Saaristomeren Melojat ry/nuorisojaosto TIEDOTE huhtikuu Vanhempi, ilmoittaudu venekuskiksi toukokuun melontatreeneihin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saaristomeren Melojat ry/nuorisojaosto TIEDOTE huhtikuu 2014. Vanhempi, ilmoittaudu venekuskiksi toukokuun melontatreeneihin."

Transkriptio

1 Saaristomeren Melojat ry/nuorisojaosto TIEDOTE huhtikuu 2014 Huhtikuun lajikokeiluna karting. Salivuorot päättyvät ja avovesikausi alkaa! Ajankohtaista huhtikuussa: Harjoitusmaksut laskutetaan. Keskustelut (junnu+vanhempi+ohjaaja) Vanhempi, ilmoittaudu venekuskiksi toukokuun melontatreeneihin. Aika tilata täydennystä SMM junnujen varustekokonaisuuteen kesän leirejä, kilpailuja sekä muita tapahtumia varten. Nuori urheilija, ilmoittaudu treeneihin in/out ja saavu paikalle AJOISSA! Kaikki viikon ohjatut harjoitukset tulevat nimenhuutoon viimeistään edellisen viikon sunnuntaina, joten pystyt ilmoittautumaan (in/out) kaikkiin treeneihin jo päiviä ennen varsinaista harjoitusta. Valmentajat ovat treeneissä juuri sinua varten, ole siis paikalla ajoissa. Harjoitusmaksut kaudella 2014: Harjoitusmaksukäytäntö on otettu mukaan nuorisotoimintaan vuonna Harjoitusmaksujen avulla saamme hankittua nuorisotoimintaan uutta välineistöä tai pystymme toteuttamaan esim. erilaisia toimintapäiviä. Kaudella 2014 harjoitusmaksu on 10eur/kk/nuori. Harjoitusmaksut koskevat niitä nuoria, jotka harrastavat säännöllisesti melontaa ympäri vuoden. Ainoastaan kesäisin harrastavat nuoret maksavat yhden harjoitusmaksuosan vuotta kohden. Harjoitusmaksut laskutetaan jatkossa heinäkuun alussa (Harjoitusmaksu osa I, 01-06/20xx) sekä joulukuussa (Harjoitusmaksu osa II, 07-12/20xx) Huom! Harjoitusmaksu osa II 07-12/2013 laskutetaan poikkeuksellisesti huhtikuun aikana.

2 Keskustelut keväällä 2014 Junnut ovat vastanneet syksyn 2013 aikana kyselyyn melontaa koskien. Kokoontuisimme mielellämme kunkin junnun sekä vanhemman kanssa keskustelemaan nuoren urheilijan ajatuksista melontaharrastusta koskien. Alla on lista ohjaajille sopivia keskusteluaikoja: keskustelut edeltävät harjoituksia tai ovat niiden lopussa. Valitkaa alla olevista ajoista yksi tai ehdottakaa omaa aikaa. Ajan voi varata treenien yhteydessä tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen posti(at)melojat.net Olisi hienoa, jos saisimme kaikki keskustelut läpikäytyä huhti- toukokuun aikana. ti 22.4 klo Uittamon koululla ke 23.4 klo välisenä aikana vajalla to 24.4 klo tai vajalla Vappuviikolla löytyy huonosti aikoja. Ehdota omaa aikaa toukokuulle! LAJIKOKEILUT Torstaina 27.2 päätettiin vajatreenissä kevään lajikokeilut. Näistä ehdokkaista nuoret valitsivat neljä. Lajeille valittiin myös vastuuhenkilö, joka ottaa selvää, missä kyseistä lajia voi kokeilla. Tässä lajit: Crossfit, vastuuhenkilönä Arttu Karting, vastuuhenkilönä Stian Nyrkkeily, vastuuhenkilönä Simo ja Tennis/sulkapallo, vastuuhenkilönä Arttu Sulkapalloa pelattiin maaliskuussa Kaarinan Kilo Sportissa. Myös nyrkkeilyä kokeiltiin maaliskuun lopulla Alfa Centerin tiloissa. Karting on vuorossa seuraavaksi! Kartingia ajetaan tiistaina 29.4 klo alkaen Turku Kartingissa (Pollenkuja 2, Turku). Karting on ilmainen kaikille Yrityskyläoppimisympäristössä syksyllä 2013 talkooapuna olleille, muille enintään 15eur/hlö (asia vahvistetaan vielä nimenhuudossa tapahtuman kohdalla). Crossfit on viimeinen lajikokeilumme, jonka toteutamme toukokuun aikana. Viiden (5) kerran crossfit-kokeilu toteutetaan seuraavina ajankohtina: vko 19: ti 6.5 klo , to 8.5 klo ja la 10.5 klo vko 21: ti 20.5 klo ja to 22.5 klo 17.30

3 Crossfit-lajikokeilun hinta selviää toukokuun junnutiedotteessa. Lajikokeilujen yksityiskohdista ilmoitetaan erikseen nimenhuudossa ja sen kautta sähköpostissa, Facebookissa sekä tekstiviestitse. Ole siis valppaana! Huhtikuun ohjatut harjoitukset: Liikuntapalvelukeskus lopetti Luolavuoren koulun viikonlopun salivaraukset huhtikuussa koulussa tehtyjen ilkivaltaisuuksien vuoksi. Kaikki salivuorot päättyvät huhtikuun aikana. Viimeinen uimahallivuoro oli su 13.4 ja alla näkyvät kuntopiirin sekä sählyn viimeiset vuorot. KUNTOPIIRI tiistaisin klo Uittamon koululla (Jalustinkatu 8, Turku). Viimeinen kuntopiirivuoro on ti Varusteet: juomapullo, sisäpelikengät, trikoot/shortsit, T-paita/toppi. Pukuhuoneiden välissä on yhteissuihku. VAJATREENI torstaisin klo Vajatreenissä tehdään mm. punttia, kehonhallintaa ja venyttelyä sekä melotaan ergolla. Varusteet: juomapullo, sisä- ja ulkokengät, trikoot/shortsit, T-paita/toppi, ulkotakki ja - housut, päähine ja hanskat, heijastinliivi. SÄHLY perjantaisin klo Puropellon koululla (Sepänkatu 11, Turku). Viimeinen sählyvuoro on pe Varusteet: juomapullo, sisäpelikengät, trikoot/shortsit, T-paita/toppi, oma maila, suojalasit suositeltavat. Mahdollinen MELONTATREENI sunnuntaisin klo vajalla. Melomme retkikajakeilla, kunnes seuran uusi vene saapuu vajalle ja se saadaan laskettua vesille. Varusteet: melontavarustus & sisäliikuntavarustus. TELINEVOIMISTELU valittuina maanantai-päivinä klo välisenä aikana yhteensä 8 kertaa kevään 2014 aikana. Hinta 5eur/kerta laskutetaan kesän alussa telinevoimisteluun osallistuneilta. Osallistuminen on sitova. Jäljellä olevat telinevoimistelukerrat: 28.4 ja 5.5. Muistathan ilmoittautua telinevoimisteluun nimenhuudossa! Ohjatut harjoitukset ilmoitetaan viikoittain nimenhuudossa! Venekuskiksi melontatreeneihin!

4 Toukokuussa ohjattuihin harjoitussisältöihin kuuluu paljon melontaa. Seuramme on hankkinut uuden turvaveneen, jota tarvitsemme jokaiseen toukokuun (alun) harjoitukseen vesien ollessa vielä kylmiä. Vanhempi, ilmoittaudu mukaan venekuskiksi toukokuun melontaharjoituksiin! Vanhemman ollessa mukana turvaveneessä harjoituksen vetäjä pääsee melomaan nuorten kanssa ja tällä tavoin ohjaamaan paremmin. Junnu voi ilmoittaa oman vanhempansa venekuskiksi valitun melontaharjoituksen kohdalla nimenhuudossa: näin sekä junnut että harjoituksen vetäjät tietävät, jos joku vanhemmista tulee avuksi venekuskiksi. Toukokuun harjoitukset ilmestyvät nimenhuutoon vappuviikon aikana. SMM Seuramallisto NYT on aika tilata täydennystä SMM junnujen varustekokonaisuuteen kesän leirejä, kilpailuja sekä muita tapahtumia varten. Uutta seuramallistoa voi tilata milloin vain. Seuramallistokuvasto ja tilausohje löytyvät osoitteesta SMM Junnut ovat päättäneet marraskuun 2013 vajatreenissä, että SMM Junnujen varustekokonaisuuteen tulisi kuulua seuraavat vaatteet: Softshell-takki + housut Pitkät ja lyhyet trikoot Punainen T-paita Punainen hihaton paita Punainen kerrastopaita Mustat shortsit Nämä tuotteet olisi siis hyvä olla kaikilla aktiivisesti melontaharjoituksissa, -leireillä ja -kilpailuissa käyvillä nuorilla urheilijoilla.

5 Nuorisotoiminnan yhteystiedot Tapani Isomaa, / isomaa.tapani@gmail.com tai Mia Dietrich / mia.dietrich@melojat.net. Omatoimiset harjoitukset Liikunnallisen elämäntavan omaksumisen kannalta omatoimisuus ja -ehtoisuus harjoittelussa on todella tärkeää ja sen vuoksi seuramme pyrkii kannustamaan siihen. Harjoitusohjelmaa noudattavat tekevät ohjattujen harjoitusten lisäksi omatoimisia harjoituksia. Voit pyytää omaa harjoitusohjelmaa valmentajilta, vaikka et esimerkiksi haluaisikaan kilpailla melonnassa ensi kesänä. kaikki treenit ilmoitetaan nimenhuutoon, ilmoittautuminen siellä! viimeisen ilmoittautumisajankohdan jälkeen harjoitukseen on ilmoittauduttava tekstiviestillä (onnistuu nimenhuudossa)! Terveisiä Suomen Melonta- ja Soutuliitosta koskien kilpailevia ratamelojia: Tärkeää asiaa kilpailulisensseistä! Kilpailukausi käynnistyy SM-kilpailujen osalta tulevana viikonloppuna sisäsoudun SMkisoilla ja jatkuu pitkin kevättä kohti kesää eri lajien kilpailuilla. Jäsenseuran velvoite on omalta osaltaan huolehtia omien jäsenien toimimisesta kilpailusääntöjen mukaisesti. Pyydämmekin teitä tiedottamaan kilpailutoimintaan osallistuvia jäseniänne seuraavasta asiasta: Kilpailuihin osallistuminen edellyttää kyseisen vuoden kilpailulisenssin lunastamista ja maksamista ennen kilpailuun ilmoittautumista. Vuoden 2014 lisenssivaihtoehdot ja linkki lisenssin lunastukseen löytyvät osoitteesta: Kaikki ilman lisenssiä kilpailevat tullaan hylkäämään sääntörikkomuksena.

6 Ystävällisin terveisin Mirja Argillander Palauteboksi Junnujen ilmoitustaulun alle on ilmestynyt palauteboksi, johon junnut, junnuohjaajat ja junnujen vanhemmat voivat laittaa palautetta junnutoiminnasta. Tämä tiedoksi kaikille, jotta tiedätte, mitä tarkoitetaan palauteboksista puhuttaessa.

Saaristomeren Melojat ry/nuorisojaosto TIEDOTE maaliskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry/nuorisojaosto TIEDOTE maaliskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry/nuorisojaosto TIEDOTE maaliskuu 2014 Ajankohtaista maaliskuussa: Maaliskuussa leireillään liiton kevätleirillä Lohjan Kisakalliossa 14. 16.3 ja tehdään mahdollisimman monta eri

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE helmikuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE helmikuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE helmikuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Terveisiä liiton hiihtoleiriltä! Ohjatuissa harjoituksissa muutoksia viikoilla 6-8. Ruokapäiväkirjamahdollisuus! Kesätyöhaku

Lisätiedot

Hiihtoloma on Turussa käynnistynyt onneksi lumisin merkein. Nuorisojaosto toivottaa melojanuorille perheineen aktiivista lomaviikkoa.

Hiihtoloma on Turussa käynnistynyt onneksi lumisin merkein. Nuorisojaosto toivottaa melojanuorille perheineen aktiivista lomaviikkoa. Saaristomeren Melojat ry. TIEDOTE helmikuu 2016 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Hyvää hiihtolomaa! Kesätyöpaikat haussa hae 29.2. mennessä! Mia Dietrich-Isomaa osa-aikaiseksi nuorisovalmentajaksi Harjoitusmaksut

Lisätiedot

**************************************************************************

************************************************************************** Saaristomeren Melojat ry 2015 TIEDOTE maaliskuu /Nuorisojaosto ****** Ajankohtaista: Maaliskuun harjoitukset. Ruokapäiväkirjamahdollisuus! Seuran avajaistapahtuma Järvelässä 18.4.15. Tuleva avovesikausi!

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE tammikuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE tammikuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE tammikuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Suomen Melonta- ja Soutuliiton hiihtoleiri Varalan urheiluopistolla 22/23. 25.1.15 ilmoittaudu ke 7.1 mennessä! Ohjatut harjoitukset

Lisätiedot

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE joulukuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE joulukuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE joulukuu 2014 Tiedotesisältöä: Nuorisojaoston sählyturnaus ja päättäjäiset 21.12.2014! Joulutauko harjoituksista 22.12.2014 7.1.2015. Harjoitusmaksut laskutetaan

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAMME TS MELONTAKOULULAISET!

TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAMME TS MELONTAKOULULAISET! TIEDOTTEEN SISÄLTÖ Tervetuloa mukaan toimintaamme TS Melontakoululaiset! Kesän harjoitukset Kesän melontavarusteet Ilmoittautuminen harjoituksiin Melontakilpailut Turussa 17.6. tule paikan päälle! Melonnan

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE Tiedotteen sisältö Muutoksia SMM Nuorison ohjaajakokoonpanossa... 2 Oman seuran minimelontaleiri... 2 Kesän melontakilpailut... 3 Harjoitusmaksut on laskutettu viikolla

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2018

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

KUKA KERTOISI MINULLE?

KUKA KERTOISI MINULLE? KUKA KERTOISI MINULLE? JÄSENET... 3 Uudet jäsenet... 3 Jäsenyysasiat... 3 Jäsenmaksut... 3 Jäsentunnukset Jäsenhuone... 3 Jäsentunnukset Nimenhuuto... 3 TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN... 3 Ryhmät... 3 Aktiivipäivät

Lisätiedot

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA Seurassa jäseniä 374: alle 10v. 54 10-15v. 53 15-20v. 32 Suunnistajan polku Rastikarhuissa SUUNNISTUSKOULU Nykyisellä kaavalla vuodesta 2009 2009 26 lasta, 2013 49 lasta

Lisätiedot

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 22.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja paattyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siita palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT:

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: HARJOITUSPÄIVÄKIRJA 28.09.2015 27.3.2016 Oulun Pyrintö ry Nummikatu 18-20, 90100 Oulu p. 044 781 2809 www.oulunpyrinto.fi HARJOITTELUN TAVOITTEET HUOM! Lahjakkuutta on

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: HARJOITUSPÄIVÄKIRJA 29.9.2014-29.3.2015 Oulun Pyrintö ry Nummikatu 18-20, 90100 Oulu p. 044 781 2809 www.oulunpyrinto.fi HARJOITTELUN TAVOITTEET HUOM! Lahjakkuutta on

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet

Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet Seurassamme suunnitellaan toimivaksi keväällä 2019 yhteensä 25 cheerleading-, 3 cheertanssiryhmää ja yksi cheerleadingin

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. P02 Ikäluokan. Toimintasuunnitelma kaudella 2013

Koivukylän Palloseura ry. P02 Ikäluokan. Toimintasuunnitelma kaudella 2013 Koivukylän Palloseura ry P02 Ikäluokan Toimintasuunnitelma kaudella 2013 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2012 31.10.2013. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtajat :Sanna Heikurinen, Terhi Perkiö

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2017

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja päättyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siitä palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio FC Honka 09 Sporting Vanhempien info 30.9.2017 Kisakallio Agenda Kauden 2016-2017 kertaus Kauden 2016-2017 talousyhteenveto Kauden 2017-2018 suunnitelmia Kauden 2017-2018 talousarvio Toimihenkilöiden valinnat

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

Karamalmi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Karamalmi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Karamalmi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Lepo Kestovoima 1,5-2h Lepo Lihaskunto 1h30min Tekniikka 1,5-2h 1. ver, aitakävelyt koordinaatiot 2. PK intervalleilla: 3x4x200m 65% käv.

Lepo Kestovoima 1,5-2h Lepo Lihaskunto 1h30min Tekniikka 1,5-2h 1. ver, aitakävelyt koordinaatiot 2. PK intervalleilla: 3x4x200m 65% käv. VALMENNUSOHJE 2015-2016 PERUSKUNTOKAUSI 1 ESIMERKKIVIIKOT 40-43 Ikä: 11-15v kestovoima, Kestävyys (nopeuskestävyyspohja / peruskestävyys), yleistaitavuus, passiivinen liikkuvuus Nopeus, aktiivinen liikkuvuus

Lisätiedot

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Leppävaara Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Valmennusryhmien info syksy Järvenpään voimistelijat

Valmennusryhmien info syksy Järvenpään voimistelijat Valmennusryhmien info syksy 2016 Järvenpään voimistelijat Tapahtumat 1.8. Syyskausi alkaa (kesäharjoitukset vko 31-32) 3.-4.9. HJM-kutsuleiri, Järvenpää Liikuntahalli 10.9. HJM-taitokilpailu, Mäntsälä

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

Uimahyppykerhot Tikkurila ja Myyrmäki toimintakaudella

Uimahyppykerhot Tikkurila ja Myyrmäki toimintakaudella Uimahyppykerhot Tikkurila ja Myyrmäki toimintakaudella 2016 2017 Uimahyppykerhot ovat tiistaisin ja torstaisin Tikkurilan uimahallilla sekä keskiviikkoisin ja perjantaisin Myyrmäen uimahallilla. Kerho

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 6/2014 Kiitos kaudesta 2014 Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 kuudes ja viimeinen jäsentiedote. Jäsentiedotteista saat

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus

Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus Kapauksen juoksuklubin infotilaisuus 1.9.2016 Juoksuklubin vetäjät Markus Viitaniemi p. 050 511 8342 Esko Hätinen p. 050 358 0821 Pasi Markkanen p. 0500 279 127 Lari Parkkinen p. 050 349 3785 Tero Kuittinen

Lisätiedot

Jokaisen joukkueen päävalmentajan yhteystiedot löytyvät tämän kirjeen lopusta.

Jokaisen joukkueen päävalmentajan yhteystiedot löytyvät tämän kirjeen lopusta. LOMA Cheerleaders Syyskausi 2018 -alkuinfo Tervehdys kotiväelle! Tämä infokirje jaetaan jokaiselle harrastajalle syyskauden alussa ja jatkossa kaikki info tulee sähköisesti. Kotiväki on velvollinen seuraamaan

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

PHS MÄKIJUNIORIT

PHS MÄKIJUNIORIT PHS MÄKIJUNIORIT 7.5.2011 Puijon Peipposet kesä 2010-2011 2011-2012 Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu 1 1 1 1 1 * 1 2 * 2 * 2 2 * 2 2 3 3 3 3 3 Siili 3 4 * 4 4 * 4 * 4 4 * 5 5 5 * 5 5 *

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Vanhempainilta 22.1.2015

Vanhempainilta 22.1.2015 Vanhempainilta 22.1.2015 Tapanilan Erä Nyrkkeily Tapanilan Erä saavuttanut lukuisia Suomen mestaruuksia ja jopa olympiamitaleja. Northern Stars tiimin perustajaseura (MiNy, PoNS) N. 220 jäsentä Kilparyhmä

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE

Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE 2017-2018 OHEISHARJOITTELU NS FYSIIKKATREENIT OHEISHARJOITTELU PIDETÄÄN AINA SALITREENIEN OHESSA SE ON OLENNAINEN OSA TAVOITTEELLISTA

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimist(at)jku.fi www.jku.fi Vastuuhenkilöt:

Lisätiedot

KEVÄTNÄYTÖS 2016 VSK-U:N LELUJEN IHMEMAA

KEVÄTNÄYTÖS 2016 VSK-U:N LELUJEN IHMEMAA LUE HUOLELLA! NÄYTÖSHARJOITUKSET ALKAVAT VIIKOLLA 20! NORMAALIT HARRASTERYHMIEN HARJOITUKSET LOPPUVAT 15.5! KEVÄTNÄYTÖS 2016 VSK-U:N LELUJEN IHMEMAA Kevätnäytös Tuusulan Jäähallilla keskiviikkona 25.5.2015

Lisätiedot

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Hei, Tervetuloa mukaan taitoluistelun pariin kaudelle 2015-2016. Tässä tiedotteessa tietoa luisteluryhmistä, valmennuksesta, ilmoittautumisesta ja seuran

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN ALUEVALMENNUKSEN LINJAUKSIA Marko Siivonen

LOUNAIS-SUOMEN ALUEVALMENNUKSEN LINJAUKSIA Marko Siivonen LOUNAIS-SUOMEN ALUEVALMENNUKSEN LINJAUKSIA 2019 Marko Siivonen LYHYESTI PERIAATTEISTA Aluevalmennus haluaa entistä enemmän olla seuravalmennuksen tukena ja suunnannäyttäjänä Haluamme olla auttamassa lounaisen

Lisätiedot

Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje

Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje Peuramaa Golf Hjortlandet ry Nuorisotoimikunta Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje Peuramaan nuorisotoiminnan käytännön järjestelyiden tehostamiseksi on otettu käyttöön Internetpohjainen tapahtumien

Lisätiedot

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa

Orimattilan seurakunnassa ja Artjärven kappeliseurakunnassa YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Katja Kerkkänen 050 5546531 katja.kerkkanen@evl.fi kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat:

Lisätiedot

Seurojen olosuhde- ja nuorisotoiminnan kyselyn tulokset. Nuorisotoiminnan kysymykset.

Seurojen olosuhde- ja nuorisotoiminnan kyselyn tulokset. Nuorisotoiminnan kysymykset. Seurojen olosuhde- ja nuorisotoiminnan kyselyn tulokset. Nuorisotoiminnan kysymykset. Kysely toteutettiin verkkolomakkeella. Kyselyä markkinoitiin seuratiedoteilla lisäksi kaikille seuroille soitettiin

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kestävyys on kykyä työskennellä pitkään väsymättä Ja tällä kertaa pääosin maastossa! Lajin vaatimukset: 1. Sileän juoksussa kestävyysjuoksijan vauhti

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012

Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK Nuorisotoiminnan organisointi v. 2012 Edustusryhmä TikuTaku- School 6-11 v Sari Kontio Tuomo Kivelä Sara Lax

Lisätiedot

Koovee ry Painijaosto OHJEITA PAINIKOULULAISILLE SEKÄ HEIDÄN VANHEMMILLEEN / HUOLTAJILLEEN 2016 KEVÄT

Koovee ry Painijaosto OHJEITA PAINIKOULULAISILLE SEKÄ HEIDÄN VANHEMMILLEEN / HUOLTAJILLEEN 2016 KEVÄT Koovee ry Painijaosto OHJEITA PAINIKOULULAISILLE SEKÄ HEIDÄN VANHEMMILLEEN / HUOLTAJILLEEN 2016 KEVÄT 1 Tervetuloa mukaan Kooveen perinteikkään painiseuran toimintaan. Painikoulussa otetaan ensiaskeleet

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta

RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta RIPPIKOULUT 2015 Imatran seurakunta TERVEHDYS VUODEN 2015 RIPPIKOULULAINEN! Tämä esite auttaa sinua valitsemaan rippikoulusi yhdessä huoltajasi kanssa. Lukekaa tämä esite yhdessä läpi kokonaan, jonka jälkeen

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 30 /koirakko/laji

Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 30 /koirakko/laji KOULUTUSTIEDOTE 1(6) Koulutuskausi 9.5.2016-2.9.2016 Koulutuspaikat Hinnat Keinumäen kenttä Rengossa ja Merven kenttä Hattulassa. 30 /koirakko/laji Täsmäkoulutukset ja tekniikkatreenit ovat ilmaisia jos

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

BLUES MK -01 Blue. Nimi Nro

BLUES MK -01 Blue. Nimi Nro BLUES MK -01 Blue Nimi Nro Harjoituspäiväkirja Kesä 2013 Hyvä Blues 01 Blue pelaaja, Olet päässyt edellisen kauden aikana hieman maistamaan sitä, miltä kilpakiekon pelaaminen tai jääkiekon treenaaminen

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN NJSP02-JOUKKUEESEEN!

TERVETULOA MUKAAN NJSP02-JOUKKUEESEEN! TERVETULOA MUKAAN NJSP02-JOUKKUEESEEN! Kiva, poikasi on kiinnostunut mukavasta ja liikuttavasta harrastuksesta! Tähän infopakettiin olemme koonneet tärkeimpiä tietoja, mitä joukkueeseen liittyminen tarkoittaa.

Lisätiedot