LAPSIPERHEIDEN PALVELUT LIEDOSSA (suunnattu 0-6 -vuotiaiden lasten perheille)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPSIPERHEIDEN PALVELUT LIEDOSSA (suunnattu 0-6 -vuotiaiden lasten perheille)"

Transkriptio

1 LAPSIPERHEIDEN PALVELUT LIEDOSSA (suunnattu 0-6 -vuotiaiden lasten perheille) LIETO (opas päivitetty 05/2009)

2 2 Tämän Lapsiperheiden palvelut -esitteen ovat koonneet Turun AMK:n sosionomi-opiskelijat Meri Fingerroos ja Minna Roos harjoittelutyönään Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin Vauvaperhe-hankkeessa Taitto Jenny Oldenburg-Tiitto 03/2007 Päivitys Johanna Sourander 05/2009

3 3 Hyvä lapsiperheen vanhempi Lapsen odotusaika ja syntymä sekä sitä seuraavat vuodet ovat perheessäsi tärkeä vaihe. Tällöin saattaa nousta esille monia kysymyksiä, joihin voi helposti saada vastauksen, kun osaa kääntyä oikean tahon puoleen. Kun alussa jaksetaan hyvin, on myöhemminkin helpompi kohdata ja ratkaista kaikille väistämättä jossakin vaiheessa eteen tulevia pulmia tai väsymistä. On tärkeää, että vanhemmat löytävät helposti ne palvelut ja tuen, jota heille on kunnassa tarjolla. Jo tieto palvelujen olemassaolosta voi tuoda turvallisuutta, kaikkea saatavilla olevaa apua ei välttämättä käytännössä itse tarvitse. Kunnallasi on paljon sellaisia palveluja, joista saat tietoa tästä palveluoppaasta. Myös seurakunnalla ja yhdistyksillä on monia palveluja, jotka sopivat lapsiperheille. Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen perhekahvilat ja muut vertaisryhmät ovat oivallinen tapa tutustua toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin. Yhdessä asioista keskustellen ja mieltä askarruttavia kysymyksiä pohtien, monet huolenaiheet helpottuvat. Tämä palveluopas on toteutettu yhteistyössä kunnan ja Mannerheimin Lastensuojelu liiton Varsinais- Suomen piirin Vauvaperhe hankkeen ( ) kanssa. Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat Meri Fingerroos ja Minna Roos ovat tehneet ison työn kerätessään tiedot saatavilla olevista palveluista samoihin kansiin. Toivon, että tutustut huolella niihin palveluihin, joita perheellesi on kotikunnassasi tarjolla. On tärkeää, että hakeudut rohkeasti tarvitsemiesi palvelujen piiriin ja lähdet myös tapaamaan muita vanhempia erilaisiin vapaaehtoisiin toimintoihin. Iloa ja onnellisia hetkiä perheellesi! Raija Haataja-Nurminen Toiminnanjohtaja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri

4 4 TERVEYSPALVELUT YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 MYRKYTYSTIETOKESKUS (09) (suora) tai (09) 4711 (vaihde) HÄRKÄTIEN KUNTAYHTYMÄ Osoite: Hyvättyläntie7, Lieto, Puhelin: (02) Sähköposti: Liedon, Tarvasjoen, Marttilan ja Kosken kunnat muodostavat Härkätien kuntayhtymän, joka tuottaa alueen perusterveydenhuollon ja ympäristöhuollon palvelut. Härkätien kuntayhtymä ja Kaarinan terveyspalvelut ovat sopineet, että osa Liedon kunnan Littoisten alueen (postinumeroalue Liedon alueella) asukkaiden terveyspalveluista järjestetään Kaarinan terveyskeskuksen Littoisten terveysasemalla. Toimipiste sijaitsee Värttinän palvelukeskuksessa osoitteessa Luhakatu 1, Littoinen. LIEDON TOIMIPISTEET PÄÄTERVEYSASEMA Käyntiosoite: Hyvättyläntie 7, Lieto Postiosoite: PL 51, Lieto Puh. (02) Päivystys (02) , joka päivä klo , toimii ajanvarauksella. LIETO ASEMA Elotie 2, Lieto as puh. (02) LITTOINEN Littoisten terveysasema Luhakatu 1, Littoinen puh. (02) Päivystys: klo Härkätien terveyskeskus puh. (02) Yöpäivystys: klo Turun terveyskeskus Kunnallissairaalantie 20 puh. (02) AJANVARAUS LÄÄKÄREIDEN VASTAANOTOLLE Pääterveysasema, Lieto ma - pe klo puh. (02) Lieto asema ma - pe klo puh. (02) Littoinen ma pe klo puh (02)

5 5 HOITAJAN VASTAANOTOT Pääterveysasema, Lieto Terveydenhoitajan ja sairaanhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella. Terveydenhoitajan vastaanotto on arkisin klo , lisäksi maanantaisin iltavastaanotto klo Päivystävän sairaanhoitajan vastaanotto toimii päivystyksessä joka päivä klo Päivystävän sairaanhoitajan ( ajanvaraus p (02) ) vastaanotto on tarkoitettu äkillisesti sairastuneille potilaille esim. kuume, flunssa, vatsatauti. Sairaanhoitaja voi arvionsa mukaan kirjoittaa sairastuneelle / sairaan lapsen vanhemmille enintään kolme päivää sairauslomaa. Puhelimitse sairauslomaa / sairaan lapsen hoitotodistusta ei kirjoiteta. Terveydenhoitajan vastaanotolle ( ajanvaraus p (02) ) ohjataan potilaat, jotka tarvitsevat elintapaohjausta, sairauden seurantaa tai hoitoa. Lieto asema Sairaanhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta ma - pe klo , puh. (02) Littoinen Sairaanhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta ma to klo ja pe klo 10-12, puh (02) ÄITIYS- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLA Äitiysneuvolan tavoitteena on sikiön, äidin ja perheen hyvinvoinnin sekä terveyden tukeminen. Neuvolan tehtävänä on raskauden kulun seuranta, riskien seulonta, valmentaminen synnytykseen ja vanhemmuuteen. Terveydenhoitaja ja lääkäri seuraavat äidin raskauden kulkua määräajoin tehtävin tarkastuksin. Äitiysneuvolassa järjestetään perhevalmennusta, jonka tavoitteena on valmentaa tulevia vanhempia synnytykseen sekä tukea heitä uuden perheenjäsenen vastaanottamisessa ja kasvamisessa vanhemmuuteen. Lisäksi käytössä ovat terveyskeskuspsykologin palvelut, joiden pariin odottava äiti voi hakeutua joko suoraan itse tai äitiysneuvolan terveydenhoitajan tai lääkärin ohjaamana. Perhesuunnitteluneuvolassa opastetaan raskauden ehkäisyyn ja ajoitukseen liittyvissä asioissa. Perhesuunnitteluneuvolaan kuuluvat lietolaiset alle 26 vuotiaat ja alle 2 v synnyttäneet. ÄITIYS- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN NEUVONTA JA AJANVARAUS Pääterveysasema, Lieto ma,ti,to,pe klo puh. (02) Lieto asema ma - to klo puh. (02) Littoisten neuvola ma - to klo puh. (02) LASTENNEUVOLA Lastenneuvolassa seurataan lapsen kehitystä ja terveydentilaa vauvasta kouluikään ja tuetaan vanhempia yksilöllisesti kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Lastenneuvolan määräaikaiset terveystarkastukset ja rokotukset tekevät terveydenhoitaja ja/tai lääkäri. Lääkärin tai terveydenhoitajan lähetteellä vanhemmilla on mahdollisuus päästä tarvittaessa terveyskeskuspsykologin vastaanotolle.

6 6 LASTENNEUVOLAN AJANVARAUS: Pääterveysasema, Lieto Lieto asema Keskustan, Ilmarisen, Vierun, Nuolemon ja Teijulan asukkaat ma - pe klo puh. (02) Yliskulman, Saukonojan, Loukinaisten, Sillilän ja Vanhalinnan asukkaat ma - ti ja pe klo puh. (02) Aseman ja Ilmarisen asukkaat ma, ke ja to klo puh. (02) Littoinen ma - to klo puh. (02) ISÄNEUVOLA Vauvan 5kk neuvolakäynnille kutsutaan isä vauvan kanssa. Tarkoituksena on tehdä neuvola tutuksi myös isälle, sekä kysellä isän kuulumisia ja ajatuksia vauvan tulosta perheeseen, vaikutuksesta parisuhteeseen jne. VANHEMPAINNEUVOLA Perheille tarjotaan mahdollisuus käydä psykologin vastaanotolla vauvan ollessa 10kk ikäinen. SOSIAALIPALVELUT Sosiaalipalveluiden tavoitteena on kehittää kuntalaisten hyvinvointia sekä tukea perheiden itsenäistä selviytymistä. Toimintaperiaatteena on kuntalaisten yhdenvertaisuus. Sosiaalitoimisto sijaitsee kunnantalon 2. kerroksessa, osoitteessa Kirkkotie 13. SOSIAALITYÖ JA PERHEPALVELUT Sosiaalityöhön kuuluvat lastensuojelu ja perhetyö, kasvatus- ja perheneuvonta, toimeentuloturva, lasten huolto- ja tapaamisasiat sekä elatusturva, isyysasiat, vammaishuolto ja kehitysvammahuolto ja päihdehuolto. Perhetyön johtajan puhelinnumero: (02) LASTENSUOJELU Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä tarjoavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Lastensuojelun tehtävänä on tukea vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa järjestämällä tarvittavia palveluja ja tukitoimia. Lastensuojeluasioita hoidetaan sosiaalipalveluissa perhetyön tiimissä, johon kuuluvat sosiaalityöntekijät, perhetyöntekijät ja sosiaaliohjaaja. Lastensuojelussa käytetään ensisijaisesti avohuollon tukitoimenpiteitä, joita voivat olla mm. tuki perheen ongelmatilanteen selvittämiseen, tukihenkilö- tai perhe ja perhetyö. Viimesijaisesti lapsen hoito ja huolenpito voidaan järjestää sijaishuoltona kodin ulkopuolelle.

7 7 Lastensuojelun tarve voi syntyä, mikäli vanhemmat tarvitsevat tukea selviytyäkseen lastensa kasvattamisesta tai mikäli lapsi itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään. Jokainen voi olla yhteydessä sosiaalityöntekijään ollessaan huolissaan jonkun lapsen tai nuoren tilanteesta. Sosiaalityöntekijöiden puhelinnumerot ma-pe klo 9-10: (02) (02) (02) (02) PERHENEUVOLA Perheneuvola tukee lapsia, nuoria ja perheitä sekä etsii ratkaisuja yhdessä perheen kanssa, kun perheellä on lapsen kasvuun, kehitykseen tai käyttäytymiseen liittyvää huolta tai perhe haluaa keskusteluapua muuhun ongelma- tai kriisitilanteeseen. Perheneuvolaan voit tulla, kun haluat tukea vanhempana olemiseen, esimerkiksi keskustella lapsen kehityksestä tai vanhempana jaksamisesta. lapsella tai nuorella on pulmia kotona, päivähoidossa, koulussa tai kaverisuhteissa. lapsi tai nuori on levoton, aggressiivinen, pelokas, arka, masentunut tai hänellä on fyysisiä oireita kuten vatsakipuja tai päänsärkyä. perhettäsi on kohdannut kriisi, esim. kuolema, avioero, työttömyys, vakava sairaus. Ajanvaraus- ja puhelinpalveluaikana voit ilmoittautua asiakkaaksi tai keskustella lapsesi tai perheesi tilanteesta. Halutessasi voit keskustella myös nimettömänä. Palvelut ovat luottamuksellisia, maksuttomia ja vapaaehtoisia. Lähetettä ei tarvita. Perheneuvola palvelee Liedon, Tarvasjoen, Marttilan ja Kosken lapsia, nuoria ja lapsiperheitä. Perheneuvola sijaitsee Liedon kunnantalon 3. kerroksessa, osoitteessa Kirkkotie 13. Asiakaspalvelu Sihteeri ma - pe klo puh. (02) Työntekijöiden puhelinaika ma - pe klo TOIMEENTULOTUKI Toimeentulotuki on tarkoitettu tilanteisiin, joissa muut tulot tai varat eivät riitä kohtuullisiin elinkustannuksiin. Toimeentulotukeen on oikeutettu henkilö tai perhe, joka on toimeentulotuen tarpeessa eikä voi saada tarpeenmukaista toimeentuloaan ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai ensisijaisen sosiaaliturvan kautta. LAPSEN HUOLTO- JA TAPAAMISOIKEUS Kun lapsi syntyy avioliitossa, molemmat vanhemmat ovat yhdessä hänen huoltajiaan. Erotilanteessa vanhemmat joutuvat miettimään, kuinka järjestävät lapsen huollon. Huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi hänen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Huollon ja tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata myönteiset ja läheiset suhteet lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapsen huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, sukunimestä ja

8 8 uskontokunnasta. Tapaamisoikeudella sovitaan lapsen yhteydenpidosta siihen vanhempaan, jonka luona hän ei asu. Sosiaalityöntekijän puhelinnumero klo 9-10: (02) ELATUSASIAT Lapsen molemmat vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta siihen saakka, kun hän täyttää 18 vuotta. Se vanhempi, jonka luona lapsi ei asu on velvollinen maksamaan elatusapua. Elatusavun tulee olla lapsen kannalta riittävä ja sen määrään vaikuttaa kummankin vanhemman maksukyky ja heidän muu elatusvelvollisuutensa. Vanhempien erotessa elatusavun vahvistaminen voidaan tehdä elatussopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä. Elatussopimukset vahvistaa sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijän puhelinnumero klo 9-10: (02) Kunta maksaa elatustukea lapselle, jos elatusvelvollinen laiminlyö elatusavun maksamisen tai on maksukyvytön. Elatustukea voidaan maksaa myös silloin, kun avioliiton ulkopuolelle syntyneen lapsen isyyttä ei ole vahvistettu tai sen selvittely ja elatusavun sopiminen ovat kesken. Elatustukiasioita hoitaa toimistosihteeri. Toimistosihteerin puhelinnumero: (02) Elatustukiasioiden hoito siirtyy Kelaan alkaen. ISYYDEN VAHVISTAMINEN Avioliiton ulkopuolella syntyneen isyys on käytävä tunnustamassa lastenvalvojan luona, jotta lapsi saa samanlaisen oikeudellisen aseman kuin avioliitossa syntyneellä lapsella on. Kun isyys on vahvistettu, lapselle voidaan antaa isän sukunimi ja hän saa perintöoikeuden myös isään ja isän puoleiseen sukuun sekä isä on velvollinen osallistumaan lapsen elatukseen. Lastenvalvojana toimii perhetyönjohtaja. Perhetyönjohtaja-lastenvalvojan puhelinnumero: (02) VAMMAISPALVELUT Vammaispalvelujen tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia esteitä ja haittoja. Sosiaalityöntekijöiden puhelinnumerot klo 9-10: (02) (02) KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT Kehitysvammapalveluiden tarkoituksena on antaa tukea ja ohjausta kehitysvammaisille henkilöille ja heidän perheilleen sekä edistää arjen sujumista yksilöllisten tukipalveluiden avulla. Avohuollon ohjaajan puhelinnumero:

9 9 PÄIHDEHUOLTO Päihdeongelmissa voi olla yhteydessä sosiaalityöntekijöihin tai Turun A-klinikkaan. Sosiaalityöntekijöiden puhelinnumerot klo 9-10: (02) (02) PÄIVÄHOITOPALVELUT Päivähoitopalvelujen tavoitteena on tarjota lietolaisille perheille erilaisia päivähoidon vaihtoehtoispalveluja siten, että ne vastaavat perheiden tarpeita eri elämäntilanteissa: perheille päivähoitopaikkoja siten, että käytettävissä on vaihtoehtoisia hoitomuotoja. kotona hoidettaville lapsille mahdollisuuden toimia ryhmässä ja saada viriketoimintaa avoimessa päiväkodissa Perhepesässä turvallisen hoitopaikan niille lapsille, jotka tarvitsevat ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoa. erityispäivähoitoa siten, että se palvelee lasta, vanhempia, henkilökuntaa sekä lapsen kuntoutuksesta vastaavia asiantuntijoita. Päivähoidon johtaja puh. (02) PÄIVÄHOIDON TUKIMUODOT KELAN KOTIHOIDON TUKI Alle kouluikäisten lasten vanhemmilla on mahdollisuus valita kunnallisen päivähoitopaikan vaihtoehtona lasten kotihoidon tuki. Tuen edellytyksenä on, että perheessä on alle 3-vuotias lapsi, joka ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Kotihoidon tukea maksetaan myös perheen muista alle kouluikäisistä lapsista, jotka hoidetaan samalla tavalla. Tuki voidaan myöntää vanhempainrahan päätyttyä. Sitä maksetaan, kunnes nuorin lapsi täyttää 3 vuotta tai siirtyy kunnan järjestämään päivähoitoon tai perhe valitsee yksityisen hoidon tuen. Tuki on lakisääteinen, sen maksatuksesta huolehtii KELA. KELAN YKSITYISEN HOIDON TUKI Alle kouluikäisten vanhemmilla on mahdollisuus valita kunnallisen päivähoitopaikan vaihtoehtona yksityisen hoidon tuki, jolloin lapsen hoitajana on kunnan hyväksymä yksityisen päivähoitopalvelun tuottaja. Tuki on lakisääteinen, sen maksatuksesta huolehtii KELA. LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ, LIETO-LISÄ Liedon kunta maksaa kuntalisää Kelan lakisääteisen lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen lisäksi. Kuntalisän myöntämisessä noudatetaan seuraavia myöntämisperusteita: 1. Lieto-lisän myöntämisen edellytyksenä on, että perheessä on alle 3-vuotias lapsi, josta Kela maksaa kotihoidontukea. Lieto-lisää maksetaan myös perheen muista alle kouluikäisistä lapsista, joista Kela

10 10 maksaa kotihoidon tukea. 2. Lapsen vanhemmat tai toinen vanhempi itse hoitaa lasta kotona. 3. Lieto-lisä myönnetään hakemiskuukauden alusta lukien. Lisää ei myönnetä takautuvasti eikä kuukautta lyhyemmältä ajalta. 4. Lieto-lisä on veronalaista tuloa. Lisää myönnetään talousarviossa annetun määrärahan puitteissa. 5. Lieto-lisä maksetaan jälkikäteen kunkin kuukauden lopussa. Hakemuksen liitteeksi tulee toimittaa Kelan päätös lasten kotihoidon tuesta ja alkuperäinen verokortti (veronpidätys perusprosentin mukaan). Hakulomakkeita ja lisätietoja saa sosiaalitoimistosta: toimistosihteeri puh. (02) , päivähoitosihteeri puh. (02) YKSITYISEN HOIDON TUEN KUNTALISÄ Liedon kunta maksaa KELAn lakisääteisen tuen lisäksi kunnallista yksityisen hoidon tukea seuraavin perustein: 1. Kuntalisän maksamisen edellytyksenä on, että KELA maksaa perheelle yksityisen hoidon tukea. 2. Kuntalisä maksetaan vanhemman osoittamalle yksityisen hoidon tuottajalle tai perheen kanssa työsopimuksen tehneelle yksityiselle hoitajalle. 3. Kuntalisä lasketaan perusturvalautakunnan päättämästä yksityisen päivähoitopaikan kattohinnasta vähennyslaskuperiaatteella siten, että hoitopaikan hinnasta (enintään kattohinta) vähennetään lakisääteinen yksityisen hoidon tuki ja maksuasetuksen mukainen perheen päivähoitomaksu, joiden erotus on kuntalisä.. 4. Yksityisen päivähoidon kuntalisän laskentaperusteena on kattohinta, jonka kunta vuosittain määrittelee. 5. Mikäli yksityisen päivähoitopaikan hinta ylittää perusturvalautakunnan päättämät kattohinnat, vanhemmat maksavat itse ylittävän osuuden. Hakulomakkeita ja lisätietoja saa sosiaalitoimistosta ja Liedon kunnan kotisivuilta: päivähoitosihteeri puh.(02) PÄIVÄHOITOPAIKKOJEN HAKEMINEN LIEDOSSA Hoitopaikkaa tulee hakea viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan. Mikäli päivähoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Päivähoitohakemus tulee jättää ilmoitettuna hakuaikana tai neljä kuukautta ennen hoidon toivottua alkamisajankohtaa. Päivähoitohakemus palautetaan siihen päivähoitoyksikköön, johon ensisijaisesti haetaan ja perhepäivähoidon hakemukset palautetaan alueen päivähoidon ohjaajalle. Hakulomakkeita saa päiväkodeista, kunnantalolta neuvonnasta, sosiaalitoimistosta sekä Liedon kunnan kotisivuilta.

11 11 PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoitaja hoitaa lapsia omassa kodissaan. Hoitoryhmässä on neljä hoitopaikkaa. Viidentenä lapsena voidaan hoitaa osapäivähoitoista esiopetuksessa olevaa lasta. Päivähoidon ohjaaja puh. (02) , Päiväkodin johtaja puh RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITO Ryhmäperhepäivähoidossa hoitajat hoitavat lapsiryhmää kunnan osoittamissa tiloissa. Yleisimmin ryhmässä on kaksi hoitajaa ja kahdeksan lasta. Lasten sijoittelusta ja toiminnan ohjauksesta vastaa päiväkodin johtaja, puh PIPARMINTTU Hyvättyläntie 4 as 32, Lieto, puh. (02) , RENTUKKA Karjatie 4, Lieto, puh. (02) , ULPUKKA Hyvättyläntie 5 as 6, Lieto, puh. (02) , YLISKULMAN RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITO ESIOPETUKSESSA OLEVILLE LAPSILLE Yliskulman koulu, Vartinmäentie 35, Yliskulma, puh päiväkodin johtaja, puh KUNNAN PÄIVÄKODIT HANHILINNA vuoropäiväkoti, ryhmiä 1-6-vuotiaille Karjatie 6, Lieto, puh. (02) , TUULENPESÄ ryhmiä 1-6-vuotiaille, pienryhmä Karjatie 11, Lieto, puh. (02) , VIHERKOTO ryhmiä 1-6-vuotiaille Kuntoilijanlenkki 4, Lieto, puh. (02) , Teollisuuskuja 1, Lieto, puh , LOUKILINNAN PÄIVÄKOTI ryhmiä 1-6 -vuotiaille Nenämäentie 2, Vanhalinna, puh. (02) , JÄRVIKOTO ryhmiä 1-6 vuotiaille Nitinkuja 2, Littoinen, puh. (02) ja (02) ,

12 12 PALOMÄKI ryhmiä 1-6-vuotiaille Palomäentie, Littoinen, puh. (02) ja TAMMENTUPA ryhmiä 1-6 -vuotiaille Elotie 23, Lieto as, puh. (02) , LINTUKOTO ryhmiä 1-6 -vuotiaille Sammontie 23, Ilmarinen, puh. (02) , (02) , PENSSELIN ESIOPETUSRYHMÄ ryhmä 6-vuotiaille esikoululaisille, jotka eivät tarvitse päivähoitoa Hanhenkaari 2, Lieto, puh , YKSITYISET PÄIVÄKODIT OSTOPALVELU LASTENTARHA SOITTORASIA OY Päiväkoti auki tarvittaessa klo Kärpijoentie 13, Lieto, puh. (02) , päiväkodin johtaja puh YKSITYISEN HOIDON TUKI PÄIVÄKOTI HATTU-MAAKARI Kärpijoentie 6, Lieto puh. (02) , päiväkodin johtaja LASTENTARHA LAULUPUU Kukonharjantie 3, Vanhalinna Puh , päiväkodin johtaja puh VERKANAPPULAT Valkintie 4, Littoinen, puh. (02) VERKARANNAN PÄIVÄKOTI Verkaranta 2 B, Littoinen, puh. (02) RUOTSINKIELINEN PÄIVÄHOITO FOLKHÄLSANIN PÄIVÄKOTI SOLSTRÅLEN Kirkkotie 3, Lieto puh. (02)

13 13 AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT AVOIN PÄIVÄKOTI PERHEPESÄ Kirkkotie 3, Lieto Perhepesässä vanhemmat ovat yhdessä lastensa kanssa. Lapsille ja aikuisille on tarjolla ohjattua viriketoimintaa, leikki- ja vertaisseuraa. Perhepesässä kokoontuvat myös erilaiset pienryhmät erilaisten teemojen ympärille pohtimaan arjen ongelmia Perhepesään ei tarvitse ilmoittautua ja toiminta on maksutonta Perhetyönohjaaja puh Lastentarhanopettaja puh KERHOTOIMINTA Kerhossa on ohjattua toimintaa 3-5 -vuotiaille lapsille. Ryhmät kokoontuvat 1-2 kertaa viikossa. Toiminta-aika on 2-3 tuntia kerrallaan. Kerhot toimivat peruskoulujen toiminta-aikana ja ovat maksullisia. Toimintapisteet ovat: PERHEPESÄ ryhmä 3-4 -vuotiaille ja 5-vuotiaille. Kirkkotie 3, Lieto, puh YLISKULMAN KOULU 3-5 -vuotiaat Vartinmäentie 35, Yliskulma, puh Tiedustelut: päiväkodin johtaja puh. (02) ,

14 14 SEURAKUNTA KIRKKOHERRANVIRASTO Hyvättyläntie 17, Lieto Avoinna: ma - pe klo , puh. (02) Sähköposti: Papin ja kanttorin voit varata soittamalla kirkkoherranvirastoon. Keskeisimpiä kirkollisia toimituksia ovat kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen. Kirkollisia toimituksia voidaan pitää seurakunnan tiloissa tai kotona. DIAKONIATOIMISTO Hyvättyläntie 19, Lieto Avoinna: ma klo ja diakoniatyöntekijöiden puhelinaika ja ajanvaraus to klo ja ma klo puh. (02) Diakoniatoimiston työntekijät tukevat perheitä, tarjoavat keskusteluapua monenlaisissa elämäntilanteissa sekä tekevät kotikäyntejä asiakkaan niin toivoessa. Lisätietoja puh. (02) Lisätietoja PERHEKERHOT Keskiviikkoisin Ilmaristen Ketunkololla klo Perjantaisin Liedon keskustassa seurakuntatalon vanhassa salissa klo Perjantaisin Aseman seurakuntakodissa klo Keskiviikkoisin Littoisissa Tammikallion seurakuntakodissa klo Perhekerhoihin ei tarvitse ilmoittautua. Kerhoissa lauletaan, leikitään, kahvitellaan ja tavataan toisia lapsia ja vanhempia. Varaa mukaan kahvirahaa 1 /perhe (vapaaehtoinen). Päivä- ja perhekerhoista sekä muskareista voi tiedustella puhelinnumerosta PÄIVÄKERHOT Liedon seurakunta järjestää päiväkerhoja 3-5 -vuotiaille lapsille. Päiväkerhoissa askarrellaan, lauletaan, leikitään, liikutaan ja puuhaillaan yhdessä. Kerhoissa on myös hiljainen hetki, jolloin opetellaan hiljentymään, laulamaan lasten virsiä ja rukoilemaan. Kerhoissa on turvallinen tunnelma ja lapset saavat ilman omia vanhempiaan oppia elämää. Vapaita paikkoja kerhoihin voit tiedustella kerhojen ohjaajilta. Kerhopaikat ja yhteystiedot: LIEDON KESKUSTA VANHA SEURAKUNTATALO Hyvättyläntie 19 Lisätietoja puh. (02) , tai ASEMAN SEURAKUNTAKOTI, Elotie 27 as 5 Lisätietoja puh. (02) , TAMMIKALLION SEURAKUNTAKOTI Littoisissa Lisätietoja puh. (02) , ILMARISTEN KETUNKOLO, Pahkalaukkaantie 1 (Liedon Säästöpankin talo) Lisätietoja puh

15 15 LOUKINAISTEN KERHOTILA, Pronssikuja 1 Lisätietoja puh Kerhomaksut: 20 /lukukausi 2 kertaa viikossa käyviltä 10 /lukukausi kerran viikossa käyviltä, sisaralennus 50 %. MUSKARIT Liedon seurakunnan vauva- ja vekaramuskarit kokoontuvat maanantaisin Liedon keskustassa vanhalla seurakuntatalolla. Muskarin jälkeen mahdollisuus tavata muita lapsia ja vanhempia leikkien ja kahvitellen. Lisätietoja puh Littoisissa kokoontuu perhemuskari. Lisätietoja puh PERHEASEMA Perheasema tarjoaa keskusteluapua parisuhteen vaikeuksiin, perhe- ja ihmissuhdeongelmiin, erosta selviytymiseen sekä muihin elämän kysymyksiin ja kriiseihin. Palvelu on maksutonta. Perheasemalle voi tulla ajatuksella: Pienikin huoli riittää! Tai kun haluat keskustella vanhemmuuteen tai lapsen kehitykseen liittyvistä asioista. sinulla on huolia lapseen liittyvissä asioissa tai omasta vanhempana jaksamisesta. vanhemmilla on keskenään vaikeaa parisuhteessa. harkitset avioeroa tai olet eroamassa. perheessä on suruja ja huolia. Perheasema on vanhalla seurakuntatalolla, osoitteessa Hyvättyläntie 19. Ajanvaraukset ja yhteydenotot diakoni tai MUUTA: Seurakunnan perhetyö järjestää kesäisin PERHELEIRIN Sauvon Halssissa. Tervetuloa kaikenlaiset perheet!

16 16 MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON LIEDON YHDISTYS MLL:n Liedon paikallisyhdistyksessä toiminta on vapaaehtoistoimintaa, joka tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseen ja vanhemmuuden tukemiseen. Oma roolisi MLL:ssa on juuri niin laaja kuin haluat. Voit osallistua toimintaan niin rivijäsenenä kuin aktiivisena toimijanakin. Paikallisyhdistyksen toimintaan osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä, vaan kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Lisätietoja toiminnasta löytyy kotisivuilta löytyvät tiedot aikatauluista ja esimerkiksi perhekahvilan ohjelmasta sekä yhteystiedot. PERHEKAHVILA Perhekahvila on lasten ja vanhempien tai hoitajien yhteinen tapaamispaikka. Mukaan mahtuvat myös mm. isovanhemmat ja kummit. Perhekahvila on kohtaamispaikka, johon tullaan tutustumaan uusiin ihmisiin ja toimimaan yhdessä. Toiminta muokkaantuu sen mukaan, mitä kävijät toivovat. Tarjolla on kahvia, mehua, keksejä, leluja, kirjoja, pelejä... Kahvimaksu on vapaaehtoinen. Perhekahvila kokoontuu avoimen päiväkodin Perhepesän tiloissa, osoitteessa Kirkkotie 3. VAUVAKAHVILA Vauvakahvilassa alle 1-vuotiaat lapset ja heidän perheensä voivat tutustua toisiinsa sekä osallistua yhteiseen toimintaan. Kahvittelun ja vapaan yhdessäolon lisäksi vauvakahvilassa vierailee ajoittain myös vauvaperheen arkea koskettaviin asioihin liittyen mm. eri alojen ammattilaisia ja tuote-esittelijöitä, kävijöiden toivomusten mukaan. Vauvakahvila kokoontuu avoimen päiväkodin Perhepesän tiloissa, osoitteessa Kirkkotie 3. TANSSITAN VAUVAA Tanssitan vauvaa liikuntaryhmän ohjelma koostuu helpoista tanssillisista osioista sekä kevyistä lihasvoimaa parantavista sarjoista. Yksi ryhmä kokoontuu aina kymmenen kertaa. Ryhmään voit osallistua, kun vauvasi on täyttänyt kolme kuukautta, mutta on vielä alle 1-vuotias. Osallistumismaksu on 30 /10 kertaa. Tervetuloa mukaan! PEUHUSUNNUNTAIT Peuhusunnuntai on lapsiperheille tarkoitettu puuhailtapäivä. Mukana järjestämässä ovat MLL:n Liedon yhdistyksen lisäksi Liedon Luja, Liedon Parma ja Liedon kunnan liikuntatoimi. Ohjelmassa mm. seinäkiipeilyä, palloilua, temppuratoja, köysiä, polkuautoja... Pienille (alle 4-v.) oma peuhupaikka, josta vastaa MLL Liedon yhdistyksen väki. Esillä myös MLL-tuotteita, joista voit tehdä tilauksen paikan päällä. Lieto-hallilla myös kahvio. Huom! MLL:n Liedon yhdistys järjestää monenlaista muutakin toimintaa, esimerkiksi lastentavaran kirpputorin kahdesti vuodessa ja puistotreffejä. Yhdistys on myös perinteisesti tuonut kerran vuodessa lapsille suunnatun teatteriesityksen kiertuenäytöksen kuntaan. Varoja yhdistys kerää muun muassa osallistumalla Kevätilo-keräykseen, yhdistyksellä on myynnissä myös MLL.n tuotteita.

17 17 LIEDON KUNNANKIRJASTO Liedon kunnankirjasto Kirkkotie 13, Lieto PL 11, Lieto Faksi (02) Kirjaston asiakaspalvelu, puh. (02) Kirjastoauton asiakaspalvelu, puh Kirjastoauto palvelee aikataulun mukaisesti maanantaista perjantaihin. Kirjasto on avoinna ma to klo pe klo aattopäivinä klo Lehtilukusali on avoinna lisäksi lauantaisin klo KANSANELÄKELAITOS ELI KELA Kansaneläkelaitos hoitaa Suomessa asuvien perusturvaa eri elämäntilanteissa. Kelan tehtävänä on useiden eri etuusjärjestelmien toimeenpano, ja se hoitaa mm. seuraavia lapsiperheiden etuuksia: äitiys- ja vanhempainrahat, äitiysavustus, adoptiotuki, lapsilisä ja lastenhoidon tuet. Asiakas voi asioida missä tahansa Kelan toimistossa. KELAN LIEDON TOIMISTO Käyntiosoite: Hyvättyläntie 2, Lieto Postiosoite: PL 66, Lieto Puh , faksi Sähköposti: Kelan Liedon toimisto on avoinna joka arkipäivä klo , HUOM. toimisto on suljettu joka arkipäivä klo

18 18 PALVELULIIKENNE Palveluliikenne eli kutsutaksi liikennöi aikataulun mukaisesti Liedon eri taajamien ja keskustan välillä. Palveluliikenne on kaikille avointa joukkoliikennettä. Matkalippujen hinnat ovat matkahuollon linjaautotaksojen mukaisia kuitenkin siten, että alle kouluikäinen matkustaa aikuisen seurassa ilmaiseksi. Aikatauluja saa Liedon kunnan palvelupisteestä. Myös kutsuliikennettä. Lisätietoja: Vesman Liikenne Oy, ja Liedon kunta, MUITA MLL:N PALVELUJA MLL:N VANHEMPAINPUHELIN JA -NETTI Vanhempainpuhelin on Mannerheimin Lastensuojeluliiton vertaistukeen perustuva auttava puhelin, jossa on mahdollisuus keskustella toisen vanhemman, koulutuksen saaneen päivystäjän kanssa lasten kasvuun, kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Vanhempainpuhelimeen voi ottaa yhteyttä esimerkiksi, kun vanhemmuus uuvuttaa, et tiedä kenen kanssa jakaisit lapseesi liittyvää huolta tai haluat jutella toisen vanhemman kanssa perhe-elämän kiemuroista. Vanhempainpuhelimen päivystäjät ovat MLL:n vertaistukeen ja vapaaehtoiseen päivystystyöhön kouluttamia vanhempia, jotka keskustelevat yhteydenottajan kanssa vaitiolovelvollisina ja luottamuksella. Yhteyttä voi ottaa nimettömänä. VANHEMPAINPUHELIN (0,08 /min+pvm) Vanhempainpuhelin päivystää tiistaisin klo ja , torstaisin klo sekä sunnuntaisin VANHEMPAINNETTI Viesteihin vastataan kahden viikon sisällä. Kirjoita vanhempainnettiin silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Lisää tietoa palveluista LASTENHOITOTOIMINTA Lastenhoitotoiminta tarjoaa lapsiperheille lyhytaikaista ja tilapäistä hoitoapua. Apua on saatavilla kaikkina vuorokauden aikoina, myös viikonloppuisin. Apua voi pyytää esimerkiksi, kun: vanhemmat tai vakituinen hoitaja sairastuvat vanhemmat ovat työmatkalla, kokouksessa, opiskelemassa vanhemmat haluavat hetken hengähtää, harrastaa, viettää aikaa yhdessä Palvelun painopiste on lapsen turvallisuudesta ja viihtyvyydestä huolehtiminen. Lasten hoitajat ovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton kouluttamia ja perehdyttämiä, ja ovat vapaaehtoisina mukana lastenhoitotoiminnassa.

19 19 Hoitotapahtuma on kertaluonteinen ja siitä tehdään hoitajan ja vanhempien kesken suullinen sopimus. Lasta hoidetaan vanhempien antamien ohjeiden mukaisesti lapsen kotona. Hoitajalla on vaitiolovelvollisuus lasta ja perhettä koskevissa asioissa. Hinnat ja lisätietoja: Lastenhoitotoiminnan välitys tapahtuu MLL:n Varsinais-Suomen piirintoimiston kautta: ma-pe klo , puh. (02) , sähköposti: LAPSIPERHEIDEN TUKIHENKILÖTOIMINTA Lapsiperheiden tukihenkilötoiminta on: ammatillisesti ohjattua ja vapaaehtoisten toteuttamaa ennaltaehkäisevää toimintaa keskustelua, kuuntelua ja yhdessä tekemistä tukea ja apua perheiden arkeen perheille maksutonta Kenelle: kohdennettu erityisesti odottaville ja alle 2v. lasten perheille perhe voi hakeutua tukihenkilötoiminnan pariin itse tai ammattilaisen ohjaamana Tukihenkilö on: valittu ja koulutettu vapaaehtoinen, joka noudattaa vapaaehtoistyön eettisiä periaatteita sitoutunut toimimaan tukihenkilönä tukihenkilö saa säännöllistä jatkokoulutusta sekä tukea työhönsä ensisijaisesti aikuista varten, tukemassa vanhemmuutta Lisätietoja: Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri, Sepänkatu 3, TURKU, puh. (02) ,

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA (päivitetty 16.3.2016) KUNNALLISEN VARHAISKASVATUKSEN VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet 1.6.2015 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.5.2015 Sisältö 1 Sosiaalihuoltolain mukainen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa. Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja

Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa. Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja 30.10.2013 Kelan tehtävä Elämässä mukana muutoksissa tukena Kela hoitaa

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Päivitetty 1.5.2016 / Marja Leena Nurmela Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Loimaan. Perhepalvelut

Loimaan. Perhepalvelut Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA Reisjärvi NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA (päivitetty 24.2.2016) KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita lapsen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Sisällys 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus... 3 2 Lapsiperheiden kotipalvelun lainsäädännöllinen perusta... 3 3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT Syksy 2016 Avoimet varhaiskasvatuspalvelut Toiminta on osa kaupungin varhaiskasvatuspalveluja ja tavoitteena on tukea perheitä arjessa. Toiminta on tarkoitettu perheille,

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto

JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto JUST Nyt: Aikuissosiaalityön palvelut ja perustoimeentulotuen Kela-siirto 31.1.2017 10.1.2017 Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi tueksi auttamaan yli pahimpien talousvaikeuksien.

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 MItä sosiaalityö on? Keskoslapsen vanhemmille, Kevyt-yhdistys on teettänyt tämän pienen tietopaketin keskosvanhempien

Lisätiedot

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku 1 Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Valtakunnalliset neuvolapäivät 3-4.11.2010 Helsinki Marita Väätäinen, terveydenhoitaja Koskelan neuvola 2 Taustaa TUKEVA 1-hankepilotointi

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut

Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelut Graafinen ohjeisto Päiväkotihoito Kemin päiväkodit tarjoavat lapsiperheille yksilöllistä, korkeatasoista ja monipuolista varhaiskasvatusta. Toiminta on sekä tavoitteellista, että

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä, Järviseudun sairaalan toimipisteessä on kaksi psykiatrista

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Vs. Päivähoidon johtaja

PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Vs. Päivähoidon johtaja PÄIVITTÄNYT Mariannika Auvinen Vs. Päivähoidon johtaja 044 417 5320 paivahoidonjohtaja@sulkava.fi Vanhemmille Tämä opas on tarkoitettu avuksi Teille hakiessanne lapsellenne päivähoitopaikkaa. Oppaassa

Lisätiedot

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset

Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 28.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Milloin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle? Lastensuojelulain

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö

Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Tampereen yliopisto 28.4.2016 Sosiaaliohjaajat Sanna Mäkipää ja Johanna Männikkö 28.4.2016 Toimeentulotuki Sosiaalipalvelut Kaupungin sosiaalipalvelut tukevat

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

Miten väestön terveyseroja voidaan kaventaa palvelujen kohdentamisen näkökulmasta? Esimerkkejä keinoista vaikuttaa terveyseroihin

Miten väestön terveyseroja voidaan kaventaa palvelujen kohdentamisen näkökulmasta? Esimerkkejä keinoista vaikuttaa terveyseroihin Miten väestön terveyseroja voidaan kaventaa palvelujen kohdentamisen näkökulmasta? Esimerkkejä keinoista vaikuttaa terveyseroihin Sosiaali- ja terveystoimen johtaja Maria Närhinen, Mikkelin kaupunki 30.10.2008

Lisätiedot

Toimeentulotuki. Perusturvapalvelut

Toimeentulotuki. Perusturvapalvelut Toimeentulotuki Perusturvapalvelut Toimeentulotuen hakeminen ja myöntäminen Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata hakijan ja hänen

Lisätiedot

Pohdittavaa apilaperheille

Pohdittavaa apilaperheille 14.2.2014 Pohdittavaa apilaperheille Pohdittavaa ja sovittavaa ennen lapsen syntymää Perheaikaa.fi luento 14.2.2014 Apilaperheitä, ystäväperheitä, vanhemmuuskumppaneita Kun vanhemmuutta jaetaan (muutenkin

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut

Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista

Lisätiedot

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Yhteystiedot Perhekeskustoiminta osana lapsiperheiden palveluja Perhekeskus on matalan kynnyksen kohtaamispaikka lapsiperheille. Perhekeskustoiminta

Lisätiedot

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA Mustijoen perusturva Perusturvapalvelukeskus Perusturvajohtaja Perusturvan johtoryhmä Kehittämis- ja hallintopalvelut Terveydenhuoltopalvelut PALVELU- ALUEET Lasten,

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä Kelan etuudet numeroina 2013 Äitiysavustus Oikeus: Suomessa asuva odottava äiti, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää ja joka on käynyt neuvolassa tai lääkärissä terveystarkastuksessa ennen 4.

Lisätiedot

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus. Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2. kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea IVALO Ei Kyllä

Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus. Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2. kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea IVALO Ei Kyllä INARIN KUNTA VARHAISKASVATUSHAKEMUS Sivistysosasto Tilapäinen hoito (15 / pv) Varhaiskasvatus Onko lapselle haettu myös lasten Piiskuntie 2 kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea 99800 IVALO Ei Kyllä Saapumispv.

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Lapsiperheiden tarpeet ja toimivat palvelut. Iloa vanhemmuuteen -seminaari Niina Remsu projektikoordinaattori

Lapsiperheiden tarpeet ja toimivat palvelut. Iloa vanhemmuuteen -seminaari Niina Remsu projektikoordinaattori Lapsiperheiden tarpeet ja toimivat palvelut Iloa vanhemmuuteen -seminaari 17.11.2016 Niina Remsu projektikoordinaattori 17.11.2016/Niina Remsu Iloa vanhemmuuteen lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä Järviseudun sairaalassa toimii 16-paikkainen psykiatrinen

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010.

LAPSEN OIKEUDET. YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. LAPSEN OIKEUDET YH3: Lakitieto. Toni Uusimäki 2010. (c) Toni Uusimäki 2004 NIMI yksilöi ihmisen Nimellä tunnistetehtävä, osa persoonallisuutta Etunimiä enintään kolme Vanhemmilla yhteinen lapselle automaattisesti

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT 2014 LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus pysähtyvät pohtimaan elämäänsä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1 Kyh 20.1.209 6 Kyh liite 3 Kyh 21.9.2010 94 Kyh liite 1 2 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ANTAMISESTA JA JÄRJESTÄMISESTÄ PÄÄT- TÄMINEN JA RATKAISUVALTA YKSILÖASIOISSA Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

LAPSIOIKEUS Isyysolettama

LAPSIOIKEUS Isyysolettama Isyysolettama Isyys voidaan todeta tai vahvistaa a) Todeta avioliiton perusteella (syntymähetken tilanne) legaalinen olettama, joka voidaan kumota b) vahvistaa tunnustamisen / tuomion perustella - Jos

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

Ryhmän perustamisen taustalla on perhepalveluiden työntekijöiden kokema palveluaukko isän kohtaamisessa.

Ryhmän perustamisen taustalla on perhepalveluiden työntekijöiden kokema palveluaukko isän kohtaamisessa. Isän paikka -vertaisryhmä (Päivitetty: 26.1.2009 14:18) Aihealue: lapset, nuoret, perheet varhaiskasvatus Tyyppi: ehkäisevä toiminta varhainen tuki ja puuttuminen Syntynyt osana: kehittämishanketta Hyvä

Lisätiedot

Eron sattuessa vanhempien tulee sopia neljästä tärkeästä asiasta: - Lapsen huollosta - Lapsen asumisesta - Lapsen tapaamisoikeudesta - Elatusavusta

Eron sattuessa vanhempien tulee sopia neljästä tärkeästä asiasta: - Lapsen huollosta - Lapsen asumisesta - Lapsen tapaamisoikeudesta - Elatusavusta Eron sattuessa vanhempien tulee sopia neljästä tärkeästä asiasta: - Lapsen huollosta - Lapsen asumisesta - Lapsen tapaamisoikeudesta - Elatusavusta Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että sovittaessa näistä

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua

Lisätiedot

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus

LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa.

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa. IKÄÄNTYVIEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT/ KEHITTÄMISTARPEET Sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa on lääkärin ja hoitajan vastaanottopalvelut, sekä suun terveydenhuollon vastaanottopalvelut. Kehittämiskohteet:

Lisätiedot

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma

Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti

Hoitosopimus, lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (VASU), palvelutarvearvio (PTA) ja lapsikortti Tiedote Perhepäivähoitoon 2009-2010 Perhepäivähoito Perhepäivähoito on kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoitoa järjestetään hoitajan kotona. Perhepäivähoitajalla voi olla

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.12.2015 94 Voimaantulo 1.1.2016 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimintasääntö... 2 II LUKU...

Lisätiedot

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet:

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Yleisohje Laskennalla voit laskea arvion kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen määristä. Jos asut Ahvenanmaalla, tarkista lastenhoidon tuen määrä omasta asuinkunnastasi,

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hoito Juvalla

Lasten ja nuorten hoito Juvalla Lasten ja nuorten hoito Juvalla Juvan terveyskeskus Sairaalatie 3 51900 JUV Postiosoite: PL 33, 51901 JUV Puh: Vaihde (015) 7551 700 - terveyskeskuspsykologi 0400 718 896 - mtt:n sairaanhoitaja/psykoterapeutti

Lisätiedot