Anne Joukanen Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Länsi, Turku Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK)

Transkriptio

1 VIITTOMAKIELISET KOULULAISET VIITTOMAKIELEN TULKIN TUKENA KÄÄNNÖSPROSESSISSA Yhteistoiminnallinen kääntäminen Mauri Kunnaksen Viikingit tulevat -kirjan tarinoista Anne Joukanen Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Länsi, Turku Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Anne Joukanen, Viittomakieliset koululaiset viittomakielen tulkin tukena käännösprosessissa Yhteistoiminnallinen kääntäminen Mauri Kunnaksen Viikingit tulevat kirjan tarinoista. Turku, kevät 2008, 35s., 12 liitettä Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun toimipaikka, viittomakielentulkin koulutusohjelma, viittomakielentulkki (AMK) Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia lastenkirjallisuuden yhteistoiminnallista kääntämistä viittomakieleen Mauri Kunnaksen Viikingit tulevat kirjan kahdesta tarinasta. Tutkimus toteutettiin yhteistyöllä käännöksen kohdeyleisön eli nuorten kanssa. Työn tarkoituksena oli saada tietoa siitä, miten käännöksen kohdeyleisö voi olla tulkin tukena työssä ja mitä tulkki voi heiltä oppia. Lapsille kääntämistä on tutkittu todella vähän, joten uudelle tavalle tehdä käännöksiä on varmasti käyttömahdollisuuksia. Opinnäytetyö toteutettiin siten, että tekijä tapasi viittomakielisiä nuoria ja kuvasi heidän viittomistaan nauhalle. Työssä tutkittiin sitä, millaisia käännösratkaisuja nuoret tekivät. Tämän jälkeen tekijä käänsi itse kaksi Viikingit tulevat kirjan tarinaa suomalaiselle viittomakielelle ja tutki, mitä hän oppi nuorilta. Kirjallisuutta lapsille kääntämisestä ja etenkin viittomakieleen kääntämisestä on hyvin vähän, joten työssä käytettiin lähdekirjallisuutena viittomakielialan keskeistä kirjallisuutta ja kääntämisestä kertovaa kirjallisuutta. Koska työssä käytetty menetelmä on uusi, ei tällaisesta menetelmästä ollut kirjallisuutta saatavilla. Tekijän käyttämät käännösteoriat olivat dynaaminen ekvivalenssi - ja skoposteoria. Tekijä koki työn toiminnallisen osuuden erittäin antoisana. Yhteistoiminnallinen käännöstyö toimi tekijän mielestä erittäin hyvin, ja hän koki nuorten kanssa työskentelyn erittäin hyödyllisenä ja tärkeänä ammatillisen kehittymisen näkökulmasta. Tekijä oppi paljon uutta lapsille kääntämisestä ja viittomakielisistä lapsista. Tekijän käyttämä menetelmä oli uusi, eikä hänen tietääkseen vastaavanlaista menetelmää ole aiemmin käytetty viittomakielialalla. Asiasanat: viittomakieli, lastenkirjallisuus, lapsille kääntäminen, yhteistoiminnallinen kääntäminen, käännösprosessi, Mauri Kunnas

3 ABSTRACT Anne Joukanen, Deaf Schoolchildren Supporting Sign Language Interpreters Translation Process Cooperative Translation of Two Stories from The Vikings Are Coming by Mauri Kunnas. Turku, Spring 2008, 35 pages, 12 appendices. The Diaconia Polytechnic, Turku Unit. Degree Programme in Sign Language Interpretation, Sign Language Interpreter. The main object of the thesis was to study how children s literature can be translated to Finnish Sign Language using a cooperative method. The material for translation was two stories from The Vikings Are Coming by Mauri Kunnas. The target group of the translation was an important part of the translation process. The object of this type of method was to get ascertain knowledge how the target group of the translation can be included as a part of the translation process and what can an interpreter learn from the target group. Translating children s literature to Sign Language has been studied very little, so a new translation method would be welcome. For the research of the thesis the author met deaf schoolchildren and video-taped their signing. The author of the thesis concentrated on studying how did the children signed and what kind of translation solutions they used. Following this, the author translated to Finnish Sign Language two stories from the book, The Vikings Are Coming, and evaluated what had she learned from the children. There is little literature on the subject of translating to children, especially how to translating to children in Sign Language. The author used essential Sign Language field literature and translation literature as source books. Because the method that was used is new, there were no source books available of the subject. The translation theories that were used were dynamic equivalence and the Skopos theory. The cooperative part of the thesis was very rewarding to the author. The cooperative translation method worked very well and the author thought that working with the deaf schoolchildren was very useful and important to her professional growth. The author learned a lot about how to translate to children and about deaf children. The method that was used was new and the author does not know whether or not, that it has been used before in the Sign Language profession. Key words: Sign Language, Children s Literature, Translating to Children, Cooperative Translating, Translation Process, Mauri Kunnas

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO. 6 2 KUUROT LAPSET JA VIITTOMAKIELI Viittomakieli äidinkielenä ja suomi toisena kielenä Lasten viittominen 10 3 TAUSTAA LASTEN KERTOMAKIRJALLISUUDESTA Katsaus lastenkirjallisuuteen Mauri Kunnas lastenkirjailijana Viikingit tulevat kirja Viittomakielisen lastenkirjallisuuden tarjonta ja tarve LASTENKIRJALLISUUDEN KÄÄNTÄMINEN JA TULKKAUS LAPSILLE Lapsille kääntäminen Lapsille tulkkauksen vaatimukset Käyttämäni käännösteoriat YHTEISTOIMINNALLINEN KÄÄNNÖSPROSESSI Yhteydenotot ja luvat Litterointi ja glossaus Käännöksen ongelmakohdat Mansikin saagan käännösongelmat Åsa Nokkelan saagan käännösongelmat YHTEISTOIMINNALLISEN KÄÄNNÖSPROSESSIN ANALYSOINTI POHDINTA 31 LÄHTEET. 32

5 LIITTEET LIITE 1: Åsa Nokkelan saaga LIITE 2: Mansikin saaga LIITE 3: Ensimmäiset glossit Åsa Nokkelan saagasta LIITE 4: Ensimmäiset glossit Mansikin saagasta LIITE 5: Litterointi Mansikin saaga Viittoja 1 LIITE 6: Litterointi Mansikin saaga Viittoja 2 LIITE 7: Litterointi Mansikin saaga Viittoja 3 LIITE 8: Litterointi Åsa Nokkelan saaga Viittoja 1 LIITE 9: Litterointi Åsa Nokkelan saaga Viittoja 2 LIITE 10: Toiset glossit Åsa Nokkelan saagasta LIITE 11: Toiset glossit Mansikin saagasta LIITE 12: Tekijän käännökset tarinoista Åsa Nokkelan saaga ja Mansikin saaga

6 1 JOHDANTO Mauri Kunnas on yksi Suomen merkittävimpiä lastenkirjailijoita. Hänen taitavasti kirjoitetut ja kuvitetut kirjansa ovat kuuluneet lapsuuteeni vahvasti. Opiskeluaikanani olen kokenut lapsille viittomisen erityisen haastavaksi. Halusin oppia opinnäytetyöni kautta jotain uutta ja sain idean kääntää Mauri Kunnaksen Viikingit tulevat -kirjaa suomalaiselle viittomakielelle. Haastavaksi koin välittää käännöksessä samankaltaisen tunne-elämyksen, jonka itse olen saanut kirjasta. Halusin ottaa kohdeyleisön eli lapset tai nuoret mukaan käännösprosessiin, sillä uskon, että tulkit voivat oppia paljon heidän käyttämästä viittomakielestä. Halusin erityisesti kiinnittää huomiota siihen, kuinka lapset viittovat ja millaisia käännösratkaisuja he käyttävät. Viittomakielen tulkki, jonka äidinkieli ei ole viittomakieli, voi kokea vaikeaksi viittoa lapsille. Lapsille viittoessa täytyy ottaa erityisesti huomioon kielen ymmärrettävyys, ilmeet ja esiintyminen. Kuuroista lapsista noin 90 % ei elä äidinkielellisessä eli viittomakielisessä ympäristössä, sillä suurin osa kuuroista lapsista syntyy kuuleviin perheisiin (Takkinen 2000, 120). Lapsille suunnattua viittomakielistä materiaalia on vielä kovin vähän, ja koen sen tarpeellisuuden erittäin suurena. Perhe, jossa on kuulovammainen lapsi, voi saada viittomien opetusta. Viittomien opetusta anotaan kotikunnalta ja kunnasta riippuen tuntimäärät vaihtelevat alkaen noin 20 tunnista. Lisätunteja voi anoa kotikunnalta tarpeen mukaan. Viittomien opetuspalvelu on tarveharkintainen, ei subjektiivinen oikeus saada viittomien opetusta automaattisesti. (Satu Rantamäki, henkilökohtainen tiedonanto ) Kuurojen lasten kuulevat vanhemmat eivät välttämättä osaa viittomakieltä riittävän hyvin, jotta voisivat tarjota lapselle riittävästi kielellisiä virikkeitä ja elämyksiä. Tästä syystä koen äärimmäisen tärkeäksi, että kuuroille lapsille olisi enemmän materiaalia, esimerkiksi satuja, joista he voisivat nauttia omalla äidinkielellään. Lapsille kääntämistä on tutkittu erittäin vähän, ja työni on tiettävästi Suomessa ensimmäinen, jossa kuurot lapset ovat olleet tulkin tukena käännöstyössä. Kääntäjät

7 toimivat yleensä yksin tai ryhmissä, mutta tietojeni mukaan kohderyhmän kanssa ei ole aiemmin tehty vastaavanlaisia yhteistoiminnallisia käännöksiä. Minulle oli tärkeää ottaa viittomakieliset nuoret mukaan tutkimukseeni ja käännösprosessiini, sillä halusin tutkia ja nähdä millaista kieltä nuoret itse käyttävät satuja viittoessaan. Halusin saada heiltä inspiraatiota ja elementtejä omaan käännökseeni, jotta käännökseni olisi mahdollisimman viittomakielinen ja että se sopisi lapsille hyvin. Sain tutkimukseeni mukaan viisi viittomakielistä yläkoululaista tyttöä. Toivon, että tutkimustyöni rohkaisee kääntäjiä kääntämään enemmän lapsille suunnattua viittomakielistä materiaalia käyttäen apunaan viittomakielisiä lapsia käännösprosessissa. Koin nuorten kanssa työskentelyn hyvin antoisaksi ja koen oppineeni sen ansiosta ymmärtämään viittomakielen käyttömahdollisuuksia paremmin.

8 8 2 KUUROT LAPSET JA VIITTOMAKIELI 2.1 Viittomakieli äidinkielenä ja suomi toisena kielenä Äidinkielen määritelmiä on monia. Äidinkieleksi voidaan katsoa se kieli, jonka on ensimmäisenä oppinut tai se voi olla kieli, jonka hallitsee parhaiten ja jota käyttää eniten. Sosiaalipsykologian näkökulmasta äidinkieli voi olla se kieli, johon itse samaistuu eniten tai kieli, jonka syntyperäisenä käyttäjänä muut ihmiset kielen käyttäjää pitävät. Muita määritelmiä voi olla muun muassa se, että millä kielellä ihminen ajattelee tai näkee unta on tämän henkilön äidinkieli. (Skutnabb-Kangas 1988, 35.) Asennemääritelmän mukaan henkilöllä voi olla kaksi äidinkieltä, esimerkiksi suomi ja ruotsi. Jos henkilö samaistaa itsensä sekä suomen kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin, että ruotsin kieleen ja ruotsalaiseen kulttuuriin, voidaan ajatella, että kyseisellä henkilöllä on kaksi äidinkieltä. (Skutnabb-Kangas 1988, 36.) Suurin osa maailman kaksikielisistä ihmisistä eivät ole itse valinneet kaksikielisyyttä, vaan ovat kaksikielisiä selvitäkseen yhteiskunnassa (Skutnabb-Kangas 1988, 55). Suomalainen viittomakieli sai vuonna 1995 nykyisen perustuslaillisen asemansa. Viittomakieli on luonnollinen kieli kuten puhutut kielet. Viittomakieli on verrannollinen puhuttuihin kieliin muun muassa siten, että viittomakieli on yhtä monimutkaista ja monimuotoista kuin puhututkin kielet. (Malm & Östman, 2000, ) Viittomakielen sanastollisten yksiköiden eli viittomien rakennetta voidaan tarkastella erottamalla viittomasta neljä perusosaa: käsimuoto, paikka, liike ja orientaatio. Käsimuoto tarkoittaa sitä, missä asennossa sormet ovat viittoman aikana. Viittoman paikalla puolestaan tarkoitetaan sitä paikkaa viittojan keholla tai viittomatilassa, jossa viittoma viitotaan. Liikkeellä tarkoitetaan yleensä käden tai käsien liikettä viittoman aikana. Orientaatiolla kuvataan joko sormien tai kämmenen suuntaa viittoman aikana. Viittojan sormet ja kämmen voivat esimerkiksi olla suunnattu viittojaa kohti tai ylös. Yhdeksi viittoman perusosaksi voisi lukea myös ei-manuaaliset elementit. Eimanuaalisilla elementeillä tarkoitetaan kehon, pään ja kasvojen liikkeitä. Esimerkiksi

9 9 huulien liike eli huulio viittoman aikana on erittäin tärkeä osa viittomaa. Muita eimanuaalisia elementtejä ovat esimerkiksi silmien liikkeet kuten siristäminen. (Malm & Östman 2000, ) Viittomakieli ei ole kirjainten tuottamista sormimerkeillä. Viittomakielessä käytetään myös sormiaakkosia, mutta useimmiten vain tilapäisenä apukeinona esimerkiksi, kun jollain henkilöllä tai paikalla ei ole vakiintunutta viittomaa. (Malm & Östman 2000, 17.) Sormittaminen tarkoittaa suomenkielisen sanan muuttamista visuaaliseen muotoon. Voidaan ajatella, että kyseessä on eräänlainen uudelleenkoodaus, joka tapahtuu kirjain kirjaimelta, käyttäen viittomakielen sormiaakkosia. (Roslöf & Veitonen 2006, 173.) Paikantamisen avulla viittoja tekee näkyväksi sen, mikä ei ole suoraan tilanteessa nähtävissä. Paikantaminen perustuu siihen, että osoittelun avulla kiinnitetään huomiota haluttuun tarkoitteeseen. Viittoja paikantaa poissaolevat tarkoitteet haluamilleen paikoille viittomatilaan eli viittoja rakentaa eräänlaisen pienoismallin tilanteesta. Pienoismalli koostuu paikoista ja niiden keskinäisistä suhteista. (Rissanen 1985, 17.) (Rissanen 1985, 18). Eräs viittomakielen ominaispiirteistä on roolinvaihto. Roolinvaihto tarkoittaa sitä, että ilmeitään muuttamalla ja kehonliikkeellä viittoja siirtyy jonkun toisen henkilön tai hahmon rooliin. Roolinvaihtoa käytetään pääasiassa kerronnallisessa viittomisessa. (Rissanen 2006, 54.)

10 10 Kuurolle lapselle viittomakieli on luontaisin keino kommunikoida. Kun lapsi tuottaa tai vastaanottaa viittomakieltä, hänen ei tarvitse pelätä epäonnistumista. On hyvin tärkeää, että lapsi voi kertoa ajatuksistaan ja tunteistaan siten, ettei hänen tarvitse kiinnittää huomiotaan kohtuuttomasti itse viestintään ja viestin perille menemiseen. Varhaisella viittomakielisellä kommunikaatiolla on tutkijoiden mukaan suotuisia vaikutuksia lapsen kognitiiviselle ja emotionaaliselle kehitykselle. (Sinkkonen 2000, 110.) Ymmärtämisen kannalta, ihmisen tärkein kieli on aina oma äidinkieli (Teva 2001, 25). Viittomakielinen lapsi oppii viittomakielen luontaisella tavalla viittomakielisessä ympäristössä. Suomi tai ruotsi on viittomakieliselle toinen kieli, jonka lapsi oppii opetuksen kautta, ei automaattisesti. (Jokinen 1991, 60.) Suomen kielen taito vaihtelee viittomakielisillä suuresti, sitä voisi verrata esimerkiksi ruotsin kielen taitoon suomenkielisillä. (Roslöf & Veitonen 2006, 173). 2.2 Lasten viittominen Kuuro lapsi tuottaa ensimmäiset viittomansa noin vuoden ikäisenä, samaan aikaan kuin kuuleva lapsi sanoo ensimmäiset sanansa. Ensimmäiset viittomat ovat yleensä substantiiveja. Puolentoista vuoden iässä kuurot lapset alkavat yhdistellä viittomia, ja lauseiden pituus alkaa kasvaa. Noin kahden vuoden iässä kuuro lapsi alkaa viittoa adjektiiveja ja pronomineja. Samoin noin kaksivuotiaana lapsi alkaa tuottaa myöntö- ja kieltoilmauksia. Kolmevuotiaana kuuro lapsi alkaa tuottaa kysymyksiä, lauseet ovat pidentyneet ja myös taivutusyrityksiä alkaa näkyä viittomisessa. Nelivuotiaana kuuro lapsi käyttää jo pitkiä ja monipuolisia ilmauksia, mutta muoto ei aina ole täysin oikein, ja esimerkiksi ymmärrys verbin taivutuksesta kehittyy vielä. Viisivuotiaina kuurot lapset oppivat substantiivin ja verbin eron, ja yhdyssanojen muodostaminen kehittyy. Lasten ilmaisu on jo monipuolista, ja lauseiden muodostuksessa näkyy spatiaalisten, eli tilaan liittyvien rakenteiden hyväksikäyttö. Noin kuusivuotiaana kielioppi on jo pääosin omaksuttu, kielenkehitys kuitenkin jatkuu. Kouluiässä kehittyvät vaikeimmat taivutukselliset muodot. (Takkinen 2000, ) Kuurojen lasten viittomista ja kielenkehitystä voi verrata kuulevien lasten puhumiseen ja kielenkehitykseen. Itse olen lapsia seuratessani huomannut, että kuulevilla lapsilla

11 11 sanojen muodostus on puheenkehityksen alkuvaiheilla usein vähän sinnepäin. Esimerkiksi sana helikopteri saattaa tulla lapsen suusta hekilopterina. Sama ilmiö on mielestäni nähtävissä myös kuuroilla lapsilla. Käsimuodot eivät aina ole tarkkoja ja oikein, vaan ne ovat vähän sinnepäin.

12 12 3 TAUSTAA LASTEN KERTOMAKIRJALLISUUDESTA 3.1 Katsaus lastenkirjallisuuteen Lapset ovat kautta aikojen saaneet älylliset virikkeensä perheessä saatujen välittömien kokemusten ohella myyteistä, uskonnollisista kertomuksista ja saduista. Nämä tarinat vastaavat lasten tärkeimpiin kysymyksiin ja ne ovat myös merkittäviä lasten sosiaalistumisen edistäjiä. (Bettelheim 1975, 32.) Suomalaisen lastenkirjallisuuden voidaan sanoa syntyneen varsinaisesti vuosina Silloin alkoi ilmestyä satuja, kalentereita ja albumeja suomen kielellä. Ennen vuotta 1850 Suomessa on ilmestynyt vain muutamia kymmeniä lasten ja nuorten kaunokirjallisuusteoksia suomeksi ja ruotsiksi. Esimerkiksi 1700-luvulla alempien säätyjen lapset eivät osanneet lukea, mutta ylemmissä yhteiskuntaluokissa lapsille opetettiin lukutaidon lisäksi vieraita kieliä. Ylempien yhteiskuntaluokkien lapset lukivat kirjallisuutta saksaksi, ranskaksi, englanniksi ja ruotsiksi. (Ihonen 2003, ) 3.2 Mauri Kunnas lastenkirjailijana Mauri Tapio Kunnas (s ) on suomalainen graafikko, kuvataiteilija ja sarjakuvapiirtäjä. Hän valmistui taidegraafikoksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna Parhaiten Kunnas tunnetaan hänen laajasta ja suositusta lastenkirjatuotannostaan, johon sisältyvät muun muassa historialliset Koiramäki-kirjat. Hänen kirjojaan on käännetty monille kielille, muun muassa englanniksi, ruotsiksi, norjaksi, ranskaksi ja japaniksi. (Mauri Kunnas.net; Wikipedia.) Kunnas on yksi Suomen tunnetuin ja tuotteliain kuvakirjailija. Hän on tehnyt muun muassa sarjakuvia, pilakuvia ja kansanperinteen kuvausta. Hänen kirjoissaan yhdistyy värikäs sarjakuvatekniikka ja herkkä luonnonkuvaus sekä huumori ja toiminta. Kunnas yhdistelee kirjoissaan mielenkiintoisesti mielikuvitusta ja yksityiskohtaista realismia. Kirjojen hahmot ovat kuvitteellisia luomuksia, mutta tapahtumat usein sijoittuvat vanhaan suomalaiseen maalaismiljööhön. Kunnakselle on myönnetty työstään muun

13 13 muassa lastenkulttuurin valtionpalkinto vuonna 1989 ja Rudolf Koivu palkinto vuonna (Oittinen 2004, 132.) Kunnasta on verrattu muun muassa englantilaiseen Richard Scarryyn, jonka kirjoissa on samankaltaista huumoria ja puettuja eläimiä. (Laukka 2003, 130). 3.3 Viikingit tulevat -kirja Mauri Kunnaksen lastenkirja Viikingit tulevat perustuu vanhoihin viikinkisaagoihin. Se on hullutteleva koko perheen kuvakertomus Pohjolan myyttisistä merenkulkijoista ja heidän soreista neidoistaan. Suuria kansallisia aiheita lastenkirjaklassikoiksi muuntanut Mauri Kunnas kertoo kahdeksan lyhyttä viikinkitarinaa vanhojen pohjoismaisten saagojen hengessä. Seikkailujen tukena on tutkittua historiallista tietoa viikinkien elämästä, tavoista, laivoista ja asumuksista. (Kunnaskerho.) Pääosissa ovat muun muassa neuvokas viikinkineito Åsa Nokkela ja muuan koti-ikävää poteva Mansikki-lehmä. Arnor Lainlukija ja hänen tyttärensä Åsa saavat talvikäräjillä eteensä riitapukarit, joihin eivät kaksintaistelut eivätkä juoksukilpailut tehoa. Onneksi Åsa Nokkela on nimensä veroinen viikinkineito. Sekaannuksista suurimman aiheuttaa Mansikki. Viikingit päättävät ottaa lehmän mukaansa meren taakse uuteen maahan, jonka pohjolan merenkulkijat ovat löytäneet jo ennen kuin Kolumbuksesta on kuultukaan. (Kunnaskerho.) Valitsin käännettäviksi tarinoiksi Åsa Nokkelan saagan (ks. LIITE 1) ja Mansikin saagan (ks. LIITE 2), sillä nämä tarinat vaikuttivat minuun suuresti ja ne ovat rakenteeltaan hieman toisistaan poikkeavia. Åsa Nokkelan saaga on hieman lyhyempi kuin Mansikin saaga ja siinä on hieman enemmän vuoropuhelua. 3.4 Viittomakielisen lastenkirjallisuuden tarjonta ja tarve Tässä opinnäytetyössä tarkoitan viittomakielisellä lastenkirjallisuudella painetusta tekstistä, kuten saduista ja tarinoista, tehtyä viittomakielistä käännöstä. En käsittele työssäni lapsille tarkoitettua materiaalia, jossa käytetään apuna tukiviittomia. En

14 14 myöskään tarkoita viittomakielisellä lastenkirjallisuudella elokuvista tai tv-ohjelmista tehtyjä viittomakielisiä käännöksiä. Elokuvien, kuten Rölli ja metsänhenki (Ks. Saarela 2002) viittomakielisiä käännöksiä saatetaan pitää eräänlaisena viittomakielisenä lastenkirjallisuutena, mutta itse pidän näitä elokuvien käännöksinä, joissa tärkeintä ja ensisijaista on itse elokuva, ei sen tulkkaus tai käännös. Viittomakielistä lastenkirjallisuutta on Suomessa tehty erittäin vähän. Vuonna 2003 on tehty viittomakielinen käännös H. C. Andersenin sadusta Pieni merenneito. Käännös oli osa Turun Diakonia-ammattikorkeakoulussa tehtyä opinnäytetyötä. (Hannula, Kirjavainen&Pekanheimo 2003.) Toinen viittomakielinen käännös, joka on myös ollut osa opinnäytetyötä Turun Diakonia-ammattikorkeakoulussa, on ollut Otto ja keijuvauva (Kangas&Miettinen 2007). Kuurojen liitto puolestaan julkaisi vuonna 2005 teoksen Satuja viittoen, jossa on käännöksiä H. C. Andersenin saduista (Kuurojen liiton kauppapaikka). Lastenkirjat ovat tärkeä osa lasten kielellistä kehitystä, mutta ne toimivat myöskin eräänlaisina ohjekirjoina, joissa käsitellään tärkeitä kehityspsykologisia aiheita, kuten oikea ja väärä tai hyvä ja paha. Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua tyytymään kolmeen lastenkirjaan, vaan valikoiman pitäisi olla huomattavasti laajempi. Tämän vuoksi koen äärimmäisen tärkeäksi tuottaa materiaalia lapsille heidän omalla äidinkielellään. Viittomakielinen video on ylivertainen tiedonvälittäjä verrattuna kirjalliseen suomenkieliseen materiaaliin. (Salmi & Laakso 2005, 431).

15 15 4 LASTENKIRJALLISUUDEN KÄÄNTÄMINEN JA TULKKAUS LAPSILLE 4.1 Lapsille kääntäminen Kun tekee kuurolle lapselle viittomakielistä käännöstä, on tarkkaan mietittävä kohdeyleisön ikää. Jos lapset ovat jo esimerkiksi kouluikäisiä voi kielellä leikitellä enemmän ja käyttää vaikeampia erikoisviittomia. Jos käännöksen kohdeyleisönä ovat alle kouluikäiset lapset, tulee kieltä miettiä hyvin tarkkaan. Viittomien lisäksi kannattaa käyttää vahvoja ilmeitä ja eleitä. Kaikkia keinoja, mitkä auttavat lasta hahmottamaan kokonaisuutta, kannattaa hyödyntää. Jos käännöksen kohdeyleisönä ovat alle kouluikäiset lapset, tulee sormitusta välttää. Tarinan hahmoille kannattaa miettiä natiivin kielenkäyttäjän kanssa sopivat viittomat ja käyttää niitä. Tarinoissa saattaa myös esiintyä vaikeita sanoja, kuten käräjät. Jos sanalle on viittomavastine, niin sitä tulisi käyttää, eikä sanaa tarvitse selittää. Käännöksen kielen vaikeustason olisi hyvä vastata suomen kielen vaikeustasoa. Kuulevat lapset, joille satua luetaan, eivät myöskään välttämättä ymmärrä sanaa käräjät ja he kysyvät esimerkiksi vanhemmiltaan mitä sana tarkoittaa. Saman tulisi toteutua viittomakielisessä käännöksessä. Kun vaikeita sanoja ja viittomia esiintyy saduissa ja käännöksissä, lasten kieli kehittyy ja he oppivat uusia käsitteitä. (Raija Roslöf, henkilökohtainen tiedonanto ) Kuurolle lapselle paras kielimalli on ehdottomasti natiivi viittoja. Tulkki on kuitenkin tulkkauksen ja kääntämisen asiantuntija, joten yksi hyvä vaihtoehto käännöstä tehdessä on kuuron aikuisen ja tulkin yhteistyö. Tulkki voi olla mukana käännösprosessissa ja natiivi viittomakielinen voi viittoa käännöksen. Tulkki, joka hallitsee suomen kielen ja osaa lukea implisiittistä, eli sisään kirjoitettua tietoa, on arvokas lisä käännöstä mietittäessä. (Raija Roslöf, henkilökohtainen tiedonanto ) Jos käännös kuvataan, on tärkeä miettiä tarkkaan kuvauspaikkaa ja rekvisiittaa. Käännöksen viittojalla voi olla kuvattavaan käännökseen, esimerkiksi satuun, sopiva rooliasu. Myös taustaa kannattaa miettiä. Jos viitottava käännös on esimerkiksi satu metsän eläimistä, voi taustalla olla kuva metsästä tai se voidaan kuvata ulkona metsässä

16 16 ja viittojalla yllään vaikka nallepuku. Jos sadussa on useampi eläinhahmo, kuten nalle, jänis ja kettu, tulee viittojan asua miettiä tarkkaan. Jos viittojalla on päällään nallepuku ja hän viittoo jäniksen roolia, se saattaa olla lapsen mielestä hyvin ristiriitaista. (Raija Roslöf, henkilökohtainen tiedonanto ) Jokaisessa käännöksessä pitää erikseen miettiä, että käännös on toimiva. Jos vain on mahdollista valita taustaa ja asua tarinaan sopivaksi, niin se auttaa tekemään kokonaisuudesta nautittavan lapselle. Rooliasu voi olla melkein minkälainen tahansa, kunhan viittominen ja kasvot näkyvät hyvin. 4.2 Lapsille tulkkauksen vaatimukset Mikkonen (2000, 52 54) haastatteli pro graduaan varten tulkkeja ja kokosi heidän kokemuksiaan lapsille tulkkauksesta. Tulkkien mielestä lapsille tulkatessa tulkin rooli tilanteessa on erilainen kuin aikuisille tulkattaessa. Tulkilla on tilanteessa suurempi vastuu. Aikuisille asiakkaille tulkki on kielenkääntäjä, mutta lapsille tulkattaessa lapsi kokee tulkin aikuisena, joka osaa hänen kieltään. Tulkki on lapselle tulkatessaan paljon läheisempi asiakkaalleen kuin aikuiselle tulkatessaan. Tulkin pitää selittää asioita enemmän ja ohjata lasta tekemään niin kuin pitää. Ennen kuin lähtee tulkkaamaan lapselle, tulkin tulee tietää lapsen kielenkehityksestä, erityisesti kuuron lapsen kielenkehityksestä, viittomakielen tyyleistä ja rekistereistä. Tulkin käyttämän kielen ja viittomavalinnat ratkaisee lapsen ikä ja kielitaito. Olisi hyvä päästä tutustumaan lapseen ennen tulkkausta, jotta saa selville lapsen kielellisen kapasiteetin, mutta lapseen tutustuminen on tärkeää myös luottamuksen synnyttämiseksi. (Mikkonen 2000, 55.) Tulkkauksen lähtötekstiä tulee yksinkertaistaa ja muuttaa selkokielisemmäksi. Viittomiseen pitää lisätä visuaalisuutta, ilmeikkyyttä ja pantomiimisuutta. Tulkkauksessa tärkeintä ei ole sanatarkka tulkkaus, vaan lähdekielisen sanoman merkityksen muuttaminen kohdekielelle. Lapselle tulkatessa tulee roolinvaihdot ja paikannukset tehdä selkeämmin kuin aikuisille tulkattaessa. Välillä viittomista pitää hidastaa ja selkeyttää hyvin paljon. Viittoa tulisi kuitenkin viittomakielen rakenteen mukaisesti, ei suomen kielen rakenteen mukaisesti. (Mikkonen 2000, 56.)

17 17 Tulkin tulee kuitenkin käyttää aina sitä kommunikaatiomenetelmää, mitä lapsi käyttää. Jos lapsi kommunikoi viitotulla puheella, niin tulkin tulee käyttää sitä tulkatessaan. Tulkkaustapa pitää valita asiakkaan mukaan. Asiakkaana voi olla esimerkiksi lapsi, joka kuulee kuulolaitteen avulla puhetta, mutta tarvitsee tulkkausta tueksi, jolloin yksi mahdollinen tulkkaustapa on viitottu puhe. Viitottu puhe tarkoittaa sitä, että puheen aikana tuotetaan käsillä sanoja vastaavat viittomat samanaikaisesti. Viitotussa puheessa kielioppi on pääosin suomenkielinen, mutta sanasto viittomakielinen. (Rissanen 1985, 13). Vaikeiden sanojen ja nimien sormittamista pienelle lapselle tulee harkita tarkkaan. Sormittaminen saattaa sekoittaa tilannetta enemmän kuin selvittää. Esimerkiksi koulussa vieraan kielen tunnilla vieraskielisen sanan sormittaminen lapselle saattaa ainoastaan ahdistaa lasta, sillä suomen kielen lukutaitokaan ei välttämättä ole vielä kovin hyvä. (Mikkonen 2000, 56.) Kun tulkki tulkkaa kuuron lapsen viittomista suomen kielelle on tärkeää. että tulkkaus kuulostaa siltä, että lapsi itse puhuisi. Tulkin tulee olla tarkka sanavalinnoissaan, lauseenrakenteissaan, äänensävyissään ja vivahteissaan. Kuuleva ympäristö muodostaa käsitystään kuurosta lapsesta, hänen ajatuksistaan ja mielipiteistään tulkin tulkkauksen kautta. (Mikkonen 2000, 56.) 4.3 Käyttämäni käännösteoriat Kääntäjän tehtävänä on välittää sisältöä eli merkitystä. Käännettäessä ilmaistaan tulokielen keinoin se, mikä on lähdekielen keinoin jo ilmaistu. (Vehmas-Lehto 1999, 12.) Tässä opinnäytetyön käännöksessä lähdekieli on suomen kieli ja tulokieli on viittomakieli. Kun aloin miettiä Mauri Kunnaksen Viikingit tulevat -kirjan kääntämistä, tärkeintä minusta oli saada välittää sama tunne ja tunnelma, jonka olen itse saanut lapsena lukiessani Kunnaksen kirjoja. Halusin säilyttää leikkisyyden ja tietynlaisen

18 18 mystisyyden, mikä mielestäni Kunnaksen kirjoista välittyy. Valitsin käännösteorioikseni dynaamisen ekvivalenssin ja skoposteorian. Käytin käännöstyössäni Eugene A. Nidan (1964, 166) kehittämää teoriaa, dynaamista ekvivalenssia, sillä siinä pyrkimyksenä on saada käännöksen lukijan suhde tekstiin samanlaiseksi kuin alkuperäisen tekstin lukijan. Dynaamisen ekvivalenssin käytöllä tähdätään siihen, että lukijoiden reaktiot olisivat samanlaiset riippumatta siitä, ovatko he lukeneet lähtökielisen vai kohdekielisen tekstin. Dynaamiseen ekvivalenssikäsitykseen kuuluu tietenkin myös se, että käännöksessä käytetään luontevaa tulokieltä. Muutoin ei voi ajatella, että käännöksen lukijat voisivat reagoida tekstiin samoin kuin alkuperäisen tekstin lukeneet reagoivat. (Vehmas-Lehto 1999, 56.) Vastaanottajan tulee kokea käännöksen kieli omakseen, idiomaattiseksi äidinkieleksi, eikä käännöskieleksi. Kääntäjän tulee löytää lähtökielen sanomalle tarkka ja luonnollinen vastine, joka sopii vastaanottajan kieleen ja kulttuuriin. (Ingo 1990, 262.) Skoposteoria tarkoittaa sitä, että kääntämisessä tärkeintä on ottaa huomioon käännöksen tarkoitus. Skoposteoria on saanut nimensä kreikan kielen sanasta skopos, joka tarkoittaa tavoitetta tai päämäärää. Käännösteoriassa skopoksella voidaan tarkoittaa sitä, mikä on käännöksen funktio eli tehtävä. (Vehmas-Lehto 1999, 92.) Käännöksessä on joukko tavoitteita, jotka ovat järjestäytyneet hierarkisesti. Niiden on oltava perusteltavissa ja mielekkäitä. (Reiss & Vermeer 1986, 58.) Skopoksen mukaan valitaan ne keinot, joilla käännös toteutetaan. Skoposteorian mukaan käännöksen ei tarvitse olla ekvivalentti eli vastaava, tärkeintä on, että käännös on hyvä. Käsitteelle hyvä käännös on olennaista, että käännöksessä toteutuu sen funktiot eli skopokset. Pyrkiminen ekvivalenssiin voi olla yksi käännöksen skopos. (Vehmas- Lehto 1999, 92.)

19 19 5 YHTEISTOIMINNALLINEN KÄÄNNÖSPROSESSI Valitsin Kunnaksen kirjasta kaksi tarinaa, jotka halusin kääntää. Valitsin Åsa Nokkelan saagan ja Mansikin saagan. Käänsin tarinat ensin itse ja tein niistä glossit (ks.liite 3 ja 4). Luvussa 5.2 kerron tarkemmin glosseista. Halusin olla uskollinen Kunnaksen tekstille, mutta halusin myös tehdä käännöksestä mahdollisimman viittomakielisen. Tämän jälkeen tapasin viisi viittomakielistä nuorta tyttöä. Annoin kolmelle tytölle Mansikin saagan ja kahdelle Åsa Nokkelan saagan käännettäväksi. Tytöillä oli noin kaksikymmentä minuuttia aikaa miettiä, miten he viittoisivat tarinan. Tämän jälkeen he viittoivat yksitellen käännöksensä minulle ja kameralle. Tytöillä sai olla paperit edessään, joten ulkoa ei tarvinnut opetella mitään. Halusin, että tytöt viittoisivat mahdollisimman spontaanisti. Tarkoituksenani ei ollut, että tytöt tekisivät minulle valmiin käännöksen, vaan halusin nähdä, kuinka he viittovat tarinan luontevasti ilman pidempää harjoitteluaikaa. Halusin kiinnittää tutkimuksessani huomiota muun muassa siihen, miten tytöt viittoisivat sellaiset kohdat, joissa on sanoja, joille ei ole viittomavastineita. Osa Kunnaksen käyttämistä sanoista ovat hankalia lapsille, joille suomi on toinen kieli, ja tekstissä esiintyy sanoja, jotka eivät kuulu suomenkielisenkään lapsen aktiivisanavarastoon. Mansikin saagassa viikingit kohtaavat skreelinkejä. (Kunnas 2006, 38). Kuvista on pääteltävissä, että skreelingit ovat intiaaneja. Jo varhaisessa lapsuudessa opitaan lukemaan kuvia ja tulkitsemaan visuaalisia symboleja, ja kääntäjän työssä kuvanlukutaito on erityisen tärkeää. (Oittinen 2004, 182). Visuaalista lukutaitoa on mahdollista kehittää ja oppia siten entistä hienovaraisemmin lukemaan kulttuurin symboleita. (Seppänen 2001, 141). Vaikka Viikingit tulevat -kirjan tarinat ovat erillisiä tarinoita, ne sitoutuvat hauskasti yhteen. Jokaisen tarinan lopussa on lyhyt runo, jonka lausuu hahmo nimeltä Sigvald Suupaltti. Arvelin näiden runojen olevan haasteellisia kääntää, sillä ajattelin, että käännöksessä niiden pitää näyttää runoilta, eikä niitä ei voi viittoa samalla tavalla kuin tarinan suorasanaista kerrontaa. Runoissa ei kuitenkaan ole riimittelyä, mikä olisi vaatinut kääntäjältä syvällisempää käännösratkaisujen pohdintaa. Kun olin kuvannut

20 20 tyttöjen viittomiset ja näin kuinka he ratkaisivat Suupaltin osuuden, ymmärsin, ettei ongelmaa ollutkaan. Alla on molemmat Suupaltin runot. Ensimmäinen on Åsa Nokkelan saagan runo ja toinen on Mansikin saagan runo. Nokkela Åsa, lesken pelastaja tolloiksi totesi molemmat miehet. Ruikuli roiskui, uikutti urhot. Pierusta paukkui poikien perät. Valkoinen viili vihan nosti toisten tappio, Mansikin ilo. (Kunnas 2006, 47; 41.) Ei pidä liiaksi keskittyä siihen, että kyseessä on runo. Pitää keskittyä siihen, miten sen voi kääntää niin, että merkitys säilyy ja että se sopii yhteen muun käännöksen tyylin kanssa. Tytöt eivät vaihtaneet viittomistyyliään merkittävästi runoa viittoessaan, enkä vaihtanut minäkään. Koska tavoitteenani oli olla uskollinen Kunnaksen tekstille ja tyylille mietin millaisella äänensävyllä lukisin Åsa Nokkelan saagaa ja Mansikin saagaa kuuleville lapsille. Mietin millainen sävy Suupaltin runoissa on. Mielestäni Åsa Nokkelan saagan runossa on toteava ja hieman huvittunut sävy. Omassa käännöksessäni viitoin runon toteavalla ilmeellä. Mansikin saagan runossa puolestaan on hyvin humoristinen sävy ja uskon, että jos sen lukisi ääneen kuulevalle lapselle, lapsi varmasti nauraisi kuullessaan sen. En halunnut muuttaa runon sävyä vakavammaksi, joten viitoin sen käyttäen viittomia kuten RIPULI ja PIERIÄ. Mielestäni oli tärkeää, että merkitys ja sävy säilyivät ja siinä myös mielestäni onnistuin. Halusin viittoa tarinat kokeillen erilaisia tapoja. Åsa Nokkelan saagassa en sormittanut yhtään nimeä, mutta Mansikin saagassa sormitin nimiä. Halusin kiinnittää erityistä huomiota selkeään paikantamiseen ja ilmeiden käyttöön. 5.1 Yhteydenotot ja luvat Otin keväällä 2007 yhteyttä Kustannusosakeyhtiö Otavaan. Sain Mauri Kunnaksen yhteyshenkilön, Lotta Sonnisen kautta luvan kääntää Viikingit tulevat -kirjaa viittomakielelle opinnäytetyötäni varten.

21 21 Työni toisena ohjaajana, Terhi Rissasen rinnalla, oli erään kuurojen koulun opettaja. Hän oli mielestäni arvokas ohjaaja työlleni, sillä hän tietää viittomakielen tulkkauksen vaatimukset ja tuntee viittomakieliset lapset. Hänen avustuksellaan sain tutkimukseeni mukaan viisi viittomakielistä yläkoululaista tyttöä. Pyysin lasten vanhemmilta luvan käyttää lasten viittomia tarinoita hyväkseni opinnäytetyöni tutkimuksessa. 5.2 Litterointi ja glossaus Helpottaakseni tutkimustani ja analysointia päätin litteroida tyttöjen viittomat tuotokset (ks. LIITTEET 5 9). Litteroinnin avulla pystyin todella kiinnittämään erikseen huomiota jokaiseen viittomaan ja ilmeeseen. Tytöt käyttivät muutamia viittomia, joille on useampi vastine suomen kielessä. En halunnut valita viittomalle yhtä suomenkielistä vastinetta, koska tytöt käyttivät viittomia joissain sellaisissa tilanteissa, joissa en itse kyseisiä viittomia käyttäisi. Päätin koodata nämä kyseiset viittomat litteroinnissani nimillä PI ja HYY. Viittomat löytyvät kuvattuina ja suomenkielisillä vastineilla Suomalaisen viittomakielen perussanakirjasta. (Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998, 54, 479). Viittoma PI on artikkeli 792 ja viittoma HYY on artikkeli 38. Litteroinnissani pyrin erottamaan viittomat ja sormitetut suomen kielen sanat toisistaan. Esimerkiksi Mansikin saagan alussa puhutaan Bjarni nimisestä miehestä, merkitsin nimen sormituksen muistiin muodossa: b-j-a-r-n-i. Kirjoitin sormitukset muistiin käyttämällä Juha Paunun (1983, 24) kehittämää käytäntöä, jossa sormiaakkosilla esitetyt sanat kirjoitetaan litteroinnissa pienillä kirjaimilla ja kirjainten välissä käytetään tavuviivaa. Yleisin tapa merkitä muistiin viittomia ja pidempiä viitottuja jaksoja on viitata kuhunkin viittomaan viittoman perusmerkitystä vastaavalla sanalla. Näitä sanoja sanotaan glosseiksi. Glossi on yleensä sanan perusmuoto. Glossit antavat viitteitä viittomien merkityksistä, mutta glosseista ei aina pysty ymmärtämään viittomien muotoa, koska glossien käyttö ei ole vakiintunutta. (Savolainen 2000, 192.) Tein käännöksistäni kaksi versiota. Ennen kuin tapasin tytöt, tein käännökset Mansikin saagasta ja Åsa Nokkelan saagasta. Kirjoitin ainoastaan glossit käännöksistäni, enkä taltioinut vielä videokameralla viitottua käännöstä. En kuvannut tuotoksiani, sillä ne

22 22 olivat minulle itselleni vain tutkimusaineistoa. Kun olin kuvannut tyttöjen viittomat osiot, tein käännökseni tarinoista uudestaan. Tein ensin glossit (Ks. LIITE 10 ja 11) ja sen jälkeen kuvasin käännökseni (Ks. LIITE 12). Käännökseni toisessa versiossa halusin käyttää hyväkseni niitä elementtejä, joita olin nähnyt tyttöjen viittomissa versioissa. 5.3 Käännöksen ongelmakohdat Mauri Kunnaksen tarinankerronnalle on tyypillistä sekä kuvituksen mukanaan tuoma huumori että sanallinen huumori. Kääntäjän tehtävänä on yhdistää sanallinen ja kuvallinen huumori ja luoda kohdekielellä toimiva, lukijaan vetoava ja yhtenäinen kokonaisuus. (Oittinen 2004, ) Ensimmäinen ongelma molemmissa tarinoissa olivat nimet, joita tarinoissa esiintyy. Nimet ovat vierasperäisiä, kuten Bjarni, Leif, Freydis, Åsa jne. Mietin, että jos käännös tehtäisiin esimerkiksi alle kouluikäisille, ymmärtäisivätkö he tuollaisia sormituksia. Halusin välttää sormittamista niin paljon kuin se oli mahdollista ja keksiä tarinan hahmoille viittomat. Mietin kuitenkin sitä, että pitäisikö nimet ensin sormittaa ja sen jälkeen näyttää viittoma, jonka olin hahmolle kehittänyt. Esimerkiksi Åsa Nokkelan hahmolle ajattelin sopivan viittoma NOKKELA, mutta ymmärtäisivätkö lapset sen olevan viittomanimi, jos en ensin sormittaisi nimeä. Åsa Nokkelan saagassa päädyin ratkaisuun, jossa en sormittanut mitään, vaan esimerkiksi Åsan kohdalla viitoin heti alkuun TYTTÖ OS OIK. VIITTOMA NOKKELA. Huuliossani ei ollut Åsa tai Nokkela, vaan huulioni oli viittomakielinen. Käyttämäni huulio on hyvin lähellä huuliota, joka on kuvattuna Suomalaisen viittomakielen perussanakirjan sivulla 25, kuudes huulio [pθ] (Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998, 25). Mansikin saagassa sormitin kaikki nimet ja käytin sen jälkeen henkilöstä nimen ensimmäistä kirjainta.

23 Mansikin saagan käännösongelmat Mansikin saagassa pohdin paljon paikannusta. Tarinan alussa on aika monta henkilöä ja halusin, etteivät ne mene sekaisin keskenään. Halusin myös, että tarinassa eniten esiintyvät hahmot Mansikki-lehmä ja Freydis-emäntä ovat koko tarinan ajan paikannettuna samaan paikkaan. Mansikin saagassa islantilaiset lähtevät purjehtien etsimään uutta maata, ja ennen kuin he löytävät mieleisensä paikan, he näkevät muutaman kerran maata. Ensimmäinen maaalue, jonka he näkevät, on kallioinen maa, jolle he antavat nimeksi Hellulanti, paasimaa. (Kunnas 2006, 34.) Minua mietityttivät sanat Hellulanti ja paasimaa, koska jos käännös tehtäisiin pienille lapsille, he luultavasti eivät ymmärtäisi sanaa Hellulanti eivätkä myöskään sanaa paasimaa. Ratkaisin kohdan siten, että en sormittanut ollenkaan Hellulantia tai paasimaata, vaan viitoin vain KALLIO-MAA. Halusin olla uskollinen Kunnaksen tyylille, mutta mielestäni kohdeyleisöä ajatellen sanat Hellulanti ja paasimaa olisivat saattaneet sekoittaa lapsia, joten jätin ne kokonaan pois. Samaa ratkaisua käytin, kun miehet näkivät toisen kerran maata. Alue, jonka he näkevät, on pelkkää metsää täynnä, ja se saa nimekseen Marklanti, metsämaa (Kunnas 2006, 34). En taaskaan halunnut sekoittaa lapsia sormituksilla, joten viitoin pelkästään METSÄ-MAA. Mansikin saagan loppuvaiheilla on kohta, jossa puhutaan laktoosi-intoleranssista. Ensimmäisessä käännöksessä tein ratkaisun sormittaa sanan laktoosi-intoleranssi ja sen jälkeen selittää, että se tarkoittaa sitä, ettei maitoa voi juoda. En ollut tyytyväinen ratkaisuuni, mutta en keksinyt muuta ratkaisua. Kun tapasin tytöt ja näin kolmen heistä viittovan Mansikin saagan ja tuon kohdan, sain ratkaisun ongelmaan heiltä. Ainoastaan yksi tytöistä sormitti alkuun sanan laktoosi-intoleranssi, mutta kaikki viittoivat kohdassa MAITO-ALLERGIA. Se oli mielestäni todella hyvä ratkaisu. Toisessa käännöksessäni käytin viittomia MAITO-ALLERGIA, MAITOA JUODA EI-VOI. Olin todella tyytyväinen, että tytöt viittoivat kohdan niin ja sain heiltä sopivan ratkaisun kohtaan, eikä vaikeaa laktoosi-intoleranssi sanaa tarvitse sormittaa.

24 24 Joissain kohdissa muutin lauseiden järjestystä, jotta kokonaisuus toimisi viittomakielellä paremmin. Mutta voi onnetonta. Seuraavana päivänä kaikilla skreelingeillä oli hirmuisia vatsanväänteitä. - Ne ryökäleet yrittivät myrkyttää meidät sarvipään litkulla! he sanoivat omalla kielellään. Kun skreelingit sitten pääsivät jaloilleen, he hyökkäsivät kirkuen pohjanväen kimppuun. Oikeasti heidän vatsansa ei kestänyt maitoa. Heillä oli laktoosi-intoleranssi, vaikka sitä sanaa ei tuolloin tunnettukaan. (Kunnas 2006, 39.) Tämän kohdan ajattelin toimivan paremmin viittomakielellä, kun vaihdoin hieman lauseiden paikkaa. Muutin lauseiden paikkaa näin: Mutta voi onnetonta. Seuraavana päivänä kaikilla skreelingeillä oli hirmuisia vatsanväänteitä. - Ne ryökäleet yrittivät myrkyttää meidät sarvipään litkulla! he sanoivat omalla kielellään. Oikeasti heidän vatsansa ei kestänyt maitoa. Heillä oli laktoosiintoleranssi, vaikka sitä sanaa ei tuolloin tunnettukaan. Kun skreelingit sitten pääsivät jaloilleen, he hyökkäsivät kirkuen pohjanväen kimppuun. Mielestäni on helpompi viittoa ensin syy siihen, minkä takia skreelinkien vatsa ei kestä maitoa, ja sen jälkeen on luontevaa viittoa kohta, jossa skreelingit hyökkäävät viikinkien kimppuun. Tämä oli mielestäni toimiva syy-seuraus ratkaisu. Mansikin saagassa puhutaan välillä pohjanmiehistä, välillä viikingeistä ja välillä pohjanväestä. Ne kaikki tarkoittivat kuitenkin samaa, eli viikinkejä. Viitoin koko tarinan läpi käyttäen viittoma viikinki. En halunnut sekoittaa kohdeyleisöä käyttämällä montaa eri viittomaa samasta asiasta. En halunnut yksinkertaistaa tarinaa turhaan, mutta mielestäni käännökseni toimi paremmin viittomakielellä kun käytin pelkkää viikinki viittomaa Åsa Nokkelan saagan käännösongelmat Haasteellisinta Åsa Nokkelan saagassa oli mielestäni vuoropuhelun runsas määrä. Tarinan kaksi hahmoa, Grettir Karvanaama ja Ottir Luihu puhuvat paljon vuorotellen, ja heidän repliikiensä välissä on kerrontaosuuksia. En halunnut käyttää ratkaisua, jossa

25 25 viittoisin koko ajan, että GRETTIR SANOO tai OTTIR HUUTAA, vaan halusin hyödyntää viittomakielelle ominaista roolinvaihtoa. (Ks. luku 2.1) Ajattelin, että jos sijoitan Grettirin tiettyyn paikkaan tilassa ja pidän Ottirin tietyssä paikassa koko tarinan ajan, niin yleisö tietää, kumman repliikeistä on kyse. Päätin käyttää myös sellaista ratkaisua, että kun viiton Grettirin ja Ottirin repliikkejä, niin ilmaisen sitä myös olemuksellani. Sain kuvista vaikutelman, että Grettir on hieman isompi kuin Ottir ja hieman vihaisemman näköinen, kun taas Ottir Luihu on nimensä mukaisesti hieman luihun oloinen. Ajattelin, että ilmeillä pystyn myös vaikuttamaan siihen, että yleisö ymmärtää, kumpi milloinkin puhuu. Grettirin ja Ottirin vuoropuheluiden alkuun viitoin, että missä paikassa kukin on, mutta sen jälkeen hyödynsin roolinvaihtoa.

26 26 6 YHTEISTOIMINNALLISEN KÄÄNNÖSPROSESSIN ANALYSOINTI Kun kuvasin tyttöjen viittomista, halusin kiinnittää huomiota viittomavalintoihin ja käännösratkaisuihin. Halusin tutkia onko heidän viittomisessaan havaittavissa poisjättöjä, lisäyksiä ja korvauksia. Huomasin, että kaikki tytöt olivat hyvin uskollisia Kunnaksen tekstille, poisjättöjä ei ollut ollenkaan, vaan tytöt viittoivat kaiken. Tekstin ja viittomisten vastaavuus oli mielestäni hyvä kaikilla viittojilla. Tytöt käyttivät paljon ilmeitä, etenkin Mansikin saagassa ilmeillä oli suuri vaikutus siihen, että Kunnaksen huumori ja tarinoiden värikkyys näkyivät myös viittomisessa. Mansikin saagassa jokainen viittoja käytti korvausta kohdassa, jossa puhuttiin laktoosiintoleranssista. Jokainen viittoja viittoi kohdassa maitoallergia, eikä käyttänyt sanaa laktoosi-intoleranssi. Yksi viittoja myös sormitti sanan laktoosi-intoleranssi, mutta käytti kuitenkin maitoallergia-ratkaisua. Tämä oli mielestäni hyvin toimiva ratkaisu. Itse halusin omassa käännöksessäni lisätä vielä maitoallergian jälkeen, että se tarkoittaa sitä, ettei maitoa voi juoda. Huomasin, että tytöt jättivät joitain turhia suomenkielisiä sanoja pois ja korvasivat niitä esimerkiksi ilmeillä. Mansikin saagassa on kohta, jossa intiaanit katselevat Mansikkia pelokkaana. Kun olin katsonut tyttöjen viittomista, ymmärsin, että ei tarvitse viittoa jokaista suomenkielistä sanaa: PELOTTAA NÄKÖINEN KATSELLA, vaan ilme riittää ilmaisemaan, millaisesta tunteesta on kyse. Koska tytöillä oli vain rajallinen aika miettiä viittomistaan, oli lopputulos hyvin spontaani. (Ks. luku 5.) Joissain kohdissa näkyi suomenkielisen tekstin vaikutus enemmän ja joissain kohdissa oli taas selkeästi viittomakielisiä ratkaisuja. Esimerkiksi Åsa Nokkelan saagassa viittojat viittoivat usein Grettir huutaa tai Åsa sanoo, mikä saattoi olla suomenkielisen tekstin vaikutusta. Tämä saattoi johtua myös Åsa Nokkelan saagan vuoropuheluiden runsaasta määrästä. Mansikin saagassa oli enimmäkseen pelkkää kerrontaa, jolloin viittojien ei tarvinnut miettiä kuinka eri hahmojen puheenvuorot saadaan selkeästi ilmaistua. Itselläni on aiemmin ollut vaikeuksia heittäytyä täysillä viittomiseen ja ottaa roolia, etenkin saduissa. Nyt huomasin, että viittojan olemus ja ilmeet vaikuttavat

27 27 kokonaisuuteen niin paljon, että on pakko viittoa rohkeasti ilmeitä käyttäen. Tärkeintä käännöksessä on kuitenkin se, että käännöksen skopokset toteutuvat. Minun käännökselläni oli kaksi skoposta. Ensimmäinen oli, että käännös olisi Kunnaksen tekstille uskollinen, ja toinen oli se, että käännös toimisi kohdekielellä, viittomakielellä, mahdollisimman hyvin. Huomasin, että kaikki tytöt sormittivat sanoja aika paljon ja todella nopeasti, mutta käännöksessä tai tulkkauksessa tulkki ei mielestäni voi toimia automaattisesti samoin. Jos asiakkaana on lapsi, joka ymmärtää sormitusta hyvin, tulkki voi tulkkauksessa tai käännöksessä käyttää sormitusta. Asiakkaana voi kuitenkin olla lapsi, joka ei ymmärrä sormitusta vaivattomasti, jolloin sormitusta ja sen tarpeellisuutta tulee harkita. Yksi ratkaisu voisi mielestäni olla sellainen, että käännöksen alussa kaikki hahmot esiteltäisiin, nimet sormitettaisiin ja annettaisiin kaikille viittomat. Näin voisi käännöksessä luontevasti käyttää pelkkiä viittomanimiä. Erityisesti käännöksen tulee aina olla kohdeyleisölle suunniteltu. Käännöksen tilaajan kanssa pitää miettiä käännösja viittomisratkaisuja. Halusin kiinnittää huomiota erityisesti paikannukseen. Käytin analyysissäni apunani Terhi Rissasen tekemää paikannuskarttaa, jonka olen esitellyt luvussa 2.1 jossa kerron paikannuksesta. Jaoin Åsa Nokkelan saagan ja Mansikin saagan (Ks. Liitteet 1 2) episodeihin, jotta pystyn kiinnittämään huomiota tiettyjen henkilöiden paikannuksiin. Halusin nähdä, pysyvätkö tietyt henkilöt koko tarinan ajan samassa paikassa tyttöjen viittomissa tarinoissa. Välillä henkilöiden paikannukset vaihtelivat, mutta suurilta osin ne pysyivät samoilla paikoilla koko tarinan läpi. Paikantaminen ei aina tapahtunut osoittamalla. Välillä joku tytöistä paikansi henkilöitä siten, että esimerkiksi monisuuntainen viittoma ANTAA näytti missä antaja ja vastaanottaja olivat. Åsa Nokkelan saagassa kiinnitin huomiota seuraaviin henkilöihin: EPISODI 1: Åsa Nokkela ja Arnor Lainlukija EPISODI 2: Grettir Karvanaama, Ottir Luihu ja Leski EPISODI 3: Arnor Lainlukija ja Veljet (Grettir ja Ottir) EPISODI 4: Åsa Nokkela, Leski ja Veljet (Grettir ja Ottir) EPISODI 5: Arnor Lainlukija, Leski, Åsa Nokkela ja Veljet (Grettir ja Ottir)

28 28 EPISODI 6: Sigvald (Suupaltti), Åsa Nokkela, Leski ja Miehet (Grettir ja Ottir) Mansikin saagassa kiinnitin huomiota seuraaviin henkilöihin: EPISODI 1: Bjarni ja Leif EPISODI 2: Mansikki ja Freydis EPISODI 3: Vieraat (Skreelingit) ja Viikingit EPISODI 4: Mansikki, Freydis ja Vieraat (Skreelingit) EPISODI 5: Mansikki, Freydis ja Vieraat (Skreelingit) EPISODI 6: Vieraat (Skreelingit) ja Viikingit EPISODI 7: Freydis ja Vieraat (Skreelingit) EPISODI 8: Freydis ja Mansikki EPISODI 9: Sigvald (Suupaltti), Toiset ja Mansikki Seuraavilla sivuilla on nähtävissä paikannuskartat sekä Åsa Nokkelan saagasta että Mansikin saagasta. Siinä on tyttöjen (Viittojat) paikannukset sekä minun käännökseni viimeisen version paikannukset. Jokainen episodi on jaettu kunkin viittojan kohdalla kuuteen ruutuun, jotka kuvaavat paikkoja 1 6 Rissasen (1985, 18) paikannuskaaviossa. Paikat 7 ja 8 jätin pois kaaviostani, sillä kukaan viittojista ei käyttänyt niitä paikkoja paikantaessaan. Esimerkiksi Åsa Nokkelan saagassa Viittoja 1 on paikantanut ensimmäisessä episodissa Åsan ja Arnorin paikkaan 5. Viittoja 2 on paikantanut neljännessä episodissa Veljet paikkaan 4 ja 5, kun taas Leski on paikannettuna paikkaan 3. Mansikin saagassa esimerkiksi toisessa episodissa Viittoja 1 ja Viittoja 3 ovat molemmat paikantaneet Mansikin paikkaan 6 ja Freydiksen paikkaan 5.

29 29

30 30

31 31 7 POHDINTA Mielestäni työni onnistui hyvin. Käännöksen tekeminen ja miettiminen sujuivat hyvin ja työlle asettamani skopokset toteutuivat. En voi työssäni esittää mitään absoluuttisia totuuksia siitä, kuinka lapsille tulisi kääntää materiaalia ja millä tavoin lapset itse voivat olla mukana käännösprosessissa. Itse pidin menetelmääni hyvänä, ja siitä oli minulle apua käännöksessäni. Viittomakielisiltä tytöiltä sain ideoita ja viittomiseeni jotain uutta. Uskon, että opinnäytetyöprosessin aikana olen kehittynyt viittojana ja kääntäjänä. Hienointa opinnäytetyöni teossa oli ehdottomasti se, että sain tavata viittomakielisiä nuoria ja nähdä heidän viittomistaan. Suosittelen sitä samaa kaikille opinnäytetyön tekijöille, jos heidän työssään on mahdollista tällaista menetelmää käyttää. Käyttämäni yhteistoiminnallinen käännösmenetelmä sopii mielestäni kaikenlaisiin käännöstöihin, mutta tulkkauksiin on varmasti mahdotonta valmistautua tällä tavoin. Jatkotutkimusaihe voisi olla vaikka sen tutkiminen, millä tavoin viittomakieliset lapset tai nuoret toivoisivat heille viitottavan ja tulkattavan. Koska aikani tyttöjen kanssa oli rajallinen, en ehtinyt keskustella heidän kanssaan heidän käännösratkaisuistaan. Jos joku tekee tutkimusta tai yhteistoiminnallista käännöstä yhteistyössä lasten tai nuorten kanssa, suosittelisin, että hän varaa reilusti aikaa, jotta voisi haastatella viittojia heidän käyttämistään käännösratkaisuistaan. Jatkotutkimusaiheena voisi myös olla kartoitus siitä, mitä tulkkausmenetelmiä käytetään eniten, kun tulkataan lapsille. Käänsin vain kaksi kirjan kahdeksasta tarinasta, eikä tarkoitukseni ollut missään vaiheessa tehdä käännöksestäni mitään myyntiin tai levitykseen menevää tuotetta, kuten DVD:tä. Työni loppuvaiheilla kuitenkin huomasin, että olisi ollut mukavaa kääntää kaikki tarinat ja tehdä, mikäli kirjailija siihen suostuisi, viittomakielinen käännös kaikista Viikingit tulevat -kirjan tarinoista. Toivon, että joskus Kunnaksen koko tuotanto voitaisiin kääntää suomalaiselle viittomakielelle, jotta myös viittomakieliset lapset voisivat nauttia hänen teoksistaan omalla äidinkielellään.