Tilinpäätös Kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätös 2014. Kunnanvaltuusto"

Transkriptio

1 Tilinpäätös 2014 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

2 1 Toimintakertomus Toimintakertomusta koskevat säännökset Olennaiset tapahtumat Pyhäjoen kunnan toiminnassa ja taloudessa Kunnanjohtajan katsaus Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Kunnan henkilöstö Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Sisäinen valvonta ja riskien hallinta Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Tilikauden tuloksen muodostuminen Toiminnan rahoitus Rahoitusasema ja sen muutokset Kokonaistulot ja menot Kuntakonsernin toiminta ja talous Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Konsernin toiminnan ohjaus Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Keskeiset liitetiedot Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet Asiaa koskeva sääntely Tilikauden tuloksen käsittely 30 2 Talousarvion toteutuminen Seurantaa koskeva sääntely Tavoitteiden toteutuminen Määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen Käyttötalousosan toteutuminen Tuloslaskelmaosan toteutuminen Investointien toteutuminen Rahoitusosan toteutuminen Yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta 84 3 Tilinpäätöslaskelmat Tilinpäätöslaskelmia koskevat säännökset ja ohjeet Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Konsernilaskelmat Konsernituloslaskelma Konsernin rahoituslaskelma Konsernitase 92

3 4 Tilinpäätöksen liitetiedot Kunnan tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Arvostus- ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet 94 5 Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Toimintatuotot tehtäväalueittain Verotulojen erittely Valtionosuuksien erittely Satunnaisiin tuottoihin ja kuluihin sisältyvät erät Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuudesta Pakollisten varausten muutokset Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot ja tappiot Osinkotuottojen ja peruspääoman korkotuottojen erittely Korkosaamiset pääomalainoista 99 6 Tasetta koskevat liitetiedot Taseen vastaavia koskevat liitetiedot Taseen vastattavia koskevat liitetiedot Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot Leasingvastuiden yhteismäärä Vastuusitoumukset samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen puolesta Muut vastuusitoumukset Henkilöstöä koskevat liitetiedot Henkilöstön lukumäärä Henkilöstökulut Tilintarkastajan palkkiot Liitetietojen erittelyt Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista ja tositenumerosarjat 106 Tilinpäätöksen allekirjoitus 107 Tilinpäätösmerkintä 107

4 1 1 Toimintakertomus 1.1 Toimintakertomusta koskevat säännökset Toimintakertomuksen antamisesta vastaavat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja (KuntaL 69 ). Toimintakertomuksessa annetaan tiedot kunnan toiminnan kehittymistä koskevista tärkeistä seikoista (KPL 3:1 ). Kunnan toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää valtuuston talousarviossa hyväksymien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista kunnassa ja kuntakonsernissa (KuntaL 69 ). Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä oleellisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Kunnanhallituksen on lisäksi toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi (KuntaL 69 ). 1.2 Olennaiset tapahtumat Pyhäjoen kunnan toiminnassa ja taloudessa Kunnanjohtajan katsaus Vuoden 2014 talousarvion yhteydessä valtuuston hyväksymä visio, toiminta-ajatus ja strategiset päämäärät tähtäävät vuoteen Visio lähtee itsenäisestä kunnasta, jonka asukkaat ja yritykset luottavat tulevaisuuteen. Visio tunnistaa voimakkaan yhteistyötarpeen talousalueen kuntien kanssa. Toiminta-ajatuksessa korostuu läheinen yhteistyö kunnan jäsenten eli asukkaiden kanssa. Strategiset päämäärät tähtäävät kunnan hallittuun kasvuun ja vakavaraiseen taloudenpitoon. Elinkeinorakenteen monipuolistaminen ja työpaikkaomavaraisuuden lisääminen ovat keskeinen strateginen tavoite. Aktiivisuus talousalueyhteistyössä ja palvelutuotannon yhteistyössä on keskeinen tavoite. Pyhäjoen kunta haluaa olla hyvä ja rakentava kumppani palvelutuotannossa. Kuntalaisille tärkeistä julkisista lähipalveluista haluamme pitää tiukasti kiinni. Yksityisten palvelujen sekä erityisesti kaupallisten palvelujen kehittäminen on tärkeä tavoite. Perustavaa laatua olevaksi tavoitteeksi on määritelty luontoarvojen kunnioittaminen sekä kunnan jäsenten mahdollisuus viihtyisään ja turvalliseen asuinympäristöön. Tilikauden 2014 aikana kaikkia strategisia tavoitteita ei kyetty edistämään. Elinkeinopoliittisia ja taloudellisia tavoitteita kyettiin edistämään hyvin, mutta väestön väheneminen oli harmittava takaisku. Ensimmäiseksi kärkitoimenpiteeksi oli määritelty kunnan elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden lisääminen. Tähän tavoitteeseen pyrittiin toteuttamalla valtuuston hyväksymää Kasvuvoima -ohjelmaa maankäytössä ja kaavoituksessa. Kunta tarvitsee vetovoimaisia rakennuspaikkoja siten, että sen tonttitarjonta on monipuolista ja kilpailukykyistä. Rakennuslupatilastoja vertailtaessa vuosi oli keskimääräinen, rakennuslupia myönnettiin

5 2 asumiseen 11 kpl, loma-asumiseen 6 kpl ja muita rakennuslupia 34 kpl. Vuoden aikana tehtiin kauppakirjoja seuraavasti: 16 maa-alueen ostoa ja 14 maa-alueen myyntiä. Kirkonkylän yleiskaavan kaavatyö saatiin päätökseen ja kaava tuli lainvoimaiseksi. Saaren alueelle toteutettiin infra ja uudet tontit saatiin myyntiin. Toiseksi kärkitoimenpiteeksi oli määritelty Hanhikiven ydinvoimahanke. Fennovoima Oy:n ydinvoimahanke eteni suunnitelman mukaisesti. Yhtiö vei määrätietoisesti eteenpäin ydinvoimalahanketta ja konkreettinen rakentaminen käynnistyi uuden yhdystien rakentamisella. Kunta on osatoteuttajana Raahen seutukunnan hallinnoimassa Hanhikivi- yhteyshankkeessa. Hankkeelle on laaja tuki Pyhäjoella, seutukunnassa ja naapurikunnissa. Myös kriittisiä ja ydinvoimahanketta vastustavia toimijoita on. Hanhikiven hankkeen toteutuminen antaa monipuolisia mahdollisuuksia edistää kunnan elinvoimaa ja vetovoimaisuutta. Ydinvoimahankkeen rinnalla edistettiin kaavoituksella lukuisia tuulivoimahankkeita. Mäkikankaan tuulivoimapuiston rakentuminen käynnistyi WPD:n toimesta. Kolmanneksi kärkitoimenpiteeksi oli määritelty hyvien edellytysten luominen yritystoiminnalle. Ollinmäen teollisuuskylää markkinoitiin aktiivisesti yrityksille. Vuoden aikana uusia yrityksiä kiinnittyi Ollinmäelle sopimusten muodossa. Yritysneuvontaa ostettiin sopimukseen nojautuen edelleen Raahen seudun yrityspalveluilta. Lisäksi panostettiin yritysten palvelemiseen erillisen ELY keskuksen rahoittaman hankkeen avulla, jonka näkyvin resurssi oli edelleen määräaikaisen kehittämisasiamiehen palvelut. Yritysten maksamat yhteisöverot kehittyivät hyvin. Kiitos yrittäjille menestyksellisestä toiminnasta. Neljäntenä kärkitavoitteena oli kylien kehittäminen. Kunta haluaa tukea kylien elinvoimaa, omatoimisuutta ja vireyttä erilaisten hankkeiden avulla. Tavoitteena ollut Leader- hankkeiden toteuttaminen ei kuitenkaan onnistunut. Elävä kylä kyläkilpailun ensimmäinen vuosi saatiin päätökseen. Viidentenä kärkitavoitteena oli turvata hyvät peruspalvelut kuntalaisille. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän neljäs toimintavuosi turvasi hyvät sosiaali- ja terveystoimen palvelut kuntalaisille. Kustannustaso nousi kuitenkin hurjasti ja nettokustannuksissa nousua kertyi 6,3 % ja euromääräisesti euroa. Suurimpana selittävänä tekijänä oli voimakas erikoissairaanhoidon menojen kasvu. Sivistystoimessa palvelutaso säilyi hyvänä ja menotalous hallinnassa. Kokonaisuudessa sivistystoimi pääsi melkein toimintakatetavoitteeseen. Tekninen toimi pysyi myös hyvin talousarviossa. Tekniselle toimelle kertyi toimintatuottoja euroa ja toimintakuluja euroa. Kuudentena kärkitavoitteena oli seurata kuntarakenneuudistuksen toteuttamista. Elokuussa käynnistyi ns. erityinen kuntarakenneselvitys valtiovarainministeriön toimesta. Kunta osallistui selvitykseen omien voimavarojen puitteissa. Hankkeen loppulausunto kunnan puolesta annetaan lähiaikoina.

6 3 Työllisyystilanne seutukunnassa ja erityisesti Pyhäjoella pysyi ennallaan. Työttömyysprosentti oli keskimäärin n % tasolla. Vuoden loppupuolella oli nähtävissä työllisyystilanteen pienoinen paraneminen. Työllisyyden hoitoon panostettiin budjetoitua enemmän ja erityisesti pyrittiin vaikuttamaan pitkäaikaistyöttömyyteen ja ns. sakkomaksun suuruuteen. Kunnan tulokehitys oli tyydyttävä v Kunnallisverotilitykset laskivat hiukan. Sen sijaan kiinteistövero- ja yhteisöverotulot kasvoivat n. 22,2 % ja kaikkiaan verotulot olivat euroa. Valtionosuudet laskivat hiukan ja olivat euroa. Erityisen hyvää oli se, että kunnan toimintatulot kasvoivat kunnan ja Fennovoiman maakaupan seurauksena merkittävästi ja olivat euroa. Vuosikate tavoite saavutettiin ja vuosikatteeksi muodostui euroa ja ylijäämää kertyi euroa. Tilikauden tulosta parantaa euron sijoitustoiminnan tuotto. Korkokulut olivat maltilliset ollen euroa. Vuoden 2014 investointivuosi oli reipas eli yli kolme kertaa suunnitelmapoistojen taso. Kaksi suurinta investointikohdetta olivat Yppärin kyläkoulun rakentaminen (saatetaan loppuun 2015) ja Saaren alueen infran rakentaminen. Raakamaan hankintaan käytettiin euroa. Kunnan kaikki investoinnit olivat bruttona euroa ja nettona euroa. Kunnan tase kasvoi eurolla ollen vuoden lopussa euroa. Kunnan lainamäärä pieneni euroa ollen vuoden lopussa euroa. Vuoden lopussa kunnan sijoitusvarallisuus oli euroa, joista rahoitusarvopapereissa oli euroa, rahoissa ja pankkisaamisissa euroa. Kunnan oma palvelutuotanto sujui hyvin. Kunnan henkilöstö oli motivoitunutta ja valmis hoitamaan hyvin kunnan palvelutehtävän. Henkilöstökulut pysyivät melkein edellisen vuoden tasolla. Kunnan palvelu- ja kehittämistoiminnan osalta viran- ja toimenhaltijoille tulee lausua parhaimmat kiitokset hyvin suoritetusta työstä. Valtuustokauden puolimatkan krouvi on saavutettu ja haluan kiittää valtuutettuja, hallituksen jäseniä ja lautakuntien jäseniä hyvästä yhteistyöstä, tuloksellisesta ja vaikuttavasta toiminnasta sekä vastuun kantamisesta Pyhäjoen kunnan asukkaiden edun mukaisella tavalla. Matti Soronen kunnanjohtaja

7 Kunnan hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Pyhäjoen kunnan luottamushenkilö- ja virasto-organisaatio (Peruspalvelutoimikuntaa ei ole nimetty) Pyhäjoen kunnan virasto-organisaatio alkaen Pyhäjoen valtuusto v (21 valtuutettua) Valtuuston puheenjohtaja: Kittilä Risto Valtuuston I varapuheenjohtaja: Widnäs Helena Valtuuston II varapuheenjohtaja: Tuuttila Anna-Liisa Flink Eija Grekula Toni Helaakoski Matti Jukkola Jaakko Kallio Tenho Keskitalo Tarja Koivusipilä Hannu Lintunen Pirkko Louhimaa Tyyne Mattila Olli Nousiainen Matti Pahkala Matti Peltoniemi Raino Pirkola Ari Rantanen Niko Salmela Mikko Sarpola Tuula Tiirola Tiina

8 5 Poliittiset voimasuhteet Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Kansallinen Kokoomus Jaakko Jukkolan valitsijayhdistys 14 valtuutettua 4 valtuutettua 2 valtuutettua 1 valtuutettu Pyhäjoen kunnanhallitus henkilökohtainen varajäsen Pj. Pahkala Matti Louhimaa Tyyne Varapj. Lintunen Pirkko Sarpola Tuula Flink Eija Nousiainen Matti Grekula Toni Rantanen Niko Kallio Tenho Impola Anja Keskitalo Tarja Pirkola Ari Peltoniemi Raino Jukkola Jaakko Poliittiset voimasuhteet Suomen Keskusta Kansallinen Kokoomus Vasemmistoliitto 5 jäsentä 1 jäsen 1 jäsen Kunnanhallituksen esittelijänä toimii kunnanjohtaja Matti Soronen. Valtuuston vaalilautakunta (5): Tarkastuslautakunta (5) Pj. Widnäs Helena Pj. Mattila Olli Varapj. Peltoniemi Raino Varapj. Koivusipilä Hannu Helaakoski Matti Haapakoski Mika Jukkola Jaakko Pihlajamaa Ritva Tiirola Tiina Salmela Suvi Keskusvaalilautakunta (5): Sivistyslautakunta (7): Pj. Haapakoski Juhani Pj. Rantanen Niko Varapj. Anttila Sirkka Varapj. Sarpola Tuula Anttila Jouni Flink Eija Keskitalo Janika Louhimaa Hannu Tekninen lautakunta (7): Pj. Helaakoski Matti Varapj. Lintunen Pirkko Hietala Jukka-Pekka Impola Anja Jukkola Jaakko Keskitalo Tarja Nousiainen Matti Louhimaa Tyyne Mattila Olli Piukkala Juhani Salmela Mikko

9 Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Raahen seutukunnan kehitys Seutukunnan ja Pyhäjoen eräitä keskeisiä kehitys- ja rakennetietoja: elinkeinorakennetta, väestökehitystä, työllisyyttä ja yritysaktiivisuutta on kuvattu alla olevin taulukoin ja kuvaajin. RAAHEN SEUTUKUNNAN VÄESTÖ RAAHE PYHÄJOKI VIHANTI SIIKAJOKI Väkiluvun muutos kunnittain Pyhäjoki Raahe Siikajoki Raahen seutukunta Koko maa -2-1,5-1 -0,5 0 0,5 1 1,5 Muutos edellisestä vuodesta, % SeutuNet Vuoden 2014 aluerajat Lähde: Tilastokeskus/Väestö

10 7 Työpaikkojen kehitys Pyhäjoella Q Terveys- ja sosiaalipalvelut B-E Kaivost., Teollisuus, Energia, Vesi-, jäteh. A Maa-, metsä- ja kalatalous P,O Koulutus, Julkinen hallinto F Rakentaminen G,I Kauppa, majoitus-, ravitsemistoiminta J,M,N Inform., Tieteell., tekn.toim., Hall.toim. R-U Muut palvelut H Kuljetus ja varastointi X Toimiala tuntematon K,L Rahoitus-, vakuutus-, Kiinteistötoiminta TOL 2008 SeutuNet Vuoden 2014 aluerajat Lähde: Tilastokeskus/Työssäkäynti Työpaikkojen lukumäärä Työpaikat päätoimialoittain Pyhäjoella 2012 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut C Teollisuus A Maa-, metsä- ja kalatalous F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa P Koulutus M Ammatill., tieteell. ja tekn. toim. O Julkinen hallinto ja maanpuolustus H Kuljetus ja varastointi S Muu palvelutoiminta N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta X Toimiala tuntematon K Rahoitus- ja vakuutustoiminta R Taiteet, viihde ja virkistys I Majoitus- ja ravitsemistoiminta E Vesi-, viemäri-, jätevesi-, jätehuolto J Informaatio ja viestintä L Kiinteistöalan toiminta B Kaivostoiminta ja louhinta TOL 2008 SeutuNet Vuoden 2014 aluerajat Lähde: Tilastokeskus/Työssäkäynti Työpaikkojen lukumäärä

11 8 Työpaikkaomavaraisuus kunnittain 2012 Raahe Siikajoki Pyhäjoki Raahen seutukunta SeutuNet Vuoden 2014 aluerajat Lähde: Tilastokeskus/Työssäkäynti Työpaikkaomavaraisuus, % Työttömyysaste kunnittain Työttömyysaste, % Pyhäjoki Raahe Siikajoki Raahen seutukunta Koko maa

12 Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Olennaiset tapahtumat tilikaudelta ja sen päättymisen jälkeen Talous Tilikauden tulos oli huonompi kuin talousarviotarkistuksissa loppuvuodesta arvioitiin ja alkuperäistä talousarviota parempi. Vuosikate oli Tilikauden tulos on ylijäämäinen. Tulokseen vaikuttivat monet tekijät: Toimintatuotot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 53,7 % ja toimintakulut kasvoivat 3,5 %. Toimintakate (joka on miinusmerkkinen) pieneni 4,1 % ja toteutuma 101,1 %. Henkilöstökulujen toteutuma oli hieman talousarviota korkeampi (100,3 %). Verotulojen toteutuminen (99,0 %) vaikutti osaltaan tulokseen, samoin valitonosuuksien toteutuminen (100,4 %) Tilikauden tulosta parantaa: euron myyntivoitot käyttöomaisuudesta euron myyntivoitot sijoitustoiminnasta. Lainamäärä väheni eurolla ollen vuoden lopussa milj. euroa eli euroa/asukas. Vuosi Yhteensä /asukas Kunnan rahavarat vähentyivät euroa. Rahavaroihin lasketaan myös kunnan sijoitukset. Sijoituksista kirjattiin arvonkorotuksia aikaisempina vuosina tehtyjä arvonalennuksia vastaan , joiden jälkeen myyntitappioita kirjattiin ja myyntivoittoja Sijoituksista kirjattiin korko-, osinko- ja muita rahoitustuottoja yhteensä Tilinpäätökseen kirjattiin arvonalennuksia 4 526

13 10 Tulo- ja menoarviot toteutuivat seuraavasti (1.000 ): Talousarvio Toteutuma Poikkeama% Toimintatuotot ,0 Toimintakulut ,1 Henkilöstökulut ,3 Palvelujen ostot ,4 Verotulot ,0 Valtionosuudet ,4 Vuosikate ,3 Tilikauden tulos ,5

14 euroa Kunnallisvero Yhteisövero Kiinteistövero Yhteensä Toiminta Kunnan palvelutuotantoa voitiin ylläpitää tavoitteiden mukaisesti. Toimenpiteitä ja hankkeita toteutettiin strategian mukaisesti. Väestövähennys oli 65 henkilöä ja kunnan väkiluku oli vuodenvaihteessa Muutos oli edellisvuonna +43 henkilöä.

15 12 Tilinpäätöksen vaikutus kuluvan vuoden talousarvioon ja arvio tulevasta kehityksestä Tulos vahvistaa tasetta ja lisää kumulatiivista ylijäämää. Tämä puskuri on tarpeen tulevina vuosina. Sijoitusvarojen taso mahdollistaa sijoitustuottoja myös tuleville vuosille Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Pyhäjoen kunnan taloudellinen perusta on vakaa. Kunnan talous on hyvin hoidettu. Kunnan tuloslaskelma osoittaa, että talous on tasapainossa. Kunnan tase on kunnossa. Kunnan tulostrategian keskeinen elementti on verotulot. Kunnallisveron tuoton arvioidaan kehittyvän keskimääräisellä tavalla. Kiinteistöveron ennakoidaan kasvavan johtuen vilkkaammasta rakentamisesta sekä tuulivoimahankkeiden maksamasta kiinteistöverosta. Yhteisöveron tuoton kehityksen arvioidaan olevan keskimääräistä parempaa. Toinen keskeinen tulostrategian elementti on valtionosuudet. Mikäli valtionosuusuudistus toteutuu arvioidulla tavalla, niiden arvioidaan lisääntyvän jonkin verran. Valtiontalouden heikko tilanne voi johtaa uusiin valtionosuusleikkauksiin. Kolmas merkittävä tulonmuodostuksen erä on maksu- ja myyntitulot. Niiden arvioidaan lisääntyvän mm. ydinvoimahankkeen ja tuulivoimahankkeiden sekä asunto- ja teollisuusrakentamisen edistyessä. Kunnalla on lukuisia maanvuokrasopimuksia, jotka lisäävät tulonmuodostusta. Kunnan menostrategian merkittävin epävarmuus liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kehittymiseen. Epävarmuus on kuitenkin toisaalta lisääntynyt ja toisaalta vähentynyt; Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä on saanut toimintansa vakiinnutettua, mutta toisaalta Suomen Valtion suunnitelmat tuovat epävarmuutta menojen kehittymisen suhteen. Kunnan oma palvelutuotanto on hyvin suunniteltua. Epävarmuutta aiheuttaa esim. opetustoimessa ikäluokkien koko. Kunnan menojen kannalta keskeinen haaste on investointimenojen hallinta. Niiden suunnittelu täytyy tapahtua huolellisesti. Palvelutuotantoon liittyvät investoinnit tulee pystyä kustantamaan pääsääntöisesti käyttötaloustuloilla ja uudet infrahankkeet (asuin- ja teollisuusalueet) tulee pystyä kustantamaan aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Kokonaisuudessaan Pyhäjoen kunnan tuleva taloudellinen ja toiminnallinen kehitys arvioidaan positiiviseksi Kunnan henkilöstö Pyhäjoen kunnan palveluksessa oli yhteensä 172 työntekijää.

16 13 Henkilöstömäärä osastoittain vuosina Vakituiset Määräaikaiset Toimintayks Hall.- ja elink Sos.- ja terv Sivistys Tekninen Yhteensä Palkkatuella työllistetyt Yhteensä Toimintayks Hall.- ja elink Sos.- ja terv Sivistys Tekninen Yhteensä Yhteensä ilman työllistettyjä Toimintayks Hall.- ja elink Sos.- ja terv Sivistys Tekninen Yhteensä Taulukossa on tarkastelupäivän henkilöstö (työ- tai virka-suhteessa Pyhäjoen kuntaan ) sisältäen sekä vakituisen työntekijän että mahdollisen sairasloman tms. sijaisen. Sisältää myös muut tilapäiset työntekijät. Taulukossa työllistettyihin sisältyvät myös oppisopimuksella työskentelevät. Näissä luvuissa ei ole mukana luottamushenkilöt eikä ennakkoperintärekisteriin kuulumattomat työpalvelut. Palkkojen ja palkkioiden kokonaissumma tilikaudella oli , joihin saatiin sairausvakuutus- ja tapaturmavakuutuksia yhteensä Kaikki kunnan maksamat palkat on kirjattu vuoden 2012 alusta käyttötalousosaan, josta niitä on aktivoitu vuonna 2014 investointiosaan yhteensä Henkilöstöstä laaditaan erillinen henkilöstöraportti, jossa henkilöstön rakennetta ja muutoksia tarkastellaan yksityiskohtaisemmin.

17 Sisäinen valvonta ja riskien hallinta Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Kunnan omaisuus on kattavasti vakuutettu vahinkoriskien varalta. Vakuutuksia hoitaa Novum Oy. Toiminnallisten riskien osalta suurimmat haasteet kohdistuvat siihen, että pienen kunnan organisaatio on ohut. Jatkuvat muutospaineet kunta/valtiosuhteessa, Kuntarakenne -hanke jne. hankaloittavat henkilöstösuunnittelua. Rahoituksen osalta lainojen saatavuudessa ja yleiseen korkotasoon suhteutettuna koroissa ei ole ollut ongelmia. Kunnan sijoitusstrategiaa ja allokaatiota tulee aktiivisesti seurata. Korkotason muutosten ennakointia tarvitaan lainapolitiikassa. Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Pyhäjoen kunnassa. Valtuuston hyväksymien perusteiden jälkeen on laadittava tarkemmat menettelytapaohjeet sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämiseksi, toimeenpanon valvomiseksi ja raportoimiseksi, jotka valmistellaan kunnanhallituksen käsiteltäviksi v aikana. Kunnan hallinnon ja toiminnan organisointia koskevat ohjeet ja määräykset on koottu hallintosääntöön, minkä lisäksi on voimassa valtuuston työjärjestys, palkkiosääntö, konserniohje ja sisäisen valvonnan ohje. Joulukuussa 2010 hyväksytty hallintosääntö määrittelee toimivallan käytön ja delegointimenettelyn.

18 15 Kunnan toiminta on hallintosäännöllä organisoitu osastoittain. Hallintosäännön 3 luku käsittelee kunnan taloutta ja 4 luku hallinnon ja talouden tarkastusta, mukaanlukien ulkoisen ja sisäisen valvonnan järjestäminen. Johtamisen välineenä toimivat valtuuston hyväksymä talousarvio ja kunnanhallituksen täytäntöönpano-ohjeet. Talouden seurantaa suorittavat osastopäälliköt, tulosyksiköiden vastuuhenkilöt ja toimielimet talousarvion toteutumavertailujen avulla. Hallintopäätöksiin ulottuvaa seurantaa tapahtuu mm. kunnanhallituksen nimeämien edustajien ja kunnanjohtajan toimielinten kokouksiin osallistumisen kautta. Aikaisemmin suoritetussa riskikartoituksessa erääksi huomiota vaativaksi asiaksi todettiin se, että henkilöorganisaation ohuudesta johtuva riski on olemassa kun avainhenkilöstöä vaihtuu tai tulee pitkiä poissaolojaksoja. Riski kohdistuu erityisesti osaamiseen ja henkilöstön riittävyyteen. Varahenkilöperehdyttämiseen tulisi panostaa ja eduksi olisi, että sopimusperusteista yhteistyötä voisi olla kuntien välillä nykyistä enemmän. Samanlaiset taloushallinnon ohjelmistot ja tietojärjestelmät vähentäisivät myös riskiä. Kunnanhallitus arvioi sisäisen valvonnan osalta, että erityistä raportoitavaa ei toimintakertomuksen lisäksi ole säännösten, määräysten ja päätösten noudattamisesta; tavoitteiden toteutumisesta, varojen käytön valvonnasta, tuloksellisuuden arvioinnista; riskienhallinnan järjestämisestä; omaisuuden hankinnasta, luovutuksesta ja hoidon valvonnasta; sopimustoiminnasta. 1.4 Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Tilikauden tuloksen muodostuminen Tilikaudelle jaksotettujen tulojen riittävyys jaksotettuihin menoihin osoitetaan tuloslaskelman välitulosten eli toimintakatteen, vuosikatteen ja tilikauden tuloksen avulla. Arvioinnissa käytetään lisäksi tuloslaskelman eristä ja välituloksista laskettuja tunnuslukuja.

19 16 Tuloslaskelma (1.000 ) ja sen tunnusluvut TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT TOIMINTAKATE VEROTULOT VALTIONOSUUDET KORKOTUOTOT MUUT RAHOITUSTUOTOT KORKOKULUT MUUT RAHOITUSKULUT RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT VUOSIKATE SUUNN. MUKAISET POISTOT TILIKAUDEN TULOS TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/toimintakulut, % 19,4 13,1 Vuosikate/Poistot, % 326,6 236,1 Vuosikate, euroa/asukas 658,5 432,6 Asukasmäärä Toimintakate on toimintatuottojen ja kulujen erotus, joka osoittaa verorahoituksen osuuden toiminnan kuluista. Toimintakate parani 0,73 milj. edellisvuoteen verrattuna. Verotulot kasvoivat 0,12 milj. ja valtionosuudet pienenivät 0,05 milj.. Korko- ja muut rahoitustuotot pienenivät 0,11 milj. ja korko- ja muut rahoituskulut pienenivät 0,02 milj., jolloin rahoitustuottojen ylijäämä pieneni 0,08 milj.. Toimintatuotot prosenttia toimintakuluista = 100 * Toimintatuotot / (Toimintakulut Valmistus omaan käyttöön) Tunnusluku osoittaa paljonko toiminnan kuluista saadaan katetuksi palvelusuoritteiden myynti- ja maksutuotoilla sekä muilla varsinaisen toiminnan tuotoilla. Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Vuosikate on keskeinen kateluku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä. Mikäli vuosikate on siitä vähennettävien käyttöomaisuuden poistojen suuruinen, kunnan tulorahoitus on riittävä. Vuosikate prosenttia poistoista = 100 * Vuosikate / Poistot ja arvonalentumiset

20 17 Vuosikate /asukas Kun tunnusluvun arvo on 100 %, oletetaan kunnan tulorahoituksen olevan riittävä. Oletusta voidaan kuitenkin pitää pätevänä vain, jos poistot ja arvonalentumiset vastaavat kunnan keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Vuosikate asukasta kohden on yleisesti käytetty tunnusluku tulorahoituksen riittävyyden arvioinnissa. Asukasmääränä tunnusluvussa käytetään asukaslukua tilikauden lopussa. Tilikauden tulos on tilikaudelle jaksotettujen tulojen ja menojen erotus, joka lisää tai vähentää kunnan omaa pääomaa. Ylijäämäinen tilikauden tulos voidaan siirtää varauksiin, rahastoida tai liittää tilinpäätöstä seuraavan vuoden tilinpäätöksessä edellisiltä vuosilta kertyneeseen yli- tai alijäämään Toiminnan rahoitus Toiminnan rahoitusta tilikauden aikana tarkastellaan rahoituslaskelman ja siitä laskettavien tunnuslukujen avulla. Rahoituslaskelma (1.000 ) ja sen tunnusluvut TOIMINNAN RAHAVIRTA VUOSIKATE TULORAHOITUKSEN KORJAUSERÄT INVESTOINTIEN RAHAVIRTA KÄYTTÖOMAISUUSINVESTOINNIT RAHOITUSOSUUDET INVESTOINTEIHIN PYS. VASTAAVIEN HYÖD. LUOVUTUSTULOT TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA RAHOITUKSEN RAHAVIRTA ANTOLAINASAAMISTEN LISÄYKSET ANTOLAINASAAMISTEN VÄHENNYS ANTOLAINAUKSEN MUUTOKSET PITKÄAIKAISTEN LAINOJEN LISÄYS PITKÄAIKAISTEN LAINOJEN VÄHENNYS LYHYTAIKAISTEN LAINOJEN MUUTOS LAINAKANNAN MUUTOKSET OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET MUUT MAKSUVALMIUDEN MUUTOKSET RAHOITUKSEN RAHAVIRTA RAHAVAROJEN MUUTOS

21 18 RAHAVARAT RAHAVARAT RAHAVAROJEN MUUTOS RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, Investointien tulorahoitus, % 124,9 183,8 Lainanhoitokate 3,9 2,6 Kassan riittävyys, pv Asukasmäärä Toiminnan ja investointien rahavirta ja sen kertymä, Toiminnan ja investointien rahavirta on tunnusluku, jonka positiivinen (ylijäämäinen) määrä ilmaisee sen, kuinka paljon rahavirrasta jää nettoantolainaukseen, lainojen lyhennyksiin ja kassan vahvistamiseen ja negatiivinen (alijäämäinen) määrä ilmaisee sen, että menoja joudutaan kattamaan joko olemassa olevia kassavaroja vähentämällä taikka ottamalla lisää lainaa. Toiminnan ja investointien rahavirta välituloksen tilinpäätösvuoden ja neljän edellisen vuoden kertymän avulla voidaan seurata investointien omarahoituksen toteutumista pitemmällä aikavälillä. Omarahoitusvaatimus täyttyy, jos kertymä viimeksi päättyneenä tilinpäätösvuonna on positiivinen. Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä ei saisi muodostus pysyvästi negatiiviseksi. Investointien tulorahoitus % = 100 * Vuosikate / Investointien omahankintameno Investointien tulorahoitus -tunnusluku kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella. Tunnusluku vähennettynä sadasta osoittaa prosenttiosuuden, mikä on jäänyt rahoitettavaksi pääomarahoituksella. Investointien omahankintamenolla tarkoitetaan rahoituslaskelman investointimenoja, joista on vähennetty rahoituslaskelmaan merkityt rahoitusosuudet. Lainanhoitokate = (Vuosikate + Korkokulut) / (Korkokulut + lainanlyhennykset) Lainanhoitokate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten maksuun.

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2015 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2015. Väestö kasvoi 40 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 147. Työllisyystilanne oli hyvä ja

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia. LUODON KUNTA Tilinpäätös 2014 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Kuntatalouden sopeuttaminen jatkui. Valtionosuuksien uudet yleiset leikkaukset otettiin käyttöön samalla kun luvatut leikkaukset

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014

TIEDOTE VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.2014 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 31.3.214 Päiväys: 31.3.214 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2016 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2016. Väestö kasvoi 29 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 176. Työllisyystilanne oli hieman

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 5.4.2018 Päiväys: 5.4.2018 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 Kunnanhal itus 30.3.2015 Valtuusto 17.6.2015

Tilinpäätös 2014 Kunnanhal itus 30.3.2015 Valtuusto 17.6.2015 Tilinpäätös 2014 Kunnanhallitus Valtuusto 30.3.2015 17.6.2015 1 Toimintakertomus 1 1.1 Toimintakertomusta koskevat säännökset 1 1.2 Olennaiset tapahtumat Pyhäjoen kunnan toiminnassa ja taloudessa 1 1.2.1

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS Talous vielä hyvässä vauhdissa, kasvu kuitenkin hidastumassa Julkinen talous ja kuntatalous velkaantuu edelleen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014

ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014 ALAVIESKAN KUNTA TASEKIRJA 2013 KUNNANHALLITUS 31.3.2014 KUNNANVALTUUSTO 16.6.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAKERTOMUS 1.1. Kunnanjohtajan katsaus. 1 1.2. Kunnan visio 2025.. 3 1.3. Strategia... 3 1.4.

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2017 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Vuosi 2017 oli monella tavalla merkkivuosi Luodon kunnalle. Juhlavuosi Suomi 100 vuotta ja Luodon kunta 150 vuotta huomioitiin isosti

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017

Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Pohjois- Savon kun/en /linpäätökset v. 2016 Lähde: Kysely Pohjois- Savon kunnilta, huh9kuu 2017 Maakunnan - toimintatuotot 376,3 milj., kasvoivat 1,1 % edellisvuodesta - verotulot 883,5 milj. euroa, vähenivät

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 27.3.2017 Tilinpäätös 2016 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 8,3 milj. euroa

Lisätiedot

TIEDOTE VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI. JULKAISTAVISSA klo 13.00

TIEDOTE VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS. 1 Yleistä. Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI. JULKAISTAVISSA klo 13.00 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 2.4.2011 klo 13.00 Päiväys: 2.4.2012 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 2 3761 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.217 Päiväys: 28.3.217 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 4 335 683 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 Kunnanhallitus 8.5.2017 Valtuusto 17.5.2017 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2017 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN TIEDOTE 27.3.2017 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN Juuri valmistuneessa tilinpäätöksessä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 Kunnanhallitus 28.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2016 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion muutokset 2015

Talousarvion muutokset 2015 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2015 Korjaukset Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Korjaukset Kunnanhallitus 22.2.2016 Valtuusto 16.3.2016 KÄYTTÖTALOUSOSA/TULOSLASKELMA Ulkoinen/Sisäinen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot