KUUKAUSIKIRJE 1/2018 1/4

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUUKAUSIKIRJE 1/2018 1/4"

Transkriptio

1 KUUKAUSIKIRJE 1/2018 1/4 VapaaehtoisVoimalan ensimmäinen kuukausikirje on tässä! Se suhahtaa Hyvinkään kaupungin vanhustyön vapaaehtoistoimijoiden sähköpostiosoitteeseen aina kerran kuukaudessa. Kirjeessä kerrotaan VapaaehtoisVoimalan toiminnasta, ajankohtaisista tempauksista ja koulutuksista. VapaaehtoisVoimala on Hyvinkään kaupungin uusi toimipiste, joka koordinoi kaupungin vapaaehtoistoimintaa hyvinkääläisten ikääntyneiden iloksi. VapaaehtoisVoimalan järjestämä toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Siihen kuuluvat jo ennestään tutut Aamukorva, Arjen Kuriirit, Saattaja-apu, Kauppakaverit, Kärrääjät sekä Tykönä-kerhot. Uusia tapoja toimia vapaaehtoisena ideoidaan koko ajan ja niitä tukevia koulutuksia tullaan järjestämään pitkin vuotta niin entisille kuin uusille vapaaehtoisille. Tärkeä osa VapaaehtoisVoimalan toimintaa on tehdä vapaaehtoistyötä näkyväksi, nostaa sen arvostusta ja tukea vapaaehtoisten jaksamista. VapaaehtoisVoimalan ensimmäinen tapaaminen Onnensillassa toi yhteen 19 kaupungin vapaaehtoistoimijaa. Kutsut lähetettin 37 vapaaehtoiselle. Mukana oli toisilleen jo ennestään tuttuja, pitkän linjan tekijöitä sekä uusia toimijoita; kaikille oli kuitenkin yhteistä kohdata ensimmäistä kertaa VapaaehtoisVoimalan siipien suojassa. VapaaehtoisVoimalassa on jo monenlaista toimintaa!. Tykönä -kerhotoiminta on yhteisöllistä, asiakkaiden lähelle vapaaehtoisvoimin vietyä virkistystä ja kohtaamista. Tykönä -kerhot toimivat asukasyhtiöiden kerhotiloissa, joissa vapaaehtoiset ohjaajat tarjoilevat asukkaille niin kehoa kuin mieltä ja muistia kohentavaa toimintaa. Kerhoissa kahvitellaan, rupatellaan ja tutustutaan naapureihin, mikä tuo iloa ja virkistystä arkeen myös kerhohetkien ulkopuolella. Tykönä -kerhoja voidaan ohjata myös palvelutaloissa. Aamukorva on vapaaehtoisen soittajan lyhyt puhelu kotihoidon asiakkaalle. Sillä tarkistetaan, että kotona on kaikki hyvin. Puheluista sovitaan yksilökohtaisesti ja niillä pyritään lisäämään asiakkaan turvallisuuden tunnetta ja tarvittaessa ohjataan hakemaan apua eri tahoilta.

2 KUUKAUSIKIRJE 1/2018 2/4 Hyvän Arjen Kuriirit toimivat ystävinä kotihoidon, asumispalveluyksiköiden ja terveyskeskussairaan asiakkaille. Kuriirien toiminta suunnitellaan aina yksilöllisesti vapaaehtoisen omat vahvuudet ja voimavarat huomioiden. Asiakkaiden yksilölliset tarpeet ohjaavat Kuriirien vapaaehtoistyön sisältöä. Kauppakaverit lähtevät asiakkaan apuna kauppaan ja asioille. Vapaaehtoiset eivät tee ostoksia asiakkaan puolesta eivätkä käsittele asiakkaan rahoja, vaan ovat nimenomaan seuralaisena ja tukena ko. reissuilla. Vapaaehtoinen ei myöskään ota asiakasta oman autonsa kyytiin, vaan matkat tehdään tarvittaessa taksilla ja asiakkaan omalla kustannuksella. Kärrääjät toimivat itsenäisinä ryhminä kaupungin asumispalveluyksiköissä. Tällä hetkellä sellainen toimii Kauniston palvelukeskuksessa vieden asukkaita ulkoilemaan pyörätuolien avulla. Kärrääjien rutiinit sovitaan yhdessä palvelutalon henkilöstön kanssa, joka avustaa matkaan sovitun joukkion kerran viikossa. Saattaja-apu astuu kuvioihin, kun kotona asuvan kotihoidon asiakkaan on lähdettävä lääkärille tai muulle terveyden- tai sairaanhoitoon liittyvälle käynnille, mistä hän ei tunne yksi selviytyvänsä. Asiakasta varten tilataan valmiiksi taksikyyti, johon vapaaehtoinen lähtee mukaan ja ohjaa hänet oikeaan paikkaan. Vapaaehtoinen odottaa asiakasta käynnin ajan, tilaa paluukyydin ja saattelee hänet takaisin kotiin. Pyöräluotsi saa koulutuksen moottoroidun riksapyörän kuljettamiseen ja lähtee ulkoilemaan Kauniston palvelukeskuksen asukkaiden kanssa. Matka taittuu ja maisemat vaihtuvat raikkaan ulkoilman pyyhkiessä kasvoja! Läheislämpöä pienillä päästöillä! Yhdessä vapaaehtoisten kanssa kartoitamme menetelmiä, joista he itse innostuvat ja virkistyvät. Samaan aikaan selvitämme kotona ja palvelutaloissa asuvien asiakkaiden toiveita ja selvitetään polkuja, joilla nämä saadaan kohtaamaan. Oletko sinä Kulttuuririentäjä, joka lähtee yhdessä asiakkaan kanssa taidenäyttelyyn? Vai innostutko upottamaan sormesi taikinaan ja heittäydyt Leipomiskaveriksi jonkun kotiin? Ehkä olet kiinnostunut musiikista tai taiteista ja haluaisit jakaa kokemuksia ja osaamistasi Sävelsirkkuna tai Taidetaikurina? Kyläluutana voisit vierailla eri asiakkaiden luona sitoutumatta vain yhteen, jolloin toiminta voisi olla hieman kevyempää ja kertaluontoista. Kärrääjien lisäksi voisi toimia Käsikynkkä, jolloin liikkeelle lähdetään kävellen ja asiakkaan omalla vauhdilla liikkuen. Apukäsi tuo tärkeän kortensa kekoon yhteisissä tapahtumissa ja retkillä mahdollistamalla osallistumisen asiakkaalle, joka ei yksi pysty osallistumaan. Miltäs kuulostaisi Lampun Henki - toiminta, jossa toteutettaisiin asiakkaiden toiveita kertaluontoisesti nyt, kun vielä ehtii ja pystyy VapaaehtoisVoimalan missiona on tuottaa valovoimaa, joka virtaa niin vapaaehtoisten kuin asiakkaidenkin iloksi!

3 KUUKAUSIKIRJE 1/2018 3/4 Verkostoituminen on yksi VapaaehtoisVoimalan tapa yhdistää osaamista ja voimavaroja. Yhteistyökumppaneita ovat tällä hetkellä mm. kaupungin Liikuntatoimi, Hyvinkään Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, Hyria, Hyria-säätiö sekä Hyvinkään Yhdistykset ry. Meillä kaikilla on yhteisenä tavoitteena ehkäistä vanhusväestön syrjäytymistä tukemalla heidän arkeaan erilaisin keinoin. Tiedon, liikkumisen ja kulttuurillisen osallistumisen avulla lisätään turvallisuuden, pärjäämisen ja merkityksellisyyden tunteita. Vapaaehtoisten Kuukausikahvila avautuu joka kuukauden ensimmäisenä parittomana maanantaina Onnensillassa klo Kuukausikahvilassa on mahdollista vaihtaa kuulumisia muiden kaupungin vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Virike- ja vapaaehtoistyön ohjaajat Sari Turpeinen ja Tiina Leiskamo järjestävät ohjelmaa voimautumisen ja virkistymisen hengessä; osa kerroista on varattu vapaaehtoisten vapaamuotoiselle kohtaamiselle. Kuukausikahvilan ovet ovat avoinna kaikille toiminnassa mukana oleville - sovittuina kertoina myös mukana tuleville ystäville! On tärkeää, että VapaaehtoisVoimalalla on ajanmukaiset yhteystietolomakkeet kaikista kaupungin vapaaehtoistoimijoista. Tällä varmistetaan mm. se, että kaikki vapaaehtoiset ovat varmasti vakuutusturvan piirissä. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille, vaan ne tallennetaan VapaaehtoisVoimalan pitämään vapaaehtoistoimijoiden rekisteriin. Tärkeää on myös, että kaikki vapaaehtoiset allekirjoittavat salassapitositoumuksen. Tutustuminen vapaaehtoistoimintaan voi olla hyvin matalan kynnyksen kokeilua. Jos sinulla on ystävä, joka on asiasta kiinnostunut, voit kutsua hänet mukaan vapaaehtoiskeikallesi. Tästä on kuitenkin ehdottomasti ilmoitettava Sari Turpeiselle tai Tiina Leiskamolle. Tekstiviesti, sähköposti tai puhelinsoitto riittää, kun ilmoitat oman ja ystäväsi nimen sekä missä ja milloin olette vapaaehtoisina liikenteessä. Tulevia tapahtumia Hyvinkään Suurmarkkinat. VapaaehtoisVoimala esittäytyy omalla teltalla ja tarjoilee markkinaväelle Aineettomat arpajaiset sekä ajelua Riksapyörällä. Jokaisessa arvassa on aineeton, hyvinvointia tuottava palkinto, kuten Hartiahieronta, Rentoutustuokio, Lempibiisi. Voitot tarjoillaan välittömästi. VapaaehtoisVoimalan teltalle tarvitaan nyt runsaasti talkoovoimia ja vapaaehtoistoiminnan puolestapuhujia. Mukaan voi ilmoittautua pystyttämään telttaa, apukädeksi arpajaisiin, jakamaan mainoslehtisiä, kuljettamaan Riksapyörää tai purkamaan telttaa. Kaikkiin tehtäviin saa opastuksen ja pyörää pääsee kokeilemaan hyvissä ajoin ennen markkinoita. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan hauskaan tapahtumaan Sarille tai Tiinalle! VapaaehtoisVoimala mahdollistaa markkinahumun myös palvelutalojen asukkaille: Lions Clubit saattelevat asukkaita Kultakehrästä ja Paavolasta. Meidän omat Kärrääjämme tuovat asukkaita Kaunistosta.

4 KUUKAUSIKIRJE 1/2018 4/4 Akut laturiin Kuukausikahvilassa! Tervetuloa VapaaehtoisVoimalan Kuukausikahvilaan joka kuukauden ensimmäisenä parittomana maanantaina Onnensillassa klo Kuukausikahvilassa on mahdollista vaihtaa kuulumisia muiden kaupungin vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Virike- ja vapaaehtoistyön ohjaajat Sari Turpeinen ja Tiina Leiskamo järjestävät ohjelmaa voimautumisen ja virkistymisen hengessä; osa kerroista on varattu vapaaehtoisten vapaamuotoiselle kohtaamiselle. Kuukausikahvilan ovet ovat avoinna kaikille toiminnassa mukana oleville - sovittuina kertoina myös mukana tuleville ystäville! Seuraava Kuukausikahvila I Maanantaina 9.4. klo Onnensilta, Palkkisilta Ohjelmassa hyvinvointia mielelle ja keholle! lmoittaudu Sarille tai Tiinalle klo Onnensilta, Tietosilta klo Onnensilta, Kaarisilta klo Onnensilta, Kaarisilta klo Onnensilta, Kaarisilta klo Onnensilta, Kaarisilta klo Onnensilta, Tietosilta klo Onnensilta, Kaarisilta

5 KUUKAUSIKIRJE 1/2018 4/4 Kuukauden runo Jos on jotain, missä voin osoittaa ystävällisyyttä, tai hyvä teko, jonka voin tehdä toiselle, minun on tehtävä se nyt, eikä laiminlyötävä sitä, koska en kulje samaa tietä uudelleen. -William Penn YHTEYSTIEDOT: VapaaehtoisVoimala Jussilankatu Hyvinkää Sari Turpeinen Tiina Leiskamo ohjaustoiminnan artenomi (AMK) ohjaustoiminnan artenomi (AMK) virike- ja vapaaehtoistyön ohjaaja virike ja vapaaehtoistyön ohjaaja puhelin: puhelin: sari.turpeinen@hyvinkaa.fi tiina.leiskamo@hyvinkaa.fi

mukaan toimintaan. KUUKAUSIKIRJE 2/2018

mukaan toimintaan. KUUKAUSIKIRJE 2/2018 KUUKAUSIKIRJE 2/2018 1/5 VapaaehtoisVoimala tempaisi Hyvinkään Suurmarkkinoilla lauantaina 14.4. Mukana oli useita vapaaehtoisia, jotka toivat loistavaa näkyvyyttä uudelle kaupungin toimipisteelle. Lämmin

Lisätiedot

Muistisairaan kohtaaminen

Muistisairaan kohtaaminen KUUKAUSIKIRJE 3/2018 1/5 VapaaehtoisVoimala on käynnistänyt läheislämpöpumpun oikein toden teolla, kun koulutukset ja uusien vapaaehtoisten jalkautuminen on päässyt vauhtiin. Uudet riksapyöräkuskit ovat

Lisätiedot

VOIMAlainen 5 / 2018

VOIMAlainen 5 / 2018 VOIMAlainen 5 / 2018 VOIMAlainen 2/6 VapaaehtoisVoimalalla on tiedossaan vauhdikas syksy! VapaaehtoisVoimalan syksyn koulutukset alkoivat TYKÖNÄ-ryhmänohjauskoulutuksilla. Tykönä-kerhot ovat taloyhtiöiden

Lisätiedot

VOIMAlainen 4/2018 1/6

VOIMAlainen 4/2018 1/6 VOIMAlainen 4/2018 1/6 VapaaehtoisVoimalalla on takanaan aikamoinen alkuvuosi! Ensimmäisten kuukausien kiihkeä markkinointi ja toiminnan näkyväksi tekeminen tiivistyi kevään koulutuksiin, jotka ovat tuoneet

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

1/10. VOIMAlainen 6 / 2018

1/10. VOIMAlainen 6 / 2018 1/10 VOIMAlainen 6 / 2018 VOIMAlainen 2/10 Kansikuvassa riemuitsevat käynnissä olevan vapaaehtoistoiminnan peruskoulutuksen ikäihmisten moduulin iloiset osallistujat. Vapaaehtoistehtäviin ja toimijoihin

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

VOIMAlainen 7 / 2018

VOIMAlainen 7 / 2018 1/7 VOIMAlainen 7 / 2018 VOIMAlainen on Hyvinkään VapaaehtoisVoimalan omille vapaaehtoisilleen ja yhteistyökumppaneilleen toimittama julkaisu, jossa tiedotetaan mm. tärkeistä tapahtumista, koulutuksista

Lisätiedot

PalveluSantran perustehtävät:

PalveluSantran perustehtävät: palveluneuvontaa ikääntyville Päijät-Hämeessä ( - ja paljon muuta) 27.5.2014 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry PalveluSantran perustehtävät: Tarjota palveluneuvontaa

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Virtaa vapaaehtoistoimintaan

Virtaa vapaaehtoistoimintaan Virtaa vapaaehtoistoimintaan Miten tehdä yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa tunnetummaksi ja kiinnostavammaksi? Miten kertoa toiminnasta, niin, että siihen innostuisi mukaan uusia henkilöitä? Heli Laurikainen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA

IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA Kaikki tiet vievät LLKY:ään LLKY:n vapaaehtoistoiminta on tarkoitettu syrjäytymisvaarassa oleville ikääntyneille suupohjalaisille. Vapaaehtoistoiminnan avulla pyritään lisäämään

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle

Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle Ystävien tehtävät ja toimintamuodot... 2 Ystävänä palvelutaloissa tai sairaaloissa -koulutus... 4 Ohjeistus palvelutalon

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena Toiminnan tavoitteena Vahvistaa ja edistää omaishoitajien ja heidän perheidensä terveyttä, hyvää elämänlaatua ja itsenäistä selviytymistä arjessa. Kannustaa

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen

Lisätiedot

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia

Lisätiedot

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010

POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY. Soittorinki. Vapaaehtoistoiminnan malli. Reetta Grundström 1.5.2010 POHJOIS-HELSINGIN LÄHIMMÄISTYÖ PULMU RY Soittorinki Vapaaehtoistoiminnan malli Reetta Grundström 1.5.2010 2 Soittorinkitoiminnan esittely Pulmun soittoringissä vapaaehtoinen soittaa puhelimella ikäihmiselle

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke

Lisätiedot

Tsemppaaminen intohimona

Tsemppaaminen intohimona Vetrea Tsemppi Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Tsemppi on aktiivisen ja turvatun elämän mahdollistava

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja

ETSIVÄ VANHUSTYÖ. koulutuskokonaisuus. Aika ja paikka Kouluttaja ETSIVÄ VANHUSTYÖ koulutuskokonaisuus Aika ja paikka Kouluttaja Sisältö 1. Etsivä vanhustyö 2. Verkostoyhteistyö 3. Osallisuuden vahvistaminen Etsivä vanhustyö koulutuksen tavoite Laaditaan etsivän vanhustyön

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Kuntoutus Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Kuntoutus on aktiivisen ja turvatun elämän mahdollistava

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Jaettua iloa! Vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, ilman ammattityön vaatimuksia. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisten työtä vaan täydentää

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Teknologiaa arjen ehdoilla? Ikääntyneiden kokemuksia kotiteknologiakokeilusta

Teknologiaa arjen ehdoilla? Ikääntyneiden kokemuksia kotiteknologiakokeilusta Teknologiaa arjen ehdoilla? Ikääntyneiden kokemuksia kotiteknologiakokeilusta Marjo Outila ja Pilvikki Lantela, Lapin yliopisto Toimiva Kotihoito Lappiin -hankkeen tulosseminaari 4.9.2018 Tiedonkeruu Tavoite

Lisätiedot

AKTIIVISESTI KOTONA 2

AKTIIVISESTI KOTONA 2 AKTIIVISESTI KOTONA 2 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ! HANKE Vapaaehtoistoiminnan kehittämistyötä Vantaalla Maria Uitto 25.9.2014 Aktiivisesti kotona 2 Täyttä elämää! vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke Aktiivisesti kotona

Lisätiedot

Uumajan vapaaehtoiskeskus. Frivilligcentralen. Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä. Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista.

Uumajan vapaaehtoiskeskus. Frivilligcentralen. Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä. Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista. Uumajan vapaaehtoiskeskus Frivilligcentralen Lähimmäisyyttä iloa yhteishenkeä Sinulle, joka haluat vapaaehtoiseksi tai kaipaat vapaaehtoista. Tietoja Uumajan vapaaehtoiskeskus Frivilligcentralenista Uumajan

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan

Lisätiedot

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA

KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA KUMMIOPISKELIJATOIMINTA OMAISHOITAJIEN TUKENA Marja Heikkinen Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry Elina Penger OAKK, Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy KETÄ OLEMME? Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset

Lisätiedot

Arvot, yhteisöllisyys

Arvot, yhteisöllisyys Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2009 Arvot, yhteisöllisyys yy Lievestuoreen Setlementti ry 200 00 2009 SETLEMENTIN TOIMINTA TUKEE IHMISEN HYVÄÄ ELÄMÄÄ 201 00 Setlementin toiminta tukee ihmisen

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Otos 1. Otoksen sisältö:

Otos 1. Otoksen sisältö: Tekijät: Hanne Cojoc, Projektipäällikkö, Hyvinvointiteknologia Taneli Kaalikoski, Projektityöntekijä, Apuvälinetekniikka Laura Kosonen, Projektityöntekijä, Vanhustyö Eija Tapionlinna, Kontaktivastaava,

Lisätiedot

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti 2013-2015 Muut kaikki hylkää, Yhteisen seurakuntatyön ja seurakuntien mahdollisuudet vanhusten avohoidon ja kotisairaalan asiakkaiden henkisiin ja hengellisiin

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen

Lisätiedot

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta: HYVINVOINTITAPAAMINEN 1. tapaaminen / 20 Omaisen syntymävuosi Siviilisääty LÄHEISEN TAUSTATIEDOT Läheiseni on 1. puoliso 3. sisar / veli 2. lapsi 4. joku muu, kuka Syntymävuosi Missä / miten asuu? Diagnoosi(t)

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali

SENIORILAUTTA. Keskiviikkoisin klo Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali SENIORILAUTTA Keskiviikkoisin klo 10.30 12.00 Lauttasaaren seurakunnan tiloissa, os. Myllykallionrinne 1 Seurakuntasali Senioritoiminnan järjestämä kerhoryhmä on kaikille iäkkäille ihmisille maksuton.

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan käsikirja vapaaehtoisille ja ammattilaisille

Vapaaehtoistoiminnan käsikirja vapaaehtoisille ja ammattilaisille Vapaaehtoistoiminnan käsikirja vapaaehtoisille ja ammattilaisille Hyvää mieltä vapaaehtoistoiminnasta! Mitä vapaaehtoistoiminta on? Vapaaehtoistoiminnassa toimit omasta halustasi ja ilman rahallista korvausta,

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 3.2.2015. Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 3.2.2015. Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 3.2.2015 Setlementti Louhela ry Ikääntyvä Suomi Suomen väestöstä yli miljoona on 63 vuotta täyttäneitä Heistä suurin osa elää arkeaan

Lisätiedot

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan!

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Tervetuloa Tapahtumien ja mainonnan maailmaan! Mainos Sario on Pohjois-Savossa toimiva yritys joka tarjoaa monipuolisia palveluja niin yksityisille, yhdistyksille kuin yrityksillekin. Mainos Sariolta erilaisia

Lisätiedot

Toimintaviesti. maaliskuu 2019

Toimintaviesti. maaliskuu 2019 Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus #yhdistysverkosto

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus  #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Päätös 8.3.2016 @yverkosto @smlinnemaki #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnan messut Kiertelyä ja jutustelua, yhteystietojen vaihtamista ja jatkosuunnitelmien tekoa.

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME?

OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? OLETKO YKSI MEISTÄ? KUULUTKO JOUKKOOMME? Läheiseni on sairastunut, tulevaisuus huolestuttaa minua, mistä saisin tietoa? Tuetko ja avustatko läheistäsi arjessa? Ethän jää pohtimaan asioita yksin, vaan tule

Lisätiedot

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely 9.2.2018 Kotka Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Al Yhdessä kotikulmilla -hanke (2017-2019) Tuo toimintaa ja iloa taloyhtiön arkeen, lisää

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt

Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön Aluekoordinaattori Pia Järnstedt Omaiset mukaan toimintakykyä edistävään hoitotyöhön 19.5.2016 Aluekoordinaattori Pia Järnstedt 42 500 Omainen, omaishoitaja Kaikki omaiset eivät ole omaishoitajia rooliero vastuunjako; omaishoitajaksi

Lisätiedot

EMMAUS HELSINGIN PEREHDYTTÄMISPROSESSI. Perehdyttämisen tavoite PEREHDYTTÄMISEN OSA-ALUEET

EMMAUS HELSINGIN PEREHDYTTÄMISPROSESSI. Perehdyttämisen tavoite PEREHDYTTÄMISEN OSA-ALUEET 1 11.11.2010/HeA EMMAUS HELSINGIN PEREHDYTTÄMISPROSESSI Perehdyttämisen tavoite Perehdyttämisen tuloksena meillä on uusi, sitoutunut vapaaehtoinen, joka tuntee Emmauksen periaatteet ja Emmaus Helsingin

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille

Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille Yhdistysten jäsenet ulkoiluystävinä ikääntyneille Uudenkaupungin Ikäihmistenneuvoston toimintamalli vuodesta 2010 alkaen 1 TOIMINTAMALLI ULKOILUYSTÄVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEKSI Sisällysluettelo ALKUSANAT...

Lisätiedot

Teemme liikkuvaa työtä, joten varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen!

Teemme liikkuvaa työtä, joten varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen! Postiosoite: Viitaväylä 11, 62375 Ylihärmä Toimistot: Härmän Sepän liikekiinteistö, Viitaväylä 11, Ylihärmä (Muistiluotsi, Kylille kulttuuria ja Muisti- ja ikäystävällinen Etelä-Pohjanmaa) Frami C, 1.kerros,

Lisätiedot

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT

PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PSYKOSOSIAALISET AVOPALVELUT PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA PÄIVÄ- JA TYÖTOIMINTA ON OSA PORIN PERUS- TURVAN PSYKOSOSIAALISIA AVOPALVELUJA. SEN PERUSTEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ ASIAKKAAN KOKONAISVALTAISTA

Lisätiedot

velut Kotipal Vetrea

velut Kotipal Vetrea Vetrea Kotipalvelut Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia arjesta kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea tarjoaa apua arjen rutiineihin niin lapsiperheille,

Lisätiedot

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa Asukaskyselyn vastausten analysointia NCC Rakennus Oy Yleistä Tehdyn asukaskyselyn tavoitteena oli löytää hyvä ja toimiva ratkaisu remontin

Lisätiedot

Pajupuron kyläkyselyn tulokset

Pajupuron kyläkyselyn tulokset Pajupuron kyläkyselyn tulokset Kyläkysely toteutettu 9/2016 Taustatiedot Vastaajia 19, naisia 11, miehiä 7, yksi vastaaja ei ilmoittanut sukupuoltaan Vakituisia asukkaita 15, muu 2 Vastaajien ikäjakauma

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana

Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas. Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Verkosta virtaa Vertaisopastajan opas Vinkkejä vapaaehtoistyöhön laitteiden ja netin käytön vertaisopastajana Tervetuloa vertaisopastajaksi! Verkosta virtaa -toiminnan vertaisopastajaksi ovat tervetulleita

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Perhekioski. Matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Ylöjärven kaupunki

Perhekioski. Matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Ylöjärven kaupunki Perhekioski Matalan kynnyksen kohtaamispaikka Perhekioski Elon kauppakeskuksessa on matalan kynnyksen toimipiste, jossa kaupungin työntekijät sekä yhteistyökumppanit järjestävät monimuotoisia kasvatusja

Lisätiedot

HYVÄÄ LIIKKUEN - KOHTI UNELMIA ASKEL ASKELEELTA - YHDESSÄ.

HYVÄÄ LIIKKUEN - KOHTI UNELMIA ASKEL ASKELEELTA - YHDESSÄ. MAAILMA TOTTA. ME ME TEHTY TEITÄ HALUTAAN TIEDETÄÄN ET VARTEN. JEESAA TEIL TEMPAUKSEEN, JAA TEITÄ TARTU KII MATKALLA HIMOKSEEN ENERGIAAS ILO MAHDOLLISUUKSIIN PÄÄMÄÄRÄÄN, OLLA. MUILLE JA SITÄ. OTA JA TEE

Lisätiedot

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,

Lisätiedot

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen

Lisätiedot

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut Innokylä Uudistuvat lähipalvelut 12.9.2012 Mira Sillanpää Asukasagentti, Uudistuva kylä kaupungissa hanke Hämeenlinna Näkökulmana Uutta ajattelutapaa palvelujen järjestämiseen Lähellä tapahtuva toiminta

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot