Kolmannen neljänneksen tulos 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kolmannen neljänneksen tulos 2013"

Transkriptio

1 Kolmannen neljänneksen tulos 2013 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. lokakuuta 2013

2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden voidaan katsoa sisältävän tulevaisuuden näkymistä annettuja lausuntoja, jotka liittyvät tuleviin tapahtumiin tai yhtiön tulevaan taloudelliseen tulokseen, mukaan lukien strategiset suunnitelmat, potentiaalinen kasvu, suunnitellut liiketoimintojen muutokset, arvioidut pääomakustannukset, tulevan rahavirran lähteet ja sitä koskevat vaatimukset, likviditeetti ja kustannussäästöt, joihin sisältyy tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä ja muita tekijöitä, joiden seurauksena Neste Oil Oyj:n tai sen toimialojen todelliset tulokset, toiminnan tasot tai saavutukset voivat olla merkittävästi erilaiset kuin tulevaisuudennäkymistä annetuissa lausunnoissa on esitetty tai annetaan ymmärtää. Joissakin tapauksissa tällaiset lausunnot voi tunnistaa ehdollisesta ilmaisutavasta ("saattaa", "ehkä", "tulee olemaan", "odotetaan", "suunnitellusti", "arvioidaan", "uskotaan", ennustetaan", "potentiaalinen" jne.) tai muista vastaavista ilmaisuista. Tulevaisuudennäkymistä annettuihin lausuntoihin liittyy aina riskejä ja epävarmuustekijöitä, koska ne liittyvät tapahtumiin ja riippuvat olosuhteista, joiden ilmenemisestä tulevaisuudessa ei ole varmuutta. Tulevat tulokset voivat olla merkittävästikin erilaisia kuin tulevaisuudennäkymiä koskevissa lausunnoissa esitetyt tai vihjatut tulokset. Kaikki tässä katsauksessa tulevaisuudennäkymistä esitetyt lausunnot perustuvat Neste Oilin johdon nykyhetkiseen tietämykseen, eikä Neste Oil Oyj sitoudu päivittämään niitä. Tämän katsauksen tietoja ei tule katsoa sijoitusneuvoiksi eikä tarjoukseksi myydä tai kehotukseksi ostaa arvopapereita tai muutoin osallistua sijoitustoimintaan

3 Erinomainen tulos Uusiutuvissa polttoaineissa Yhtiöllä vahva vuosineljännes Uusiutuvien polttoaineiden erinomaisen tuloksen ansiosta

4 Q3 tulos

5 Tunnusluvut Q3/2013 Vahva vertailukelpoinen liikevoitto Vertailukelpoinen liikevoitto 217 milj. euroa (159 milj.) Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen EBITDA, MEUR Uusiutuvat polttoaineet teki erinomaisen tuloksen Öljytuotteisiin vaikuttivat matalammat jalostusmarginaalit Ennätyksellinen Öljyn vähittäismyynnin tulos Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Velan osuus kokonaispääomasta, % Velan osuus kokonaispääomasta parani edelleen 39,8 %:iin (46,8 %) Matala kassavirta 3 milj. euroa hankintojen ajoituksen seurauksena

6 Tunnusluvut Q3/2013 ROACE kehittymässä oikeaan suuntaan Milj. euroa Q3/2013 Q3/2012 Liikevaihto Vertailukelpoinen EBITDA Vertailukelpoinen liikevoitto Öljytuotteet Uusiutuvat polttoaineet Öljyn vähittäismyynti Muut (sis. eliminoinnit) 1 1 IFRS-liikevoitto Liiketoiminnan rahavirta Osakekohtainen tulos, euroa 0,76 0,51 Vertailukelpoinen osakek. tulos, euroa 0,65 0,40 Velan osuus kokonaispääomasta, % 39,8 46,8 ROACE, % 8,7 4,

7 Tunnusluvut 1-9/2013 Vertailukelpoinen EPS yli kaksinkertaistui Milj. euroa 1-9/ /2012 Liikevaihto Vertailukelpoinen EBITDA Vertailukelpoinen liikevoitto Öljytuotteet Uusiutuvat polttoaineet Öljyn vähittäismyynti Muut (sis. eliminoinnit) -9-1 IFRS-liikevoitto Tulos ennen veroja Liiketoiminnan rahavirta Osakekohtainen tulos, euroa 1,29 0,55 Vertailukelpoinen osakek. tulos, euroa 1,21 0,

8 Öljytuotteet Q3/2013 Hyvä tuottavuus heikkenevässä markkinassa Vertailukelpoinen liikevoitto 67 milj. euroa (154 milj.) Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen EBITDA, MEUR Erinomainen operatiivinen toiminta tuki lisämarginaalia Matalat jalostusmarginaalit vaikuttivat tulokseen Perusöljyt edelleen heikko ylitarjonnan vuoksi Kokonaisjalostusmarginaali, $/bbl Viitejalostusmarginaali, $/bbl Kokonaisjalostusmarginaali 8,6 $/bbl (12,2 $/bbl) 0 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/

9 Uusiutuvat polttoaineet Q3/2013 Kasvanut myynti poikkeuksellisen vahvoilla markkinoilla Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen EBITDA, MEUR Erinomainen vertailukelpoinen liikevoitto 120 milj. euroa (-19 milj.) Huomattavasti korkeammat myyntivolyymit tonnia -50 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/13 Vahvat markkinat NExBTLmyynti, tonnia Hyvä operatiivinen toiminta ja matalammat tuotantokustannukset Myynnin jakauma Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä noin 50/50 0 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/

10 Öljyn vähittäismyynti Q3/2013 Onnistunut neljännes kaikilla markkina-alueilla Vertailukelpoinen liikevoitto, MEUR Vertailukelpoinen EBITDA, MEUR Vertailukelpoinen liikevoitto 29 milj. euroa (23 milj.) Ennätyksellinen tulos vahvojen marginaalien myötä kaikilla markkinoilla 0 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/ Myyntimäärät (bensiini + diesel), m3 500 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/

11 Markkinoiden kehitys

12 Raakaöljyn hintakehitys Hinnat noususuunnassa Brent, $/bbl Raakaöljyn hinta nousujohteinen neljänneksen aikana poliittiset levottomuudet Syyriassa Libyan öljyn viennin aleneminen lakkojen myötä 80 01/12 04/12 07/12 10/12 01/13 04/13 07/13 10/ Urals vs. Brent, $/bbl 01/12 04/12 07/12 10/12 01/13 04/13 07/13 10/13 1 Kapea Urals/Brent hintaero tiukat raakaöljymarkkinat Libyan lakkojen vuoksi Iranin vastaiset pakotteet ja matalat iranilaisen öljyn vientivolyymit Eurooppaan viivästynyt Venäjän jalostamoiden seisokkikausi hintaero leveni neljänneksen loppua kohti

13 Öljytuotteiden marginaalit Laskupaineita neljänneksen loppua kohti Tuotemarginaalit (hintaero vs. Brent), $/bbl /12 04/12 07/12 10/12 01/13 04/13 07/13 10/13-10 Jalostusmarginaalit kohtuullisella tasolla heinä-elokuussa, mutta laskivat neljänneksen loppua kohti Vakaat keskitislemarginaalit jälleen vahvimpia Päättyvä ajokausi laski bensiinimarginaaleja neljänneksen lopulla Diesel Bensiini Raskas polttoöljy Heikentyvät raskaan polttoöljyn marginaalit heijastivat raakaöljyn hinnanmuutoksia, kunnes vahvistuivat syyskuussa

14 Uusiutuvien polttoaineiden marginaalitekijät Hyvät marginaalit Euroopassa FAME (kausiluonteinen) vs. Rypsiöljy -hintaero, $/t FAME-biodiesel hinnat vahvoja raaka-aineisiin verrattuna /12 04/12 07/12 10/12 01/13 04/13 07/13 10/13 Kasviöljyjen ja eläinrasvan hintakehitys**, $/t 1,400 1,300 1,200 1,100 1, /12 04/12 07/12 10/12 01/13 04/13 07/13 10/13 FAME* vs. RSO Rdam Soija Rypsi Palmu Eläinr. Biodieselin tuonti pieneni noin 2/3 EU:n valmistelemien tuontitullien vuoksi Palmuöljyn hinnat kapealla vaihteluvälillä vakaiden varastotasojen myötä Palmuöljyn ja rypsiöljyn välinen hintaero keskimääräisellä tasolla * lähtien FAME RED noteerauksia ** Noteeraus Euroopassa, lähde: Oil World

15 Uusiutuvien polttoaineiden marginaalitekijät Poikkeuksellisen vahvat USA:n markkinat SME vs. Soybean oil -hintaero, $/t SME-biodieselin marginaalit ennätystasolla matalien raakaainehintojen ja vahvan kysynnän myötä /12 04/12 07/12 10/12 01/13 04/13 07/13 10/13 RIN-hinnat saavuttivat huippunsa heinäkuun puolivälissä, mutta laskivat neljänneksen loppua kohti 150 Biodiesel RIN, US-senttiä /gallona /12 11/12 01/13 03/13 05/13 07/13 09/13 Lähde: Platts Biomassapohjainen diesel (D4) Muu uusiutuva polttoaine (D6)

16 Öljyn vähittäismyynnin markkinat Vahva kesäsesonki Vahvat marginaalit Luoteis- Venäjällä ja Suomessa Matalat raskaan liikenteen määrät vaikuttivat Suomen vähittäismyynnin myyntimääriin Baltian markkinat paranivat

17 Näkymät

18 Yhtiön näkymät ennallaan Neste Oil odottaa koko vuoden vertailukelpoisen liikevoiton paranevan merkittävästi vuoteen 2012 verrattuna ja olevan yli 530 miljoonaa euroa Uusiutuvien polttoaineiden vuoden 2013 vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan olevan yli 200 miljoonaa euroa

19 Ajankohtaiset aiheet

20 USA:n biopolttoainelainsäädännön kehitys EPA:n odotetaan julkaisevan ehdotuksen vuoden 2014 biopolttoainevelvoitteista neljännen vuosineljänneksen aikana Lainsäädännön lopullinen sisältö saattaa vaikuttaa biomassapohjaisen dieselin kysyntään ensi vuonna Neste Oil keskittyy edelleen asiakaspohjan laajentamiseen ja myynnin joustavuuteen RFS-biopolttoainekategoriat ja velvoitemäärät vuonna 2013 Total renewable fuels 16,6 mrd. gal Advanced biofuel (D5), 2,8 mrd. gal Biomassbased diesel (D4), 1,3 mrd. gal

21 Suunnitelmana varustamotoiminnasta luopuminen Suunnitelma myydä kaikki alukset ja ulkoistaa niiden miehitys- ja hoitovarustamotoiminta Neste Shippingissä käynnistetty yhteistoimintamenettely, jonka piirissä koko maa- ja merihenkilöstö Suunnitelmana noin 320 työntekijän siirtyminen uuden työnantajan palvelukseen Aikomuksena hankkia merikuljetuspalvelut jatkossa sopimusjärjestelyin Pääomia odotetaan vapautuvan n. 60 milj. euroa ja tuloksen paranevan n. 10 milj. euroa vuodessa

22 Keskitymme parantamaan Turvallisuutta Kassavirtaa Jalostamoiden tuottavuutta Uusiutuvien polttoaineiden kannattavuutta

23 Neste Oililta huipputuotteet talviolosuhteisiin Neste talvidiesel myynnissä Suomen asemilla Neste Pro Diesel täyttää ensimmäisenä maailmassa autonvalmistajien suositteleman WWFC 5 -luokituksen Pienempi kulutus ja päästöt Parempi suorituskyky ja kylmäominaisuudet Neste-pienmoottoribensiini paras vaihtoehto pienkoneiden talvisäilytykseen

24 Kiitos Matti Lievonen, toimitusjohtaja

25 Liitteet

26 Jalostamoiden tuotantokustannukset, Porvoo & Naantali Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q4/12 Q1/13 Q2/13 Q3/ Jalostetut tuotteet Milj. barrelia 27,4 23, ,3 26,7 24,7 28,8 104,5 Valuuttakurssi EUR/USD 1,31 1,28 1,25 1,3 1,32 1,31 1,33 1,28 Käyttöhyödykkeet Kiinteät kustannukset Myynnit muille Yhteensä Milj. euroa 64,4 66,4 64,1 61,2 62,8 58,8 58,0 256,1 $/bbl 3,1 3,6 3,0 3,0 3,1 3,1 2,7 3,1 Milj. euroa 49,8 58,1 45,2 59,9 52,8 73,1 51,5 213,1 $/bbl 2,4 3,1 2,1 3,0 2,6 3,9 2,4 2,6 Milj. euroa -27,8-27,2-22,1-27,5-23,9-23,1-21,3-104,7 $/bbl -1,3-1,5-1,0-1,4-1,2-1, ,3 Milj. euroa 86,4 97,3 87,3 93,6 91,7 108,8 88,3 364,5 $/bbl 4,1 5,2 4,0 4,6 4,5 5,8 4,1 4,

27 Avainluvut MEUR Q3/2013 Q3/ / / Liikevaihto IFRS-liikevoitto Vertailukelpoinen liikevoitto Tulos ennen veroja Kauden voitto Vertailukelpoinen kauden voitto Osakekohtainen tulos, EUR 0,76 0,51 1,29 0,55 0,61 Liiketoiminnan rahavirta Investoinnit Korollinen nettovelka Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja, % 12,7 7,1 Oman pääoman tuotto, % 16,6 7,

28 Tase Vastaavaa Vastattavaa Pitkäaikaiset varat Lyhytaikaiset varat Korollinen velka Koroton velka Oma pääoma , , , , ,914 2, ,838 3, ,291 2,

29 Tase Sijoitettu pääoma, MEUR Omavaraisuusaste, % 39,7 33,0 Velan osuus kokonaispääomasta, % 39,8 46,8 Velkaantumisaste, % 66,1 88,

30 Rahavirta MEUR Q3/13 Q3/12 1-9/13 1-9/ Voitto ennen veroja Oikaisut yhteensä Käyttöpääoman muutos Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä Rahoituskulut, netto Verot Liiketoiminnan rahavirta Investoinnit Muut Rahavirta ennen rahoituseriä Lainojen nettomuutos Maksetut osingot Rahavirtojen muutos

31 Maturiteettiprofiili MEUR Lyhytaikainen Pitkäaikainen

32 Likviditeetti Likviditeetti syyskuun lopussa oli yhteensä milj. euroa Rahat ja pankkisaamiset yhteensä 92 milj. euroa Käyttämättömät sitovat lainalimiittisopimukset yhteensä milj. euroa Käyttämättömiä yritystodistusohjelmia (eivät sitovia) yhteensä 400 milj. euroa Luottojen keskikorko 3,6 % ja keskimääräinen maturiteetti 3,8 vuotta syyskuun lopussa Nykyisissä lainasopimuksissa ei ole rahoituskovenantteja

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2013 Sisällys 1 Q1 tulos 2 Markkinoiden kehitys 3 Näkymät 4 Ajankohtaiset painopisteet 5 Liitteet 24.4.2013 2 Disclaimer

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2014

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2014 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2014 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 25. huhtikuuta 2014 Sisällys 1 2 3 Q1/14 Konsernin tunnusluvut Q1/14 segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet 4 Liitteet 25.4.2014 2

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2012

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2012 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2012 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 26. huhtikuuta 2012 Sisällys 1 Q1 tulos 2 Markkinoiden kehitys 3 Näkymät 4 Liitteet Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 2016

Tilinpäätös 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 2016 Tilinpäätös 215 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 216 Sisältö 1 2 Vuosikatsaus 215 Tulos 215 3 Segmenttikatsaukset 4 Ajankohtaiset aiheet 5 Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot

Lisätiedot

Kolmannen neljänneksen tulos 2014

Kolmannen neljänneksen tulos 2014 Kolmannen neljänneksen tulos 2014 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 23. lokakuuta 2014 Sisällys 1 2 3 4 Q3/14 Konsernin tunnusluvut Tammi syyskuu 2014 -katsaus Q3/14 segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet

Lisätiedot

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2018

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2018 Tilinpäätös 2017 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2018 Sisältö 1. Vuosikatsaus 2017 2. Konsernin tulos 2017 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä

Lisätiedot

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 25. lokakuuta 2016

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Kolmannen neljänneksen tulos 2016 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Sisältö 1 2 3 4 Q3/16 Konsernin tunnusluvut Tammi-syyskuu 2016 -katsaus Q3/16 Segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet

Lisätiedot

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 23. lokakuuta 2015

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 23. lokakuuta 2015 Kolmannen neljänneksen tulos 2015 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 23. lokakuuta 2015 Sisältö 1 2 3 4 Q3/15 Konsernin tunnusluvut Tammi-syyskuu 2015 -katsaus Q3/15 Segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet

Lisätiedot

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 26. lokakuuta 2017

Kolmannen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 26. lokakuuta 2017 Kolmannen neljänneksen tulos 2017 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 26. lokakuuta 2017 Sisältö 1. Q3/17 Konsernin tunnusluvut 2. Tammi-syyskuu 2017 -katsaus 3. Q3/17 Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset

Lisätiedot

Toisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 28. heinäkuuta 2016

Toisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 28. heinäkuuta 2016 Toisen neljänneksen tulos 2016 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 28. heinäkuuta 2016 Sisältö 1 2 3 4 Q2/16 Konsernin tunnusluvut Tammi-kesäkuu 2016 -katsaus Q2/16 Segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet

Lisätiedot

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja Q3 2018 Matti Lievonen toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Q3 2018 katsaus 2. Konsernin tulos 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Matti Lievonen, toimitusjohtaja 3. elokuuta 2017

Puolivuosikatsaus Matti Lievonen, toimitusjohtaja 3. elokuuta 2017 Puolivuosikatsaus 2017 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 3. elokuuta 2017 Sisältö 1. Q2/17 Konsernin tunnusluvut 2. Tammi-kesäkuu 2017 -katsaus 3. Q2/17 Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2017

Ensimmäisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2017 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2017 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2017 Sisältö 1. Q1/17 Konsernin tunnusluvut 2. Q1/17 Segmenttikatsaukset 3. Ajankohtaiset aiheet 4. Liitteet 2 Disclaimer

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2016

Ensimmäisen neljänneksen tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2016 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2016 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 27. huhtikuuta 2016 Sisältö 1 2 3 Q1/16 Konsernin tunnusluvut Q1/16 Segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet 4 Liitteet 27.4.2016 2 Disclaimer

Lisätiedot

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja Q1 2018 Matti Lievonen toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Q1 2018 katsaus 2. Konsernin tulos 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden

Lisätiedot

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja

Q Matti Lievonen toimitusjohtaja Q2 2018 Matti Lievonen toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Q2 2018 katsaus 2. Konsernin tulos 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden

Lisätiedot

Tilinpäätös Peter Vanacker toimitusjohtaja

Tilinpäätös Peter Vanacker toimitusjohtaja Tilinpäätös 2018 Peter Vanacker toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Vuosikatsaus 2018 2. Konsernin tulos 2018 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013. Matti Lievonen, toimitusjohtaja. 4. helmikuuta 2014

Tilinpäätös 2013. Matti Lievonen, toimitusjohtaja. 4. helmikuuta 2014 Tilinpäätös 2013 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4. helmikuuta 2014 Sisällys 1 Q4/13 tulos 2 Vuoden 2013 kohokohdat 3 Strategian toteuttaminen vuonna 2013 4 Markkinoiden kehitys 5 Ajankohtaiset aiheet

Lisätiedot

Tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Matti Lievonen 3.2.2012

Tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Matti Lievonen 3.2.2012 Tilinpäätös 211 Toimitusjohtaja Matti Lievonen 3.2.212 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden voidaan katsoa sisältävän tulevaisuuden näkymistä annettuja lausuntoja, jotka liittyvät

Lisätiedot

Q Peter Vanacker toimitusjohtaja

Q Peter Vanacker toimitusjohtaja Q1 2019 Peter Vanacker toimitusjohtaja SISÄLTÖ 1. Q1 2019 katsaus 2. Konsernin tulos 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden

Lisätiedot

Q Peter Vanacker toimitusjohtaja

Q Peter Vanacker toimitusjohtaja Q2 2019 Peter Vanacker toimitusjohtaja CONTENTS 1. Q2 2019 katsaus 2. Konsernin tulos 3. Segmenttikatsaukset 4. Ajankohtaiset aiheet 5. Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot sisältävät tai niiden

Lisätiedot

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2017

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2017 Tilinpäätös 2016 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2017 Sisältö 1 2 Vuosikatsaus 2016 Tulos 2016 3 Segmenttikatsaukset 4 Ajankohtaiset aiheet 5 Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot

Lisätiedot

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2017

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2017 Tilinpäätös 2016 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 7. helmikuuta 2017 Sisältö 1 2 Vuosikatsaus 2016 Tulos 2016 3 Segmenttikatsaukset 4 Ajankohtaiset aiheet 5 Liitteet 2 Disclaimer Jäljempänä esitetyt tiedot

Lisätiedot

Kolmas neljännes 2009

Kolmas neljännes 2009 Kolmas neljännes 29 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 29.1.29 Tärkeimmät markkinatekijät heinä-syyskuussa Talouden kehitys ja öljyn kysyntä Talouden toipumisesta ensimmäisiä merkkejä, mutta ei merkittävää

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2015

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2015 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2015 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2015 Sisältö 1 2 3 Q1/15 Konsernin tunnusluvut Q1/15 Segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet 4 Liitteet 2 Disclaimer

Lisätiedot

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja. 4 helmikuuta 2015

Tilinpäätös Matti Lievonen, toimitusjohtaja. 4 helmikuuta 2015 Tilinpäätös 2014 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 4 helmikuuta 2015 Sisällys 1 2 3 Q4/14 tulos Vuosikatsaus 2014 Ajankohtaiset aiheet 4 Liitteet 4.2.2015 2 Disclaimer The following information contains,

Lisätiedot

Toisen neljänneksen tulos 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 5.8.2015

Toisen neljänneksen tulos 2015. Matti Lievonen, toimitusjohtaja 5.8.2015 Toisen neljänneksen tulos 2015 Matti Lievonen, toimitusjohtaja Sisällys 1 2 3 4 Q2/15 konsernin tunnusluvut Tammi-kesäkuu 2015 -katsaus Q2/15 segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet 5 Liitteet 2 Disclaimer

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Neste Oil strategia ja liiketoiminta

Neste Oil strategia ja liiketoiminta Neste Oil strategia ja liiketoiminta Matti Lehmus, Liiketoiminta-alueen johtaja 26.11.2012 Neste Oil lyhyesti Korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

Toisen neljänneksen tulos 2014

Toisen neljänneksen tulos 2014 Toisen neljänneksen tulos 2014 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 5. elokuuta 2014 Sisällys 1 2 3 4 Q2/14 Konsernin tunnusluvut Tammi kesäkuu 2014 -katsaus Q2/14 segmenttikatsaukset Ajankohtaiset aiheet 5

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2011 20.10.2011 Päätapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä Tulos viime vuoden tasolla Vesi- ja ydinvoimatuotannon volyymit kasvoivat Venäjän investointiohjelma

Lisätiedot

Heinä-syyskuun 2010 tulos

Heinä-syyskuun 2010 tulos Heinä-syyskuun 21 tulos Matti Lievonen, toimitusjohtaja 29. lokakuuta 21 Disclaimer The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements. These statements relate

Lisätiedot

03 Elokuu 2018 Nesteen puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018

03 Elokuu 2018 Nesteen puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 03 Elokuu 2018 Nesteen puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 Julkaistu Tiedotteet ja uutiset Neste Oyj, Puolivuosikatsaus, 3.8.2018 klo 9.00 Vahva tuloskehitys jatkui Uusiutuvien tuotteiden vetämänä Toinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu lokakuuta 2003

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu lokakuuta 2003 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2003 23. lokakuuta 2003 Fortumin tammi-syyskuu 2003 Vahva tuloskehitys jatkuu Huomattava parannus jatkuvissa liiketoiminnoissa Kassavirta pysyi edelleen hyvänä. Markkina-asema

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2012 19.7.2012 Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015 Ahlstrom Tammi-maaliskuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.215 Sisältö Tammi-maaliskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007. Jan Lång Toimitusjohtaja

Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007. Jan Lång Toimitusjohtaja Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007 Jan Lång Toimitusjohtaja Hyvä toimintaympäristö Euroopassa, heikko markkinatilanne USA:ssa jatkuu Uponorin tuotteiden kysyntä vilkasta Vahvaa kehitystä

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1

Toimitusjohtajan katsaus. Matti Lievonen. 3.4.2014 Yhtiökokous 1 Toimitusjohtajan katsaus Matti Lievonen 1 Neste Oilin johtoryhmä Toimitusjohtaja: Matti Lievonen Yhteiset toiminnot Liiketoiminta-alueet Tuotanto ja logistiikka Ilkka Poranen Henkilöstö Hannele Jakosuo-Jansson

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja Kemira Tammi - kesäkuu 2011 Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.7.2011 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2009

Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2009 Ahlstrom Oyj Varsinainen yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus 25.3.2009 Jan Lång Johtoryhmä Jan Lång Risto Anttonen Jari Mäntylä Gustav Adlercreutz Jean-Marie Becker Tommi Björnman Diego Borello Daniele

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9. Esitys 24.1. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q3/ Q3/26 1-9/ 1-9/26 26 Liikevaihto 55,7 51,4 161,2 148,4 22,6 Liikevoitto,5,3 2,2,4

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.7.2014 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,3 (6,0) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 21 26.1.21 Toimitusjohtaja Jan Lång Talousjohtaja Seppo Parvi 1 Heinä-syyskuu 21 lyhyesti Liikevaihdon kasvu yli 2 % Vahva liiketoiminnan rahavirta Shandong Puri

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies 30.10.2008 Q1-Q3/2008 ja Q3/2008 lyhyesti Q1-Q3/2008 lyhyesti Konsernin toimintojen uudelleenjärjestely on saatu pääosin päätökseen ja keskitymme pääliiketoimintamme

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 ESITYS 26.4.2006 Liikevaihdon jakauma 1-3/2006 49,2 milj. euroa Joustopakkaukset 18,6 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 34 % Kuitukankaat 28 % Pyyhkeet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 6.11.2014 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2009

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2009 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 29 29.4.29 Toimitusjohtaja Jan Lång Tammi-maaliskuu 29 lyhyesti Liikevaihto 376,1 miljoonaa euroa, pieneni 19,3 % tammi-maaliskuusta 28 heikon kysynnän vuoksi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009

Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009 Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009 Ajoissa aloitetut toimet tuottavat tulosta kassavirta vahva, kaikki liiketoiminta-alueet plussalla Kassavirta investointien jälkeen 216 miljoonaa euroa vahvin vuosineljännes

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3

Lisätiedot

Tilinpäätös 2016 Konsernin talouskatsaus

Tilinpäätös 2016 Konsernin talouskatsaus Tilinpäätös 2016 Konsernin talouskatsaus Talousjohtaja Tuomo Valkonen 1 Tulos epätyydyttävä, Ruotsi pettymys Uusi johto hakemaan käännettä 2 HKScan-konserni 2016 Konsernin liikevaihto laski sekä koko vuonna

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurilan tilinpäätöstiedote 2012 15.2.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016 Metsä Board Tulos loka joulukuu ja Olennaista vuoden 216 viimeisellä neljänneksellä 2 Liikevaihto laski hiukan, ja vertailukelpoinen liiketulos pysyi jokseenkin samalla tasolla kuin kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot