Ensimmäinen painos 2015 Kirjoittaja Matti Rautiainen

Transkriptio

1

2

3

4 Ensimmäinen painos 2015 Kirjoittaja Matti Rautiainen Kansi ja Taitto: Teija Lammi, Grafemi Toimitus: Pasi Luhtaniemi, Kustannus Aarni Valokuvat: Tua Hautamäki, ellei erikseen mainittu Takakannen kuva: Susanna Niiranen Kustannus Aarni Oy ISBN Nord Print Oy Helsinki 2015

5

6 Johdanto... 9 Pyhän Olavin suojeluksessa Mustat kalat Kuvaliite: Linna kuvien kertomana I Artikkelien kuvat II Valon ja varjon Olavinlinna Pietari Kylliäinen Musta pässi Vanki nimeltä Mitzloff Savonlinnan laulu Neidon kyynel Trubaduurien linna Epilogi Kirjallisuus

7 Laulu pihlajanmarjoista Syöpyi siemen muurin pintaan. Kasvoi pihlaja kivestä. Kenen huulet hohtelevat pihlajanmarjojen punassa? Ketä kohti kurkottavat? Kenen huulia hakevat? Lassi Nummi Linna vedessä, s. 62.

8

9 os Helsingin Olympiastadionilla tai Seinäjoen Tangomarkkinoilla heittäisi pehmeän pallon yleisön sekaan, kuinka todennäköistä olisi, että pallo osuisi Olaviin? Mahdotonta vastata, mutta kaikkien aikojen nimitilastossa Olavi komeilee suosituimpien suomalaisten miesten nimilistassa sijalla kolme. Vain Juhani ja Johannes ohittavat sen. Viimeisten 114 vuoden aikana nimi on annettu kasteessa yli kertaa. Nimen suosion taustalla on keskiaikainen perinne, jossa sidettä suojelevaan pyhimykseen vahvistettiin antamalla lapselle tunnetun pyhimyksen nimi. Pyhän Olavin noustessa tärkeimmäksi pohjoismaiseksi pyhimykseksi ja käytännön levitessä Suomeen myös Olavin nimen käyttö yleistyi. Siitä tuli suomalaisen kulttuurin perusnimi. Savonlinnalaisille Olavilla on erityinen merkitys. Kaupungin halkaiseva pääkatu on nimetty pyhimyksen mukaan Olavinkaduksi, ja pyhimys on antanut nimensä myös esimerkiksi elokuvateatterille, Savonlinnan Yrttipajan tuotteille ja maraton -tapahtumalle. Savonlinnassa toimiva vireä paikallishistorian harrastajien yhdistys on nimeltään Pyhän Olavin Kilta. Yksi on kuitenkin ylitse muiden: Kyrönsalmelle keskiajan lopulla rakennettu linna, jonka rakennustyöt aloitti Viipurin käskynhaltija Erik Akselinpoika Tott. Hän tiesi, mitä kansa tarvitsi ja nimesi linnan tunnetun pyhimyksen mukaan Olavinlinnaksi. Olavinlinna rakennettiin silloisen Ruotsin itäiselle rajaseudulle, Novgorodin ja niin sanotun Moskovan Venäjän laajentumispyrkimyksiä vastaan. Linna edusti tyyliltään 9

10 myöhäiskeskiajan rakennustapaa. Historiallisesti rajalinnalla oli sotilaallinen rooli. Sen perustehtävä oli suojata valtakuntaa venäläisiä vastaan ja 1700-luvulla, kun venäläisistä tuli linnan isäntiä, Ruotsia vastaan. Tilanne muuttui radikaalisti vuonna 1809 Suomen siirtyessä Haminan rauhassa osaksi Venäjän valtakuntaa, Suomen suuriruhtinaskunnaksi. Linnasta tuli sisämaan linna ja sen sotilaallinen merkitys romahti. Linnan huolenpitoon ei kiinnitetty enää samanlaista huomiota, ja viimeistään varuskunnan muuttaessa Olavinlinnasta pois vuonna 1847, linnan kunto alkoi huonontua nopeasti luvun loppupuolella alkaneen matkailun myötä alkoi myös Olavinlinnan uusi kukoistuksen aika. Linnaa suojasi vuoden 1883 historiallisia muistomerkkejä koskeva asetus, jonka myötä Olavinlinnan kunnostaminen ja ylläpito koettiin jälleen tärkeäksi. Linnasta tuli luonnonkauniin alueen historiallinen kruunu, jota tultiin katsomaan kauempaakin luvun vaihteessa Suomen linnojen arvo kansallisen heräämisen symboleina kasvoi entisestään ja itsenäistymisen jälkeen linnat kytkettiin näkyväksi osaksi nuoren valtion ja kansan historiaa ja kuvastoa. Olavinlinnan nykyiseen elämään vaikuttavat kesäiset Savonlinnan oopperajuhlat saivat alkunsa jo vuonna 1912, ja niitä vietettiin Aino Acktén johdolla kaikkiaan viidesti, viimeisen kerran vuonna Vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen Oopperajuhlat aloitettiin uudelleen Upealla paikalla seisovaan Olavinlinnaan on aina yhdistynyt omalaatuinen jykevyys, karu kauneus ja jopa synkkyys. Linnan perustamisesta alkaen on puhuttu sitä ympäröivästä vuolaasta ja syvästä virrasta, jossa uivat mustat kalat. Synkkyys korostuu myös tarinassa linnanneidosta, joka haudataan elävältä linnan muuriin. Uudemmista tarinankertojista Eino Leino ihastui 1900-luvun alussa tummanpuhuvaan linnaan kirjoittaessaan runoa Savonlinnalle. Oopperajuhlien libretistejä, dramaturgeja ja ohjaajia Olavinlinna inspiroi vuodesta toiseen. Linna on omimmillaan synkissä tragedioissa kuten Macbeth tai Lentävä hollantilainen. Vastapainoksi linnassa toki nauretaankin, milloin venäläisiä sotilaita säikyttelevälle mustalle pässille, milloin oopperan koomisille hahmoille, kuten Taikahuilun Papagenolle. Linnat ja niihin liitetyt tarinat, olivat ne totta tai ei, ovat erottamaton osa eurooppalaista kulttuuriperintöä. Jokaisessa vanhassa linnassa vaeltaa kummituksia, ja jokaisen tyrmässä on istunut joku tunnettu vanki, nääntynyt kuoliaaksi tai päässyt pakoon mitä ihmeellisimmällä tavalla. Samat vuosisataiset, jopa vuosituhantiset tarinat toistuvat eri muodossa eri puolilla Eurooppaa, mutta toisaalta kullakin linnalla on omat erityispiirteensä. Olavinlinna erottautuu Suomen muista merkittävistä linnoista arkkitehtuurinsa, erityisesti pyöreiden torniensa ansiosta. Kun Viipurin linna siirtyi jatkosodan jälkeen osaksi Venäjää, Olavinlinna jäi myös Suomen ainoaksi itäsuomalaiseksi linnaksi. 10

11 Yksi Olavinlinnan kappelin katolisista vihkiristeistä. Keskiajan katolisissa kappeleissa piti olla aina 12 vihkiristiä, jotka edustavat kahtatoista opetuslasta. Olavinlinna ei voi röyhistellä vastaavalla historialla kuin Turun linna, johon Juhanaherttua ja tämän puoliso Katariina Jagellonica toivat renessanssin elävän hovikulttuurin 1500-luvulla. Olavinlinnan tehtävä oli puolustaa valtakuntaa ja tarjota suojaa vihollisen hyökkäyksiä vastaan. Toki linnassa oli valmius majoittaa korkea-arvoisia vieraita heidän asemansa vaatimalla tavalla, ja yhden kerran se onkin saanut pitää vieraanaan kuningasta. Ruotsin Kuningas Kustaa II Aadolf teki linnaan pikavisiitin vuonna 1622 ja tämä muisto elää edelleen Kuninkaansalin nimessä. Rakennuksena Olavinlinna on lumonnut ihmisiä vuosisatojen ajan. Useat kuvataitelijat ovat antaneet sen ulkomuodolle oman näkemyksensä milloin suipontamalla, milloin paksuntamalla linnan torneja. Olavinlinnaa ovat hyödyntäneet runoissaan muun muassa englantilainen Robert Southey ja Eino Leino. Lassi Nummi laati Olavinlinnan juhlavuonna 1975 runoteoksen Linna vedessä. Sata vuotta aikaisemmin juhlarunoilijana oli toiminut Sakari Topelius, ja vuoden 1925 juhlarunona kuultiin Otto Mannisen Muistojen muurit. 11

12 Moni Suomen matkaaja on ikuistanut matkakertomuksiin tunnelmia Olavinlinnasta. Kuuluisin näistä on englantilaisen Mrs Alec Tweedien teos Matkalla Suomessa (1896). Olavinlinna on useiden romaanien näyttämö, puhumattakaan siitä, että moni merkittävä suomalainen ooppera on saanut kantaesityksensä Olavinlinnassa. Iskelmän saralla Annikki Tähden esittämä Balladi Olavinlinnasta oli 1950-luvun suurimpia suomalaisia hittejä. Linnan merkitys näkyy myös siihen kohdistuneessa tutkimuksessa. Helge Pohjolan-Pirhosen mammuttimainen historian perusteos Olavinlinnan historialliset vaiheet (1973) valmistui parahiksi ennen linnan 500-vuotisjuhlia Samalla vuosikymmenellä Antero Sinisalo julkaisi useita teoksia, joissa käytiin läpi linnan rakennushistoriallista kehitystä. Pentti Savolainen on puolestaan kirjoittanut Savonlinnan oopperajuhlien historiat Balladi Olavinlinnan oopperajuhlista (1995) sekä Savonlinnan Oopperajuhlat 100 vuotta (2012). Tämän lisäksi Savolainen on käsitellyt aihetta väitöskirjassaan, joka tarkasteli oopperaa suomalaisen kulttuuri-identiteetin rakentajana (1999). Olavinlinnaa sivuavia väitöksiä on vuosikymmenten varrella syntynyt useita, viimeisimpänä Jyrki Knuutilan väitös pyhästä Olavista (2010). Oma erityinen asema linnan historian kuvauksessa on ollut jo lähes sadan vuoden ajan linnan painetulla opaskirjalla. Se edustaa taskukokoista painosta kaikesta siitä, minkä on ajateltu kiinnostavan vierailijoita. Pääosassa opaskirjassa on aina ollut linnan historialliset vaiheet. Vanhimmissa painoksissa linnaan liitetyt tarinat muodostivat oman kokonaisuutensa. Uusimmassa versiossa tarinoille ei enää ole ollut sijaa kirjassa, vaan opaskirjassa pitäydytään historiantutkimuksen tuottamassa tiedossa. Tarinat ovat kuitenkin kurkistusikkuna ihmisen elämään ja ajatteluun siinä, missä todellinen historiakin. Näkökulma on vain toinen. Eloon jäävät tarinat kertovat ihmisten uskomuksista, käsityksistä, mielikuvituksesta ja maailmankuvasta. Tarinoille on aina syynsä, eikä aina ole kiinnostavaa kysyä, ovatko ne totta. Olennaisempaa on kysyä, miksi tätä tarinaa kerrotaan edelleen, mihin se liittyy ja mitä se on ihmisille antanut tai antaa edelleen? Tarinat merkitsevät eri aikojen ihmisille eri asioita. Hyvä esimerkki tästä on Olavinlinnan suojelija, pyhä Olavi, joka merkitsi 1400-luvun linnan asukille osaa kristillistä uskoa, kun taas tämän päivän suomalaiselle kyse on historiallisesta henkilöstä ja linnan nimen antajasta, heinäkuisen juhlan juuresta. Neidon kyynel ja muita tarinoita Olavinlinnasta -teokseen on valittu kahdeksan tarinaa, joiden taustoja ja kytköksiä linnaan on avattu eri näkökulmista. Valinnan taustalla on Olavinlinnan lisäksi jokin linnaan liittyvä kirjallinen lähde. Alkuperäisteksti on erään- 12

13 lainen johdanto kuhunkin tarinaan. Kirjan ensimmäinen tarina kertoo Pyhästä Olavista, jonka mukaan linna on saanut nimensä. Toinen tarina, Olaus Magnuksen mustat kalat, on ensimmäinen kirjallinen kertomus Olavinlinnasta, ja se päättyy myös Olaus Magnukseen, tarinaan virrasta ilmestyvästä pelimannista. Näiden välissä liikutaan eri vuosisadoilla, eri puolilla linnaa ja eri tunnelmissa. Lopputulos osoittaa, että Olavinlinnankin kätköissä elävät eurooppalaisten linnojen perustarinat, syyt sille, miksi linna kiehtoo muunkin kuin komean ulkomuotonsa vuoksi. Kirjan valokuvat on kuvannut savonlinnalainen Tua Hautamäki syksyllä ja talvella Käsikirjoitusta lukivat loppuvaiheessa Pyhän Olavin Killan puheenjohtaja Timo Auvinen sekä joukko muita kiltalaisia. Tarkempia huomioita sain Timon lisäksi Ilmari Kososelta, Eeva Kekiltä ja Mikko Kariselta. Kiitokset myös Savonlinnan Oopperajuhlien johtajalle Jorma Silvastille, jonka ympärille yksi luvun tarinoista Trubaduurien linna rakentuu. Museovirastosta teksti kävi Anne Paulasuon ja Jouni Marjamäen käsissä. FT Marko Hakanen auttoi muutamissa lähteisiin liittyvissä kysymyksissä. Isot kiitokset kuuluvat heille kaikille. Kaikissa vaiheissa tekstiä on kommentoinut myös vaimoni dosentti Susanna Niiranen. Erityisen iso kiitos hänelle. Jyväskylässä Matti Rautiainen 13

14

15 Pyhän Olavin suojeluksessa

16

17 missä kuningas Olavin ruumis makasi, ja hoivasi sitä, laski sen maahan, suoristi sen ja peitti vaatteella. Kun hän pyyhki veren vainajan kasvoista, nämä olivat kuten hän myöhemmin sanoi niin kauniit, että posket olivat punaiset, ikään kuin hän olisi nukkunut, ja paljon vaaleammat kuin hänen eläessään. Tore sai käsivarteensa kuninkaan verta, ja sitä virtasi hänen kädelleen, joka oli aikaisemmin haavoittunut; nyt haava parani niin nopeasti, ettei sitä enää tarvinnut sitoa. Tämän tapahtuman Tore vakuutti todeksi kaikille, kun alettiin puhua kuningas Olavin pyhyydestä. Kaikkien niiden suurmiesten joukossa, jotka olivat taistelleet kuningas Olavia vastaan, julisti Tore Hund ensimmäisenä hänen pyhyyttänsä. Snorri Sturlason Norjan kuningassaagat. II osa. (Suom. J. A. Hollo), s. 394.

18 Halfdan Egedius: Kuningas Olavin kuolema. Kuvitusta Pyhän Olavin saagaan. Teoksesta: Snorre Sturlason - Heimskringla, J.M. Stenersen & Co, 1899.

19 lavinlinnan Keskushallissa seisoo jykevä, soturin asuun sonnustautunut kuningas Olavi Haraldinpoika, josta myöhemmin tuli pyhimys pyhä Olavi. Pyhyyttä Ville Vallgrenin tekemä patsas ei kuitenkaan juuri ilmennä. Sen sijaan se korostaa Olavia soturina ja kuninkaana. Miekka, kruunu ja sotilaan panssari voidaan toki nähdä kristinuskon miekkalähetyksen symboleina, mutta Olavinlinnan Keskushallissa ne yhdistyvät linnan asemaan puolustuslinnana Ruotsin ja Venäjän rajaseudulla. Suomi oli 1400-luvulla muun läntisen Euroopan lailla katolinen, ja pyhimykset olivat keskeinen osa suomalaisten arkielämää. Joidenkin pyhimysten osalta on kiistelty jopa siitä, onko heitä edes ollut historiallisesti olemassa. Tällainen on muun muassa Suomen ainoa oma pyhimys, Pyhä Henrik, josta tuli uskon puolesta kuollut marttyyri kuuluisassa kohtaamisessa talonpoika Lallin kanssa Köyliönjärven jäällä 1100-luvulla. Pyhän Olavin osalta arvailuun ei ole tarvetta. Hänestä on useita dokumentteja, jotka osoittavat hänen olleen historiallinen henkilö. Myös hänen elämästään tiedetään, joskaan ei historiallisella varmuudella, paljon asioita, koska hänen aikalaisensa Sigvat Tordinpoika kirjoitti runoelman kuningas Olavista. Keskiajan tunnetuin pohjoismainen historioitsija, islantilainen Snorri Sturlason lainaa runoelmaa saagassaan pyhästä kuningas Olavista. Lainaus luvun alussa on tästä saagasta ja se kuvaa pyhän Olavin kultin kannalta keskeistä tapahtumaa, Olavi Haraldinpojan kuoleman jälkeistä ensimmäistä ihmettä Stiklestadin taistelun jälkeen luvun ensimmäisellä puoliskolla vaikuttanut Snorri 19

20 Sturlason yhdisti saagoissaan aikaisempien historioitsijoiden ja runoilijoiden tiedot omiin tulkintoihinsa. Laajaa ja välillä yksityiskohtaista kuningas Olavin saagaa lukiessa on hyvä muistaa kirjoittajan taidot kertojana ja runoilijana, toden ja tarinan sekoittajana. Olavi Haraldinpoika (n ) Olavi Haraldinpoika oli Norjan ensimmäisen kuninkaan Harald Kaunotukan sukua. Olavi lähti monien muiden norjalaisten tavoin nuorena viikinkiretkille. Legendan mukaan hän kääntyi kristityksi Rouenissa, nykyisen Ranskan alueella. Uusi usko oli toki Norjassa jo entuudestaan tunnettu, sillä kuningas Olavi Tryggvenpojan aikana maahan levitettiin kristinuskoa, joskin heikoin tuloksin. Tämä johtui osin norjalaisten haluttomuudesta ottaa vastaan uusi usko, osin Olavi Tryggvenpojan heikosta vallasta. Olavi Haraldinpoika saapui takaisin Norjaan vuonna 1015 ja vaati valtakunnan kruunua itselleen. Norjan ylimystö valitsi Olavin kuninkaakseen tämän voitettua tanskalaiset ja ruotsalaiset Nesjarin meritaistelussa Olavin kuningasaika ei kuitenkaan ollut norjalaisten mieleen. Pakkokäännyttäminen sekä ankara hallinto saivat talonpojat kääntymään Tanskan kuninkaan Knut Suuren puoleen, ja Olavi menetti kruununsa vuonna Hän jätti maan ja pakeni Novgorodiin, jota hallitsi tuolloin suuriruhtinas Jaroslav, joka oli naimisissa Olavin puolison sisaren kanssa. Olavin yritys palauttaa kruunu takaisin itselleen epäonnistui vuonna 1030 kohtalokkain seurauksin kuolemaan taistelukentällä. Stiklestadin taistelussa kuoli yksi Pohjolan tunnetuimmista hallitsijoista kautta aikojen. Pohjoismaiden suosituin pyhimys Vaikka Olavi jätti taakseen katkeruutta ja vihaa, kaikki muuttui hänen kuolemansa jälkeen, ja hänestä tuli nopeasti ihailtu ja sittemmin kunnioitettu. Trondheimiin haudatun kuningas Olavin ruumiin säilymisestä sekä siihen liittyvästä ihmeitä tekevästä voimasta alettiin pian kuoleman jälkeen kertoa tarinoita. Kuninkaan hiusten ja kynsien väitettiin kasvaneen ja hänen ruumiinsa tuoksuneen hyvälle ja terveelle, ei kalmalle, kuolleen ruumiille. Ruumiin tuoksu liittyy keskiajalla vallinneeseen yleiseen ajatukseen siitä, että pyhimysten ruumiit eivät haise, vaan erittävät hyvää tuoksua, mikä on selvä todistus ja tunnusmerkki henkilön pyhyydestä. Nykyisen Trondheimin Nidarosin tuomiokirkosta, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1070, tulikin Pohjoismaiden suosituin pyhiinvaelluskohde. Kirkko rakennettiin pyhän Olavin haudan päälle. 20

21 Uppsalan kirkon pohjoismaiset pyhimykset Laurentius, Erik ja Olavi (oik). Piilukirves oli Olavin tunnus hänen kuoltuaan sen iskuun Stiklestadissa. Olavi oli myös hirren- ja veneenveistäjien suojeluspyhimys. Kuva: Susanna Niiranen. Osasyynä nopeaan maineen kasvuun oli myös tanskalaisten hallinto. Mielivaltainen hallinto pyyhki nopeasti norjalaisten mielistä kuningas Olavin oman hallintoajan muistot ja kuolema Stiklestadin taistelussa muuttui pian sankarikuolemaksi taistelussa kristinuskon, Norjan ja norjalaisten puolesta. Oli siis luonnollista, että Olavista tuli Norjan suojelupyhimys. Ensimmäisenä pohjoismaisena pyhimyksenä Olaville syntyi erityisasema, johon turvauduttiin käännytystyön edetessä kohti itää ja lopulta myös Suomeen 1100-luvulla. Pyhä Olavi tarjosi samaistumiskohteen läheltä. Hänessä oli yhtäältä paljon sankarillisen arkkityypin tunnusmerkkejä. Toisaalta Olavin pakana- ja sotilaskuningastaustan vuoksi hänessä oli myös kansanomaisia piirteitä. Samaistumisen mahdollisuus vahvisti erityisesti talonpoikaiston suhdetta kristinuskoon. Ainoa oma pyhimyksemme Henrik edusti Olavin rinnalla vaikeammin samaistuttavaa kristillistä marttyyria. Keskiajalla Olavi olikin Suomessa merkittävästi suositumpi pyhimys kuin Henrik. Olavin persoona ja historia olivat luonnollisesti erittäin tärkeässä asemassa hänen kulttinsa synnyssä. Kuninkaana ankara, julma ja jopa väkivaltainen hahmo voitiin nähdä myös kristinuskon armottomana lähettiläänä, jolla oli selkeä, Jumalalta saatu päämäärä luvun alussa pyhimyksen ei tarvinnut olla elänyt koko elämäänsä hyveellisenä. Näin oli asian laita erityisesti niiden marttyyrien osalta, jotka olivat kääntyneet kristinuskoon vasta myöhemmällä iällään. Nyslottista Olavinlinnaksi Olavinlinnan rakentamisen aikoihin pyhän Olavin asema Suomen suosituimpana pyhimyksenä oli kiistaton, ja linnan rakennuttaja Erik Akselinpoika Tott nimesi linnan hä- 21

22 Pyhän Olavin patsas (Ville Vallgren, 1912, hiekkakivi), Pohjoissiiven Keskushalli. Kuva: Pasi Luhtaniemi. nen mukaansa. Linnan virallisena nimenä ruotsalaisten asiakirjoissa säilyi kuitenkin pitkään Nyslott. Linnan tarkoituksena oli taata ja varmistaa yhtäältä katolisen kirkon asema idän ortodokseja vastaan, ja toisaalta vankistaa Ruotsin asemaa suhteessa Venäjään. Ruotsalaisten uudisasutus oli siirtynyt Pähkinäsaaren rauhan (1323) rajan yli tietoisen asutuspolitiikan seurauksena. Linna tuli suojaamaan tätä valtakunnan laajentumisprojektia, johon venäläiset reagoivat sekä diplomatialla että väkivallalla. Pyhä Olavi oli linnan suojelijaksi täydellinen. Kukapa muu sotalinnaa voisi paremmin suojata kuin soturipyhimys. Olavin pyhyyden ajateltiin suojelevan erityisesti heitä, jotka taistelivat läntisen kristinuskon puolesta, vaikka uudisasutuksen tietoinen levittäminen idemmäksi olikin ennen muuta maallista valtapolitiikkaa. Pyhän Olavin antama turva konkretisoitui linnan tarjoamana suojana. Linnan yhteyteen rakennettu kappeli oli niin ikään nimetty Pyhän Olavin mukaan. Olisiko Olavinlinnan suojelupyhimykseksi ollut muita vaihtoehtoja? Pyhällä Olavilla oli 1200-luvulta 1400-luvulle keskeinen asema Ruotsin vallan ja samalla katolisen uskon vakiinnuttamisessa Suomessa, mutta jos linnaa olisi alettu rakentamaan parikin vuosikymmentä myöhemmin, tilanne olisi voinut olla toinen. Ruotsalaisten kansallispyhimyksen Pyhän Eerikin asema ja kultti kasvoi luvun lopulla pyhän Olavin kultin rinnalle. Molempien pyhimysten kuvat komistivatkin muun muassa sen aikaisia ruotsalaisten sotajoukkojen taisteluviirejä. Kokonaan vaille huomio- 22

23 ta Erik ei Olavinlinnassakaan jäänyt, sillä yksi linnan torneista nimettiin Pyhän Erikin torniksi. Pyhän Olavin kultin tunnetuin muoto oli hänen kuolinpäivänsä menot, joita Olavinlinnassa vietettiin katolisen ajan jälkeenkin. Juhlapäivän vietto Savonlinnassa 29. heinäkuuta pohjautuu tähän Olavin kulttiin. Olaviin liittyvää taidetta ei Olavinlinnan kappelissa tiettävästi ollut. Sen sijaan kirkollisissa menoissa hänen asemansa lienee ollut vahva. Linna on Suomen 23 kirkollisesta rakennuksesta viimeisin Olaville pyhitetty kirkkorakennus. Ensimmäisen oli ilmeisesti Jomalan kirkko Ahvenanmaalla. 23

24

25 Mustat kalat Suomen Olavinlinnan viereisen Mustanvirran kaloista

26 eteläisimmillä seuduilla on Ruotsin valtakunnan alainen linna, jota kutsutaan nimellä Nova arx, uusi linna (Olavinlinna) koska luonto ja taito ovat rakentaneet sen erityisen nerokkaasti ja se on vahvasti varustettu. Linna on pyöreällä kalliolla. Sillä on yksi sisään- ja uloskäynti länteen. Sinne pääsee ylittämällä sillan, joka on kiinnitetty valtavilla rautaketjuilla. Yöksi Ruotsin kuninkaan miehistö tai muut kunniasanan antaneet miehet nostavat sillan ylös vaivalloisesti tuulimyllyn avulla. Linnoituksen ohi virtaa valtava virta, jonka syvyyttä ei ole kyetty mittaamaan. Se virtaa Vienanmerestä ja laskee vähitellen alas. Sen pohja on musta, erityisesti tämän linnan ympärillä. Kaikki siellä esiintyvät ja syntyvät kalat ovat syntymästään saakka mustia mutta eivät silti pahanmakuisia; tämä pätee loheen, forelliin, ahveneen, haukeen ja muihin pehmeisiin kaloihin. Tässä virrassa kehittyy myös trebius, kala, joka on kesällä musta ja talvella valkoinen. Albertuksen väittämän mukaan siitä tulee valtameressä suuri ja jalan pituisena sillä on viiden sormen paksuinen rasvakerros.

27 Suolattu trebius imee vedestä kultaa ja nostaa sen pohjasta kuinka syvältä tahansa pintaan kellumaan. Lopuksi tämä virta muodostaa Mustanjärven ja virtaa ulos Viipurin läpi niin kuin Niili Mustanvirran tyhjentämällä sinne vetensä. Solinus kertoo mustasta virrasta, joka juoksee pitkin Atlasvuorta ja virtaa sitten poltettujen erämaiden halki maahan, joka ei koskaan vapaudu lämmöstä. Tämä johtuu alituisesta palamisesta ja sietämättömästä kuumuudesta, joka on tultakin pahempi. Jordanes sanoo, että itägoottien kuninkaalla Valamirilla oli leiri Scarniungan ja Mustanveden välissä. Plinius taas kertoo, että eräässä armenialaisessa lähteessä esiintyy mustia kaloja, joiden syömisestä seuraa hetkessä kuolema. Tällaiset kalat loppuvat vasta toisella lähteellä joenuomaa vastapäätä. Edellä mainitsemallani virralla ei tarvitse kuitenkaan varoa mitään tällaista. Petrus Martyr kertoo Oletettu manner -teoksessaan mustasta purosta ja sen rannalla asuvasta kansasta, joka käyttää taistelussaan puumiekkoja, kärjestä kärvennettyjä seipäitä ja pitkiä keihäitä, mutta ei nuolia. Olaus Magnus Suomalaiset Pohjoisten kansojen historiassa II, s. 565.

28

29 lavinlinnaa koskeva ensimmäinen ja samalla hyvin tarunhohtoinen kuvaus esiintyy Olaus Magnuksen vuonna 1555 julkaistussa teoksessa Pohjoisten kansojen historia (Historia de gentibus septentrionalibus), teoksen kahdennessakymmenennessä osiossa, joka käsittelee kaloja. Osion yhdeksästoista luku on otsikoitu Suomen Olavinlinnan viereisen Mustanvirran kaloista. Linna saa siinä osakseen lyhyen luonnehdinnan, jossa sitä kuvataan nerokkaasti rakennetuksi, mutta tekstin pääpaino on syvän virran erikoisuudessa, mustissa kaloissa. Pohjoisten kansojen historia on kokoelma koettua, nähtyä, luettua ja jonkin verran kuviteltua, joka ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi ollut kirjoittajalleen totta. Nykypäivän silmin luettuna osa tekstistä, kuten Olavinlinnaa koskevat kuvaukset, tuntuvat lähinnä Olaus Magnuksen mielikuvituksen tuotteilta. Oppineena Olaus kuitenkin tukeutui muiden oppineiden kirjoituksiin, joita hän ei voinut tyystin sivuuttaa. Olaus kuvasi luvuissa tarkasti kirjallista perintöä, johon hän käsittelemäänsä aihetta kulloinkin suhteuttaa. Tämän lisäksi hän sijoitti kaukaisille alueille asioita, jotka olivat hänelle itselleen vieraita, mutta jotka hän tulkitsi kuuluvan kirjaan. Olavinlinnan seutu oli Roomasta katsoen hyvin kaukana. Mustat kalat ja Olavinlinna mainitaan ensimmäisen kerran Sebastian Münsterin teoksessa Cosmographia Universalis, joka ilmestyi vuonna Nimensä mukaisesti Münster tarkasteli koko tunnettua maailmaa, kun taas Olaus teki ensimmäisenä kokonaisesityksen Euroopan pohjoisimpien osien historiasta ja elinoloista. Teos oli siis 29

30 ennen muuta kirjoitettu eurooppalaisille oppineille ja kenties myös politiikoille ja kirkonmiehille. Teoksensa Olaus Magnus kirjoitti sen ajan sivistyskielellä, latinaksi. Pohjoisten kansojen historia -teoksen taustat Pohjoisten kansojen historiaa voi kutsua tekijänsä elämäntyöksi. Vuonna 1555 ilmestyneen teoksen perustat luotiin 1510-luvulla, jolloin Olaus teki pitkän matkan pohjoiseen. Matkan taustalla oli katolisen kirkon tarve estää luterilaisuuden leviämistä Ruotsissa. Olaus Magnus toimi tuolloin Linköpingin kaniikkina eli tuomiokirkon pappina. Matkalleen Olaus Magnus lähti keväällä 1518 kulkien vanhaa pyhiinvaellusreittiä Norjan Nidarosiin, pyhän Olavin hautapaikalle. Olavi oli yksi katolisen ajan tunnetuimpia pyhimyksiä pohjolassa ja hänen hautansa oli suosittu pyhiinvaelluskohde. Olaus vietti talven Norjan puolella, josta matka takaisin kotikonnulle kulki ilmeisesti Torniojokivartta Pellon ja Ylitornion kautta Tornioon. Omakohtaiset kokemukset Suomesta jäivät tähän kevään 1519 matkaan Torniojokilaaksoon. Syksyllä 1519 Olaus Magnus palasi Tukholmaan, jossa hän jatkoi työtään kirkon parissa. Hän toimi muun muassa vuosina Tukholman kirkkoherrana. Tukholma oli Ruotsin pääkaupunkina valtakunnan paras paikka hankkia tietoja alueilta, joista Olauksella itsellään ei ollut silminnäkijänä kokemusperäistä tietoa. Monet Suomea koskevat kuvaukset perustuvat kuulopuheisiin ja tarinoihin Suomen oloista, koska kirjallisia kuvauksia, joihin tukeutua, oli vähän. Nuoruudessaan Olaus Magnus oli opiskellut Saksassa, ja kiinnostus kansantieteellisiä sekä maantieteellisiä asioita kohtaan oli ilmeisesti perua opiskeluajoista. Aikakausi itsessään ruokki myös aiemmin tuntemattomien tai vähän tunnettujen alueiden kuvaamista muille. Historiankirjoituksessa lukua kutsutaan suurten löytöretkien ajaksi siksi, että maailmaa tutkittiin erilaisella intensiteetillä kuin aikaisemmin. Löytöretket johtivat niin uusien alueiden löytämiseen kuin niistä kertovien tarinoiden levittämiseen tiedonnälkäisille kuulijoille. Olaus Magnuksen motiivit Pohjoisten kansajoen historian kirjoittamiseen lienevät olleen monensuuntaiset. Katolisena hän näki yhtäältä tärkeänä kertoa pohjolan merkityksestä Rooman kirkolle, mutta tiedemiestä ajoi toisaalta ponnin tehdä yleisesitys pohjolan historiasta sekä elinoloista muulle maailmalle. Työhön kannusti mahdollisesti myös Olaus Magnuksen pyrkimys saada henkilökohtainen, uskon kysymyksissä tulehtunut suhteensa Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan kanssa kuntoon. 30

31 Historian pyörteissä Historiankirjoitus on aina jonkinlaista muutoksen ja murroksen kuvaamista, mutta Olaus Magnuksen kohdalla voi sanan varsinaisessa merkityksessä puhua todellisesta myllerryksen keskellä elämisestä. Matkaa pohjoiseen nuorena kaniikkina 1510-luvun lopulla voidaan pitää jälkiviisaasti rauhaisana aikana ennen suuria muutoksia, vaikka vuonna 1517 Martti Lutherin naulaamat Wittenbergin teesit merkitsivätkin jo tuolloin uhkaa katoliselle kirkolle. Ruotsi oli 1500-luvun alussa osa Kalmarin unionia, johon kuuluivat Ruotsin lisäksi Norja ja Tanska. Unioni oli ollut vahvimmillaan sen perustamisen aikaan 1300-luvun lopulla Tanskan kuningatar Margareetan aikaan. Sittemmin erityisesti Tanskan ja Ruotsin välille syntyi eripuraa, minkä seurauksena Ruotsi etääntyi unionista. Ristiriidat kärjistyivät väkivaltaisuuksiksi useaan otteeseen. Ratkaisevaksi käänteeksi muodostui Tanskan kuninkaan Kristian II hyökkäys Ruotsiin ja tämän armeijan voittoisa marssi Tukholmaan, jossa Kristian II teloitutti ruotsalaisia mahtimiehiä niin sanotussa Tukholman verilöylyssä vuonna Olaus Magnus tuki yhdessä veljensä Johannes Magnuksen kanssa Kustaa Vaasan johtamaa, Unionista irti pyrkivää vaikutusvaltaisten ruotsalaisten ryhmittymää, joka pääsikin nopeasti valtaan Ruotsissa. Kustaa Vaasan vuoden 1523 kruunajaisten jälkeen Johannes Magnuksesta tuli Upsalan arkkipiispa ja Olaus Magnuksesta kuninkaan lähetti, jonka ensimmäinen matka suuntautui Roomaan. Tämän jälkeen Euroopasta tuli pakon sanelemana Olaus Magnuksen koti. Kustaa Vaasan siirryttyä luterilaisten puolelle vuonna 1527, katolisesta uskosta kiinni pitäneellä Olaus Magnuksella ja hänen veljellään Johanneksella ei ollut paluuta Ruotsiin. Tilanne ajoi Magnuksen veljekset myös taloudelliseen ahdinkoon, koska Kustaa Vaasa takavarikoi heidän omaisuutensa kruunulle. Dramaattisen välirikon myötä Olaus Magnuksella oli aikaa saatella suurhankettaan Pohjoisten kansojen historia eteenpäin. Tätä ennen, vuonna 1539 Olaus Magnus julkaisi Carta Marinan, ensimmäisen pohjolaa esittävän kartan, josta myös Olavinlinna löytyy. Mustanvirran mustat kalat Olaus Magnus kuvaa historiateoksessaan Olavinlinnaa kahden luvun verran. Toisessa käsitellään Mustanvirran kaloja ja toisessa onnettomuutta ennustavaa pelimannia. Molemmissa luvuissa Olauksen kirjoitustapa on samanlainen. Ensin kuvataan alueeseen liittyvät asiat ja tämän jälkeen niihin liittyviä kuvauksia eri kirjoittajilta. 31

32 Mustien kalojen sijoittaminen linnan virtaan on kuvaukseltaan värikäs, etenkin mystisen trebius-kalan osalta. Tässä virrassa kehittyy myös trebius, kala, joka on kesällä musta ja talvella valkoinen. Albertuksen väittämän mukaan siitä tulee valtameressä suuri ja jalan pituisena sillä on viiden sormen paksuinen rasvakerros. Suolattu trebius imee vedestä kultaa ja nostaa sen pohjasta kuinka syvältä tahansa pintaan kellumaan. Voimaa tarinaan antaa roomalaisen Pliniuksen dramaattinen kuvaus mustista kaloista, joiden syöminen johtaa välittömään kuolemaan. Pliniuksen kalat eivät suinkaan eläneet Olavinlinnan virrassa vaan ilmeisesti Niilissä. Tämä ei kuitenkaan estänyt Olaus Magnusta siirtämästä tarinaa kaukaiseen Suomeen. Plinius on mustien kalojen kannalta merkittävä myös siksi, että hän on Olauksen käyttämistä lähteistä vanhin. Plinius oli roomalainen oppinut, jonka teosta Historia Naturalis pidetään maailman ensimmäisenä luonnonhistorian yleisesityksenä. Teoksessa Plinius kuvaa miekkakalaa, jonka yhteydessä hän viittaa roomalaiseen oppineeseen Trebius Nigeriin. Tämä kala kykeni upottamaan miekallaan muun muassa veneitä. Keskiaikaiset luonnonhistorioitsijat, ensimmäisenä Thomas de Cantimpré (De natura rerum), jota taas yksi keskiajan tunnetuimmista tiedemiehistä Albertus Magnus luki, ymmärsivät asian niin, että kalan nimi oli trebius niger. Nigerista, joka oli antiikin oppineen lisänimi (musta) tulikin siis auktoriteetin sijasta mystinen ja maaginen kala. Olavinlinnan mustien kalojen perusta on siis antiikin luonnohistoriassa, josta väärinymmärryksen kautta syntyy keskiajalla uusi kalalaji mustat kalat. Yhtä kaikki Olaus Magnuksen tekstit kuvaavat ihastusta erityisesti kahteen piirteeseen, jotka vetoavat Olavinlinnan matkailijoihin vuosisadasta toiseen. Musta ja syvä virta on otollinen pelottaville ja arvoituksellisille tarinoille ja kummallisuuksille, jotka kätkeytyvät sinne, minne ihmissilmä ei näe. Samanaikaisesti se, mitä näemme, ylväs linna virran keskellä houkuttaa kulkijan samalla tavalla kuvittelemaan ja tuntemaan paikan kaikilla aisteillaan. Olavinlinnan kannalta Thomas de Cantimprén virheestä, jossa henkilöstä tuli kala, oli pelkkää hyötyä. Mustista kaloista tuli viimeistään vuosisatojen myötä yksi Olavinlinnan tunnetuimmista ja samalla vanhimmista symboleista. Mystinen kala sopii kuvaamaan mustan virran ja ylvään linnan synnyttämää aavemaista, hieman pelottavaa, tummaa, mutta samalla kiehtovaa tunnelmaa. Tunnetuin mustien kalojen kulttuurilaina onkin Eeva Tenhusen vuonna 1964 ilmestynyt rikosromaani Mustat kalat, joka sijoittuu Olavinlinnaan. 32