Maa-aineslupahakemus Destia Oy, Virolahti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maa-aineslupahakemus Destia Oy, Virolahti"

Transkriptio

1 Rakennuslautakunta Maa-aineslupahakemus Destia Oy, Virolahti 35/11.112/2015 Rakla 51 Luvan hakija Destia Oy, Heidehofintie 2, PL 206, Vantaa Puh Asian vireille tulo Destia Oy hakee maa-aineslain 4 mukaista maa-aineslupaa, jättämällään hakemuksella, soran ja kallion ottamiseen Sikovuoren sora- ja kallioalueelle Virolahden kunnan Pajulahden kylässä. Suunniteltu ottoalue Suunnitelma-alue sijaitsee kiinteistöllä Kuokka RN:o 6: 1. Alueella on voimassaoleva Virolahden kunnanhallituksen , myöntämä maa-aineslupa soran ottamiseen. Destia on laatinut alueelle uuden ottosuunnitelman, myös kalliokiven ottamiseksi alueelta, sekä soran ottamisesta pohjaveden pinnan alapuolelta. Voimassa oleva myönnetty maa-aineslupa pyydetään lakkauttamaan uuden luvan tultua lainvoimaiseksi. Alueelle haetaan ympäristölupaa kallion louhintaan ja murskaukseen samanaikaisesti tämän maa-ainesluvan kanssa. Destia pyytää Virolahden kunnan maa-aineslupaviranomaista, tekemään päätöksen siitä, että valvontamaksu perittäisiin vuosittain kunakin vuonna otetun maa-ainesmäärän mukaan jälkikäteen. Selvitys kaavoituksesta ja luvista Ottoalue on maakuntakaavassa merkitty M-alueeksi, eli maa- ja metsätalousalueeksi. Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavassa alue on merkinnällä M (maa- ja metsätalousvaltainen alue). Lisämerkinnät ovat sl-3 (Suojeltava -alue, jolla on metsälain mukaisia arvokkaita elinympäristöjä) ja me ( melualue). Hakemuksessa esitettyä Alue, ympäristöntila ja laatu Sikovuoren sora-alue sijaitsee VT7:n pohjoispuolella, noin kilometrin päässä valtatiestä. Ottoalueelle on kulkuyhteys Mattila -nimisen yksityistien kautta. Ottoalue sijaitsee arvokkaaksi rajatun Sikovuoren kallioalueen itäpuolella. Ottoalueelta ja sen lähiympäristöstä on otettu hiekkaa useista kotitarvekuopista. Hiekkakuopat ovat useimmiten aika matalia ja pieniä. OttoalueelIa ja sen luoteispuolella sijaitsevassa yhteisomistuksessa olevassa hiekanottopaikassa on kaivettu monin paikoin kallionpintaan saakka. Alueen eteläisin osa on pääasiassa avokalliota, jossa puuston kasvu on vähäistä. Ottoalueen keskiosassa kasvaa nuorta taimikkoa ja alueen

2 pohjoisosassa ja ympäristössä havupuuvaltaista sekametsää. Ottoalueen ja arvokkaan kallioalueen kasvillisuudesta, eläimistöstä ja sijainnista on tehty Luontoselvitys Kotkansiiven tekemässä VT 7 Hamina - Vaalimaa luontoselvityksessä. Asutus Pohjavesi Aluekuvaus Ottoalue ja -määrät Lähin asuinrakennus sijaitsee suunnitelma-alueen lounaispuolella. Etäisyys suunnitelma-alueen rajalta lähimpään asuinrakennukseen on vajaa 500 metriä. Kallion louhinta aloitetaan noin 600 metrin päästä lähimmästä asuinrakennuksesta. Louhokseen muodostuva seinämä toimii melusuojana lähimmän asutukseen suuntaan koko ottotoiminnan ajan. Alue ei sijaitse pohjavesialueella tai sen läheisyydessä. Pohjavesi on havaittu kallionpainanteissa nykyisen sorakuopan alueella ja alueen pohjoisosassa kahdessa eri tasossa. Uusi moottoritielinjaus tulee kulkemaan noin 80 metrin päässä alueen pohjoispuolella. Ottoalueen välittömään läheisyyteen on tiesuunnitelmassa varattu läjitysalueita. Alueen läheisyydessä ei ole varsinaisia suojelukohteita. Luontoselvitys Kotkansiiven tekemän VT 7 Hamina -Vaalimaa luontoselvityksen mukaan Sikovuoreen rajattu arvokas kallioalue sijaitsee ottoalueen lounaispuolella. Ottoalueen pinta-ala on noin m2. Materiaalia on teoreettisesti hyödynnettävissä noin m3. Alueelta saatavaa soraa ja hiekkaa on kaivettavissa noin m3 ja kalliota louhittavissa noin m3. Maa-aineslupaa haetaan 10 vuodeksi m3 kokonaismäärälle, josta soran ja hiekan osuus on m3 ja kalliokiviaineksen m3. Ottotoiminta Maa-ainesten ottotoimintaa jatketaan pääasiassa nykyistä sorakuoppaa laajentaen. Maa-aineksia kaivetaan I vaiheessa kallion- tai pohjavedenpinnantasoon saakka. Sikovuorta vasten avautuvat kallioseinämät jätetään luonnolliseen luiskakaltevuuteensa. II vaiheessa kaivetaan pohjavedenpinnan alapuolelta maksimissaan kalliopintaan asti. Sora-alueen keskiosassa kallionpinta kohoaa keskimäärin tasoon +29. Maa-aineksia kaivetaan monin paikoin kallionpinnan muotojen mukaisesti. Alueen pohjoisosassa kallio painuu tasoon Maa-aineksia kaivetaan I vaiheessa kallion- tai pohjavedenpinnassa tasoon saakka. II vaiheessa kaivetaan maksimissaan kallionpintaan asti. Vedenalaiset kerrostumat nostetaan erikseen kuivumaan ennen niiden jalostamista murskeiksi. Murskauskalusto ja syntyvät varastokasat pyritään sijoittamaan lampien kaivamisen aikana alueen keskiosaan jäävälle selänteelle, mutta kuitenkin siten etteivät materiaalien siirtokustannukset muodostu kohtuuttomiksi. Ottoalueen eteläosan avokallioalueelta louhitaan kalliota tasoon Louhinta, murskaus ja seulonta Alueelta saatavaa louhetta kuljetetaan sellaisenaan tai murskataan erilaisiksi lajitteiksi tien kunnossapitoa ja rakentamista varten.

3 Murskauslaitos sijoitetaan mahdollisimman lähelle louhittavaa kohdetta, jotta melu- ja pölyhaitat lähiympäristössä olisivat mahdollisimman vähäiset. Varastointi Toiminta-ajat Kallioalueen pohjoispuolelle ja louhoksen kasvaessa seinämien sisäpuolelle sekä lampien väliseen keskiosaan varastoidaan tarvittaessa eri murskelajikkeita kasoissa, joiden korkeus on keskimäärin noin 4-8 metriä. Kasat sisältävät eri fraktioita olevia murskelajikkeita. Varastokasat sijoitetaan mahdollisimman lähelle louhinta- tai soran murskausaluetta. Näin minimoidaan alueen sisäinen liikenne ja työnaikaisen melun kantautuminen ympäristöön vähenee. Varastokasoja tullaan siirtämään ottotoiminnan edistymisen mukaan. Kasojen lukumäärä ja koot vaihtelevat tilanteen mukaan. Ottoalueella on louhinta- ja kiviaineksen jalostustoimintaa ja materiaalien kuljetusta maanantaista perjantaihin klo 06:00-22:00 välisellä ajalla. Lauantaisin kuljetuksia on vain poikkeustapauksissa. Toimintatapa Ottoalueella toimittaessa noudatetaan seuraavia tuotantotoiminnan aikaisia varomääräyksiä: - Lupapäätöksen mukainen ottoalueen raja on merkitty tai merkitään maastoon. - Ottotoiminnan aikaisista jyrkistä seinämistä varoitetaan tarvittaessa selvästi havaittavilla merkeillä tai lippusiimoilla. - Polttoaineen varastosäiliö on kaksivaippainen ja se varustetaan ylitäytönestimellä ja lukolla. - Ottoalueelle varastoidaan kerrallaan vain työkoneiden välittömään tarpeeseen tarvittava polttoainemäärä. - Työkoneita tai kuljetuskalustoa ei pestä tai huolleta ottoalueella. - Ottotoiminnan päätyttyä tankkaus- ja säilytyspaikat puretaan ja mahdollisesti likaantunut maa-aines viedään alueelta pois asianmukaisesti käsiteltäväksi. Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma Alueelta ei synny kaivannaisjätettä, koska kuorittavat pintamaat hyödynnetään suunnitelmallisesti alueen maisemoinnissa. Alueelta kuorittavat pintamaat eivät ole jätettä (jätelaki 646/ ), eivätkä pintamaiden varastot kaivannaisjätealuetta (VNa kaivannaisjätteistä 190/ ). Kallion päällä olevat pintamaat kasataan alueen reunoille ja käytetään myöhemmin alueen maisemointiin. Kaikki louhittava kiviaines jalostetaan kalliomurskeeksi tai käytetään luiskien tekemiseen alueen maisemoinnissa. Toiminnasta ei synny sivukiveä. Puuston poistossa mahdollisesti syntyvät kannot ja toimitetaan haketettavaksi energiantuotantoon. Jälkihoito Kallioalue maisemoidaan rakentamiseen kelpaamattomilla pintamailla ja mahdollisesti muilta rakennuskohteilta tuoduilla puhtailla leikkausmailla. Sora-alueen maisemointiin käytetään pääsääntöisesti alueella olevia maa-aineksia. Maisemointi- ja viimeistelytyöt tehdään kaivamisen edistymisen mukaan tai sitä mukaa kun käyttökelpoinen maa-aines on käytetty loppuun. Reunoille

4 jäävät luiskat maisemoidaan ennen siirtymistä vedenalaiseen kaivutoimintaan. Maisemoinnin yhteydessä kaivualueen luiskat muotoillaan vedenpinnan yläpuolisilla osilla ja noin 0.5 metriä vedenpinnan alapuolelta luiskakaltevuudella 1:3 tai loivemmaksi. Vedenpinnan alapuolelta, noin 0.5 metrin syvyydestä alkaen luiskat jätetään jyrkiksi, noin kaltevuuteen 1: 1. Vedenalaisilla jyrkemmillä luiskiila estetään liiallinen vesikasvien muodostuminen. Keskiosaan jätetään tasaisia kalliopaljastumia elävöittämään maisemaa. Uimarantojen väliset luiskat loivennetaan kaltevuudella 1:3 kokonaisuudessaan pohjaan saakka. Uimarantojen välinen alue ja lampien loivat luiskat verhoillaan virkistyskäyttöön sopivalla hiekalla. Puuston ja aluskasvillisuuden uudistumisen annetaan tapahtua luonnonmukaisen siemennyksen avulla, tarvittaessa luontaista metsittymistä täydennetään lisäistutuksilla. Alueen siistimisen jälkeen jälkikäyttönä on metsätalous. Hakemuksen käsittely Lupahakemuksen vireilläolosta on kuulutettu Virolahden ja Miehikkälän kunnan ilmoitustaululla ja Virolahden nettisivuilla välisen ajan. Hakemuksesta on tiedotettu Kaakonkulma-lehdessä Naapurit on kuultu rakennusvalvonnan toimesta. Hakemuksesta ei jätetty huomautuksia. Lausunnot, muistutukset, mielipiteet ja vastineet Hakemuksen johdosta on lähetetty lausuntopyynnöt : Kymenlaakson liitto, ympäristölautakunta, tekninen lautakunta, Kymenlaakson maakuntamuseo ja pelastuslaitos. Museoviraston lausunto oli hakemuksen liitteenä, lisäksi hakija oli jättänyt lausuntopyynnön Kaakkois-Suomen Ely-keskukselle Lausunnot Kymenlaakson Liitto (35/11.112/2015) Lausunto maa-ainesten ottamislupahakemuksesta Virolahden kunnan Pajulahden kylän tilalle Kuokka Maa-aineslupahakemus kohdistuu alueelle, joka on vahvistetussa maakuntakaavassa varattu maa- ja metsätalousvaltaisena alueena. Alue sijoittuu noin kolme kilometriä Virojoen taajamasta koilliseen, nykyisen valtatien ja maakuntakaavassa varatun moottoritien väliselle alueelle. Maa-ainessuunnitelmassa on todettu maakuntakaavatilanne. Suunnitelman liitekartasta puuttuu maakuntakaavassa osoitettu liikenneverkko, jonka sijainti vaikuttaa olennaisella tavalla soranottotoiminnan mahdollisten haittojen arviointiin. Kymenlaakson Liitolla ei ole muuta huomautettavaa esitettyyn maa-aineksenottoon. Kaakkois-Suomen Ely-keskus , KASELY/733/2015 MAA-AINES JA YMPÄRISTÖLUPAHEMUS, DESTIA OY, SIKOVUOREN SORA- JA KALLIOALUE, VIROLAHTI, PAJULAHTI Kaakkois-Suomen ELY- keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue esittää lausuntonaan asiakohdassa mainitusta Sikovuoren sora- ja kallioaluetta koskevasta maa-aineslupahakemuksesta seuraavan.

5 Hakemuksessa esitetty kiviainesten ottamisalue sijaitsee VT 7:n pohjoispuolella, noin kilometrin päässä valtatiestä. Uusi moottoritielinjaus tulee kulkemaan noin 80 metrin päässä alueen pohjoispuolella. Ottoalueen välittömään läheisyyteen on tiesuunnitelmassa varattu läjitysalueita. Ottoalueelle on kulkuyhteys Mattila-nimisen yksityistien kautta. Destialla on alueella voimassaoleva maa-aines lupa soran ottamiseen, joka päättyy Destia on laatinut alueelle uuden ottosuunnitelman myös kalliokiviaineksen ottamiseksi alueelta sekä soran ottamisesta pohjaveden pinnan alapuolelta. Kalliokivi- ja sora-aineksia yhdistelemällä voidaan tulevaisuudessa jalostaa haluttuja murskelajikkeita. Kallion louhintaa ja kivi ainesten jalostusta varten alueelle haetaan myös ympäristölupa. Lupahakemuksessa esitetty ottamisalueen pinta-ala on 8,28 ha, otettava kiviainesmäärä on kokonaisuudessaan m3, josta soraa ja hiekkaa m3 ja kalliokiviaineksia m3. Ottamisajaksi on esitetty 10 vuotta. Maa-ainesten ottotoimintaa jatketaan pääasiassa nykyistä sorakuoppaa laajentaen. Maa-aineksia otetaan I vaiheessa kallion tai pohjavedenpinnantasoon saakka. Sikovuorta vasten avautuvat kallioseinämät jätetään luonnolliseen luiskakaltevuuteensa. II vaiheessa kaivetaan pohjavedenpinnan alapuolelta maksimillaan kallionpintaan asti. Sora-alueen keskiosassa kallionpinta kohoaa keskimäärin tasoon +29. Maa-aineksia kaivetaan monin paikoin kallionpinnan muotojen mukaisesti. Alueen pohjoisosassa kallio painuu tasoon Maa-aineksia kaivetaan I vaiheessa kallion- tai pohjavedenpinnantasoon saakka. II vaiheessa kaivetaan maksimissaan kallionpintaan asti. Vedenalaiset sorakerrostumat nostetaan erikseen kuivumaan ennen niiden jalostamista murskeiksi. Murskauskalusto ja syntyvät varastokasat pyritään sijoittamaan lampien kaivamisen aikana alueen keskiosaan jäävälle selänteelle. Ottoalueen eteläosan avokallioalueelta kalliota louhitaan tasoon saakka. Kiviainesten ottamisalue ei kuulu luonnon- ja maisemansuojelun kannalta merkittäviin kallioalueisiin (Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Kymen läänissä, tutkimusraportti 1992). Alueeseen ei myöskään liity geologisesti merkittäviä pienkohteita tai muita erikoisia luonnonesiintymiä. Ottamisalueen jälkihoitoon ja maastonmuotoiluun tulee kiinnittää asianmukaista huomiota. Maa-ainesten ottamistoiminnassa tulee ottaa huomioon myös muinaismuistolain (29S/l 963) säädökset. Museovirasto , MV/69/ /2014 Viite lausuntopyyntö , 00075/2008 Asia Virolahti, Salpalinjaan kuuluvan teräsbetonisen majoituskorsun vaikutus Sikovuoren sora-alueen laajentamiseen Destia Oy on pyytänyt Museoviraston lausuntoa Virolahden Sikovuoren soranottoalueen laajentamisen vaikutuksesta Salpalinjaan kuuluvaan teräsbetonisiin majoituskorsuihin. Museovirasto lausuu arkeologisen kulttuuriperinnön suojelun osalta.

6 Aiemmassa lausunnossaan (MV/69/ /2014, ) Museovirasto oli edellyttänyt hankealueella tehtävää tarkempaa maastoselvitystä Salpalinjaan liittyvien kohteiden rakenteista ja säilyneisyydestä. Destia Oy:n muuttuneiden suunnitelmien mukaan uudet soranottoalueiden laajennusalueet sijaitsevat Sikovuoren soranottoalueen pohjois-iuoteis- ja etelä-kaakkois-puolella sekä alueen läpi kulkevan yksityistien länsipuolella. Salpalinjaan kuuluvat 9 hengen pallokorsut ja muut rakennelmat puolestaan sijaitsevat alueen läpi kulkevan yksityistien itäpuolella. Näin ollen Museovirasto ei edellytä lisäselvityksiä arkeologisen kulttuuriperinnön osalta. Rakennetun ympäristön ja rakennusperinnön asiantuntijaviranomaisena ja osallisena kaavahankkeessa toimii Kymenlaakson museo. Haminan kaupunki, Ympäristötoimi Destia Oy:n maa-aineslupahakemus Virolahden kunnan Pajulahden kylän tilalla Kuokka Tilan pinta-ala on n. 49,14 ha, sen omistaa Eeva Kuokka, Harri Kuokka, lida Kuokka ja Konsta Kuokka. Luvan hakijalla on voimassa olevat vuokrasopimukset alueesta. Suunnitelman mukainen ottoalue on noin m2. Alue on maakuntakaavassa merkinnällä M (maa- ja metsätalousalue) ja voimassa olevassa yleiskaavassa merkinnällä M (maaja metsätalousvaltainen alue), sl-3 (suojeltava alue, jolla on metsälain mukaisia arvokkaita elinympäristöjä) ja me (melualue). Kiviainesten ottamisalue sijaitsee VT 7:n pohjoispuolella, noin kilometrin päässä valtatiestä. Uusi moottoritielinjaus tulee kulkemaan noin 80 metrin päässä alueen pohjoispuolella. Destialla on alueella voimassaoleva maa-aineslupa soran ottamiseen, joka päättyy Lupaa haetaan 10 vuodeksi. Louhinnan pinta-ala on 8,28 hehtaaria. Suunnitelman mukainen kokonaisottomäärä on noin m3ktr, josta soraa ja hiekkaa m3 ja kalliokiviaineksia m3. Suunniteltu vuotuinen ottomäärä on m3ktr. Maa-ainesten ottotoimintaa jatketaan pääasiassa nykyistä sorakuoppaa laajentaen. Louhinta aloitetaan kallioalueen pohjoisosasta ja louhos laajenee eteläosiin päin. Maa-aineksia otetaan I vaiheessa kallion tai pohjavedenpinnantasoon +27,3 saakka. Sikovuoria vasten avautuvat kallioseinämät jätetään luonnolliseen luiskakaltevuuteensa. II vaiheessa kaivetaan pohjavedenpinnan alapuolelta maksimillaan kalliopintaan asti. Sora-alueen keskiosassa kalliopinta kohoaa keskimäärin tasoon +29. Maa-aineksia kaivetaan monin paikoin kalliopinnan muotojen mukaisesti. Alueen pohjoisosassa kallio painuu tasoon +22,1. Maa-aineksia kaivetaan I vaiheessa kallion- tai pohjavedenpinnantasoon +28,1 saakka. II vaiheessa kaivetaan maksimissaan kalliopintaan asti. Vedenalaiset sorakerrostumat nostetaan erikseen kuivumaan ennen niiden jalostamista murskeiksi. Murskauskalusto ja syntyvät varastokasat pyritään sijoittamaan lampien kaivamisen aikana alueen keskiosaan jäävälle selänteelle. Ottoalueen eteläosan avokallioalueelta kalliota louhitaan tasoon +29,0 saakka. Maa-ainesten otosta syntyvä haitta on melu ja pöly. Lähin asuttu rakennus on noin 0,5 km päässä. Kallion louhinta aloitetaan noin 600 metrin päästä lähimmästä asuinrakennuksesta. Louhokseen muodostuva seinämä toimii melusuojana lähimmän asutuksen suuntaan koko ottotoiminnan ajan.

7 Kiviaineisten ottamisalue ei kuulu luonnon- ja maisemansuojelun kannalta merkittäviin kallioalueisiin (Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet Kymen läänissä, tutkimusraportti 1992). Alueeseen ei myöskään liity geologisesti merkittäviä pienkohteita tai muita erikoisia luonnonesiintymiä. Ottoalueen ja arvokkaan kallioalueen kasvillisuudesta, eläimistöstä ja sijainnista on tehty tarkempi esitys Luontoselvitys Kotkansiiven tekemässä vt 7 Hamina-Vaalimaa luontoselvityksessä. Alueen läheisyydessä ei ole varsinaisia suojelukohteita. Luontoselvityksen mukaan Sikovuoreen rajattu arvokas kallioalue sijaitsee ottoalueen lounaispuolella. Alueen soveltuvuudesta pohjavedenpinnan alapuoleiseen toimintaan on keskusteltu ELY-keskuksen kanssa. ELY-keskuksen mukaan pohjaveden pinnan alainen maa-ainestenotto on mahdollista. Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella eikä lähistöllä ole asuinrakennuksia tai kaivoja, joidenka vesitalouteen suunniteltu kaivutoiminta voisi vaikuttaa. Ottoalueen raja merkitään maastoon. Ottotoiminnan aikana jyrkistä seinämistä varoitetaan tarvittaessa selvästi havaittavilla merkeillä tai lippusiimoilla. Polttoaineiden varastosäiliö on kaksivaippainen ja se varustetaan ylitäytön estimellä ja lukolla. Ottoalueelle varastoidaan kerralla vain työkoneiden välittömään tarpeeseen tarvittava polttoainemäärä. Työkoneita tai kuljetuskalustoa ei pestä tai huolleta ottoalueella. Ottotoiminnan päätyttyä tankkaus- ja säilytyspaikat puretaan ja mahdollisesti likaantunut maa-aines viedään alueelta pois asianmukaisesti käsiteltäväksi. Maisemointi- ja viimeistelytyöt tehdään kaivamisen edistymisen mukaan tai sitä mukaa, kun käyttökelpoinen maa-aines on käytetty loppuun. Alueelta ei synny kaivannaisjätettä, koska kuorittavat pintamaat hyödynnetään suunnitelmallisesti alueen maisemoinnissa. Kaikki louhittava kiviaines jalostetaan kalliomurskeeksi tai käytetään luiskien tekemiseen alueen maisemoinnissa. Toiminnassa ei synny sivukiveä. Puuston poistossa mahdollisesti syntyvät kannot toimitetaan haketettavaksi energiantuotantoon. Lausunto Ympäristötoimella ei ole tiedossa alueella olevia merkittäviä luontoarvoja tai sellaista maisemallista merkitystä tai vaikutuksiltaan muuta syytä, että maa-ainesluvan myöntämiselle olisi ympäristönsuojelullisia esteitä. Toiminta ei todennäköisesti aiheuta ilman laadun tai melun ohjearvojen ylitystä lähimmillä asuinkiinteistöillä. Toiminnan aiheuttamasta melusta on pyydetty tarkempaa meluselvitystä ympäristölupahakemuksen yhteyteen. Alueella ei tule varastoida öljytuotteita eikä seisottaa työkoneita tarpeettomasti. Alueella on varauduttava työkoneperäisen öljyvahingon torjuntaan varaamalla alueelle riittävästi imeytysturvetta tai muuta tarkoitukseen kehitettyä materiaalia. Mahdollisessa öljyvahingossa jo saastunut maa on mahdollisimman pikaisesti kaivettava pois tiiviille alustalle. Öljyvahingosta on heti ilmoitettava pelastuslaitokselle ja ympäristöviranomaiselle.

8 Maa-ainesten oton päätyttyä alue tulee maisemoida asianmukaisesti. Toiminta edellyttää myös ympäristölupaa Haminan ympäristölautakunnalta. Ympäristölupaa on haettu. Hakemukseen on pyydetty täydennystä, joiden saapumisen jälkeen hakemus otetaan käsittelyyn. Kymenlaakson pelastuslaitos (35/11.112/2015) Kymenlaakson pelastuslaitoksella ei ole huomauttamista Destia Oy:n jättämään maa-aineslupahakemukseen. Virolahden kunta, Tekninen lautakunta Rakennusvalvonta pyytää lausuntoa Destia Oy:n maa-aineslupahakemuksesta. Hakemus koskee soran ja kiven ottoa Virolahden kunnan Pajulahden kylässä tilalta Kuokka Alue on Virojoki - Vaalimaa yleiskaavassa M-merkinnällä olevaa maa- ja metsätalousaluetta. Alueeseen rajoittuu arvokas elinympäristö, joka on suojeltava (sl-3). Meluselvitystä ei ole laadittu, vaan todettu, että lähin asutus on n. 500 metrin päässä. Louhinta alkaa n. 600 m päästä asutuksesta ja louhinnan rintaus on melusuojana. Luontoselvityksenä on käytetty moottoritien suunnittelun yhteydessä tehtyä luontoselvitystä. Kulttuuriperintöinventointia alueelta ei ole tehty. Alueen läheisyydessä on myös sodan aikaisia linnoitteita. Haettu ottomäärä on kiintom3, josta kalliota on km3 ja loput soraa. Ottosuunnitelmat ovat laadultaan hyvät ja selkeät. Valmistelija: tekninen johtaja Markku Uski, puh Teknisen johtajan ehdotus Lautakunta toteaa lausunnossaan, että suunniteltu soran ja kallion otto ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteutukselle eikä alueiden muulle käytölle eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden toteutusta. Louhinnan ja murskauksen aikana on syytä kiinnittää huomiota pölyn leviämisen estämiseen aivan vieressä sijaitsevalle arvokkaalle elinympäristölie. Kulttuuriperintöinventointi olisi suotavaa tehdä koska alueella on sodan aikaisia linnoitteita ja lähialueelta on löytynyt merkittäviä kivikautisia rakenteita. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kymenlaakson museo Timo Lievonen rakennustutkija puhelimessa Rakennuskulttuurin osalta ei ole huomautettavaa. Valmistelija Apulaisrakennustarkastaja Sirpa Terävä, puh Liitteet Liite 7a hakemus Liite 7b kaavakopio Liite 7c ottoalueen kartta Liite 7d kartat nyky- ja suunniteltu tilanne

9 Rakennustarkastajan päätösehdotus Rakennuslautakunta puoltaa haettua maa-aineslupaa jäljempänä esitetyin lupamääräyksin (MAL 11 ) ja esittää asian Virolahden kunnanhallituksen päätettäväksi. Toiminta edellyttää myös ympäristöluvan. Ottamisalue Ottoalueen pinta-ala on noin m2. Ennen päätöksen mukaisen toiminnan aloittamista luvan saajan on merkittävä luvan mukaiset ottamis- ja toiminta-alueen rajat sekä riittävä määrä korkeuspisteitä ottoalueen läheisyyteen. Rajalinjat ja korkeusasemapisteet on pidettävä merkittyinä ja kunnossa koko toiminnan ajan, jotta valvontamittaukset voidaan suorittaa. Kaivusyvyys ja kokonaisottomäärä Nykyisellä alueella I vaiheen ottosyvyys on kallion- tai pohjavedenpinnantasoon + 27,3 saakka. II vaiheessa ottosyvyys pohjavedenpinnan alapuolelle maksimissaan kalliopintaan saakka. Sora-alueen keskiosassa Maa-aineksia kaivetaan monin paikoin kalliopinnan muotojen mukaisesti. Kalliopinta kohoaa keskimäärin tasoon +29. Alueen pohjoisosassa I vaiheessa ottosyvyys kallion- tai pohjavesipinnan tasoon +28,1 saakka II vaiheessa maksimissaan kalliopintaan asti. Kallio painuu tasoon +22,1. Eteläosassa Avokallioalueelta louhitaan tasoon +29,0. Kokonaisottomäärä on m3, josta soran ja hiekan osuus on m3 ja kalliokiviaineksen osuus m3. Vuotuinen ottomäärä: - kokonaisottomäärä m3, josta - hiekka m3 - kallioaines m3. Toiminta-aika Louhintaa ja kiviaineksen jalostustoimintaa ja kuljetuksia voidaan suorittaa maanantaista perjantaihin 06:00-22:00 välisellä ajalla. Lauantaisin kuljetuksia voidaan tehdä vain poikkeustapauksissa. Turvallisuustoimenpiteet Asiaton moottoriliikenne alueelle tulee estää. Ottoalueesta tulee tiedottaa asettamalla kielto- ja varoitustauluja tai muulla vastaavalla tavalla. Alueelle muodostuvat reunat ja jyrkänteet, myös väliaikaiset, on aidattava tai muutoin estettävä liikkuminen luiskien läheisyydessä vahinkojen estämiseksi. Suojatoimenpiteistä ei saa olla haittaa muille kiinteistöille. Varastokasat ja vallit on tehtävä sellaisiksi, etteivät ne voi sortua ja aiheuttaa terveydellistä vaaraa alueella työskenteleville.

10 Toimintaa alueella on ylläpidettävä ja edistettävä siten, ettei toiminnasta aiheutuva melu ja tärinä, päästöt tai muu syy aiheuta, joko välillistä tai välittömästi vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle tai muuta ympäristön vahingollista muuttumista tai viihtyisyyden alenemista. Öljyt ja polttoaineet Ottoalueelle varastoidaan kerralla vain työkoneiden välittömään tarpeeseen tarvittava polttoainemäärä. Öljytuotteiden varastointi ja käsittely on varustettava suojarakentein. Tankkauspaikat ja varastointikonttien edustat tulee suojata tiiviillä alustalla. Jäteöljy on kerättävä tiiviisiin säiliöihin, joita on säilytettävä tiiviillä alustalla lukitussa tilassa, kuten muitakin ongelmajätteitä. Jäteöljyt ja muut mahdolliset ongelmajätteet tulee toimittaa ongelmajätelaitokseen ja kuljetuksista on pidettävä kirjaa. Öljytuotteiden ja polttoaineiden säilytys on järjestettävä siten, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa talousvesikaivojen, pohjaveden ja maaperän pilaantumisen muodossa. Säiliöiden on oltava kaksoisvaippasäiliöitä tai suojakaukalolla varustettuja yksivaippasäiliöitä. Suojakaukalon on oltava riittävän suuri, jotta mahdollisen vahingon sattuessa ei tapahdu ylivuotoja. Öljyvahinkojen varalle alueelle on varattava riittävästi imeytysturvetta tai muuta tarkoitukseen kehitettyä materiaalia. Mahdollisessa öljyvahingossa jo saastunut maa-aines on mahdollisimman pikaisesti kaivettava pois tiiviille alustalle. Öljyvahingosta on heti ilmoitettava pelastuslaitokselle ja ympäristöviranomaiselle. Polttoaineen varastosäiliö varustetaan ylitäytön estimellä ja lukolla. Ottotoiminnan päätyttyä tankkaus- ja säilytyspaikat puretaan ja mahdollisesti likaantunut maa-aines viedään alueelta pois asianmukaisesti käsiteltäväksi. Työkoneet Työkoneiden ja kuljetuskaluston huoltoa ja korjausta ei tule tehdä alueella ilman pakottavaa tarvetta maaperään mahdollisesti joutuvien öljyvuotojen välttämiseksi. Työkoneita tai kuljetuskalustoa ei pestä ottoalueella. Jätteet Toiminnassa tulee huolehtia siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja ettei siitä aiheudu merkityksellistä haittaa terveydelle ja ympäristölle. Toiminnasta aiheutuvat jätteet ja mahdolliset romut on poistettava alueelta eikä ottamisaluetta saa käyttää muidenkaan jätteiden ja romujen säilytykseen (MAL 11 ). Pöly Toiminnassa mahdollisesti syntyvän pölyn leviäminen aivan vieressä sijaitsevalle arvokkaalle elinympäristölle tulee estää. Pölyämistä on torjuttava laitekohtaisilla keräimillä, tuulisuojilla ja koteloinneilla Teiden ja alueiden, joilla työkoneet ja autot liikkuvat pölyäminen on estettävä tarvittaessa kastelemalla.

11 Melu Toiminnan aiheuttamasta melusta on pyydetty tarkempi selvitys ympäristöluvan yhteydessä. Tältä osin mahdolliset rajoitteet ilmenevät ympäristölupapäätöksessä. Alueen hoito luvan voimassa ollessa Maisemointi - ja viimeistelytyöt tehdään kaivamisen edistymisen mukaan tai sitä mukaa, kun käyttökelpoinen maa-aines on käytetty loppuun. Alueelta ei synny kaivannaisjätettä. Kuorittavat pintamaat hyödynnetään suunnitelmallisesti maisemoinnissa. Puuston poistossa mahdollisesti syntyvät kannot toimitetaan haketettavaksi energiatuotantoon. Jälkihoitotoimenpiteet Liikennejärjestelyt Jälkihuoltotoimenpiteisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Jälkihuoltotoimenpiteisiin on ryhdyttävä sitä mukaa kuin toiminta edistyy. Lopullinen jälkihuolto suunnitelma tulee toimittaa luvan myöntäneelle viranomaiselle hyväksyttäväksi ennen lopullisten jälkihuoltotoimenpiteiden aloittamista. Ottamisalueen jälkihoito ja maastomuotoilu on tehtävä asianmukaisesti. Liikenne alueelle tulee järjestää hyväksyttyä tieyhteyttä, johon ottoalueen tilalla on oikeus tai asiasta on sovittu maanomistajan kanssa. Mikäli toiminnasta aiheutuu haittaa maa-ainesten kuljetusreitteinä käytettyjen teiden kunnossapidolle, siisteydelle jne. on luvan haltian kustannuksellaan suoritettava tarvittaessa kunnossapito- ja puhdistustyöt. Oton aloittaminen Ennen tämän lupapäätöksen mukaisen toiminnan aloittamista valvontaviranomaiselta tulee tilata aloituskatselmus. Luonnon- ja ympäristönsuojelu Kaikissa tilanteissa, joiden seuraamuksena on ympäristöön määrältään ja laadultaan poikkeavia päästöjä, on luvan haltijan välittömästi ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin haittojen minimoimiseksi ja tapahtumien toistumisen estämiseksi. Hakijan tulee huolehtia, ettei toiminnasta ole seuraamuksena sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Laitoksen ja sen oheistoimintojen ympäristönsuojelutoimia on ylläpidettävä ja edistettävä siten, ettei laitoksen toiminnasta aiheutuva melu ja tärinä, päästöt tai muu syy aiheuta joko välittömästi tai välillisesti vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle tai muuta ympäristön vahingollista muuttumista tai viihtyisyyden alenemista. Ottamistoiminta on järjestettävä niin, että ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi ja että maa-ainesesiintymää hyödynnetään säästeliäästi ja taloudellisesti eikä toiminnasta aiheudu haittaa asutukselle tai ympäristölle vaaraa tai kohtuullisin kustannuksin vältettävissä olevaa haittaa. Mikäli öljyä tai muuta pohjavesilie haitallista ainetta suojatoimenpiteistä huolimatta pääsee maaperään, luvan saajan tulee ryhtyä tarpeellisiin

12 toimiin haitan poistamiseksi sekä ilmoittaa asiasta pelastuslaitokselle ja ympäristönsuojeluviranomaiselle (MAL 11 ). Muinaisäännökset Jos maata kaivettaessa tai muuta työtä suoritettaessa tavataan kiinteä muinaisjäännös, jota aikaisemmin ei ole tunnettu, on työ muinaisjäännöksen kohdalta heti keskeytettävä ja työn johdon viipymättä saatettava asia muinaistieteellisen toimikunnan tietoon tarpeellisia toimenpiteitä varten (Mml 14 ). Lupamääräysten rikkominen Mikäli lupamääräyksiä jatkuvasti tai muutoin törkeästi rikotaan tai ainesten ottaminen on ennalta arvaamattomalla tavalla vaikuttanut haitallisesti ympäristöön, asutukseen tai luonnonolosuhteisiin on luvan myöntäneellä viranomaisella oikeus muuttaa lupamääräyksiä tai peruuttaa lupa (MAL 15 ). Muutokset lupapäätöksessä Tätä lupaa ei ole oikeus siirtää kolmannelle osapuolelle ilman Virolahden kunnanhallituksen lupaa. Luvan haltija vastaa lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Konkurssitapauksissa mikäli pesä jatkaa ottotoimintaa tulee siitä tehdä ilmoitus lupaviranomaiselle tai siirtää 6 kk:n kuluessa konkurssista toiselle ottajalle. Luvan haltijan on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma vähintään viiden vuoden välein ja ilmoitettava tästä valvontaviranomaiselle. Voimassaoloaika Tämä päätös on annettu julkipanon jälkeen ja se on voimassa 10 vuotta siitä päivämäärästä lukien, jolloin päätös on lainvoimainen. Voimassa oleva myönnetty maa-aineslupa voidaan lakkauttaa kun tämä päätös on saanut lainvoiman ja voimassa olevan luvan lupamääräykset ovat täyttyneet. Lupamääräyksissä mainitut ja hakemuksessa esitetyt jälkihoitotoimenpiteet on suoritettava luvan voimassaoloaikana (MAL 10, 13a, 16a ja 16b :t) Lainvoimaa vailla oleva päätös Ainesten ottaminen voidaan muutoksenhausta huolimatta aloittaa tätä lupapäätöstä noudattaen, jos hakija asettaa hyväksyttävän vakuuden niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa (MAL 21 a ). Vakuus toiminnan aloittamiseksi ennen lainvoimaisuutta on puolet jälkihoitovakuudesta ( Kh , 116 ). Vakuus Luvan saajan tulee lupamääräysten noudattamisen ja jälkihoitotoimenpiteiden suorittamisen varmentamiseksi toimittaa Virolahden kunnalle raha- tai vakuutuslaitoksen antama omavelkainen takaus (pankkitakaus) tai rahalaitokseen tehty rahatalletus ,00 euroa (Kh ). Hyväksyttävä vakuus on suoritettava ennen ainesten oton aloittamista. Vakuuden tulee olla voimassa 6 kuukautta yli maa-ainesluvan voimassa

13 olon tai niin kauan kunnes lupamääräysten mukaiset toimenpiteet on loppuun saatettu. Vakuus vapautetaan sen jälkeen kun valvontaviranomainen on hyväksynyt jälkihoitotoimenpiteet. Ilmoitusvelvollisuus ja valvontamaksu Vuotuisesta ottomäärästä ja laadusta tulee tehdä ilmoitus ympäristöhallinnon tietojärjestelmään vuosittain helmikuun loppuun mennessä. Maa-ainesten ottamisesta on suoritettava maa-ainestaksan mukaiset maksut. Valvontamaksu peritään ilmoitetun vuotuisen ottomäärän mukaisesti. Mikäli luvanhaltija ei ole ilmoittanut vuotuisia maa-ainesten ottomääriä käytetään maksun perusteena arvioitua vuotuisottoa. Mikäli vuotuinen myönnetty ottamismäärä ylitetään, luvanhaltijan/ottajan on ilmoitettava ylityksestä kirjallisesti valvontaviranomaiselle ja kunnalla on oikeus periä ylityksen osuus valvontamaksusta heti (MAL 23a, MAa 9 ). Maksu Päätöksen perustelut Tämän ottamissuunnitelman tarkastamisesta peritään voimassaolevan taksan (Rakla ) maksut sekä todelliset kuulutus- ja ilmoituskulut. Maksut määräytyvät kulloinkin voimassa olevan taksan mukaisesti. Hakemuksen mukainen ottotoiminta ja ottamisen järjestelyt eivät ole ristiriidassa maa-aineslain 3 :ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Asiaa harkittaessa on annettu Maa-aineslain 11 :n mukaisia lupamääräyksiä hankkeesta mahdollisesti aiheutuvien haittojen välttämiseksi ja rajoittamiseksi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valmistelija apulaisrakennustarkastaja Sirpa Terävä oli läsnä pykälän käsittelyn ajan.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN. 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta MAA-AINESLUVAN Pohjolankatu 14 MUUTTAMISESTA 53100 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 20.3.2013 jälkeen 1/5 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA

Lisätiedot

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen

57 14.08.2014. Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen Oulunkaaren ympäristölautakunta 57 14.08.2014 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen OULYMP 57 ASIA HAKIJA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN KYLÄSSÄ / REIJA SCHNITZER

MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN KYLÄSSÄ / REIJA SCHNITZER Rakennuslautakunta 26 16.10.2006 Rakennuslautakunta 31 24.10.2006 Kunnanhallitus 240 13.11.2006 Rakennuslautakunta 36 05.12.2006 MAA-AINESLUPAHAKEMUS KIINTEISTÖLLE KARIJOKI 3:113 (SORAPALSTAT 878:3) KIRKKOLAN

Lisätiedot

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven

Lisätiedot

Virolahden rakennusvalvontatoimiston neuvotteluhuone. Otsikko Sivu 45 Rakennuslautakunnan osavuotiskatsaus I 1.1. -

Virolahden rakennusvalvontatoimiston neuvotteluhuone. Otsikko Sivu 45 Rakennuslautakunnan osavuotiskatsaus I 1.1. - VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Rakennuslautakunta 16.06.2015 AIKA 16.06.2015 18:00-20:45 PAIKKA Virolahden rakennusvalvontatoimiston neuvotteluhuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 Rakennuslautakunnan

Lisätiedot

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE Teknisen lautakunnan valvontajaosto 19 30.03.2011 Kaupunginhallitus 141 12.04.2011 MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE 202/8/86/2010 VALVJAOS 19 Vt.

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa

Lisätiedot

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle Rakennuslautakunta 20 11.04.2011 Kunnanhallitus 103 19.04.2011 Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle 377/520.521/2011

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle Teknisen lautakunnan valvontajaosto 16 26.02.2014 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO 218/8.86/2013 VALVJAOS 16 Ympäristönsuojelusihteeri 11.2.2014 ASIA Päätös maa-aineslain 4

Lisätiedot

Muutos maa-aineslupaan 27/2014 Veljekset Takala Oy, Miehikkälä

Muutos maa-aineslupaan 27/2014 Veljekset Takala Oy, Miehikkälä Rakennuslautakunta 36 24.05.2016 Muutos maa-aineslupaan 27/2014 Veljekset Takala Oy, Miehikkälä 13/11.112/2014 Rakla 24.05.2016 36 Asian vireilletulo Veljekset Takala Oy on jättänyt maa-aineslupahakemuksen

Lisätiedot

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET YLÖJÄRVEN KAUPUNGISSA (liite 3 / ymp.ltk 17.12.2013) Ylöjärven ympäristölautakunnan

Lisätiedot

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen

Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen Ympäristölautakunta 36 19.08.2015 Hakolan sora-alueen maa-aineslupapäätös, Jari ja Marja Juntunen 1701/77.772/2015 YMPLA 36 Dnro 1701/77.772/2015 Antopäivä 25.8.2015 Asia Päätös maa-aineslain 4 mukaisesta

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ Teknisen lautakunnan lupajaosto 31 06.05.2010 MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ 91/60/602/2009 Lupaj 31 LUPAPÄÄTÖKSEN YLEINEN OSA 1. Hakija

Lisätiedot

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä.

1/YMPLA 28.5.2014. Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO. Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä. 1/YMPLA 28.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2014 Ympla 28.5.2014 65 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO HAKIJA: Maa- ja pohjarakennus Eino Pietilä 32610 Vampula OTTOALUE: MAANOMISTUS:

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki 2. Ottopaikka Lappeenranta, Nyrhilä Pataonsi 4:47 (405-461-4-47) 3. Asian vireille tulo Alkuperäinen maa-aineslupahakemus on kirjattu

Lisätiedot

2. Ottopaikka Lappeenranta, Honkalahden kylän tila RN:o 69: Tilan omistaa Stora Enso Oyj. Kuvassa 1 alue on merkittynä kartalla.

2. Ottopaikka Lappeenranta, Honkalahden kylän tila RN:o 69: Tilan omistaa Stora Enso Oyj. Kuvassa 1 alue on merkittynä kartalla. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu 14 53100 LAPPEENRANTA Annettu 19.3.2014 I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Stora Enso Woods Products

Lisätiedot

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1 HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 YLEISTÄ Hattulan kunnassa maa-ainesten

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus Metsä Kiinteistö Invest Oy, Miehikkälä

Maa-aineslupahakemus Metsä Kiinteistö Invest Oy, Miehikkälä Rakennuslautakunta 17 27.01.2015 Miehikkälän kunnanhallitus 24 09.02.2015 Maa-aineslupahakemus Metsä Kiinteistö Invest Oy, Miehikkälä 63/11.112/2014 Rakla 27.01.2015 17 Hakija Asian vireilletulo Metsä

Lisätiedot

Maa-ainesten ottosyvyyden vähäinen muutos Vilkkilän kylässä tilalla Pyöli I 8:4, Palin Granit Oy, Virolahti

Maa-ainesten ottosyvyyden vähäinen muutos Vilkkilän kylässä tilalla Pyöli I 8:4, Palin Granit Oy, Virolahti Rakennuslautakunta 69 15.09.2015 Maa-ainesten ottosyvyyden vähäinen muutos Vilkkilän kylässä tilalla Pyöli I 8:4, Palin Granit Oy, Virolahti 50/11.112/2015, 145/11.112/2009 Rakla 69 Palin Granit Oy hakee

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 39 22.05.2014. Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen

Ympäristölautakunta 39 22.05.2014. Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen Ympäristölautakunta 39 22.05.2014 Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen YMP 39 Autoilija Juha Heikkinen, Kaivotie 8, 89400 Hyrynsalmi, hakee maa-ainesten ottolupaa Hyrynsalmen kunnan Hyrynsalmen kylässä,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Leppävirran kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

Hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava seuraavat

Hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava seuraavat KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa, yhdistettyä maa-aineslupaa ja ympäristölupaa sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA. Kumilan kyla. Tila Juho Kula 5:65. Inie.-net'SalikODOsb. wwh lemminkainen fi

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA. Kumilan kyla. Tila Juho Kula 5:65. Inie.-net'SalikODOsb. wwh lemminkainen fi Lemminkainen MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Tilalle Juho Kula 636-416-5-65 10.3.2014 Poytyan kunnan Kumilan kylassa 1 (7) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA Kumilan kyla Tila Juho Kula 5:65

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA VIHDIN KUNTA Ympa 9.12.2008 Ympa liite 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu Maa-ainesten

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu 14 53101 LAPPEENRANTA Annettu julkipanon 22.5.2013 jälkeen 1(6) I LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMA OSA 1.

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Pirkkalan kunta 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo

Lisätiedot

(Valmistelija Mikko Luostarinen puh. 0400-358 140)

(Valmistelija Mikko Luostarinen puh. 0400-358 140) Ympäristölautakunta 17 13.03.2014 Ympäristölautakunta 24 08.05.2014 Kunnanhallitus 114 02.06.2014 Kunnanhallitus 221 08.12.2014 MAA-AINESLUPA, KANTONEN ULLA, SAVELA 5:29 403/10.09/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA

HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA Ympäristölautakunta 27 10.03.2015 Maa-ainesten ottaminen / Kaivuu ja Kuljetus Riikilä Oy 355/10.03.00/2014 Ympltk 27 Kaivuu & Kuljetus Riikilä Oy hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan

Lisätiedot

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa MAA-AINESTAKSA 1 YLEISTÄ Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 120 Voimaantulo 1.8.2018. 2 TARKASTUSMAKSU Maa-ainesten ottamishakemuksen ja -suunnitelman tarkastamisesta, ympäristölupaja

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kärkölän kunta Ympäristölautakunta 30.1.2013 10 15.6.2016 28, muutos MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 (5) Kärkölän

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT RAKENNUSLAUTAKUNTA 03.12.2009 34 PIEKSÄMÄEN

Lisätiedot

YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa:

YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY. Lautakunta päättää lupahakemuksen johdosta seuraavaa: YMPA 8.9.2010, 169 MAA-AINESLUPAHAKEMUS, VIASVEDEN HIEKKA- JA KULJETUSLIIKE OY Viasveden Hiekka- ja Kuljetusliike Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maaaineslupaa, joka koskee valimohiekan

Lisätiedot

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto Kunnanhallitus 181 24.10.2016 Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto 710/10.03.00.09/2016 Kunnanhallitus 24.10.2016 181 Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut pyytää

Lisätiedot

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha. 2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie

Lisätiedot

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta 25.1.2017 Sivu 2 / 6 Laukaan kunnassa

Lisätiedot

Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin

Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin Silja Suominen, ympäristötarkastaja Pohjavedensuojelu maa-ainesten ottamisessa ja jalostamisessa

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 2 Sisällys: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen

Lisätiedot

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö Ympäristölautakunta 10 28.04.2016 MAA-AINESLUPA / SAVON KULJETUS OY, OMANIEMI 7:231 31/10.09/2016 Ympäristölautakunta 28.04.2016 10 (Valmistelija Marika Limatius puh. 040 673 8488) Hakemus ja luvat Savon

Lisätiedot

37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE

37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE Teknisen lautakunnan valvontajaosto 37 26.06.2013 MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE 54/8.86/2013 VALVJAOS 37 Ympäristönsuojelusihteeri 13.6.2013 ASIA Päätös maa-aineslain

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Luumäen kunta, HmottuIan kylä. Hornio Rn:o 2:128

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA. Luumäen kunta, HmottuIan kylä. Hornio Rn:o 2:128 Luumäen kunta, HmottuIan kylä Hornio Rn:o 2:128 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2014 Luumäen kunnan Himottulan kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot 3 1.1 Omistus-ja hallintaoikeus sekä sijainti 3

Lisätiedot

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5

Toiminnan sijainti Alavieskan kunnan Alavieskan kylä, määräala tilasta Takamehtä RN:o 37:5 Tekninen lautakunta 4 28.01.2015 Ympäristöluvan myöntäminen Maatalousyhtymä Myntille Teknltk 4 ASIA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista. Hakija

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002

TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002 1 TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002 1 YLEISTÄ...2 2 TARKASTUSMAKSU...2 3 VALVONTAMAKSU...3 4 KUULEMINEN...4 5 VAKUUDET...4 6 PAKKOKEINOPÄÄTÖKSET...4 7 LUVAN VELVOITTEISTA VAPAUTTAMINEN (MAL 13 A )...4

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi Maa-ainestaksat Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Halsuan kunnassa maa-ainesten ottosuunnitelman tarkistamisesta, ottotoiminnasta,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Tammelan kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä

Lisätiedot

MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa..2016 Voimassa 1.7.2016 alkaen 1 SOVELTAMISALA Maa-ainesten ottamista koskevan hakemuksen tarkastamisesta, maaaines-

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Mäntyharjun kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaustisen kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kalajoen kaupunki MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Valtuuston 1.11.2016 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Yleistä Maa-ainesten

Lisätiedot

T A K S A K O K O E L M A MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

T A K S A K O K O E L M A MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 2011 T A K S A K O K O E L M A MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA N:o Kv Taksan nimi 11. 4.2011 Maa-aineslupa- ja valvontaviranomaisen taksa Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA. Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA. Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 4.5.2016 53 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 TARKASTUSMAKSU... 3 3 VALVONTAMAKSU...

Lisätiedot

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 2008 1 Humppilan maa-ainestaksa 2008 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksut 3 Valvontamaksut 4 Naapureiden kuulemismaksut 5 Vakuusmaksut 6 Pakkokeinopäätöksistä

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA 1.1.2009 ALKAEN 1 YLEISTÄ 1.1 Maa-ainesten ottamishakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 95 12.09.2013. 95 Asianro 3673/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 95 12.09.2013. 95 Asianro 3673/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) 95 Asianro 3673/10.03.00/2013 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Jeulonen Jarmo / Vehmersalmi, Varsanmäki 5:118 (297-469-5-118) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Raahen kaupunki Siikajoen kunta Raahen kaupunki Siikajoen kunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2019- Laadittu 24.9.2018 hyväksytty

Lisätiedot

MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA

MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA Ympäristölautakunta 10.11.2015 Hyväksytty kunnanhallituksessa - 16.11.2015 304 Voimaan 1.1.2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNITELMAN TARKASTAMISETA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA

Lisätiedot

Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5)

Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5) Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SALON KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri

Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri Rakennuslautakunta 28 04.12.2014 Kiviaineksen ottamistoiminnan keskeyttäminen tilalla Louhelo RN:o 16:1 / Männistö Mauri 174/11.03.07/2014 Rakla 28 Mauri Männistön maa-aineslupaa tilalta Louhelo RN:o 16:1

Lisätiedot

2.1 Suunnitelmaa kohti 350. + ottamisalueen pinta-alan mukaan 170 /ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn

2.1 Suunnitelmaa kohti 350. + ottamisalueen pinta-alan mukaan 170 /ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn NAANTALIN KAUPUNKI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TAR- 1(5) KASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVON- NASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.6.2011 alkaen Kaupunginhallitus 26.4.2011 184 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Heinäveden, Joroisten, Leppävirran kuntien sekä Pieksämäen ja Varkauden kaupunkien maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Polvijärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA Haminan kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan maa-ainesten ottamistoiminnan lupia ja valvontaa koskeva taksa alkaen

Siilinjärven kunnan maa-ainesten ottamistoiminnan lupia ja valvontaa koskeva taksa alkaen Siilinjärven kunnan maa-ainesten ottamistoiminnan lupia ja valvontaa koskeva taksa 1.1.2017 alkaen Yleiset maksuperusteet hyväksytty Siilinjärven kunnanvaltuustossa 12.12.2016 Maksut hyväksytty Siilinjärven

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS

MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA PIENIRÄLSSIN OTTOALUEEN LAAJENNUS LAUKAA, LIEVESTUORE PIENIRÄLSSI 410-407-12-388 1(6) Pienirälssin ottoalue Suunnitelmaselostus SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.2.2018 ALKAEN 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamislupahakemuksen ja ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ

MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ Satakunnan maa-ainesseminaari 9.2.2010 Ulvila Varsinais-Suomen ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat, Sanna-Liisa Suojasto 9.2.2010 1 MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ Kotitarvekäyttö

Lisätiedot

Asian vireilletulo Hakemus on saapunut

Asian vireilletulo Hakemus on saapunut Ympäristö- ja tekninen lautakunta 72 25.05.2016 Maa-aineslupapäätös, Lemminkäinen Infra Oy, Timola YMPTEKLT 72 104/10 03 00/2016 Ympäristötarkastaja Hakija Lemminkäinen Infra Oy PL 169 (Salmisaarenaukio

Lisätiedot

EMPOWER PN OY. Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41

EMPOWER PN OY. Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41 EMPOWER PN OY Maa-ainesten ottosuunnitelma Raahe, Sarvankangas tilat 7:11 ja 7:41 Ottosuunnitelma 1 (4) Sisällysluettelo 1 Sijainti ja maanomistus... 2 2 Luonnonolot, maisema ja nykytilanne... 2 3 Suoritetut

Lisätiedot

MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019)

MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) KUOPION KAUPUNKI, Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019) Ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 28.3.2019 28 Maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa,

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut. Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut. Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto 1(6) 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maaaineslain (555/81)

Lisätiedot

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain mukaisten lupien yhteiskäsittelyn ja valvonnan taksa 1 YLEISTÄ

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa Liite Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa Hyväksytty kunnanvaltuustossa 28.9.2017 114 Tulee voimaan 14.11.2017. 1 Soveltamisala

Lisätiedot

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198

PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 Askolan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 25.6.2015 41 Askolantie 28 07500 Askola ASIA PETRI PIETILÄ; MAA-AINESTEN OTTOLUPAHAKEMUS / PUKKILAN TORPPI TILA MAISALA RN:O 2:198 MAA-AINESTENOTTOLUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA (2016)

KOKKOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA (2016) KOKKOLAN KAUPUNKI Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 15.6.2016 ( 109) Voimassa 1.7.2016 lukien KOKKOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA (2016) 1 SOVELTAMISALA Maa-ainesten

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA Ympla 25.11.2015 liite nro 3 SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA Hyväksytty ympäristölautakunnassa 25.11.2015 54 Voimaantulo 1.1.2016 SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT KOKEMÄEN KAUPUNKI TAKSA 2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT Ympäristölautakunta hyväksynyt 09.12.2015 78 Voimaantulo 01.02.2016

Lisätiedot

INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA

INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA Inkoon kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA 1.7.2016 2 Uudenkaupungin kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 30.8.2016 ALKAEN 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Imatran seudun

Lisätiedot

Keski-Savon ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Keski-Savon ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Keski-Savon ympäristölautakunta 16.5.2019 42 LIITE 5C MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Heinäveden, Joroisten, Leppävirran kuntien sekä

Lisätiedot

Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen

Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 4 26.01.2017 Lupa maa-aineksen ottamiseen / Jarkko Raivonen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 26.01.2017 4 Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi 16.1.2017: ASIA Jarkko

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Imatran seudun (Imatra, Parikkala, Rautjärvi ja Ruokolahti) ympäristönsuojeluviranomainen perii kunnissa

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 2 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty Alavieskan kunnanvaltuustossa 13.2.2008, 5 Voimaantulo 1.4.2008 alkaen 1

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT K A U H A J O E N K A U P U N K I MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VOIMAANTULO 1.1.2015 Kauhajoen kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Hannula Tuomas

Maa-aineslupahakemus, Hannula Tuomas Maa-aineslupahakemus, Hannula Tuomas Tuomas Hannula hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Preiviikissä sijaitsevilta tiloilta Metsä-

Lisätiedot

2.1 suunnitelmaa kohti 200,97 ottamisalueen pinta-alan mukaan 33,28/ha sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn maaainesmäärän

2.1 suunnitelmaa kohti 200,97 ottamisalueen pinta-alan mukaan 33,28/ha sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn maaainesmäärän 1.1.2017 alkaen 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA SEKÄ VIROLAHDEN JA MIEHIKKÄLÄN KUNNISSA Haminan kaupungissa sekä

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 26.2.2015) 1 Yleistä

Lisätiedot

VETELIN KUNTA MAA-AINESMAKSUT

VETELIN KUNTA MAA-AINESMAKSUT VETELIN KUNTA MAA-AINESMAKSUT 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1. YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 9141/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 70 Asianro 9141/10.03.00.02/2015 Päätös maa-aineslupahakemuksesta / Morenia Oy / Heinälamminrinteen kallioalue, Lapinmäki (297-411-6-2) Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen

Lisätiedot

2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU

2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU 1 (5) RUOVEDEN KUNTA Ympäristölautakunta MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ruoveden kunnan maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn

2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn PARKANON KAUPUNKI 1 MAA-AINESTAKSA Parkanon kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN 1 HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA 1.7.2006 LUKIEN Ympäristölautakunta 20.6.2006 95 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Maa-ainesten

Lisätiedot