lampinen, Maire Syrjäkari, Miia Leppänen ja Markus Torkkeli PedaForum 2016, 18.8.2016

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

1. Koulutuksen strateginen johtaminen. 2. Opiskelijoiden rekrytointi ja valinta. Tavoitteet

1. Koulutuksen strateginen johtaminen. 2. Opiskelijoiden rekrytointi ja valinta. Tavoitteet 1. Koulutuksen strateginen johtaminen 2. Opiskelijoiden rekrytointi ja valinta 3. Opetushenkilöstön rekrytointi 4. Koulutuksen infrastruktuurin hankinta, ylläpito, käyttö ja tuki 5. Opetushenkilöstön osaamisen

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen

Lisätiedot

Flippausta 3 korkeakoulun opiskelijoille

Flippausta 3 korkeakoulun opiskelijoille Pedaforum 2018 16.8.2018 Erkki Pesonen, yliopistonlehtori, Erkko Sointu tutkijatohtori Flippausta 3 korkeakoulun opiskelijoille UEF // University of Eastern Finland What is coming? Opintojakson sisältö

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Pelastusopiston sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä - seminaari vastaaville kouluttajille. Kirmo Savolainen

Pelastusopiston sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä - seminaari vastaaville kouluttajille. Kirmo Savolainen Pelastusopiston sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä - seminaari vastaaville kouluttajille Kirmo Savolainen 20.3.2019 Sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä laadun varmistaminen kansallisesti pedagoginen

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,

Lisätiedot

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi Hankkeen tiedot Projektin nimi: Keskipohjalainen koulutusväylä Kohdealue: Kokkolan ja Kaustisen seudut Päättymisaika: 6/2014 Toteuttaja: Centria ammattikorkeakoulu Osatoteuttajat: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen päätösvaltaiseksi.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen päätösvaltaiseksi. Giellagas-instituutti MUISTIO 5.5.2009 OKTR:n kokous Aika 5.5.2009 Paikka HU 316 Läsnä Outi Länsman, puheenjohtaja, sihteeri Anna-Liisa Väyrynen Joni Saijets Anni Ahlakorpi 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen Aloitus Homma alkaa osoitteesta www.helsinki.fi/weboodi. Jos et omista yliopiston atk-tunnuksia, voit hypätä kohdan 1. yli. Voit huoletta tutustua WebOodin saloihin ilman tunnuksiakin. WebOodin opinto-opas

Lisätiedot

Pelastusopiston sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä - seminaari koulutusten järjestäjille. Minna Hirvonen & Kirmo Savolainen 30.1.

Pelastusopiston sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä - seminaari koulutusten järjestäjille. Minna Hirvonen & Kirmo Savolainen 30.1. Pelastusopiston sopimushenkilöstön koulutusjärjestelmä - seminaari koulutusten järjestäjille Minna Hirvonen & Kirmo Savolainen 30.1.2019 Pelastustoimen uudistus /sote Pelastusalan koulutusjärjestelmäuudistus

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston

Lisätiedot

Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu. Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke

Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu. Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke www.tuas.fi Motto: Tavoitteena oppiminen Oppimisen voi saavuttaa keinolla millä hyvänsä.

Lisätiedot

KOULUTUKSEN PROSESSI / DIAK KOULUTTAJANA JA OPISKELUPAIKKANA

KOULUTUKSEN PROSESSI / DIAK KOULUTTAJANA JA OPISKELUPAIKKANA KOULUTUKSEN PROSESSI / DIAK KOULUTTAJANA JA OPISKELUPAIKKANA PROSESSIN OMISTAJA TutkintoDiakin johtaja PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJ KSYJÄ Johtoryhmä PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY P Huhti- toukokuu 2008

Lisätiedot

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa Linjakas TAHI Palautteen pedagogiikkaa Markku Ihonen 24.9.2012 markku.ihonen@uta.fi Yleistä opiskelijapalautteesta 1 arvioidaan sitä, mihin voidaan vaikuttaa kaikki muodostaa yhdessä tärkeän tietopohjan

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen ALOITUS... 1 WEBOODIN OPINTO-OPPAAN LÖYTÄMINEN... 1 WEBOODIN OPINTO-OPAS... 3 Opetus-välilehti... 3 Tentit välilehti... 4 Tutkintorakenteet välilehti... 4 Opintojaksot

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Peda Forum-päivät Turussa 15.-16.8.2018 Jenni Koponen Metropolia AMK & Eetu Heikkinen Oulun yliopisto Esityksen runko Ketä me ollaan? Mitä

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta

Lisätiedot

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman

Lisätiedot

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla

Lisätiedot

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta

Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Keväällä 2016 käynnistyivät koulutusohjelmat: - Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä (60

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi

Laadunvarmistuksesta 7.1.2009. Ismo Kantola. www.turkuamk.fi Laadunvarmistuksesta 7.1.2009 Ismo Kantola Laatu Käsitykset laadusta on jäsennetty usein seuraavasti: laatu erinomaisuutena (excellence) itsestään selvää erinomaisuutta, tavanomaisesta poikkeavaa ja elitististä:

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TIEDEKUNTANEUVOS- TON 28.9.2010 TEKEMÄ PÄÄTÖS OPETUSTAIDON HUOMI- OONOTTAMISESTA OPETUSTEHTÄVIEN TÄYTÖSSÄ Opetustehtävillä tarkoitetaan tässä päätöksessä opetus- ja tutkimustehtäviä

Lisätiedot

Pienryhmätyöskentely

Pienryhmätyöskentely Pienryhmätyöskentely Miten oppiaineesi/yksikkösi opetussuunnitelmissa aiotaan konkretisoida JY:n linjaukset osaksi tutkintojen, opintokokonaisuuksien ja opintojaksojen osaamistavoitteita? tullaan varmistamaan

Lisätiedot

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen.

KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen. KAKSIPORTAISEN TUTKINNON ERILAISET RAKENNEMALLIT Työpaja 24.9.2003. Paasitorni. Pj. Asko Karjalainen. YLEISTÄ Työpajassa pohdittiin erilaisia mahdollisuuksia joita koulutusta suunnittelevilla yksiköillä

Lisätiedot

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 1.1 Valkeakoski-opiston tietostrateginen visio...1 2 NYKYTILA JA TAVOITE...1 2.1 Tekniset valmiudet...1 2.1.1 Tavoite...1 2.2 Henkilökunnan

Lisätiedot

Koulutuksen järjestämisen ja opintojen järjestämisen prosessit. KOOTuki-ryhmä Pekka Linna, CSC

Koulutuksen järjestämisen ja opintojen järjestämisen prosessit. KOOTuki-ryhmä Pekka Linna, CSC Koulutuksen järjestämisen ja opintojen järjestämisen prosessit KOOTuki-ryhmä 14.12.2015 Pekka Linna, CSC Tausta Korkeakoulut tekevät kasvavassa määrin yhteistyötä opetuksen järjestämisessä sekä tietojärjestelmien

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE

HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Opettajan pedagogiset opinnot yliopisto-opettajille Pilottikoulutus 2011-2013, Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta Harjoittelu (laaja-alainen opettaja) 7 op HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Harjoittelusta

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa

Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Hyvinvointiin ja opintojen ohjaukseen panostaminen kannattaa Maanpuolustuskorkeakoulussa Johanna Anttonen ja Satu-Tuulia Vuoksenranta Maanpuolustuskorkeakoulu 23.8.2016 1 Esityksen sisältö Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.)

TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.) TU-C3010 Projektien (5 op.) Kevät 2018 Kurssin tavoitteet ja sisältö Kurssin tavoitteena on opettaa opiskelijoille projektiliiketoiminnan, erityisesti projektinhallinnan käsitteet, toimintatavat ja menetelmät.

Lisätiedot

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Pedagoginen mentorointi (4 op) Pedagoginen mentorointi (4 op) 2012 Esittelyt ja alkutunnelmia Kuka olen, mistä ja millaisesta opistosta tulen ja mitä siellä teen työkseni? Tuntemukset tällä hetkellä/odotukset tälle koulutukselle? Miten

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen kerääminen ja käsittely kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä (Kasope)

Opiskelijapalautteen kerääminen ja käsittely kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä (Kasope) Opiskelijapalautteen kerääminen ja käsittely kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä (Kasope) Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä on jo pitkään kerätty palautteita ja järjestetty

Lisätiedot

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu/ Oppimispalvelut, KOULUTUSOHJELMAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

Insinööritieteiden korkeakoulu/ Oppimispalvelut, KOULUTUSOHJELMAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Insinööritieteiden korkeakoulu/ Oppimispalvelut, 30.11.2015 KOULUTUSOHJELMAN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN LES ENG Ohjelmajohtaja Vastuuopettaja Tietovarasto Kurssipalaute ohjelmittain ja kursseittain Ohjelman

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015 1. YLEISTÄ Useita kymmeniä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita suorittaa joka vuosi käytännön harjoitteluja

Lisätiedot

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta

Lisätiedot

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea

Lisätiedot

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 Ohjaus Tampereen yliopistossa Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari 28.9.2011 klo 13.00-16.00 Pinni B1096 1 Iltapäivän kulku Miksi ohjauksen kokonaissuunnitelma? Opetuksen kehittämispäällikkö Markku

Lisätiedot

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen

Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Maija Mikkilä ja Outi Vainikainen Maija Mikkilä 26.7.2012 1 Osaava Etelä-Kymenlaakso 2015 Toteuttajaverkosto: Kotka Hamina Pyhtää Virolahti-Miehikkälä Helsingin yliopisto,

Lisätiedot