Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaava / KAAVAN HYVÄKSYMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaava / KAAVAN HYVÄKSYMINEN"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaava / KAAVAN HYVÄKSYMINEN 844/501/2012 Kunnanhallitus Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaava on edennyt luonnosvaiheeseen. Kaavaprosessi on vuonna 2011 alkanut pohjoisen Keski-Suomen 8 kunnan yhteisenä tuulivoimayleiskaavana ja eriytetty vuonna 2014 erillisiksi kuntakohtaisiksi tuulivoimapuistojen osayleiskaavoiksi. Pihtiputaan kohteena on Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaava. Koska täydentyvä listateksti muodostuu erittäin pitkäksi monivaiheisesta etenemisestä johtuen, on Ilosjoen tuulivoimapuiston kaavaluonnos valmisteltu kokoukseen uutena kokousasiana ja tuulivoimakaavoituksen vaiheet kuvataan luettelomaisesti kohdassa Aiemmat vaiheet. Tuulivoimakaavoituksen etenemisestä voi kokonaisuudessaan lukea asiahallinnasta asioista:120/501/2012 Tuulivoimayleiskaava, Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan kuntien yhteinen kuntajohtajaryhmä; 844/501/2012 Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaava. Aiemmat vaiheet Tuulipuisto Oy Pihtiputaan esitys Ilosjoen tuulipuiston kaavoituksesta KH 303 Kaavoituspäätös (erillinen kaava) vireilletulo (kuulutus) aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu työneuvottelu ELY-keskuksessa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) nähtävillä Kaavan perustiedot ja tavoitteet ABO Wind Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Ilosjoen alueelle Pihtiputaan kuntaan. Tuulivoimapuiston rakentaminen edellyttää oikeusvaikutteisen kaavan laatimista. Alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

2 osayleiskaava, jonka perusteella rakennusluvat tuulivoimaloille voidaan MRL 77a :n mukaisesti myöntää. Osayleiskaavan hyväksyy Pihtiputaan kunnanvaltuusto. Ilosjoen tuulivoimapuistoon suunnitellaan enintään 8 tuulivoimalaitoksen rakentamista. Tuulivoimalaitokset ovat teholtaan noin 3 MW jolloin puiston yhteenlaskettu teho tulisi olemaan alle 30 MW. Tuulivoimapuisto muodostuu tuulivoimaloiden lisäksi niitä yhdistävistä rakennus- ja huoltoteistä sekä sähköasemasta, josta tuulivoimaloista maakaapelein siirrettävä sähköenergia siirretään 110 kv:n sähköverkkoon. Suunnittelualue sijaitsee Pihtiputaan kunnassa, Ilosjoen kylän ja nelostien läheisyydessä, noin 10 km taajamasta etelään. Alue on kooltaan noin 800 hehtaaria ja sijaitsee Keski-Suomen 3. vaihemaakuntakaavaan osoitetulla tuulivomapuiston alueella (tv). Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa suunnitteilla olevan tuulivoimapuiston rakentaminen luonnonympäristön ominaispiirteet ja asumisviihtyisyys huomioiden. Lisäksi osayleiskaavan laadinnassa otetaan huomioon muut aluetta koskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprosessin kuluessa muodostuvat tavoitteet. Tuulivoimakaavan tavoitteena on osaltaan edistää ilmastopoliittisia tavoitteita, joihin Suomi on sitoutunut. Tuulivoiman osalta tavoitteena on nostaa tuulivoiman asennettu kokonaisteho Suomessa MW:iin vuoteen 2020 mennessä. Keski-Suomen ELY- keskus on antanut päätöksen YVA-menettelystä. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ei sovelleta Pihtiputaan kunnassa olevaan Ilosjoen tuulivoimapuistohankkeeseen. Tuulivoimapuistohankkeesta vastaava ABO Wind Oy on sopinut Pihtiputaan kunnan kanssa osayleiskaavan laatimisesta kaavoitussopimuksella. Pohjoisen Keski-Suomen kuntien yhteisen tuulivoimayleiskaavan suunnittelijaksi valittiin FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy, joka laatii myös erillisten tuulivoimapuistojen osayleiskaavat ja jossa työstä vastaa DI Lauri Solin ja ins. AMK Susanna Paananen. Laaditut selvitykset Osayleiskaavan yhteydessä on laadittu seuraavat selvitykset: valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi, maisemaselvitys, arkeologinen inventointi ja luontoselvitys. Lisäksi tuulivoimapuiston melu- ja varjostusvaikutukset on mallinnettu WindPro-ohjelmalla. Laadittuja

3 selvityksiä menetelmineen on kuvattu kaavaselostuksessa. Selvitykset ovat kaavaselostuksen liitteinä ja kokouksen oheismateriaalina. Kaavaluonnos Osayleiskaavan suunnittelualueen pinta-ala on noin 800 ha. Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavassa maankäytön kehittämistarpeet kohdistuvat tuulivoimarakentamiseen. Suunnittelualue on osayleiskaavassa osoitettu pääosin maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M-1). Osayleiskaavan keskeiset määräykset kohdistuvat tuulivoimapuiston rakentamisen ohjaukseen. Tuulivoimaloiden alueiden (tv) varauksilla osoitetaan alueet, joille tuulivoimalaitokset voidaan sijoittaa maa- ja metsätalousalueelle. Yleissuunnittelun mukaiset tuulivoimaloiden paikat on osoitettu lisäksi ohjeellisin kohdemerkinnöin. Suunnittelumääräyksissä on esitetty tuulivoimaloiden väritykseen liittyviä määräyksiä sekä tuulivoimaloiden enimmäismäärä. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on esitetty kaavamääräyksissä. Osayleiskaavassa osoitetaan lisäksi tuulivoimaloita palvelevat huoltotiet sekä sähköaseman sijainti. Huoltoteiden suunnittelussa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon olemassa olevia teitä. Tuulivoimaloiden sähköenergia siirretään maakaapelein sähköasemalle (EN), josta energia siirretään edelleen kantaverkkoon. Kaavan keskeiset merkinnät ja määräykset: MAA- JA METSÄTALOUSVALTAINEN ALUE (M-1). Alue on varattu pääasiassa metsätaloutta varten. Alueelle saa sijoittaa tuulivoimaloita niille erikseen osoitetulle alueelle sekä niitä varten huoltoteitä ja teknisiä verkostoja. Alueella sallitaan maa- ja metsätalouden harjoittamista palveleva rakentaminen. Maankäyttö- ja rakennuslain 16.3 nojalla alue määrätään suunnittelutarvealueeksi. Suunnittelutarveharkintavelvoite ei koske tuulivoimarakentamista. ENERGIAHUOLLON ALUE (EN). Energiahuollon alueelle voidaan sijoittaa tuulivoimapuiston sähköasema tarvittavine laitteineen ja rakennelmineen. TUULIVOIMALOIDEN ALUE (tv). Merkinnällä osoitetaan ne alueet, joille on mahdollista sijoittaa tuulivoimaloita. Voimaloita voidaan sijoittaa kullekin alueelle enintään sille merkittyjen ohjeellisten paikkojen verran. Voimaloiden rakenteiden ja siipien pyörimisalueen tulee sijoittua kokonaisuudessaan alueen sisäpuolelle. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus saa olla enintään 215

4 metriä. TUULIVOIMALAITOKSEN OHJEELLINEN SIJAINTI (katkoviivaympyrä). Numero viittaa kaavaselostuksessa ja liiteaineistoissa käytettyyn tuulivoimaloiden numerointiin. Koko aluetta koskevat seuraavat määräykset: Tämä yleiskaava on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 77 a :n tarkoittamana oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Osayleiskaavaa voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueilla (tv -alueilla). Yleiskaavassa osoitetuille tuulivoimaloiden alueille voidaan sijoittaa yhteensä enintään 8 tuulivoimalaa ja niiden vaatima rakennusoikeus. Ennen tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämistä on saatava hyväksyntä Puolustusvoimain Pääesikunnalta. Meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi alueen suunnittelussa ja toteuttamisessa on noudatettava valtiovaltioneuvoston päätöstä melutasojen ohjearvoista sekä ympäristöministeriön tuulivoimarakentamista koskevia ulkomelutason suunnitteluohjearvoja. Kaavan vaikutukset Osayleiskaavan laadinnan yhteydessä arvioidaan osayleiskaavan keskeiset vaikutukset maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Tuulivoimalat vaikuttavat ympäristöönsä mm. muuttamalla maisemaa sekä tuottamalla ääntä. Tuulivoimarakentamisella voi olla vaikutuksia luonnonarvoihin ja ihmisten elinoloihin. Osayleiskaavan vaikutusten arvioinnissa tarkastellaan erityisesti hankkeen luonto-, maisema-, melu- ja varjostusvaikutuksia. Vaikutusten arviointi perustuu tehtyihin selvityksiin. Tuulivoimapuiston rakentamisen aikana rakennuspaikkojen luonnonympäristössä tapahtuu muutoksia. Rakentamisen aikana meluhaitat ja ympäristön muutokset ovat merkittävimmät. Rakentamisesta ja työmaakoneista aiheutuu ääntä ja kuljetuksista liikenteellisiä vaikutuksia. Suurin osa vaikutuksista on kuitenkin väliaikaisia. Rakentaminen kestää yhteensä noin vuoden. Tuulivoimapuiston käytön aikana ympäristössä ei tapahdu tuulipuistosta johtuvia muutoksia. Tuulivoimapuiston käytön aikaisia merkittävimpiä ympäristövaikutuksia ovat tyypillisesti maisemaan kohdistuvat visuaaliset vaikutukset ja linnustoon kohdistuvat vaikutukset. Vaikutuksia voivat aiheuttaa myös tuulivoimaloiden käyntiääni sekä tuulivoimalan roottorin pyörimisestä johtuva auringonvalon vilkkuminen ja

5 varjonmuodostuminen. Vähäisiä liikenteellisiä vaikutuksia aiheutuu huolto- ja kunnostustöistä. Tuulivoimapuiston käytöstä poistamisen aikaiset vaikutukset ovat verrattavissa rakentamisen aikaisiin vaikutuksiin; työvaiheet ja käytettävä kalusto ovat pääosin rakentamista vastaavia. Käytön jälkeen tuulivoimalat, sähköasemat, liittymisjohto ja muut rakenteet voidaan purkaa ja poistaa paikalta. Tuulivoimatoiminnasta poistuvat alueet vapautuvat muuhun käyttöön. Kunkin vaikutustyypin vaikutusalue riippuu vaikutuksen luonteesta ja ilmenemismuodosta. Osa vaikutuksista rajoittuu aivan rakennuskohteen läheisyyteen (mm. kasvillisuusvaikutukset ja vaikutukset muinais-jäännöksiin), osa rajoittuu kapealle nauhamaiselle väylälle (mm. huoltoteiden ja maakaapeleiden vaikutukset) ja osa ulottuu laajalle alueelle (mm. maisemavaikutukset ja linnustovaikutukset). Tuulipuiston maisemavaikutus ulottuu n. 20 km:n, vaikutukset ihmisten elinoloihin ja viihtyisyyteen pääosin 5 km:n, ja melun ja valon vilkkumisen vaikutukset n. 2 km:n etäisyydelle tuulipuistosta. Kaavatyön yhteydessä on arvioitu kaavan vaikutuksia: - maankäyttöön ja yhdyskuntarakenteeseen - liikenteeseen - maisemaan ja kulttuuriympäristöön - muinaismuistoihin - ilmanlaatuun ja ilmastoon - luontoon - ihmisen elinoloihin ja viihtyvyyteen - ilmavalvontaan, lentoliikenteeseen sekä lentoestevalojen vaikutus - elinkeinotoimintaan ja aluetalouteen - meluvaikutukset - varjostusvaikutukset (välke) Kaavaselostuksessa on kuvattu tarkemmin arviointimenetelmät ja niihin liittyvät ohjeet sekä yhteenvetoa arvioiduista vaikutuksista. Laatimisvaiheen kuuleminen MRL 62 :n mukaan kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta.

6 Vuorovaikutuksesta kaavaa valmisteltaessa säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA) 30 :n mukaan MRL 62 :ssä tarkoitettu tilaisuuden varaaminen osallisille mielipiteensä esittämiseen kaavaa valmisteltaessa voidaan tehdä asettamalla valmisteluaineisto nähtäville ja varaamalla tilaisuus esittää mielipide määräajassa kirjallisesti tai suullisesti taikka erityisessä kaavaa koskevassa tilaisuudessa taikka muulla sopivaksi katsottavalla tavalla. Tässä yhteydessä voivat mielipiteensä esittää myös muut kunnan jäsenet. Tilaisuuden varaamisesta mielipiteen esittämiseen tiedotetaan osallistumisja arviointisuunnitelmassa todetulla, osallisten tiedonsaannin kannalta toimivalla tavalla. Jollei muuta tiedottamista pidetä asian laatu huomioon ottaen sopivana, asiasta on ilmoitettava niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Ilmoitus on kuitenkin aina julkaistava vähintään yhdessä paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Mitä edellä säädetään tiedottamisesta, noudatetaan soveltuvin osin myös maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä tarkoitettuun kaavoituksen vireilletulosta ilmoittamiseen, jollei vireilletulosta ilmoiteta kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yhteydessä. Hallintosäännön mom. mukaan kunnanhallitus päättää yleiskaavan, osayleiskaavan ja asemakaavan valmistelusta. Kaavaluonnosvaiheen yleisötilaisuus järjestetään Pihtiputaan kunnantalolla klo 18 ja siitä tiedotetaan nähtävilläolo-kuulutuksen yhteydessä. Kaavaluonnokseen ja muuhun valmisteluaineistoon voi tutustua myös kunnan internetsivuilla osoitteessa luvat/pihtiputaan-kaavat/nahtavilla-olevat-yleiskaavat. Kaavan laatija, ins. AMK Susanna Paananen FCG Oy:ltä esittelee kaavaluonnoksen kokouksessa. Aluearkkitehti on kokouksessa paikalla ja osallistuu esittelyyn tarpeen mukaan. Oheismateriaali Kaavakartta (luonnos) Kaavaselostus (luonnos) Liite 1) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Liite 2) Yhteenveto OAS:sta saadusta palautteesta Liite 3) Melu- ja varjostusmallinnusselvitys Liite 4) Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi Liite 5) Maisemaselvitys

7 Liite 6) Arkeologinen inventointi Liite 7) Luontoselvitys Liite 8) Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu - muistio Kaavan asiakirjat on luettavissa myös konsultin palvelimelta osoitteesta Lisätiedot: asian valmistelija, aluearkkitehti Helena Raatikainen puh ja insinööri AMK Susanna Paananen puh Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnoksen ja päättää asettaa sen MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti nähtäville ajalle (30 pv). Osallisilla ja muilla kunnan jäsenillä on nähtävilläolon aikana mahdollisuus esittää kirjallisena mielipiteensä kaavaluonnoksesta. Lausunnot pyydetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisilta viranomaisilta ja yhteisöiltä. Ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia tiedotetaan kirjeitse. Kaavaluonnoksen nähtävilläolosta kuulutetaan säädetyllä tavalla. Kaavaluonnoksesta järjestetään yleisötilaisuus nähtävilläolon aikana. Käsittely: Helena Raatikainen ja Susanna Paananen esittelivät asiaa klo 17:03 18:05 Eija Kiljala jääväsi itsensä tämän pykälän käsittely ajaksi. Päätös Muutoksenhaku Toimenpiteet Hyväksyttiin. Muutoksenhakukielto Ote teknisen toimen toimialajohtaja, FCG / Susanna Paananen, kuulutus, kirjeet, lausuntopyynnöt Kunnanhallitus Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos on ollut nähtävillä MRL 62 :n ja MRA 60 :n mukaisesti (laatimisvaiheen kuuleminen) ajalla Kuulutus luonnoksen nähtävilläolosta julkaistiin Kotiseudun Sanomissa , minkä lisäksi kuulutus ja kaavaluonnosaineisto oli nähtävillä kunnan vi ras ton ilmoitustaululla sekä kunnan ja konsultin internetsivuilla. Kaavaluonnosta esiteltiin "avoimet ovet"- tyyppisessä yleisötilaisuudessa Pih ti-

8 pu taan kunnantalolla Paikalla kävi arviolta henkilöä. Susanna Paa na nen (FCG Oy) ja Aapo Koivuniemi sekä Paula Mäki (AboWind Oy) esitte li vät aineisto. Kunnasta olivat paikalla Ari Kinnunen ja Helena Raatikainen. Mielipiteitä ja lausuntoja kaavaluonnoksesta annettiin yhteensä 26 kp. Lau sunnon jättivät seuraavat viranomaistahot: Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen mu seo, Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi, Viitasaaren kaupunki, Trafi, Kes ki-suo men Pelastuslaitos sekä Keski-Suomen ELY-keskus. Mielipiteitä yksi tyis hen ki löi den lisäksi jättivät mm. Fingrid Oyj, Digita Networks Oy, Ilos vuoren eränkävijät ry. sekä Pihtiputaan riistahnhoitoyhdistys. Lyhennelmät lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavoittajan vastineet niihin on esi tet ty kaavaselostuksen erillisasiakirjoissa (oheisaineiston liitteenä). Lausunnoista osa totesi, että kyseisellä taholla ei ole lausuttavaa kaavasta. Muilta osin lausunnot ottivat kantaa lähinnä yksittäisiin huomioihin, jotka tulee kä sitel lä kaavan selostuksessa ja vaikutusten arvioinneissa. Lisäksi Pohjoisen Keski-Suo men Ympäristötoimi otti kantaa hankkeen terveyshaittojen ennalta eh käisyyn. Mielipiteissä nousi esiin meluun liittyvät kysymykset. Palautteissa nousi esiin yk sit täi siä kohteita liittyen luontoalueisiin ja asuinpaikkoihin. Luontokohteiden osal ta palautteet käytiin läpi biologien kanssa. Palautteen käsittelyprosessin aikana järjestettiin työneuvottelu Keski-Suomen lii ton kanssa Kaavaehdotus Kaavaehdotus on valmistunut päiväyksellä Kaavaluonnoksesta saatujen lausuntojen, mielipiteiden sekä selvitysten tu loksien perusteella osayleiskaavaehdotukseen on tehty seuraavat muutokset: Aihkimännyt on merkitty luo-kohteena kaavakarttaan Ehdotusvaiheessa osayleiskaavaa on täydennetty seuraavin selvityksin: Ilosjoen ja Ulppaanmäen tuulivoimayleiskaavojen yhteisvaikutusten mai se masel vi tys (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, ) Yhteisvaikutus Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet Ilosjoki V126 x 8 x HH137 ja Ulppaanmäki N131 x 6 x HH144 (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, 2015) Ilosjoen tuulivoimapuiston luontoselvitykset syysmuutto 2014 (FCG Suun nitte lu ja Tekniikka Oy, ) Törmäysriskiarviot Ilosjoen tuulivoima-alueelle (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, )

9 Pihtiputaan Ilosjoen tuulivoima-alueen Natura-tarveharkinta (Faunatica, 2015) Kalasääskireviirin huomioon ottaminen Pihtiputaan Ilosjoen tuu li voi ma hankkees sa (Faunatica Oy, ) Kaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 mukaan kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville. Nähtäville aset ta mi ses ta on tiedotettava kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta so pival la tavalla. Kunnan jäsenille ja osallisille on varattava tilaisuus esittää mie lipi teen sä asiassa (muistutus). Muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa, on ilmoitettava kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen. ( /1129) Mitä tässä pykälässä säädetään kunnasta, koskee maakuntakaavan osalta maakun nan liittoa. Kaavaehdotuksen asettamisesta nähtäville säädetään tarkemmin asetuksella. MRA 19 :n mukaan yleiskaavaehdotus on pidettävä kunnassa julkisesti näh tävä nä vähintään 30 päivän ajan. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muis tu tus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen näh tävänä olo ajan päättymistä. Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on ilmoitettava niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan, jollei asian merkittävyys edel ly tä laajempaa tiedottamista. Jos yleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 44 :n 2 momentissa tai 72 :n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ohjaamaan rakentamista, yleis kaava eh do tuk sen nähtäville asettamisesta on lähetettävä kirjallinen ilmoitus yleiskaa voi tet ta vaan alueeseen kuuluvan maan omistajalle ja kunnan tiedossa ole valle maan haltijalle, jonka kotikunta on toisella, väestötietojärjestelmään mer kityl lä paikkakunnalla tai jonka osoite muutoin on kunnan tiedossa. Il moi tus saadaan lähettää tavallisena kirjeenä. Ilmoituksen lähettäminen ei kui ten kaan ole tarpeen, jos asianomainen on hyväksynyt yleiskaavaehdotuksen. Il moi tuksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon, jos se on annettu postin kul je tet tavak si viimeistään viikkoa ennen nähtäville asettamista. ( /1130) Edellä 2 momentissa tarkoitetussa ilmoituksessa on erikseen mainittava, onko ja miltä osin yleiskaava tarkoitus laatia maankäyttö- ja rakennuslain 45 :ssä tar koi tet tu na oikeusvaikutuksettomana yleiskaavana. Lausunnot kaavaehdotuksesta MRA 20 mukaisesti yleiskaavaehdotuksesta on pyydettävä lausunto:

10 1) maakunnan liitolta; 2) kunnalta, jonka alueiden käyttöön kaava vaikuttaa; 3) tarpeen mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta sekä muilta yleis kaa van kannalta keskeisiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä. ( /1829) Oheismateriaali: Kaavakartta (ehdotus) Kaavaselostus (ehdotus) Selostuksen liitteet: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Yhteenveto OAS:sta saadusta palautteesta Kaavaluonnoksesta annettujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet Melu- ja varjostusmallinnusten selvitys Valokuvasovitteet ja näkymäanalyysi Maisemaselvitys Arkeologinen inventointi Luontoselvitykset Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu muistio Ilosjoen ja Ulppaanmäen tuulivoimayleiskaavojen yhteisvaikutusten mai se masel vi tys (UUSI) Yhteisvaikutus-Näkymäanalyysi ja valokuvasovitteet Ilosjoki V126 x 8 x HH137 ja Ulppaanmäki N131 x 6 x HH144 (UUSI) Linnuston syysmuuton seuranta (UUSI) Törmäysriskiarviot (UUSI) Kalasääskireviirin huomioon ottaminen Pihtiputaan Ilosjoen tuu li voi ma hankkees sa (UUSI) Naturatarveharkinta 2015 (UUSI) Selvitys liittyen maa-ainestenottoon ja lkouhintaan lisätään tähän ennen kaa vaeh do tuk sen nähtäville asettamista (PUUTTUU) Oheismateriaali on luettavissa konsultin internetsivuilta osoitteessa Kaavan laatija, ins. AMK Susanna Paananen (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy) esittelee luonnosvaiheessa saadun palautteen ja vastineet sekä laaditun kaa va ehdo tuk sen. Myös aluearkkitehti Helena Raatikainen on kokouksessa pai kal la. Lisätiedot: kaavan laatija ins. AMK Susanna Paananen puh sekä asian valmistelija aluearkkitehti Helena Raatikainen puh Ehdotus Vs. kunnansihteeri: Kunnanhallitus: 1) hyväksyy vastineet Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin.

11 2) hyväksyy Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksen ja päättää asettaa sen MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi sekä pyytää MRA 20 mukaisesti lausunnot kaavaehdotuksesta. Nähtävillä olosta kuulutetaan säädetyllä tavalla. Ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia tiedotetaan kirjeitse. Kaavaehdotusaineisto on nähtävillä myös kunnan ja konsultin internetsivuilla. Käsittely: Tuomo Järvinen FCG Oy:stä oli esittelemässä Ilosjoen tuulivoimapuiston yleiskaava-asiaa klo Päätös 1. Hyväksyttiin. 2. Hyväksyttiin. Muutoksenhaku Toimenpiteet Muutoksenhakukielto Kuulutus ilmoitustaulu ja Kotiseudun Sanomat, kirjeet, lausuntopyynnöt Kunnanhallitus Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotusta ei ole laitettu vielä nähtäville, koska on odotettu puuttunnutta liitettä koskien avolouhoksen louhinnan vaikutuksia tuuliturbiinien rakentamiseen (liite 16). Alustavan arvioinnin mukaan etäisyys lähimpäänkin tuuliturbiiniin on kuitenkin yli 250 m, joten tärinät ehtivät vaimentumaan olennaisesti. Yleisesti voidaan arvioida, että jos momentaanisen (samalla kertaa räjäytettävän) räjähdysaineen määrä on alle 40 kg, tärinä ei aiheuta kovettuneille betonirakenteille rakennusteknisiä vaurioita yli 250 m etäisyydellä kohteesta. Tärinän vaikutuksen varmistamiseksi on kuitenkin syytä suorittaa tärinämittauksia eri suuruisilla, tätä pienemmillä räjähdysainemäärillä vaikutusten todentamiseksi. Lausunto on saatettu tiedoksi Keski-Suomen liitolle, eikä se aiheuta muutoksia kaavakarttaan. Täydennykset kaavaehdotus-asiakirjoihin Kunnanhallituksen kokouksen jälkeen on asiakirjoihin tehty seuraavat täydennykset ja tarkistukset:

12 Liite 16 on lisätty kaavaselostuksen liitteiisin (ja kokouksen oheismateriaaliin) teknisenä korjauksen kaavakartan nimiöön on lisätty teksti EHDOTUS vastineraporttia (liite 3) on täydennetty maakuntaliiton lausuntoon annetulla vastineella kaavaselostukseen on päivitetty uusimmalla tiedolla kappale 10.15, Vaikutukset elinkeinotoimintaan ja aluetalouteen. kaavaselostukseen on täydennetty kohta melumallinnus, s. 62 (karttaan ja tekstiin on lisätty olemassa oleva, mutta rakennusrekisteristä puuttunut vanha yksittäinen loma-asunto, joka sijaitsee 35 dba / 40 dba melualueella) kaavaselostukseen on täydennetty kohta 11.4 osayleiskaavan suhde vaihemaakuntakaavaan. Ehdotusvaiheen yleisötilaisuus pidetään valtuustosalissa klo 18 alkaen. Oheismateriaali: Kaavaselostus (ehdotus) (täydennetty) Liite 3. Vastineet luonnosvaiheen lausuntoihin ja mielipiteisiin (täydenn.) Liite 16. Louhinnan vaikutukset tuuliturbiinine rakentamiseen (uusi) Oheismateriaali on luettavissa konsultin internetsivuilta osoitteessa Kaavan laatija, ins. AMK Susanna Paananen (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy) esittelee luonnosvaiheessa saadun palautteen ja vastineet sekä laaditun kaavaehdotuksen. Myös aluearkkitehti Helena Raatikainen on kokouksessa paikalla. Lisätiedot: kaavan laatija ins. AMK Susanna Paananen puh sekä asian valmistelija aluearkkitehti Helena Raatikainen puh Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy täydennykset kaavaehdotusvaiheen asiakirjoihin. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti. Käsittely: Merkitään että maankäytönsuunnittelija Susanna Paananen FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:stä ja aluearkkitehti Helena Raatikainen asiantuntijoina olivat esittelemässä asiaa kunnanhallitukselle klo

13 Merkitään, että kunnanjohtajalle on toimitettu kirje tuulivoimaan liittyen merkinnällä Pro Ilosjoki, ei allekirjoituksia. Päätös Muutoksenhaku Toimenpiteet Hyväksyttiin. Muutoksenhakukielto / valmistelua Kuulutus ilmoitustaulu ja Kotiseudun Sanomat, kirjeet ulkopaikkakuntalaisille maanomistajille, lausuntopyynnöt osallisille Kunnanhallitus Kunnanhallituksen kokouksen jälkeen järjestettiin ELY-keskuksessa työneuvottelu koskien Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavan kanalintuselvityksen tuloksia sekä tuulivoimaloiden siirtomahdollisuuksia. Kokoukseen osallistuivat ELY-keskuksesta Pihtiputaan kaavoituksesta vastaava tarkasta Liisa Bergius sekä biologi Johanna Viljanen ja FCG:ltä kaavan laatija Susanna Paananen, biologi Marjo Pihlaja sekä ABO Wind Oy:stä projektijohtaja Aapo Koivuniemi ja Pihtiputaan kunnasta aluearkkitehti Helena Raatikainen. Neuvottelussa käytiin läpi valmistunut kanalintuselvitys ja mahdollisuudet sen johdosta muuttaa tuulivoimaloiden ohjeellisia paikkoja tv-alueiden sisällä. Näitä siirtomahdollisuuksia ABO Wind Oy oli tutkinut kokousta varten. Siirrot ovat mahdollisia ja saattavat auttaa metsojen soidinpaikkatilannetta. Keski-Suomen ELY-keskus ei kuitenkaan ottanut kokouksessa kantaa vaikutuksiin, vaan ilmoitti lausuvansa asiasta ehdotusvaiheen lausunnossaan. Keskustelussa nousi esiin se, että ELY-keskus edellyttää sääsken pesän tarkempaa etsintää. Lintu on havaittu alueella maastokäynneillä, mutta sen pesää ei oltu löydetty. Koska seuraava mahdollinen havainnointiajankohta tämän alkukesän jälkeen on ensi vuoden kesä, päätettiin pesää etsiä uudelleen biologin voimin vielä tänä kesänä. Etsinnän tulos täydennetään kaava-asiakirjoihin ennen hyväksymiskäsittelyä. Täydennykset kaavaehdotus-asiakirjoihin Kunnanhallituksen kokouksen jälkeen on Oheismateriaalina oleviin asiakirjoihin tehty tuulivoimaloiden ohjeellisten sijaintipaikkojen siirrosta johtuen täydennykset ja tarkistukset. Oheismateriaali: Liite 4_Ilosjoki_V126 x 8 x HH137 melu- ja varjostusmallinnusten selvitys kaavaehdotus (päivitetty)

14 Liite 5_Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet_v126 x 8 x HH137_Kaavaehdotus (päivitetty) Liite 16_raportti Ilosjoen kanalintuselvitys 2015 (uusi) Kaavaselostus (ehdotus) päivitetty Kaavakartta (ehdotus) päivitetty Kaavaselostuksen kappaleessa 8.3 on kuvattu kaikki muutokset kaavaluonnokseen verrattuna. Oheismateriaali on luettavissa konsultin internetsivuilta osoitteessa Kaavan laatija, ins. AMK Susanna Paananen (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy) esittelee kunnanhallituksen kokouksen jälkeen tehdyt täydennykset ja tarkistukset. Myös aluearkkitehti Helena Raatikainen on kokouksessa paikalla. Lisätiedot: kaavan laatija ins. AMK Susanna Paananen puh sekä asian valmistelija aluearkkitehti Helena Raatikainen puh Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy täydennykset kaavaehdotusvaiheen asiakirjoihin. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti. Käsittely: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:stä Ins. AMK Susanna Paananen ja aluearkkitehti Helena Raatikainen olivat esittelemässä Ilosjoen tuulivoiman osayleiskaavaehdotusta klo Päätös Muutoksenhaku Toimenpiteet Hyväksyttiin. Muutoksenhakukielto / valmistelua Kuulutus: ilmoitustaulu, Kotiseudun Sanomat, www-sivut. Tiedotekirjeet ja lausuntopyynnöt kaavan OAS:n mukaisesti hoitaa konsultti. Ote teknisen toimen toimialajohtaja, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, aluearkkitehti

15 Kunnanhallitus Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaava on ollut ehdotuksena nähtävillä ajalla , jolloin osallisilla oli mahdollisuus esittää kirjallinen muistutus kaavaehdotuksesta. Kaavaehdotuksesta pyydettiin MRA 20 mukaisesti lausunnot. Kaavaehdotuksen nähtävillä olosta kuulutettiin Kotiseudun Sanomissa ja kunnanviraston ilmoitustaululla. Ulkopaikkakuntalaisia maanomistajia tiedotettiin kirjeitse. Kaavaehdotus esiteltiin yleisötilaisuudessa Pihtiputaan kunnantalolla Ehdotusvaiheen lausunnot, muistutukset ja vastineet Kaavaehdotuksesta jätettiin 6 lausuntoa ja 20 muistutusta, joista yhdessä oli 105 allekirjoittajaa. Lausunnon jättivät seuraavat viranomaistahot: Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen museo, Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi, sekä Keski-Suomen ELY-keskus; Puolustusvoimat sekä Metsäkeskus. Muistutuksia yksityishenkilöiden lisäksi jättivät Fingrid Oyj, Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry, UPM-Kymmene Oyj ja Ilosvuoren eränkävijät ry. Lausunnoista osa totesi, että kyseisellä taholla ei ole lausuttavaa kaavasta. Muilta osin lausunnot ottivat kantaa lähinnä yksittäisiin huomioihin, jotka tulee käsitellä kaavan selostuksessa ja vaikutusten arvioinneissa. Lisäksi Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimi otti kantaa hankkeen terveyshaittojen ennalta ehkäisyyn. Muistutuksissa nousi esiin meluun (erityisesti matalataajuiseen) liittyvät kysymykset. Palautteissa nousi esiin yksittäisiä kohteita liittyen luontoalueisiin ja asuinpaikkoihin. Luontokohteiden osalta palautteet käytiin läpi biologien kanssa. Lausunnot ja muistutukset sekä vastineet niihin ovat kaavaselostuksen liitteenä (liite 4). Viranomaisneuvottelut / kaavamuutostarpeet Ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin Keski-Suomen ELY-keskuksessa Kokouksessa käsiteltiin viranomaisilta saatu palaute yksityiskohtaisesti. Muistutukset todettiin yleisellä tasolla. Merkittävimmäksi asiaksi viranomaisneuvottelussa nousi voimalan nro. 2 sijoittelu suhteessa soidinalueisiin. Ehdotusvaiheen jälkeen tehdyt täydennykset ja muutokset Kaavaa on täydennetty ja päivitetty seuraavin selvityksin, jotka ovat kaavaselostuksen liitteinä:

16 Melu- ja varjostusmallinnukset V126x8xhh147 (FCG Suunnittelu ja tekniikka ) PÄIVITETTY. Selvitys tieliityntävaihtoehdoista Pihtiputaan Ilosjoen tuulivoimahankkeessa (ABO Wind Oy, ) Lisähavainnekuvat ja näkemäanalyysi V126 x 8 x hh147 ( FCG Suunnittelu- ja tekniikka Oy) Sääksiseuranta ( FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy) Kaavaliitteisiin on lisätty myös liite 4. Kaavaehdotuksesta annetun palautteen vastineet. Kaavakarttaan on tehty seuraavat muutokset: Tuulivoimapuiston layout-sijoittelua muutettiin kaavaehdotusvaiheen soidinselvityksessä esiin nousseiden seikkojen vuoksi. Voimalaa nro 2 siirrettiin lähemmäs tietä, minkä seurauksena kaikkien voimaloiden sijainti muuttui muutamia metrejä. Siirrot ovat niin vähäisiä, etteivät ne edes näy 1: kaavakartalla. kaavakartan yleismääräystä on täydennetty alleviivatun osalta: Meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi alueen suunnittelussa ja toteuttamisessa on noudatettava valtiovaltioneuvoston päätöstä melutasojen ohjearvoista sekä ympäristöministeriön tuulivoimarakentamista koskevia ulkomelutason suunnitteluohjearvoja sekä sosiaali- ja terveysministeriön asettamia sisämelun ohjearvoja. Kaavaselostukseen on tehty seuraavat täydennykset: Vaikutusten arviointia on täydennetty sekä sanallisesti että kuvasovittein. Selostusta on täydennetty kaavaehdotusvaiheen ja hyväksymisvaiheen tiedoilla. Osayleiskaava kokonaisrakenne ja kaavan sisältö Osayleiskaavan suunnittelualueen pinta-ala on noin 800 ha. Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavassa maankäytön kehittämistarpeet kohdistuvat tuulivoimarakentamiseen. Suunnittelualue on osayleiskaavassa osoitettu pääosin maa- ja metsätalousalueeksi (M-1). Osayleiskaavan keskeiset määräykset kohdistuvat tuulivoimapuiston rakentamisen ohjaukseen. Tuulivoimaloiden alueiden (tv) varauksilla osoitetaan alueet, joille tuulivoimalaitokset voidaan sijoittaa maa- ja metsätalousalueelle. Yleissuunnittelun mukaiset tuulivoimaloiden paikat on osoitettu lisäksi ohjeellisin kohdemerkinnöin. Suunnittelumääräyksissä on esitetty tuulivoimaloiden väritykseen liittyviä määräyksiä sekä tuulivoimaloiden enimmäismäärä. Tuulivoimaloiden

17 kokonaiskorkeus on esitetty kaavamääräyksissä. Osayleiskaavassa osoitetaan lisäksi tuulivoimaloita palvelevat huoltotiet sekä sähköaseman sijainti (EN). Huoltoteiden suunnittelussa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon olemassa olevia teitä. Tuulivoimaloiden sähköenergia siirretään maakaapelein sähköasemalle, josta energia siirretään edelleen kantaverkkoon. Kaavamerkinnät ja määräykset M-1 MAA- JA METSÄTALOUSVALTAINEN ALUE. Alue on varattu pääasiassa metsätaloutta varten. Alueelle saa sijoittaa tuulivoima-loita niille erikseen osoitetulle alueelle sekä niitä varten huoltoteitä ja teknisiä ver-kostoja. Alueella sallitaan maa- ja metsätalouden harjoittamista palveleva raken-taminen. Maankäyttö- ja rakennuslain 16.3 nojalla alue määrätään suunnittelu-tarvealueeksi. Suunnittelutarveharkinta-velvoite ei koske tuulivoimarakentamista. EN ENERGIAHUOLLON ALUE. Alueelle voidaan sijoittaa tuulivoimapuiston sähköasema. EO MAA-AINESTEN OTTOALUE Merkinnällä on osoitettu maa-ainesten ottoalueen likimääräinen sijainti. tv TUULIVOIMALOIDEN ALUE. Merkinnällä osoitetaan ne alueet, joille on mahdollista sijoittaa tuulivoimaloita. Voimaloita voidaan sijoittaa kullekin alueelle enintään sille merkittyjen ohjeellisten paikkojen verran. Voimaloiden rakenteiden ja siipien pyörimisalueen tulee sijoittua kokonaisuudessaan alueen sisäpuolelle. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus saa olla enintään 215 metriä. 1 TUULIVOIMALAITOKSEN OHJEELLINEN SIJAINTI. Numero viittaa kaavaselostuksessa ja liiteaineistoissa käytettyyn tuulivoimaloiden numerointiin.

18 luo LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA ARVOKAS ALUE Alueella sijaitsee metsälain - tai vesilain mukainen tai luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas kohde. Alueen suunnittelussa ja toteutuksessa on otettava huo-mioon luontoarvot sekä niiden säilymisedellytykset. ge ARVOKAS HARJUALUE TAI MUU GEOLOGINEN MUODOSTUMA. SUOJELTAVA PUU Koko yleiskaava-aluetta koskevat määräykset Tämä yleiskaava on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 77 a :n tarkoittamana oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Osayleiskaavaa voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuulivoimaloiden rakennuslu-van myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueilla (tv -alueilla). Rakennuslupa voidaan myöntää suoraan yleiskaavan perusteella voimalatyypille, joka on kaavoitus-prosessin aikana tarkastelussa ollut voimalavaihtoehto tai vaikutuksiltaan kyseistä voimalatyyppiä vastaava tai vaikutukseltaan vähäisempi sekä tuulivoimalapuistokokonaisuudelle, jonka tuulivoimaloiden yhteisvaikutukset melun ja muiden vaikutusten osalta eivät ylitä kaavaratkaisun perusteena olevien mallinnusten ja selvitysten raja-arvoja. Yleiskaavassa osoitetuille tuulivoimaloiden alueille voidaan sijoittaa yhteensä enintään 8 tuulivoimalaa ja niiden vaatima rakennusoikeus. Tuulivoimaloista tulee pyytää aina Pääesikunnan lausunto rakennuslupavaiheessa. Puolustusvoimien pääesikunnan tulee voida tarkistaa tuulivoimalahankkeet rakennuslupavaiheessa, jotta rakennus-hanke on kaavassa esitetyn mukainen. Jos toteutettavien tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus, määrä, sijoittelu tai muut perustiedot poikkeavat kaavoitusvaiheessa annetuista tiedoista, joilla Puolustus-voimat (Pääesikunnan operatiivinen osasto) on antanut lausunnon hankkeen hyväksyttävyydestä, tulee hankkeelle saada Pääesikunnalta uusi lausunto hyväksyttävyydestä ja selvitystarpeista. Meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi alueen suunnittelussa ja toteuttamisessa on noudatettava valtiovaltioneuvoston päätöstä melutasojen ohjearvoista sekä

19 ympäristöministeriön tuulivoimarakentamista koskevia ulkomelutason suunnitteluohjearvoja sekä sosiaali- ja terveysministeriön asettamia sisämelun ohjearvoja. Kaavan vaikutukset Kaavan vaikutukset ja yhteenveto niistä on kuvattu kaavaselostuksessa. Kaavan hyväksyminen MRL 37 mukaan yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. MRA 94 mukaan kunnan on lähetettävä viivytyksettä yleiskaavan, asemakaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskeva päätös sekä kaavakartta ja -selostus sekä rakennusjärjestys tiedoksi elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle. Lisäksi on lähetettävä jäljennös annetuista lausunnoista ja muistutuksista, jollei niitä ole hyväksymistä koskevassa päätöksessä riittävästi selostettu. ( /1829) Kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä on lisäksi viivytyksettä ilmoitettava niille viranomaisille, kunnan jäsenille ja muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä pyytäneet kaavan tai rakennusjärjestyksen ollessa nähtävillä. Kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä on tiedotettava sekä kaava ja kaavaselostus julkaistava mahdollisuuksien mukaan myös sähköisesti. ( /348) MRL 195 mukaan sen estämättä, mitä tässä laissa säädetään muutoksenhausta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi kunnan hyväksyttyä yleiskaavan tai asemakaavan tehdä kunnalle kirjallisen oikaisukehotuksen, jos kaava on laadittu ottamatta huomioon valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita tai muutoin vastoin lain säännöksiä ja on yleisen edun mukaista saattaa asia uudelleen kunnassa päätettäväksi. Oikaisukehotus tulee tehdä kaavaa koskevan päätöksen valitusajan kuluessa. Oikaisukehotuksen antamiseen ei saa valittamalla hakea muutosta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on ilmoitettava oikaisukehotuksen tekemisestä hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden on ilmoituksen saatuaan lähetettävä kunnalle tiedot päätöksestä tehdyistä valituksista. Hallinto-oikeuden tulee myös ilmoittaa valittajille tehdystä oikaisukehotuksesta. Oikaisukehotuksen johdosta kunnanvaltuuston on tehtävä kaavaa koskeva päätös. Jollei valtuusto tee päätöstä kuuden kuukauden kuluessa

20 oikaisukehotuksesta, kaavan hyväksymispäätös on katsottava rauenneeksi. MRL 200 mukaan kaava, rakennusjärjestys, tonttijako, rakennuskielto, toimenpiderajoitus ja 33 :n 3 momentin rakentamisrajoitus tulevat voimaan, kun ne on saatettu yleisesti tiedoksi sillä tavoin kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Rakennuskielto, jota tarkoitetaan 53 :n 3 momentissa, tulee kuitenkin voimaan kaavan hyväksymispäätöksellä. Päätös asemakaavan, yleiskaavan, maakuntakaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymisestä on saatettava yleisesti tiedoksi niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Sama koskee päätöstä rakennuskiellosta, toimenpiderajoituksesta ja 33 :n 3 momentin rakentamisrajoituksesta. Kunnan tulee lähettää viipymättä 2 momentissa mainittu päätös tiedoksi asetuksella tarkemmin säädettäville viranomaisille. Kaavan tai siitä laaditun lyhennelmän sekä rakennusjärjestyksen on oltava kohtuullisesta hinnasta yleisön saatavilla. MRL 201 mukaan kunnanhallitus voi valitusajan kuluttua määrätä yleisja asemakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman kaava-alueen siltä osalta, johon valitusten tai oikaisukehotuksen ei voida katsoa kohdistuvan. Kunnan on annettava päätös viivytyksettä tiedoksi valittajille ja muutoksenhakuviranomaiselle sekä, jos määräys koskee oikaisukehotuksen kohteena olevaa kaavaa, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Jos viranomainen on 195 :n nojalla tehnyt kaavan hyväksymispäätöksestä oikaisukehotuksen, kaavan täytäntöönpano keskeytyy siihen asti, kun kunnanvaltuusto on tehnyt asiassa uuden päätöksen, ellei kunnanhallitus ole 1 momentin nojalla määrännyt kaavan osaa tulemaan voimaan. MRA 93 mukaan yleiskaava, asemakaava ja rakennusjärjestys tulevat voimaan, kun hyväksymispäätöksestä on kuulutettu niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Kaavan tai rakennusjärjestyksen voimaantulosta kuulutetaan, kun päätös on saanut lainvoiman. Jos kunnanhallitus on maankäyttö- ja rakennuslain 201 :n nojalla määrännyt kaavan osan tulemaan voimaan ennen kuin hyväksymispäätös on saanut lainvoiman, kuuluttaminen voidaan tehdä välittömästi määräyksen antamisen jälkeen. Tonttijako tulee voimaan, kun hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman. ( /437) Viranomaisten päättämät rakennuskiellot sekä maankäyttö- ja rakennuslain 33 :n 3 momentissa tarkoitettu rakentamisrajoitus, 128 :n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu toimenpiderajoitus sekä 177 :n 5 momentissa

21 tarkoitettu rakennuskielto ja toimenpiderajoitus tulevat voimaan, kun niistä on kuulutettu niin kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan. Asemakaavan hyväksymisestä johtuva, maankäyttö- ja rakennuslain 53 :n 3 momentissa tarkoitettu rakennuskielto ja siihen liittyvä 128 :ssä tarkoitettu toimenpiderajoitus tulevat voimaan hyväksymistä koskevalla päätöksellä. MRA 95 mukaan kunnan on lähetettävä voimaan tullut yleiskaava, asemakaava ja rakennusjärjestys maanmittaustoimistolle, maakunnan liitolle, kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle, kaava-alueeseen rajoittuvalle naapurikunnalle sekä tarpeen mukaan muille viranomaisille. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle on lähetettävä ilmoitus kaavan ja rakennusjärjestyksen voimaantulosta. MRL 188 mukaan yleiskaavan, asemakaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin kuntalaissa säädetään. Kuntalaissa säädettyä oikaisumenettelyä ei kuitenkaan sovelleta asemakaavan hyväksymistä koskevissa asioissa silloinkaan, kun päätösvalta on 52 :ssä säädetyllä tavalla siirretty kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Asuntorakentamisen kannalta tai muutoin yhteiskunnallisesti merkittäväksi katsottavaa asemakaava koskeva valitus on käsiteltävä kiireellisenä. Muutoksenhakuviranomaisen on kunnan pyynnöstä ilmoitettava arvio siitä, milloin tällaista kaavaa koskeva päätös annetaan. Jos arvioitua aikaa ei ole mahdollista noudattaa, siitä on ilmoitettava kunnalle. Kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon silloin, kun päätös on kuntalain 63 :n mukaisesti asetettu yleisesti nähtäville. MRL 191 mukaan sen lisäksi, mitä kuntalain 92 :ssä säädetään valitusoikeudesta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella ja muulla viranomaisella on toimialaansa kuuluvissa asioissa oikeus valittaa kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä. Valitusoikeus on myös maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä tai rakennusjärjestyksellä on vaikutuksia.( /1589) Sen lisäksi, mitä muutoksenhausta erikseen säädetään, on rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan oikeus valittaa kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä. Maakuntakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä on valitusoikeus myös valtakunnallisella yhteisöllä, kun kysymys on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastaisuudesta.

22 Poiketen siitä, mitä valitusoikeudesta kuntalain 92 :ssä säädetään, vaikutukseltaan vähäisestä muun asemakaavan kuin ranta-asemakaavan muutoksesta valitusoikeus on niillä, joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Muutoin tällaisen asemakaavan muutoksen valitusoikeudesta on voimassa, mitä edellä tämän pykälän 1 ja 2 momentissa säädetään. Vaikutukseltaan vähäisenä ei ole pidettävä asemakaavan muutosta, jossa muutetaan rakennuskorttelin tai muun alueen pääasiallista käyttötarkoitusta, supistetaan puistoja tai muita lähivirkistykseen osoitettuja alueita taikka nostetaan rakennusoikeutta tai rakennuksen sallittua korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla, heikennetään rakennetun ympäristön tai luonnonympäristön arvojen säilymistä taikka muutetaan kaavaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla. ( /1441) Muilla kuin kunnalla ei ole oikeutta hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on kumonnut kunnan viranomaisen tekemän kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen. Jos ranta-asemakaavan laatimisesta on huolehtinut maanomistaja, hänellä on kuitenkin oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Maakuntakaavan jäätyä vahvistamatta muulla kuin maakunnan liitolla tai kunnalla ei ole oikeutta hakea muutosta. Oheismateriaali - Kaavakartta_ (UUSI) - Kaavaselostus_ (UUSI) (luettavissa Dynastysta , asia 844/501/2012)) - Liitteet: 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Yhteenveto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadusta palautteesta 3. Kaavaluonnoksesta annettujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet 4. Kaavaehdotuksesta annetun palautteen vastineet (UUSI) / (luettavissa Dynastysta , asia 844/501/2012) 5. Ilosjoen tuulivoimahankkeen melu- ja varjostusmallinnusten selvitys, V126 x 8x hh147_ (UUSI) 6. Valokuvasovitteet ja näkymäaluenanalyysi V126 x 8 x HH Ilosjoen tuulivoimayleiskaavan maisemaselvitys 8. Pihtipudas Ilosjoki, tuulivoimalapuiston arkeologinen inventointi 9. Pihtiputaan Ilosjoen tuulivoimapuistoksi kaavoitettavan alueen luontoselvitykset 10. Ilosjoen ja Ulppaanmäen tuulivoimayleiskaavojen yhteisvaikutusten maisemaselvitys 11. Yhteisvaikutus_Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet Ilosjoki V126 x 8 x HH137 ja Ulppaanmäki N131 x 6 x HH Linnuston syysmuuton seuranta 13. Törmäysriskiarviot Ilosjoen tuulivoima-alueella

23 14. Kalasääksireviirin huomioon ottaminen Pihtiputaan Ilosjoen tuulivoimahankkeessa 15. Natura-tarveharkinta Avolouhoksen louhinnan vaikutus tuuliturbiinien rakentamiseen 17. Kanalintujen soidinpaikkojen selvitykset Ilosjoen tuulivoima-alueella, vain viranomaiskäyttöön. 18. Kuljetusreittiselvitys_ (UUSI) 19. Lisähavainnekuvat ja näkemäalueanalyysi v126 x 8 x hh (UUSI) 20. Sääksiseuranta 2015_ (UUSI) Oheismateriaali on luettavissa konsultin internetsivuilta osoitteessa Kaavan laatija, ins. AMK Susanna Paananen (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy) esittelee vastineet ja ehdotusvaiheen jälkeen tehdyt muutokset ja täydennykset sekä tarvittavassa laajuudessa koko kaava-aineistoa. Myös aluearkkitehti Helena Raatikainen on kokouksessa paikalla. Lisätiedot: kaavan laatija ins. AMK Susanna Paananen puh sekä asian valmistelija aluearkkitehti Helena Raatikainen puh Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus: 1) hyväksyy vastineet ehdotusvaiheen muistutuksiin ja lausuntoihin. 2) omalta osaltaan hyväksyy ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyisi Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Käsittely Merkitään, että kunnanhallitukselle on toimitettu sähköpostitse seuraavat asiakirjat: 1. Kaavaselostus Kaavaselostuksesta annettujen lausuntojen ja muistutusten vastineet Merkitään, että kaavaehdotusvaiheen jälkeen on viranomaislausunnon perusteella muutettu kaavakarttaa siirtämällä tuulivoimalaa nro 2 metsäautotien varteen. Koska muutoksen katsotaan koskettavan vain yksittäistä etua, on ko. maanomistajaa kuultu erikseen MRA 32 mukaisesti. Allekirjoitettu kuulemislomake on asiahallinnassa (844/501/2012). Erilliskuuleminen on todettu kaavaselostuksessa.

24 Merkitään, että kaavan laatija ins. AMK Susanna Paananen FCG:stä ja aluearkkitehti Helena Raatikainen asiantuntijoina esittelivät asiaa kunnanhallitukselle klo Tässä Vaiheessa pidettiin tauko klo Klo Susanna Paananen vielä oli vastaamassa kunnanhallituksen esittämiin kysymyksiin. Käydyn keskustelun aikana Marko Tiainen ehdotti, ettei tuulivoimapuiston kaavaa hyväksytä. Perustelut: 1. Tuulivoimalla tuotetun sähkön hinta on kolminkertainen tavalliseen pörssisähköön verrattuna. Hinnan vääristää tuulivoimalle maksettu yhteiskunnan tuki jonka erotus menee sijoittajien taskuihin, veronmaksajat eivät hyödy hankkeesta mitään. 2. Tuulivoimapuisto muuttaa alueen maisemaa negatiiviseen suuntaan. 3. Matalataajuus äänien terveyshaitoista ei ole ollut saatavilla puolueetonta tietoa päätöksentekoa varten. Ehdotusta ei kannatettu. Markku Kananen ehdotti, että edetään muuten kunnanjohtajan ehdotuksen mukaisesti, mutta voimala numero 9 poistetaan kaavasta tai siirretään alueella vähemmän haittaa tuottavaan paikkaan. Ehdotusta ei kannatettu. Päätös Muutoksenhaku Toimenpiteet Kunnanvaltuusto 1 Hyväksyttiin 2 Hyväksyttiin. Muutoksenhakukielto /valmistelua. Jatkokäsittelyyn seuraavaan kunnanvaltuustoon Oheismateriaali - Kaavakartta_ (UUSI) - Kaavaselostus_ (UUSI) (luettavissa Dynastysta , asia 844/501/2012)) - Liitteet: 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Yhteenveto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadusta palautteesta 3. Kaavaluonnoksesta annettujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet 4. Kaavaehdotuksesta annetun palautteen vastineet (UUSI) / (luettavissa Dynastysta , asia 844/501/2012)

25 5. Ilosjoen tuulivoimahankkeen melu- ja varjostusmallinnusten selvitys, V126 x 8x hh147_ (UUSI) 6. Valokuvasovitteet ja näkymäaluenanalyysi V126 x 8 x HH Ilosjoen tuulivoimayleiskaavan maisemaselvitys 8. Pihtipudas Ilosjoki, tuulivoimalapuiston arkeologinen inventointi 9. Pihtiputaan Ilosjoen tuulivoimapuistoksi kaavoitettavan alueen luontoselvitykset 10. Ilosjoen ja Ulppaanmäen tuulivoimayleiskaavojen yhteisvaikutusten maisemaselvitys 11. Yhteisvaikutus_Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet Ilosjoki V126 x 8 x HH137 ja Ulppaanmäki N131 x 6 x HH Linnuston syysmuuton seuranta 13. Törmäysriskiarviot Ilosjoen tuulivoima-alueella 14. Kalasääksireviirin huomioon ottaminen Pihtiputaan Ilosjoen tuulivoimahankkeessa 15. Natura-tarveharkinta Avolouhoksen louhinnan vaikutus tuuliturbiinien rakentamiseen 17. Kanalintujen soidinpaikkojen selvitykset Ilosjoen tuulivoima-alueella, vain viranomaiskäyttöön. 18. Kuljetusreittiselvitys_ (UUSI) 19. Lisähavainnekuvat ja näkemäalueanalyysi v126 x 8 x hh (UUSI) 20. Sääksiseuranta 2015_ (UUSI) Oheismateriaali on luettavissa konsultin internetsivuilta osoitteessa Kaavan laatija, ins. AMK Susanna Paananen (FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy) esittelee vastineet ja ehdotusvaiheen jälkeen tehdyt muutokset ja täydennykset sekä tarvittavassa laajuudessa koko kaava-aineistoa. Myös aluearkkitehti Helena Raatikainen on kokouksessa paikalla. Lisätiedot: kaavan laatija ins. AMK Susanna Paananen puh sekä asian valmistelija aluearkkitehti Helena Raatikainen puh Ehdotus Kunnanhallituksen esitys kunnanvaltuustolle: Kunnanvaltuusto hyväksyy Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Käsittely Merkitään, että Ismo Pietiläinen esteellisenä (asianosainen) poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Merkitään lisäksi, että kaavan laatija ins. AMK Susanna Paananen FCG:stä ja aluearkkitehti Helena Raatikainen asiantuntijoina esittelivät kaavaehdotusta. Lisäksi APO Windi Oy:n edustajana paikalla kokouksessa oli Aapo Koivuniemi vastaamassa valtuutettujen mahdollisiin kysymyksiin.

10.12.2012 KH 303 Kaavoituspäätös (erillinen kaava) 2.10.2014 vireilletulo (kuulutus) 9.9.2014 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu

10.12.2012 KH 303 Kaavoituspäätös (erillinen kaava) 2.10.2014 vireilletulo (kuulutus) 9.9.2014 aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu Kunnanhallitus 18 26.01.2015 Kunnanhallitus 63 07.04.2015 Kunnanhallitus 83 04.05.2015 Kunnanhallitus 113 15.06.2015 Ilosjoen tuulivoimapuiston osayleiskaava / KAAVAEHDOTUS 844/501/2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2015 1

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2015 1 Kunnanhallitus PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2015 1 Aika 19.10.2015 klo 17:00-19:35 tauko klo 18:23-18:42 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Ylälehto Jani puheenjohtaja Parkkonen Kari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

1. Mikä rakennusjärjestys on?

1. Mikä rakennusjärjestys on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RUSKO, KETUNLUOLANMÄKI

RUSKO, KETUNLUOLANMÄKI 3.3.2016 OAS 1 (6) Ketunluolan asemakaava RUSKO, KETUNLUOLANMÄKI Ketunluolan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan laadinnan osallistumis-

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa

Kaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa Kaavoitusmenettely kuntakaavoituksessa MRL-päivät Olos Leena Ruokanen Lapin ELY-keskus 12.9.2016 Kaavoitusmenettely on maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä -asetuksessa säädetyt kaavan laadinnan vaiheet

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä.

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(9) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 5.11.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.8.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.5.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41

Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 (OAS) (MRL 63 ) 1(5) Maankäyttöpalvelut 24.2.2015, päivitetty 27.5.2015 Asemakaavan muutos (2310) Koivikontie 41 Aloite Asemakaavan muutoksen laadintaan on ryhdytty yksityisen maanomistajan aloitteesta.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 10.2.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.11.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAAJAMAN LÄNSIOSIEN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 17.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ORAVIN-JOUTENVEDEN

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 17.3.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTASALMEN ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TAKAHARJULAN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 12.6.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Seivalan ranta-asemakaava

Seivalan ranta-asemakaava S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ANNIKKI SEIVALA Seivalan ranta-asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22621 1 (8) Sisällysluettelo Seivalan ranta-asemakaava... 2 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.08.2010/päivitetty 13.12.2010 16WWE0693 Joutsa UPM-Kymmene Oyj Joutsa 2 SISÄLTÖ: MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 3 MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? 3 MITKÄ OVAT SUUNNITTELUN TAVOITTEET?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 29.10.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANNAN RANTAYLEISKAAVAN

Lisätiedot

MURSKETIEN ASEMAKAAVA

MURSKETIEN ASEMAKAAVA UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Sodankylä Orajärvi, Papinranta Märsylä RN:o 9:34 (758-411-9-34) Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Korteoja Papinranta Kaavamuutosalue käsittää

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.06.2014 Kolarin kunta -

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot