Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä

Transkriptio

1 HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS Tutkimusmenetelmä Maiseman yleiskuvaus Maisemarakenne Topografia ja vesitalous Arvokkaat alueet ja suositukset maankäytölle KASVILLISUUSSELVITYS Menetelmät Kasvillisuus ja kasvisto Arvokkaat luontotyypit Kasvillisuus Yleiskuvaus Kasvillisuuskuviot Kasvisto Arvokkaat luontotyyppikohteet LIITO-ORAVASELVITYS Kohdealue Menetelmät Tulokset Johtopäätökset LINNUSTOSELVITYS Menetelmä Tulokset Tulosten tarkastelu Suositukset LEPAKKOSELVITYS Johdanto Lepakoiden suojelu Lepakoiden ekologiaa lyhyesti Aineisto ja menetelmät Tulokset Lajisto ja havaintomäärät Lepakoille tärkeät alueet Vaikutusten arviointi ja toimenpidesuositukset I luokan alueet II luokan alueet III luokan alueet

3 1. MAISEMASELVITYS Sirkka-Liisa Helminen 1.1. Tutkimusmenetelmä Tutkimusalueen maisemaa tarkasteltiin karttojen ja maastokäynnin sekä valokuvien avulla. Karttatarkastelun avulla selvitettiin suurpiireisesti alueen topografiaa ja vesitaloutta. Maastossa selvitettiin maiseman yleistä ilmettä, kasvillisuutta, näkymiä sekä tilaa. Maastokäynti alueelle tehtiin Tällöin valokuvasin maiseman eri piirteet ja merkitsin kuvauspaikat kartalle. Tutkimuksessa sovellettiin menetelmää, jossa maisemarakenne pelkistetään peruskarttatulkinnan avulla ja sen jälkeen rikastetaan tulkitsemalla eri lähteitä. Maisemarakenteen pelkistämisessä selvitetään maiseman perusrunko, joka koostuu selänteistä ja laaksoista. Maisemarakenteen rikastamisessa selvitetään abioottiset, eli ns. elottomat tekijät sekä bioottiset, eli ns. elolliset tekijät tulkitsemalla eri lähteitä (Panu 1998) 1.2. Maiseman yleiskuvaus Ihmisen toiminta on muokannut tutkimusalueen maisemaa eri aikakausina, eikä luonnontilaista maisemaa juuri alueella ole. Aluetta halkoo suuri voimalinja, joka kulkee korkeimman kallion, Kirkkokallion, ylitse. Ihmisen toiminnan jälkiä ovat myös vanhojen astutusten ja puutarhojen lisäksi metsien ojitus, maansiirto ja läjitys sekä ajoneuvoista jääneet urat maastoon. Ainoa merkittävä näkymä tutkimusalueella on Kirkkokallion korkeimmasta kohdasta etelään. Siellä avautuu viljelyksille, joiden välistä pilkahtelee Vanajaveden vesistö. Näkymää peittää kuitenkin suuri voimalinja. Tutkimusalueen korkein kohta ulottuu yli 120 metriä merenpinnan yläpuolelle. Alavinta aluetta on tutkimusalueen pohjoisosan kaistale, joka on n.80 metriä merenpinnan yläpuolella. 3

4 Kuva 1. Junarata kulkee tutkimsualueen länspuolta Kuva 2. Suuri osa omakotitaloista on hylättyjä Kuva 3. Maanmuokkaus ja ihmistoiminnan jälki näkyy Kuva 4. Voimalinjat halkovat maisemaa. Valokuvia maiseman eri piirteistä on erillisessä liitteessä (Liite 1.) 1.3. Maisemarakenne Alue voidaan jakaa kahdenlaiseen vyöhykkeeseen maiseman yleisilmeen perusteella. Lahti Turku tien pohjoispuolella oleva alue on maisemaltaan yksitoikkoisempaa, ojitettua kasvatusmetsää sekä voimalinjojen vaatimia rakenteita. Eteläpuolinen osa koostuu luode-kaakko - suunntaisesta kallioselänteestä, omakotialueesta sekä vanhoista puutarhoista. Voimalinjan länsipuolella on havaittavissa vanhan talopaikan puutarhaa. Kallioselänteen läntinen puoli on ympäristöltään ja maisemaltaan monimuotoisempaa kuin itäinen puoli. Itäisellä puolella on osittain hylättyjä omakotitaloja ja niiden puutarhoja sekä umpeen kasvavia niittyjä. Tutkimusalueen ainoa vesistö sijaitsee kallioselänteen itäreunalla, muokattujen maakasojen reunalla. Lampi ei ole luonnontilainen, vaan se on todennäköisesti kaivettu. Sillä ei myöskään ole maisemallista merkitystä ympäristössä. (kuva 5) 4

5 Kuva 5. Maiseman perusrakenne 1.4. Topografia ja vesitalous Alueen korkein paikka on Kirkkokallio, 120m. Kallioselänne on luode-kaakko suuntainen ja se kaakkoisreuna on jyrkkä. Toinen samansuuntainen kallioselänne kulkee tutkimusalueen rajan yli Harvialantien pohjoispuolelle. Tie halkoo ko. kallioselänteen. (kuva 6) Kallioselänteiden keskellä laskeutuu laakso, jossa omakotitaloalueet sijaitsevat. Ympäröiviltä kallioilta vedet valuvat laaksoon. Turun valtatien pohjoispuolella tutkimusalue on tasaista, ojitettua metsäistä selännettä. 5

6 Kuva 6. Topografia ja vesitalous 1.5. Arvokkaat alueet ja suositukset maankäytölle Arvokkaita perinnemaisemia, kulttuurimaisemia tai muinaismuistomerkkejä ei tutkimusalueella ole (Hämeen liitto 2007). Kallioselänteen läntinen osa voisi olla pienessä mittakaavassa maisemallisesti kaunista vanhoine puutarhoineen ja kallioineen. Kirkkokallio on myös lukuun ottamatta voimalinjaa maisemallisesti hyvä kohde sieltä avautuvien näkymien vuoksi. Tulevassa kaavoituksessa olisi hyvä ottaa huomioon, että Kirkkokalliolta avautuva näkymä etelään säilyy. Vanhojen omakotitalojen pihat ja puutarhat ovat hoitamattoman näköisiä. Muutenkin alueella on paljon hylättyjä taloja ja ympäristö on asumattoman näköistä. Kunnostamalla pihat, puutarhat ja talot niiden alkuperäiseen muotoon, alueesta voisi saada hyvin idyllisen näköisen. 6

7 2. KASVILLISUUSSELVITYS Teppo Häyhä 2.1. Menetelmät Kasvillisuus ja kasvisto Selvitysalueen kasvillisuus selvitettiin jakamalla alue puuston ja aluskasvillisuuden perusteella kasvillisuuskuvioihin. Kuvioiden rajat piirrettiin maastossa suurimittakaavaiselle (1:4000) kartalle. Kultakin kuviolta selvitettiin ja merkittiin ylös geomorfologiset perustiedot sekä arvioitiin luonnontilaan ja kasvillisuuden kehitykseen vaikuttaneet ja vaikuttavat tekijät. Kuvioiden kasvisto tutkittiin kerroksittain (puu-, pensas-, kenttä- ja pohjakerros), ja havaitut lajit jaoteltiin valta- ja seuralaislajeihin. Kasvillisuusselvitys tehtiin neljän päivän aikana kesä-heinäkuussa Kasvillisuustutkimuksen yhteydessä ja muilla maastokäynneillä kirjattiin kaikki alueella havaitut putkilokasvit (liite 2) Arvokkaat luontotyypit Suojeltaviin luontotyyppeihin on luettu suojelualueiden ja luonnonsuojelulain (29 ) suojeltavien luontotyyppien lisäksi edustavat metsä- ja vesilain erityisen arvokkaat luontotyyppikohteet. Tässä luontoselvityksessä on paikannettu lakisääteisten suojelukohteiden lisäksi kaikenlaiset luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät kohteet. Luontotyyppikohteiden rajaukset perustuvat kasvillisuusselvitykseen. Lajistotietojen, luonnontilan ja edustavuuden perustella kullekin arvokohteelle on määritetty luonnonsuojelullista arvoa kuvastava arvoluokka. Luokituksessa on sovellettu perinnemaisemien luontotyyppikohteiden seitsemänasteista arvoluokitusta: P- = lähiympäristöstä poikkeava kohde P = paikallisesti arvokas P+ = paikallisesti arvokas, lähellä maakunnallista tasoa M- = maakunnallisesti arvokas, puutteita luonnontilassa M = maakunnallisesti arvokas M+ = maakunnallisesti arvokas, lähellä valtakunnallista tasoa V = valtakunnallisesti arvokas 2.2. Kasvillisuus Yleiskuvaus Suunnittelualueesta metsää on noin 65 %, rakennettua 25 %, kalliota 5 % ja täytemaaaluetta 5 %. Rakennettu alue käsittää Hongiston pientaloalueen suunnittelualueen itäosassa. Suunnittelualue rajautuu länsipuolelta rautatiehen, eteläpuolelta piha-alueisiin, länsipuolelta teollisuusalueeseen ja pohjoispuolelta tiehen ja metsään. Alueen metsät ovat sekä puustoltaan että metsäkasvillisuudeltaan pienpiirteisesti vaihtelevia. Kallioselänteen lakiosilla ja jyrkillä rinteillä on puolukkatyypin (VT) metsiä ja kuivimmissa osissa kalliometsää. Kirkkokallion tyvellä on käenkaali-oravanmarja (OMaT) tyypin tuoretta lehtoa. Muut metsät ovat joko mustikka (MT) tai käenkaali-mustikka (OMT) tyyppiä. 7

8 Selvitysalueeseen sisältyvästä valtatie 10:n pohjoispuolisesta alueesta suurin osa on kookasta männikköä kasvavaa rämeturvekangasta (RtKg). Valtatien lähellä alueen eteläosassa on korpiturvekangasta (KtKg) ja lehtomaisen kankaan lehtipuusekametsää. Alueen pohjoispäässä on myös vähän korpiturvekangasta (KtKg) ja pieni tuoreen lehdon (OMaT) sekametsä. Paikkalantien eteläpuolisella alueella on metsittyvä kosteapohjainen pelto, jonka kasvillisuus on kehittymässä kosteaksi suurruoholehdoksi (FiT). Metsittyvän pellon ja radan välissä on metriä leveä kenttäketo, jonka kasvillisuuden kehitys on alkanut alusta hiljattain tehdyn muokkauksen ja tasoittamisen jälkeen Kasvillisuuskuviot Voimalinjan ja radan välinen alue: 1. Kirkkokallio. Kallion etelärinne on ylhäältä siloutunut, alaspäin jyrkkenevä ja lohkareinen. Lähes puuttomalla lakiosalla kasvaa yksittäin rauduskoivun (Betula pendula var. pendula) ja männyn (Pinus sylvestris) taimia sekä katajaa (Juniperus communis). Kallion laelle asti ulottunut metsäpalo on tappanut länsirinteessä nuoria puita. Lakiosan kasvillisuudessa vuorottelevat mosaiikkimaisesti kasvittomat kivipinnat, poronjäkälä- ja sammalkasvustot, varvikkolaikut sekä heinä- ja ruohovaltaiset ketolaikut. Varvikkolaikkuja on eniten rinneosalla ja toisaalta laen pohjoispuoliskossa, missä kasvustoja muodostavat kanerva (Calluna vulgaris), puolukka (Vaccinium vitis-idea) ja sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi). Keto-osien vaihtelevan kasvillisuuden pääosakkaat ovat mäkitervakko (Lychnis viscaria), ahosuolaheinä (Rumex acetosella), viherjäsenruoho (Schleranthus annuus), silmäruoho (Euphrasia sp.), ahomansikka (Fragaria vesca), hopeahanhikki (Potentilla argentea) ja siankärsämö (Achillea millefolium). Vähävaltaisina kasvavat lisäksi muun muassa huopakeltano (Pilosella officinarum), kevätkynsimö (Erophila verna), pelto-orvokki (Viola arvensis) ja lampaansara (Carex ovalis). Poronjäkälävaltaisilla kalliopinnoilla kasvavat sammalista karvakarhunsammal (Polytrichum piliferum), kivikynsisammal (Dicranum scoparium) ja tierasammal (Racomitrium sp.). 2. Kallionaluslehto. Lehtipuuvaltaista käenkaali-oravanmarja tyypin (OMaT) kallionaluslehtoa. Puusto on tiheää, erirakenteista ja lajirakenteeltaan vaihtelevaa. Valtapuuston muodostavat noin 20 metriä korkeat rauduskoivut, haavat (Populus tremula), vaahterat (Acer platanoides) ja kuuset (Picea abies). Vaahteraa kasvaa runsaasti kaikissa latvuskerroksissa, kuusta kohtalaisesti. Pienimmästä aluslehtipuustossa suurin osa on tuomea (Prunus padus), paikoitellen on myös pihlajaa (Sorbus aucuparia). Pensaskerros on puuston tiheyden takia melko heikosti kehittynyt. Taikinanmarjaa (Ribes alpinum) kasvaa paikoitellen pieninä ryhminä. Vadelmaa (Rubus idaeus), punaherukkaa (Ribes rubrum), koiranheittä (Viburnum opulus), terttuseljaa (Sambucus racemosa) ja pähkinää (Corylus avellana) on yksittäin. Aluskasvillisuus vaihtelee laikuittain reunavaikutuksen, puuston tiheyden ja kuusen runsauden mukaan. Tiheäpuustoisimmista osista kenttä- ja pohjakerros puuttuvat kokonaan. Vaihtelevan laajuisia kasvustoja muodostavat sananjalka (Pteridium aquilinum), sinivuokko (Hepatica nobilis), valkovuokko (Anemone nemorosa), vuohenputki (Aegopodium podagraria) ja punaailakki (Silene dioica). Lehtonurmikkaa (Poa nemoralis) on etenkin valoisan metsänreunan tuntumassa. Vähävaltaisina kasvavat mustakonnanmarja (Actaea spicata), nuokkuhelmikkä (Melica nutans) ja lehtovirmajuuri (Valeriana sambucifolia). 3. Kuloalue. Kallioisen metsärinteen keväällä 2007 palanut kuloalue. Metsä on kallioisten kohtien liepeillä kuivahkon kankaan (VT) ja osaksi lehtomaisen kankaan (OMT) tyyppistä sekametsää. Isoja mäntyjä on ylispuustossa, kuusi vallitsee alemmissa latvuskerroksissa. Kuvion pohjoispäässä on haapavaltainen osa. Palon voimakkuus ja siten kuolleiden puiden määrä vaihtelee eri osissa. Tyypillisen pintakulon tapaan tuli ei ole vahingoittanut isoja mäntyjä lainkaan. Ilmeisesti ainakin osa isoista kuusista on saanut palossa juuristovaurioita. 8

9 Aluspuuston lehtipuut ja pensaskerroksen katajat ovat laajalti kokonaan kuolleet. Kuollutta palanutta puuta on siten syntynyt melko vähän. Kesäkuun lopussa kuloalue oli vielä lähes kasviton. Ensimmäisinä paikalle ilmaantuivat sananjalka, kielo (Convallaria majalis), rauduskoivu, tuomi ja metsätähti (Trientalis europaea). Kuloalueeseen rajautuvilla metsäkallioilla on runsaanpuoleista ruohovaltaista kasvillisuutta. Kalliopaljastumien reunuspensastossa on isotuomipihlajaa (Amelanchier spicata) ja vaahteraa. Kasvustoja muodostavat keltamo (Chelidonium majus), lehtoarho (Moehringia trinervia), ahosuolaheinä ja ahomansikka. Kuva 7. Kasvillisuuskuviot Vanha piha. Keskeltä lähes avoin, reunoilta runsaspuustoinen ja metsittyvä entinen talon paikka. Puustona on isoja rauduskoivuja sekä vähän pienempiä mäntyjä, haapoja ja kuusia. Pihan keskellä on yksi iso vaahtera, pari tammea (Quercus robur) ja visakoivu (Betula pendula var. carelica). Pihan pohjoispuoliskossa on muutama omenapuu (Malus domestica). Pensaista pihalla kasvaa koriste- ja hyötykasvijäänteinä pari punaherukkaa, siperianhernepensas (Caragana arborescens), syreeni (Syringa vulgaris) ja ruusu (Rosa sp.). Aluskasvillisuus on sekoitus niitty- ja metsäkasveja sekä koristekasveja. Viimeksi mainituista pihalla kasvavat sinililja (Scilla sibirica), sinilatva (Polemonium caeruleum), lehtoakileija (Aquilegia vulgaris), kevätesikko (Primula veris), ruskolilja (Lilium martagon) ja kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris). 5. Tuore lehto. Kuusi- ja lehtipuuvaltaista tuoretta käenkaali-oravanmarja (OMaT) tyypin lehtoa. Puusto on tiheää ja latvus monikerroksinen. Valtapuina kasvavat haapa ja kuusi, niukempina koivu ja mänty. Aluspuustossa on kuusta, pihlajaa, haapaa ja vaahteraa. Melko niukassa pensaskerroksessa on paikoitellen taikinanmarjaa (Ribes alpinum). Varjostuksen niukentaman aluskasvillisuuden runsaimmat kasvit ovat valkovuokko ja käenkaali (Oxalis acetosella). Melko runsaina kasvavat myös lillukka (Rubus saxatilis) ja oravanmarja (Maianthemum bifolium). Laikkukasvustoja muodostavat metsäimarre (Gymnocarpium dryopteris), puolukka ja kielo. 9

10 6. Lehtomainen sekametsä. Hieman erirakenteista varttunutta lehtomaisen kankaan (OMT) sekametsää. Puuston muodostavat kuusi, haapa, koivu ja mänty. Latvuksen tiheyden takia aluspuusto ja pensaskerros ovat niukkoja. Aluskasvillisuudessa vuorottelevat laajat kielon ja mustikan (Vaccinium myrtillus) kasvustot. Runsaina kasvavat myös lillukka, sananjalka, valkovuokko, nuokkuhelmikkä (Melica nutans) ja ahomatara (Galium album). Aukkoisessa ja laikuittaisessa pohjakerroksessa kasvustoja muodostavat seinäsammal (Pleurozium schreberi), metsäkerrossammal (Hylocomium splendens), metsäliekosammal (Rhytidiadelphus trquetrus) ja koukkusuikerosammal (Brachythecium reflexum). 7. Nuori koivikko. Nuorta tasarakenteista lehtomaisen kankaan (OMT) rauduskoivikkoa. Runsaassa aluspuustossa on vaahteraa, pihlajaa ja tuomea. Pensaskerroksessa kasvaa paikoitellen vadelmaa, taikinanmarjaa ja niukkana koiranheittä. Ruovaltaisen, paikoin varjostuksen takia aukkoisen, kenttäkerroksen kasvillisuus on vielä muutostilassa. Valtalajeina vuorottelevat mustikka, valkovuokko, sananjalka, metsäimarre ja lillukka. Melko runsaita ovat myös sinivuokko, nuokkuhelmikkä ja metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana). 8. Tuore sekametsä. Nuorta tuoreen kankaan (MT) tiheäpuustoista kuusi-koivu sekametsää. Valtapuiden seassa kasvaa jonkin verran haapaa ja mäntyä. Kohtalaisen runsaassa aluspuustossa on kuusta ja pihlajaa. Rinteen yläosassa on ylispuina yksittäisiä isoja mäntyjä. Aluskasvillisuus on puuston varjostuksen takia niukahkoa. Kenttäkerroksen runsain laji on vaihtelevan suuruisia kasvustolaikkuja muodostava mustikka. Seuralaisista niukkoina kasvavat puolukka, sananjalka, kielo ja vanamo (Linnaea borealis). 9. Kallioinen metsä. Havupuuvaltaista väljää kalliometsää ja puolukkatyypin kangasta (VT). Puusto on mänty- ja kuusivaltaista. Koivua ja haapaa kasvaa jonkun verran seka- ja aluspuina. Pensaskerroksessa on harvakseltaan katajaa. Mustikka ja puolukka vuorottelevat kenttäkerroksessa pieninä ja enimmäkseen harvoina kasvustoina. Kangasmetsäosilla lähes sulkeutuneen pohjakerroksen muodostavat seinäsammal ja metsäkerrossammal, kallioisella osalla valtalajiksi runsastuu kangaskynsisammal (Dicranum polysetum). 10. Nuori sekametsä. Havupuuvaltaista nuorta puolukkatyypin (VT) sekametsää kalliopohjaisen mäen lakiosassa. Mänty ja kuusi muodostavat valtapuuston, jossa on jonkin verran lehtipuusekoitusta (koivu ja haapa). Aluspuustossa on melko runsaasti kuusta, kohtalaisesti pihlajaa, haapaa ja koivua. Kenttäkerros on puolukkavarvikkoa, jossa paikoin runsastuvat kanerva ja mustikka. Vähävaltaisina kasvavat metsätähti, lampaannata Festuca ovina), kevätpiippo (Luzula pilosa) ja metsämaitikka (Melampyrum sylvaticum). 11. Kalliomännikkö. Vanhaa männikköä valtapuustona kasvava kalliomännikkö kallioisen rinteen länsiosassa ja laakealla lakiosalla. Puutonta poronjäkälää kasvavaa kalliopintaa on kahdessa laikussa noin kuusi aaria. Seka- ja aluspuustossa kasvaa harvakseltaan rauduskoivua, kuusta ja katajaa. Puusto on ollut pitkään hakkaamatta, joten rakenne on kehittynyt luonnontilaiseksi. Lahopuustoa on kuitenkin vain muutama runko. Aluskasvillisuus koostuu enimmäkseen kanervan ja puolukan kasvustolaikuista. Länsirinteen kalliopaljastumalla kasvaa myös kissankäpälää (Antennaria dioica), mäkitervakkoa, metsälauhaa (Deschampsia flexuosa) ja ahomansikkaa. 12. Mäntysekametsä. Kallioista mäntyvaltaista puolukkatyypin (VT) sekametsää. Isot männyt muodostavat väljän valtapuuston. Seka- ja aluspuustossa on rauduskoivua, kuusta ja vähän haapaa. Kenttäkerros on niukka, laikuittainen ja varpuvaltainen. Pieniä kasvustoja muodostavat kanerva, mustikka ja puolukka. 13. Kuusisekametsä. Varttunutta kuusivaltaista lehtomaisen kankaan (OMT) sekametsää. Alus- ja lehtipuusto on kuvion varjoisassa keskiosassa niukkaa. Valoisilla reunaosilla kasvaa pihlajaa, koivua ja tuomea. Niukka aluskasvillisuus koostuu harvahkoista käenkaalin, metsä- 10

11 alvejuuren ja metsäimarteen kasvustoista. Lehtipuustoisilla reunaosilla kenttäkerroksen kasvillisuus runsastuu ja muuttuu ruohovaltaiseksi. 14. Lehtipuusekametsä. Nuorta tiheää lehtomaisen kankaan (OMT) lehtipuumetsää. Ylispuustossa on muutama koivu ja haapaa. Kuvion eteläosassa valtapuuna kasvaa tuomi, pohjoisosassa pihlaja. Vaahteraa on paikoin seka- ja aluspuuna. Niukassa pensaskerroksessa on taikinanmarjaa ja punaherukkaa. Aluskasvillisuus on varjostuksen takia niukkaa ja laikuittaista. Vallitsevien metsäimarteen ja metsäalvejuuren lisäksi paikoin runsastuvat valkovuokko, sinivuokko, käenkaali ja sormisara (Carex digitata). Kuvion pohjoispään muita valoisammalla osalla on laajoja kielon ja sananjalan kasvustoja. Voimalinjan itäpuolinen alue: 15. Kallio. Puoliavoin laakea silikaattikallion paljastuma. Poronjäkälävaltaista kalliopintaa on noin 50 % kuviosta. Pensaskerroksessa on rauduskoivun, kuusen ja pihlajan taimia sekä katajaa. Kenttäkerroksessa on kanervakasvustoja sekä paikoin puolukan ja metsälauhan laikkuja. Ketokasveista lähinnä vain mäkitervakkoa ja ahosuolaheinää kasvaa kallion länsirinteessä. 16. Lehtipuuvesakko. Lehtipuu- ja pajutiheikköä voimalinjan alla. Puut ovat alle viisi metriä korkeita. Kallioisilla kohdilla ja vanhoilla ajourilla on harvapuustoisia kohtia. Metsätyyppi vaihtelee kosteuden ja kallioisuuden mukaan kuivahkosta kankaasta (VT) lehtomaiseen kankaaseen (OMT). Valtapuut ovat harmaaleppä (Alnus incana), haapa ja hieskoivu (Betula pubescens). Lisäksi on kiiltopajua (Salix phylicifolia), raitaa (S. caprea), mäntyä ja katajaa. 17. Mäntyryhmä. Pieni kahden tien välinen metsikkökaistale tuoreen kankaan (MT) metsärinteessä. Kuviolla kasvaa yhdeksän isoa mäntyä, kaksi isoa rauduskoivua ja pari pientä pihlajaa. Aluspuusto ja pensaskerros lähes puuttuvat. Mustikan vallitsemassa kenttäkerroksessa pieninä laikkuina kasvavat kielo ja sananjalka. 18. Lehtipuumetsikkö. Nuorta lehtomaisen kankaan (OMT) lehtipuumetsää. Valtapuut ovat pihlaja, raita, koivu ja haapa. Ylispuina kasvaa kaksi isoa kuusta ja mäntyä. Aluspuustossa on runsaasti pientä lehtipuustoa ja terttuseljaa (Sambucus racemosa). Pensaskerroksessa on jonkin verran vadelmaa ja taikinanmarjaa. Kenttäkerroksen valtalaji on metsäimarre, jolla on laaja yhtenäinen kasvusto kuvion keskellä. Runsaita ovat myös ahomansikka, valkovuokko ja metsäalvejuuri. 19. Pihametsikkö. Vanhoja mäntyjä ja rauduskoivuja kasvava tuoreen kankaan (MT) pikkumetsikkö. Valtapuusto on väljää ja aluspuusto niukkaa. Seka- ja aluspuustossa on muutama kuusi. Pensaskerrokseen on syntynyt runsas lehtipuutaimikko, jossa kasvavat pihlaja, harmaaleppä, haapa, rauduskoivu, tuomi ja raita. Aluskasvillisuus on kuvion keskellä mustikkavaltaista varvikkoa ja reunoilla vaihtelevaa ruohostoa. Kuviolla kasvavat muun muassa ahomansikka, metsätähti, nurmitädyke (Veronica chamaedrys), särmäkuisma (Hypericum maculatum) ja vuohenputki. Kuvion eteläpään vähemmän ruohoisessa kallionaluksessa valtalajit ovat sananjalka, mustikka, metsäimarre ja valkovuokko. 20. Sekametsä. Laaja kuvio kuivahkon kankaan (VT) sekametsää. Rauduskoivu-, kuusi- ja mäntyvaltainen puusto on tasarakenteista, iältään nuoren ja varttuneen väliltä. Puulajien osuudet latvuksessa vaihtelevat kuvion eri osissa. Lukuisten kalliopaljastumien ja kärrypolkujen kohdalla on pieniä aukkoja, joten metsän yleisilme on valoisa. Harvennusten jäljiltä enimmäkseen niukassa, mutta paikoin tiheässä aluspuustossa on valtapuiden taimien lisäksi vaahteraa, tuomea ja isotuomipihlajaa. Aluskasvillisuus on mustikkavaltaista varvikkoa, jossa laikkukasvustoja muodostavat metsälauha, lampaannata ja sananjalka. 11

12 21. Nuori koivikko. Enimmäkseen nuorta, erirakenteista ja tiheydeltään vaihtelevaa puolukkatyypin (VT) koivuvaltaista metsää kalliopohjaisen mäen rinteillä ja tyvellä. Aluspuustossa on viereisen kuvion (25) tapaan vähän kuusta, rauduskoivua, katajaa ja pihlajaa. Kuvion länsipäässä on pieni hakkuuaukko, jonka reunoilla kasvaa harvassa valtapuustoa isompia (15-18 metriä korkeita) rauduskoivuja. Kenttäkerroksen runsaimmat lajit ovat puolukka, metsälauha ja kangasmaitikka (Melampyrum pratense). 22. Nuori männikkö. Nuorta puolukkatyypin (VT) männikköä ja männyntaimikkoa (tieluiskassa). Puusto on kertaalleen harvennettua, mutta silti tiheää. Sekapuuna kasvaa vähän kuusta, pihlajaa, haapaa ja koivua. Niukanpuoleinen kenttäkerros koostuu mustikkavarvikosta ja metsälauhan kasvustoista. Pieniä kasvustoja heinittyneen varvikon lomaan muodostavat kielo, lampaannata, vanamo ja puolukka. 23. Havupuusekametsä. Kuten kuvio 22, mutta valtapuusto on tiheämpää, mänty- ja kuusivaltaista. 24. Siemenpuuhakkuu. Syksyllä 2006 käsitelty pieni kuivahkon kankaan (VT) hakkuuaukko. Jättöpuina on muutama iso mänty. Aluspuusto ja pensaskerros puuttuvat hakkuun jäljiltä kokonaan. Rauduskoivun taimia on nousemassa parissa kohdassa. Kenttäkerros on vielä osaksi varpuvaltainen, mutta maitohorsma, metsälauha ja karheapillike (Galeopsis tetrahit) ovat jo muodostaneet runsaita kasvustolaikkuja. 25. Nuori männikkö. Nuorta puolukkatyypin (VT) männikköä kalliopohjaisen mäen laella ja rinteillä. Valtapuusto on 8-13 metriä korkeaa. Niukassa aluspuustossa kasvaa kuusta, rauduskoivua, katajaa ja pihlajaa. Kenttäkerroksessa valtalajeina vuorottelevat puolukka, metsälauha ja kangasmaitikka. 26. Kuusivaltainen kallionalusmetsä. Lehtomaisen kankaan (OMT) varttunutta tiheää kuusivaltaista metsää kallioisessa etelärinteessä. Seka- ja aluspuustossa on pihlajaa, koivua, haapaa, vaahteraa ja mäntyä. Aluspuusto on niukkaa ja pensaskerroksessa kasvaa yksittäin taikinanmarjaa. Kenttäkerroksen kasvillisuus on varjoisuuden takia niukkaa ja aukkoista. Käenkaali ja kielo muodostavat pieniä kasvustolaikkuja. Niukkoina kuviolla kasvavat myös metsäalvejuuri, metsäimarre ja kalliokielo (Polygonatum odoratum). 27. Haapavaltainen kallionalusmetsä. Kuten kuvio 26, mutta puusto on lehtipuuvaltaista. Alarinteen metriä korkeita haapoja kasvava osa kattaa suurimman osan latvuksesta. Seka- ja aluspuustossa on mäntyä, pihlajaa, rauduskoivua ja kuusta. Aluskasvillisuus on rinteen lohkareisuuden takia niukkaa etenkin Kirkkokallioon rajautuvassa reunuksessa. Käenkaalin ja kielon lisäksi mustikka ja lehtonurmikka (Poa nemoralis) muodostavat pieniä kasvustolaikkuja. 28. Sekametsä. Tuoreen kankaan (MT) erirakenteista sekametsää kalliorinteen yläosassa. Ylispuustossa kasvaa harvakseltaan isoja mäntyjä. Ylemmässä latvuskerroksessa vallitsevat kuusi, haapa ja koivu ja alemmassa haapa, pihlaja ja koivu. Niukassa pensaskerroksessa on katajaa ja pieniä kuusentaimien kasvustoja. Kenttäkerros on lähes yhtenäistä mustikkavarvikkoa. 29. Kalliorinteen männikkö. Kallioisen rinteen mäntyvaltaista sekametsää. Puusto on erirakenteista ja tiheydeltään vaihtelevaa. Valtapuustona on harvakseltaan isoja mäntyjä, joista järeimpien runkoläpimitta on noin 50 senttimetriä. Paikoin tiheässä aluspuustossa on kuusta, mäntyä, pihljaa ja haapaa. Katajaa kasvaa paikoitellen pensaskerroksessa. Aluskasvillisuus koostuu vaihtelevan suuruisista puolukan ja mustikan laikkukasvustoista. Pienempinä kasvustoina on metsälauhaa, metsämaitikkaa, kieloa ja oravanmarjaa. 12

13 30. Joutomaakenttä. Hiljattain muokattu savimaakenttä, jonka keskellä on lohkareikko ja allikoita. Kasvillisuuden kehitys on vielä alkuvaiheessa. Kentällä on laajoja kasvittomia ja niukasti kasvittuneita osia. Vuohenputki ja maitohorsma muodostavat laajimmat kasvustot. Matalakasvuisilla ja niukkakasvisilla osilla kasvillisuus on runsaslajista ja vaihtelevaa. Vähävaltaisina kentällä kasvavat muun muassa rönsyleinikki, pihasaunio (Matricaria matricarioides), peltoukonnauris (Erysimum cheiranthoides), peltovirvilä (Vicia hirsuta), ukontatar (Persicaria lapathifolia), konnanleinikki (Ranunculus sceleratus) ja peltoemäkki (Fumaria officinalis). 31. Ojakosteikko. Kolmesta kuuteen metriä syvä kausikuiva oja reunusmetsineen. Ojanotkon lounaispuolella on nuorta lehtomaisen kankaan lehtipuustoa ja itäpuolella vanhaa kuusikkoa. Ojaluiskan yksipuoliseen, mutta paikoin laikuittain runsaaseen kosteikkokasvillisuuteen kuuluvat hiirenporras (Athyrium filix-femina), ojaleinikki (Ranunculus flammula), rönsyleinikki ja nokkonen (Urtica dioica). 32. Kosteikko. Kalliomäkien välinen savipohjainen kosteikkonotko. Puusto on nuorta, enimmäkseen tiheää ja lehtipuuvaltaista. Kiiltopaju ja hieskoivu kasvavat runsaimpina. Lisäksi on raitaa, tervaleppää (Alnus glutinosa), pihlajaa ja haapaa. Notkon pohjalla on allikko, joka on täynnä rehevää vesikasvillisuutta. Vesirutto (Elodea canadensis) ja karvalehti (Ceratophyllum demersum) täyttävät suuren osan allikosta. Näiden seassa ja allikon reunalla kasvavat ojaleinikki, ratamosarpio (Alisma plantago-aquatica), vesitähti (Callitriche sp.), leveäosmankäämi (Typha latifolia), isovesiherne (Utricularia vulgaris) ja pikkulimaska (Lemna minor). Notkon alueen kosteikkokasvillisuus on vaihtelevaa, rehevää ja ruohovaltaista. Kuviolla runsaina kasvavat muun muassa korpikaisla (Scirpus sylvaticus), luhtalemmikki (Myosotis scorpioides), rantamatara (Galium palustre), keänkukka (Lychnis flos cuculi) ja konnanvihvilä (Juncus bufonius). Laajoissa tiheäpuustoisissa osissa aluskasvillisuus jää niukaksi. 33. Pihametsikkö. Joutomaakentän ja pihojen välinen rehevähkö kosteapohjainen pikkumetsikkö. Tuomi, koivu ja pihlaja muodostavat kerroksisen latvuksen. Isoimmat puut ovat metriä korkeita. Varjostuksen takia niukassa aluskasvillisuudessa on harvahkoja metsäalvejuuren ja hiirenportaan kasvustoja. Paikoitellen kasvavat myös valkovuokko, rönsyleinikki ja nurmilauha. 34. Pientaloalue. Harvapuustoinen vanhoja rauduskoivuja ja mäntyjä kasvava pientaloalue pihoineen. Pihapuutarhat ovat hoidon puutteessa villiintymässä. Talojen väliset alueet ovat pensoittuneita ja heinittyneitä niittyjä. Paikoin on pieniä lehtipuuryhmiä. 35. Lehtipuusekametsä. Nuorta pääosin lehtomaisen kankaan (OMT) lehtipuumetsää. Ylispuustossa on muutama järeä mänty. Valtapuut ovat kuusi ja pihlaja. Näiden seassa kasvaa tuomea, raitaa ja koivua. Aluskasvillisuus on pienpiirteisesti vaihtelevaa, enimmäkseen ruohovaltaista, paikoin heinä- tai varpuvaltaista. Laajalti runsaina kasvavat käenkaali, valkovuokko, lillukka, mustikka, ahomansikka ja vuohenputki. 36. Koivikko. Kuivahkon kumpareen väljäpuustoiseksi harvennettua nuorta rauduskoivikkoa. Aluspuusto puuttuu ja pensaskerrokseen on hakkuussa jäänyt vain pari taikinanmarjaa. Kenttäkerros on ruoho-heinävaltaista. Runsaina kasvavat ahomansikka, ahomatara, niittynurmikka (Poa pratensis), mustikka, koiranheinä (Dactylis glomerata) ja nurmilauha. 37. Niityn reunus. Umpeen kasvaneen puuttoman ja pensaattoman tuoreen niityn reunus. Korkeakasvuisessa ja rehevässä niittykasvillisuuden pääosakkaat ovat vuohenputki ja komealupiini (Lupinus polyphyllus). Enimmäkseen pieninä kasvustoina on myös koiranputkea (Anthriscus sylvestris), pelto-ohdaketta (Cirsium arvense) ja koiranheinää. 38. Tuore niitty. Umpeen kasvanut puuton ja pensaaton tuore niitty pihojen ja radan välissä. Kasvillisuus on korkeaa heinikkoa ja ruohostoa. Valtalajit ovat mesiangervo (Filipendula ulm- 13

14 aria), koiranputki, nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis) ja kyläkurjenpolvi (Geranium pratense). Pieninä kasvustoina on maitohorsmaa, seittitakiaista (Arctium tomentosum) ja hevonhierakkaa (Rumex longifolius). Lahti-Turku tien pohjoispuolinen alue: 39. Turvekankaan taimikko. Kahdesta neljään metriä korkeaa paju-hieskoivu taimikkoa rämeturvekankaalla (RtKg) voimalinjan alla. Rämeturvekankaan lisäksi kuvion eteläosassa on sekä kivennäismaapohjaisia osia että märkiä allikkoisia kohtia. Kiiltopaju ja hieskoivu kasvavat laajalti vallitsevina. Paikoin on myös harmaaleppää, raitaa ja halavaa (Salix pentandra). Rämeturvekankaan kenttäkerroksen muodostavat kanerva, juolukka (Vaccinium uliginosum) ja suopursu (Ledum palustre). Vaivaiskoivua (Betula nana) on muutamissa laikuissa. Voimalinjan alla etenkin kuvion eteläosassa on muutama kohta, joista turvekerros puuttuu. Kyseisillä kivennäismaapohjaisilla ja ohutturpeisilla osilla on vaihtelevaa, enimmäkseen korkeaa ja rehevää, kosteuden mukaan vaihtelevaa ruoho- ja heinävaltaista kasvillisuutta. Runsaina kasvavat nurmilauha, hiirenporras, mesiangervo, karhunputki (Angelica sylvestris), peltokorte (Equisetum arvense), terttualpi (Lysimachia thyrsiflora), ranta-alpi (L. vulgaris) ja rönsyleinikki. Kosteimmissa osissa on rehevää luhta- ja kosteikkokasvillisuutta. Kuvion halki kulkevan putken kohdalla on järviruoko- (Phragmites australis), leveäosmankäämi-, suursara- ja korpikastikkakasvustoja (Calamagrostis purpurea). Märissä allikoissa on haarapalpakkoa (Sparganium erectum) ja ratamosarpiota. Kuva 8. Kasvillisuuskuviot Tiereunus. Tien ja voimalinjan välinen väljäpuustoinen nuori koivikko. Tasarakenteisen valtapuuston alle on nousemassa raitaa, harmaaleppää ja koivua. Kenttäkerros on laikuittain vaihelevaa heinikkoa ja ruohostoa. Maitohorsma muodostaa etenkin tieluiskassa laajoja kasvustoja koko kuvion alueella. Korpikaislaa kasvaa runsaasti tieojassa. Heinittyneitä osia luonnehtivat nurmirölli, pujo, nurminata, niittynurmikka ja niittyleinikki. 41. Voimalinjan taimikko. Kuten kuvio 16 eli voimalinjan alusen lehtipuu- ja pajutiheikköä. 14

15 42. Kuusisekametsä. Lehtomaisen kankaan (OMT) sekametsää. Kuusivaltainen vanha valtapuusto on väljää. Kuusten seassa kasvaa pari mäntyä ja haapaa. Seka- ja aluspuustossa on haapaa, koivua, harmaaleppää, vaahteraa, tammea ja tuomea. Aluspuustossa on runsaasti pientä lehtipuustoa. Kuvion länsiosassa puusto nuorenee ja harmaalepän osuus latvuksessa kasvaa. Pensaskerroksessa on taikinanmarjaa ja paikoin lehtokuusamaa (Lonicera xylosteum). Laikuittain vaihtelevassa kenttäkerroksessa on sekä ruoho-, heinä- että saniaisvaltaisia osia. Laajalti runsaina kasvavat metsäkastikka, ahomatara, sananjalka, valkovuokko ja metsälauha. Kasvustoja muodostavat lillukka, mustikka ja kielo. Vähävaltaisina kasvavat kurjenkello (Campanula persicifolia), isotalvikki (Pyrola rotundifolia), ahomansikka, sinivuokko ja sudenmarja (Paris quadrifolia). 43. Lehtipuusekametsä. Harmaaleppävaltaista, tasarakenteista, metriä korkeaa lehtipuumetsää. Metsätyyppi on lehtomaisen kankaan (OMT) ja kostean lehdon (FiT) väliltä. Aluspuustossa on melko runsaasti harmaaleppää, pihlajaa ja tuomea. Kohtalaisen runsaassa pensaskerroksessa on mustaherukkaa (Ribes nigrum), terttuseljaa ja vadelmaa. Ruohovaltainen kenttäkerros on rehevää ja korkeakasvuista. Valtalajit ovat vuohenputki ja mesiangervo. Runsaina kasvavat myös rönsyleinikki, ranta-alpi, nokkonen ja hiirenporras. 44. Ruohoturvekangas. Kostean lehdon tyyppistä ruohoturvekangasta (RhtKg). Puusto on nuorta ja tiheää, hieskoivuvaltaista. Sulkeutuneessa latvuksessa on myös harmaaleppää, raitaa, tuomea ja vaahteraa. Niukassa pensaskerroksessa on paikoin koiranheittä, mustaherukkaa ja kiiltopajua. Aluskasvillisuus on mesiangervon luonnehtimaa korkeaa ja reheväkasvuista ruohostoa, jossa paikoitellen kasvavat nurmilauha, pitkäpääsara (Carex elongata), rentukka (Caltha palustris), luhtalemmikki, suo-orvokki (Viola palustris) ja harajuuri (Corallorhiza trifida). 45. Korpiturvekangas. Kuten kuvio 44, mutta hieman kuivempi, kookas- ja harvapuustoisempi. Pensaskerroksessa on jonkun verran vadelmaa ja punaherukkaa. Kenttäkerros on paikoin matalakasvuinen ja niukka aluspuuston tiheyden ja hakkuutähteiden takia. Runsaimpina kasvavat mesiangervo, rönsyleinikki, nokkonen, nurmilauha, ranta-alpi ja hiirenporras. 46. Rämeturvekangas. Vanhaa männikköä kasvava rämeturvekangas (RtKg). Valtapuusto on tasarakenteista ja väljää. Hieskoivuvaltaisen aluspuuston koko ja tiheys vaihtelevat kuvion eri osissa, mutta enimmäkseen aluspuusto on 2-4 metriä korkeaa. Kuvion pohjoisosassa hieskoivua on myös ylemmässä latvukerroksessa. Kuusen ja pihlajan osuus aluspuustossa on vähäinen. Varpuvaltaisessa aluskasvillisuudessa vallitsevina vuorottelevat mustikka, suopursu ja juolukka. Näiden seassa on yleisesti etelänvariksenmarjaa (Empetrum nigrum ssp. nigrum), puolukkaa ja lakkaa (Rubus chamaemorus). Pohjakerroksessa metsälajit seinäsammal, kangaskynsisammal ja metsäkerrossammal ovat laajalti kokonaan syrjäyttäneet suosammalet. Vähiten kuivuneissa osissa rahkasammalten osuus pohjakerroksen peittävyydestä nousee 50 %:iin. 47. Lehtipuumetsä. Nuorta lehtomaisen kankaan (OMT) rauduskoivu-haapa metsää radan ja pihan välissä. Kosteus vaihtelee tuoreesta kosteaan. Tasarakenteisen valtapuuston alla on kohtalaisesti pientä aluspuustoa (haapa, koivu, pihlaja). Pensaskerroksessa on pieniä vadelmakasvustoja. Kenttäkerros on rehevää ja korkeaa. Valtalajit ovat vuohenputki ja metsäkorte (Equisetum sylvaticum). Melko runsaina kasvavat myös metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), rönsyleinikki ja aitovirna (Vicia sepium). 48. Ruohoturvekangas. Lehtipuustoista hieskoivuvaltaista ruohoturvekangasta (RhtKg). Aluspuustostossa on eri kokoista pihlajaa, harmaaleppää, tuomea ja raitaa. Kuvion itäreunalla on muutama iso ylispuumänty. Saniaisten luonnehtima aluskasvillisuus on varjostuksen takia niukkaa. Hiirenportaalla on runsas kasvusto muita osia valoisamman ojan kohdalla. 15

16 Muualla kasvaa harvakseltaan metsäalvejuurta, mustikkaa, korpi-imarretta (Phegopteris connectilis) ja metsäimarretta. 49. Lehtosekametsä. Metsittynyt vanha talon paikka ja tuoreen lehdon (OMaT) sekametsä. Kookkaassa valtapuustossa on rauduskoivua, kuusta, haapaa ja mäntyä. Etenkin pientä aluslehtipuustoa, tuomea, vaahteraa, koivua ja haapaa, on runsaasti. Vanhalla pihalla kasvaa pari omenapuuta. Kohtalaisen hyvin kehittyneessä laikuittaisessa pensaskerroksessa on vadelmaa, metsäruusua (Rosa majalis), lehtokuusamaa, taikinanmarjaa ja pihasyreeniä. Ruohovaltainen rehevä aluskasvillisuus vaihtelee kuvion eri osissa. Pihan ulkopuoliset osat ovat käenkaali-sinivuokko (HeOT) tyypin lehtoa. Kenttäkerroksessa runsaina kasvavat valkovuokko, sinivuokko, kielo, vuohenputki, mustikka ja metsäkurjenpolvi. Lehtoindikaattoreista niukkoina kasvavat mustakonnanmarja (Actaea spicata), sudenmarja, lehto-orvokki (Viola mirabilis), jänönsalaatti (Mycelis muralis) ja koiranheisi. 50. Tiereunus. Väljä- ja kookaspuustoista rämeturvekangasta (RtKg) tien ja voimalinjan välissä. Valtapuina kasvavat mänty ja hieskoivu. Aluspuusto ja pensaskerros miltei puuttuvat harvennusten jäljiltä. Varpuvaltaisen sulkeutuneen kenttäkerroksen muodostavat puolukka, juolukka, mustikka ja suopursu. Paikkalantien eteläpuolinen alue: 51. Kenttäketo. Radanvarren metriä leveä kuiva kenttäketo. Hiekkakenttä on hiljattain muokattu ja tasoitettu, joten alue on vielä aukkoisesti ja niukasti kasvittunut. Ensimmäisinä paikalle ovat levinneet neidonkieli (Echium vulgare), ukontulikukka (Verbascum thapsus), ketomaruna (Artemisia campestris), kyläkarhiainen (Carduus crispus), karvaskallioinen (Erigeron acer), ahosuolaheinä, nurmirölli (Agrostis capillaris), ketomasmalo (Anthyllis vulneraria ssp. vulneraria), ketokeltto (Crepis tectorum)ja keltamaite (Lotus corniculatus). Kasvittuminen on vasta alkuvaiheessa, joten kasvillisuudessa on nopeasti muuttuvaa. 52. Metsittynyt pelto. Pitkälle metsittynyt kosteapohjainen pelto. Nuori laikuittainen lehtipuutiheikkö ja pensaikko kattavat suurimman osan alueesta. Runsaimmat lajit ovat harmaaleppä, hieskoivu, kiiltopaju, halava ja mustuvapaju (Salix myrsinifolia). Isoja haapoja, hies- ja rauduskoivuja kasvaa harvakseltaan ylispuustossa. Lehtomaisen rehevä ja runsas kasvillisuus on kehittymässä kosteaksi suurruoholehdoksi (FiT). Mesiangervo muodostaa laajoja tiheitä kasvustoja. Seuralaisina korkeassa ruohostossa kasvavat huopaohdake (Cirsium helenoides), suo-orvokki ja vuohenputki. Paikoin on myös punakoisoa (Solanum dulcamara), hiirenporrasta, metsäalvejuurta ja nokkosta. 16

17 Kuva 9. Kasvillisuuskuviot 51 ja Kasvisto Alueelta löydettiin 354 putkilokasvitaksonia. Määrä on alueen kokoon nähden huomattavan korkea. Suurta lajimäärää selittää kulttuurivaikutus ja erilaisten luontotyyppien suuri määrä. Alueella on eri metsätyyppien lisäksi kosteikkoja, pientareita ja niittyjä, kallioita, vesikasvillisuutta ja savipohjainen kenttä. Jaloista lehtipuista alueella kasvavat tammi (Quercus robur), vaahtera (Acer platanoides) ja pähkinäpensas (Corylus avellana). Näistä niukkana Kirkkokallion kallionaluslehdossa (kuvio 2) kasvava pähkinäpensas on saattanut levitä alueelle luontaisesti, mutta tammi ja vaahtera ovat mitä ilmeisemmin lähistön pihapuista levinneitä. Tammea ja vaahteraa kasvaa yleisesti lähes koko selvitysalueella. Vaahtera on yksi valtapuista Kirkkomäen tyven kallionaluslehdossa ja paikoin länsirinteen metsissä. Tammea kasvaa enimmäkseen aluspuustossa yksittäin pieninä puina. Isoja tammia on piha-alueilla. Alueen rehevien metsien pensas- ja kenttäkerroksessa on vaateliaita lehtokasveja. Alueen pohjoispään lehtosekametsässä (kuvio 47) kasvavat lehto-orvokki (Viola mirabilis), mustakonnanmarja (Actaea spicata), lehtokuusama (Lonicera xylosteum) ja jänönsalaatti (Mycelis muralis). Kirkkokallion kallionaluslehdossa kasvaa edellä mainitun pähkinäpensaan ja mustakonnanmarjan lisäksi koiranheittä (Viburnum opulus) ja sinivuokkoa (Hepatica nobilis). Alueelta ei tunneta uhanalaisten kasvien esiintymiä. Kasvistossa on kuitenkin useita maakunnallisesti harvinaisia lajeja. Harvinaista lähteikköpoimulehteä (Alchemilla glabra) kasvaa voimalinjan alla kosteikkonotkossa (kuvio 32). Saman notkon pohjoispuolella, kausikuivan pikkupuron reunalla (kuvioiden 14 ja 16 rajalla) on pieni kasvusto kaislasaraa (Carex rhynchophysa). Vataa (Myosoton aquaticum) kasvaa alueen pohjoisosan entisellä suolla, rämeja korpiturvekankaan vaihettumisvyöhykkeessä (kuvio 44). 17

18 Selvitysalueen länsireunaa sivuavat radan varren kenttäkedot ovat kasvistollisesti erityisen monipuolisia. Hiekka- ja sorapohjaisilla radan reunuksilla kasvaa monia harvinaisia niittyjen, ketojen ja avoimien paisteisten paikkojen kasveja, kuten kissankita (Chaenorhinum minus), hietapitkäpalko (Cardaminopsis arenosa), neidonkieli (Echium vulgare), ukontulikukka (Verbascum thapsus), ketomaruna (Artemisia campestris), karvaskallioinen (Erigeron acer), ketomasmalo (Anthyllis vulneraria ssp. vulneraria), ketokeltto (Crepis tectorum) ja keltamaite (Lotus corniculatus). Radanvarren kenttäketojen merkittävimpiä harvinaisuuksia ovat edellä mainittujen kasvien lisäksi kelta-apila (Trifolium aureum) ja keltasauramo (Anthemis tinctoria). Kelta-apilalla on muutamia kasvustolaikkuja valtatie 10:n sillan pohjoispuolella. Keltasauramoa kasvaa yhden aarin alueella sillan tuntumassa. Radan varren kasvistoon voidaan lukea myös harvinainen törrösara (Carex muricata), jolla on pieni kasvusto sivuradan varressa, Kirkkokallion kallionaluslehdon (kuvio 2) metsänreunassa. Vesikasvillisuutta on kaava-alueen keskellä olevassa kalliomäkien välisen kosteikkonotkon allikossa (kuvio 32) ja selvitysalueen pohjoisosan suo-ojissa (kuvio 46). Ensiksi mainitussa paikassa kasvavat muun muassa vesirutto (Elodea canadensis), karvalehti (Ceratophyllum demersum), ratamosarpio (Alisma plantago-aquatica), vesitähti (Callitriche sp.), leveäosmankäämi (Typha latifolia), isovesiherne (Utricularia vulgaris) ja pikkulimaska (Lemna minor). Suo-ojissa on pikkuvitaa (Potamogeton berchtoldii) ja harvinaista isolimaskaa (Spirodela polyrhiza) Arvokkaat luontotyyppikohteet Alue 1. Kirkkokallio. Arvokas alue koostuu kolmesta arvokkaasta luontotyypistä: kalliomäen lakiosasta, kallionaluslehdosta ja kalliorinteen kuloalueesta. Alueen arvo perustuu sekä maisemaan että edustaviin kasvillisuustyyppeihin ja huomionarvoisten kasvien esiintymiin. Kallion laella on edustavaa ketokasvillisuutta, johon kuuluvat muun muassa mäkitervakko, viherjäsenruoho, hopeahanhikki, kissankäpälä ja kevätkynsimö. Metsäpaloalueet ovat nykyään harvinaisia ja siksi arvokkaita luontotyyppejä. Palanutta puuta sisältävät kuloalueet ovat monille uhanalaisille hyönteisille ja sienille potentiaalisia elinympäristöjä. Kirkkokallion kallionalusmetsä on puustoltaan melko luonnontilainen ja kasvillisuudeltaan edustava tuore lehto. Huomionarvoisista kasveista lehdossa kasvavat pähkinäpensas, mustakonnanmarja ja törrösara. Kallionalusmetsä on osa pikkutikan reviiriä. Kokonaisuutena alue on paikallisesti arvokas (P). Alue 2. Radanvarren lehtometsikkö. Selvitysalueen pohjoispäässä sijaitseva metsikkö on pienialainen, mutta lehtokasvillisuus on edustavaa ja pinta-alaan nähden monipuolista. Alueen erityisarvona on järeä, vanha lehtipuuvaltainen puusto lahovikaisine puineen. Huomionarvoiseen kasvistoon kuuluvat lehto-orvokki ja jänönsalaatti, joita ei kasva muualla suunnittelualueella. Yhtä edustavia lehtometsiköitä on Hämeenlinnassa ainoastaan suojelualueilla. Lehtipuuvaltainen tuore lehto on paikallisesti arvokas (P) ja taajama-alueella edustava lähiluontokohde. 18

19 Kuva 10. Arvokkaat luontotyyppikohteet (alueet 1-3). Alue 3. Paikkalantien metsikkö. Metsittyvälle pellolle syntynyt kosteapohjainen, rehevä ja tiheäpuustoinen lehtipuumetsikkö on arvokas taajama-alueen lähiluontokohde. Puusto on saanut pitkään kehittyä hoitamattomana, ja lahopuukierto on päässyt itseharvenemisen kautta käyntiin. Kyseisen kaltaiset rehevät pensaikkoiset lehtipuumetsiköt ovat esimerkiksi yölaulajille sopivia elinympäristöjä. Metsikkö on ilmeisesti osa alueella havaitun pikkutikan reviiriä. Alueen arvoluokkana on lähiympäristöstä poikkeava kohde (P-). 19

20 3. LIITO-ORAVASELVITYS Teppo Häyhä 3.1. Kohdealue Liito-oravan esiintyminen Hämeenlinnan Hongiston asemakaava-alueella ja tähän rajautuvilla metsäalueilla selvitettiin maastoinventoinneissa Hongiston asemakaava-alue sijaitsee Hämeenlinnan Käikälässä. Aluerajan tuntumassa koillispuolella on Harvialantie ja luoteispuolella Turun valtatie. Lännessä alue rajautuu rautatiehen ja etelässä Paikkalantiehen. Teiden ja rautatien rajaamasta alueesta metsää on noin 50 %, kalliota noin 15 % ja rakennettua noin 20 %. Valtatie 10:n pohjoispuolinen alue on suurimmaksi osaksi turvekangasta. Alueen halki kulkee voimalinja, jonka alle jäävä alue (15 %) on pensaikkoa ja kalliota Menetelmät Selvityksen tavoitteena oli paikantaa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat, merkittävät kulkuyhteydet sekä arvioida alueiden merkitystä liito-oravan kannalta. Selvitys tehtiin etsimällä liito-oravan uloste-, kiipeämis-, syönti- ja virtsajälkiä lajille potentiaalisista metsiköistä. Potentiaalisiksi metsiköiksi tulkittiin kaikki alueen nuoret, varttuneet ja vanhat metsät männiköitä ja kalliometsiä lukuun ottamatta. Potentiaalisista metsiköistä tarkastettiin lehtipuiden ja kuusten tyvet. Haavoista tarkastettiin kaikki runkoläpimitaltaan yli kymmenen senttimetriä paksut puut, kuusista kaikki yli 25 senttimetriä ja muista lehtipuista yli 20 senttimetriä paksut puut. Etsintään käytettiin kuusi tuntia Tulokset Alueelta ei löydetty liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkoja. Inventoinnissa ei tehty yhtään näköhavaintoa liito-oravasta eikä myöskään havaittu liito-oravan uloste-, virtsa-, syöntitai kiipeämisjälkiä Johtopäätökset Inventoinnissa ei löydetty merkkejä liito-oravan esiintymisestä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että Hongiston alueella ei ole ollut liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkoja talvella tai keväällä Liito-orava on tunnetusti havumetsien laji, joka elää useimmiten kuusivaltaisissa vanhoissa tai varttuneissa metsissä. Oleellinen liito-oravalle sopivan metsän piirre on lehtipuustoisuus, koska leppä, koivu ja haapa ovat lajin ravintopuita ja viimeksi mainitut usein myös pesäpaikkoja. Kirkkokallion lounais- ja länsirinteessä on noin neljän hehtaarin laajuinen metsäalue, joka täyttää liito-oravan elinympäristövaatimukset. Kyseinen metsä on rinteen alaosassa erirakenteista lehtipuusekametsää ja rinteessä havupuuvaltaista metsää. Isoja ylispuukuusia ja erikokoisia haapoja on paikoitellen. Metsän pohjoispuolella on liito-oravan ravinnonhankintaan sopivia nuoria lehtipuumetsiköitä. 20

21 Toinen liito-oravalle potentiaalinen metsä sijaitsee Harvialantien ja Autotehtaantien välisellä alueella (enimmäkseen kaava-alueen ulkopuolella). Kyseinen noin kolmen hehtaarin laajuinen metsä on vanhaa lehtomaisen kankaan kuusikkoa. Kuusivaltaiseen alueeseen rajautuvat metsät ovat lehtipuuvaltaisia, osaksi haapaa kasvavia. Autotehtaantien varressa on yksi iso kolohaapa. Myös tämän alueen ravintoresurssit ovat hyvät ja potentiaalisia pesäpaikkoja on paikoitellen. Kohdealue on liito-oravan kannalta epäedullinen huonojen kulkuyhteyksien takia. Turun valtatie ja rautatie pientareineen ovat sen verran leveitä ( metriä) puuttomia alueita, että ne saattavat muodostaa liito-oravalle kulkuesteen. Kulkuyhteys Harvialantien yli Katumajärven länsipuolen rantametsiin on mahdollinen Patrian tehtaiden pohjoispuolella. Etelään päin liito-orava joutuu kulkemaan harvapuustoisten piha-alueiden yli. Tutkimuksissa on todettu liito-oravanaaraan elinpiirin keskimääräisen laajuuden olevan 8,3 hehtaaria. Liito-orava välttelee pieniä (alle kolme hehtaaria) ja laajemmista metsäalueista eristyneitä metsiköitä, kuten peltojen metsäsaarekkeita, vaikka niissä olisikin runsaasti pesäpaikkoja ja ravintopuita. Kaava-alueen metsät sopinevat liito-oravan elinpiiriksi, mutta ongelmallisten kulkuyhteyksien takia Hongiston alue saattaa olla liito-oravalle tavoittamaton. 21

22 4. LINNUSTOSELVITYS Rauno Yrjölä 4.1. Menetelmä Tutkimusalueen alueen pesimäaikainen linnusto selvitettiin kesällä Selvityksessä keskityttiin rakentamattomille alueille. Laskennoissa kuljettiin alueen metsissä sekä teitä pitkin niin, että koko alueen linnusto voitiin havaita. Kartoituksessa myös pihapiirien havainnot kirjattiin ylös, mutta pihapiireissä ei kuljettu. Kartoituslaskennassa havaitut linnut merkittiin maastokartoille ja karttojen perusteella tehtiin tulkinta alueella pesivistä lajeista. Erityinen huomio kiinnitetään lintudirektiivin liitteen I lajeihin sekä uhanalaisiin lajeihin. Koko alue kartoitettiin neljä kertaa huhtikuun lopun ja kesäkuun lopun välisenä aikana ( , 6.6. ja 22.6.). Alueella tehtiin lisäksi yökuuntelu ja samassa yhteydessä kartoitettiin vielä Kirkkokallion ja sen lounaispuolen radanvarren linnusto. Lisäksi havaintoja on kirjattu ylös muiden maastokäyntien aikana. Laskennassa noudatettiin Eläinmuseon linnustonseurannan ohjeita. Laskennat tehtiin aamun ja aamupäivän aikana. Havainnosta kirjattiin mahdollisuuksien mukaan ylös laji, sukupuoli, ikä sekä käyttäytyminen (laulava, varoitteleva, lentävä jne.). Tarkemmin menetelmää ovat selostaneet Koskimies (1994) sekä Koskimies ja Väisänen (1988). Laskentapäivinä oli laskentaan sopivat sääolot, sade tai tuuli eivät haitanneet laskentoja. Reviirit tulkittiin siten, että reviiriin vaadittiin vähintään kaksi havaintokertaa, joista toisen havainnon piti koskea reviirikäyttäytymistä (laulava, varoitteleva, kantaa ruokaa poikasille tms.). Kaikki laskennat teki Rauno Yrjölä. Kuva 11. Linnustoselvityksen tutkimusalue 22

23 4.2. Tulokset Hongiston alueella havaittiin yhteensä 43 alueella mahdollisesti pesivää lintulajia. Lajit ja niiden reviirien määrä on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Hämeenlinnan Hongiston alueen pesimäaikainen linnusto vuonna = laji havaittiin alueella, mutta yhtään reviiriä ei tulkittu. D1 = lintudirektiivin liitteen I laji. VU= vaarantunut (vulnerable), NT = silmällä pidettävä (near threatened). Laji Tieteellinen nimi Reviirit Uhanalaisuus Lisätietoja Sinisorsa Anas platyrhynchos + Kaksi havaintoa sinisorsista alueen lammikoilla. Pyy Bonasa bonasia + D1 Havaittiin vain ulosteita Kirkkokallion radanpuoleisessa metsässä. Fasaani Phasianus colchicus + Lehtokurppa Scolopax rusticola 2 Sepelkyyhky Columba palumbus 1 Tervapääsky Apus apus 3 Tulkittu parimäärä alueen päällä lentävien perusteella (6 yksilöä) Käpytikka Dendrocopos major 2 Pikkutikka D. minor 1 VU Havaittu molemmin puolin rataa. Västäräkki Motacilla alba 2 Rautiainen Prunella modularis 6 Punarinta Erithacus rubecula 7 Satakieli Luscinia luscinia 1 Mustarastas Turdus merula 4 Räkättirastas T. pilaris 25 Laulurastas T. philomelos 1 Punakylkirastas T. iliacus 14 Ruokokerttunen Acrocephalus schoenobaenus 1 Kultarinta Hippolais icterina + Reviiri Vanajan kirkon puolella. Hernekerttu Sylvia curruca 2 Pensaskerttu S. communis 5 Lehtokerttu S. borin 4 Mustapääkerttu S. atricapilla 2 Sirittäjä Phylloscopus sibilatrix 5 Pajulintu P. trochilus 35 Hippiäinen Regulus regulus 3 Harmaasieppo Muscicapa striata 3 Kirjosieppo Ficedula hypoleuca 6 Töyhtötiainen Parus cristatus + Kuusitiainen P. ater + Sinitiainen P. caeruleus 4 Talitiainen P. major 11 Närhi Garrulus glandarius + Harakka Pica pica 2 Varis Corvus corone cornix 3 Kottarainen Sturnus vulgaris + NT Havaittiin vain yksi yksilö lennossa kerrostalon pihalla. Pikkuvarpunen Passer montanus 2 Reviirit junaradalla, pesivät ilmeisesti ratajohtojen kannatinpylväissä. Peippo Fringilla coelebs 19 Viherpeippo Carduelis chloris 7 Tikli C. carduelis + 23