Siirtymävaiheet sujuviksi lapsen elämässä Laurea Tikkurila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siirtymävaiheet sujuviksi lapsen elämässä Laurea Tikkurila"

Transkriptio

1 Siirtymävaiheet sujuviksi lapsen elämässä Laurea Tikkurila

2 Uudenmaan Lapen hyvinvointi- ja oppilashuoltotyön selvitys Maarit Lindman 2

3 Selvityksen tausta Kyselyn saatekirje: Uudenmaan Lape-hanke pyytää kuntien opiskelijahuollon ohjausryhmän puheenjohtajia organisoimaan varhaiskasvatuksen ja opiskelijahuollon hyvinvointi- ja opiskelijahuollon kyselyyn vastaamisen kunnassaan. Kustakin kunnasta odotetaan siis yhtä vastausta kuhunkin osakyselyyn. Tavoitteena on, että kyselyyn vastataan monialaisessa ja vuorovaikutteisessa tilaisuudessa. Kyselyn avulla saadaan tarkempi kuva Uudenmaan alueen lasten, nuorten ja perheiden palveluiden nykytilanteesta ja tulevaisuuden kehittämistarpeista. Kyselyä voidaan hyödyntää tulevaisuuden toimintamallien kehittämisessä. Yhteenveto tuloksista esitellään Siirtymävaiheet sujuviksi lapsen elämässä työpajassa. Kysely oli auki

4 Kysely lukuina 4 moduulia 89 kysymystä, jotka jakaantuvat yhteensä n. 400 alakohtaan Yli 200 avointa kysymystä, joihin n vastausta 13 vastannutta kuntaa Yhteensä ~3000 yksittäistä vastausta 4

5 Neljään eri moduulin kysymyksiin saatiin vastauksia yhteensä 13 eri kunnasta 1. Palveluiden organisointi 2. Toimintamallit 3. Monitoimijainen yhteistyö 4. Toimintakulttuuri ja sote-uudistus Kunta 1. Palveluiden organisointi 2. Toimintamallit 3. Monitoimijainen yhteistyö 4. Toimintakulttuuri ja sote-uudistus 13 vastannutta kuntaa Askola Hanko Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karkkila Lapinjärvi Lohja Loviisa Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Porvoo Raasepori Sipoo Siuntio Tuusula Vihti 5

6 Kaikkiaan kahdeksan kysymystä sivuaa työpajan aiheita Hyvinvointi- ja oppilashuollon kysely Palvelujen organisointi Toimintamallit Monitoimijainen yhteistyö Toimintakulttuuri ja sote-uudistus 6 valittu tarkempaan tarkasteluun Kuka/mitkä tahot toteuttavat yhteistyötä käytännössä ja miten Mitkä ammattiryhmät toimivat yhteistyössä siirryttäessä palveluista toiseen? Millä konkreettisilla toimilla sujuva asiakaspolku on turvattu? Mitä vaikuttavia toimintamalleja / sovittuja käytäntöjä / rakenteita on käytössä monitoimijaisuuden varmistamiseksi? Mitä haasteita monitoimijaisuuden toteutumiseen liittyy tällä hetkellä? Kuinka hyvin arvionne mukaan tiedonvaihto sujuu eri toimijoiden kesken? Millä toimenpiteillä sujuva tiedonvaihto on turvattu? Miten varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten yhteistyö käytännössä organisoidaan:? Mitä sähköisiä palveluita/järjestelmiä kunnassanne on käytössä? 6

7 Samat perusperiaatteet toistuivat joka tasolla Kuka/mitkä tahot toteuttavat yhteistyötä käytännössä ja miten Tahot: Yhteistyö käytännössä? Varhaiskasvatuksessa Esiopetuksessa Perheet, Neuvolatoiminta, Varhaiskasvatus Perheet, Oppilashuolto, Opetushenkilöstö Terveydenhuolto Proaktiiviset toimintamallit Tunnistetaan avun tarvitsijat Perusopetuksessa Toisen asteen oppilaitoksissa? Perheet Oppilashuolto Opetushenkilöstö Terveydenhuolto Seurakunta ja järjestöt Muut viranomaiset Nuorisopalvelut Oppilashuolto Opetushenkilöstö Selkeät toimintasuunnitelmat Säännölliset yhteistyöpalaverit Ohjataan oikean palvelun piiriin Ylläpidetään hyviä suhteita 7

8 Poimintoja avoimista vastauksista konkreettiset toimet sujuvan asiakaspolun turvaamiseksi Millä konkreettisilla toimilla sujuva asiakaspolku palveluiden välillä on turvattu? - Onnistunut tiedonvaihto - Kokoukset - Selkeät rakenteet - Tiivis yhteistyö - Uraohjaus - Prosessikuvaukset - Yksilökohtaiset tapaamiset Varhaiskasvatus Esiopetus Perusopetus Toinen aste - Selkeät rakenteet - Kokoukset - Tiivis yhteistyö - Opetussuunnitelma - Prosessikuvaukset - Kokoukset - Tiedonvaihto 8

9 Tiedonvaihto on pääosin hyvää Kuinka hyvin arvionne mukaan tiedonvaihto sujuu eri toimijoiden kesken? Varhaiskasvatus Esikoulu Perusopetus Toinen aste Tyhjä 9% Tyhjä 8% Tyhjä 8% Tyydyttävästi 45% Tyydyttävästi 42% Tyydyttävästi 33% Tyhjä 36% Huomattava osa vastanneista kunnista ei osannut arvioida toisen asteen tiedonvaihtoa Tyydyttävästi 45% Hyvin 36% Hyvin 42% Hyvin 58% Hyvin 9% Erittäin hyvin 9% Erittäin hyvin 8% Erittäin hyvin 9% 9

10 Poimintoja avoimista vastauksista toimenpiteet sujuvan tiedonvaihdon turvaamiseksi Millä toimenpiteillä sujuva tiedonvaihto on turvattu? - Säännölliset tapaamiset - Kokoukset - Huoltajien osallistuminen - Ennalta sovitut toimintatavat - Prosessit määritelty - Monialaiset kokoukset - Sähköiset toimintaympäristöt Varhaiskasvatus Esiopetus Perusopetus Toinen aste - Säännölliset tapaamiset - Kokoukset - Huoltajien osallistuminen - Ennalta sovitut toimintatavat - Prosessit määritelty - Monialaiset kokoukset - Onnistunut tiedonsiirto 10

11 Poimintoja avoimista vastauksista monitoimijaisuuden varmistaminen Mitä vaikuttavia toimintamalleja / sovittuja käytäntöjä / rakenteita on käytössä monitoimijaisuuden varmistamiseksi? - Lasten kuntoutustyöryhmä, jota asiakkailla ja henkilöstöllä mahdollisuus konsultoida - Mahdollisuus verkostokonsulttien käyttöön - Systemaattinen yhteistyö neuvoloiden kanssa - Opiskeluhuollon kokouskäytännöt, Monialaisen asiantuntijaryhmän kokoaminen, Kiusaamistoimintamalli, Huoltaherättävät poissaolot - Perusopetuksen tukena kaupunginjohdon oppilashuoltotiimi Varhaiskasvatus Esiopetus Perusopetus Toinen aste - Vanhempainilloissa mukana oppilashuoltohenkilöstöä - Varhaiserityisopettajan ja esiopettajien tiivis yhteistyö - Eri ammattiryhmät osallistuvat oppilaan yksilöllisen suunnitelman laatimiseen - Henkilökohtaiset kontaktit ja sovitut yhteistyöpalaverit - Yhteiset tavoitteet toimintasuunnitelmissa. Ennalta sovitut vastuualueet. 11 NHG analyysi

12 Poimintoja avoimista vastauksista haasteet monitoimijaisuuden toteutumisessa Mitä haasteita monitoimijaisuuden toteutumiseen liittyy tällä hetkellä? - Tuen saaminen konkreettiseksi lapsen arkeen, mukaan kutsumisessa edelleen kehittämistä, toiset toimijat sisäistäneet paremmin, työparitoiminnassa työyksiköiden välillä edelleen kehittämistä - Yksilötason työssä aikataulujen yhteensovittaminen, resurssien vähyys erityisesti terveyskeskuksen erityistyöntekijöissä - Useat yksiköt, ei oppilashuoltoryhmiä - Yhteistoiminta sosiaalitoimen kanssa ei ole sujuvaa Varhaiskasvatus Esiopetus Perusopetus Toinen aste - OHR- toiminta ei vielä tasalaatuista - Seuranta, toimenpiteiden toteutuminen, vanhempien osallistuminen, psykologin osallistuminen tapaamisiin - Johdon sitoutuminen, kokonaisvaltainen asioinnin suunnittelu - Lisäresurssit terveydenhoitajalle ja kuraattorille sekä psykologin puute, kun toimijat eri organisaatioissa, välillä haasteellista - Resurssipulaa ja toimintakulttuuri hakee rooliaan, ratkaisut ja toimenpiteet viimeisiin lakiuudistuksiin auki 12 NHG analyysi

13 Poimintoja avoimista vastauksista käytössä olevat tietojärjestelmät Mitä sähköisiä palveluita/järjestelmiä kunnassanne on käytössä Varhaiskasvatuksessa? Esiopetuksessa? Perusopetuksessa? Toisella asteella? Asiakastiedon hallintaan Pro Consona Pegasos Wilma Effica Daisy Päikky Wilma Primus Aura Pegasos Pro Consona Wilma Primus Aura Pegasos Helmi Wilma Primus Aura Studentaplus Viestintään / kommunikointiin asiakkaiden kanssa Pedanet Wilma Pedanet Wilma Helmi Pedanet Wilma Helmi Pedanet Viestintään / kommunikointiin Sote-tuottajien kanssa Sisäinen intra Muu - Sisäinen intra Sisäinen intra - 13

14 Uudenmaan LAPE stm.fi/hankkeet/terveys ja hyvinvointi #lapemuutos #lapeförändring #kärkihanke #spetsprojekt

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli.. kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana.. kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumaja-kumppanuusverkoston tehtävänä on kehittää Uudenmaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja lisätä järjestöjen mahdollisuuksia

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Muutosagentin toiminnan tulokset

Muutosagentin toiminnan tulokset Muutosagentin toiminnan tulokset Yhdessä olemme enemmän Lape Uusimaa Muutosagentin raportointi 1 Muutosagentti hankkeessa Lape Uusimaa muutosagenttina toimi 6.2.2017-09.09.2018 välillä TtT Hanna Tiirinki

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Opiskeluhuollon käytännöt Lahden kaupungissa TOP 10. VIP- verkostopäivä Eija Kinnunen& Hannele Tommo

Opiskeluhuollon käytännöt Lahden kaupungissa TOP 10. VIP- verkostopäivä Eija Kinnunen& Hannele Tommo Opiskeluhuollon käytännöt Lahden kaupungissa TOP 10 VIP- verkostopäivä 7.5.2019 Eija Kinnunen& Hannele Tommo 1. Opiskeluhuollon suunnittelun ja arvioinnin yhtenäinen prosessi Oppilashuollon linjauksista

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa?

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa? Asukasinfo 31.1.2013 Missä mennään kuntauudistuksessa? Järvenpään kaupunki Järvenpään kaupunki Erkki Kukkonen 31.1.2013 1 2 14.2.2012 3 14.2.2012 Lähde: Suomen Kuvalehti 13.1.2012 Tilaisuuden aihe Järvenpään

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Yhteenveto Lape -alkukyselystä Lape Uusimaa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) / STM. Lape Uusimaa / Muutosagentti Hanna Tiirinki

Yhteenveto Lape -alkukyselystä Lape Uusimaa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) / STM. Lape Uusimaa / Muutosagentti Hanna Tiirinki Yhteenveto Lape -alkukyselystä Lape Uusimaa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) / STM 1 21.3.2017 Lape Uusimaa / Muutosagentti Hanna Tiirinki Kyselyn tarkoitus ja toteutus Kyselyn tarkoituksena

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen näkemyksiä pohjavesitarkkailujen toteutuksesta ja valvonnasta

Uudenmaan ELY-keskuksen näkemyksiä pohjavesitarkkailujen toteutuksesta ja valvonnasta Uudenmaan ELY-keskuksen näkemyksiä pohjavesitarkkailujen toteutuksesta ja valvonnasta Hydrogeologi Timo Kinnunen Luonnon- ja vesiensuojeluyksikkö 27.11.2017 Pohjavesiseurantojen ja tarkkailuiden työnjako

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköt Esivalmistelun kuntajohtajakokous Hankejohtaja Mira Uunimäki

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköt Esivalmistelun kuntajohtajakokous Hankejohtaja Mira Uunimäki Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköt 13.12.2017 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Hankejohtaja Mira Uunimäki Perustason sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan kuntarajat ylittäen maakunnan

Lisätiedot

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen. Mira Uunimäki

Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen. Mira Uunimäki Sote-liikelaitoksen muodostamisen perusteet: Alueyksiköiden muodostaminen Mira Uunimäki 7.12.2017 Liikelaitoksen valmistelua ohjaavat periaatteet 2020 alkuun: perustason palvelut Perustason sosiaali- ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu 2014 Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2013 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Intensiivisen tuen järjestelyt/ Lempäälän kunta, opetuspalvelut - minikuntouttava 3-6. Toimintasuunnitelma

Intensiivisen tuen järjestelyt/ Lempäälän kunta, opetuspalvelut - minikuntouttava 3-6. Toimintasuunnitelma Intensiivisen tuen järjestelyt/ Lempäälän kunta, opetuspalvelut - minikuntouttava 3-6 Toimintasuunnitelma 07.02.2018 3.-6.lk Pienryhmässä opiskelee 6 8 oppilasta Pienryhmän työjärjestys laaditaan siten,

Lisätiedot

Pornainen. Kuntaraportti

Pornainen. Kuntaraportti Pornainen Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut

Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut Toimintasuunnitelma 14.2.2018 Mari Luosa, vastaava tukipalvelukoordinaattori Vuosiluokat 7-9 intensiivisen tuen joustoluokka

Lisätiedot

Siuntio. Kuntaraportti

Siuntio. Kuntaraportti Siuntio Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hyvinkää. Kuntaraportti

Hyvinkää. Kuntaraportti Hyvinkää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tuusula. Kuntaraportti

Tuusula. Kuntaraportti Tuusula Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Porvoo. Kuntaraportti

Porvoo. Kuntaraportti Porvoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Muutosagentin terveiset Uudenmaan maakunta Lape Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Muutosagentin terveiset Uudenmaan maakunta Lape Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Muutosagentin terveiset Uudenmaan maakunta Lape Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 5.4.2017 Porvoo Muutosagentti Hanna Tiirinki 1. Tarkistuspiste: Mitä ollaan tavoittelemassa eli MITÄ, MITEN

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Inkoo. Kuntaraportti

Inkoo. Kuntaraportti Inkoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Kerava. Kuntaraportti

Kerava. Kuntaraportti Kerava Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pukkila. Kuntaraportti

Pukkila. Kuntaraportti Pukkila Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Hyvinvointi- ja oppilashuoltotyön selvitys 2017

Hyvinvointi- ja oppilashuoltotyön selvitys 2017 Hyvinvointi- ja oppilashuoltotyön selvitys 2017 Uudenmaan Lape-muutosohjelma 1 SISÄLLYSLUETTELO Hyvinvointi- ja oppilashuoltokyselyn tausta s. 3-7 Osa1: Palveluiden organisointi s. 8-51 Osa 2: Toimintamallit

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu 2014 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Naistentautien alueellinen koulutus 7.11.2016 Erikoisuunnittelija Anna Heino anna.heino@thl.fi 13.11.2016 1 Raskaudenkeskeytysrekisteri Tilastoja kerätty 1950-luvulta,

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014

Esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 Uudistunut oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) sekä Opetushallituksen antamien esi- ja perusopetuksen sekä nuorten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos (4/011/2014 ja 5/011/2014)

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Yhteisestä työstä hyvinvointia -

Yhteisestä työstä hyvinvointia - Yhteisestä työstä hyvinvointia - opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa Helsinki 31.10.2018 Kristiina Laitinen, Opetusneuvos, Opetushallitus Marke Hietanen-Peltola, Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen erityisen vaativan tuen oppilashuolto ja opetus

ALVA- Alueellinen erityisen vaativan tuen oppilashuolto ja opetus Tiivistelmä Loppuraportin pohjalta 06/2018 - Alueellinen erityisen vaativan tuen oppilashuolto ja opetus Toimintamallin kuvaus toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden KUUMAkunnan yhteistyönä

Lisätiedot

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen järjestelyt / Lempäälän kunta, opetuspalvelut - kuntouttava luokka. Toimintasuunnitelma

Vaativan erityisen tuen järjestelyt / Lempäälän kunta, opetuspalvelut - kuntouttava luokka. Toimintasuunnitelma Vaativan erityisen tuen järjestelyt / Lempäälän kunta, opetuspalvelut - kuntouttava luokka Toimintasuunnitelma Toiminnan kuvaus Pienryhmän toiminta on yksilöllistä vaativaa erityisopetusta, joka perustuu

Lisätiedot

Järvenpää. Kuntaraportti

Järvenpää. Kuntaraportti Järvenpää Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen

Lisätiedot

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaaminen

Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaaminen KUUMA-johtokunta 14.2.2018 5 LIITE 5b Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajien ja kuntajohtajien tapaaminen Eduskunta Keskustan ryhmähuone 2.2.2018 Tapaamisen agenda 8.30 Kahvitarjoilu kokoustilan ulkopuolella

Lisätiedot

Sipoo. Kuntaraportti

Sipoo. Kuntaraportti Sipoo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Palveluratkaisu-toimintamalli

Palveluratkaisu-toimintamalli Palveluratkaisu-toimintamalli Carina Lusikka, johtava sosiaalityöntekijä Marketta Salminen, kehittämispäällikkö Johtamisen opintopiiri 22.11.2017 VamO-hanke 1 Eteva 2016 pähkinänkuoressa Suurin vammaisalan

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon?

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? LAPE Etelä-Savo Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? Mikä nivoutuu mihin? Mitä nivoutumista pitäisi tapahtua hallinnon tasolla, mitä palveluiden tasolla, mitä kuntalaisen elämässä?

Lisätiedot

Poissaoloihin puuttuminen. Järvenpään perusopetus 2018-

Poissaoloihin puuttuminen. Järvenpään perusopetus 2018- Poissaoloihin puuttuminen Järvenpään perusopetus 2018-4.6.2018 Huoli herää: Poissaolojen määrä Seuranta Mikäli poissaolot jatkuvat Jatkotoimenpiteet Mikäli huoli ei vähene Alakoulu 1-5 tuntia Yläkoulu

Lisätiedot

LAPE muutosohjelman tulokset Uudellamaalla

LAPE muutosohjelman tulokset Uudellamaalla LAPE muutosohjelman tulokset Uudellamaalla LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän 2017-2018 1 Muutosohjelman perustiedot LAPE Uusimaa Yhdessä olemme enemmän 2/2017-12/2018 Lapsi- perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

PÄIHDEPOTILAS PÄIVYSTYKSESSÄ JA OSASTOLLA

PÄIHDEPOTILAS PÄIVYSTYKSESSÄ JA OSASTOLLA PÄIHDEPOTILAS PÄIVYSTYKSESSÄ JA OSASTOLLA Psykososiaalisten interventiomallien ja hoitoonohjauskäytäntöjen kehittäminen. Pilottina Hyvinkään sairaala SOCCA, Helsinki 10.02.2015 Sisko Vierimaa Linjaesimies/vastaava

Lisätiedot

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM 2017-2018 1 12.9.2017 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Monialainen oppilashuollon yhteistyö

Monialainen oppilashuollon yhteistyö LUKU 5.3 ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Muutos Tornion esiopetussuunnitelman lukuun neljä Esiopetuksen oppilashuollon tavoitteena on lapsen hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Kuntaraportti Pornainen. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pornainen. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pornainen Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Askola. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Askola. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Askola Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Raasepori. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Raasepori. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Raasepori Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Mäntsälä. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Mäntsälä. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Mäntsälä Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Loviisa. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Loviisa. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Loviisa Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot