Näin vain olemme taas päässeet Jouluun ja Uuteen Vuoteen rauhallisen kehityksen merkeissä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näin vain olemme taas päässeet Jouluun ja Uuteen Vuoteen rauhallisen kehityksen merkeissä."

Transkriptio

1 HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! Näin vain olemme taas päässeet Jouluun ja Uuteen Vuoteen rauhallisen kehityksen merkeissä. Kiitän teitä kaikkia monenmoisesta myötävaikutuksesta ja kannustuksesta vaativassa työssämme ylläpitää Katinkultaa yhtenä maailman parhaista lomanviettopaikoista. Suomen parashan Katinkulta edelleen on, - ainoa Suomessa, jolle RCI on jälleen myöntänyt Gold Crown arvonimen tänäkin vuonna. Kultaisen Kruunun tason säilyttäminen ei ole itsestäänselvyys, sen eteen pitää tehdä kovasti töitä, - ja jollei tee, sen voi menettää. Suurimpia haasteita ensi vuonna tulee olemaan älykorttijärjestelmän kehitystyön loppuun saattaminen ja toisen golfkentän ja par 3 harjoituskentän rakennustöiden aloitus. Paljon muutakin on, mutta palataan niihin ensi vuonna tarkemmin. Toivon, että kaikki te, jotka olette osakasyhdistyksen jäseniä jo nyt, jatkatte jäsenyyttänne ensi vuonnakin ja te, jotka ette vielä ole, jäseneksi liitytte. Vain yhteisin ponnistuksin pääsemme tavoitteisiimme! Iloisin Joulun odotusterveisin KATINKULLAN OSAKASKLUBI ry VUOKATIN ALUEEN HENKILÖLIIKENNE ALKANUT! Vuokatin talvikauden paikallisliikenne on taas käynnistynyt talvikaudeksi 2005/06. Paikallisbussi tekee päivittäin kolme kierrosta niin, että lähtöajat Sotkamosta ovat kello 09.15, ja Reitti kiertää Vuokatinhovin,Urheiluopiston,Vuokatinmaan ja Katinkullan kautta ja palaa sitten takaisin Sotkamoon. Hinta yhdeltä kyydiltä on 2.50 suuntansa. Tarkemmat ajat voi katsoa netistä Kuljetukset kestävät talvikauden asti. Terveisin lumisesta Katinkullasta Toni Oittinen Katinkullan isäntä AOP:n toimitusjohtajaksi RIKU RAUHALA Niin Katinkullan kuin kaikkien muidenkin HCF:n kuuluvien viikko-osakeyhtiöiden teknistä ja taloudellista hallintoa hoitavan Aikaosuuspalvelu AOP Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on lukien nimitetty RIKU RAUHALA.

2 Riku tuntee alan hyvin, hän on toiminut jo vuodesta 1993 Lapinniemessä viikko-osakkeiden myynnissä, kylpylän johtajana ja osakemyynnin johtajana. Uutena toimitusjohtajana Rikun tärkein tehtävä on luonnollisesti koko viikkoosakejärjestelmän hallinnoinnin ja isännöinnin kehittäminen entistä paremmin ja tehokkaammin toimivaksi, tietenkin yhdessä yhtiöiden hallitusten kanssa. HCF:n organisaatiossa Rikun esimies on HCF:n varatoimitusjohtaja ja Katinkulta -yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Hannu Mäntyharju. Katinkullan kiinteistöyhtiöiden toimitusjohtajana jatkaa edelleen Ilpo Antikainen, hänhän toimii paikan päällä Katinkullassa, siellä ylimpänä operatiivisena johtajana, mutta näissä AOP:n vastuulla olevissa taloushallintoon ja isännöintiin liittyvissä asioissa Rikun johdon ja valvonnan alaisena. Toivotan Osakasklubin puolesta Rikun tervetulleeksi Katinkullan toimintojen kehittämiseen, joista suurin, tärkein ja ajankohtaisin juuri nyt on älykorttijärjestelmän kehitystyön loppuun saattaminen. Tavoitteenahan on vapauttaa henkilöstö ja osakkaat turhista rutiineista vastaanotossa ja varauksissa niin, että älykorttijärjestelmä palvelee koko aluetta ja kaikkia toimintoja mahdollisimman tehokkaasti ja joustavasti. Näin henkilöstö vapautuu rutiineista "oikeisiin hommiin" eli saa lisää aikaa ja mahdollisuuksia keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä, Katinkullan osakkaiden henkilökohtaiseen ja yksilölliseen palvelemiseen lomanvieton onnistumiseksi kaikkien odotusten ja toiveiden mukaisesti. JOUSTOJA KYLPYLÄOIKEUKSIEN KÄYTTÖÖN Katinkulta -yhtiöiden hallitukset ovat taas istuneet pohtimassa ratkaisuja erinäisiin pikku ongelmiin, joista yksi on ollut kylpylän käyttöoikeuksien joustamattomuus eräissä tapauksissa.

3 Yhtiöjärjestyksen mukaan: kylpylän hallintaan oikeuttava käyttöoikeus oikeuttaa yhden henkilön kerrallaan käyttämään kylpylää enintään 14 tuntia viikossa, keskimäärin kaksi tuntia päivässä Ongelma on ollut siinä, että suosituimpaan aikaan kylpylään eivät ole kaikki mahtuneet ja hiljaisempaan aikaan tilaa on ollut yllin kyllin. Tästä johtuen kylpemään ei ole voitu päästää, jos esim. oikeuksilla on jo saman päivän aikana kylvetty, esim. käyty aamu-uinnilla tai osa perheestä on käynyt aiemmin ja osa haluaa tulla uudestaan myöhemmin jne. Kylpylän käyttötilastot kuluvalta vuodelta 2005 näyttävät tällaiselta: Klo kävijöistä 27,3 %eli yli tuhatta kävijää Klo ja kävijöistä 21,8 % eli kävijää Klo kävijöistä 9,1 % eli kävijää Klo kävijöistä 33,3 % kävijää Klo 9-10 kävijöistä 4,7 % eli kävijää Näinä aikoina käy yhteensä 96,1 % eli kylpijää yhteensä. Muuna aika käy 3,9 % eli kylpijää Yhteensä 100,0 % eli kaikkiaan kylpijää oli ajalla Kuten havaitsette tämän vuoden kylpijästä noin puolet eli tarkalleen 49,1 % kylpee klo välisenä neljän tunnin aikana ja toinen puoli muuna aikana. Kylpylän käyttöä pyritään nyt aktivoimaan hiljaiselle ajalle, jotta iltapäivän ruuhka samalla helpottaisi: Mikäli kylpylässä on vähemmän kuin 80 %:a maksimimäärästä eli vähemmän kuin 380 kylpijää sisällä, voi samaa kylpyoikeutta käyttää useammankin kerran saman päivän aikana, siis käydä aamu-uinneilla eri porukoissa eri aikaan jne., siis niinä aikoina, jolloin receptionissa ole varattujen kaappien määrää osoittava luku on pienempi kuin tuo 380. Jos kaappeja on varattu enemmän kuin tuo 380, ei joustoja voida tietenkään tehdä, jotta jokainen pääsisi ainakin yhden kerran päivän aikana sisään. Uskon, että tämä uudista parantaa ja helpottaa monen perheen osalta lomapäivien ajankäytön suunnittelua. JA MUUTA: Samassa yhteydessä hallitus päätti jatkaa älykorttijärjestelmän kehitystyötä alkuperäisen suunnitelman mukaisin tavoittein, josta tarkempaa tietoa löytyy Osakasklubin nettisivuilta, tosin vain jäsenille tarkoitetussa osiossa. Hallitukset päättivät myös, että kevään yhtiökokoukset pidetään viikonloppuna , joten varatkaa aika jo kalentereihinne ja tulkaa kokoukseen. Kylmempiä säitä ja lunta odottelevin terveisin, HARRASTEIDEN VAIHTOPÖRSSI AVATTU Katinkullan osakkeenomistajien keskeistä yhdessäoloa ja yhteydenpitoa varten on olemassa monenlaista toimintaa: Yhtiökokoukset, infotilaisuudet, osakassauna, osakasklubihuone ja ilmoitustaulu siellä ja tietysti nämä Osakasklubin omat nettisivut keskustelupalstoineen ja osakkeiden myynti-, osto- ja vaihtoilmoituspalstoineen ym.

4 Nyt olemme kehittäneet harrasteiden vaihtoon, erityisesti lomaviikon aikana oman vaihtopörssin, joka on tarkoitettu vain jäsenille ja avautuu vain salasanat antamalla JÄSENILLE bannerin takaa. Pörssiä voi käyttää myös moneen muuhun tarkoitukseen, kuten vaikkapa pelikaverin etsimiseen golfiin tai hiihtolenkille. Toivon, että pörssistä on jäsenkunnallemme suurta hyötyä. Kun olemme saaneet muutamien kuukausien kokemuksia pörssistä, kehittelemme sitä edelleen, joten antakaapa palautetta mihin suuntaan haluaisitte sen kehittyvän. Terveisin KYLPYLÄN KATTOREMONTTI VALMISTUI! Kuukausi siinä sitten meni, mutta nyt piina on ohi, kylpylän kattoremontti valmistui. Olen saanut monilta niiltä, joiden lomaviikko sattui remontin ajalle, aika kitkeriäkin terveisiä siitä, että remontti tehtiin juuri heidän viikkonsa aikana, yksi osakas vaati jopa vahingonkorvausta. Mutta minkäs teet? Remontti on tehtävä silloin ja heti kun tarvetta ilmenee, täysin riippumatta siitä, kenen viikolle se sitten sattuu. Kyse oli siitä, että muutama kattolevy oli osoittanut irtoamisen merkkejä. Yhtiön hallitus ei halunnut ottaa pienintäkään riskiä siitä, että yksikään levy putoaa alas, vaan kaikki levyt korjattiin ja näin jo ennalta varmistettiin, ettei onnettomuuksia pääse tapahtumaan. Toivomme, että jokainen, myös vahingonkorvausta vaatinut osakkaamme, ymmärtävät, että tällaisissa asioissa yleinen ja yhteinen etu menevät yksilön edun edelle. Turvallisuus, siisteys, toimivuus, - siinä joitakin Katinkullan perusnormeja, joista emme voi tinkiä, mutta silloin on joskus siedettävä myös hieman omalle kohdalle sattuneita vastoinkäymisiä, kun näihin tavoitteisiin pyritään ja esim. remontteja suoritetaan. Kiittäen osoittamastanne kärsivällisyydestä, GOLFKENTÄN LAAJENNUS - TILANNEKATSAUS Katinkullan golfkenttä on jo vuosia ollut kesälomakuukausien aikana yksi Suomen vilkkaimmista. Katin Golf Oy sai viime keväänä vuokratuksi riittävästi lisämaata laajennustoimien aloittamiseksi. Kevään yhtiökokous antoi hallitukselle valtuudet valmisteleviin toimenpiteisiin laajentamisen toteuttamiseksi. Yhtiön uusille 19,5 ha (entisiä Taimitarhan maita 15. tiin takana) ja 6,8 ha (peltoalue 2. reiän vasemmalla puolella) vuokra-alueille on suunniteltu uusia reikiä siten, että yhdessä nykyisen kentän kanssa ensimmäisessä vaiheessa saataisiin valmiiksi:

5 18 reiän mestaruuskilpailutason kenttä (pääosin nykyinen kenttä) 6 reiän klubikenttä (nykyisen kentän 9 13 reikien alueelle) 6 reiän par 3 jokamiehen kenttä (kokonaan uusi kokonaisuus) Haettaessa lupia rakentamiseen Taimitarhan maa-alue jaettiin kahteen osaan. Harjun länsipuoliselle osalle haettiin toimenpidelupaa, joka saatiin ja se saavutti lainvoiman heinäkuun lopussa. Itäpuolista aluetta halkoo rasitetie, minkä siirtäminen on käynnissä. Tämä prosessi yhdessä lupa-asioiden kanssa johtaa siihen, että koko alueelle päästään rakentamaan aikaisintaan ensi keväänä, jolloin voidaan edetä kohti 18+6 reiän kokonaisuutta. Yhtiön hallitus teki päätöksen jatkaa edelleen rakentamiseen liittyviä valmistelevia toimenpiteitä ja palata varsinaisen rakentamistyön aloittamiseen liittyvään päätöksentekoon, kun koko Taimitarhan vuokra-alueelle on saatu luvat rakentamiseen. Jokamiehen kentän rakentamiseen haettiin poikkeuslupaa Kainuun Ympäristökeskukselta. Alueen keskeisyyden ja valmisteilla olevan asemakaavan vuoksi ympäristökeskus edellytti asian tutkimista asemakaavan kautta. Kaavaprosessi on käynnistynyt. Mikäli kaava- ja sen voimaantulon jälkeiset lupa-asiat etenevät nopeasti, on jokamiehen kenttää mahdollista päästä rakentamaan ensi kesänä. Yhtiökokouksen päätettäväksi laajennusasiat tuodaan kevään varsinaisessa yhtiökokouksessa. Uusia reikiä päästään siis nykyisellä aikataululla ensimmäistä kertaa pelaamaan todennäköisesti kaudella Jatkossa on tarkoitus mahdollisuuksien mukaan edetä kohti kokonaisuutta, jossa käytössämme olisi reiän täysmittaisten kenttien kokonaisuus ja lisäksi 6-reikäinen par 3 jokamiehen kenttä. Lisätietoja: Jari Koivusalo Toimitusjohtaja Katin Golf Oy jari.koivusalo@holidayclub.fi KYLPYLÄSSÄN KATTOREMONTTI, Katinkullan kylpylässä on käynnissä kattoremontti. Kattoa korjataan pienissä erissä joten vielä muutaman viikon ajan pieni osa allasosastosta kerrallaan on suljettuna kulloinkin remointoitavan katon osan kohdalta. Muutoin kylpylä ja saunaosastot ovat normaalisti käytössä. Pahoittelemme korjaustöistä johtuvaa häiriötä! Ilpo Antikainen Toimitusjohtaja HCF:N YRITYSKAUPPA JA KYLPYLÄHOTELLI TALLINNAAN HCF:n pääomistajat Procurator Oy ja CapMan Oy myyvät osuutensa ( 80 % ) Holiday Club Finland Oy:stä London & Regional Properties nimiselle sijoitusyhtiölle, joka on yksi Euroopan suurimmista hotellikiinteistöjen omistajista. Kauppahinta on 120 m. Lopullisesti

6 kauppa vahvistuu elokuussa. Meille katinkultalaisille kaikkein olennaisinta kaupassa on se, että HCF:n nykyinen toimiva johto säilytti asemansa ja sai jopa nostettua omistusosuutensa 20 prosenttiin. Yhtiö pysyy siis johdon osalta suomalaisissa käsissä! Samassa yhteydessä HCF:n kiinteistöt myydään Suomessa jo pitkään toimineelle kiinteistösijoitusyhtiö Dividum Oy:lle, jonka L&R Properties omisti jo entuudestaan Suomessa ja joka on koko ajan toiminut suomalaisten ammattilaisten johtamana. Uudet omistajat ovat ilmoittaneet näin vahvistavansa liiketoimintaansa Suomessa ja Pohjois- Euroopassa entisestään. Olennaista myös on, että kaupan myötä he laajentavat toimialaansa viikkoosakeliiketoimintaan, jota he eivät aiemmin ole laisinkaan harjoittaneet. He ostivat kaupassa siis myös suomalaista osaamista ja kokemusta ja samalla osoittavat sitä suuntaa, johon matkailussa ollaan koko ajan muutoinkin menossa. L&R Properties on Englannin suurimmista yksityisistä kiinteistösijoitusyhtiöistä. Se omistaa yli 60 hotellia, joissa on huonetta, kiinteistöjä yhteensä yli viiden miljardin euron arvosta. Dividum Oy omistaa Suomessa 31 hotellikiinteistöä, joissa on huonetta ja yli ravintolapaikkaa. Hotelli- ja ravintolatoiminnan pyörittämisestä kiinteistöissä vastaavat tunnetut hotelliketjut kuten Crowne Plaza, Cumulus, Holiday Club Finland, Holiday Inn, Radisson SAS, Ramada, Rantasipi, Scandic Hotels ja Sokos Hotels. Toinen ajankohtainen, suuren luokan uutinen on, että HCF sai jo kauan suunnittelupöydällä olleen uuden kylpylähotellin rakentamisen liikkeelle Tallinnan keskustaan. Kylpylähotellin rakentaminen alkaa näillä näkymin jo syksyllä ja valmista pitäisi olla 2007 keväällä. Näin Katinkullan toimintakonsepti laajenee Åresta nyt Tallinnaan ja sieltä kaupan myötä varmaan kiihtyvällä vauhdilla muualle Eurooppaan. Tontti, jolle kylpylähotelli rakennetaan, sijaitsee Tallinnan vanhan kaupungin muurien tuntumassa, Linnahallin, matkustajasataman D-terminaalin ja helikopterikentän välittömässä läheisyydessä. Kylpylään tulee Pohjoismaiden suurin ja monipuolisin vesipuisto, kooltaan noin m2. Lisäksi tulee laaja hoito-osasto, kauppoja, kokous- ja kongressitilat sekä ravintolamaailma laajoine ulkoterassialueineen. Majoituspuolelle tulee 362 hotellihuonetta, 90 viikko-osakehuoneistoa, saunalla varustettuja sviittejä, monitoimiareena sekä kattavat ravintola- ja kokouspalvelut. Käsitykseni mukaan nämä tapahtumat ja erityisesti ne tiedossani olevat suunnitelmat, joita HCF:n uudella omistajalla ja työtänsä jatkavalla entisellä johdolla yhtiön kehittämisestä on, ovat meille katinkultalaisille yksinomaan myönteisiä. Toivottavasti Katinkulta silti säilyttää lippulaivan aseman konsernissa. Katinkultahan ei voi enää laajentua, se voi vain parantua tasoltaan ja toiminnaltaan, - ja sehän riippuu myös meistä itsestämme ja siitä, mitä päätöksiä yhtiö- ja hallituksen kokouksissa teemme. Iloisin kesälomaterveisin

7 HALLITUSTEN JÄSENTEN HENKILÖESITTELY Saimme vihdoin keväällä valittujen hallitusten kaikkien jäsenten henkilötiedot, joihin voitte tutustua YLEISTIETOA sivujen HALLITUKSEN JÄSENTEN YHTEYSTIEDOT JA HENKILÖESITTELY otsikon alta. Pitäkää meihin tiiviisti yhteyttä edelleenkin, vain siten voimme parhaiten valvoa meidän kaikkien etuja ja oikeuksia Katinkullassa. Terveisin ja hyvää Juhannusta toivotellen, SELVÄSTI JÄÄTIIN MAAILMANENNÄTYKSESTÄ Katinkulta Golfissa lähdettiin pelaamaan Guinness World Recordsin noteeraamaa maailmanennätystä eilen torstaina klo 18, jolloin ensimmäiset pelaajat starttasivat matkaan. Katinkulta Golf oli hyväksytty yrittämään ennätystä sarjassa Eniten pelaajia yhdellä golfkentällä 24 tunnin aikana. Jo illan aikana alkoi tulla selväksi, että aikaisemmasta ennätyksestä tullaan jäämään. Jotta skotlantilaisen St Andrews Bay Golf Resort and Span ennätys, 491 pelaajaa, olisi pystytty rikkomaan, keskimäärin 25 pelaajaa/tunti olisi pitänyt lähteä. Aamuyön pelaajamäärä jäi kuitenkin kauaksi tästä. Vaikka päiväajat olivat käytännössä täynnä, jäi ennätykseen rekisteröityjen kierrosten määrä jopa alle normaalin kävijämäärän. Ainoastaan 211 ennätysyritykseen hyväksyttävää tuloskorttia palautettiin. Pelaajille tullut tieto siitä, että ennätykseen ei päästä, aiheutti sen, että useat peruuttivat kierroksensa ja muutamat eivät jättäneet tuloskorttia rekisteröitäväksi. Joka tapauksessa voidaan nyt puhua ainakin Suomen ennätyksestä, vaikka tämäntyyppisiä kansallisia ennätyksiä ei mikään organisaatio noteeraakaan. Kokemukset tästä ensimmäisestä ennätysyrityksestä ja osallistujilta saatu palaute kannustavat tapahtuman järjestäjiä yrittämään ensi vuonna uudelleen. Ajankohta tullaan siirtämään heinäkuun alkuun, jolloin kentällä on jo normaalistikin pelaajia yli 400 päivittäin. Myös tapahtuman organisaatio sai hyvää kokemusta uutta yritystä ajatellen. Lisätietoja: Jari Koivusalo puh GOLFKENTÄN LAAJENNUS - TILANNEKATSAUS Katin Golf Oy on hakenut aktiivisesti vuodesta 1997 alkaen ratkaisuja lisäpelitilan saamiseksi osakkeenomistajilleen. Vuonna 2000 Holiday Club Finland Oy:n tultua yhtiön suurimmaksi osakkeenomistajaksi sovittiin Sotkamon kunnan kanssa, että kunta toimii aktiivisesti lisätilan saamiseksi lähialueilta. Pitkällisten ja monivaiheisten neuvotteluiden jälkeen kuluneen talven aikana on päästy lopputulokseen, että maata on saatu vuokratuksi riittävästi laajennustoimien aloittamiseksi. Kevään yhtiökokous antoi hallitukselle valtuudet valmisteleviin toimenpiteisiin laajentamisen toteuttamiseksi.

8 Yhtiön uusille 19,5 ha (entisiä Taimitarhan maita 15. tiin takana) ja 6,8 ha (peltoalue 2. reiän vasemmalla puolella) vuokra-alueille on suunniteltu uusia reikiä siten, että yhdessä nykyisen kentän kanssa ensimmäisessä vaiheessa saataisiin valmiiksi: 18 reiän mestaruuskilpailutason kenttä (pääosin nykyinen kenttä) 6 reiän klubikenttä (nykyisen kentän 9 13 reikien alueelle) 6 reiän par 3 jokamiehen kenttä (kokonaan uusi kokonaisuus) Tällä hetkellä projekti on lupavaiheessa eli olemme hakeneet lupia golfkentän rakentamiseen uusilla alueillamme. Kun lupa-asiat ovat selvinneet, kutsutaan yhtiökokous päättämään rakentamisen toteuttamisesta. Aikaisin mahdollinen aikataulu on päästä aloittamaan rakentaminen osalle alueista elokuussa. Uusia reikiä päästään tällä aikataululla ensimmäistä kertaa pelaamaan aikaisintaan elokuussa 2006, todennäköisemmin kesäkuussa Jatkossa on tarkoitus mahdollisuuksien mukaan edetä kohti kokonaisuutta, jossa käytössämme olisi reiän täysmittaisten kenttien kokonaisuus ja lisäksi 6-reikäinen par 3 jokamiehen kenttä. Lisätietoja: Jari Koivusalo Toimitusjohtaja Katin Golf Oy jari.koivusalo@holidayclub.fi KATINKULTA GOLFISSA GUINESSIN MAAILMANENNÄTYSYRITYS Guiness World Records Ltd on hyväksynyt Katinkulta Golfin hakemuksen yrittää maailmanennätystä sarjassa Eniten pelaajia yhdellä golfkentällä 24 tunnin aikana. Ennätysyritys toteutetaan alkaen torstaina klo 18, jolloin ensimmäiset pelaajat starttaavat ja päättyen klo 18, jolloin viimeisten pelaajien tulee saada kierroksensa täyteen. Guiness World Records on vahvistanut tarkat säännöt ennätyksen hyväksymiseksi. Kentän pitää olla 18-reikäinen ja vähintään metriä pitkä. Ennätykseen laskettava pelikierros pitää alkaa ja päättyä kyseisten aikarajojen sisällä, jokainen reikä tulee pelata loppuun golfin lyöntipelisääntöjen mukaisesti ja oikeassa järjestyksessä. Tuloskortti vahvennetaan asianmukaisin allekirjoituksin. Tällä hetkellä nyt yritettävää ennätystä pitää hallussaan St Andrews Bay Golf Resort and Spa Skotlannista. Ennätys on 491 pelaajaa ja se tehtiin Katinkullan harrastepäällikön, Anu Ronkaisen mukaan Katinkullassa on hyvät edellytykset ennätyksen lyömiseen. Aikaisempina vuosina on ollut päiviä, jolloin kenttää on kiertänyt yli 400 pelaajaa ilman mitään ennätysyrityksiä. Tänä vuonna pelaajamäärät näyttävät olevan edelleen nousussa toukokuun loppuun mennessä on pelaajia ollut enemmän kuin minään muuna vuotena vastaavana ajankohtana. Ennätysyritykseen odotetaan Katinkullan omien pelaajien lisäksi erityisesti Kainuun ja Pohjois-Suomen alueelta, mutta ilmoittautuneita on tullut jo nyt aina eteläisintä Suomea myöten.

9 Lisätietoja: Anu Ronkainen puh Jari Koivusalo puh GOLFKENTTÄ AVATTU! Oittisen Toni soitti ja kertoi, että ovat saaneet golfkentän auki poikkeuksellisen aikaisin, tänään klo 12! Katinkullan historiassa ei kenttää aiemmin ole näin varhain keväällä aukaistu. Syynä tähän on tietysti ollut tuo yläkerran isäntä, joka on suonut normaalia nopeamman kevään lämmön, joka sulatti lumet väyliltä ja vielä kuivattikin ne. Hattua täytyy nostaa tällä kertaa golfin pojille ja tytöille, kyllä sieltä sitä joustoa vaan näyttää löytyvän, asiassa kuin asiassa, jos tarpeen on! Aluksi pelataan tietenkin talvigriineiltä, mutta pelataan kuitenkin. Tilannetta seurataan päivittäin. Jos tulee vielä yöpakkasia niin silloin ei pelata, ei ainakaan aikaisin aamusta. Green fee on asetettu olosuhteiden mukaiseksi eli 12 / kierros. Hinta on voimassa toistaiseksi. Kun kenelläkään ei ole sellaisia osakkeita, jotka oikeuttaisivat pelaamaan tähän aikaan vuodesta, menevät green fee tulot golfyhtiölle. Toni toivotteli vielä kaikille: HAUSKAA VAPPUA! YHTIÖKOKOUSTERVEISIÄ! Pitkästä aikaa voin kertoa yksinomaan mukavia yhtiökokousterveisiä, ilman ainoatakaan ikävää viestiä. Kokoukset sujuivat juuri niin kuin niiden pitääkin sujua: Asiat käsiteltiin perusteellisesti, kysymykset ja selvityspyynnöt olivat asiallisia, kiusamielisiä äänestyksiä tai muita jekkuja kukaan ei edes yrittänyt esittää. KIITOS KAIKILLE KOKOUKSEN OSANOTTAJILLE SIITÄ! "Ärhäkkä oppositio" oli paikalla, mutta se hoiti tehtävänsä mallikkaasti. On täysin selvää, että meidän vastuuhenkilöiden tekemisiä saa ja pitää kritisoida ja asettaa ne kaikki kysymyksenalaiseksi, - ja jos aihetta on, aikaansaada muutoksia ja langettaa seuraamuksia. Opposition tehtävä on pitää toimijat varpaillaan, niin politiikassa kuin meilläkin, mutta rakentavalla tavalla, ja niin nyt tapahtui. Hallituksen jäsenet kaikkiin yhtiöihin valittiin täysin yksimielisesti, vain Katinkultaniemen hallituksesta äänestettiin kahden henkilön kesken. Hallituksissa tapahtui merkittävä verenvaihto ja ammattitaidon kohennus. Lähtökohdat hyvälle hallitustyöskentelylle ovat erinomaiset.

10 Yhdistyksen edustajina Katinkullan Kiinteistöt Oy:n, Kiinteistö Oy Katinkultaniemen ja Katinkullan Pallohalli Oy:n hallituksiin valittiin puheenjohtajamme Seppo Sirviö ja toiminnanjohtajamme ja Katin Golf Oy:n hallituksemme kokoussihteeri Martti Matsinen. Saimme siis jälleen yhden uuden edustajan lisää hallituksiin! Esittelen uudet hallitukset kokonaisuudessaan heti, kun hallitukset ovat järjestäytyneet, uusi puheenjohtaja valittu ja olen saanut tiedot julkaisukelpoiset henkilötiedot jokaisesta. Kaikki vuosikokousasiat päätettiin esitysten mukaan: Tilit vahvistettiin, budjetit ja vastikkeet hyväksyttiin jne. Näette kokouspöytäkirjat ja muun kokousaineiston YLEISTIETOA sivuilta, kunkin yhtiön nimen takaa niin pian kuin saamme ne sinne ladatuiksi. Vain Katin Golf Oy:n yhtiöjärjestys muutettiin, muiden yhtiöjärjestysten muutokset päätettiin siirtää jatkovalmisteluun ja paremman tiedottamisen jälkeen seuraavan yhtiökokouksen käsiteltäväksi. Golfkentän laajentamista ei voitu asian keskeneräisyyden vuoksi vielä käsitellä, mutta asian todettiin kyllä etenevän ja tulevan ehkäpä piankin ajankohtaiseksi. Kylpylän 8 hengen osakkeen jakamisesta kahteen 4 hengen osakkeeseen keskusteltiin kovasti, mutta sekin asia siirrettiin jatkovalmisteluun. Henkilökohtaisesti toivon, että tämä yksi suurimmista epäkohdista ja kohtuuttomuuksista kylpylän käyttöoikeuksissa saataisiin pikaisesti korjattua. Hyvän hallintotavan ohjeet sekä järjestyssäännöt esiteltiin ja havaittiin hyväksi pohjaksi jatkokehittelylle, johon uusi hallitus varmaan ensi töikseen ryhtyy järjestäydyttyään. Kaikki em. pelisäännöt ja niiden kehittelyt tullaan hyvän hallintotavan periaatteiden mukaisesti tiedottamaan osakkaille nyt tapahtunutta paremmin ja alistamaan osakkaiden kesken julkiseen keskusteluun näillä sivuilla. Näin saamme osakaskunnan mielipiteet mahdollisimman laajasti kuuluviin ja huomioon otetuiksi. Olen aivan varma siitä, että nyt Katinkullassa alkaa yhteen hiileen puhaltamisen kausi, jonka tuloksena saamme viimeisetkin ongelmat poistettua. Sen jälkeen on mahdollista keskittyä oikeisiin asioihin eli parantamaan nykyisiä ja kehittämään uusia ja entistä parempia toimintatapoja ja muotoja lomailussa, ei vain hallinnossa. Olin hetkittäin aistivinani vanhan hyvän ajan Katinkulta hengen tuulahduksiakin! Terveisin PYÖRÄT JA GRILLIT PAIKOILLAAN! Katinkullan isäntä Oittisen Toni soitteli taas kuulumisia ja hyvää kuuluikin: Lindemanin veljekset apureineen ovat saaneet pyörien, grillien ja kaasupullojen toimitukset asunnoille hyvään vauhtiin, osassa asunnoista ne ovat jo tällä viikolla ja kaikissa viimeistään ensi viikolla, siis viikolla 17. Tämä johtuu siitä, että kevät on Kainuussa edennyt normaalia nopeammin, pihat on saatu

11 puhtaiksi ja em. operaatio on voitu aloittaa suunniteltua aiemmin. Viittaan keskustelupalstalla olevaan Maijan kirjoituksessa esitettyyn huoleen näissä asioissa ja totean, ettei ole aihetta, kyllä siellä kaikki parhaansa tekevät. Kiitän Katinkullan Kiinteistöhuoltoa ja Vuokatin Nurmen porukoita sekä tietysti Antikaisen Ilpoa pelisilmästä ja tilannetajusta. Juuri näin tulee toimia. Meillä täytyy olla järjestyssäännöt, toimintaohjeet ja suositukset ym. pelisäännöt, mutta eivät ne ole meidän isäntiämme, ne ovat meidän renkejämme. Kyllä Katinkullasta joustoa löytyy tarvittaessa asiassa kuin asiassa, kunhan vaan olosuhteet sen sallivat, sanoi Oittisen Toni keskustelumme päätteeksi. YHTEISTOIMINTA VUOKATIN RINTEIDEN KANSSA, Vähän myöhäistä on tästä aiheesta tiedottaminen, mutta kun asiaa vasta nyt kysyttiin ja muutama viikko on hiihtokautta vielä jäljellä niin jos ei tätä niin ainakin seuraavaa kautta varten on syytä tietää näistä hissilippu- ja rinnekuljetusasioista. Vuokatin rinteiltä on ostettu osakkaita varten 24 kausikorttia hisseihin. Osakas saa kortin haltuunsa koko päiväksi, paitsi hiihtolomien aikaan, jolloin käyttö on rajattu puoliksi päiviksi. Hissilipun hinta tänä kautena on ollut 20 / päivä. Jotta mahdollisimman moni osakkeenomistaja pääsisi tätä etua käyttämään, on korttien määrää jouduttu rajoittamaan kahteen korttiin asuntoa kohden. Normaali vastaavan hissilipun hinta rinteillä on 27 päivä, joten alennus on niin euroina kuin prosentteina ihan mukava. Vuokatin alueen julkinen liikennöinti Katinkullasta Rinteille ja takaisin toimii päivittäin aina asti. Katinkullassa kuljetus poikkeaa 3 kertaa päivässä ja maksaa 2.40 yhteen suuntaan. KATINKULLAN YHTIÖKOKOUKSET Tämän kevään varsinaiset yhtiökokoukset pidetään seuraavan aikataulun mukaan: Katin Golf Oy, torstaina, klo alkaen Katinkullan Kiinteistöt Oy, perjantaina, klo 9.00 alkaen Kiinteistö Oy Katinkultaniemi, perjantaina, klo alkaen ja Katinkullan Pallohalli Oy, lauantaina, klo alkaen. Kokouksiin tulee ilmoittautua etukäteen viimeistään maanantaina, Ilmoittautumisohjeet kokouskutsussa. Kokouksissa käsitellään normaalien kevätkokousten rutiiniasioiden lisäksi yhtiöjärjestysten muuttamista yhdenmukaisiksi keskenään ja informoidaan järjestyssääntöjen ja hyvän hallintotavan pelisääntöjen kehitysvaiheesta.

12 Merkittäviä uusia asioita ovat golfkentän laajentaminen ja sen rahoitus sekä Pallohallin D.D. -sarjan eli 8 hengen kylpyläosakkeiden muuttaminen ja pilkkominen D.B. sarjan eli 4 hengen osakkeiksi, jolloin vältetään ylisuurien kylpyläoikeuksien monille käyttäjien vähennyttyä kohtuuttomaksi muodostuneelta vastikevelvoitukselta, ylimääräiset kun voi nyt helpommin myydä pois. Jos jollakulla on kokousvaltakirja vielä lähettämättä, pankaa tulemaan. Ja jos se on mennyt hukkaan, niin löydätte sen samalta sivulta kuin kokouskutsutkin eli YLEISTIETOA sivulta. Yhdistyksen kokousedustajina tänä vuonna ovat uusi puheenjohtaja Seppo Sirviö ja toiminnanjohtaja. Kokousteluterveisin KATINKULLAN ALUEEN ASUNTOJEN KARTTA Saimme vihdoin sivuillemme kovasti toivotun ja kauan kaivatun aluekartan, jonka avulla voi helposti kertoa ystäville ja tuttaville sen, missä tällä kertaa asuu Katinkullassa ja toivotella tervetulleeksi juuri oikeaan osoitteeseen. Kartan löydät YLEISTIETOA sivujen yläosasta PDF tiedostona, joka latautuu klikkaamalla automaattisesti, kunhan sinulla vain on ilmainen ACROBAT READER ohjelma ladattuna koneellesi. Kartasta ilmenee alueen osoiteviitoitusta vastaavasti alueen numerot ja rakennusten kirjaimet sekä uuden, keltaisen alueen ja Hiekkaniemen asuntojen numerotkin. Lisäksi värikoodien ja kartan oikeassa alakulmassa olevien opasteiden avulla on helppo nähdä millaisia ja minkä kokoisia asuntoja kullakin alueella sijaitsee. Muuttamalla kartan yläosassa näkyvää prosenttilukua, saatte karttaa suuremmaksi tai pienemmäksi tarpeidenne mukaan, sieltä löytyy myös nappula tulostusta varten. OSAKASKLUBIN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA VAIHTUI Osakasklubin hallitus valitsi tänään pitämässään kokouksessa uudeksi puheenjohtajakseen Seppo Sirviön. Kari Kaartinen jatkaa varapuheenjohtajana ja toiminnanjohtajana. Katso vuoden 2005 hallituksen kokoonpano ja yhteystiedot YLEISTIETOA sivuilta, Osakasklubin tietojen kohdalta. UUSI INFOKANAVA KÄYTTÖÖMME!

13 Osakasklubin vuosikokouksessa tehtiin monia hyviä ehdotuksia parannuksista Katinkultaan. Useastakin suusta saimme kuulla pienen, mutta sitäkin tärkeämmän toiveen siitä, että osakasklubihuoneeseen saataisiin ilmoitustaulu kunkin viikon asukkaiden keskinäistä kontaktinottoa ja ilmoittelua varten. Koska tämän idean toteutus oli sieltä helpoimmasta päästä, voitiin se toteuttaa heti: Osakasklubihuoneessa on nyt ilmoitustaulu, jonka vierestä löytyy myös tarralappuja ja nastoja. Idea siis nimenomaan on, että taulu palvelee kunkin viikon asukkaiden sisäistä tiedonvälitystä, harrastevuorojen vaihtoa, tenniksen, keilan, golfin ym. pelikaverin etsimistä etc. Pankaa siksi ilmoitukseenne aina lomaviikkonne numero näkyviin ja vaikkapa päivämääräkin, jolloin tiedetään, että ilmoitus todellakin on ajankohtainen ja vanhentuneet osataan poistaa. Olisi hyvä, jos kukin asukas muistaisi itse ottaa ilmoituksensa pois viimeistään silloin, kun kotimatka alkaa. Jos tämä kuitenkin sattuu unohtumaan, poistaa henkilökunta vanhentuneet ilmoitukset seuraavan viikon alussa. Nyt sitten vain kontaktoimaan, mutta älkää unohtako, että asunnoissa on nettipäätteet ja siten näiden sivujen keskustelupalsta, mielipidetiedustelu, äänestys, myydään, vuokrataan ja vaihdetaan palsta jne. käytettävissänne, joten tiedotuskanavia kyllä piisaa! Terveisin OSAKASYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS Vuosikokous on nyt sitten pidetty, kaikki viralliset kokousasiat saatiin suuren yksimielisyyden vallitessa käsitellyiksi: Tilit, toimintasuunnitelma, budjetti ja jäsenmaksut vahvistettiin ja entinen hallitus kahdella uudella jäsenellä vahvistettuna valittiin. Kaikki kokousaineisto on YLEISTIETOA osastolla nähtävänä tarkempaa tutustumista varten. Kokoukseen osallistuneet 52 katinkultalaista esittivät paljon mielipiteitä ja kysymyksiä ajankohtaisista aiheista. Monta hyvää ideaa esitettiin, mutta myös moni kysymys jäi vastausta vaille. Aikakin loppui kesken, moni tärkeä asia jäi kokonaan käsittelemättä. No, työtä siis riittää. Omasta puolestani kiitän kaikkia aktiivisia kokoustelijoita. Terveisin KATINKULLAN ISÄNTÄ TONI OITTINEN TIEDOTTAA,

14 Osakkaille tarkoitetut kylpylä/saunavuorot eli ns, OSAKASSAUNA, on auki maanantaisin klo välisenä aikana, jolloin käytössämme on uuden kuntouintialtaan yläpuolella olevat saunat, tuolloin siis vain meidän osakkaiden käyttöön varattuina. Saapuminen osakassaunaan tapahtuu hoito-osaston sisäänkäynnin kautta. Osakkaan tulee hakea sitä varten vastaanotosta erityinen kortti, jolla sisään pääsee. Tätä systeemiä kyllä kehitellään vielä joustavammaksi, mutta nyt näin. Kylpylävuorosta ei tietenkään veloiteta mitään. Ja pukukaapitkin toimivat rannekkeilla. Toivon, että ehdin itsekin mukaan mahdollisimman useasti, mutta myöntää täytyy, ettei kaikkialle aina voi yhtäaikaa revetä! Ja vielä toinenkin mukava asia: Olemme saaneet käyttöömme kaksi muhevaa Audia, siis autoa, - ja keväällä saamme vielä kolmannenkin. Autot on tarkoitettu osakkaiden käyttöön ja systeemi toimii seuraavasti: Infopisteessä, tai jos se ei ole auki, vastaanotossa on varauskansio, johon toiveensa merkitsemällä osakas voi varata auton käyttöönsä kolmeksi tunniksi kerrallaan. Varausajat ovat päivisin klo 9-12, ja Kustannukset osakkaalle: 0 euroa! Ja bensat maksaa Audi! Osakkaat voivat käydä tankkaamassa Sotkamon Shellillä Audin laskuun! Loistavaa palvelua, sanoisin! Tervetuloa, tulkaa tapaamaan, jutellaan näistä ja muistakin enemmän silloin! Toni Oittinen Katinkullan isäntä OSAKASKLUBIN KOKOUS tiistaina, Katinkullan Osakasklubi r.y.:n jäsenet kutsutaan varsinaiseen kokoukseen tiistaina, kello HOTEL ARTHURIN juhlasaliin, osoite Vuorikatu 19, Helsinki. Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri; 3. Valitaan pöytäkirjan tarkastajat ja äänten laskijat; 4. Todetaan läsnäolijat; 5. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus; 6. Hyväksytään esityslista; 7. Käsitellään yhdistyksen tilinpäätös, hallituksen toimintakertomus ja tilintarkastajan lausunto ja päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille; 8. Esitellään yhdistyksen toimintasuunnitelma, talousarvio ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle tilikaudelle ja päätetään niiden hyväksymisestä; 9. Päätetään hallituksen jäsenten ja varajäsenten lukumäärästä; 10. Valitaan yhdistyksen hallituksen jäsenet ja varajäsenet; 11. Valitaan yhdistykselle tilintarkastaja ja varatilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö ja päätetään heidän palkkioistaan; 12. Muut mahdollisesti esille tulevat asiat; 13. Kokouksen päättäminen Kokouksen ulkopuoliset asiat:

15 - HCF:n edustaja kertoo uudesta Points järjestelmästä,jälkimarkkinoista ja vuokraustoiminnasta; - Keskustellaan Katinkullan kehittämistarpeista pienosakkaan näkökulmista käsin; KATINKULLAN OSAKASKLUBI r.y. Hallitus Huom! Kutsu on lähetetty kaikille Katinkullan osakkeenomistajille ja kaikki toivotetaan tervetulleiksi kokoukseen. Äänestää saavat vain jäsenmaksunsa maksaneet.jäsenmaksun 30,- tai yritykset 50 voi maksaa myös SOLO:n kautta avaussivumme ohjeiden mukaisesti. RIITELY PÄÄTTYNYT, HCF:N JA VÄINÖLÄN TIEDOTE TIEDOTE Hannu Väinölä sekä hänen hallitsemansa yhtiöt ja Holiday Club Finland Oy ovat tänään sopineet Hannu Väinölän sekä hänen hallitsemiensa yhtiöiden ja Katinkulta-yhtiöiden väliset riita-asiat. Samalla Hannu Väinölä ja hänen hallitsemat yhtiöt ovat myyneet kaikki omistamansa Katinkulta-yhtiöiden osakkeet Holiday Club Finland Oy:lle. HOLIDAY CLUB FINLAND OY ARVOISAT KATINKULLAN JA HCF:N OSAKKEENOMISTAJAT Olen ollut edelleen tietoliikenneloukussa eikä yhteyteni toimi vieläkään. Siitä huolimatta kirjoittelen teille Katinkullan asioista - viimeisen kerran. Olemme myyneet Katinkullan osakkeemme HCF:lle ja vedän pois moitekanteeni (5 kpl) Katinkullan yhtiöitä vastaan. Näin päättyy yksi ajanjakso Katinkullan värikkäässä historiassa. Uskon Katinkullan luojan, Pertti Lindemaninkin, olevan tyytyväisen saadessaan tämän viestin korviinsa. Tiedän hänenkin kärsineen tästä riitelystä kovasti. Ristiretkeni, joka alkoi hallituksen toiminnasta poisjäämiselläni vuonna 2002, on nyt päätöksessään. Tosin hieman eri tavalla, kuin olin sen kuvitellut. Alun perin minulla oli tavoitteena vain oikaista omasta mielestäni virheellisiä asioita Katinkullassa. Ajan myötä taistelu kävi todella raskaaksi ja lopulta sovin HCF:n kanssa osakkeitteni myymisestä. Alkuvuoden käräjäoikeuden istunnot olivat viimeinen pisara päätökselleni. Vaikka emme koskaan saa tietää, miten vuoden 2003 kokousten moitekanteissa olisi käynyt, ei niissä ollut lopulta kyse kuin periaatteista. 10 tai 20 euroa sinne tai tänne / osake ei ole pienosakkeenomistajalle mitään. Käräjäoikeudessa totesin, että ei kai niillä yksittäisillä euroilla ole mitään väliä. Normaalille osakkeenomistajalle riittää, että palvelu pelaa. Omasta mielestäni olen nähnyt positiivisen muutoksen Katinkullan yhtiöiden hallinnossa. Kiitän lopuksi kaikkia osakkaita, jotka olette vastaanottaneet postiani. Kaikkea hyvää koko Katinkullan väelle. Järvenpää , Hannu Väinölä KATINKULLAN OSAKKEIDEN VEROTUSARVOT Aika moni meistä verovelvollisista on niin tunnontarkka, että haluaa kirjoittaa veroilmoitukseensa myös omistamiensa osakkeiden verotusarvot ja kyselee niitä sitten minulta.

16 Vastaan aina, että jättäkää vaan asia verottajan murheeksi, he kyllä selvittävät nämä arvot viran puolesta. Mutta, siltä varalta, että tämä vastaukseni ei tyydytä tai nämä arvot halutaan muusta syystä tietää, julkaisemme nyt verottajan laskemat Katinkullan osakkeiden matemaattiset arvot ja verotusarvot vuodelta 2003, jolta vuodelta ne on viimeksi vahvistettu, YLEISTIETOA - osastollamme, josta voitte ne katsoa. Kärsivällisyyttä veroilmoituksen täyttämisessä toivotellen!

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat.

Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat. YHTIÖKOKOUSKUTSU Katin Golf Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 27.4.2018 klo 10:00 alkaen Holiday Club Katinkullassa, osoitteessa Katinkullantie 15,

Lisätiedot

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1 co Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi p. 0300 870902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1 osakkeenomistajat

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat. Katinkullan Pallohalli Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Pallohalli Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello 15.00, Original

Lisätiedot

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 co Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi p. 0300 870902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 osakkeenomistajat

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14. :ssä mainitut asiat. Kiinteistö Oy Katinkultaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultaniemen osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat. Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen osakkeenomistajat

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat. Kiinteistö Oy Katinkulta Residence Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkulta Residence osakkeenomistajat

Lisätiedot

Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lampitropiikki Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lampitropiikki osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat. Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultarannan osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat. Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomatropiikki Kokouskutsu c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere Puh. 030 687 0200 www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomatropiikin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Ruka Village Suites 1 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Ruka Village Suites 1 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 27.6.2018 kello

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat. Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat. Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharju Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat. Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultaranta osakkeenomistajat

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen määräämät asiat. Esityslista on kokouskutsun liitteenä.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen määräämät asiat. Esityslista on kokouskutsun liitteenä. KIINTEISTÖ OY HC VILLAS KATINKULTA SPA 1 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200. email: isannointi@holidayclub.fi KOKOUSKUTSU Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy HC Villas

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle ja talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Tunturitähti 1 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador

Lisätiedot

Yhtiökokouksen valitsema hallitus pitää järjestäytymiskokouksensa heti Yhtiökokouksen jälkeen.

Yhtiökokouksen valitsema hallitus pitää järjestäytymiskokouksensa heti Yhtiökokouksen jälkeen. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat ja muut esityslistalla esitetyt pykälät.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat ja muut esityslistalla esitetyt pykälät. Kiinteistö Oy Kuusamon Rantatropiikki 2 Kokouskutsu c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere Puh. 030 687 0200 www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Rantatropiikki

Lisätiedot

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 5 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 5 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 16.11.2017 kello

Lisätiedot

Yhtiökokouksen valitsema hallitus pitää järjestäytymiskokouksensa heti Yhtiökokouksen jälkeen.

Yhtiökokouksen valitsema hallitus pitää järjestäytymiskokouksensa heti Yhtiökokouksen jälkeen. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Ylläs Saaga c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi puh. 0300 870 902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Ylläs Saagan osakkeenomistajat

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Kokouskutsu. esityslista, toimintakertomus v. 2016/2017, tilinpäätös v.2016/2017 sekä talousarvio 2018/2019

Kokouskutsu. esityslista, toimintakertomus v. 2016/2017, tilinpäätös v.2016/2017 sekä talousarvio 2018/2019 Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 6 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 6 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 16.11.2017 kello

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelta , talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelta , talousarvio Isännöinti Kiinteistö Oy Siulaselkä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen

Lisätiedot

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1) PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 12 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 12 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat Hannunkiven Lomakylä Oy c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Hannunkiven Lomakylä Oy:n osakkeenomistajat

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Katinkullan osakkaiden viikkoinfo. 23.4.2013 klo 09.30 -

Katinkullan osakkaiden viikkoinfo. 23.4.2013 klo 09.30 - Katinkullan osakkaiden viikkoinfo 23.4.2013 klo 09.30 - Katinkullan Osakasklubi r.y. Seppo Sirviö, hall.pj. Seppo toivotti kaikki 11 osanottajaa tervetulleeksi sekä kertoi Katinkullan alueen tapahtumista

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

LUONNOS 26.11.2015 TYKKIMÄEN VAPAA-AIKAKESKUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja kotipaikka Kouvola. 2 Yhtiön toimialana on matkailun ohjelmapalvelutoiminta, majoitus-

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Laavutieva c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Laavutieva c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen

Lisätiedot

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Puolukkapolku 2 - Bostads Ab Lingonstigen 2 i 15.10.2015 11:28:32 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.10.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 8.3.2007 klo 14.00-15.01 Paikka Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä Osallistujaluettelossa mainitut osakkeenomistajat

Lisätiedot

Isännöinti Kiinteistö Oy Rukan Lomakylä 1 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5 1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0300 870 902 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi I -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous Isännöinti Kiinteistö Oy Rukan Lomakylä 1 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Oy Särkkäin Lomaparatiisi 2 Kokouskutsu Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere Puh: 030 687 0200 www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous Oy Särkkäin Lomaparatiisi 2 osakkeenomistajat

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi X KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi X -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi II KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi II -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIV KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 3.6.2019 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/903/00.00.01.08/2019 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 244 20.5.2019 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot