Opaslehtinen Ensikodista kotiutuville perheille. Omaan kotiin!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opaslehtinen Ensikodista kotiutuville perheille. Omaan kotiin!"

Transkriptio

1 Opaslehtinen Ensikodista kotiutuville perheille Omaan kotiin!

2 JOHDANTO SISÄLLYSLUETTELO Toivomme, että tästä opaslehtisestä on sinulle hyötyä uudessa elämäntilanteessasi. Opaslehtiseen on koottu Lahden alueen lapsiperheille suunnattujen, tarpeellisten palveluiden yhteystietoja helpottamaan omatoimista tiedonhakua. Tutustu sisältöön ja ota palvelut haltuun! APUA 24/7 TEHDÄÄN MEILLE KOTI LUOTETTAVAA HOITOAPUA VAUVALLE YHDESSÄ VAUVAN KANSSA RAHA-ASIAT SOLMUSSA VANHEMMUUDEN TUKEMINEN VAUNULENKKEJÄ JA LIIKUNTAA LEIKKIÄ, SEIKKAILUA JA ELÄINYSTÄVIÄ Olin onnellinen kun pääsimme vihdoin muuttamaan ikiomaan kotiin vauvan kanssa. Pääsin sisustamaan ja sain päättää omista asioista täysin itse. Piti kuitenkin hoitaa kaikki taloudelliset ja arjen asiat ihan yksin. Tukiverkot olisivat olleet tarpeen. - Äiti -

3 APUA 24 / 7 Akuutti24-neuvonta Avoinna ympäri vuorokauden Apu on usein puhelinsoiton päässä. Pidä mielessä ja esillä tärkeät numerot, että ne ovat nopeasti käytettävissä kun hätä on suurin. Apua ja neuvontaa saa helposti pienempiinkin pulmiin. Kun arjen monet asiat mietityttävät ja aiheuttavat harmia, kannattaa tarttua rohkeasti tukeen. Ne palvelut ovat sitä varten tehdyt, maksuttomiksi ja kaikkien käytettäväksi. Myrkytystietokeskus Turvakoti APUA 8-16 Sosiaali- ja terveyspalvelut Lahti HÄTÄTILANTEESSA SOITA sosiaali- ja terveyspalvelut Neuvolat Lahdessa - sosiaali- ja terveyspalvelut - terveys - neuvolat 4 5

4 TEHDÄÄN MEILLE KOTI Oman kodin perustamiseen ja kodin jokapäiväisiin töihin sekä hankintoihin saa vinkkejä, ja opastusta useilta tahoilta. Jos tarvitset pinnasänkyä perheen nuorimmalle tai olet epävarma makaronilaatikon tekemisestä, ratkaisut ovat lähempänä kuin luuletkaan. Kodinrakentamisen monet rakennuspalikat ovat saatavana myös kierrätystoreilta ja käytännön neuvoina. Etsiminen on helppoa kun tietää oikeat kohteet. Tässä niistä muutamia. Itä-Hämeen Martat ry Ohjeita ja vinkkejä, opastusta kodin hoitoon, ruoanlaittoon ja arjen hallintaan Hope Hope tarjoaa konkreettista apua lapsiperheille, kuten vaatteita, huonekaluja ja astioita Kierrätystä ja kirpputoreja Kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta löydät paljon hyödyllistä kotiin

5 LUOTETTAVAA HOITOAPUA VAUVALLE Vauvan hoidossa tulee vastaan tilanteita, jolloin hengähdystauko on paikallaan. Hoitoapua voi myös tarvita lääkärissä käynnin tai vaikkapa työhaastattelun ajaksi. Jos lähipiiristäsi ei löydy auttavaa kättä, tilapäistä hoitoapua voit tiedustella: Lahden seurakunnat Seurakunnan varhaiskasvatus tukee koteja ja vanhemmuutta. Se tarjoaa monipuolista toimintaa kaikenikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Apua myös lastenhoitoon apua/lastenhoidossa/idike-palvelu Perhetupa Tilapäistä lastenhoitoa 0-7-vuotiaille lapsille tiistaisin klo ja torstaisin klo Ennakkoilmoittautuminen puhelimitse. Lapsiperheiden kotipalvelu sosiaali- ja terveyspalvelut lapsiperheiden kotipalvelu - perhetupa 8 Tukea arjessa selviytymiseen, opastusta ja apua lasten- ja kodinhoitoon

6 YHDESSÄ VAUVAN KANSSA Perheen yhdessä viettämä aika lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa vuorovaikutussuhteita. Voimavaroja voit löytää myös vaihtamalla ajatuksia ja kokemuksia toisten samassa elämänvaiheessa olevien perheiden kanssa. Lapsiperheiden palvelujen kautta voit löytää uusia ystäviä ja verkostoja. Lahdessa vertaistukea ja ryhmätoimintaa lapsiperheille järjestävät: Perhetupa Lapsiperheiden yhteinen olohuone ja avoin kohtaamispaikka. Toiminta on tarkoitettu kaikille Lahden seudun lapsiperheille, lasta odottaville ja isovanhemmille perhetupa MLL-perhekahvila Perhekahvilat ovat koko perheen kohtaamispaikkoja, joihin ovat tervetulleita lapset aikuisten kanssa. Lahden kaupunginkirjasto Satutunteja ja nukketeatteria. Lahden seurakunnat Seurakunnan varhaiskasvatuksessa annetaan tukea kodeille ja vanhemmille. Lahden Nuorisopalvelut Ryhmiä ja vertaistukea vauva-arkeen. Helistin-ryhmästä lisätietoja puhelimitse

7 RAHA- ASIAT SOLMUSSA Laskut maksamatta, rahaa ei ole ja jääkaappikin on tyhjä. Rahan lainaaminen helpottaa pienen hetken mutta vain pahentaa tilannetta, mikäli takaisin maksuun ei olekaan varaa. Jos sinulta rahat tai ruoka tilapäisesti loppuvat, käänny seuraavien tahojen puoleen: Itä-Hämeen Martat ry Ohjeita ja vinkkejä taloudenhoitoon, lainan ottamiseen ja kulujen kurissa pitämiseen Kirkon diakoniatyö Kun rahat eivät riitä, sinulla on mahdollisuus hakea taloudellista apua diakoniatyöltä. Talous- ja velkaneuvonta Lahti Neuvonnassa annetaan tietoa ja neuvoja yksityistalouden ja velkojen hoidosta. Neuvonnan antaminen ei edellytä, että sinulla on jo maksuvaikeuksien asteelle kehittynyt velkaongelma tai muita taloudellisia vaikeuksia tai avoinna ma - pe klo sosiaali- ja terveyspalvelut sosiaalinen tuki Ruoka-apu Lahdessa - Pelastusarmeijan ruokajaot tiistaisin ja perjantaisin klo 12, Hämeenkatu 28 B Monitoimikeskus Takataskussa edullinen ruokailu ma-pe klo 11-14, Huovilankatu 4. - Vapaaseurakunnan ruokapankki välittää maksutonta ruoka-apua lahtelaisille kotitalouksille. - toiminta - EU-ruokajakelu 12 13

8 VANHEMMUUDEN TUKEMINEN Vanhemmuus ja parisuhde tukevat toisiaan. Parisuhteen hoitaminen ei ole vain kahdenkeskistä aikaa ilman vauvaa. Se on toisen päivittäistä huomioimista teoilla, sanoilla ja katseilla. Perhetilanne saattaa silti ajautua umpikujaan ja ristiriitojen ratkaiseminen voi tuntua vaikealta. Ennen suuria päätöksiä on hyvä pysähtyä miettimään. Voit ottaa yhteyttä: Lahden ensi- ja turvakoti ry Apua ja tukea perheen kaikille jäsenille. Eroperheen kahden kodin lapset projekti: Lapsityö: Avokriisityö: Jussi-työ: Baby blues Tukea vanhemmuuteen ja apua unirytmitykseen Päijät-Hämeen perheneuvola Apua perheasiain sovitteluun eroa mietittäessä, harkinta-aikana, tai vanhempien ristiriidoissa Seurakunnan perheneuvonta Apua parisuhde- ja perhekysymyksissä klo

9 tu Pikku Vesijärvi hd La lka Ja VAUNULENKKEJÄ JA LIIKUNTAA en ka 6 3 RTTTori Va5paudenkatu A Ale Rauhank ie nt KA Hämee nkatuk atu 4 Vuorika t u Vesi jä Radiom atu katu Harjuk ksante äki rinka tu rven Vaunulenkillä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Vauva ulkoilee nukkumalla raittiissa ilmassa ja vanhemmat saavat liikuntaa. Matkaan voit startata yksin, yhdessä perheen tai ystävän kanssa. Lahdessa on tarjolla monipuolisia liikuntapalveluja. Liikunta tuo aurinkoa ja iloa elämääsi! atu na n ra 2 Manner 1 heimintie 8 7 Puistoja Lahdessa Lahdessa on lukuisia kauniita ja vehreitä puistoja, leikkikenttiä ja ulkoilumahdollisuuksia koko perheelle. - asuminen ja ympäristö Liikuntapalvelut Lahdessa 1 Perhetupa, Loviisankatu 14 3 Lahden seurakuntayhtymä, Vapaudenkatu 6 5 Talous- ja velkaneuvonta, Aleksanterinkatu 10B, 4.krs 2 Hope, Vesijärvenkatu 19, 2.krs 4 MLL, Rauhankatu 2, 4.krs Eri puolilla kaupunkia on helppo harrastaa ja retkeillä monipuolisesti kulttuuri ja liikunta Pikkuveskun ulkoilualue Perhepuisto, Kaarikatu 26 Kotieläinpiha, Neljänkaivonkatu 47 17

10 LEIKKIÄ, SEIKKAILUA JA ELÄINYSTÄVIÄ Perhepuisto ja eläinpiha tarjoavat lapsiperheille turvallisen ajanviettopaikan ja paljon mielekästä tekemistä, sekä toimivat tärkeinä pikkulapsiperheiden kohtaamispaikkoina. Eväsreppu mukaan ja retkelle! Launeen Perhepuisto Kerhotoimintaa, ulkoilualueita, leikkivälineitä ympäri vuoden. Vapaa pääsy. Kaarikatu 26 Yli-Marolan kotieläinpiha 4H-kotieläinpiha on kulttuurihistoriallinen matkailukohde, maalaismiljöö lähes keskellä kaupunkia. Kesäisin pihalla on kotieläimiä ja kesäkahvila. Neljänkaivonkatu

11 Sinulla on oikeus turvalliseen kotiin ja perhe-elämään kaikissa elämäsi vaiheissa! MUITA HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ: Lapsiperheiden hyvintointia tukemassa Apua elämänhallintaan ja henkiseen hyvinvointiin Tukinetti, kriisikeskus netissä Vertaistukea lahtelaisista äideistä lahdenseudunäidit Tuettuja lomia perheille Toteutettu yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijaryhmän kanssa Koonnut: Anne Sirkka, Heidi Taulo & Minna Tuovinen, taitto: Anniina Virkki

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä

Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä 6.11.2017 Ennaltaehkäisevän perhetyön kokonaisuus PERHEVERSTAS PIKKUKETTU JOHTAVA PERHETYYÖNTEKIJÄ KISSANKULMA TOMERA PYRSTÖTÄHTI SÄPINÄ

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Lahden KOHTAAMISPAIKAT Matalan kynnyksen kohtaamispaikat asukkaiden omaehtoiseen toimintaan, yhteisöllisyyden ja osallisuuden tueksi.

Lahden KOHTAAMISPAIKAT Matalan kynnyksen kohtaamispaikat asukkaiden omaehtoiseen toimintaan, yhteisöllisyyden ja osallisuuden tueksi. Lahden KOHTAAMISPAIKAT Matalan kynnyksen kohtaamispaikat asukkaiden omaehtoiseen toimintaan, yhteisöllisyyden ja osallisuuden tueksi. Tule mukaan toimintaan! Aapelin avoimet ovet Elokolo Harjula-keskus

Lisätiedot

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT Syksy 2016 Avoimet varhaiskasvatuspalvelut Toiminta on osa kaupungin varhaiskasvatuspalveluja ja tavoitteena on tukea perheitä arjessa. Toiminta on tarkoitettu perheille,

Lisätiedot

Kainuun sote. Perhekeskus

Kainuun sote. Perhekeskus Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA

TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TOIMINTAMALLI EMMA PULKKA JA RONJA UIMI OPINNÄYTETYÖ, SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA SISÄLTÖ Vanhempien ajatuksia vanhemmuuden tukemisesta Teemalliset

Lisätiedot

Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella

Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut Etelä-Savon alueella Mitä meidän perheelle nyt tapahtuu? Eroauttamisen palveluiden tarkoituksena on tukea lapsiperheitä eroprosessissa. Palveluiden avulla pyritään

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! SYKSY 2019 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa elokuussa(15.8) parittomina torstaina(tarkemmat päivämäärät löytyvät perhetyön Facebook-sivuilta) klo 9-11.

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 % 1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:

Lisätiedot

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! SYKSY 2018 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa syyskuussa parittomina torstaina(tarkemmat päivämäärät löytyvät perhetyön facebook-sivuilta) klo 9-11. Torikatu

Lisätiedot

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille 2015 - koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta :nykytila ja tulevaisuuden tarpeet Perheeksi monitoimijuuden

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Miten sinä voit? Miten

Miten sinä voit? Miten VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Rauman kaupunki Avoin varhaiskasvatus / leikkitoiminta Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Varhaiskasvatuskerhot tarjoavat

Lisätiedot

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT 2014 LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus pysähtyvät pohtimaan elämäänsä

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi Kouluhenkilökunta Nuoren ja perheen tukena koulussa toimivat opettajien lisäksi myös oppilashuoltohenkilöstö (esim. terveydenhoitaja, koulukuraattori ja -psykologi), joiden puoleen voit kääntyä arjen pulmatilanteissa.

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE Lanula 27.8.2009, 111 Päivitetty 1.2.2015 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE 2(6) Sisällysluettelo 1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT: TAUSTA JA PERUSTEET...

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

Pohdittavaa apilaperheille

Pohdittavaa apilaperheille 14.2.2014 Pohdittavaa apilaperheille Pohdittavaa ja sovittavaa ennen lapsen syntymää Perheaikaa.fi luento 14.2.2014 Apilaperheitä, ystäväperheitä, vanhemmuuskumppaneita Kun vanhemmuutta jaetaan (muutenkin

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa

LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN HYVȦ. Ȧ. ARKEA YHDESSȦ. Perhekeskustoiminta Etelä-Savossa Katso esittelyvideo YouTubesta Perheiden hyvinvoinnin ja arjen tukena Etelä-Savon perhekeskustoiminta kokoaa yhteen

Lisätiedot

KEVÄT Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

KEVÄT Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! KEVÄT 2019 1 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa tammikuussa parittomina torstaina(17.1., 31.1., 14.2.,28.2.,14.3., 28.3., 11.4., 25.4., 9.5., ja 23.5.)

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015

Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön kriteerit 2015 Sisällys 1.LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 2 1.1 Lapsiperheiden kotipalvelun sisältö... 3 1.2 Lapsiperheiden kotipalvelun aloittaminen... 3 1.3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

Älä vaikene väkivallasta. Pyydä apua. Avopalvelut Sosiaalipäivystys

Älä vaikene väkivallasta. Pyydä apua. Avopalvelut Sosiaalipäivystys Älä vaikene väkivallasta Pyydä apua Avopalvelut Sosiaalipäivystys Älä vaikene väkivallasta 2 Paikalliset auttajat ENSIAPU ACUTA Ensiapu Acutassa toimii erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystys.

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet

Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet Kirkko mukana perhekeskuksissa - monet mahdollisuudet Vanhemmuuden ja parisuhteen tukemisessa pitkät perinteet. Jo 70-luvulta asti järjestetty ennaltaehkäisevää kurssitoimintaa Seurakunnat paikallisesti

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu /

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin. CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Valtakunnalliset lastensuojelupäivät CASE: Perheaikaa.fi verkkopalvelu / Näkökulmia sosiaaliseen markkinointiin Kari Lankinen Kehitysjohtaja, TM Juulia Ukkonen Projektikoordinaattori, kätilö, BSc Health

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille

Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Voimaantuva vanhemmuus - Opas odottaville ja pienten lasten vanhemmille Opas on kehitetty Laurea ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä syksyllä 2012 Tekijät: Tia Luoto ja Mira Ponkilainen Sisällys Esipuhe

Lisätiedot

PERHE- JA LÄHISUHDE- VÄKIVALTATYÖ JA KRIISITYÖ L A P S I T Y Ö

PERHE- JA LÄHISUHDE- VÄKIVALTATYÖ JA KRIISITYÖ L A P S I T Y Ö 1 VAUVA PERHE- JA LÄHISUHDE- VÄKIVALTATYÖ JA KRIISITYÖ L A P S I T Y Ö TOIMINTA-AJATUS Toiminta on ennaltaehkäisevää ja korjaavaa lastensuojelutyötä, jossa painottuu vanhemman ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut

Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut Perheneuvolat ja nuorisoneuvola turvaavat lasten, nuorten ja perheiden hyvää psykososiaalista kehitystä ja tulevaisuutta yhteistyössä perheiden ja eri toimijoiden kanssa. Palvelut ovat luottamuksellisia,

Lisätiedot

Odotusaika. Hyvät vanhemmat

Odotusaika. Hyvät vanhemmat Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhtstoiminta-alue Janakkalan neuvola Odotusaika Hyvät vanhemmat Lapsen odotus ja syntyminen ovat suuria ilonaihta. Ne tuovat kuitenkin myös uusia haastta perheelämään

Lisätiedot

A P U A VÄ K I VA LTA A N

A P U A VÄ K I VA LTA A N Ensiapu Annitädintie Vanhankylänniemessä Ajanvaraus: 09-2719 3360 Hyvinkään sairaalan päivystys (klo 22-08): 019-4587 5700 Hätätapauksessa 112 Kerro, kuuntele, välitä. Me autamme sinua. Löydät yhteystietomme

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Aikuisten startti Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Lähtökohtia: Kunnan vastuun kasvattaminen työllisyyden hoitamisessa (Kuntouttavan) työtoiminnan ohjaajien lisääminen

Lisätiedot

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.

Lisätiedot

Takuusäätiön palvelut ja

Takuusäätiön palvelut ja Takuusäätiön palvelut ja materiaalit Hanna Pieviläinen, aluekoordinaattori, Takuusäätiö 6.5.2019 Takuusäätiö on kotitalouksien arjen raha-asioiden asiantuntija, joka auttaa ihmisiä ottamaan oman taloutensa

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella

Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut. Etelä-Savon alueella Lapsiperheiden eroauttamisen palvelut Etelä-Savon alueella Marraskuu 2018 Mitä meidän perheelle nyt tapahtuu? Eroauttamisen palveluiden tarkoituksena on tukea lapsiperheitä eroprosessissa. Palveluiden

Lisätiedot

www.tukinet.net kriisikeskus netissä www.tukinet.net

www.tukinet.net kriisikeskus netissä www.tukinet.net kriisikeskus netissä Mikä Tukinet on? - Aina avoin tukikeskus netissä - Apua arjen murheiden keskellä ja elämän kriisitilanteissa - Yhteyttä voi ottaa nimettömästi ja kotikuntaansa ilmoittamatta - Toiminta

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle

Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle Vanhemmuuden tuki yksin- ja yhteishuoltajille -eron jälkeinen yhteistyövanhemmuus ja sen merkitys lapselle Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Päivi Hietanen ja Maarita Kettunen ensijaturvakotienliitto.fi

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

1. RYHMÄT... 2 2. KERHOTOIMINTA... 3 3. KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA... 4 4. LAPSIPERHEIDEN AVOIMET KOHTAAMISPAIKAT... 5 5. TUKEA PERHEILLE...

1. RYHMÄT... 2 2. KERHOTOIMINTA... 3 3. KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA... 4 4. LAPSIPERHEIDEN AVOIMET KOHTAAMISPAIKAT... 5 5. TUKEA PERHEILLE... Päivitetty 31.3.2011 1 PERHEHELPPI 1. RYHMÄT... 2 2. KERHOTOIMINTA... 3 3. KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA... 4 4. LAPSIPERHEIDEN AVOIMET KOHTAAMISPAIKAT... 5 5. TUKEA PERHEILLE... 5 6. APUA ARJEN ASKAREISIIN...

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Hupi tiimi Ville Saloranta, hankekoordinaattori Heini Lehtonen, sosiaaliohjaaja (Peltosaari) Kaisa Näsman, sosiaaliohjaaja (Lasitehdas)

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila 25.11.2014

tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila 25.11.2014 Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka- ja talousongelmien

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Peruspalveluiden raaka-aineet perhekeskusverkosto lasten ja perheiden arjessa

Peruspalveluiden raaka-aineet perhekeskusverkosto lasten ja perheiden arjessa Peruspalveluiden raaka-aineet perhekeskusverkosto lasten ja perheiden arjessa Projektikoordinaattorit Maria Antikainen, Suvi Nieminen, Marja Olli, Tia Valden ja Päivi Viitanen-Marchegiano Pirkanmaan LAPE

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Päivitetty 1.5.2016 / Marja Leena Nurmela Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot