KRUUNUASUNNOT OY VUOSIKERTOMUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KRUUNUASUNNOT OY VUOSIKERTOMUS 2014"

Transkriptio

1 KRUUNUASUNNOT OY VUOSIKERTOMUS 2014

2 Vuoden 2013 lopulla Kruunuasunnot Oy:n omistukseen A-Kruunu Oy:ltä siirtyneen Dragsvikin talon numero 29 täsmäperusparannus valmistui. Talo on vapaarahoitteinen vuokratalo, joka on sekä siviilihenkilöiden että puolustusvoimien vuokrattavissa. Etukannen kuvat: Kruunuasunnot Oy:n kehitystyö on ollut perusparannusta ja peruskorjausta, asuntojen uustuotantoa, asuntokohteiden ostoja ja myyntejä. Vasemmalla esimerkki venäläisten rakentamista varuskuntien tillirakennuksista. Oikealla yläkuvassa uudisrakennus Helsingin Laajasalosta, Asunto Oy Helsingin Viikinki. Oikealla alla perusparannettu Asunto Oy Kuopion Sompatie 5. Takakannen kuvat: Takakannessa on esitelty Tikkakosken Nurmeksentie 29-31:n perusparannuksen yhteydessä portaiden sisäänkäynteihin toteutetut taideteokset. Sisällys Kruunuasunnot Oy lyhyesti 3 Tapahtui vuonna Kruunuasunnot Oy:n organisaatio 5 Toimitusjohtajan katsaus 6 Kehitysjohtaja Juhani Sokinen: Vuoden 2014 tärkeimmät rakennuskohteet 7 Talousjohtaja Katri Tattari: Kruunuasunnot Oy:n ympäristövastuu 8 Tilinpäätös tilikaudelta Toimintakertomus 9-11 Tuloslaskelma 12 Tase 13 Rahoituslaskelma 14 Tilintarkastuskertomus 15 Kiinteistötaidetta Tikkakosken Nurmeksentien taloissa 16 Tässä vuosikertomuksessa ei ole tilinpäätöksen liitetietoja. Täydellinen virallinen tilinpäätös on nähtävissä kotisivuillamme tai tilattavissa osoitteesta: Kruunuasunnot Oy, Elimäenkatu 25-27, Helsinki tai puh sen jälkeen, kun se on varsinaisessa yhtiökokouksessa hyväksytty. 2

3 Kruunuasunnot Oy lyhyesti Toimiala Kruunuasunnot Oy on asuntojen ja asumisen kehitysyhtiö, jonka emoyhtiö on valtio-omisteinen Governia Oy. Kruunuasunnot Oy:n aiemmin kokonaan omistaman A-Kruunu Oy:n osakekanta siirtyi huhtikuussa 2014 ympäristöministeriön omistukseen. A-Kruunu Oy:n tavoitteena on tuottaa lähivuosina merkittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Helsingin seudulle. Kruunuasunnot tuottaa A-Kruunulle muun muassa vuokrausja isännöintipalveluja. Kruunuasunnot Oy on perusparantamisen osalta merkittävä asuntorakennuttaja. Yhtiö on perusparantanut laajamittaisesti yli 2000 asunnon kannan. Uustuotantoa on tehty 150 asunnon osalta. Kruunuasunnot Oy omistaa 179 rakennusta, joissa on noin 2600 asuntoa 26 paikkakunnalla Raaseporin Dragsvikista Sodankylään. Yhtiö on kehittänyt viime vuosina ja kehittää edelleen asuntokantaansa monin tavoin kuten peruskorjaamalla, perusparantamalla, rakentamalla ullakkoasuntoja ja muita uusia asuntoja sekä myymällä osan asuntokannastaan. Kehitystyön avainsanoja ovat asumisviihtyvyys, energiatalous ja viestintä. Monipuolista rakentamista ja kilpailun kestävää energiataloutta Kruunuasunnot Oy on perustettu Perustamisen ensisijainen syy oli tarve tervehdyttää puolustusvoimien omistuksessa ollutta vuokra-asuntokantaa. Perustamiseen vaikutti oleellisesti myös valtion uudistunut kiinteistöstrategia, jonka mukaisesti pyritään lisäämään omistajaohjausta ja tehostamaan kiinteistöjen käyttöä. Kruunuasunnot Oy oli perustamisesta vuoden 2004 loppuun Kapiteeli Oyj:n omistuksessa. Vuoden 2005 alusta lukien yhtiön koko osakekannan omisti Solidium Oy saakka, jolloin yhtiö jakautui arvopaperiliiketoimintaa harjoittavaksi Solidium Oy:ksi ja kiinteistöliiketoimintaa harjoittavaksi Governia Oy:ksi. Molemmat säilyivät edelleen Valtion omistuksessa. Kruunuasunnot Oy:n osakekanta on ollut jakautumisesta lähtien Governia Oy:n omistuksessa, joka on siten Kruunuasunnot Oy:n emoyhtiö. Kruunuasunnot Oy:n omistukseen siirtyi vuosina kolmessa vaiheessa noin 5300 puolustusvoimien vuokra-asuntoa. Kruunuasunnot Oy on hankkinut puolustusvoimien asuntokannan lisäksi omistukseensa asuntokantaa myös muualta. Vuosina yhtiö keskittyi kiinteistöomaisuuden haltuunottoon, organisointiin ja tulevan kehittämisen valmisteluun. Vuoden 2002 alussa käynnistynyt kiinteistökannan monipuolinen ja systemaattinen kehitystyö on jatkunut tähän saakka. Kiinteistökanta on nyt jo varsin kilpailukykyisessä kunnossa, joten kehitysinvestointien tarve on lähitulevaisuudessa entistä pienempi. Kehitystyö on sisältänyt perusparannusta ja peruskorjausta, asuntojen uustuotantoa, asuntokohteiden ostoja ja erityisesti myyntejä. Kruunuasunnot Oy on perusparantanut eräitä omia asuintalojaan ja rakentanut uusia asuntoja omistamilleen tonteille sekä vuokrausta että myyntiä varten. Eräitä purkutoimenpiteitäkin on toteutettu. Erittäin oleellinen kehitystoimenpide on asemakaavoitus, jota on käynnissä useilla paikkakunnilla. Toimenpiteissä on kiinnitetty ja kiinnitetään edelleen erityistä huomiota kestävään kehitykseen. Asuntokannan energiatalous on nostettu kehitystoimenpiteillä jo varsin kilpailukykyiselle tasolle. Toiminta-ajatus Kruunuasunnot Oy:n toiminta-ajatus on ensisijaisesti tarjota puolustusvoimien tarpeita vastaavia asuntoja ja toissijaisesti yleisten markkinoiden tarpeita vastaavia asuntoja sekä kehittää asuntoja ja asumisviihtyvyyttä. Visio Kruunuasunnot Oy on taloudellisesti ja toiminnallisesti erityisen vahva yritys, jonka asuntokanta on tarkoituksenmukaista ja kunkin alueen kilpailukykyisintä sekä kattaa puolustusvoimien tavoitteet sovittavilta osin. Kruunuasunnot Oy esitteli Lahden Rautatienkatu 28:n perusparannettua vuokrakohdetta Lahden Raksa-messuilla Myös Lahden Hennalan myytävät ja vuokrattavat kohteet kiinnostivat messuvieraita. Messuosaston onnenpyörä arvuutteli pyörittäjiensä Lahden tietoja Varuskunnanpuisto yhtiön toiminnan eri 5 - osa-alueista, kaupungin kuten kiinteistötaiteesta, keskustan palveluja perusparantami- edustaa 8 lähellä sesta parhaimmillaan ja rakentamisen rauhallista kulttuurista. ja turvallista Kävijöitä asuntoaluetta. messuilla oli yli Asunto Oy Lahden Rautatienkatu 28:n perusparannushankkeen harjannostajaisia juhlittiin Hennalassa Lahden Upseerikerholla. Samalla paljastettiin kuvataiteilijoiden Joona Huotarin, Jussi Lepistön ja Juha Wellingin toteuttamat seinämaalaukset rakennuksen A-portaassa aiheesta Torielämää Lahdessa. Maalaukset ovat eläviä kurkistuksia menneiden aikojen tapahtumiin ja ilmiöihin. Kuvien taustalle piirtyvät pesäpallokentän ääriviivat. Asunto Oy Mikkelin Tyrjänlinna jakaantui kahdeksi yhtiöksi, joista toinen jää vuokra-asuntokäyttöön ja toinen perusparannetaan myytäväksi. 3

4 Tapahtui vuonna 2014 Energiatalous kohtuullisesti hallinnassa vuonna 2014 Valtionyhtiöiden omistajaohjauksessa pidetään ympäristövastuun kantamista tärkeänä arvona. Kruunuasunnot Oy:n osalta keskeisimpiä näkökohtia ympäristövastuun osalta on energiatalouden hallinta asumisviihtyvyyttä ja asumisterveellisyyttä vaarantamatta. Vuonna 2014 Kruunuasunnot Oy:n asuntokannan energiatalous toteutui suurin piirtein tavoitteiden mukaan. Vuoden 2014 lämmön ominaiskulutus koko kannassa oli 39,3 kwh/r-m3, sähkönkulutus 7,3 kwh/r-m3 ja veden kulutus 106 l/hlö/vrk. Erityisesti sähkön kulutuksen kasvun pysähtyminen oli ilahduttavaa. Tikkakosken Nurmeksentien laajamittainen perusparannustyö aloitettiin elokuussa Työt valmistuivat kokonaisuudessaan lokakuussa Ensimmäisen vaiheen eli Nurmeksentie 29:n perusparannus valmistui joulukuussa Nurmeksentie 30:n perusparannus valmistui lokakuussa Nurmeksentie 31:n loppuvuodesta Kuuden porraskäytävän ulko-oveen asennettiin kuvanveistäjä Jorma Parkkarin luomat lasitaideteokset. Niiden aiheina ovat Marjukka Hietalan ja Asko Niemisen Perhe-elämää Luonetjärvellä -kirjan hauskat tarinat asumisesta ja elämänmenosta alueella sota-ajasta nykypäiviin. Allaoleva teos kuvaa alueen lapsirikasta perhe-elämää ja lasten harrastuksia vuosina , jolloin lasten lukumääräksi arvioitiin Veden kulutus 106 l/hlö/vrk Tavoite Toteutunut Kruunuasunnot Oy ja puolustusvoimat sopivat vuokratalojen savuttomuudesta Puolustusvoimat ja Kruunuasunnot ovat sopineet, että puolustusvoimille perusparannettavissa ja rakennettavissa uusissa vuokrataloissa on tupakointikielto. Se kirjataan vuokrasopimuksiin. Tupakointikielto koskee siten muiden muassa Santahaminan Sokeripaloja perusparannuksen valmistuttua sekä Sodankylän uustuotantokohdetta Lämpö 106 kwh/rm 3 Sähkö kwh/ Rm 3 39,0 39,3 Tavoite 7,8 7,3 Toteutunut A-Kruunu Oy:n osakekanta siirtyi ympäristöministeriön omistukseen Kruunuasunnot Oy luovutti A-Kruunu Oy:n osakekannan osingonjakona emoyhtiölle Governia Oy:lle, joka vastaavalla osingonjakopäätöksellä luovutti A-Kruunu Oy:n osakkeet edelleen Suomen valtiolle. A-Kruunu Oy:n osakkeet ovat nyt ympäristöministeriön omistuksessa. Kruunuasunnot Oy hoitaa edelleen palvelusopimuksilla A-Kruunu Oy:n isännöinti-, taloushallinto- ja vuokraustehtäviä. Kruunuasunnot Oy:n toimitusjohtaja Reijo Savolainen toimi oman toimensa ohella A-Kruunu Oy:n vt. toimitusjohtajana syyskuun puoliväliin saakka. Lappeenrannan Valtakadulla päätettiin perusparantaa Kruunuasunnot Oy teki päätöksen investoida Lappeenrannan ydinkeskustassa sijaitsevan kahden kerrostalon perusparantamiseen. Valtakatu 10:n ja 12:n perusparannus käynnistyi marraskuussa Ensimmäisen talon osalta asunnot ovat muuttokunnossa toukokuussa 2015 ja toisen talon osalta lokakuussa Taloissa on perusparannuksen jälkeen 24 asuntoa, joista kuusi on soluasuntoja. Perusparannushanke on räätälöity sopimusperusteisesti puolustusvoimien tarpeisiin. Asunto Oy Helsingin Santahaminan C31- C34:n ensimmäisen talon harjannostajaisia juhlittiin lokakuun alussa. Talot tunnetaan nimellä Santahaminan Sokeripalat. Suunnitelman mukaan työt valmistuvat elokuun 2015 loppuun mennessä. Niinisalossa mielenkiintoisia myyntikohteita Kankaanpään Niinisalossa varuskunnan tuntumassa oli myytävinä kolme kohdetta. Asunto Oy Kankaanpään Kotitie 13-17:n koko osakekanta on edelleen kaupan. Asuntoyhtiö omistaa kolme vuonna 1948 valmistunutta hirsistä, kaksikerroksista kerrostaloa. Asuntoja yhtiössä on 24 ja kaikki ovat vapaina. Kruunuasunnot Oy:n omistama Asunto Oy Kankaanpään Varuskunnanranta aloitti vuonna 2014 tontin ja pientalon myynnin osoitteesta Rantatie 4. Talo on perusparannettu vuonna Sen asuntoala on 94 m 2. Pientalon myynti toteutuikin jo helmikuussa

5 Kruunuasunnot Oy:n organisaatio ja henkilöstö huhtikuussa 2015 H A L L I T U S Puheenjohtaja Timo Kankuri Toimitusjohtaja Governia Oy Ilpo Nuutinen Hallitusneuvos Valtioneuvoston kanslia Omistajaohjausosasto Jukka Ojala Prikaatikenraali Komentopäällikkö Pääesikunta Aija Tasa Johtaja, Asunnot RAKLI ry Toimitusjohtajan assistentti Marja Liiti Toimitusjohtaja Reijo Savolainen Kiinteistöneuvos Kehitysjohtaja Juhani Solkinen Talousjohtaja Katri Tattari Markkinointi-sihteeri Pia Uusikartano-Alatalo Aluepäällikkö Ari Paajanen Projektipäällikkö Timo Rautiainen Talouspäällikkö Susanna Korhonen Asiakaspalvelupäällikkö Helena Nummi Controller Eeva-Maria Stening Isännöitsijä Markku Strömmer Isännöitsijä Eero Puranen Pääkirjanpitäjä Outi Heidrich Kirjanpitäjä Tuija Roivainen Asiakaspalvelusihteeri Maarit Pentikäinen Asiakaspalvelusihteeri Seija Roivainen Kiinteistösihteeri Minna Huttunen Projektikirjanpitäjä Aija Ratilainen Kirjanpitäjä Kirsi Sysmäläinen Kirjanpitäjä Salla Lampinen Opintovapaalla Kruunuasunnot Oy:n johtoryhmän muodostavat: Toimitusjohtaja Reijo Savolainen, kiinteistöneuvos, taloustieteiden maisteri, KJs, HTM, LKV, HHJ PJ Talousjohtaja Katri Tattari, kauppatieteiden maisteri Kehitysjohtaja Juhani Solkinen, rakennusmestari, LKV 5

6 Hallittujen muutosten vuosi Vuonna 2014 jatkettiin menestyksellisesti yhtiön ja sen asuntokannan kehitystyötä Kruunuasunnot Oy on perustettu ottamaan hallintaansa puolustusvoimien heikkoon kuntoon ajautunut asuntokanta ja kehittämään sitä. Tavoitteena on ollut rakentaa asuntokannasta sekä Kruunuasunnot Oy:stä taloudellisesti ja toiminnallisesti terve kokonaisuus. Vuonna 2014 työ jatkui määrätietoisesti. Useiden kohteiden kehitys- ja muutosprosessit etenivät. Pääosa hankkeista kohdistui edelleenkin puolustusvoimien käytössä olevaan kiinteistökantaan. Vuonna 2014 muutettiin jälleen erityisesti puolustusvoimien henkilöstön asunto-oloja positiiviseen suuntaan. Toimitusjohtaja Reijo Savolainen Vuosi 2014 alkoi luopumisen merkeissä Vuonna 2001 perustetun A-Kruunu Oy:n osakekanta luovutettiin osingonjakona in natura emoyhtiö Governia Oy:lle ja edelleen Suomen valtiolle. Yhtiön omistajaohjaus siirtyi samalla valtionneuvoston kanslian omistajaohjausosastolta ympäristöministeriölle. A-Kruunu Oy perustettiin omistamaan arava-rahoitteisia ja -rajoitteisia asuntoja. Yhtiöllä oli osakekeannan luovutushetkellä kolme merkittävää kohdetta Helsingissä, Turussa ja Pietarsaaressa. Kaikki kohteet oli perusparannettu Kruunuasunnot Oy:n toimiessa rakennuttajana. A-Kruunu Oy:n siirtyminen ympäristöministeriölle perustui siihen, että yhtiöstä ollaan tekemässä merkittävä kohtuuhintaisten, valtion tukemalla rahoituksella rakennettavien vuokra-asuntojen omistaja. A-Kruunu Oy:n tavoitteena on toteuttaa oman ilmoituksensa mukaan noin 2000:n asunnon tuotanto Helsingin seudulla vuoteen 2018 mennessä. Kruunuasunnot Oy ja A-Kruunu Oy ovat solmineet palvelusopimukset, joiden mukaan Kruunuasunnot Oy hoitaa toistaiseksi A-Kruunu Oy:n kohteiden taloushallintoa, isännöintiä ja vuokrausta ja avustaa tarvittaessa myös rakennuttamisessa. Harvinaisena muutoksena vuonna 2014 toteutui yhtiön toimistotilojen muutto Helsingin Itä-Pasilasta Helsingin Vallilaan Yhtiön toimitilat olivat sijainneet edellisessä osoitteessa vuodesta 2002 lähtien. Uudet, vuokratut toimitilat vastaavat erinomaisesti yhtiön tarpeisiin. Sijainti on loistava ja neuvottelutilat eivät lopu kesken. Kruunuasunnot Oy oli toiminut lähes 12 vuotta samoissa tiloissa Alppilan ja Pasilan rajamailla osoitteessa Aleksis Kiven katu 45. Talo rakennettiin aikoinaan VR:n Pasilan konepajan henkilökunnan asuinkäyttöön. Kruunuasunnot Oy:n uudet toimitilat sijaitsevat Helsingin Vallilassa osoitteessa Elimäenkatu 25-27, 6. krs, Helsinki. Muuttopäivä oli maanantaina ja asiaankuuluvat tupaantuliaiset pidettiin lokakuun alussa. Kanssakäyminen puolustusvoimien kanssa oli intensiivistä Vuonna 2014 muutettiin hieman suunnittelukäytäntöjä ja erityisen paljon panostettiin strategiatyöhön. Tarkastelun painopisteenä oli yhteistyö puolustusvoimien kanssa. Kruunuasunnot Oy:n tekemä kehitystyö perustuu puolustusvoimien tarpeisiin ja yhteistyöhön puolustusvoimien kanssa. Vuonna 2014 kanssakäyminen oli vilkasta ja yhteistä pohdittavaa oli runsaasti. Esiin tulleet haasteet liittyivät puolustusvoimien uudistumiseen ja laajaan puolustusvoimissa tapahtuvaan kehitystyöhön. Asuntotarve on muuttunut lähes kaikilla puolustusvoimien paikkakunnilla. Eräillä pienentynyt, eräillä merkittävästi kasvanut. Suurin investointi puolustusvoimien kohteissa toteutui Tikkakosken Nurmeksentiellä, jossa laajamittaisen perusparannustyön lisäksi muokattiin kolmen kerrostalon asuntovalikoima uuteen uskoon. Perheasunnoista tehtiin suurelta osin yksiöitä ja soluasuntoja. Hanke valmistui joulukuussa Puolustusvoimien asuntotarve on oleellisesti muuttunut ja keskittynyt erityisesti pieniin asuntoihin ja ainakin toistaiseksi myös soluasuntoihin. Eräs tärkeimmistä muilla alueilla sijaitsevista hankkeista on edelleen käynnissä oleva Santahaminan neljän kerrostalon, Sokeripalojen laajamittainen perusparannus ja asuntojakautuman muokkaaminen. Asuntomarkkinoitakaan ei ole unohdettu Yleisille asuntomarkkinoille valmistui kuluneena vuonna Lahden Rautatienkatu 28:n laajamittainen peruparannus.talossa on nyt kilpailukykyisiä vuokra-asuntoja ja liiketiloja. Hankkeen kanssa samanaikaisesti suunniteltiin naapuritalon, Vapaudenkatu 12:n perusparannus. Työt käynnistyivät vuonna 2015 puolella. Tähänkin taloon tulee pieniä asuntoja, joista osa on aivan uusia. Samaan kortteliin Lahdessa, torin reunalla, on tulevaisuudessa luvassa myös uutta. Kruunun omistaman asuntoyhtiön tontin rakennusoikeutta ollaan tuntuvasti lisäämässä käynnissä olevassa asemakaavoituksessa. Rakenteilla oleva toriparkki ja suora kulkuyhteys Kruunuasunnot Oy:n omistamien talojen kellarien pysäköintitiloihin lupaa positiivisia uusia ulottuvuuksia. Yhteistyökyselyn tulokset olivat kannustavia Syksyllä 2014 toteutettu kysely Puolustusvoimien ja Puolustuvoimien Rakennuslaitoksen edustajille osoitti yhteistyön sujuvan varsin hyvin, mistä olemme iloisia. Puolustusvoimat arvostavat selvästi tekemäämme kehitystyötä, tosin myös parannettavaa ilmeni, jonka haasteen erityisesti viestinnän parantamisen osalta otamme vastaan. Energiatalouden tehokas hallinta on Kruunuasuntojen arkipäivää Omistajamme valtio pyrkii voimakkaasti pienentämään valtakunnallista hiilijalanjälkeämme. Vaikutamme energiankulutukseen panostamalla kiinteistöjen kehittämiseen ja käytön suunnitelmallisuuteen. Myös asukkaita energiankulutus ja erityisesti asunnon lämpötila kiinnostaa. Yhteinen käsitys energiataloudesta on löytynyt asukkaiden kanssa varsin hyvin. Tosin keskustelua sopivasta lämpötilasta käydään. Energiataloutta ei tietenkään voi maksimoida asumisviihtyvyyden ja terveellisen asumisen kustannuksella. Siksi on asetettu selkeät lämpötilan seurantatavoitteet ja toimintaohjeet myös häiriötilanteiden varalta. 6 Muutokset jatkuvat kuluvanakin vuonna Marraskuun 2015 lopussa jätän Kruunuasunnot Oy:n toimitusjohtajan tehtävät. Olin vuosina puolustusministeriön asettamana selvitysmiehenä kartoittamassa puolustusvoimien silloista 6000:n asunnon vuokra-asuntokantaa ja siihen liittyviä taloudellisia, toiminnallisia ja teknisiä ongelmia. Toimeksiantoon sisältyi myös toimenpide-esitysten kiteyttäminen. Minulla on ollut kunniatehtävä toteuttaa tätä silloin hahmoteltua toimenpidekokonaisuutta. Tehtävä on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen, kahta samanlaista päivää ei ole ollut. Ongelmia on riittänyt kiitettävästi ratkaistavaksi. Kruunuasunnot Oy:n visioksi asetettiin aikoinaan, että Kruunuasunnot Oy on vuonna 2015 kiinteistöjen kehittämistä, asuntojen vuokrausta ja myyntiä harjoittava erityisen vahva yritys, jonka asuntokanta on tarkoituksenmukaista sekä taloudellisesti ja toiminnallisesti tervettä. Olen erityisen tyytyväinen voidessani todeta, että visio on lähes täydellisesti toteutunut.

7 Kruunuasuntojen tärkeimmät projektit vuonna 2014 Vuoden tärkeimmäksi hankkeeksi valikoitui Sodankylän uudishanke Lähtökohtana hankkeen suunnittelulle oli tiukka toteuttamisaikataulu. Vuokrasopimus tehtiin vuoden 2014 puolella ja sen jälkeen hanketta päästiin suunnittelemaan. Työt aloitettiin kesäkuussa ja jo joulukuussa piti asukkaiden päästä muuttamaan asuntoihin. Tiukka aikataulu edellytti jo suunnitteluvaiheessa sellaisten rakenteiden käyttöönottamista, jotka mahdollistavat talojen valmistumisen määrätyssä ajassa. Tärkeää oli, että hanketta lähti toteuttamaan urakoitsija, joka sitoutui asetettuun aikataulutavoitteeseen. Urakoitsijan piti luoda vastaavasti työmaalle päiväaikataulu, oikea määrä työntekijöitä työmaalle ja jakaa työt sopivan kokoisille ryhmille niin, etteivät ne olleet toistensa tiellä, kun eri työvaiheita toteutettiin. Laatoitustyötä teki kahdeksan asennusryhmää. Näin tämä työvaihe saatiin valmiiksi muutamassa viikossa. Jos työryhmiä olisi ollut kaksi, laatoitustyö olisi kestänyt muutaman kuukauden. Näistä osaratkaisuista johtuen työt saatiin valmiiksi ennätyksellisen nopeasti. Kokonaisuus toteutettiin osaksi paikallarakentaen ja osaksi elementeistä. Pelkkään elementtirakentamiseen ei sitouduttu. Kaikki asunnot on vuokrattu ja niissä on asukkaat. Joitakin viimeistelytöitä ollaan vielä tekemässä. Tikkakosken Nurmeksentien perusparannustyöt alkoivat jo vuoden 2013 puolella Hankkeena Nurmeksentien perusparannus oli Kruunuasunnot Oy:n historian suurin, kun mittayksikkönä ovat eurot. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 5,1 miljoonaa euroa. Kaikkiaan perusparannettiin kolmen kerrostalon kokonaisuus. Puolustusvoimien asuntojen kysyntä muuttui kesken hankkeen toteuttamista ja sen seurauksena kahteen taloon tehtiin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen yksiöitä ja soluasuntoja. Alunperin asuntoja oli 56, perusparannuksen valmistuttua 90. Seurauksena oli aikataulupaineita ja kustannusten huomattava kasvu. Tämän aikakauden rakennuksissa perusparantamisen ongelmia ovat muun muassa eritasoisten lattia- ja kattopintojen saattaminen samaan tasoon. Pintojen korkeusero voi olla jopa kolme senttiä, kun kantavalle laatalle on ensin tehty väliseinät ja vasta sitten valettu lattiat. Alkuperäiset kynnykset ovat korkeita ja nykyään kynnyksiä ei ole laisinkaan. Asukas ei näitä eroja välttämättä edes huomaa, mutta rakentajalle hyvä lopputulos teettää paljon lisätöitä. Lahden Rautatienkatu 28 oli suuri perusparannuskohde Kaikkiaan loppuun kuluneen rakennuksen perusparannushankkeeseen käytettiin 4,6 miljoonaa euroa. Työt aloitettiin tammikuussa 2014 ja ne valmistuivat lokakuun loppuun mennessä. Katutason liiketiloissa oli vuokralaiset perusparannustyön aikana. Liiketilojen ulkoseinät uusittiin kokonaan. Operaatio oli toteutettava mahdollisimman nopeasti, yhden työpäivän aikana. Seinän jättäminen pelkkien suojapeitteiden varaan olisi saattanut aiheuttaa ylimääräistä liikennettä yön pimeinä tunteina. Asunnot oli työn ajaksi tyhjennetty, koska asuminen ei mitenkään ollut mahdollista, kun asuntojen sisällä tehtiin tilajärjestelyjä. Myös Lahdessa lattiakorkoeroja tuli vastaan. Rakennuksen sijainti ahtaasti keskellä Lahden kaupunkia vaikutti omalta osaltaan työmaalogistiikkaan. Santahaminan Sokeripalat valmistuvat syksyllä 2015 Perusparannushankkeen kokonaiskustannukset ovat runsaat kolme miljoonaa euroa, josta 10 prosenttia rahoitetaan valtion käynnistysavustuksella. Talojen huoneistojakoja muutetaan niin, että alkuperäisen neljänkymmenen asunnon sijaan niitä hankkeen valmistuttua on 41. Asunnot vuokrattiin puolustusvoimille 15-vuotisella ryhmävuokrasopimuksella. Kehitysjohtaja Juhani Solkinen Kruunuasunnot Oy:n kaksi asunto-osakeyhtiötä, Sodankylän Harrit ja Sodankylän Raudut, rakennuttivat neljä ratkaisuiltaan ja materiaaleiltaan korkeatasoista rivitaloa. Asuinhuoneistoja valmistui yhteensä 31, joiden huoneistoala on 1647,5 m 2. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 4,4 miljoonaa euroa eli noin 2590 euroa/huoneistoneliömetri. Työt aloitettiin toukokuussa 2014 ja ne valmistuivat joulukuun 2014 loppuun mennessä. Talot ovat Sodankylän varuskunnan asuntoalueella. Rakentamisen nopean toteutumisen tekivät mahdolliseksi Sodankylän kunnan, puolustusvoimien ja Kruunuasuntojen yhteinen tahtotila. Harjannostajaisten yhteydessä paljastettiin varastorakennuksen seinään asennettu kuvanveistäjä Jorma Parkkarin toteuttama Harrit ja Raudut -taideteos. Asunto Oy Lappeenrannan Valtakatu Valtakatu 10:n ja 12:n perusparannushankkeen suunnittelu käynnistyi kertomusvuonna Vuonna 2015 alkaneet perusparannustyöt kohdistuvat kahteen asuntoyhtiön omistamasta neljästä kerrostalosta. Kaksi taloa jää odottamaan tulevia päätöksiä. 7

8 Yhteiskunta- ja yritysvastuuraportti Yhteiskuntavastuun selkärangan muodostavat kansainvälisesti tunnustetut ohjeet ja periaatteet Kruunuasunnot Oy:n yhteiskunta- ja yritysvastuuraportti noudattaa soveltuvin osin Valtioneuvoston tekemää periaatepäätöstä yhteiskuntavastuusta. Monet yritykset soveltavat ohjeita ja Kruunuasunnot tekee raportin tässä muodossa ensimmäistä kertaa. Talousjohtaja Katri Tattari Organisaatio toteuttaa valtion asettamia tavoitteita Kruunuasunnot Oy on perustettu 1999 osana valtion kiinteistöstrategian uudistusta. Yhtiön tehtäväksi annettiin puolustusvoimien asuntokannan hallinnointi ja kunnostaminen. Kruunuasunnot-konserniin kuuluu 95 asunto-osakeyhtiötä, joista pitkäaikaiseen omistukseen määriteltyjä asunto-osakeyhtiöitä on 70. Operatiivisessa organisaatiossa päivittäisiä käytännön tehtäviä hoitaa kaksikymmentä alan asiantuntijaa. Yhtiön toimintaan vaikuttavat keskeiset sidosryhmät ja niiden odotukset Yhtiön keskeisimmät sidosryhmät ovat omistaja, puolustusvoimat ja henkilöstö. Omistajan kannalta toiminnan tavoitteita ovat riskien hallinta, puolustuvoimien asuntotarpeen turvaaminen ja taloudellinen tehokkuus. Puolustusvoimien asuntotarpeet pyritään toteuttamaan joustavasti ja nopeasti. Vuokrat pidetään kohtuullisina. Asukkaille tarjotaan viihtyisiä asuntoja sekä turvallista asuinympäristöä ja kilpailukykyistä vuokraa. Muita yhteistyökumppaneita ovat rahoittajat, kunnat ja viranomaiset. Taloudellinen vastuu määrittää rahavirtojen luonteen Perusparannus- ja uudistuotantoinvestoinnit tehdään taloudellisesti kannattavina hankkeina. Sijoitustoiminta on vastuuntuntoista ja mahdollisimman riskitöntä. Yritysvastuuraportin mukainen tuotevastuu toteutuu perusparannettujen asuntojen materiaalivalinnoissa ja työn viimeistelyssä. Terveellisten ja nykyisiä asumisvaatimuksia vastaavien, kestävän kehityksen periaatteita noudattavien rakenneratkaisujen soveltaminen näkyy kaikissa Kruunuasunnot Oy:n perusparantamissa kohteissa. Esimerkkikuvat ovat Tampereen Turtolan Sotilaankujalta. Henkilöstön keski-ikä on hiukan kasvanut Yhtiössä työskenteli toimitusjohtajan lisäksi 19 henkilöä, joista yksi oli opintovapaalla. Johtoryhmään kuului toimitusjohtajan ohella kehitysjohtaja ja talousjohtaja. Työntekijöiden keski-ikä oli kertomusvuonna 51,1 vuotta ikäjakauman painottuessa 40-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin. Työsuhteen keskipituus oli 8,0 vuotta. Yhtiön kaikki työsuhteet olivat vakituisia kokoaikaisia työsuhteita. Työtyytyväisyyskysely tehdään joka toinen vuosi. Vuonna 2014 kysely tehtiin marraskuussa. Tuloksissa todettiin muun muassa, että tiedonkulkua eri yksiköiden sekä johdon ja henkilökunnan välillä tulee parantaa. Tilanteen parantamiseksi on tehty toimenpidesuunnitelma vuodelle 2015, jota on jo ryhdytty toteuttamaan. Eräs keskeisimmistä yritysvastuista on ympäristövastuu Kestävän kehityksen periaatteiden mukaan rakennusratkaisuissa otetaan huomioon ratkaisujen kestävyys teknisesti, asuntojen kysynnän kannalta ja asumisviihtyvyyden osalta. Rakentamisessa huomioidaan ratkaisujen energiatehokkuus. Johdonmukaisella perusparannustoiminnalla energiakuluja saatiin merkittävästi pienennettyä. Kiinteistötaidetta käytetään osana asumisviihtyvyyden kehittämistä ja kunnossapitokulujen hallintaa. Saavutetut tulokset tukevat kiinteistötaiteen käyttöä. Kruunuasunnot on liittynyt kiinteistöalan energiatehokkuussopimukseen, jonka osapuolina ovat ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä RAKLI. Suhde yhteiskuntaan Kruunuasuntojen henkilökunnan toimintaa ohjaa koko Governia-konsernia koskevat eettiset ohjeet. Ohjeistus kattaa mm. yhtiön liiketoimintaperiaatteet, tasa-arvoasiat, toimintatavat eturistiriitatilanteissa, lahjustenottokiellon ja lahjusten antokiellon. Paikallisesti Kruunuasunnot toimii yhteistyössä puolustusvoimien ja asukkaiden kanssa. Varuskuntien kanssa järjestetään vuosittain tapaamisia paikallisen asuntotilanteen läpikäymiseksi ja asuntojen kehitystarpeen kartoittamiseksi. Asukkaat koetaan voimavaraksi ja asukkaita kannustetaan osallistumaan asukastoimintaan. Kuntien kanssa ollaan tiiviissä yhteistyössä eri kaavahankkeiden osalta. Kruunuasunnot Oy ei osallistu poliittiseen toimintaan eikä tue poliittisia puolueita, instituutioita tai poliitikkoja. Hankintaperiaatteet Kaikissa hankinnoissa noudatetaan Tilaajavastuulakia sekä eettisesti kestäviä hankintaperusteita. Keskeisenä toimintaperiaatteena on, että hankinnat toteuttavat kestävän kehityksen periaatteita. Kaikki investoinnit kilpailutetaan. Korjauksista kaikki yli kymmenen miljoonan euron urakat kilpailutetaan. Muilta osin käytetään hyväksi tunnettuja yhteistyökumppaneita. Verojalanjälki Kaikki verot maksetaan kotimaahan. 8

9 Tilinpäätös tilikaudelta TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUDELTA Kruunuasunnot Oy:n perustaminen ja toiminnan lähtökohtia Kruunuasunnot Oy on asuntojen ja asumisen kehitysyhtiö, jonka emoyhtiö on valtio-omisteinen Governia Oy. Kruunuasunnot Oy:n perustamiskirja allekirjoitettiin ja yhtiö merkittiin kaupparekisteriin Yhtiö perustettiin osana valtion kiinteistöstrategian uudistusta, jonka tavoitteena oli omistajaohjauksen lisääminen ja kiinteistöjen käytön tehostaminen. Kruunuasunnot Oy:n perustamisen erityisenä syynä oli tarve tervehdyttää puolustusvoimien erittäin huonokuntoista ja kannattamatonta vuokra-asuntokantaa, joka oli suurelta osin vajaakäytössä. Valtiolta siirtyi yhtiön omistukseen 5329 puolustusvoimien käytössä ja hallinnassa ollutta asuntoa vuosien aikana. Yhtiö on sittemmin hankkinut omistukseensa asuntokantaa myös muualta. Kruunuasunnot Oy aloitti laajamittaisen asuntokantansa kehittämisen vuonna Kehitystyöt etenivät kuluneellakin tilikaudella. Kehitysinvestointien ohella asuntojen myynti on ollut tärkeä osa toimintaa sekä kiinteistökannan rakenteen kehittämisen että rahoituksen näkökulmasta. Asuntokanta on toimenpiteiden myötä supistunut oleellisesti. Konsernirakenne Kruunuasunnot -konsernin muodostivat emoyhtiö Kruunuasunnot Oy ja 96 asunto- ja kiinteistöosakeyhtiötä. Kruunuasunnot Oy omisti pääosan tytäryhtiöistään kokonaan. Lisäksi emoyhtiö omisti 25 erillistä asunto-osaketta yhdeksällä eri paikkakunnalla ja yhdeksän kiinteistöä. Kruunuasunnot -konsernin omistuksessa oli 2589 asuntoa. Asuinkiinteistöjä Kruunuasunnoilla oli 26 paikkakunnalla. Aravarahoitteista asuntokantaa omistamaan vuonna 2001 perustetun A-Kruunu Oy:n osakekanta oli kokonaisuudessaan Kruunuasunnot Oy:n omistuksessa saakka. Tällöin varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti A-Kruunu Oy:n osakekanta luovutettiin osingonjakona in natura Kruunuasunnot Oy:n emoyhtiö Governia Oy:lle. A-Kruunu Oy:n osakekanta on edelleen siirtynyt Suomen valtion/ympäristöministeriön omistukseen. Kruunuasunnot -konserniin on yhdistelty emoyhtiö ja pitkäaikaiseen omistukseen eli pysyviin vastaaviin määritellyt 72 tytäryhtiötä. Myytäväksi tarkoitetut kiinteistökohteet, jotka eivät esimerkiksi kokonsa tai sijaintinsa vuoksi vastaa yhtiön strategisia tavoitteita, ovat vaihto-omaisuutta. Vaihtuviin vastaaviin luokiteltuja 24 tytäryhtiötä ei ole yhdistelty. Hallinto Kruunuasunnot Oy:n emoyhtiö on Governia Oy, joka on keskitetyn omistajaohjauksen piiriin kuuluva valtion erityistehtäviä hoitava yhtiö ja sen toimiala on sijoitustoiminta. Kruunuasunnot Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa osinkoina in natura A-Kruunu Oy:n koko osakekannan. Osingonjako oli määrältään euroa, joka oli osakkeiden kirjanpitoarvo ja käypä arvo. Hallitus kokoontui tilikaudella 12 kertaa (edellisellä tilikaudella kymmenen kertaa). Hallituksen jäsenten kokouksiin osallistumisaste oli 97,9 % (97,5 %). Hallituksen puheenjohtajana toimi koko tilikauden ajan Governia Oy:n toimitusjohtaja Timo Kankuri. Hallituksen jäseninä ovat olleet koko tilikauden ajan hallitusneuvos Ilpo Nuutinen ja prikaatikenraali Jukka Ojala. Ekonomi Matti Niemi oli hallituksen jäsenenä saakka ja sen jälkeen hallituksen jäsenenä on ollut johtaja Aija Tasa. Yhtiön toimitusjohtajana toimi kiinteistöneuvos Reijo Savolainen, taloustieteiden maisteri, HTM, KJs. Yhtiön johtoryhmään kuuluivat toimitusjohtajan lisäksi kehitysjohtaja Juhani Solkinen, rakennusmestari ja talousjohtaja Katri Tattari, kauppatieteiden maisteri. Tilikauden tilintarkastajana on toiminut Oy Tuokko Ltd, KHT-yhteisö, päävastuullisena tilintarkastajana Jari Miikkulainen, KHT. Tilikauden aikana sisäistä tarkastusta on suorittanut KPMG Oy Ab. Henkilöstö Kruunuasunnot Oy:n palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 21 (21) henkilöä. Tilikauden lopussa palveluksessa oli 20 vakinaisessa työsuhteessa olevaa henkilöä. Henkilöstöstä naisia oli 14 ja miehiä kuusi. Henkilöstön keski-ikä tilikauden päättyessä oli 51 (48) vuotta. Henkilöstöstä viisi eli 25 % on suorittanut korkeakoulututkinnon. Kaikki yhtiön palveluksessa olevat henkilöt ovat kokoaikaisessa työsuhteessa. Työsuhde on kestänyt keskimäärin kahdeksan vuotta. Henkilökuntaa on vain emoyhtiön palveluksessa. Isännöinti ja vuokraus toteutetaan omana työnä Helsingissä, Tuusulassa, Riihimäellä, Dragsvikissä ja Upinniemessä. Muilla alueilla nämä palvelut ostetaan alan eri toimijoilta. Kruunuasunnot tukee henkilöstönsä kehittymistä tarjoamalla mahdollisuuden osallistua alan koulutustilaisuuksiin sekä ammattitaidon ylläpitämiseksi että sen lisäämiseksi. Palkat ja palkkiot ovat kehittyneet seuraavasti (luvut tuhansina euroina): Palkat ja palkkiot 1.411, , ,4 Henkilöstön työskentelyolosuhteet paranivat syksyllä 2014 Kruunuasunnot Oy:n toimiston muuttaessa pitkään käyttämistään Pasilan tiloista nykyaikaisiin toimitiloihin Helsingin Vallilaan Elimäenkatu 27:ään. Liiketoiminnan keskeiset tapahtumat Tilikauden aikana Kruunuasunnot Oy jatkoi vuonna 1999 aloittamaansa toimintaa asuntojen ja asumisen kehitysyhtiönä yhtiön hallituksen vahvistaman toimintastrategian, alueellisten kehityssuunnitelmien ja vuoden 2014 toimintasuunnitelman pohjalta. Tilikaudella kiinteistökannan suunnitelmallinen kehitystyö eteni tavoitteiden mukaisesti. Kehitystoimenpiteisiin sisältyi perusparantamista, peruskorjausta, kunnossapitotoimia, energiahuollon rationalisointeja, asunto-osakkeiden myyntejä, asemakaavoitusta sekä asuntojen uustuotantoa. Investoinnit olivat kaiken kaikkiaan noin 17,1 miljoonaa euroa, josta perusparannus- ja peruskorjausluonteisiin hankkeisiin kohdistui noin 13,0 miljoonaa euroa ja uustuotantoon noin 4,1 miljoonaa euroa. Yhteistyö puolustusvoimien kanssa on ollut tilikauden aikana tiivistä ja tuloksellista. Investoinneista suuntautui 11,5 miljoonaa euroa puolustusvoimille vuokrattuihin kohteisiin ja 5,6 miljoonaa euroa vuokra-asuntomarkkinoille tarkoitettuun kiinteistökantaan. Puolustusvoimien asuntokohteiden kehityshankkeista olivat suurimmat Tikkakosken Nurmeksentie 29-31:n perusparannus, Mikkelin Karkialammenrinteen perusparannus sekä neljän rivitalon rakentaminen Sodankylän varuskunnan asuntoalueelle. Asuntoja Tikkakosken kohteessa on 90, Mikkelin 39 ja Sodankylän 31. Tyypillistä kaikille kolmelle hankkeelle oli erityisesti pienten asuntojen tuottaminen. Markkinoille suunnatut perusparannushankkeet valmistuivat Lahden Rautatienkatu 28:ssa ja Dragsvikin varuskunnan asuntoalueella. Lahden kohteessa on 36 asuntoa ja 14 liikehuoneistoa. Dragsvikin kohteessa on 12 asuntoa. Tilikauden aikana käynnistyneistä hankkeista on merkittävin vapaille markkinoille vuokrattavan Lahden Vapaudenkatu 12:n perusparantaminen. 9

10 Talossa on perusparannuksen jälkeen 54 asuntoa ja seitsemän liikehuoneistoa. Myös Santahaminan puolustusvoimille vuokrattuihin neljään kerrostaloon vuosina toteutettava perusparannusinvestointi on merkittävä. Perusparannettuja asuntoja kohteeseen tulee 41. Konsernin ulkopuolelle myytiin tilikauden aikana 23 asuntoa, joista yhdeksän oli Lahden Hennalan asuntoja. Tilikauden myyntituotot olivat 1,5 miljoonaa euroa. Yhtiön omistamien maa-alueiden asemakaavoitus on arvokas kehitystoimenpide, joka on käynnissä Tuusulan Hyrylässä, Raaseporin Dragsvikissa, Riihimäellä ja Lappeenrannassa. Hyrylän hanke on Kruunuasuntojen näkökulmasta erittäin tärkeä. Kruunuasunnot -konserni omisti vuoden 2014 lopussa 2589 (2797) asuntoa. Puolustusvoimille oli vuoden 2014 lopussa vuokrattu 1548 (1639) asuntoa. Muille vuokralaisille oli vuokrattu 741 (921) asuntoa. Vuokrauskelpoisia asuntoja oli tyhjillään yhteensä 83 (61), perusparannuksen tai myynnin vuoksi tyhjillään oli 48 (58) asuntoa ja käytöstä poistettuja oli 169 (118) asuntoa. Vuokrauskelpoisista asunnoista oli tilikauden lopussa vuokraamatta 3,5 % (2,2) %. Riskienhallinta ja ympäristöasiat Tilikauden aikana sovellettiin hallituksen hyväksymää riskienhallintajärjestelmää. Se käsittää jatkuvaa riskien tunnistamista ja arviointia sekä riskienhallintaa, joka tapahtuu muun muassa avainhenkilöiden säännöllisen toimitusjohtajalle tehtävän kuukausittaisen raportoinnin kautta. Vuosittainen riskienhallintaraportti käsiteltiin yhtiön hallituksessa toukokuussa Riskienhallintaa toteutettiin kokonaisuutena vuoden 2014 toimintasuunnitelman mukaisesti. Korjausrakentamisessa otetaan huomioon ekologiset näkökohdat ja toimitaan ympäristöystävällisesti. Energiatalous on jatkuvasti esillä sekä rakentamisessa että kiinteistönpidossa. Tulokset ovat olleet hyviä. Energiankulutuksen hallinta perustuu vuosittaisiin tavoitteisiin ja jatkuvaan seurantaan. Silti asuntojen terveellisyyttä ja asumisviihtyvyyttä ei vaaranneta. Asuntojen huonelämpötilojen tavoitteissa noudatetaan sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohjetta. Lämmön ominaiskulutus Kruunuasunnot Oy:n kiinteistökannassa nousi vuonna 2014 edellisestä vuodesta 0,4 %. Veden kulutus laski 4,8 % ja sähkön kulutus laski 1,9 %. Lämmön ominaiskulutus tilikauden aikana oli 39,3 (39,2) * kwh/r-m3, veden kulutus 106 (108) * l/hlö/vrk ja sähkön kulutus 7,3 (7,4) * kwh/r-m3. *) Energiankulutus edellisen tilikauden vertailulukujen osalta on korjattu vastaamaan vuoden 2014 lopussa omistettua kiinteistökantaa. Konsernin talous Konsernin liikevaihto laski edellisestä vuodesta 5,4 miljoonaa euroa ja oli 23,3 (28,7) miljoonaa euroa. Suurin syy liikevaihdon pienentymiseen on vaihto-omaisuuden myyntien jääminen edellistä vuotta merkittävästi alhaisemmalle tasolle. Liikevaihdosta 20,8 (22,5) miljoonaa euroa kertyi vuokratuotoista, 1,0 (1,1) miljoonaa euroa käyttökorvaustuotoista ja 1,5 (5,1) miljoonaa euroa vaihtoomaisuuden myynneistä. Yhdestä vaihto-omaisuuteen kuuluvasta kohteesta kirjattiin 0,1 miljoonan euron arvonalennus. Suunnitelman mukaiset poistot olivat 6,1 (6,5) miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitoksi muodostui 0,06 (2,2) miljoonaa euroa. Rahoitus tuotot ja kulut olivat -0,7 (-0,8) miljoonaa euroa. Luku sisältää pääomalainan koron. Voitto ennen satunnaisia eriä, tilinpäätössiirtoja ja veroja oli -0,6 (1,3) miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 1,0 miljoonaa euroa tappiollinen. Vuoden 2013 tulos oli 0,05 miljoonaa euroa voitollinen. Taseen loppusumma oli 156,1 (172,5) miljoonaa euroa. Pitkäaikaiseen omistukseen tarkoitettujen pysyvien vastaavien arvo oli 135,6 (140,5) miljoonaa euroa. Vaihtuvat vastaavat olivat 20,5 (32,0) miljoonaa euroa. Näistä 7,0 (7,4) miljoonaa euroa ovat myytäväksi luokiteltuja kiinteistö- ja osakeomistuksia. Myyntisaamisia oli 0,2 (0,3) miljoonaa euroa ja muita saamisia 2,1 (0,7) miljoonaa euroa. Rahoitusomaisuus oli 11,2 (23,5) miljoonaa euroa. Rahoitusomaisuus koostui joukkovelkakirjalainoista ja pankkitileistä. Konsernin oma pääoma sisältäen vähemmistöosuudet oli 64,5 (68,2) miljoonaa euroa. Konsernin vieras pääoma oli tilikauden päättyessä 91,6 (104,3) miljoonaa euroa. Lyhytaikaisen vieraan pääoman osuus oli 4,9 (6,0) miljoonaa euroa. Vieraasta pääomasta 59,5 (59,5) miljoonaa euroa oli pääomalainaa Kruunuasunnot Oy:n emoyhtiöltä Governia Oy:ltä. Emoyhtiön talous Kruunuasunnot Oy:n liikevaihto oli 22,4 (26,0) miljoonaa euroa. Liikevaihdon laskun pääasiallinen syy oli myyntien pieneneminen. Vuokra- ja käyttökorvaukset muodostivat liikevaihdosta 20,9 (20,9) miljoonaa euroa. Kiinteistöomaisuuden myyntejä toteutui yhteensä 1,5 (5,1) miljoonan euron edestä. Kruunuasunnot Oy:n hallitus päätti siirtää pysyvistä vastaavista vaihtuviin vastaaviin 0,6 miljoonan euron arvoisen kohteen. Siirto vaihtuviin vastaaviin tehtiin tammikuussa Yhdestä vaihto-omaisuuteen kuuluvasta kohteesta kirjattiin 0,1 miljoonan euron arvonalennus. Henkilöstökulut kasvoivat 0,3 miljoonaa euroa. Eläkekulut olivat 0,3 (0,1) miljoonaa euroa. Kasvu vuoteen 2013 verrattuna oli 0,2 miljoonaa euroa. Kasvu johtuu siitä, että vuonna 2013 saatiin 0,2 miljoonan euron palautus, joka kohdistui aikaisempien vuosien eläkemaksuihin. Eläkekulut siis palautuivat normaalille tasolleen. Vastikekulut sekä laina- ja hankeosuuskulut olivat 13,5 (13,9) miljoonaa euroa. Normaalien hoito-, rahoitus- ja hankevastikkeiden lisäksi on maksettu 1,4 (2,0) miljoonaa euroa hankevastiketta tulevia korjaushankkeita varten. Asunto-osakeyhtiöissä on tehty vastaavan suuruiset asuintalovaraukset, jotka puretaan hankkeiden toteutumisen myötä. Suunnitelman mukaisia poistoja kirjattiin 186,1 (183,7) tuhatta euroa. Poistoero kasvoi 11,6 (3,9) tuhatta euroa. Tilikauden voitto ennen satunnaisia eriä ja tilinpäätössiirtoja oli 4,4 (5,6) miljoonaa euroa. Tilikauden voitoksi muodostui 3,3 (4,2) miljoonaa euroa. Kruunuasunnot Oy:n taseen loppusumma oli 175,1 (174,6) miljoonaa euroa. Pysyvät vastaavat olivat 154,6 (144,1) miljoonaa euroa. Tähän sisältyvät pitkäaikaiseen omistukseen tarkoitetut kiinteistösijoitukset sekä näiltä yhtiöiltä olevat lainasaamiset. Pysyviin vastaaviin kuuluvat saamiset saman konsernin yrityksiltä ovat pienentyneet 2,7 miljoonaa euroa, josta 1,2 miljoonaa euroa johtuu A-Kruunu Oy:n siirtymisestä pois konsernista. Vaihtuvat vastaavat olivat 20,5 (30,5) miljoonaa euroa. Näistä kiinteistöomistusten määrä oli 6,9 (7,4) miljoonaa euroa ja siirto- sekä muita saamisia oli 2,3 (0,8) miljoonaa euroa. Lainasaatavat ovat kasvaneet 1,2 miljoonaa euroa. Muutos johtuu siitä, että A-Kruunu Oy:n poistuttua konsernista, on A-Kruunu Oy:lle myönnetyt lainat siirretty konsernin lainasaamisista muihin lyhytaikaisiin saamisiin. Rahoitusomaisuus oli 11,2 ( 22,3) miljoonaa euroa. Emoyhtiön oma pääoma oli yhteensä 78,9 (76,5) miljoonaa euroa. Vierasta pääomaa oli yhteensä 96,2 (98,1) miljoonaa euroa. Pitkäaikaista vierasta pääomaa oli 82,1 (84,0) miljoonaa euroa. Tähän summaan sisältyy Kruunuasunnot Oy:n emoyhtiöltä Governia Oy:ltä oleva 59,5 miljoonan euron suuruinen pääomalaina. Lyhytaikaisen vieraan pääoman osuus oli 14,0 (14,1) miljoonaa euroa. Pääomalaina on vakuudeton. Lainalle on sovittu lyhennyssuunnitelma, jonka mukaan lainan lyhennys alkaa vuonna 2016 ja laina on kokonaisuudessaan maksettu takaisin vuonna Vuonna 2014 pääomalainalle maksettiin korkoa 0,2 (0,2) miljoonaa euroa. Pääomalainan keskeiset ehdot on kerrottu liitetietojen kohdassa 18. Tunnusluvuissa on tehty seuraavat oikaisut: Liikevoittoa ja tulosta ennen satunnaiseriä on oikaistu tilinpäätöksen arvonalennuksilla ja etukäteisillä hankevastikekuluilla (emo) palauttaen ne ao. tunnusluvun voittoerään liikevoitto -%:a sekä oman pääoman ja sijoitetun pääoman tuotto -%:a laskettaessa. 10

11 Taloudellista toimintaa kuvaavat tunnusluvut vuosilta ovat: Kruunuasunnot konserni Kruunuasunnot Oy, emo oikaistu oikaistu oikaistu oikaistu oikaistu oikaistu Liikevaihto M 23,3 28,7 28,7 23,3 28,7 28,7 22,4 26,0 26,0 22,4 26,0 26,0 Liikevoitto M 0,2 2,7 2,5 0,1 2,2 2,1 6,8 8,2 6,9 4,7 5,7 5,3 Liikevoitto %:a liikevaihdosta 0.8 9,4 8,7 0,3 7,5 7,3 30,2 31,7 26,3 20,8 22,0 20,2 Oman pääoman tuotto- % 2,9 3,9 3, ,0 5,3 4,4 4,2 5,9 5,0 Sijoitetun pääoman tuotto- % 0,3 1,7 1,6 0,2 1,4 1,4 3,9 5,2 4,5 3,1 3,8 3,6 Omavaraisuusaste- % 41,4 39,8 39,1 41,3 39,6 39,0 46,2 45,1 42,4 45,0 43,8 41,5 Quick ratio 2,8 4,1 4,5 2,8 4,1 4,5 1,0 1,6 1,6 1,0 1,6 1,6 Current ratio 4,2 6,5 5,7 4,2 6,5 5,7 1,5 2,7 2,1 1,5 2,7 2,1 Nettovelkaantumisaste 27,3 25,3 26,4 119,6 112,5 113,9 28,2 16,8 21,2 106,1 97,2 105,1 Tunnusluvut on laskettu sekä konsernin että emon osalta seuraavasti: Liikevoitto -% = liikevoitto x 100 liikevaihto Oman pääoman tuotto -% = tulos ennen satunnaiseriä verot x 100 oma pääoma + (vähemmistöosuus) Sijoitetun pääoman tuotto -% = tulos ennen satunnaiseriä + korko- ja muut rahoituskulut x 100 tase korottomat velat Omavaraisuusaste -% = oma pääoma + (vähemmistöosuus) x 100 tase saadut ennakot Quick ratio = Current ratio = rahoitusomaisuus lyhytaikaiset velat - saadut ennakkomaksut rahoitusomaisuus + vaihto-omaisuus lyhytaikaiset velat Nettovelkaantumisaste = (korolliset velat - likvidit rahavarat) x 100 oma pääoma + vähemmistöosuus Oman pääoman tuotto -%:a laskettaessa on tuottoerään palautettu pääomalainan korko. Oikaistujen tunnuslukujen omaa pääomaa ja taseen loppusummaa on oikaistu tuloksen oikaisua vastaavasti. Oman pääoman tuotto -%:a laskettaessa on omaan pääomaan lisätty pääomalaina ikään kuin se olisi oman pääoman erä. Nettovelkaantumisastetta laskettaessa on oikaistuun tunnuslukuun otettu mukaan vain korolliset rahalaitoslainat, ei pääomalainaa. Toimintaympäristö ja tulevaisuuden näkymät Omistusasuntojen kysyntä oli koko vuoden heikohko ja vahvaa kysynnän nousua ei ole näkyvissä alkuvuonna Kruunuasunnot Oy tulee myymään lähinnä peruskuntoisia, perusparantamattomia kohteita eräillä paikkakunnilla ensisijaisesti yksittäisinä osakekauppoina. Vuokra-asuntojen kysyntä on pysynyt ennallaan tai hieman lisääntynyt ainakin väestömäärältään kasvavilla paikkakunnilla. Kruunuasunnot Oy:n asuntojen vuokraustilanne oli vuonna 2014 kohtuullisen hyvä. Vuosi 2015 tullee olemaan vuokrauksen osalta pitkälti edellisen vuoden kaltainen. Vuokra-asuntojen perusparannusta tullaan jatkamaan vuonna 2015 sekä markkinoiden että erityisesti puolustusvoimien tarpeiden pohjalta. Yhtiön taloudellisen tilanteen ennakoidaan pysyvän alkaneen tilikauden aikana nykyisellä tasolla. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Tilikauden päättymisen jälkeen yhtiön toiminta on jatkunut normaalisti. Hallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelemisestä Konsernin voitonjakokelpoiset varat olivat euroa. Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat olivat ,86 euroa. Kruunuasunnot Oy:n tulos tilikaudelta osoittaa voittoa ,71 euroa. Hallitus esittää, että tilikauden voitto kirjataan oman pääoman lisäykseksi ja, että osinkoa ei jaeta. 11

12 Tuloslaskelma Kruunuasunnot Kruunuasunnot Kruunuasunnot Oy Kruunuasunnot Oy konserni konserni emoyhtiö emoyhtiö LIIKEVAIHTO , ,35 Liiketoiminnan muut tuotot , ,81 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana , ,54 Varastojen lisäys (-) tai vähennys (+) , ,33 Ulkopuoliset palvelut , , , ,59 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,23 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,07 Muut henkilösivukulut , , , ,45 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , ,27 Liiketoiminnan muut kulut , ,26 LIIKEVOITTO , ,59 Rahoitustuotot ja - kulut Muut korko- ja rahoitustuotot Saman konsernin yrityksiltä , ,39 Muilta , ,90 Korkokulut ja muut rahoituskulut Saman konsernin yrityksille , ,37 Muille , , , ,86 (VOITTO+)/(TAPPIO-) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ , ,73 Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot ,00 0,00 Satunnaiset kulut (VOITTO+)/(TAPPIO-) ENNEN TILINPÄÄTÖS- SIIRTOJA JA VEROJA , ,73 Tilinpäätössiirrot Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) , ,80 Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot , ,22 Laskennalliset verot , ,22 Vähemmistöosuudet TILIKAUDEN VOITTO , ,71 12

13 Tase Kruunuasunnot Kruunuasunnot Kruunuasunnot Oy Kruunuasunnot Oy konserni konserni emoyhtiö emoyhtiö V a s t a a v a a PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot , , , ,44 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet , ,00 Liittymismaksut , ,35 Rakennukset ja rakennelmat , ,94 Koneet ja kalusto , ,43 Muut aineelliset hyödykkeet ,00 755,00 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat , ,35 0, ,72 Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä , ,59 Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,72 Muut osakkeet ja osuudet ,00 0,00 Muut saamiset , ,91 0, ,31 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus , ,35 Saamiset Pitkäaikaiset Muut saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset , ,49 Saamiset saman konsernin yrityksiltä , ,14 Lainasaamiset , ,48 Muut saamiset ,30 0,00 Siirtosaamiset , , , ,10 Rahoitusarvopaperit Muut arvopaperit ,73 0,00 Rahat ja pankkisaamiset , ,80 V a s t a a v a a y h t e e n s ä , ,72 V a s t a t t a v a a OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Ylikurssirahasto , ,94 Edellisten tilikausien voitto , ,44 Tilikauden voitto , ,71 Vähemmistöosuudet TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero , ,16 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Pääomalaina , ,00 Lainat rahoituslaitoksilta , ,29 Laskennalliset verovelat , ,83 0, ,29 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta , ,46 Saadut ennakot , ,67 Ostovelat , ,81 Velat saman konsernin yrityksille , ,52 Muut velat , ,35 Siirtovelat , , , ,18 V a s t a t t a v a a y h t e e n s ä , ,72 13

14 Rahoituslaskelma Konserni Konserni Emoyhtiö Emoyhtiö Liiketoiminnan rahavirta Liikevoitto , , , ,59 Oikaisut: Poistot ja arvonalentumiset , , , ,27 Muut oikaisut , , , ,64 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta , , , ,50 Käyttöpääoman muutos Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten muutos , , , ,94 Vaihto-omaisuuden muutos , , , ,69 Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos , , , ,21 Lyhytaikaisten korollisten velkojen muutos 0,00 0, , ,57 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja , , , ,77 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista , , , ,85 Saadut korot liiketoiminnasta , , , ,60 Maksetut välittömät verot , , , ,85 Liiketoiminnan rahavirta (A) , , , ,67 Investointien rahavirta Nettoinvestoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin , , , ,35 Investoinnit muihin sijoituksiin ,00 0, , ,73 Lainasaamisten takaisinmaksu 0,00 0, , ,41 Investointirahavirran muut oikaisut , ,35 0,00 0,00 Investointien rahavirta (B) , , , ,67 Rahoituksen rahavirta Lyhytaikaisten lainojen nostot/takaisinmaksut 3 922, ,10 0,00 0,00 Pitkäaikaisten lainojen nostot/ takaisinmaksut , , , ,46 Rahoituksen rahavirran muut oikaisut 0,00 489,00 0,00 0,00 Maksetut osingot ,00 0,00 Rahoituksen rahavirta (C ) , , , ,46 Rahavarojen muutos (A+B+C) , , , ,46 Rahavarat tilikauden alussa , , , ,26 Rahavarat tilikauden lopussa , , , , , , , ,46 Rahavarat sisältävät rahat ja pankkisaatavat sekä joukkovelkakirjalainat 14

15 Tilintarkastuskertomus TILINTARKASTUSKERTOMUS Kruunuasunnot Oy:n yhtiökokoukselle Olemme tilintarkastaneet Kruunuasunnot Oy Oy:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta Tilinpäätös sisältää sekä konsernin että emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko emoyhtiön hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan, taikka rikkoneet osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä. Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhtiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Lausunto Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös, jossa emoyhtiön tuloslaskelma osoittaa voittoa ,71 euroa, ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Muut lausunnot Puollamme tilinpäätöksen vahvistamista. Hallituksen esitys taseen osoittaman voiton käyttämisestä on osakeyhtiölain mukainen. Puollamme vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle tarkastamaltamme tilikaudelta. Helsingissä 24. päivänä maaliskuuta 2015 Oy Tuokko Ltd, KHT-yhteisö Jari Miikkulainen KHT 15

16 KATISKAN MALLI JA PELOTTAVIA VESIPETOJA Kalastaminen Luonetjärvellä oli tärkeä harrastus ja särpimen lähde. Lapsille myös seikkailu. Kaksi pikkupoikaa oli kerran kokemassa naapurin katiskaa, mutta naapuri itse tuli paikalle ja kysyi, mitäs pojat puuhaa. Pojat vastasivat, että katotaan katiskan mallia, kun aateltiin tehdä katiska. Ei mennyt läpi. Sen sijaan lapsille meni läpi pelottelu, että Luonetjärvessä asuu tiikerihai ja näkkejä. Tiikerihai on tosiaankin Luonetjärvessä, koska sen niminen äänilevy on sinne heitetty. Vaimo kyllästyi, kun mies sitä soitti jatkuvasti. VIHAISIA HEVOSIA JA NOPEITA POLKUPYÖRIÄ Kivikylän alkuaikoina yleisimmät kulkuvälineet olivat hevoskyyti ja polkupyörä.kerrotaan, että varuskunnan hevoset olivat varusmiesten piiskaamina vihaisia. Hevosia annettiin myös henkilökunnan käyttöön. Joku 7-vuotias pikkupoika koki kauhun hetkiä jouduttuaan palauttamaan tallille äkäisen ja juonikkaan hevosen. Polkupyöristä kulkee tarina, että eräs varuskunnan päällikkö olisi jäänyt polkupyörällään alamäessä kiinni komendantin sakkorysässä ylinopeudesta. LAPSIA, LAPSIA... Talojen asunnoissa asui parhaimmillaan vuosina samanaikaisesti lähes 150 lasta. Alueella kävi kova vilske ja vipinä. Järjestettiin hiihtokilpailuja ja uimakouluja. Luistinrata oli jääkelien salliessa Uuden Kivikylän rannassa ja aina talvella entisen Parakkikylän kentällä. Myös lähialueella Särkimäessä ollut hyppyrimäki oli erityisesti poikien suosiossa. Monet sukset siellä katkaistiin ja joku jalkakin. Perunamaalla käytiin perunasotaa, kesällä yleensä vesisotaa ja talvella lumisotaa. URHOOLLISET PERHEENÄIDIT JA NÄSÄVIISAAT LAPSET Suurten lapsilaumojen paimentaminen oli äitien vastuualuetta. Moni äiti hoiti myös toisten lapsia ja toimi 1970-luvulta lähtien perhepäivähoitajana. Tapana oli myös järjestää nimipäiväjuhlia. Silloin naiset juhlivat ja miehet saivat hoitaa lapset ja koirat. Lapsille selvitettiin, että asunnot ja tavarat ovat valtion. Muutaman vuoden ikäinen pikkupoika sanoikin kerran äidilleen: Sää et täällä määrää, tää on valtion. Pikkupojan kysymys remonttimiehen käytyä oli: Äiti, oliko tuo se valtio? Kaikki kuvat esittävät Tikkakosken Uuden Kivikylän historiaa kuvanveistäjä Jorma Parkkarin taideteosten kertomana. RUUHKAA ILMATILASSA Lennokit, liidokit ja leijat olivat suosittu harrastus. Kerran pojat olivat rakentaneet oikein tosi ison leijan. He lennättivät sitä Uudessa Kivikylässä innokkaasti ja mahdollisimman korkealla. Samaan aikaan Safir tuli laskuun matalalla. Lentäjä hätkähti, kun huomasi ison leijan vierellään samalla korkeudella. Onneksi vierellään! Tämän jälkeen leijoista oli ilmoitettava lennonjohdolle. Aikoinaan rakennettiin myös oikein iso leija yökäyttöön. Taskulamput hoitivat siinä vilkkuvalojen virkaa. Kruunuasunnot Oy Elimäenkatu Helsinki puhelin YLEISÖÄ MILJOONASAUNALLA NAISTEN VUOROLLA Tietyn ikäisiä pojankoltiaisia kiinnosti naisten saunavuoro ja alastonuinti laiturilta. Hyviä yrityksiä tunnetaan sekä laiturin alla piileskellen että tikapuilla roikkuen. Jotkut pojat istuivat lauteiden alla koko naisten saunavuoron ajan.

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. 1W KPMG Oy Ab Keskustori 1 A 2 krs 60100 SEINÄJOKI Puhelin 020 760 3000 Faksi 020 760 3070 www.kpmg.f1 TILINTARKASTUSKERTOMUS Elite Yhteisöpalvelut Oy:n yhtiökokoukselle Olemme tilintarkastaneet Elite

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Tiedote 1 (10) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Konsernin

Lisätiedot

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 15.5. 31.12. Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat ja tositelajit 13 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 50 A 6 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tdmd tasekirja on siiilytettiivti

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS

Hewlett-Packard Oy VUOSIKERTOMUS VUOSIKERTOMUS 1.11.1997 31.10.1998 TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos milj. mk 1998 1997 150 100 50 0 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihto mmk 2 227 1 687 Liikevaihdon muutos % +31.9 +28.0 Käyttökate

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus

Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 Konsernin rakenne Osuuskunta KPY on emoyhteisö konsernissa, johon kuuluvat Enfo Oyj, Voimatel Oy, Vetrea Terveys Oy, KPY Sijoitus

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 1) Liikevaihto Vuokrat 144 543 408,84 139 199 578,93 Käyttökorvaukset 209 446,66

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

Yhtiön pitkän tähtäimen strateginen tavoiteohjelma on käynnissä. Kvartaalitasolla ohjelman tulokset eivät vielä ole nähtävissä.

Yhtiön pitkän tähtäimen strateginen tavoiteohjelma on käynnissä. Kvartaalitasolla ohjelman tulokset eivät vielä ole nähtävissä. Puolivuotiskatsaus 2016 Jakson liikevaihto oli 48 470 T (47 992 T ) Jakson liiketulos oli 1 365 T (1 204 T ) Jakson tulos oli 1 035 T (863 T ) Tulos per osake 0,070 Oma pääoma per osake 0,482 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä paikallisesti!

HUMPPILAN VESIHUOLTO OY Puhdasta pohjavettä paikallisesti! Puhdasta pohjavettä paikallisesti! TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 Humppilan Vesihuolto Oy y-tunnus 0146438-4 Säilytys 31.12.2025 saakka Sivu 2 TILINPÄÄTÖKSEN SISÄLTÖ Sivu 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KIRJANPITOLAIN

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4 MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä TASEKIRJA 31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Muut

Lisätiedot

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle

Lisätiedot

Global Reports LLC OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004

Global Reports LLC OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2004 Sisällysluettelo Kapiteelin liiketoiminta... 3 Toimitilat... 6 Hotellit... 7 Myyntikiinteistöt... 8 Kruunuasunnot... 9 Tuloslaskelma...10 Tase... 11 Tunnuslukujen laskentakaavat...12

Lisätiedot

Ensimmäinen vuosineljännes 2016

Ensimmäinen vuosineljännes 2016 Ensimmäinen vuosineljännes 2016 Jakson liikevaihto oli 23 447 T (23 571 T ) Jakson liiketulos oli 299 T (721 T ) Jakson tulos oli 212 T (515 T ) Tulos per osake 0,014 Oma pääoma per osake 0,443 Toimitusjohtajan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET KONSERNITILINPÄÄTÖS Hartela-konsernin emoyhtiö on Hartela-yhtiöt Oy, jonka kotipaikka on Helsinki. tilinpäätöksen jäljennökset ovat

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI

TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 Yleistä yhtiöstä Yhtiö on 18.12.1998 allekirjoittanut maanvuokrasopimuksen, jolla yhtiö vuokraa Suomen valtiolta Inarin kunnan Laanilan valtionmaasta Kaunispään

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS JE-Siir to O y Lyhennelmä tilinpäätöstiedoista 2006 Sisältö Hallituksen toimintaker tomus... 2 Tuloslaskelma................ 4 Tase........................ 5 R ahoituslaskelma.............. 6 HALLITUKSEN

Lisätiedot

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00

1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY

TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY SISÄLLYSLUETTELO HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 3 TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET 4 TULOSLASKELMA 5 TASE 6 RAHOITUSLASKELMA 7 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 8 KÄYTÖSSÄ

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67 Winled Oy Ltd, 0806098-0 Tilinpäätös 1.3.2015-29.2.2016 TASE 29.2.2016 28.2.2015 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 140 589,13 0,00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005 28.2.2006 Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2005-28.2.2006 aikana kaksi huutokauppaa eli yhden vähemmän kuin edellisellä

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy

Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy POWEST VUOSIKATSAUS 2011 VUOSIKATSAUS 2010 PoWEST 2 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Lisäksi Powest tarjoaa Pohjolan Voima -konsernin

Lisätiedot

Tilikartta: Oletus yhtiö Oy,

Tilikartta: Oletus yhtiö Oy, Tilikartta: Oletus yhtiö Oy, 21.06.2007 100 Tase Vastaavaa 100 Pysyvät vastaavat 100 Aineettomat hyödykkeet 102 Kehittämismenot 1020 Kehittämismenot 103 Aineettomat oikeudet 1030 Aineettomat oikeudet 105

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY TASEKIRJA 31.12.2015 OIKIAN SOLUTIONS OY OIKIAN SOLUTIONS OY 2435594-9 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015

Yritys Oy. Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Yritys Oy Yrityskatsastusraportti Turussa 15.1.2015 Raportin sisällys Esitys kehitystoimenpiteiksi 3-4 Tilannearvio 5-7 Toiminnan nykytila 8 Kehitetty toimintamalli 9 Tulosanalyysi 10 Taseanalyysi 11 Kilpailijavertailu

Lisätiedot

TOIMINTA LYHYESTI. Henkilöstö tilikauden päättyessä. Toiminnan tulos mmk. Liikevaihdon kehitys mmk. Hewlett-Packard Oy

TOIMINTA LYHYESTI. Henkilöstö tilikauden päättyessä. Toiminnan tulos mmk. Liikevaihdon kehitys mmk. Hewlett-Packard Oy TOIMINTA LYHYESTI Toiminnan tulos mmk 140 120 100 80 60 40 20 0 90 92 94 96 98 2500 2000 1500 1000 500 Voitto ennen veroja Voitto Liikevaihdon kehitys mmk 1999 1998 Liikevaihto mmk 2348 2230 Liikevaihdon

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.6.2016 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 Katsauskauden liikevaihto 5,35 M oli 8,0 % suurempi kuin v. 2015 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot