TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAPAPERI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAPAPERI"

Transkriptio

1 LIIKUNTAPOLITIIKKA JA EDUNVALVONTA Jatketaan eduskuntavaali- ja hallitusohjelmavaikuttamista tuomalla esille korkeakoululiikunnan keskeisiä tavoitteita. Nykyisessä hallitusohjelmassa oleva kirjaus Huolehditaan opiskelijaliikunnasta on epämääräisyydestään huolimatta ollut erittäin tärkeä taustavaikuttaja mm. OKM:n liikuntayksikön hankerahojen myöntämisessä korkeakoululiikunnan hankkeisiin. Uskoaksemme opiskelija- ja korkeakoululiikunnan saaminen myös tulevaan hallitusohjelmaan olisi tärkeä asia korkeakoulujen liikuntapalvelujen edelleen kehittämisen kannalta. Liiton hallitusohjelmatavoitteet päätettiin vuonna 2014 ja vuonna 2015 jatketaan vaikuttamista niiden edistämiseksi eduskuntavaaleissa ja hallitusneuvotteluissa. Keväällä osana vaikuttamistyötä järjestetään OLL-Cooper, johon pyritään saamaan osallistujat eduskuntapuolueista sekä tärkeimmistä sidosryhmistä. Tarjotaan tukea ja asiantuntijaosaamista korkeakoulujen liikuntapalvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä paikallisille korkeakoulujen toimijoille. Paikallinen vaikuttamis- ja kehittämistyö on avainasemassa opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksien parantamisessa. OLL tukee paikallistoimijoita tässä työssä tarjoamalla asiantuntija-apua kehityshankkeisiin ja auttamalla esimerkiksi OKM:n hankehauissa. Jatketaan ammattikorkeakouluasetuksen liikuntapalveluosion toteuttamisen tukemista. Ammattikorkeakoulujen toimilupien uudistamisen yhteydessä muokattiin myös ammattikorkeakouluasetusta mm. siten, että ammattikorkeakouluilta edellytetään opiskelijapalvelujen kunnollista järjestämistä (ml. liikuntapalvelut). Nyt kun ammattikorkeakoulut toimivat uudistetun toimiluvan varassa, on järkevää jatkaa vaikuttamista toimilupahakemuksissa olleiden liikuntakirjausten toteuttamiseksi. Vähemmän liikkuvien opiskelijoiden tukeminen: Seurataan opiskeluterveydenhuollon ja korkeakoulujen liikuntapalvelujen välisen palveluketjun toteutumista, siirtäen painopistettä ketjun toteuttamiseen myös ammattikorkeakoulujen puolelle. Korkeakoululiikunnan ja opiskeluterveydenhuollon välinen systemaattinen yhteistyö on toimiva tapa vähemmän liikkuvien opiskelijoiden saavuttamiseksi ja heidän liikuntansa tukemiseksi. Palveluketjua (ja sen osana liikunnan mini-interventiota) on tähän asti rakennettu pääasiassa YTHS:n kanssa, seuraavaksi olisi mielekästä siirtää työn painopistettä ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollon suuntaan. 1 / 6

2 Sovitaan OKM:n (sekä liikunta- että korkeakouluyksikkö) kanssa korkeakoululiikuntaa koskevien hanketukien kehittämisen toimenpiteistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämillä terveyttä edistävän liikunnan hanketuilla korkeakoululiikunnan kehittämiseksi on jo tähänkin asti saatu merkittäviä edistysaskeleita useilla paikkakunnilla. Jatkossa olisi kuitenkin tärkeää saada hanketukien hakijat ja heidän hankkeensa keskustelemaan mielekkäistä sisällöistä vielä aiempaa systemaattisemmin. Lisäksi OKM:n korkeakouluyksikkö ja liikuntayksikkö tulisi saada yhteistyöhön parhaiden hankkeiden aikaansaamiseksi. Liikunnallisen elämäntavan edistämisen OKM-hanke OLL:lla on perinteisesti jatkuvasti käynnissä vähintään yksi terveyttä edistävän liikunnan -hanke (muuttuu ensi vuonna Liikunnallisen elämäntavan edistämis-hankkeeksi OKM:n hankehaun uudistuessa). Hankkeella on merkittävä rooli OLL:n rahoituksessa. Nykyinen hanke (Liikuntatuutorointi & korkeakoululiikunnan ja opiskeluterveydenhuollon välinen palveluketju - kahden toimivaksi osoittautuneen terveysliikuntamallin levitys ) päättyy tähän vuoteen, joten ensi vuodelle haetaan uutta hanketta. Toimintasuunnitelman 2014 mukaisesti uutta hanketta on käsitelty jäsenistöä osallistaen sektoritapaamisessa 2/2014 sekä avoimella kommenttikierroksella. Kommenttien perusteella suosituimmaksi aiheeksi hankkeelle nousi yhdenvertaisuus korkeakoululiikunnassa. Toivomuksena oli hanke, joka parantaisi tilannetta niin opiskelijoiden välillä korkeakouluittain kuin myös korkeakoulujen välillä, sillä liikuntapalvelujen taso vaihtelee huomattavasti. Uuden hankkeen tavoitteena onkin saada yhä useampi opiskelija korkeakoululiikunnan piiriin kehittämällä palvelujen saavutettavuutta. Hankkeella pyritään myös vastaamaan OKM:n ja STM:n Muutosta liikkeellä! Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan -linjauksiin. Hankkeesta on tarkoitus tehdä kolmevuotinen. Hanketta valmistellaan tarkemmin syyskuussa 2014, joten sen tarkat ensi vuotta koskevat toimenpiteet eivät ehtineet lausuntokierrokselle. Hankehakemuksen dl on KOULUTUKSET JA JÄSENPALVELUT Tuetaan liikuntatuutoroinnin paikallisia järjestäjiä tarjoamalla koulutus- ja kehittämistukea. Liikuntatuutorointia on kehitetty viime vuosina OKM:n hanketuella. Hankkeen päätyttyä toiminta siirtyy osaksi OLL:n palvelutoimintaa: OLL auttaa edelleen korkeakouluissa liikuntatuutorointia järjestäviä tahoja kehittämään liikuntatuutorointia ja tarjoaa tarvittaessa myös koulutusapua. Järjestetään kolme liikunnan sektoritapaamista opiskelija- ja ylioppilaskuntien liikuntatoimijoille. OLL järjestää jäsenjärjestöilleen sekä jäsenjärjestöjen jäsenille liikunnan sektoritapaamisia, joissa käsitellään ajankohtaisia asioita korkeakoululiikunnasta ja jaetaan hyviä käytänteitä. Tapaamiset toimivat myös OLL:n ohjaustilaisuuksina. 2 / 6

3 Koordinoidaan korkeakoulujen liikuntatoimien verkostoa ja avustetaan kaksi kertaa vuodessa järjestettävän liikuntatoimien verkostotapaamisen suunnittelussa ja toteutuksessa. Opiskelijoiden Liikuntaliitto koordinoi korkeakoulujen liikuntatyöntekijöiden verkostoa ja toimii korkeakoulujen liikuntatoimien valiokunnan valmistelijana. Verkoston tarkoituksena on jakaa tietotaitoa korkeakoululiikunnan ammattilaisten kesken ja sitä kautta kehittää suomalaista korkeakoululiikuntaa ja opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksia. Verkosto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ja OLL avustaa paikallisia järjestäjiä verkostotapaamisen suunnittelussa. Lisätietoja: Tuetaan jäsenten järjestämiä liikuntatapahtumia myöntämällä niihin musiikintoisto-oikeudet ja tapaturmavakuutukset sekä jakamalla oppaita. Opiskelijoiden Liikuntaliitto myöntää jäsenten liikuntatapahtumiin- ja lajikokeiluihin Teosto- ja Gramex-musiikintoisto-oikeudet sekä tapaturmavakuutuksen. OLL jakaa liikuntatapahtuman järjestämistä tukevaa tietoa intranet:ssa ja viestintäkanavien kautta. Järjestetään koulutus opiskelijoiden SM-kisojen järjestäjille. Koulutuksen tarkoituksena on käydä läpi vuonna 2014 uudistetut OSM-säännöt sekä jakaa tietoa liikuntatapahtuman järjestämiseen liittyvistä teemoista. Tuetaan opiskelijaurheiluseuroja niiden toiminnan kehittämisessä. Kannustetaan opiskelijoita vapaaehtoiseen opiskelijaurheiluseuratoimintaan Vuoden Liekehtijäpalkinnolla. Jaetaan opiskelijaurheiluseuroille suunnattua materiaalia ja opastetaan OKM:n seuratuen hakemisessa. LIIKUNTATAPAHTUMAT Koordinoidaan Opiskelijoiden SM-kisoja ja kasvatetaan naisten osallistujamäärää opiskelijoiden SM-kisoissa. Sisällytetään vammaisurheilulajeja OSM kisakalenteriin. Otetaan uudet OSM säännöt käyttöön. Opiskelijoiden SM-kisojen osallistujista (2014) vain noin 17% on naisia. Opiskelijoiden SMkisajärjestäjäkoulutukseen osallistuu vuosittain noin 30 henkilöä, joista naisia on 1-2. Opiskelijoiden Liikuntaliitto kannustaa kisojen järjestäjiä kasvattamaan naisten osallistujamäärää kisoissaan myöntämällä palkkion niille kisojen järjestäjille, jotka edistävät sukupuolten välistä tasaarvoa. Palkkio myönnetään takautuvasti niille kisojen järjestäjille, joiden kisoissa naisia ja miehiä on molempia vähintään 40% ja sukupuolten välistä tasa-arvoa edistetään myös muilla keinoin (esim. tuomareiden palkkaamisessa, kisojen organisaation kokoonpanossa jne.). OLL neuvottelee Vammaisliikunta- ja urheilu ry:n, keskeisten lajiliittojen ja yhdistysten kanssa vammaisurheilulajien sisällyttämiseksi OSM-kisakalenteriin. OLL selvittää mahdollisuutta lisätä paralajeja OSM-kisakalenteriin (parauinti, parapöytätennis ja paratriathlon) vuoden 2015 aikana. 3 / 6

4 Tällä myös valmistaudutaan vuoden 2016 EUSA Games -kisoihin, joissa on ensimmäistä kertaa paralajeja: uinti ja pöytätennis. OLL on yhdessä OSM-työryhmän kanssa uudistanut opiskelijoiden SM-kisojen säännöt, jotka otetaan käyttöön vuonna Ilmoitetaan suomalaiset osallistujat opiskelijoiden EM -kisoihin ja tiedotetaan jäsenjärjestöille Liettuan opiskelijaurheiluliiton järjestämistä SELL -kisoista. Opiskelijoiden SM-kisojen kilpasarjan voittajat lunastavat edustusoikeuden seuraavan vuoden opiskelijoiden EM-kisoihin. Kisoihin voivat osallistua vuotiaat korkeakouluopiskelijat. OLL välittää tietoa potentiaalisille osallistujille ja ilmoittaa osallistujat OEM-kisoihin (tehtävä on valtuutettu kansalliselle opiskelijaliikuntaliitoille). Seuraavat OEM-kisat järjestetään vuonna 2015: Opiskelijoiden Liikuntaliitto toimii Baltian maiden sisarjärjestöjen kanssa yhteistyössä, koordinoimalla SELL-kisat vuorovuosina kaikille korkeakouluopiskelijoille maasta, tasosta tai iästä riippumatta. Vuonna 2015 on Liettuan sisarliiton vuoro järjestää SELL-kisat, joista OLL tiedottaa jäsenilleen. Kannustetaan opiskelijoita osallistumaan EuroGames 2016-kisoihin. Tiedotetaan kisoista. Pyritään neuvottelemaan opiskelijahintaiset osallistumismaksut. Euro Games järjestetään Helsingissä Pride-viikon aikaan. Kisat ovat Euroopan suurin urheilutapahtuma seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Kisat järjestetään Hot Ry:n toimesta. Ilmoittautuminen avataan jo alkuvuonna Kisoihin odotetaan 3000 osallistujaa kymmeneen eri lajiin ja ne sisältävät kulttuuritapahtumia. OLL kannustaa jäsenistöään osallistumaan Euro Games 2016 kilpailuihin urheilijoina sekä vapaaehtoistoimijoina. OLL tiedottaa kisoista ja pyrkii neuvottelemaan edullisempaa osallistumismahdollisuutta kisoihin opiskelijoille. OPISKELIJAHUIPPU-URHEILU Huolehditaan opiskelijahuippu-urheilun operatiivisen toimivallan sujuvasta siirrosta Olympiakomitealle. OLL luo yhdessä Olympiakomitean kanssa yhteistyömallin, jolla varmistetaan siirron sujuvuus, organisaatioiden välinen tiedonkulku sekä OLL:n mahdollisuus seurata opiskelijahuippu-urheilun käytännön toteutusta Olympiakomitean alaisuudessa. OLL informoi kaikkia sidosryhmiä ja yhteistyötahoja muutoksesta ja sen vaikutuksista. 4 / 6

5 Tammi-helmikuun vaihteessa järjestetään talviuniversiadit, jotka on jaettu Slovakian ja Espanjan kesken. Etelä-Korean Gwangju isännöi kesäuniversiadeja heinäkuun alussa. OLL varmistaa, että suomalaisilla opiskelijaurheilijoilla on normaalit edellytykset osallistua vuoden 2015 universiadeihin opiskelijahuippu-urheilun operatiivisen toimivallan siirrosta riippumatta. JÄRJESTÖTOIMINTA JA VIESTINTÄ Tehdään yhteistyötä Valon ja muiden liikuntaa edistävien järjestöjen kanssa Liikkujan polku -verkoston työn edistämiseksi. OLL on Valon jäsen, ja pyrkii edistämään Valossa strategiansa mukaisia linjauksia. Valon ja liikuntaa edistävien järjestöjen kesken on perustettu Liikkujan polku -verkosto vuonna Verkoston tarkoituksena on edistää liikunnallista elämäntapaa Suomessa, kaikissa ikäryhmissä. Verkostossa tuodaan yhteen liikunnan edistämisen toimijat, ja tehdään edunvalvontaa liikunnallisen elämäntavan resurssien ja olosuhteiden turvaamiseksi. Lisäksi verkostossa etsitään yhteistyömuotoja järjestöjen välillä, esimerkiksi tapahtumien, kampanjoiden, eri toimintamallien ja tutkimustiedon hankinnan osalta. OLL edistää verkostossa korkeakoululiikunnan asemaa Suomessa. Jatketaan viestinnän kehittämistä vuonna 2014 luodun viestintästrategian ja -suunnitelman mukaisesti. OLL uudisti viestintäänsä vuonna 2014 viestintäkonsultin avulla. Prosessin aikana uudistettiin OLL:n viestintäsuunnitelma ja -strategia, luotiin viestinnän vuosikello ja tehtiin toimiston arkea koskevia ratkaisuja viestinnän näkökulmasta. Vuonna 2015 prosessia jatketaan viemällä uudet rutiinit toimiston arkeen. Kansainvälisessä edunvalvontatyössä painotetaan matalan kynnyksen liikunnan merkitystä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Pyritään kattavaan suomalaisten edustukseen kattojärjestö FISU:n hallituksessa ja komiteoissa näiden asioiden edistämiseksi. Kansainvälisessä toiminnassa pyritään edistämään suomalaisen opiskelijaliikunnan arvoja liiton strategian ja liikuntapoliittisen linjapaperin mukaisesti. OLL edistää vahvasti matalan kynnyksen liikuntaa ja nostaa erityisesti esille liikuntatuutoroinnin ja liikunnan mini-intervention konsepteja kansainvälisissä katto-organisaatioissa (EUSA ja FISU). OLL:n tulee olla edelläkävijä kansainvälisessä keskustelussa sukupuolten välisen tasa-arvon sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen osallistumismahdollisuuksien edistämisessä. Vuonna 2015 FISU:lle valitaan uusi hallitus ja komiteoiden jäsenet. Varmistamalla suomalainen edustus FISU:n hallituksessa sekä tasa-arvo- ja opiskelijakomiteoissa saadaan edellämainittuja arvoja edistettyä parhaiten ja johdonmukaisimmin. HALLINTO / 6

6 Luodaan liitolle strategia vuosille Strategian tarkoituksena on määrittää liiton toiminnan suuntaviivat seuraaville viidelle vuodelle. Strategiaprosessista tehdään jäsenistöä osallistava, ja siihen käytetään tarvittaessa liiton ulkopuolisia asiantuntijoita. 6 / 6

TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAPAPERI

TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAPAPERI OLL:N LIITTOKOUS,... 0 0 (Muutokset lausuntokierrosmateriaaliin näkyvät punaisella värillä.) LIIKUNTAPOLITIIKKA JA -EDUNVALVONTA Kaikissa liikuntapolitiikan toimenpiteissä hyödynnetään Korkeakoululiikunnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Palvelut

TOIMINTASUUNNITELMA Palvelut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Palvelut 1 Varmistetaan jäsenetujen ja liikunnallisten etutapahtumien jatkuminen olemassa olevien kumppaneiden kanssa Tehdään lista jäsenjärjestöille olemassa olevista jäseneduista

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 MISSIO Edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria 1 ja hyvinvointia. VISIO Opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi.

Lisätiedot

VASTAUKSIA LAUSUNNOISSA ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN JA KOMMENTTEIHIN

VASTAUKSIA LAUSUNNOISSA ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN JA KOMMENTTEIHIN 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 ESITETTYIHIN KYSYMYKSIIN JA KOMMENTTEIHIN YLEISIÄ: Miksei tosua ole jaettu pysyvään toimintaan

Lisätiedot

TALOUSARVION TAUSTAMATERIAALI

TALOUSARVION TAUSTAMATERIAALI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 (Muutokset lausuntokierrosmateriaaliin näkyvät punaisella värillä.) YLEISTÄ Tässä dokumentissa on kuvattuna

Lisätiedot

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA 1 OLL:N 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 MISSIO Edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria 1 ja hyvinvointia. VISIO Opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi.

Lisätiedot

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 YLEISTÄ... 1 Talousarvion uudistus... 1 Talouden sopeuttamistoimet... 2 Opiskelijahuippu-urheilun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAPAPERI

TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAPAPERI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 LIIKUNTAPOLITIIKKA JA EDUNVALVONTA Uusi toiminta: Tuetaan opiskelija- ja ylioppilaskuntia

Lisätiedot

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA 1 OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN 2019 TAUSTAPAPERI

TOIMINTASUUNNITELMAN 2019 TAUSTAPAPERI TOIMINTASUUNNITELMAN 2019 TAUSTAPAPERI 1.1. Liikuntapolitiikka ja edunvalvonta Uutta toimintaa: Jatketaan eduskuntavaali- ja hallitusohjelmavaikuttamista OLL:n hallitusohjelmatavoitteiden ja vaikuttamissuunnitelman

Lisätiedot

Yliopistoliikunta. Järjestökoulutus 11.2.2014

Yliopistoliikunta. Järjestökoulutus 11.2.2014 Yliopistoliikunta Järjestökoulutus 11.2.2014 Esittelykierros Mistä ainejärjestöstä / kerhosta tulet? Missä tehtävässä / roolissa toimit? Mitä odotat koulutukselta? Mitä odotat yliopistoliikunnalta tänä

Lisätiedot

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 YLEISTÄ... 1 Talousarvion uudistus... 2 Talouden sopeuttamistoimet... 2 Opiskelijahuippu-urheilun siirto

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...

Lisätiedot

TERVETULOA OLL:N SEKTORITAPAAMISEEN 2/13

TERVETULOA OLL:N SEKTORITAPAAMISEEN 2/13 TERVETULOA OLL:N SEKTORITAPAAMISEEN 2/13 1 OLL:N AJANKOHTAISIA ASIOITA Sektoritapaaminen 2/2013 2 AJANKOHTAISTA PALVELUISSA Sektoritapaaminen 2013 3 OSM-KISAT Huhtikuussa järjestettyihin OSM -kisoihin

Lisätiedot

Tässä dokumentissa on kuvattuna Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) talouden perustekijöitä, riskejä ja vuoden 2018 talouden erityispiirteitä.

Tässä dokumentissa on kuvattuna Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) talouden perustekijöitä, riskejä ja vuoden 2018 talouden erityispiirteitä. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 1) Yleistä Tässä dokumentissa on kuvattuna Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) talouden perustekijöitä, riskejä ja

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 4.10.2013 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokouksen ennakkomateriaaleista Jyväskylän

Lisätiedot

Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista

Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Lausunto Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) 18.10.2010 Lausunto Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokousmateriaalien ennakkomateriaaleista Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta lausuu Opiskelijoiden

Lisätiedot

RT-ohjekortin nimi ei aukea lukijalle. RT-kortin painopisteenä tulisi olla jo olemassa olevat tilat.

RT-ohjekortin nimi ei aukea lukijalle. RT-kortin painopisteenä tulisi olla jo olemassa olevat tilat. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 VASTAUKSIA LAUSUNNOISSA NOUSSEISIIN KYSYMYKSIIN TOIMINTASUUNNITELMA 1) Liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

Hallituksen kertomus toiminnasta

Hallituksen kertomus toiminnasta 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Hallituksen kertomus toiminnasta 2015 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58

Lisätiedot

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 YLEISTÄ Tässä dokumentissa on kuvattuna OLL:n talouden perustekijöitä, riskejä ja vuoden 2016 talouden erityispiirteitä.

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KERTOMUS TOIMINNASTA 1.1.-30.9.2014

HALLITUKSEN KERTOMUS TOIMINNASTA 1.1.-30.9.2014 HALLITUKSEN KERTOMUS TOIMINNASTA 1.1.-30.9.2014 1 / 17 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 ESIPUHE OLL:n vuosi 2014 on ollut historiallinen. Juhlimme helmikuussa

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 7.12.2016 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

LIIKUNTAPOLIITTINEN OHJELMA 2011 2013

LIIKUNTAPOLIITTINEN OHJELMA 2011 2013 LIIKUNTAPOLIITTINEN OHJELMA 2011 2013 Lyhenteet OKM ARENE UNIFI EUSA FISU SLU SLU-alueet VAU OK Otus SAMOK SYL OTH YTHS THL OSM -kilpailut OEM OMM SELL-kisat Opetus- ja kulttuuriministeriö Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/ Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00

Tulot Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0, ,00 Muut tulot 0,00 0,00 0,00 0,00 0, ,00 Talousarvio 2019 Huom. versio B 24.8.2018 Varsinainen toiminta Liikuntapolitiikka ja edunvalvonta Talousarvio 2019 Talousarvio 2018 Tilinpäätös 2017 Avustukset 0,00 0,00 6 000,00 Muut tulot 0,00 0,00 6

Lisätiedot

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset Ulla Silventoinen, Liikuntatoimen ylitarkastaja, PSAVI 28.9.2017 1 Valtionavustukset liikunnan tukemiseen Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustukset Kehittämisavustukset:

Lisätiedot

Toimintakerto- mus LIITTOKOKOUS, 12. 13.11.2015 ASIAKIRJA 6 TOIMINTAKERTOMUS 2014

Toimintakerto- mus LIITTOKOKOUS, 12. 13.11.2015 ASIAKIRJA 6 TOIMINTAKERTOMUS 2014 LIITTOKOKOUS, 12. 13.11.2015 ASIAKIRJA 6 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Toimintakerto- 2014 mus OLL:n toiminta tammikuusta joulukuuhun liikuntapolitiikan ja edunvalvonnan, koulutusten ja jäsenetujen, liikuntatapahtumien,

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON LIIKUNTAPOLIITTINEN LINJAPAPERI

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON LIIKUNTAPOLIITTINEN LINJAPAPERI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON Opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisuuden

Lisätiedot

Tässä dokumentissa on kuvattuna Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) talouden perustekijöitä, riskejä ja vuoden 2019 talouden erityispiirteitä.

Tässä dokumentissa on kuvattuna Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) talouden perustekijöitä, riskejä ja vuoden 2019 talouden erityispiirteitä. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 TALOUSARVION TAUSTAPAPERI Yleistä Tässä dokumentissa on kuvattuna Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) talouden perustekijöitä,

Lisätiedot

Toimintakertomus LIITTOKOKOUS, ASIAKIRJA 6 TOIMINTAKERTOMUS 2015

Toimintakertomus LIITTOKOKOUS, ASIAKIRJA 6 TOIMINTAKERTOMUS 2015 LIITTOKOKOUS, 3.-4.11.2016 ASIAKIRJA 6 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Toimintakertomus 2015 OLL:n toiminta tammikuusta joulukuuhun liikuntapolitiikan ja edunvalvonnan, koulutusten ja jäsenetujen, liikuntatapahtumien,

Lisätiedot

Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) kiittää Opiskelijoiden liikuntaliittoa (OLL) mahdollisuudesta lausua liittokokousmateriaaleista.

Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) kiittää Opiskelijoiden liikuntaliittoa (OLL) mahdollisuudesta lausua liittokokousmateriaaleista. Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) kiittää Opiskelijoiden liikuntaliittoa (OLL) mahdollisuudesta lausua liittokokousmateriaaleista. Yleistä Kiitämme myös OLL:n asiantuntevaa hallitusta ja henkilöstöä,

Lisätiedot

1) Korkeakouluyhteisö edistää suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti opiskelija- ja korkeakoululiikuntaa sekä fyysistä aktiivisuutta korkeakouluissa

1) Korkeakouluyhteisö edistää suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti opiskelija- ja korkeakoululiikuntaa sekä fyysistä aktiivisuutta korkeakouluissa 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON Opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisuuden

Lisätiedot

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI

TALOUSARVION TAUSTAPAPERI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 1) Yleistä Tässä dokumentissa on kuvattuna Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) talouden perustekijöitä, riskejä ja

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille. toimijoille #YhdessäEnemmän. #suomivaikuttaa #kvurheilu

Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille. toimijoille #YhdessäEnemmän. #suomivaikuttaa #kvurheilu Verkostotapaaminen urheilun kansainvälisille toimijoille #YhdessäEnemmän 3.10.20171 Kaupungit OKM Tapahtumajärjestäjät Urheilun ja liikunnan asiantuntijat Hallitukset Komiteat Lajien ja järjestöjen tapahtuma

Lisätiedot

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA

SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015 TAVOITTEENA terveyden kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden lisääminen suositusten mukaiselle tasolle Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita,

Lisätiedot

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia Yhteinen työstö Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia STARTTI Yhteinen työstö Yhteinen ääni puuttuu? Urheiluyhteisön yhteiset linjaukset ja tavoitteet kansainväliseen vaikuttamiseen? Tavoittelemme

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Liikuntapolitiikka ja -edunvalvonta

Liikuntapolitiikka ja -edunvalvonta 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 Liikuntapolitiikka ja -edunvalvonta Valmistaudutaan eduskuntavaaleihin liikuntapoliittisen

Lisätiedot

OLL:N STRATEGIAN 2016-2020 TAUSTAPAPERI

OLL:N STRATEGIAN 2016-2020 TAUSTAPAPERI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 YLEISTÄ Opiskelijoiden Liikuntaliiton uuden strategian työstäminen vuosille 2016 2020 aloitettiin heti vuoden 2015

Lisätiedot

VASTAUKSIA LAUSUNNOISSA NOUSEISIIN KYSYMYKSIIN

VASTAUKSIA LAUSUNNOISSA NOUSEISIIN KYSYMYKSIIN 1 2 3 Tässä dokumentissa on vastattu jäsenten lausunnoissa nostamiin liittokokousmateriaaleja koskeviin kysymyksiin. 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia

Lisätiedot

LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO. Esittelydiat

LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO. Esittelydiat LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO Esittelydiat Oletko koskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Voisiko tekemisiä yhdistää ja saada isompia tuloksia aikaiseksi? Kohderyhmä tiedossa, kanavat kunnossa Keneltä löytyisi

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Numerot otsikoiden edessä tarkoitaa prioriteettiä 1 = tärkeä, 2 = melko tärkeä Edunvalvonta 1 Luodaan METKAlle poliittinen ohjelma

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke Anna Karlsson varhaiskasvatuspalveluiden esimies 4.10.2016 Salo lukuina: Asukkaita 53 656 Kunnallisia päiväkoteja ~40 ja niissä hoitopaikkoja 2233 Perhepäivähoitajia

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Seuratuki 2013 haku ja arviointi

Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki vuonna 2013 Valtiontalouden tarkastusviraston raportti (VTV 14/2012) OKM jakaa seuratuen eli vastaa koko prosessista Tuen suuruus 3 850 000 euroa (kasvu 2 350

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija Erityisliikunta OKM/VLN vuonna 2015- Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 SAATE YDINTOIMINTA-ALUEMALLIIN 1 Jäke-ryhmän toimeksiantona on ollut määrittää OLL:n ydintoiminta-alueet.

Lisätiedot

Tervetuloa liikuntatuutorointikoulutukseen! Helsinki

Tervetuloa liikuntatuutorointikoulutukseen! Helsinki Tervetuloa liikuntatuutorointikoulutukseen! Helsinki 26.11.2012 OHJELMA 10:00 Tervetuloa ja esittäytymiset 10:30 Missä mennään? Liikuntatuutoroinnin tila eri paikkakunnilla asiantuntija Hanna Laakso, Opiskelijoiden

Lisätiedot

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2014 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Sisällys Teemavuosi 2014 Tavoite 1: Nollataan talous

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA

Lisätiedot

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta. Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Liikunnan palveluketju ja liikuntaneuvonta Kokkola 30.1.2015 Sari Kivimäki Kenttäpäällikkö Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Palveluketju liikkumaan ja kohta aktiivisempaa elämäntapaa Liikuntaneuvonta osaksi

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta. Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

JA SUOSITUKSET. Jussi Ansala Korkeakoululiikunnan asiantuntijatyöryhmän sihteeri 30.5.2011, YTHS-koulutus, Helsinki

JA SUOSITUKSET. Jussi Ansala Korkeakoululiikunnan asiantuntijatyöryhmän sihteeri 30.5.2011, YTHS-koulutus, Helsinki KORKEAKOULULIIKUNNAN VISIO 2020 JA SUOSITUKSET Jussi Ansala Korkeakoululiikunnan asiantuntijatyöryhmän sihteeri 30.5.2011, YTHS-koulutus, Helsinki 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Vähän suositusten taustaa Suositusten

Lisätiedot

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö

Lisätiedot

Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä

Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä Liikunnan edistämisen kenttä Liikuntamahdollisuudet LIIKKUJA Liikuntamahdollisuudet Vapaaehtoistoiminta KUNTIEN LIIKUNTATOIMI Edellytykset paikallisella

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013 Hallitusvastaava Hanna Huumonen hanna.huumonen@hallitus.jyy.fi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Liikuntatoiminta JYYssä Liikuntavastaavan tehtävät

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Ammatilliset opettajat AO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Ammatilliset opettajat AO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Johdanto OAJ:n toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet koko järjestön toiminnalle vuosiksi 2019-2020 Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen

Lisätiedot

Opiskelijoiden liikuntaliiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton ohjausmuistio

Opiskelijoiden liikuntaliiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton ohjausmuistio 1 2 3 4 5 6 7 8 Opiskelijoiden liikuntaliiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton ohjausmuistio Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata lyhyesti Opiskelijoiden liikuntaliiton eli OLL:n ja Suomen ylioppilaskuntien

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA SUOMALAISESSA KORKEAKOULULIIKUNNASSA. Jussi Ansala Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry , Opiskeluterveyspäivät, Oulu

AJANKOHTAISTA SUOMALAISESSA KORKEAKOULULIIKUNNASSA. Jussi Ansala Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry , Opiskeluterveyspäivät, Oulu AJANKOHTAISTA SUOMALAISESSA KORKEAKOULULIIKUNNASSA Jussi Ansala Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry 15.11.2011, Opiskeluterveyspäivät, Oulu 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Korkeakoululiikunta valtionhallinnon ohjelmissa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

opiskeluaikana kimmokkeen elinikäiseen liikunnan harrastamiseen, ei nykyisellä tietämyksellä pystytä arvioimaan.

opiskeluaikana kimmokkeen elinikäiseen liikunnan harrastamiseen, ei nykyisellä tietämyksellä pystytä arvioimaan. OLL:n strategian 2010-2015 arviointi 1. YLEISTÄ Strategiakauden 2010-2015 arviointi ei ole täysin ongelmatonta, koska strategiaan ei ole liitetty seurattavia mittareita eikä tavoitteita. Lisäksi monet

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Muokkaa perustyylejä naps.

Muokkaa perustyylejä naps. VOIMANOSTO 2022 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia Syyskokous 21.10.2017 Suomen Voimanostoliitto ry Finlands Styrkelyftförbundet rf Finnish Powerlifting Federation Asiakirjan Voimanosto 2022

Lisätiedot

PIIRIKIRJE 2015 toukokuu

PIIRIKIRJE 2015 toukokuu puh. 0500 316 904 e mail: www.tul lappi.fi PIIRIKIRJE 2015 toukokuu SISÄLTÖ: piiriorganisaatio esitykset piirijaostoihin esitykset piirin toimintaryhmiin kuvaukset jaostojen ja toimintaryhmien tehtävistä

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot