"HERROJA ON EPÄILTÄVÄ AINA METSÄHERROJA YLI KAIKEN" Metsähallituksen ja pohjoissuomalaisten kanssakäyminen kruununmetsissä vuosina

Transkriptio

1 "HERROJA ON EPÄILTÄVÄ AINA METSÄHERROJA YLI KAIKEN" Metsähallituksen ja pohjoissuomalaisten kanssakäyminen kruununmetsissä vuosina ANNE RUUTTULA-VASARI Historian laitos, Oulun yliopisto OULU 2004 Abstract and summary in English

2

3 ANNE RUUTTULA-VASARI "HERROJA ON EPÄILTÄVÄ AINA METSÄHERROJA YLI KAIKEN" Metsähallituksen ja pohjoissuomalaisten kanssakäyminen kruununmetsissä vuosina Esitetään Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Linnanmaan Kuusamonsalissa (YB210) 19. kesäkuuta 2004 klo OULUN YLIOPISTO, OULU 2004

4 Copyright 2004 University of Oulu, 2004 Työn ohjaaja Professori Jouko Vahtola Esitarkastajat Dosentti Heikki Roiko-Jokela Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Pentti Roiko-Jokela ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN OULU UNIVERSITY PRESS OULU 2004

5 Ruuttula-Vasari, Anne, "Beware of fine gentlemen and of foresters most of all". Contacts between the people of Northern Finland and the Forestry Board over administration of the crown forests in the years Department of History, University of Oulu, P.O.Box 1000, FIN University of Oulu, Finland 2004 Oulu, Finland Abstract A study is made of the dealings of the local people with the Board of Forestry in matters connected with the crown forests of Northern Finland in the 19th century, setting out from the creation of the Forestry Board, the establishment of its ways of working and its local impact on settlement and sources of livelihood. This state of tension was perpetuated by delays in implementation of the Great Partition and by the presence of cottagers and pioneer settlers living in the crown forests. One major question was whether these forests were intended primarily to serve the purposes of state forestry or of settlement in the north of Finland. An account is given of the attitude of the Forestry Board towards the traditional modes of forest use typical of the crown forests, including swidden cultivation, tar burning and the cutting of wood for domestic use. New information is presented on the part played by the Forestry Board in regulating swidden cultivation and tar burning. Another topic not previously addressed is illicit exploitation of the crown forests. This was common practice in the Tornio and Ii river valleys in particular, to the extent that forest wardens on the border with Sweden were supplied with pistols to deal with this threat. The sale of timber cut illegally from the crown forests to sawmills in both Finland and Sweden was widespread, and it was common in the Ii Valley to trade in the timber which the Forestry Board allowed private persons to cut as a form of relief to the poor. The grazing of livestock in crown forests was another bone of contention between Forestry Board officials and the local people, the controversy over cows and what damage they actually did to the crown forests continuing well into the 20th century and ultimately remaining unresolved. Similar disputes arose over spruces carrying beard lichen, on which the reindeer fed, once the demand for spruce pulpwood increased. The actions taking by the foresters in accordance with the law and the demands of their office aroused much criticism in Finland, and this polemic spread to the newspapers, the Diet and the literature of the day. It was the fate of the Forestry Board and its officials to become an object of suspicion and even downright hatred. Their interference with traditional sources of livelihood, modes of land use and ancient rights of exploitation was apt to give rise to friction and maintain an attitude of mistrust on both sides. The present work provides new explanations for the author Pentti Haanpää's famous saying, "Beware of fine gentlemen and of foresters most of all", and modern forest management conflicts can be appreciated and understood better in the light of these events. Keywords: crown forests, forest history, Forestry Board, forestry officials, grazing of cattle and reindeer, illegal forest use, illicit felling, settlement on state land, swidden cultivation, tar burning

6

7 Ruuttula-Vasari, Anne, "Herroja on epäiltävä aina metsäherroja yli kaiken". Metsähallituksen ja pohjoissuomalaisten kanssakäyminen kruununmetsissä vuosina Historian laitos, Oulun yliopisto, PL 1000, Oulun yliopisto 2004 Oulu Tiivistelmä Olen tutkinut metsähallituksen ja pohjoissuomalaisten kanssakäymistä ja suhteiden muotoutumista Pohjois-Suomen kruununmetsissä 1800-luvulla. Lähtökohtina ovat metsähallinnon perustaminen, toiminnan vakiinnuttaminen sekä metsähallinnon vaikutus paikallisiin elinkeinoihin ja asutustoimintaan. Kangertelu metsänhoidossa ja liiketoiminnan aloittamisessa sekä yhteenotot paikallisen väestön ja lehdistön kanssa sävyttivät metsähallinnon ensimmäisten vuosikymmenten toimintaa. Hidastunut isojako sekä kruununmetsiin hakeutunut asutus, kruununmetsätorpat ja uudistilat, ylläpitivät jännittynyttä suhdetta. Suuri kysymys oli, olivatko kruununmetsät valtion metsätaloutta vai Pohjois-Suomen asutusta varten. Tutkimuksessa myös selitetään, miten metsähallinto suhtautui perinteisiin, juuri kruununmetsiin suuntautuneisiin metsänkäyttötapoihin, kuten kaskenpolttoon, tervatalouteen ja puun kotitarvekäyttöön. Metsähallinnon osuus kaskeamisen ja tervanpolton ohjailussa nousee esille uudella tavalla. Kruununmetsien haaskaajat eli varkaat ovat myös ennen tutkimaton teema. Kruununmetsien varastaminen oli yleistä erityisesti Tornionjokilaaksossa ja Iijokilaaksossa. Ruotsin rajan läheisyydessä toimineet metsänvartijat jopa aseistettiin pistoolein metsävarkaita vastaan. Varastetun puutavaran toimittaminen niin Suomen kuin Ruotsin sahoille oli maan tapa. Iijokilaaksossa turvauduttiin metsähallinnon käsikauppa- eli lupapuihin, joista tuli köyhäinavun, mutta myös keinottelun muoto. Keinottelu varsinaisilla valtionmailla eli haku uudistilalliseksi vain puutavaran vuoksi, kuuluu myös Pohjois-Suomen metsähistoriaan. Eläinten laiduntaminen kruununmetsissä myös asetti metsähallinnon virkamiehet ja paikallisen väestön vastakkain. Vielä 1900-luvulla lehmä kruununmetsissä oli kiistan kohteena. Lopullista selvyyttä siihen, mitä vahinkoa lehmä teki kruununmetsille, ei saatu koskaan. Lisäksi porojen käyttämät luppopuut eli naavakuuset hiersivät suhteita tilanteessa, jossa kuusipuulle oli syntymässä kysyntää paperipuuna. Metsänhoitajat saivat kritiikkiä toimiessaan viran ja lain vaatimalla tavalla Pohjois-Suomessa. Metsäherroja polemisoitiin sanomalehdissä, valtiopäivillä ja kirjallisuudessa. Metsähallinnon ja metsäherrojen osana oli 1800-luvulla olla epäluulon ja suorastaan vihamielisyydenkin kohteena. Puuttuminen perinteisiin elinkeinoihin, maankäyttötapoihin ja muinaisiin tapaoikeuksiin synnytti kitkaa suhteisiin ja ylläpiti epäluuloa molemmin puolin. Pentti Haanpään teksti "Herroja on epäiltävä aina metsäherroja yli kaiken" on saanut uutta, selittävää ainesta ympärilleen. Nykyiset metsäkonfliktit avautuvat paremmin ja tulevat ymmärrettävimmiksi 1800-luvun metsähistorian kautta. Asiasanat: kaski, kruununmetsä, lehmien ja porojen laidunnus, luvaton metsänkäyttö, metsähallitus, metsäherra, metsähistoria, metsävarkaus, tervanpoltto, valtionmaiden asutus

8

9 Esipuhe Mikä minut metsään talutti, ja varsinkin kruununmetsiin? Sekö että jo lapsuudestani muistan hautapellot eli tervahaudat ja valtion suuret sydänmaat? Vai sekö että kotikankaani miehet keväällä kilvan olivat rantteella ja kesän korvalla kaatoivat puita rasiin sydänmaalla. Puut olivat omista metsistä sanottakoon se jo tässä vaiheessa. Vai sekö vei metsään, että tein aikanaan graduni Pikkuradasta, Suomen pisimmästä ja pitkäaikaisimmasta metsähallituksen rakentamasta metsäradasta sekä ihmisistä, jotka siellä työskentelivät? Ehkä tämä tieni kruununmetsien läpi on kantanut juuri näiden minun omien historiakuvieni ansiosta. Jo graduvaiheessa jäin miettimään sitä, miksi metsäherra oli metsäherra. Kysymyksiä syntyi lisää, ja ne vaativat selvitystä. Monta kertaa olen hankkeen aikana metsään huutanut. Yhtä monta kertaa sieltä on vastaus tullut. Nyt jätän lukijakunnan tutkimaan näitä saamiani vastauksia. Kiitoksia voi tässä yhteydessä osoittaa useampaankin suuntaan. Keskustelut historiantutkijoiden kanssa ovat aina olleet tervetulleita. Erilaista näkökulmaa asiaan ovat synnyttäneet myös keskustelut ja kirjeenvaihdot usean metsänhoitajan kanssa. Ketään unohtamatta kiitän teitä kaikkia yhdessä ja erikseen nimiä sen enempää mainitsematta. Koko prosessin ajan oppi-isäni professori Jouko Vahtola on kuunnellut herkällä korvalla. Häntä olen minä myös kuunnellut. Kiitän myös esitarkistajina toimineita dosentti Heikki Roiko-Jokelaa sekä MMT Pentti Roiko-Jokelaa. Väitöskirjavaiheessa tutkimustani ovat avustaneet Koneen säätiö, Metsämiesten säätiö sekä Keski-Pohjanmaan kulttuurirahasto. Kansainväliseen tutkijayhteisöön olen päässyt kurkistamaan NOS-H:n (Nordiska samarbetsnämden för humanistisk forsking) projektissa Kulturelle prosesser i nordiske skogsbygder i nyere tid. Työni viimeistelin Suomen Akatemian rahoittamassa Sunare-hankkeessa (Oulun yliopisto, biologian laitos), jonka yhteydessä pääsin biologi Eija Hurmeen kanssa tutustumaan paremmin Taivalkosken kruununmetsien vanhoihin kuusikoihin ja niitä asuttaviin liito-oraviin. Näiden lisäksi kiitoksen voi osoittaa Sirkalle, erinomaisesti toimiville arkistolaitokselle sekä kirjastoille, erityisesti pienten kuntien pienille kirjastoille. Kotijoukkojen ja ystävien kohdalla kiitossanat eivät riitä, mutta onneksi saan elää teidän kanssanne sitä parasta arkea joka päivä. Kotikankaalla Niemelänkankaalla Sievissä Keski-Pohjanmaalla huhtikuulla 2004 Anne Ruuttula-Vasari

10

11 Kartat Kartta 1. Pohjois-Suomen kruununmetsät 1880-luvulla Kartta 2. Suomen metsävaranto vuonna Kartta 3. Taivalkosken Loukusan kylän eli Iin hoitoalueen 20. vartiopiirin kruununmaita vuodelta Kartta 4. Pohjois-Suomen kaskiviljelyalueet 1830-luvulla Kartta 5. Koston-Pyhityksen kruununmetsien porokaskia Taivalkoskella vuonna

12

13 Kuviot Kuvio 1. Kruununmetsien sijoittuminen Suomessa vuonna Kuvio 2. Metsähallituksen talouden kehittyminen vuosina Kuvio 3. Metsähallituksen talouden kehittyminen vuosina Kuvio 4. Kantohinnat kruununmetsissä tarkastuspiireittäin vuosina Kuvio 5. Tulot ja menot tarkastuspiireittäin vuonna Kuvio 6. Oulun läänissä isossajaossa jaettu tilusala prosentteina vuosina Kuvio 7. Puun hyötykäyttö vuonna Kuvio 8. Puun kotitarvekulutus ja puutavaran vientiartikkelit Kuvio 9. Puun kulutus vuonna Kuvio 10. Myydyt haaskatut puut kappaleittain vuosittaisina keskimäärinä tarkastuspiireittäin vuosina Kuvio 11. Porojen lukumäärä vuosina

14

15 Taulukot Taulukko 1. Kruununmetsät Suomessa vuosina Taulukko 2. Koko Suomen metsäpinta-ala vuonna Taulukko 3. Metsähallituksen luvalla kaskettuja alueita Pohjois-Taivalkoskella Iin hoitoalueella vuosina

16

17 Sisällysluettelo Abstract Tiivistelmä Esipuhe Kartat Kuviot Taulukot Sisällysluettelo 1 Tyvestä puuhun Metsähallinto ja pohjoissuomalaiset 1800-luvulla tutkimuksen kohteena Kysymyksenasetteluja Tutkimusaineisto Metsähallinnon tulo Pohjois-Suomeen Metsänhoitajien ja hoitoalueiden aikaan Lääninmetsänhoitajana Pohjois-Suomessa 1850-luvulla Aluemetsänhoitajat paljon vartijoiksi Kruununmetsien arvioinnit mahdoton tehtävä 1800-luvulla Metsänhoidon ja liiketoiminnan kangerteleva alku Viljelyä ja harsintaa menestyksettä kruununmetsissä Tuloa tuottamaton metsähallinto Sahateollisuuden vapauttaminen ja metsähallinto Kruununmetsät asutusta vai metsätaloutta varten? Kruununmetsien synty Kruununmetsien asukkaat Asutuspolitiikka metsäpolitiikan jaloissa Vapaasta uudisasuttajasta kruununmetsätorppariksi Portti kruununmetsiin olikin kaita luvun polemiikin tulos kruununmetsätorpparius lailliseksi ja 1880-luvun henki uudistilallisten portti kruununmetsiin kapenee Vuoden 1892 asetus uudistiloista siirtää asutusongelman 1900-luvulle

18 4 Perinteinen metsänkäyttö haaskaustako? Kaski Kaski, viljan antaja Kaski ja valtiovalta, metsän puuta vai kasken viljaa? Terva Rahan tulo vai metsän tuho? Metsähallinto tervanpolttoa ohjaamassa kantoja ja uuneja Puu puuna Tuhlaileva kotitarvekäyttö uhkana kruununmetsille Metsätulot elintason nousu vai ylellinen elämä? Haaskaajat ja varkaat Huono hoito ja haaskaus talonpojan tapojako? Metsävarkaat Maan tapa varastaminen Köyhäinavusta keinotteluksi Metsähallinnon käsikauppa köyhäinapuako? Puutavarayhtiöiden maanhankinta kruununmailla keinotteluako? Metsänvartijat puun ja parkin välissä Laiduntaminen kruununmetsissä hyväksi vai pahaksi? Lehmät kilkulat kaulassa kruununmetsiä tallaamassa Kruununmetsien luppopuut ja poron koparat Metsäherrat kritiikin kynsissä Metsäherrapolemiikki Pohjois-Suomessa Toiveikkuudesta herravihaksi Lehdistön yhteentörmäys ruotsinkielisen metsähallinnon kanssa Polemiikki valtakunnan tasolla Tarpeettomat metsäherrat valtiopäivien vakiokiista Kirjailijat ja Valvoja metsähallintoa valvomassa Metsänhoitajat metsähallintoa arvostelemassa Metsäherrat ja metsäherrojen herjaajat tarua ja totta Loppulause Summary Lähdeluettelo

19 1 Tyvestä puuhun 1.1 Metsähallinto ja pohjoissuomalaiset 1800-luvulla tutkimuksen kohteena Tässä tutkimuksessa todella painun metsään vai pitäisikö sanoa jo nyt tutkimuksen hengessä jag drar åt skogen, sillä tutkimuksen kohteina ovat kruununmetsät, ruotsinkielinen metsähallitus virkamiehineen ja pohjoissuomalaiset kruununmetsien käyttäjät 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tutkimuskohde, virkamiesten ja pohjoissuomalaisten kohtaaminen ja kanssakäyminen kruununmetsissä, on moneltakin osin ollut hedelmällinen. Ei pelkästään siksi, että Pohjois-Suomessa vielä nykyäänkin puolet metsäpinta-alasta kuuluu metsähallitukselle 1. Metsähallitus on Pohjois-Suomessa vakiintunut instituutio, jonka päätehtävänä on edelleenkin hallita ja hoitaa valtionmetsiä eli entisiä kruununmetsiä. Jos asiaa selvittää pelkästään historiantutkimuksen näkökulmasta, niin ensimmäisenä törmää siihen, että metsähallinnosta on tehty niukasti historiantutkimusta ja sekin jo kymmeniä vuosia sitten. Toki metsähallituksesta on tehty teoksia, joita voi luonnehtia historioiksi ilman lähdeviitteitä ja tutkimuksellista otetta. Metsähallinnon historiaa ovat tähän asti tutkineet pääasiassa metsätieteilijät. Varsinaiset historioitsijat ovat antaneet metsähallinnon olla enimmäkseen rauhassa. Tutkimustilanne antaa mielenkiintoiset mahdollisuudet tutkimusprosessin lähtökohtien asettamiseen. Itse kohteen ja näkökulman valinta on pitkän ajattelun tulos. Näkökulman merkittävyys on vahvistunut työn edetessä. Metsähallintoa paljon paremmin tunnemme sahateollisuuden ja metsäteollisuuden historiaa laajan taloushistoriallisen tutkimuksen ansiosta. Suomalaiset tietävät hyvin, että yksi kansantaloutemme peruspilareista on metsä. Olemme vakuuttuneita siitä, että Suomi on elänyt ja elää metsästä. Muun teollisuuden todetaan kasvaneen metsäteollisuuden luomalle perustalle. Metsiämme vaalitaan ja hoidetaan lainsäädännön avulla, jotta ne uusiutuvana luonnonvarana turvaisivat tulevaisuudenkin. Lama-aikoina metsätuotteiden viennin huono vetäminen on horjuttanut koko talouselämän perustaa. Metsistä on muotoutunut eräänlainen kollektiivinen yhteishyvä, ja ajatus on iskostunut hyvin suomalaiseen kielenkäyttöön. 1. Ks. esim. STV; Osoitteessa ovat metsähallinnon sivustot.

20 18 Metsäpolitiikasta ja metsistä puhuttaessa käytetään mielellään termiä kansallisomaisuus. Jo 1800-luvulla suomalaisen metsäpolitiikan iskulauseena oli Suomenmaan onni on Suomenmaan metsien nojassa 2. Lause lanseerattiin 1850-luvun lopulla, ja onni tarkoitti nimenomaan nousevan metsäteollisuuden onnea Suomen metsissä. Perinteinen taloushistoriallinen käsitys metsistä onkin metsä kansallisomaisuutenamme, jonka varaan koko taloudellinen hyvinvointimme perustuu. Lausumaa ei enää edes perustella. Metsätalouden ja metsäteollisuuden historia on sitä myöten poikkeuksellisen hyvin tutkittu. Yhtenä esimerkkinä käy Markku Kuisman teos Metsäteollisuuden maa vuodelta Tosin tässä teoksessa ei juurikaan mainita metsähallintoa. Myös Metsäntutkimuslaitos on saanut oman historian, Karl-Erik Michelsenin History on Forest Research of Finland vuodelta Monet metsäyritykset ovat laatineet oman historiateoksensa. Niinpä suomalaisen metsän historiaa, varsinkin taloushistoriaa koskevaa tutkimuskirjallisuutta on runsaasti. Historian ammattilaisten lisäksi metsiemme käytön menneisyydestä ovat olleet kiinnostuneita useat metsätieteilijät. He ovat tuottaneet lukuisia artikkeleita, joita on useissa eri metsätieteen julkaisusarjoissa, kuten Acta Forestalia Fennica, Silva Fennica, Meddelanden för Finska Forstföreningen. Tätä käsillä olevaa työtä ovat enemmänkin ohjanneet oma kysymyksenasettelu ja alkuperäisten lähteitten tiedot kuin nykyinen metsähistoriallinen tutkimuskirjallisuus. Metsähallintoa koskevassa tutkimuksessa todetaan, että metsähallitus on valvonut ja hoitanut Suomen valtionmetsiä 1850-luvulta lähtien ja osallistunut Suomen metsäteollisuuden rakentamiseen. Sen sijaan ulkopuoliset, puhtaasti historiatieteellisen koulutuksen saaneet tutkijat eivät kuitenkaan ole tehneet tutkimusta metsähallinnosta. Metsähallituksen tähänastisten historioiden tekijöinä ovat olleet metsätalouden ja metsätieteiden ammattilaiset. Lisäksi näkökulma näissä historioissa on ollut koko Suomen kattava, joten paikalliset erityispiirteet eivät olekaan päässeet mukaan. Martti Hertzin (aik. Tertti) teos Metsähallitus sekä Erkki Laitakarin Metsähallinnon vuosisataistaival ovat jo suhteellisen vanhoja esityksiä metsähallinnon historiasta. A. Benj. Helanderin Suomen metsätalouden historia vuodelta 1949 on sekin vanhentunut, mutta monessa suhteessa metsähallinnon osalta kattavampi kuin edellä mainitut teokset. Helanderin mukaan metsähallituksen merkittävä panos suomalaisessa metsätaloudessa on kiistämätön. Se tuli metsätalouden viralliseksi lipunkantajaksi, elimeksi, joka oli tarkoitettu ensi sijassa valtion metsäomaisuuden hoitajaksi, mutta jolle vastuu maamme metsien käytöstä yleensä siitä lähtien lankesi. 3 Mitä sitten tiedämme 1800-luvun suomalaisista ja varsinkin pohjoissuomalaisista metsänkäyttäjistä? Mihin kohtaan metsähistoriaa sijoitamme heidät? Asuiko yksityisenkin ihmisen onni Suomenmaan metsissä? Löytyykö tutkimusta ja millaista tutkimusta siitä, miten kansalaiset ovat metsiä käyttäneet? Varsinaisia kattavia tutkimuksia kansan metsänkäytöstä ei ole, mutta jotenkin meidän käsityksemme suomalaisesta metsänkäyttäjästä on vakiintunut. Yhtäällä on ihannoitu korvenraivaaja, joka kaatoi kasken ja laittoi leivän sekaan vielä puolet petäjäistä. Toisaalla on sitten metsää omistanut talonpoika, joka kenk- 2. von Berg 1859 (1988), s. 62. Virallisesti ajatuksen lausui saksalainen metsänhoitaja, vapaaherra Edmund von Berg. Hän tutustui Suomen metsiin kesällä 1858, ja tuloksena olikin myöhemmin ahkerasti siteerattu kirjanen Suomen metsistä. Esimerkiksi Louhi-lehti 21/1896 otsikoi: Metsäntuotteet Oulujärwen wesistön piirissä tärkeä kansallisomaisuus ja keinot sen kohottamiseksi. Samalle vuodelle oli ilmestynyt P. W. Hannikaisen Suomen metsät kansallisomaisuutemme. 3. Helander 1949, s. 24. Lähteiden merkitsemisen puutteellisuus on yhteistä kaikille näille teoksille.

21 19 käsi metsänsä puutavaraliikkeen keinottelijoille ja leivänisille. Äkkiä katsoen tilanne 1800-luvun osalta näyttäisi tältä. Senkin tiedämme, että suomalainen on tottunut turvautumaan metsään, jotta eläisi. Tutkimuskirjallisuudessa puhutaankin perinteisestä metsänkäytöstä, jolloin tarkoitetaan silloista metsätaloutta maatilatalouden haarana. 4 Pohjois-Suomen osalta luonnehdintaa lienee syytä laajentaa. Pohjois-Suomi on aina ollut viljanviljelyn äärialuetta; kato vei kovin usein väestön leivän. Metsä ei niin tehnyt, sillä tervalla ja sahatukilla sai rahaa katovuosinakin. Sahatavaran kysynnän vilkastuessa 1870-luvulla yhä useampi pohjoissuomalainen sai rahaa ja toimeentuloa metsästä. Pohjoissuomalaisenkin onni siis kasvoi Suomenmaan metsissä, vai kasvoiko? Historiantutkimuksessa puhutaankin siitä, että metsäraha alkoi liikkua, mutta juuri muuta ei tiedetäkään. Kun esimerkiksi monessa Pohjois-Suomen kuntahistoriassa todetaan, että metsänmyyntituloja alkoi tulla 1870-luvulla, tieto perustuu yleisteoksiin Suomen taloushistoriasta. Pohjois-Suomen osalta täytyisikin arvioida, miten pitkälle tämän alueen historiantutkimus voi nojata tutkimustuloksiin, jotka ovat päteviä muualla Suomessa. 5 Sen sijaan Pohjois-Suomeen sopii erittäin hyvin käsitys siitä, että metsät olivat luvulla monin paikoin vielä käyttämättömiä ja erityisesti jakamattomia. Isojakohan eteni täällä hitaasti. Metsistä oli tullut vuosisatojen kuluessa kaikille kuuluvaa ei kenenkään maata yhteistä aluetta, jota saattoi kasketa, polttaa tervaksi ja pitää laitumena. Samasta pitäjänmetsästä saatettiin myydä puutavaraa tai ainakin siitä saattoi noutaa tarvepuunsa kenellekään sen kummemmin tiliä tekemättä. Metsän vapaasta käytöstä oli kuitenkin lyhyt matka metsän tuhlaukseen. Suomalaisten metsänkäyttö on jäänyt 1800-luvun historiaan enimmäkseen negatiivisin varauksin. Puhutaankin tuhlaavasta kotitarvekäytöstä. Myös Sakari Topeliuksen Maamme kirjassa esitetty käsitys kansan tuhlaavista metsänkäyttötavoista levisi jo 1800-luvun lopulla laajalti. Kirja säilyi pitkään kansakoulujemme lukemistona, joten sen kautta muokattiin yleisesti käsitystä siitä, miten kansa kohteli metsiä. Teos ilmestyi vuonna 1875 ruotsiksi ja seuraavana vuonna suomeksi. Vuonna 1951 ilmestyi 53. painos, jonka alkulauseessa todetaan Maamme kirjan olleen yhdessä Luonnon kirjan kanssa Suomen lasten mieluista luettavaa ja levinneet lukuisina painoksina. 6 On kuitenkin olemassa toisenlainenkin metsänkäyttäjä 1800-luvulta tätä metsänkäyttäjää Topelius ei mainitse. Sen sijaan metsähallinnon historiasta tehdyt teokset tuntevat hänet. Vuonna 1934 Martti Hertz kirjoitti, kuinka metsähallinnon alkuaikoina oli metsänhoitoviranomaisten yhtämittaa taisteltava luvatonta metsän käyttöä, ei vain metsän haaskausta vaan myös luvatonta kaskeamista, laiduntamista, metsästämistä ja kalastamista vastaan. Hertzin mukaan kansa piti metsää yhteisenä omaisuutena, ja metsäviranomaisten aika meni suurimmaksi osaksi tuon huonon tavan pois kitkemiseen Soininen 1975, s Salo 1993A, s Salo toteaa seuraavasti Sievin kunnan tilanteesta 1800-luvulta: Metsäansioista muuten kuin tervarahojen muodossa ei Sievissä eikä muuallakaan Keski-Pohjanmaalla päästy juuri vielä nauttimaan luvulla ilmestyneissä tutkimuksissa tutkimuksia taloudellisista oloista Suomen maaseuduilla ei juuri mainita metsämyyntituloja elintason kohottajana. 6. Topelius 1951, s Hertz 1938, s. 26. Tätä Martti Hertzin teosta lukivat ennen kaikkea metsäalan ammattilaiset, sillä teos ilmestyi Suomen Metsätieteellisen Seuran julkaisusarjassa. Hertz oli metsätieteilijä, joka kirjoitti myös metsähallinnosta ja metsälainsäädännöstä.

22 20 Tämä metsänkäyttäjä ei kohdellut kaltoin omaa metsäänsä, mutta hän oli silti merkittävä tekijä suomalaisessa metsähistoriassa. Tosin mainintoja näistä metsänkäyttäjistä ei löydy nykyisestä metsähistoriankirjoituksesta. Sen sijaan metsähallinnon historiakirjat mainitsevat heidät ohimennen termeillä haaskaajat ja luvattomat käyttäjät. Keitä tarkoitan? Tarkoitan Pohjois-Suomen kruununmetsiä käyttänyttä ja asuttanutta maalaisväestöä. Temaattisesti rajaus merkitsee myös sitä, että tutkimuskohteeksi nousevat paikallisen väestön lisäksi ne, jotka valvoivat kruununmetsiä eli metsähallinnon virkamiehet. Aihetta ei ole aiemmin lähestytty siitä näkökulmasta, mikä oli metsähallinnon ja Pohjois-Suomen väestön suhde kruununmetsien käyttöön. Lisäksi suhteitten muotoutuminen on vaikeasti hahmotettavissa, joten aikaisempi tutkimuskirjallisuus ei perustutkimusta tehdessään voinut luonnollisestikaan panostaa siihen. Kokonaisuudessaan voi todeta metsiä koskevan tutkimuksen olevan edelleenkin muutoksen alla. Metsäteollisuudella, sahateollisuudella ja metsien hallinnolla on omat historiansa, mutta yksittäisen metsänkäyttäjän historia edelleenkin puuttuu. 8 Tähän asti metsien käytön historiassa on ollut kiinnostavampaa se, että puolella prosentilla maailman metsävaroista ja prosentin kymmenyksillä maailman väestöstä Suomi on kohonnut metsäteollisuuden kiistattomaksi suurvallaksi. 9 Halu päästä suurvallaksi on osittain ohjannut sitä, mitä metsistä ja metsien käytöstä on kirjoitettu. Metsähallinnonkin historiaa on luonnollisesti kirjoitettu tähän asti siten, miten laaja virkamiesten tuottama arkistoaineisto ja ajan henki ovat työtä ohjanneet. Tilanne muuttunee metsien historiantutkimuksen edetessä. Tutkimuskirjallisuuden painottumista suuriin instituutioihin selittää sekin, että laitokset tai yritykset jättävät jälkeensä selkeää lähdeaineistoa. Tähän sen sijaan esimerkiksi yksittäinen tervanpolttaja ei juurikaan pystynyt. Yksittäisen metsänkäyttäjän tai edes metsänomistajan metsänkäytön historiaa on vaikea selvittää, jos ainoa merkki hänen toimistaan on nimi velkakirjassa oululaiselle kauppahuoneelle, sakkotuomio metsävarkaudesta tai kuitti siitä, että hänen lehmistään on maksettu laidunveroa metsähallinnolle. Useimmiten tieto paikallisen väestön metsänkäytöstä täytyy hakea lähteistä, jotka ovat syntyneet rikkomusten, varkauksien tai muun negatiivisen tapahtuman yhteydessä. Ja nämäkään lähteet eivät aina tuo esille motiiveja tai teon taustoja. Myös paikallishistoriallisen tutkimuksen vähäisyys on omalta osaltaan vaikeuttanut työtäni. Pohjois-Suomesta ei ole tehty alueen talous- ja sosiaalihistoriaa 1800-luvulta. Nykyiset paikallishistoriat tai maakuntahistoriat eivät tätä puutetta pysty paikkaamaan. Toisaalta metsähallinnon hoitoalueiden rajat eivät käy lainkaan yksiin pitäjien rajojen kanssa, jolloin jo työekonomian kannalta on ymmärrettävää, että metsähallinnon arkistoja on käytetty vähän mittavissa paikallishistorioissa. Olen rajannut työni maantieteellisesti koskemaan Pohjois-Suomen talonpoikia ja tilattomia 10 ja heidän metsänkäyttöään kruununmetsissä, koska parhaimmillaan yli 90 % metsähallinnon maapinta-alasta sijaitsi Pohjois-Suomessa. Maantieteellisenä alueena Eino Jutikkalan Suomen talonpojan historia edustanee parhaiten yksittäisen metsänkäyttäjän historiaa, mutta teos ei luonnollisestikaan voi käsitellä Pohjois-Suomen erikoispiirteitä. 9. Kuisma 1993, s Ruotsinkielinen 'allmoge' eli suomalaisittain 'rahvas' on se termi, jota hyvin usein käytetään alkuperäisessä lähdeaineistossa kuvaamaan maaseutuväestöä. Suomen kielessä rahvas-sanaan näyttää liittyvän negatiivinen konnotaatio, joten olen käyttänyt niukasti kyseistä sanaa. Toisaalta maalaisväestö-termi tuntuu liiankin neutraalilta, eikä se anna tietoa väestön taloudellisesta tai sosiaalisesta asemasta. Saamelaisen väestön ja metsähallinnon välisiä suhteita ei tutkita tässä.

23 21 luvun Pohjois-Suomi käytännössä tarkoitti silloista Oulun lääniä eli pohjoista ja keskistä Pohjanmaata, Kainuuta ja Lappia. Läänin pinta-ala oli 1800-luvun lopulla annettujen tietojen mukaan 16,6 miljoonaa hehtaaria eli noin 45,7 % Suomen pinta-alasta. Metsämaata läänin alueella oli 8,2 miljoonaa hehtaaria, josta kruunun osuus oli noin 4,5 miljoonaa hehtaaria. Kruununmaita oli yhteensä noin 12,6 miljoonaa hehtaaria eli läänin pinta-alasta noin 75 %. 11 Vuosisadan vaihteessa laaditussa komiteanmietinnössä arveltiin noin 2/3 kruununmaasta olleen viljelykseen sopimatonta. Kaikkiaan kruunun hallussa olleiden viljelysmaiden osuus jäi joka tapauksessa häviävän pieneksi, sillä vuonna 1901 laskettiin kruunun osuuden olleen siitä vain noin 0,22 %. Samaan aikaan yksityisten hallitsemia viljelysmaita yksityisten hallitsemasta kaikesta maa-alasta oli noin 16 %. 12 Oulun lääni jakaantui 1800-luvulla hallinnollisesti kuuteen kihlakuntaan: Lapin, Kemin, Oulun, Kajaanin, Haapajärven ja Salon kihlakuntiin. Läänin kaupunkeja olivat Tornio, Oulu, Raahe, Kajaani ja Kemi. Lääni oli jaettu edelleen 37 nimismiespiiriin, ja vuonna 1865 alueella oli 61 kuntaa. Asukkaita läänissä oli vuonna Vuoteen 1900 mennessä luku oli noussut asukkaaseen. 13 Talousmaantieteellisesti Oulun lääni jakaantui viiteen alueeseen. Pohjois-Pohjanmaan alava rannikkoalue ja Kainuun-Kuusamon vaara-alue muodostivat läänin eteläisimmän osan. Pohjoisimman osan Oulun läänistä muodostivat Tornio-Kemin rannikkoseutu, Peräpohjolan vaaramaa ja Lappi. Niinpä laajaan tutkimusalueeseen kuuluu alueita, joilla on selvästi omia erikoispiirteitä ja oma kehityskulkunsa. Metsähallinnon kannalta tutkimusalue kattaa tuolloisen Oulun läänin ja nykyisten Oulun ja Lapin läänien alueen hoitoalueet. Metsähallituksen nykyisessä organisaatiossa tämä alue on sama kuin nykyiset metsähallinnon metsätalouden hoitoalueryhmittelyn neljä eri aluetta, eli Itä-Lappi, Kainuu, Länsi-Lappi ja Pohjanmaa Komiteanmietintö 1900:5, s Komiteanmietintö 1901:12b, s Komitea s. 131, että kruunun metsämaat tarjoavat varsinkin Perä- Pohjolassa, runsaasti tilaisuutta käyttämään suuriakin maa-aloja tarkoituksenmukaiseen uudisasutukseen maanviljelyksen perusteella. 13. SVT II: Metsähallituksen organisaatiota on uudistettu vuosituhanten vaihteessa. Uusi järjestys astui voimaan Metsätalousalueet jaettiin eri hoitoalueryhmiin. Itä-Lapin hoitoalueita ovat Kemijärvi ja Sodankylä, Kainuuseen kuuluvat Kajaani, Hyrynsalmi, Suomussalmi, Kianta ja Kuhmo. Pohjanmaan alueita ovat Pudasjärvi, Puolanka, Haapajärvi ja Taivalkoski. Länsi-Lappiin kuuluvat Rovaniemi, Ranua, Pello ja Kittilä. Tämän lisäksi Suomi on jaettu virkistyspalvelujen hoitoalueryhmiin ja luonnonsuojelun puistoalueisiin. Metsävaltio 4/92. Metsähallinnon suurin muutos on peräisin vuoden 1994 alusta, jolloin siitä tehtiin asetuksella liikelaitos.