Kreivilän kansakoulun historiaa. Yksityisten perustama ja kunnalle lahjoittama. MYRSKYLÄN KREIVILÄN (GREFNÄSIN) KANSAKOULUN HISTORIA AJALTA

Transkriptio

1 Huom. Tämä Internetissä julkaistava teksti noudattelee alkuperäistä lähes kirjaimellisesti. Painoym. virheitä ei ole juurikaan korjattu. Alkuperäinen historiikki on säilytettävänä Myrskylän kunnan arkistossa. Kreivilän kansakoulun historiaa. Yksityisten perustama ja kunnalle lahjoittama. Koonneet: Opettajat, V. Koskinen ja T. Urhola johtokunnan pöytäkirjojen, johtokunnan jäsenten ja kyläläisten kertomana. Kuvin varustettu. MYRSKYLÄN KREIVILÄN (GREFNÄSIN) KANSAKOULUN HISTORIA AJALTA Harvalla kansakoululla maassamme on 20 vuoden olemassaoloaikana takanaan sellainen historia kuin Myrskylän Kreivilän (Grefnäs in) koululla. Sen historia niin elävästi kuvastaa millaisessa asemassa olemaan ja toimimaan suomalaiset koulut joutuivat kaksikielisillä ja varsinkin ruotsalaisenemmistöisissä kunnissa. Myrskylä ei tähän aikaan ollut enää enemmistöltään ruotsinkielinen väestönsä, mutta maanomistussuhteissa se oli. Suurtilat, kuten Myrskylän kartano, olivat ruotsalaisten omistajien hallussa. Vanhan kunnallislain mukaan oli asiain ratkaisuvalta kunnassa vain manttaalinomistajilla ja äänimäärä manttaalin mukaan. Näin ollen siis Myrskylässä ruotsalaiset päättivät kunnan asiat. Yhdeksännentoista vuosisadan toinen ja kolmas vuosikymmen Myrskylässä, kuten yleensä maassamme, oli kielitaisteluiden aikaa. Ja koska ruotsalaiset lehdet aiheetta kirjoittelivat ruotsalaissorrosta, olkoon tämä historia osoittamassa kutka tässä maassa sortivat ja ketä sorrettiin ja erikoisesti missä asioissa. Vihtori Peltonen ja Uusimaa. Yhdeksännentoista vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla oli suuri osa Suomea jo herännyt henkisesti ja kielellisesti, mutta Uusimaa vielä nukkui. Tarvittiin voimakas persoona, joka sen sai hereille. Herättäjä astuikin esiin oikeaan aikaan. Hän oli Vihtori Peltonen kirjailijanimeltä Linnankoski. Hän astui esiin ikään kuin huutavan äänenä korvessa, kynällä ja sanoin. Nukkuva Uudenmaan suomalainen väestö heräsi. Se tähyili ja huomasi olevansa muusta Suomesta jäljessä. Tästä johtui tarmokas innostus pyrkiä mukaan. Tämä herätys ja kansallisen innostuksen aikaansaannos oli Vihtori Peltosen ja hänen toimittamansa Uusimaa-lehden ansio.

2 Uusimaa levisi ympäri Uuttamaata ja sen vaikutteet alkoivat pian näkyä. Se sai hereille myöskin Myrskylän syrjäkylän Kreivilän ja Liljendahlin Umpalan kylän vauraimmat suomalaiset maanviljelijät. Kreivilän ja Umpalan (Michelspiltom) kylän asukkaat olivat kauppayhteydessä Loviisan kanssa ja joutuivat sitä tietä suomalaisuuden harrastuspiiriin. Loviisassa olivat suomalaiset yhdyssiteekseen perustaneet Kansallisseuran. Loviisan kansallisseura oli syntynyt Uusimaan ja Peltosen vaikutuksesta. Sen innokas puheenjohtaja oli sinne Orimattilasta siirtynyt kauppias E. Valtimo (Vilén). Loviisalaisten vaikutuksesta syntyi Liljendahlin kansallisseuran haaraosasto. Nämä seurat olivat vilkkaassa yhteistoiminnassa. Huviretkiä, iltamia ja vieläpä arpajaiset pantiin toimeen. Vielä nytkin kai ovat kirkkaina muistossa Peisalassa pidetyt arpajaiset, jotka todella olivat Itä-Uudenmaan suomalaisilla juhla lippuineen, puheineen ja soittoineen. Silloin pieni poikanen, nyt jo vanhus, joka tuntee paikkakunnan olot ja on siellä kasvanut nuoruusvuotensa mainitsi, että ei ole Umpalan (Michelspiltomin) kylässä sen jälkeen sen tapaisia juhlia ollut eikä eletty niin virkeätä ja innostunutta toiminnan aikaa suomalaisuuden merkeissä. Kun on johtajia, niin on toimintaa, kun tehdään työtä niin on tuloksia. Näidenkin seurojen työn tuloksena oli Loviisan tämän seuran kannattama ja ylläpitämä yksityinen suomalainen kansakoulu ja Umpalassa 3v:tta toimiva suomalainen kiertokoulu. Loviisassa toimineella koululla olisi oma historiansa. Mutta koska se ei kuulu nyt kyseessä olevan koulun historiaan, ei enempää siitä. Sen sijaan Liljendahlin Umpalassa toiminut koulu ei voi jäädä sivuutetuksi maininnalta, sillä sen olemassaolo, vaikka vaan 3 vuotta, ei jäänyt jälkeä jättämättä kouluajatuksille. Liljendahlin koko kunnassa ei ollut suomalaista koulua. Kirkkoherra Tyyskän antaman todistuksen perusteella oli 30 suomalaista kouluikäistä lasta. Kun ei ottanut kuuleviin korviinsa suomalaisen koulun aikaansaamista kuntaa. Tämän johdosta yksityisten suomalaisten harrastuksesta ja kannattamana perustettiin Myrskylän rajalle Umpalaan koulu. Pääasiassa sitä kannattivat talolliset J. Peisala, O. Pakkala, ja Jossaksen talon omistaja. Koulu toimi J. Peisalan omistamassa Kuhlmanin vanhassa ränstyneessä talorakennuksessa, joka sijaitsi kosken äyräällä Umpalan ja Kreivilän rajalla. Tässä erään henkilön kuvaus koulusta. Vanha harmaa talo, jossa oli iso vanhanaikaisella takalla varustettu muuri, pienet kuusiruutuiset akkunat, porstuakamari (opettajalle), josta oli yksi akkuna koskelle päin. Rakennuksen kolmas huone, niinkutsuttu sali, oli vuosikymmeniä sitten ollut asuttavassa kunnossa, nyt kaikenlaisen talous- ja maanviljelyskaluston säilytyspaikka. Porstua, nykyisin kutsuttu eteinen, oli varustettu jonkinlaisilla lautaovilla. Ulkoinen näkö oli alakuloinen, mutta sisällä oli tunnelma kotoinen ja lämmin. Takkavalkean räiskyessä istuivat oppilaat, joita oli 30, toiset pulpeteissa ja toiset pitkien pöytien ympärillä. Oppilaat olivat hyvin eri-ikäisiä ja erilaisella kehitystasolla. Niin ja opettaja, Peltosen (Linnankoski) aateystäviä, Vilkku Joukahainen. Nuori fennomaani, parraton nulikka, ei paljon vastusta, kuten silloin Borgå Bladet kirjoitti, kun Joukahainen saapui paikkakunnalle. Hän kokosi Umpalan ja Kreivilän suomalaiset iltaisin koululle. Takkavalkean ääressä harjoiteltiin kansanlauluja, joita ei edes alkuakaan tunnettu, puhettakaan laulujen osaamisesta. Opettajan kirjavarastosta luettiin väliin ja vieläpä harjoitettiin näytelmiä sekä leikittiin. Joukahainen oli kyvykäs ja reipas mies. Hän pystyi käyttämään myös kynää. Uusimaassa saatiin usein lukea hänen kirjoituksiansa. Tästä kaikesta oli seurauksena suomalaisten luottamus ja ruotsalaisten (johtavien, ei varsinaisen talonpoikaiston) ällistys ja asemansa menetyksen pelko. Joukahainen oli opettajana vain vuoden ja lähti jatkamaan opiskeluaan, suomalaisille suruksi, mutta ruotsalaisille suoden pienen sielun rauhan.

3 Joukahaisen jälkeen tuli opettajaksi naisopettaja Olga Koponen. Hän ei vaikuttanut ulospäin, mutta koulutyö sai paljon hyvää aikaan. Koulu pysyi suomalaisten kokoontumispaikkana. Kirjasto perustettiin, lukuiltoja ja pikku juhlia pidettiin. Koululla kokoontui kuin ensimmäinen seurakunta, jossa oli yksi sydän ja yksi sielu. Siellä oli isäntä renkinsä ja muonamiehensä kanssa sekä emännät piikoineen. Koponen oli opettajana 2 vuotta. Koulu lakkasi, varojen puute kai syynä. Oppilaita olisi kyllä ollut siihen kolmeenkymmeneen. Opetus jäi taasen vanhempien varaan. (Ruotsalaisilla oli kyllä koulu.) Kaikki suomalaiset sivistysharrastukset lakkasivat, joten se virkeä henkinen elämä oli siis ollut koulun ja opettajain ansiota. Surua ja huolta koulun lakkaaminen herätti kaikissa suomalaisissa. Erikoisen turvattomiksi jäivät varattomat tilattomat vanhemmat, joilla oli lapsia. Varakkaammat maanviljelijät lähettivät lapsensa ulkokuntiin kouluun. Nämä kaksi naapurikylää Umpala (Michelspiltom) ja Kreivilä, joista ensin mainittu kuului Liljendahlin kuntaan ja jälkimmäinen Mörskomin (nykyään suomalainen nimi Myrskylä) kuntaan, olivat aivan ilman koulua ennemmin mainitun koulun lakattua Suomalaisen väestön koulun kaipuu tuli kuitenkin aina elävämmäksi sitä mukaa kuin muualla nähtiin suomalaisia kouluja sekakielisille seuduille saatavan. Suomalaiset eivät saaneet ääntänsä kuuluviin yllämainituissa ruotsalaisvoittoisissa kunnan elimissä varsinkaan, kun suurin osa heistä oli tilatonta väestöä vailla kunnallista sanontaoikeutta. Oli siis ryhdyttävä koulua perustamaan omatoimisesti. Olihan saatu tietoon, että on perustettu yksityisiä, ei kunnan kouluja. Näissä ajatuksissa olivat usein kokoontuneet keskustelemaan Liljendahlin puolella asuvat maanviljelijä Pakkala ja Peisala sekä Myrskylän puolella asuva maanviljelijä Toivo Urhonen. Nämä edellämainitut maanviljelijät olivat kauppatuttavia Loviisan Kansallisseuran puheenjohtajan Valtimon (Vilén) kanssa ja siellä oli koulu- ja suomalaisuusasioista pohdittu kunnes asia kypsyi. Otto Pakkala ja J. Peisala saapuivat maanviljelijä Toivo Urhosen luo kevättalvella 1907 kouluasiasta ja sen perustamisesta neuvottelemaan. Urhosella oli juuri valmistunut 6 huonetta käsittävä asuinrakennus. Muuta mahdollisuutta kouluhuoneiston saantiin ei ollut kuin että hän luovuttaa koululle huoneuston. Sääli oli antaa uusia valmiissa kunnossa olevia huoneita, mutta kun oli kysymyksessä asian eteenpäin vienti, jota oli vuosikausia pohdittu, hän päätti antaa huoneuston 3 vuodeksi. Vuokrasta ei ollut tietoa, itse hän joutui Pakkalan ja Peisalan kanssa vastaamaan koulun kannatuksesta, sillä avustuksista ei ollut varmuutta. Näin oli huoneustokysymys saatu onnelliseen ratkaisuun. Huoneustokysymyksen ratkaisusta saatettiin tieto Loviisaan E. Valtimolle, joka taas puolestaan ilmoitti päätöksestä Suomalaisen Kansakoulun Ystäville Helsinkiin, sillä SKYst. olivat pääasiallisia ulkopuolisia koulun kannattajia. Kalustoasia tuli ratkaistuksi Loviisan Kansallisseuran avustuksella. L.K.seura oli saanut kaupungin ottamaan ylläpitämänsä kansakoulun haltuunsa. Nyt L.K.seura kokouksessaan toukokuun 27 p:nä 1907 lahjakirjalla lahjoitti koulun kaluston Kreivilän koululle. Lahjoitus käsitti urkuharmoonin, pulpetit 30 oppilaalle, jonkun verran poikien käsityövälineitä ym. Asia oli järjestyksessä niin äkkiä, että eivät itse koulun perustajat osanneet uskoa, muilla ei ollut edes aavistusta. Vasta hämmästyttiin kun Pakkalan, Peisalan ja Urhosen ajoivat koulukalustoa Michelspiltomin asemalta Urhosen uuteen taloon syyskuussa Kreivilän ja Umpalan vanhemmat odottivat päivää, jolloin lapset voisivat alkaa koulumatkansa. Ruotsalaisella taholla eri piireissä oli asennoituminen erilainen. Varsinainen ruotsalainen talonpoikais- enemmän kuin työläisväestökään eivät erikoisemmin osoittaneet vastenmielisyyttään koulua kohtaan. Ruotsalainen lehdistö heissä vaikutti jonkun verran epäilyä ja arkailua, sillä se leimasi suomalaisten koulujen

4 perustamisen ruotsalaisseudulle vaaraksi jopa sorroksi ruotsalaisia kohtaan tässä maassa. Toisin oli asianlaita paikallisten kiihkoruotsalaisten, jotka olivat saaneet kasvatuksen ruotsalaisissa, ehkäpä oikein oppikouluissa joku päässyt jonkun askeleen astumaan y.op. Nämä lukumäärältään oli luettavissa 2-3 paikkakunnalla. Ilman heitä olisikin asia saanut jatkua rauhassa ja sovussa. Olihan ruotsalaisilla koulunsa, miksi ei suomalaisilla. Mitään suomalaistamis- ja valtapyrkimyksiä suomalaisilla ei ollut. Heille oli rakas äidinkielensä, jolla he tahtoivat lapsensa kasvattaa. Syyskuun puolivälissä saapui Toivo Urhoselle kirjelmä Kansakoulun Ystäviltä, että on ilmoitettava koulun alkavan 26.pnä syyskuuta. Tuntui vähän epävarmalta ilmoittaa koulun alkaminen, sillä eihän ollut opettajasta mitään tietoa. Mutta koulun alkamispäivänä saapuu Michelspiltomin asemalta nuori mies keppi kädessä ja paltto käsivarrella kysellen, missä on suomalainen koulu. Ja löytyihän se lopuksi, vaikka ikään kuin huhujen mukaan. Saapuva opettaja oli Matti Rekola, Kansakoulun Ystävien lähettämä. Tehtävästään ja siitä millaiselle paikkakunnalle kouluun ja oloihin hän joutuu, oli hän tietoinen. Oli siis ryhdyttävä heti toimiin pyörittämään kynää, laatimaan koulun perustamiskirjat lain säätämään järjestykseen, sillä mitään ei ollut perustavilla ukoilla pantu kirjoihin pykäliksi. Olivathan asiat heille siksi outoja, mitäs niitä kaikkia. Oli totuttu suusanallisesti asiat sopimaan ja muistamaan. Ensimmäinen tehtävä oli pitää piirin kokous. Se oli 29.pnä syyskuuta. Kokouksen osanottajamäärä oli runsas. Joku työläinen arveli, että onkohan heilläkin oikeus saapua kokoukseen. Eihän ennen ollut heitä kutsuttu. Lapsia kouluun kylä on, jopa 3 yhtä aikaa. Kokouksessa selvisi usealla vasta koko koulutouhu. Koululla ei ollut johtokuntaa ja se oli valittava ensin. Siihen tulivat puheenjohtajaksi Toivo Urhonen, varapuheenjohtajaksi Salomon Koivuniemi, rahastonhoitajaksi Otto Pakkala, muiksi jäseniksi J. Peisala, J.W. Hagström, E. Kyttälä, Toivo Urhola ja H.M. Rekola, joka toimi johtokunnan kirjurina. Otettiin kannatussitoumus. Maanviljelijä Pakkala, Peisala, Koivuniemi ja Urhonen sitoutuivat vastaamaan kaikista muista menoista paitsi opettajan palkasta, joka oli varmassa toivossa saada valtiolta. Päätettiin anoa avustusta Kansakoulun Ystäviltä ja Etelä- Suomalaiselta ylioppilasosakunnalta. Vieläpä keskusteltiin jo oman talon saannista. Aikanaan sitten opettaja lähetti opetussuunnitelman tarkastajalle, jona oli silloin Aminoff. Täältä palasi opetussuunnitelma hyväksyttynä, mutta ilmoittaen ettei ole tietoinen puheenalaisen koulun olemassaolostakaan ja pyytää johtokunnalta lähempiä tietoja sen perustamisesta, toimialueesta, sijoituksesta, opettajien palkkauksesta, valtionavun hakemisesta j.n.e. Opettajain haku ja vaalipaperit oli myös lähetettävä viran järjestykseen saattamista varten. Ennenkuin kaikki koulun perustamis-, opettajan vaali- ja valtionavun asiapaperit oli saatu kuntoon, kului aikaa kevätlukukausi melkein loppuun. Ensimmäinen valtionapukirjelmä on annettu toukokuun 26.pnä 1908 kestäen 5 vuotta Koulun toivottiin ja uskottiin pian joutuvan kunnan haltuun kun oppilasmäärä oli lähes 40. Pitihän Myrskylän kunta ruotsalaista koulua kirkonkylällä 6-7 oppilaalle. Ei tunnettu vielä maailmaa. Toisilla tuli suuremmat oikeudet kuin toisilla. Toivo Urhonen, johtokunnan puheenjohtajana, jätti Myrskylän kuntakokouksen puheenjohtajalle anomuksen, että kunta ottaisi koulun huoltaakseen, koska se nyt on toiminnassa. Asia oli esillä kuntakokouksessa Asiaa seuraamassa kokouksessa olivat Urhonen ja opett. Rekola. Koska Rekolalla ei olisi ollut puhevaltaa, hän etukäteen sai puheenjohtajalta siihen luvan. Kokous alkoi ja viimein kouluasia otettiin esille. Kokouksessa oli paljon miehiä. Keskustelu asiasta alkoi

5 niin vuolaana, että asian esittäjille ei tahtonut jäädä sananvuoroa. Ainoatakaan puheenvuoroa ei käytetty koulun kannatuksen puolesta. Erikoisesti huomioivat anoja pitäjän kanttorin kiihkeän hyökkäyksen se anojia kohtaan, joka leimasi heidät kielikukkoilijoiksi, jotka olivat tulleet pitäjän rauhaa häiritsemään. Hän ehdotti kiellettäväksi puheoikeuden ja ajettavaksi ulos. Hän muka tietää, sellaiselle koululle ei tule tarkastaja rukoilemallakaan. Vaikka edelläesitetyt väitteet kumottiin, tuli päätös hylkäävä. Tästä kuntakokouksen päätöksestä ei masennuttu. Tultiin havaitsemaan, millainen ilma vallitsee kunnan kokouksissa. Tehtiin uudelleen anomus kunnalle. Pyydettiin, että kunta antaisi koululle avustusta oppilasta kohti samassa suhteessa kuin oppilas tulee maksamaan kunnan kouluissa. Myrskylän kunnan Kreivilän kylän ruotsalaiset lapset kävivät koulua Liljendahlin puolella ja Myrskylän kunta suoritti heistä maksun Liljendahlin kunnalle. Katsottiin, että oli melkein pakko antaa avustusta Kreivilän suomalaiselle koululle. Ehdolla, että koulu on laillinen kansakoulu, päätettiin kustakin talollisen lapsesta maksaa 12 mk ja työläisen lapsesta 8 mk vuodessa. Omituinen ja halpamainen päätös. Mutta siksi tällainen, sillä suurin osa oppilaista oli työläisten lapsia ja jouduttiin koulua avustamaan mahdollisimman vähän. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että kunnan muut koulut tulivat maksamaan 50 mk oppilasta kohti, ja ruotsalaiset ainakin kirkonkylän koulussa 100 mk oppilasta kohti. Peisala jätti myöskin Liljendahlin kunnalle avustusanomuksen. Se sai samanlaisen ratkaisun. Ohjeena Myrskylän kunnan päätös. Saatiinhan näin vajaa 400 mk vuodessa kunnilta yhteensä. Kreivilän koulun asian esilläolo kuntakokouksessa avasi sentään joidenkin omantunnon ja silmät havaitsemaan sen sorron ja vääryyden, mitä suomalaiset, varsinkin kouluasioissa saivat osakseen. Mutta suurin osa suomalaisia nukkui ja katseli asioita välinpitämättömänä. Ja taasen ne, jotka suomalaisista osasivat ruotsia, jota ei kukaan kuitenkaan ruotsiksi lukenut, olivat kaikissa asioissa ruotsalaisiakin pahimpia suomalaisuuden vastustajia. Niin oli silloin, samoin nyt. Vanha laulu heillä: Turhaa kiihkoilua, suomalaisuus edistyy, vaikka hiljemmin. Edelläesitetyn yhteydessä emme saa unohtaa Kankkilasta olevaa maanviljelijää Jäppilää. Hän tunsi kunnan asiat ja hänen ansiostaan Kankkilan ja Pakilan suomalaiset saivat koulun, sillä sinne oli tarkoitus rakentaa vain yksinomaan ruotsalaisille koulu. Jäppilän antamia neuvoja käytettiin hyväksi. Hänen pitkät kirjelmänsä sisälsivät asiallisia opastuksia. Emme unohda myöskään koulun ystävänä kirkkoherra Hypeniä. Tässä mainittuna kuntalaisten kannattava joukko. koulun alkuaikoina. Kunnan ulkopuoleltakin saatiin kannatusta. Kansakoulun Ystävät lupasivat 400 mk vuotuisen avustuksen ja valtio ylimääräistä avustusta 400 mk kolmen vuoden aikana. Näin oli taattu koulun olemassaolo viiden vuoden ajaksi vuoteen Tämän viiden vuoden aikana ennätti tapahtua paljon. Kuten jo alussa mainittiin, piiriläisten kokouksessa haaveiltiin omaa koulutaloa ja koulua kunnan haltuun. Ensiksimainittu toteutui. Toinen raukesi kuten kuntakokouksen päätös osoitti. Oman talon saanti sai äkkipikaisen toteutumisen. Johtokunnan jäsen Koivuniemi oli myynyt omistamansa Antmarkuksen talon Otto Vainiolle. Tämä talo sijaitsi keskellä Kreivilän kylää. Pidettyään noin ½ vuotta taloa hän tarjosi sitä myytäväksi. Saadakseen paremman hinnan siitä hän päätti myydä sen palstoina. Niinpä hän sitten johtokunnankokouksessa 12 pnä toukokuuta 1908 leikillään tarjosi tilan asuinrakennusta tontteineen johtokunnalle kouluksi. Paikka oli mitäparhain ja huoneusto tyydyttävä. Johtokunta tämän kuultuaan tarttui heti asiaan. Kysyttiin hintaa, joksi myyjä ilmoitti 3500 mk. (Vuoden 1953 rahanarvon mukaan 1, mk.) Mutta mistä rahat ja kuka ottaa vastuulleen tällaisen summan. Johtokunnalla oli menoja kyllin selviytyäkseen koulun ylläpidosta. Tällaista tilaisuutta ei auttanut laskea käsistään, sillä se oli tullut nyt koulun olemassaolon salliaisen tuomana. Tehtiin diplomaattinen ratkaisu. Toivo Urhonen osti talon. Kauppakirjat tehtiin heti. Rahaa ukoilla ei ollut paljon kenelläkään mukana, joten Urhonen maksoi käsirahana 20 mk. Muu kauppasumma oli

6 maksettava 6 kk kuluttua. Samanaikaisesti tehtiin toiset kauppakirjat, jolla Toivo Urhonen myy ostamansa talon johtokunnalle. Kauppasumma oli sama 3500 mk, kauppaehdolla, että johtokunta suorittaa kauppasumman, milloin sillä varoja on. (Siihen kului 15 vuotta). Kauppasumman saannin vakuudeksi johtokunta antoi Toivo Urhoselle lahjakirjan ja saamansa maa-alueen, jolla kyseessä oleva kouluksi aiottu rakennus sijaitsi. Kylässä oli isojako ja pelättiin, että saatetaan vaatia sanottu rakennus pois alueelta. Mutta kun on kyseessä lahjoitusmaa ja vielä koulutontiksi ei siirtoa voida tehdä. Koulun hinnan vastuu jäi siis Toivo Urhoselle. J. Peisala puolestaan rahoitti Toivo Urhosen, jolla sillä erää ei ollut talletettu niin suuria pääomia. Oli oikeaan aikaan ja nopeudella toimittu. Seuraavana päivänä olisikin ollut myöhäistä. Tieto kaupasta levisi kylälle, ja se otettiin vastaan suomalaisten piireissä iloiten. Olihan saatu koulu keskelle kylää. Koulun vastustajat, ruotsalaiset tyrmistyivät. Kauppa oli saatava estetyksi. Vainiolle, talon myyjälle, tarjottiin nyt paljon enemmän ja ehdotettiin, että Vainio purkaisi kaupan. Vainio ehdottikin purkua, mutta siihen ei suostuttu. Kauppa oli pitävä. Omaan taloon koulu pääsi vasta elokuun 1. pnä Opettaja kyllä asui siellä jo lukuvuonna Asiasta, joka ei läheisesti koske koulua, mutta välillisesti kerrottakoon. Tilan maille ei ilmaantunut ostajaa, joka olisi sen kokonaisena ostanut, siksi Vainio tarjosi palstoina. Kylän ruotsalaiset (yrittivät) saada palstoille ruotsinkielisiä ostajia. Tulihan niitä katsojia aina Pohjanmaan ruotsalaisseudulta asti. Mutta eivät mieltyneet jäämään. Yritettiinpä saada ruotsalainen kulttuurisäätiö ostamaan tila ja jakamaan ruotsalaisille, mutta ei sekään uskaltanut ostaa tilaa. Yllä esitetyllä tavalla oli tarkoitus kylän asujamiston ruotsalaistuttaminen. Ilmaantui sitten kymmenmiehinen porukka, joista yksi ainoa ruotsalainen, jotka ostivat tilan ja jakoivat sen kymmeneen osaa. Koululle lahjoitettu tontti oli yhdestoista. Koululla oli nyt siis oma talo. Mutta mistä rahat, nykyisen arvon mukaan 1, mk. Ensi innostuksen ohi mentyä alkoi ostajaa hirvittää vastuu. Johtokunta ei rahan hankkimisesta huolehtinut se sai jäädä opettajan, Urhosen ja hänen poikansa Toivo Urholan huoleksi. Mutta ei lannistuttu. Päätettiin turvautua koko kansan apuun. Hankittiin keräyslupa ja painatettiin 500 keräyslistaa. Listojen otsakkeisiin painatettiin lyhyt selostus koulun vaikeuksista. Listoja lähetettiin kaikille tunnetuille suomalaisille henkilöille ja lopuksi kun vaan osoite saatiin. Odotettiin. Tuli rahaa, mutta puolet tyhjiäkin listoja. Tulos kaikkiaan 986:25. Kiitollisia siitäkin oltiin. Tuli ¼ velkaa maksetuksi. Suomessa on vähän henkilöitä, jotka ymmärtävät n.s. kielitaistelun. Oli rohkaisevaa ja herättävää lukea monet säestykset, jotka saapuivat keräyslistojen mukana kerääjille ja koulun kannattajille. Koulutyö jatkui, mutta opettaja M. Rekola sai virkaloman syyskuussa 1908 ja sai oikeuden pitää viransijaista. Viransijaisuutta hoiti sitten vuoteen 1911 Laila Horsma. Tähän mennessä loppui valtionavun saanti, oli kulunut loppuun 5-vuotiskausi, miksi valtionapua oli pyydetty. Koulun jatkamista tuumimaan kokoontui johtokunta tammik. 10. pnä Huomioitiin, että koulun kannattajain rivit olivat harventuneet. Koivuniemi oli poissa paikkakunnalta ja Pakkala vetäytynyt syrjään. Tuntui ikävältä, jos pitäisi koulu lopettaa. Urhosella ja Peisalalla ei ollut kouluun pantavia lapsia. Oppilaita koulussa oli neljättäkymmentä. Näiden vanhemmat usein olivat suuriperheisiä työläisiä. Oli kyllä edellä kerrottuja palstojen viljelijöitä, mutta eivät olleet halukkaita sitoutumaan avustamaan enemmän muodossa kuin toisessa. Lapsia heiltäkin oli koulussa. Lopuksi kumminkin tuli päätös, että koulua on jatkettava vielä viis vuotta ja anottava valtionapua. Urhonen ja Peisala menivät vastuuseen koulun ylläpidosta. Muodon vuoksi oli muitakin nimiä anomuksen alla. Tämä rauhoitti taasen vanhempia, joilla oli lapsia.

7 Valtionapu saatiin taasen 5 vuodeksi, eli vuoteen 1916 asti. Tämä viisivuotiskausi oli koulutyössä rauhallista aikaa. Koulu toimi omassa talossa, jossa huoneusto oli suhteellisen hyvä, luokka joka oli suuruudeltaan 7 x 8 m oli miellyttävä ja valoisa. Opettajalla oli asuntona talonpoikaissali ja porstuakamari. Mutta taistelu, jonka tarkoituksena oli koulun lopettaminen ja pois siirtäminen, siirtyi nyt käräjätupaan ja virastoihin. Lakitupaan jouduttiin 4 kertaa, ensi kerran helmikuun 16 pnä Lain mukaan johtokunnan tuli kahden vuoden kuluessa kaupanteosta tai lahjakirjan saannista lohkaistuttaa palsta eroon. Tätä lainparagraffia ei johtokunta ollut tarkalleen huomioonottanut. Kolmannella kerralla pääsi erottamisaika ylittymään jonkun ajan ja sitä paitsi maaherran viraston kautta anottu maamittari ei suorittanut erotusta, vaan syytä ilmoittamatta poistui toimituksesta. Kokoukseen olivat saapuneet juuri koulun vastustajat. He saivat lohkaisuun esteen. Käräjillä oli anottava lohkaisuajan pidennystä. Talon osakkaille ilmoitettiin, mistä oli kysymys. Sinne oli saapunut paitsi johtokunnan puolesta eräs tilallisista. Hän puolestaan myönsi ettei ole erottamisajan jatkamista vastaan, mutta ei toisten osakasten puolesta. Asia lykkääntyi, tahdottiin kaikkia tilan osakkaita kuulla. Asia oli lakituvassa uudelleen lokak. 2. pnä Tilaisuudessa olivat läsnä kaikki talon osakkaat. Olivatpa ottaneet tuomari Tulikouran asiaansa ajamaan. Heillä oli aavistus siitä, että nyt onkin mahdollisuus saada tuo koulun tonttimaa. Juttu jäi käräjäpäivän viimeiseksi. Miehet lähtivät pois ja katsoivat, että heidän asiamiehensä kyllä yksinkin ajaa asian oikeudessa. Ja kyllä tuomari Tulikoura, jonka nimi tulkoon kunnialla säilymään koulun historiassa, ajoi asian oikeuteen. Lohkomisajan pidennys myönnettiin. Toiset nimet löytyvät arkistossa säilytettävissä oikeuden pöytäkirjoissa. Vaarallinen salakari oli sivuutettu tällä kertaa. Lopullinen lohkaisu saatiin aikaan vasta Maamittarin jaossa oli tehty vielä hyökkäys tonttia vastaan. Asiassa pääsi apuun opettaja T. Urhola selittäen maamittarille, mistä oli kysymys. Hän hoiti asian niin, että huolimatta tontin siirtopyynnöstä se jäi siihen koululle. Jo asian valvojan kunniaksi kysymättä lohkaisuanojalta pani tontille nimen Toivola. Kylässä oli nyt suomalainen kansakoulu ja että se oli tarpeen. Ruotsalaisella tahollakin, lukuun ottamatta 1-2, alettiin siihen mukautua. Koulu, kun oli keskellä kylää, oli kaikenlaisten hyvien harrastusten tyyssija. Saivatpa vielä siellä pitää kokouksiansa ruotsalaisetkin. Tämän toisen viisivuotiskauden aikana tuli koulutalon velka kuitatuksi. Se oli suuri taloudellinen helpotus. Mistä saaduilla varoilla ja miten? Hyvin lyhyesti sanottuna: Toivo Urhola viljeli johtokunnalta velan takaukseksi saamaansa koulun tonttia. Hän ilman työpalkkiota muokkasi, kylvi siemenellään ja pui väkineen viljat. Saatu vilja ja pahnat myytiin. Näillä tuloilla kuitattiin velka Toivo Urhoselle. Toisin sanoen Toivo Urhonen kuittasi saatavansa omilla varoillaan. Tämä oli tapahtunut kenenkään siitä suuremmin tietämättä. Suuresti tästä iloitsi itse Toivo Urhonen, sillä hän oli ollut monessa vaarassa menettää kouluun kiinnittämänsä varat. Tältä kohdin koulun olemassaolo oli varmistunut. Mutta toinen viisivuotiskausi loppui. Valtionapu lakkasi, ellei pyyntöä uudisteta. Tästä päättämään kokoontui johtokunta 16.pnä kesäkuuta. Johtokunnan jäsenet alkoivat vanhentua. Johtokunta kokoonpanoltaan, lukuunottamatta jotakin jäsentä, oli sama kuin koulua perustettaessa. Kylästä olivat poissiirtyneet J. Peisala ja Toivo Urhola, mutta olivat silti kuuluneet johtokuntaan.

8 Kuten koulun kannatuksen 5-vuotissopimusta laadittaessa oli sovittu, oli taloudellinen vastuu Toivo Urhosen yksin kannettava. Ei tarvitse luetella mitä koulun ylläpitäminen vaatii, vaikka se olisi kuinka vaatimatonta, sen tietävät kunnallismiehet. Opettajien palkka tuli valtiolta ja lisäavustusta saatiin Kansakoulujen Ystäviltä. Suurin kustannus oli puut ja valo sekä oppilaille lainaksi oppikirjat ja muut koulutarpeet ilmaiseksi. Lisäksi oli kouluhuoneissa aina korjattavaa. Puut noin 25 m3 toi Toivo Urhonen metsästään sekä hakkuutti ne. Ulkoa päin saatavilla avustuksilla oli peitettävä muut menot. Mainittava on, että kunnat kun huomasivat, että koulu todella nyt seisoo, olivat jo vuoden ajan antaneet avustusta 100 mk oppilasta kohti. (Korjattu päätös 12 mk ja 8 mk) Ja vieläpä opettaja kannattajilta saamastaan palkasta käytti koulun menoihin osan. Koulun kannattajista ja perustajista tuntui vähän oudolta se seikka, että kylään asettuneet pienviljelijät eivät ottaneet osaa koulun kannatukseen, vaikka heidän lapsensa juuri koulua tarvitsivat. Johtokuntalaisilla, jotka olivat koulun perustajia, ei ollut enää kouluunpantavia lapsia. Pientilalliset kyllä myönsivät koulun välttämättömän tarpeen. He vetosivat siihen, että kunnan on ylläpidettävä koulu. Mutta kunta ei ottanut koulun ylläpitoa ja pakottavaa lakia ei siihen ollut. (1924). Oli harkitsematonta olla itsepäinen omaksi vahingokseen. Arveluttavaksi kävi koulun jatkuminen, sillä viimenkin kannattaja Toivo Urhonen oli tullut vanhaksi ja aikoi vetäytyä syrjään. Koulu näytti olevan loppumaisillaan. Ikävältä tuntui, ikävimmältä raskaimman kuorman kantaneesta. Olihan tämä koulu kokonaisen elämäntyön, loppumattoman vaivan ja huolen tähden rakkaaksi käynyt. Voisiko sen antaa loppua. Olihan se kuin valotorni kylän kauneimmalla töyryllä, koti joka kokosi lietensä ympärille paikkakunnan suomalaiset. Yksin päätti Toivo Urhonen ottaa vastuun seuraavaksi viisivuotiskaudeksi vuoteen Muodon vuoksi keskinäisen sopimuksen mukaan allekirjoittajina olivat Urhosen mukana koulua perustamassa olleet. Ja niin taas oli turvattuna taloudellinen puoli ja koulun toiminta jatkui viisi vuotta. Jatkui koulutyö, mutta ei koulun olemassaolo ulkoisilta vaaroilta. Kylän eroittaminen Myrskylästä ja liittäminen Liljendahliin oli herännyt koulun kaatajien mielissä. Asioita seuranneen tiedossahan on, että vapaussodan 1917 päätyttyä ruotsalaiset vaativat, että on muodostettava oma ruotsalaissuomi. Sitävarten asetettiin Tulenheimon komitea jakoa tekemään. Ruotsalaisten taholta (Back ym.) ehdotettiin myös Kreivilä erotettavaksi ja liitettäväksi ruotsalaissuomeen. Anomuksen perustelut olivat kaikki muunnettua totuutta, mm. että kylä on suurimmalta osalta ruotsinkielinen, suomalaista koulua ei ole (se oli) ym. Anomus oli tehty kaikessa hiljaisuudessa. Tästä kuitenkin sai tiedon opettaja Toivo Urhola, joka oli opettajana kirkonkylän koulussa. Pelastaakseen kotikylänsä joutumasta ruotsalaissuomeen, laati hän selostuksen kylän asukkaista liittäen mukaan kirkkoherranviraton virallisen väestöluettelon sekä todistuksen siitä, että kylässä oli suomalainen kansakoulu, mutta ei ruotsalaista. Katsoen ruotsalaisten erotusanomuksen erheelliseksi ja nojautuen opett. T. Urholan erotusta vastustavaan lausuntoon, komitean päätökseksi tuli, että kylää ei erotettu Myrskylästä.(Suunnitelma ruotsalaissuomen perustamisesta raukesi kokonaisuudessaan.) Aika oli aika rauhallista koulutyön suhteen. Koulua siistittiin sisältä. Rakennettiin ulkorakennus, vaikkakin vaatimaton. Kaivo laitettiin sementtirenkain. Sekä piiriläiset että opettaja olivat saavutuksesta iloisia. Usein siellä kylän nuoriso kokoontui laulu- ja lukuiltoihin opettajan johdolla. Toisen viisivuotiskauden astui voimaan oppivelvollisuuslaki. Tämän nojalla katsottiin voitavan pakottaa kunta ottamaan vastaan Kreivilän koulu. Ja olisi luullut mielihyvin sen tekevän,

9 varsinkin kun sitä tarjottiin lahjana. (Sen arvovuoden 1929 rahan arvon mukaan oli mk.) Tammikuun 3. pnä 1922 kokoontuivat koulun perustajat, jotka samalla olivat johtokunnan jäseniä, päättämään koulun jatkamisesta, sillä elokuun 1.pnä 1923 päättyi anottu valtionapu. Kokouksessa päätettiin ehdot, millä koulun omaisuus 1,2 ha tontti, vanha talorakennus koulukalustoineen, joista mainittakoon hyvä urkuharmooni, oppilaspulpetit 30 oppilaalle sekä kaikki muut kouluvälineet kuvastoineen, lahjoitetaan Myrskylän kunnalle elokuun 1 pstä Lahjakirja teettämään lakimiehellä ja jättämään lahjakirja kunnanvaltuustolle valtuutettiin opettaja Toivo Urhola. Lahjatarjous oli esillä valtuustossa. Olisi luullut, että tällainen tarjous olisi ollut edes kiitoksen arvoinen. (T.U. ei sano muistavansa, että puheenjohtaja olisi kiittänyt) päinvastoin, asiasta syntyi pitkä keskustelu. Koulun pahin vastustaja (Back) asettui jyrkästi vastustamaan lahjan vastaanottoa, ei ainakaan lahjakirjan ehdoilla, sillä nimen omaan oli ehto, että lahjoitus on säilytettävä suomalaisena kouluna. Ja jos koulu lakkaa, sen arvioitu hinta palvelemaan aina suomalaisia sivistystarpeita kunnassa. Valtuusto päätti ottaa lahjoituksen vastaan valiten kunnan puolesta kaksi henkilöä lahjakirjan allekirjoittajiksi. Lahjoittajat ja kunnan puolesta lahjakirjaa allekirjoittamaan Kreivilän koululle kokoonnuttiin maalisk.12 pnä Sen alle tulivat nimet: Toivo Urhonen, J. Peisala, Toivo Urhola, J.V.Hagström, Laila Horsma ja R.Rön. (Hän ei ollut perust. nyt johtok. jäsen.) Kunnan puolesta Toivo Raunio ja Juho Järvelä. Kevätlukukauden loputtua 1922 koulun piti siirtyä kunnan hallintaan. Väsyneitä olivatkin jo kannattajat katsoen, että asia oli nyt siinä vaiheessa mihin oli alussa suunniteltu. J.Peisala vetäytyi pois, opettaja Toivo Urhola, joka oli kirkonkylän koulun opettaja, erosi myös johtokunnasta, mutta Toivo Urhonen ja J.V.Hagström jäivät edelleen, Toivo Urhonen edelleen johtokunnan puheenjohtajaksi, jota virkaa hän oli hoitanut koulun perustamisesta alkaen siis 15 vuotta. Mutta pois siirtyi myöskin opettaja Laila Horsma. Hän otti ensin virkavapaata sairauden vuoksi. Sairastettuaan puolisen vuotta hän siirtyi iäisyyteen. Piiriläisten suru oli suuri. Häntä rakastettiin ja kaivattiin. Koulu tuntui tyhjältä hänen pois mentyään. Hänen olemuksensa on säilyvä kauan kyläläisten muistossa. Joukolla olivatkin kyläläiset ja entiset oppilaat saattamassa häntä viimeisellä matkalla. Kuorotoverit opett. T. Urholan johdolla olivat seppeleineen laulamassa, samoin johtokunta ja ystävät. Tähän oikeastaan päättyykin ensimmäinen jakso koulun historiassa. Olot vakaantuvat. Kuten edellä on mainittu, perustajat, yksi toisensa perästä siirtyy hiljaisuuden maille. Uudet henkilöt astuvat opettajiksi ja johtokunnan jäseniksi. Kun koulu oli saatu kunnan haltuun, uskottiin, että sen olemassaolo oli taattu. Mutta erehdyttiin suuresti. Kävisi pitkäksi aivan yksityiskohtaisesti selittää, mitä entiset vastustajat takana puuhailivat koulun hävittämiseksi. Luetteloituna: piirijakokomiteassa, jossa piirin tarkastaja Biskop oli läsnä (ruotsalainen mieleltään) 1921 ehdotettiin Kreivilä, Jaakkola, ja Hyövinkylä yhdeksi koulupiiriksi ja koulu rakennettavaksi näitten kylien välille asumattomaan seutuun kylistä pois noin 3-4 km. Piirijakokomiteassa oli Kreivilää edustamassa op. T.Urhola. Hän lausui jyrkästi, että se ei tule tapahtumaan. koululla on tonttimaa ja piirinään Kreivilä ja Liljendahl. Koulu tulee siinä seisomaan. Tähän jyrkkään vastukseen komitea taipui. Ensimmäinen pelastus! Esitys meni lävitse piirijakoa hyväksyttäessä (Katso k.v. pöytäkirja v:lta 1924).

10 Ruotsalaisten taholta oli pantu alulle taasen uusi yritys saada Kreivilä liitetyksi Liljendahliin. Olihan kulunut edellisestä yrityksestä 10 vuotta. Anomukset oli jätetty sisäministeriöön. Erotus anomukseen oli vaan liitetty selostus, että M. kirkolle ei ole maantietä. Anomuksen tekijät esittivät todesta poikkeavia perusteluja mm. kylä on enemmistöltään ruotsalainen, suomalaisen koulun olemassaolosta kylässä ei puhuttu mitään, kylästä oli koottu nimiä listaan ruotsalaiset kaikki. Erehdyttämällä oli saatu suomalaistenkin nimiä selittämällä, että kun uhataan erota pitäjästä niin kunta ryhtyy pitämään yllä tietä Kreivilään kirkolta. Asia oli kyllä niin, että tie oli vaikeasti kuljettava syystä, että juuri ne, jotka olivat kylän erottamisen kannalla eivät olleet vuoteen kunnostaneet tieosuuksiaan tietäen, että kun ei ole kunnon tietä Myrskylän kirkolle on hyvä perustelu erota. Lisäksi oli vielä esitetty erehdyttäviä syitä. Sisäministeri pyysi Myrskylän kunnalta asiassa lausuntoa, samoin Liljendahlin kunnalta. Myrskylän kunnanvaltuusto päätti vain lyhyesti, että se ei kannata erottamista. Tämä oli liian puutteellinen vastaus. Tämän johdosta opettaja Toivo Urhola, joka oli kunnanvaltuuston jäsen, pyysi, että hänelle omakohtaisesti merkittäisiin k.o. pöytäkirjaan oikeus liittää mukaan tai antaa selityksen sisäministerille. Asiaa oli valaistava kyläläisille saadakseen heidät tietoisiksi mistä oli kysymys. Se kävi parhaiten päinsä sanomalehden välityksellä. Pantiin toimeen nimien keruu asiakirjaan, jonka tuli jättää sisäministerille vastalauseena kylän erottamisesta. Toivo Urhola varustautui virallisin todistein kirkkoherranviraston selostus asutuksesta kielikuntaan nähden, todistus, että kylässä on suom.koulu mutta ei ruotsal., k.v. päätös, k.v. pöytäkirjan ote, josta kävi selville, että kunta harkitsee parhaillaan tämän tien kunnostamista y.m., ja meni henkilökohtaisesti viemään selostuksen sisäministerin esittelijälle, jona oli silloin Eero Mantere. Vertailtiin eroa anovien että vastustajien asiakirjoja toisiinsa. Seurauksena oli ajatus, että eroanojat olisivat asiassa johtaneet harhaan. Merkilliseksi katsottiin, kun kummassakin sekä eroa-anoneiden että vastustajien asiakirjoissa olivat samat nimet. Käydyn keskustelun ja asiakirjain perusteella asian esittelijä katsoi erottamisen aiheettomaksi. Kunnanvaltuuston yksistään kielteinen sanonta olisi ollut merkitystä vailla, sillä siinä ei mainittu mitään eron vastustamissyistä eikä kumottu ruotsalaisten eroanomuksen perusteita. Tästä oli selvitty itse kylän asukkaiden paljonkaan asiasta tietämättä. Tätä tietä koulun hävittäminen oli taasen 10 vuotta tukossa, sillä eroanomusta ei voi tehdä kun 10 vuoden väliajoin. Oli kulunut 4-5 vuotta siitä, kun kunta otti koulun vastaan, johon sen oppivelvollisuus, joka astui voimaan k.v. ehdottamana vuonna 1924 pakotti. Sen mukaan Kreiviläkin muodosti koulupiirin ja täytäntöön panosuunnitelman mukaan sinne oli rakennettava varsinainen koulurakennus. Tässäpä taasen ilmaantui ruotsalaisille koulun hävitystilaisuus. Koulua kun ei tahdottu laskea rakentamaan mitenkään. Kunnanvaltuusto ehdotti asetettavaksi rakennustoimikunnan, jonka tuli ammattimiehen kanssa tutustua olisiko mahdollista korjata entinen talorakennus tai rakentaa uusi. Kolmeen kertaan oli rakennusasia kunnanvaltuuston käsiteltävänä. Asiasta ei päästy eteenpäin, sillä ruotsalaiset vastustivat rakennuspäätöksen toimeenpanoa valittamalla maaherraan. He itsekin olivat selvillä, että oli turha valittaa laillisesti syntyneistä päätöksistä, mutta yritettiin näin pitkittää aikaa, sillä odotettiin oppilasmäärän laskua koulussa ja näin päästä rakentamasta koulua ja siten lopulta koko koulusta. Toisessa kokouksessa kv, jossa rakennusasia oli esillä, tehtiin kunnalle jo niin jalomielinen tarjous koulun vastustajien taholta (ruotsalaisten) että eräs lupasi neljäksi vuodeksi koululle huoneuston vaikka vuokrata. Samanaikaisesti pantiin alulle vaatimus Uudensillan ruotsalaisen koulun rakentamisesta, vaikka sen aika ei ollut kunnan hyväksymien kansakoulun täytäntöönpanosuunnitelman mukaan. Tahdottiin näin peloittaa valtuutettuja ja kuntalaisia verojen

11 nousulla. Tämä saikin epävarmuutta Kreivilän koulun suhteen, jopa suomalaistenkin ryhmässä. Lojaalimmat suomalaiset, joille ei merkinnyt se mitään, oliko tai rakennetaanko Kreivilään koulu, alkoivat kallistua Uudensillan koulun rakentamisen puolelle. Asian ratkaisu lykättiin näin risaisin ajatuksin kolmanteen eli seuraavaan kv kokoukseen. Koulu- ja rakennusasiaa valtuustossa oli koko ajan ollut ajamassa Kreivilän johtokunnan avustajana opett. Toivo Urhola. Hän havaitsi asian koululle kääntyneen epävarmaan suuntaan. Tästä tilanteesta koulun johtokunta ei ollut tietoinen. He luottivat siihen, että valtuusto ei voi tehdä muunlaista päätöstä kuin että koulu rakennetaan. Varustauduttiin kolmanteen kokoukseen, jossa piti lopullinen päätös koulun rakentamisesta tehdä. Tilanteesta, missä rakennusasia oli, selosti opett. T. Urhola koulun johtokunnalle, sekä kehoitti heitä mukaansa k.o. kokoukseen. Valtuuston kokoukseen Toivo Urholan mukaan johtokunta lähetti vaikutusvaltaisimman miehensä. Kokous alkoi. Johtokunnan jäsenen läsnäolo sai horjuvat kv suomalaiset jäsenet vähäpuheisiksi. Ruotsalaiselta taholta vaadittiin Uudensillan koulun rakentamista ensin. Joku suomalainen jäsen ja oli sitä mieltä, että kahta koulua ei rakenneta yht aikaa. Sattuipa asiaa kannattamaan suomalainen jäsen, jota Kreivilän kyläläiset olivat kv äänestäneet. Tällöin sai puheenvuoron johtokunnan edustaja. Käyttäen suoraa suomalaista sanontaa hän kiivastuneena lausui: Hän on tullut tänne kokoukseen kuulemaan sitä juhlallista päätöstä, jonka nojalla sinne meille Kreiviläänkin rakennetaan koulu. Sitä vastaan on potkittu kymmeniä vuosia. Emme kai me ole huonompia kuin muutkaan kylät, veromme maksamme ja koulun tarvitsemme. Olisin vain halukas näkemään kuka on vastaan kouluamme. Me olemme äänestäneet edustajaa valtuustoon ajamaan sen syrjäisen Kreivilän asioita, eikä vastustajaa. Keskustelu loppui lyhyeen. Kukaan ei julennut vastustaa koulun rakentamispäätöstä. Ja niin 27 pnä helmikuuta 1926 syntyi tämä Kreivilän koulun rakennuspäätös. Niin ja jotta ystävyys ja rauha säilyisi päätettiin samoihin aikoihin Uudensillan koulu myös rakennettavaksi. Kreivilän koulun rakensi urakkasummasta mk K.Löfberg ja Uudensillan ruotsalaisen koulun valitti rakennuslautakunta ja tuli se maksamaan mk lisäksi vielä kunnan Nissilän tilan metsästä puuaines osapuilleen. Vihdoinkin yli 20 vuoden taistelun jälkeen, josta ajasta sitä olivat ylläpitäneet yksityiset henkilöt 15 vuotta, saatiin kylään koulu. Sen suojiin pääsivät opettaja ja oppilaat marraskuussa Vaikuttavaksi ja harvinaiseksi tapaukseksi kylässä muodostui koulun vihkiäisjuhla, joka oli tammikuun 19. pnä Siitä lyhyt selostus. Talvisen illan hämärässä saapui juhlaan kirkolta vieraita 6-7 hevoskuormaa. Koulu oli juhlavalaistu ja koristeltu. Juhla alkoi virrellä, jonka jälkeen koulun opettaja lausui juhlijat tervetulleeksi. Vihkiäispuheen piti kirkkoherra Hagfors. Piiritarkastaja Biskop puhui koulun merkityksestä. Juhlapuhujana oli opettaja Vilho Tynkkynen Lahden kansanopistolta. Hän voimakkaasti korosti puheessaan sitä taistelua, jota suomalaiset tässä maassa ovat saaneet ja saavat vielä käydä saadakseen omakieliset koulunsa. Opettaja Toivo Urhola esitti koulun historiikin, jonka oli laatinut opettaja v. Koskinen. Sen kuultuaan monelle vasta selvisi, mitä oli saatu tehdä ja mitä uhrata ja ketä oli ollut matkassa ennen kuin oli saatu tämä koulutalo pystyyn. Välillä lauloi Myrskylän nuorisoseuran kuoro opett. Toivo Urholan johdolla. Ohjelman lopussa seurasi onnitteluja koululle. Viimeisenä onnittelijana esiintyi koulun syntysanojen lausunnasta asti mukana ollut johtokunnan jäsen opettaja T. Urhola. Puheensa alussa hän totesi olevansa täällä ainoa, joka on ollut mukana koulun alkutaipaleelta lähtien. Useita on muuttanut pois, joitakin vanhuuden heikkous tai sairaus estänyt saapumasta ja onpa joku jo siirtynyt iäisyyteenkin.

12 Muutamia muistosanoja. Aina on käyvä, kuten Israelin kansan historiassa kerrotaan, että vuosisadan kuluttua ei kukaan muista hyväntekijäänsä Jooseppia. Niin luultavasti on käypä tämän Kreivilän koulun kohdallakin. Kukapa muistaisi vuosikymmenen kahden puhettakaan vuosisadan kuluttua tämän koulun syntyä, sen perustamistaistelua ja keitä olivat ne miehet, jotka pystyttivät entisen Antmarkuksen kotitontille kansakoulun, ja mitkä olivat ne syyt ja vaikutteet, jotka saattoivat nämä muutaman yksinkertaisen maanviljelijän uhraamaan varojansa ja aikaansa koulun perustamiseen. Niin, - keitä he olivat? He olivat vain vaatimattomia, tosisuomalaisia mieleltään ja kieleltään. He olivat Uudenmaan suomalaisten herättäjän, Linnankosken herättämiä esitaistelijoita, vankkumattomia uskossaan ja innossaan. Ei laskettu uhrauksia, ei askelia, ei kysytty, mitä toista kieltä puhuvat naapurit ja ihmiset sanoivat, ei kaivattu tunnustusta, ei kiitosta. Tuli uskaltaa kadottaa ystävät ja toiseen kieliryhmään kuuluvat naapuritkin silloin, kun oli kysymyksessä suomalaisuuden saattaminen oikeuksiinsa tässä asiassa. He olivat itse useat koulua käymättömiä miehiä, mutta halusivat auttaa kylän vähävaraisia suomalaisia vanhempia saamaan omakielistä opetusta lapsillensa, koska kunnat eivät suostuneet perustamaan koulua ruotsalaisenemmistöisiä asujamistoltaan kun olivat. Aiemmin heidän nimensä on tullut jo mainituksi, mutta palautettakoon vielä maininta heistä. Useammat heistä eivät saaneet nähdä tätä lempilastaan koulua lopullisesti uudessa rakennuksessa, sillä toisille tuli iäisyyskutsu ja toisille muut esteet. Ensimmäisenä mainittakoon maanviljelijä Toivo Urhonen. Hän oli Orimattilan Kuivannolta ja joutui Kreivilään ostettuaan Stockmakarin rustitilan. Hän joutui kantamaan raskaimman vastuunkoulun ylläpitäjänä, sillä se lopulta jäi hänelle yksin. Hän oli puheenjohtajana johtokunnassa koulun perustamisesta 1907 vuoteen Hän oli myös koulussa poikien veistonopettajana usean vuoden. Uuden koulun seinien hän sai nähdä kohoavan. Toivottavasti hän oli tyytyväinen nähdessään tämän elämänsä kauneimman unelman toteutuvan ja uskoi jälkeen tulevien suomalaisten rakkaudella vaalivan nyt tuskalla ja taistelulla saatua koulua. Hänen ei suotu osallistua koulun vihkiäisjuhlaan, sillä hänen elämänlankansa katkesi vuotta ennen. Toisena on mainittava Johan Peisala. Liljendahlin puolelta. Hänkin oli siirtynyt tänne Artjärveltä ostettuaan Peisalan tilan Michelspiltomista. Hänen ansionsa koulun perustamisessa rajoittui pääasiallisesti rahoittamiseen, lainaamalla varoja koulun ostoon. Hän oli vaitelias rehti ukko, jonka perään ei kukaan naurahtanut. Hänkin sai poiskutsun, vanha mies kun jo oli. Kolmantena oli mukana koulua perustamassa maanviljelijä Otto Pakkala. Hän oli kannattajana parin vuoden ajan vetäytyen sitten syrjään. Hänetkin korjasi kuolema ennen koulun lopullista valmistumista. Neljäntenä vuoden aikaa mukana olleena jäsenenä on mainittava Salomon Koivuniemi. Hän siirtyi pian pois paikkakunnalta seuraamatta sen pitemmälti koulun vaiheita ja kannatusta. Aiemmin on jo kerrottu pois siirtyneestä opettaja Laila Horsmasta, joka oli opettajana vsta 1909 vuoteen Hän ei hennonnut koulua jättää, vaikka joskus sai odottaa palkkaansa vuosikausia. Hänestä sanottakoon, että hän kuului siihen vanhanajan opettajatar tyyppiin, jota puki vaatimattomuus, mutta silti nautti arvonantoa ja rakkautta piiriläisiltään ja oppilailtaan. Kunpa Suomella olisi monta sellaista opettajaa. Koulun ensimmäinen opettaja Matti Rekola on mainittava. Hän opettajana oloaikanaan saattoi kuntoon koulun viralliset asiat. Hän siirtyi opiskelunsa jatkamisen vuoksi pois, oltuaan vuoden

13 opettajana. Hänessä koulun perustajat menettivät pystyvän opettajan ja koulun asiain hoitajan, sillä hän se oli, joka pani koulua koskevan koneiston käyntiin. Yksi on vielä mainitsematta, joka on ollut alusta alkaen mukana kaikissa koulun iloissa ja suruissa, koko ajan koulun rahastonhoitajana ja viime vuosikymmenen sen parhaana asianajajana ja seuraa vielä, vaikka ulkopuolisena koulun turvallisuutta ja sen rinnalla kotikylänsä säilymistä Myrskylän kunnan yhteydessä. Kuten edellä esitetty historiikki osoittaa, on se ollut lyhyesti sanottuna hikistä työtä ja huolta. Siis kunnia sille, jolle kunnia tulee: ilman opettaja Toivo Urholaa ei tätä Kreivilän koulua olisi eikä myöskään Kreivilän kylä kuuluisi Myrskylään. Mainitsematta emme saata jättää myöskään perustamisaikaisessa johtokunnassa mukana ollutta suutari J.V. Hagströmiä ja työvouti E. Kyttälää. Heillä kylläkään ei ollut mahdollisuutta tukea koulua aineellisesti, mutta innostunut ulkopuolinen koulun mainonta ja harrastus koulun parhaaksi lämmitti heitä. Ja se oli jo paljon oppimattomalta kansan mieheltä, suutarilta ja työvoudilta. Aiemmin on tullut jo mainituksi koulun ulkopuoliset avustajat Kansakoulun Ystävät ja Etelä- Suomalainen Ylioppilasosakunta. Ensinmainitun avustus oli tuntuva. Ilman K.Y:n vuotuista avustusta tuskin olisi päästy alkuunkaan. Myöskin on tunnustettava kouluhallituksen myötämielisyys, jota todistaa kh:n myöntämä kertakaikkinen 400 mk suuruinen avustus. Sielläkin ymmärrettiin suomalaisten koulunsaanti ruotsinkielenvoittoisissa kunnissa. Ja vielä on mainittava se ymmärtämys, jota koulua ja sen perustajia kohtaan osoitettiin taholta, jotka itse olivat saaneet käydä samanlaista taistelua suodakseen lapsillensa äidinkielisen kouluopetuksen. Päätteeksi olkoon pantuna erään myötätunnonosoittajan ja avustajan kirjoittama ajatus: Hartain ja nöyrin mielin paljastavat varmaan päänsä tulevat polvet, jotka saavat nauttia työnne ja vaivanne tuloksista. Silloin toteutuu suuri lupaus, teidän perustajaoin työ kantaa hedelmää ja te elätte töissänne vielä kuoltuannekin. V. Koskinen Opettaja Toivo Yrholan pitämä onnittelupuhe koulun 20-vuotis- ja vihkiäisjuhlassa. Hyvät kotikyläläiseni, Kreiviläiset. Koska tämän juhlan loppuun on varattu aika vapaalle sanalle, saanen oikeuden käyttää vähän pitemmän puheenvuoron. Ensinnäkin kiitän johtokuntaa kutsusta, minulle on erittäin mieluista saada olla täällä juhlassanne mukana sillä minulla on tämän koulun perustamis- ja 15:sta toimintavuoden ajalta unohtumattomia muistoja. Olen täällä yksin edustamassa tämän koulun perustajia. Nuorimpana elämän taipaleeni on saanut jatkua, vanhemmat ovat siirtyneet ijäisyyden maille. Rauha heidän tomulleen. Vietämme hiljaisen hetken heidän muistoaan kunnioittaen. Te olette järjestäneet tänne uudesti rakennetulle koulullenne täksi illaksi juhlan kahdessa tarkoituksessa. Kuten äsken esitetystä historiikista kuulimme, on tämä juhla koulun toiminnan olemassaolon 20-v. juhla ja samalla tämän uuden koulutalon vihkiäisjuhla.

14 Tällä koululla on kuluneen 20 vuoden aikana pidetty useita mieleen jääneitä tilaisuuksia, vaikka ei tässä rakennuksessa ja tässä mielessä kuin tänä iltana. Tällä paikallahan on seisonut vanha Antmarkuksen tilan asuinrakennus, jonka suojissa koulu toimi 15 vuotta, ja kotonani Urhosen talossa 3 vuotta. Kuten jo sanoin, täällä vietetään siis kaksinkertaista juhlaa. Koulu toiminut 20 vuotta, onhan se jo pitkä aika. Siinä ajassa lapsi varttuu aikuiseksi, vanhus voi vaipua hautaan ja 20:nen miehuusijän vuosina voi tapahtua paljon. Tämä aika voi tuntua lyhyeltä ja pitkältä, riippuen siitä miltä kannalta kulunutta aikaa katselemme. Vertauksen vuoksi voisimme sanoa, että se on vaan kuin kahden kilometripylvään kuljettu väli. Jos nuo kuljetut km. pylvään välit ovat olleet karua yksitoikkoista maisemaa, ei kulkija mieleen ole jäänyt muistiin miellyttäviä ja ihailtavia muistikuvia, jotka usein palaisivat mieleen, mutta jos matkan km. välit ovat olleet kauniita maisemia, joita kulkiessa on pitänyt pysähtyä ihailemaan, ovat niistä näkymät painuneet lähtemättömästi mieleen. Edellä esittämäni tahtoisin sovittaa tämän Kreivilän koulun elintaipaleeseen. Sanoisin, että on kuin tämä Kreivilän koulu olisi kulkenut, toiminut kaksi ensimmäistä km pylvään väliä, sillä viime syyskuun 27 päivänä se tuli vaikuttaneeksi 20 vuotta. Tämä 20-vuotiskausi on ollut pelkkää taistelua tämän koulun olemassaolosta. Sen olemassaoloa on katsottu nurjamielisesti ruotsalaiselta taholta, joista muutamat ovat ottaneet elämäntehtäväkseen tämän koulun hävittämisen. Tämä on aiheuttanut monta huolta ja ikävyyttä joista on ikäviä muistoja. Jos taasen on ollut ilon aiheitakin. Ensimmäinen oli tämän koulun perustaminen, aikaansaanti, toinen koululle saatu oma tontti ja rakennus, joskin vanha mutta verrattain tyydyttävä, kolmas kun saatiin koulutalon velka maksetuksi ja sitten ne monet koululla pidetyt yhteiset tilaisuudet. Mukana olleille nämä edellä esitetyt niin ikävät kuin varsinkin iloiset tapahtumat koulun eteenpäin viennissä ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Siitä huolimatta, vaikka olin vasta 20 vuoden ikäinen, jouduin kiinteästi hoitamaan koulun asioita valittuna johtokunnan jäseneksi ja taloudenhoitajaksi, jossa toimessa jouduin olemaan 15 vuotta, siis niin kauan kunnes saatiin koulutalon velka maksetuksi. Teistä täällä mukana olevilla ei ole aavistustakaan mistä kaikesta oli kysymys koulun olemassaolosta ja ylläpitämisestä, sillä eihän koulu ollut kunnallinen, vaan yksityisten ylläpitämä. Mutta yksimielisyyttä ja yhteishenkeä kun oli ylläpitäjäin kesken niin kaikki onnistui hyvin. Kun minä olen katsellut tätä nyt rakennettua uutta koulurakennusta, joka on saatu suurella kiistalla ja vaivalla entisen vaatimattoman rakennuksen tilalle, niin en voi olla hyvää mieltä tuntematta, unohtaen kaiken huolen jonka olen asiaa tähän saakka ajaessani tuntenut. Nyt meitä on täällä tämä kaunis luokkasali täynnä. Olemme täällä edelläesitetyllä tavalla perustetun koulunne 20-vuotis- ja uuden koulutalon vihkiäisjuhlaa viettämässä, siis ikään kuin uusimassa ja jatkamassa 20 vuotta sitten alkuunpantua työtä. Mutta syvällisemmässä mielessä tämä ei ole mikään tavallinen 20-vuotis- ja vihkiäisjuhla. Tämä on työn juhla, tämä on taistelun juhla, taistelua äidinkielisen opetuksen saamiseksi suomalaisille lapsille. Työtähän me kunnioitamme niin monta kuin meitä on. Sillä niinhän se on kuin Linnankoski sanoo Ainoa mikä jää elämästä lopulta jälelle, on työ. Nuoruus kuihtuu, juhlahetkien innostus sammuu, nerokkaiden aivojen salamat sammuvat, sortuu sorea ääni, jäljelle jää vain tehty työ. Se seisoo tekijänsäkin kuoltua todistamassa jälkipolville menneiden sukupolvien työstä. Aikansa he raatoivat, auroin miekoin miettehin ja nimettömiin ovat hävinneet. Mutta työnsä elää ja he työssään. Kuka teistä esim. tuntee, muistelee niitä kymmeniä jopa satoja kuokan ja auran käyttäjiä, jotka ovat pelloiksi raivanneet nuo teille nyt viljaa kasvavat vainiot. Mutta nuo viljaa lainehtivat pellot julistavat kymmeniä ja satoja vuosia sitten eläneiden esi-isäimme muistolle kunniaa.

15 Kun ajattelen tämän Kreivilän koulun 20-vuotista olemassaolon aikaa, niin paljon olisi esitettävä sen kohdalla uhrautuvaa työtä, herättäviä kokouksia, siunausrikasta kylvöä lasten sydämiin ja taistelua äidinkielisen opetuksen saamiseksi lapsille. Tämäkin on ollut työtä ja siitäkin olisi jotakin talteen ja muistiinpantava, sillä kaikella tuolla on arvonsa, mutta jonka arvoa ei täysin tajua arvostaa nykyinen kylän suomalainen väestö, se katselee tehtyä työtä siksi kaukaa, voi sanoa, se korjaa vaan suoritetun taistelun ja uhrausten satoa. Olkoon vuosien peittämä ajan verho miten unhotustumma tahansa mutta sen me tiedämme. että ilman sitä uhrausta ja työtä, ilman uskoa asian oikeuteen, olisi jäänyt yksi Suomen sarka Kreivilän salolla raivaamatta. Se on ollut hyisen pellon kyntöä, sillä täällä vallitsee kielirajan kirot. Täällä tämän maan kanta-asukasta katsellaan karsaasti. Se on luvaton tulija. Täällä siltä kielletään kielelliset oikeutensa. Sen tulisi sulattaa itsensä vieraskieliseen väestöön. Tämän koulun historiikki, jonka äsken kuulimme, on vaan pieni kuva suomalaisesta sivistystaistelusta. Tämänlainen on ollut näillä kielirajoilla monen suomalaisen koulun kohtalo, vielä vaikeampikin. Kansalta kootuin pennein, yksilöitten uhrauksilla ovat pystytetyt useat rannikkoseutujen kaksikielisten kuntien suomalaiset koulut, kuten tämä Kreivilän koulukin. Paljon melua vastustajain, ruotsalaisten puolelta, taistelua epäpuhtain asein. Mutta lopputulos: oikean asian voitto ja tieto että on jotakin tehty joka olisi jäänyt tekemättä. Tämän koulun perustaminen on ollut kappale suomalaisen sivistyksen raivaustyötä. Tämän koulun välityksellä koetetaan jakaa se sivistysmäärä kansan lapsille mikä katsotaan köyhän kansamme pystyvän kustantamaan äidinkielellään sen jokaiselle kansalaiseksi kehittyvälle lapselle. Tämä koulu on ollut rakas sen perustajille, sen tulisi olla rakas myös nykyiselle polvelle ainakin kylän suomalaiselle väestölle. Siksi sanon tänä iltana teille kreiviläiset: Täällä tulisi löytyä yksimielinen joukko joka rakkaudella vaalii tätä pitkän ponnistelun työn ja vaivan tuloksena saavutettua sivistyksen kehtoa. Tulisi löytyä joukko, jolla olisi yksi tunto, tahto ja pyrkimys suomalaisen sivistyksen syventäminen kodeissa. Paljon on suoritettu kun on saatu tämä kaunis koulu, mutta sen olemassaoloa on valvottava. On siis edelleen tehtävää. Ne voimat jotka ovat olleet vastustamassa tätä koulua perustettaessa ja tähän asti, ne ovat edelleen mitä erilaisin suunnitelmin tätä koulua häätämässä. Siksi älkää lyökö laimin vartiotointanne, älkää tuudittako itseänne siihen uskoon että mitkään voimat eivät voi meiltä kouluamme ryöstää, ei lain eikä oikeuden varjolla. Muistakaa vaalia, että näissä valoisissa suojissa suomalaisuuden aatteen tuli palaisi yhtä kirkkaana ja lämmittävänä kuin nämä 20 vuotta ja että täällä jaettu opetus jalostasi ja kasvattaisi tämän kylän nousevan nuorison vaeltamaan valon lapsina, että ne elämän ohjeet joita täällä jaetaan olisivat istutetut nuorien sydämiin sillä lämmöllä ja rakkaudella joka olisi heillä voimana ja kohottajana hyviksi ihmisiksi ja kunnon kansalaisiksi. Tätä edellyttää se että koululla olisi hyviä opettajia, joilla olisi tunnuksena: Sun lamppus tulta hoida että se palaisi opettajapöydällä valaisten, lämmittäen, sytyttäen palamaan tulen jokaisen oppilaan sydämessä. Vaikeudet ovat suuret, taistelua käydään koulutyössä lasten sydämistä. Koulupiiriläisten, lähinnä koulun johtokunnan ja lasten vanhempien on muistettava seistä koulun ja opettajien rinnalla tukemassa opettajien ja koulun suuriarvoista kasvatustyötä. Näin menetellen koulu pystyy kylvämään siunauksen siementä kyläkunnan koteihin ja lasten sydämiin. Suotakoon tälle rakkaudella pystytetylle ja vaalitulle Kreivilän koululle aina hyviä opettajia. Näillä lausumillani ajatuksilla toivotan tälle koulullenne työrauhaa. Toivon että ne uhraukset, mitkä ovat tämän koulun hyväksi tehty eivät ole hukkaan heitettyä vaan, että ne kantaisivat siunausta

16 tuottavaa satoa. Toivon, että tällä kylällä vastustajainkin piirissä jätettäisiin koulunne rauhassa jatkamaan alettua koulutyötä. Suotakoon tämän koulun olla yhteisen kokouspaikan kummankin kielisille. Kasvatettakoon tuleva polvi yhteistuntoon palvelemaan tätä rakasta isänmaatamme, olipa kieli kumpi tahansa. Tämä pyrkimys päämääränänne toivotan koulullenne korkeimman kaitsijan siunausta.