Paimenen kirje. syksy Menkää kaikkialle maailmaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paimenen kirje. syksy 2012. Menkää kaikkialle maailmaan"

Transkriptio

1 K E V Ä T Paimenen kirje syksy 2012 Menkää kaikkialle maailmaan

2 Paimenen kirje Olen Jeesuksen, kiitos lähetyskäskyn! Jeesuksesta se alkoi. Opetuslapset jatkoivat ja teologi Paavali työtovereineen valloitti pakanain seudut. Ilosanoma eteni suusta suuhun, kaupungista kaupunkiin, maasta toiseen. Mikään ei pysäyttänyt nasaretilaisen lahkoa. Eivät edes vainot. Alkukirkko huolehti omistaan. Ja Jumala siunasi työnsä.!!!!!! Vähitellen kristityt järjestyivät ja opit muotoutuivat. Mutta. Seurakunta maallistui, uskoon sekoittui vieraita oppeja. Kymmentä käskyä peukaloitiin, jopa lepopäivä muutettin sapatilta sunnuntaille. Islam tuli kilpailijaksi 600- luvulta lähtien luvulla uskoa piti puolustaa ristiretkien avulla, siitä termi miekkalähetys. Vuonna 1054 kristikunta hajaantui idän ja lännen kirkoksi.! Lähetyskäsky saavutti Suomen 1100-luvun puolivälissä piispa Henrikin rantautuessa oletettavasti Nousiaisiin luvulla rohkea munkki Martti Luther ravisutti Eurooppaa ja katolista kirkkoa. Syntyi luterilaisuus, vaikka sen perustaja oli vannottanut ettei hänen nimeään saa käyttää uuden uskontokunnan nimenä.! Uskonpuhdistuksen jämähdettyä 1600-luvulla puhdasoppiseksi ilosanoman soihdunkantajiksi ilmoittautui uusia tahoja. Metodistit. Baptistit ja monet muut. Seitsemännen päivän adventistit järjestyivät Pieni kirkkokunta otti tehtäväkseen valloittaa maailma Jeesukselle ja nopeasti. Jeesus oli tulossa takaisin. Kirkkomme lähetys on laajentunut käsittämään toiminnan yli 200 maassa. Tampereelle saavuttiin 1911, ja seurakunta perustettiin seuraavana vuonna.!! Sata vuotta sitten alkanut työ on tuottanut satoa Jumalan valtakuntaan. Minäkin olen Jeesuksen, kiitos lähetyskäskyn, joka saavutti minut 40 vuotta sitten, tässä seurakunnassa.! Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille (Mark. 16:15). Käsky on edelleen voimassa. Minkälaista lähetystyö on tänään? Jos pysyt Suomessa, mikään ei estä toimimasta Jeesuksen todistajana. Toisin on vaikkapa Kiinassa, jossa kristityt toimivat vaikeissa olosuhteissa, vainojen ympäröimänä. Mutta he sanovat: Älkää rukoilko, että vainot loppuvat. Silloin meistä tulee samanlaisia kuin te länsimaiset kristityt. Siinäpä miettimistä.! Tässä Paimenen kirjeessä kerrotaan muun ohessa Tampereen adventtiseurakunnan vaiheista sekä sen johdosta pidetystä juhlasapatista 1.9. Lue ja rohkaistu.! Jumala olkoon kanssasi! Jorma Katainen Tampereen adventtiseurakunnan tiedotuslehti. Toimittanut Jorma Katainen ja avustajat. puh Ilmoitathan osoitteesi muuttuessa tai jos et halua tätä julkaisua. Seuraava ilmestyy joulukuussa. Luettavissa myös internetissä tampereenadventtikirkko.com. Kannessa kuvia seurakunnan vaiheista. Takakansi: Syksyn lehtiä Ilomäentiellä. 2

3 S E Q U O I A C L U B Hyvä on Herra Psalmi 100:5 Seurakunnan historiikki Vuonna 1912 Tampere oli lähes asukkaan Suomen kolmanneksi suurin teollisuuskaupunki. Finlayson tuotti tekstiilituotteita, Tampella metalli-, metsä- ja myös tekstiiliteollisuutta. 12-tuntinen työpäivä ja kaksivuorotyö olivat tavallisia. Maalaiset toivat toreille myytävää hevosrattailla tai veneillä. Puhelin, sähkövalot ja korkeapainevesijohto viemäreineen olivat todellisuutta. Suomalaiset ovat hyvin harrasta kansaa. Sunnuntaisin kaupunkien kadut ovat puolille päivin lähes tyhjiä, sillä kaikki koiria ja poliiseja lukuunottamatta ovat kirkossa. Näin kertoi englantilainen kirjailija Harry de Windt vieraillessaan Tampereella Elämä 100 vuotta sitten oli kovin erilaista kuin tänään asukkaan Pirkanmaan maakunnan pääkaupungissamme. 3

4 Tanskalainen adventistisaarnaaja Louis H. Muderspach (vas.) aloitti Tampereella kokousten pidon vuonna Hänen tulkkinaan toimi saarnatyöhön juuri valmistunut nuori Aarne Rintala. Aino Honkavaara avusti kokouksissa. Hämeenpohjan Vapaapalokunnan saliin saapui paljon kuulijoita. Pimeys hälveni, moni tuli herätykseen ja kastettiin Jeesuksen Kristuksen opetuslapseksi. Seitsemännen päivän adventtiseurakunta perustettiin Tuolloin seurakuntaan kuului 52 jäsentä (eri lähteiden mukaan 44 tai 30). Ensimmäinen maailmansota puhkesi 1914 ja 1918 Suomen sisällissota. Olot olivat levottomat myös Tampereella. Kokouksia voitiin järjestää vain poliisin luvalla ja poliisimiehen valvonnassa. Nestor Savander piti luvanvaraisia kokouksia mm. keskustorilla. Olot vakiintuivat pikkuhiljaa siirryttäessä 1920-luvulle. Kaarlo Soisalo järjesti hengellisiä kokouksia 1923 ja kirjoitti: Tämän työkauden kokoukset alkoivat lokakuun 14. päivänä. Olen saanut vuokrata Olympia-nimisen elävien kuvien teatterin, jossa on istumapaikkoja 400 hengelle. Tähän saakka pidetyissä kokouksissa on ollut kuulijoita viimeistä sijaa myöten. (Siionin Ystävä ) Hänen sekä Väinö Kohtasen ja Toivo Ståhlberg-Seljavaaran kokoussarjojen tuloksena jäsenmäärä kasvoi yli 150. Oli tullut aika rakentaa oma kirkko. Tontti löytyi Pyynikinrinteen kupeesta. Rukoushuone vihittiin käyttöönsä kesäkuussa Hjalmar Halminen, Eino Peltonen, Lauri Mäkelä ja Liina Lehti toimivat työn jatkajina. Aarne Rintala työskenteli vuosina , häntä avusti Arvo Blomberg (sittemmin Arasola). Rintala saarnasi ajankohtaisista aiheista Danielin ja Ilmestyskirjan profetioista. Vuosina evankeliumia julisti Kaarlo Soisalo. Toisen maailmansodan päätyttyä ihmiset olivat vastaanottavaisia evankeliumin sanomalle. Arvo Arasola muutti perheineen kaupunkiin. Sain varmuuden siitä, että Jumala tahtoo antaa Tampereelle herätyksen. Arasola oli karismaattinen julistaja. Hän saarnasi Kristuksen sovitusta suurella varmuudella ja parantumisihmeiden kautta. Hänen työkaudellaan vuosina seurakunnan jäsenmäärä kasvoi yli 450. Jumalan työ menestyi hyvin ja seurakunta 4

5 S E Q U O I A C L U B rohkaistui. Mutta nyt kävi niin, että 1925 rakennetun kirkon tilat kävivät ahtaiksi, ja isomman rukoushuoneen tarve tuli ilmeiseksi. Monien vaiheiden kautta kirkko, jossa tänään olemme, vihittiin pyhään tarkoitukseensa syyskuussa Arvo Arasolan jälkeen työskentelivät mm. Onni Peltonen, Erkki Luukko ja Toivo Seljavaara. Onni Halmisen kokoussarjoissa 1970-luvulla otettiin käyttöön Arkeologia ja Raamattu -aiheinen lähestymistapa; muinaiset rauniot ja kirjakääröt puhuivat Jumalan sanan luotettavuuden puolesta. Uuden evankeliointimenetelmän tuloksena kastettiin yhteensä 101 henkilöä. Nyt seurakunnan jäsenmäärä nousi jo 610:een. Seuraavina vuosina työ jatkui, mm. Sulo Halmisen kokoussarjalla Kirkossamme ovat evankeliumia julistaneet monet ulkomailta kutsutut puhujat, kuten amerikkalaiset Richard Halversen ja James Cress. Vuonna 1999 toteutettiin satelliittimissioksi kutsuttu 2000 kynnyksellä. Yhdysvalloista lähetettyä Dwight Nelsonin kokoussarjaa seurattiin eri puolilla maailmaa, myös meidän seurakunnassamme. Daniel- ja Ilmestyskirja-seminaarit ovat aina kuuluneet seurakunnan vakio-ohjelmistoon; ovathan mainitut kirjat profeetallisia ja siten elintärkeitä tutkittaessa Jumalan pelastussuunnitelmien toteutumista historiassa, nykyajassa ja tulevaisuudessa. Lasten ja nuorten hyvinvointiin on aina kiinnitetty huomiota. Lasten sapattikoulu on jokaviikkoinen työmuoto johtaa lapset rakastumaan Jeesukseen Kristukseen ja pelastukseen hänessä. Aitolahteen valmistui vuonna 1960 Terttu ja Aarne Hangasluoman johdolla Aitopirtti (vas.). Vuonna 1966 kiinteistössämme aloitti pienimuotoinen kristillinen 5

6 koulutoiminta. Aitolahteen koulu siirtyi kesällä 2000, jossa se toimii Tampereen kristillisen koulun nimellä. Vuosina kiinteistössä sijaitsi Suomen Adventtikirkon läntinen piirikunta. Seppo Rihlaman suunnittelema kirkon sisäremontti valmistui Alttariseinän värikäs sanoma on: Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. (Sananl. 4:18). Avustuspalvelu ADA/ADRAn kautta tuhannet ihmiset ovat saaneet henkistä ja aineellista apua Suomessa ja kaukana ulkomailla. Valtakunnalliset messut ovat eräs tapa kerätä varoja. Avustuspalvelun pitkäaikaisena toiminnanjohtajana palveli Helena Kallioinen (kuvassa oik.). Tampereen Elämäntavat Raittiiksi ETRA r.y. on järjestänyt kouluissa tupakanvalistuskampanjoita ja terveysluentoja. Seurakunta on osallistunut vuosittain valtakunnalliseen Sympatia-keräykseen (ent. Elonkorjuukeräys). Vuonna 1998 istutettiin uusi seurakunta nimeltään Kasvun paikka, jonka toiminta jatkui viime talveen saakka. Seurakuntamme on saanut valtakunnallista näkyvyyttä radio- ja televisio-ohjelmien kautta. Herra on herättänyt seurakuntaa huolehtimaan vankien hengellisestä hyvinvoinnista mm. Mauri Laineen (vas.) johdolla. Viime vuosina seurakuntamme on kansainvälistynyt ja se on tuonut haasteita huolehtia maahanmuuttajien hyvinvoinnista. Seurakunnallamme on hyvät suhteet eri kristillisiin kirkkoihin ja yhdistyksiin. JK Jumalan valtakunnan työ on aina ollut paljolti vapaaehtoisten työntekijöiden eli maallikoiden varassa. Tänään haluamme kiitollisuudella muistaa kaikkia heitä, jotka ovat antaneet ja antavat aikaansa ja varojaan evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Lähetyskäsky on yhä voimassa. Seurakunnan tulee mennä kaikkeen maailmaan, on kerrottava hyvä uutinen Jeesuksen rakkaudesta, hänestä, joka on pian tulossa takaisin. Vuoden 1925 kirkkomme alttarilla oli teksti, joka hiljensi tulijan: 6

7 S E Q U O I A C L U B VALMISTAUDU ISRAEL KOHTAAMAAN JUMALAASI. Tänään 100-vuotisjuhlamme motto ilmaisee syyn, HYVÄ ON HERRA. Kiitämme Lähetyksen Herraa kuluneesta sadasta vuodesta. Siunatkoon hän seurakuntaansa uusilla herätyksillä ja uusilla pelastuneilla. Jorma Kataisen 1.9. seurakunnan 100-vuotisjuhlassa esittämä historiikki. Valokuvat ovat Tauno Kärkkäisen kokoamasta seurakunnan valokuva-albumista. Seurakunnan 100-vuotisjuhla Syyskuun 1. päivän sapatti 2012 oli historiallinen. Silloin tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta seurakuntamme perustamisesta. Juhlien suunnittelu oli aloitettu keväällä. Kolehdit ja lahjoitukset peittivät suurin piirtein kulut. Kuvat kertovat jotakin mieliinpainuvasta juhlastamme. JUHLAJUMALANPALVELUS Leena Poikonen ja Mandi Nissilä (1). Trio Sergio Caja, Mandi Nissilä ja Maureen Mari Ojwaka musisoivat (2). Joel Niinisen paimenrukous (3). Psalmi 100 luettiin usealla kielellä (4). Suomalaisen piirikunnan johtaja Erkki Haapasalo saarnasi aiheesta Yksi toivo (5)

8 Veljien ryhmä lauloi Mariitta Palviaisen säestäessä (6). Kukka-asetelmat toteutti Helena Mäentaka (7). TERVEHDYKSET Kansanedustaja Leena Rauhala toi Tampereen kaupungin tervehdyksen taulun kera (8). Suomen Adventtikirkon johdon onnittelut toivat pääsihteeri Anne Vrcelj, kirkon johtaja Kalervo Aromäki ja Erkki Haapasalo. Seurakunnan puolesta tervehdyksiä vastaanottivat Leena Laine ja Jorma Katainen (9)

9 VUOTISJUHLA Seurakunnan päävanhin Markku Laine toimi juhlan juontajana (10). Josephine ja Veli-Lauri Kotilainen lauloivat (11). Seurakunnan vaiheista kertoi historiikissa Jorma Katainen (12). Kalervo Aromäen juhlapuheen aiheena oli Ajankohtainen adventtiliike (13). Juhla päättyi kakkutarjoiluun, jossa palvelivat mm. Sirpa ja Aarno Saarinen (14, 15) KUVAT Pekka Kärkkäinen. Voit seurata 100-vuotispäivän juhlaohjelmaa internetissä

10 HEIMO LEMPINEN Suolaa, suolaa, enemmän suolaa Olin alkuvuodesta Lahdessa kuuntelemassa Tukholman luterilaisen Santa Claran seurakunnan kirkkoherraa Karl- Erick Sahlbergiä. Kun hän tuli papiksi seurakuntaan runsas kaksikymmentä vuotta sitten, sen jumalanpalveluksissa kävi vain muutamia ihmisiä. Vanha kirkko, joka on Tukholman ydinkeskustassa, aiottiin muuttaa museoksi. Nyt kirkko täyttyy sunnuntaisin ja sen toiminta näkyy ja vaikuttaa Tukholman kaduilla. Se on oikeastaan koko Ruotsin luterilaisen kirkon malliseurakunta siitä, mitä merkitsee oikea jumalanpalvelus. Kirkkoherran hyvin vaatimaton, nöyrä ja eleetönkin esitys teki vaikutuksen. Hänellä oli yksinkertaiset teesit seurakuntakasvuun: Se seurakunta kasvaa, jossa.. KUVA: Lempiset 1. ON AVOIMET OVET 2. VÄLITETÄÄN KAIKISTA IHMISISTÄ 3. VALLITSEE RAKASTAVA YHTEYS 4. JULISTUS JEESUKSESTA ON KESKEISENÄ 5. OPETETAAN PUHTAUTTA JA ELETÄÄN SIINÄ 6. OLLAAN VALMIITA KÄRSIMYKSEEN USKON TÄHDEN 7. ETSITÄÄN HERRAA RUKOUKSESSA 8. KÄYTETÄÄN VAPAAEHTOISIA JA HEIDÄN LAHJOJAAN 9. OLLAAN RIIPPUVAISIA PYHÄN HENGEN VOIMASTA 10

11 S E Q U O I A C L U B Santa Clarassa noita teesejä on sovellettu monella tavalla. Kirkon ovet ovat avoinna kaikille ja kirkon tiloissa jopa yöpyy joukko kodittomia. Seurakunnan vapaaehtoiset tarjoavat päivittäin voileipiä ja kahvia/teetä kaupunkialueen prostituoiduille, vähäosaisille ja kadun ihmisille, erilaisista riippuvuuksista kärsiville. Seurakuntalaiset menevät heidän luokseen kadulle, juttelevat heidän kanssaan ja kohtaavat heitä rakkaudella. Noin 300 ihmistä saa ruoka-apua päivittäin. Tukholman kaduilla itseään myyvien naisten tukena on vapaaehtoisia, jotka lämminjuomakärrynsä kanssa kulkevat katuja ja antavat heille myös lämpimiä vaatteita tarvittaessa. Ketään ei tuomita, ketään ei syytellä. Kun ihmisiä tulee kirkkoon, heidät toivotetaan sydämellisesti tervetulleiksi ja heillä on mahdollisuus jutella. Sakasti on muutettu kahvioksi. Siellä on aina tarjolla jotakin syötävää. Runsaan kahdenkymmenen vuoden aikana jopa sata alkoholistia tai huumeiden käyttäjää on vapautunut riippuvuudestaan. Jumalanpalveluksissa käy sunnuntaisin ihmistä ja kävijät edustavat koko Tukholman ihmisten kirjoa alkoholisteista kuninkaallisiin. Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia ovat olleet mukana messussa useita kertoja. Seurakunnan julistuksen keskipisteessä on sanoma Jeesuksesta. Opetuksessa ja toiminnassa korostetaan Pyhän Hengen muuttavaa voimaa. Seurakunnassa on rukousryhmä, jossa päivittäin rukoillaan kahden tunnin ajan seurakunnan asioiden puolesta. Palkattujen henkilöiden lisäksi erilaisissa tehtävissä on noin sata vapaaehtoista. Näemme ja koemme, kuinka pahuus kasvaa joka puolella. Tässä maassa voidaan hyvin pahoin yksinäisyydessä, rakkaudettomuudessa, perheväkivallassa, yhä voimistuvassa suvaitsemattomuudessa. Itsekkyyden ja omanvoitonpyynnistä saamme lukea päivittäin lehdistä. Hienovaraisen huomaamattomasti meitä ohjataan hyväksymään ja pitämään luonnollisina asioita, jotka eivät niitä ole, hyväksymään yhä kiihtyvää eriarvoisuutta, olemaan välittämättä median meihin työntämästä määrätystä Kuinka olla suolana tässä yhteiskunnassa? maailmankuvasta, joka suosii itsekkyyttä, ulkoista sisäisen kustannuksella, ruokkii pelkoa ja syyttelyä. Kristityistä tai seurakunnista ei näy olevan vastavoimaksi. Kansankirkko kipuilee eroajien kanssa, homoongelmissa, riidoissa lähetysjärjestöjensä kanssa, taloushuolissa. Vapaista suunnista ei myöskään ole esiintymään ja puhaltamaan yhdessä pasuunaan, sanomaan vahvasti EI kehityksen suunnalle. Hengellisyys pirstoutuu yhä pienempiin ryhmiin. Kuinka tällainen pirstaleisen ja epäyhtenäisen kuvan antava kristittyjen sekamelska voisi auttaa tätä yhteiskuntaa? Kuinka olla suolana tässä yhteiskunnassa? Se on ydinkysymys meille kristityille tänään. Kristillisyydestä nousevalla käytännön työllä on selvästi paikka. Viranomaiset haluavat tukemme. He näyttävät tarvitsevan sitä. Nyt jos koskaan on 11

12 Jumalan perheväkeä Seurakunta on niiden uskovien yhteisö, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Herraksi ja Vapahtajaksi. Raamatussa sana 'seurakunta' tai 'kirkko' on käännös kreikan kielen sanasta ekklesia, joka merkitsee 'ulos kutsuttua'. Sana tarkoittaa 1) tiettyyn paikkaan jumalanpalvelukseen kokoontuneita uskovia (1. Kor. 11:18; 14:19,28). 2) Tietyllä paikkakunnalla asuvia uskovia (1. Kor. 16:1; Gal. 2:1; 1. Tess. 2:14). 3) Yksityisessä kodissa kokoontuvaa uskovaisten ryhmää (1. Kor. 16:19; Kol. 4:15; Filem. 2. 4) Tietyn maantieteellisen alueen seurakuntien kokonaisuutta (Ap.t. 9:31). 5) Koko maailmanlaajuista uskovien yhteisöä, seurakuntaa (Matt. 16:18; 1. Kor. 10:32; 12:28; vrt. Ef. 4:11 16). 6) Koko uskollista luomakuntaa sekä taivaassa että maan päällä (Ef. 1:20 22; vrt. Fil. 2:9 11). seurakunnan paikka! Eikä sen työ ole vain auttamista tai rakkaudentyötä. Sen työ on oven avaamista ihmiselle itse Rakkauden luo. Ja jos se seuraa perustajansa esimerkkiä se avaa ovet ja rakentaa sillat sinne missä ihmiset ovat, siihen mitä ihmiset tarvitsevat. Hollannissa Delfin kaupungissa toimii kirkkomme yhteydessä ns. Alivio-keskus. Alivion visiona on auttaa ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Työ kohdistuu erityisesti Hollannin siirtomaasta Antilleilta tulleisiin maahanmuuttajiin, mutta myös opiskelijoihin ja muihin vähävaraisiin ryhmiin. Keskus tekee erilaista sosiaalista työtä esim. teiniäitien, työttömien ja erilaisista addiktioista kärsivien parissa. Se on tunnustettu toimija ja saa nyt rahoituksensa valtiolta. Työn teemana on Luukas 4:18,19. Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Työ on menestynyt ja tuonut kirkkosalit täyteen kuulijoita. Ystävät, uskon, että on tullut aika luopua vanhoista kaavoista ja 12 tottumuksista. On aika näyttää, mitä usko merkitsee elämässä. On aika lähteä omista laatikoista niiden luo, jotka kaipaavat tukeamme kipeimmin. Laittaa kädet kyynärpäitä myöten elämän saveen. On aika kysyä itseltämme: Ketkä tarvitsevat meitä tänään tässä kaupungissa? Kristinuskon peruskivi on ajatus, että ilman uhria ei ole pelastusta. Onko uhri aikaasi, rahaasi, rakkauttasi, auttamistasi, tukeasi, kulkemista toisen rinnalla, toisten kotiisi kutsumista, yksinäisiä tapaamassa käymistä, hyljeksittyjen hyväksymistä? Meidän tulee ensin saada uusi näky Jumalasta, hänen voimastaan, hänen mahdollisuuksistaan. Yksi sisko toi sen hyvin esiin yhtenä päivänä, kun toiset voivottelivat flunssaaaltoa. Minä en usko bakteereihin, minä uskon Jumalaan! Adventtiseurakunta on kutsuttu muutosvoimaksi, vaihtoehtoliikkeeksi. Meitä odotetaan monessa osoitteessa. Moni olisi myös tulossa kun kutsuttaisiin. Kristus odottaa. Kristus kutsuu. Heimo Lempinen työskenteli Ilomäentien seurakunnassamme vuosina

13 S E Q U O I A C L U B Tekee hyvää tehdä hyvää Tänä syksynä toimitetaan Ilomäentien seurakunnassamme säännönmukainen virkailijoiden valinta kaudelle Nyt tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiit antamaan kykynsä ja aikansa Herran työhön. Voit vaikuttaa seurakunnassasi. Herra lupaa: Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi, kirjoittaa Paavali 1. Kor. 12:7. Jotkut ovat luonteeltaan enemmän Marttoja kuin Marioita. Mikään tehtävä ei ole vähäpätöinen, kaikkien kyvyt kelpaavat Jeesukselle. Seurakunnan jäseniä tarvitaan, jotta toimintaa voidaan ylläpitää. Mutta ei vain sen tähden. Kun antaa omastaan, saa aina itse takaisin. Adventtikirkko on hengellinen yhteisö, mutta myös yleishyödyllinen sellainen. Tekee hyvää tehdä hyvää! mainostaa eräs järjestö nettisivullaan. Niin se on. Halu auttaa toista ihmistä, olla mukana tekemässä hyvää siinä elämänsisältöä, joka voimaannuttaa. Vapaaehtoistyöntekijä ei ole ammattilainen, mutta voi kehittyä Jumalan armon avulla ja kokemuksesta hyödylliseksi Jumalan työtoveriksi Yksi tärkeä piirre on, että häneen on voitava luottaa. Asiat eivät suju, jos sovitusta tapaamisesta lipsutaan tai luvattua tehtävää ei tehdä. Vaitiolovelvollisuus kuulemastaan ja näkemästään tulee säilyttää. On myös hyvä arvioida voimavaransa eikä luvata enempää kuin jaksaa tai osaa tehdä. Joskus tulee tilanne, josta ei tunnu selviävän omin avuin. Silloin on hyvä kääntyä seurakunnan pastorin, virkailijoiden tai johtokunnan puoleen. Yhdessä neuvotellen ja Jumalalta johdatusta rukoillen löytyy ratkaisu. Lähdetään siis mukaan palvelemaan Jeesusta Hengen antamilla lahjoilla! Marja valitsi hyvän osan Pohjoismainen All 4 One - polunkävijöiden Campore järjestettiin Västerängissä Ruotsissa heinäkuun viimeisellä viikolla. Marja Pajulehto, 14, kuuli leirillä Jeesuksen kutsun kahdeksan muun nuoren tavoin ja hänet kastettiin Marjan seurakuntaamme ottaminen tapahtui sapattina Marja, toivotamme sinun nuoreen elämääsi Jeesuksen läsnäoloa ja johdatusta! JK 13

14 LOKA -JOULUKUU 12 Kristuksessa kasvaminen Suuren taistelun näkökulma Ilmoituksen Jumala Ihminen, Jumalan luomus Pelastus, ainoa ratkaisu Kasvaminen Kristuksessa Voitto pahan voimista Varustautuminen voittoon Seurakunta, palveluksessa Seurakunnan pyhät toimitukset Laki ja evankeliumi Kristillinen elämä Viimeiset tapahtumat Kun kaikki tehdään uudeksi Vuoden viimeisten kuukausien aikana jumalanpalveluksen raamattutuntien tavoitteena on auttaa uskomaan Jeesukseen, rakastamaan häntä Totuutena ja kasvamaan hänen armossaan. Englanninkielistä raamattuaineistoa eriikäisille löytyy Seitsemännen päivän adventisteilla on 28 perusopinkohtaa. Tämän neljänneksen aikana keskitymme muutamiin näistä opeista. Erityistä huomioita kiinnitämme 11. opinkohtaan Kasvaminen Kristuksessa. Kaikki oppimme on muotoiltu suuren taistelun taustaa vasten, ja pelastus Kristuksessa on niiden punainen lanka. s Tilaa RAAMATUN SANOMA osoitteesta PL 94, Tampere, tai puh Jatkuva kestotilaus 36. Lisänä kertomuksia adventtikirkon maailmalla tekemästä lähetystyöstä. 14

15 S E Q U O I A C L U B Rakastu Raamattuun Mediassa keskusteltiin kesällä uskonnon opetuksen vähentämisestä kouluissa. Sehän on jonkun paimentolaiskansan historiaa, mitä sillä on meidän kanssa tekemistä! Miksi Raamattu on lukemisen, jopa rakastumisen arvoinen kirjakokoelma?! Henkilögalleria Raamattu tulvii mitä erilaisempia ihmisiä ja ihmiskohtaloita. He eivät näytä nivoutuvan toisiinsa, ja ovat sittenkin osa suurta juonta. Kokeile: Jobin tarina.! Todellisia tarinoita Raamattu ei ole fantasiaa kuten elokuvat, sarjakuvat ja sadut. 1000x enemmän. Mielikuvitukselle jää sijaa, mutta hyvin turvallisissa puitteissa. Kokeile: Nooa rakentaa laivan.! Mahtava spektaakkeli Raamattu on kirjoitettu 1600 vuoden aikana. Löydät sieltä musiikin, sanat, roolit, kulissit ja tehosteet. Kaikki rytmitettynä kuin loistava ooppera, olematta kuitenkaan ooppera. Kokeile: Psalmit.! Tunteet Tragediaa, pettymyksiä ja kuolemaa, sanalla sanoen itkettävää luettavaa. Mutta myös romantiikkaa, voittoja, riemua, hauskaa ja voimaannuttavia tunteita. Kokeile: Jeesuksen vertaukset.! Sankareita ja roistoja Hyvät vastaan pahat. Voimakkaat vastaan heikot. Suuri taistelu on ilmeinen ja myös sen lopputulos voittihan Jeesus! Kokeile: Daavid ja Goljat.! Seksi Seksuaalisesti virittyneitä kohtauksia ihmisten intohimoista ja niiden pelastushistoriallisista taustoista. Kokeile: Joosef ja Potifarin vaimo.! Ajattomat mietteet Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa. Tutut sanonnat ovat jääneet elämään ja niitä tullaan toistamaan maailman tappiin asti. Kokeile: Salomon sananlaskut.! Ihmeet Täytyy myöntää, jotkut jutut menevät yli ymmärryksen. Mutta sehän juuri pitää mielenkiinnon yllä, kun Isä toimii tavallla, joka laittaa suut pyöreiksi. Kokeile: Jeesus kävelee veden päällä.! Kansat Kansakuntien syntymät, niiden myllerrykset ja syyt kiehtovat ajattelevaa ihmistä. Mikä on kaiken tausta ja tarkoitus? Kokeile: Danielin kirjan 2. luvun suuri patsas.! Jumalan lahja Raamattu on Jumalan lahja meille. Hän kirjoitutti ohjekirjan kuvaksensa luoduille! Kokeile: Peukaloteksti toimiko? U U S I A R A A M A T U N K Ä Ä N N Ö K S I Ä Lasten Keskuksen SELKORAAMATTU sopii lapsesta aikuiselle helppolukuisuutensa ansioista. Selkoraamattu on Opetus- ja kulttuuriministeriön selkokielityöryhmän hyväksymä ja sen on kääntänyt selkokirjailija ja Satakunnan maakuntajohtaja Pertti Rajala ja kuvittanut Salli Wahlberg. Noin 300 sivua, 35. Raamattu Kansalle - yhteiskristillinen yhdistys on saanut valmiiksi uuden suomenkielisen raamatunkäännöksen. Käännöksessä on pyritty nykykieliseen sanavastaavuuteen alkutekstejä kunnioittaen sujuvaa suomenkieltä unohtamatta. Hinta alk

16 Kymmenykset Antelias antaa ja rikastuu yhä, saituri kitsastelee ja köyhtyy. Sananl. 11:24 Kaksi naista keskusteli kaupassa. Oletko koskaan toivonut, että sinulla olisi niin paljon rahaa, että saisit kaiken sen, mitä keksit toivoa? Sitä en ole toivonut. Olen vain haaveillut, että minulla olisi niin paljon rahaa, että voisin maksaa kaiken, minkä olen ostanut. Tämän sinä varmaan tiesit: Kymmenysten maksaminen Jumalan valtakunnan työn hyväksi on ilmaistu Raamatussa. Se ei ole ihmisen keksintö. Kymmenykset käytetään seurakunnan työntekijöiden palkkaukseen. Miksi antaisin kirkolle kymmenykset tuloistani? 1 Jumala toivoo sitä, Tuokaa.. 2 Uskosi joutuu koetukselle, mutta samalla kasvaa joutuessasi turvautumaan kokonaan Jumalan huolenpitoon. 3 Jumala haluaa tietää arvojärjestyksesi. Päivitä se ja käännä uusi lehti elämässäsi. Onko pakko maksaa? Eipä tietenkään. Kymmenykset eivät ole ehto taivaaseen eivätkä syy helvettiin. Kenelle kymmenysten maksaminen kuuluu? Jeesuksen seuraajille. Uskosta osattomat ovat vapaat kunnes saavat kutsun tukea evankeliumin työtä. Mutta kymmenykset kuuluivat vanhaan liittoon! Mistä niin olet päätellyt? Miksi Jeesus sitten viittaa kymmenyksiin ja suosittaa niiden maksamista edelleen? Eikö tässä ole kysymyksessä itsekäs kaupankäynti Jumalan ja ihmisen välillä kun maksan, Jumala siunaa ja palkitsee minut? Noinkin voi päätellä. Mutta ajattele: jos olet saanut lahjaksi kaiken, haluat kai jotenkin vastata kiitollisuudesta Jumalalle? Kun sanot: uskon Jeesukseen, rakastan häntä, puhun hänestä. Hyvä. Todista se myös avaamalla kukkarosi. Maksan veroja jo ihan tarpeeksi! Niin-in. Mutta oletko koskaan ajatellut, että Jumalalla on kyky saada se, mikä jää jäljelle, riittämään. Saatat varjeltua autoonnettomuudelta, sairaudelta ja ties miltä. Rahaa säästyy. Ja vaikka niin ei kävisikään, Herra on luvannut antaa sinulle kaiken, mitä tarvitset. Eläkkeeni on niin pieni, että tuskin riittää elämiseen. Rahat menevät lääkkeisiin ja kaikkeen välttämättömään. Onko Jumalan pyyntö siis kohtuuton? Mieti uudelleen ja rukoile elämäntilanteesi johdosta. Tässä voi olla uusi mahdollisuus. En halua tukea adventtikirkkoa, koska sen toiminta ei vastaa näkemystäni miten työtä tulisi tehdä. Esimerkiksi en hyväksy naispappeutta. Mutta ethän sinä et ole vastuussa siitä miten työtä tehdään. Vastuussa Jumalalle ovat ne, jotka ohjaavat kymmenysten käyttöä. Olen kyllä ymmärtänyt kymmenysasian jo kauan, mutta en ole halunnut tehdä niin. Pitääkö maksaa takautuvasti? Ehkä sydämesi ei ollut silloin vielä valmis. Kun nyt on, toimi sen mukaisesti. Mistä tulee maksaa, brutto- vai nettotuloista? Anna satosi parhaimmasta. Mitä se tarkoittaakaan, Pyhä Henki auttaa kyllä ymmärtämään sen jokaiselle. Miten kymmenysten maksaminen tapahtuu käytännössä? Voit maksaa seurakunnasta saatavien uhrilahjakuorien kautta. Myös kätevä tapa 16

17 S E Q U O I A C L U B on laittaa tilisiirtona suoraan seurakunnan tilille. Ota tavaksesi maksaa kymmenykset heti kun saat tuloja. Näin voit testata, onko Jumala valehtelija vai puhuuko hän totta. Entä jos haluan antaa johonkin muuhun kohteeseen enkä seurakunnan kautta? Jätä se muiden asiaksi. Jumala kutsui sinut adventtiseurakuntaan. Mikäli näky oman seurakunnan lähetystyön tukemisesta on hämärtynyt, rukoile Jumalaa avaamaan silmäsi. Mistä saisin lisätietoa tästä asiasta? Käy internetissä Esko Särkkälän mainiolla kymmenyssivustolla. Eräs kävijä kertoi, miten hänelle syttyi uudelleen rakkaus maksaa kymmenykset Herralle. Hän kuvaili itseään saituriksi, josta sitten tuli antelias. peruste.php Mikä on kirkkomme taloudellinen tilanne tänään? Suomen Adventtikirkon ennakoitu budjetti on tällä hetkellä miinuksella. Ensi vuonna joudutaan mahdollisesti turvautumaan lomautuksiin. Joten nyt tarvitaan uskontekoja, toiveajattelulla ei lähetystyö ole ennenkään menestynyt. Tässä kymmenysjutussa on tarkoituksellisesti käytetty sanaa maksaminen. Hienovaraisempi ilmaisu, jota yleensä käytetään on kymmenysten palauttaminen. Palauttamisella annetaan ymmärtää, että kaikki tulee Jumalalta, ja kristitty palauttaa osan siitä takaisin. Sitähän se on. Maksaminen taas on käytännön toimi, kymmenysten palauttaminen on maksamista pyhä raha Herralle. Media7 Raamattuopiston johtaja Aimo Helminen: 1 Kesän kaksi raamattuleiriä Toivonlinnassa ja Kallioniemessä onnistuivat hengellisesti ja tuloksellisesti; 18 henkilöä otti vastaan Pyhän Hengen kutsun seurata Jeesusta ja kastettiin. 2 Uusi Paavali-kurssimme on juuri valmistumassa painokuntoon. Kurssia voi käyttää myös seurakuntien evankelioivissa pienryhmissä tutkistelumateriaalina. Valmisteilla on myös uusi Ilmestyskirja-seminaari. Kurssejamme voi käydä myös netissä. 3 Tavoitteemme on jakaa tämän syksyn aikana tuhansittain mainoskortteja koteihin. Tarvitsemme uusia jakajia, ja muita aktiiveja, jotka ottavat sydämelleen uusien oppilaiden etsimisen. Viedään yhdessä sanomaa Jeesuksesta kotikulmille ja vähän kauemmaksikin. 4 Aimo Helminen mainitsee lisäksi, että Media7 Raamattuopiston työtä voi tukea myös esirukouksin ja lahjoin oman seurakunnan tai Suomen Adventtikirkon kautta. Saakoon Jumala siunata sinua ja meitä kaikkia yhteisessä työssä! (Nykyaika nro 20) Huom. Mainoskorttien jaossa on korrektia kunnioittaa postilaatikossa tai oviluukussa olevaa Ei ilmaisjakelua, tms. kieltoa. Kiellon noudattamatta jättämisestä on aikaisemmin saatu kriittistä palautetta. (Toim. huom.) 17

18 JK Ester iloitsee suvustaan Ester Lammi liittyi seurakuntaamme 18-vuotiaana neitokaisena keväällä Jeesuksen kanssa vaeltaminen on jatkunut 71 vuotta. Hänen sydämensä palaa edelleen evankeliumin asialle. Ylöjärvellä pidetyssä 90-vuotisjuhlassa Ester kertoi elämästään ja toiveistaan kuusikymmenpäiselle juhlaväelle. Onnitteluvuorossa pitkäaikainen ystävä ja uskonsisar Lahja Reinilä. MILTÄ TUNTUU OLLA 90-VUOTIAS? Ihanaa! (yleisön taputuksia) PITKÄN IKÄSI SALAISUUS? Jaa-a. Jumalan siunaus, suojelus ja varjelus. Että saan olla hänen omansa, ja hän on pitänyt huolta enemmän kuin olen osannut ymmärtää. MITÄ AJATTELET NYKYISESTÄ MAAILMANMENOSTA? Tiedän, että Jeesuksen tulo on lähellä kuten se on Raamatussa kerrottu. Eteenpäin ja ylöspäin mennään ja toivossa vaelletaan tämä loppuaika minkä Jumala suo. 18

19 S E Q U O I A C L U B KADUTKO MITÄÄN? Ihmeellinen, voimakas, suojaava, Kaikkea muuta paitsi sitä, että annoin armahtava, mutta myös sydämeni Jeesukselle, opin tuntemaan oikeudenmukainen tuomioissaan. Raamattua, adventtisanoman ja missä MITÄ TÄMÄN ELÄMÄN JÄLKEEN? ajassa elämme. Kaikki omaiset ovat Iankaikkisen elämän toivo! Kaikki muu tulleet rakkaiksi. Nyt on aika muistella. katoaa, lippu taivaaseen on Jeesuksen Iloitsen noista pienistä kultaisista risti, hänen elämänsä, voimansa ja (lapsista). suojeluksensa, kaikki se rikkaus mitä MITÄ NÄMÄ SUKULAISESI hän on jakanut. MERKITSEVÄT SINULLE? MITÄ TEET HUOMENNA, JUHLAN He ovat rukoukseni ja kiitokseni aihe. JÄLKEEN? Sydämeni toivo on, että kerran kaikki Kiitän kaikista rakkaistani, he ovat joka saisimme olla tuolla ylhäällä. ilta rukouksissani. Jos unohdan jonkun, MINKÄLAINEN SINUN JUMALASI ON? on kuin joku nykäisisi minua: vielä yksi puuttuu. Nyyttikestit Pot Luck Suositut nyyttärit jatkuvat taas kesän mentyä. Jumalanpalveluksen jälkeen tarjoilua Kornerissa kuukauden viimeisenä sapattina: ja Tuo suolaista tai makeaa, seurakunta tarjoaa teen ja leivän. Erikoisruokavaliota noudattava: tuo mitä mitä voit itse syödä. Jos ei ole mitään tuotavaa, olet tervetullut joka tapauksessa! Taivaan Isän pöydästä riittää. Tiedustelut Ulla , Kaarina KAIKKI TERVETULLEITA! 19

20 SYMPATIA-KERÄYS on Suomen Adventtikirkon vuotuinen kansalaiskeräys tunnuksella MUUTAMME MAAILMAA KAKSI ELÄMÄÄ KERRALLAAN. Sekä kohde että lahjoittaja saavat kokea iloa. Vuonna 2011 keräys tuotti n euroa. Tänä vuonna lahjoitusvarat käytetään hädänalaisten hyväksi kotimaassa, kehitysmaissa ja Venäjän Karjalassa. Keräys jatkuu vuoden loppuun saakka. Keräystapoja ovat lista- ja lipaskeräys, tapahtumien järjestäminen sekä henkilökohtaiset lahjoitukset seurakuntamme pankkitilin kautta: FI , viite 123, jolloin lahjoitussumma kartuttaa seurakuntamme tavoitteellista keräyssummaa. Kiitos osallistumisestasi tavalla tai toisella Sympatia-keräykseen! Sympatia-keräys

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Kovaäänisin voittaa 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Johanneksen evankeliumi 17 ja 18:1-24 08:40 Armon kalliolla:

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Armon kalliolla: Harrastuksen ja evankelioinnin yhdistäminen 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen

Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen. Heikki Pekkarinen Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen Heikki Pekkarinen marraskuussa 2008 Kymmenykset, annit, uhrit ja iloinen antaminen 1. äänite Daavid ja Salomo Room. 15:4 Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu,

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot