Lukijalle. Toivomme teoksen tuovan työnhakijoiden arkea lähemmäksi Sinua. Kokkolassa syyskuussa 2015 Työllisyyden Kuntakokeilu Kanava -hanke

Transkriptio

1 käsikirja

2 Lukijalle Pitelet käsissäsi Kokkolan kaupungin työllisyydenhoidon Kuntakokeilu Kanava -hankkeen julkaisemaa Käsikirja-teosta. Ajatus teoksen laatimiseen lähti halusta lisätä tietoisuutta työttömyyden monitahoisuudesta. Teoksessa 14 työnhakijaa tuovat esiin kokemuksia elämäkerrallisten tekstien kautta. Mitä tehdä jos työttömyys on pitkittynyt? Mistä löytää voimaa katsoa tulevaisuuteen ja uskoa siihen? Mitä jos aika on ajanut osaamisen ohi? Millaista on palata työelämään pitkän työttömyyden jälkeen? Entä kun sairaus on uuvuttanut, ja työnhakijana täytyy kuitenkin olla, vaikkei työtä kykene vastaanottamaan? Viina vie - siitäkin on kokemusta. Työttömyys ei ole useinkaan tietoinen valinta - joskus se voi toki ollakin. Määrittääkö työ lopulta elämää? Kirjoituksista nousee esille, että elämään kuuluu paljon muutakin työn lisäksi ja työn puuttumisesta huolimatta voi elää kokonaista elämää. Istahda alas ja anna ajatuksen virrata, mitä Sinun kätesi kertoisivat? - Milloin nämä kädet syntyivät? - Mistä nämä kädet haaveilivat nuoruudessa? - Mitä nämä kädet kertovat Sinusta? - Mitä näillä käsillä on tehty? - Mitä olisi pitänyt jättää tekemättä? - Minkälaisia valintoja nämä kädet ovat tehneet? - Mistä nämä kädet unelmoivat nyt? - Mitä nämä kädet katuvat? - Mitä vahvuuksia näillä käsillä on? - Missä näiden käsien tulisi olla parempia? - Mitä nämä kädet tekevät tulevaisuudessa? - Jos saisin uudet kädet, mitä niillä tekisin? Toivomme teoksen tuovan työnhakijoiden arkea lähemmäksi Sinua. Kokkolassa syyskuussa 2015 Työllisyyden Kuntakokeilu Kanava -hanke

3 Nämä kädet syntyivät 1974, ja ne haaveilivat lapsena, että aikuisena hoitaisivat paljon lapsia päiväkodissa tai kirjoittaisivat maailman parhaan kirjan. Mutta kun kuusivuotiaana alkoi hoitaa pikkusiskoa, huomasi että lastenhoitajan työ ei ole ehkä kuitenkaan maailman parasta työtä. Kirjan kyllä ehtisi vieläkin kirjoittaa, se odottaa ehkä vielä lisää kokemuksia. Nämä kädet kertovat siitä, että hyvää on syöty ja pehemoosella nukuttu, vaikka nämä kädet ovat kyllä maatilalla asuessa luoneet sitä ittiään, ja kotipihalla kaivaneet metrikaupalla kukkapenkkejä. Nämä kädet ovat kokeilleet vuosien varrella kaikenlaista, tehneet hopeakoruja, kutoneet mattoja, entisöineet yli sata vuotta vanhaa lipastoa, tapetoineet, laatoittaneet, ja vaikka kädet eivät ole ollenkaan käsityöihmisen kädet, ne ovat virkanneet ohuesta hopealangasta koruja ja matonkuteesta koreja. Nämä kädet ovat pidelleet työkseen puhelimenluuria korvalla, siinä oli puutuneena niin kädet kuin korvatkin, ja on nämä kädet näppäilleet Nämä kädet ovat hellästi istuttaneet kymmeniä perennantaimia, ja satoja kukkasipuleita multaan, jotta keväällä silmät saisivat ihailla kasvun ihmettä ja luonnon loputonta kauneutta. kassakonettakin monia vuosia, vaihtaneet kellon pattereita ja muuta näpertelyä kömpelyydestään huolimatta. Nämä kädet ovat hellästi istuttaneet kymmeniä perennantaimia, ja satoja kukkasipuleita multaan, jotta keväällä silmät saisivat ihailla kasvun ihmettä ja luonnon loputonta kauneutta. Silti kauneinta mitä nämä kädet ovat silittäneet, ovat omien lasten pehmeät posket ja silkkiset hiukset, ensimmäinen on jo kaunis nuori nainen, joka pärjää hienosti ihan omin käsin, jopa ulkomailla asti. Mutta saivat nämä kädet vielä lapsenlapsia odotellessaan kaksi villiä poikaa, joiden vauhdikasta menoa pitää vielä vuosia yrittää hillitä, siinä tarvitsee kyllä molempia 4 5

4 käsiä suojelemaan. Kädet toivovat pystyvänsä kietomaan syliin turvaan molemmat pojat elämän myrskyissä, vaikka tietävät, että ei se ole mahdollista, sillä poikien omat kädet ovat ojennettuina avoimina kaikkea uutta kohti mitä elämä tuo tullessaan. Nämä kädet eivät kadu mitään. Kaikki mitä nämä kädet ovat tehneet elämän varrella, ovat hyvällä tahdolla tehtyjä tekoja, ja väärätkin valinnat ovat kasvattaneet kohtaamaan uusia asioita. Nämä kädet ovat vääntäneet muutakin kuin kampea. Joskus kädet ovat joutuneet vääntämään kaikin voimin, ja elämä on tuntunut pelkältä vääntämiseltä, ja iho on hiertynyt rikki. Mutta kuten eräs viisas mies on sanonut, vaikka tekee kipeää, se ei haittaa. Kun 13 vuotta sitten löytyi se toinen käsipari, jonka sormet sopi juuri näiden käsien sormien lomaan, kuin olisivat siihen aina tarkoitettu, on lohduttava käsi aina ulottuvilla, kun sitä tarvitsee. Näitä käsiä ei ole aina työntekoon haluttu, kun kerta toisensa perään ei saa kuin lämmintä kättä, jos sitäkään, tuntuu että onko nämä kädet sittenkään minkään arvoiset. Mahtaako käsistä olla töitä tekemään. Monessa paikassa on käsiä kuitenkin aina tarvittu, yhdistyksissä tarvitaan jokainen käsipari, jopa nuijalla kopauttelemaan pöytään. Nämä kädet unelmoivat siitä, että olisivat vähän hoikemmat, ja totta kai, pysyisivät terveinä ja kykenevinä työhön vielä vuosikymmeniä. Nämä kädet toivovat vieläkin, että jonain kauniina päivänä niiden arvo huomattaisiin, ja osattaisiin käyttää kunnolla hyödyksi yhteiskunnan hyväksi. Nämä kädet uskovat että saavat vielä joskus silitellä oman lapsenlapsen lämmintä selkää, ja kertoa vanhoista ajoista, kun ei ollut vielä kännyköitä keksitty, eikä netistäkään tiedetty mitään. Nämä kädet luottavat tulevaisuuteen, ja siihen että muutkin tulevat vielä näkemään käsien työn jäljet. Näitä käsiä ei vaihdeta uusiin, sillä nämä kädet ovat kokeneet kädet, jotka aina haluavat oppia jotain uutta tekemistä. - 38v. entinen kello- ja kulta-alan yrittäjä, nykyinen työtön isännöitsijä - 6 7

5 Olen viettänyt koko elämäni Kokkolassa. Synnyin 1950-luvulla. Lapsuuttani varjosti jokseenkin vanhempieni ero, tuohon aikaan ei ollut sosiaalihuoltoa ja apua ei saanut. Kansakoulun jälkeen päätin lähteä opiskelemaan autohuoltolinjalle, koska haaveissa oli tuolloin saada työpaikka tekniikan alalta. Opiskelin ja elin normaalia nuoren miehen elämää. Koulun jälkeen sain työpaikan helpolla luku oli semmoista aikaa, että töitä oli saatavilla, toisin kuin nyt, vaikka yrittänyt olenkin. Näiden käsien kautta on siis kulkenut vuosien varrella paljon töitä. Autokorjaamoalalla olen toiminut lähes 40 vuoden ajan, sekä toisen palveluksessa että myös itsenäisenä yrittäjänä. Töitä olen aina halunnut tehdä jo nuoresta asti, jolloin työnteko tarkoitti omaa tienestiä ja mahdollisti harrastamisen. Työ on luonut säännöllisyyttä elämääni ja vahvuuteni työelämässä on aina ollut huolellisuus. Yrittäjänä ollessa olin töissä vuosien ajan yötä päivää ilman lomia tai viikonloppuvapaita. Tämäkin oli kuitenkin oma valinta, joka elämässäni onkin ollut suurimpia valintoja. Nämä kädet eivät kadu suuremmin mitään. Joskus olen miettinyt, että olisiko sitä pitänyt suuntautua jonnekin muualle kuin autoalalle. Ehkä kaduttaa jossain määrin tuo varovaisuus ottaa riskejä. Ehkä kaduttaa jossain määrin tuo varovaisuus ottaa riskejä. Suurin piirtein elämä on kuitenkin sujunut hyvin. Olen saanut olla kohtuullisen tervekin. Elämä on ollut viimeisten vuosien ajan työttömyyttä. Olen kysellyt töitä, mutta nuoret menevät työnsaannissa usein edelle. Unelmissa minulla kuitenkin siintää itse itseni työllistäminen vielä jonain päivänä. Haluaisin tehdä käsillä jotain ja saada siitä toimeentuloa. Työttömyydestä huolimatta suhtaudun tulevaisuuteen positiivisesti. Aina olen päässyt vastoinkäymisten yli ja uskon pääseväni jatkossakin. Oppiminen edelleen on työttömällekin tärkeää ja yleensäkin pysyminen ajan hermolla. Minulla on kuitenkin joitain vuosia eläkeikään, niin pitäisi sitä jotain kehittää ja keksiä, ehkäpä keksinkin luvulla syntynyt, autoalan ammattilainen - 8 9

6 Käteni syntyivät vuonna -58 Oulun keskussairaalassa isoon perheeseen. Kädet viettivät lapsuuden maalaistalossa pienellä Pohjois-Suomen paikkakunnalla. Lapsuuden päivät kuluivat leveän joen varrella uidessa, ongella ja muuta lastentouhuja keksiessä. Välillä meidän poikien touhut menivät niinkin pitkälle, että isä antoi remmiä ja taas uskottiin vähän aikaa. 6-vuotiaana kesytin näillä käsillä lemmikkivariksenpoikasen jonka ristin Pepeksi. Pahaksi onneksi Pepe kävi repimässä äidin auringonkukkia ja paskansi portaille. Äitini surmasi variksenpoikasen ja minä päätin kostaa äidille potkaisemalla häntä pohkeeseen. Sen jälkeen tuli isältä vihdalla, niin etten enää ikinä äitiä potkaissut. Hyvityksenä linnun menettämisestä siskonmies osti minulle nappulakengät ja taas olin iloinen pikkupoika. Kädet haaveilivat nuoruudessa mukavasta työpaikasta ja omasta tilistä. Nuorena miehenä haaveammattini oli merimiehen pesti laivassa, mutta vanhemmat eivät tähän suostuneet ja niin 15-vuotiaan kädet pääsivät apumiehen töihin mm. lautapojaksi sekä uittomieheksi pohjoiseen, Ii-joelle. Nuorena miehenä haaveammattini oli merimiehen pesti laivassa... Käteni kertovat minulle siitä, että olen tehnyt muiden hyväksi paljon töitä. Käteni eivät ole saaneet töistä rahallista palkkaa, mutta uusia kavereita sitäkin enemmän. Näillä käsillä ei olisi koskaan pitänyt avata yhtään pullonkorkkia, koska pienet avaamiset ja raottelut eivät näille käsille ennen riittäneet, vaan homma meni aina plörinäksi. Nämä kädet ovat saaneet aikanaan nauttia hyvästä perhe-elämästä ja hienosta avovaimosta, mutta ne kauniit asiat lähtivät näistä käsistä liiallisen pullonkorkkien avaamisen takia. Nämä kädet ovat tehneet hyviä ja huonoja valintoja. Työssä nämä kädet ovat saaneet kiitosta tunnollisesta työn tekemisestä sekä ahkeruudesta. Tällä hetkellä nämä kädet unelmoivat turvatusta elämästä ja kohtuullisesta toimeentulosta. Haaveena on pysyä terveenä. Käsilläni on tehty vähän pahuutta, niin vähän, ettei tarvitse sitä katua eikä edes mainitakaan. Vahvuutena näiden käsien omistajalla on hyvä huumorintaju ja sosiaalinen luonne. Tämä luottamusta herättävä persoona on monesti kuunnellut muiden murheita ja ollut tukena toisille aina tarvittaessa. Haluaisin näiden käsien tulevaisuudessa käärivän paljon sätkiä, joita voisin sitten tarjota kavereille, sitä ne tekevät nytkin. Tulevaisuudessa toivoisin näiden käsien myös löytävän mukavan työpaikan, jossa kädet voisivat pitempiaikaisesti näperrellä ja siitä saisi palkkaakin. Jotta saisin uudet kädet, niin minun tarvitsisi syntyä uudestaan, ja vaikka uudelleensyntymistä jotkut ihmiset toivookin, niin uusia käsiä minä en tarvitse, nämä toimivat vielä. - Mies

7 12 13 Unelmat piirtyivät värikkäinä paperille, mielikuvituksen täytyi saada vapautua.

8 Lämpöisenä keväänä, maaliskuussa 1981, nähtiin tarmokkaat ensihuiskutukset. Aurinkoista optimismia ja haaveilua kuvastaneet kädet vilkuttivat kaikille vastaantulijoille ja olivat aina valmiit auttamaan lähimmäistään. Unelmat piirtyivät värikkäinä paperille, mielikuvituksen täytyi saada vapautua. Taiteellisuus sekä musikaalisuus olivat silmäänpistävinä piirteinä käsien nuoruudessa. Hieman kasvettuaan kädet tahtoivat ryhtyä toteuttamaan historian tutkimusta, arkeologin ammattia kohti kaivaten. Aivoverenvuodosta johtuen, joka oli lähtöisin jo ennen syntymää, lapsuutta että nuoruutta varjostivat epilepsian aiheuttama koordinaation ja keskittymisen heikkous. Koulunkäynti ei ollut helppoa ja kädet vajosivat passiivisuuteen. Vieraantuminen yhteisöistä ei näkynyt päälle. Puuttumista ei tuolloin harrastettu, ja apu oli muodollista, mm. muutaman tukiopetus-käynnin muodossa. Tukitoimia ei tunnettu eikä ymmärrystä jaettu. Kädet halusivat valita akateemisen suunnan elämälleen, mutta realiteetit etuilivat tylysti elämänpolulla. Käsien vahvuus myötätunnon tarjoajina toi kätten ulottuville rikkinäisiä sieluja, jotka odottivat hoivaa ja ymmärtäjää. Käsille olisi tehnyt hyvää saada käytännön tekemisestä lisää kokemusta, vaikka tällä ei toki tarkoiteta, etteivätkö kädet olleet monessa oikeassa duunissa mukana. Kun jalat olivat saaneet tarpeekseen tanssilinjasta, annettiin käsille toimeksianto kaupungin silloiselle metallipajalle, purkamaan mm. helloja. Tärkeimmän valinnan nämä kädet tekivät saattaessaan uuden elämän maailmaan. Kotitaloudenhoito aloitti uuden jakson käsien elämässä. Tämä on kasvattanut käsiä uusille aluevaltauksille ja tarjonnut merkitystä kätten elämälle. Unelmat ovat olleet valitettavan harvat, sillä kädet eivät koskaan tienneet, mitä yksittäistä päämäärää kohti ne hakeutuisivat. Toimettomuudessa kädet eivät koskaan olleet, mutta tarve johonkin mielekkääseen, kasvattavaan on poltellut sormenpäitä. Tulevaisuudessa kädet saattavat tehdä jotain luovaa, jolloin kehä sulkeutuisi, ja luovuus, tuottaminen sekä auttaminen yhdistyisivät harmonisesti. Toisaalta, kysyttäessä, mitä tekisin jos saisin uudet kädet, vastaisin todennäköisesti tekeväni sekä opetus-, hoiva- että tutkimustyötä. Mutta koskaan ei voi tietää, jos näin kävisikin. - Mies 32-vuotta, liikeapulainen

9 Kun käteni eivät enää toimineet, niillä oli onneksi ympärillä ihmisiä, jotka ymmärsivät, mitä oli tapahtunut. Minun kädet syntyivät normaalia pienempinä yhtenä 70-luvun kesänä. Alusta asti käsieni käyttö oli kömpelöä ja kädentaitojen kehittyminen vei normaalia pidemmän ajan. Ongelmat tulivat ilmi muun muassa koulussa. Kirjoittaminen oli hankalaa, koska kynä ei pysynyt kädessäni ilman kumista tehtyä apuvälinettä. Näiden vaikeuksien takia käteni joutuivat kohtaamaan paljon pilkkaa ja vieroksuntaa ikäisteni taholta. Toisten vieroksuessa käsiäni, ne löysivät lohdun erilaisista karvanlaaduista. Käteni hakeutuivat aina mahdollisuuksien mukaan koskettamaan vastaantulevien koirien turkkeja. Oli ihanaa upottaa sormet pehmeään koiran turkkiin tai kokeilla miltä tuntui silittää karkeakarvaista koirakaveria. Siinä missä käteni eivät osanneet toimia muiden ihmisten kanssa, ne automaattisesti tulivat toimeen koirien ja hevosten kanssa. Käteni ymmärsivät eläimiä eivätkä kohdanneet vahingontekoa karvaisten kavereiden taholta. Lopulta myös pitkäaikainen haave omasta koirasta toteutui. Ajan kuluessa käteni kehittyivät. Haasteista huolimatta käteni suorittivat lukion ja ammattitutkinnon, vaikka omassa perheessä oli paljon vaikeuksia ihmissuhteissa. Lapsuudessa koettu henkinen väkivalta muiden ikäisten taholta ja perheessä tapahtuneet vaikeat asiat johtivat siihen, että kun oli käsieni aika siirtyä työelämään, se ei ollut enää mahdollista. Käteni väsyivät ja murtuivat sekä masennuksen että ahdistuksen puserruksessa toimintakyvyttömiksi. Kun käteni eivät enää toimineet, niillä oli onneksi ympärillä ihmisiä, jotka ymmärsivät, mitä oli tapahtunut. Avunhakeminen käsilleni aloitettiin heti. Kun monitahoinen kuntoutus pääsi käyntiin, löydettiin syyt niihin toiminnallisiin vaikeuksiin, joita käteni olivat kohdanneet alusta asti. Oli helpottavaa kuulla mistä kaikki ihmettelyä aiheuttaneet ongelmat johtuivat. Tänä päivänä käteni ovat kehittymässä kuntoutuksessa. Niiden päämääränä on päästä hyödyntämään taitojaan työelämässä. Vaikka pitkäaikaisen ja monitahoisen kuntoutuksen tie tuntuu välillä raskaalta, uusien taitojen oppiminen tuo lähemmäksi hyvin palkitsevalta tuntuvaa lopullista tavoitetta työelämään astumisesta. yli 30-vuotias nainen 16 17

10 Minä synnyin 45 vuotta sitten Kokkolassa. Lapsuuden vietin maalaismaisemassa n. 6 kilometriä Kokkolan keskustasta. Nuoruudessa minun suurin haaveeni oli tulla lastentarhaopettajaksi. Hoidin vuoden verran lapsia heidän kotonaan. Minä en sitten hakenut lastentarhaopettajakoulutukseen. Myöhemmin olin Kokkolan terveyskeskuksessa vuodeosastolla kylvettäjänä ja silloin minulle selvisi, että haluan työskennellä vanhustenhoitajana. Muutaman vuoden päästä menin Helsinkiin töihin vanhustenhoitajaksi ja sen seurauksena hakeuduin perushoitajakoulutukseen. Käteni kertovat minusta sen, että kuinka tärkeää on pitää ne hyvässä kunnossa, etteivät jätä pulaan. Ne kertovat myös konkreettisella tavalla sen, kuinka kovilla olivat lapsena, kun jouduimme suurelle perunamaalle poimimaan perunoita perheelle koko talveksi. Sitkeällä työllä ja voimantahdolla voi saavuttaa sellaisia asioita, jotka joskus tuntuvat mahdottomilta. Minä olen tehnyt käsilläni erilaisia pätkätöitä hoitoalalla, mutta myös muita töitä on tullut kokeiltua. Käsillä on myös monta kertaa lohduteltu lapsia ja vanhuksia heidän surussaan. Käsillä on myös silitelty ja rapsuteltu vuosien varrella monta ihanaa koiraa ja kissaa. Olen varmasti loukannut monia ihmisiä suorasukaisuudellani. Olen monesti miettinyt, että kun joskus osaisin pitää suuni kiinni. Olen elänyt sellaista elämää, johon ei kuulunut eikä kuuluu rikollisuus, alkoholismia eikä huumeita. Jotenka ei ole sellaisiin liittyviä asioita, jota ei olisi tarvinnut tehdä. Mielestäni olen tehnyt hyviä valintoja, joista voin olla ylpeä. Hoitajakoulutukseen hakeutuminen oli erittäin hyvä valinta. On varmasti tullut tehtyä joskus huonompiakin, mutta koska en enää muista niitä, niin ei ne kovin pahoja ollut. Vaikein valinta oli luopuminen hoitajantyöstä pahan käsi-ihottuman takia. Mutta toisaalta tein hyvän valinnan, kun opiskelin datanomiksi. Minulla olisi unelmana saada töitä, jotta käteni saisivat taas tehdä tärkeää työtä. En unelmoi vakituisesta työstä eikä rahakaan ole se tärkein motivaatio. Ei ole mitään mitä katua. Olen elänyt elämäni oma itsenäni ja olen tyytyväinen siihen. Teen sovitut asiat parhaani mukaan. Mutta pystyn myös antamaan periksi, jos en pystykään tekemään jotain sovittua asiaa. Ei ole häpeä myöntää itselleen ja muille, etten kykenekään tekemään asioita, joista on sovittu. En ole mikään käsityöihminen, voisin aktiivisemmin hakeutua johonkin käsityökerhoon, joka on tarkoitettu aloittelijoille. Olen tyytyväinen käsiini. Toivottavasti saan tulevaisuudessa tehdä sellaisia asioita, josta voin oppia uusia asioita ja auttaa muita ihmisiä. Löytää uusia harrastuksia ja sen kautta tutustua uusiin ihmisiin. En halua uusia käsiä, koska ne eivät olisi minun käteni. Haluan näiden omien käsieni kautta oppia mahdollisimman paljon uutta vuotias nainen Kokkolasta ja koulutukseltaan perushoitaja ja datanomi - Sitkeällä työllä ja voimantahdolla voi saavuttaa sellaisia asioita, jotka joskus tuntuvat mahdottomilta

11 Kädet ovat uhrautuvat ja yritteliäät, mutta omanarvontuntevat, eivätkä voi enää alistua vaan haluavat mahdollisuuden. Nämä kädet syntyivät 70-luvulla Pohjanmaalla maalaistytöksi. Kädet saivat iloisen rehellisen kasvatuksen, vaikka nuoruudessa menettivät toisen vanhemman, elämänmuutos nuoruuden kynnyksellä. Kädet oppivat elämään tarkanmarkan aikaa. Elämä oli henkisesti rikasta, muttei muuten. Nuoruudessa katseli sinisilmin koulutusta, tasa-arvoisuutta, perusturvallista elämää, naimisiinmenoa ja perhe-elämää kuten koulussakin silloin opetettiin. Rehellisyyteen opetettuna ja itsekeskeiseen kaupunkielämään teini-ikäisenä joutuneen oli vaikeuksia olla pinnallinen sekä jyrkkäluontoinen. Kädet ovat tehneet pätkätöitä todella erialoilla, saamatta milloinkaan lomia sekä mitään työpaikkaetuja. Kuunnelleet murheita, ihmiskohtaloita, koska kuuntelemisen lahja on se, josta on tullut ehkäpä rasitekin elämässä. Kädet ovat uhrautuvat ja yritteliäät, mutta omanarvontuntevat, eivätkä voi enää alistua vaan haluavat mahdollisuuden. Käsillä oli raskas nuoruuden aika, sekä haasteellinen elämänkumppani ongelmineen sekä narsistisineen luonteenpiirteineen, mutta lapsien silmistä nähdään, että olen onnistunut edes jossakin elämässäni. Lasten onnellisuudessa ja hyväntahtoisuudessa tunnen elämäntarkoituksen parhaiten. Kädet ovat vahvat henkisesti että fyysisesti. Tulevat toimeen erilaisten ihmisten kanssa, auttavat, myöntävät harvoin väsymyksen. Henkisen pahoinpitelyn jäljet pysyvät sydämessä, mutta lapsien tulevaisuuden vuoksi on pystyttävä etsimään mahdollisuuksia heille. Kädet katuvat liikaa luottavaisuutta ja sinisilmäisyyttä. Luonteenpiirrettä, joka kuuntelee sekä idearikkautta. Liikaa ymmärtämystä ja joustavuutta. Näille käsille toivon enemmän itsekkyyttä ja mahdollisuuden työelämään iloa ja menestystä, jonka ne ovat ansainneet. Toivon, että kädet löytävät elämänreitin, josta myös maksetaan palkkaa, kuten muillekin, koska nämä kädet eivät ehdi olla enää 40 vuotta työelämässä, näiden käsien työuraa ei voi pidentää. Kädet katuvat lojaalisuutta, mitä ei kunnioiteta nyky-yhteiskunnassa ollenkaan. Liikaa täydellistä yrittämistä, että saisi mahdollisuuden. Uusilla käsillä tekisin enemmän oman tahtoni mukaisesti enkä jäisi muiden käsien varjoon. Nauttisin huomiosta. En neuvoisi muita vaan olisin enemmän itsekkäämpi sekä kehittäisin itseäni. Uudet kädet toivoisivat, ettei työttömyys / sosiaalinen asema olisi periytyvää, kuten joissain tutkimuksissa on todettu olevan. Näiden käsien valinnat ovat olleet vaikeita, suurien asioiden, monia muitakin ihmisiä koskevia, jolloin oma itsekkyys on jäänyt taka-alalle, jolloin valinnat ovat miellyttäneet muita enemmän kuin näitä käsiä. - myötäkuuntelija

12 Käteni tulivat päivänvaloon Olivat tietysti kehittyneet käsiksi jo äitini kohdussa. Käteni haaveilivat nuorena, että olisin tehnyt niillä jotain hienoa tulevaisuudessa esim. ryhtynyt kirjailijaksi, toimittajaksi tai jopa tutkijaksi. Käteni huomasivat varhain, että tietyt harrastukset, jota kokeilin, ei onnistu, esim. kitaransoitto, koska musikaalisuus puuttui, myöskään piirtäminen ja taulujen maalaaminen ei onnistunut. Teokset aikamoisia töherryksiä. Käteni kertovat nykymuodossaan, että niillä ei ole tehty raskasta työtä pitkään aikaan. Nuorena harjoittelijana mm. Outokummulla ja rautateiden sähköistyksessä käteni joutuivat tekemään miesten työtä, kuten myös vähän armeijassa. Opiskeluaikana käteni (oikea) kirjoitteli sen verran hyvin, että pääsin ylioppilaaksi ja myöhemmin sähköinsinööriksi. Pääsin melkein heti valmistumisen jälkeen muuntajatehtaalle Vaasaan. Lyhyen perehdyttämisjakson jälkeen tuotantopuolella ja muuntajakoestamolla siirrettiin vientitehtäviin. Vienti-insinöörinä käteni kirjoitti tarjouksia, laati budjetteja, raportteja, ohjeistuksia asiakkaille sekä jonkin verran myös Tällä hetkellä käteni toivovat, että terveyteni, joka on pitkäaikaisen ja runsaan alkoholinkäytön seurauksena aika huono, paranisi sekä myös että yleiskunto kohenisi. käteni kirjoitti käännöksiä yhtiön omiin alunperin suomenkielisiin esitteisiin. Käteni joutui työssäni kirjoittamaan kaikilla silloin osaamillani kielillä. Nykypäivänä esim. saksaksi tehty tarjous ei tulisi kysymykseen. Kadun sitä, että jo opiskeluaikana opetin käteni tarttumaan pulloon (tarkoittaa myös lasiin ja tuoppiin), joka sisälsi alkoholia. Tähän käteni tottuivat (myös vasen) liian nopeasti ja liian hyvin. Niin hyvin, että noin 7 vuoden jälkeen sain lähteä. Kadun myös, etten tarmokkaammin hakenut muihin työtehtäviin yhtiössä tai kokonaan muualle töihin. Pidin vienti-insinöörin työtä aika stressaavana, mutta en pidä sitä syynä juomiselle. Kadun myös, että en käyttänyt kättäni eropyyntöön, kun tämä olisi vielä ollut mahdollista. Silloin työtodistuksessa olisi lukenut eron syyksi oma pyyntö nykyisen tyhjän kohdan asemesta. Lähdön jälkeen hain tosissani töitä, vaikka oli lama. Kävin muutamilla kursseilla sekä myöhemmin työkokeiluissa ja osallistuin kuntouttavaan työtoimintaan. Käteni pärjäsi aika hyvin, mutta nuorempana oppimani tapa juopotella sai selkävoiton. Tällä hetkellä käteni toivovat, että terveyteni, joka on pitkäaikaisen ja runsaan alkoholinkäytön seurauksena aika huono, paranisi sekä myös että yleiskunto kohenisi. Ennen kuin nämä asiat toteutuvat ainakin osittain, ei käteni kannata unelmoida tulevaisuudesta paljoakaan. - pitkäaikaistyötön, koulutukseltani sähköinsinööri

13 Istun tässä pöydän ääressä kädet tyhjinä sylissäni ja ajattelen, että kuinka paljon elämässä olisi vielä tekemätöntä työtä näillekin käsille. Mitä se voisi olla? Ikäni ja terveydentilani asettavat tiettyjä rajoituksia, mutta olisiko kuitenkin vielä minulle sopivaa terveeseen elämään kuuluvaa tekemistä? Nämä kädet ovat hakeneet kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä ja kokonaisarviossaan Kansaneläkelaitos on todennut, että työkykyni ei ole alentunut kansaneläkelain tarkoittamalla tavalla. He katsovat, että kykenen minulle sopivaan työhön, josta voin saada kohtuullisen toimeentulon. Tämän vuoksi Kela on hylännyt eläkehakemukseni. Nämä kädet ovat hakeneet töitä tuloksettomasti jo vuosia. Useita vuosia. Jokin työnantaja on ystävällisesti vastannut sähköpostilla hakemukseeni, useat ovat jättäneet vastaamatta. Henkilökohtaisissa haastatteluissa olen saanut erilaisia perusteluita, miksi en ole kelvannut. Esimerkkinä mainittakoon, että olen liian kallis työntekijä; työeläkemaksut ovat kalliimpia kuin nuoren samanlaisesti koulutetun juuri opiskelunsa päättäneen ihmisen. Työkokemusta on kertynyt jo niin paljon, että olen oikeutettu täysiin ikälisiin. Ja kautta rantain kertoen, mutta suoraan sanottuna: Olen liian vanha palkattavaksi. Nämä kädet alkoivat huiskia huhtikuisena sunnuntai-aamuna vuonna Lapsena opin luonnollisen kasvatuksen kautta, maatalon tyttärenä, tekemään työtä. Vaatimustaso kasvoi kykyjeni myötä, vastuuta annettiin ja vaadittiin samoin iän ja taidon karttuessa. Kymmenenvuotiaana nämä kädet kirjoittivat kiitettävää äidinkieltä ja matematiikkaa ja kaikkien muidenkin aineiden oppiminen tuntui kovin kiinnostavalta. Menin oppikouluun ja haaveilin, että luen niin pitkälle kuin ikinä voin. Aina ei kuitenkaan käy niin kuin itse haluaisi. Elämänmuutosten vuoksi jouduin heti keskikoulusta päästyäni leipääni tienaamaan. Pääsin myyjäksi osuuskauppaan Kokkolaan. Päättyneet opinnot jäivät iäksi harmittamaan, mutta päätin silloin jo, että kyllä minä vielä joskus. Seuraava työpaikkani oli, kun henkilökohtaisesti pyydettiin keskikoulun kansliaan virkailijaksi. Rehtori oli kuullut, että olin suorittanut konekirjoituskoulutuksen. Sitten minua kosittiin Suomen Postiin posti- ja pankkivirkailijaksi. Turvatun tulevaisuuden toivossa vaihdoin siihen ammattiin ja sainkin sitten sitä toivomaani koulutusta koko virassaoloaikani yli kaksikymmentä vuotta. Jos nämä kädet saisivat uuden mahdollisuuden, en tiedä mitä tekisin toisin. Mitä olisin voinut tehdä enemmän tai minkä jättää tekemättä? 24 25

14 Kun tulevaisuudennäkymät tässä virassa alkoivat yhä enenevässä määrin näyttää epävarmoilta, ajattelin, nyt on tilaisuuteni jatkaa koulutusta. Kirjoittauduin iltalukion aikuislinjalle ja kirjoitin ylioppilaaksi. Olin tuolloin 46-vuotias. En minä itseäni vielä vanhaksi tuntenut. Kävin Oulun yliopiston valintakokeissa ja täpärästi jäin rannalle. Innostus siitä sitten laantui joksikin ajaksi, vielä kun työt postissa loppuivat, koska Posti lopetti toimintansa siinä muodossa. Alkoi ensimmäinen kausi työttömänä. Minä ikuisena optimistina luotin, että kyllä työtä tekevälle löytyy. Ei oikein tahtonut löytyä, koska Postin ja Postipankin antama koulutus pankkitutkintoineen ei ollut työnantajien mielestä yleispätevää koulutusta. Jonkin vuoden kuluttua minut kutsuttiin kunnanvirastoon neuvontapisteeseen. Sain olla siinä virassa kaksi vuotta jonka aikaa työllistämistukea maksettiin työnantajalle. Työsopimus oli alun alkaen ollutkin määräaikainen. Siihen loppui näiden käsien vakituinen työ. Vielä kerran ajattelin koulutuksen kautta aukeavan työmahdollisuus. Ilmoittauduin aikuisopiskelijaksi Kokkolan Kauppaopistoon. Kävin kaikki teoriatunnit ja tein myös opinnäytetöitä ja kokeilla osoitin koulussa oppimaani. Mutta opiskelu päättyi siihen, etten saanut työssäoppimispaikkaa, jossa olisin voinut vielä viimeisenkin osaamiseni todistaa ja saada merkonomin pätevyyden. Aluksi tietenkin harmitti kovastikin, mutta näin jälkeenpäin ajatellen, ikää oli jo siinä vaiheessa yli viisikymmentä, en olisi kuitenkaan saanut töitä. Nämä kädet lepäävät nyt sylissäni masentuneena ja yrittävät tehdä sellaisia ratkaisuja, jotta voisi jäädä henkiin ja elää vielä ensikuussakin sillä työmarkkinatuella ja perusturvan avustuksella mikä jokaisella suomalaisella on. Nämä kädet ovat lopettaneet toivomasta mistään paremmasta, koska sitä ei näytä tulevan. Nämä kädet kyllä vielä haaveilevat tekevänsä jotakin kaunista, esimerkiksi maalaamalla tai käsitöitä tekemällä. Ammattia siitä ei enää ehdi tulla, mutta jos vaikka mielenvirkistystä. Jos nämä kädet saisivat uuden mahdollisuuden, en tiedä mitä tekisin toisin. Mitä olisin voinut tehdä enemmän tai minkä jättää tekemättä. Olen mielestäni halunnut ja pyrkinyt aina eteenpäin ja yrittänyt, mutta se ei ole tilannettani parantanut. En ole katkera, vain hieman pettynyt elämään. - työttömän kädet

15 Jos saisin uudet kädet, haluaisin taikasauvan, minusta se olisi hyvä idea. Nämä kädet syntyivät 11. syyskuuta 1959 klo Kokkolassa. Kädet haaveilivat muusikon urasta ja kertovat ahkeruudesta. Näillä käsillä on tehty kovasti eri työtä toimistossa, mutta tekemättä olisi voinut jäädä työharjoittelupaikka työvoimatoimiston kautta vuonna 1991 Kokkolassa. Olen tehnyt kuitenkin oikeita valintoja. Nyt nämä kädet unelmoivat kesämökilläolosta miehen kanssa ja katuvat työharjoittelua vuonna 1991 Kokkolassa. Vahvuutena näissä käsissä on päättävyys. Parempia näiden käsien pitäisi olla saksankielessä. Tulevaisuudessa näillä käsillä tehdään töitä toimistossa. Jos saisin uudet kädet, haluaisin taikasauvan, minusta se olisi hyvä idea. - Toimistosihteeri 53 vuotta

16 Jos aika pysähtyisi nyt tähän, niin toteaisin, ettei minun tarvitse pitää kaikesta tapahtuneesta, mutta ehkäpä vihdoin voin elää sen kanssa. Käteni syntyivät aikana, jolloin tasavallan presidentin nimi oli vielä yli vuosikymmenen ajan Kekkonen. Paljon on siis vettä virrannut Suntissa sen jälkeen! Eletty aika myös tuntuu pitkältä. Elämässä näkee kuin ajallisessa taitepisteessä; jos pitkäikäisyyden geenit ovat osuneet juuri minun kohdalleni, eikä mitään järisyttävää terveydellistä osu kohdalle, niin saman verran voisi vielä olla edessä. Kuitenkaan entiset ajat eivät enää palaa, se on selviö. Ajan kuluminen on otettava huomioon ja se myös näkyy ja tuntuu, halusinpa tai en. Käsissäni en muutosta näe. Tällaiset ne ovat olleet koko aikuisikäni. Miehen käsiksi aika pienet ja sirot, sopivat hyvin konekirjoitukseen. Ja tulihan näiden käsien sormilla rumpukapuloitakin käsiteltyä takavuosina kohtalaisen näppärästi. Kun aloin tulla tietoiseksi siitä, että olen oma persoonallinen ihmisolentoni, haaveilin ja liitelin mielikuvituksessani tekemässä käsilläni ja niitä ohjaavalla pääkopallani yhtä ja toista mielenkiintoista sitten joskus. Onko tuo ajankohta tätä nykyä jo koittanut? Kyllä ja ei. Ensinnäkin sitä nuorena kuvittelee, että aikaa ja mahdollisuuksia on miltei loputtomasti. Näin ei kuitenkaan ole. Lisäksi me tämän ajan ihmiset olemme todistamassa ehkä suurinta muutosta ja haastetta, joka maatamme on kohdannut sitten sota-ajan, jolloin kaikki, millä tätä maata rakennettiin nykyisenkaltaiseksi hyvinvointivaltioksi ja tasa-arvon mallimaaksi, oli uhattuna. Pelottavinta on muutoksen nopeus ja arvaamattomuus. Se saa miettimään myös omia haaveitaan; mihin tarttuisin näillä käsilläni, kun eilinenkin tuntuu monesti olevan jo entistä ja mennyttä. Moni lähimmäiseni on ilmaissut samaa syvää ahdistustaan. Näin vanhempieni käsien kuluneen kovassa raskaassa työssä, joita he joutuivat kouluttamattomina raatamaan mm. rakennuksilla ja tehtaissa. Halusin siis asentaa riman koulutuksellisesti hieman korkeammalle. Tuumiskelin, etten liene mikään erityislahjakkuus oikein missään, eikä tarvitsekaan, mutta olen kiinnostunut jonkin verran vähän kaikesta. Mutta saisinpa koulutuksen, joka oikeuttaisi esim. naputtelemaan näppäimistöä tietokonepäätteen äärellä, jotta nämä kätöseni eivät kasvattaisi känsiä haravan tai lapion varressa! Peruskoulun koin varsin pakkopullamaisena läpikahlaamisena, mutta havaitsin ympäristöstäni, että kyllä silloisena nykyaikana on jokin ammatti oltava. Päätin siis kestää koulunkäyntiä lisää kauppakoulun verran

17 Kauppakoulu jatkui sitten kauppaopistona ja myöhemmin hieman muunkinlaisella opiskelulla. Osaa opinnoistani ja valinnoistani tavallaan harmittelenkin. Tällä tiedolla ja kokemuksella tekisin kärsivällisemmin ja pidempään joitain niistä asioista, jotka silloin avautuivat kohdalle. Ottaisin käsiini ja lukisin sellaisia oppikirjoja ja hakisin opiskelemaan aiheita, jotka ovat siellä kiinnostukseni kärkipäässä. Silloin olisi ollut hyvinkin aikaa ja energiaa tyytyä ensin hieman vaatimattomampiin töihin, askarrella sitkeästi niiden parissa työkokemusta ja taloudellista omavaraisuutta keräten. Sitten käyttää käsiäni, täyttääkseni vaaditut lomakkeet, pyrkimyksenä harkitumpi uravalinta. Tietyt luonnontieteelliset aiheet olisivat kiinnostaneet, kun ne herättivät mielenkiintoni jo alakoulussa. Tosin kaikki tietävät, että jälkiviisaus on se helpoin viisauden laji. Tilanteet, tunnelmat ja tapahtumat ovat itse kullakin meistä oman aikansa tuotteita, - kaiken liiallinen muistelu murhemielellä pilaa vain tämänkin päivän ja mahdollisuudet tehdä nyt asioille jotakin viisasta. Jos aika pysähtyisi nyt tähän, niin toteaisin, ettei minun tarvitse pitää kaikesta tapahtuneesta, mutta ehkäpä vihdoin voin elää sen kanssa. Elämään on kuulunut paljon asioita ja vaiheita, jolloin uraputken suunnittelu hillittömän kunnianhimon kera ei ole ollut ykkösprioriteettina. Ehkä en ole kovin kunnianhimoinen muutenkaan. Vaikka tämä on varsin latistunut kielikuva, niin silti tosi, eli että elämä on kuin tie, jossa on omat tienristeyksensä. Liike ei koskaan pysähdy. Jos ei käänny vasemmalle tai oikealle, jatkaa suoraan. Liikenneopasteissa on omat symbolinsa ja informaationsa. Osa on selviä kieltomerkkejä. Viimeistään jälkikäteen tajuaa, että ainakin osaa niistä olisi kannattanut aikanaan noudattaa. Ne seuraukset, kun eivät useinkaan seuraa heti. Välillä matkan varrella on ikään kuin pysäkkejä. Tämän voi tulkita niin, että silloin on tilaisuus pysähtyä ja miettiä asioita uudestaan. Onko tämä tai tuo asia todellakin tarpeen tai mitä kannattaisi muuttaa elämässään? Tällöin törmää siihen ihmismielen ominaispiirteeseen, että jokin meissä vastustaa muutosta. Vanha ja tuttu tuntuu joka tapauksessa turvalliselta eikä ihmisen ole helppo muuttua. Itse asiassa voi huokaista, että kuinka vaikeaa se onkaan! Mutta jos perusteet ovat tarpeeksi vakuuttavat ja pysäyttävät, niin onhan se mahdollista. Tämä meidän ihmisolentojen elämä on outo matka, joka ansaitsee vähän enemmänkin syventymistä kuin vain pakkotarpeen hankkia siippa, yhteinen asuntolaina, pari muksua, edustavat tittelit, katetta luottokortille, kelpo sosiaalinen status, tilaisuuden juhlia ja huvitella jne. Ja takuuvarmaa, että jo noiden edellä mainittujen juttujen haalimisessakin on valtava määrä epävarmuustekijöitä ja tuhoton määrä liikkuvia osia. Lisäksi joskus sitten herää vielä siihen, että tässäkö kaikki, näin äkkiäkö tämä menikin, tämä tai tuo juttu ei kuulunutkaan suunnitelmiin tai eipä tämä ollutkaan niin hauskaa kuin luulisi Niinpä niin. Tätä kirjoittaessani katson käsiäni, joiden suonet pullistelevat äskeisen lihaskuntoharjoittelutuokion jälkeen. Nämä kädet ovat kokeneet paljon. Ne ovat enimmäkseen tehneet arkisia askareita, vaikkapa kantaneet kauppakasseja, mutta ne ovat myös kätelleet ystävällisesti ja silittäneet hellästi. Vähemmän mieluusti muistelen hetkiä, jolloin ne ovat puristuneet nyrkkiin vihasta, onneksi eivät sentään ole satuttaneet ketään kohtalokkaasti. Kaikki tunteet ovat kuitenkin sinänsä inhimillisiä ja sallittuja. Halu tuomita itseään tai muita on ajan myötä tasoittunut. Ja kyllä! Kyllä minulla on käsineni vielä suunnitelmia ja unelmia. Olen osaa niistä jo toteuttamassakin. Ikä ja kokemus tuovat mieleeni ja edelleen käsiini varmuutta ja kykyä keskittää tarmoaan aiempaa järkevämmin ja määrätietoisemmin. Turhiin asioihin ja kokeiluihin ei enää kulu entiseen tapaan aikaa ja voimia. Pitää kuitenkin muistaa, että käteni eivät toimi autonomisesti, siis itsenäisesti, ehkä jotakin refleksinomaista liikahdusta lukuun ottamatta. Käskyt tulevat korvien välissä olevasta ajatushautomostani. Vertauskuvallisesti myös sydämestä, jolloin tarkoitetaan muutakin kuin pelkkää fyysistä veripumppua. Toimeen on tartuttava kuitenkin omin käsin, kukaan muu ei loppupeleissä tee mitään ratkaisevaa kenenkään toisen puolesta tai varsinkaan elä toisen elämää. Omalla kohdallani kaikessa elämisessä korostuu realismi. Asetan kyllä riman, mutta en enää maailmanennätyskorkeuteen, jolloin todennäköisesti rimakauhu yllättää, enkä saa aikaan yhtään mitään. Haluan iskeä käteni sellaisiin juttuihin, joista voi oikeasti koitua jotain mielekästä ja toimivaa niin työelämässä kuin yksityiselämässäkin. Toivon mahdollisimman monen muunkin kanssakulkijan onnistuvan sellaisessa, jos jakavat saman kokemuksen. Elämänkokija 32 33

18 Nämä kädet syntyivät toukokuun puolivälissä 1967 auringon vihdoinkin alkaessa lämmittää. Tuolloin oli todella noin, että kevät saapui aiemmin, mitä 60-luvulla on totuttu. Synnyin nahkatyöntekijöiden perheeseen, mutta nämä kädet eivät ole koskaan nahkoihin koskeneet. Se ei vain ole tuntunut omalta. Lapsuudestani suuren osan vietin maaseudulla, vaikka kaupungissahan olen syntynyt. Lapsuuden päivinä näillä käsillä ongittiin sekä pyöräiltiin, elo oli huoletonta. Nuoren pojan haaveena oli veturinkuljettajaksi pääseminen. Niin se oli varmasti kaikilla pojilla päästä ajamaan jotakin konetta. Nuoruudessa haaveilin myös musiikin soittamisesta, erityisesti olin kiinnostunut kosketinsoittimista. Tämä haave toteutuikin ja harrastus on pysynyt läpi elämän. Joissakin kokoonpanoissakin olen toiminut lähinnä gospel-musiikin parissa, se on ollut minulle henkireikä. Musiikin tekeminen ja laulaminen on ollut aina näiden käsien vahvuus ja tietokoneiden kanssa näprääminen myös. Myös valokuvausta nämä kädet ovat harrastaneet, se on myös osittain tärkeä harrastus tänä päivänäkin. Nytkin auringonpimennystä olin kuvaamassa. Se oli hienoa. Nuorempana olin kova tee se itse -mies ja näillä käsillä on tehty paljon koneenkorjauksia lähinnä autojen ruuvaamista. Ikäpäivänä ei tarvinnut autoa viedä korjaamolle, siitä nämä kädet pitivät huolen. Muistuupa mieleeni nuoruudesta yksi tapahtuma, jossa kädet joutuivat koville työstäessäni auton kromiosia. Sain En missään nimessä haluaisi uusia käsiä, nämä ovat juuri hyvät minulle. jonkinmoisen yliherkkyysreaktion, jonka paranemiseen meni koko kesä. Ei sitä ymmärtänyt nuorempana työturvallisuuteen kiinnittää huomiota sen kummemmin. Ruuvimeisseli pysyy siis kädessä tällä miehellä sekä vasemmassa että oikeassa. Sen sijaan soppakauha näissä käsissä ei ole kauaa pysynyt, ruoanlaitto ei ole kyllä vahvuuteni, vaikka syömään nämä kädet ovat tottuneet. Myös fyysinen voima saisi olla parempi, se on aina ollut minulla hieman heikko. Siitä olen tyytyväinen, että minussa on aina piileskellyt humoristinen pikkuvintiö, joka aktivoituu tilaisuuden tullen luvulla sain vasempaan käteeni kultaisen sormuksen, jonka jälkeen käteni saivat kokea lapsien syntymät. Esikoisen syntymä valikoitui samalle päivälle kuin vaimon syntymäpäivä mikä olisikaan ollut parempi lahja! Olen myös ylpeä siitä, että olen saanut pidellä kolmea tutkintotodistusta elämäni aikana. Pitkäaikaisin työura on muodostunut tietokoneiden parissa aina nämä kädet ovat pitäneet tietokoneista. Olen minä nuorempana tehnyt myyntityötäkin, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna sen ajan olisi loppujen lopuksi voinut käyttää toisella tavalla, esimerkiksi opiskeluun. Nämä kädet eivät ole koskaan joutuneet suurempien valintojen eteen, elämä on kuljettanut hyvään suuntaan. Kädet unelmoivat tällä hetkellä kuntoutumisesta, siitä että jaksaisi jokapäiväisessä elämässä. Kuntoutuisin siihen malliin, että voisin vähäisessä määrin jotain tehdä. Se olisi minun tavoite. Katsoessani käsiäni on mukava huomata, että elämänviivani lupailee minulle pitkää ikää. En missään nimessä haluaisi uusia käsiä, nämä ovat juuri hyvät minulle. - Dr Muffen-Gluffe

19 Oppia ikä kaikki kädet eivät kadu mitään, vaikka kokemuksilla on ollut hintansa. Nämä kädet syntyivät tammikuussa 1963 Pirkanmaalla Ruutanan aseman vieressä pienessä mökissä. Äitini kertoman mukaan ulkona paukkui -25 asteen pakkanen. Hän oli ison vatsansa kanssa hakenut liiteristä puita hellaan ja kaivolta vettä, juuri parahiksi ennen kuin ilmoitin tulostani. Kaksivuotias veljeni oli kotona seurannut syntymääni ja ihmetellyt mikä äidillä on. Isä oli ehtinyt lähteä töihin klo 6:20 junalla, joka vihelsi lähtiessään samaan aikaan, kun minä synnyin. Kätilö oli käynyt tapaamassa nuorta äitiäni päivittäin, mutta ei ehtinyt paikalle mukaan synnytykseeni. Kätilön saavuttua paikalle olin jo maailmassa ja hänen tehtäväkseen jäi todeta terveen tyttölapsen syntymä. Käteni eivät ole koskaan kaihtaneet työntekoa, eikä siihen tarttumista. Jo pienenä tyttönä ja kansakoulun alkutaipaleella käsityöt kiinnostivat. Jokaisessa tilkussa näin mahdollisuuden ja näin niistä tuli nalleille, nukeille ja barbeille vaatteita. Auttamishaluni ja tehokkuuteni olivat näkyvissä jo silloin, kun koulussa tehtäväksemme annettiin kutoa lapaset. Omani valmistuivat saman illan aikana, kun ne päivällä oli koulussa aloitettu. Tämän jälkeen autoin muita omiensa kutomisessa. Jo koululaisena kaikenlainen käsillä tekeminen ja käsityöt ovat aina olleet mieluisia ja usein tekeminen on jatkunut kotona. Toisella luokalla tekemäni vohvelikankainen, kirjottu käsityöpussi on edelleen tallella; vaikka paikattuna ja toisessa tehtävässä. Tämä paikkaamisen, tuunaamisen ja ompelemisen taito on säilynyt minulla näihin päiviin saakka. Korjaan vaatteita aina sen, mitä korjattavissa on ja ompelen itselleni ja läheisilleni uutta, vanhoja asuja muokkaillen. Lukion jälkeen opinnot suun- tautuivat toisenlaiseen käsillä tekemiseen. Kävin Helsingissä Ravintolakoulu Perhon, joka siihen aikaan oli erittäin arvostettu. Koulutuksen myötä minulle avautui mahdollisuus työskennellä ravintola-alalla eri tehtävissä ja mielenkiintoisissa paikoissa. Olen aina ollut tiedonhaluinen ja kiinnostunut kaikenlaisista asioista, ehkä siksi on tullut hankittua koulutusta useammalta sektorilta mm. kaupanalalta ja sosiaalityöstä. Mitkään käymäni opinnot eivät tunnu turhilta; kaikelle on ollut aikansa ja paikkansa. Kokemusta on karttunut. Jälkeenpäin voisi harmitella auenneita mahdollisuuksia, joihin en silloin tarttunut. Aika oli erilainen työrintamalla ja töitä oli tarjolla koulutusta omaavalle hyvin. Töitä löytyi, jos oli halua tehdä. Sosiaalialan asiakastyöstä pidin ja toiminkin vuosia eri tehtävissä niin kotiseudullani Etelä-Suomessa kuin täällä Keski-Pohjanmaalla, minne työt toivat tuntemattomaan vuonna Toki nämä kädet saivat kohdata myös työn raadollisuuden, sen ettei hyvään aina vastattu hyvällä. Palkitsevinta kaikessa työskentelyssä on ollut aina asiakassuhteet ja molemminpuolinen kunnioitus ja tyytyväisyys. Se mitä ilman jäimme, ei ole tärkeää, vaan se mitä olemme luvun alkupuolella nämä kädet saivat uuden roolin elämäänsä kun minusta tuli pienen pojan äiti. Luonteeltani realistina olin kuvitellut elämääni tietyn järjestyksen asioille: hankitaan työ, mennään naimisiin ja tehdään lapset. Parisuhteissani lapset olivat jossakin taka-alalla. Nuorempana ansaitsin taskurahaa hoitamalla lapsia, joten jonkinlaista kokemusta minulla heistä oli. Lapsi toi mukanaan vastuun ja uudet haasteensa. Lapsen kasvaessa haasteet ovat lisääntyneet ja minun on täytynyt kasvaa ihmisenä. Arjen rutiineihin tottuminen erityistarpeita noudattaen on ollut oma prosessinsa, mutta arjen sujuvuus tänä päivänä on osana haavetta. Käsien lapsuuden aikainen haave elää. Halu luoda, tehdä ja toteuttaa - inspiroi ja kiinnostaa edelleen. Pidempi aikainen työ ja sen myötä taloudellinen riippumattomuus avustuksista ja tuista on osana tämän hetken unelmaa. Tällöin olisi mahdollista myös paremmin hoitaa ja hemmotella itseäänkin. Haaveisiin kuuluu unelma arjen sujuvuudesta, sekä omasta ja läheisten terveydestä. Eikä voi unohtaa toivetta uudesta autosta, vaikka se ei nyt hankintalistalle kuulukaan. Itseäni kohtaan vaativana ihmisenä olen opetellut antamaan armoa myös itselleni; joskus voi päättää asioiden olevan tarpeeksi hyvin ja olla itseensä tyytyväinen ilman liiallista itsekriittisyyttä. Oppia ikä kaikki kädet eivät kadu mitään, vaikka kokemuksilla on ollut hintansa. Elämä on opettanut, että et koskaan saa toivomusta ilman, että saisit voimaa sen toteuttamiseen. - Tintti, s. 1963, elämä kantaa 36 37

20 Oliko lama edes todellista, en minä ainakaan huomannut mitään lamaa? Nämä kädet syntyivät vuonna 1962 ja aurinko laski juuri silloin. Käsilläni alkoi tuskainen taival, kun vuonna 1969 aloitin 9 vuoden koulunkäynnin. Kun tuli yhdeksäs luokka, olin viimeinen ikäryhmä, joka kävi kansalaiskoulua. Seuraavana vuonna tuli peruskoulu. Viimeinen vuosi kansalaiskoulussa oli läpihuutojuttu, sillä ei näitä käsiä koulussa paljon kaivattu, koska melkein koko vuosi oli työharjoittelua. Tuli tunne, että olimme koulussa ylimääräisiä. Koulun jälkeen olisi ollut hyvät mahdollisuudet saada käsille töitä, silloin ei edes vielä tunnettu työharjoittelua. Sain jopa työpaikan, joka olisi ollut vakituinen. Näillä käsillä harjoiteltiin varastomiehen hommia. Sain jopa palkkaa, kaikki eivät saaneet. Työpaikkoja tuli aika paljon, vaikka oli lama-aika. Oliko lama edes todellista, en minä ainakaan huomannut mitään lamaa? Käteni alkoivat vältellä töitä ja haaveilivat hauskanpidosta. Ja minähän tosiaan pidin hauskaa. Mutta ikäväkseni sain huomata, että käsilleni tarjottiin turhan usein töitä. Käteni pelkäsivät avata postiluukusta tulevia kirjeitä. Jos tuli työhönosoitus, menin käymään työpaikalla vasta hiukan ennen työajan päättymistä, jolloin työpaikka oli jo mennyt toisille käsille. Siitä olin todella iloinen. Käteni olivat silloin iältään n. 15 vuotta ja pää ehkä 10-vuotias eli täysin kakara. Kasvoin käsieni kanssa aikuiseksi vasta päälle 40-kymppisenä. Olisi pitänyt käyttää hyväkseen ne mahdollisuudet, mitä käsiin annettiin. Niin kuin jokaisella ihmisellä, käsilläni on tehty hyvää ja huonoa. Päihteisiin ei olisi pitänyt tarttua niin nuorena, koska silloin käteni erkaantuivat normaalista elämästä. Käsilläni vastustettiin kaikkea, kuten työntekoa. En piitannut pätkän vertaa laeista enkä ihmissuhteista, en oikeastaan mistään. On tosi typerää omaksua jo nuorena kaikkea vastustava asenne. Käteni ovat olleet myös virkavallan käsissä, mutta 80- luvulla rikoksentekijöitä kohdeltiin silkkihanskoilla ja pehmeillä käsillä. Nämä kädet kertovat vastuuntunnottomasta ihmisestä. Käteni katuvat sitä, että ne eivät tehneet töitä, jolloin velat voudille olisivat tulleet maksetuiksi. Olisin sitten voinut elää käsieni kanssa normaalia elämää. Minun käsilläni voi tehdä kaikenlaista, mm. näillä voi piirtää, tehdä pienoismalleja ja hoitaa lapsia. Mutta nämä kädet eivät enää piirrä, koska koen, että näillä ei synny sellaista tulosta, johon olisin tyytyväinen. Uusilla käpälillä opiskeltaisiin arkkitehdiksi ja mullistettaisiin Suomen arkkitehtuuri. Tänä päivänä unelmoin siitä, että saisin elää käsieni kanssa vielä muutaman vuoden terveenä. Toivon, että käteni voisivat ottaa rennommin tämän elämän. Nykyään pyrin tekemään käsillä vaan hyvää, en halua edes loukata ketään. - vastuuttomat kädet

21 Milloin nämä kädet syntyivät? Mistä nämä kädet haaveilivat nuoruudessa? Mitä nämä kädet kertovat Sinusta? Mitä näillä käsillä on tehty? Mitä olisi pitänyt jättää tekemättä? Minkälaisia valintoja nämä kädet ovat tehneet? Mistä nämä kädet unelmoivat nyt? Mitä nämä kädet katuvat? Mitä vahvuuksia näillä käsillä on? Missä näiden käsien tulisi olla parempia? Mitä nämä kädet tekevät tulevaisuudessa? Jos saisin uudet kädet, mitä niillä tekisin? 40 41

22