NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄ 20 VUOTTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄ 20 VUOTTA"

Transkriptio

1 NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄ 20 VUOTTA Historia ja vaikuttavuus Raportit ja selvitykset 2015:2

2 Opetushallitus ja tekijät Raportit ja selvitykset 2015:2 ISBN (nid.) ISBN (pdf) ISSN-L ISSN (painettu) ISSN (verkkojulkaisu) Taitto: Grano Oy Kannen kuva: Riikka Auvinen Välilehtien kuvitus: Osa 1: Näyttötutkinnot 10 vuotta -tapahtuman yhteydessä julkaistuja Anna Ylistalon kuvittamien julisteiden kuvia. Osa 2: Näyttötutkinnot 20 vuotta -tapahtuman yhteydessä julkaistuja Riikka Auvisen kuvittamien julisteiden kuvia. Juvenes Print - Suomen Yliopistopaino Oy, Tampere 2015.

3 Sisältö Lukijalle...5 OSA 1 NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄN HISTORIASTA...7 Matti Ropponen Tiivistelmä...9 Sammandrag...11 Abstract...13 Johdanto Näyttötutkintojärjestelmän synty Taustaa näyttötutkintojärjestelmän syntymiselle Ensimmäisiä ajatuksia tutkintojärjestelmän tarpeellisuudesta Näyttötutkintojärjestelmän tarve ja rakenne alkoivat hahmottua Aikuistutkintotyöryhmän asettaminen Lopultakin hallitus antoi ammattitutkintolakiesityksen eduskunnalle Ammattitutkintolakia täydentämään annettu lainsäädäntö Keskeisiä syitä näyttötutkintojärjestelmän syntymiseen Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen Näyttötutkintoihin valmistavan koulutuksen aseman selkiytyminen osana elinikäisen oppimisen strategiaa ja sen toimeenpanoa Kohden parlamentaarista aikuiskoulutustyöryhmää Näyttötutkintojärjestelmän ensimmäinen ulkoinen arviointi ja OECD:n arvioijien näkemys näyttötutkintojärjestelmästä Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä linjasi aikuiskoulutuksen kehittämistä vuosiksi eteenpäin Aikuisopiskelun ja henkilökohtaistamisen kehittäminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintojärjestelmän arviointiin perustuva ammatillisen aikuiskoulutuksen ohjauksen, rahoituksen ja järjestäjäverkon kehittäminen Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke Koulutuksen arviointitoiminnan aseman vahvistuminen Ammatillisen tutkintojärjestelmän ja tutkintojen aseman määrittäminen Suomen koulutusjärjestelmässä ja kansainvälisesti Koulutuspoliittisia näkemyksiä ammatillisen aikuiskoulutusjärjestelmän uudistamistarpeista Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämishanke TUTKE Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuustutkimuksia Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän edelleenkehittäminen ja TUTKE 2 -hanke Muuta näyttötutkintojärjestelmää sivuavan lainsäädännnön kehittämistä Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen ja toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen osana hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa Lähteet...67 Liitteet

4 OSA 2 20 VUOTTA SUOMALAISTA NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄÄ.. 81 Leena Viinamäki & Arto Selkälä (toim.) Tiivistelmä...83 Sammandrag...88 Abstract...93 Kirjoittajat Alkusanat Johdanto Tutkimuksen toteutus Tutkimustehtävät Monitahoarviointiasetelma Tutkimusaineistot ja metodologia Tutkimuksen erilaiset aineistot Verkkokyselyiden metodologia Näyttötutkintojärjestelmä osana suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää Näyttötutkintojen paikka aikuiskoulutusjärjestelmässä Näyttötutkintojen tutkimus- ja kehittämishankekatsaus luvun haasteet näyttötutkintojärjestelmälle Näyttötutkintojen vaikuttavuus koulutus järjestelmässä Alempien tutkintojen suorittaminen ja pärjääminen työmarkkinoilla Tutkinnon suorittaminen ja tulojen muutokset Näyttötutkintojen vaikuttavuus ja tutkintotasot Näyttötutkinnon suorittamisajankohta ja toimiminen työmarkkinoilla Näyttötutkinnon suorittaminen ja tulomuutoksina mitattu ja tulkittu vaikuttavuus Näyttötutkintojen vaikuttavuus ja muuttuvat yksilölliset tilanteet Toimijoiden kokemukset näyttötutkintojen vaikuttavuudesta Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet Oppilaitosten vastaajat Näkemys näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta Tutkintotoimikuntien vastaajat Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia Tutkintotoimikuntien työnantajavastaajat Eri vastaajaryhmille yhteisten kysymysten vertailua Työllisyyden ja työttömyyden polut näyttötutkinnon suorittaneilla Vaikuttavuuden kysymys näyttötutkintojen koulutusaloilla Johtopäätökset näyttötutkintojärjestelmästä kehittämisehdotuksineen Lähteet Liitteet Kuvioluettelo Taulukkoluettelo Liiteluettelo

5 Lukijalle Näyttötutkintojärjestelmä täytti 20 vuotta Juhlavuoden kunniaksi on Opetushallituksen toimeksiannosta laadittu julkaisu, jonka tavoitteena on selvittää näyttötutkintojärjestelmän kehittymistä ja vaikuttavuutta. Näyttötutkintojärjestelmä on sen 20 vuoden olemassa olon aikana laajentunut merkittävästi. Viime vuosina näyttötutkinnon on suorittanut noin henkilöä vuodessa ja lisäksi noin henkilöä suorittaa tutkinnon osia. Näyttötutkintojärjestelmän keskeiset piirteet ovat osaamisen hankkimistavasta riippumattomuus ja vahva työelämälähtöisyys. Työelämätahot ovat osallisina näyttötutkintojen kaikissa vaiheissa ammattitaitovaatimusten määrittelystä osaamisen hankkimiseen ja todentamiseen. Näyttötutkintojärjestelmää on määrätietoisesti kehitetty 20 vuoden aikana osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen järjestelmänä. Käsitteistö on kehittynyt ajan myötä, mikä on asettanut omia haasteita näyttötutkintojärjestelmän historiakatsaukseen ja vaikuttavuuden arviointiin. Tästä huolimatta tämän julkaisun kirjoittajat ovat saaneet selkeästi kuvattua näyttötutkintojärjestelmän erityispiirteitä ja sitä, mikä merkitys näyttötutkinnon suorittamisella on työmarkkinoilla toimimiseen. Selvityksen tulokset osoittavat, että näyttötutkinnoilla on keskeinen tehtävä aikuisten osaamista kehitettäessä ja uudistettaessa sekä työmarkkinoilla pärjäämisessä. Tutkimustulokset kertovat myös, että näyttötutkintojärjestelmää tulee jatkossakin kehittää yhteiskunnallisten ja työelämän muutosten myötä. Julkaisun historiaosan on kirjoittanut tekniikan lisensiaatti Matti Ropponen. Selvityksen näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta ovat laatineet yliopettaja, YTT Leena Viinamäki Lapin ammattikorkeakoulusta sekä emeritusprofessori, YTT Asko Suikkanen, tutkijatohtori/lehtori, YTT Arto Selkälä ja professori, FT, HTT Antti Syväjärvi Lapin yliopistosta. Kirjoittajat vastaavat kukin lukujen sisällöstä. Opetushallitus kiittää kirjoittajia ja kaikkia muita, jotka eri tavoin ovat myötävaikuttaneet tämän julkaisun laadintaan. Helsingissä Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö Anne Liimatainen Ohjausryhmän jäsen 5

6

7 OSA 1 NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄN HISTORIASTA Matti Ropponen

8

9 Tiivistelmä Ammattitutkintojen alkuperä juontaa juurensa aina ammattikuntalaitoksen aikoihin ja elinkeinoista vuonna 1879 annettuun keisarilliseen asetukseen. Nykyisen, vuonna 1994 annettuun ammattitutkintolakiin perustuvan näyttötutkintojärjestelmän kehitystyön voi katsoa alkaneen vuonna 1967 hyväksytyn pätevyystutkintolain pohjalta. Näyttötutkintojärjestelmän aikaansaamisen kannalta tärkein tekijä oli kuitenkin 1970-luvulla tapahtunut ammatillisen aikuiskoulutuksen aseman vähittäinen vahvistuminen ja tulo osaksi yhteiskuntapolitiikkaa. Tässä kehityksessä merkittävä vaikutus oli vuonna 1971 asetetulla Aikuiskoulutuskomitealla. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta tuli samoihin aikoihin myös työmarkkinaneuvotteluiden keskeinen asiakokonaisuus. Valtioneuvosto katsoi periaatepäätöksessään vuonna 1978, että työelämän muuttuvien vaatimusten vuoksi tarvitsee luoda kaikki ammattiryhmät kattava aikuisten ammatillinen täydennys- ja jatkokoulutuksen järjestelmä. Se tulisi järjestää aikuisten elämäntilanteista ja tarpeista lähtien. Osaamisen arviointimenetelmiä tulisi samalla kehittää ottamaan huomioon myös koulujärjestelmän ulkopuolella hankitut tiedot, taidot ja valmiudet. Useat komiteat ja toimikunnat pohtivat vuosikausia, kuinka aikuiskoulutuksen kehittämisessä tulisi edetä. Todettiin, että aikuisille tarvittaisiin oma päättötutkintojärjestelmä, joka voitaisiin kehittää ammatillisista pätevyystutkinnoista. Samalla kehittyivät ajatukset työkokemuksen ja aikuisuuden huomioonottamisesta sekä opiskelijan oman henkilökohtaisen opiskeluohjelman laatimisesta. Käytännön ratkaisuissa ei kuitenkaan edetty, vaan aikuiskoulutuksen eri malleja sekä sitä, miten opiskelijan aikaisemmat suoritukset ja työkokemus arvioidaan ja luetaan hyväksi, kokeiltiin 1980-luvulla usean vuoden ajan. Aikuiskoulutusneuvosto tiivisti vuonna 1987 aikuiskoulutuksen ja tutkintojärjestelmän kehittämistarpeet näkemykseen, että työelämässä hankittu osaaminen tulee voida osoittaa erillisen arviointijärjestelmän kautta. Kurssikeskustoimikunta täsmensi näkemystä vuonna 1988 määrittelemällä, että tutkinnot tulisi voida suorittaa myös näyttökokeina. Yli 20 vuotta kestäneen valmistelun ja hyvin monen komitean ja työryhmän työskentelyn jälkeen oltiin 1990-luvun alussa vihdoin siinä tilanteessa, että aikuisten näyttötutkintojärjestelmän periaatteet olivat keskeisiltä osiltaan jo hahmottuneet ja järjestelmän konkreettiseen rakentamiseen ja sen vaatiman lainsäädännön valmistelemiseen voitiin joidenkin tahojen vastustuksesta huolimatta vihdoin ryhtyä. Tammikuussa vuonna 1991 kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurinen asetti keskeisistä ammatillisen koulutuksen sidosryhmistä koostuneen aikuistutkintotyöryhmän. Aikuistutkintotyöryhmä esitti keväällä 1992, että siirryttäisiin ammatillisten aikuistutkintojen järjestelmään, jossa ammattitaito sen hankkimistavasta riippumatta osoitettaisiin erityisissä näyttökokeissa. Järjestelmän keskeisiä toimijoita olisivat opetushallinnon ja oppilaitosten ohella kaikki työmarkkinaosapuolet. Valtioneuvosto vahvisti vuoden 1993 kesäkuussa, että edetään aikuistutkintotyöryhmän viitoittamalla tiellä loppuun asti riippumatta siitä, että useat tahot edelleen vastustivat aikuisille tarkoitettua näyttötutkintojärjestelmää. Hallituksen esitys ammattitutkintolaiksi etenikin Eduskunnassa ripeästi. Lain keskeisistä kohdista vallitsi puolueiden kesken suuri yksimielisyys. Keskustelua käytiin lähinnä siitä, ovatko tulevat tutkinnot riittävän laajaalaisia ja vähentääkö uusi järjestelmä nuorison halukkuutta hakeutua perinteiseen amma- 9

10 tilliseen peruskoulutukseen. Tasavallan presidentti hyväksyi ammattitutkintolain ja laki astui voimaan Aikuistutkintotyöryhmän asettamisesta lain hyväksymiseen oli kulunut yli kolme vuotta. Vaikka näyttötutkintojärjestelmä perusperiaatteiltaan pysyi jatkossakin samana, alkoi sen edelleen kehittäminen pian lain hyväksymisen jälkeen. Järjestelmän käynnistymisvaiheessa tarvitsi luoda osaamisperusteinen tutkintorakenne, tehdä yhdessä työelämän asiantuntijoiden kanssa näyttötutkintojen perusteet, koota tutkintotoimikunnat ja rakentaa niiden kanssa järjestelmä tutkintojen toimeenpanemiseksi. Samanaikaisesti tuli luoda sekä teoreettiset perusteet osaamisen arvioimiselle ja tunnustamiselle että tarvittavat käytännön ratkaisut. Myöhemmin kehitettiin työelämän ammattitaitovaatimusten jäsentämistä tutkinnoiksi, ammattitaidon arviointia, henkilökohtaistamista, tutkintotilaisuuksien suunnittelua ja toteuttamista, näyttötutkintojen asemaa tutkintojärjestelmässä sekä niiden tuottamaa jatko-opiskelukelpoisuutta. Kun näyttötutkintoon valmistava koulutus aikanaan hyväksyttiin osaksi näyttötutkintojärjestelmää, syntyi myös tarve kehittää valmistavan koulutuksen toteutusta ja laatua sekä opiskelun henkilökohtaistamista. Näyttötutkintojärjestelmä tuli myös koulutuksen arviointitoiminnan kohteeksi. Suomen liityttyä Euroopan Unioniin syntyi myös tarve sovittaa näyttötutkintojärjestelmä yhdentyvän eurooppalaisen ammatillisen koulutuksen kontekstiin. Tutkintotoimikuntien aseman, tehtävien ja resurssien kehittämisessä ja vakiinnuttamisessa on myös ollut tekemistä. Konkreettisten käytännön kehittämistarpeiden rinnalla tuli luoda näyttötutkintojärjestelmän kehittymistä tukeva lainsäädäntö ja ohjeisto. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämistarpeet nousivat esille arjen työskentelyn myötä, näyttötutkintojärjestelmän voimakkaan laajentumisen seurauksena, erikseen toteutettujen näyttötutkintojärjestelmään kohdistettujen ulkoisten arviointi- ja tutkimushankkeiden tuloksena sekä ammatillisen koulutuksen ja sen tutkintojärjestelmän yleisen kehittämisen myötä, mutta myös erilaisin poliittisin ja yhteiskunnallisin tavoittein asetettujen kehittämistyöryhmien työn tuloksena. Uusia kehittämistarpeita syntyy varmasti jatkossakin. Näyttötutkintojärjestelmän säädöspohjaisessa kehittämisessä edettiin yleisestä suuntaviivat antavasta lainsäädännöstä ja ohjeistuksesta kohden yhä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin tapahtuvaa säädäntää. Tätä on perusteltu sillä, että näin voitiin turvata näyttötutkintojärjestelmän korkea laatutaso sekä tutkintoa suorittavien oikeusturva. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa onkin pääosin onnistuttu, mutta sisällöllisesti sinällään kelvollisen ja asetettuja tavoitteita ajavan lainsäädännön käytännön toteutus on välillä jäänyt puutteelliseksi järjestelmän käytössä olevan rahoituksen riittämättömyyden vuoksi. Näyttötutkintojärjestelmä on perusteiltaan pysynyt samana koko olemassaolonsa ajan. Hankkimistavasta riippumaton ammattitaito osoitetaan edelleen pelkästään näyttötutkinnossa. Työmarkkinaosapuolet ovat edelleen järjestelmän hallinnossa ja toteutuksessa vahvasti mukana. Järjestelmä voi hyvin ja sitä kehitetään edelleen. Vuonna 1994 käynnistynyt aikuisten näyttötutkintojärjestelmä oli vuonna vuotias. Tutkintoja on 20 vuoden aikana suoritettu noin Tämä on melkoinen saavutus. 10

11 Sammandrag De yrkesinriktade examina går tillbaka ända till skråväsendet och till den kejserliga förordning om näringarna som utfärdades Utvecklingen av det nuvarande systemet med fristående examina, som grundar sig på lagen om yrkesexamina från 1994, kan anses ha fått sin början genom lagen om fackliga kompetensexamina, som antogs Den viktigaste faktorn till att ett system med fristående examina skapades var att den yrkesinriktade vuxenutbildningens ställning stegvis stärktes på 1970-talet och blev en del av samhällspolitiken. En viktig roll i denna utveckling spelade Vuxenutbildningskommittén, som tillsattes Den yrkesinriktade vuxenutbildningen blev samtidigt också en viktig helhet i arbetsmarknadsförhandlingarna. Statsrådet ansåg i sitt principbeslut 1978 att det på grund av de föränderliga kraven i arbetslivet bör skapas ett system för professionell fortbildning och påbyggnadsutbildning för vuxna och att systemet bör omfatta alla yrkesgrupper. Det skulle ordnas utifrån de vuxnas livssituation och behov. Metoderna för att bedöma kunnandet skulle samtidigt utvecklas så att också kunskaper och färdigheter som förvärvats utanför skolsystemet beaktades. Flera kommittéer och kommissioner dryftade i många år hur vuxenutbildningen skulle utvecklas. Det konstaterades att de vuxna behövde ett eget system för slutexamen och att systemet kunde utvecklas utifrån de fackliga kompetensexamina. Samtidigt utvecklades idén om att arbetserfarenheten och det faktum att det är frågan om vuxna skulle beaktas och att ett eget personligt studieprogram skulle utarbetas för de studerande. De praktiska lösningarna framskred emellertid inte, utan under många år på 1980-talet gjordes försök kring olika vuxenutbildningsmodeller och hur den studerandes tidigare prestationer och arbetserfarenhet skulle bedömas och räknas till godo. Vuxenutbildningsrådet sammanfattade år 1987 utvecklingsbehoven när det gällde vuxenutbildningen och examenssystemet så att kunnande som förvärvats i arbetslivet bör kunna påvisas genom ett fristående bedömningssystem. Kurscentralkommissionen preciserade detta 1988 genom att fastslå att examina också ska kunna avläggas som yrkesprov. Efter en beredning som tagit över 20 år i anspråk och efter många kommittéer och arbetsgrupper hade man i början av 1990-talet äntligen kommit så långt att principerna för systemet med fristående examina för vuxna till centrala delar hade utformats. Då kunde man äntligen inleda det konkreta utarbetandet av systemet och bereda den lagstiftning som krävdes, trots att en del aktörer motsatte sig detta. I januari 1991 tillsatte kulturminister Anna-Liisa Kasurinen en arbetsgrupp för yrkesinriktad vuxenutbildning som bestod av representanter för centrala intressentgrupper inom yrkesutbildningen. Arbetsgruppen föreslog våren 1992 att man skulle övergå till ett system med yrkesinriktade examina för vuxna där yrkesskicklighet, oberoende av hur den har förvärvats, påvisas i fristående yrkesprov. Vid sidan av utbildningsförvaltningen och läroanstalterna skulle även arbetsmarknadsparterna vara centrala aktörer i systemet. I juni 1993 fastställde statsrådet att man skulle fortsätta på den väg arbetsgruppen stakat ut, oberoende av att flera aktörer fortfarande motsatte sig ett examenssystem som var avsett för vuxna. Regeringens proposition med förslag till lag om yrkesexamina avancerade raskt i riksdagen. Det rådde stor enighet bland partierna om de centrala punkterna i lagen. Mest diskuterade man om de kommande examina skulle vara tillräckligt omfattande och 11

12 om det nya systemet kunde minska ungdomarnas vilja att söka sig till den traditionella grundläggande yrkesutbildningen. Den 29 april 1994 stadfäste republikens president lagen om yrkesexamina och lagen trädde i kraft den 1 maj När lagen antogs hade det gått över tre år sedan arbetsgruppen för yrkesinriktad vuxenutbildning tillsattes. Även om de grundläggande principerna för systemet med fristående examina alltid varit desamma, började man vidareutveckla systemet kort efter att lagen hade antagits. När systemet infördes måste man skapa en examensstruktur som baserade sig på kompetenser, utarbeta examensgrunder tillsammans med sakkunniga i arbetslivet, bilda examenskommissioner och tillsammans med dem skapa ett system för genomförandet av examina. Samtidigt skulle man utarbeta både de teoretiska grunderna för bedömning och erkännande av kunnande och de praktiska lösningar som behövdes. Senare utvecklades analysen av arbetslivets krav på yrkesskicklighet till examina, liksom även bedömningen av yrkesskicklighet, den personliga tillämpningen, planeringen och genomförandet av examenstillfällen, de fristående examinas ställning i examenssystemet och den behörighet för fortsatta studier som examina ger. När utbildning som förbereder för fristående examen i tiden godkändes som en del av systemet med fristående examina, uppstod också behov av att utveckla den förberedande utbildningen och kvaliteten på den samt att individualisera studierna. Systemet med fristående examina utvärderades också med avseende på utbildningen. När Finland hade anslutit sig till Europeiska unionen uppkom också behov av att anpassa systemet med fristående examina till den samordnade europeiska yrkesutbildningen. Det har även krävts mycket arbete när det gäller att utveckla och befästa examenskommissionernas ställning, uppgifter och resurser. Vid sidan av konkreta utvecklingsbehov i fråga om praxis måste man utarbeta lagstiftning och anvisningar som stödde utvecklingen av systemet med fristående examina. Utvecklingsbehoven i examenssystemet kom fram i det vardagliga arbetet som en följd av att systemet med fristående examina kraftigt expanderade, som ett resultat av externa utvärderings- och forskningsprojekt som gällde examenssystemet samt genom den allmänna utvecklingen av yrkesutbildningen och dess examenssystem, men också som ett resultat av det arbete som utförts av olika arbetsgrupper som tillsatts med olika politiska och samhälleliga mål. Nya utvecklingsbehov kommer säkert att uppstå även i fortsättningen. När det gäller det författningsenliga utvecklandet av examenssystemet gick man från en allmän lagstiftning med riktlinjer och allmänna anvisningar mot en allt noggrannare och mera detaljerad reglering. Detta har motiverats med att man på så sätt kunde garantera hög kvalitet i examenssystemet och säkerställa rättsskyddet hos de som avlägger examen. Dessa mål har också i huvudsak uppnåtts, men innehållsmässigt har det praktiska genomförandet av lagstiftningen, som i sig är lämplig och stöder uppställda mål, ibland blivit bristfälligt på grund av att finansieringen för systemet inte varit tillräcklig. Grunderna för systemet med fristående examina har varit desamma så länge systemet existerat. Yrkesskicklighet som är oberoende av på vilket sätt den förvärvats påvisas fortfarande enbart i fristående examen. Arbetsmarknadsparterna deltar fortfarande aktivt i förvaltningen och genomförandet av systemet. Systemet mår bra och utvecklas alltjämt. Systemet med fristående examina för vuxna infördes 1994 och firade alltså 20-årsjubileum Under de tjugo åren har omkring examina avlagts. Det är en stor bedrift. 12

13 Abstract The origins of vocational qualifications can be traced back to the era of the guild system and the trade decree issued in The process that led to the existing competencebased qualification system, which is founded on the Vocational Qualifications Act of 1994, began with the adoption of the Competence Qualifications Act in However, the most important factor in the creation of the competence-based qualification system was the gradual strengthening of the role of vocational adult education and training in the 1970s and the fact that it was becoming part of social policy. The vocational adult education committee appointed in 1971 played an important role in this process. At the same time, vocational adult education and training also became an important issue in the discussions between social partners. According to a Finnish government resolution issued in 1978, in a situation where working life requirements are changing, there is a need for a vocational adult education and training system that covers all professional groups and continuing and further studies. According to the resolution, the system should cater for the life situations and needs of adults, while competence assessment methods should also be developed to incorporate knowledge and skills acquired outside the education system. Over the years, a large number of committees and working groups pondered upon how the adult education system should be developed. The conclusion was that adults need a separate test system, which could be developed on the basis of vocational competence qualifications. There were also numerous ideas about how work experience and age-related factors should be considered and what types of individual study programmes the students should prepare for themselves. However, there was little concrete progress, and different models of adult education and training and the manner in which earlier studies and work experience should be assessed and accredited were tested for several years in the 1980s. In 1987, the Adult Education Council summed up the need to develop adult education and training and the qualification system by stating that there should be a separate assessment system allowing students to demonstrate the skills that they have acquired in working life. In 1988, a working group on adult education centres stated more explicitly that it should also be possible to demonstrate skills in competence tests. After more than 20 years of preparations and countless committee and working group meetings, the main principles governing the competence-based qualification system for adults were finally in place in the early 1990s and it was possible to start building the system and drafting the necessary legislation even though there was opposition in some quarters. In January 1991, Minister of Culture Anna-Liisa Kasurinen appointed a working group to examine the issue of vocational qualifications for adults. The main stakeholders in vocational education and training were represented in the working group. In spring 1992, the working group proposed that there should be a system of vocational qualifications for adults in which the skills would be demonstrated in competence tests, regardless of how they have been acquired. It was also proposed that, in addition to the education administration and educational institutions, all social partners would also play a central role in the system. 13

14 In June 1993, the Finnish government decided that a system based on the working group s proposals would be introduced even though there was still opposition to a competencebased qualification system for adults. After this, the government proposal for a Vocational Qualifications Act progressed rapidly through Parliament. There was agreement on the main points of the new piece of legislation among the political parties, and the debate mainly centred on whether the proposed qualifications would be comprehensive enough and whether the new system would make young people less willing to pursue traditional vocational upper secondary education and training. The President of the Republic approved the Vocational Qualifications Act on 29 April 1994 more than three years after the working group on vocational qualifications had been appointed and it entered into force on 1 May While the basic principles of the system would remain unchanged, the development of the competence-based qualification system began soon after the approval of the act. In the introductory phase of the system, a competence-based qualification structure had to be created, requirements for competence-based qualifications had to be drawn up in cooperation with working-life experts, qualification committees had to be appointed and a system had to be built for carrying out the necessary competence tests in cooperation with them. At the same time, a theoretical basis for the assessment and recognition of competence had to be created, and decisions on the necessary practical solutions had to be made. The development work continued in the ensuing years and involved the structuring of the vocational skills requirements for working life into qualifications, assessment of vocational skills, individualisation, planning and carrying out of the competence tests, and defining the role of competence-based qualifications in the qualifications system and the eligibility of the students possessing such qualifications for further studies. When preparatory training for competence-based qualification was made part of the competence-based qualification system, it also became necessary to develop the way in which the preparatory training is implemented, to improve its quality and to make it more individualised. The competence-based qualification system was also included in the system of evaluating education and training. After Finland had joined the European Union, it also became necessary to integrate the competence-based qualification system into the context of an increasingly uniform European system of vocational education and training. The development and consolidation of the status, tasks and resources of the qualification committees has also involved a great deal of work. In addition to identifying concrete development needs, it was also necessary to create legislation and guidelines to support the development of the competence-based qualification system. Factors driving the development of the system have included the day-to-day work, a rapid expansion of the competence-based qualification system, external evaluation and research projects concerning the competence-based qualification system, and overall development of vocational education and training and the relevant qualification system. However, the working groups tasked with the development of the system on the basis of different political and social objectives have also played a role. It is likely that new development needs will also be identified in the future. In the legislation-based development of the competence-based qualification system, framework legislation and overall guidelines have gradually given way to more detailed statutes. This has been justified by claiming that it has helped to ensure the high quality of the competence-based qualification system and the legal protection of the students working for these qualifications. While most of these objectives have been met, the leg- 14

15 islation, which is up to date and consistent with the objectives set out for the system, has not always been properly implemented because of inadequate financing. There have been few changes to the fundamentals of the competence-based qualification system during its existence. Regardless of how the skills have been acquired, the competence test remains the only way of demonstrating them. Social partners remain important players in the administration and implementation of the system. The system is working well, and it is being constantly developed. The competence-based qualification system for adults, which was launched in 1994, celebrated its 20th anniversary in About 450,000 qualifications have been taken during these years. This is quite an achievement. 15

16 Johdanto Erillisenä osana Opetushallituksen tilaamaa näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuuden arviointitutkimusta päätettiin tehdä katsaus näyttötutkintojärjestelmän historiaan. Katsaus käsittelee näyttötutkintojärjestelmän kehittymistä sen mukaan, kuinka se on tapahtunut opetushallinnon (opetusministeriö ja Ammattikasvatushallitus/Opetushallitus) tekemien toimenpiteiden sekä lainsäädännön kautta. Katsauksen aineistona ovat vuodesta 1967 lähtien julkaistut näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseen liittyvät komiteamietinnöt ja työryhmäraportit, näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseen liittyvät erilaiset tutkimukset, eri hallitusten hallitusohjelmat, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmat sekä annettu lainsäädäntö. Näiden julkaistujen aineistojen ohella on käytetty apuna näyttötutkintojärjestelmän kehittämisessä aikanaan keskeisesti mukana olleiden henkilöiden haastattelumuistiota vuodelta 2000 sekä muutamille ko. henkilöille tehtyjä täsmentäviä uusintahaastatteluja vuonna Historiakatsaus on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa kuvataan näyttötutkintojärjestelmän synty osana ammatillisen aikuiskoulutuksen kehitystä. Toisessa osassa kuvataan, kuinka näyttötutkintojärjestelmä, jonka perusperiaatteet ovat koko 20 vuoden ajan pysyneet muuttumattomina, on sopeutunut ammatilliselle aikuiskoulutukselle ja näyttötutkintojärjestelmälle asetettuihin muutosvaatimuksiin, näyttötutkintojärjestelmän voimakkaaseen laajentumiseen, yhteiskunnallisiin muutoksiin, Suomen kansainvälistymiseen, tutkintojärjestelmän kehittymiseen sekä oppilaitosjärjestelmän kehitykseen. 16

17

18

19 1. Näyttötutkintojärjestelmän synty 1.1 Taustaa näyttötutkintojärjestelmän syntymiselle Ammattitutkintojen alkuperä juontaa juurensa aina ammattikuntalaitoksen aikoihin ja lainsäädännössä elinkeinoista vuonna 1879 annettuun keisarilliseen asetukseen (Armollinen asetus 12/1879) sekä vuonna 1952 annettuun lakiin (L 411/52). Lain nojalla voitiin myöntää kisällikirja ja mestarikirja. Kisällikirja vastasi ammatillisista pätevyystutkinnoista vuonna 1967 annetun lain (424/67) mukaisen ammattitutkinnon ja mestarikirja ylemmän ammattitutkinnon suorittamisesta annettua todistusta. Nykyisen, vuonna 1994 annettuun ammattitutkintolakiin perustuvan näyttötutkintojärjestelmän kehitystyön voi katsoa alkaneen vuonna 1967 hyväksytyn pätevyystutkintolain pohjalta (L 424/1967). Lain mukaan henkilö pystyi osoittamaan ammatillisen pätevyytensä pätevyystutkinnoilla kaikissa opetusministeriön toimialaan kuuluvissa teollisuus-, käsityöja palveluammateissa. Ammatillisten pätevyystutkintojen alkuperäisenä tehtävänä oli toimia vaihtoehtoisena ammattitaidon osoittamistapana tilanteessa, jossa ammattikoulupaikkoja oli liian vähän. Ammatillisen koulutuksen määrällinen ja laadullinen kehitys muutti kuitenkin vähitellen pätevyystutkintojen roolin eivätkä ne enää myöhemmin palvelleet alkuperäistä tarkoitustaan, vaan ne lakkautettiin ammattitutkintolailla Näyttötutkintojärjestelmän syntymisen kannalta tärkein tekijä oli ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittyminen. Kansan valistamisesta jo 1800-luvulla alkaneen ja vapaana sivistystyönä ja aikuiskasvatuksena jatkuneen aikuiskoulutuksen kehittymisen jatkumona ammatillinen aikuiskoulutus tuli luvun alussa osaksi yhteiskuntapolitiikkaa. Aikuiskoulutuskomitea puheenjohtajanaan Veli Lehtinen ja sihteerinä Aulis Alanen määritteli aikuiskoulutuspolitiikan tavoitteiksi mm. koulutuksellisen tasa-arvon lisäämisen, tuotannon edistämisen ja ammattitaidon kehittämisen. (Aikuiskoulutuskomitea KM1971: A 29). Koulutusrakennekomitea (KM1969: A 13) puheenjohtajanaan Jaakko Itälä, korosti silloin työelämässä olevien aikuisten ammatillisen osaamisen tärkeyttä ja esittivät, että aikuisilla tulee olla mahdollisuus koko elämänajan toistuvaan jatko-opiskeluun ja osaamisensa parantamiseen. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta tuli samoihin aikoihin myös työmarkkinaneuvotteluiden keskeinen asiakokonaisuus. Koulutukseen liittyviä asioita käsiteltiin mm. tulopoliittisissa kokonaisratkaisuissa luvulla alkoi kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnoima pk-yrityksille tarkoitettu koulutus luvulla luotiin keskeiset aikuiskoulutuksen kehittämislinjaukset. Vuonna 1972 annettiin pätevyystutkinnoista uusi laki (32/ 1972). Se kumosi lain (424/1967) ammatillisista pätevyystutkinnoista. Uuden lain mukaan pätevyystutkinnot suoritettiin osoittamalla ammattitaito erityisissä tutkintotilaisuuksissa. Pätevyystutkintoon pääsy edellytti koulutusta tai työkokemusta. Tutkintoja oli vain osassa ammateista. Tutkintoja olivat lain mukaan edelleen ammattitutkinto ja ylempi ammattitutkinto. 19

20 1.2 Ensimmäisiä ajatuksia tutkintojärjestelmän tarpeellisuudesta Vaikka koulutusrakennekomitea esitti jo vuonna 1969 kouluista ja muista koulutuslaitoksista erillisen, mutta niiden toimintaan liittyvän valtakunnallisen tutkinto-organisaation perustamista, asiassa ei hallinnon tasolla edetty ennen vuotta 1978, jolloin valtioneuvosto teki periaatepäätöksen aikuiskoulutuksen suunnittelu- ja kehittämisperiaatteista (Valtioneuvosto1978). Periaatepäätöksen mukaa tarvitsee luoda kaikki ammattiryhmät kattava aikuisten ammatillisen täydennys- ja jatkokoulutuksen järjestelmä. Aikuiskoulutus tulee järjestää aikuisten elämäntilanteista ja tarpeista lähtien. Kiinteätavoitteista aikuiskoulutusta kehitetään siten, että se tuottaa koulujärjestelmän kanssa vertailukelpoisia tuloksia. Arviointimenetelmiä kehitetään ottamaan huomioon myös koulujärjestelmän ulkopuolella hankitut tiedot, taidot ja valmiudet. Päätöksessä todettiin lisäksi, että opetusministeriön avuksi aikuiskoulutuksen kehittämiseksi tarvitaan erillinen asiantuntijaorganisaatio. Valtioneuvosto asettikin Aikuiskoulutuksen väliaikaisen kehittämisorganisaation, joka koostui aikuiskoulutuksen johtoryhmästä ja aikuiskoulutuksen neuvottelukunnasta. Aikuiskoulutuksen väliaikaisen kehittämisorganisaation johtoryhmä puheenjohtajanaan Pentti Öhman ja sihteereinä Päivi Piekka, Matti Poutanen ja Lea Salminen jätti opetusministeriölle Aikuiskoulutuksen kehittämisen yleissuunnitelman, joka oli kokonaisehdotus periaatepäätöksen edellyttämien toimenpiteiden toteuttamiseksi. Kehittämissuunnittelu päätettiin tehdä useina erillisinä osaprojekteina. Kehittämisprojektin kahdeksasta toimikunnasta kolme käsitteli tutkintojärjestelmää (Nina Haltia 2012). Asetetut kolme komiteaa (Aikuisten ammatillisen peruskoulutuksen toimikunta sihteerinään Hannu Siren, Ammatillisen lisäkoulutuksen toimikunta ja Jatkuvan koulutuksen toimikunta) pohtivat mm. työelämäkokemuksen ja aikuisuuden huomioon ottamista sekä opintosaavutusten mittaamista. Ne linjasivat kehitystyölle seuraavia periaatteita: Alkudiagnoosin perustella laaditaan aikuisopiskelijalle henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jonka mukaisesti hän voi edetä ja suorittaa vain niiden osa-alueiden opintoja, joilla hänellä ei ole ennestään riittäviä tietoja. Opiskelijoiden tulee voida suorittaa pääosa tutkintoon kuuluvista kursseista yhtäjaksoisesti melko pienissä osissa opinnot välillä keskeyttäen ja päätoimisena opiskelijana tai sivutoimisena opiskelijana työn ohessa. Kursseja on voitava suorittaa myös useissa eri laitoksissa ja monimuoto-opetusta hyväksikäyttäen. Mittareiden kehittelyä tulee jatkaa niin pitkälle, että kuka tahansa ja milloin tahansa voi halutessaan osoittaa hallitsevansa minkä tahansa koulutusjärjestelmään kuuluvan kurssin, opintokokonaisuuden tai jopa tutkinnon tavoitteet Tulee luoda yhteismitallinen kattava tutkintojen järjestelmä Tutkintovaatimukset tulee johtaa ammatin vaatimuksista ja niiden tulee seurata teknologian kehitystä. Tutkinto tähtää pääsääntöisesti työhönsijoittumiseen ja ammatin tavoitteiden saavuttamiseen. Toissijainen tavoite on jatko-opintovalmiuden saavuttaminen. Ammatillisista pätevyystutkinnoista tulee kehittää koulutuksen päättötutkintoja. Aikuiskoulutuksen väliaikaisen kehittämisorganisaation johtoryhmä (KM 1985:36) linjasi loppumietinnössään vuonna 1985, että välittömästi tulee ryhtyä suunnittelemaan aikuisten ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmää. Ammattikasvatushallituksen on samalla lisättävä aikuiskoulutuksen kehittämiseen henkilöstövoimavaroja. Lisäksi linjattiin, että aikuiskoulutusrakennetta ja tutkintojärjestelmää ei voi luoda kokonaisratkaisuna, vaan toteuttamisessa on edettävä asteittain kokeilujen avulla, jolloin myös kustannukset 20

21 kasvavat vähitellen. Kokeiluissa tulee kokeilla aikuisten opetussuunnitelmia ja opetusmenetelmiä, monimuoto-opetusta, itseopiskelua sekä alku- ja loppudiagnoosin kehittämistä. Kokeiluja tulee tehdä aluksi aloilla, joilla on työvoimapulaa. Myöhemmin kokeilua voi laajentaa johonkin lääniin läänikohtaiseksi kokeiluksi. Toisessa vaiheessa oli lisäksi syytä tutkia, voidaanko osa aikuiskoulutuksessa jo pitkään olleista erilaisista hyvin arvostetuista tutkinnoista, jotka eivät kuitenkaan tuota virallista kelpoisuutta, niveltää yleiseen koulutus- ja tutkintojärjestelmään. Johtoryhmä esitti myös, että opetusministeriöön tarvitaan lisää aikuiskoulutusasioita hoitavaa henkilöstöä. Vuoden 1985 alusta ministeriöön perustettiinkin apulaisosastopäällikön virka. Siihen valittiin Olavi Alkio. Vakiinnuttaakseen ja turvatakseen aikuiskoulutuksen jatkuvan kehittämisen Valtioneuvosto asetti Aikuiskoulutusneuvoston (Valtioneuvosto 1984) jatkamaan aikuiskoulutuksen väliaikaisen kehittämisorganisaation työtä. Aikuiskoulutusneuvoston tehtäväksi määriteltiin 1) käsitellä opetusministeriön pyynnöstä valmistelevasti aikuiskoulutuksen kehittämistä koskevia periaatteellisia tai muuten tärkeitä asioita, 2) seurata ja tukea aikuiskoulutuksen tutkimusta, 3) antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita toimialansa asioista, 4) toimia eturyhmien neuvotteluelimenä aikuiskoulutusta koskevissa asioissa sekä 5) suorittaa muut opetusministeriön antamat tehtävät. Samalla siirrettiin väliaikaisella aikuiskoulutuksen kehittämisorganisaatiolla ollut vastuu aikuiskoulutuksen kehittämisestä linjahallinnolle ja sen asiantuntijaelimenä toimivalle aikuiskoulutusneuvostolle sekä kumottiin päätös valtion kansansivistyslautakunnasta ja lakkautettiin aikuiskoulutuksen neuvottelukunta ja aikuiskoulutuksen johtoryhmä. Aikuiskoulutuksen väliaikaisen kehittämisorganisaation esitysten mukaisesti Ammattikasvatushallituksen toimesta toteutettiin vuosina erilaisia kokeiluja. Niissä kokeiltiin mm., miten ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelmia sovelletaan aikuisten ammatillisessa peruskoulutuksessa, miten opiskelijoiden aikaisemmat suoritukset ja työkokemus arvioidaan ja miten ne luetaan hyväksi suoritettavaan tutkintoon (Salminen Lea 1987). Myös valtioneuvoston periaatepäätökseen Lapin työllisyyden parantamisen erityistoimenpiteistä vuosina (VNP ) perustuvassa Lapin aikuiskoulutuskokeilussa, jota johti LAIKO-työryhmä puheenjohtajanaan Olavi Alkio, haettiin vuosina malleja ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseksi. (Laine Sirkka-Liisa 1988) Lapin aikuiskoulutuskokeilussa kokeiltiin koulutuksen toteuttamista aikuisten yksilöllisen elämäntilanteen ja tarpeen huomioonottavin koulutusjärjestelyin. Kahdeksasta LAIKOtyöryhmän alaisesta projektiryhmästä metodikokeiluryhmä kehitti mm. etäopetusta, yksityisopiskelua, lähtötasoarviointia, iltaopetusta ja yksilöllisiä koulutusratkaisuja. Lisäksi mm. hotelli- ja ravintola-alalla kehitettiin näyttötutkintoja ja kokeiltiin näyttötutkintojen vastaanottamista. (Sirén Hannu, haastattelu 2014). Lapin aikuiskoulutuskokeilun yhteydessä toimi myös opintotuen kokeilu. Kokeilun tarkoituksena oli yhdessä valtakunnallisen aikuisopintorahakokeilun kanssa saada tietoja pysyvän aikuisopintotukijärjestelmän luomiseksi. 21

22 1.3 Näyttötutkintojärjestelmän tarve ja rakenne alkoivat hahmottua Kaikesta huolimatta itse tutkintojärjestelmän luomisessa ei juurikaan edistytty. Niinpä valtioneuvoston vuonna 1984 asettama aikuiskoulutusneuvosto puheenjohtajanaan Tytti Isohookana-Asunmaa ja sihteerinään Timo Lähdesmäki, joutui vuonna 1987 toteamaan, että aikuiskoulutuksen johtoryhmän mietinnön esityksistä on edelleen 2 vuoden jälkeen toteutumatta mm. monimuoto-opetuksen periaatteen yleinen toteutuminen, aikuisten tutkintojärjestelmän luominen, aikuiskouluttajien koulutuksen järjestäminen, tutkimuksen laajentaminen sekä aikuisopintojen neuvonta- ja ohjauspalveluiden systemaattinen järjestäminen. Neuvosto edellytti, että näissä asioissa on ryhdyttävä toimenpiteisiin ja edellytti, että tutkintojärjestelmän kehittämistyö tulee nopeasti aloittaa mm. seuraavin periaattein: työelämässä hankittu osaaminen tulee voida osoittaa erillisen arviointijärjestelmän kautta, opiskeluohjelmien tulee olla yksilöllisiä, opintokokonaisuudet rakentuvat moduuleista, alempi tutkinto tulee voida lukea hyväksi lyhyempänä koulutusaikana ja opinnoilla on rinnasteisuus nuorisoasteen koulutukseen (Aikuiskoulutusneuvosto 1987). Laissa ammatillisista oppilaitoksista (L 487/1987) säädettiin opetuksen järjestämisen perusteissa, että ammatillinen lisäkoulutus rakentuu ammatilliselle peruskoulutukselle tai työssä hankitulle ammattitaidolle. Lisäkoulutus järjestetään jatkolinjoina, kursseina tai muulla tarkoituksenmukaisella tavalla. Valtioneuvoston vuoden 1987 periaatepäätöksellä (Valtioneuvosto 1987) pyrittiin tavoitteellisesti selkiyttämään eri osapuolten vastuuta ammatillisen aikuiskoulutuksen tarjonnan rahoittamisessa ja yhtenäistämään rahoituksen perusteita. Päätöksessä määriteltiin, että ammatillisten kurssikeskusten ja oppilaitosten järjestämän ammatillisen perus- ja jatkokoulutuksen tarjonta rahoitetaan samoin kuin ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta annetussa laissa (Laki ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta 494/83) peruskoulutuksen osalta säädetään. Näiden oppilaitosten järjestämän täydennyskoulutuksen tarjonnasta aiheutuvien kustannusten rahoitukseen osallistuvat valtio ja myös kohtuullisesti katsottavin kustannuksin opiskelija itse. Työllisyyskoulutuksen rahoituksesta vastaa valtio. Tavoitteena oli nyt kehittää työllisyyskoulutuksen hallintoa siten, että työvoimahallinto ostaisi jatkossa työllisyyskoulutuksena järjestettävän ammatillisen perus- ja jatkokoulutuksen valtion tuloja menoarviossa työvoimaministeriön pääluokkaan osoitettavalla määrärahalla. Seuraavana vuonna (1988) annetussa valtioneuvoston päätöksessä (Valtioneuvosto 1988) jatkettiin aikuiskoulutuksen kehittämistä ja aikuiskoulutuksen rahoituksen järjestelyä. Nyt päätettiin, että vuosina perustetaan ammatillisiin oppilaitoksiin ainakin 100 uutta aikuiskoulutus- ja kurssiosastoa. Lisäksi parannetaan aikuisten jatkoopiskelumahdollisuuksia edetä aikaisempien opintojen pohjalta ylempään tutkintoon. Opiskelu tehdään mahdolliseksi myös työn ohella ja monimuoto-opetusta hyväksi käyttäen. Ammatillisten kurssikeskusten, ammatillisten ja muiden aikuiskoulutusta antavien oppilaitosten toimintaa kehitetään niin, että yksityiset ja julkiset työnantajat voivat tarpeitaan vastaavasti ostaa niiltä lisäkoulutusta. Työllisyyskoulutuksen tasoa kohotetaan siten, että siihen osallistuvilla on mahdollisuus edetä samoihin tutkintoihin kuin vastaavassa omaehtoisessa koulutuksessa. Samalla selvitetään työllisyyskoulutus-nimikkeen muuttamismahdollisuus. Työvoimahallinto tilaa jatkossa kustannuksellaan työllisyyskoulutuksen ammatillisilta kurssikeskuksilta, ammatillisilta oppilaitoksilta, korkeakouluilta ja muilta koulutuksen järjestäjiltä. Ammattikasvatushallituksen alaisissa oppilaitoksissa uudistus 22

23 toteutetaan vuonna Samana vuonna muutetaan ammatilliset kurssikeskukset ammatillisiksi aikuiskoulutuskeskuksiksi ja niiden järjestämä koulutus toteutetaan maksullisena palvelutoimintana. Tämän päätöksen toteuttamista ja ammatillisen aikuiskoulutuksen muuta kehittämistä varten opetusministeriö päätti asettaa seurantaryhmän. Em. valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti asetettu Kurssikeskustoimikunta (KM 1988: 34) puheenjohtajanaan Leevi Melametsä, määritteli ensimmäisen kerran tutkintojärjestelmän ominaisuuksia ja hahmotteli tulevaa näyttötutkintojärjestelmää. Ammatillisen perus- ja jatkokoulutuksen tutkinnot tuli voida suorittaa perinteisten muotojen ohella myös näyttökokeissa. Ammattikasvatushallituksen tehtäväksi tuli näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen. Ammattikasvatushallitus antaisi hakemuksesta aikuiskoulutuskeskukselle määräajaksi oikeuden antaa todistuksia tietyn koulutusammatin tai sen osan suorittamisesta. Aikuiskoulutuskeskus antaisi tällaisen todistuksen riippumatta siitä, miten osaaminen on hankittu. Edellytyksenä on vain se, että opiskelijalla on sellaiset tiedot, taidot ja valmiudet, jotka opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet edellyttävät. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä (Valtioneuvosto 1988) tutkinnoista todettiin vain, että ammatilliseen aikuiskoulutukseen osallistuvien mahdollisuuksia virallisten tutkintojen suorittamiseen kehitetään siten, että tutkintojen osasuorituksina voidaan ottaa huomioon mm. aikaisempaa työkokemusta ja aikaisempia opintoja sekä ulkomailla suoritettuja opintoja. Samalla haluttiin kohottaa työllisyyskoulutuksen tasoa ohjeistamalla, että työllisyyskoulutukseen osallistuvilla on jatkossa mahdollisuus edetä samoihin tutkintoihin kuin vastaavassa omaehtoisessa ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Pääministeri Harri Holkerin johtaman talousneuvoston kokouksessa (Talousneuvosto 1989) käsiteltiin Ulf Sundqvistin OECD:lle tekemää raporttia New Technologies in the 1990s. A Socio-economic Strategy. Sundqvist toi esille, että informaatioteknologian kehitys merkitsee maailmanlaajuista muutosta. Käynnissä oleva teknologinen kehitys on syvällinen sosiaalinen prosessi, joka vaikuttaa yritysten ja yksilöiden toimintaan laajasti. Tältä kannalta katsoen Suomen koulutusjärjestelmä on vanhentunut ja jäykistynyt. Koulutuksen tavoitteena tulisi olla jatkuva elinikäinen koulutus. Avainasemassa ovat hyvä peruskoulutus ja yleisen koulutustason nostaminen. Vuonna 1989 Opetusministeriön asettama aikuiskoulutuksen johtoryhmä (OPM TRM 1989: 59) esitti, että tutkintotoiminta (pätevyystutkinnot) liitettäisiin lainsäädännöllisesti muun ammatillisen aikuiskoulutuksen ja sen rahoituksen säädöksiin. Asian toimeenpanemiseksi Ammattikasvatushallituksen edellytettiin tekevän asiasta esityksen mennessä. Työryhmä esitti myös käynnistettäväksi kokeilu- ja tutkimustoimintaa mm. opetusjärjestelyiden monimuoto-opetuksen arvioinnin ja osaamisen mittausmenetelmien kehittämiseksi. Asian toimeenpanona Ammattikasvatushallitukselta edellytettiin lukuvuodelle erillistä kokeiluohjelmaa. Ammattikasvatushallituksen työryhmä esittikin kesäkuussa 1990 suunnitelman jossa ehdotettiin näyttökoejärjestelyiden käyttöönottoa koulutusammattitutkinnon ja sen osien suorittamismahdollisuutena. Lisäksi Ammattikasvatushallitus toteutti kehittämisprojekteja, joissa arvioitiin koulutusammattitutkinnon ja pätevyystutkinnon suhdetta ja joissa on tarkoitus kehittää alalle näyttötutkinto. Seuraavana vuonna (1990) ilmestyi Aikuiskoulutuksen johtoryhmän muistiossa 69 toimenpidettä aikuiskoulutuksen kehittämiseksi esitettyjen toimenpiteiden seurantaryhmän raportti. (OPM TRM 1990:50). Siinä todettiin, että esitetyt kokeilut oli toteutettu. Ammattikasvatushallitus oli myös valmistanut Koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan 23

24 tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosiksi ehdotuksia, kuinka pätevyystutkintojen asemaa vahvistettaisiin, niiden sisältöjä kehitettäisiin ja kuinka koulutusammattitutkinnon ja pätevyystutkintojen suhdetta arvioitaisiin tavoitteena kehittää ammatilliseen lisäkoulutukseen näyttötutkintoja. Valtioneuvosto antoi koulutuspoliittisen selonteon Eduskunnalle. Selonteossa ei kuitenkaan vieläkään otettu selkeää kantaa tutkintojärjestelmään. Siinä todettiin vain, että aikuisille luodaan joustavia tutkintojen suorittamismuotoja siten, että eri koulutusmuodoissa suoritetut aikaisemmat opinnot, työkokemus ja itseopiskelu luetaan oikeudenmukaisesti opiskelijan eduksi. Suoritusten osoittamista varten luodaan kansalaisen opintokirja tai koulutuspassi. Soveltuvia opetusmuotoja ja järjestelyitä kehitetään mm. kokeilujen avulla. 1.4 Aikuistutkintotyöryhmän asettaminen Aikuisten ammatillisen näyttötutkintojärjestelmän perusperiaatteita, kuten erillinen osaamisen arviointijärjestelmä, osaamisen osoittaminen näytöissä, aiemman osaamisen hyväksilukeminen, yksilölliset opiskeluohjelmat ja rinnasteisuus nuorisoasteen koulutukseen oli käsitelty erilaisissa komiteoissa, työryhmissä ja kokeiluissa yli 20 vuotta ja ne olivat jo jäsentyneet melko pitkälle. Näyttötutkintojärjestelmän konkreettinen rakentaminen lähti kuitenkin lopulta liikkeelle vasta tammikuussa vuonna 1991, jolloin opetusministeri Anna- Liisa Kasurinen asetti aikuistutkintotyöryhmän (OPM 7/43/91) kouluosaston päällikkö Leevi Melametsän esityksestä. Työryhmän tehtävänä oli mm. tehdä esityksiä aikuisten ammatillisen perus- ja jatkokoulutuksen tutkintovaatimusten ja tutkintojen näyttökokeisiin perustuvien suorittamistapojen kehittämisestä. Työryhmä edusti laajasti keskeisiä ammatillisen aikuiskoulutuksen sidosryhmiä. Sen puheenjohtajana toimi Jorma Ahola ja sihteereinä Matti Poutanen, Raili Laasonen ja Arja Mäkeläinen. Aikuistutkintotyöryhmä antoi kolmen kuukauden työskentelyn jälkeen ensimmäisen väliraportin kiireellisiksi katsottavista toimenpiteistä (7/043/91): aikuisten ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelmien perusteet tulee yhdenmukaistaa ja oppimäärien ja kurssien suorittamismahdollisuuksia lisätä. Siksi Opetushallituksen tulee ryhtyä toimenpiteisiin, joilla aikuiskoulutuksessa käytettävien kouluasteen ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelmien perusteet muutetaan siten, että perusteet sisältävät vain ammatin hallinnan kehittymistä tukevat oppimäärät ja kurssit. Kasvatustavoitteisiin ja jatko-opintokelpoisuuteen liittyvät oppimäärät poistetaan. Lisäksi oppilaitokset velvoitetaan hyväksymään oppimäärien ja kurssien suorituksiksi muissa ammatillisissa oppilaitoksissa, kansalais- ja työväenopistoissa, kansanopistoissa ja iltalukioissa suoritetut vastaavansisältöiset opinnot. Työryhmä sai lopulla lisätehtävän (7/041/91) laatia ehdotus aikuisten perusja jatkokoulutukseen liittyvistä tutkinnoista, jotka suoritetaan näyttökokeissa osoitettavana ammattitaitona sekä laatia ehdotus tämän järjestelmän toteuttamisessa tarvittavista säännöksistä. Ehdotus tulee laatia siten, että samalla voidaan kumota laki ammatillisista pätevyystutkinnoista. Opetusministeriön antaman lisätehtävämääräyksen liitteenä oli Hannu Sirénin laatima muistio (Sirén Hannu 19991), jossa todettiin mm., että aikuisten tutkintojärjestelmään liittyvässä keskustelussa hyväksytään yleisesti kehittämissuunnaksi aikuisten ammatillisessa koulutuksessa osaamisen hankkimistavasta riippumaton tutkintojärjestelmä ja että 24

25 tutkintojen kehittämissuunnat on varsin hyvin määritelty mm. kehittämissuunnitelmaluonnoksessa. Koska nykyiset säädökset eivät ota huomioon em. kaltaista tutkintojärjestelmää, säädösvalmistelu on syytä käynnistää pikaisesti ja tehtävä sopi hyvin asetetulle aikuistutkintotyöryhmälle sen koostumuksen ja aihepiiriin perehtyneisyyden vuoksi. Valtioneuvoston hyväksymässä Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille (77/400/91) esitettiinkin, kuten Sirenin muistio ennakoi, että aikuisia varten luodaan ammatillinen tutkintojärjestelmä, jossa tutkintoja voidaan suorittaa osoittamalla ammattitaito näyttökokeissa. Aikuistutkinnot ja niitä vastaavat nuorten peruskoulutuksen tutkinnot ovat ammatillisilta tavoitteiltaan samat. Aikuistutkintoja järjestetään myös aloilla, joilla ei ole nuorten peruskoulutuksen tutkintoja. Ammatillisen koulutuksen jatkolinjoista ja ammatillisista pätevyystutkinnoista muodostetaan näyttötutkintoina suoritettavia erikoisammattitutkintoja. Samaan tutkintoon tähtäävää opetusta voivat tarjota eri organisaatiot. Kehittämissuunnitelmakirjeen Opetushallitukselle, lääninhallituksille ja korkeakouluille allekirjoittivat kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja ministeri Riitta Uosukainen. Aikuistutkintotyöryhmän työn kannalta oli merkittävää, että perustettiin Opetushallitus (L 182/1991). Samalla Opetushallitukseen perustettiin aikuiskoulutuksen linja johtajanaan Timo Lähdesmäki. Nyt myös Opetushallituksessa oli tahtoa ja resursseja kehittää ammatillista aikuiskoulutusta ja näyttötutkintojärjestelmää sen osana. Jorma Aholan johtaman aikuistutkintotyöryhmän työtä edisti huomattavasti myös se, että keskeisissä työmarkkinajärjestöissä (silloiset Teollisuus ja työnantajat ja Palvelu-työnantajat, SAK, Metalliliitto, Rakennusteollisuusliitto, Rakennusliitto, Sähköliitto, OAJ, AKKL) silloin työskentelevät henkilöt olivat kaukokatseisia ja aikuiskoulutuksen kehittämistarpeita ymmärtäviä. Heidän kaikkien hyvällä yhteistyöllä saatiin monet käytännön ongelmat ratkaistua ja kuntakentässä sekä suuressa osassa opetushallintoa esiintynyt aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintojärjestelmän vastustus voitettua. Voimallisimmin näyttötutkintojärjestelmän kehittymiseen vaikutti pieni tiiviisti yhteistyötä tehnyt ryhmä (Hannu Sirén, Kari Purhonen, Risto Hakkarainen ja Timo Lähdesmäki), joka teki 1990-luvun alussa mm. tutustumismatkoja Yhdysvaltoihin, Englantiin ja Saksaan. Muiden maiden tutkintojärjestelmiä selvittivät myös yliopistotutkijat Raimo Mäkinen ja Raimo Jaakkola. (Pentti Yrjölä & Tim Lamminranta 2000). Tutustumismatkoilla ja hankittujen selvitysten perusteella huomattiin kuitenkin, että eri maissa olevat tai kehitettävät järjestelmät olivat vahvasti kunkin maan kulttuuriin ja koulutusjärjestelmän kehityshistoriaan sidoksissa eivätkä olleet sellaisenaan suoraan Suomeen sovellettavissa. Yhteistä niissä oli kuitenkin, että niissä haettiin mahdollisuutta osoittaa erilaisilla kokeilla, näytöillä, testeillä, haastatteluilla yms. menetelmillä olemassa oleva osaaminen sekä se, että aikaisemmin eri tavoin hankittua osaamista haluttiin tunnistaa ja tunnustaa. Lisäksi työmarkkinaosapuolet olivat eri määrin mukana järjestelmien kehittämisessä ja hallinnossa. Tällaisia järjestelmiä oli olemassa mm. Alankomaissa, Saksassa ja Iso-Britanniassa (Liite 1). Aikuistutkintotyöryhmä sai mietintönsä valmiiksi (OPM TRM1992:27) ja esitti, että siirryttäisiin ammatillisten aikuistutkintojen järjestelmään, jossa ammattitaito sen hankkimistavasta riippumatta osoitettaisiin erityisissä näyttökokeissa. Tutkintotodistuksen saaminen edellyttäisi näyttökokeisiin osallistumista myös tutkintoon tähtäävään koulutukseen osallistuvilta. Työryhmä ehdotti säädettäväksi erillisen lain ammatillisista aikuistutkinnoista sekä eräitä muutoksia ammatillista koulutusta koskevaan lainsäädäntöön. 25

26 Ammatillisia aikuistutkintoja olisivat ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto. Tutkintorakenteesta määrättäisiin asetuksen nojalla opetusministeriön päätöksellä. Ammattitutkinnot vastaisivat ammatillisilta tavoitteiltaan nuorten ammatillisen peruskoulutuksen tutkintoja. Tutkintoja voisivat järjestää Opetushallituksen alaiset oppilaitokset, joiden tehtäväalueeseen kuuluu ammatillinen koulutus. Tutkintojen laadunvalvonnasta vastaisi Opetushallitus yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa. Opetushallitus hyväksyisi tutkintovaatimusten perusteet. Niissä määriteltäisiin tutkinnon suorittamiseksi vaadittava ammattitaito sekä tavat, joilla ammattitaito osoitettaisiin. Tutkintoon tähtäävän opetuksen sisältö olisi oppilaitoksen päätettävissä. Tutkintotoiminta ja siihen liittyvä koulutus rahoitettaisiin oppilaitosten normaalin valtionosuusjärjestelmän kautta tai maksupalveluperiaatteella. Oppilaitokset voisivat hankkia tutkinnon suorittamiseen tähtäävää opetusta muilta oppilaitoksilta. Opiskelijat voisivat halutessaan hankkia itse henkilökohtaiseen opetusohjelmaansa sisältyvää opetusta erityisen hankintavaltuuden avulla. Samalla kumottaisiin laki ammatillisista pätevyystutkinnoista. Työryhmän jäsen Riitta Lampola kirjautti aikuistutkintotyöryhmän muistioon eriävän mielipiteen. Aikuisille ei tulisi tehdä nuorten opetussuunnitelmaperusteista erillistä tutkintojen perustetta, vaan tutkintokohtaisten opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteiden tulisi olla yksi ja sama asiakirja. Hän viittasi Opetushallituksen johtokunnan tekemään kannanottoon, jossa esitetään, että Nuorten ja aikuisten ammatillista koulutusta varten laaditaan yhteiset tutkintokohtaiset opetussuunnitelman ja tutkinnon perusteet, joissa koulutuksen arvoperusta, ammattialan kuvaus, tutkinnon muodostumisen perusteet sekä tutkintoon sisältyvät moduulit ja niiden tavoitteet koskevat sekä nuorten että aikuisten koulutusta. Aikuistutkintotyöryhmän muistiosta alkusyksyllä 1992 annetuissa lausunnoissa tuettiin pääasiassa työryhmän esittämiä ajatuksia. Eri lausunnoissa esitettiin mm. hankintavaltuutuksen poistamista ja sitä, että tutkintojen toimeenpanon korkea laatutaso edellytti jonkinlaista järjestämisoikeuksien rajaamista ja lupamenettelyä. Koulutustoimikunnista ja oppilaitosten neuvottelukunnista tulisi myös muodostaa ammatillisen aikuistutkintojärjestelmän osalta päätösvaltaa käyttäviä elimiä, joiden asema ja tehtävät on selkeästi määritelty lainsäädännössä. Lisäksi työehtosopimukset sekä neuvonta-, tiedotus- ja ohjauspalvelut pitäisi saada kuntoon. Rahoitus ei myöskään saa kaatua kotikunnille. Jotkut lausunnonantajista eivät ymmärtäneet, miksi aikuisille pitää olla oma ammattitutkintonsa. Lausuntokierroksen jälkeen annettiin asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (A 1314/1992). Siinä määriteltiin ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestämisestä mm., että vuoteen 1995 mennessä on aikuisten ammatillisen peruskoulutuksen perusteet kouluasteella laadittava sellaisiksi, että ammattitaidon voi osoittaa näyttökokeilla. Opetushallitus päättää perusteista. Aikuisopiskelijoille on laadittava henkilökohtainen opiskeluohjelma. Ammatillisissa oppilaitoksissa voi olla aikuiskoulutusosasto ja aikuiskoulutusjohtajan virka tai toimi. Ammatillisissa oppilaitoksissa ei aikuiskoulutukseen sovelleta oppilaitoksen työaikaa. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen nojalla Opetushallituksen aikuiskoulutuksen linja käynnisti näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseen liittyviä kokeiluja. Kokeiluissa harjoiteltiin ammattitaidon osoittamista ja sen arviointia. Kokeiluille ei olut erillistä ohjelmaa, vaan ne perustuivat aikaisemmin julkaistuihin mietintöihin ja työryhmäraportteihin ja eri oppilaitoksissa olleiden henkilöiden omaan aktiviteettiin sekä luonnollisesti opetusministeriön myöntämään rahoitukseen. Kokeiluissa oli keskeinen rooli myös 26

27 yliopistojen tutkijoilla, jotka pohtivat, kehittivät ja tutkivat ammattitaidon osoittamista ja sen arviointia. He kehittivät teoriaa ja sovittivat sen käytäntöön ja opettivat myöhemmin Opetushallituksen järjestämissä koulutuksissa kehittämänsä teorian ja käytännöt tuleville näyttötutkintomestareille. (Hakkarainen Risto, haastattelu 2014). Aikuistutkintotyöryhmän näkemykseen ja siitä saatuihin lausuntoihin (Opetusministeriössä tehty tiivistelmä lausunnoista) perustuen laadittiin ensimmäinen ammattitutkintolakiluonnos. Siitä saatiin vuoden 1993 helmikuun loppuun mennessä lähes 30 lausuntoa. Edelleenkään osa lausunnonantajista ei pitänyt erillistä ammattitutkintolakia tarpeellisena. Lausunnonantajat olivat myös erimielisiä, mille koulutusasteelle tutkinnot voitaisiin sijoittaa ja tulisiko tutkintoon kuulua osasuoritusten lisäksi kokoava päättösuoritus. Myös järjestämisoikeuksista ja tutkintotoimikunnista oli erilaisia näkemyksiä. Toinen ammattitutkintolakiluonnos valmistui ja se tarkastettiin oikeusministeriössä Useat asiantuntijatahot ja yksityishenkilöt antoivat vielä lausuntonsa tästä lakiluonnoksesta. OAJ vastusti edelleen koko lakiehdotuksen antamista vedoten mm. seuraaviin epäselvinä pitämiinsä asioihin: tutkintotoimikuntien rooli, kustannusvaikutukset ja opiskelijoiden jatko-opiskelukelpoisuus. Lisäksi opetusministeriö kävi lokamarraskuussa 1993 neuvotteluja eri tahojen kanssa lakiehdotuksen sisällöstä ja erityisesti tutkintotoimikuntien asettamisesta. Riippumatta siitä, että useat tahot edelleen vastustivat aikuisille tarkoitettua näyttötutkintojärjestelmää, valtioneuvosto antoi sinettinsä ammattitutkintolain lopulliselle eteenpäinmenolle (Valtioneuvosto1993) ja linjasi, että nyt edetään aikuistutkintotyöryhmän viitoittamalla tiellä loppuun asti. 1.5 Lopultakin hallitus antoi ammattitutkintolakiesityksen eduskunnalle Hallitus antoi Eduskunnalle hallituksen esityksen ammattitutkintolaiksi (HE 286/1993). Esityksen allekirjoittivat ministeri Riitta Uosukainen ja Tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Hallituksen esityksen keskeinen sisältö oli seuraava Ammattitaito osoitetaan sen hankkimistavasta riippumattomassa tutkinnossa Tutkinnot ovat ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja Tutkintorakenteesta päättää opetusministeriö Tutkintojen perusteet vahvistaa Opetushallitus koulutustoimikuntien esityksestä Opetushallitus päättää tutkintotoimikuntien toimialoista ja -alueista koulutustoimikuntien esityksestä Tutkintojen järjestämisestä ja valvonnasta vastaavat tutkintotoimikunnat Ammatillisista perustutkinnoista vastaavan alueellisen tutkintotoimikunnan asettavat oppilaitosten ylläpitäjät. Muut tutkintotoimikunnat asettaa Opetushallitus Tutkintotoimikunta sopii oppilaitosten kanssa tutkintojen järjestämisestä Laki ehdotettiin tulevaksi voimaan Sivistysvaliokunta antoi mietintönsä ammattitutkintolaista (SiVM 2/1994 vp). Valiokunnassa oli käynyt kuultavana 22 asiantuntijaa. Lisäksi valiokunta sai yhden kirjallisen lausunnon. Sivistysvaliokunta piti ammattitutkintolain säätämistä kaikin puolin myönteisenä uudistuksena. Valiokunta kuitenkin edellytti, että erityisesti ammattitutkin- 27

28 tolain mukaisesta ammatillisesta perustutkinnosta muodostetaan riittävän laaja-alainen tutkinto, joka antaa työelämässä tarvittavan ammattitaidon ja kielitaidon sekä sosiaaliset valmiudet. Lisäksi valiokunta edellytti, että uutta tutkintojärjestelmää sovellettaessa on huolehdittava siitä, ettei muodostu kahta erilaista opintojen ohjausjärjestelmää ja ettei uusi järjestelmä vähennä nuorison halukkuutta hakeutua normaaliin ammatilliseen peruskoulutukseen. Lisäksi valiokunta katsoi, että työikäisten ammatillisten valmiuksien kohottamiseksi on perusteltua, että työministeriö ja työvoimapiirit suunnitellessaan ja hankkiessaan asiakkailleen työvoimapoliittista aikuiskoulutusta suuntaavat koulutusostot ammattitutkintolain mukaisiin tutkintoihin tai niiden osiin. Sivistysvaliokunnan käsittelyssä sosialidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajista koostunut vähemmistö esitti valiokunnan esitykseen vastalauseen. Vastalauseessa vähemmistö ehdotti valiokunnan esitykseen osin täsmentäviä ja osin laajentavia muutoksia. Muutosehdotukset koskivat tutkintovaatimusten perusteiden yleissivistävää osaa kantaa mahdolliseen kaksinkertaiseen ohjausjärjestelmään nuorten ja aikuisten tutkintojen vertailukelpoisuutta valtionosuuksien suuruutta tutkintotoimikunnan koostumusta Eduskunnan täysistuntokäsittelyissä keskusteltiin laajalti sivistysvaliokunnassa esitetyssä vastalauseessa esiin nostetuista asioista. Keskustelussa opintojen riittävästä laaja-alaisuudesta tuotiin esille mm. monien sivistysvaliokunnassa esiintyneiden asiantuntijoiden näkemys, että Opetushallituksen perustutkinnon luonnokset sekä moduuliesitykset edustavat sellaisenaan varsin suppea-alaista lyhyen tähtäimen ammattitaitoa ja osaamista. Kaikista vastalauseessa esitetyistä kohdista tehtiin eduskuntakäsittelyssä omat perustelulausumaehdotukset, mutta ne kaikki hävisivät äänestyksissä sivistysvaliokunnan ehdotukselle, joka hyväksyttiin kolmannessa käsittelyssä muuttamattomana. (Eduskunnan pöytäkirja 1994) Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari hyväksyi ammattitutkintolain (L 306/1994) ministeri Olli-Pekka Heinosen esityksestä Laki astui voimaan Aikuistutkintotyöryhmän asettamisesta lain hyväksymiseen oli tällöin kulunut yli kolme vuotta. Laki hyväksyttiin lähes Hallituksen esityksen (HE 286/1993) mukaisena. Ainoat muutokset olivat, että toimialueeltaan tutkintotoimikunta voi olla valtakunnallinen tai alueellinen ja että Opetushallitus päättää tarvittaessa ammatillisista pätevyystutkinnoista annetun lain mukaisen tutkinnon hyväksymisestä tämän lain mukaista ammattitutkintoa tai erikoisammattitutkintoa vastaavaksi tutkinnoksi. Lisäksi laki tuli voimaan vasta Ammattitutkintolakia täydentämään annettu lainsäädäntö Samanaikaisesti ammattitutkintolain kanssa hyväksyttiin myös laki ammatillisista oppilaitoksista annetun lain (487/87) muuttamisesta (L 307/1994). Siinä säädettiin, että aikuisten ammatillisessa peruskoulutuksessa voidaan suorittaa tutkintoja vain sellaisilla koulutusaloilla, joilla ei järjestetä ammattitutkintolaissa (306/94) tarkoitettuja ammatillisia perustutkintoja. Oppilaitoksen tulee järjestää tähän koulutukseen osallistuville opiskelijoilleen mahdollisuus osallistua ammattitutkintolain mukaisesti suoritettavaan tutkintoon. Samassa yhteydessä annettiin myös kolme ammattitutkintolakiin liittyvää asetusta. Ammattitutkintoasetuksessa (A 308/1994) säädettiin, että tutkinnon perusteista tulee käy- 28

29 dä ilmi 1) tutkinnossa vaadittava ammattitaito, 2) osat, joista tutkinto muodostuu, 3) tavat, joilla ammattitaito voidaan osoittaa, sekä 4) tutkintosuoritusten arvioinnin perusteet. Tutkintotoimikunnissa on enintään yhdeksän jäsentä, joiden tulee edustaa ainakin työnantajia, työntekijöitä, opettajia ja tarvittaessa itsenäisiä ammatinharjoittajia. Enemmistön tulee olla työnantajien, työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien edustajia. Työnantajien ja työntekijöiden edustajia tulee olla yhtä monta. Toimikunta asetetaan enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi säädettiin mm. tutkintotoimikunnan työtavoista, tutkintojen järjestämissopimuksista, tutkintotodistuksista ja oikaisumenettelystä. Asetuksessa opetusministeriön hallinnonalan koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta annetun asetuksen (165/91) 4 :n muuttamisesta (A 309/1994) säädettiin, että opetusministeriö päättää mm. ammattitutkintolaissa (306/94) tarkoitetusta tutkintorakenteesta. Hallituksen esityksen (286/1993 vp) mukaan ensi vaiheessa oli tarkoitus ottaa käyttöön kouluasteen ammatillisia perustutkintoja sekä ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja siinä laajuudessa kuin valmistelu eri aloilla etenee. Saatavien kokemusten perusteella päätettäisiin myöhemmin ylemmän asteisten tutkintojen käyttöönotosta. Asetuksessa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen (1314/92) 2 ja 5 :n muuttamisesta (A 311/1994) säädettiin, että Opetushallitus päättää aikuiskoulutuksena annettavan ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelman valtakunnallisista perusteista niillä koulutusaloilla, joilla ei järjestetä ammattitutkintolaissa tarkoitettuja ammatillisia perustutkintoja, sekä jatkolinjoilla annettavan opetuksen yleisistä perusteista, että hyväksyttävästi suoritetusta koulutuksesta tai sen osakokonaisuudesta annetaan todistus ja että opiskelijan on saavutettava kaikissa osakokonaisuuksissa vähintään arvosana tyydyttävä. Hieman myöhemmin, mutta samana vuonna annettiin vielä asetus (A 788/1994), jossa säädettiin, että ammattitutkintolaissa tarkoitettuun tutkintoon osallistuminen on maksullinen julkisoikeudellinen suorite, josta perittävä kiinteä tutkintomaksu on 200 markkaa. 1.7 Keskeisiä syitä näyttötutkintojärjestelmän syntymiseen Keskeiset syyt siihen, että yli 20 vuotta kestäneen selvittely- ja suunnittelutyön jälkeen, hyvin erilaisin perustein tapahtuneesta vastustuksesta huolimatta, lopulta saatiin aikaiseksi näyttötutkintojärjestelmä, olivat useat kansainväliset kehityskulut ja niiden seurausvaikutukset Suomessa. Näitä olivat mm. Euroopan yhteisön kehittyminen yhtenäiseksi sisämarkkina-alueeksi, ETA-yhteistyö ja sen asettamat vaatimukset työvoiman liikkuvuudelle ja osaamisen tunnustamiselle, Neuvostoliiton hajoaminen ja idänkaupan romahtaminen, 1990-luvun syvä lama, elinkeinoelämän kansainvälistyminen, kansainvälisen kilpailun kiristyminen, tietotekniikan kehittymisen voimakas vaikutus tuotantoon sekä suojattujen sektorien häviäminen. Näistä seurasi jatkuvia ja voimakkaita muutoksia elinkeino-, tuotanto- ja ammattirakenteisiin sekä ammattien sisältöihin. Samalla vähän koulutusta vaativat rutiinitehtävät vähenivät. Työssä olevien oli työpaikkansa säilyttääkseen kehitettävä ammattitaitoaan jatkuvasti tai hankittava jopa kokonaan uusi ammatti. Lisäksi huomattiin, että työelämään tulevat uudet ikäluokat pienenevät merkittävästi. Yli 40-vuotiaista työntekijöistä oli vailla ammatillista peruskoulutusta alasta riippuen %. 29

30 Näyttötutkintojärjestelmän synty liittyi myös yleiseen maailmanlaajuiseen muutokseen, missä työvoiman ja työpaikkojen kohtaamisen ohjailu muodollisen koulutusjärjestelmän avulla oli osoittautunut toimimattomaksi jo hyvin pitkään. Työmarkkinoiden dynamiikka oli ollut jatkuvasti hyvin suurta: työpaikkoja on vaihdettu vuosittain noin 1 miljoona. Poliittiset päättäjät ja koulutuspoliittiset virkamiehet ottivat nyt tosissaan ajatuksen, että työssä ja arjessa voi oppia, mistä seurasi tavoite tunnistaa opittu ja tunnustaa se joko osaksi muodollista koulutusta tai muuten. Yhtenä tekijänä oli myös se, että ammatillinen koulutusjärjestelmä palveli huonosti aikuisia. Oppilaitospohjaisen koulutusjärjestelmän kehittymisen seurauksena Suomessa ammattitaidon koulumaistuminen oli moneen muuhun maahan verrattuna ollut hyvin laajaa ja kaikenkattavaa ja luvuilta lähtien. Koulutusammattitutkintojen suorittamistapa oli rakennettu nuorille, jotka eivät ole ehtineet hankkia lainkaan työ- tai muuta kokemusta. Ammatillinen pätevyys tarkoitti pääasiassa ammatillisen koulutuksen tuomaa pätevyyttä. Aikuisen ihmisen ammattitaito voi kuitenkin olla kehittynyt monenlaisen kokemuksen, mm. työn, harrastuksen, itseopiskelun tms. kautta, minkä vuoksi aikuisten ohjaaminen nuorten ammatilliseen koulutukseen ei ollut mielekästä. Kouluoppimiseen perustuva järjestelmän todettiin myös olevan liian hidas ja kallis menetelmä aikuisten osaamisen kehittämiseen. Aikuisille tarvittiin siksi oma, heidän tarpeitaan vastaava osaamisen kehittämisjärjestelmä. Pätevyystutkinnot perustuivat ammatillisista pätevyystutkinnoista annettuun lakiin (32/72). Pätevyystutkintojen keskeisenä tehtävänä oli alun perin turvata mahdollisuus ammattipätevyyden osoittamiseen oloissa, joissa koulutuspaikkoja ammatillisissa oppilaitoksissa oli liian vähän, mutta ne kehittyivät ajan myötä erikoistunutta ammattitaitoa mittaaviksi tutkinnoiksi. Ammatillisen koulutuksen kehitys oli kuitenkin muuttanut pätevyystutkintojen roolin. Ammatillisesta peruskoulutuksesta oli tullut selvästi laaja-alaisempaa ja ammatillisia koulutuspaikkoja oli nyt tarjolla runsaasti. Pätevyystutkinnot eivät enää palvelleet alkuperäistä tarkoitustaan. Tutkintojen suorittajamäärät olivat hyvin alhaisiksi eikä niillä ilmeisesti ollut enää kysyntää työmarkkinoilla. Pätevyystutkinnon suoritti vuonna 1991 enää vain henkilöä. Jatkolinjat oli otettu käsitteenä mukaan ammatillisista oppilaitoksista annettuun lakiin (487/87). Jatkolinjoiksi nimettiin erilaiset lisäkoulutukset ja jatkoluokat. Jatkolinjoja rahoittivat valtion ohella myös opiskelijoiden kotikunnat. Jatkolinjat suunnattiin työelämässä oleville aikuisille, jotka halusivat kouluttaa itseään hallitsemaan alansa muuttuvia työtehtäviä tai lisäkoulutuksen avulla muuttaa työtehtäviään. Jatkolinjoilla oli vuonna 1991 noin vuosiopiskelijapaikkaa. Jatkolinjoilla oli aikaisemmin valtakunnallinen tehtävä, minkä vuoksi jatkolinjojen opetussuunnitelmien valtakunnallisten perusteiden hyväksyminen oli lainsäädännössä Opetushallituksen tehtävä. Jatkolinjoina järjestettävän koulutuksen nimikkeiden määrä oli kuitenkin jatkuvasti kasvanut ja suuri osa jatkolinjoista järjestettiin paikallisiin tai ainutkertaisiin tarpeisiin. Samalla oli jatkolinjojen valtakunnallista ohjausta edellyttävä tehtävä hämärtynyt ja opetussuunnitelmien valtakunnallisten perusteiden hyväksymisestä Opetushallituksessa tullut tarpeeton rituaali. 30

31

32

33 2. Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen 2.1 Näyttötutkintoihin valmistavan koulutuksen aseman selkiytyminen osana elinikäisen oppimisen strategiaa ja sen toimeenpanoa Ensimmäinen muutos ammattitutkintolakiin annettiin , jolloin lailla ammattitutkintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta (L 639/1997) lisättiin Opetushallituksen toimivaltaa. Opetushallitus päätti nyt ilman koulutustoimikuntien esitystä tutkintojen perusteista ja tutkintotoimikuntien toimialoista ja -alueista. Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen hallitusohjelmassa ( ) oli kirjattu, että yksilön, yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kyky vastata muutokseen, kansainvälistymiseen ja tiedon merkityksen korostumiseen riippui perussivistyksestä, erityisosaamisesta ja luovuudesta. Elinikäisen oppimisen periaate tuli muuttaa käytännön toteutustavoiksi yhteistyössä työmarkkinoiden kanssa. Tavoitteena oli koko väestön koulutustason kohottaminen. Koulutuksen laadusta ja reagointiherkkyydestä yhteiskunnan muutoksiin luvattiin huolehtia mm. jatkuvalla arvioinnilla ja uudistamalla koulutuksen määrällinen sääntelyjärjestelmä. Koulutuksen lainsäädäntö päätettiin koota hallituskaudella. Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen hallitusohjelmassa mainittu, Unescon jo 1960-luvulla elinikäisen kasvatuksen nimellä esiin nostama elinikäisen oppimisen ajatus oli kehittynyt 1990-luvulla monin aloittein. Taustalla olivat työelämän tarpeet, mutta myös laajempaan käsitykseen viitattiin. Silloin tarkoitettiin sitä, miten työelämän ohella ihminen voi toteuttaa inhimillistä potentiaaliaan sen laajemman yhteisön kansalaisena, johon organisaatio kuuluu ja inhimillisenä olentona, jolla on tarve toteuttaa omia kapasiteettejaan. Laaja määrittely tuli suomalaisen elinikäisen oppimisen strategiaan, jonka opetusministeri Olli-Pekka Heinonen käynnisti vuonna 1996 nimittämällä tarkoitusta varten komitean Oppimisen ilo - Kansallisen elinikäisen oppimisen strategia (KM 1997:14). (Niemelä Seppo 2010). Komiteamietinnön (KM 1997:14) mukaan elinikäisen oppimisen ajattelu oli virinnyt ensisijaisesti taloudellisen kehityksen tarpeista, mutta taloudenkaan näkökulmasta se ei voi olla yksinomainen tavoite. Komitea laati kansallinen elinikäisen oppimisen strategian elinikäisen oppimisen monitasoiseksi periaatteeksi, jota noudattamalla päästään siihen, että yhteiskunnassa omaksutaan riittävän laajasti ja jatkuvasti uusia asioita. Periaate koskettaa ihmisten oppimisuria, yhteisöjen toimintaa ja oppimisen edistämispolitiikkaa. Komitean yhteensä 73 esityksestä vain muutamat esitykset koskivat suoranaisesti näyttötutkintojärjestelmää tai näyttötutkintoihin valmistavaa koulutusta. Niissä edellytettiin, että aikuisten on voitava oppimisohjelmissaan hyödyntää näyttökokein työssä, vapaa-ajan toiminnoissa ja vapaamuotoisessa opiskelussa kehittynyt osaamisensa, aikaisemmin opitun tunnustamisen perusteita ja menetelmiä kehitetään, oppilaitosten edellytyksiä osaamisen arviointiin kehitetään, tutkintojen määrittelytapaa kehitetään niin, että tutkintovaatimukset kuvaavat osaamisen ja siten tukevat osaamisen arviointia ja että työssä, harrastuksissa ja tutkintojärjestelmään kuulumattomissa opinnoissa hankittua osaamista osoittavista vapaamuotoisista todistuksista, työnäytteistä ja vastaavista koottavaa osaamissalkkua (portfolio) kehitetään opitun tunnustamistapana tukemaan henkilökohtaisten oppimisohjelmien laatimista. 33

34 Elinikäisen oppimisen strategia vaikutti osaltaan suomalaisen koulutuksen ja erityisesti aikuiskoulutuksen kehittämiseen ja asemaan lainsäädännössä. Vuonna 1998 annettua koulutuslainsäädäntöä voidaan pitää tästä yhtenä esimerkkinä. Lakien pääasiallisena ryhmittelyperusteena eivät olleet enää koulutuspalvelujen eri käyttäjäryhmät, vaan koulutuksen tavoitteet ja sisällöt. Lainsäädännön soveltamisalaan kuului siten lähtökohtaisesti kaikki niissä tarkoitettu koulutus opiskelijoiden iästä riippumatta. Pääsääntöisesti lait soveltuivat sekä nuorten että aikuisten koulutukseen. Eri ikäryhmien koulutustarpeet oli tarkoitus ottaa huomioon opetussuunnitelmissa ja käytännön koulutusjärjestelyissä. Hallituksen esityksessä Eduskunnalle koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 86/1997 vp, ) oli tavoitteena koota ja selkeyttää hajanainen ja osittain vanhentunut koulutusta koskeva lainsäädäntö yhtenäisten periaatteiden mukaisesti. Esitys kattoi perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen sekä niiden rahoituksen. Opetustoimen lainsäädännön määrä tältä osin vähenisi 26:sta kahdeksaan lakiin. Ammatillisesta koulutuksesta annettavaa lakia sovellettaisiin ammatillisissa oppilaitoksissa, ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa, kansanopistoissa, liikunnan koulutuskeskuksissa ja musiikkioppilaitoksissa järjestettävään ammatilliseen peruskoulutukseen. Myös koulutuksen rahoitus määräytyisi yhtenäisten perusteiden mukaan riippumatta siitä, missä koulutusta järjestetään. Ammatillisesta koulutuksesta annettavaa lakia sovellettaisiin sekä nuorille että aikuisille annettavaan opetussuunnitelmajärjestelmän piirissä olevaan ammatilliseen peruskoulutukseen. Erillisistä ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomista näyttötutkinnoista ja nyt myös niihin valmistavasta koulutuksesta sekä myös muusta ammatillisesta lisäkoulutuksesta säädettäisiin ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettavassa laissa. Laki sääntelisi kattavasti näyttötutkinnot ja niihin valmistavan koulutuksen, mukaan lukien näyttötutkintona suoritettavat ammatilliset perustutkinnot ja niihin valmistavan koulutuksen. Koulutuksen järjestäjä päättäisi niistä koulutuksen sisältöön ja koulutuksen järjestämistapaan liittyvistä toimenpiteistä, jotka tulee ottaa huomioon eri-ikäisten opiskelijoiden koulutustarpeita arvioitaessa. Kutakin ehdotettua lakia sovellettaisiin sen soveltamisalaan kuuluvaan koulutukseen riippumatta tavasta, jolla koulutusta järjestetään. Opetuksen laadun varmistamiseksi koulutusta koskeviin lakeihin ehdotettiin otettavaksi säännökset koulutuksen arvioinnista. Myös opiskelijoiden oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia säännöksiä ehdotettiin selkeytettäväksi. Koulutuslakipaketissa annettu laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (L 631/1998) kumosi mm. lain aikuiskoulutuskeskuksista ja valtakunnallisista erikoisoppilaitoksista (760/1990) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen ja ammattitutkintolain (306/1994). Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitettiin nyt ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja samoin kuin niihin valmistavaa koulutusta sekä muuta kuin näyttötutkintoon valmistavaa ammatillista lisäkoulutusta. Ammatillista aikuiskoulutusta voi järjestää omaehtoisena koulutuksena, henkilöstökoulutuksena ja työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain tarkoituksena oli ylläpitää ja kohottaa aikuisväestön ammatillista osaamista, antaa opiskelijoille valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen, kehittää työelämää, edistää työllisyyttä, tukea elinikäistä oppimista ja 34

35 edistää tutkintojen tai niiden osien suorittamista. Tutkinnoissa ja koulutuksessa tulee ottaa erityisesti huomioon työelämän tarpeet. Näyttötutkintoja tulee suunnitella ja järjestää yhteistyössä elinkeino- ja muun työelämän kanssa. Laissa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta määriteltiin nyt selvästi näyttötutkintoihin valmistavan koulutuksen asema ja rooli osana ammatillista aikuiskoulutusta. Kumotussa laissa aikuiskoulutuskeskuksista ja valtakunnallisista erikoisoppilaitoksista (760/1990) ei valmistavasta koulutuksesta luonnollisesti vielä ollut puhuttu mitään. Samalla säädettiin koulutuksen järjestäjän roolista ja velvollisuuksista sekä täsmennettiin tutkintotoimikuntien asemaa. Samassa luvussa säädettiin nyt sekä tutkintoihin valmistavan koulutuksen ja ammatillisen lisäkoulutuksen että tutkintojen järjestämisestä. Laissa säädettiin lisäksi Paavo Lipposen 1. hallituksen hallitusohjelman mukaisesti koulutuksen laadun varmistamiseksi koulutuksen arvioinnista. Koulutuksen järjestäjä velvoitettiin arvioimaan antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta ja osallistumaan ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Arvioinnin kehittämisvastuu annettiin Opetushallituksella. Laissa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta säädettiin, että ministeriö voi lain mukaan myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavan koulutuksen ja ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämiseen. Vuonna 2001 tehdyllä säädöksellä (L 1392/2001) koulutuksen järjestäjäksi hyväksyttiin myös valtion liikelaitokset. Koulutusta voidaan järjestää myös valtion oppilaitoksessa. Koulutusta järjestetään ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa, valtakunnallisissa ammatillisissa erikoisoppilaitoksissa ja muissa oppilaitoksissa sekä oppisopimuskoulutuksena sekä ammatillista lisäkoulutusta järjestävässä ammatillisessa erikoisoppilaitoksessa. Lakiin ammatillisesta aikuiskoulutuksesta kirjattiin edelleen tutkintotoimikuntien rooli vastata näyttötutkintojen järjestämisestä ja valvomisesta sekä tutkintotoimikuntien koostumus: tutkintotoimikuntien tulee edustaa ainakin työnantajia, työntekijöitä, opettajia ja, milloin itsenäinen ammatin harjoittaminen on alalla merkittävän laajuista, itsenäisiä ammatinharjoittajia. Käytännön järjestelyistä säädettiin, että tutkintotoimikunta sopii tutkintojen järjestämisestä koulutuksen järjestäjien sekä tarvittaessa muiden yhteisöjen tai säätiöiden kanssa. Tutkintotodistuksen antaa tutkintotoimikunta. Tutkintotoimikuntien toimialoista ja -alueista päättää Opetushallitus. Tutkintotoimikuntien tehtävistä, kokoonpanosta ja asettamisesta, tutkintojen järjestämissopimuksista sekä tutkintotodistuksista säädetään tarkemmin asetuksella. Tutkintotoimikuntien kustannukset katetaan pääosin tutkintoon osallistuvilta perittävillä tutkintomaksuilla. Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen sisällöstä ja järjestämisestä säädettiin, että siitä päättää tutkintojen perusteiden mukaisesti koulutuksen järjestäjä, mutta koulutukseen osallistuvalle tulee osana koulutusta järjestää mahdollisuus suorittaa näyttötutkinto. Tutkinnoista säädettiin, että ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomina näyttötutkintoina voidaan suorittaa ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan ammattitaidon saavuttamisen edellyttämät tiedot ja taidot. Ammattitutkinnossa osoitetaan alan ammattityöntekijältä edellytetty ammattitaito. Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta. 35

36 Samassa laissa säädettiin myös opetusministeriön ja Opetushallituksen välisestä työnjaosta. Ministeriö päättää tutkinnoista, jotka voidaan suorittaa näyttötutkintoina ja Opetushallitus tutkintojen perusteista. Opetusministeriö päätti asetuksellaan (A 541/2001) ensimmäisen kerran ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. Asetuksessa nimettiin vain ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Niitä oli yhteensä hieman yli 300 tutkintoa. Samana päivänä opetusministeriö antoi myös asetuksen ammatillisista perustutkinnoista (A 216/2001), jossa nimettiin ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998) annetun lain tarkoittamat perustutkinnot. Perustutkintoja oli tuolloin 53 tutkintoa. Opetusministeriö uudisti vuodesta 2002 alkaen ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot sisältävän tutkintorakenteen lähes vuosittain asetuksilla (A 188/2002,A 849/2002, A 249/2003, A 09/2004, A 1037/2005, A 1170/2006, A 3/2008, A 953/2008, A 24/2010, A 179/2011, A 47/2012, A 639/2013, A 768/2014). Tutkintojen yhteismäärä oli vuodesta toiseen selvästi yli 300 tutkintoa, vaikka rakenteessa tapahtui elinkeinoelämän kehittymisestä aiheutuvia muutoksia. Pyrkiessään vuonna 2014 Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaisesti kokoamaan ammatillista peruskoulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta aikaisempaa enemmän yhteen opetusministeriö (vuodesta 2010 lukien opetus- ja kulttuuriministeriö) antoi tässä tarkoituksessa vuonna 2014 opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta (A 835/2014). Siinä oli samaan asetukseen koottu ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain (630/1998) mukaiset ammatilliset perustutkinnot sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) mukaiset ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot sekä erikoisammattitutkinnot yhdeksi tutkintorakenteeksi. Edellä mainitussa laissa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (L 631/1998) säädettiin edelleen, että ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa sekä muussa lisäkoulutuksessa opiskelijoilta voidaan periä kohtuullisia maksuja. Näyttötutkintoina suoritettaviin ammatillisiin perustutkintoihin, ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin osallistuvalta perittävä kiinteä tutkintomaksu päätettiin pitää asetuksella (A 1096/1998) ennallaan eli 200 markassa. Asetuksella (A 49/2001) maksu korotettiin sittemmin 300 markkaan. Asetuksella (A 1323/2001) maksu muutettiin euroiksi ja sen suuruudeksi määrättiin 50,5 euroa. Seuraavan kerran maksu korotettiin 58 euroon asetuksella (A 180/2011). TUTKE-väliraportti (OPM 91/040/2008) esitti maksuksi 68 euroa, joka olisi laskelmien mukaan mahdollistanut tutkintomaksun poistamisen vailla ammatillista tutkintoa olevilta. Edellä mainitun annetun koulutuslakipaketin osana annettiin myös laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (L 635/1998). Rahoituslaissa säädettiin kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle mm. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa käyttökustannuksiin ja perustamishankkeisiin myönnettävästä valtionosuudesta ja -avustuksesta sekä muusta rahoituksesta. Lisäksi säädettiin, että näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavan koulutuksen rahoituksesta on voimassa, mitä tässä laissa säädetään ammatillisen peruskoulutuksen rahoituksesta. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain nojalla järjestetyn ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksesta on, sen lisäksi mitä tässä laissa säädetään ammatillisen erikoisoppilaitoksen ja oppisopimuskoulutuksen käyttökustannusten rahoituksesta, voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. 36

37 Samassa koulutuslakipaketissa säädettiin vielä nuorille ja aikuisille annettavasta ammatillisesta peruskoulutuksesta ja siinä suoritettavista tutkinnoista (L 630/1998), että ammatillinen peruskoulutus on ammatilliseen tutkintoon johtavaa koulutusta ja että ammatillinen perustutkinto voidaan suorittaa myös ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomissa näyttötutkinnoissa siten kuin ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa säädetään. Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain nojalla annetussa asetuksessa ammatillisesta koulutuksesta (A 812/1998) säädettiin, mitä tutkintojen perusteissa tulee käydä ilmi (mm. vaadittava ammattitaito, tutkinnon osat, tavat joilla ammattitaito voidaan osoittaa ja tutkintosuoritusten sekä henkilökohtaisten opiskeluohjelmien laatimisen perusteet), tutkintotoimikuntien jäsenistä, toimiajasta ja tehtävistä, tutkintojärjestelmän kehittämisestä, tutkintojen järjestämissopimuksista ja niiden sisällöstä, tutkintotodistuksista sekä tutkintosuoritusten arvioinnista. Verrattuna vuonna 1994 annettuun ammattitutkintoasetukseen (308/1994) säännöksiin oli nyt lisätty, että tutkintojen perusteista tulee käydä ilmi henkilökohtaisten opiskeluohjelmien laatimisen perusteet. Lisäksi tutkintotoimikunnille oli annettu selkeä tehtävä näyttötutkintojärjestelmän toimivuuden seuraamisesta ja kehittämisestä ja ohje, että näyttötutkintoina suoritettavien ammatillisten perustutkintojen arvioinnissa noudatetaan ammatillisen peruskoulutuksen arviointiasteikkoa. Asetukseen oli otettu myös määräys kurinpidosta sekä viittaus oppisopimuskoulutukseen. Lisäksi tutkintotoimikuntien tehtäviä ja järjestämissopimusten sopimisohjeita oli täsmennetty. Opetusministeriön asettama elinikäisen oppimisen hanke (Koulutuspolitiikasta elinikäisen oppimisen edistämispolitiikkaan, Elinikäisen oppimisen hankkeen loppuraportti, Opetusministeriö, Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto ) puheenjohtajanaan Jorma Ahola totesi mm., että työikäisen väestön keski-ikä kohoaa ja työmarkkinoille tulevat ikäluokat pysyvät verrattain pieninä, koulutuspolitiikan tavoitteena tulee olla tarjota vähintään toisen asteen koulutuspaikka koko ikäluokalle ja että kaikissa ympäristöissä opittu tulee voida tunnustaa. Hanke nosti esille näyttötutkintojärjestelmän ja kehotti oppilaitoksia kehittämään ihmisten mahdollisuuksia hyödyntää aikaisempaa osaamistaan oppilaitosten koulutusohjelmien suorittamisessa. Lisäksi tarvitaan kysyntää tukeva julkinen rahoitusjärjestelmä. Näyttötutkintojen asemaa kansainvälisessä kontekstissa käsitteli Näyttötutkintojen tunnistamistyöryhmä (OPM TRM 1999:28). Se totesi, että Euroopan yhteisöllä on useita direktiivejä, jotka koskevat toisessa jäsenvaltiossa saadun ammattipätevyyden tai koulutuksen tunnustamista. Pääosa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/198) mukaisista näyttötutkinnoista suoritetaan aloilla, joihin sovelletaan ns. siirtymätoimenpidedirektiivejä. Näiden direktiivien mukaan tietyn pituinen ja tasoinen ammattikokemus antaa kelpoisuuden alan ammattitehtäviin. Vajaa kolmannen näyttötutkinnoista on sellaisia, joiden tunnustamiseen sovelletaan ns. yleiseen tutkintojen tunnustamisjärjestelmään kuuluvaa direktiiviä. Työryhmä katsoo, että näyttötutkintoina suoritetusta perustutkinnosta annettu todistus tulee tunnustaa samalla tavoin kuin todistus, joka on annettu vastaavasta nuorten ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritetusta tutkinnosta. Työryhmä esittää esityksen tekemistä EU:n komissiolle ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen sisällyttämistä direktiivin 92/51/ETY liitteisiin, jotta näitä tutkintoja suorittaneet henkilöt voivat saada muissa jäsenvaltioissa kelpoisuuden ammattipätevyyttään vastaaviin tehtäviin. 37

38 Paavo Lipposen II hallituksen hallitusohjelmassa (Hallitusohjelma 1999) todettiin, että erilaisten tietoyhteiskuntaan valmistavien koulutusratkaisujen ohella nuorisoasteen ammatilliseen koulutukseen kehitetään näytöt osaamisen laadun varmistamiseksi. Asiaa valmisteltiin opetusministeriön työryhmässä Ammatillisen peruskoulutuksen näyttöjen toteuttaminen (OPM TRM 1999). Se teki ehdotuksen näyttöjen järjestämismalleista, pilottihankkeista ja uudistuksen toteuttamisesta. Näytöt tulivat ammatilliseen perustutkintoon johtavaan koulutukseen annetun lain myötä (L 601/2005). Aikuisia varten kehitetyn ammatillisen näyttötutkintojärjestelmän perusperiaate oli nyt saanut kantavuutta myös nuorten koulutuksen laadunvarmistuksessa. 2.2 Kohden parlamentaarista aikuiskoulutustyöryhmää Aikuiskoulutusneuvosto otti vuonna 1999 kantaa aikuiskoulutuksen asemaan ja kehittämistarpeisiin julkaisussaan Aikuiskoulutuspolitiikka 2000-luvun alkuvuosina (Aikuiskoulutusneuvosto 1999). Neuvosto katsoi, että aikuiskoulutuksen kehittäminen kaipasi tuekseen ohjelmallisen, poliittisesti sitovan asiakirjan, jossa määriteltäisiin kuinka elinikäisen oppimisen komitean työtä määrätietoisesti jatkettaisiin. Asiakirjassa tulisi käsitellä, millaisia säädöspohjaisia ja voimavaroja ohjaavia ratkaisuja tarvitaan, jotta elinikäisen oppimisen periaate saadaan ohjaamaan aikuiskoulutuksen järjestämistä ja toteutusta, aikuiskoulutustarjontaa ja opintojen sisältöä, eri toimijoiden välistä työnjakoa, aikuiskoulutuksen pedagogista kehittämistyötä, aikuiskoulutustukimusta ja erilaisia aikuiskoulutuksen tukipalveluita. Koulutus ja tutkimus vuosina : kehittämissuunnitelmassa ( ) otettiin myös kantaa näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseen. Siinä esitettiin mm., että aikuiskoulutukseen erikoistuneiden ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten ja ammatillisten erikoisoppilaitosten pedagogisia edellytyksiä tarjota näyttötutkintojärjestelmän mukaisia palveluita tuetaan. Näyttötutkintojärjestelmää laajennetaan kattamaan kaikki koulutusalat. Osaamisen arviointia ja tunnustamista kehitetään siten, että nuoret ja aikuiset voivat hyödyntää aiemmin työelämässä, kansalaistoiminnassa tai muulla tavoin hankkimansa osaamisen opinnoissaan. Hallitus antoi esityksen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 144/2000 vp). Esityksessä todettiin, että opetusministeriön asettama keskeisten ministeriöiden, työelämän järjestöjen, lääninhallitusten ja koulutuksen järjestäjien edustajista koostunut työryhmä Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksen seurantatyöryhmä (OPM TRM 2000:1) antoi käytössä olevasta hankintajärjestelmästä ja sen toimivuudesta sinällään hyvinkin positiivisen näkemyksen. Aidon tilaajatuottajamalliin perustuvan hankintajärjestelmän toteuttaminen määrällisesti suuressa ja tarpeiltaan monimuotoisessa ammatillisessa lisäkoulutuksessa edellyttäisi kuitenkin lääninhallituksiin suurta henkilötyömäärää. Lääninhallituksissa ei ollut tällaisia henkilöstöresursseja. Silloisilla henkilöstövoimavaroilla lääninhallitusten tekemät hankintasopimukset perustuivat pitkälti standardisoituihin hintoihin ja koulutustilaisuuksien varsin yleisluonteiseen arviointiin. Näin oli voitu taata koulutuksen järjestäjille valtionosuusjärjestelmän luonteisesti perusresurssit ammatilliseen lisäkoulutukseen. Valtionosuusjärjestelmässä ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituspohja oli koulutuksen järjestäjien näkökulmasta katsoen kuitenkin pitkällä aikavälillä mahdollista vakiinnuttaa paremmin kuin hankintajärjestelmässä. Sen vuoksi hallituksen esityksessä ehdotettiin, että ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksesta annetun lain mukaisesta lääninhallitusten hankintatoimintana tapahtuvasta omaehtoisen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksesta luovutaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoi- 38

39 tuksesta annettuun lakiin ehdotettiin otettavaksi säännökset lääninhallituksen hankintatoiminnan kautta tapahtuvan rahoituksen korvaavasta laskennallisesta rahoituksesta, joka perustuisi kullekin ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjälle valtionrahoituksen laskentaperusteeksi ennalta seuraavaa vuotta varten vahvistettuihin opiskelijatyövuosien määriin ja opiskelijatyövuotta kohden määrättyihin yksikköhintoihin. Käsitellessään Hallituksen esitystä ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi sivistysvaliokunta totesi (SiVM 14/2000 vp - HE 144/2000 vp), että aikuiskoulutuskenttää on välttämätöntä tarkastella kokonaisuutena. Lähtökohtana on henkilön itsensä sivistys- ja koulutustarpeet koulutustaustasta riippumatta sekä työyhteisö ja koko työelämän vaatimukset. Tällöin tulee tarkastella muun muassa omaehtoista ammatillista lisäkoulutusta, henkilöstökoulutusta, maksullista täydennyskoulutusta ja työvoimapoliittista koulutusta sekä näihin liittyviä opiskelumahdollisuuksien edellytyksiä. Työhön tulee pikaisesti asettaa parlamentaarinen toimikunta, joka tekee ehdotuksen kokonaistarkastelun pohjalta. Valiokunta ehdottaa eduskunnan hyväksyttäväksi tätä koskevan lausuman. Vastauksessaan hallituksen esitykseen (EV 211/2000 vp - HE 144/2000 vp) eduskunta hyväksyi lausuman Eduskunta edellyttää, että hallitus asettaa pikaisesti parlamentaarisen toimikunnan selvittämään aikuiskoulutuksen koko kentän tavoitteita, kysynnän ja tarjonnan yhteensovittamista sekä rahoitusta. Omaehtoisen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusuudistus tuli voimaan (L 1211/2000 ja L 1212/2000). Opetusministeriö jakoi uuden lain mukaisesti ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksesta 60 prosenttia ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetuille koulutuksen järjestäjille (ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset, valtakunnalliset erikoisoppilaitokset, ammatilliset oppilaitokset) valtionosuutena (opiskelijatyövuosina). Rahoituksesta 40 prosenttia jakoivat lääninhallitukset harkinnanvaraisina valtionavustuksin muille koulutuksen järjestäjille. 2.3 Näyttötutkintojärjestelmän ensimmäinen ulkoinen arviointi ja OECD:n arvioijien näkemys näyttötutkintojärjestelmästä Ensimmäinen koko näyttötutkintojärjestelmää koskeva arviointi tehtiin vuonna 2000 (Yrjölä Pentti & al. 2000). Arvioinnin keskeisiä tuloksia olivat valmistavan koulutuksen ja näyttötutkintojen suorittamisen huono kohtaanto, useiden tutkintojen alhaiset osallistujamäärät sekä puutteet ja kirjavuus tutkintotilaisuuksien järjestämisessä. Normiohjauksella tai opetushallinnon ja työelämän osapuolten informaatio-ohjauksella ei ole ollut riittävää vaikuttavuutta, eivätkä ne ole yltäneet tarkoitetulla tavalla tutkintojen ja valmistavan koulutuksen järjestäjien toimintaan. Näyttötutkintojen tunnettavuus työelämässä ja työmarkkinoilla arvioitiin niin ikään riittämättömäksi. Myös ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomien tutkintojen liiallisista sitomista valmistavaan koulutukseen kritisoitiin. Määrällinen kehitys sen sijaa oli ollut merkittävä ja osallistujamäärät kasvoivat tasaisesti. Muun muassa arviointitutkimuksen perusteella näyttötutkintojärjestelmää hieman korjattiin vuoden 2000 lopulla, kun lailla (L 1210/2000) säädettiin, että koulutuksen järjestäjä on velvollinen järjestämään mahdollisuuksia suorittaa näyttötutkintoja myös ilman niihin valmistavaa koulutusta. OECD:n sihteeristö esitti jäsenmaiden opetusministerien keskusteluiden pohjalta vuonna 1998, että halukkaissa jäsenmaissa toimeenpantaisiin aikuiskoulutuspolitiikan teematut- 39

40 kinta. Suomi lähti tutkintaan mukaan ja asetti vuonna 2000 laajan taustaryhmän tekemään tutkijoille taustaraportti. (Heinonen Ville toim. 2001) OECD:n tutkijoiden laatimassa loppuraportissa (OECD: tutkijat 2001) todettiin mm., että osaamista mittaava näyttötutkintojärjestelmä, jota myös suomalaiset työnantajat arvostivat, mahdollisti aiemmin opitun ja nonformaalin oppimisen tunnustamisen ja että näyttötutkintojärjestelmällä oli kyetty yhdistämään aikaisemmin opitun tunnustaminen yleisesti hyväksyttyyn tutkintojen vaatimaan taitotasoon. Se oli myös yksi Suomen aikuiskoulutusjärjestelmän joustavuuden avaintekijöistä. Järjestelmä voisi toimia mallina muille maille. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämishaasteena nähtiin keski-ikäisen, vailla ammatillisia tutkintoja olevan väestön kannustaminen näyttötutkintojen suorittamiseen ja tähän liittyvien tukitoimien parantaminen sekä järjestelmän edelleen kehittäminen eri tavoin hankitun osaamisen tunnustamisessa. 2.4 Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä linjasi aikuiskoulutuksen kehittämistä vuosiksi eteenpäin Elinikäisen oppimisen strategian myötä oli alettu kiinnittää huomiota myös koko työvoiman opiskelutarpeisiin. Oli havaittu, että työmarkkinoiden taitotarpeeseen ei pystytä vastaamaan pelkästään uusilla työmarkkinoille tulijoilla, vaan tarvittiin koko työvoiman, myös ikääntyvän väestön, koulutuksen kehittämistä ja sitä kautta heidän koulutustasonsa nostamista ja ajantasaistamista. Opetusministeriö käynnisti tutkimuksen, jonka keskeinen tavoite oli yli 40-vuotiaiden puutteellisen ja vanhentuneen ammattitaidon omaavien koulutustarpeiden, koulutusmotivaation ja koulutuskokemusten kartoittaminen. Työryhmä totesi raportissaan Yli 40-vuotiaat aikuiskoulutuksessa: Kyllä sieltä aina jotakin reppuun jää! (OPM TRM 2002:96), että Suomen työmarkkinoilla tulee olemaan vielä pitkään ikäluokkia, joilla on alhainen pohjakoulutus ja sen lisäksi vielä vanhentunut tai puutteellinen ammatillinen koulutus. Aikuisopiskelijat muodostivat varsin kirjavan joukon erilaisine pohjakoulutuksineen, henkilöhistorioineen, työhistorioineen ja perhetaustoineen. Aikuisopiskelijoille ei ollut olemassa yhtä kaikille soveltuvaa yhdenmukaista koulutusmuotoa. Kullekin kohderyhmälle tulisi siksi miettiä jo koulutuksen suunnitteluvaiheessa, mitä erityispiirteitä kyseisen aikuisryhmän opettaminen ja tuloksellinen oppiminen edellyttäisi, ja kuinka opetus tulisi parhaiten toteuttaa. Aikuisten koulutusmotivaation parantamiseksi tarvittiin myös lisää tietoa aikuisten oppimisesta ja opetuksesta. Opetusministeriö asetti Eduskunnan tahdon mukaisesti (Eduskunnan vastaus 211/2000 vp) vuonna 2001 parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän (OPM 48/041/2000). Sen tehtäväksi annettiin selvittää aikuiskoulutuksen koko kentän tavoitteita, kysynnän ja tarjonnan yhteensovittamista sekä rahoitusta. Työryhmä esitti muistiossaan (OPM TRM 2002:3), että aikuiskoulutusta olisi kehitettävä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti kokonaisuutena koulutuspoliittisten ja yleisten yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden mukaisesti. Erityisesti tuli kiinnitettään huomiota koulutuksellisesti aliedustettujen ja huonon pohjakoulutuksen saaneiden ryhmien aseman parantamiseen. Aikuiskoulutusjärjestelmää tuli selkeyttää siten, että aikuiskoulutusta voitaisiin seurata, arvioida ja kehittää kokonaisuutena sekä tarkastella myös erillään nuorten koulutuksesta ja että aikuiskoulutusta järjestettäessä tuli ottaa huomioon aikuisten nuorista poikkeava elämäntilanne, heillä jo oleva osaaminen ja työkokemus sekä erilaiset mahdollisuudet osallistua koulutukseen 40

41 osa- tai kokopäiväisesti. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa erityisesti aikuisille soveltuvaa koulutusta olivat näyttötutkintoon valmistavat opinnot. Parlamentaarinen aikuiskoulutusyöryhmä, jonka puheenjohtajana oli Markku Linna, esitti toteutettavaksi 42 erillistä toimenpidettä (OPM TRM 2002:3). Niistä vain osa koski suoraan näyttötutkintojärjestelmää. Näyttötutkintojärjestelmää koskevat toimenpide-ehdotukset edellyttivät, että käynnistetään koko koulutusjärjestelmän ja työuran kattava osaamisen arvioinnin ja tunnustamisen kehittämishanke, asetetaan työryhmä seuraamaan ja arvioimaan ammatillisiin tutkintoihin valmistavan koulutuksen yhteydessä tapahtuvien näyttöjen järjestämistä sekä tekemään ehdotukset koko näyttötutkintojärjestelmän kehittämisestä. Samaisen työryhmän tehtävänä olisi myös organisoida yhteistyössä eri tahojen kanssa näyttöön osallistumista kannustavien ja siinä menestymistä tukevien koulutusjaksojen suunnittelu ja toimeenpano. Muuten työryhmä ehdotti mm., että käynnistetään vähiten koulutusta saaneiden aikuisten osaamisen parantamisohjelma eli Noste-ohjelma. Siinä lisättäisiin aikuisten mahdollisuuksia suorittaa ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto tai niiden osa ja muut heidän työllistyvyyttään ja jatkuvan oppimisen edellytyksiään parantavat opinnot. Koulutukseen hakeutumista ja opintojen läpiviemistä tuli tukea kehittämällä tiedotusta, henkilökohtaista neuvontaa, henkilökohtaisten opiskeluohjelmien laatimista, opinto-ohjausta ja opintojen aikaista taloudellista tukea. Näyttötutkintojärjestelmän kokonaisarvioinnin ja Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän ehdotuksen 23 nojalla Opetusministeriö asetti Tutkintotoimikuntatyöryhmän (OPM TRM 2002:31), jonka tehtävänä oli mm. arvioida näyttötutkintoja varten asetettujen tutkintotoimikuntien asema tutkintotoiminnan laajenemisen myötä sekä selvittää tutkintotoimikuntien resurssi- ja ansionmenetyskysymyksiä. Työryhmän, jonka puheenjohtaja oli Timo Lähdesmäki, esittämät kehittämis- ja parantamisehdotukset koskivat näyttötutkintojen rakennetta (mm. rakenne joustavammaksi ja tutkinnot koottava ammattialoittain laajemmiksi kokonaisuuksiksi), tutkintojen perusteita (mm. uusimisen aikataulutus), tutkintotoimikuntien määrää, asemaa ja tehtäviä (mm. mieluummin valtakunnallisia toimikuntia, hallinnon rutiinit Opetushallitukselle), toimikuntien jäsenten asiantuntemuksen lisäämistä (mm. jäsenille täydennyskoulutusohjelma), toimikuntien sihteeri- ja muuta valmistelutyötä (mm. päätoimisia sihteereitä), Opetushallituksen tukipalveluita (mm. yhtenäistäminen ja standardointi), tutkintojen järjestämisen kehittämistä sekä toimikuntien jäsenille maksettavien palkkioiden ja korvausten perusteita. Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän ehdotusten mukaisesti käynnistettiin myös selvitys aikuisopiskelun maksuista, aikuisopiskelun aikaisesta toimeentulosta ja koulutuksen verotuksesta sekä aikuisopiskelun taloudellisten edellytysten parantamisesta. Selvityksen teki Pentti Arajärvi. Hän laati ensin väliraportin (OPM TRM 2003:17) ja varsinaisen raportin (OPM TRM 2003:25). Arajärvi esitti opiskelumaksujen kohtuullistamiseksi, että ammatillisissa näyttötutkinnoissa ei peritä perustutkinnon kustannuksia ja että ammatti- tai erikoisammattitutkinnossa peritään enintään kohtuulliset kustannukset. Oppilaitoksen tuli saada näyttötutkinnon järjestämiseen valtionosuutta. Opintosetelit tulisi muuttaa pysyväksi järjestelmäksi. Opintosetelit rahoitettaisiin Koulutusrahastosta ja julkisista varoista. Jälkikäteistä palkitsemista ja luultavasti myös opiskeluaikaisen motivaation syntyä edisti Arajärven mukaan Koulutusrahastosta annetun lain (L 1306/2002) mukainen Kou- 41

42 lutusrahaston maksama ammattitutkintostipendi. Ammattitutkintostipendien alaa tulisi laajentaa koskemaan myös maatalousyrittäjiä ja mahdollisesti korkeakouluopiskelijoita. Ammattitutkintostipendi voitiin myöntää henkilölle, joka oli suorittanut ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksenä oli, että henkilö oli täyttänyt 30 mutta ei 61 vuotta ja ollut työ- tai virkasuhteessa suomalaiseen työnantajaan viisi vuotta ennen tutkinnon suorittamista. Lain säätämisen aikana vuonna 2002 stipendin suuruus oli 236 euroa. Vuoden 2014 lopussa stipendin suuruus on 390 euroa. Jos hakijalla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa, ammattitutkintostipendin suuruus on 450 euroa (L 502/2013). Sekä Anneli Jäätteenmäen hallituksen että Matti Vanhasen I hallituksen hallitusohjelmassa vuonna 2003 päätettiin aikuiskoulutusta kehittää edelleen parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän ehdotusten pohjalta. Samalla luvattiin turvata ammatillisen lisäkoulutuksen resurssien taso. 2.5 Aikuisopiskelun ja henkilökohtaistamisen kehittäminen Vuoden 2003 lopussa annetussa kehittämissuunnitelmassa Koulutus ja tutkimus vahvistettiin, että aikuiskoulutuksen painopisteenä tulee olla aikuisväestön koulutusmahdollisuuksien lisääminen osana elinikäisen oppimisen politiikkaa ja että suunnitelmakaudella aikuiskoulutusta kehitetään Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän ehdotusten pohjalta. Väestön koulutustasoerot olivat edelleen suuret. Lisäksi aikuiskoulutukseen osallistuivat edelleen kaikkein vähiten ne, joiden koulutuksellinen lähtötaso on heikko. Aikuiskoulutuksen ohjausta päätettiin kehittää siten, että koulutusta voidaan suunnitella, seurata ja mitoittaa kaikilla asteilla kokonaisuutena ja suunnata väestön ikä- ja koulutusrakenteen sekä työelämän tarpeiden mukaisesti sekä siten, että koulutusta voidaan nykyistä paremmin kohdentaa aliedustetuille ryhmille. Aikuiskoulutuksen sisällöllisessä kehittämisessä päätettiin kiinnittää huomiota erityisesti tutkintotavoitteisen koulutuksen tuloksellisuuteen ja joustaviin, aikuisten yksilöllisen elämäntilanteen huomioiviin opetusjärjestelyihin korostamalla väestön koulutustason nostamista tavoitteena vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaminen. Noste-ohjelmaa päätettiin laajentaa. Ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittamisen sekä siihen valmistavan koulutuksen tehostamiseksi ja aikuisten opiskeluaikojen lyhentämiseksi päätettiin, että ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisluvista määritellään noin viidennes työikäisen aikuisväestön tarpeisiin. Aikaisempien opintojen ja työssä hankitun osaamisen hyväksilukemismenettelyjä, näyttötutkintojen osuutta sekä muita työelämän osaamistarpeisiin vastaavia aikuisille soveltuvia opiskelujärjestelyjä päätettiin lisätä. Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten ja valtakunnallisten erikoisoppilaitosten asema ja tehtävät tullaan määrittelemään koulutuslainsäädännössä. Ammatillisia aikuiskoulutusoppilaitoksia kehitetään valtakunnallisesti ja alueellisesti toimivana verkostona. Toisen asteen ammatillista koulutusta päätettiin kehittää siten, että tutkintojärjestelmä muodostaisi selkeän kokonaisuuden. Eri aikoina kehitetyt tutkinnot olivat muotoutuneet 42

43 kohdentumiseltaan ja laajuudeltaan vaihteleviksi. Siksi nyt tuli laatia periaatteet, joiden mukaisesti ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja kehitetään ja niiden asema koulutusjärjestelmässä selkiytetään. Opetushallitus oli päättänyt jo vuonna 1997 selvittää, kuinka ja missä laajuudessa näyttötutkintojen ja niihin valmistavan koulutuksen yhteydessä laaditaan ja käytetään henkilökohtaisia opiskeluohjelmia. Asiaa selvittäneen työryhmän raportti (Germo Mari-Ann & al 1998) kertoi, että kouluttajien mielikuvat ja käsitykset henkilökohtaisista opiskeluohjelmista ja niiden laadintaan liittyvistä ongelmista olivat varsin moninaisia. Selvityksen tuloksena Opetushallitus antoi vuonna 2000 määräyksen (OPH 47/011/2000) henkilökohtaisten opiskeluohjelmien laatimisesta. Henkilökohtaiseen opiskeluohjelmaan tuli kuulua opiskelijan lähtötason kartoitus, oppimissuunnitelma ja näyttösuunnitelma. Myös työ- tai harjoituspaikan etsiminen tuli käydä läpi osana valmistavan koulutuksen henkilökohtaisen opiskeluohjelman laatimista ja toteuttamista. Samalla Opetushallitus lisäsi opettajien täydennyskoulutusta, ja erilaisiin seminaariohjelmiin sisällytettiin henkilökohtaisten opiskeluohjelmien laadintaa. Henkilökohtaiset opiskeluohjelmat eivät kuitenkaan toteutuneet toivotulla tavalla, minkä vuoksi Opetushallitus aloitti vuosille ajoittuvan ESR-hankkeen Aikuisopiskelun henkilökohtaistaminen eli AiHe-projektin. AiHe-projekti tuki aikuisopiskelun henkilökohtaistamisen kehittämistä vuosina Projektin tavoitteena oli parantaa näyttötutkintoihin valmistavan koulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan laatua ja vaikuttavuutta henkilökohtaistamisen avulla. Projekti tuki koulutuksen järjestäjien, yritysten ja sidosryhmien yhteistyötä kehittämällä toimivia henkilökohtaistamisen huomioon ottavia malleja ja mekanismeja, joiden avulla voitiin vahvistaa näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta. AiHe-hankkeissa kehittäminen kohdistui 1) koulutukseen hakemisvaiheen (nykyisin hakeutumisvaihe), 2) tarvittavan ammattitaidon hankkimisen ja 3) näyttötutkinnon suorittamisen henkilökohtaistamiseen (Rikkinen Aino & al 2004). Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen oli elinikäisen oppimisen strategian ja OECD:n toteuttaman aikuiskoulutuksen teematutkinnan myötä noussut myös Suomessa yhdeksi tärkeäksi koulutuksen kehittämisen alueeksi. Lisäksi Euroopan Unionin toimintapolitiikoissa korostettiin epävirallisen oppimisen ja arkioppimisen tunnustamisen merkitystä ja kehotetaan jäsenmaita ryhtymään asiassa toimenpiteisiin. Siksi ja myös parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän ehdotuksen 22 perusteella opetusministeriö asetti vuonna 2002 Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen koulutusjärjestelmässä -työryhmän kehittämään aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamista (OPM TRM 2004:27). Työryhmän tehtävänä oli laatia lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa suoritettavien opintojen, aiempien opintojen tai muutoin hankitun osaamisen hyväksilukemisen periaatteet, selvittää miten muualla suoritetut opinnot tai hankittu osaaminen voidaan hyväksilukea, selvittää, miten toisen asteen opintojen hyväksilukeminen jatko-opinnoissa saadaan toimimaan nykyistä paremmin sekä tehdä ehdotus siitä, miten hyväksilukemista voidaan seurata. Työryhmä puheenjohtajanaan Timo Lankinen ehdotti, että aikaisemmin hankitun osaamisen selvittämiseksi, arvioimiseksi ja tunnustamiseksi oli luotava järjestelmä ja menette- 43

44 lytavat, jotka tarjoaisivat yksilöille mahdollisuuden aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamiseen riippumatta siitä, miten, milloin tai missä osaaminen on hankittu. Osaaminen oli tunnustettava kaikessa perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa, myös työhallinnon palveluissa. Koulutusta koskevassa lainsäädännössä oli säädettävä opiskelijalle oikeus aikaisemmin hankitun osaamiseen arviointiin ja tunnustamiseen. Osaamisen tunnustamista voitaisiin edistää laatimalla kaikille opiskelijoille henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamista oli tähän mennessä tapahtunut runsaasti aikuiskoulutukseen kuuluvassa ammatillisessa näyttötutkintojärjestelmässä. Siinä oli myös aktiivisesti kehitetty henkilökohtaisten opiskeluohjelmien laatimista. Työryhmän työskentelyn tuloksena syntyneet toimenpide-ehdotukset olivat jälleen hyvä esimerkki siitä, kuinka aikuiskoulutuksessa ja näyttötutkintojärjestelmässä oli koko ajan edetty koulutuksen kehittämisen eturintamassa ja luotu hyviä käytäntöjä ja menetelmiä, joita voitiin taas hyvällä syyllä siirtää toteutettavaksi koko muuhun koulutusjärjestelmään. 2.6 Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintojärjestelmän arviointiin perustuva ammatillisen aikuiskoulutuksen ohjauksen, rahoituksen ja järjestäjäverkon kehittäminen Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esitti myös (ehdotukset 23 ja 29), että arvioidaan ammatillisiin tutkintoihin valmistavan koulutuksen yhteydessä tapahtuvien näyttöjen järjestämistä sekä tehdään sen perusteella ehdotukset koko näyttötutkintojärjestelmän kehittämisestä sekä organisoidaan näyttöön osallistumista kannustavien ja siinä menestymistä tukevien koulutusjaksojen suunnittelu ja toimeenpano. Järjestäjien välistä työnjakoa tuli lisäksi selkiyttää kohdistamalla ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuusrahoitus kokonaan toisen asteen ammatillista peruskoulutusta ja aikuiskoulutusta järjestäville oppilaitoksille sekä eräille vakiintuneesti lisäkoulutusta järjestäneille vapaan sivistystyön oppilaitoksille (ehdotus 34.) Nämä ajatukset vahvistettiin myös Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Tätä työtä tekemään opetusministeriö asetti valmisteluryhmän, jonka konkreettisiksi tehtäviksi asetettiin laatia ehdotukset ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten ja valtakunnallisten erikoisoppilaitosten aseman ja tehtävien määrittelemiseksi nykyisessä koulutuslainsäädännössä, ammatillista aikuiskoulutusta hoitavien oppilaitosten kehittämiseksi valtakunnallisesti ja alueellisesti toimivaksi verkostoksi, jatkuvan kehittämisen ja laadunarvioinnin järjestämiseksi, ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämislupien uusimisesta sekä ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksen tarkistamistarpeista. Valmisteluryhmä puheenjohtajanaan Marita Savola tuotti kaksi raporttia (OPM TRM 2004:31 ja OPM TRM 2004:39). Valmisteluryhmä pohti erilaisia vaihtoehtoja luoda riittävät ja vakaat toimintaedellytykset ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestämiselle ja työelämän palvelutehtävän hoitamiselle sekä toiminnan laadun jatkuvalle kehittämiselle. Ryhmä päätyi valmistelemaan luonnoksen laadun arvioinnin avulla luotavasta kattavasta aikuiskoulutukseen erikoistuneiden koulutuksen järjestäjien verkostosta. Lisäkoulutuksen jatkuvan laadun ja järjestäjien verkostoitumisen parantamiseksi valmisteluryhmä ehdotti, että näyttötutkintojen asemaa koulutuksen laadunvarmistuksen välineinä tulee yhteistyössä tutkintotoimikuntien ja työelämän osapuolten kanssa edelleen 44

45 vahvistaa. Oli erikseen selvitettävä, missä määrin valmistavan koulutuksen opiskelijat eivät osallistu näyttöihin ja kohdistettava suunnattuja toimenpiteitä näyttöihin osallistumisen varmistamiseksi. Lisäksi oli kiinnitettävä huomiota opintojen ja tutkinnon suorittamisen henkilökohtaistamiseen. Opetusministeriön toimialan ammatillisessa aikuiskoulutuksessa tulee myös ottaa käyttöön kattava sähköinen opiskelijapalautejärjestelmä AIPAL (Liite 2). Palaute kerättäisiin kaikilta oppilaitosmuotoisen ja oppisopimuskoulutuksen opiskelijoilta ja se tuottaisi jatkuvaa tietoa koulutuksen ja näyttötutkintojen järjestämisen laadusta ja vaikuttavuudesta. Järjestelmä kytkettäisiin työvoimakoulutuksen OPAL -opiskelijapalautejärjestelmän tuloksiin, jolloin katettaisiin koko ammatillinen aikuiskoulutus. Työnsä tuloksena valmisteluryhmä teki ehdotuksen hallituksen esitykseksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta. Ehdotus sisälsi ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämislupien uusimista ja työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän vahvistamista koskevat muutosesitykset. Lisäkoulutuksen toiminnan ja rahoituksen vakautta lisättäisiin ottamalla mukaan järjestämislupiin koulutuksen määrällinen säätely opiskelijatyövuosien määränä. Jotta oppilaitosmuotoista ja oppisopimuskoulutuksena järjestettävää lisäkoulutusta voitaisiin seurata, suunnitella ja ohjata kokonaisuutena, myös oppisopimusten määrä ehdotettiin otettavaksi mukaan lisäkoulutuksen järjestämislupiin. Työelämän kehittämis- ja palvelutoiminta olisi tarkoitus määritellä nykyistä tarkemmin ja se olisi mahdollista sisällyttää olennaisena osana ammatillisen lisäkoulutuksen järjestämislupiin. Lisäkoulutukseen valtionosuutta saaneiden järjestäjien osalta järjestämisluvat uudistettaisiin hakemusmenettelyn pohjalta uusimuotoisiksi järjestämisluviksi. Ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjäverkko olisi tällöin määritelty järjestämislupien kautta. Pohtiessaan koulutuksen järjestäjäverkon kehittämistä opetusministeriö antoi Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän mietintöön sekä Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelmaan pohjautuen vuonna 2004 Koulutuksen arviointineuvostolle tehtäväksi organisoida kaksivaiheinen arviointi. Ensimmäisenä vaiheena tuli arvioida aikuisten opiskelumahdollisuuksia ja järjestäjäverkkoa toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa ja toisena vaiheena vuonna 1994 käyttöönotetun näyttötutkintojärjestelmän toimivuus. Koulutuksen arviointineuvoston arviointihankkeen ensimmäisessä vaiheessa ( ) arvioitiin koulutuksen järjestämisedellytyksiä, tarjonnan määrää ja laatua, koulutukseen pääsyä sekä koulutusjärjestelyjen soveltuvuutta. Raportissa (Reijo Raivola & al 2006) esitettiin, että ammatillinen aikuiskoulutus on oma koulutustehtävänsä, jolla on oma keskeinen rooli ja tehtävä suomalaisen yhteiskunnan ja hyvinvoinnin kehittämisessä. Aikuiskoulutus on kokonaisuutena liitettävissä Suomen koulujärjestelmäkaavioon palkkina, joka sijaitsee yhteiskunnan varsinaisen koulujärjestelmän rinnalla. Aikuisten sijoittaminen nuorisoasteen opetussuunnitelmaperusteista opetusta noudattavien opiskelijoiden joukkoon tulee yhteiskunnalle näyttösuunnitelmaperusteisia ratkaisuja kalliimmaksi. Se myös hidastaa työvoiman siirtymistä työmarkkinoiden käyttöön. Kysymykseen, kytketäänkö ammatillinen aikuiskoulutus yhdessä vapaan sivistystyön kanssa aikuiskoulutusjärjestelmään vai ammatillisen koulutuksen järjestelmään (nuorisoasteen ammatillinen koulutus) ei työryhmän mielestä ole yksiselitteistä ratkaisua. Ruotsinkielisillä ja harvaanasutuilla seuduilla koulutustarjonnan ylläpitäminen edellyttää kiinteää yhteistyötä nuorisoasteen ja aikuiskoulutuksen välillä. Toisaalta siellä, missä on mahdollisuus erikoistua aikuiskoulutukseen ja ylläpitää laajaa ja rinnakkaista tarjontaa, aikuiskoulutukseen erikoistuneen järjestelmän edelleen kehittäminen on tarkoituksenmukaista. Aikuisille tulisi kuitenkin kaikissa tapauksissa aina olla tarjolla nimenomaan heille 45

46 sovitettuja koulutuspalveluja, sillä hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa olevien aikuisten koulutustarpeet ja -odotukset sekä opiskelutavat ja -mahdollisuudet poikkeavat nuorten tarpeista ja mahdollisuuksista. Työryhmä totesi erikseen näyttötutkintojärjestelmästä, että näyttötutkinnot ja näytöt olivat tervetullut ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestelmäuudistus. Kansainvälistäkin huomiota herättäneet näyttötutkinnot olivat hyvä väline tutkintojen ajan tasalla pitämiseen ja kehittämiseen. Jatkossa on kuitenkin huolehdittava siitä, että järjestelmälle osoitetaan sen vaatimat resurssit, jotka ovat jääneet jälkeen järjestelmän nopeasti laajentuessa. Lisäksi näyttötutkintomestareiden ja arvioitsijoiden osaamiseen on panostettava ja siten taattava heille mahdollisuus täysipainoiseen arviointitoimintaan. Koulutuksen arviointineuvostolta tilatun arviointihankkeen toisena vaiheena arvioitiin vuonna 1994 käyttöön otetun aikuisten näyttötutkintojärjestelmän toimivuus ja tuloksellisuus: miten näyttötutkintojärjestelmän toimintatavat kykenivät ottamaan huomioon työelämän tarpeet, millaisia kehittämistarpeita esimerkiksi tutkintotoimikuntajärjestelmässä ja kolmikantaisessa valmistelussa oli ja miten eri toimintamuodot ja -käytännöt vaikuttavat näyttötutkintojen suorittamiseen? (Reijo Raivola & al. 2007) Arvioinnin tuloksena kävi ilmi, että järjestelmästä oli tullut aikuisväestölle merkittävä tutkintoväylä. Vuonna 2006 näyttötutkintoja suoritettiin yhteensä lähes ja tutkinnon osia reilut Perustutkintoja suoritettiin noin , ammattitutkintoja reilut ja erikoisammattitutkintoja vajaat Tutkintosuorituksiakin enemmän oli lisääntynyt näyttötutkintoon valmistava koulutus. Näyttötutkintoon valmistavasta koulutuksesta oli tullut tärkeämpi kuin itse tutkinto, kun vain osa tutkintoon tähtäävän valmistavan koulutuksen opiskelijoista lopulta suorittaa näyttötutkinnon. Erityisen vähän tutkintoja suoritettiin miesvaltaisilla aloilla. Tutkintokohtaisten erojen lisäksi koulutuksen järjestäjien väliset erot olivat suuret. Muutenkin näyttöjärjestelmä oli hyvin vahvasti sukupuolittunut. Monet määrällisesti suuret näyttötutkinnot olivat lähes kokonaan vain joko miesten tai vain naisten tutkintoja. Näyttötutkintojärjestelmä näytti vahvistavan työmarkkinoilla ja työelämässä ilmenevää segregaatiota. Työmarkkinoiden näkökulmasta näyttötutkintojärjestelmä toimi parhaiten jo työssä olevien koulutusväylänä. Sen sijaan työn saaminen suorittamalla näyttötutkinto oli vaikeampaa. Kaikille tutkinnoille ei ollut yhtäläistä käyttöä työelämässä. Vain osassa ammatteja näyttötutkinto paransi työsuhteen ehtoja esimerkiksi varmistamalla työpaikan tai paremman palkan. Näyttötutkintojen tulisi niveltyä saumattomasti muuhun tutkinto- ja koulutusjärjestelmään. Nyt näin ei ollut. Näyttötutkinnot eivät muodostaneet loogista jatkumoa ja tutkinnon suorittajan kannalta mielekästä kokonaisuutta. Valmistavassa koulutuksessa olevien ja suoritettujen näyttötutkintojen välinen epäsuhta nosti esiin kysymyksen, oliko järjestelmä ensi sijassa osaamisen tunnistamis- ja tunnustamisjärjestelmä vai osaamisen kehittämisen järjestelmä. Oliko tärkeämpää saada työikäinen väestö mahdollisimman kattavasti merkittyä vai oliko tärkeämpää vahvistaa ihmisten ammattitaitoja ja osaamista? Kumpaan oli jatkossa syytä panostaa: tutkintomäärien kasvattamiseen vai tosiasiallisen osaamisen lisäämiseen? Näyttötutkintojärjestelmää oli joka tapauksessa kehitettävä selkeämmin moduulirakenteiseksi ja myös tulevaisuuden tarpeita ennakoivaksi. Näyttötutkinnot olivat myös liiaksi kytkeytyneet oppilaitosten toimintaan. Oppilaitoskeskeisestä ajattelusta olisi vapauduttava, ennen kuin näyttötutkintojärjestelmän tavoitteet voidaan saavuttaa. 46

47 Tutkintotoimikunnan rooli järjestelmässä ei ollut selkeä. Tutkintotoimikunnan jäsenten valinnan pitäisi olla systemaattisempaa ja avoimempaa. Tutkintotoimikunnan toimivalta oli osapuolille hämärä. Tutkintotoimikuntien edellytyksiä seurata käytännössä tutkinnon suorittamisprosessia on parannettava ja toimikuntien toimintaa tulee yhdenmukaistaa. Opetushallituksen ja järjestäjien välinen suhde oli ongelmallinen. Niillä ei ollut yhteistä kieltä. Jatkossa tarvitaan enemmän dialogia ja interaktiivista koulutusta, ei vain ohjeita. Opetushallituksen ja järjestäjien välillä oli jonkinasteinen luottamuspula ja myös Opetushallituksen asiantuntemusta epäiltiin. Näyttötutkintojärjestelmän joustavuutta tulisi lisätä ja byrokraattisuutta vähentää määrittelemällä toimivaltasuhteet paremmin, vähentämällä dokumentaatiotarvetta sekä purkamalla päällekkäisiä toimintoja. Lisäksi tutkinnon perusteiden kehittämistyön tulisi oltava joustavaa ja nopeammin reagoivaa. Tutkinnon järjestäjien tulisi olla yhteistyössä paitsi työelämän kanssa myös keskenään sekä edistää hyvien käytäntöjen leviämistä. Ruotsinkieliset palvelut olivat puutteelliset. Erityisongelma oli, että ruotsinkielinen informaatio oli suppeaa ja viivästynyttä ja että muodollisesti kaksikieliset näyttötutkintotoimikunnat kykenivät vain puutteellisesti palvelemaan ruotsin kielellä. Henkilökohtaistaminen ei myöskään ollut vielä vakiintunut käytäntö. Se oli paljolti tuntematon lähes kaikille osapuolille. Rahoitus ei myöskään mahdollistanut kaikille koulutuksen järjestäjille riittävässä määrin tapahtuvaa näyttöjen henkilökohtaistamista. Tutkintotoimikuntien rahoitus oli muutoinkin riittämätöntä ja edellytti tutkintotoimikuntien jäseniltä liiaksi talkootyötä. Näyttötutkintotoimintaa ei tulisi rahoittaa osana valmistavaa koulutusta, vaan sillä pitäisi olla oma rahoitus. Osana aikuiskoulutuksen järjestäjäverkon kehittämistoimenpiteitä oli opetusministeriö sopinut vuonna 2004 lääninhallitusten kanssa alueellisten toimenpideohjelmien laatimisesta. Ohjelmissa tuli tarkastella yhteistyössä työvoima- ja elinkeinokeskusten, maakuntien liittojen ja aikuiskoulutuksen järjestäjien kanssa aikuiskoulutusta alueellisena kokonaisuutena ja ottaen huomioon kaikki aikuiskoulutustoimijat. Selvitystyön oli tarkoitus valmistua kevään 2005 aikana. Toimenpideohjelmia aiottiin käyttää hyväksi mm. lisäkoulutuksen ohjauksen kehittämisessä. Alueellisten toimintaohjelmien taustalla vaikutti myös opetusministeriön aluekehittämisstrategia. (Koulutus- ja tiedepolitiikan aluestrategia vuoteen Opetusministeriön julkaisuja 2003:40). Ammatillisen aikuiskoulutuksen ohjauksen, rahoituksen ja järjestäjäverkon kehittäminen päättyi tältä osin siihen, että annettiin Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta (L 1013/2005). Lakia sovellettiin lisäksi ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteydessä toteutettavaan työelämän kehittämis- ja palvelutoimintaan. Muutoksena alkuperäiseen lakiin (631/1998) koulutuksen järjestämisluvassa määrättiin nyt koulutuksen järjestäjille koulutustehtävä, joka sisältää tarpeelliset määräykset opetuskielestä, koulutusaloista, näyttötutkintoihin valmistavan koulutuksen ja muun ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijatyövuosien sekä oppisopimusten määrästä ja erityisestä koulutustehtävästä sekä työelämän kehittämis- ja palvelutehtävästä ja muista koulutuksen ja tutkintojen järjestämiseen liittyvistä asioista. Koulutuksen järjestämisluvan muuttamisesta päätti opetusministeriö. 47

48 Lakimuutoksella vahvistettiin myös opetusministeriön roolia koulutuksen ohjauksessa. Ministeriö voi ilman hakemustakin muuttaa koulutustehtävää sekä muita määräyksiä, jos koulutustarjonta merkittävästi poikkeaa koulutustarpeista. Ministeriö voi ilman hakemusta muuttaa myös järjestämislupaa opiskelijatyövuosien tai oppisopimusten määrän osalta, jos koulutuksen järjestäjä on järjestänyt koulutusta olennaisesti järjestämisluvan mukaista määrää vähemmän. Ministeriö voi peruuttaa koulutuksen järjestämistä koskevan luvan, jos lisäkoulutusta ei enää järjestetä tai koulutus ei täytä luvan myöntämiselle muutoin säädettyjä edellytyksiä taikka jos koulutus järjestetään muutoin vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Ennen luvan peruuttamista opetusministeriön oli varattava tarvittaessa järjestäjälle tilaisuus puutteen poistamiseen. Laissa säädettiin nyt aikaisemmasta poiketen, tutkintotoimikuntien toimiajasta (3 vuotta) ja jäsenten määrästä (enintään 9 jäsentä). Tutkintotoimikunta sai myös tehdä jatkossa näyttötutkintojen järjestämissopimuksia vain sellaisten järjestäjien kanssa, joilla oli riittävä asiantuntemus näyttötutkintojen järjestämiseen. Lisäksi tutkintotilaisuuksia tuli olla riittävästi ja maksujen osanottajille ja koulutuksen järjestäjille kohtuulliset. Tutkintotoimikuntien jäsenet toimivat tästä eteenpäin mukaan virkavastuulla ja heidän esteellisyyteensä sovellettiin hallintolakia. Laissa säädettiin lisäksi, että tutkintotoimikunta antaa tutkintotodistuksen henkilölle, joka on hyväksytysti suorittanut kaikki tutkinnon osat. Tutkinnon osan hyväksytystä suorittamisesta annetaan todistus pyydettäessä. Asetuksella tullaan säätämään tarkemmin todistuksen sisällöstä ja allekirjoittamisesta. Tutkintotoimikunnan tuli toimittaa opetushallintoviranomaisille niiden määräämät tiedot tutkintojen järjestämissopimuksista, tutkintoihin osallistuneista ja annetuista tutkintotodistuksista. Laissa säädettiin vielä, että koulutuksen järjestäjä huolehtii näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutumisen, tutkinnon suorittamisen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistamisesta. Opetushallitus voi antaa henkilökohtaistamista koskevia tarkempia määräyksiä. Tutkinnon perusteissa tulee jatkossa määritellä tutkinnossa vaadittava ammattitaito, tutkinnon osat ja niistä muodostuvat osaamisalat, ammattitaidon osoittamistavat sekä tutkinnon arvioinnin yleiset perusteet. Tutkinnon järjestäjä perii tutkintomaksun näyttötutkintoon ilmoittautumisen yhteydessä ja tilittää tutkintomaksut opetushallitukselle. Opetushallitus antaa tarvittaessa maksujen tilittämistä koskevia määräyksiä. Ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjälle voitiin nyt myöntää hanke- ja kehittämisavustusta järjestämisluvassa mainitun työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän hoitamiseen sekä muuta kehittämisavustusta valtion talousarvioon otettujen määrärahojen rajoissa. Samassa yhteydessä ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisen kanssa annettiin myös laki (L 1073/2005), jossa kumottiin säädös avustuksesta ammatillisen aikuiskoulutuksen perustamishankkeiden rahoitukseen. Lisäksi muutettiin asetusta ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (812/1998) siten, että kumottiin tutkintojen perusteista ja tutkintojen järjestämissopimuksista annetut säädökset, koska ne olivat asetuksen sijaan nyt uudessa laissa sekä muutettiin ja täsmennettiin tutkintotoimikuntia, tutkintojärjestelmän kehittämistä, näyttötutkintojen järjestämissopimuksia ja tutkintotodistuksia koskevia säädöksiä (A 1202/2005). 48

49 2.7 Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelmassa oli esitetty, että ammatillisen koulutuksen roolia alueiden kehittämisessä tulisi vahvistaa ja ammatillisen koulutuksen järjestäjistä muodostettaisiin riittävän suuria ja monipuolisia tai muutoin vahvoja koulutuksen järjestäjiä. Tavoitteena oli edistää alueellisten tai muutoin vahvojen ammattiopistojen muodostumista. Kehittämissuunnitelman perusteella, rinnan ammatillisen aikuiskoulutuksen erilaisten kehittämishankkeiden kanssa, opetusministeriö käynnisti (ammatillisen koulutuksen yksikön aloitteesta) vuoteen 2008 ulottuvan ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishankkeen. Hankkeen tavoitteena oli muodostaa alueellisia tai muuten vahvoja ammattiopistoja, joiden toiminta kattaisi koulutuksen järjestäjien kaikki koulutustoiminnot ja opetusyksiköt. Vauhdittamishanketta vietiin eteenpäin opetusministeriön kirjeillä ammatillisen koulutuksen järjestäjille. Ensimmäinen kirje lähetettiin (OPM:n kirje 1/502/2006). Siinä kuvattiin käynnistetyn hankkeen takana olevaa ammattiopistostrategiaa seuraavasti: Ammattiopistostrategian tavoitteena on riittävän vahvan rakenteellisen ja taloudellisen perustan muodostaminen ammatillisen koulutuksen järjestämiselle alueilla ja eri alojen koulutuksessa sekä koulutuksen vaikuttavuuden ja tehokkuuden lisääminen. Strategian toteuttaminen edellyttää ammatillisen koulutuksen järjestäjien organisoitumista alueellisina tai muutoin vahvoina järjestäjäkokonaisuuksina, ammattiopistoina. Ammattiopiston toiminta kattaa koulutuksen järjestäjän kaiken toiminnan; oppilaitosmuotoisena ja oppisopimuskoulutuksena järjestettävän ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä täydennyskoulutuksen. Toiminta kattaa sekä nuorten että aikuisten koulutuksen. Ammattiopistot ja ammatillinen koulutus hahmottuvat nuorille ja aikuisille, työssä oleville, työttömille sekä yrityksille ja muulle elinkeino- ja työelämälle aikaisempaa selkeämpänä kokonaisuutena ja toimijana koulutuskentässä. Ammattiopistoista tulee ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen ohella entistä merkittävämpiä alueellisia toimijoita. Koulutuksen järjestäjien kokoamista luvattiin ensimmäisessä kirjeessä tukea korottamalla ammatillisen koulutuksen yksikköhintaa harkinnanvaraisesti. Harkinnanvaraisena korotusperusteena oli ammattiopistostrategian mukaisten toimenpiteiden tekeminen ja korotusta luvattiin myöntää yhdistymisestä aiheutuviin alkuvaiheen kustannuksiin 1 3 vuoden ajan fuusion laajuudesta riippuen. Yksikköhinnan korotuksen suuruus olisi 2 5 prosenttia. Hanketta jatkettiin ja vietiin eteenpäin lähettämällä koulutuksen järjestäjille vuosina 2007 ja 2009 uudet järjestäjäverkon kehittämistä koskevat suosituskirjeet (OPM:n kirje 9/502/2007 ja OPM:n kirje 5/500/2009), vuonna 2011 ammatillisen koulutuksen palvelukyvyn ja rakenteellisen kehittämisen edistämiskirje (OPM:n kirje 1/500/2011) ja vuonna 2012 ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärien uudelleensuuntaamisen sekä rakenteellisen kehittämisen toimeenpanokirje (OPM:n kirje 32/531/2012). Hankkeen avulla ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkkoa on saatu koottua suuriin maakunnallisiin ja alueellisiin koulutuskuntayhtymiin tai muille vahvoille koulutuksen järjestäjille. Hankkeen myötä myös 49

50 monet aikaisemmin itsenäiset ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestäjät ovat yhdistyneet osaksi suuria alueellisia koulutuksen järjestäjiä. Järjestäjien määrä on vähentynyt hankkeen aloittamisajankohdasta (212 järjestäjää) noin 15 %. Koulutuksen järjestäjiä on edelleen yli 180 ja hanketta on tarkoitus jatkaa edelleen. 2.8 Koulutuksen arviointitoiminnan aseman vahvistuminen 1990-luvulla oli olennaisesti kevennetty koulutuksen järjestämistä koskevaa valtakunnallista normi- ja rahoitusohjausta sekä lisätty paikallista päätösvaltaa. Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset voivat entistä itsenäisemmin päättää toiminnastaan kansallisten tavoitteiden mukaisesti. Sen vuoksi koulutuksen ohjauksen kehittymiseen liittyi olennaisesti koulutuksen arvioinnin aseman ja merkityksen vahvistuminen. Koulutuksen arvioinnin tarkoituksena oli turvata koulutusta koskevan lainsäädännön tarkoituksen toteuttaminen, tukea koulutuksen kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. Sen vuoksi Valtioneuvoston asetuksessa koulutuksen arvioinnista (A 150/2003) säädettiin koulutuksen arvioinnista ja siitä, että opetusministeriön yhteydessä tulee toimimaan koulutuksen arvioinnin asiantuntijaelimenä koulutuksen arviointineuvosto. Myös aikuiskoulutus ja siinä myös näyttötutkinnot ja tutkintoihin valmistava ammatillinen aikuiskoulutus tulivat nyt kuulumaan arviointineuvoston toimialaan. Se vahvistettiin lailla Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 15 :n muuttamisesta (L 35/2003). Koulutuksen järjestäjän tuli kuten ennenkin itse arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Ulkoisesta arviointitoiminnasta ja sen kehittämisestä vastasivat nyt opetusministeriön lisäksi sen yhteydessä toimiva koulutuksen arviointineuvosto. Koulutuksen arvioinnin suorittamista sekä arviointineuvoston asemaa, tehtäviä ja kokoonpanoa sekä arviointineuvoston sihteeristön tehtäviä ja kokoonpanoa täsmennettiin vuonna 2009 (L 973/2009 ja A1061/2009). Lailla ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta (L 952/2011) täsmennettiin mm. koulutuksen järjestämislupaa, tutkinnoista ja niiden perusteista päättämistä sekä koulutuksen arviointia koskevia säädöksiä. Kansallisen arviointitoiminnan riippumattomuutta haluttiin myöhemmin edelleen vahvistaa ja samalla koota opetuksen, koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen toimintaan liittyvä arviointi yhteen. Tämän vuoksi vuonna 2013 lailla Kansallisesta arviointikeskuksesta (L 1295/2013) perustettiin koulutuksen ulkopuolisen arvioinnin riippumaton asiantuntijaorganisaatio. Sen tehtäväksi tuli myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitettujen tutkinnon perusteiden tavoitteiden saavuttamista koskevat oppimistulosten arvioinnit. Samassa yhteydessä annetulla lailla (L 1299/2013) täsmennettiin, että koulutuksen arvioinnin tarkoituksena on tukea koulutuksen kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä. 2.9 Ammatillisen tutkintojärjestelmän ja tutkintojen aseman määrittäminen Suomen koulutusjärjestelmässä ja kansainvälisesti Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2003 oli maininta laaditaan periaatteet, joiden mukaisesti ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja kehitetään ja asema koulutusjärjestelmässä selkiytetään. Siihen perustuen opetusministeriö asetti selvitysryhmän, jonka tehtävänä oli esittää 50

51 arvio ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen muodostaman ammatillisen tutkintojärjestelmän nykytilasta. Ryhmän puheenjohtajana toimi Jorma Ahola. Toimeksiannon mukaan selvitysryhmän tuli arvionsa pohjaksi kuvata aloittain ammatillisissa perustutkinnoissa, ammattitutkinnoissa ja erikoisammattitutkinnoissa vaadittava osaaminen, vaatimustasojen erot tapauksissa, joissa tutkinnot sisältävät samoja osaamisen alueita sekä osat, jotka sisältyvät tai voidaan sisällyttää osaksi useampia tutkintoja. Lisäksi tuli kuvata tutkintojen tai tutkinnon osien antamat muiden viranomaisten valvomat tai määrittämät oikeudet harjoittaa ammattia tai suorittaa määrättyjä työtehtäviä. Lisäksi tuli selvittää tutkintotoimikuntien ja koulutustoimikuntien näkemykset tutkintojen tulevaan kehitykseen. Väliraportissaan (OPM TRM 2005:5) selvitysryhmä kuvasi ammatillisten tutkintojen ja tutkintojen osien antamat muiden viranomaisten valvomat tai määrittämät oikeudet harjoittaa ammattia tai suorittaa määrättyjä työtehtäviä. Selvitysryhmä teki lisäksi alustavat ehdotukset ammatinharjoittamisoikeuksia ja ammatillisia tutkintoja säätelevien säädösten säilyttämisestä nykyiseen tapaan toisistaan erillisinä sekä ammatinharjoittamisoikeuksia valvovien viranomaisten ja opetusviranomaisten yhteistyön systematisoimisesta säädösvalmistelussa. Selvitysryhmän lopulliset esitykset (OPM TRM 2005:28) kohdistuivat ammatillisen tutkintojärjestelmän rakenteeseen, itse tutkintoihin, ammatillisten tutkintojen asemaan kansallisessa tutkintojärjestelmässä ja eurooppalaisessa kehyksessä sekä tutkintojen antamiin ammatinharjoittamisoikeuksiin. Ryhmä ei ollut yksimielinen siitä, miten ammatillisen tutkintojärjestelmän rakennetta ja asemaa kansallisessa tutkintojärjestelmässä tulisi kehittää. Ryhmän keskeisin näkemysero oli, tarvitaanko nuorille ja aikuisille yleensäkään erillisiä tutkintoja, vai pitääkö nuorille ja aikuisille olla samat tutkinnot. Toinen keskeinen näkemysero oli, tarvitseeko toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmässä olla kolme tasoa (ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot), vai riittääkö kaksi tasoa (ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot). Tähän ajatteluun oli haettu vertailupohjaa korkeakoulututkintojen kaksitasoisuudesta. Näkemyseroja oli vielä siinä, mitä tehdä sellaisille ammattitutkinnoille, kuten jotkut alalle tulotutkinnot, joiden ei katsota täyttävän ammattitutkinnon tasovaatimuksia. Muodostettaisiinko niistä vain aikuisille tarkoitettuja ammatillisia perustutkintoja vai liitettäisiinkö ne perustutkintojen osiksi, joita kuitenkin voisi suorittaa itsenäisinä tutkinnon osina. Perustavaa laatua olevien näkemyserojensa vuoksi ryhmä esitti kolme erilaista kehittämisvaihtoehtoa, joissa näitä näkemyksiä oli soviteltu yhteen. Tutkintojen tuottamasta jatko-opintokelpoisuudesta ryhmä esitti samalla myös kolme erilaista näkemystä, joiden yhteinen näkemys oli kuitenkin se, että tutkintovaatimusten mukaan suoritetut ammattitutkinnot antaisivat yleisen jatko-opiskelukelpoisuuden. Ammatinharjoittamissäädöksistä ryhmä esitti, että niissä määritellyt osaamisvaatimukset tulisi jatkossa pääsääntöisesti rakentaa osaksi ammatillisia tutkintoja. Ryhmä esitti vielä, että ammatillisten tutkintojen sijoittuminen EU:n ammattipätevyysdirektiivin pätevyystasoille tuli selkiyttää. Kehittämissuunnitelman mukaista tutkintojen kehittämis- ja asemointityötä jatkamaan opetusministeriö asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus periaatteiksi, joiden mukaisesti ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja tulee kehittää ja ammatillisten tutkintojen asema koulutusjärjes- 51

52 telmässä selkiyttää. Työryhmän puheenjohtajana toimi Jorma Ahola. Työryhmä esitti (OPM TRM 2007:1), että ammatilliseen tutkintojärjestelmään kuuluvaa kolmea tutkintotyyppiä (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) tulisi kehittää ja hallinnoida kokonaisuutena. Lisäksi työryhmä esitti selvitettäväksi kuinka voitaisiin lisätä valinnaisuutta ja joustavuutta tutkintojen välille: voisivatko tutkinnot ylittää ammattialarajoja, tulisiko tutkintojärjestelmään sisällyttää ammattialalta toiselle siirtymistä tukevia ammattitutkintoja ja voisiko ammatilliseen perustutkintoon sisällyttää ammattitutkinnon ja ammattitutkintoon erikoisammattitutkinnon osa tai osia. Työryhmä esitti lisäksi, että ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittaneilla tulee olla yleinen jatko-opintokelpoisuus ammattikorkeakouluun ja yliopistoon. Aikuisille tarkoitettujen ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen ja aseman määrittely olivat edelleen kiistanalainen asia, sillä työryhmään kuuluneet opetushallinnon ammatillisen koulutuksen virkamiehet ja AKAVA:n edustaja esittivät eriävän mielipiteensä mm. näyttötutkintojen jatko-opintokelpoisuudesta. Työryhmän työn tuloksena säädettiin laki ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY (ammattipätevyysdirektiivi) mukaisesta ammattipätevyyden tunnustamisesta ja palvelujen tarjoamisen vapaudesta (L 1093/2007). Lakia tuli soveltaa mm. Euroopan unionin jäsenvaltion kansalaisen pääosin toisessa jäsenvaltiossa hankkiman ammattipätevyyden tunnustamiseen. Tähän lakiin nojautuen säädettiin laki (L 1097/2007). Laissa määriteltiin, että näyttötutkinnon suorittamismahdollisuuksia on järjestettävä myös henkilöille, joilta edellytetään ammattipätevyyden tunnustamiseksi annetun lain (L 1093/2007) mukaisesti korvaavia toimenpiteitä mm. kelpoisuuskoetta. Samalla säädettiin, että ammatillinen perustutkinto ja ammattitutkinto sijoittuvat em. lain (1093/2007) 6 :n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulle pätevyystasolle (ammatillinen toisen asteen koulutus) ja erikoisammattitutkinto 3 kohdassa tarkoitetulle tasolle (vähintään yksivuotinen toisen asteen jälkeinen koulutus) Koulutuspoliittisia näkemyksiä ammatillisen aikuiskoulutusjärjestelmän uudistamistarpeista Hyväksyessään kesäkuussa 1998 hallituksen esityksen koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 86/1997) eduskunta oli edellyttänyt, että hallitus antaa kolmen vuoden kuluttua koululakien voimaantulosta koulutuspoliittisen selonteon, jossa arvioidaan uudistuksen vaikutuksia ja laissa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Hallituksen selonteko oli annettu Eduskunnalle keväällä Eduskunta oli kuitenkin halunnut jatkaa koululakien toimivuuden seurantaa ja oli edellyttänyt, että hallitus antaa jälleen kolmen vuoden kuluttua uuden selonteon. Vuonna 2006 valmistunut Eduskunnan pyytämä uusi selonteko (Valtioneuvosto 2006) jakaantui kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa oli käsitelty tulevaisuuden haasteita sekä tarkasteltu näiden pohjalta nousevia koulutuksen kehittämistarpeita. Koulutuksen tilaa ja kehitystä koskeva katsaus muodosti selonteon toisen osan. Selonteon aikuiskoulutusta koskevissa kehittämislinjauksissa mainittiin mm. että koulutuspalvelujen käyttö tulisi väestön ikärakenteen kehityksen myötä muuttumaan. Koulu- 52

53 tuspalveluja käyttäisivät yhä enemmän jo työelämässä olevat aikuiset ja eläkeläiset, kun taas nuorisoikäluokille suunnattu koulutustarve vähenisi. Haasteena olisi jatkossa se, että aikuiskoulutus on järjestettävä pääsääntöisesti työnteon ohessa. Aikuiskoulutuksen tavoitteena olisi, että vuosittain koulutukseen osallistuvien osuus työikäisestä aikuisväestöstä kasvaisi vähintään 60 prosenttiin vuoteen 2008 mennessä. Tavoitteena olisivat lisäksi aikuisopiskelussa aliedustettujen ryhmien opiskeluedellytysten parantaminen sekä työikäisen aikuisväestön lisä- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksien varmistaminen. Selonteossa korostettiin, että näyttötutkintojärjestelmän toimivuuden kannalta on keskeistä, että näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen alussa opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, joka ottaa huomioon muualla opitun. Lisäksi yksittäisellä opiskelijalla tulee olla tosiasialliset mahdollisuudet opiskella oman elämäntilanteeseensa mukaisesti ja opiskelu tulee myös voida sovittaa työelämän vaatimuksiin. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisen haasteena nähtiin koulutusorganisaatioiden kyky räätälöidä opinnot siten, ettei yksittäisen opiskelijan tarvitse opiskella jo osaamaansa ja etteivät opinnot opiskelijan kannalta turhien väliaikojen takia veny. Opetushallituksen toteuttamassa aikuiskoulutuksen henkilökohtaistamishankkeessa (AIHE) on tähän haasteeseen vastattu luomalla sekä teoreettisia malleja että esittämällä käytännön toimenpiteitä. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamista tapahtuukin eniten aikuisten ammatillisissa näyttötutkinnoissa. Selonteossa todettiin lopuksi, että aikuiskoulutusvaihtoehtojen lisääntymisestä huolimatta päällekkäiskoulutusta esiintyy edelleen varsin paljon. Opiskelijat tulisi ensisijaisesti ohjata omaa tasoaan korkeamman asteisen tutkinnon suorittamiseen. Keväällä 2007 virkaan astuneen Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmassa (Hallitusohjelma 2007) todettiin aikuiskoulutuksesta, että nostetaan tuloksellisuusrahoituksen osuutta ammatillisessa perus- ja aikuiskoulutuksessa sekä jatketaan ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamista vahvoiksi kokonaisuuksiksi samalla turvaten pitkälle erikoistuneiden yksiköiden toiminta. Työvoiman ammatillisen liikkuvuuden lisäämisessä avainasemassa on toimiva aikuiskoulutusjärjestelmä. Siksi päätettiin toteuttaa ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus, jolla selkiytettäisiin hajanainen hallinto, rahoitus, etuudet ja koulutustarjonta. Hallitusohjelman aikuiskoulutusta koskevat asiat kirjattiin opetusministeriön kehittämissuunnitelmaan Koulutus ja tutkimus vuosina Siinä päätettiin toteuttaa ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus. Ammatillisesti suuntautuneella aikuiskoulutuksella tarkoitettiin ammatillista aikuiskoulutusta, korkeakoulujen aikuiskoulutusta, työvoimapoliittista aikuiskoulutusta sekä työnantajan maksamaa ja organisoimaa henkilöstökoulutusta. Ammattitutkintojärjestelmää päätettiin kehittää työelämälähtöisenä laadukkaana pätevöitymiskoulutuksen väylänä Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta toteuttamaan asetettiin AKKU-johtoryhmä (OPM 104:00/2007), jonka puheenjohtajana toimi Heljä Misukka. Johtoryhmässä olivat edustettuina vastuuministeriöt sekä työelämän valtakunnalliset keskusjärjestöt. Laajapohjaisen osallistumisen varmistamiseksi opetusministeriö asetti vielä tukiryhmän, jonka puheenjohtajan toimi Heljä Misukka. Tukiryhmässä olivat edustettuna aikuiskoulutuksen keskeiset järjestäjät. 53

54 Johtoryhmän tehtävä oli hyvin laaja. Se käsitti ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen hallinnon selkeyttämistä, ohjauksen kehittämistä, rahoituksen uudistamista tukemaan tuloksellisuutta ja ammatillista liikkuvuutta sekä työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen asemaa osana ammatillisesti suuntautunutta aikuiskoulutusta. Lisäksi johtoryhmän tehtävät koskivat korkeakoulujen täydennyskoulutusta, koulutuksen tarjontaa ja suuntaamista, aikuiskoulutuksen tukijärjestelmiä sekä aikuisopiskelijoiden opintososiaalisia etuuksia. AKKU- johtoryhmä katsoi ensimmäisessä väliraportissaan (OPM TRM 2008: 20), että aikuiskoulutuksen uudistamista ja edelleen kehittämistä tulee tehdä 19 erilaisen ehdotuksen pohjalta. Näyttötutkintojärjestelmää niistä koskivat vain ehdotukset 8, 10 ja 11. Ehdotuksessa 8 luvattiin tehdä esitys, jonka seurauksena valtion rahoituksella kannustetaan koulutuksen järjestäjiä tuloksellisuuden, vaikuttavuuden, tuottavuuden ja laadun jatkuvaan parantamiseen sekä aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamiseen. Ehdotuksessa 10 luvattiin kehittää tutkintojärjestelmiä sekä muuta lisä- ja täydennyskoulutuksen tarjontaa vastaamaan entistä paremmin kysyntää ja tukemaan elinikäistä oppimista. Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen eri muodot luvattiin kytkeä valmisteltavaan tutkintojen viitekehykseen. Ehdotuksessa 11 ammatillisen aikuiskoulutuksen näyttötutkintojärjestelmää luvattiin kehittää Koulutuksen arviointineuvoston toteuttaman arvioinnin suositusten sekä asemointityöryhmän linjausten pohjalta siten, että tutkintojen suorittamisastetta nostetaan ja tutkintojen tuottamaa jatko-opintokelpoisuutta selkeytetään. Tutkintotoimikuntien työtä luvattiin kehittää ja niiden toimintaedellytyksiä vahvistaa. Näyttötutkintojärjestelmän rahoitusta luvattiin uudistaa siten, että se kannustaa kysyntälähtöiseen toimintatapaan ja edistää tutkintojen ja tutkinnon osien suorittamista. AKKU-johtoryhmää avustanut virkamiesryhmä totesi raportissaan Ammatillisen lisäkoulutuksen tulosrahoitus (OPM TRM 2008:26), että opetusministeriön pääluokassa ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus oli ainoa rahoitusmuoto, jolla tuetaan näyttötutkintoihin (ammatti- ja erikoisammattitutkinnot) valmistavaa tai niiden osina järjestettävää koulutusta. Linjana oli tähän asti ollut, että julkinen rahoitus kohdennetaan pääasiassa pitempikestoiseen eli tutkintojen ja tutkintojen osien suorittamiseen tähtäävään koulutukseen ja lyhytkestoinen koulutus tapahtuu työnantajan pääosin kustantamana henkilöstökoulutuksena. Tuloksellisuusrahoitukseen siirtymisestä virkamiesryhmä esitti, että ammatillisen lisäkoulutuksen tulosrahoitus tulisi ottaa käyttöön kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa, vuonna 2010, tuloksellisuusrahoitus tapahtuisi kokotutkintojen eli ammatti- ja erikoisammattitutkintojen perusteella ja olisi 5 prosenttia eli noin 10 miljoonaa euroa ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksesta. Tavoitteena kuitenkin oli, että myös tutkinnon osat voisivat olla tulosrahoituksen perusteena järjestelmän myöhemmissä vaiheissa. Tutkinnon osien ottaminen tulosrahoituksen määräytymisperusteeksi edellytti tiedonkeruun kehittämistä ja tutkintovaatimusten erilaisuuden huomioon ottamista. Siksi virkamiesryhmä esitti, että tutkintojen osien sisällyttäminen tuloksellisuusrahoituksen kriteereihin tehtäisiin vasta kehittämisen toisessa vaiheessa vuodesta 2012 lähtien. Tässä vaiheessa järjestelmään voitaisiin sisällyttää myös laadullisia kriteereitä sekä muita täydentäviä elementtejä. Tulosrahoitusjärjestelmän käyttöönotto edellytti virkamiesryhmän mukaan muutoksia opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin ja asetukseen. Tarvittavan tiedonkeruun valmistelutyö tuli käynnistää välittömästi, jotta tulosrahoituksen perusteena olevat tiedot voitaisiin kerätä kevään 2009 kustannustietotietokyselyn yhteydessä. 54

55 Toisessa väliraportissaan (OPM TRM 2009:11) AKKU-johtoryhmä esitti runsaasti erilaisia toimenpide-ehdotuksia ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kehittämiseksi. Korkealaatuisten ja työelämän tarpeiden kannalta osuvien aikuiskoulutuspalvelujen tuottaminen edellytti vahvoja, asiantuntevia ja elinikäisen oppimisen periaatteella toimivia koulutusorganisaatioita, joiden ohjaus- ja rahoitusjärjestelmien tuli kannustaa niitä asiakaslähtöiseen ja tehokkaaseen toimintaan. AKKU-johtoryhmä esitti, että parannetaan ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen tarve- ja kysyntälähtöisyyttä siten, että tuloksellisuuden roolia rahoituksen määräytymisen perusteena kasvatetaan. Tuloksellisuuden kriteereissä tuli ottaa huomioon koulutuksen vaikuttavuus ja kohdentuminen työelämän tarpeiden mukaisesti. Ammatillisen lisäkoulutuksen tuloksellisuusrahoitus päätettiin ottaa käyttöön asteittain siten, että vuoden 2010 alusta 3 % rahoituksesta kohdennettaisiin suoritettujen tutkintojen perusteella. Vuodesta 2012 lähtien tulosrahoituksen osuutta kasvatettaisiin ja mittareita laajennettaisiin kattamaan tutkinnon osat sekä aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen. Koulutuksen järjestäjiä tulisi kannustaa neuvottelemaan koulutuspalvelujen tarjonnasta ja koulutussisällöistä paikallisella tasolla yritysten ja muiden työyhteisöjen kanssa. Kannusteina käytettäisiin mm. työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän avustuksia ja tulosrahoitusta. Koulutuksen laadunvarmistusta parannettaisiin ottamalla käyttöön ulkopuoliset arvioinnit. Lisäksi AKKU-johtoryhmä otti kantaa aluehallintouudistuksen valmisteluun sekä esitti erilaisia kehittämisehdotuksia mm. työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen, oppisopimuskoulutukseen, osaamisen tunnustamiseen ja henkilökohtaistamiseen, aliedustettujen ryhmien osallistumismahdollisuuksien parantamiseen, maahanmuuttajien koulutukseen, ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämiseen sekä aikuisopiskelijoiden etuuksiin. Näyttötutkintojärjestelmän vetovoiman kannalta oli annettu Asetus eräiden opintojen tuottamasta kelpoisuudesta ammattikorkeakouluopintoihin (A 1080/2009) hyvin merkittävä. Samassa asetuksessa säädettiin sekä ammatillisessa peruskoulutuksessa että aikuiskoulutuksessa suoritettujen tutkintojen kelpoisuudesta. Asetuksen mukaan ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (630/1998) tarkoitettu ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettu laajuudeltaan vähintään kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto tuotti yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin. Myös ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto tuottivat yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin. Laajuudeltaan kolmivuotista tutkintoa suppeampi perustutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto tuotti kelpoisuuden vain vastaavan alan ammattikorkeakouluopintoihin. Myös ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitettu ammatillinen perustutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto tuottivat nyt laajuudestaan riippuen saman kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin kuin vastaava ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettu tutkinto. Henkilö, jolla on kelpoisuus vain vastaavan alan ammattikorkeakouluopintoihin, voi laajentaa tämän yleiseksi kelpoisuudeksi ammattikorkeakouluopintoihin suorittamalla lisäksi laajuudeltaan sellaiset yleissivistävät tai ammatilliset lisäopinnot, jotka laajentavat perusopetuksen jälkeiset opinnot kolmeen vuoteen, tai hankkimalla vähintään kolmen vuoden työkokemuksen tutkinnon suorittamisen jälkeen tutkintoa vastaavalla alalla. 55

56 2.12 Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämishanke TUTKE Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämishankkeen ohjausryhmän (OPM 004:00/2009). Sen puheenjohtajana toimi Seija Rasku. TUTKE-hankkeeksi nimetyn hankkeen taustana olivat Kehittämissuunnitelman linjaukset ammatillisten tutkintojen kehittämisestä. Toimeksiannon mukaan toteutuksessa oli myös otettava huomioon vuonna 2007 asetetun AKKU-hankkeen työn tulokset sekä kansallisen tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksen valmistelun eteneminen. Lisäksi aikuiskoulutusneuvosto oli esittänyt (Aikuiskoulutusneuvosto 2008), että ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto pitäisi voida koota nykyistä joustavammin ja monipuolisemmin tutkintojärjestelmän tutkintojen moduuleista. Tutkintojen rakenne voisi myös olla nykyistä laajempi, jolloin tutkinnot kykenevät aikaisempaa paremmin vastaamaan työelämän muuttuviin osaamisvaatimuksia. TUTKE-hankeen tehtäväksi annettiin selvittää alakohtaisesti tarpeet lisätä ammatillisen tutkintojärjestelmän joustavuutta lisäämällä tutkinnoissa valittavissa olevien osien määrää yhdistämällä tutkintoja laajemmiksi ammattialakohtaisiksi tai ammattialarajat rajat ylittäviksi tutkinnoiksi tai lisäämällä muutoin tutkinnon suorittajien mahdollisuuksia valita tutkintoonsa osia muista saman tai toisen tutkintotyypin tutkinnoista. Hankkeen tuli myös arvioida alakohtaisesti, muodostavatko alan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot ja tutkintojen perusteissa määritellyt ammattitaitovaatimukset ja osaamistasot alan nykytarpeita vastaavan kokonaisuuden, ja jos eivät muodosta, niin miten niitä pitäisi muuttaa. Lopuksi tuli tehdä ehdotukset tutkintotoimikuntajärjestelmän sekä tutkintosuoritusten arvioijien rekrytoinnin ja arviointiosaamisen kehittämistarpeista ja ehdotusten edellyttämistä resursseista. TUTKE-hankkeelle asetettu johtoryhmä kutsui selvityshenkilöitä selvittämään sekä tutkintotoimikuntajärjestelmän kehittämistarpeita että tutkintosuoritusten arvioijien rekrytoinnin ja arviointiosaamisen kehittämistarpeita. Selvityshenkilöt luovuttivat raporttinsa opetusministeriölle lokakuussa Tutkintotoimikuntajärjestelmän selvityshenkilöt esittivät, että tutkintotoimikunnan toimintaedellytyksiä olisi parannettava, tutkintotoimikunnan toimintatapoja yhtenäistettävä, tutkintotoimikunnan rahoitusta parannettava ja määrärahat kohdennettava uudestaan (Kolho Piia & al. 2009). Muutosten tekeminen vaatisi uudistamaan tutkintotoimikuntaa ohjaavaa lainsäädäntöä ja määräyksiä. Arvioijien rekrytoinnin ja arviointiosaamisen selvityshenkilöt esittivät, että arvioijien hankkimiseen ja perehdyttämiseen liittyviä rooleja ja vastuita tulisi selkiyttää (Haltia Petri & al. 2009). Arvioijien osaamisen kehittämisessä tulisi siirtyä ylhäältä alas annettavasta koulutuksesta yhdessä perehtymiseen ja perehdyttämisessä tulisi kytkeä aiempaa enemmän toisiinsa tutkinnon perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset sekä ammattitaidon osoittaminen ja arviointi. Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämiseksi TUTKE-hankkeen ohjausryhmä katsoi tarvittavan myös tutkimustietoa. Tilaustutkimuksen toteuttajaksi valittiin Tampereen yliopiston Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus, joka toteutti tutkimuksen yhteistyössä Hämeen ammatillisen opettajakorkeakoulun kanssa. Tutkimusraportissa tarkasteltiin toisen asteen ammatillista tutkintojärjestelmää klusterinäkökulmasta peilaten sitä tulevaisuuden osaamistarpeisiin (Haltia Pia-Maria & al. 2010). Raportissa tehtiin lisäksi tutkintojärjestelmän kehittämisesityksiä. Ehdotukset koskivat mm. sitä, miten ammattitaitovaatimuksiin lisättäisiin tulevaisuuden osaamistarpeita, miten ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen osaaminen erotettaisiin toisistaan ja miten tutkintonimikkeet 56

57 yhdenmukaistettaisiin osaamisaloihin viittaaviksi. Kehittämisehdotukset koskivat myös valinnaisten opintojen määrää ja erillisen moduulikorin muodostamista. TUTKE-hanke tuotti väliraportin (OPM TRM 91/040/2008), jossa esitettiin tutkintotoimikuntajärjestelmän kehittämistarpeita ja arvioijia koskevat ehdotukset. Väliraportin mukaan näyttötutkintotoiminnan huomattava laajeneminen oli heijastunut monilla tavoilla tutkintotoimikuntien asemaan toimintaan ja toimintaedellytyksiin, erityisesti työmäärään ja mahdollisuuksiin varmistaa näyttötutkintojen laatu. Toiminnan laajeneminen edellytti lisää arvioijia ja heidän perehdyttämistään. Tutkintotoimikuntajärjestelmään ja tutkintosuoritusten arviointiin liittyvät keskeiset kehittämishaasteet voitiin luokitella seuraaviin pääryhmiin: näyttötutkintojen järjestämisen laadun seuranta, tutkintosuoritusten laadun varmistaminen, tutkintotoimikuntatyön organisointi, tutkintotoimikuntatyöstä maksettavat palkkiot ja tutkintotoimikuntatyön rahoitus. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi ohjausryhmä esitti järjestämissopimusten toteutumisen valvonnan suunnitelmallisuuden lisäämistä, järjestämissopimusten tekemistä toistaiseksi voimassa olevaksi, arvioijien edustavuuden laajentamista ja kelpoisuuden parantamista mm. näyttötutkintomestarikoulutuksen avulla. Opetushallituksen tuli myös lisätä perehdyttämiskoulutusta ja tutkintotoimikunnille antamaansa erilaista tukea. Tutkintotoimikuntatyön tehostamiseksi ohjausryhmä esitti sihteeriresurssien lisäämistä. Sihteeriresurssien lisääminen ja sihteerityön uudelleen organisointi ja vaatisivat noin euron lisäkustannukset, mitkä katettaisiin tutkintomaksuilla. Tutkintotoimikuntatyöstä maksettaviin palkkioihin ehdotettiin myös muutoksia ja korotuksia, jotka eivät lisäisi kokonaiskustannuksia, jos samalla vähennettäisiin tutkintotoimikuntien määrää. Kokonaiskustannusten nousu saataisiin katettua nostamalla tutkintomaksu 68 euroon. Näin korkea maksu antaisi myös mahdollisuuden toteuttaa AKKU-työryhmän ehdotus, että tutkintomaksua ei perittäisi vailla aiempaa ammatillista tutkintoa olevilta henkilöiltä nimitetyn Mari Kiviniemen hallituksen hallitusohjelmassa (Hallitusohjelma 2010) todettiin lyhyesti, että talouskasvun yhä tärkeämpi tekijä on osaavan työvoiman riittävä määrä. Työntekijöiden antaman mahdollisimman suuren työpanoksen edellytyksiä ovat mm. koulutukseen perustuva ammattitaito. Kiviniemen hallitus päätti muuten jatkaa Matti Vanhasen II hallituksen, hallitusohjelman ja vaalikauden puolivälin ns. politiikkariihen päätösten toteuttamista. Hallituksen vaihdolla ja uuden hallituksen hallitusohjelmalla ei siten juurikaan ollut merkitystä aikuiskoulutukseen ja näyttötutkintojärjestelmään. TUTKE-ohjausryhmä esitti loppuraportissaan (OKM TRM 2010:15) ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämiseen liittyvät ehdotuksensa. Ohjausryhmä piti tutkintojärjestelmän keskeisimpinä kehittämiskohteina tutkintorakenteen ja tutkintojen työelämävastaavuutta ja kykyä reagoida muutoksiin; tutkintojärjestelmän kokonaisuutta ja tutkintorakenteen selkeyttä; tutkintojen kokonaisuutta sekä tutkintorakenteen ja tutkintojen joustavuutta. Tutkintojärjestelmää tulisi edelleenkin kehittää yhteistyössä työelämän kanssa. Tutkintorakenteeseen tulee myös jatkossa kuulua kolme tutkintotyyppiä (ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot), mutta tutkintotyyppien tutkinnoille tulee määritellä nykyistä tarkemmat kriteerit. Tutkintojen perusteiden tulee koostua työelämään pohjautuvista tutkinnon osista. Tutkintojen ja tutkintorakenteen uudistamistarve tulee arvioida vuosittain. Jatkossa tulee ensisijaisesti uudistaa tutkintojen perusteita ja tarvittaessa tutkintorakennetta. 57

58 Lisäksi ohjausryhmä esitti, että opetus- ja kulttuuriministeriö selvittäisi mahdollisuudet ja tarpeen kehittää nykyistä koulutus- ja opintoalaluokitusta klusteriajattelun suuntaan kaikilla koulutusasteilla. Klustereita olisivat 1) luonnonvara ja ympäristö, 2) rakennettu ympäristö, 3) logistiikka, 4) teollisuus, 5) tieto ja viestintä, 6) kulttuuri, 7) hyvinvointi, 8) kauppa ja rahoitus ja 9) matkailu ja ravitseminen. Klusteriajattelua voisi hyödyntää jo nyt koulutus- ja opintoalaluokittelun rinnalla osaamistarpeiden ennakoinnissa ja ammatillisia tutkintoja kehitettäessä. Tutkintojärjestelmän kokonaisuuden vahvistamiseksi ja tutkintorakenteen selkeyden lisäämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi päättää ammatillisesta tutkintorakenteesta ja siihen kuuluvista tutkinnoista yhtenä kokonaisuutena samassa asetuksessa. Tutkintorakenneasetusten kokoamisen yhteydessä olisi myös syytä yhtenäistää tutkintojen nimiä. Ohjausryhmä esitti myös, että kaikkien ammatillisten tutkintojen ja niiden osien laajuus määriteltäisiin ECVET-pisteinä. Se mahdollistaisi tutkinnon muodostumissääntöjen selkeän ja läpinäkyvän määrittelyn ja erityyppisten ja -laajuisten tutkinnon osien yhdistelyn ja vertailun. Tutkintojärjestelmän joustavuuden lisäämiseksi ohjausryhmä esitti valinnaisuuden lisäämistä kaikkien tutkintotyyppien tutkintojen perusteissa. Yksilöä tulisi lisäksi ohjauksen, rahoituksen ja koulutustarjonnan avulla kannustaa suorittamaan vain yksittäisiä tutkinnon osia silloin, kun hänellä on jo aiempi ammatillinen tutkinto ja hän haluaa päivittää osaamistaan. Ohjausryhmän esitysten toteuttaminen edellyttäisi, että ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ohjaus- ja rahoitusjärjestelmää tarkastellaan ja kehitetään kokonaisuutena Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuustutkimuksia Metallityöväen Liitto ry. ja Teknologiateollisuus ry. käynnistivät vuonna 2010 tutkimuksen, jossa selvitettiin näyttötutkintojen työelämävaikutuksia teknologiateollisuudessa. Työsuojelurahaston tukeman tutkimuksen toteutti Palkansaajien tutkimuslaitos. Tutkimus (Kangasniemi Mari & al. 2011) osoitti, että näyttötutkinnon suorittaminen teknologiateollisuudessa oli kannattanut, sillä näyttötutkintoja suorittaneilla keskimääräiset reaaliset kuukausiansiot ja työssäolokuukaudet olivat kasvaneet vuosina enemmän kuin samankaltaisessa vertailuryhmässä. Myönteiset vaikutukset olivat olleet selviä pienipalkkaisten ja 30 vuotta täyttäneiden ja tätä vanhempien näyttötutkinnon suorittajien joukossa. Hyödyt näyttäisivät olleen ilmeisiä myös ammatillisen peruskoulutuksen suorittaneiden joukossa. Heidän reaaliset kuukausiansionsa ja työssäolokuukautensa nousivat tutkinnon suorittamisen jälkeen selvästi enemmän kuin vertailuryhmällä ja ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittaneilla. Näyttötutkinnot olivat siis hyödyttäneet lähtökohtaisesti osaamiseltaan ja tuottavuudeltaan heikompia työntekijöitä, joita on ollut vaikea saada perinteisen opiskelun piiriin. Työntekijöiden motivaatio, kiinnostus koulutukseen, itseluottamus ja ammattitaito olivat myös kasvaneet näyttötutkinnon suorittamisen myötä. Toimipaikat näyttivät myös saavuttaneen näyttötutkinnolle asetettuja yleisiä tavoitteita, sillä suoritetut näyttötutkinnot olivat kohentaneet toimipaikkojen mainetta hyvänä työpaikkana ja parantaneet työntekijöiden ja työnantajan välistä luottamusta. Useissa toimipaikoissa oli koettu, että tutkinnot olivat myös lisänneet työntekijöiden kykyä tehdä vaativampia, vastuullisempia ja monipuolisempia tehtäviä. Lisäksi työntekijät olivat entistä tuottavampia. 58

59 Palkansaajien tutkimuslaitos jatkoi näyttötutkintojen vaikuttavuuden tutkimista käynnistämällä vuonna 2012 tutkimushankkeen, jonka tavoitteena oli arvioida näyttötutkintojen vaikutusta tuottavuuteen yritys- tai toimipaikkatasolla. Tutkimuksessa (Kangasniemi Mari 2013) kävi ilmi, että näyttötutkintoja suorittaneiden työntekijöiden osuudella yksityisen sektorin toimipaikoissa oli yhteys toimipaikkojen korkeampaan tuottavuuteen. Tämä yhteys havaittiin erityisesti nykyisessä työpaikassaan näyttötutkintoja suorittaneiden osuuden ja tuottavuuden välillä. Tämä viittasi siihen, että näyttötutkinnon suorittajan työnantaja hyötyy tutkinnosta enemmän kuin tutkinnon suorittaneen henkilön myöhemmät työnantajat. Tutkimuksen mukaan myös näyttötutkinnon suorittaneiden työntekijöiden palkat nousivat Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän edelleenkehittäminen ja TUTKE 2 -hanke nimitetyn Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa (Hallitusohjelma 2011) asetettiin tavoitteeksi mm. nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Aiemmin ja muualla opitun tunnistaminen ja tunnustaminen päätettiin ottaa osaksi kaikkea koulutusta perusasteelta aikuiskoulutukseen. Lisäksi päätettiin edistää tutkintojen osaamisperusteista määrittelyä. Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistamista luvattiin jatkaa tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa tavoitteena selkeämpi ja paremmin työelämän vaatimuksia vastaava tutkintorakenne ja tutkinnot. Hallitus lupasi myös tutkia aikuiskoulutuksen julkisen rahoituksen muuttamismahdollisuuksia selvittämällä voitaisiinko ottaa käyttöön kansalaisten henkilökohtaiset koulutustilit. Selvityksen tavoitteena oli tukea järjestelyitä, jotka vastaisivat nykyistä paremmin kansalaisten yksilöllisiin koulutustarpeisiin. Näyttötutkintojärjestelmää päätettiin edelleen vahvistaa työelämässä hankitun osaamisen osoittamisen välineenä. Tutkintoa vailla olevilta aikuisilta päätettiin poistaa tutkintomaksut. Näyttötutkintokoulutuksen rahoitus tulisi lisäksi järjestää siten, että rahoitus ei kannusta tarpeettoman valmistavan opetuksen järjestämiseen. Lisäksi tutkintotoimikuntien resurssit tulisi mitoittaa niin, että resurssit ovat oikeassa suhteessa toimikuntien luonteeseen viranomaistoimintana. Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan pohjautuen annettiin Koulutusja tutkimus vuosina kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelman erityisinä painopisteinä olivat köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen, julkisen talouden vakauttaminen sekä kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Koulutuksellinen tasa-arvo muodostaa perustan suomalaiselle hyvinvoinnille. Siksi koulutuksellisia eroja tulee vähentää ja koulutuksen periytyvyyttä tulee vähentää. Aliedustettujen ryhmien koulutukseen osallistuminen edellyttää myös erityisiä tukitoimia. Opetus- ja kulttuuriministeriö aikoikin valmistella koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelman vuoden 2012 loppuun mennessä. Elinikäisen oppimisen edistämiseksi koulutuksen lainsäädännöllä, ohjauksella ja rahoituksella aiottiin edistää koulutuksen ulkopuolella opitun tunnistamista ja tunnustamista kaikessa koulutuksessa. 59

60 Ammatillisten tutkintojen tulee perustua työelämän osaamistarpeisiin ja tutkintojärjestelmän tulee muodostaa selkeä ja johdonmukaisen kokonaisuus. Ammatillisen aikuiskoulutuksen avulla tuetaan työuran eri vaiheissa olevien osaamisen kehittämistä siten, että osaaminen vastaa muuttuvien työmarkkinoiden sekä yksilöiden urakehityksen tarpeita. Sen vuoksi päätettiin vahvistaa ammatillisten perustutkintojen ja ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osaamisperusteisuutta. Ammatillista tutkintojärjestelmää tullaan kehittämään siten, että se muodostaa työelämän osaamistarpeiden näkökulmasta selkeän ja johdonmukaisen kokonaisuuden. Ammatillisesta tutkintorakenteesta ja siihen kuuluvista tutkinnoista tullaan jatkossa päättämään yhdessä asetuksessa. Samalla yhtenäistetään ammatillisten tutkintojen nimet ja muodostetaan tutkintonimikkeet tutkintoihin. Lisäksi ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalainen siirtojärjestelmä (ECVET) otetaan käyttöön kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa vuonna Vaikka aikuisväestön koulutustaso on kasvanut viimeisten vuosikymmenien aikana huomattavasti, on työikäisestä, vuotiaasta, väestöstä edelleen noin vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa. Siksi aikuiskoulutukseen osallistumisen kynnystä tullaan alentamaan poistamalla näyttötutkintotavoitteisessa koulutuksessa tutkintomaksut vailla ammatillista tutkintoa olevilta aikuisilta. Myös näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen rahoitusta kehitetään Kataisen hallitusohjelman mukaisesti siten, että rahoitus ei kannusta opetuksen järjestämiseen silloin, kun opiskelijalla jo on tutkinnon suorittamisen edellyttämä osaaminen. Aikuiskoulutus on edelleen liiaksi tarjontapainotteista, eikä aikuisten valittavana oleva koulutustarjonta aina vastaa yksilöiden tarpeisiin. Tilannetta pyritään siksi korjaamaan kansalaisten henkilökohtaisten koulutustilien avulla. Aikuiskoulutustilinsä avulla kansalaiselle tulisi mahdollisuus hankkia itselleen omia yksilöllisiä tarpeitaan vastaavaa aikuiskoulutusta. Kehittämissuunnitelmassa luvattiin edelleen, että tutkintotoimikuntien resurssit mitoitetaan toimikuntien viranomaistoimintaa vastaaviksi ja samalla toiminnan laadun varmistamiseksi lisätään tutkintotoimikuntien sihteeriresursseja. Lisäksi luvattiin huolehtia tutkintosuoritusten arvioijien riittävästä koulutuksesta sekä kehittää näyttötutkintoaineistoja tukemaan näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta ja tehokkuutta sekä tutkintotilaisuuksien tasalaatuisuutta. Kansalliseen koulutuksen arviointikeskukseen päätettiin koota Koulutuksen arviointineuvoston, korkeakoulujen arviointineuvoston ja Opetushallituksen arviointia koskevat toiminnot. Perustettava Arviointikeskus aloittaisi toimintansa vuoden 2014 alusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman ja Koulutus ja tutkimus -kehittämisohjelman vuosille perusteella TUTKE 2 -ohjausryhmän ja sen tueksi virkamiehistä koostuvan työryhmän kehittämään edelleen ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmää (OKM 003:00/2012). Ryhmien asettamiseen vaikuttivat myös Euroopan yhteisössä valmistellut ja hyväksytyt suositukset eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (European Qualifications Framework, EQF) perustamisesta sekä ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalaisen siirtojärjestelmän perustamisesta (European Credit system for Vocational Education and Training, ECVET). Myös UNESCO:n kansainvälisen ISCED-luokituksen uudistaminen vuonna 2011 vaikutti Suomen koulutusluokituksen uudistamistarpeeseen. Ohjausryhmän, jonka puheenjohtaja oli Mika Tammilehto, tehtävänä oli ohjata, linjata, tukea ja seurata ammatillisen 60

61 tutkintojärjestelmän kehittämistyön etenemistä. Työryhmän, jonka puheenjohtaja oli Merja Leinonen, tuli tehdä suunnitelma ja pohjaehdotus tutkintojärjestelmän kehittämiseksi, valmistella tarvittavat lainsäädännölliset muutokset, arvioida muutosten taloudelliset ja hallinnolliset vaikutukset sekä laatia suunnitelma säädösten ja määräysten toimeenpanosta. Moniportaisen erilliseen projektisuunnitelmaan perustuvan työskentelyn jälkeen ohjausryhmä ja työryhmä laativat erikseen järjestettyä kuulemistilaisuutta ja lausuntojen antamista varten muistion (OKM TUTKE2-työryhmä ja TUTKE2-ohjausryhmä). Muistiossa esitettiin tutkintorakenteen selkeyttämiseksi, että ammatillinen tutkinto tulisi määritellä. Määritelmä tulisi laatia siten, että se mahdollistaa työelämän osaamistarpeiden joustavan huomioon ottamisen ja erilaisten tutkintojen muodostumisen. Ammatillisen tutkinnon määrittelyssä tulisi ottaa huomioon se, että ammatilliset tutkinnot ovat ammattialakohtaisia, useamman ammattialan kattavia tai usealle ammattialalle yhteisiä kokonaisuuksia ja niiden osaamisvaatimukset pohjautuvat työelämän ja sen kehittämisen tarpeisiin. Ammatillisia tutkintoja olisivat edelleenkin ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Työryhmän mielestä myös kaikille kolmelle tutkintotyypille tulisi määritellä kriteerit työelämän osaamistarpeista käsin ja teki sen vuoksi ehdotuksen kriteereiksi. Ammatillisen perustutkinnon osaamistavoitteena olisivat mm. ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeelliset tiedot ja taidot. Perustutkinnon suorittaneella olisi myös laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito yhdellä tutkinnon osa-alueella. Ammattitutkinnossa osoitettaisiin alan ammattityöntekijältä edellytettävä työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua alan ammattiosaamista. Osaaminen olisi perustutkintoa syvempää tai kohdistuisi rajatumpiin työtehtäviin. Ammattitutkinnon suorittanut osaisi hoitaa ammattialansa tehtävät itsenäisesti muuttuvissakin toimintaympäristöissä ja kykenisi opastamaan muita ja valvomaan muiden suorittamia tehtäviä. Erikoisammattitutkinnossa osoitettaisiin työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua alan ammattiosaamista. Osaaminen voisi olla syvällistä ammatin hallintaa tai monialaista osaamista ja voisi kohdistua tuotteiden ja palvelujen suunnitteluun, valmistukseen tai kehittämiseen ja voisi myös liittyä toimintaprosessien ohjaukseen ja johtamiseen. Jotta ammatilliset tutkinnot muodostaisivat nykyistä selkeämmän työelämän tarpeita vastaavan kokonaisuuden, ammatillisista tutkinnoista tulisi myös työryhmän mielestä säätää yhdellä asetuksella. Tutkintojen nimistä työryhmä esitti, että perustutkinnot sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnot nimettäisiin pääsääntöisesti alan tai toiminnon mukaan. Tutkinnon nimenä voitaisiin käyttää myös tekijännimeä silloin, kun se on alan näkökulmasta tarkoituksenmukaista. Työryhmä esitti lisäksi, että kaikissa tutkintotyypeissä ja molemmilla tavoilla suoritettavissa tutkinnoissa otettaisiin käyttöön käsite osaamisala ja että osaamisaloista päätettäisiin kaikkien ammatillisten tutkintojen osalta tutkinnon perusteissa ja että osaamisalat nimettäisiin pääsääntöisesti alan tai toiminnon mukaan. Osaamisalat muodostuisivat tutkinnon osista. Työryhmä esitti samalla, että ammatillisissa tutkinnoissa olisi osaamisaloja silloin, kun se on työelämän tarpeista lähtien tai muista syistä tarpeellista. Osaamisaloja olisi tällöin oltava vähintään kaksi. Muutoin ammatilliset tutkinnot muodostuisivat tutkinnon osista, joista osa on pakollisia ja osa valinnaisia. Työryhmä esitti lisäksi, että myös ammatillisessa peruskoulutuksessa suoritettavissa tutkinnoissa otettaisiin käsitteen opinto sijaan käsite tutkinnon osa. 61

62 Kansallinen koulutusluokitus esitettiin uudistettavaksi vastaamaan tulevaa ISCED -luokitusta ja ammatilliset tutkinnot tulisi jatkossa luokitella ISCED -luokitukseen pohjaavan uuden kansallisen luokituksen (National Qualifications Framework, NQF) mukaisesti. Ammatillisten tutkintojen laajuudesta työryhmä esitti, että ammatillisena peruskoulutuksena suoritettavissa perustutkinnoissa otettaisiin käyttöön ECVET-pisteisiin perustuva laajuusmitta osaamispisteet. Näyttötutkintoina suoritettavissa tutkinnoissa (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) tutkinnon laajuutta ei ilmaistaisi erillisellä laajuusmitalla, vaan tutkinnon laajuus määräytyisi tutkintotyypin kriteerien mukaisesti. Tutkinnon perusteista työryhmä esitti, että niissä määrättäisiin vain tutkinnon tuottama osaaminen, tutkinnon muodostumissäännöt, tutkintoon kuuluvat osat sekä niiden ammattitaitovaatimukset ja arviointi (esim. arvioinnin kohteet, kriteerit ja ammattitaidon osoittamistavat). Opetushallitus voisi jatkossa antaa vain erillisiä määräyksiä, ei enää määräyksiä osana tutkinnon perustetta. Kaksivaiheisen kuulemistilaisuus- ja lausuntopyyntökierroksen jälkeen Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen kehittämistä koskeva hallituksen esitys (HE 12/2014) annettiin valtioneuvoston yleisistunnossa. Ehdotetuilla uudistuksilla pyrittiin luomaan aikaisempaa selkeämpi ja työelämän vaatimuksia paremmin vastaava tutkintorakenne. Hallituksen esitys noudatti pitkälti työryhmän tekemää ehdotusta. Joitakin lausuntokierroksen aikana esiin nostettuja asioita tuotiin vielä mukaan hallituksen esitykseen. Hallituksen esityksen keskeisenä tavoitteena oli kuitenkin edelleen vahvistaa ammatillisten tutkintojen (perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot) osaamisperusteista määrittelyä ja tutkinnon osiin perustuvaa rakennetta. Lisäksi haluttiin tukea joustavien ja yksilöllisten opintopolkujen rakentamista ja edistää aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista osaksi tutkintoa. Ammatillisiin perustutkintoihin kuuluvia yhteisiä tutkinnon osia ehdotettiin selkeytettäväksi ryhmittelemällä ne aiempaa laajemmiksi osaamisperusteisiksi tutkinnon osiksi. Yhteisiä tutkinnon osia olisivat jatkossa viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, matemaattisluonnontieteellinen osaaminen, yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen. Erilliset oppiaineet sisällytettäisiin osa-alueina tai osaamistavoitteina näihin tutkinnon osiin. Tutkintorakenteen kehittämistä koskevat lait (L 787/2014 ja L 788/2014) hyväksyttiin Kumpikin laki tulee voimaan Samassa yhteydessä annettiin myös opetus- ja kulttuuriministeriön asetus ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta (A 835/2014). Asetuksen liitteessä oli nyt ensimmäisen kerran esitetty yhtenä kokonaisuutena aloittain ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain (630/1998) mukaiset ammatilliset perustutkinnot sekä ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) mukaiset ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Ammatilliset perustutkinnot voitiin edelleen suorittaa sekä ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuna ammatillisena peruskoulutuksena että ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuna näyttötutkintona. Samalla säädettiin, että ammatillisiin perustutkintoihin, ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin voi sisältyä kaksi tai useampia osaamisaloja, jos se on työelämän tai tutkinnon muodostumisen selkeyden kannalta tarpeellista. Ammatilliset perustutkintojen osaamisalat olivat asetuksen liitteen mukaisia. 62

63 2.15 Muuta näyttötutkintojärjestelmää sivuavan lainsäädännnön kehittämistä Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman vuosille mukaisesti asetetun koulutuksellisen tasa-arvotyöryhmän, jonka puheenjohtaja oli Ville Heinonen, näkemyksen mukaan (OKM TRM 2012:28) aikuiskoulutus ei valitettavasti ollut tasannut nuorena syntyneitä koulutuseroja, vaan pikemminkin kasvattanut niitä. Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädäntö oli lähtenyt siitä, että jokaisen opiskelijan osaaminen arvioidaan suhteessa tutkinnon perusteisiin koulutuksen alkuvaiheessa. Tutkintoon valmistavan opetuksen sisällöt ja laajuus olivat riippuneet opiskelijan lähtötasosta. Rahoitusjärjestelmä ei kuitenkaan kaikilta osin ollut kannustanut järjestäjää opetuksen yksilöllistämiseen eikä motivoinut järjestäjiä henkilökohtaistamisen kehittämiseen. Työryhmä esittikin, että ammatilliselle aikuiskoulutukselle luodaan oma, aikuiskoulutuksen erityispiirteet huomioon ottava, yksikköhinta ja laskentaperuste. Työryhmä totesi myös, että ammatillisen lisäkoulutuksen tutkintorakenteessa oli tutkintoja, jotka valmistavat selvästi muihin kuin työntekijätason ammatteihin. Tämän vuoksi ammatilliseen lisä-koulutukseen kohdennettu julkinen rahoitus kanavoituu tasa-arvon kannalta väärille väestöryhmille. Siksi työryhmä esitti, että osana ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistamistyötä ammatillisen lisäkoulutuksen rakennetta tulisi tarkastella koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta siten, että arvioidaan niiden tutkintojen asema ja toteuttamismuodot, jotka eivät kohdennu pääsääntöisesti korkeintaan toisen asteen tutkinnon suorittaneille. Vuoden 2013 lopussa tehtiin lakiin ammatillisesta aikuiskoulutuksesta kolme erillistä lakimuutosta (L 1266/20123, L 1270/2013 ja L 1291/2013). Niissä täsmennettiin opiskelijan oikeuksia ja velvollisuuksia sekä koulutuksen järjestäjän valvontamahdollisuuksia turvallisen opiskelun takaamiseksi. Lisäksi säädettiin opiskelijahuollosta Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen ja toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen osana hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa Suomen taloutta vaivasivat vuonna 2013 samanaikaisesti rakenteelliset kasvun ja julkisen talouden kestävyysongelmat sekä vaikea suhdannetilanne. Hallitus päätti sen vuoksi talouden kasvuedellytysten vahvistamiseksi ja julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi rakennepoliittisesta ohjelmasta. Ohjelman jatkovalmistelu päätettiin tehdä sektoriministeriöiden ja työmarkkinaosapuolten asiantuntijoista koostuvissa osa-aluekohtaisissa ryhmissä syksyn 2013 aikana. Valmistelutyötä koordinoimaan asetettiin johtoryhmä. Valmistelutyön pohjalta hallitus teki päätöksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta (Hallituksen päätös 2013). Päätös sisälsi useita ammatillista koulutusta, sen järjestämistä ja tutkintojärjestelmää koskevia kehittämistoimenpiteitä. Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmä samoin kuin ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmä uudistetaan. Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen käynnistetään marraskuussa 2013 ja kehittämisehdotusten on oltava valmiita lokakuussa Uusi tutkintojärjestelmä tulisi voimaan ja uusi rahoituslainsäädäntö vuoden 2015 alussa. Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon rakenteellista kehittämistä jatketaan ja koulutuksen järjestämisluvat tulisi saada uudistettua viimeistään lukien. 63

64 Aikaisemman osaamisen hyväksilukua koskevat muutokset ammatillisessa koulutuksessa toteutetaan tutkintojärjestelmän ja rahoitusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä. Tätä koskeva lainsäädäntö astuisi voimaan Opetushallituksen yhteyteen sijoitettavan aikaisemman osaamisen hyväksilukemista edistävän toiminnon valmistelun tulee tapahtua vuonna 2014 ja lainsäädännön astua voimaan Toisessa päätöksessään rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta hallitus vain vahvisti aikaisemmat koulutuksen kehittämiseksi tehtävät toimenpiteet (Hallituksen päätös 2014). Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti rakennepoliittisen ohjelman osana työryhmän valmistelemaan näyttötutkintojärjestelmän kehittämistä (OKM/6/040/2014). Työryhmän puheenjohtaja oli Ville Heinonen. Asettamisen tavoitteena oli edelleen vahvistaa näyttötutkintojärjestelmää työelämässä hankitun osaamisen osoittamisen välineenä. Muita Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille todettuja työryhmän asettamista perustelevia näkemyksiä olivat näyttötutkintokoulutuksen rahoituksen järjestäminen niin, että se ei kannusta tarpeettoman valmistavan opetuksen järjestämiseen, tutkintomaksujen poistaminen tutkintoa vailla olevilta aikuisilta, tutkintotoimikuntien viranomaistoimintaroolinsa mukaisten resurssien mitoittaminen, toimikuntien sihteeriresurssien lisääminen sekä näyttötutkintojärjestelmän laadunhallinnan vahvistaminen. Työryhmän tehtävänä oli laatia arvio näyttötutkintojärjestelmän toimivuudesta osaamisen hankintatavasta riippumattomana, mutta työelämälähtöisenä järjestelmänä. Työryhmän tuli arvioida myös näyttötutkintojen ja valmistavan koulutuksen suhdetta sekä näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta aliedustettujen ryhmien koulutukseen osallistumisen lisäämisessä. Työryhmän tuli arvioinnin pohjalta laatia myös ehdotukset näyttötutkintojärjestelmän kehittämisestä, tutkintotoimikuntien asemasta, tehtävistä ja resursoinnista, tutkintotoimikuntien ja valmistavan koulutuksen järjestäjien välisestä sopimusmenettelystä sekä näyttötutkintojen ja niihin valmistavan koulutuksen laadun varmistamisesta. Työryhmän tuli lopuksi arvioida osaamispisteiden käyttöönottotarve näyttötutkintojärjestelmässä. Työryhmän tuli työssään ottaa huomioon kaikki valmistavan koulutuksen muodot ja erityispiirteet. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisen ohella työryhmän asettamiskirjeessä (OKM/6/040/ 2014) todettiin erikseen tarve kehittää näyttötutkintoaineistoja, mikä työ oli jo aloitettu erillisessä työryhmässä (Liite 3). Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisryhmä jätti väliraporttinsa (OKM 2014). Työryhmä korosti, että järjestelmä on laajentunut voimakkaasti ja nykyisin näyttötutkinnon suorittaa noin henkilöä vuodessa ja lisäksi noin henkilöä suorittaa tutkinnon osan tai osia. Laajentumisen myötä tutkintotoimikuntien toimintatavat ja eri toimijoiden käytännöt ovat erilaistuneet ja järjestelmän työelämälähtöisyys ei kaikilta osin ole enää uskottavaa. Arvioinnin, arvioijien ja tutkintotoimikuntien vastuunjako ei ole enää selkeä ja se tuottaa erilaisia käytäntöjä eri tutkintojen välille. Arvioinnissa on ongelmia myös tutkinnon suorittajan oikeusturvan kannalta, sillä tutkinnon suorittaja voi pyytää oikaisua suoritukseensa ainoastaan tutkintotoimikunnalta. 64

65 Työryhmä ehdotti muutettavaksi tutkintotoimikuntien tehtäviä siten, että niissä korostuvat entistä enemmän laadunvarmistus ja näyttötutkintojen ja näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen. Jotta tutkintotoimikunnat voisivat keskittyä asiantuntemuksensa hyödyntämiseen näyttötutkintojen ja näyttötutkintojärjestelmän kehittämisessä, Opetushallitukseen tulisi perustaa näyttötutkintosihteeristö. Se avustaisi tutkintotoimikuntia lakisääteisissä tehtävissä ja antaisi neuvontaa näyttötutkinnon järjestäjille. Näyttötutkintojärjestelmän työelämäläheisyyttä syvennettäisiin säätämällä arvioinnille muodollinen asema. Näin selkiytyisi myös arvioinnin oikaisumenettely. Kuten tutkintotoimikuntien kokoonpanon myös arvioijien kokoonpanon tulisi olla kolmikantainen. Näyttötutkinnon järjestäjänä voisivat edelleen toimia koulutuksen järjestäjät, muut yhteisöt ja säätiöt. Tutkintotilaisuuksia tulisi tarjota säännönmukaisesti ja kysynnän mukaan. Tutkinnon järjestämisen laatua ehdotettiin vahvistettavaksi lisäämällä lakiin vaatimuksia näyttötutkinnon järjestäjän taloudellisista ja ammatillisista edellytyksistä. Järjestäjiltä edellytettäisiin jatkossa myös asiantuntemusta sekä näyttötutkintojärjestelmästä että järjestämistään tutkinnoista Työryhmä kokosi edellä kuvatut näkemyksensä muistionsa lopussa hallituksen esitykseksi laiksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamiseksi. Työryhmä ehdotti, että laki astuisi voimaan , kun nykyisten tutkintotoimikuntien toimikausi on päättynyt. Työryhmä ei esittänyt näyttötutkintojärjestelmän kehittämiselle lisärahoitusta. Muutokset tehtäisiin tutkintomaksukertymää uudelleen suuntaamalla. Opetushallituksen yhteyteen perustettavan näyttötutkintosihteeristön kustannukset katettaisiin tutkintomaksuin. Sihteeristön perustaminen edellyttäisi tutkintotoimikuntien määrän huomattavaa vähentämistä. Työ toteutettaisiin työelämän järjestöjen ja opetushallinnon yhteistyönä osana tutkintorakenteen kehittämistä ja vuoden 2015 aikana. Osana hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti myös toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellisen uudistamisen (OKM 13/040/2014) asettamalla toimialan ja sidosryhmien edustajista koostuvan ohjausryhmän. Toisen asteen koulutuksen rakenteellisen uudistuksen toteuttamiseksi asetettiin lisäksi projektiryhmä. Molempien ryhmien puheenjohtaja oli Anita Lehikoinen. Rakenteellisen uudistuksen tarkoitus oli tehostaa koulutusjärjestelmän toimintaa ja vahvistaa toisen asteen koulutuksen järjestäjien edellytyksiä vastata nykyistä joustavammin opiskelijoiden, työelämän, muun yhteiskunnan sekä alueiden muuttuviin tarpeisiin laadukkaalla opetuksella ja koulutuksella. Toisen asteen järjestäjäverkkoa tuli tiivistää siten, että lukio- ja ammatillisen koulutuksen (perus- ja lisäkoulutus) järjestäjien toimintaedellytyksiä parannettaisiin ja jatko-opintoihin ja työelämän tarpeisiin vastaavan koulutuksen alueellinen saavutettavuus turvattaisiin. Tavoitteena oli, että ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen järjestäjäverkko muodostuisi tulevaisuudessa pääasiassa monialaisista, koko ammatillisen koulutuksen palveluvalikoiman kattavista koulutuksen järjestäjistä ja toimintaedellytyksiltään vahvoista muun muassa aikuiskoulutukseen erikoistuneista koulutuksen järjestäjistä. Koulutuksen järjestäjällä tulisi olla palveluvalikoimassaan pääsääntöisesti kaikki koulutusalat. 65

66 Uudistukset toteutettaisiin uusimalla koulutuksen järjestämisluvat (OKM 044:00/2014 Luonnos). Järjestämislupien myöntämistä arvioitaisiin sen mukaan, kuinka koulutuksen järjestäjän koulutustoiminta vastaa alueelliseen ja valtakunnalliseen koulutustarpeeseen, millaiset pitkän aikajänteen ammatilliset ja taloudelliset edellytykset hakijalla on ja onko hakijalla koko sen toiminnan kattava toimintajärjestelmä ja toimivat laadunhallinnan menettelyt. Aikuiskoulutustehtävä voitaisiin antaa hakijalle, jolla on laaja osaaminen ammatillisen aikuiskoulutuksen kentästä, osaaminen näyttötutkintojen järjestämisessä, osaaminen tutkinnon ja siihen valmistavan koulutuksen henkilökohtaistamisessa, osaaminen oppisopimuskoulutuksen toteuttamisessa sekä toteutunut työelämäyhteistyö. Toisen asteen uudistamisen kokonaisuuteen liittyisi myös ammatillista perus- ja jatkokoulutusta koskevan säätely- ja rahoitusjärjestelmän uudistaminen sekä erikseen käynnistetyn ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistaminen. Rahoitus tulisi jatkossa rakentumaan perusrahoituksesta, suoritusrahoituksesta ja vaikuttavuusrahoituksesta. Perusrahoitus määräytyisi opiskelijavuosien ja vuotta kohden määräytyvän hinnan perusteella. Suoritusrahoitus määräytyisi kalenterivuoden aikana suoritettujen tutkintojen ja tutkinnon osien perusteella. Vaikuttavuusrahoitus perustuisi ammatillisessa peruskoulutuksessa nykyiseen tulosrahoituksen mittaristoon (työllistyminen, jatko-opintoihin sijoittuminen, keskeyttäminen ja läpäisy). Lisäkoulutuksessa vaikuttavuusrahoitusta ei olisi. Uutena vaikuttavuusrahoituksen elementtinä olisi tarkoitus ottaa käyttöön opiskelija- ja työelämäpalaute (Pirhonen Eeva-Riitta 2014). Lausuntokierrosten jälkeen laadittu hallituksen esitys eduskunnalle (HE 306/2014) laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta annettiin eduskunnalle

67 Lähteet Kirjallisuuslähteet ja www-sivut Aikuiskoulutusneuvosto (1987) Aikuiskoulutuksen kehittäminen. Aikuiskoulutusneuvoston julkaisuja 2/1987. Aikuiskoulutusneuvosto (1999) Aikuiskoulutuspolitiikka 2000-luvun alkuvuosina. Aikuiskoulutusneuvoston julkaisuja 16/1999. Aikuiskoulutusneuvosto (2008) Aikuiskoulutuspolitiikka Suomessa 2010-luvun alkuvuosina. Aikuiskoulutusneuvoston julkaisuja 19/2008. Duvekot Ruud (2010) European Inventory on Validation of Nonformal and Informal Learning 2010 Country Report: Netherlands. A project of the European Commission, DG Education and Culture in cooperation with The European Centre for Development of Vocational Training (Cedefop). Germo Mari-Ann, Harju Arto, Kallio Pauli, Koskinen Niilo, Kurhila Asta & Leino Tapani (1998) Henkilökohtaisten opiskeluohjelmien käytännön sovelluksia, kokemuksia ammatillisista aikuiskoulutuskeskuksista. Työelämän tutkinnot. 1/1998. Opetushallitus. Haltia Nina (2012) Yliopiston reunalla. Tutkimus suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumisesta. Turun Yliopiston Julkaisuja. Sarja C. Osa 352. Turun Yliopisto. Turku Hakkarainen Risto (2014) Haastattelu Haltia Petri & Tauriainen Pekka (2009) Selvitys arvioijien rekrytoinnista ja arviointiosaamisesta 2009, selvitysraportti opetusministeriölle. Haltia Pia-Maria, Ilola Hanna, Nyyssölä Niina, Roisko Hilkka & Sallinen Sini (2010) Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittäminen, Koordinoiva hanke ja klusteritutkimukset, Loppuraportti 2010, Opetushallitus, Raportit ja selvitykset 2011:1. Kangasniemi Mari, Lilja Reija & Savaja Eija (2011) Näyttö ratkaisee, Tutkimus näyttötutkintojen työelämävaikutuksista teknologiateollisuudessa, Palkansaajien tutkimuslaitos, Raportteja 20, Helsinki. Kangasniemi Mari (2013) Näyttötutkintojen tuottavuus- ja palkkavaikutukset, Palkansaajien tutkimuslaitos, Raportteja 28, Helsinki. Karvinen Esa & Rikkinen Aino (2009) Näyttötutkintojen aineistotuotannon arviointia ja ehdotukset aineistotuotannosta. Opetusministeriölle tehty selvitys Kolho Piia & Rekunen Taina (2009) Tutkintotoimikuntajärjestelmän arviointia ja ehdotukset tutkintotoimikuntatyön kehittämisestä ja rahoituksesta 2009, selvitysraportti opetusministeriölle. Kontio Kyösti (1999) Näytöillä ammattitutkinto - Työelämätutkintojen näyttökokeiden ja niihin valmistavan koulutuksen arviointi. Opetushallitus. Moniste 21/1999. Laine Sirkka-Liisa (1988) Lapin aikuiskoulutuskokeilun seurantaraportti ajalta Lapin aikuiskoulutuskokeilu LAIKO. Rovaniemi Lapin korkeakoulun monistuskeskus Lakio Lea toim. (2014) Tunnistatko näyttötutkintomestarin. Näyttötutkintomestarien koulutusta kehittämässä. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2014:12. Suomen yliopistopaino. Tampere Maes Martine (2004) Vocational education and training in the Netherlands. Short description. Revised edition. CEDEFOB Panorama series 96. Niemelä Seppo (2010) Sivistys ja elinikinen oppiminen. Kansalaisfoorumi. net-verkkolehti, OKM (2014) Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteet uudistetaan, Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote Opetus- ja kulttuuriministeriö (2014) Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteet uudistetaan, Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote Pirhonen Eeva-Riitta (2014) Rakenneuudistus toinen aste. Alustus Opetus- ja kulttuuriministeriön seminaarissa Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteet uudistuvat. Helsinki

68 Raivola Reijo, Heikkinen Anja, Kauppi Antti, Nuotio Pirjo, Oulasvirta Lasse, Rinne Risto, Kamppi Päivi & Silvennoinen Heikki (2006) Aikuisten opiskelumahdollisuudet ja järjestäjäverkko toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 15. Jyväskylän yliopistopaino. Raivola Reijo, Heikkinen Anja, Kauppi Antti, Nuotio Pirjo, Oulasvirta Lasse, Rinne, Risto, Knubb-Manninen, Gunnel Silvennoinen Heikki & Vaahtera Kaisa (2007) Aikuisten näyttötutkintojärjestelmän toimivuus. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 26. Jyväskylän yliopistopaino. Rikkinen Aino, Heikkinen Esa, Ihanainen Pekka & Nurmi Eeva-Liisa (2004) AiHe-projekti Aikuisopiskelun henkilökohtaistaminen näyttötutkintotoiminnassa Opetushallitus Salminen Lea (1987) Ammatillisen aikuiskoulutuksen kokeilut. Aikuiskasvatus: 1-2/1987. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Sirén Hannu (1991) Aikuiskoulutustyöryhmän saaman lisätehtävämääräyksen liitteenä oleva muistio Sirén Hannu (2014) Haastattelu Talousneuvosto Pöytäkirja Vartiainen Henri J. & Viinisalo ja Kari (2009) Oppisopimuskoulutus Euroopassa hyviä käytäntöjä etsimässä. Opetusministeriön julkaisuja 2009:11. Yrjölä Pentti & Lamminranta Tim (2000) Näyttötutkintojärjestelmän arviointi/teemahaastattelut/yhteenveto Yrjölä Pentti, Ansaharju Jaakko, Haltia Petri, Jaakkola Raimo, Järvinen Anu, Lamminranta, Tim & Taalas Matti (2000) Näyttötutkintojärjestelmän kokonaisarviointi. Opetushallitus: Arviointi 12/2000. Wikipedia: National Qualifications Framework NQVs- national vocational qualifications a guide to national vocational qualifications NVQ structures, terminology, and history and origins Lait, asetukset, hallituksen esitykset, valtioneuvoston päätökset, hallitusohjelmat, opetushallinnon päätökset A 12/1879; Armollinen asetus elinkeinoista L 411/1952; Laki elinkeinoista 31 päivänä maaliskuuta 1879 annetun asetuksen 12/1879 kumoamisesta ja pakollisten elinkeinoyhdistysten lakkauttamisesta. L 424/1967; Pätevyystutkintolaki. L 32/ 1972; Laki pätevyystutkinnoista. Valtioneuvosto (1978) Periaatepäätös aikuiskoulutuksen suunnittelu- ja kehittämisperiaatteista Valtioneuvosto (1984) Päätös aikuiskoulutusneuvostosta Valtioneuvosto (1984) Periaatepäätös Lapin työllisyyden parantamisen erityistoimenpiteistä vuosina L 487/1987; Laki ammatillisista oppilaitoksista. Valtioneuvosto (1987) Periaatepäätös ammatillisen aikuiskoulutuksen rahoittamisen suunnitteluperiaatteista L 494/83; Laki ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta. Valtioneuvosto (1988) Periaatepäätös ammatillisen aikuiskoulutuksen kehittämisestä Valtioneuvosto (1990) Koulutuspoliittinen selonteko Eduskunnalle OPM 7/43/91, Aikuistutkintotyöryhmän asettaminen. OPM 7/041/91, Aikuiskoulutustyöryhmän lisätehtävän antaminen. 68

69 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma vuosille L 182/1991; Laki Opetushallituksesta. A 1314/1992; Asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Valtioneuvosto (1993) Päätös Koulutus ja tutkimus vuosille kehittämissuunnitelman tarkisteen hyväksymisestä HE 286/1993; Hallituksen esitys Eduskunnalle ammattitutkintolaiksi SiVM 2/1994 vp; Sivistysvaliokunnan mietintönsä ammattitutkintolaista Eduskunnan pöytäkirja (1994) Hallituksen esityksen HE 286/1993 ensimmäisestä käsittelystä Eduskunnan pöytäkirja (1994) Hallituksen esityksen HE 286/1993 toisesta käsittelystä ja Eduskunnan pöytäkirja (1994) Hallituksen esityksen HE 286/1993 kolmannesta käsittelystä L 306/1994; Ammattitutkintolaki. L 307/1994; Laki ammatillisista oppilaitoksista annetun lain (487/87) muuttamisesta. A 308/1994; Ammattitutkintoasetus. A 309/1994; Asetus opetusministeriön hallinnonalan koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta annetun asetuksen (165/91) 4 :n muuttamisesta. A 311/1994; Asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen (1314/92) 2 ja 5 :n muuttamisesta. A 788/1994; Opetusministeriön päätös ammattitutkintolaissa (306/94) tarkoitetusta tutkintomaksusta. Hallitusohjelma (1995) Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen hallitusohjelma HE 86/1997 vp; Hallituksen esitys Eduskunnalle koulutusta koskevaksi lainsäädännöksi L 639/1997; Laki ammattitutkintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta. L 630/1998; Laki ammatillisesta koulutuksesta. L 631/1998; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. L 635/1998; Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta. A 812/1998; Asetus ammatillisesta koulutuksesta. A 1096/1998; Opetusministeriön päätös eräiden oppilailta ja opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista. Hallitusohjelma (1999) Paavo Lipposen II hallituksen hallitusohjelma Koulutus ja tutkimus vuosina : kehittämissuunnitelma HE 144/2000 vp; Hallituksen esitys ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi. SiVM 14/2000 vp; Sivistysvaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä HE 144/2000 vp. EV 211/2000 vp; Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen HE 144/2000 vp. L 1210/2000; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta. L 1211/2000; Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. L 1212/2000; Laki ammatillisen lisäkoulutuksen rahoituksesta annetun lain kumoamisesta. OPM 48/041/2000; Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän asettamispäätös. OPH (47/011/2000) Opetushallituksen määräys henkilökohtaisten opiskeluohjelmien laatimisesta A 49/2001; Opetusministeriön asetus eräiden oppilailta ja opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista annetun opetusministeriön päätöksen 5 :n muuttamisesta. A 216/2001; asetus ammatillisista perustutkinnoista. A 541/2001; Opetusministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. A 1323/2001; Opetusministeriön asetus eräiden oppilailta ja opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista. L 1392/2001; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 4 :n muuttamisesta. L 1306/2002;Laki Koulutusrahastosta. A 188/2002; Opetusministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetusta tutkintorakenteesta. 69

70 A 849/2002; Opetusministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetusta tutkintorakenteesta. A 150/2003; Valtioneuvoston asetus koulutuksen arvioinnista. L 35/2003; Laki Ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 15 :n muuttamisesta. A 1249/2003; Opetusministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetusta tutkintorakenteesta. Hallitusohjelma (2003) Anneli Jäätteenmäen hallituksen hallitusohjelma Hallitusohjelma (2003) Matti Vanhasen I hallituksen hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Opetusministeriön julkaisuja 2004:6. A 1009/2004; Opetusministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. L 601/2005; Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta. L 1013/2005; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) muuttamisesta. A 1037/2005; Opetusministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. L 1073/2005; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 18 :n 2 momentin kumoamisesta. A 1202/2005) Valtioneuvoston asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen muuttamisesta. A 1170/2006; Opetusministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. OPM:n kirje (1/502/2006). Ammatillisen koulutuksen järjestäjäverkon kokoamisen vauhdittamishanke. Valtioneuvosto (2006) Valtioneuvoston koulutuspoliittinen selonteko eduskunnalle. Opetusministeriön julkaisuja 2006:24. L 1093/2007; Laki ammattipätevyyden tunnustamisesta. L 1097/2007; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 8 ja 12 :n muuttamisesta. Hallitusohjelma (2007); Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelma OPM 104:00/2007; Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta valmistelevan johtoryhmän asettamispäätös OPM:n kirje 9/502/2007; Opetusministeriön suositukset järjestäjäverkon kehittämiseksi. A 953/2008; Opetusministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. Koulutus ja tutkimus vuosina Kehittämissuunnitelma. Opetusministeriön julkaisuja 2008:9. L 973/2009; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 15 :n muuttamisesta. A 1061/2009; Valtioneuvoston asetus koulutuksen arvioinnista. A 1080/2009; Asetus eräiden opintojen tuottamasta kelpoisuudesta ammattikorkeakoulu-opintoihin. OPM 004:00/2009; Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämishankkeen ohjausryhmän asettamispäätös OPM:n kirje 5/500/2009; Opetusministeriön suositukset järjestäjäverkon kehittämiseksi A 24/2010; Opetusministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. L 305/2010; Laki valtioneuvostosta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Hallitusohjelma (2010); Mari Kiviniemen hallituksen hallitusohjelma Hallitusohjelma (2011); Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma A 179/2011; Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. A 180/2011; Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus eräiden oppilailta ja opiskelijoilta perittävien maksujen perusteista annetun opetusministeriön asetuksen 5 :n muuttamisesta. 70

71 L 952/2011; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta. OPM:n kirje 1/500/2011; Ammatillisen koulutuksen palvelukyvyn ja rakenteellisen kehittämisen edistäminen. A 47/2012; Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. Koulutus- ja tutkimus vuosina Kehittämissuunnitelma. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:1. OKM (003:00/2012) Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämisen ohjaus- ja työryhmän asettaminen. OPM:n kirje 32/531/2012; Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärien uudelleensuuntaaminen sekä rakenteellisen kehittämisen toimeenpano. L 502/2013; Laki Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta. A 693/2013; Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. L 1266/2013; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 :n muuttamisesta. L 1270/2013; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta. L 1291/2013; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta. L 1295/2013 Laki Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta. L 1299/2013; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 15 :n muuttamisesta. OKM (026:00/2013) Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös asettaa Näyttötutkintoaineistojen kehittämistä valmisteleva työryhmä. Hallituksen päätös (2013) Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta ). HE 12/2014; Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. A 768/2014; Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetusta tutkintorakenteesta. L 787/2014; Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta. L 788/2014; Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta. A 835/2014; Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteesta. OKM (6/040/2014) Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös asettaa näyttötutkintojärjestelmän kehittämisryhmä Hallituksen päätös (2014) Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta osana julkisen talouden suunnitelmaa OKM (13/040/2014) Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös asettaa Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistus -hanke HE 306/2014; Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta. Komiteamietinnöt KM (1969: A 13) Koulutusrakennekomitea. KM (1971: A 29) Aikuiskoulutuskomitean I osamietintö. KM (1983: 54) Aikuisten ammatillisen peruskoulutuksen toimikunnan mietintö. KM (1983: 55) Ammatillisen lisäkoulutuksen toimikunnan mietintö. KM (1983: 62) Jatkuvan koulutuksen toimikunnan mietintö. KM (1985: 36) Aikuiskoulutuksen väliaikaisen kehittämisorganisaation johtoryhmän loppumietintö. KM (1988: 34) Kurssikeskustoimikunnan mietintö. KM (1997: 14) Oppimisen ilo - Kansallisen elinikäisen oppimisen strategia. 71

72 Opetusministeriön/Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmien muistiot OPM TRM (1989:59) Aikuiskoulutuksen johtoryhmän muistio 69 toimenpidettä aikuiskoulutuksen kehittämiseksi. OPM TRM (1990:50) 69 toimenpidettä aikuiskoulutuksen kehittämiseksi: Ehdotusten toteutuminen vuoden 1990 loppuun mennessä. OPM TRM (7/043/91, ) Aikuistutkintotyöryhmän väliraportti kiireellisiksi katsottavista toimenpiteistä OPM TRM (1992:27) Ammatillisen aikuistutkintotyöryhmän muistio. OPM (1998) Elinikäisen oppimisen hankkeen loppuraportti. Koulutuspolitiikasta elinikäisen oppimisen edistämispolitiikkaan. Opetusministeriö Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto OPM TRM (1999:28) Näyttötutkintojen tunnistamistyöryhmän muistio. OPM TRM (1999:14) Ammatillisen peruskoulutuksen näyttöjen toteuttaminen. Heinonen Ville (toim.) (2001) Suomen aikuiskoulutuspolitiikan teematutkinta. Katsaus suomalaiseen aikuiskoulutukseen. Opetusministeriö OECD:n tutkijat (2001) Suomen aikuiskoulutuspolitiikan teematutkinta, Suomi, Arviointiraportti, Marraskuu 2001, Opetusministeriö OPM TRM (2002:96) Stenström Marja-Leena, Linnakylä Pirjo, Malin Antero, Nikkanen Pentti, Piesanen Ellen ja Valkonen Sakari. Yli 40-vuotiaat aikuiskoulutuksessa: Kyllä sieltä aina jotakin reppuun jää! OPM TRM (2002:3) Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän mietintö. OPM TRM (2002:31) Tutkintotoimikuntatyöryhmän muistio. OPM TRM (2003:17) Pentti Arajärvi Selvitystoimeksianto aikuisopiskelun maksuista, aikuisopiskelun aikaisesta toimeentulosta ja koulutuksen verotuksesta. Väliraportti. OPM TRM (2003:25) Pentti Arajärvi Selvitys aikuisopiskelun taloudellisten edellytysten parantamisesta. OPM TRM (2004:27) Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen koulutusjärjestelmässä. OPM TRM (2004:31) Ammatillisen aikuiskoulutuksen ohjauksen, rahoituksen ja järjestäjäverkon kehittäminen -valmisteluryhmän väliraportti. OPM TRM (2004:39) Ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestäjäverkon, laadun ja rahoituksen kehittäminen. OPM TRM (2005:5) Ammatilliset tutkinnot ja ammatinharjoittamisoikeudet; Ammatillisten tutkintojen asemointiryhmän väliraportti. OPM TRM (2005:28) Ammatillisten tutkintojen asemointiryhmän muistio. OPM TRM (2007:1) Ammatillisten tutkintojen kehittämisperiaatteet ja asema koulutusjärjestelmässä. OPM TRM (2008: 20) AKKU-johtoryhmän väliraportti. OPM TRM (2008:26) Ammatillisen lisäkoulutuksen tulosrahoitus. OPM TRM (2009:11) Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus - AKKU-johtoryhmän toimenpide-ehdotukset, toinen väliraportti. OPM TRM (91/040/2008) Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämishankkeen TUTKE väliraportti OKM TRM (2010:15) Ammatillisen tutkintojärjestelmän kehittämishankkeen loppuraportti OKM TUTKE2-työryhmä ja TUTKE2-ohjausryhmä (2013) Luonnos kuulemistilaisuutta varten ammatillisten tutkintojen kokonaisuudesta OKM TRM (2012:28) Ehdotus valtioneuvoston strategiaksi koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseksi. OKM (2014) Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen, väliraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM (044:00/2014) Luonnos. Luonnos suuntaviivoiksi toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteelliseksi uudistamiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM TRM (2014) Näyttötutkintoaineistojen kehittämistä valmistelevan työryhmän muistio, Näyttötutkintojen tukimateriaali. Opetus- ja kulttuuriministeriö

73 Liitteet Liite 1. Eräiden Euroopan maiden näyttötutkintojärjestelmistä Samaan aikaan, kun Suomessa 1990-luvun alussa suunniteltiin näyttötutkintojärjestelmän rakentamista, oli muutamissa Euroopan maissa samanlaisia pyrkimyksiä. Niissä olevat tai kehitettävät järjestelmät olivat kuitenkin kunkin maan kulttuuriin ja koulutusjärjestelmän kehityshistoriaan sidoksissa eivätkä olleet siten sellaisenaan suoraan Suomeen sovellettavissa. Yhteistä niissä kaikissa oli kuitenkin, että niissä jollakin tavalla haettiin mahdollisuutta osoittaa erilaisilla kokeilla, näytöillä, testeillä, haastatteluilla yms. menetelmillä olemassa oleva osaaminen sekä se, että aikaisemmin eri tavoin hankittua osaamista haluttiin tunnistaa ja tunnustaa. Lisäksi työmarkkinaosapuolet olivat eri määrin mukana järjestelmien kehittämisessä ja hallinnossa. Tällaisia järjestelmiä oli mm. Alankomaissa, Saksassa ja Iso-Britanniassa. (Pentti Yrjölä & al ja Kontio Kyösti 1999.) Seuraavassa on lyhyt katsaus Alankomaiden, Saksan ja Iso-Britannian tutkintojärjestelmiin ja niiden kehitykseen. 1. Alankomaat Alankomaissa oli päädytty vuonna 1994 siihen, että aiemmin opitun arviointi ja tunnustaminen on tarpeellista ja mahdollista. Tarpeellisuutta perusteltiin tällöin työmarkkinoiden toiminnan edistämisellä, kun yksilön tiedot ja taidot saadaan näkyviin ja hän voi saada osaamisestaan todistuksen. Opitun tunnistamisessa ja tunnustamisessa on ollut keskeinen asema kokelaan tekemällä portfoliolla, johon kerätään kaikki saatavissa olevat dokumentit (todistukset, työnantajien lausunnot, työnäytteet jne.). Portfolion sisältämä aineisto arvioidaan ja arviointituloksia verrataan hakijan työuratavoitteisiin ja henkilökohtaiseen kehittymissuunnitelmaan, minkä pohjalta tehdään mm. tarvittavat jatkokoulutussuunnitelmat. Arvioinnissa on käytetty apuna erilaisia haastatteluja, työsuoritusten havainnointia sekä hakijan tekemää itsearviointia. Arvioijien tulee olla alan ammattilaisia, mutta he voivat edustaa yhtä hyvin oppilaitoksia, työmarkkinajärjestöjä kuin yrityksiäkin. Nykyään (2014) aiemmin opitun arviointia ja tunnustamista käytetään Alankomaissa enemmänkin hyväksi henkilökohtaisen työuran edistämisessä ja oppijan työurallaan tarvitsemien henkilökohtaisten ominaisuuksien vahvistamisessa. Näin tapahtuu mm. rekrytoitaessa yksilöä uuteen työpaikkaan, uudelleen koulutettaessa työvoimaa, haluttaessa lyhentää täydennyskoulutusaikaa tai toteutettaessa laadittua työsuojeluohjelmaa. Aiempaan oppimiseen perustuvia tutkintotodistuksia voivat Alankomaissa myöntää tänään akkreditoidut tutkintoinstituutit (Kenniscentrum EVC, erkenning van verworven competencies), joilla on useita alueellisia ja paikallisia yhteistyötahoja. Arviointi suoritetaan mahdollisuuksien mukaan aidoissa työympäristöissä. (Maes Martine 2004 ja Duvekot Ruud 2010) 2. Saksa Saksassa oli 1990-luvulla kiinnitetty vähän huomiota nonformaalisti opitun arviointiin ja tunnustamiseen. Tämä johtui mm. siitä, että Saksan laaja oppisopimuskoulutus (das Duale System, duaalijärjestelmä) oli yhdistelmä koulu- ja työssäoppimista, joten kokemukseen 73

74 perustuva oppiminen sisältyi jo tietyllä tavalla muodolliseen koulutukseen. Duaalijärjestelmään itseensä sisältyi erilaisia testejä ja kokeita, joista kaikista vastasivat alueelliset teollisuus- ja kauppakamarit (IHK) sekä käsityökamarit (HWK). Kamareiden toiminta perustui lakiin. Niissä olivat edustettuina työntekijät, työnantajat sekä opettajat. Kamarit antoivat kokeita koskevia säännöksiä, nimittävät tutkintolautakunnat ja myönsivät todistukset. Tutkintolautakunnissa tuli olla yhtä paljon työnantajien ja työntekijöiden edustajia sekä vähintään yksi ammatillisen oppilaitoksen edustaja. Duaalijärjestelmä on tänä päivänä edelleen hyvin samanlainen kuin se oli vuonna Tänä päivänä duaalijärjestelmän kokeista merkittävin sekä osallistujamäärältään että tärkeydeltään on päättökoe, joka sisältää sekä teoria- että käytännön tehtäviä. Koe ei ole opiskelijoille pakollinen, mutta lähes kaikki osallistuvat siihen. Hyväksytystä suorituksesta saa työmarkkinoilla arvostetun ammattitaitoisen työntekijän todistuksen, joka on myös edellytys osallistumiselle mestarin tai teknikon tutkintoihin johtavaan jatkokoulutukseen. Suomalaisen näyttötutkintojärjestelmän eräänlaisena periaatteellisena vastineena Saksassa voi kuitenkin pitää ammattikoulutuslainsäädännössä määriteltyä ulkoista koetta (Externen- Prüfung). Se vastaa duaalikoulutuksen päättökoetta ja sen vaatimukset teoreettisessa ja käytännöllisessä osaamisessa ovat samat. Koe on kuitenkin tarkoitettu niille työkokemusta hankkineille henkilöille, jotka eivät ole olleet duaalijärjestelmän opiskelijoita. Sama malli on toiminnassa kummankin kamarin (IHK, HWK) valvomilla ammattialoilla. Päättökoe suoritetaan useimmiten samassa yhteydessä koulutusjärjestelmässä olevien opiskelijoiden kanssa. Kokeeseen osallistuminen maksaa. Lisäksi tulee koemateriaalikustannuksia. Osallistumisen edellytyksenä on työskentely kokeen alaan liittyvän ammatin tehtävissä. Kokemusta tulee olla 1,5 kertaa koulutusjärjestelmän koulutusaika. Koulutusaika muissa koulutusammateissa, ulkomailla suoritettu koulutus sekä työkokemus ulkomailla otetaan huomioon. Työkokemusta korvaavan vähimmäisajan tulee tällöin olla kolmevuotisissa koulutusammateissa 4,5 vuotta ja kaksivuotisissa koulutusammateissa 3 vuotta. Tästä huolimatta tutkintoon osallistuville suositellaan tutkintoon valmistautumiskurssia (Prüfungsvorbereitungskurs). Ulkoisella kokeella suoritetaan vain pieni osa ammattitaitoisen työntekijän tutkinnoista. Mestarin kokeeseen osallistuvalta edellytetään suoritetun päättökokeen lisäksi useiden vuosien työkokemusta. Kokeessa vaadittavia tietoja voi hankkia mm. teollisuus- ja kauppakamarien ja ammatillisten oppilaitosten järjestämillä kursseilla. Mestarin tutkinto on arvostettu ja sillä on aina ollut merkitystä urakehityksen ja tulojen kannalta. Se on myös ollut edellytys oppisopimus-opiskelijoiden kouluttajana toimimiselle. Jatkokoulutuskoe taas suoritetaan nimensä mukaisesti päättötutkinnon jo suorittaneiden jatkokoulutuksen päätteeksi. Ammatillisella koulutuksella on voimakas keskushallintoelin (BIBB, Bundesinstitut für Berufsbildung). Siellä on noin 500 työntekijää, ja sillä on suuret rahoitusvaltuudet ja vahva tutkimuskapasiteetti. Lainsäädännön ja työmarkkinoilla vallitsevien sopimusten kautta tulevat määritellyiksi myös ammatinharjoittamiseen vaadittavat pätevyysehdot eri tasoilla. Stuttgartin alueen Industrie- und Handelskammer on toiminut koko Saksan Liittotasavallan alueen yhteisenä tutkintotehtävien ja oppimateriaalien kehittämispaikkana (Prüfungsaufgaben- und Lehrmittelentwicklungsstelle, PAL) vuodesta 1948 alkaen. Alussa siellä tehtiin ammatillisteknisiä tutkintotehtäviä vain osalle teollisuus- ja kauppakamareista (IHK), 74

75 mutta tänään (2014) kaikki Saksan 80 teollisuus- ja kauppakamaria sekä lisääntyvä määrä käsityökamareita (HWK) ovat sen asiakkaita. PAL toimittaa neljä kertaa vuodessa 129 ammattialalle, ammattiin tai ammatin osaan kirjalliset, käytännölliset ja integroidut väli- ja päättökokeet. PAL:n tekemät kokeet järjestetään samanaikaisesti ja samoin kysymyksin koko Saksan Liittotasavallassa. Lähes puolet (47 %) kokeista tehdään metalli- ja muovialoille. Toiseksi eniten tehdään sähköteknisiin ammatteihin (22 %). Tutkintoja tekee yli 900 vapaaehtoista henkilöä ja heitä auttaa noin 50 PAL:n palveluksessa olevaa työntekijää. PAL:n tehtäviin kuuluu tutkintojen kehittämisen ohella myös tutkintojen tuottamisjärjestelmän ja siihen liittyvän tutkimuksen kehittäminen. PAL:n korkein päättävä elin on Hauptausschuss, jossa on työnantajilla ja työntekijöillä yhtäläinen edustus. (http://www.franfurt-main.ihk.de/berufsbildung/ausbildung/pruefung/externenpruefung/; ja Vartiainen Henri J. & al 2009) 3. Iso-Britannia Iso-Britannian (Englanti, Wales ja Pohjois-Irlanti) kansalliset ammattitutkinnot (National Vocational Qualifications, NVQs) luotiin Tutkintojen perusperiaate oli sama kuin suomalaisten näyttötutkintojen: tutkinnot olivat avoimia kaikille riippumatta siitä, missä suorittaja on tietonsa ja taitonsa hankkinut. Suomen tavoin tutkinnot kytkeytyivät selvästi myös nuorten ammatilliseen koulutukseen. NVQ-tutkinnossa sai todistuksen kansallisesti asetettujen standardien mukaisesta ammattipätevyydestä. Pätevyyden saavuttaminen oli riippumatonta oppimisen tavasta, kestosta ja paikasta. NVQ-tutkinnot suoritettiin hyväksytyissä arviointikeskuksissa, jotka sijaitsivat työnantajien tiloissa, koulutuslaitoksissa tai ammatillisissa oppilaitoksissa. Arvioinnin tuli olla joustavaa ja siinä tuli hyödyntää erilaisia arviointitapoja. Aitojen työympäristöjen käyttöä arviointipaikkoina suositeltiin. NVQ-järjestelmän rinnalle kehitettiin vuonna 1992 perus-, keski- ja ylätason GNVQ-tutkintoja (General National Vocational Qualification) kouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville lähinnä vuotiaille. Ne oli tarkoitettu antaman opiskelijoille yleisiä tieto- ja taitovalmiuksia työmarkkinoille ja laajasti määritellyille työelämän alueille sekä jatko-opintoihin. Tutkintojärjestelmän kehittämistä ja toimeenpanoa johti ensin vuonna 1986 perustettu National Council for Vocational Qualifications. Vuonna 1997 se sulautettiin uuteen, vastuiltaan laajempaan laitokseen nimeltä Qualifications and (QCA). Yhdistämisellä haluttiin myös vahvistaa yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen yhteyttä. Curriculum Authority (QCA) käsitteli ja niin päättäessään hyväksyi tutkintostandardeja laativien elinten suunnittelemat uudet tutkinnot ja tutkintovaatimukset. Tutkintoja laativat elimet olivat yleensä työnantajien johtamia itsenäisiä kansallisia ja alakohtaisia organisaatioita. QCA myös valvoi tutkintojärjestelmän toimeenpanoa. Tutkintotoimikunnat (Awarding Bodies), jollainen oli esimerkiksi City and Guilds of London Institute, myönsivät tutkinnot, mutta kehittävät myös samalla arviointi- ja laadunvarmistusjärjestelmiä sekä valitsivat arviointikeskuksiksi hyväksyttävät organisaatiot. 75

76 Tutkintotasoja oli NVQs-järjestelmässä viisi. Alin taso osoitti valmiudet toimia työssä, jossa useimmat tehtävät ovat rutiinimaisia ja ennustettavia. Ylin taso puolestaan osoitti valmiudet kaikkien vaativimpiin tehtäviin, jotka vaativat kykyä soveltaa huomattavaa määrää perus-periaatteita ja monimutkaisia menettelytapoja laajoissa ja yllättävissäkin yhteyksissä. Tämän tason työtehtävät vaativat vastuuta muiden työstä ja resurssien jakamisesta. Viidennen tason tutkinto antoi yliopistotasoisen loppututkinnon luvulla koko Iso-Britannian ammattitutkintojärjestelmä ja sen hallinto on ollut voimakkaan kehityksen kohteena. Vuonna 2007 Qualifications and Curriculum Authorityn (QCA) rinnalle asetettiin uusi tutkintojen valvoja, Ofqual ja itse QCA muutti toimintaansa ja sai nimekseen Qualifications and Curriculum Development Agency (QCDA). Samassa kehittämisprosessissa NVQs- järjestelmästä kehitettiin eurooppalaisen European Qualification Framework- mallin mukaisesti Qualifications and Credit Framework (QCF), jossa on kahdeksan eri osaamistasoa. (NQVs- national vocational qualifications a guide to national vocational qualifications NVQ structures, terminology, and history and origins; nvqs_national_vocational_qualifications.html ja Wikipedia) 4. Yhteenveto Alankomaiden, Saksan ja Iso-Britannian järjestelmistä Edellä kuvatut järjestelmät kertovat, että työssä tai muutoin koulutuksen ulkopuolella opittujen tietojen ja taitojen arviointia ja tunnustamista pidettiin ko. maissa jo vuonna 1994 tärkeänä, mutta niitä toteutettiin ja toteutetaan edelleenkin kussakin maassa eri lähtökohdista ja eri tavoin. Alankomaiden ominaispiirteenä on portfolion laatiminen ja osallistujan reflektointi ja oman arvioinnin painottaminen. Saksalaisen duaalijärjestelmän ja siihen sisältyvien tutkintojen piirteinä on tarkan säätelyn lisäksi kolmikantaisuus kaikilla tasoilla ja työelämän vahva osallistuminen niin koulutuksen kuin kokeidenkin järjestämisessä. Saksassa kuitenkin koulutus on edelleen tänään ensisijainen asia, vaikka nonformaaliin oppimiseen onkin kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Iso-Britannian NVQs-järjestelmä suunniteltiin alusta alkaen työnantajavetoiseksi, mutta vastuuta on vähitellen siirtynyt yhä enemmän oppilaitoksille. Järjestelmää arvosteltiin sen jäykkyyden ja standardimaisuuden vuoksi, minkä vuoksi sitä alettiin 2000-luvulla kehittää voimakkaasti. Iso-Britannian ja Suomen tutkintojärjestelmien erityispiirteenä on kuitenkin se, että näyttötutkinnot ovat suoritettavissa todellakin vain näytöin. 76

77 Liite 2. AIPAL - näyttötutkintojen palautejärjestelmä Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esitti muistiossaan vuonna 2002, että tulee asettaa työryhmä seuraamaan ja arvioimaan ammatillisiin tutkintoihin valmistavan koulutuksen yhteydessä tapahtuvien näyttöjen järjestämistä. Marita Savolan johtama työryhmä (Ammatillisen aikuiskoulutuksen järjestäjäverkon, laadun ja rahoituksen kehittäminen Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2004:39) esitti vuonna 2004, että opetusministeriön toimialan ammatillisessa aikuiskoulutuksessa tulee sen laadunarvioinnin vahvistamiseksi ottaa käyttöön myös kattava sähköinen opiskelijapalautejärjestelmä. Järjestelmä tulee kytkeä työvoimakoulutuksen OPAL -opiskelijapalautejärjestelmästä saataviin tuloksiin, jolloin katetaan koko ammatillisen aikuiskoulutuksen kokonaisuus. Valtioneuvoston hyväksymässä vuosien koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa edellytettiin, että ammatilliseen lisäkoulutukseen kehitetään näyttötutkintoja koskeva sähköinen opiskelijapalautejärjestelmä. Opetusministeriö ja Opetushallitus kehittivät sen yhdessä. Järjestelmän nimeksi tuli AIPAL näyttötutkintojen palautejärjestelmä (nykyisin AIPAL aikuiskoulutuksen palautejärjestelmä). AIPAL on ollut käytössä vuoden 2009 alusta alkaen. AIPAL on internetin kautta käytettävä sähköinen aikuiskoulutuksen palautejärjestelmä, jolla kootaan tutkinnon suorittajien mielipiteitä näyttötutkintoon hakeutumisesta, tutkinnon suorittamisesta sekä tarvittavan ammattitaidon hankkimisesta. Valtakunnallinen palaute kerätään näyttötutkintojen suorittajilta kahdessa vaiheessa: hakeutumisvaiheessa ja tutkinnon suorittamisen vaiheessa, kun palautteen antaja on osallistunut henkilökohtaisen tavoitteensa mukaiseen viimeiseen tutkintotilaisuuteen. Palautetta voi kerätä vain tutkintoihin, joihin tutkinnon järjestäjällä on voimassa oleva näyttötutkintojen järjestämissopimus (perustutkinnot, ammattitutkinnot, erikoisammattitutkinnot). Palaute annetaan anonyyminä ja tulokset raportoituvat vasta, kun vähintään viisi vastaajaa on antanut palautetta. Valtakunnalliset tutkinto- ja opintoalakohtaiset tulokset raportoituvat tilastomuodossa. Tutkinnon järjestäjäkohtaisilla lisäkysymyksillä kerätty palaute raportoituu vain tutkinnon järjestäjälle itselleen ja työvoimakoulutuksena näyttötutkintoja suorittavat antavat palautteen vain työhallinnon OPAL-järjestelmällä. Palaute tuottaa tietoa näyttötutkintojärjestelmän toimivuudesta koulutuksen ja tutkinnon järjestäjille, tutkintotoimikunnille, Opetushallitukselle sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Tietoa käytetään kehittämistyössä ja laadunseurannassa. Opetushallitus uudisti vuoden 2014 aikana AIPAL-palautejärjestelmän. Uudistettu AIPAL otettiin käyttöön Järjestelmän uudistamisen yhteydessä Opetushallitus uudisti myös kaikille tutkinnoille yhteiset valtakunnalliset palautekysymykset. 77

78 Liite 3. Näyttötutkintoaineistojen valmistus Yksi toimija näyttötutkintoaineistojen tuotannossa on ollut 20 vuotta ammattitutkintoaineiston laadunvarmistushanke ALVAR. Se syntyi työmarkkinaosapuolten sopimuksena. Keskeiset työmarkkinajärjestöt, mm. Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestö ja Teollisuus ja Työnantajat, sekä Opetushallitus allekirjoittivat syyskuussa 1994 sopimuksen, jonka perusteella ALVAR ryhtyi kolmikantaperiaatteen mukaisesti suunnittelemaan tekniikan sekä teknillisten palvelualojen tutkintoihin kansallisesti yhtenäistä näyttötutkintoaineistoa. Yksi sopimuksen allekirjoittaja, AEL, tarjosi laadunvarmistushankkeelle sijoituspaikan ja infrastruktuurin Helsingin Malminkartanossa. Sopimuksen allekirjoittajat muodostivat neuvottelukunnan tukemaan ja ohjaamaan ALVARin toimintaa. ALVARin toimintamuotoina ovat olleet näyttötutkintoaineistojen valmistaminen ja myynti, arviointikoulutus ja tiedotus. Tutkintorakenneasetuksen yli 350 tutkinnosta Alvar on tuottanut aineistoja noin 70 tutkintoon, pääosin tekniikan ja liikenteen alalle. Näyttötutkintoaineistoja on tuotettu valtionavustusrahoituksella sekä muuna kehittämistoimintana. Valtionavustuksiin oli varattu vuonna 2014 noin Tuotetuista aineistoista osa on ollut ilmaista, mutta suurin osa on maksullisia myyntituotteita. Selvittääkseen näyttötutkintoaineistojen keskitetyn tuottamisen edut ja haitat sekä kehittääkseen edelleen aineistotuotantoa Opetusministeriö kutsui rehtori Esa Karvisen ja apulaisrehtori Aino Rikkisen selvittämään näyttötutkintoaineistojen keskitetyn tuotannon edut ja haitat, tekemään arvion ALVARin aineistotuotannosta ja tekemään mahdolliset muutosehdotukset keskitetyn aineistotuotannon tulevasta organisoinnista ja rahoituksesta (Karvinen Esa & al. 2009). Selvityshenkilöt katsoivat, että jatkossa tarvitaan sekä keskitettyä että hajautettua aineistotuotantoa, mutta näyttötutkintoaineiston tulee vastata ammattitaitovaatimuksia ja olla työtilanteissa toteutettavaa ja työpaikoille sovellettavaa. Aineiston tulee myös olla asiantuntijoiden tekemää ja helposti saatavaa. Opetusministeriön tulisi edelleen osoittaa aineistojen tuotantoon erillismääräraha, jolla hyödynnetään ALVAR näyttötutkintoaineiston ja hajautetun näyttötutkintoaineiston tuottamisesta saadut parhaat käytänteet. Näyttötutkintoaineistojen tulisi kuitenkin olla tutkinnon järjestäjille maksuttomia. Asiaan palattiin seuraavan kerran, kun Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa esitettiin, että näyttötutkintojärjestelmän kehittämisen ohella tulisi kehittää myös näyttötutkintoaineistoja tukemaan entistä paremmin näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta ja tehokkuutta sekä tutkintotilaisuuksien tasalaatuisuutta. Siksi opetusja kulttuuriministeriö asetti Näyttötutkintoaineistojen kehittämistä valmisteleva työryhmän, jonka puheenjohtajana oli Seppo Hyppönen (OKM 026:00/2013). Työryhmä esitti muistiossaan (OKM TRM 2014), että tukimateriaalien tulisi olla jatkossa maksuttomia ja että materiaalien laadinta tulisi rahoittaa vuodesta 2017 alkaen valtionavustusten sijaan ammattitutkintojen kehittämismenoista. Tällöin näyttötutkintojen tukimateriaali voitaisiin laatia ilman koulutuksen järjestäjien omarahoitusosuutta ja sen laadintaan voisi osallistua useita tahoja. Työryhmän esitysten toteutuminen laajentaisi tukimateriaalien tekijäjoukkoa. Korkealaatuisten tutkintojen perusteiden, tutkintojen laadukkaan järjestämisen sekä oikeudenmukaisen sekä osaavan arvioinnin ohella yksi näyttötutkintojärjestelmän luotettavuuden takaava tekijä olisivat erilaiset näyttötutkintojen tukimateriaalit. Niitä tarvitaan edistämään suoritettujen näyttötutkintojen tasalaatuisuutta, varmistamaan tutkintojen 78

79 työelämävastaavuutta sekä edistämään näyttötutkintojärjestelmän joustavuutta ja laatua. Tukimateriaalia tarvitaan myös edistämään näyttötutkintojen järjestämisen läpinäkyvyyttä, arvioinnin yhtenäisyyttä ja tutkinnon suorittajien tasavertaista kohtelua. Näyttötutkintojen tukimateriaali auttaisi tutkinnon järjestäjiä tutkintotilaisuuksien suunnittelussa ja järjestämisessä sekä tutkinnon suorittajien ohjauksessa. Tutkinnon suorittajat voisivat myös etukäteen valmistautua tutkintotilaisuuteen avoimesti saatavan tukimateriaalin avulla. Työryhmä esitti, että tukimateriaaleja olisi kolmenlaisia: 1) näyttötutkintojärjestelmän yhteiset pelisäännöt, 2) usean tutkinnon yhteiset materiaalit sekä 3) tutkintokohtaiset tukimateriaalit. Yhteiset pelisäännöt tarkentaisivat tai tiivistäisivät keskeistä lainsäädäntöä ja muissa asiakirjoissa olevaa näyttötutkintojen järjestämistä koskevaa ohjeistusta sekä kuvaisivat näyttötutkintoprosessia. Usean tutkinnon yhteisillä tukimateriaaleilla varmistettaisiin, että eri aloilla vaatimustaso on sama, kun kyse on samasta tai samankaltaiset ammattitaitovaatimukset sisältävästä tutkinnon osasta. Useilla aloilla tarvittavaa yhteistä osaamista ovat muun muassa yrittäjyys, työnjohto, työnopastus, kestävä kehitys sekä asiakaspalvelu. Tutkintokohtainen tukimateriaali auttaisi tutkintotilaisuuksien käytännön järjestämisessä, tarkentaisi ammattitaidon osoittamista ja täsmentäisi arviointia tutkinnon perusteiden pohjalta. 79

80 Liite 4. Näyttötutkintomestarikoulutuksesta Näyttötutkintojärjestelmän käyttöönoton yhteydessä käynnistettiin myös näyttötutkinnon parissa toimiville henkilöille uuden järjestelmän koulutusohjelma. Koulutusta tarvittiin, koska näyttötutkintojärjestelmä perustui täysin uuteen ajattelumalliin. Oli tarpeen kääntää järjestelmässä toimijoiden ajatusmalli perinteisestä opetuksen antamisesta osaamisen osoittamiseen, arviointiin ja tunnistamiseen. Uuden ajattelun käytännöllinen ja teoreettinen perusta rakentui Opetushallinnon rahoittamaan osaamisen luonteeseen ja osaamisen arviointiin liittyneeseen tutkimustoimintaan. Osaamiseen liittyvää tutkimusta tehtiin Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistoissa. Tutkimukset tehtiin aktiivisessa vuorovaikutuksessa näyttötutkintojen järjestäjäkentän kanssa. Tutkimuksiin osallistuneet tutkijat olivat myös merkittävässä asemassa koulutettaessa opettajia ja muita järjestelmän avainhenkilöitä näyttötutkintomestareiksi. Näyttötutkintomestarin koulutusohjelma valmisti näyttötutkintojärjestelmän toimijoita kehittämään näyttötutkintojen suunnittelun ja järjestämisen taitojaan sekä ammattitaidon arvioinnin ja näyttötutkintotoiminnan laadun varmistamisen taitojaan asiantuntijatasolle saakka. Koulutusohjelmassa vaadittava osaaminen osoitettiin, arvioitiin ja tunnustettiin näyttötutkinto-järjestelmän periaatteita noudattaen ensisijaisesti kunkin osallistujan omissa työtehtävissä. Näyttötutkintojen järjestämisen toimeenpanokoulutusta on järjestetty vuodesta 1995 alkaen. Alussa koulutus toteutettiin kolmen viikon mittaisena. Myöhemmin tuli mahdollisuus täydentää osaamista 10 opintoviikkoa. Loppujen lopuksi koulutusohjelman kokonaispituudeksi muodostui 15 opintoviikkoa. Opintoviikot muutettiin opintopisteiksi vuoden 2007 koulutusohjelmauudistuksen yhteydessä (Näyttötutkintomestarin koulutusohjelma 25 op). Viimeksi koulutusohjelmaa on päivitetty vuonna 2012 siten, että työelämän arvioijat ja oppisopimuskoulutuksen edustajat voivat entistä paremmin osallistua siihen. Opetushallitus on tukenut työelämän arvioijien kouluttamista näyttötutkintomestareiksi vuodesta 2012 alkaen. Näyttötutkintomestarin koulutusohjelmaa järjestävät ammatilliset opettajakorkeakoulut ja Yrkesakademin i Österbotten. Näyttötutkintojen kehittämisen ja toimeenpanon vastuuviranomainen on Opetushallitus. Se vastaa myös näyttötutkintomestarin koulutusohjelman laatimisesta. Opetushallitus suosittelee, että tutkintojen järjestäjätahon vastuuhenkilöllä sekä vähintään yhdellä tutkintosuoritusten arvioijista on näyttötutkintomestarin koulutusohjelma suoritettuna. Täysimittaisen näyttötutkintomestarikoulutuksen suorittaneita näyttötutkintomestareita on valmistunut vuosina lähes Heistä hieman yli tuhat on työelämän edustajia. Eniten mestareita on valmistunut tekniikan ja liikenteen alalle sekä sosiaali- ja terveysalalle sekä liikunta-alalle. Suurimmat kouluttajat ovat olleet Hämeenlinnan ja Jyväskylän ammattikorkeakoulut. (Lea Lakio toim ) 80

81 OSA 2 20 VUOTTA SUOMALAISTA NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄÄ Näyttötutkinto on ollut silloin onnistunut valinta, jos työtön tai työttömyysuhan alainen henkilö saa tutkinnon läpi ja työllistyy haluamaansa työhön Leena Viinamäki & Arto Selkälä (toim.)

82

83 Tiivistelmä 20 vuotta suomalaista näyttötutkintojärjestelmää Näyttötutkinto on ollut silloin onnistunut valinta, jos työtön tai työttömyysuhan alainen henkilö saa tutkinnon läpi ja työllistyy haluamaansa työhön julkaisu on suomalaista näyttötutkintojärjestelmää summaava ja näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuutta arvioiva kokonaisuus. Sen tavoitteena on luoda kuva suomalaisesta näyttötutkintojärjestelmästä ammatilliseen ja yleishyödylliseen sekä mahdollisuuksien mukaan ohjaukselliseen käyttöön. Kyseiset lähtökohdat nähdään tärkeinä, koska työelämämuutokset ja -uudistukset haastavat myös ammatillista koulutusta ja näyttötutkintotoimintaa. Julkaisun sisältö on suunniteltu siten, että se avaa uusia näkökulmia näyttötutkintojärjestelmään, kuvaa tematiikkaa riittävällä tarkkuudella siihen aikaisemmin perehtymättömälle ja antaa realistisen arvion näyttötutkintojärjestelmän merkityksestä. Tutkimuksessa sovelletaan Pawsonin ja Tilleyn (1997) arviointiasetelmaa realistisessa monitahoarvioinnissa. Arviointiasetelmassa otetaan huomioon toimintaympäristö (ts. suomalainen yhteiskunta, koulutusjärjestelmä, 2. asteen koulutus ja työmarkkinat) ja siinä tapahtuneet muutokset (ts. ajallinen muutos ja sen vaikutukset) sekä toimintamekanismit (ts. näyttötutkintojärjestelmä ja osallistuvat toimijat). Näin pyritään tavoittamaan toisaalta toimintaympäristön viimeaikaiset muutokset ja toisaalta antamaan äänen myös näyttötutkintojärjestelmän eri intressitahoille. Lisäksi erotetaan näyttötutkintojärjestelmälle asetetut institutionaaliset tavoitteet sekä arvioidaan käytössä olevien keinojen toimivuutta ja tehokkuutta suhteessa näyttötutkintojärjestelmälle asetettuihin tavoitteisiin. Monitahoarviointiasetelma muodostuu kolmesta osakokonaisuudesta: yksilötasoisten muutosprosessien kuvauksesta, järjestelmätasoisesta vertailusta sekä näyttötutkinnon toimivuuden ja vaikuttavuuden arvioinnista. Kysymyksiin vastataan yhteensä seitsemällä osaaineistolla eli kolmella rekisteri- ja tilastoaineistolla (vertailuaineisto, kokonaisaineisto, seuranta-aineisto) ja neljällä eri verkkokyselyllä (vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet, ns. otosoppilaitokset, joissa suoritettu näyttötutkintoja vuonna 2011, tutkintotoimikunnat, tutkintotoimikuntien työnantajajäsenet). Näyttötutkintojen vertaaminen muihin vastaaviin koulutuksellisiin ryhmiin on ongelmallista. Syynä on erityisesti näyttötutkinnon suorittaneiden korkea työllisyysaste jo ennen tutkinnon suorittamista ja toisaalta ikärakenteen heterogeenisuus. Yleistulos vertailtavien ryhmien osalta on, että mitä vaativammasta koulutusmuodosta on kyse, sitä pienempi on työmarkkinallisena muutoksena mitattu nettovaikuttavuus. Syynä on ryhmien erilainen ikärakenne ja toisaalta tutkinnon suorittamista edeltäneen työssäkäynnin aste. Näyttötutkinnon vaikuttavuus ja merkittävyys työmarkkinoilla tarkoittaa erityisesti työssäkäynnin yleisyyttä ja vakautta. Koulutusmuotojen vertailussa korostuu tulovaikuttavuus tutkintojen jälkeen. Pelkän peruskoulutuksen suorittaneiden, myös työllisten, tulot ovat hyvin pienet. Sama koskee osin ylioppilastutkintoon seurantakauden aikana jättäneitä. Molemmissa ryhmissä ongelma on laaja-alainen pienituloisuus. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet ovat selviytyneet kohtuullisen hyvin ryhmien tulovertailussa. Näyttötutkinnoista ammattitutkinnon suorittaneiden tulomuutokset ovat olleet pienimmät. Erikoisammattitutkinnon suorittaneiden korkea tulotaso erottuu muihin ryhmiin verrattuna selvästi. 83

84 Näyttötutkintojen suorittamisajankohtien vaikuttavuusvertailussa korostuu niin toimintaympäristön muutos kuin näyttötutkinnon suorittaneiden ominaisuusmuutokset luvulla näyttötutkinnon suorittaneet ovat iäkkäämpiä kuin 2000-luvun alussa ao. tutkinnon suorittaneet. Näyttötutkinnot suoritetaan yhä useammin oppisopimusmuotoisesti. Näyttötutkintojen muuttumisen suunta on ollut kohti dikotomista tutkintorakennetta, mikä merkitsee ammattitutkinnon osuuden vähenemistä tulevaisuudessa. Näyttötutkintojen bruttovaikuttavuus tutkinnon jälkeisten työllisten osuuksilla mitattuna on lievästi kohonnut mitä viimeaikaisemmasta näyttötutkinnon suorittamisesta on kysymys. Uusimpien näyttötutkintojen (tässä vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneet) yleinen työmarkkinallinen nettovaikuttavuusluku on 10 %-yksikköä. Naisilla ja alle 40-vuotiaailla nettovaikuttavuusluku on lievästi suurempaa. Näyttötutkinnon työmarkkinallinen vaikuttavuus on työmarkkinallisen aseman vahvistumista ja turvaamista sekä ammatillisen osaamisen nostamista eli työmarkkinamahdollisuuksien lisääntymistä ja uusintumista työuran aikana. Näyttötutkintojen pitkän aikavälin uudet työllistymismahdollisuudet ovat suhteellisen vaatimattomia. Näyttötutkintojen keskimääräinen tulovaikuttavuus on selvästi parantunut mitä viimeaikaisemmasta tutkinnon suorittamisesta on kysymys. Taloustilanteen huononeminen ei näy hiljattain tutkinnon suorittaneiden tulokehityksessä. Tulomuutoksilla mitattu näyttötutkintojen vaikuttavuuden nousu todentaa näyttötutkintojärjestelmän merkittävyyden kasvua suomalaisilla työmarkkinoilla. Näyttötutkinnoista hyötyvät sekä työmarkkinallisesti että erityisesti tulotason nousuna naiset ja nuoret. Itse tutkinto on säilyttänyt ja jopa parantanut yhteiskunnallista relevanttisuuttaan, vaikka toimintaympäristön tilanne on vaikeutunut samaan aikaan. Näyttötutkintojärjestelmä on tulosten mukaan sopeutunut hyvin nopean yhteiskunnallisen muutoksen olosuhteissa. Kumulatiivisessa muuttuvien tilanteiden seurannassa näyttötutkintojen vaikuttavuus tulee esiin monimuotoisempana ja monimutkaisempana kuin yksittäisten vuosien vertaamisen tarkastelussa. Esimerkiksi työmarkkinallinen selviytyminen ja tulokehitys ovat kumulatiivisen seurannan mukaan selvästi luonteeltaan eriytyviä näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. Työmarkkinallisessa selviytymisessä eriytyminen on sisällöltään kolmitasoista: yhtäältä pieni, mutta epävakaa ryhmä (10 25 %), jotka kokevat myös työttömyyskokemuksia näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen, toiseksi suurin ja verraten myönteisesti stabiili ryhmä (50 60 %), joiden työmarkkinallinen asema säilyy ja vahvistuu tutkinnon suorittamisen myötä ja noin kolmanneksen suuruinen, nettohyötyjäryhmä, jonka työmarkkinallinen asema paranee ennen tutkintoa vallinneeseen tilanteeseen verrattuna. Tulovertailussa eriytyminen on dikotomisempaa. Selvästi yli puolella tulot nousevat huomattavasti tutkinnon suorittamisen jälkeen ja noin yhdellä neljänneksellä tulot ovat laskeneet. Näyttötutkinnon suorittaneiden työllisyys- ja työttömyyspolut eriytyvät heidän työssäkäyntialueiden työllisyystilanteen mukaan. Pelkkä näyttötutkinnon suorittaminen riippumatta sen tutkintotasosta (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto), kuten ei muunkaan ammatillisen tutkinnon suorittaminen sinänsä takaa ns. varmaa työllistymistä. Sen sijaan näyttötutkinnon suorittaneen työssäkäyntialueen elinkeinorakenne ja työllisyystilanne sekä työnantajien rekrytointikäytännöt (ml. riittävä ja ajanmukainen tietämys näyttötutkintojärjestelmästä) ja kulloinenkin kvalifikaatiotarve määrittävät eri ammatillisia tutkintoja suorittaneiden työllistymismahdollisuuksia. Näyttötutkinnon suorittaneet kokevat näyttötutkinnon lisänneen erilaisia työelämätaitoja pääosin juuri niissä taidoissa, jotka muut vastaajaryhmät ovat kokeneet tärkeimmiksi 84

85 osaamisalueiksi työelämässä. Näyttötutkintojärjestelmä näyttäisi siis tunnistavan työelämän keskeiset tarpeet ja vastaavan niihin oikeansuuntaisesti. Tutkittaessa näyttötutkinnon suorittajien työttömäksi päätymistä, ei koulutuksella, iällä tai näyttötutkinnon suoritusmaakunnalla havaittu olevan merkitystä. Sen sijaan tutkinnon jälkeisen työttömyyden havaittiin selittävän tilastollisesti erittäin merkitsevästi kyselyhetken työttömyyttä riippumatta tutkintoa edeltävästä työttömyydestä, ammattikoulutuksesta tai iästä. Kokonaisuutena tarkastellen näyttötutkinnon suorittajat kokevat esimiestaitojen, projektinhallintataitojen, yrittäjyystaitojen, kotimaisten kielten viestintätaitojen sekä kansainvälisten viestintätaitojen muodostavan kiinteän kokonaisuuden ja kohentuneen samansuuntaisesti näyttötutkinnon suorittamisen myötä. Käytännön osaamista näyttötutkinnosta saaneet ovat keskimääräistä nuorempia. Sellaisessa ryhmässä, missä vastaajat eivät kokeneet näyttötutkinnon kohentaneen johtajuus- tai käytännön työelämätaitoja, on muita ryhmiä enemmän Uudellamaalla erikoisammattitutkinnon suorittaneita vuotiaita miehiä. Sellaisessa ryhmässä, missä näyttötutkinnon suorittamisen koettiin lisänneen sekä johtajuus- että käytännön työelämätaitoja, on muita ryhmiä jonkin verran enemmän korkeintaan peruskoulun käyneitä Pohjois-Savossa ja Lapissa näyttötutkintonsa suorittaneita naisia. Suomalaista näyttötutkintojärjestelmää on arvioitu seitsemän vuoden välein, joista tämä arviointitutkimus on kolmas ja uusin. Myös edeltäneissä arviointitutkimuksissa on esitetty näyttötutkintojärjestelmään liittyviä kehittämisehdotuksia (Yrjölä ym. 2000; Raivola ym. 2007). Kehittämisehdotusten osalta on syytä huomata, että vaikka eri alojen asiantuntijat, tutkijat jne. antavat erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa usein edellytettyjä suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia, niin viime kädessä päätöksentekoprosessiin osallistuvat ratkaisevat sen, pannaanko ja missä määrin käytäntöön suosituksia ja toimenpideehdotuksia. Näyttötutkintojärjestelmän konkreettiset kehittämisehdotukset perustuvat 20 vuotta suomalaista näyttötutkintojärjestelmää -julkaisun tutkimustuloksiin. Tutkijaryhmä esittää yhteensä 10 tämän kehittämisehdotusta: I. Oppilaitosmuotoisena suoritettavan ammatillisen perustutkinnon sekä näyttötutkintoina suoritettavien ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon tutkintokohtaisia profiileja pitäisi selkiyttää ja minimoida päällekkäisyyksiä, kuten on tehty koulutuksellisten umpiperien poistamisen osalta. II. Ammatillista yleissivistystä tarvitaan työpaikkaspesifin osaamisen lisäksi näyttötutkinnon tuottamien riittävän laaja-alaisten työllistymisedellytysten varmistamiseksi. Liian kapea-alainen työpaikkaspesifi osaaminen vaikeuttaa uudelleentyöllistymistä työpaikan menettämistilanteessa. Työmarkkinatilanne näyttää jatkuvasti epävakaistuvan ja työmarkkinoilla toimivien työsuhteet ovat yhä useammin määräaikaisia, jolloin ammatillista osaamista tulisi suunnata myös ketteriin ja joustaviin yleissivistävämpiin alueisiin. Kokonaisuus edellyttää riittävän laajojen kvalifikaatioiden ja kompetenssien hankkimismahdollisuutta näyttötutkinnossa sen suorittaneiden työllistymismahdollisuuksien varmistamiseksi. III. Ammatillisen perustustutkinnon ideaa pitää kriittisesti uudelleen arvioida, koska näyttötutkintojärjestelmän idea on kokemuksen kautta kertyneen osaamisen todentaminen näyttötutkinnolla riippumatta sen hankkimistavasta. Näyttötutkintoina voisi jatkossa suorittaa ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon, jolloin korostuisi näyttötutkintojärjestelmän perusidea eli osaamisen todentaminen näyttötutkinnon kautta. Nykyinen näyttötutkintona suoritettava ammatillinen perustutkinto ja oppilaitosmuotoinen ammatillinen perustutkinto yhdistettäisiin yhdeksi ammatilliseksi koulutusväyläksi, joka kohdentuisi erityisesti peruskoulun jälkeistä 85

86 IV. ensimmäistä ammatillista tutkintoa suorittaville. Ammatillinen koulutus muodostuisi kahden pilarin mallista, jossa ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto muodostaisivat oman, jo työelämässä toimineille suuntautuvan koulutusväylän sekä ammatillinen perustutkinto muodostaisi oman, työelämään ensimmäistä kertaa siirtyville suuntautuvan koulutusväylän. Näin menetellen muodostuisi nuorille ja aikuisille suuntautuva ammatillinen koulutusväylä erilaisine erityispiirteineen. On tärkeää huomioida kansainvälistyneiden koulutus- ja työmarkkinoiden haasteet, joita ovat esimerkiksi eri maissa suoritettujen tutkintojen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kysymykset. Suomalainen näyttötutkintojärjestelmä tarjoaa parhaimmillaan maahanmuuttajille oivallisen mahdollisuuden tavalla tai toisella hankkimansa ammatillisen osaamisensa todentamiseen. Näyttötutkinnosta saatu tutkintotodistus voisi olla selvempi portti suomalaisille työmarkkinoille suomalaisin tutkintotodistuksin. V. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseksi pitäisi organisoida vuotuisesti kokoontuva (esim. 1 2 kertaa vuodessa kokoontuva) asiantuntijafoorumi, jossa olisi edustettuna TEM, OKM, näyttötutkintojärjestelmän kannalta keskeiset työnantaja- ja työntekijäjärjestöt sekä eriasteisia näyttötutkintoja suorittaneita (työllisiä ja työttömiä) henkilöitä sekä koulutus- ja työmarkkinatutkijoita. Edelleen näyttötutkintojärjestelmän eri tahojen tulisi kvalifikaatioiden päivittämiseksi laatia vuosikelloidealla toimintasuunnitelma tarvittavine resursseineen, mikä takaisi toiminnan riittävän tasalaatuisuuden, ennakoitavuuden ja systemaattisuuden. Valtakunnallista näyttötutkintoasiointiportaalia pitämällä saisi myös organisoidumpaa toimintaa näyttötutkintojärjestelmään ja sen kehittämiseen. VI. Näyttötutkintojen valtionosuusrahoitteinen osuus on viime vuosina noussut ja muiden rahoitusmuotojen osuus vähentynyt. Näyttötutkintojärjestelmää tulisi kehittää niin, että työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen rahoitusosuutta yhdessä työnantajien rahoitusosuuden kanssa lisätään toteuttamalla työnantaja- ja työvoimaviranomaistahojen sekä riittämättömän ammatillisen koulutuksen saaneiden yksilöllisiä työmarkkina- ja koulutussopimuksia. Yksilöiden omaa rahoitusosuutta voitaisiin kanavoida ammatillisen kuntoutuksen eri rahoituslähteistä. Koulutusmuotona olisi oppisopimuskoulutuksen, näyttötutkinnon ja ammatillisen kuntoutuksen integroitu, uusi verkostomaiseen yhteisrahoitukseen perustuva sovellutus. VI I. Näyttötutkintojärjestelmän käsitteistön määrää pitäisi rakentavan kriittisesti uudelleenarvioida sekä laatia esimerkiksi hyperlinkkiperustaisen vuokaavion muotoon näyttötutkinnon suorittamisprosessin avaintapahtumat avainkäsitteineen ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon sekä erikoisammattitutkinnon osalta. VIII. On myös perusteltua pohtia, voitaisiinko yhdistää tulevaisuutta visioivien koulutustoimikuntien ja reaaliajassa toimivien tutkintotoimikuntien toiminta yhdeksi organisaatioksi, jolloin ammatillisen koulutuksen työelämäläheisen kehittämisen ja näyttötutkintojen järjestämisen valvonnan kautta tuleva kokemus- ja näkemystietous näyttötutkintojen työelämärelevanssista olisivat samassa toimikunnassa. IX. Nykyisestä kolmikantayhteistyöstä pitäisi siirtyä viisikantayhteistyöhön ottamalla mukaan sekä työ- ja elinkeinotoimistojen edustus, jotta myös työttömät ja työttömyysuhan alaiset henkilöt voisivat saada optimaalisen hyödyn näyttötutkintojärjestelmästä että näyttötutkinnon suorittaneita tuomaan kokemusasiantuntijuuttaan näyttötutkintojärjestelmän edelleenkehittämiseksi. Näin menetellen näyttötutkintojärjestelmän kehittämisessä voitaisiin hyödyntää sekä kokemus- että asiantuntijatietoa nykyistä systemaattisemmin ja monipuolisemmin. 86

87 X. Näyttötutkintojärjestelmässä pitäisi siirtyä oppilaitosvetoisesta tarjonnasta opiskelija- ja työelämälähtöiseen kysyntätilanteeseen, jolloin opetustarjontaa määrittelisivät nykyistä enemmän opiskelijoiden ja työnantajien tarpeet. Tämän toteutumiseksi pitäisi luoda valtakunnallinen koulutusaloittainen AIPALtyyppinen palautejärjestelmä, jonne voisivat näyttötutkintojärjestelmän eri intressitahot (näyttötutkintoa suorittavat ja suorittaneet sekä oppilaitosten, työnantajien, tutkintotoimikuntien jäsenet) antaa argumentoitua palautetta hyvistä ja huonoista ulottuvuuksista sekä tehdä kehittämisehdotuksia. OPH:n ja OKM:n toimesta em. tavalla kerätyt palautteet analysoitaisiin 1 2 vuodessa edellä kuvaamamme asiantuntijafoorumin käyttöön. Kaiken kaikkiaan suomalaisella näyttötutkintojärjestelmällä jatkuvan innovatiivisen kehittämisen myötä optimaalisesti toteutuessaan on loistava tulevaisuus työelämäläheisenä ammatillisen osaamisen kustannustehokkaana hankkimis-, päivittämis-, lisäämis- ja dokumentointimuotona yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa edellytetään jatkuvasti monimuotoistuvia kvalifikaatiovaateita ja jossa osalla toimialoista on työvoimapulaa ja osalla ylitarjontaa. Kaikki tämä ammatillisen oppimisen ja kehittymisen hengessä! 87

88 Sammandrag Publikationen 20 vuotta suomalaista näyttötutkintojärjestelmää Näyttötutkinto on ollut silloin onnistunut valinta, jos työtön tai työttömyysuhan alainen henkilö saa tutkinnon läpi ja työllistyy haluamaansa työhön är en helhet som summerar det finländska systemet med fristående examina och utvärderar systemets effekt. Dess syfte är att ge en beskrivning av det finländska systemet med fristående examina för professionella och allmännyttiga ändamål och om möjligt för styrningsändamål. Dessa utgångspunkter ses som viktiga, eftersom förändringarna och reformerna i arbetslivet innebär en utmaning även för yrkesutbildningen och för verksamheten kring de fristående examina. Publikationen är utformad så att den öppnar upp nya perspektiv på systemet med fristående examina, beskriver temat med tillräcklig noggrannhet för personer som inte tidigare satt sig in i det och ger en realistisk bedömning av systemets betydelse. I studien tillämpas Pawsons och Tilleys (1997) utvärderingsmetod i en realistisk utvärdering utförd av flera aktörer. I utvärderingsmetoden beaktas verksamhetsmiljön (d.v.s. det finländska samhället, utbildningssystemet, utbildningen på andra stadiet och arbetsmarknaden) och förändringarna i den (d.v.s. förändringen över tid och dess inverkan) samt verksamhetsmekanismerna (d.v.s. systemet med fristående examina och de involverade aktörerna). Målet är både att behandla de senaste förändringarna i omvärlden och att ge en röst åt de olika intressenterna inom systemet med de fristående examina. Dessutom separeras de institutionella målen för systemet med fristående examina samt bedöms hur de metoder som används fungerar och om de är effektiva i förhållande till målen för systemet. Metoden med utvärdering av flera aktörer består av tre delar: en beskrivning av förändringsprocesserna på individnivå, en jämförelse på systemnivå samt en utvärdering av de fristående examinas funktionalitet och effekt. Svar på frågorna erhölls med totalt sju delmaterial: tre register- och statistikmaterial (jämförelsematerial, helhetsmaterial, uppföljningsmaterial) och fyra olika nätenkäter (de som avlagt en fristående examen 2011, de s.k. sampelläroanstalterna där fristående examina avlagts 2011, examenskommissioner, arbetsgivarmedlemmar i examenskommissioner). Det är svårt att jämföra de fristående examina med andra motsvarande utbildningsgrupper. Anledningen till detta är dels att de som avlagt en fristående examen redan före avläggandet av examen har en hög sysselsättningsgrad, dels att denna grupp har en heterogen åldersstruktur. Det övergripande resultatet som erhölls för de grupper som jämfördes var att ju mer krävande utbildningsformen var, desto mindre var nettoeffekten med avseende på förändring i deras situation på arbetsmarknaden. Detta beror dels på gruppernas annorlunda åldersstruktur, dels på sysselsättningsgraden före avläggandet av examen. Effekten och betydelsen av en fristående examen på arbetsmarknaden avser i synnerhet sysselsättningssituationen och dess stabilitet. Vid jämförelsen av utbildningsformerna är det effekten på inkomsterna efter examen som framträder. De som har endast grundläggande utbildning, även de som har arbete, har mycket små inkomster. Detsamma gäller delvis de som under uppföljningsperioden endast har studentexamen. I båda grupperna är låga inkomster ett mycket vanligt problem. De som avlagt en läroanstaltsbaserad yrkesinriktad grundexamen klarade sig relativt bra i jämförelsen av gruppernas inkomster. När det gäller de fristående examina var det de som avlagt en yrkesexamen som hade 88

89 höjt sina inkomster minst. De som avlagt en specialyrkesexamen hade höga inkomster, vilket skiljer dem tydligt från de övriga grupperna. I jämförelsen av effekterna beroende på när den fristående examen hade avlagts är det både förändringar i verksamhetsmiljön och förändringar som rör de utexaminerades egenskaper som framträder. De som avlade en fristående examen på 2010-talet var äldre än de som avlade denna examen i början av 2000-talet. De fristående examina avläggs allt oftare genom läroavtal. Examina har förändrats i riktning mot en dikotomisk examensstruktur, vilket betyder att andelen yrkesexamina kommer att minska i framtiden. De fristående examinas bruttoeffekt i termer av andelen som har arbete efter examen var något högre ju nyare examen det var frågan om. De fristående examina som avlagts senast (här examina som avlagts 2010) har haft en allmän nettoeffekt på tio procentenheter sett till de utexaminerades situation på arbetsmarknaden. För kvinnor och personer under 40 år har nettoeffekten varit något högre. En fristående examens effekt på arbetsmarknadssituationen innebär att de som avlägger examen får en starkare ställning och tryggar sin ställning på arbetsmarknaden samt att yrkeskompetensen höjs, det vill säga de ökar sina möjligheter på arbetsmarknaden och får nya möjligheter under yrkesbanan. På lång sikt ökar en fristående examen inte särskilt mycket möjligheterna att få arbete. En fristående examens genomsnittliga effekt på inkomsterna är klart bättre ju senare examen har avlagts. Försämringen av den ekonomiska situationen syns inte i inkomstutveckling för nyligen utexaminerade. Att de fristående examina har haft en bättre effekt sett till inkomstförändringarna visar att systemet med fristående examina har ökat i betydelse på den finländska arbetsmarknaden. Kvinnor och unga har nytta av de fristående examina, både när det gäller deras situation på arbetsmarknaden och i synnerhet genom att det höjer deras inkomster. Själva examen har bevarat och till och med förbättrat sin samhälleliga relevans, trots att situationen i verksamhetsmiljön samtidigt har blivit svårare. Enligt resultaten har systemet med fristående examina anpassat sig väl till de nya omständigheterna med snabba samhälleliga förändringar. Vid en kumulativ granskning av förändrade situationer visade det sig att effekten av de fristående examina är mer varierande och komplexa vid en undersökning där enskilda år jämförs med varandra. Enligt den kumulativa granskningen ser man till exempel en tydlig differentiering i fråga om hur personer har klarat sig på arbetsmarknaden och hur inkomsterna har utvecklats efter avläggande av en fristående examen. När det gäller hur de klarat sig på arbetsmarknaden är differentieringen till sitt innehåll tredelad: I. å ena sidan en liten, men instabil grupp (10 25 %) bestående av personer som är arbetslösa även efter att ha avlagt en fristående examen II. den näststörsta och relativt positivt stabila gruppen (50 60 %) vars ställning på arbetsmarknaden förblir oförändrad och stärks i och med avläggandet av examen III. en grupp som omfattar cirka en tredjedel, gruppen med nettonytta, vars ställning på arbetsmarknaden förbättras jämfört med situationen före examen. I inkomstjämförelsen är differentieringen mer dikotomisk. För klart över hälften steg inkomsterna betydligt efter avläggandet av examen och för cirka en fjärdedel sjönk inkomsterna. Huruvida personer som avlagt en fristående examen lyckas få arbete beror på sysselsättningsläget i deras pendlingsregioner. Enbart en fristående examen, oberoende av på vilken nivå (yrkesinriktad grundexamen, yrkesexamen, specialyrkesexamen), är i sig ingen garanti för att få arbete. Detsamma gäller vilken yrkesexamen som helst. Det som däremot 89

90 inverkar på möjligheterna att få arbete för personer med olika typer av yrkesexamina är näringsstrukturen, sysselsättningsläget, arbetsgivarnas rekryteringspraxis (inkl. tillräcklig och uppdaterad kännedom om systemet med fristående examina) och kvalifikationsbehovet i respektive situation i den utexaminerades pendlingsregion. De som avlagt en fristående examen upplevde att examen hade förbättrat olika arbetslivsfärdigheter, i huvudsak just de färdigheter som övriga svarargrupper har upplevt vara de viktigaste kompetensområdena i arbetslivet. Systemet med fristående examina verkar alltså kunna fånga upp de centrala behoven inom arbetslivet och svara på behoven. Undersökningen av arbetslösheten bland dem som avlagt en fristående examen visade att varken utbildning, ålder eller landskap där examen avlagts hade någon betydelse. Däremot observerades att om en person var arbetslös när enkäten genomfördes förklarades detta med statistiskt hög signifikans av att personen var arbetslös efter examen, oberoende av om personen var arbetslös före examen och oberoende av yrkesutbildning eller ålder. Sammantaget upplevde de utexaminerade att chefskompetensen, projektledningsförmågan, företagarfärdigheterna, färdigheterna i kommunikation på de inhemska språken samt de internationella kommunikationsfärdigheterna bildar en stabil helhet och att dessa färdigheter har förbättrats i samma riktning tack vare examen. De som fått praktiska färdigheter genom en fristående examen var i genomsnitt yngre. I den grupp där respondenterna inte upplevde att examen hade förbättrat deras ledarskapsfärdigheter eller de praktiska arbetslivsfärdigheterna fanns det mer män i åldern år som avlagt en specialyrkesexamen i Nyland än i de övriga grupperna. I den grupp där man upplevde att avläggandet av en fristående examen hade förbättrat både ledarskapsfärdigheterna och de praktiska arbetslivsfärdigheterna fanns det en aning mer kvinnor som inte hade någon högre utbildning än grundskolan och som avlagt sin fristående examen i Norra Savolax eller Lappland. Det finländska systemet med fristående examina har utvärderats med sju års mellanrum, och denna utvärderingsundersökning är den tredje och senaste. Även i de tidigare utvärderingsundersökningarna har förslag getts till hur systemet ska utvecklas (Yrjölä m.fl. 2000; Raivola m.fl. 2007). När det gäller utvecklingsförslagen finns dock skäl att notera att trots de rekommendationer och åtgärdsförslag som läggs fram, och ofta krävs, av experter från olika områden, forskare och så vidare i olika forsknings- och utvecklingsprojekt är det i alla fall de som deltar i beslutsprocessen som i sista hand bestämmer om rekommendationerna och åtgärdsförslagen ska genomföras. De konkreta förslagen till utveckling av systemet med fristående examina baserar sig på forskningsresultaten i publikationen 20 vuotta suomalaista näyttötutkintojärjestelmää. Forskargruppen lägger fram totalt tio utvecklingsförslag: I. De examensspecifika profilerna för den läroanstaltsbaserade yrkesinriktade grundexamen, den yrkesinriktad grundexamen som avläggs som fristående examen, yrkesexamen och specialyrkesexamen bör göras klarare och överlappningarna minimeras, på samma sätt som man gjort för att avlägsna de utbildningsmässiga återvändsgränderna. II. De fristående examina bör utöver arbetsplatsspecifik kompetens ge professionell allmänbildning för att de som avlägger en examen ska ha en bred kompetens som ger tillräckligt med arbetsmöjligheter. En alltför snäv, arbetsplatsspecifik kompetens gör det svårare för de utexaminerade att få ett nytt arbete om de blir arbetslösa. Arbetsmarknadsläget verkar hela tiden bli mer instabilt och anställningsförhållandena är allt oftare tidsbestämda, vilket betyder att även yrkeskom- 90

91 III. IV. petensen bör inriktas på smidiga och flexibla allmänbildande områden. Helheten kräver att de fristående examina ger möjlighet att skaffa sig tillräckligt omfattande kvalifikationer och kompetenser för att säkerställa att de utexaminerade får ett arbete efter examen. Idén med den yrkesinriktade grundexamen bör kritiskt ses över, eftersom avsikten med systemet med fristående examina är att kunnande som uppnåtts via erfarenhet ska kunna påvisas oberoende av hur kunnandet har förvärvats. Som fristående examina ska det vara möjligt av avlägga enbart yrkesexamen och specialyrkesexamen, varvid grundtanken bakom systemet med fristående examina, det vill säga att det ska vara möjligt att påvisa sitt kunnande genom en fristående examen, skulle få större betydelse. Den nuvarande yrkesinriktade grundexamen som avläggs som en fristående examen och den läroanstaltsbaserade yrkesinriktade grundexamen bör slås ihop till en yrkesinriktad utbildningsväg som erbjuds i synnerhet dem som avlägger sin första yrkesexamen efter grundskolan. Yrkesutbildningen skulle då bygga på en modell med två pelare. I denna modell bildar yrkesexamina och specialyrkesexamina en egen utbildningsväg som är avsedd för personer som redan varit verksamma i arbetslivet och de yrkesinriktade grundexamina en egen utbildningsväg som är avsedd för personer som för första gången är på väg in i arbetslivet. Ungdomar och vuxna får alltså egna vägar till yrkesutbildning med egna särdrag. Det är viktigt att beakta utmaningarna med den allt mer internationella utbildnings- och arbetsmarknaden, till exempel frågorna kring identifiering och erkännande av kunnande i examina som avlagts i olika länder. Som bäst ger det finländska systemet med fristående examina invandrare en mycket god möjlighet att påvisa kunnande som förvärvats på ett eller annat sätt. Ett betyg över en fristående examen kunde vara en tydligare port till den finländska arbetsmarknaden med ett finländskt examensbetyg. V. För att utveckla systemet med fristående examina bör ett expertforum arrangeras årligen (t.ex. 1 2 gånger per år). I detta ska företrädare för arbets- och näringsministeriet, undervisnings- och kulturministeriet, de arbetsgivar- och arbetstagarorganisationer som är centrala med tanke på systemet med fristående examina, personer som avlagt fristående examina på olika nivåer samt utbildnings- och arbetsmarknadsforskare delta. Dessutom bör de olika aktörerna kring systemet med fristående examina för uppdateringen av kvalifikationerna upprätta en handlingsplan som bygger på idén med årsklocka och som innehåller nödvändiga resurser. Detta skulle säkra att verksamheten håller tillräckligt jämn kvalitet, är prognostisk och systematisk. En riksomfattande portal för hantering av ärenden som rör de fristående examina skulle också bidra till en mer organiserad verksamhet kring systemet med fristående examina och utvecklingen av det. VI. De fristående examina har under de senaste åren i allt högre grad finansierats via statsandelar, medan de övriga finansieringsformernas andel har minskat. Systemet med fristående examina bör utvecklas så att finansieringsandelen för arbetskraftspolitisk vuxenutbildning tillsammans med arbetsgivarnas finansieringsandel ökas genom arbetsmarknads- och utbildningsavtal med arbetsgivare och arbetskraftsmyndigheter samt genom motsvarande individuella avtal med personer som har otillräcklig yrkesutbildning Individernas egen finansieringsandel kunde kanaliseras från olika finansieringskällor för yrkesinriktad rehabilitering. Utbildningsformen skulle vara en integrerad tillämpning för läroavtalsutbildningen, de fristående examina och den yrkesinriktade rehabiliteringen och den skulle basera sig på en ny nätverksbaserad gemensam finansiering. 91

92 VII. Antalet begrepp som används inom systemet med fristående examina bör på ett konstruktivt kritiskt sätt ses över, och de viktigaste händelserna i processen för avläggande av en yrkesinriktad grundexamen, en yrkesexamen och en specialyrkesexamen inklusive de viktigaste begreppen kunde beskrivas till exempel med hjälp av en flödesplan som baserar sig på hyperlänkar. VIII. Det finns också skäl att diskutera om utbildningskommissionerna, som tar fram framtidsvisioner, och examenskommissionerna, som arbetar i realtid, kunde slås ihop till en organisation. Då skulle den erfarenhet och inblick som kommer via övervakningen av hur utvecklingen av den arbetslivsbaserade yrkesutbildningen och arrangerandet av fristående examina sker finnas inom samma kommission. IX. Man bör övergå från trepartssamarbete till fempartssamarbete genom att även ta med företrädare för arbets- och näringsbyråerna, för att även arbetslösa och personer som hotas av arbetslöshet ska få optimal nytta av systemet med fristående examina, och att de som avlagt fristående examina skulle hämta sina erfarenheter till systemet med fristående examen för vidareutveckling. Genom detta förfarande skulle man vid utveckling av systemet med fristående examina kunna utnyttja både erfarenhetsbaserad kunskap och expertkunskap mer systematiskt och mångsidigare. X. I systemet med fristående examina bör man övergå från ett utbud som utgår från läroanstalten till en situation där man utgår från efterfrågan bland de studerande och i arbetslivet, med andra ord undervisningsutbudet bör mer än nu bestämmas av de studerandes och arbetsgivarnas behov. För att kunna förverkliga detta behövs ett riksomfattande responssystem av AIPAL-typ som är uppbyggt enligt utbildningsområden och där de olika intressenterna inom systemet med fristående examina (de som avlägger eller har avlagt en fristående examen samt de som är verksamma i läroanstalter, arbetsgivarna och examenskommissionernas medlemmar) kan ge motiverad respons och komma med utvecklingsförslag. Den respons som på detta sätt samlas in ska genom Utbildningsstyrelsens och undervisningsoch kulturministeriets försorg analyseras 1 2 gånger per år så att det ovan nämnda expertforumet kan behandla den. Summa summarum har det finländska systemet med fristående examina tack vare fortlöpande innovativ utveckling en lysande framtid som ett arbetslivsnära och kostnadseffektivt sätt för förvärvande, uppdatering, ökning och dokumentering av yrkeskompetens i en samhällelig situation där kvalifikationskraven hela tiden blir mer varierande och där det i vissa branscher finns brist på arbetskraft och i vissa branscher överutbud av arbetskraft. Allt detta i en anda av professionellt lärande och utveckling! 92

93 Abstract The publication Twenty years of competence-based qualifications in Finland - A competence-based qualification has been the right choice when somebody who is unemployed or at risk of unemployment passes the competence test and gets the right job sums up and provides an analysis of the effectiveness of the Finnish competence-based qualification system. The aim of the publication is to provide an overview of the Finnish system of competence-based qualifications for the vocational sector, the general public and, as far as possible, for those steering the sector. The aspects listed above are considered important because changes and reforms in working life also pose a challenge to vocational education and training and competence-based qualifications. The content of the publication has been planned so that it opens up new perspectives to the competence-based qualification system, describes the thematics with adequate accuracy for readers unfamiliar with the subject, and provides a realistic assessment of the role of the competence-based qualification system. The study is based on the evaluation approach developed by Pawson and Tilley (1997) in realistic multiple constituency. In this approach, consideration is given to the operating environment (Finnish society, the education and training system, upper secondary education and the labour market), the changes that have occurred in it (temporal change and its impacts), and the operating mechanisms (the competence-based qualification system and the participating actors). The aim is to cover recent changes in the operating environment and to give a voice to the stakeholders of the competence-based qualification system. Moreover, the institutional objectives set for the competence-based qualification system are examined in detail, while the workability and effectiveness of the available tools in relation to the objectives set for the system are also assessed. The multiple constituency consists of three elements: a description of change processes at the level of individuals, a system-based comparison, and an evaluation of the workability and effectiveness of the competence-based qualification system. Answers to these questions are provided with the help of seven datasets: three register and statistical datasets (comparative dataset, total dataset and monitoring dataset) and four online surveys (persons who took competence tests in 2011, vocational institutions in which competence tests were taken in 2011, qualification committees and committee members representing employers). Comparing competence-based qualifications with other similar qualifications is problematic. This is mainly because employment rates among those who take competence tests are already high before the tests, while at the same time their age structure is heterogeneous. For the groups included in the comparison, a general observation is that the more demanding the form of education or training, the smaller the net impact in terms of labour market changes. This is because of the different age structures of the groups and, on the other hand, the employment rates before the taking of the competence test. The impact and role of competence-based qualifications in the labour market mainly refer to the employment rate and job security. In a comparison of forms of education and training, the emphasis is on the effect of the qualification on income levels. The income levels of those who only have basic education (including those who are in employment) are very low. This also applies to many of those who did not proceed beyond the matricula- 93

94 tion examination during the monitoring period. In both groups, there are a substantial number of people with a low income. People with vocational upper secondary qualifications are doing reasonably well when the income levels of the different groups are compared. The smallest changes in the income levels have been recorded for those who have competence-based qualifications in the form of further vocational qualifications, while people with specialist vocational qualifications are clearly in a group of their own in terms of income levels. Two points stand out when we compare the way in which the impact of competencebased qualifications has evolved over the decades: changes in the operating environment and the fact that people who have taken competence-based qualifications in the 2010s are older than those who completed the same qualification in the early 2000s. Competence-based qualifications are increasingly taken as part of apprenticeship training. In competence-based qualifications, the trend has been towards a dichotomic qualification structure, which means that in the future, fewer of them will be in the form of further vocational qualifications. When measured in terms of the proportion of people who are in employment after completing a competence-based qualification, there has been a slight increase in the gross impact of competence-based qualifications over the years with tests taken more recently having the highest impact. The overall labour market net impact factor of the most recent competence tests (in this study, people who took competence tests in 2010) is ten percentage points. The net impact factor is slightly higher among women and those under the age of 40. The labour market impact of a competence-based qualification is a matter of a stronger and more secure position in the labour market and improved vocational competence (better opportunities and renewal during the individual s career). New employment opportunities over the long term for competence-based qualification holders are relatively few in number. There has been a substantial increase in the average impact of competence-based qualifications on income levels over the years with tests taken more recently having the highest impact. The worsening economic situation has not affected the income trends among those who have taken competence tests in recent years. The increase in the impact of competence-based qualifications measured by changes in income is a demonstration of how the competence-based qualification system has assumed a more important role in the Finnish labour market. Women and young people benefit from completing a competence-based qualification, both in terms of their labour market potential and especially in terms of higher income. The qualification itself has retained and even increased its societal relevance even though the situation in the operating environment has become more difficult. Results show that the competencebased qualification system has successfully adapted to rapid chances in society. In the cumulative monitoring of changing situations, the impact of competence-based qualifications becomes a more complex and complicated phenomenon when comparisons between individual years are examined. For example, cumulative monitoring indicates that there is a clear differentiation between success in the labour market and income growth after completion of a competence-based qualification. The differentiation in labour market success is on three levels: a small but unstable group (10-25%), which also experiences stints of unemployment after taking the competence-based qualification, the largest group, which is positively stable by comparison (50-60%) and which is able to retain and strengthen its labour market position after the taking of the competence-based qualification, and 94

95 net beneficiaries (about one third of the total) whose labour market position will improve compared with the situation before the competence test. In the comparison of income levels, the differentiation is more dichotomic in nature. Well over half of all those with a competence-based qualification experience a substantial rise in their income levels after completing the competence-based qualification, while about one quarter experiences a drop in their income levels. The employment and unemployment paths of those who have completed competencebased qualifications are differentiated in accordance with the employment situation in their travel-to-work areas. The mere completion of a competence-based qualification of any level (vocational upper secondary qualification, further vocational qualification, specialist vocational qualification) or any other vocational qualification does not guarantee employment. At the same time, the industrial structure and employment situation in the travel-to-work areas of competence-based qualification holders and the employers recruiting practices (incl. adequate and up-to-date knowledge of the competence-based qualification system) and the need for qualifications at any one time are the factors determining the employment opportunities of people with different vocational qualifications. Qualification holders feel that completing a competence-based qualification has provided them with additional working life skills in the areas that other respondent groups have found the most important competence fields in working life. Thus, the competencebased qualification system would seem to be able to identify the main needs in working life and provide the right response to them. When situations where competence-based qualification holders become unemployed were examined, it was noted that the education or training, the age, or the region in which the competence test was taken did not play any role. On the other hand, however, it was noted that unemployment after completing the competence-based qualification explained unemployment at the time the survey was conducted in a statistically highly significant manner, regardless of unemployment before the test, vocational education or training, or the age of the respondent. In overall terms, people pursuing competence-based qualifications feel that supervisory skills, project management skills, entrepreneurial skills, communication skills in Finnish and Swedish and international communication skills form an entity and that they have all improved to a similar extent as a result of completing the competence-based qualification. People for whom completing a competence-based qualification has also given practical skills are younger than average. The group in which the respondents did not feel that possessing a competence-based qualification had improved their leadership or practical working life skills contained more men aged between 35 and 55 who had completed a specialist vocational qualification in the Uusimaa region than other groups. The proportion of women with only basic education who had taken their competence test in North Savo and Lapland was slightly higher in the group in which the respondents felt that possessing a competence-based qualification had improved their leadership and practical working life skills. The Finnish system of competence-based qualifications has been evaluated every seven years, and this study is the third and the most recent one of the evaluation reports. Proposals for developing the system were also put forward in the previous evaluation reports (Yrjölä et al. 2000; Raivola et al. 2007). As regards the development proposals, it should be 95

96 noted that even though experts and researchers often give recommendations and proposals for measures as part of research and development projects, as is required of them, it is ultimately up to the participants in the decision-making process to determine whether the recommendations and the proposals are implemented and to what extent. The concrete development proposals concerning the competence-based qualification system are based on research results laid out in the publication Twenty years of competence-based qualifications in Finland. The researcher group puts forward ten development proposals: I. The qualification-specific profiles of vocational upper secondary qualifications taken at an educational institution and competence-based vocational upper secondary qualifications, further vocational qualifications and specialist vocational qualifications should be clarified and overlaps should be minimised. This has already been done in the elimination of educational and training-related dead ends. II. General vocational education is needed in addition to workplace-specific skills and in order to ensure adequate employment opportunities arising from competence-based qualifications. If the workplace-specific skills are too narrow in scope, it can be more difficult to find new employment if one becomes unemployed. It appears that the situation in the labour market is becoming more unstable and that employment relationships are increasingly on a fixed-term basis. This means that vocational competence should also focus on agile and flexible areas with more general education content. As a whole, competence-based qualifications should impart adequately wide-based skills and competence to ensure that they also provide the qualification holders with adequate employment opportunities. III. The idea of the vocational upper secondary qualification should be critically reassessed. This is because the purpose of the competence-based qualification system is to demonstrate, by means of a competence test, skills accumulated through experience, irrespective of the way in which they have been acquired. In the future, both further vocational qualifications and specialist vocational qualifications could be completed as competence tests, which would put more emphasis on the fundamental idea of the competence-based qualification system (demonstrating competence by means of competence testing). The existing competence-based and institutional vocational upper secondary qualifications would be merged into a single vocational education and training path, which would be mainly intended for those studying for their first vocational qualification after comprehensive school. Vocational education and training would be based on a two-pillar model, in which the further vocational qualification and the specialist vocational qualification would provide an education and training path for those who have already been in working life, while the vocational upper secondary qualification would provide an education and training path for those who are entering the working life for the first time. This would create a vocational education and training path for young people and adults, which would contain a large number of special features. IV. It is important to consider the challenges posed by increasingly international education, training and labour markets, which include recognition of skills and competences acquired through qualifications taken in different countries. At its best, the Finnish system of competence-based qualifications provides immigrants with an excellent opportunity to demonstrate their vocational competence, regardless of how it has been acquired. A competence-based qualification certificate could serve as a gateway to the Finnish labour market. 96

97 V. The competence-based qualification system should be developed by setting up an expert forum that would meet once or twice each year and consist of representatives of the Ministry of Employment and the Economy, the Ministry of Education and Culture, the employer and employee organisations central to the management of the competence-based qualification system, holders of competencebased qualifications of different levels (both people in employment and those without work) and researchers studying topics involving education, training and labour markets. In order to keep the qualifications up to date, the parties to the competence-based qualification system should also prepare an operating plan that includes the required resources and is based on an annual clock. This would guarantee that the operations are consistent in quality, predictable and systematic to an adequate degree. At the same time, a nationwide portal for competencebased qualification services would also put the system of competence-based qualifications and its development on a more organised basis. VI. In recent years, the proportion of central government transfers in the financing of competence-based qualifications has increased, while the proportion of other forms of financing has decreased. To develop the competence-based qualification system, the labour market training financing contribution and the employers financing contribution should be increased by introducing individual labour market and education and training agreements between employers and employment authorities on the one hand and persons with inadequate vocational education and training on the other. The financing contribution of individuals could be obtained from different sources of vocational rehabilitation financing. The education and training would be in the form of a new integrated application of apprenticeship training, competence-based qualification and vocational rehabilitation, which would rely on joint network financing. VII. The number of competence-based qualification concepts should be critically reassessed. It might also be a good idea to have a hyperlink-based flowchart showing the key stages and concepts in the competence-based qualification process in vocational upper secondary qualifications, further vocational qualifications and specialist vocational qualifications. VIII. It should also be examined whether the National Education and Training Committees (which focus on future visions) and qualification committees (which work in real time) should be merged into a single organisation. This would ensure that the experience-based and opinion-based knowledge of the working-life relevance of the competence-based qualifications arising from the development of vocational education and training on the basis of working life needs and the supervision of the organisation of competence tests are the domain of a single committee. IX. The current system of tripartite cooperation should be developed into a system involving five partners by including the Employment and Economic Development Offices and competence-based qualification holders in the cooperation. The involvement of the Employment and Economic Development Offices would ensure that unemployed people and people at risk of unemployment would gain optimal benefits from the competence-based qualification system, while the involvement of competence-based qualification holders would contribute experience-based expertise to the development of the competence-based qualification system. This would ensure that experience and expert knowledge could be used more systematically and extensively in the development of the competence-based qualification system. 97

98 X. A shift from institution-driven offerings to a student-driven and working-lifedriven demand situation is needed. This would mean education and training offerings that are a better match for students and employers needs. In order to make this possible, a nationwide AIPAL-based feedback system should be created for each education and training field, in which the parties involved in the competence-based qualification system (students studying for competence-based qualifications, competence-based qualification holders, vocational institutions, employers and members of the qualification committees) could give well-argumented feedback on good and bad dimensions and submit development proposals. The feedback collected by the Finnish National Board of Education and the Ministry of Education and Culture in this manner would be analysed once or twice each year for the use of the expert forum described above. As a whole, the Finnish system of competence-based qualifications is, when developed on a continuous and innovative basis and when applied in an optimal manner, excellently placed to serve as a working-life-oriented and cost-effective tool for acquiring, updating, improving and documenting vocational competence in a situation where qualification requirements are becoming increasingly diversified and where there are labour shortages in some sectors and a surplus of workforce in others. All this in the spirit of vocational learning and development. 98

99 99

100

101 Kirjoittajat Arto Selkälä YTT, tutkijatohtori/lehtori, tilastotiede, Lapin yliopisto, Rovaniemi Asko Suikkanen YTT, emeritusprofessori, sosiologia, Lapin yliopisto, Rovaniemi Antti Syväjärvi FT, HTT, professori, hallintotiede, Lapin yliopisto, Rovaniemi Leena Viinamäki YTT, yliopettaja, sosiaalialan koulutusohjelma, Lapin ammattikorkeakoulu, Kemi 101

102 Alkusanat Tutkijaryhmä on kokenu mielenkiintosen ja opettavaisen, mutta myös työntäytheisen ajanjakson perehtyeshään näyttötutkintojärjestelmän kysymyksiin koulutus- ja työmarkkinoitten näkökulmista käsin. 20 vuotta suomalaista näyttötutkintojärjestelmää Näyttötutkinto on ollut silloin onnistunut valinta, jos työtön tai työttömyysuhan alainen henkilö saa tutkinnon läpi ja työllistyy haluamaansa työhön -julkasu on emphiirinen historiikki suomalaisen aikuiskoulutuksen työelämälähheisestä pilarista. 20 vuotta suomalaista näyttötutkintojärjestelmää artikkelimuotosessa julkasussa arvioihaan suomalaista näyttötutkintojärjestelmää sen eri intressitahoja eustavien henkilöitten kertomana heän vastateshaan tutkijaryhmän toteuttamhaan verkkokysehlyyn sekä Tilastokeskuksesta tätä tutkimusta varten tutkijaryhmän hankkimien tilastojen kuvvaamana. 1 Opetushallituksesta tutkijaryhmä kiittää erityisesti Seppo Hyppöstä, Matti Ropposta, Anne Liimataista sekä lisäksi Sanna Laihoa, Arto Pekkalaa ja Tim Lamminrantaa. Ohjausryhmään ovat kuuluneet Seppo Hyppönen, (pj.), Sanna Laiho, Anne Liimatainen, Arto Pekkala, Outi Hyry-Honka, Raimo Jänkälä, Leena Viinamäki, (siht.), Asko Suikkanen ja Matti Ropponen. Kiitämme myös Ville Heinoselta opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä hänen johtamaltaan Näyttötutkintojärjestelmän kehittämistyöryhmältä saamistamme kommenteista. Näyttötutkintojärjestelmän kentän ääntä on edustanut verkkokyselylomakkeiden laatimisvaiheessa Anni Miettunen Ammattiopisto Lappiasta. Matti Ropponen Opetushallituksesta ja Riitta Alajärvi-Kauppi Lapin ammattikorkeakoulusta ovat toimineet yhteyshenkilöinä hankkeessa. Anne Liimataiselta tutkijaryhmä on saanut käsikirjoitukseen perusteelliset kommentit. Tarja Pernu Lapin ammattikorkeakoulusta on auttanut ATKteknisten ongelmien ratkaisemisessa. Pekka Vasari Lapin yliopistosta on etsinyt ratkaisuja tilastojen käytettävyyteen. Päivi Hietanen Pohjois-Lapin työ- ja elinkeinotoimiston Sodankylän toimipaikasta on päivittänyt tietouttamme työttömyysturvaan liittyvissä kysymyksissä. Tilastokeskuksesta kiitämme koko tutkimushankkeen ajalle ajoittuneesta asiantuntija-avusta erityisesti Tommi Niemistä sekä lisäksi Marianne Johnssonia, Tuukka Sarapäätä ja Valtteri Valkosta. Kiitos kuuluu ennen kaikkea verkkokyselyihin vastanneille eli vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneille sekä kyselyyn osallistuneiden oppilaitosten ja tutkintotoimikuntien edustajille ja tutkintotoimikuntien työnantajaedustajille. Kemissä ja Rovaniemellä Viattomien lasten päivänä 2014 Leena Viinamäki Antti Syväjärvi 1 Alkusanojen ensimmäinen kappale on kirjoitettu meänkielellä. 102

103 Antti Syväjärvi 1. Johdanto Ammattiosaamisesta huolehtiminen on Suomessa tulevaisuudessakin monenlaisten muutosten ja haasteiden edessä. Muutokset voivat olla seurausta yhteiskunnassa ja sen rakenteissa sekä palveluissa tapahtuvista muutoksista, mutta myös yksilöiden ja ammattialojen osaamisten, tarpeiden ja tietotasojen muuttumisesta. Muutospaineita aiheuttavat tyypillisesti kehittyvät osaamistarpeet, hyvinvointiyhteiskunnassa lisääntyvät palveluhaasteet, taloudelliset rajoitteet, osaavan henkilöstön vaihtuvuus työpaikoilla, toimialojen suhdanteet ja esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologian kehitys. Myös globaali maailma uusine uhkineen ja mahdollisuuksineen luo painetta koulutus- ja työmarkkinoiden muutoksiin. Kaikki nämä edellyttävät muutosvalmiutta ja toimivia järjestelmiä kohdentuen ammattihenkilöstöön, koska todennäköisesti osaamisalat kohtaavat tulevaisuudessakin monimutkaisia, henkilöstösidonnaisia tutkinto-, koulutus-, kehittämis- ja muutosvaateita. Näyttötutkintojärjestelmä asemoituu tässä kokonaisuudessa eräänä keskeisenä tekijänä. Tämä julkaisu 20 vuotta suomalaista näyttötutkintojärjestelmää Näyttötutkinto on ollut silloin onnistunut valinta, jos työtön tai työttömyysuhan alainen henkilö saa tutkinnon läpi ja työllistyy haluamaansa työhön 2 on suomalaista näyttötutkintojärjestelmää summaava ja näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuutta arvioiva kokonaisuus. Julkaisun tavoitteena on luoda kuva suomalaisesta näyttötutkintojärjestelmästä ammatilliseen ja yleishyödylliseen sekä mahdollisuuksien mukaan ohjaukselliseen käyttöön. Kyseiset lähtökohdat nähdään tärkeinä, koska työelämämuutokset ja -uudistukset haastavat myös ammatillista koulutusta ja näyttötutkintotoimintaa. Julkaisun sisältö on suunniteltu siten, että se avaa uusia näkökulmia näyttötutkintojärjestelmään, kuvaa tematiikkaa riittävällä tarkkuudella siihen aikaisemmin perehtymättömälle ja antaa realistisen arvion näyttötutkintojärjestelmän merkityksestä. Suomalaista työelämää ja työn tekemisen tapoja on selvitetty vuosikymmeniä. Työelämä on ollut vahvojen turbulenssien kohteena, jolloin väistämättä on tarvittu monipuolista työelämän laatuun, kehittymiseen, koulutukseen ja työelämätoimijoihin liittyvää tietoa. Mielenkiinnon kohteena ovat olleet esimerkiksi työn turvallisuutta, tapoja, hyvinvointia, joustavuutta, ohjausta ja opastusta, tuottavuutta ja vaikuttavuutta selvittävät näkökulmat. Oleelliseksi haasteeksi edellisestä nousee myös se, kuinka erilaiset koulutus- ja tutkintojärjestelmät pystyvät vastaamaan työelämän jatkuvaan muutokseen. Tässä arvioinnissa keskiössä on näyttötutkintojärjestelmä, koska sitä voidaan lähtökohdiltaan pitää yhtenä vastineena transformaatioita ja uudistuksia sisältävälle työelämälle sekä sen mukaiselle koulutus- ja tutkintotoiminnalle. Koulutus ja oppilaitosorganisaatiot toimintamalleineen elävät jatkuvaa muutosprosessia osana laajempaa hyvinvointiyhteiskunnan kehitystä (Candy 2000; Syväjärvi 2004). Candyn (2000) mukaan koulutukseen ja osaamiseen liittyvissä kokonaisuuksissa tulee huolehtia siitä, että joustavat oppimisympäristöt mahdollistavat esimerkiksi elinikäisen oppimisen ja ammatillisen osaamisen kehittymisen. Koulutus- ja tutkintojärjestelmät ovat siten osaltaan 2 Julkaisun alaotsikko on yhden vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneen henkilön arvio näyttötutkinnon onnistuneisuudesta. 103

104 luomassa perustaa hyvinvoinnille, jolloin esimerkiksi ammatillisen koulutus- ja tutkintotoiminnan näkökulmasta on keskeistä analysoida, mihin suuntaan, millä kriteereillä ja ylipäätänsä millä toimintatavoilla tai -malleilla koulutusta kehitetään ja viedään eteenpäin. Monipuolisessa kokonaisuudessa näyttötutkintojärjestelmän voidaan lähtökohtaisesti katsoa edustavan yhtenä vaihtoehtona järjestelmää, joka pyrkii vastaamaan osaamisen kehittämisen ja todentamisen joustaviin työelämälähtöisiin tarpeisiin. Peruslähtökohtana on, että koulutus- ja työmarkkinoita tulee käsitellä muutoksen, kehittymisen ja uudistusten näkökulmista, mikäli halutaan löytää aikakaudelle vertaisia toimintamalleja. Kysymys on useimmiten siitä, miten koulutus- ja työelämäkehitys hahmotetaan, miten niiden keskinäisyyttä analysoidaan, millaista kehitystä niiden suhteen tavoitellaan ja lopulta miten koulutuksen ja työelämän ristipainetta tai keskinäisyyttä voisi yrittää hallita? Näissä merkittävissä haasteissa on kyse koulutus- ja työelämäkehityksen ennakoinnista, innovaatioista ja eritason muutoksiin suhtautumisesta. Muutoksilla ja uudistuksilla yleensä tarkoitetaan jatkuvaa, tilasta toiseen siirtymistä sekä aktiivista toimintaotetta kulloisenkin kehittymisen tai kehittämiskohteen parannuskeinojen turvaamiseksi (Osborne & Brown 2005; Burge 2008; Suikkanen ym. 2009). Näin ollen ammatillisen osaamisen kehittämisen ja toisaalta henkilöstölähtöisyyden vaadetta lisää se, että työelämän organisaatiot ovat kompleksisia ja usein ammattiosaajien kannalta haasteellisia. Koulutus- ja tutkintojärjestelmien tulee elää aikaansa ja niiden on siten vastattava alati tapahtuviin, usein nopeatempoisiinkin uudistuksiin. Kompleksisuus työelämässä tarkoittaa tässä yhteydessä, että ammattiosaajien kanssa tulevaisuutta voidaan ennustaa vain melko lyhyellä aikavälillä ja pitkän aikavälin osaamiskehittäminen on tyypillisesti haastavaa. Laajemmin kyse on osaamis- ja toimintaympäristön muutoksesta, joka usein edellyttää ammattiosaajien situaation eli työelämätilanteen muutosta. Näyttötutkintotoiminnassa kompleksisuuden huomiointi ilmentää sen hyväksymistä, että työyhteisöjen monimuotoisuus, työntekijöiden ammattiosaaminen sekä niiden yhdistelmiin kietoutuvat työelämän arjen erilaiset kombinaatiot kuuluvat henkilöstölähtöiseen ammattiosaamisen kehittämiseen. Siksi on tärkeää, että näyttötutkintojärjestelmää tarkastellaan myös mainitussa viitekehyksessä. Julkaisun vaikuttavuusarviointikokonaisuus jakaantuu päälukuihin, joista Johdannossa osoitetaan arvioinnin lähtökohdat ja perusidea. Tutkimuksen toteutus -pääluvussa esitetään toteutukseen liittyvät metodologiset valinnat perusteluineen. Arviointikokonaisuudessa hyödynnetään Tilastokeskuksesta hankittuja vertailu-, kokonais- ja seurantaaineistoja sekä toteutettuja verkkokyselyjä. Näyttötutkintojärjestelmä osana suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää -pääluvussa kontekstoidaan näyttötutkintojärjestelmän kehitys suomalaiseen koulutus- ja työmarkkinakehitykseen. Näyttötutkintojen vaikuttavuus koulutusjärjestelmässä -pääluku tarkastelee tutkintojen suorittamista ja toimijoiden pärjäämistä työmarkkinoilla. Näyttötutkintojen vaikuttavuus ja tutkintotasot -pääluku keskittyy näyttötutkintojen vaikuttavuuteen tutkintotasovertailussa, jossa perehdytään tutkintojen suorittamisaikaan, toimimiseen työmarkkinoilla ja tulosmuutoksiin. Arvioinnin loppupuolella keskitytään näyttötutkinnon vaikuttavuuteen toteutuneina muutoksina, verkkokyselyn antiin sekä tehdään koulutusalakohtaista ammatillisten tutkintojen vaikuttavuusvertailua. Raportti päättyy näyttötutkintojärjestelmästä tehtäviin johtopäätöksiin ja kehittämisehdotuksiin. 104

105

106

107 Asko Suikkanen, Leena Viinamäki, Arto Selkälä ja Antti Syväjärvi 2. Tutkimuksen toteutus Arviointitutkimus on laadittu Opetushallituksen kilpailuttamana toimeksiantona. Julkaisun on laatinut tutkijaryhmä, joka on perustettu hanketta varten Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun tutkijoista. Arviointiryhmän tutkijoihin kuuluvat emeritusprofessori Asko Suikkanen, yliopettaja Leena Viinamäki, tilastotieteen lehtori Arto Selkälä ja professori Antti Syväjärvi. Opetushallituksen Näyttötutkinnon vaikuttavuusselvityksen tarjouspyynnön (Dnro 23/021/2013) mukaan selvitysraportissa arvioidaan suomalaisen näyttötutkintojärjestelmän tuloksellisuuden osa-alueista (tehokkuus, taloudellisuus, vaikuttavuus) vaikuttavuutta niin sanotulla kolmikantaperiaatteella eli näyttötutkinnon suorittaneiden, työelämän edustajien ja oppilaitosten edustajien näkökulmista. Lisäksi selvityksessä esitetään ilmenneiden tarpeiden pohjalta ehdotuksia näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseksi. Arviointi ja arviointitutkimus ovat kehittyneet Yhdysvalloissa 1930-luvulta alkaen ja Euroopassa myöhemmin 1960-luvulta alkaen. Tällä hetkellä ovat kehittymässä viidennen sukupolven arviointiteoriat eli osallistavat ja osallistuvat arviointiteoriat (vrt. Guba & Lincoln 1989). Käsillä oleva tutkimus perustuu realistisen arvioinnin periaatteisiin (Pawson & Tilley 1997), jota on sovellettu 2000-luvulla useissa arviointiselvityksissä (Martti ym. 2003; Suikkanen ym. 2004; Linnakangas ym. 2010; Suikkanen ym. 2010). Arvioinnin kohteina ovat useimmiten olleet projektit, kokeilutoiminnot tai käytännöt, jotka ovat soveltaneet erilaisia yhteiskuntapolitiikan keinoja ja joiden toimintaympäristöinä ovat olleet sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikan erilaiset järjestelmät. Realistisen arvioinnin suurin merkitys on vaikuttavien tekijöiden, toimintatapojen ja toimintaympäristön osuuden esiin saaminen. Ray Pawsonin ja Nick Tilleyn (1997) kehittämä niin sanottu realistinen arviointiasetelma väittää ilmiön toimintaympäristön ja siihen kiinnittyvien toimintojen (toimintamekanismien) tuottavan tai merkitsevän yhdessä tiettyä tuloksellisuutta tai vaikuttavuutta (outcomes). Hankkeen arviointiasetelman perustuessa realistisen monitahoarvioinnin ideaan, tutkimusaineistoa on hankittu näyttötutkinnon suorittaneilta sekä oppilaitosten, tutkintotoimikuntien ja erikseen tutkintotoimikuntien työnantajaedustajilta. Lisäksi Tilastokeskuksesta on hankittu vertailu-, kokonais- ja seurantatilastoja. Realistisella monitahoarvioinnilla selvitetään tässä julkaisussa mikä näyttötutkintojärjestelmässä toimii, miten ja missä olosuhteissa? Monitahoarviointi tuottaa eräänlaisen intervention, joka auttaa todentamaan kuinka merkittäviä ja vaikuttavia näyttötutkintojärjestelmään liittyneet valinnat ovat olleet. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Pawsonin ja Tilleyn (1997) arviointiasetelmaa realistisessa monitahoarvioinnissa ottaen huomioon tarjouspyynnön sisältämän tutkimuskohteen määrittelyn. Arviointiasetelmassa otetaan huomioon toimintaympäristö (ts. suomalainen yhteiskunta, koulutusjärjestelmä, 2. asteen koulutus ja työmarkkinat) ja siinä tapahtuneet muutokset (ts. ajallinen muutos ja sen vaikutukset) sekä toimintamekanismit (ts. näyttötutkintojärjestelmä ja osallistuvat toimijat). Näin pyrimme tavoittamaan toisaalta toimintaympäristön viimeaikaiset muutokset ja toisaalta antamaan äänen myös näyttötutkintojärjestelmän eri intressitahoille. Lisäksi erotamme näyttötutkintojärjestelmälle asete- 107

108 tut institutionaaliset tavoitteet sekä arvioimme käytössä olevien keinojen toimivuutta ja tehokkuutta suhteessa näyttötutkintojärjestelmälle asetettuihin tavoitteisiin. Pawsonin ja Tilleyn (1997) mukaan arvioinnissa on keskeisesti kysymys vaikuttavuuden esiin saamisesta siten, että vaikuttavuus on arvioinnin ydin ja funktio. Vaikuttavuus voidaan arvioinnin yhteydessä kuvata tavoitteiden ja pykimysten sekä saatujen näyttöjen ja tulosten vastaavuudeksi. Näin ollen kyse on tavoitteiden saavuttamisesta ja tulosten toteutumisesta. Näyttötutkintojärjestelmää arvioitaessa on tarkoituksenmukaisempaa puhua tuotoksista (outputs) kuin laaja-alaisista vaikutuksista (outcomes). Yksilön selviytymisen näkökulmasta työmarkkinakansalaisena (näyttötutkinnon suorittanut) on erotettava koulutuksen välittömät vaikutukset (immediate) ja lopulliset (ultimate) vaikutukset toisistaan. Edellisessä on kysymys enemmän näyttötutkinnon vaikutuksista järjestelmänä ja jälkimmäisessä näyttötutkinnon toteutuneista sekä koetuista vaikutuksista. Vaikuttavuuden arviointiin on tärkeä yhdistää laajempi analyysi, koska esille on saatava eri päätekijöiden ja -tasojen merkittävyys. Siksi on rakennettu arviointiasetelma, jossa huomioidaan niin toimintaympäristön kuin toimintamekanismienkin osuus vaikutuksiin sekä toisaalta vertailu- ja muutosasetelma, joka mahdollistaa välittömien ja lopullisten vaikutusten erottamisen eri tasoilla. 2.1 Tutkimustehtävät Arviointikokonaisuudessa on keskeistä huomata erilaiset toimijatasot, jolloin näyttötutkintojen vaikuttavuutta on selvitettävä yksilötasolla (näyttötutkinnon suorittaneet), järjestelmän toimijatasolla (koulutuksen järjestäjät, tutkintotoimikunnat, työnantajat) ja rakennetasolla (työmarkkinat, tulonmuodostus, työllisyys- ja työttömyystilanteet). Lisäksi korostamme ajallisten ja toimintajärjestelmätilanteiden muutosten sisällyttämistä arviointitehtäviin. Eri toimijatasot lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä usein osoittavat, että vaikutukset ovat luonteeltaan kehittyviä, muuttuvia ja dynaamisia eli tilannesidonnaisia, eivätkä niinkään muuntumattomia, yleisiä ja staattisia. Tämä kokonaisuus huomioi sen, että kyseessä on varsin kompleksinen arviointikokonaisuus, joka vaatii vertaisensa eli monimuotoisen tutkimuksellisen lähestymistavan. Arviointitehtävät ja niihin rakentuvat arviointiasetelmat lähtevät siten aikaisempiin arviointitutkimuksiin ja -selvityksiin palautuvista perusoletuksista. Määrittelemämme arviointitehtävät jakaantuvat neljään osatehtävään. 1. Arviointitehtävä: Yksilötasoiset vaikutukset (muutokset) näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen Arviointitehtävänä on saada esiin, mitä muutoksia on tapahtunut vuosina 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneilla tutkinnon suorittamisen jälkeen työmarkkinallisissa tilanteissa, opiskelussa (myöhempien tutkintojen suorittaminen), tuloissa ja työmarkkinallisissa siirtymissä (toimiala, ammattiasema; vrt. Suikkanen ym. 2001). Arviointitehtävän huomioimme selvittämällä muun muassa missä asioissa ja millaisia muutoksia on tapahtunut, mitkä ovat olleet muutoksen suunnat, miten selviytyminen tutkinnon suorittamisen jälkeen eriytyy (valikoituu) ja mitkä tekijät ovat yhteydessä eriytymiseen? Edelleen on pohdittava, miten selviytyminen eroaa eri näyttötutkintotasojen yhteydessä ja mitkä ovat selviytymisen muutossuunnat? Näin voidaan arvioida yksilöllisiä muutosvalintoja ja koulutuksen refleksiivisyyttä ajalliseen muutokseen eli koulutuksen välitöntä tehokkuutta. Tutkimustehtävän tarkoituksena on todentaa tapahtuneet institutionaaliset yksilötasoiset muutokset näyttötutkintoon liittyen (outputs). Tämän arviointitehtävän 108

109 tavoitteena on saada esiin näyttötutkintoihin liittyvä yksilötasoinen muutosdynamiikka, kuten esimerkiksi työuran muutokset näyttötutkinnon jälkeen ja niiden erilaiset merkitykset. Yksilötason muutokset rakentuvat tyypillisesti tarpeeseen, jonka taustalla ovat koetut huolet (esim. työttömyys, uhka menettää työ, työn mielekkyyden kadottaminen) sekä mutostarpeiden kohtaaminen, selkiyttäminen, kirkastaminen ja lopulta muutoksen toteuttaminen (vrt. Kets de Vries 2006; Syväjärvi ym. 2007). Edelleen tehtävänä on arvioida, onko näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuus muuttunut ajallisesti ja miten koulutus on säilyttänyt työmarkkinallisen relevanssinsa vertaamalla kahtena eri ajankohtana tutkintonsa suorittaneita. 2. Arviointitehtävä: 2. asteen koulutuksen vaihtoehtojen järjestelmätasoinen vaikuttavuuden arviointi Näyttötutkinnot ovat osa 2. asteen koulutusjärjestelmää, jolloin sen vaikuttavuuden arvioimisen kontekstin muodostavat myös toiset vastaavat koulutusjärjestelmät. Tällaisina verrannollisina koulutusjärjestelminä erotamme pelkästään ylioppilastutkinnon suorittaneet ja oppilaitosmuotoisen (opetussuunnitelmaperusteisen) ammatillisen perustutkinnon suorittaneet. Tutkinnon suorittamisen vaikuttavuutta arvioimme vertailemalla näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneita myös peruskoulun oppimäärän suorittaneisiin, joilla ei ole sen jälkeistä mitään tutkintoa. Arviointitehtävän tarkoituksena on tulkita näyttötutkinnon järjestelmätasoista vaikuttavuutta suhteessa muihin vastaaviin koulutusjärjestelmiin. Tällaiset arvioinnit joko puuttuvat kokonaan tai ovat harvinaisia suomalaisessa koulutuksen vaikuttavuustutkimuksissa. Keskittyminen pelkästään yhteen arvioitavaan koulutukseen ei anna suhteutettua ja kontekstuaalista arviointitietoa ao. järjestelmästä ja sen toimivuudesta. Tutkimustehtävän tavoitteena on osoittaa ja tulkita järjestelmätasoiset näyttötutkintojärjestelmän vaikutukset (outcomes) kokonaisvaltaisesti. 3. Arviointitehtävä: Näyttötutkintotoimijoiden kokemuksellisuuden arviointi näyttötutkintojen vaikuttavuudesta ja näyttötutkintojärjestelmän toimivuudesta Tässä tutkimustehtävässä on kysymys toimijoiden kokemien vaikutusten esiin saamisesta ja niiden merkitysten arvioinnista. Kokemus ja kokemuksellisuus tyypillisesti rakentuvat intuitiosta, tiedosta, idelogiasta, uskomuksesta ja ylipäätänsä siitä, miten toimijat ymmärtävät ja hahmottavat tarkastelemiaan asiayhteyksiä. Toimijoilla tarkoitamme tässä yhteydessä työnantajia, oppilaitosten edustajia ja näyttötutkinnon suorittaneita. Arviointitutkimuksissa on havaittu, että kokemuksellinen tieto voi poiketa tapahtuneesta, institutionaalisesta tiedosta (ks. esim. Kunnari & Suikkanen 2013). Siksi tarvitaan monipuolista lähestymistapaa tietyn toiminnan vaikuttavuuden arviointiin, missä eri arviointilähestymistavat ja niitä seuraavat arviointiasetelmat ja tehtävät täydentävät toisiaan. Tämän monitahoarviointitehtävän tarkoituksena on myös verrata, miten eri toimijoiden kokemus näyttötutkinnoista ja näyttötutkintojärjestelmästä vastaa toisiaan ja toisaalta eroaa toisistaan. 4. Arviointitehtävä: Näyttötutkinnon kehittämistarpeiden arviointi Edellisiin tutkimustehtäviin vastaaminen mahdollistaa näyttötutkintojärjestelmän kehittämistarpeiden arvioinnin. Kehittäminen tyypillisesti vaatii kehittämiselle otollisen toimintaympäristön ja kehittämisestä vastaavat aktiiviset toimijat (mm. Mutikkamäki & Sotarauta 2008). Kehittäminen edustaa älykästä toimijuutta sekä rakenteissa ja toimintaprosesseissa eteenpäin pyrkivää, parempaan kehittyneeseen toimintaan tähtäävää näyttötutkintojärjestelmää. Perustellusti voidaan olettaa, että paikantamalla näyttötutkintojärjestelmän strategiset kohdat (esimerkiksi tutkinnon koulutusala ja suorittaminen, siirtyminen työelämään 109

110 koulutuksen jälkeen) sekä niihin liittyvät kokemukset ja muutosdynamiikka, voidaan tehdä kehittämisen kohdennuksia näyttötutkintojärjestelmän alueista, tarpeista ja sisällöistä. Arvioinnissa pyritään luomaan näyttötutkintojärjestelmän kehittämisen perustaa, joka voi osaltaan rakentaa näyttötutkintojärjestelmän ideaalimallia. Arviointitehtävät jakaantuvat yksilötasoisten ja järjestelmätasoisten muutosten vaikuttavuuden arviointiin sekä näyttötutkintojärjestelmän eri toimijoiden kokemusten selvittämiseen näyttötutkintojärjestelmästä. Kattavan kokonaiskuvan saamiseksi näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta on tärkeää hankkia tilastojen lisäksi yksilötason kokemustietoa sen eri osapuolilta ja suhteuttaa näin hankittua tietoa näyttötutkintojärjestelmälle asetettuihin virallisiin tavoitteisiin (esim. työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, jne.). 2.2 Monitahoarviointiasetelma Monitahoarviointiasetelma muodostuu kolmesta osakokonaisuudesta eli: yksilötasoisten muutosprosessien kuvauksesta, järjestelmätasoisesta vertailusta sekä näyttötutkinnon toimivuuden ja vaikuttavuuden arvioinnnista. Kysymyksiin vastataan yhteensä seitsemällä osa-aineistolla eli kolmella rekisteri- ja tilastoaineistolla (vertailuaineisto, kokonaisaineisto, seuranta-aineisto) ja neljällä eri verkkokyselyllä (vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet, ns. otosoppilaitokset, joissa on suoritettu näyttötutkintoja vuonna 2011, tutkintotoimikunnat, tutkintotoimikuntien työnantajajäsenet; Taulukko 1.). 110

111 Taulukko 1. Tutkimusaineistot TILASTO Vertailuaineisto: Järjestelmätasoinen vertailuasetelma Vertailu toteutetaan vertaamalla kaikkia (kokonaisaineisto) eri tasojen näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneita: vuonna 2007 peruskoulun oppimäärän suorittaneisiin, joilla ei ole mitään sen jälkeistä tutkintoa vuoteen 2012 mennessä, vuonna 2007 ylioppilastutkinnon suorittaneisiin, joilla ei ole sen jälkeistä tutkintoa vuoteen 2012 mennessä, vuonna 2007 opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen perustutkinnon 3 suorittaneisiin. Kokonaisaineisto: Näyttötutkinnon toimivuuden ja vaikuttavuuden arviointiasetelma Tilastokeskuksesta tilastoaineistot kokonaisaineistoina vuosina 2000 ja 2010 näyttötutkinnon (koko tutkinto) suorittaneiden joukoista eroteltuina ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto. Seuranta-aineisto: Yksilötasoinen muutosasetelma Pitkittäisrekisteriseuranta-aineisto muodostetaan vuonna 2007 koko näyttötutkinnon suorittaneista. 4 Heistä otetaan 10 % tasavälinen otanta (n henkilöä), joiden tilanteiden ja muutosten seuranta alkaa vuodesta 2000 (7 vuotta ennen tutkinnon suorittamista) päättyen vuoteen 2012 (vähintään kolme vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen). Vuosi 2012 on viimeinen saatavilla oleva vuosi rekisteriseurannassa. VERKKOKYSELY 5 N n % Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet Otosoppilaitokset, joissa on suoritettu näyttötutkintoja Tutkintotoimikunnat Tutkintotoimikuntien työnantajajäsenet Tässä tutkimuksessa käytämme termejä oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet tarkoittaessamme opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneita (ammatilliset perustutkinnot) ja näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen perustutkinto, jotta nämä kaksi ammatillisen perustutkinnon suoritusmuotoa eroaisivat toisistaan riittävästi empiirisissä tarkasteluissamme. Ratkaisumme taustalla on Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen ammatillisten tutkintojen suorittamista kuvaava terminologia. Tilastokeskuksen Ammatillinen koulutus -tilastokuvauksen yhteydessä puhutaan opetussuunnitelmaperusteisesta ammatillisesta koulutuksesta (ammatilliset perustutkinnot) että näyttötutkintoon valmistavasta ammatillisesta koulutuksesta (ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot, erikoisammattitutkinnot) eriteltäessä ammatillisen tutkinnon suorittaneita koulutusmuodon mukaan (Ammatillinen koulutus). Opetushallituksen Koulutuksen tilastollisessa vuosikirjassa (Portin & Kumpulainen 2014, ) ammatillisen tutkinnon suorittaneiden kuvaus on puolestaan hieararkinen ammatillisten perustutkintojen uudet opiskelijat, opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet vuonna 2012 on jaoteltu oppilaitosmuotoiseen koulutukseen ja oppisopimuskoulutukseen. Nämä taas on jaoteltu opetussuunnitelmaperusteiseen koulutukseen ja näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen, jossa tehdään ensivaiheessa ero oppilaitosmuotoisen koulutuksen ja ja oppisopimuskoulutuksen välillä ja toisessa vaiheessa opetussuunnitelmaperusteisen koulutukseen ja näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen välillä. 4 Uudistunut aikuiskoulutuslaki voimaan vuonna Tässä tutkimuksessa viittaamme internetissä toteuttamaamme kyselyyn sanalla: verkkokysely (ks. tark. Laaksonen ym. 2013; Korhonen 2014) henkilöllä oli osoitepoimintakielto. 111

112 Aineistotriangulaation ideaa soveltamalla pyrimme välttämään ainoastaan yhdestä näkökulmasta (mikro-/meso-/makrotasot) toteutettujen analyysien yksipuolisuudet (vrt. Patton 2002). Näin emme ylikorosta sen enempää yksilöllisten kuin rakenteellistenkaan reunaehtojen merkitystä suomalaisen näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuuden arvioinnissa sekä toisaalta edelleen huomioimme arviointikokonaisuuden kompleksisen luonteen. Mikro- (koulutus- ja työmarkkinakansalaiset), meso- (oppilaitokset, työpaikat) ja makrolähtöisten (koulutus- ja työvoimapolitiikka) näkökulmien hyödyntäminen samassa tutkimuksessa mahdollistaa monipuolisen näyttötutkintojärjestelmän tarkastelun. Lähestymistapa lisää moniäänisyyyttä, joka parantaa tutkimustulosten selityskykyä ja luotettavuutta (ks. esim. Layder 1993). Yksilötasoisten muutosasetelmien luominen Ensinnäkin muodostetaan ennen jälkeen -asetelma, jossa verrataan näyttötutkinnon suorittaneiden sosiaalisen ja taloudellisen selviytymisen tilanteita ennen ja jälkeen näyttötutkinnon suorittamisen. Tämä mahdollistaa niiden sisältöjen ja suuntien muutosten vertailun, joita näyttötutkintojen suorittamiseen liittyy. Perustan muodostaa samojen henkilöiden muutosseuranta ajassa. Tilastokeskus on muodostanut hanketta varten pitkittäisrekisteriseurantaaineiston, johon kuuluvat vuonna 2007 koko näyttötutkinnon suorittaneet. Heistä otetaan 10 % tasavälinen otanta (n henkilöä), joiden tilanteiden ja muutosten seuranta alkaa vuodesta 2000 (7 vuotta ennen tutkinnon suorittamista) päättyen vuoteen 2012 (vähintään kolme vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen). Vuosi 2012 on viimeinen saatavilla oleva vuosi rekisteriseurannassa. Tällä asetelmalla ja aineistolla selvitetään, millaisia yksilötasoisia muutoksia (vaikutuksia) on tapahtunut näyttötutkinnon suorittaneiden: rekrytoitumisessa ja työmarkkinatilanteissa (pääasiallinen toiminta, ammattiasema, toimiala, toteutuneet työsuhde- ja työttömyyskuukaudet yms.) taloudellisissa tilanteissa (valtion veronalaiset tulot, palkkatulot, eläketulot) koulutusmarkkinatilanteissa ja tutkinnon suorittamistilanteissa (suoritetut tutkinnot, tutkinnon suorittamisaika jne.) demografisissa tilanteissa (sukupuoli, ikä) Toiseksi muodostetaan verkkokyselyyn perustuvat yksilötasoiset aineistot. Realistisen monitahoarvioinnin mukaisesti verkkokysely toteutetaan näyttötutkintojärjestelmän eri intressitahoille (näyttötutkinnon suorittaneet, oppilaitokset, tutkintotoimikuntien jäsenet ja tutkintotoimikuntien työnantajajäsenet). Verkkokysely toteutetaan volymiltaan kolmelle suurimmalle koulutusalalle (Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala; tekniikan ja liikenteen ala sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala). Kysely sisältää sekä kohderyhmäspesifejä kysymyksiä että jokaiselle kohderyhmälle yhteisiä kysymyksiä heidän kokemusasiantuntijuutensa näkökulmasta (Draper 1988; Saari ym. 2014). Näin saadaan monipuolinen käsitys näyttötutkintojärjestelmästä kehittämishaasteineen (Vartiainen 2007; ks. myös Aarrevaara ym. 2007). näyttötutkinnon suorittaneilta selvitetään opiskelu- ja työssäkäyntihistorian muotoutumista (näyttötutkinnon suorittamismotiiveja, työllisyys- ja työttömyysjaksoja, työsuhdetyyppejä, työnantajasektoria, tulotason muutosta, työpaikka- ja työpaikkakuntapendelöintiä; opiskelemaan hakeutumisen taustatutkintoa, näyttötutkinnon suorittamisen jälkeistä opiskelua ja opiskelusuunnitelmia jne.) näyttötutkinnon suorittaneilta, oppilaitosten edustajilta, tutkintotoimikuntien jäseniltä ja tutkintotoimikuntien työnantajajäseniltä selvitetään ns. kokemusasiantuntijuuden näkökulmasta: kokemuksia näyttötutkinnon suorittaneiden ammatillisesta osaamisesta; näyttötutkinnon työ- ja koulutusmarkkina-arvoa, näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta (hyviä ja huonoja piirteitä sekä kehittämistarpeita); kehittämisterveisiä ristiin näyttötutkintojärjestelmän eri intressitahoille. 112

113 Järjestelmätasoisen vertailuasetelman luominen Tässä rakennetaan vertailuasetelma vertaamalla näyttötutkintoja ja näyttötutkintojärjestelmää Tilastokeskuksesta saatavilla tilastoaineistoilla. Vertailu toteutetaan vertaamalla kaikkia (kokonaisaineisto) eritasoisen näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneita: vuonna 2007 peruskoulun oppimäärän suorittaneisiin, joilla ei ole mitään sen jälkeistä tutkintoa seurannan loppuun (vuoteen 2012) mennessä vuonna 2007 ylioppilastutkinnon suorittaneisiin, joilla ei ole sen jälkeistä tutkintoa vuoteen 2012 mennessä, eikä myöskään aktiivista läsnäolopiskelua missään korkeakoulussa vuonna 2007 opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen tutkinnon suorittaneisiin. Edellä mainituista neljästä vertailuryhmästä Tilastokeskus on yhdessä tutkimusryhmän kanssa laatinut vuosittaiset seurantatilastot vuodesta 2000 vuoteen 2012, jotka kuvaavat heidän: tulojaan (palkkatulojen ja valtionveronalaisten tulojen summat) eli toteutuneen tulovaikuttavuuden vertailua työssäkäyntiään (työllisyysasteen ja työttömyysasteen vuosittainen muutos, pääasiallinen toiminta) eli työmarkkinallisten tilanteiden vertailua. Näyttötutkinnon toimivuuden ja vaikuttavuuden arviointiasetelma Tähän arviointiasetelmaan sisältyy kaksi osa-aluetta: a) Näyttötutkintojärjestelmän toimintaympäristön muutoksen ja itse näyttötutkintojärjestelmän sisällöllisten vaikutustekijöiden arviointi Yhdessä Tilastokeskuksen kanssa olemme muodostaneet tilastoaineistot kokonaisaineistoina vuosina 2000 ja 2010 näyttötutkinnon (koko tutkinto) suorittaneiden joukoista eroteltuina ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto. Yhteensä näihin ryhmiin kuuluu n henkilöä. Heistä Tilastokeskus on laatinut vuosittaiset tilastot vuodesta 2000 vuoteen 2012 kustakin, yhteensä kuudesta ryhmästä. Tällä arviointiasetelmalla arvioidaan ja verrataan eri ajankohtina (vuosi 2000 vs. vuosi 2010) näyttötutkinnon suorittaneiden selviytymisen erilaisuutta riippuen näyttötutkinnon tasosta (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto). Arviointi koskee: tuloja (palkkatulojen ja valtionveronalaisten tulojen summat) tutkinnon jälkeistä koulutusta (tutkintojen määrä sekä mahdollisesti koulutusala) työssäkäyntiä (työllisyysaste, toimiala, työttömyysaste yms.) koskevia tietoja b) Näyttötutkintojärjestelmän toimivuuden ja toimintavolyymin arviointi Edellä kuvaamiemme Tilastokeskuksesta hankittavien kokonaistilastojen lisäksi hyödynnämme muita näyttötutkintoa kuvaavia tilastoja näyttötutkinnon suorittaneista tutkintotason ja koulutusalan mukaan sekä esitämme 2000 luvulta näyttötutkintojärjestelmän toimivuuden kannalta keskeisiä koulutus- ja työmarkkinoilla toimimista kuvaavia tilastoja, jotka osaltaan kontekstoivat rakentamamme tutkimusasetelman vaikuttavuuden arviointia suhteessa vertailu-, kokonais-, seuranta- ja verkkokyselyaineistoihin. 113

114 2.3 Tutkimusaineistot ja metodologia Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuuden selvittämiseksi sovelletaan triangulatiivista realistisen monitahoarvioinnin ideaa. Kuten aikaisemmin todettiin, niin monitahoarvioinnin lähtökohtana on saada esille erilaiset ja eritavoin osapuolille rakentuvat merkitykset (Kuvio 1.). Realistisessa arvioinnissa korostetaan vaikutusyhteyksien selvittämistä. Tästä syystä se sitoutuu arvioitavan käytännön, sen toimintaympäristön ja niiden välisten (vuoro)vaikutussuhteiden teoreettiseen ja empiiriseen tutkimukseen sekä hyväksyy ilmiöiden monimuotoisen (kompleksisen) luonteen. Tällöin haetaan vastauksia siihen, mikä ja kenen kohdalla jokin toimii sekä millaisissa olosuhteissa tai toimintaympäristöissä vastaava toteutuu. Realistisessa monitahoarvioinnissa kiinnitetään huomiota mekanismeihin kohteena ja keinoina sekä toimintaympäristöön (kontekstiin), tuloksiin, oppimiseen ja kehittymiseen. (Martti ym ) Näyttötutkinnon suorittaneet Verkkokysely Tilastot Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajat Verkkokysely TUTKITTAVANA ILMIÖNÄ Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuus Tutkintotoimikuntien edustajat Verkkokysely Oppilaitokset Verkkokysely Tilastot Kuvio 1. Tutkimusaineistot monitahoarviointiasetelman näkökulmasta. Tämän arvioinnin pääaineistot muodostuvat tilastoista ja näyttötutkintojärjestelmän eri intressitahoja edustaville toteutetusta verkkokyselystä. Verkkokyselyjen kysymysten muodostamiseksi on tehty kirjallisuuskatsaus, jossa on perehdytty erityisesti näyttötutkinnon suorittaneilta, näyttötutkinnon suorittaneita rekrytoineilta työnantajilta, näyttötutkinnon järjestäjiltä ja näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen järjestäjiltä kyselyin kerättyyn tietoon (verkkokyselylomakkeiden kysymykset). Lisäksi on hyödynnetty aikaisemmista tutkimuksistamme vastaavien kyselylomakkeiden teemoja (Viinamäki ym. 2014) Tutkimuksen erilaiset aineistot Tutkimuksen kvalitatiiviset aineistot muodostuvat relevanteista asiakirjadokumenteista, joita analysoimme sisällönanalyysin ideoita soveltaen (ks. esim. Tuomi & Sarajärvi 2009). Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuuselvitys -hankkeen kannalta keskeiset asiakirjadokumentit (esim. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmat, lainsäädäntö) muodostavat sisällönanalyyttisen kontekstuaalisen viitekehyksen näyttötutkinnon vaikuttavuuden arvioinnille ns. ideaalimaailman näkökulmasta. Näyttötutkinnon vaikuttavuuden arvioinnin reaalimaailmaa edustavat näyttötutkintojärjestelmän eri intressitahoja 114

115 edustaville toteutetut verkkokyselyt tilasto- ja rekisteriaineistojen sekä relevantin referenssikirjallisuuden lisäksi. Verkkokyselyissä on huomioitu myös vastaajien alueittainen kattavuus (ks. tark. Jarvis 1999; Kuvio 2.). SUBJEKTIIVINEN KOKEMUSTIETO Näyttötutkinnon suorittaneet Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajat verkkokysely SUBJEKTIIVINEN NÄKEMYSTIETO Oppilaitosten edustajat Tutkintotoimikuntien edustajat verkkokysely OBJEKTIIVINEN FAKTATIETO Tilastotieto Rekisteritieto Tutkimustieto TUTKITTAVANA ILMIÖNÄ Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuus koulutus- ja työmarkkinoilla toimimisen näkökulmasta Kuvio 2. Kokemus-, näkemys- ja faktatieto näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuuden arvioinnissa suhteessa näyttötutkinnon suorittamisen jälkeisiin tilanteisiin. Näyttötutkintojärjestelmää kuvaavassa ideaalimaailmassa kerrotaan näyttötutkintojärjestelmän optimi eli millainen se on tai se voisi olla parhaimmillaan sekä millaiset ovat sen toteutumisen lainsäädännölliset reunaehdot. Reaalimaailmassa puolestaan näyttötutkintojärjestelmää edustavat eri intressitahot arvioivat kokemusten ja näkemystensä kautta näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuutta eli lähinnä sitä, miten näyttötutkinnon suorittaminen realisoituu työllistymismahdollisuuksien osalta ja tulotason kehityksessä eri puolella Suomea asuvien näyttötutkinnon suorittaneiden keskuudessa. Näyttötutkinnon suorittaneiden kokemusasiantuntijuus painottuu yksilötason elämisen arjessa saatuihin kokemuksiin sekä näyttötutkinnon suorittamiseen johtaneesta opiskelusta että työmarkkinoilla toimimisesta. Tällöin näyttötutkinnon suorittanut arvioi näyttötutkinnon merkitystä vertailevassa suhteessa (ennen näyttötutkinnon suorittamista, sen aloittamisen aikaan ja tutkinnon suorittamisen jälkeen) työssäkäyntimahdollisuuksiinsa (vrt. Draper 1988; Saari ym. 2014). Myös tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien tieto on kokemustietoa, jota kertyy heidän perehtyessään rekrytointilanteessa työnhakijoiden opiskelu- ja työhistorioihin. Elämäntilanteiden eli situaatioiden kokemuksellista ymmärystä voidaan pitää yhtenä keskeisenä keinona selvitettäessä kulloistakin autenttista toimintatodellisuutta (March 2010; Syväjärvi ym. 2012). Tällöin esimerkiksi joudutaan arvottamaan näyttötutkinnon suorittaneita suhteessa oppilaitosmuotoisesti ammatillisen tutkinnon suorittaneisiin. Oppilaitosten edustajien, tutkintotoimikuntien jäsenten kokemusasiantuntijuus painottuu järjestelmätason viranomais- ja/tai virkavastuulliseen kokemukseen näyttötutkinnosta osana suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää (Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta /631). Lisäksi näyttötutkintojärjestelmää kuvaavaa tietoa edustavat tilasto- ja rekisteritieto sekä relevantti 115

116 referenssikirjallisuus. Muodostetun tutkimusastelman avulla saadaan sekä subjektiivista kokemus- ja näkemystietoa että objektiivista faktatietoa näyttötutkintojärjestelmästä. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneille laaditussa verkkokyselyssä sovelletaan biografiatutkimuksen ideaa. Biografiatutkimuksessa huomioidaan yhteiskunnallinen konteksti problematisoimalla ihmisen itsensä kertomana hahmottuvaa elämänkulkua historiallisyhteiskunnallisesta näkökulmasta. (Kohli 1981, 63; Ehn 1992, ; Käyhkö & Tuupanen 1996, 40; Alheit & Dausien 2007, ) Franco Ferrarottin (1981, 22 23) mukaan biografiatutkimuksessa on olennaista kaksisuuntainen analyysi, jossa tarkastellaan ihmisen elämänkulkua suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja päinvastoin. Tämä lähestymistapa korreloi hyvin kokemuksia selvittävässä tutkimuksessa. Verkkokyselyssä biografiaidea toteutuu konkreettisesti opiskelu- ja työhistoriaa kartoittavissa kysymyksissä. Verkkokyselyjen avokysymysten analysoinnissa pyritään välttämään kvalitatiivista hyperempirismiä eli samojen asioiden moneen kertaan perättäistä kertomista (ks. tark. Kvale 1996). Siksi kustakin asiateemasta on valittu informatiivisimmat vastaajien avokysymyksiin kirjoittamat kokemukset, korostaen vastaajien autenttisuuuden eli tosiasiallisen kokemuksen merkitystä (vrt. Ladkin 2010; Syväjärvi ym. 2012). Avokysymysten sisällönanalyysissä ja autenttisten vastausten valinnassa on tavoiteltu kattavan kokonaismerkityksen esille tuomista. Analysoitavaa aineistoa kertyi avovastauksista yhteensä 125 sivua, josta näyttötutkinnon suorittaneiden osuus on 29 sivua, oppilaitosten edustajien osuus on 26 sivua, tutkintotoimikuntien jäsenten osuus on 53 sivua ja tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten osuus 17 sivua Verkkokyselyiden metodologia Tutkimuksen verkkokyselyiden vastaajaryhmät: 1. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet 2. Oppilaitokset 3. Tutkintotoimikunnat (kolme suurinta koulutusalaa) 4. Tutkintotoimikuntien työnantajajäsenet Verkkokyselyt eri vastaajaryhmille toteutettiin Webropolilla. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden verkkokyselyn vastaajat poimittiin näyttötutkintonsa vuonna 2011 kolmella suurimmalla koulutusalalla suorittaneiden joukosta. Eniten tutkintoja oli suoritettu vuonna 2011 sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla (6180 näyttötutkintoa), tekniikan ja liikenteen alalla (7094 näyttötutkintoa) sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla (3 815 näyttötutkintoa). Koulutusalojen näyttötutkintojen kokonaismääristä vähennettiin otosta muodostettaessa Ahvenanmaalla suoritetut näyttötutkinnot sekä sellaiset näyttötutkinnot, joiden oppilaitostietoja ei ollut saatavilla. Ahvenanmaa suljettiin otoskehikon ulkopuolelle tutkimusekonomista syistä. Näin päädyttiin seuraaviin koulutusaloittaisiin näyttötutkintojen kokonaismääriin: Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala: 6155 Tekniikan ja liikenteen ala: 7071 Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala: 3779 Kolmella suurimmalla koulutusalalla vuonna 2011 suoritetut näyttötutkinnot kattavat 77 % kaikista (21953) Manner-Suomessa vuonna 2011 suoritetuista näyttötutkinnoista. Niihin keskittymällä saadaan varsin kattava kuva koko Suomen näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta kokemustiedon näkökulmasta. 116

117 Otanta-asetelman kuvaus vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneille Tutkimuksen tavoiteperusjoukon muodostivat vuonna 2011 näyttötutkinnon kolmella suurimmalla koulutusalalla Manner-Suomessa suorittaneet henkilöt. Tutkimuksen kolmivaiheisen ositetun otannan otantakehikkona käytettiin opetushallinnon Vipunen-tilastotietokantaa, jonka sisällöstä vastaavat yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus (http://vipunen.csc.fi). Näyttötutkinnon vuonna 2011 suorittaneista poimittiin ositettua otantaa käyttäen 1500 henkilön otos. Ositusta laadittaessa huomioitiin tutkimukseen valittujen koulutusalojen lisäksi maakunta ja oppilaitoksen koko oppilaitoksessa suoritettujen näyttötutkintojen määrän perusteella arvioituna. Sillä, kuinka paljon oppilaitoksessa suoritetaan vuosittain näyttötutkintoja, voi olla merkitystä näyttötutkinnon suorittaneiden kokemusten kannalta. Yleensä ne oppilaitokset, joissa suoritetaan enemmän tutkintoja, ovat myös suurempia ja näin niissä on myös resursseja pienempiä enemmän. Toisaalta pienemmissä oppilaitoksissa opetus voi olla suurempia oppilaitoksia yksilöllisempää. Nämä tekijät oppilaitosten resurssien ja opetuksen erilaisuudessa voivat osaltaan heijastua tutkinnon suorittaneiden kokemuksiin näyttötutkinnosta ja tutkinnon jälkeisestä ajasta. Oppilaitoksen koko on siis syytä huomioida ositusta laadittaessa. Maakunnan huomiointi otosta muodostettaessa perustuu siihen, että oppilaitokset, joissa suoritetaan vähemmän näyttötutkintoja, sijaitsevat todennäköisemmin alueellisesti kaukana isommista keskuksista. Kun Suomen väestö keskittyy kaupunkeihin ja niiden reunaalueille, on syytä varmistaa, että myös pienissä ja alueellisesti syrjässä sijaitsevissa oppilaitoksissa näyttötutkintonsa suorittaneet tulevat verkkokyselyn otoksessa edustetuiksi (ks. Saarinen 2006, 37; Karvonen & Rintala 2007, 410). Valittu poimintatapa varmistaa, että verkkokyselyyn osallistuvat edustavat kolmen suurimman koulutusalan näyttötutkinnon suorittaneita alueellisesti kattavasti. Lisäksi otetaan huomioon oppilaitoksen koko. Otoksen otossuhde: (1500/( )=0,09 Näyttötutkinnon suorittaneet poimittiin otokseen kolmessa vaiheessa käyttäen jokaisessa vaiheessa erikseen suhteellista kiintiöintiä (ks. Thompson 2012, 147). Ensimmäisessä vaiheessa otokseen poimittavien havaintoyksiköiden määrä laskettiin yksittäisen koulutusalan osuuden mukaisessa suhteessa kolmesta suurimmasta koulutusalasta. Otokseen poimittavien näyttötutkinnon suorittajien lukumäärät: Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala: 6155*1500/17005=543 Tekniikan ja liikenteet ala: 7071*1500/17005=624 Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala: 3779*1500/17005=333 Tämän jälkeen jokaisesta koulutusalan ositteesta laskettiin erikseen maakunnittain mukaan poimittavien näyttötutkinnon suorittajien lukumäärät samassa suhteessa kuin maakunnan näyttötutkintoja oli kaikkien maakuntien näyttötutkinnoista sillä koulutusalalla (Liitetaulukot 1. 3.). Viimeisessä vaiheessa jokaisesta oppilaitoksesta laskettiin näyttötutkinnon suorittaneiden määrät poimittaviksi lopulliseen otokseen samassa suhteessa kuin oppilaitoksen näyttötutkintoja oli koko maakunnan näyttötutkintojen kokonaismäärästä sillä koulutusalalla. Tutkimuksen kehikkoperusjoukossa esiintyi sekä ali- että ylipeittoa. Ylipeittoa esiintyi, koska tutkimuksen otantakehikkona käytetyn opetushallinnon Vipunen - tilastopalvelun tutkintotiedot eivät kaikilta osin vastanneet oppilaitoksista saatuja tutkintotietoja. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että tutkimuksen aineistonkeruuhetkellä käytössä olleen Vipu- 117

118 sen näyttötutkintotilastot kattoivat vain oppilaitosmuotoiseen näyttötutkintokoulutukseen osallistuneet, kun oppilaitosten tilastoihin kuuluivat myös oppisopimusopiskelijat. Vaikka oppilaitoksia ohjeistettiin korjaamaan tiedot poistamalla niistä oppisopimusopiskelijat, ei kaikkien oppilaitosten tietoja saatu siltikään vastaamaan Vipusen tietoja, vaan niihin jäi ylipeittoa. Tämäntyyppinen ylipeitto ei kuitenkaan vaaranna otoksen edustavuutta, koska ylipeittoa edustavat opiskelijat ovat myös suorittaneet näyttötutkinnon. Koska ylipeittotapausten määrää ei kyetty laskemaan, ei niitä myöskään voitu poistaa brutto-otoksesta. Netto-otos sisältää siten joitakin ylipeittotapauksia. Vastausprosentti ilmoitetaan nettona, joka on laskettu yksikkökadon vähentämisen jälkeen netto-otoksesta. Yksikkökato muodostui vastaamattomista sekä niistä henkilöistä, joita ei tavoitettu. Maakunnittaisissa kehikkoperusjoukoissa esiintyi myös alipeittoa, koska kaikista oppilaitoksista ei yrityksestä huolimatta saatu näyttötutkinnon suorittajatietoja. Näissä tilanteissa varmistettiin ensin pienten oppilaitosten (alle 25 näyttötutkintoa) edustus otoksessa poimimalla toteutuneista maakunnittaisista kehikkoperusjoukoista pienten oppilaitosten opiskelijoita samassa suhteessa, kuin niitä oli kaikista opiskelijoista odotetuissa maakunnittaisissa kehikkoperusjoukoissa. Tämän jälkeen poimittiin jäljelle jääneistä toteutuneista maakunnittaisista kehikkoperusjoukoista jäljelle jääneiden oppilaitosten opiskelijat oppilaitoskohtaisesti samassa suhteessa kuin mikä oli näiden oppilaitosten opiskelijoiden osuus kaikista jäljelle jääneiden oppilaitosten opiskelijoista odotetuissa kehikkoperusjoukoissa. Vaikka alipeittoa esiintyi 65 prosentissa maakunnittaisia ositteita, oli alipeiton suuruutta kuvaavien prosenttiyksiköiden keskiarvo kuitenkin vain 25 % (Liitetaulukot 1. 3.). Tämän verran siis keskimäärin toteutuneissa maakunnittaisissa kehikkoperusjoukoissa esiintyi alipeittoa. Alipeiton esiintymisestä huolimatta lähes jokaisen maakunnan toteutuneen otoksen koko saatiin vastaamaan odotetun otoksen kokoa. Ainoastaan yhdestä maakunnasta ei saatu lainkaan yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan tietoja, missä odotetun ositteen koko oli 5 henkilöä. Nämä 5 henkilöä jäivät siten puuttumaan brutto-otoksesta. Pienten oppilaitosten osuudet saatiin toteutuneissa ositteissa alipeiton esiintymisestä huolimatta lähelle niiden odotettua osuutta. Tämä onnistui korvaamalla puuttuvien pienten oppilaitosten tiedot muiden pienten oppilaitosten tiedoilla. Niissäkin maakunnissa, joissa pienten oppilaitosten toteutunut osuus jäi ositteessa sen odotettua osuutta pienemmäksi, oli pienten oppilaitosten toteutuneiden prosentuaalisten osuuksien erotusten keskiarvo odotetuista osuuksista vain 6 %-yksikköä (Liitetaulukot 1. 3.). Tämän perusteella voidaan sanoa, että maakunnittaisten toteutuneiden kehikkoperusjoukkojen osittaisesta alipeitosta riippumatta pienten oppilaitosten opiskelijoiden edustus ositteissa saatiin lähestulkoon täydellisesti vastaamaan niiden odotettua osuutta. Alipeiton muulla esiintymisellä ei ole otoksen edustavuuden kannalta niin suurta merkitystä, koska suurten oppilaitosten puuttuvat tiedot korvattiin muiden suurten oppilaitosten tiedoilla. Vähennettäessä brutto-otoksesta ne edellä mainitut 5 henkilöä, joiden tietoja ei saatu oppilaitoksista, netto-otokseksi muodostui 1495 henkilöä. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden henkilöiden poiminta oppilaitosten antamilta aakkosjärjestyksen mukaisilta oppilaslistoilta toteutettiin tasavälisellä poiminnalla, koska aakkosjärjestystä voidaan pitää satunnaisena (Kumar 2005, 209; Laaksonen 2013, 68). Aloituskohta luettelosta arvottiin. Jos luettelo loppui kesken, poiminta aloitettiin luettelon alusta. Silloin, kun poiminnassa jouduttiin tilanteeseen, missä maakuntien pienimmistä oppilaitoksista ei näyttötutkinnon vähäisen suoritusmäärän takia voitu valita yhtään vastaajaa mukaan otokseen, suurimman osituksen osuudesta vähennettiin yksi vastaaja ja pienestä osiosta valittiin mukaan nollan sijasta yksi vastaaja. 118

119 Verkkokyselyiden toteuttaminen vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneille Verkkokysely on altis valikoitumisharhalle, johon vaikuttaa pääasiassa kolme tekijää: onko vastaaja saanut tiedon verkkokyselystä, onko hänellä käytössään internet -yhteyttä ja onko hän ylipäätään kiinnostunut vastaamaan (Miettinen & Vehkalahti 2013, 97). Kaikkiin näihin tekijöihin voidaan vaikuttaa verkkokyselyn huolellisella suunnittelulla ja toteutuksen valmistelulla. Vastaajat kutsuttiin vastaamaan verkkokyselyyn postikirjeen välityksellä. Tämä oli ainoa mahdollisuus, koska kattavaa sähköpostiosoiterekisteriä kansalaisista, eikä siten myöskään näyttötutkinnon suorittajista ole olemassa. Verkkokyselyn tekninen toteuttaminen on mahdollista suorittaa usealla eri tavalla. Ensimmäisenä mahdollisuutena on liittää julkinen vastauslinkki jonkin organisaation etusivulle ja pyytää näyttötutkinnon suorittajia vastaamaan linkin välityksellä. Koska vastaajien otos haluttiin pitää edustavana, ei tätä tapaa voitu käyttää. Tämä johtuu siitä, että mukaan olisi voinut tulla sellaisiakin vastaajia, jotka eivät ole suorittaneet näyttötutkintoa. Lopulta kysely toteutettiin käyttäen kolmea vaihtoehtoista vastaustapaa, jotka esiteltiin saatekirjeessä vastaajille seuraavasti: a) Kirjoittakaa seuraava osoite web-selaimen osoiteriville ja painakaa enter-painiketta: Tämän jälkeen kirjoittakaa salasana: näyttö web-sivulla olevaan tekstikenttään ja painakaa Kirjaudu - painiketta. b) Lähettäkää sähköposti otsikolla Näyttötutkinto seuraavaan sähköpostiosoitteeseen: Viestissä ei tarvitse olla mitään sisältöä, vain otsikko riittää. Tämän jälkeen saatte omaan sähköpostiinne viestin, joka sisältää vastauslinkin kyselyyn. Vastauslinkkiä klikkaamalla pääsette vastaamaan kyselyyn. c) Lähettäkää oma sähköpostiosoitteenne tekstiviestillä seuraavaan puhelinnumeroon: xx, jonka jälkeen saatte sähköpostiinne viestin, joka sisältää vastauslinkin kyselyyn. Vastaajat saivat siis valita itselleen helpoimman tavan vastata. Käyttämämme menettelytavan seurauksena muodostui kaksi samansisältöistä kyselyä, kirjautumissivun- ja henkilökohtaisen sähköpostikutsun kautta toteutetut kyselyt. 18 % vastaajista valitsi henkilökohtaisen sähköpostikutsun kautta vastaamisen (b- ja c- vaihtoehdot), kun muut vastasivat kirjautumissivun kautta (a-vaihtoehto). Viimeisessä vaiheessa näiden kahden eri kyselyn vastaukset yhdistettiin aineistotasolla. Ensimmäinen kutsukirje kyselyyn vastaamiseksi lähetettiin näyttötutkinnon suorittaneille siten, että he vastaanottivat sen Toisen paperikirjeellä lähetetyn samansisältöisen muistutuskirjeen vastaajat vastaanottivat Vastausaikaa annettiin ensimmäisessä kutsukirjeessä 15.8 asti ja toisessa kirjeessä asti, jolloin kysely suljettiin. Henkilökohtaisen linkin kautta vastanneet saivat sähköpostiinsa tutkijalle lähetetyn pyynnön seurauksena seuraavankaltaisen kirjeen: OTSIKKO: Näyttötutkintokysely KUTSUKIRJEEN TEKSTIOSUUS: Alla olevaa linkkiä klikkaamalla pääsette vastaamaan näyttötutkintokyselyyn. Kiitos osallistumisestanne. Yllä kuvattuun monitahoiseen menettelytapaan päädyttiin, koska verkkokyselyohjelman generoima linkki kyselyyn vastaamiseksi on melko monimutkainen, sisältäen useita merkkejä, jotka edellyttävät vastaajilta näppäimistön erikoispainikkeiden, kuten Alt Gr:n käyttämistä. Osan vastaajista voidaan siis olettaa turhautuvan ja jättävän vastaamatta kyselyyn. Tästä syystä päädyttiin vaihtoehtoisia tapoja sisältävään ratkaisuun. Kyselyyn kirjautumista pyrittiin lisäksi helpottamaan SSL-suojauksella, jota käyttämällä kirjautumissivun osoitteen alkuosa saatiin samaksi (https), kuin mitä esimerkiksi Google käyttää. Koska voidaan olettaa, että useimmilla vastaajilla on ensimmäisenä avautuvana sivuna verkkoselaimellaan 119

120 https-alkuinen osoite, helpottaa käytetty ratkaisu kirjautumissivun osoitteen syöttämistä selaimen osoitekenttään, koska vastaajan tarvitsee vain korvata osoitteen loppuosa eikä kirjoittaa sitä kokonaan uudelleen. SSL-suojausta käyttämällä myös vastaaminen on turvallisempaa. Vastaajien sallittiin vastata vain kerran kyselyyn niin kirjautumissivukyselyssä kuin suoria sähköpostiosoitteita käytettäessäkin. Näin eliminoitiin riski vastauslinkin käyttämisestä useaan kertaan samasta IP-osoitteesta. Vastaajat ohjeistettiin tästä rajoituksesta kyselyn alussa. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden kyselyn edustavuus Näyttötutkinnon suorittaneille suunnatun kyselyn netto-otoksesta (1495) vähennettiin väestörekisterikeskuksessa 166 henkilöä, joilla oli osoitepoimintakielto. Lopulliseksi nettootokseksi muodostui siten 1329 henkilöä, jotka kutsuttiin vastaamaan verkkokyselyyn. Näistä kyselyyn vastasi 360 henkilöä. Kyselyn nettokato oli siten 969 henkilöä (73 %). Vastausprosentti (netto) oli 27 %. Aineiston edustavuustarkasteluja varten kehikkoperusjoukko päivitettiin opetushallinnon Vipunen -tilastotietokantaa käyttäen. Otettaessa mukaan Manner-Suomessa vuonna 2011 näyttötutkinnon kolmella suurimmalla koulutusalalla suorittaneet seuraavin rajauksin: Koko tutkinnon suorittaneet/näyttötutkintoon valmistava koulutus/tutkinto/oppilaitosmuotoinen koulutus saatiin suoritettua tutkintoa, kun niitä poimintahetkellä saatavana olleen tiedon perusteella oli Ero ei ole oleellinen, eikä sillä ole käytännössä vaikutusta aineiston edustavuuteen. Tarkasteltaessa vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden kyselyn edustavuutta, havaitaan aineiston maakunnittainen edustavuus (tutkinnon suorittamismaakunta) erittäin hyväksi (Liitetaulukko 4.). Edustavuutta arvioitiin vähentämällä maakunnittaiset perusjoukon % -osuudet vastaajien maakunnittaisista %-osuuksista. Maakunnittaiset perusjoukon % -osuudet saatiin Vipunen -tilastotietokannasta. Tämän jälkeen erotusten itseisarvoista laskettiin keskiarvo, joka maakunnan tapauksessa oli 1,3 %-yksikköä. Näin paljon vastaajien maakunnittainen jakauma eroaa keskimäärin vastaavasta perusjoukon jakaumasta. Iän suhteen vastaavalla tavalla laskettuna aineisto poikkeaa perusjoukosta 6,3 %-yksikköä (Liitetaulukko 5.) ja sukupuolen osalta 9,8 %-yksikköä (Liitetaulukko 6.). Naiset ovat aineistossa 9,8 %-yksikköä yliedustettuna ja miehet 9,8 %-yksikköä aliedustettuna. Syvennettäessä edustavuustarkasteluja havaitaan, että vuotiaat ovat aineistossa n. 13 %-yksikköä yliedustettuna ja vuotiaat vastaavan kokoisella osuudella aliedustettuna (Liitetaulukko 5.). Iän ja sukupuolen suhteen tarkasteltuna aliedustus paikantuu erityisesti vuotiaisiin miehiin, joita on aineistossa vain yksi henkilö (Liitetaulukko 7). Myös seuraava miesten ikäkategoria (25 29-vuotiaat) on aliedustettuna (5,2 %-yksikköä). Eniten yliedustettuna ovat vuotiaat naiset (7,8 %-yksikköä). Kokonaisuutena ottaen aineisto edustaa hyvin perusjoukkoa. Aineiston edustavuuden edelleen parantamiseksi olisi voitu käyttää jotakin painotusmenetelmää, kuten jälkiositusta. Perusjoukon jakaumat ovat joidenkin keskeisten muuttujien osalta saatavilla opetushallinnon Vipunen- tilastotietokannasta. Aineiston painotusta ei kuitenkaan toteutettu useasta eri tekijästä johtuen. Ositettuun otantaan perustuvissa aineistoissa jälkiositus tulisi tehdä ositteittain (Laaksonen 2013, 126). Tästä seuraa, että laajoissa osituksissa kuten tässä tapauksessa, ositekohtaiset vastaajamäärät muodostuvat liian pieniksi tehden estimaateista 120

121 epävakaita (Berinsky 2006, 512; Laaksonen 2013, 124). Jokaisessa jälkiositteessa tulisikin olla vähintään 20 vastaajaa, mikä ei tämän tutkimuksen tapauksessa onnistunut (Lohr 1999). Aineiston painottamisen tarvetta kannattaa tarkkaan pohtia myös siitä syystä, että painottamisella on taipumus heikentää estimaattien tarkkuutta (Kalton 1983; Vartivarian 2004; Pike 2008). Toisena mahdollisuutena painokertoimien laskemiseksi olisi voitu käyttää kalibrointia, missä solutiedot kalibroitaisiin populaation reunajakaumien sisältämän informaation perusteella. Vaikka kalibrointi mahdollistaakin useampien muuttujien käyttämisen painotuksessa, jolloin pienet havaintomäärät jälkiositteissa eivät muodostu ongelmaksi, kalibrointi perustuu ainoastaan reunajakaumien hyödyntämiseen. Sitä käytettäessä vastaustodennäköisyyden olisi oletettava perustuvan ainoastaan suoriin jakaumiin eikä muuttujien yhdysvaikutuksiin (Lohr 1999, 271). Yhteiskuntatutkimuksessa vain harvoin voidaan tehdä tällaista oletusta (Selkälä 2013b, ). Kalibrointi sopiikin lähinnä pienten havaintomäärien korjaajaksi tapauksiin, jossa aineistolla on selvästi additiivinen rakenne (Little 1993). Kalibrointi ei myöskään suoraan pureudu vastauskatoon ja voi heikentää estimaattien tarkkuutta kuten muutkin painotusmenetelmät (Laaksonen 2013, 127). Aineisto kannattaa painottaa vasta sitten, kun vastausosuudet eroavat selvästi painotuksessa käytettyjen muuttujien luokkien välillä ja kun lisäksi vastausten keskiarvot eroavat samojen luokkien välillä (Pike 2008, 168). Painottaminen edellyttää myös, ettei vastanneiden ja ei-vastanneiden välillä esiinny suuria eroja vastausten keskiarvoissa (Pike 2008, 156). Mikäli vastausosuudet painotuksessa käytettyjen muuttujien luokkien välillä vaihtelevat selvästi, mutta keskiarvot eivät, estimaattien tarkkuus kärsii oleellisesti (Kalton 1983; Pike 2008, 156). Jälkimmäisen ehdon toteutuminen aineistossa tutkittiin vertaamalla vastaamista aineistossa aliedustettuna olevien vuotiaiden miesten ja yliedustettuna olevien vuotiaiden naisten välillä. Näiden ikäryhmien vastaukset kyselyn asenneväittämiin erosivat selvästi, joten siltä osin aineiston painotukselle ei löytynyt estettä. Aineiston painotuksessa olisikin voitu käyttää jotakin vastaustodennäköisyysmalliin perustuvaa painotusta. Vastaustodennäköisyysmalliin perustuvat painotusmenetelmät ottavat huomioon muuttujien väliset yhdysvaikutukset ja pureutuvat lisäksi vastauskatoon. Nämä painotusmenetelmät toimivat sitä paremmin, mitä parempaa tietoa vastaamattomista on käytössä. Tutkimuksen tapauksessa käytettävissä olisi ollut tietoa vastaamattomien sukupuolesta, iästä ja tutkinnon suoritusmaakunnasta. Toisaalta myös vastaustodennäköisyysmalliin perustuvat painotusmenetelmät heikentävät helposti estimaattien tarkkuutta (Laaksonen 2013, 129). Kaiken kaikkiaan painotus korjaa aineiston harhaa vain osittain ja joissakin tapauksissa painojen käyttäminen saattaa harhaistaa tuloksia lisää (Miettinen & Vehkalahti 2013, 101). Koska erilaiset painotusmenetelmät pitävät sisällään useita epävarmuustekijöitä ja koska jälkiositusta ei voitu suoraan käyttää esiositteittain, päätettiin aineiston painotuksesta luopua. Toisena syynä tähän on aineiston hyvä edustavuus. Monivaiheisen ositetun otannan onnistuminen tuotti tässä tapauksessa riittävän hyvän lopputuloksen aineiston edustavuuden takaamiseksi. Verkkokyselyiden toteuttaminen oppilaitoksille, tutkintotoimikunnille sekä tutkintotoimikuntien työnantajajäsenille Verkkokysely näyttötutkintoihin valmistavaa koulutusta järjestävien oppilaitosten rehtoreille sekä tutkintotoimikuntien jäsenille ja erikseen näiden työnantajajäsenille toteu- 121

122 tettiin Webropolilla. Oppilaitosten rehtorien sähköpostiosoitteet kerättiin oppilaitosten verkkosivuilta. Rehtoreita kertyi kaikkiaan 126, joille kysely lähetettiin henkilökohtaista vastauslinkkiä käyttäen Muistutusviestit lähetettiin ja Kysely suljettiin klo Vastausaika kesti lähes 3 viikkoa. Kyselyyn vastasi 68 henkilöä, vastausprosentin ollessa 54. Tutkintotoimikuntien jäsenten sähköpostiosoitteet saatiin Opetushallitukselta. Tutkintotoimikuntien jäseniä kertyi kaikkiaan 627, joille kysely lähetettiin henkilökohtaista vastauslinkkiä käyttäen Muistutusviestit lähetettiin ja Kysely suljettiin klo Vastausaika kesti lähes 3 viikkoa. Kyselyyn vastasi 276 henkilöä vastausprosentin ollessa 44. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien sähköpostiosoitteet saatiin tutkintotoimikuntien jäsenlistasta. Tutkintotoimikuntien työnantajajäsenet vastasivat siis kahteen kyselyyn, tutkintotoimikuntien jäsenille suunnattuun kyselyyn sekä tutkintotoimikuntien työnantajajäsenille suunnattuun kyselyyn. Tutkintotoimikuntien työnantajajäseniä kertyi kaikkiaan 200, joille kysely lähetettiin henkilökohtaista vastauslinkkiä käyttäen Muistutusviestit lähetettiin ja Kysely suljettiin klo Vastausaika kesti lähes 3 viikkoa. Kyselyyn vastasi 70 henkilöä, vastausprosentin ollessa 35. Verkkokyselyiden psykologinen ja toiminnallinen suunnittelu Verkkokyselyiden suunnittelussa tukeuduttiin vastaajapsykologiseen tutkimukseen (survey psychology), joka käsittelee erilaisten kysymysten sisältöön ja niiden asetteluun liittyvien tekijöiden suhdetta vastaamiseen (ks. Selkälä 2008; Selkälä 2011). Tällaisia ovat esimerkiksi vastaamisen edellyttämän informaation psykologiseen saatavuuteen (accessibility) liittyvät tekijät, työmuistin toiminta, erilaiset kysymystyypit ja kysymysten kokonaisuutena rakentama kehys vastaamiselle. Verkkokyselyn suunnittelussa on lisäksi huomioitava sen interaktiivinen luonne paperikyselystä poikkeavana kyselyalustana. Tästä johtuen verkkokyselyiden käytettävyyteen ja käyttöliittymien ominaisuuksiin liittyvät seikat tulee ottaa kyselyä suunniteltaessa huomioon (Kaczmirek 2009, 30 41; Selkälä 2013a). Myös verkkokyselyn visuaalisuuteen liittyvät tekijät tulee huomioida kyselyä suunniteltaessa (Couper 2008; Toepoel ym. 2009; Selkälä ym. 2011; Selkälä 2013a; Selkälä 2013b; Tourangeau ym. 2013). Käytännössä vastaajapsykologista tutkimustietoa hyödynnettiin kyselyiden suunnittelussa muun muassa siten, että niissä käytettiin Webropolin hierarkiakysymystä. Webropolissa hierarkiakysymys on toteutettu oikeaoppisesti siten, ettei kysymyksen ensimmäinen vaihtoehto näy vastaajille (Couper ym. 2004; Couper 2008, 61 62). Jokainen kysely muodostui varsin pitkäksi. Kyselyt testattiin tutkijaryhmän toimesta vastaamalla niihin. Vastausaika pyrittiin pitämään korkeintaan 20 minuutissa, vaikka osassa kyselyitä oli vaikea arvioida, kuinka paljon vastaajat tosiasiallisesti niihin joutuvat käyttämään aikaa. On syytä arvioida, että tutkijoiden itsensä vastaamana vastausaika muodostuu yleensä lyhyemmäksi kuin vastaajien itsensä vastaamana. Kyselyn alussa vastaajalle on parempi antaa vastausajasta todellista vastausaikaa pidempi kuin lyhyempi arvio. Suositus perustuu tutkimushavaintoihin, joiden mukaan vastaajat keskeyttävät kyselyyn vastaamisen useammin silloin, kun kyselyn alussa arvioitu vastausaika on ollut todellista vastausaikaa lyhyempi (Couper 2008, 298). Kun vastaajat osaavat varata riittävästi aikaa kyselyyn vastaamiseen, he keskeyttävät vähemmän (Couper 2008, 298). Samasta syystä myöskään etenemispalkkia ei suositella käytettäväksi, koska se luo vaikutelman todellisuutta pidemmästä kyselystä (Couper 2008, 299). Päädyimme ratkaisuun, missä vastaajille kerrottiin kyselyn alussa, että heillä on kyselyyn vastaamiseksi yhden selainistunnon aika- 122

123 na niin kauan aikaa käytettävissään kuin he haluavat. Vastausajan arviota emme vastaajille antaneet, sillä se oli vaikea arvioida. Verkkokyselyiden kutsumenettelyjä koskeva tutkimus osoittaa, että käyttämällä samassa tutkimuksessa sekä postitse lähetettävää saatekirjettä että sähköpostimuistutusta, vastausprosentti muodostuu korkeammaksi, kuin käytettäessä pelkkää sähköpostikutsua ja - muistutuksia (Porter & Whitcomb 2007; Kaplowitz ym. 2012, 345). Näyttötutkinnon suorittajille suunnatun kyselyn vastauskutsut lähetettiin postikirjeenä. Kaikki 1329 vastaajaa saivat siten kaksi kutsukirjettä ( & ), riippumatta siitä valitsivatko he kirjautumissivun vai henkilökohtaisen linkin kautta vastaamisen. Ne vastaajat, jotka valitsivat henkilökohtaisen linkin kautta vastaamisen, saivat sähköpostiinsa suoran vastauslinkin. Näin he vastaanottivat sekä paperikirjeinä toteutetut kutsut että sähköpostikutsun. Koska kaikki vastaajat saivat kaksi paperista kutsukirjettä ja osa lisäksi sähköisen vastauskutsun, voidaan ratkaisun olettaa vaikuttaneen myönteisesti vastaushalukkuuteen. Verkkokyselyä suunniteltaessa olisi ensinnäkin päätettävä, käytetäänkö yhdelle selattavalle aukeamalle sijoitettua kyselyä vai sivutettua kyselyä, missä kysymykset esitetään usealla toisistaan visuaalisesti eristetyllä selainsivulla (Couper 2008, 8). Esimerkiksi Don Dillman (2000, 395) suosii enemmän selattavaa kyselytyyppiä, koska se muistuttaa hänen mukaansa eniten verkon yleistä käyttökokemusta. Näiden kahden vaihtoehdon väliltä valitseminen sisältää myös muita huomioitavia tekijöitä. Keskustelukehysteoriaan perustuva vastaajapsykologinen näkökulma korostaa, että vastaajat käyttävät myös lomakekyselyyn vastatessaan tavallisen kielen ja ajattelun käytäntöjä hyväkseen (Houtkoop-Steenstra 2000; Toepoel ym. 2009, 202). Vastaajat pyrkivät johdonmukaiseen vastauskokemukseen, jota ohjaa hahmopsykologinen orientaatio (Toepoel ym. 2009, ). Tässä ajattelutavassa yksittäiset kysymykset muodostavat suurempia kokonaisuuksia, jotka ohjaavat vastaajan yksittäisistä kysymyksistä tekemiä tulkintoja. Vastaajat eivät siis suhtaudu yksittäisiin kysymyksiin toisistaan irrallisina elementteinä, kuten lomaketutkimuksessa usein oletetaan, vaan pyrkivät säilyttämään vastaamisen kokonaiskuvan ja hallitsemaan vastaamistaan sen mielekkään kehyksen sisällä, mistä käsin heidän ajattelunsa ohjautuu (ks. Sudman-Bradburn 1986, ; Foddy 1999, 40; Ahola 2000, 70; Todorov 2000, 65; Suhonen 2006, 319). Tähän ajattelutapaan perustuen näyttäisi selvältä, että kyselyn sivuttamisella ei saavuteta mitään merkittävää hyötyä. Toisessa näkökulmassa korostetaan kysymysten visuaalisen eristämisen myönteistä vaikutusta vastaustarkkuuteen. Tämä perustuu siihen, että yleensä vastaajat käyttävät enemmän aikaa visuaalisesti eristettyihin kysymyksiin vastaamiseen, jonka seurauksena muistin käyttö tehostuu ja vastausprosessi syvenee (Tourangeau ym. 2005, 31). Tämän näkökulman mukaan kysymyspatteristojen käyttö heikentää vastausprosessia, mikäli vastaaminen niissä nopeutuu ilman, että vastaaja ehtii kunnolla pysähtyä pohtimaan yksittäisten kysymysten sisältöä. Tällaisissa tapauksissa pintasuuntautunut vastaustyyli lisääntyy, koska kysymysten visuaalinen asettelu ohjaa vastaajia nopeaan vastaamiseen (Tourangeau ym. 2005; Selkälä 2008). Sekä vastaamisen kokonaisvaltaista hahmopsykologista luonnetta korostava näkökulma että yksittäisen vastauksen tarkkuutta korostava näkökulma ovat lomaketutkimuksessa omalla tavallaan todellisia. Tutkijan tai kyselyn laatijan olisi syytä tiedostaa ne molemmat kyselyä suunnitellessaan. On selvää, että vastaajan näkökulmasta kyselykokonaisuuden hallinta lisää vastaamisen johdonmukaisuutta ja parantaa yksittäisiin kysymyksiin annet- 123

124 tujen vastausten laatua. Toisaalta on myös selvää, että pintasuuntautuneen vastaustyylin lisääntyessä yksittäisten vastausten laatu heikkenee. Lomakesuunnittelun päämääränä voidaan siis pitää sitä, että vastaaja olisi samanaikaisesti saatava hallitsemaan kyselyä kokonaisuutena ja toisaalta saatava pysähtymään yksittäisten kysymysten äärelle pohtimaan jokaisen kysymyksen merkitystä erikseen. Kysymysten täydelliseen visuaaliseen eristämiseen on syytä mennä vain, kun kysymykset eivät millään tavoin sisällöllisesti liity toisiinsa (Funke & Reips 2012, 3). Käytännössä tällaisia tilanteita esiintyy vain harvoin, koska kysymykset liittyvät yleensä samaan aiheeseen tai kyselyn kokonaisteemaan, jolloin ne olisi syytä myös visuaalisesti esittää samalla selattavalla aukeamalla. Kyselyissä päädyttiin täysin selattavaan käyttöliittymään. Ratkaisun puolesta puhuu sekin, että käytimme kyselyissä paljon kyselypatteristoja. Täysin selattavassa versiossa niiden keskinäinen suhde on helpompi jäsentää kuin sivutettavassa kyselyssä. (Selkälä 2013a, 116.) Näyttötutkinnon suorittaneille suunnattu kysely rakennettiin sisällöllisesti kronologiseen järjestykseen. Ensin esitettiin taustakysymykset, jonka jälkeen kysyttiin näyttötutkinnon suorittamista edeltäneen ajan olosuhteista kuten vastaajan työmarkkinatilanteesta ja vastaajan motiiveista näyttötutkintokoulutukseen hakeutumiseksi. Tämän jälkeen kysyttiin vastaajien kokemuksia näyttötutkinnon suorittamisen hyödystä esimerkiksi työelämävalmiuksien kohentajana. Sen jälkeen siirryttiin näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen vallinneiden konkreettisten olosuhteiden, kuten työelämätilanteiden, kartoittamiseen. Vasta kyselyn lopuksi kysyttiin vastaajien asenteita näyttötutkinnosta. Valitsemamme lähestymistapa kyselyn sisällölliseen suunnitteluun sivuuttaa George Gallupin kehittämän suppilotekniikan periaatteet, missä asenteita suositeltiin kysyttäväksi heti kyselyn alussa tai kysymyssarjan ensimmäisenä kysymyksenä. Näin pyrittiin ehkäisemään kyselyssä jäljempänä tulevien kysymysten vaikutus kysyttyihin asenteisiin (Eskola 1975, ). Tällainen lähestymistapa ymmärtää asenteet todellisina, vastaajan muistista poimittavissa olevina pysyvinä toimintataipumuksina, jotka oikein kysymällä voidaan saada esiin (Wilson & Hodges 1992, 38). Tässä lähtökohtana lomakevastaamiseen oli enemmän William Foddyn (1999) sekä Sudmanin ja Bradburnin (1986) edustama käsitys. Heidän ajattelussaan yksittäiset kysymykset saavat merkityksensä vain koko kyselyn muodostaman kehyksen osana. Yksittäisiä kysymyksiä ei voida siten pitää toisistaan riippumattomina, vaan ne väistämättä vaikuttavat toisiinsa ja luovat vastaamisen kuluessa merkityksellistä taustaa vastaamiselle. Koska näyttötutkinnon suorittajille suunnatussa kyselyssä vastaajille annettiin mahdollisuus käydä kyselyn kuluessa läpi koko näyttötutkinnon suorittamiseen liittyvä henkilökohtainen historia, ratkaisu on todennäköisesti edesauttanut sellaisten asenteiden ja mielikuvien esiin nostamista muistista, joita vastaaja on tarvinnut vastatessaan kyselyn lopussa esitettyihin asennekysymyksiin. Muistitutkimuksista löydetään tukea tässä valitulle kyselyn rakenneratkaisulle. Yksittäisen sanan tai kysymyksen on havaittu voivan aktivoida vastaajan pitkäkestoisessa muistissa muita esitettyyn ärsykkeeseen läheisesti liittyviä käsitteitä (Knowles 1988, 318; Judd ym. 1991, 194; Tourangeau ym. 2005, 77; Mussweiler & Damisch 2008, 1297). Tämän lisäksi on havaittu vastaajan pitkäkestoiseen muistiin varastoituneiden asenteiden välillä esiintyvän samankaltaista aktivaation leviämistä, kuin yksittäisten käsitteidenkin kohdalla (Judd ym. 1991, 194, 200). Tutkimustulokset osoittavat siis, että asenteita voidaan käsitteellisin keinoin aktivoida tulemaan muistista esiin. Erityisen tärkeäksi tämä muodostuu silloin, kun kysymyksen kohteena olevasta tapahtumasta on ehtinyt kulua paljon aikaa, kuten näyttötutkinnon suorittajien kohdalla. Konkreettisten näyttötutkinnon suorittamiseen liitty- 124

125 vien tekijöiden muistelu ja niiden pukeminen vastausten muotoon kyselyn alussa ja keskivaiheilla auttaa vastaajaa palauttamaan mieleen myös näyttötutkintoon liittyviä asenteita. Voidaan arvioida, että näyttötutkinnon suorittajille suunnatun kyselyn sisällöllinen rakenne on toiminut vastaajan muistin apuvälineenä. Näin toimien onnistuttiin myös ehkäisemään ei-toivottuja kontekstivaikutuksia, jotka olisivat heikentäneet vastausten laatua. Koska asenteiden heikko saatavuus altistaa vastaajia kontekstivaikutuksille (Tourangeau & Rasinski 1988, 309), voitiin asenteiden saatavuutta parantamalla pienentää haitallisia kontekstivaikutuksia. Näyttötutkintoon liittyvän sisällöllisen kontekstin rakentaminen kronologiseen muotoon on siis todennäköisesti tukenut vastaajan näyttötutkinnon suorittamiseen liittyvien mielikuvien mieleen palauttamista ja ehkäissyt ei-toivottuja kontekstivaikutuksia. 125

126

127

128

129 Leena Viinamäki 3. Näyttötutkintojärjestelmä osana suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää 3.1 Näyttötutkintojen paikka aikuiskoulutusjärjestelmässä Suomalainen koulutusjärjestelmä jakaantuu yleissivistävään perusopetukseen, toisen asteen koulutukseen (lukio- ja ammatillinen koulutus) sekä ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa annettavaan korkea-asteen koulutukseen (Kuvio 3.). Näyttötutkinnot sijoittuvat suomalaisessa koulutusjärjestelmässä yleissivistävän perusopetuksen jälkeiseksi ensimmäiseksi ammatilliseksi koulutusmuodoksi oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen kanssa (Hallituksen esitys Eduskunnalle 3, 2012). Ammatillisen pätevyyden hankkiminen näyttötutkinnon kautta soveltuu sen perusidean mukaisesti erityisesti työelämässä toimiville aikuisille, kun vastaavasti ensimmäistä ammatillista tutkintoaan suorittaville nuorille soveltuu edellistä paremmin oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus. Kuvio 3. Suomen koulutusjärjestelmä. 7 7 Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö. 129

130 Näyttötutkintoina suoritetut ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot tuottavat kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin. Ammatillinen perustutkinto, jonka nimellinen laajuus on alle 120 ov, antaa puolestaan kelpoisuuden vastaavan alan ammattikorkeakouluopintoihin. (Näyttötutkinto-opas 2012, 19.) Risto Rinteen ja Eeva Salmen (1998) mukaan jo 1970-luvulta lähtien on pohdittu ja kehitetty informaalin oppimisen tunnustamisen muotoja ja käytäntöjä mm. aikuisopiskelumahdollisuuksien laajentumisen ja työmarkkinoiden epävakaistumistrendin myötä luvulla alettiinkin puhua koulutus- ja työmarkkinakansalaisuudesta opiskelu- ja työssäkäyntimahdollisuuksien jatkuvasti monimuotoistuessa kaiken ikäisten kansalaisten keskuudessa (Suikkanen & Viinamäki 1999; Viinamäki 1999; Suikkanen ym. 2001). Ajattelutapa, että koulutus on kulutettava hyödyke, alkoi tuolloin yleistyä opiskelijoiden, koulutusorganisaatioiden ja työnantajien keskuudessa. Peruskoulussa ja lukiossa myös alkoi mahdollisuus profiloitua johonkin tiettyyn oppiaineeseen (esim. urheilu, musiikki, taideaineet tai luonnontieteet). Ihminen toimii koulutusmarkkinakansalaisena lakisääteistä oppivelvollisuuttaan suorittaessaan, vapaaehtoisesti opiskellen tai muuten kvalifikaatioita hankkiessaan. Opiskeluaan koskevia valintoja hän tekee siten toisaalta yhä nuorempana ja toisaalta yhä vanhempana. Iästä riippumatta kansalaisten opiskeluratkaisuja rakenteistavat yksilölliset (sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen pääoma) sekä yhteiskunnalliset (opiskelumahdollisuudet ja opintososiaaliset edut) reunaehdot. Suomen kaltaisissa koulutusyhteiskunnissa koulutusmarkkinakansalaisuudesta on vähitellen muodostunut universaalisen kansalaisuuden yksi ulottuvuus. (Viinamäki 1999, ; ks. myös Rinne & Salmi 1998, ; Whitty ym. 1998, 30, 46; Rinne & Järvinen 2011, ) Vastaavasti työmarkkinakansalaisuutta voidaan pitää moderniin palkkatyössäkäyntiin perustuvan teollistuneen yhteiskunnan yhtenä ilmentymänä, jossa korostuu palkkatyössäkäynti oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Työmarkkinakansalaisuutta rakenteistavat yksilötasolla ihmisen sukupuolen, iän ja opiskelu- ja työhistorian lisäksi hänen työmarkkina-asemansa (kuuluuko hän työlliseen vai työttömään työvoimaan, onko hän työvoiman ulkopuolella), työsuhde-tyyppinsä (onko hän työllistynyt avoimille vai tuetuille työmarkkinoille määräaikaisiin vai pysyviin työsuhteisiin) sekä ammatilliset, yleissivistävät ja sosiaaliset kvalifikaationsa. Sen yhteiskunnallisena kontekstina toimivat institutionaaliset toimintakäytännöt (ml. hyvinvointivaltion palvelujärjestelmä, koulutus- ja työmarkkinat) lainsäädännöllisine mahdollisuuksineen ja rajoituksineen. (Suikkanen & Viinamäki 1999; ks. myös Pohjola 1994; Hakala ym ) Koulutus- ja työmarkkinakansalaisuuden samoin kuin yleensäkin kansalaisuuden määrittelyn taustalla ovat perinteiset kansalaisuuden ulottuvuudet oikeuksineen ja velvollisuuksineen eli 1) kansalaisoikeuksiin liittyvä ulottuvuus, jota määritellään muun muassa lainsäädännössä, 2) poliittinen ulottuvuus, joka määräytyy yleisen äänioikeuden kautta ja 3) sosiaalinen ulottuvuus, joka realisoituu hyvinvointivaltiollisten oikeuksien kautta. (Marshall 1950; Selkälä 2013b.) Näyttötutkintojärjestelmä on otettu käyttöön osaksi suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää vuonna Näyttötutkintojärjestelmä mahdollistaa aikuisille joustavan tavan päivittää ammatillista osaamistaan työelämässä toimimisensa tarpeita vastaaviksi. Näyttötutkinnot ovat riippumattomia ammatillisen osaamisen hankkimistavasta eli siitä, ovatko henkilöt hankkineet osaamisensa työkokemuksen, opintojen tai jonkin muun toiminnan kautta. Ammatillisen pätevyyden hankkiminen näyttötutkintojen avulla optimaalisimmillaan kannustaa ja motivoi elinikäiseen ammatilliseen oppimiseen. (Näyttötutkinto-opas 2012, ) Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisussa Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys (2009), Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksestä (2012) sekä Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitel- 130

131 massa (2011) korostetaan väestön koulutustason nostamisen lisäksi elinikäisen oppimisen politiikkaidean mukaisesti tietojen ja taitojen näkyviksi saamista sekä eri tavoin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista, minkä idean perustalle näyttötutkintojen suorittaminen perustuu. Perinteisen luokkahuone/luentosali -perusteisen formaalin oppimisen rinnalle ovat legitimoituneet ajasta ja paikasta riippumattomat informaalin oppimisen muodot, jotka molemmat mahdollistavat näyttöön perustuvan ammatillisen tutkinnon suorittamisen (ks. esim. Rinne & Salmi 1998, ; Pirttilä 1999, ; Rinne & Vanttaja 1999, 11). Tutkintojen ja muun osaamisen kansallisessa viitekehyksessä Suomen kansalliseen koulutusjärjestelmään kuuluvat tutkinnot jaotellaan niiden edellyttämän osaamisen perusteella kahdeksalle vaativuustasolle (Tutkintojen ja muun osaamisen 2009, 45 47). Viitekehyksessä kuvataan tutkintojen edellyttämä osaaminen tietoina, taitoina ja pätevyyksinä sekä määritellään niiden keskinäiset suhteet. Osaamisperusteisen tutkintojen kuvaustavan avulla halutaan tukea elinikäistä oppimista, vahvistaa koulutuksen osaamisperustaisuutta, parantaa työllistymistä, lisätä liikkuvuutta ja kaventaa kuilua koulutuksen ja työelämän välillä. Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys rakentuu eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen pohjalle (EQF-suositus 2008; The European Qualifications 2008). Suomalaiset tutkinnot sijoittuvat esityksen mukaan seuraaville kansallisen viitekehyksen vaativuustasoille: perusopetuksen oppimäärän tuottama osaaminen tasolle 3 ylioppilastutkinto ja lukion oppimäärä tasolle 4 ammatilliset perustutkinnot ja ammattitutkinnot tasolle 4 erikoisammattitutkinnot tasolle 5 ammattikorkeakoulututkinnot ja alemmat korkeakoulututkinnot tasolle 6 ylemmät korkeakoulututkinnot ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot tasolle 7 yliopistojen tieteelliset, taiteelliset ja ammatilliset jatkotutkinnot (esim. lisensiaatin tutkinto ja tohtorin tutkinto) tasolle 8. (Tutkintojen ja muun osaamisen 2009, 45 47; Taulukko 2.) 131

132 Taulukko 2. Suomen kansallisen viitekehyksen vaativuustasot ja suomalaisten näyttötutkintojen sijoittuminen viitekehykseen. KANSALLINEN VAATIVUUSTASO Taso 4 Taso 5 OSAAMINEN Hallitsee oman alansa fakta- ja teoriatiedot laajoissa asiayhteyksissä sekä tietyt kognitiiviset ja käytännön taidot ja pystyy hyödyntämään näitä tietoja ja taitoja ratkaistaessa oman alan erityisongelmia. Työskentelee itsenäisesti yleensä ennustettavissa, mutta mahdollisesti muuttuvissa toimintaympäristöissä. Vastaa omien tehtäviensä loppuun suorittamisesta sekä toimii turvallisesti ja vastuullisesti työyhteisössä. Kykenee taloudelliseen, tulokselliseen ja suunnitelmalliseen toimintaan ja töiden järjestelyyn. Kykenee valvomaan muiden suorittamia rutiinitehtäviä. Valmiudet toimia yrittäjämäisesti toisen palveluksessa tai alan itsenäisenä yrittäjänä. Arvioi omaa osaamistaan ja parantaa työhön tai opintoihin liittyviä toimia. Kehittää itseään ja työtään. Valmius jatkuvaan oppimiseen. Osaa viestiä monimuotoisesti ja vuorovaikutteisesti eri tilanteissa ja tuottaa monipuolisia, myös alaan liittyviä, tekstejä. Selviytyy kansainvälisestä viestinnästä ja vuorovaikutuksesta toisella kotimaisella ja ainakin yhdellä vieraalla kielellä. Hallitsee oman alansa laaja-alaiset ja/tai erikoistuneet fakta- ja teoriatiedot sekä kognitiiviset ja käytännön taidot ja pystyy hyödyntämään näitä tietoja ja taitoja ratkaistessaan luovasti abstrakteja ongelmia. Ymmärtää eri alojen tietojen rajat. Kykenee johtamaan ja valvomaan toimintaympäristöjä, jotka muuttuvat ennakoimattomasti. Kykenee valvomaan muiden suorittamia tehtäviä. Hyvä valmius toimia alan itsenäisenä yrittäjänä. Arvioi ja kehittää omia ja muiden suorituksia ja työtä. Valmius jatkuvaan oppimiseen. Osaa viestiä suullisesti ja kirjallisesti sekä alan että alan ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen omalla alallaan toisella kotimaisella ja vähintään yhdellä vieraalla kielellä. TUTKINNOT Lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto Ammatilliset perustutkinnot Ammattitutkinnot Vankeinhoidon perustutkinto Poliisin perustutkinto Pelastajatutkinto Hätäkeskuspäivystäjätutkinto Erikoisammattitutkinnot Lennonjohdon perustutkinto Rakennustuotannon ammattitutkinto Poliisialipäällystötutkinto Alipäällystötutkinto (pelastusala) Ammatilliset perustutkinnot ja ammattitutkinnot sijoittuvat tasolle 4 ja erikoisammattitutkinnot tasolle 5. Yksittäiset ammatilliset tutkinnot voivat poikkeustapauksessa kuitenkin olla tutkintotyypin perustasoa ylemmällä tasolla, jos tutkinnon vaativuustaso selkeästi poikkeaa muista saman tutkintotyypin tutkinnoista. (Tutkintojen ja muun osaamisen 2009, 42.) Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys -raportissa (2009, 25) on määritelty näyttötutkintoja seuraavasti: Ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan ammattitaidon saavuttamisen edellyttämät tiedot ja taidot. Ammattitutkinnossa osoitetaan alan ammattityöntekijältä edellytetty ammattitaito. Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta. Ammattitutkintojen perusteissa ammattitaitovaatimukset on pyritty määrittelemään sellaisiksi, että henkilö, jolla on alan peruskoulutus tai muulla tavoin hankitut sitä vastaavat tiedot ja taidot sekä täydentäviä ja syventäviä opintoja ja noin kolmen vuoden työkokemus, pystyy suoriutumaan kyseisestä ammattitutkinnosta. Pieni osa ammattitutkinnoista on sellaisia, joihin tullaan 132

133 käytännössä ilman peruskoulutusta suoraan työelämästä. Näissä ammattitaitovaatimukset voivat olla vähäisemmät. Tällaisten ammattitutkintojen keskeisiä sisältöalueita ei sisälly mihinkään perustutkintoon tai sisältyy niihin vain osittain. Erikoisammattitutkinnon suorittamiseksi ajatellaan tarvittavan alan peruskoulutus tai sitä vastaavat tiedot ja taidot sekä noin viiden vuoden työkokemus. Näyttötutkintojärjestelmää ja sen eri tutkintotasoja luonnehtivat toisaalta työelämässä tarvittavat ammatillista kelpoisuutta luonnehtivat kvalifikaatioprofiilit (ammatillinen kelpoisuus, lainsäädännössä määritellyt kelpoisuusehdot) ja toisaalta tutkinnon suorittamisen tuottamat kompetenssikuvaukset (ammatillinen pätevyys, tutkintotodistuksen osoittama muodollinen pätevyys) sekä yleisellä että ammatispesifillä tasolla (ks. myös Rinne & Salmi 1998, ; Brunila ym. 2013). Näyttötutkinnon suorittaminen mahdollistaa ammatillisen pätevyyden osoittamisen ja hankkimisen riippumatta osaamisen hankkimistavasta. Näyttötutkintojärjestelmää tarkasteltaessa kvalifikaatioilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa työmarkkinakansalaisen tarvitsemaa ja työnantajien edellyttämää ammatillista osaamista, jota hän tarvitsee pärjätäkseen työmarkkinoilla ja kompetensseilla tarkoitetaan koulutusmarkkinakansalaisten koulutusmarkkinoilta hankkimaa ja tutkintotodistuksen osoittamaa muodollista pätevyyttä (ks. esim. Jokinen ym. 2009; vrt. Viinamäki & Tissari 2010, ; Kuvio 4.). Oppilaitoksen kompetenssi TARJONTA KOKEMUKSIA & NÄKEMYKSIÄ NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄSTÄ Opiskelijan kvalifikaatio TARVE Työpaikan kvalifikaatio KYSYNTÄ Kuvio 4. Kompetenssien ja kvalifikaatioiden jännite suhteessa niiden oppilaitoslähtöiseen tarjontaan ja työelämälähtöiseen kysyntään sekä opiskelijalähtöiseen tarpeeseen. 133

134 Näyttötutkintojärjestelmään kuuluvan kolmikantaperiaatteen mukaan näyttötutkinnon suorittajan osaamista arvioivat työnantajien, työntekijöiden ja opettajien edustajat yhdessä. 8 Ammattitaitovaatimukset ja arviointikriteerit määritellään kansallisissa tutkinnon perusteissa (Näyttötutkintojen perusteet n.d.). Ammatillisen osaamisen arviointikriteerejä tutkineen Ulpukka Isopahkala-Bouretin (2013, 47 62) mukaan arviointikriteereissä korostuu taito hyödyntää tietoa käytännössä, mutta niissä ei ole ole määritelty varsinaisia tietosisältöjä. Ts. tietämisen tarve määrittyy työtilannekohtaisesti, koska tavoitteeksi ei ole asetettu pysyvien teoreettisten tiedonrakenteiden omaksumista. Tutkintotodistuksessa arvosanoin kuvatun kompetenssin ja työnantajien edellyttämien kvalifikaatioiden heterogeenisuus voi eriyttää näyttötutkinnon suorittaneen työllistymismahdollisuuksia, koska työtehtäviin sidottu tieto keskittyy tiettyihin tapauksiin ja esimerkkeihin. Työtehtäväsidonnainen tieto ei siten välttämättä muodosta tiedollista kokonaisuutta, vaan voi jäädä pahimmillaan kokoelmaksi hajanaisia ja jäsentymättömiä tiedon sirpaleita. Ts. kyse on ammatillisen koulutuksen osaamislähtöistä käytänettä luonnehtivasta painopistejännitteestä toisaalta tilanteisiin sidotun ja ongelmakeskeisen tietämyksen sekä toisaalta käyttöarvoltaan edellistä universaalimman teoreettisen tietämyksen välillä. (ks. tark. Isopahkala-Bouret 2013; Ahola & Anttila 2013, 13; 47 62; Asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ( /812.) Tähän jännitteeseen etsimme vastausta vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneille, oppilaitosten edustajille sekä tutkintotoimikuntien jäsenille ja tutkintotoimikuntien työnantajajäsenille toteutetun verkkokyselyn kysymyksellä, jossa vastaajia pyydettiin arvioimaan työelämässä tarvittavia kvalifikaatioita. Lain ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ( /631) 12 :n mukaan ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan ammattitaidon saavuttamisen edellyttämät tiedot ja taidot, ammattitutkinnossa osoitetaan alan ammattityöntekijältä edellytetty ammattitaito ja erikoisammattitutkinnossa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta. Kompetenssien osalta Laissa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta 12 a :n ( /788) mukaan ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan laaja-alaiset ammatilliset perusvalmiudet alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempi osaaminen ja työelämän edellyttämä ammattitaito vähintään yhdellä osa-alueella. Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista, joka on perustutkintoa syvempää tai kohdistuu rajatumpiin työtehtäviin. Erikoisammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista, joka on syvällistä ammatin hallintaa tai monialaista osaamista. Näyttötutkintotasoittain työelämässä tarvittavat ammatilliset kvalifikaatiot syvenevät ja spesialisoituvat kerroksittain työelämässä hankitun kokemuksen ja ammatillisen osaamisen soveltamistaitojen kehittymisen myötä. Näyttötutkintoja voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimuskoulutuksen juuret ovat vanhassa oppipoika-kisälli-mestari -perinteessä. 9 Käytännössä oppisopimuskoulutus on oppilaitosmuotoiselle koulutukselle vaihtoehtoinen, työelämälähtöinen väylä 8 Asetuksessa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ( /812) 7 määritellään tutkintosuoritusten arviointia, minkä mukaan Näyttötutkintoina suoritettavien ammatillisten perustutkintojen arvioinnissa noudatetaan ammatillisen peruskoulutuksen arviointiasteikkoa. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Laissa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta 15 a ( /788) määrittelee tutkinnon suorittajan osaamisen arviointia, minkä mukaan Osaamisen arvioinnilla annetaan tietoa tutkinnon suorittajan osaamisesta ja varmistetaan tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimusten saavuttaminen. Tutkinnon suorittajan osaamista arvioidaan monipuolisesti vertaamalla sitä tutkinnon perusteissa määrättyyn osaamiseen. 9 Oppisopimuslaki (125/1923) on säädetty ensimmäisen kerran vuonna 1923, minkä jälkeen lainsäädäntöä on uudistettu seuuraavan kerran vuonna 1967 (Oppisopimuslaki 422/1967). 134

135 hankkia ammatillinen osaaminen, täydentää sitä tai hankkia ammatillinen tutkinto. Oppisopimuskoulutus järjestetään siten, että työnantaja tekee uuden oppisopimusopiskelijan kanssa määräaikaisen työsopimuksen sekä yhä useammin myös siten, että oppisopimus solmitaan työnantajan palveluksessa jo olevan henkilön kanssa. Tällöinkin oppisopimuksen tulee perustua määräaikaiseen työsopimukseen. Oppisopimusta vahvistettaessa voidaan näissä tapauksissa sopia myös työsuhteen jatkumisesta oppisopimuskauden jälkeen. Vastaavasti virkasuhteessa olevalle myönnetään oppisopimuskauden ajaksi virkavapaus. (Oppisopimuskoulutuksen kehittäminen 2007, ) Oppisopimuskoulutuksena voidaan suorittaa kaikkia toisen asteen ammatillisia tutkintoja. Ammatillisia perustutkintoja voidaan suorittaa sekä ammatillisena peruskoulutuksena että aikuisten näyttötutkintona. Näyttötutkintoina voidaan suorittaa ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Myös muuta tutkintorakenteen ulkopuolista koulutusta voidaan suorittaa oppisopimuksella. Yrittäjille on voitu järjestää oppisopimuskoulutusta omassa yrityksessään vuodesta 1999 alkaen. Vuoden 2008 alusta myös virkasuhteisten työntekijöiden on ollut mahdollista solmia oppisopimus. (Oppisopimuskoulutuksen laadun kehittäminen 2010, 5 14.) Laissaammatillisesta peruskoulutuksesta 17 :n mukaan Pääosin työpaikalla järjestettävä koulutus voi perustua 15 vuotta täyttäneen opiskelijan ja työnantajan välillä tehtyyn kirjalliseen määräaikaiseen työsopimukseen (oppisopimus). Oppisopimus voidaan tehdä, jos työnantaja ja 8 :ssä tarkoitettu koulutuksen järjestäjä ovat asetuksella tarkemmin säädettävällä tavalla sopineet oppisopimuskoulutuksen järjestämisestä. Oppisopimuksen sisällöstä ja työnantajalle maksettavasta koulutuskorvauksesta säädetään tarkemmin asetuksella. Suomalaista oppisopimuskoulutusta on esitetty muutettavaksi useissa kehittämis- ja selvityshankkeissa, joiden tavoitteena on ollut mm. 1) lisätä sen käyttöarvoa mm. ammatillista tutkintoa suorittavien, lisä- ja täydennyskoulutusta tarvitsevien (korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden oppisopimuskoulutusmahdollisuus), erityisryhmien (vaikeasti työllistettävät) ja maahanmuuttajien keskuudessa; 2) lisätä työnantajien tietoisuutta sen mahdollisuuksista ja työnantajille maksettavista korvauksista; 3) kehittää oppisopimuskoulutuksen laatua (tietopuolisen koulutuksen ja työpaikalla tapahtuvan työskentelyn optimaalinen kohtaanto, riittävä vuorovaikutus oppilaitoksen ja yrityksen välillä) sekä 4) vähentää oppisopimuskoulutukseen liittyvää byrokratiaa (Oppisopimuskoulutuksen kehittäminen 2007, 51 60; Suomalainen 2009, 17 27; Oppisopimuskoulutuksen laadun kehittäminen 2010, 5 14). Oppisopimuskoulutuksen kehittämisehdotukset ovat samansuuntaisia näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotusten kanssa (ks. Yrjölä ym. 2000; Raivola ym. 2007). 3.2 Näyttötutkintojen tutkimus- ja kehittämishankekatsaus Jarmo Salo (2004) on eritellyt näyttötutkintoon liittyvän tutkimuksen painopistealueita näyttötutkintojärjestelmän olemassaolon ajalta 1990-luvulta 2000-luvulle. Hänen mukaansa näyttötutkintoja koskeva tutkimus painottui 1990-luvulla teoreettisiin pohdiskeluihin ja käsiteanalyyseihin ammatillisista kvalifikaatioista, kompetensseista, ammattitaidosta ja ammattitaidon arvioimisesta luvulla kiinnostus näyttötutkintojen varsinaiseen tarkoitukseen eli niiden toimivuuteen, laatuun ja merkitykseen on lisääntynyt. (Salo 2004, ) Tutkimukset myötäilevät näyttötutkintojärjestelmän elinkaaren kehitystä, jonka alkuvaiheessa problematisoitiin näyttötutkintojen tuottamaa ammatillista osaamista ja vakiintumisvaiheessa on alettu enemmän pohtia sen merkitystä suhteessa sille asetettuihin tavoitteisiin ja tosiasiallisiin vaikutuksiin. 135

136 Erityyppiset oppaat, ohjeet ja spesifit kehittämishankkeet muodostavat yhden näyttötutkintojärjestelmän julkaisukokonaisuuden. Näyttötutkinnon järjestämistä varten Opetushallitus päivittää säännöllisesti oppaita (esim. Näyttötutkinto-opas 2007; Näyttötutkinto-opas 2012; Arvoinnin opas 2012). Lisäksi on laadittu muun muassa näyttöjen järjestämissuunnitelma (Leinonen 2008), päivitetty opintoalakohtainen opetussuunnitelma (Wallenius 2013), kehitetty näyttötutkintoon liittyvää arviointia (Haapio & Hämäläinen 2007; Rahkonen 2007; Rissanen 2011), opiskelijan ohjaamista (Karjalainen 2005) sekä arvioitu näyttötutkintomestarikoulutusta (Lakio 2014). Lisäksi on tutkittu varhaiskasvatuksellisen ammattitaidon määrittymistä ja varhaiskasvatusosaamisen näyttöperustaista arviointia (Rantala 2008) sekä kielitaidon arviointia aikuisten näyttötutkinnoissa (Härmälä 2008). Näyttötutkintojärjestelmää on kehitetty koko sen toiminta-ajan. Ammattitutkintoaineiston laadunvarmistus ALVARin toimesta vuodesta 1994 lähtien tuotettiin kolmikantaperiaatteen mukaisesti valtakunnallisia näyttötutkintoaineistoja keskeisiin tekniikan sekä teknillisten palvelualojen tutkintoihin, sittemmin on laadittu näyttötutkintoja koskeva tiedotusportaali, alettu julkaista Lähde liikkeelle. Ammatillisten tutkintojen tiedotuslehteä, perustettu verkkoneuvontaan perustuva kysymys- ja vastauspalvelu koulutus- ja perehdytystoiminnan lisäksi (Historia n.d.; Ollila 2014). Viimeisin näyttötutkintojärjestelmän kehittämistyö on toteutettu opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta vuonna 2014 työryhmätyönä. Työryhmän tehtävänä on ollut laatia ehdotuksia työelämälähtöisyyden vahvistamisesta ja osaamisen hankkimistapojen riippumattomuuden turvaamisesta; tutkintotoimikuntien roolin selkiyttämisestä ja niiden toiminnan resurssoinnista sekä näyttötutkintojen ja niiden valmistavan koulutuksen laadun varmistamisesta (Heinonen ym. 2014). Toisen julkaisukokonaisuuden muodostavat näyttötutkintojärjestelmään liittyvät arviointitutkimukset. Näyttötutkintojärjestelmä on arvioitu ensimmäisen kerran vuonna 2000 Opetushallituksen toimesta (Yrjölä ym. 2000) ja toisen kerran vuonna 2007 Koulutuksen arviointineuvoston toimesta, jolloin arvioinnin kohteena oli näyttötutkintojärjestelmän toimivuus ja tuloksellisuus (Raivola ym. 2007). Vuonna 2007 julkaistun Aikuisten näyttötutkintojärjestelmän toimivuus arviointiaineiston muodostivat tilastot, kyselyt tutkintotoimikuntien jäsenille ja näyttöjen ja valmistavan koulutuksen järjestäjille sekä näyttötutkintojärjestelmän kehittäjien haastattelut (Raivola ym. 2007, 20 22). Sakari Ahola ja Aino Anttila (2013) ovat laatineet tilannekatsauksen ammatillisen koulutuksen ja tutkintojärjestelmän kehittämisestä erilaisine kehittämishankkeineen, jonka keskeisen aineiston muodostavat tutkintorakenteen kehittämiseen liittyvät opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen dokumentit sekä muu tarkasteluteemaan liittyvä relevantti referenssikirjallisuus. Jarmo Salo (2004) on arvioinut näyttötutkintomestarikoulutuksen vaikuttavuutta siihen osallistuneille opettajille toteutetun kyselyn ja em. opettajien koulutusorganisaatioiden johdolle toteutettujen haastattelujen avulla. Lisäksi on verrattu toisiinsa ammatillisen perustutkinnon suorittamista oppilaitosmuotoisesti ja näyttötutkintona asiakirja-aineistoon, haastatteluihin ja verkkokyselyyn perustuvilla aineistoilla (Kallioniemi ym. 2008). Kolmannen julkaisukokonaisuuden muodostavat näyttötutkintojärjestelmään kohdentuneet vaikuttavuustutkimukset. Mari Vihervaara (2001) on selvittänyt tutkimuksessaan silloisessa Länsi-Suomen läänissä sijaineen viiden eniten työvoimaa työllistäneen eri toimialan (teollisuus; tukku- ja vähittäiskauppa; kuljetus, varastointi ja tietoliikenne; kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut; rakentaminen) työnantajien edustajien näkemyksiä ja kokemuksia näyttötutkinnoista erityisesti rekrytoinnin ja henkilöstökoulutuksen näkökulmista postikyselyn avulla. Mari Kangasniemi, Reija Lilja ja Eija Savaja (2011) ovat tutkineet näyttötutkintojen työelämävaikutuksia teknologiateollisuudessa tilastojen sekä toimipaik- 136

137 ka- ja työntekijäkyselyn avulla. Mari Kangasniemi (2013) on selvittänyt näyttötutkintojen vaikutuksia useimpien yksityisen sektorin toimialojen toimipaikkojen tuottavuuteen ja näyttötutkinnon suorittaneiden palkkoihin tilastoaineistojen avulla. Vaikka näyttötutkintojärjestelmä on monipuolistanut erityisesti käytännönläheisiä aikuisopiskelumahdollisuuksia ja osaamisen todentamista, on näyttötutkintojärjestelmään liittyvää tutkimusta tehty verraten vähän sen 20-vuotisesta historiasta huolimatta (Kallioniemi ym. 2008, 59; Ahola & Anttila 2013, 40 43). Erityisen vähän on tutkittu näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuutta ja arvioitu samanaikaisesti (samassa tutkimuksessa) sen toimivuutta eri intressitahojen näkökulmista useilla erilaisilla aineistoilla ja lähestymistavoilla (Salo 2004, 30 31; Ahola & Anttila 2013, 32 35). Näyttötutkintojärjestelmää on tutkittu tutkijaorientaatiolla, virkatyöorientaatiolla ja opinnäytetyön tekijän orientaatiolla (erityisesti korkea-asteen ja tutkija-asteen koulutukseen liittyvissä opinnäytetöissä), mikä on asettanut omat reunaehtonsa näyttötutkintojärjestelmän 20-vuotiselle tutkimus- ja selvityshistorialle. Näyttötutkintojärjestelmän ideaalimaailman yksi keskeinen asiakirjadokumenttiaineisto muodostuu Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmista (Asetus koulutuksen ja yliopistossa /987; ks. myös Ahola & Anttila 2013, 9 10). Ensimmäisen em. asetuksen mukaisessa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa ( ) näyttötutkintojärjestelmää luonnehditaan Ammatillisen näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen ja Keski-ikäisten peruskoulutustason kohottaminen -otsikoinnilla mm. seuraavasti: Työelämän koulutustarpeiden pohjalta on ammatilliseen aikuiskoulutukseen kehitetty osaamisen hankintatavasta riippumaton näyttötutkintojärjestelmä. Koulutustarjonnan rakentaminen aikaisemman osaamisen päälle on lyhentänyt aikuiskoulutuksen opintopituuksia yli kolmanneksella. Näyttötutkintojärjestelmää laajennetaan kattamaan kaikki koulutusalat. Lisätään aikuisten mahdollisuuksia suorittaa ammattitutkinto- tai erikoisammattitutkinto tai niiden osa ja muut heidän työllistyvyyttään ja jatkuvan oppimisen edellytyksiään parantavat opinnot. Lisätään työelämässä oleville halukkaille mahdollisuus suorittaa työmarkkinakelpoinen näyttötutkinto. Vuosille ajoittuvassa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa näyttötutkintojärjestelmä mahdollisuuksineen määrittyy ammatillisen aikuiskoulutuksen yhdeksi toteutusmuodoksi, jolla voidaan nostaa kustannustehokkaasti aikuisväestön ammatillista tutkintotasoa, monipuolistaa aikuisten opiskelumahdollisuuksia ja lisätä työllistymismahdollisuuksia. Viimeisimmässä Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa ( , 37) näyttötutkintojärjestelmää ja sen tavoitteita kuvataan Näyttötutkintojärjestelmää vahvistetaan -otsikoinnilla. Ennen varsinaisten näyttötutkintojärjestelmän kuuden kehittämiskohteen esittelyä kuvataan sen tavoite ja suoritusvolyymit 2000-luvulta. Kehittämisluonnehdintojen mukaan: 147. Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen rahoitusta kehitetään siten, että rahoitus ei kannusta opetuksen järjestämiseen silloin kun opiskelijalla jo on tutkinnon suorittamisen edellyttämä osaaminen Tutkintotoimikuntien resurssit mitoitetaan ottaen huomioon toimikuntien luonne viranomaistoimintana. Lisä- 137

138 tään tutkintotoimikuntien sihteeriresursseja toiminnan laadun varmistamiseksi Tutkintosuoritusten arvioijien riittävästä koulutuksesta huolehditaan ja koulutusta kehitetään. Ammattitaito osoitetaan työpaikoilla aina, kun se on mahdollista. Ammattitaidon arvioinnin riippumattomuus ammattitaidon hankkimisesta tulee varmistaa tutkintotilaisuuksia suunniteltaessa ja toteutettaessa.150. Näyttötutkintojärjestelmän laadunhallintaa vahvistetaan osana ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan kokonaisuutta. Ammattitaidon laadunvarmistuksen luotettavuutta lisätään arvioinnin dokumentointiaineiston alakohtaisesti keskitetyllä tuottamisella Näyttötutkintoaineistoja kehitetään tukemaan näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta ja tehokkuutta sekä tutkintotilaisuuksien tasalaatuisuutta. Keskitettyjä ja alakohtaisia näyttötutkintoaineistoja tuotetaan niitä tilanteita varten, kun ammattitaitoa ei voida arvioida työpaikoilla. Myös Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmissa konkretisoituu varsin oivallisesti näyttötutkintojärjestelmän kehityskaari, jossa on siirrytty kehittämis- ja keski-ikäisten peruskoulutustason kohottamisdiskurssista näyttötutkintojärjestelmän vahvistamisdiskurssiin. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa ( ) onkin konkreettisia näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia tavoitelausumien sijaan luvun haasteet näyttötutkintojärjestelmälle Tässä tutkimuksessa tarkastelemme näyttötutkintojärjestelmää sekä koulutuspoliittisesta että työmarkkinapoliittisesta kysynnän ja tarjonnan näkökulmasta. Koulutusmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmän näkökulmasta keskeinen vastattava kysymys on se, missä määrin näyttötutkinnot vastaavat työelämän jatkuvasti monimuotoistuviin kvalifikaatiotarpeisiin. Vastaavasti työmarkkinoiden näkökulmasta keskeinen vastattava kysymys on se, kuinka reaaliajassa koulutus- ja tutkintojärjestelmä voivat vastata työelämän tarpeisiin. Molempiin vastaamisen keskeisiä reunaehtoja ovat väestön ikääntymisen, ennakoidun työvoimapulan, elinikäisen oppimisen (ml. ammattiin hakeutumiseen ja ammatin vaihtamiseen liittyvä koulutus, lisä- ja täydennyskoulutus), kansainvälistymisen, monikulttuuristumisen sekä kansantalouden rakennemurroksen mukanaan tuomat haasteet (Ahola & Anttila 2013, 14 21; Koistinen 2014, 19 34; ks. myös Suikkanen ym. 1998, 11 79). Pertti Koistisen (2014, 248) mukaan koulutusmarkkinat ovat työmarkkinoiden tapaan jakaantuneet työllisten hyväosaisten ja työttömien huono-osaisten koulutusmarkkinoihin työvoiman uudelleenkoulutuksen sekä koulutuksen ja työkokemuksen yhteensovittamisen suosiessa vakaissa työsuhteissa olevia (ks. myös Suikkanen ym. 2001, ). Näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta on hyvä arvioida myös tästä näkökulmasta. Työelämän rakennemuutokset suhteessa suomalaiseen elinkeinorakenteen muutokseen ja suhteessa kvalifiaatiovaatimuksiin heijastuvat myös näyttötutkintojärjestelmän toimivuuteen mm. näyttötutkintojen suoritusvolyymeinä rahoitusmuodon lisäksi. Vuodesta 1995 vuoteen 2013 mennessä näyttötutkintoja on suoritettu yhteensä (ml. ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) tutkintoa (Taulukko 3.) Empiiristen päälukujen tekstiosuuksissa viitataan erikseen ainoastaan liitetaulukoihin. 138

139 Taulukko 3. Näyttötutkinnon suorittaneet vuosina Tutkinnon suoritusvuosi NÄYTTÖTUTKINTO Ammattitutkinto Ammatillinen perustutkinto Erikoisammattitutkinto Kaikki näyttötutkinnot yhteensä Kaikki näyttötutkinnot yhteensä Lukumääräisesti eniten on suoritettu ammattitutkintoja tarkasteluajanjaksolla vuodesta 1995 vuoteen 2013, jolloin vuonna 2000 ylittyi ensimmäistä kertaa ammattitutkinnon suorittaneen raja tutkinnon raja ylittyi ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden keskuudessa vuonna 2006 ja se ei ole vielä ylittynyt kertaakaan erikoisammattitutkintoja suorittaneiden keskuudessa. Ammatillisia perustutkintoja on suoritettu tarkasteluajanjaksolla eniten vuonna 2011 (yht tutkintoa), ammattitutkintoja eniten vuonna 2009 (yht tutkintoa) ja erikoisammattitutkintoja eniten vuonna 2013 (yht tutkintoa). 11 Lähde: Opetushallitus ja Tilastokeskus. Päälukujen analyysiin perustuvat näyttötutkinnon suorittamista kuvaavat tilastot sekä Taulukoiden 3. ja 92. tiedot poikkeavat jossain määrin toisistaan, koska Tilastokeskuksesta tätä tutkimusta varten tilatuissa tilastoissa ei ole mukana henkilöitä, jotka eivät kuulu tilastovuoden väestöön (vuoden aikana kuolleet ja maasta muuttaneet) vuoden lopussa. Sen sijaan Taulukoissa 3. ja 92. ovat mukana kaikki näyttötutkinnon suorittaneet, riippumatta myöhemmästä toiminnasta. Lähteenä käytettyä Tutkintorekisteriä voidaan tarpeen vaatiessa (tietoon tulee tutkintoja jotka on jäänyt jostain syystä kirjaamatta) korjata/päivittää jälkikäteen aiempien vuosien tutkintojen osalta. (Nieminen 2014a.) 139

140 Näyttötutkintojärjestelmän rahoitusta luonnehtii monikanavaisuus. Aikuiskoulutukseen liittyvät, määräaikaiset erillishankkeet (Noste-ohjelma ; Nuorten aikuisten osaamisohjelma ) rakenteistavat osaltaan näyttötutkintojärjestelmän rahoituspohjaa (Taulukko 4.). Taulukko 4. Näyttötutkinnon suorittaneet rahoitusmuodon mukaan koulutusaloittain ja tutkintolajeittain vuosina Tutkinnon suoritusvuosi Valtionosuusrahoitteinen Työvoimapol. aik.koul. (kans.) Työvoimapol. aik. koul. (ESR) Työnantajan rahoittama koul. Nosteohjelmakoul. Muuta kautta rahoit. koul. Oppisop. muskoul Vuosina keskeiset rahoitusmuodot näyttötutkinnon suorittaneiden keskuudessa ovat oppisopimuskoulutus, valtionosuusrahoitus sekä työvoimapoliittinen aikuiskoulutus. Oppisopimuskoulutuksen volyymit myötäilevät yleistä työllisyyskehitystä. Vaikeassa työllisyystilanteessa on vaikeampi saada oppisopimuksen keston mukaisia määräaikaisia työsopimuksia kuin hyvässä työllisyystilanteessa. Seuraavat 2000-luvulta näyttötutkintojärjestelmän toimivuuden kannalta keskeiset koulutus- ja työmarkkinoilla toimimista kuvaavat tilastot osaltaan kontekstoivat rakentamaamme tutkimusasetelman vaikuttavuuden arviointia suhteessa vertailuaineistoon (järjestelmätasoinen vertailuasetelma), kokonaisaineistoon (näyttötutkinnon toimivuuden ja vaikuttavuuden arviointiasetelma), seuranta-aineistoon (yksilötasoinen muutosasetelma) sekä verkkokyselyaineistoihin (vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet kolmelta suurimmalta koulutusalalta, otosoppilaitokset, joissa on suoritettu näyttötutkintoja 2011, tutkintotoimikunnat ja tutkintotoimikuntien työnantajajäsenet) (ks. tark. Taulukko 1.; Taulukot ). Yht. 12 Vuosina toteutetulla aikuisten koulutustason kohottamisohjelmalla (Noste-ohjelma) pyrittiin parantamaan enintään perusasteen tutkinnon suorittaneiden aikuisten työelämässä pysymistä ja urakehitystä, lieventämään suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen aiheuttamaa työvoimavajausta ja vaikuttamaan työllisyysasteeseen (Noste-ohjelma 2008 ja 2009, 3). 13 Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa vuotiaiden, pelkän peruskoulun varassa olevien nuorten on mahdollisuus suorittaa ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai ammatillinen perustutkinto. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot suoritetaan näyttötutkintona. Näyttötutkintoihin valmistavaa koulutusta järjestetään oppilaitoksissa ja oppisopimuskoulutuksena. Yhteensä ohjelmalla tavoitellaan aloittajaa vuosina (Nuorten aikuisten osaamisohjelma n.d.) 14 Lähde: Opetushallitus ja Tilastokeskus. 140

141 Vuodesta 2000 vuoteen 2012 tultaessa työikäisen väestön, työvoiman ja työllisten suhteellinen osuus (1 000 henkeä) on lisääntynyt, mutta työttömien määrä (1 000 henkeä) on vähentynyt. Em. tarkasteluajanjaksona työvoimaosuus on pysynyt stabiilina, työllisyysasteen noustessa 2 %-yksikköä ja työttömyysasteen pienentyessä 2 %-yksikköä (Taulukko 5.). Taulukko 5. Väestö työmarkkina-aseman mukaan, vuotiaat vuosina Muutos Työikäinen väestö yhteensä, 1000 henkeä Työvoima, 1000 henkeä Työlliset, 1000 henkeä Työttömät, 1000 henkeä Työvoimaosuus, % Työllisyysaste (15-64-v.), % Työttömyysaste, % Vuodesta 2000 vuoteen 2012 tultaessa työllisten suhteellinen osuus (1 000 henkeä) päätoimialoittain on lisääntynyt ainoastaan palveluissa, mutta vähentynyt sekä alkutuotannon että jalostuksen piirissä (Taulukko 6.). Taulukko 6. Työlliset (1 000 henkeä) päätoimialoittain vuosina Muutos Toimialat yhteensä Alkutuotanto Jalostus Palvelut Julkisyhteisöjen palvelut Yksityiset palvelut Vuodesta 2000 vuoteen 2012 tultaessa sekä keskiasteen tutkinnon että tutkijakoulutusasteen suorittaneiden suhteellinen osuus on noussut 1 %-yksikön, alemman korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden suhteellinen osuus on noussut 3 %-yksikköä ja ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden suhteellinen osuus on noussut 2 %-yksikköä. Vuodesta 2000 vuoteen 2012 tultaessa niiden henkilöiden suhteellinen osuus, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa, on pienentynyt 6 %-yksikköä, kun alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden suhteellinen osuus on pienentynyt 2 %-yksikköä (Taulukko 7.). 15 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: 16 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Kansantalouden tilinpito [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: 141

142 Taulukko vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen mukaan (%) vuosina Muutos Ei perusasteen jälkeistä tutkintoa Tutkinnon suorittaneita yhteensä Keskiaste Alin korkea-aste Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakouluaste Tutkijakoulutusaste Vuodesta 2000 vuoteen 2012 tultaessa työllisten suhteellinen osuus on noussut keskiasteen tutkinnon suorittaneilla 4 %-yksikköä, alemman korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneilla 6 %-yksikköä sekä ylemmän korkeakoulu- tai tutkijakoulutusasteen suorittaneilla 5 %-yksikköä. Työllisten suhteellinen osuus on vähentynyt alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla 5 %-yksikköä ja henkilöillä, joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa 10 %-yksikköä em. tarkasteluajanjaksona (Taulukko 8.). Taulukko 8. Työlliset koulutusasteen (%) mukaan, vuotiaat vuosina Muutos Keskiaste Alin korkea-aste Alempi korkeakouluaste Ylempi korkeakoulu- tai tutkijakoulutusaste Ei perusasteen jälkeistä koulutusta tai koulutusaste tuntematon Vuodesta 2003 vuoteen 2012 tultaessa avoimet työpaikat ovat lisääntyneet seuraavilla toimialoilla: informaatio ja viestintä (1 -yksikkö); rahoitus- ja vakuutustoiminta, kiinteistöalan toiminta (2 -yksikköä); ammatillinen tieteellinen ja tekninen toiminta, hallinto- ja tukipalvelutoiminta (4 -yksikköä) sekä muut palvelut (4 -yksikköä). Avoimet työpaikat ovat vähentyneet vuodesta 2003 vuoteen 2012 tultaessa seuraavilla toimialoilla: teollisuus, kaivostoiminta, muu teollinen toiminta (2 %-yksikköä); rakentaminen (1 -yksikkö); kauppa, kuljetus ja varastointi, majoitus- ja ravitsemustoiminta (1 -yksikkö) sekä julkinen hallinto, koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut (4 %-yksikköä) (Taulukko 9.). 17 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: kas.html 18 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: 142

143 Taulukko 9. Avoimet työpaikat, (vuosikeskiarvo) toimialan (TOL 2008) mukaan vuosina TOIMIALA Muutos Lkm % Lkm % Lkm % Lkm % % Toimialat yhteensä Maa-, metsä- ja kalatalous Teollisuus, kaivostoiminta, muu teollinen toiminta Rakentaminen Kauppa, kuljetus ja varastointi, majoitus- ja ravitsemustoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus- ja vakuutustoiminta, kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto, koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut Muut palvelut Vuodesta 2000 vuoteen 2012 tultaessa työllisten määrä (1 000 henkeä) on lisääntynyt eniten seuraavilla toimialoilla: terveys- ja sosiaalipalvelut, hallinto- ja tukipalvelutoiminta ja ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta. Työllisten määrä (1 000 henkeä) on vähentynyt ainoastaan seuraavilla toimialoilla vuodesta 2000 vuoteen 2012 tultaessa: maa-, metsä- ja kalatalous sekä tehdasteollisuus ja energiahuolto (Taulukko 10.). 19 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Avoimet työpaikat [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: 143

144 Taulukko 10. Työlliset (1 000 henkeä) toimialoittain vuosina TOIMIALA Muutos Toimialat yhteensä Maa-, metsä- ja kalatalous Kaivostoiminta ja louhinta Tehdasteollisuus Energiahuolto Vesi- ja jätehuolto Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemistoiminta Informaatio ja viestintä Rahoitus- ja vakuutustoiminta Kiinteistöalan toiminta Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Julkinen hallinto ja sosiaalivakuutus Koulutus Terveys- ja sosiaalipalvelut Taiteet, viihde ja virkistys Muu palvelutoiminta Kotitalouspalvelut Kaiken kaikkiaan 2000-luvulla näyttötutkinnon suorittaneiden koulutusaloittaiset volyymit myötäilevät varsin hyvin 2000-luvun toimialoittaista työllisyyskehitystä. Tämä osaltaan kertoo näyttötutkinnon työelämäläheisyydestä ja sen toimivuudesta sekä koulutus- että työmarkkinoiden näkökulmista. 20 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Kansantalouden tilinpito [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: 144

145 Asko Suikkanen ja Leena Viinamäki 4. Näyttötutkintojen vaikuttavuus koulutusjärjestelmässä Näyttötutkinnon vaikuttavuuden vertaaminen voidaan toteuttaa monella tavoin ja monella tasolla (yksilö, yhteisö- ja yhteiskuntatasot). Se voi myös olla bruttoperusteista (jälkeen tarkastelu) tai nettoperusteita (ennen vs. jälkeen -asetelmat). Koulutusväylien tai -ratkaisujen vertaaminen on jossain määrin aina ongelmallista, koska ne sijoittuvat toisaalta yksilön ja hänen perhepiirinsä kannalta erilaisiin elämänvaiheisiin ja -tilanteisiin ja toisaalta yhteiskunnan kannalta ne edustavat tavoitteiltaan ja statuksiltaan hierarkkisen koulutusjärjestelmän eriytettyjä osia (ks. esim. Viinamäki 1993; Alheit & Dausien 2007; Aro 2014; Kansallisen osaamisperustan vahvistaminen 2014). Tässä tutkimuksessa näyttötutkinnon vertaaminen perustuu sekä monialaiseen ja -puoliseen vertailuun (tilastot) että näyttötutkintojärjestelmää edustavien eri intressitahojen (verkkokyselyt) kokemusten ja näkemysten esittämiseen ja keskinäiseen vertailuun. Vertailemme kokonaisaineiston, vertailuaineiston ja seuranta-aineiston avulla näyttötutkinnon vaikuttavuutta näyttötutkinnon suorittaneiden koulutus- ja työmarkkinakansaisuuden muotoutumiseen. Vertailu ja suhteuttaminen ovat tutkimuksessamme keskeisiä vaikuttavuuden osoittamisen periaatteita. Realistisen arvioinnin yksi keskeinen periaate on vaikuttavuuden kontekstin ja mekanismin osuuden ja merkityksen problematisoiminen vaikuttavuuden tekijöinä (Guba & Lincoln 1989; Pawson & Tilley 1997; Robson 1999; ks. myös Suikkanen ym. 2004; Suikkanen ym. 2005). Niiden tutkiminen tutkimuksessamme perustuu lähikontekstin ja vastaavien toimintamekanismien osuuksien ja merkitysten vertailuihin. Olemme muodostaneet Tilastokeskuksen kanssa vertailuasetelman, jossa näyttötutkintojärjestelmää verrataan toisten, siihen parhaiten suhteutuvien koulutusreittien kanssa. Operationalisoimme tämän vertaamalla näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneita muihin vertailukelpoisiin koulutuksellisiin positioryhmiin. Näitä vertailtavia positioryhmiä ovat: ammatillisen koulutuksen vuonna 2007 oppilaitosmuotoisena perustutkintona suorittaneet (yhteensä henkilöä), joista on miehiä 55 % ja naisia 45 %, joiden keski-ikä oli vuonna 2007 miehillä 21 vuotta ja naisilla 23 vuotta. ylioppilastutkinnon vuonna 2007 suorittaneet, joilla ei ole aktiivista kouluttautumista tämän vuoden jälkeen, eikä ennen vuotta 2012 ja joiden voidaan olettaa suuntautuneen ko. aikana pois koulutusmarkkinoilta muualle. Heidän keski-ikänsä oli vuonna 2007 miehillä 19 vuotta ja naisilla 20 vuotta. Heistä oli miehiä 54 % ja naisia 46 %. Heidän kokonaismääränsä on yhteensä henkilöä, mikä on 56 % vuonna 2007 ylioppilastutkinnon suorittaneista ( ). Heidän osuuttaan voidaan pitää huomattavan suurena. Kysymykseen ei ole kiinnitetty lainkaan samassa määrin huomiota kuin pelkän peruskoulun suorittaneisiin ja heidän huonoon selviytymiseensä koulutusmarkkinoilla. Tämän tuloksen mukaan vajaat puolet aloittaa ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeen päätoimisen korkean asteen koulutuksen. 21 Lähde: Koulutus. Tilastokeskus. Päivitetty <http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_koulutus. html> 145

146 pelkän peruskoulun vuonna 2007 suorittaneet, jotka olivat tuolloin 16-vuotiaita ja joilla ei ole minkäänlaista päätoimista kouluttautumista vuoden 2007 jälkeen, eikä ennen vuotta Heidän kokonaismääränsä on yhteensä henkilöä, mikä on 17 % koko ikäluokasta ( ). Heistä miehiä on 55 % ja naisia 45 %. Heidänkin lukumääränsä on jossain määrin suurempi kuin julkisessa keskustelussa on tuotu esiin ao. aiheesta. Vertaamme edellä olevia koulutusreittiryhmiä näyttötutkintoihin 22, joiden erilaisia reittejä, joita ovat: ammatillinen perustutkinto, joka toimii lähinnä alalle sisääntuloreittinä sekä ammatin vaihtajille että ammattiin hakeutuville (esim. lähihoitaja, vammaistyön koulutusohjelma) 23 Tässä aineistossa vuonna 2007 ammatillisen perustutkinnon suorittaneet miehet olivat keskimäärin 34-vuotiaita ja naiset 38-vuotiaita ja heistä miehiä on 38 %. ammattitutkinto, joka toimii lähinnä työelämässä työn kautta opitun ammatillisen osaamisen osoituksena (esim. kehitysvamma-alan ammattitutkinto) 24 Tässä aineistossa vuonna 2007 ammattitutkinnon suorittaneet miehet olivat keskimäärin 36-vuotiaita ja naiset 39-vuotiaita ja ao. tutkinnon suorittaneista miehiä oli 41 %. erikoisammattitutkinto, joka toimii lähinnä työuran aikana kasautuneen osaamisen ja pätevyyden hankittuna asiantuntijatason osaamisen osoituksena (esim. kehitysvamma-alan erikoisammattitutkinto) 25. Tässä aineistossa erikoisammattitutkinnon vuonna 2007 suorittaneet miehet olivat 41-vuotiaita ja naiset 42-vuotiaita keskimäärin. Miehiä erikoisammattitutkinnon suorittaneista oli 45 %. Vertailussa tulee selvästi esiin, että miesten osuus on naisia suurempi vähäisemmän koulutuksen reiteillä (pelkkä peruskoulu, pelkkä ylioppilastutkinto ja oppilaitosmuotoisesti ammatillisen perustutkinnon suorittaneet). Naisten osuus on suurempi jokaisella näyttötutkinnon tasolla. Varsinkin ammatillisen perustutkinnon suorittaneista naisten osuus on huomattava (62 %). Nykymuotoinen näyttötutkintojärjestelmä näyttääkin sopivan naisille ja he suosivat sen suorittamista miehiä enemmän. Naiset ovat myös miehiä aktiivisempia ammatillisen pätevyyden hankkimisessa ja siten itsensä kehittämisessä alati muuttuvien työolosuhteiden työmarkkinatilanteessa. Tämä on linjassa suomalaisväestön yleisen koulutustason nousun kanssa. Väestön koulutustason nousu on ollut suurta neljän viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta samanaikaisesti koulutustasoerot ovat eritytyneet voimakkaasti iän ja sukupuolen mukaan sekä alueellisesti. Nuoremmat ovat koulutetumpia kuin vanhemmat ikäluokat, nuoret naiset ovat vastaavanikäisiä miehiä koulutetumpia. Uudellamaalla asuvien koulutustaso on korkeampi kuin muualla maassa asuvilla. (Suomen väestön koulutustason 2010; Myrskylä 2013, 17 40; Witting 2013, 9 16.) Edellä kuvaamamme ryhmien vertailu pitää mieltää näyttötutkintojärjestelmää ymmärtäväksi näkökulmaksi, eikä vaikuttavuuden koeasetelman tai numeerisen vakioinnin vaatimuksen näkökulmaksi. Ryhmät ovat kontekstuaalisia koulutuksellisia ryhmiä, joita 22 Ks. tark. alaviite 11. Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tilastotietojen eroavaisuuksista näyttötutkinnon suorittaneiden osalta. 23 Lähde: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010, vammaistyön koulutusohjelma/osaamisala <http://www.oph.fi/download/124811_sote.pdf> 24 Lähde: Näyttötutkinnon perusteet KEHITYSVAMMA-ALAN AMMATTITUTKINTO <http://www. oph.fi/download/118093_kehitysvamma_alan_at_netti.pdf> 25 Lähde: Näyttötutkinnon perusteet. KEHITYSVAMMA-ALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO <http://www.oph.fi/download/125133_kehitysvamma-alan_eat_netti.pdf> 146

147 voidaan verrata, mutta joiden vertaamisessa on huomioitava yksilöiden elämäntilanteiden ja elämänkulun erilaisuus työssäkäyntimahdollisuuksien lisäksi. Taulukko 11. Vuonna 2007 yleissivistäviä ja ammatillisia tutkintoja suorittaneet sukupuolen mukaan. TUTKINTO HENKILÖÄ % Miehet Naiset Yht. Miehet Naiset Peruskoulun päättänyt Ylioppilastutkinto Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet Näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen perustutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, ammattitutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, erikoisammattitutkinto YHTEENSÄ Pelkän yleissivistävän koulutuksen suorittaneet ovat nuoria näyttötutkinnon suorittaneisiin verrattuna. Näyttötutkintona ammatillisen perustutkinnon tai ammattitutkinnon suorittaneiden ikäjakauma on huomattavan laaja, eli niitä suoritetaan työuran kaikissa vaiheissa. Sen sijaan erikoisammattitutkinnon suorittaneista kaksi kolmasosaa on yli 40-vuotiaita, mitä selittää tutkinnon luonne syvällisen ja monialaisen osaamisen tutkintona (Liitetaulukko 8.). Taulukko 12. Vuonna 2007 yleissivistäviä ja ammatillisia tutkintoja suorittaneet (mol. sukupuolet yht.) iän mukaan. TUTKINTO IKÄ, vuotta (%) Keskiikä Peruskoulun päättänyt Ylioppilastutkinto Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet Näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen perustutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, ammattitutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, erikoisammattitutkinto Yleissivistävät opinnot (peruskoulun oppimäärä ja ylioppilastutkinto) ovat perusta, jonka pohjalta kyseisiin kohortteihin kuuluvat tekevät ammatillisten tutkintojen suorittamistaan sekä koulutusaloja että koulutustasoja koskevat ratkaisunsa. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittavat siirtyvät pääsääntöisesti peruskoulun oppimäärän jälkeen suorittamaan ensimmäistä ammatillista tutkintoaan, mutta näyttötutkinnon (riippumatta näyttötutkintotasosta) suorittavilla on usein ehtinyt muodostua laajempi opiskelu- ja työhistoria, mikä heijastuu varsin laajana ikäjakaumana myös ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden keskuudessa. 147

148 4.1 Alempien tutkintojen suorittaminen ja pärjääminen työmarkkinoilla Tutkimme aluksi vertailtavien tutkintojen suorittamisen vaikuttavuutta työmarkkinallisella selviytymisellä. Tutkintojen tavoite on sekä yleissivistyksellinen että ammatillinen (Rinne & Vanttaja 1999; Isopahkala-Bouret 2013). Perustutkintojen tavoite on erityisesti antaa pohjaa myöhemmille jatko-opinnoille (Ahola & Anttila 2013; Koulutuksen tilastollinen vuosikirja 2014). Tässä perustutkintojen suorittaminen ja päätoimisten, aktiivisten opintojen jättäminen siihen ainakin tutkimuksen seuranta-aikana kertoo toisaalta omasta valinnasta ja urasuuntautumisesta sekä toisaalta omien työmarkkinallisten mahdollisuuksien arvioimisesta ja työmarkkinoiden vaativuudesta. Voidaan olettaa, että ammatillisen perustutkinnon suorittaminen joillakin henkilöillä voi viitata pyrkimyksestä toimia vain tietyn alan työtehtävissä töissä työmarkkinoilla. Vastaavasti ammattitutkinnon suorittaminen voi kertoa pyrkimyksestä tehtävärakenteeltaan keskitasoisiin töihin ja tehtäviin, joiden on oletettu olevan turvallisia töitä ja lisääntyvän tulevaisuudessa. Viimeaikainen tendenssi on ollut kuitenkin tehtävärakenteeltaan kohti alemman ja korkean tason työtehtäviä työmarkkinoilla. Tämä tendenssi on jossain määrin vastakkainen viime vuosikymmenten koulutuspolitiikan peruslinjaukselle, joka on korostanut korkea-asteen koulutuksen suorittamista (ks. esim. Asplund ym. 2011, ; Koulutus ja tutkimus vuosina , 2011; Mahlamäki-Kultanen ym. 2013; Kansallisen osaamisperustan vahvistaminen 2014, 28 33). Koulutuksellisten ideaalien ja työmarkkinallisten realiteettien ristiriita voi selittää osaltaan sen, että nuorista niin suuri osa jättää koulutuksen ammatilliseen perustutkintoon ja pyrkii silti suoriutumaan työmarkkinoilla (ks. myös Rinne & Järvinen 2011, ). Koulutuksen institutionaalisten tavoitteiden ja yksilötasoisten tavoitteiden merkityserojen huomioiminen on tärkeää. Lähdemme siitä, että koulutuksen ja tutkintojen vaikuttavuuden yksi tärkeä mittari ja ilmaus on ao. koulutuksen suorittaneiden tutkinnon jälkeinen suoriutuminen ja tilannemuutokset työmarkkinoilla. Aluksi operationalisoimme tämän ao. tutkimusjoukkojen siirtymisenä palkkatyöhön tutkinnon suorittamisen jälkeen. Käytämme ensin ammatti-asema muuttujaa, joka kertoo toteutuvan aktiivisen työmarkkinakansalaisuuden määrän (toiminen palkansaajana tai yrittäjänä). Sitä ennen katsomme, kuinka moni on opiskellut ennen ja jälkeen tutkinnon suorittamisvuoden (vuosi 2007). Luokitus kertoo aina kunkin vuoden pääasiallisen toiminnan luonteen. Tutkittavat henkilöt eivät ole suorittaneet ao. seuranta-aikana mitään tutkintoa, eikä opiskelu ole toisaalta ollut päätoimista. Voidaan sanoa, että asianomaiset henkilöt roikkuvat osittaisen opiskelun ja osittaisen työssäkäynnin välimaastossa. Pelkän perustutkinnon suorittaneista sukupuolesta riippuen on 20:stä 39 %:iin tutkinnon suorittamisen jälkeen ainakin löyhällä tavalla yhteydessä koulutusmarkkinoihin. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon tai näyttötutkinnon suorittaneista pieni vähemmistö on tutkinnon suorittamisen jälkeen yhteydessä koulutuksellisiin ratkaisuihin (Liitetaulukko 9.). Opiskelu on varsin vähäistä näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen, eikä näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen enää aktiivisesti hakeuduta uuden lisäpätevyyden hankkimiseen. Mitä ilmeisemmin monet yksilöt arvioivat, että ammatillisen perustutkinnon suorittaminen riittää. Näyttötutkinto ei näytä laajamittaisesti kannustavan ammatillisen lisäpätevyyden hankkimiseen. 148

149 Taulukko 13. Opiskelijoiden 26 ja koululaisten %-osuus yleissivistäviä ja ammatillisia tutkintoja suorittaneiden keskuudessa (mol. sukupuolet yht.) vuosina 2005, 2007, 2009 ja TUTKINTO OPISKELIJAT, KOULULAISET %-osuus Peruskoulun päättänyt Ylioppilastutkinto Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet Näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen perustutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, ammattitutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, erikoisammattitutkinto Ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto ovat väyliä pääasiassa työelämässä oleville aikuisille, jotka hyödyntävät ammattitutkinnon suorittamisessa omaa ammattitaitoaan ja osaamistaan. Ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittavilla on usein alan työpaikka, jonka yhteydessä he suorittavat näyttötutkinnon. Ammatillinen perustutkintokin on työelämäpainotteinen osaamisen hankkimisen kouluttautumismuoto, jolla myös tuetaan ammatin vaihtamista ammattialalle hakeutumisen lisäksi, mikä merkitsee aikaisemman osaamisen ja työssäolon oheen rakentuvaa suoriutumisväylää. Työssäolon määrä näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen (bruttovaikuttavuus) ei siten kuvaa lainkaan yksiselitteisesti ao. koulutuksen vaikuttavuutta. (ks. myös Liitetaulukko 10.) Taulukko 14. Ammattiasema (%) yleissivistäviä ja ammatillisia tutkintoja suorittaneiden keskuudessa (mol. sukupuolet yht.) vuosina 2005, 2007, 2009 ja TUTKINTO AMMATTIASEMA (palkansaajat + yrittäjät), %-osuus Peruskoulun päättänyt Ylioppilastutkinto Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet Näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen perustutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, ammattitutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, erikoisammattitutkinto Työmarkkinallisten erojen merkitys kuitenkin liudentuu vaikuttavuuden todentumisen näkökulmasta ensinnäkin siksi, että ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittaneet ovat pääsääntöisesti jo työsuhteessa olevia. Erikoisammattitutkinnon suorittaneilla sekä miehillä että naisilla on lähes kaikilla työ- tai yrittäjästatus tutkintoa edeltävänä 26 Työlliset; työttömät; 0 14-vuotiaat; opiskelijat, koululaiset; eläkeläiset (pl. työttömyyseläkeläiset); varusmiehet, siviilipalvelusmiehet; työttömyyseläkeläiset; muut työvoiman ulkopuolella olevat. 27 Tilanne on ao. tilastointivuoden lopussa. 28 Tilanne on ao. tilastointivuoden lopussa. 149

150 vuonna. Ammattitutkinnon suorittaneilla miehillä on tutkinnon suorittamista edeltävinä kahtena vuotena työ- tai yrittäjästatus noin 80 %:lla ja naisilla ainoastaan noin 65 %:lla. Näissä kahdessa ryhmässä työmarkkinallisen statuksen muutos ei siten ole tutkinnon suorittamisen vaikuttavuusosoitin, vaan pidemmän aikavälin muutokset, tulomuutokset ja yksilöiden kokemukset (verkkokyselyn tulokset) ovat tärkeämpiä. Näyttötutkinnon suurin muutos tutkinnon jälkeen työssäkäynnillä mitattuna tapahtuu ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden osalta. Tutkintojen jälkeisiin rekrytointiongelmiin on kiinnitetty Suomessa liian vähän huomiota. Tässä tutkimuksessa pystymme siihen kiinnittämään huomiota seuranta-aineiston avulla alustavasti. Tämä problematiikka edellyttää huomattavasti enemmän jatkotutkimuksia. Tällä asetelmallisella ratkaisulla saamme esiin tutkinnon suorittamisen nettovaikutusta työmarkkinallisella selviytymisellä mitattuna. Voimme puhua myös tutkinnon suorittamisesta ja siihen sisältyvästä dynamiikasta. Peruskoulun vuonna 2007 suorittaneet ovat nuoria ja osa heistä käyttää ikävuodet elämänsä miettimisaikana, eikä lähde suuntautumaan selkeästi jatko-opiskeluun. Heidän työssäkäyntinsä lisääntyy selkeästi 18 ikävuoden jälkeen ja on noin 38 % ao. tutkimusjoukkoon kuuluvista. Siten suhteellisen aktiivisina koulutus- tai työmarkkinakansalaisina on noin 2/3-osaa tutkimusjoukkoon kuuluvista. Ylioppilastutkinnon suorittaneista (ei aktiivisista opiskelijoista) palkansaajia seurantakauden lopussa on noin 60 % ja aktiivisina nuorina kansalaisina on lähes 90 %. Peruskouluun koulutuksensa päättäneistä seurantakauden lopussa on palkansaajia lähes 40 % ja osuus on nouseva. Voidaan olettaa, että heistä tähän päivään mennessä on työllistynyt noin puolet. Julkinen keskustelu heistä syrjäytyneiden (työmarkkinoilta) yhtenevänä ryhmänä on seurantatietojen perusteella jossain määrin virheellinen ja ilmiökuvaukseltaan staattinen. Vuonna 2007 peruskoulunsa päättäneistä, voidaan päätellä alustavasti, että ikäluokasta noin on jäänyt koulutus- ja työmarkkinoiden ulkopuolelle rakenteellisesti, jotka muodostavat syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ydinryhmän ja heitä vuotiaita olisi noin henkilöä (vrt. Myrskylä 2012a; ks. myös Witting 2013). Vielä selvästi parempi työmarkkinallinen tilanne on ainakin seurantakaudella koulutuksensa pelkkään ylioppilastutkinnon suorittamiseen jättäneillä. Heistä vuonna 2012 viisi vuotta ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeen on palkansaajia 58 %. Ryhmien eriytyminen ja jako kuvaa toisaalta nuoruuden siirtymävaiheen problematiikkaa, jolloin ollaan koulutus- ja työmarkkinallisten valintojen ristiaallokossa ja toisaalta työmarkkinoiden kehitystendenssejä, johon kuuluu ns. jokamiehen työmarkkinoiden (vähän kvalifikaatiota sisältävien työtehtävien) voimakas supistuminen (Suikkanen ym. 1998; Suikkanen ym. 2001; Väänänen & Turtiainen 2014b, ). Osa ikäluokasta haluaa yhtäältä suuntautua mahdollisimman pian perustutkinnon jälkeen työmarkkinoille ja osa pohtii mahdollisuuksiaan ja sopivuuttaan koulutusmarkkinoilla. Ongelma on pitkälti rakenteellinen, millä tarkoitamme koulutuksellisten mahdollisuuksien riittämättömyyttä työssä ja työn ohessa työuran alkuvaiheessa. Pelkän ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeinen työssäkäynti on asteittain kasvamassa. Pelkän peruskoulun suorittaneista ja pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneista voidaan puhua sekä koulutuksellisina että työmarkkinallisina riskiryhminä, joiden työmarkkinallinen ja taloudellinen selviytyminen on mahdollista ainoastaan tietyissä rakenteellisissa olosuhteissa. Koulutuksen puuttuminen voi olla yksi keskeinen este ammatillis-taloudelliselle menestymiselle (ks. myös Aaltonen & Lappalainen 2013, ; Aro 2014, 14 18). 150

151 Ammatillisen koulutuksen oppilaitosmuotoisena perustutkintona suorittaneet ovat nuoria ja he muodostavat ylioppilastutkinnon (lukion) suorittaneiden kanssa 2. asteen koulutuksen ydinryhmän. Pelkän ylioppilastutkinnon ja oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden työllistymisen erot ovat huomattavat (n. 13 %-yksikköä) seurantakauden lopussa. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden nettovaikuttavuusluku (kaksi vuotta ennen vs. kaksi tutkinnon suorittamisen jälkeen) on suuri lähes 50 %-yksikköä. Joka neljäs oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneista on työelämän ulkopuolella hyvin erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joiden asemaan paneudutaan tässä tutkimuksessa yksityiskohtaisemmin seuranta-aineistolla. Pelkkä tutkinnon suorittaminen ei ole tässäkään tae varmasta sijoittumisesta työmarkkinoille, minkä vuoksi huomio on kiinnitettävä sekä yksilökohtaisiin että rakenteellisiin tekijöihin koulutuksen jälkeisessä työllistymisessä. Ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittaneiden nettovaikuttavuusluvut työmarkkinallisen statuksen muutoksella ennen vs. jälkeen tutkinnon suorittamisella mitattuna ovat vähäiset, mikä tulee järjestelmän perusoletuksesta ja -toimintatavasta, missä työmarkkinoille osallistuminen olisi tyypillinen tilanne näyttötutkintoa suorittavilla. Naisilla nettovaikuttavuusluvut ovat erikoisammattitutkintoa lukuun ottamatta selvästi suuremmat kuin miehillä. Ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittaneista viisi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen on työmarkkinoiden ulkopuolella lähes joka viides, mitä voidaan pitää suurena osuutena (Liitetaulukko 11.). Tarkastelemme työmarkkinallista tilannetta toisaalta käyttämällä pääasiallinen toiminta muuttujaa, jossa erotetaan työllinen (palkansaajat + yrittäjät), työtön ja erilainen työmarkkinoiden ulkopuolella oleminen koululaisista eläkeläisiin. Yllättävää tuloksissa on vähäinen työttömyys peruskoulun päättäneissä ja ylioppilastutkinnon suorittaneissa tutkinnon suorittamisen eli vuoden 2007 jälkeen. Se kertoo aktiivisesta pyrkimyksestä omaehtoisesti, vaikka hankalastikin suoriutua työmarkkinoilla pelkällä yleissivistävällä perustutkinnolla ilman ammatillista tutkintoa. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen tutkinnon suorittaneiden työttömyys on keskimääräistä selvästi yleisempää kahtena vuonna tutkinnon suorittamisen jälkeen, mutta on seurantakauden lopussa samantasoista kuin ammatillisen peruskoulutuksen tai ammattitutkinnon suorittaneilla (n. 10 %). Vähäinen työttömyys peruskoulun ja ylioppilastutkinnon jälkeen kertoo myös välitilan problematiikasta ja muotoutumattomasta (tai toisaalta muotoutumassa olevasta) suhteesta työ-, koulutus- ja sosiaaliturvamarkkinoihin. Vuonna 2012 yleinen työttömyysaste oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 8 % (ks. Taulukko 5.). Pelkän ylioppilastutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittaneiden työttömyysasteet olivat huomattavat alhaiset, muiden vertailtavien ryhmien työttömyyaste vastaa kansallista keskiarvoa. Näyttötutkinnon suorittaneista suurin nettovaikutus työllisten osuudella mitattuna on ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla eli noin 25 %-yksikköä kaksi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen verrattuna tilanteeseen kaksi vuotta ennen tutkinnon suorittamista. Peruskoulun ja ylioppilastutkinnon suorittaneilla tutkinnon nettovaikuttavuuden osalta ei voida samalla tavalla verrata. Tämä koskee osin myös oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneita, joskin heistä tutkinnon suorittaneiden työllisten osuutta voidaan pitää korkeana. 151

152 Taulukko 15. Työllisten ja työttömien %-osuus, yleissivistäviä ja ammatillisia tutkintoja suorittaneiden keskuudessa (mol. sukupuolet yht.) vuosina 2005, 2007, 2009 ja TUTKINTO Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Peruskoulun päättänyt Ylioppilastutkinto Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet Näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen perustutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, ammattitutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, erikoisammattitutkinto Seuranta-aineistossa pystymme tarkemmin vastamaan näyttötutkinnon suorittaneiden osalta mitä ja millaista työmarkkinoiden ulkopuolella oleminen on tarkemmin. Ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittaneiden ryhmissä työmarkkinallisen statuksen muutos ei siten ole tutkinnon suorittamisen vaikuttavuusosoitin, vaan pidemmän aikavälin muutokset, tulomuutokset ja yksilöiden kokemukset (verkkokyselyn tulokset) ovat tärkeämpiä. 4.2 Tutkinnon suorittaminen ja tulojen muutokset Perinteisesti ammatillisen tutkinnon ensisijainen institutionaalinen tavoite on ensinnäkin työmarkkinoille rekrytoituminen ja myöhemmin pärjääminen työmarkkinoilla (ammatillisen identiteetin muodostuminen ja sosiaalistuminen) ja toisaalta osaamisen kehittäminen (ks. esim. Rinne & Salmi 1998; Aro 2014). Tutkinto on yksilölle investointi tulevaisuuteen, mihin liittyy toive kohtuullisesta, riittävästä tai hyvästä tulotasosta tutkinnon suorittamisen myötä. Tutkinnon avulla yksilö sijoittuu johonkin ammattiin (ammattikohtaiset tulovertailut), mutta yksilöllisten ominaisuuksien ja vahvuuksien kautta hän hankkii tehtäväasemansa ja todellistuvat tulot (yksilöllinen tulotaso) (Liitetaulukot ). 29 Tilanne on ao. tilastointivuoden lopussa. 152

153 Taulukko 16. Valtion veronalaiset mediaanitulot ( ) 30,yleissivistäviä ja ammatillisia tutkintoja suorittaneiden keskuudessa vuosina 2005, 2007, 2009 ja TUTKINTO VALTION VERONALAISET MEDIAANITULOT, Peruskoulun päättänyt Ylioppilastutkinto Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet Näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen perustutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, ammattitutkinto Näyttötutkinnon suorittaneet, erikoisammattitutkinto Valtionveronalaiset tulot edustavat tässä bruttotuloja (verottomat tulonsiirrot kuten toimeentulotuki puuttuu) ja mahdollistavat yleistasoisen tulovertailun. Vertailu on tässä luonteeltaan bruttovaikutusten vertailua saatavissa olevien bruttotulotietojen avulla. Vertaamalla vuoden 2005 tietoja tutkinnon suorittamisen jälkeisiin vuosiin voidaan puhua bruttotulojen nettovertailusta. Tutkintojen väliset keskimääräiset bruttotulotaso ja erot jakautuvat kolmeen ryhmään. Korkeimpana tulotasona omassa ryhmässään ovat erikoisammattitutkinnon suorittaneiden keskimääräisesti korkeat bruttotulot. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon ja näyttötutkinnon muiden tasojen tutkintojen (ammatillinen perustutkinto ja ammattitutkinto) suorittaneet muodostavat oman keskituloisten ryhmän. Pienitulosten ryhmän muodostavat pelkän yleissivistävän tutkinnon suorittaneet (peruskoulu, lukio), joista osa on jopa köyhiä. Pelkän peruskoulun suorittaneet ovat keskimäärin selvästi pienituloisimpia tutkinnon suorittamisen jälkeen. Tulot nousevat keskimääräisesti myöhemmin, mutta ovat monella jopa hyväksytyn vähimmäistoimeentulon tason alapuolella. Pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneiden työssäkäynti on kasvavaa ja suhteellisen yleistä, mutta bruttotulotaso on keskimäärin alhainen ja sukupuolten väliset tuloerot pieniä. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden keskimääräiset bruttotulot ovat lähes kaksinkertaiset pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneisiin verrattuna. Varsinkin oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaminen on hyödyllistä pelkän ylioppilastutkinnon tai peruskoulututkinnon suorittaneisiin verrattuna. Heistä naisten tulot ovat pysyneet suhteellisen tasaisina ja miesten nousseet tutkinnon suorittamisen jälkeen ja tuloerot kasvaneet. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen tutkinnon suorittaneilla tuloilla mitattu tutkinnon suorittamisen nettohyöty on suurin. Kaikissa tutkinnoissa miesten saama nettohyöty tutkinnoista on selvästi suurempi kuin naisilla. Miehillä bruttotulot kasvavat mitä vaativammasta näyttötutkinnon tasosta on kysymys ja erikoisammattitutkinnon suorittaneiden miesten keskimäärin tulotaso on kohtuullisen korkea seurantakauden lopussa vuonna Sen sijaan ammattitutkinnon suorittaneiden naisten tulotaso on keskimäärin alhaisempi kuin ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden naisten. Vaativamman tutkinnon suorittaminen hyödyntää selvästi enemmän miehiä kuin naisia. Sukupuoli, tutkintotaso sekä koulutusala eriyttävät tulotasoa. Mika Idmanin (2013, 147) mukaan keskiasteen koulutuksen suorittaneet naiset ansaitsevat keskimäärin 81 prosenttia miesten ansioista. Naisten ja miesten palkkaeroja on selitetty naisten ja miesten eri aloille sijoittumisella. (Idman 2013, ; ks. myös Koistinen 2014, ) 30 Tulot on deflatoitu vuoden 2012 rahan arvoon. 153

154 Seuraavassa tarkastelemme valtionveronalaisia tuloja ammattiaseman mukaisissa ryhmissä viisi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen vuonna 2012, jolloin voidaan puhua keskipitkän aikavälin tulovaikutuksista. Ensin tarkastelemme kaikkia vuonna 2007 tutkinnon suorittaneita sukupuolen mukaan riippumatta iästä. Yleiskuva on, että aktiivisten työmarkkinakansalaisten osuus (palkansaajat + yrittäjät) kasvaa ja bruttotulojen määrä suurenee mitä vaativammasta yleissivistävän tai ammatillisen tutkinnon suorittamisesta on kysymys. Kussakin vakioidussa ryhmässä työmarkkinakansalaisten ulkopuolisten ryhmien bruttotulot ovat noin puolet pienemmät kuin palkansaajien tai yrittäjien ao. ryhmissä. Ammattiasemaryhmissä varsinkin palkansaajilla bruttotulot kasvavat lineaarisesti tutkinnon tason ja vaativuuden mukaan. Palkansaajaryhmissä mitä vaativammasta näyttötutkinnosta on kysymys sitä suuremmat ovat sukupuolten väliset tuloerot ao. ryhmissä. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden palkansaajanaisten bruttotulot ovat yli puolet pienemmät keskimäärin kuin erikoisammattitutkinnon suorittaneiden miesten ryhmässä. Työllistyminen tai yrittäjyys kaikissa vertailuryhmissä takaa keskimääräisesti kohtuulliset tai hyväksyttävät (nuoret työntekijät) tulot. Työmarkkinoiden ulkopuolelle jääminen tai joutuminen merkitsee pienituloisuutta ja jopa köyhyyttä pelkän yleissivistävän tutkinnon tai oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla (Liitetaulukot ). Taulukko 17. Ammattiasema (%) ja valtion veronalaiset mediaanitulot ( ) yleissivistäviä ja ammatillisia tutkintoja suorittaneiden keskuudessa vuonna TUTKINTO AMMATTIASEMA, % MEDIAANITULO,, valtion veronalaiset tulot Palkansaajat Yrittäjät Ei työllinen Palkansaajat Yrittäjät Ei työllinen % % % Peruskoulun päättänyt Yhteensä Ylioppilastutkinto Yhteensä Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen perustutkinto Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneet, ammattitutkinto Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneet, erikoisammattitutkinto Yhteensä Seuraavaksi katsomme bruttotulojen kehitystä tarkemmin ammattiaseman ja pääasiallisen toiminnan ryhmissä alle 25-vuotiailla, jolloin näyttötutkinnon suorittaneista vertailuun tulevat mukaan kaikkein nuorimmat, mikä tekee tutkinnon tulovaikuttavuudesta asetelmallisesti mahdollisimman relevantin. Tässäkin tarkastelussa mukana olevat näyttötutkinnon suorittaneet ovat muutaman vuoden keskimäärin vanhempia kuin muihin vertailuryhmiin kuuluvat ja työmarkkinallisilta lähtökohdiltaan siten paremmassa asemassa. Vertailu suoritetaan kaksi (2009) ja viisi vuotta (2012) tutkinnon suorittamisen jälkeen. Tulokset poikkeavat jossain määrin edellisestä tarkastelusta, jossa on tarkasteltu kaikkia ikäryhmiä yhteensä. 154

155 Taulukko 18. Pääasiallinen toiminta ja valtion veronalaiset mediaanitulot yleissivistäviä ja ammatillisia tutkintoja suorittaneiden keskuudessa alle 25-vuotiailla vuosina 2009 ja TUTKINTO TYÖMARKKINA-ASEMA, % MEDIAANITULO, valtion veronalaiset tulot TYÖMARKKINA-ASEMA, % MEDIAANITULO, valtion veronalaiset tulot Työllinen Työtön Työvoiman ulkop. Työllinen Työtön Työvoiman ulkop. Työllinen Työtön Työvoiman ulkop. Työllinen Työtön Työvoiman ulkop. Peruskoulun päättänyt Yhteensä Ylioppilastutkinto Yhteensä Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen peruskoulutus Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneet, ammattitutkinto Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneet, erikoisammattitutkinto Yhteensä

156 Peruskoulun päättäneistä nuorista, jotka eivät ole opiskelleet päätoimisesti vuoden 2007 tutkinnon suorittamisen jälkeen, työllisten osuus kasvaa 40 % :iin seurantakauden lopussa ja reaaliset tulot kaksinkertaistuvat vuodesta 2009 vuoteen Muiden peruskoulun päättäneiden veronalaisilla tuloilla mitattuna taloudellinen hyvinvointi on varsin niukkaa. Suuri osa heistä on taloudellisesti köyhiä. Pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneiden työllisten osuus kasvaa 60%:iin seurantakauden lopussa ja työttömiä tähän vertailuryhmään kuuluvista ei käytännössä ole. Veronalaiset bruttotulot ovat samaa luokkaa keskimäärin kuin työllisillä pelkän peruskoulun suorittaneilla. Muissa vertailuryhmissä (oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla ja eri tasojen näyttötutkinnon suorittaneilla) työllisten osuus on lineaarisesti sitä korkeampi mitä korkeammasta koulutustasosta on kysymys jopa selvemmin kuin edellä kaikki ikäluokat yhteensä ammatillisen tutkinnon suorittaneilla. Tulotasoerot näyttötutkinnon tasojen välillä ovat pienemmät nuorilla ao. tutkintojen suorittajilla kuin tarkasteltaessa kaikkia ikäryhmiä yhteensä. Työmarkkinaaseman parantuminen tutkintotason mukaisesti kertoo tutkintojen vaikuttavuuden paranemisesta tutkinnon vaativuuden mukaisesti. Tulokehityksen erilaisuus ja toisaalta sukupuolten välisten tuloerojen suuruus näyttötutkinnon suorittaneilla nuorilla työllisillä kertoo työmarkkinoiden rakenteiden hallitsevuudesta tutkinnon yleisvaikuttavuuteen verrattuna. 156

157 Taulukko 19. Ammattiasema ( %) ja valtion veronalaiset mediaanitulot yleissivistäviä ja ammatillisia tutkintoja suorittaneiden keskuudessa alle 25-vuotiailla vuosina 2009 ja TUTKINTO AMMATTIASEMA, % MEDIAANITULO, valtion veronalaiset tulot AMMATTIASEMA, % MEDIAANITULO, valtion veronalaiset tulot Palkansaajat Yrittäjät Ei työllinen Palkansaajat Yrittäjät Ei työllinen Palkansaajat Yrittäjät Ei työllinen Palkansaajat Yrittäjät Ei työllinen Peruskoulun päättänyt Yhteensä Ylioppilastutkinto Yhteensä Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneet, ammatillinen peruskoulutus Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneet, ammattitutkinto Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneet, erikoisammattitutkinto Yhteensä

158 Nuorten näyttötutkinnon suorittaneiden palkansaajaosuudet ovat pienempiä kuin edellä ja erot seurantakauden lopussa varsinkin pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneisiin on enää noin 15 %-yksikköä. Joka viides näyttötutkinnon suorittanut nuori (tutkintovuonna alle 25-vuotta) on aktiivisen työmarkkinakansalaisuuden ulkopuolella seurantakauden lopussa vuonna 2012 erikoisammattitutkinnon suorittaneita nuoria lukuun ottamatta. Rekrytoituminen työmarkkinoille ei ole itsestään selvyys kaikille oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon tai näyttötutkinnon suorittaneille. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla tutkintovuonna alle 25-vuotiaiden palkansaajaosuus kasvaa seurantakauden aikana 71 %:iin. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla palkansaajien osuus pysyy %:ssa eli osalla nuorista perustutkinnon suorittaneilla on rakenteellinen ongelma päästä työlliseen työvoimaan ja mitä ilmeisemmin syy on koulutuksen sisällön ja työmarkkinoiden vaatimusten kohtaanto-ongelmasta. Korkeimmilla näyttötutkintotasoilla seurantakauden aikana palkansaajien osuus alenee, mikä on merkittävä ja huolestuttava tendenssi. Bruttotulojen kasvu on nuorilla näyttötutkinnon suorittaneilla myös hitaampaa kuin kaikissa ao ikäryhmissä keskimäärin. Näyttötutkintotasojen mukaiset bruttotuloerot ovat myös suhteellisen pieniä ja ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden palkansaajien keskimääräinen bruttotulotaso on korkeampi kuin ammattitutkinnon suorittaneiden. Näyttötutkinnon vaikuttavuus tutkinnon suorittaneilla nuorilla näyttäytyy jossain määrin erilaisena kuin kaikki ikäryhmät yhteensä lasketussa yleisessä vertailussa. Vaativampi näyttötutkintotaso ei takaa toisaalta kaikilla nuorilla parempaa ja vakaampaa työmarkkina-asemaa työmarkkinoilla kuin heitä iäkkäämmillä, eikä myöskään yksiselitteisesti korkeampaa tulotasoa, vaan tuloerot pienenevät tutkintotasojen välillä ikäryhmäkohtaisessa tarkastelussa. Miehillä korkein tulotaso on ammattitutkinnon suorittaneilla palkansaajamiehillä, mutta tulotaso on selvästi alempi kuin ao. koko ikäryhmässä (ks. myös Naiset ja miehet Suomessa 2014; Tanner 2014). Naisilla nuorten palkansaajaryhmällä bruttotulotaso on muihin näyttötutkintoryhmiin verrattuna selvästi korkein. Pelkän peruskoulutuksen suorittaneiden palkansaajaryhmien bruttotuloerot ovat pieniä, mutta työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien bruttutulotaso hyvin alhainen. Yhteenvetona voidaan esittää, että näyttötutkinnon suorittaneiden vertaaminen muihin vastaaviin koulutuksellisiin ryhmiin on ongelmallista. Syynä on erityisesti näyttötutkinnon suorittaneiden korkea työllisyysaste jo ennen tutkinnon suorittamista ja toisaalta ikärakenteen heterogeenisuus. Näyttötutkinnon suorittaneiden keski-ikä on ollut nousussa 2000-luvulla ja on tällä hetkellä jo yli 40 vuotta. Rekrytointitilanteessa monipuolisella opiskelu- ja työhistorialla on keskeinen painoarvo, mitä kovin nuorena ei voida saavuttaa (Varje 2014). Siksi seuraavassa pääluvussa vertaamme erikseen nuorempia näyttötutkinnon suorittaneita. Yleistulos vertailtavien ryhmien osalta on, että mitä vaativammasta koulutusmuodosta on kyse, sitä pienempi on työmarkkinallisena muutoksena mitattu nettovaikuttavuus. Syynä on ikä ja aikaisempi työssäkäynnin aste. Näyttötutkinnon vaikuttavuus ja merkittävyys työmarkkinoilla tarkoittaa käytännössä erityisesti työssäkäynnin yleisyyttä ja stabiilisuutta. Koulutusmuotojen vertailussa korostuu tulovaikuttavuus koulutusratkaisun jälkeen. Pelkän peruskoulututuksen suorittaneiden, myös työllisten tulot ovat pienet. Sama koskee osin ylioppilastutkintoon seurantakauden aikana jättäneitä. Molemmissa ryhmissä ongelma on laaja pienituloisuus. Oppilastosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet ovat selviytyneet kohtuullisen hyvin ryhmien tulotasovertailussa. Näyttötutkinnoista ammattitutkinnon suorittaneiden tulomuutokset ovat suhteellisesti olleet vähäisimmät. Erikoisammattitutkinnon suorittaneiden korkea tulotaso erottuu muihin ryhmiin verrattuna selvästi. 158

159 Asko Suikkanen ja Leena Viinamäki 5. Näyttötutkintojen vaikuttavuus ja tutkintotasot Tässä luvussa olemme muodostaneet Tilastokeskuksen kanssa ajallisen vertailuasetelman, jossa vertaamme vuosina 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneita tutkintotasoittain (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) 31. Tällaisella vertailuasetelmalla on mahdollista vastata ensinnäkin siihen, miten eri näyttötutkintotasojen vaikuttavuus on muuttunut 2000-luvun aikana ja onko mahdollisesti tutkinnon työmarkkinavaikuttavuus vähentynyt 2010-luvun vaikeassa työllisyys- ja taloustilanteessa (esim. Koistinen 2014, ; Naiset ja miehet Suomessa 2014, 22 54). Toinen tavoite tutkintojen suoritusvuosien erottamisessa ja niiden vaikuttavuuden vertailussa on pohtia, miten itse näyttötutkintojärjestelmä on muuttunut. Tässä tapauksessa koulutusjärjestelmä muuttuu tietoisesti tavoitteiden muuttumisen tai esimerkiksi näyttötutkintojärjestelmää koskevan yleisen tietoisuuden lisääntymisen kautta (Yrjölä ym. 2000; Raivola ym. 2007). Toinen järjestelmää muuttava elementti tulee yksilöiden käyttäytymisen ja suuntautumisen muutoksista. Ne ovat pitkälti reflektioita toimintaympäristön muutoksiin. Tutkintojen suoritusvuosien populaatioiden muutokset osaltaan heijastavat työmarkkinoiden muutoksia ja yksilöiden reagointimahdollisuuksia niihin (ks. esim. Silvennoinen 2012, ; Väänänen & Turtiainen 2014a, 18 53). Vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneet ovat selvästi iäkkäämpiä kuin näyttötutkinnon vuonna 2000 suorittaneet. Vuonna 2000 ammatillisen perustutkinnon suorittaneista alle 40-vuotiaita oli 74 % vuonna 2010 suorittaneista 57 %. Sama tendenssi on myös muita näyttötutkintotasoja suorittaneilla. Naiset suorittavat näyttötutkintoja niiden jokaisella tasolla miehiä iäkkäämpinä. On siten tapahtunut selkeä järjestelmätason ikärakenteellinen muutos kymmenen tarkasteluvuoden aikana kohti yhä iäkkäämpiä näyttötutkinnon suorittajia. Iäkkäämpien, vähän koulutettujen työntekijöiden asema on vaikeutunut työmarkkinoilla väestön koulutustason nousun myötä. Matalan koulutusasteen omaavien työllisyysaste romahti 1990-luvun laman aikaan, eikä se ole siitä palautunut. Matalasti koulutettujen työpaikat ovat vähentyneet nopeammin kuin vailla perusasteen tutkintoa olevien määrä on pienentynyt. Vuonna 2011 työpaikkojen kokonaismäärä oli hyvin samalla tasolla kuin se oli vuonna Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta olevien työpaikkojen määrä oli laskenut vuodesta 2011 vuoteen 1989 yhteensä työpaikalla (n. 60 %:lla), toisen asteen koulutuksen suorittaneiden työpaikkojen määrä oli lisääntynyt (n. 16 %:lla) ja korkea-asteen koulutuksen työpaikkojen määrä oli lisääntynyt lähes työpaikalla (n. 61 %:lla). (Kansallisen osaamisperustan vahvistaminen 2014, 28 29; ks. myös Nätti ym. 2011, ; Koistinen 2014, ) Näyttötutkinnon suorittaminen on yksi keino vastata mahdollisiin irtisanomisen riskeihin työuran keski- ja päättymisvaiheessa, mikä heijastuu näyttötutkinnon suorittamisena. 31 Ks. tark. alaviite 11. Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tilastotietojen eroavaisuuksista näyttötutkinnon suorittaneiden osalta. 159

160 Taulukko 20. Vuosina 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneet sukupuolen ja iän (%) mukaan. TUTKINTO IKÄ, %-osuus näyttötutkinnon suoritusvuonna Keski-ikä Keski-ikä Yhteensä Miehet Naiset Ammatillinen perustutkinto Miehet Naiset Ammattitutkinto Miehet Naiset Erikoisammattitutkinto Miehet Naiset Suoritettujen näyttötutkintojen tasorakenne on myös muuttunut. Vuonna 2000 suoritetuista näyttötutkinnoista oli eniten ammattitutkintoja (65 %), mutta vuonna 2010 enää 42 %. Tarkasteluajanjaksona ammatillisten perustutkintojen osuus on noussut 25 %:sta 42 %:iin ja erikoisammattitutkintojen osuus on noussut 10 %:sta 16 %:iin. Naiset suorittavat miehiä enemmän näyttötutkintoja. Näyttötutkintotasojen muuttumisen suunta on siten kohti dikotomista, kaksinapaista tutkintorakenetta, mikä merkitsee ammattitutkinnon osuuden vähenemistä edelleen tulevaisuudessa. Tämä myös kertoo työmarkkinoiden uudentyyppisistä kvalifikaatiovaatimuksista, työtehtävistä ja ammateista elinkeinorakenteen muuttumisen myötä. Perinteisissä työntekijäammateissa kvalfikaatiovaatimukset ovat pysyneet verraten stabiileina. Koulutusinflaatiota tutkineen Mikko Aron (2014, 105) mukaan työtehtäviin, joihin perusasteen koulutuksen suorittaneet sijoittuvat tyypillisesti, muodollista koulutusta tärkeämpää ovat esimerkiksi sosiaaliset taidot ja kädentaidot. Toisaalta koulutuksellinen nollaraja, jossa on suurin hyppäys toisaalta koulutuksen tuomissa eduissa ja toisaalta vähäisen koulutuksen mukanaan tuomissa haitoissa, on noussut keskiasteen ja alimman korkea-asteen väliin (ks. myös Varje 2014, 54 83). Näyttötutkinnot suoritetaan yhä useammin oppisopimusmuotoisesti (ks. Taulukko 4.; Suomalainen 2009, 11 13). Oppisopimuskoulutuksessa opiskelija saa työstä maksettavan korvauksen lisäksi ammattitaidon tietyssä ammatissa tai ammatin osa-alueella. Oppisopimuskoulutus on luonteeltaan verrattavissa yrityksen henkilöstökoulutukseen. Se on myös osoittautunut toimivaksi väyläksi työmarkkinoille siirryttäessä. Haasteena on kuitenkin löytää erityisesti taloudellisten taantumien aikana oppisopimuspaikkoja (ks. myös Viinisalo 2010). 160

161 Taulukko 21. Vuosina 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneet oppisopimusstatuksen (mol. sukupuolet yht.) mukaan. TUTKINTO YHTEENSÄ Tutkinto suoritettu oppisopimuskoulutuksena YHTEENSÄ Tutkinto suoritettu oppisopimuskoulutuksena Kyllä Ei Kyllä Ei Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % YHTEENSÄ Miehet Naiset Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Vuonna 2000 suoritetuista näyttötutkinnoista suoritettiin oppisopimuskoulutuksena 23 % ja vuonna 2010 jo 43 %. Miehet suorittavat näyttötutkinnon naisia useammin oppisopimuskoulutuksena. Suhteellisesti eniten suoritetaan oppisopimuskoulutuksena erikoisammattitutkintoja. Vuonna 2010 erikoisammattitutkinnon suoritti miehistä 72 % oppisopimuskoulutuksena. Muutos kymmenessä vuodessa on ollut nopea ja merkittävä. Vähiten näyttötutkintoja oppisopimuskoulutuksena suoritetaan ammattitutkintotasolla, jossa miehistä 38 % ja naisista 31 % suoritti tutkinnon oppisopimusperusteisesti vuonna Sukupuolten väliset erot ovat suurimmat oppisopimusmuotoisena tutkinnon suorittamisessa ammatillisen perustutkinnon suorittamisen osalta. Kuvatun kaltainen oppisopimuskoulutuksen profiloituminen osaltaan kertoo koulutus- ja työmarkkinoiden koulutus- ja ammattialakohtaisesta segregoitumisesta, mitä tarkemmin pohditaan tämän julkaisun pääluvussa 8. (ks. myös Myrskylä 2013, 17 40; Mikkelä 2013, 65 81). 5.1 Näyttötutkinnon suorittamisajankohta ja toimiminen työmarkkinoilla Käytämme realistisen arvioinnin ja monitahoarvioinnin ideaa, jossa erotetaan mekanismi (tässä näyttötutkintojärjestelmän toimeenpano ja toteutuminen) ja konteksti (toimintaympäristö). Toteutuneen vaikutuksen oletetaan muodostuvan niiden summana. Erotamme erilaisina vaikutusulottuvuuksina: Bruttovaikutukset toteumatietoina: lyhyen aikavälin vaikutukset (+2 vuotta tutkinnon suorittamisesta) pitkän aikavälin vaikutukset (+12 vuotta tutkinnon suorittamisesta) Nettovaikutukset (tilanne 2 vuotta ennen tutkinnon suorittamista vs. tilanne 2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Kontekstuaaliset vaikutukset (erilainen yhteiskunnallinen tilanne). Vaikutuksina ymmärrämme erityisesti tutkinnon tavoitteiden toteutumisen yhteisö- ja yksilötasolla. Erotamme kaksi toisiinsa kytkeytyvää muutosta eli toisaalta vuonna 2000 näyttötutkinnon suorittamisen verrattuna vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittamiseen sekä 161

162 toisaalta näyttötutkinnon suoritusajankohtien sosiaalisen ajan muutoksen. Ammatillisen tutkinnon tavoitteena institutionaalisesti on henkilön työmarkkinallisen aseman vahvistaminen, ammatillisen osaamisen parantaminen, työmarkkinoilla pysymisen tukeminen ja ansiotulojen parantaminen. Näyttötutkintojen lyhyen aikavälin työmarkkinallisia bruttovaikutuksia kuvaamme vertaamalla näyttötutkintojen suorittaneita 2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen työllisten osuuden muutoksena. Taulukko 22. Työllisten %-osuus 2 vuotta näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) TYÖLLISTEN % -osuus 2012 (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Yhteensä Naisilla Miehillä Nuoremmilla ( 39) Vanhemmilla (40 ) Oppisopimuskoulutuksena Ei-oppisopimuskoulutuksena Näyttötutkinnon bruttovaikutus on noussut 4 %-yksikköä. Työllisten naisten osuus on työllisten miesten osuutta suurempi. Oppisopimuskoulutuksena suorittaminen on lisännyt selvästi työllistymistä (ks myös Viinisalo 2010). Naisten työllistyminen on parantunut enemmän kuin miesten mitä viimeaikaisemmin suoritetusta näyttötutkinnosta on kysymys. Näyttötutkintojen nettovaikuttavuus saadaan esille työllisten osuudella tarkastelemalla vuonna 2010 tutkinnon suorittaneita ja vertaamalla heitä kaksi vuotta ennen (-2 tilanne vuonna 2008) ja kaksi vuotta jälkeen tutkinnon suorittamisen (+2 tilanne vuonna 2012). Taulukko 23. Näyttötutkinnon yleinen nettovaikuttavuus vuonna 2010 tutkinnon suorittaneilla (-2 vuotta ennen tutkinnon suorittamista) TYÖLLISTEN % -osuus 2012 (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Yhteensä Naisilla Miehillä Nuoremmilla ( 39) Vanhemmilla (40 ) Oppisopimuskoulutuksena Ei-oppisopimuskoulutuksena Käyttämämme ikäjaottelu Nuoremmilla ( 39) ja Vanhemmilla (40 ) perustuu OKMn Politiikka-analyysiraportin Suomen väestön koulutustason vahvuudet ja heikkoudet (2010) ikäjaotteluun. 162

163 Näyttötutkinnon nettovaikuttavuus yleisesti on vain 10 %-yksikköä. Naisilla ja alle 40-vuotiailla nettovaikuttavuus on lievästi suurempaa. Nettovaikuttavuus on suurin ei-oppisopimuskoulutuksena näyttötutkinnon suorittavilla. Kuitenkin työllistyminen on selvästi korkeampaa oppisopimuskoulutuksena näyttötutkinnon suorittaneilla. Heillä on enemmän työantaja- ja työmarkkinayhteyksiä kuin muilla ja toisaalta heidän työnantajansa on kiinnostuneempi henkilön sijoittumisesta ao. työpaikkaan näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. Tämä tulos tuo esille varsin hyvin näyttötutkinnon suorittamisen oppisopimuksen kautta mukanaan tuomat optimaaliset työllistävyyshyödyt (ks. myös Suutari 2010). Näyttötutkinnon vaikuttavuus on enemmänkin työmarkkinallisen aseman vahvistamisessa ja turvaamisessa sekä ammatillisen osaamisen nostamisessa eli työmarkkinamahdollisuuksien lisäämisessä ja uusiintamisessa työuran aikana (Suikkanen & Viinamäki 1999; Hakala ym. 2013). Lisäksi näyttötutkinnon nettovaikuttavuutta voidaan arvioida työllisten %-osuuden lisäksi työttömien %-osuuden avulla. Taulukko 24. Työttömyyden nettomuutos vuonna 2010 tutkinnon suorittaneilla (-2 vuotta ennen tutkinnon suorittamista) TYÖTTÖMIEN % -osuus 2012 (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Yhteensä 10 9 Naisilla 10 8 Miehillä Nuoremmilla ( 39) 10 9 Vanhemmilla (40 ) 10 9 Oppisopimuskoulutuksena 1 3 Ei-oppisopimuskoulutuksena Näyttötutkinnon suorittaminen ei juurikaan pienennä työttömien osuutta. Suurin myönteinen vaikutus näyttötutkinnolla on niillä, jotka eivät suorita tutkintoa oppisopimusmuotoisesti. Sukupuolen mukaan tarkasteltuna naisilla näyttötutkinnon nettovaikuttavuus on miehiä suurempi. Ero työttömyystasoissa on kuitenkin huomattava tutkinnon suoritustapojen välillä. Oppisopimuskoulutuksena suorittaneet olivat ennen ja ovat tutkinnon suorittamisen jälkeen täystyöllisiä. Tämä kuvaa oppisopimuskoulutuksen keskeistä erityisyyttä eli sitä, että näyttötutkintoa suorittava on oppisopimuksen keston ajan määräaikaisessa työsopimussuhteessa työnantajaan (Oppisopimuskoulutuksen kehittäminen 2007, 11 15; Oppisopimuskoulutuksen laadun kehittäminen 2010, 5 14). Ei-oppisopimuskoulutuksena näyttötutkinnon suorittaneiden työttömyysaste on selvästi korkeampi ennen tutkinnon suorittamista kuin yleinen työttömyysaste. Se alenee tutkinnon suorittamisen jälkeen, mutta jää (13 %) korkeammalle tasolle kuin valtakunnallinen keskiarvo (8 % vuonna 2012). 163

164 Taulukko 25. Nettovaikuttavuus näyttötutkintotasoilla työllisten osuuden muutoksena (- 2 vuotta ennen tutkinnon suorittamista) TYÖLLISTEN %-osuus (+ 2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Yhteensä Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla tutkinnon nettovaikutus on suurin. Syy on osittain työssäkäyntitason alhaisuudessa ennen tutkinnon suorittamista muihin tutkintotasoihin verrattuna. Näyttötutkinnon nettovaikuttavuus on suurempi naisilla kuin miehillä kaikilla tutkintotasoilla. Näyttötutkintojen pitkän aikavälin työmarkkinallisia vaikutuksia kuvaamme ottamalla vain vuonna 2000 tutkinnon suorittaneet tarkasteluun ja tutkimalla tilanne 2002 (+2 vuotta) ja 2012 (+12 vuotta) tutkinnon suorittamisen jälkeen. Taulukko 26. Näyttötutkinnon pitkän aikavälin yleiset bruttovaikutukset työllisten osuuksina mitattuna (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) TYÖLLISTEN % -osuus 2012 (+12 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Yhteensä Naisilla Miehillä Nuoremmilla ( 39) Vanhemmilla (40 ) Oppisopimuskoulutuksena Ei-oppisopimuskoulutuksena Näyttötutkintojen pitkän aikavälin uudet työllistämismahdollisuudet ovat vaatimattomia. Pitkän aikavälin myönteiset vaikutukset koskevat jossain määrin enemmän naisia kuin miehiä ja erityisesti nuorempia tutkintojen suorittaneita. Näyttötutkinnon pitkän aikavälin merkittävä vaikutus on työmarkkinallisen aseman säilyttäminen nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Näyttötutkintojen lyhyen ja pitkän aikavälin bruttovaikutuksia voidaan tarkastella työttömien %-osuuden muutoksen avulla samalla tavoin kuin näyttötutkinnon nettovaikuttavuutta. 164

165 Taulukko 27. Työttömien %-osuus 2 ja 12 vuotta näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) TYÖTTÖMIEN % -osuus 2012 (+12 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Yhteensä 11 8 Naisilla 10 7 Miehillä 11 9 Nuoremmilla ( 39) 10 7 Vanhemmilla (40 ) 12 9 Oppisopimuskoulutuksena 6 6 Ei-oppisopimuskoulutuksena 12 9 Näyttötutkinnon suorittaneiden työttömyys ei kasva pitkänkään ajan kuluessa, vaan tutkinnon suorittaneiden työttömyysaste on aleneva pitkällä aikavälillä yleisessä tarkastelussa. Näyttötutkinto on pitkällä aikavälillä työmarkkinallinen turvavakuutus ja saavutetun aseman takaaja työmarkkinoiden rakenteellisissa muutoksissa (ks. myös (Viinisalo 2010). 5.2 Näyttötutkinnon suorittaminen ja tulomuutoksina mitattu ja tulkittu vaikuttavuus Edellisessä alaluvussa kuvasimme näyttötutkintojen työllisyysvaikutusta sekä työllisten että työttömien %-osuuksina ja muutoksina tutkinnon suorittamisen yhteydessä. Seuraavaksi kuvaamme näyttötutkinnon vaikuttavuutta tulokehityksen ( ) kautta sukupuolen, iän sekä sen mukaan, onko näyttötutkinto suoritettu oppisopimuskoulutuksena vai ei. Aluksi tutkimme erikseen vuosina 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneiden tulomuutoksia erilaisilla vaikuttavuuskäsitteillä ja aikaulottuvuuksilla. Edellisen alaluvun tulosten mukaan työssäkäynnin muutokset ennen vs. jälkeen asetelmalla eli nettovaikutuksina ovat suhteellisen pieniä, koska näyttötutkintojärjestelmä edellyttää työmarkkinayhteyttä tutkinnon suorittamisen ehtona. 165

166 Taulukko 28. Vuonna 2000 näyttötutkinnon suorittaneiden veronalaiset bruttotulot 33 tutkintotason ja sukupuolen mukaan vuosina 2000, 2002, 2005 ja Tutkinto Ammatillinen perustutkinto Yhteensä Miehet Naiset Ammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset Erikoisammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset Ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla tulojen muutosprosentti vuodesta 2000 vuoteen 2012 on 85 % keskimäärin, ammattitutkinnon suorittaneilla vastaavasti 60 % ja erikoisammattitutkinnon suorittaneilla 36 %. Tuloerot eri tutkintotasoilla ovat huomattavat, naisten tulot ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla naisilla seurantakauden lopussa vuonna 2012 ovat 83 % miesten mediaanituloista, ammattitutkinnon suorittaneilla naisilla vastaavasti 74 % ja erikoisammattitutkinnon suorittaneilla myös 74 % (ks. myös Naiset ja miehet Suomessa 2014, 57 63). Ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittaneiden keskimääräinen tulotasoero on suhteellisen vähäinen seurantakauden lopussa. Kun tulotarkastelu rajataan näyttötutkinnon suorittaneista pelkästään työllisiin, joita on huomattava enemmistö (n. 80 %) veronalaisten bruttotulojen muutokset ovat pienempiä kuin edellä kaikilla tutkinnon suorittaneilla. Kaikkien työllisten näyttötutkintojen suorittaneiden bruttotulot ovat kasvaneet vuodesta 2002 vuoteen %, vaikkakin se on reaalisesti lähes 3 %:ia vuodessa, mitä voidaan pitää merkittävä reaalisena tulolisäyksenä. Alle 40-vuotiaiden työllisten bruttotulot ovat kasvaneet eniten eli 33 %. 33 Tulot on deflatoitu vuoden 2012 rahaan. 166

167 Taulukko 29. Työllisten valtionveronalaiset tulot ( ) näyttötutkinnon vuonna 2000 suorittaneilla 2 ja 12 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) VALTIONVERONALAISET TULOT ( ) 2012 (+12 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Kaikki näyttötutkinnot yhteensä Miehillä Naisilla Nuoremmilla ( 39) Vanhemmilla (40 ) Oppisopimuskoulutuksena Ei-oppisopimuskoulutuksena Palkansaajien pitkän aikavälin bruttotulomuutokset ovat huomattavat 29 %. Tällaista tulokehitystä ei voida selittää pelkästään yleisellä palkkakehityksellä, vaan näyttötutkinnon suorittaneiden kvalfikaatioiden tarjonnan ja työelämän kvalifiaatioiden kysynnän hyvällä kohtaantotilanteella. Seuraavassa katsotaan tarkemmin bruttotulomuutoksia tutkintotasoittain pääasiallisen toiminnan eri kategorioissa pitkällä aikavälillä. Taulukko 30. Vuonna 2000 näyttötutkinnon suorittaneiden valtion veronalaiset mediaanitulot ( ) pääasiallisen toiminnan mukaan tutkintotasoittain ja sukupuolen mukaan vuosina 2002 ja (+ 2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Toiminta tilastovuonna Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella Tutkinto olevat Ammatillinen perustutkinto NÄYTTÖTUTKINTOJEN PITKÄAIKAINEN BRUTTOTULOVAIKUTTAVUUS 2012 (+ 12 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat Yhteensä Miehet Naiset Ammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset Erikoisammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset

168 Pitkäaikaiset tulovaikutukset ovat merkittäviä työllisten ryhmissä molemmilla sukupuolilla. Työllisten bruttotulot ovat kasvaneet reaalisesti kaikilla tutkintotasoilla 10 vuoden aikana lähes 30 %. Suhteellisesti eniten ovat kasvaneet työvoiman ulkopuolella olevien bruttotulot. Heidän tulolisäyksensä olisi vielä suurempi, jos käytössä olisivat myös verottomat tulonsiirrot. Suhteellisesti vähiten on parantunut työttömien bruttotulot keskimäärin n. 20 %. Nuorten (tässä 34-vuotiaiden) työllisten tulot ovat nousseet enemmän kuin edellä kaikkien työllisten keskimäärin. Heidän tulonsa ovat nousseet n. 35 % tutkinnon suorittamisen jälkeisen kymmenen seurantavuoden aikana. Nuorten työntekijöiden tuloerot sukupuolen mukaan eivät ole juurikaan muuttuneet seuranta-aikana. Tutkinnon suorittaminen ei suhteellisesti siten paranna naisten tuloasemaa miehiin verrattuna. Työvoiman ulkopuolella olevien nuorten bruttotulot ovat kasvaneet vähemmän kuin ao. ryhmässä edellä kaikilla. Työttömien nuorten erikoisammattitutkinnon suorittaneiden bruttotulot ovat laskeneet selvästi. Nuorten alle 35-vuotiaiden näyttötutkinnon suorittaneiden bruttotuloja on tutkittu myös ammattiaseman mukaan (Liitetaulukko 17.), mikä ei juurikaan muuta kuvaa tulovaikuttavuudesta. Nuorten joutuminen työllisen työvoiman ulkopuolelle merkitsee tulosten mukaan keskimäärin 60 % pienempiä veronalaisia bruttotuloja työlliseen työvoimaan kuuluviin näyttötutkinnon suorittaneisiin verrattuna. Verottomat tulonsiirrot pienentävät tätä eroa jossain määrin, mutta eivät olennaisesti (ks. myös Kansallisen osaamisperustan vahvistaminen 2014, 28 29; Naiset ja miehet Suomessa 2014, 57 69). Nuorilla näyttötutkinnon suorittaneilla ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittaneiden palkansaajien bruttotuloerot seurantakauden lopussa ovat vähäiset. Taulukko 31. Vuonna 2000 näyttötutkinnon suorittaneiden valtion veronalaiset mediaanitulot ( ) pääasiallisen toiminnan ja sukupuolen mukaan tutkintotasoittain sukupuolen mukaan 34 -vuotilailla vuosina 2002 ja Toiminta tilastovuonna Tutkinto Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat Ammatillinen perustutkinto Ikä suoritusvuonna (2000), Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat Yhteensä Miehet Naiset Ammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset Erikoisammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset

169 Vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneista saamme esiin tuloilla mitatun tutkinnon suorittamisen nettovaikuttavuusluvun. Vertaamalla tilannetta tutkinnon suoritusvuodesta tässä kaksi vuotta sitä edeltäneeseen tilanteeseen (vuosi 2008) tilanteeseen kaksi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen (2012) havainnoimme tutkinnon suorittamisen yhteydessä tapahtuvaa muutosta ja nettovaikuttavuutta. Nettovaikuttavuusluvut ovat tutkintotasoittain keskimäärin: ammatillinen perustutkinto 32 % ammattitutkinto 11 % erikoisammattitutkinto 10 %. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla tutkinnon nettovaikuttavuusmuutos on suurin eli tulot ovat kaksi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen kolmanneksen suuremmat kuin ennen tutkintoa ja naisilla jopa 46 % suurammat. Tutkinnon bruttotulojen nettovaikuttavuus pienenee mitä korkeammasta ja vaativammasta näyttötutkinnon tasosta on kysymys. Naisten ja miesten tuloerot tutkintotasoittain lievästi supistuvat tutkinnon suorittamisen jälkeen, mutta naisten tulot ovat noin kolme neljäsosaa miesten tuloista kaksi vuotta tutkinnon suorittamisesta. Taulukko 32. Vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneiden valtion veronalaiset mediaanitulot ( ) näyttötutkintoja suorittaneilla tutkintason ja sukupuolen mukaan vuosina 2008, 2010 ja Tutkinto Ammatillinen perustutkinto Yhteensä Miehet Naiset Ammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset Erikoisammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset Työllisten näyttötutkinnon suorittaneiden bruttotulojen nettovaikuttavuusluku on keskimäärin 9 % eli hieman alempi kuin kaikilla näyttötutkinnon suorittaneilla edellä. Syynä on heidän vakaa työmarkkina-asema jo ennen tutkinnon suorittamista. Suurin tulojen nettovaikuttavuus on niillä, joiden työ- ja työmarkkina-asema ei ole vakaa tutkinnon suorittamisen ja sitä edeltävänä ajankohtana. Nuorilla vertailuryhmistä tulojen nettovaikuttavuus on merkittävin. Nettovaikuttavuus on pieni miehillä ja vanhemmilla palkansaajilla. 169

170 Taulukko 33. Työllisten valtionveronalaiset tulot ( ) näyttötutkinnon vuonna 2010 suorittaneilla 2 ennen tutkinnon suorittamista ja 2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen (-2 vuotta ennen tutkinnon suorittamista) VALTIONVERONALAISET TULOT ( ) 2012 (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Kaikki näyttötutkinnot yhteensä Miehillä Naisilla Nuoremmilla ( 39) Vanhemmilla (40 ) Oppisopimuskoulutuksena Ei-oppisopimuskoulutuksena Naisilla näyttötutkinnon suorittamisen bruttotulojen nettovaikuttavuusluku on 13 % ja nuoremmilla keskimäärin 15 %. Tulokset eivät juurikaan poikkea nettovaikuttavuuden osalta, kun siirrytään ammattiasematarkastelusta pääasiallisen toiminnan mukaiseen tarkasteluun. Taulukko 34. Vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneiden valtion veronalaiset mediaanitulot ( ) pääasiallisen toiminnan, tutkintotason ja sukupuolen mukaan vuosina 2008 ja (- 2 vuotta ennen tutkinnon suorittamista) Toiminta tilastovuonna Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella Tutkinto olevat Ammatillinen perustutkinto NÄYTTÖTUTKINTOJEN NETTOTULOVAIKUTUKSET BRUTTOTULOILLA MITATTUNA 2012 (+ 2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat Yhteensä Miehet Naiset Ammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset Erikoisammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset

171 Tulojen nettovaikutukset ovat suhteellisen pienet ammattitutkinnon suorittaneilla ja heistä myös työllisten ryhmissä. Suurimmat nettotulovaikutukset esiintyvät suhteellisesti ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla työllisillä, joilla nettovaikuttavuusluku on 17 %. Ammattitutkinnon suorittaneiden työllisten bruttotulot ovat selvästi alemmat kuin ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla kaksi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Ammattitutkinnon suorittamisen yleinen tulovaikuttavuus on pieni tutkinnon vuonna 2010 suorittaneilla, erityisesti naisilla. Ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittaneiden työttömien bruttotulotilanne ei juurikaan muutu tutkinnon suorittamisen myötä. Erikoisammattitutkinnon suorittaneiden bruttotulojen nettomuutokset ovat suurimmat kaikissa pääasiallisen toiminnan ryhmissä. Nuorten näyttötutkinnon suorittaneiden työllisten veronalaisten tulojen nettomuutokset ovat tutkintotasoittain keskimäärin seuraavat: ammatillinen perustutkinto 29 % ammattitutkinto 13 % erikoisammattitutkinto 15 %. Yleishavainto on sama kuin jo edellä, että ammattitutkinnon nettovaikuttavuus on pienin tutkintotasovertailussa. Työttömien osalta tulojen nettovaikuttavuus on pieni sekä ammattillisen perustutkinnon että ammattitutkinnon suorittaneilla, mutta huomattava erikoisammattitutkinnon suorittaneilla. Taulukko 35. Vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneiden valtion veronalaiset mediaanitulot ( ) pääasiallisen toiminnan, tutkintotason ja sukupuolen mukaan 34 -vuotilailla vuosina 2008 ja Ikä suoritusvuonna (2010), Toiminta tilastovuonna Tutkinto Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat Työlliset Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat Ammatillinen perustutkinto Yhteensä Miehet Naiset Ammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset Erikoisammattitutkinto Yhteensä Miehet Naiset Tulokset eivät juurikaan muutu ammattiasemakohtaisessa tarkastelussa (Liitetaulukko 18). 171

172 Taulukko 36. Työllisten valtionveronalaiset tulot ( ) näyttötutkinnon vuosina 2000 ja 2010 suorittaneilla 2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITUSVUOSI (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) 2012 (+2 vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen) Kaikki näyttötutkinnot yhteensä Miehillä Naisilla Nuoremmilla ( 39) Vanhemmilla (40 ) Oppisopimuskoulutuksena Ei-oppisopimuskoulutuksena Näyttötutkintojen keskimääräiset tulovaikuttavuustasot ovat selvästi parantuneet mitä viimeaikaisemmasta tutkinnon suorittamisesta on kysymys. Taloustilanteen huononeminen ei näy hiljattain tutkinnon suorittaneiden tulokehityksessä. Tutkinnon viime vuosina suorittaneiden naisten (muutos% 25) ja oppisopimuskoulutuksena suorittaneiden (muutos% 28) muutosprosentit ovat suurimmat. Korkeampi tulotaso tutkinnon vuonna 2010 suorittaneilla verrattuna tutkinnon kymmen vuotta aikaisemmin suorittaneisiin todentaa näyttötutkintojärjestelmän merkittävyyden olennaista kasvua suomalaisilla työmarkkinoilla. Käsittääksemme on hyvä pohtia eri vuosina suoritettujen näyttötutkintojen työmarkkinarelevanssiuden kysymystä eli sitä, miten hyvin niiden kautta hankitut kvalifikaatiot vastaavat työmarkkinoiden nykyisiä kvalifikaatiovaatimuksia. Oppisopimuskoulutuksen avulla näyttötutkinnon suorittaneiden osuuden kasvu on merkinnyt intensiivisten työmarkkinayhteyksien kasvua, työnantajien roolin lisääntymistä oppisopimuskoulutuksen myötä, mutta toisaalta selvää tulotasojen nousua työmarkkinallisten ja taloudellisten olosuhteiden vaikeutumisesta huolimatta (ks. myös Mäkinen 2010; Viinisalo 2010; Kolkka & Karjalainen 2013.). Tulokset tuovat esiin erityisesti ammattitutkinnon problemaattisuuden muihin näyttötutkinnon tasoihin verrattuna, koska vaikuttavuusluvut ovat pienimmät juuri kyseisen tutkintotyypin osalta. Näyttötutkinnoista hyötyvät sekä työmarkkinallisesti, mutta erityisesti tulotason nousuna naiset ja nuoret. Oppisopimuskoulutuksena näyttötutkinnon suorittavien työmarkkina-aseman kehitys on vakaa niin ennen kuin tutkinnon suorittamisen jälkeenkin. Erikoisammatttitutkinnon suorittaminen merkitseee erityisesti tulojen kohoamista tutkinnon jälkeen. Näyttötutkinnon yleinen työmarkkinallinen nettovaikuttavuusluku on suhteellisen pieni. Näyttötutkinnon vaikuttavuus yleisesti on parantunut mitä viimeaikaisemmasta tutkinnosta on kysymys. Tutkinto on säilyttänyt ja jopa parantanut relevanttisuuttaan, vaikka toimintaympäristön tilanne on huonontunut ja vaikeutunut samaan aikaan. Näyttötutkintojärjestelmä on tulosten mukaan sopeutunut hyvin yhteiskunnallisen tilanteen muutoksessa. 172

173 Asko Suikkanen, Arto Selkälä ja Leena Viinamäki 6. Näyttötutkintojen vaikuttavuus ja muuttuvat yksilölliset tilanteet Kolmanneksi olemme muodostaneet Tilastokeskuksen kanssa seuranta-asetelman, jossa seurataan vuonna 2007 näyttötutkinnon suorittaneista 10 % otosjoukkoa tässä tutkimuksessa tutkinnnon suorittamisesta vuoteen 2012 saakka (jossain yhteydessä vuoteen 2011 asti). Tavoitteenamme on saada esiin ja tulkita toteutuneita pitempiaikaisia (kumulatiivisia) muutoksia. Vaikuttavuustutkimuksissa useimmiten saadaan esiin vain tapahtuman jälkeiset (esim. tutkintovuosi) vuositasoiset muutokset, jotka voidaan ymmärtää bruttomuutoksina. Tässä tutkimuksessa olemme bruttomuutosten lisäksi ennen jälkeen -asetelmalla kyenneet luvuissa 4. ja 5. todentamaan myös nettomuutoksia eli toteutuneet muutokset ennen tilanteistä jälkeen tilanteisiin, mitkä ovat huomattavasti luotettavampia indikaattoreita tutkittavan tapahtuman (esim. koulutus) vaikuttavuudesta. Kumulatiiviset seurantaaikana ilmenevät muutokset ovat vaikuttavuuden problematiikan keskeisiä kysymyksiä, joiden avulla voidaan pohtia rakenteellisten tekijöiden osuutta, tapahtumien dynamiikkaa ja syitä. Koulutuspoliittisessa päätöksenteossa vaikuttavuuden arviointi on saanut yhä keskeisemmän roolin (ks. myös Ahola & Anttila 2013; Räikköläinen & Meriläinen 2014). Luvun 4. vertailuaineiston tietojen mukaan vuonna 2007 näyttötutkinnon suoritti yhteensä henkilöä, mikä on selvästi pienempi määrä kuin Opetushallituksen (ja Tilastokeskuksen) tilaston lukumäärä suoritetuista näyttötutkinnoista samana vuonna (29475) 34. Edellisen lukumäärätiedon sukupuolijakauman mukaan naisia vuonna 2007 tutkinnon suorittaneista oli 59 %. Tutkintotason mukaan eniten suoritettiin ammattitutkintoja ko. vuonna 49 %, ammatillisia perustutkintoja 35 % ja erikoisammattitutkintoja 16 %. Tässä tutkimme otosjoukkoa, jonka numerus on 2942 henkilöä, mikä on riippuen edellä mainituista kokonaisluvuista 12 % tai 10 %. Otosjoukossa naisia on 60 % ja koulutustasoittainen jakauma: ammatillisen perustutkinnon suorittaneita 35 % ammattitutkinnon suorittaneita 49 % erikoisammattiutkinnon suorittaneita 16 %. Otosjoukko vastaa ao. muuttujajakaumiltaan varsin hyvin perusjoukkoa eli vuonna 2007 näyttötutkinnon suorittaneita. Seuraamme kolmea työmarkkinallista muutosta näyttötutkinnon suorittamiseen liittyen. Ensinnäkin työssäkäynnin luonteen muuttuminen vuodesta 2005 verrattuna tutkinnon jälkeiseen seuranta-aikaan vuosina Työssäkäynnin sisällön operationalisoimme toteutuneina työssäkäyntikuukausina. Muuttuja on periaatteessa määrällinen muuttuja, mutta siihen sisältyy toteutuneet työsuhteessa tehdyt vuoden aikaiset työssäolopäivät summattuina. Näiden avulla voidaan määrittää kokovuotinen työssäolo (vrt. normaalityösuhde; ks. tark. Córdova 1986; Koistinen 1986; Mückenberger 1989; Suikkanen ym. 1998). Käytämme kokovuotisen työssäolon rajana vähintään 10 kuukauden toteutunutta työssäoloa vuodessa. Ero 12 kuukauden työssäolokuukauden käyttöön on suhteellisen 34 Ks. tark. alaviite 11. Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tilastotietojen eroavaisuuksista näyttötutkinnon suorittaneiden osalta. 173

174 pieni (n. 5 %-yksikköä) ja erilaisten kirjaamiskäytäntöjen takia pidämme 10 kuuukauden rajaa luotettavampana kuin tiukkaa 12 kuukauden rajaa. Toisena työmarkkinallista muutosta mittaavana muuttujana käytämme toteutuneita työttömyyskuukausia (päiviä, joissa mukana kaikki viikonpäivät toisin kuin työ- ja elinkeinoministeriön vastaavissa luvuissa vain 5 arkipäivää viikossa). Kolmantena muuttujana käytämme sosioekonomista asemaa, joka perustuu tietoihin henkilön pääasiallisesta toiminnasta, ammatista, ammattiasemasta ja toimialasta. Tässä käytämme vain työntekijäaseman muuttumista erilaiseksi toimihenkilöasemaksi. Toiseksi tutkimme toteutuneita tulojen muutoksia, joista tässä käytämme kaikkien tutkinnon suorittaneiden osalta valtionveronalaisten tulojen muutoksia. Positiivisena muutoksena erotamme niiden osuudet seuranta-aikana, joiden tulot ovat nousseet seuranta-aikana. Tulojen tutkiminen pidempänä aikana saa yleensä esiin tulojen eriytymiskehityksen ja muutosten toteutumisen suunnat. Kolmantena muutoskysymyksenä tutkimme toteutuneita tutkintoja näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. Kokoaikainen työssäkäynti liittyy ns. normaalin työsuhteen määrittämiseen ja kriteereihin (vrt. Linnakangas 1997; Suikkanen ym. 1998; Suikkanen ym. 2001; Nätti ym. 2011; Kauhanen 2013). Suomen osalta on arvioitu, että ns. normaaleja työsuhteita olisi ennen 1990-luvun taloudellista taantumaa ollut yli 80 % kaikista työsuhteista (Julkunen 2008; Palkansaajat työsuhteen tyypin 2014). Tässä aineistossa näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneiden otosjoukossa ennen tutkinnon suorittamista vuonna 2005 oli kuukautta työsuhteessa 76 % otosjoukon työvoimaan kuuluvista (työlliset +työttömät). Seuraavassa käytetään neljän vuoden kumulatiivisia toteumalukuja tutkinnon suorittamisen jälkeisen normaalityösuhteen kriteereinä. Tällainen ehto on luonteeltaan voimakas ehto. Taulukko 37. Vuonna 2007 näyttötutkinnon suorittaneiden kumulatiivinen työssäkäynti vuosina TYÖLLISYYSAIKA HLÖÄ % Vuosittain vähintään 10 kk työssä olleet Vuosittain 12 kk työssä olleet Jos kriteerinä käytetään 12 toteutunutta työssäkäyntikuukautta, niin jokaisena vuotena vuosina normaalityösuhteessa on ollut kaksi kolmasosaa otosjoukon työvoimaan kuuluvista. Käytämme vähintään 10 kuukauden työssäkäyntiä kokoaikaisen työssäkäynnin kriteerinä jatkossa. Normaalityösuhteen toteuman suhdeluku molemmilla mittaustavoilla on korkea, mikä kertoo näyttötutkinnon suorittaneiden huomattavan enemmistön työskentelevän ns. normaalityösuhteissa tutkinnon suorittamisen jälkeen pitkänäkin ajanjaksona. Erot sukupuolten välillä kokoaikaisen työskentelyn osuuksissa ovat suhteellisen pienet. Taulukko 38. Kumulatiivinen työssäkäynti sukupuolen mukaan vuosina SUKUPUOLI HLÖÄ % Miehet Naiset Suhteelliset osuudet laskettu vuoden 2011 työllisistä ja työttömistä. 36 Suhteelliset osuudet laskettu vuoden 2011 työllisistä ja työttömistä. 174

175 Yli 10 kuukautta, jokaisena neljänä vuotena (vuodesta 2008 vuoteen 2011), työskennelleiden suhteelliset osuudet nousevat lineaarisesti näyttötutkinnon tason mukaan. Erikoisammattitutkinnon suorittaneista oli ko. ajan joka vuosi vähintään 10 kuukautta työ- tai yrittäjäsuhteessa jopa 92 %. Korkeampi näyttötutkinnon taso merkitsee turvatumpaa ja vakiintunutta työmarkkinallista asemaa sekä yleistä kokoaikaista työssäkäyntiä. Taulukko 39. Kumulatiivinen työssäkäynti vuosina (joka vuosi vähintään 10 kk työllisinä olleet) koulutustason mukaan. 37 TUTKINTOTASO HLÖÄ % Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Kumulatiivinen kokoaikainen työssäkäynti eroaa sukupuolen mukaan muilla tutkintotasoilla erikoisammattitutkinnon suorittaneita lukuun ottamatta. Ammattitutkinnon suorittaneista naisista kokoaikaisessa työssä on selvästi harvempi kuin miehistä. Tämä on linjassa naisten ja miesten valikoitumiseen määrä- ja osa-aikaiseen työhön. Suomalaisilla työmarkkinoilla naiset ovat yliedustettuina osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tilastojen mukaan vuonna 2012 osa-aikaisista palkansaajista naisten osuus oli 68,8 % ja määräaikaista palkansaajista 60,2 %. (Kauhanen 2013, ) Taulukko 40. Kumulatiivinen työssäkäynti vuosina (joka vuosi vähintään 10 kk työllisinä olleet) sukupuolen ja koulutustason mukaan. 38 SUKUPUOLI AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO AMMATTITUTKINTO ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Hlöä % Hlöä % Hlöä % Miehet Naiset Kumulatiiviset kokoaikaisen työssäkäynnin vuosittaiset jakaumaluvut seuraavassa kertovat työssäkäynnin stabiilisuudesta näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. Työssäkäynti on ollut vähiten stabiilia ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla. Kyseinen näyttötutkinnon taso ei samalla tavalla merkitse kuin muilla tutkintotasoilla pidempiaikaista kokoaikaista työssäkäyntiä. Työssäkäynti ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on luonteeltaan selvästi pitempiaikaisen tarkastelun mukaan epävakaampaa kuin ammattitutkinnon ja erityisesti erikoisammattitutkinnon suorittaneilla. Kokoaikaisessa palkkatyössä oleminen vaihtelee voimakkaasti vuosittain pitempiaikaisessa tarkastelussa. Tämä liittyy ainakin osittain näyttötutkintotasospesifiin kvalifikaatioiden eriytymiseen ja niiden syvyystasoon sekä siten työmarkkinoilla pärjäämisen kysymykseen. Esimerkiksi Tutkintojen ja muun osaamisen kansallinen viitekehys -raportin (2009, 25) mukaan Ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan ammattitaidon saavuttamisen edellyttämät tiedot ja taidot. Ammattitutkinnossa osoitetaan alan ammattityöntekijältä edellytetty ammattitaito. Erikoisammattitutkin- 37 Suhteelliset osuudet laskettu vuoden 2011 työllisistä ja työttömistä. 38 Suhteelliset osuudet laskettu vuoden 2011 työllisistä ja työttömistä. 175

176 nossa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta. Tosin sanoen, mitä laajempi on opiskelu- ja työhistoria ja mitä monipuolisemmat kvalfikaatiot työmarkkinakansalainen omaa, sitä varmemmin hän pärjää työmarkkinoilla (esim. Suikkanen Viinamäki 1999; Julkunen 2008, ). Taulukko 41. Vuonna 2007 näyttötutkinnon suorittaneiden työssäkäynti (vähintäään 10 kk/v.) sukupuolen ja koulutustason mukaan vuosina TUTKINTOTASO SUKUPUOLI Mies Nainen Hlöä % Hlöä % Ammatillinen perustutkinto Ei yhtenäkään vuonna vähintään 10 kk työllisenä Yhtenä vuonna vähintään 10 kk työllisenä Kahtena vuonna vähintään 10 kk työllisenä Kolmena vuonna vähintään 10 kk työllisenä Neljänä vuonna vähintään 10 kk työllisenä Ammattitutkinto Ei yhtenäkään vuonna vähintään 10 kk työllisenä Yhtenä vuonna vähintään 10 kk työllisenä Kahtena vuonna vähintään 10 kk työllisenä Kolmena vuonna vähintään 10 kk työllisenä Neljänä vuonna vähintään 10 kk työllisenä Erikoisammattitutkinto Ei yhtenäkään vuonna vähintään 10 kk työllisenä Yhtenä vuonna vähintään 10 kk työllisenä Kahtena vuonna vähintään 10 kk työllisenä Kolmena vuonna vähintään 10 kk työllisenä Neljänä vuonna vähintään 10 kk työllisenä Palkkatyön keskeinen riskiulottuvuus on työttömyys ja sen kokeminen. Työttömyyskokemusten seuranta-aika aineistossa on vuoden pitempi kuin työssäkäynnin seuranta. 65 %:lla näyttötutkinnon vuonna 2007 ei ollut sen jälkeisenä viitenä vuotena lainkaan työttömyyskokemuksia. Vuonna 2005 eli kaksi vuotta ennen tutkinnon suorittamista 25 %:lla oli ollut työttömyyskokemuksia vähintään kuukauden ajalta (vähintään 15 päivältä). Tulosten mukaan toistuvaa työttömyyttä tutkinnon jälkeen on kokenut 23 %:a näyttötutkinnon 2007 suorittaneista, mitä voidaan pitää suhteellisen suurena osuutena. Työssäkäynnin pitkäaikainen vuosittaisten tilanteiden muutosten seuranta tuo esiin näyttötutkinnon suorittaneiden työmarkkinallisten tilanteiden eriytymiskehityksen. Toisaalta suuri enemmistö erikoisammattitutkinnon ja merkittäviltä osin ammattitutkinnon suorittaneista työskentelee ns. normaaleissa, kokoaikaisissa työsuhteissa. Toisaalta toistuva, rakenteellinen työttömyys on alkanut koskettaa osaa ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittaneista. 39 Suhteelliset osuudet laskettu vuoden 2011 työllisistä ja työttömistä. 176

177 Tällaisen kehityksen taustalla on osittainen ammattien ja siten myös ammattitaitovaatimusten muuttuminen yleisen työllisyystilanteen lisäksi (Myrskylä 2013, 20 23; Väänänen & Turtiainen 2014a, 34 51). Taulukko 42. Näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneiden työttömyyskokemukset vuosina (väh. 1 kk/ vuosi). TYÖTTÖMYYSKOKEMUKSET HLÖÄ % Ei työttömyyskokemuksia Yhtenä vuonna työttömänä vähintään 1 kk Kahtena vuonna työttömänä vähintään 1 kk Kolmena vuonna työttömänä vähintään 1 kk Neljänä vuonna työttömänä vähintään 1 kk Viitenä vuonna työttömänä vähintään 1 kk Yhteensä Sukupuolten väliset erot ovat varsin pieniä työttömyyden kokemisen osalta näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. Taulukko 43. Näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneiden miesten ja naisten työttömyyskokemukset vuosina (väh. 1 kk/vuosi). TYÖTTÖMYYSKOKEMUKSET MIEHET NAISET Hlöä % Hlöä % Ei työttömyyskokemuksia Yhtenä vuonna työttömänä vähintään 1 kk Kahtena vuonna työttömänä vähintään 1 kk Kolmena vuonna työttömänä vähintään 1 kk Neljänä vuonna työttömänä vähintään 1 kk Viitenä vuonna työttömänä vähintään 1 kk Yhteensä Työttömyyskokemukset eroavat samalla tavalla merkittävästi kuin kokoaikaisen työssäkäynnin yleisyyskin suoritetun näyttötutkinnon tason mukaan. Erikoisammattitutkinnon suorittaneet ovat kokoaikatyössä, eikä heillä ole juurikaan toteutunutta työttömyyttä tutkinnon jälkeen. Ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittaneiden toistuva työttömyys on yleistä tutkinnon suorittamisen jälkeen, eivätkä tutkintotasot eroa toteutuneen työttömyyden yleisyyden osalta. Työttömyys korreloi koulutusasteen kanssa. Toisin sanoen, mitä matalampi on koulutustaso, sitä korkeampaa on työttömyys (Naiset ja miehet Suomessa 2014, 52 53). Noin joka neljännellä ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittaneella on jatkuvia ja toistuva ongelmia tutkinnon jälkeisen työllistymisen kanssa. Heidän hankkimansa ammatillinen osaaminen ei ole riittävän vahvaa takaamaan työllistymistä, vaan he joutuvat kamppailemaan työmarkkinoilla työmarkkinallisen asemansa puolesta. Tähän 177

178 ryhmään kuuluvien työmarkkinallisen selviytymisen problematiikkaa tulisi jatkossa selvittää tarkemmin sekä pohtia innovatiivisesti erilaisten tukitoimien mahdollisuutta ja riittävyyttä suhteessa jo esitettyihin kehittämisehdotuksiin (ks. esim. Muutoksen ennakointia ja 2006; Oppisopimuskoulutuksen laadun kehittäminen 2010). Tässä yhteydessä on hyvä arvioida myös oppisopimuskoulutuksen roolia. Vaikka oppisopimuskoulutuksen suosio on lisääntynyt myös yhä koulutetumpien keskuudessa, niin se ei tavoita kouluttamattomia ja nuoria aikuisia. Oppisopimuskoulutuksella on optimaalisimmillaan keskeinen rooli toisaalta ammatillisen osaamisen syventämisessä ja toisaalta olla siltana koulutukseen ja työmarkkinoille vaikeasti työllistyville. (Eteläpelto ym. 2011, ; Kolkka & Karjalainen 2013, ) Taulukko 44. Näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneiden työttömyyskokemukset näyttötutkintotason mukaan vuosina (väh. 1 kk / vuosi). TYÖTTÖMYYSKOKEMUKSET AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO AMMATTI- TUTKINTO ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Hlöä % Hlöä % Hlöä % Ei työttömyyskokemuksia Yhtenä vuonna työttömänä vähintään 1 kk Kahtena vuonna työttömänä vähintään 1 kk Kolmena vuonna työttömänä vähintään 1 kk Neljänä vuonna työttömänä vähintään 1 kk Viitenä vuonna työttömänä vähintään 1 kk Yhteensä Sukupuolen ja tutkintotason mukaan suoritettu tarkastelu vielä tarkentaa edellä esitettyjä tulkintoja. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla miehillä varsinkin on tutkinnon jälkeen työllistymisvaikeuksia naisiin verrattuna. Kyseisen näyttötutkintotason suorittaneista miehistä jopa 26 % on ollut työttömänä vähintään kolmena vuotena tutkinnon suorittamisen jälkeen. Naisten toistuva työttömyys on ollut selvästi vähäisempää ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla. Ammatillisen perustutkinnon toimivuus tutkintona näiden tulosten mukaan on ongelmallista ainakin miesten osalta. Tilanne ammattitutkinnon osalta on päinvastainen. Naisilla on enemmän työttömyyskokemuksia kuin miehillä tällä tutkintotasolla ja naisten työttömyys on toistuvampaa. Tilanne on tästä päinvastainen taas erikoisammattitutkinnon suorittaneilla. Jokaisella tutkintotasolla on siten sukupuolten mukaan omaa problematiikkaa eli selittävät tekijät vaihtelevat tutkintotasoittain tutkinnon jälkeisen työmarkkinallisen selviytymisen osalta. Tutkinnon jälkeinen työllistyminen ei ole yksinkertaista, eikä itsestään selvää. Joukkomittainen ja rakenteellinen työttömyys on suhteellisen yleistä ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla miehillä ja ammattitutkinnon suorittaneilla naisilla. Työttömyyttä rakenteistaa taloudellisten suhdanteiden lisäksi yksilötasolla koulutustaso, jonka vaikutus on naisilla miehiä suurempi. Miesten ja naisten työttömyysero on suurimmillaan keskiasteen tutkinnon suorittaneilla. Miesten työttömyys vaihtelee naisia enemmän suhdanteiden mukaan. (Myrskylä 2013, 20 23; ks. myös Koistinen 20014, ) 178

179 Taulukko 45. Näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneiden työttömyyskokemukset sukupuolen ja näyttötutkintotason mukaan vuosina (väh. 1 kk/vuosi). TUTKINTOTASO SUKUPUOLI YHTEENSÄ Mies Nainen Hlöä % Hlöä % Hlöä % Ammatillinen perustutkinto Ei työttömyyskokemuksia Vähintään 1 kk työttömänä Kahtena vuonna vähintään 1 kk työttömänä Kolmena vuonna vähintään 1 kk työttömänä Neljänä vuonna vähintään 1 kk työttömänä Viitenä vuonna vähintään 1 kk työttömänä Yhteensä Ammattitutkinto Ei työttömyyskokemuksia Vähintään 1 kk työttömänä Kahtena vuonna vähintään 1 kk työttömänä Kolmena vuonna vähintään 1 kk työttömänä Neljänä vuonna vähintään 1 kk työttömänä Viitenä vuonna vähintään 1 kk työttömänä Yhteensä Erikoisammattitutkinto Ei työttömyyskokemuksia Vähintään 1 kk työttömänä Kahtena vuonna vähintään 1 kk työttömänä Kolmena vuonna vähintään 1 kk työttömänä Neljänä vuonna vähintään 1 kk työttömänä Viitenä vuonna vähintään 1 kk työttömänä Yhteensä KAIKKI NÄYTTÖTUTKINTOTASOT YHTEENSÄ Sosioekonominen asema kuvaa henkilön suhdetta työmarkkinoihin, työorganisaatioiden hierarkkioihin, ammattiasemaan ja tuotannontekijästatukseen. Tämä tilastoluokituksellinen käsite kuvaa hyvin työmarkkinakansalaisuuden sisältöä ja ulottuvuuksia. Tutkimme tässä sosioekonomisen aseman muutosta tutkinnon suorittamisen ajankohtaan suhteutettuna vertaamalla tilannetta kaksi vuotta ennen näyttötutkinnon suorittamista (vuosi 2005) tilanteeseen seurantakauden lopussa (vuosi 2011). Taulukot on muodostettu siten, että voidaan nähdä ko. lähtötilanteesta muutos tilanteeseen seurannan päättyessä. Toimihenkilöt ja yrittäjät olivat suurin sosioekonominen ryhmä vuonna 2005 kaksi vuotta ennen tutkinnon suorittamista. Heistä suurin osa eli 83 % on pitänyt tämän aseman seurannan loppuun. Työntekijäasemassa olleet muodostavat toiseksi suurimman ryhmän. Heistä 58 % 179

180 on pysynyt tutkinnon jälkeenkin tässä asemassa. Yksi kolmannes on pystynyt tutkinnon jälkeen nostamaan sosioekonomista asemaansa toimihenkilöiden ja yrittäjien kategoriaan. Ennen tutkintoa työttömänä tai työvoiman ulkopuolella olleiden ryhmät ovat statukseltaan hyvin heterogeenisiä vuonna Heistä noin 70 % on kohonnut parempaan ja aktiivisempaan työmarkkinakansalaisuuden tilanteeseen. Huomattava osa on seurannan lopussakin työttömiä tai työvoiman ulkopuolella. Taulukko 46. Sosioekonomisen aseman muutos näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneilla. TYÖNTEKIJÄT v ALEMMAT JA YLEMMÄT TOIMIHEN- KILÖT SEKÄ YRITTÄJÄT v TYÖTTÖMÄT v TYÖVOIMAN ULKOPUOLISET v YHTEENSÄ v Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % Työntekijät v Alemmat ja ylemmät toimihenkilöt sekä yrittäjät v Työttömät v Työvoiman ulkopuoliset v Yhteensä Seuraavassa on tarkasteltu tutkintotasoittain pelkästään niitä, jotka ovat kaksi vuotta ennen tutkinnon suorittamista olleet työntekijöitä, toimihenkilöitä tai yrittäjiä eli suurimmat ryhmät (71 % kaikista tutkimusjoukkoon kuuluvista). Vähiten sosioekonomisen tilanteen kohoamista tapahtuu ammattitutkinnon suorittaneilla. Heistä ne, joilla on ollut ennen ammattitutkinnon suorittamista työntekijä-status on ainoastaan 28 % siirtynyt toimihenkilöiksi tai yrittäjiksi seurannan lopussa. Ammatillisen perustutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittaneiden sosioekonominen asema on kohonnut selvästi enemmän. Sosioekonomisen aseman muutosta kuvaavat tutkimustuloksemme myötäilevät yleistä kehitystä Suomessa. Elinkeino- ja ammattirakenteen muutos uudentyyppisine työmarkkinavaateineen heijastuu enenevässä määrin väestön ammattirakenteen muutoksena, ammattiasemien toimihenkilöitymisenä, koulutustason kohoamisena. Suomessa työntekijäryhmään luokittuvien osuus on 25 vuodessa pudonnut 48 %:sta 31 %:iin. Viimeisten 30 vuoden aikana teollinen työ on vähentynyt kasvualojen ollessa terveydenhoitoalan työ, sosiaalialan työ, tekninen ja tieteellinen työ sekä kaupallinen työ. (Lehto & Sutela 2008, 9 16.) Sen sijaan yrittäjyyden osuus työllisistä on ollut (hieman nousujohteisen) vakaata (Huhta & Pasila 2013, ). Heikot koulutus- ja työmarkkinavalmiudet omaavien kansalaisten on haasteellista selviytyä 2000-luvun koulutus- ja työmarkkinoilla. 180

181 Taulukko 47. Sosioekonomisen aseman muutos näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneilla tutkintotason mukaan. AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO AMMATTITUTKINTO ERIKOISAMMATTITUTKINTO YHTEENSÄ Työntekijät v Alemmat ja ylemmät toimihenkilöt sekä yrittäjät v Työntekijät v Alemmat ja ylemmät toimihenkilöt sekä yrittäjät v Työntekijät v Alemmat ja ylemmät toimihenkilöt sekä yrittäjät v Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % Työntekijät v Alemmat ja ylemmät toimihenkilöt sekä yrittäjät v Yhteensä

182 Näyttötutkinnon suorittamisen jälkeinen tutkintotavoitteinen opiskelu on ollut lähes olematonta vuonna 2007 suoritetun näyttötutkinnon jälkeen seurantakaudella vuosina Ammatillisen perustutkinnon suorittaneista on ainoastaan kaksi henkilöä suorittanut ammattitutkinnon vuoteen 2012 mennessä. Sen sijaan kukaan ammattitutkinnon suorittaneista ei ole suorittanut erikoisammattitutkintoa vuoteen 2012 mennessä. Näyttötutkinnot tuottavat kelpoisuuden korkeakouluopintoihin. Myös vuonna 2007 näyttötutkintojärjestelmän toimivuutta selvittäneessä arviointijulkaisussa näyttötutkinnon tuottama jatko-opintokelpoisuus nähdään järjestelmän vahvuutena (Yrjölä ym. 2007, 158; Näyttötutkinto-opas 2012, 18 19). Näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen tutkimusjoukkoon kuuluvista 132 henkilöä eli 4,5 % on suorittanut korkeakoulututkinnon vuoteen 2012 mennessä. 80 % korkeakoulututkinnoista on ammattikorkeakoulututkintoja ja 20 % yliopistotutkintoja. Korkeakoulutasoisten tutkintojen suorittaminen näyttötutkinnon suorittaneiden keskuudessa on siten myös verraten marginaalista. Taulukko 48. Näyttötutkintoa ylempien koulutustasojen suorittaminen näyttötutkinnon suorittamisen (2007) jälkeen vuoteen 2012 mennessä tutkintotason mukaan. TUTKINTOTASO 2012 Ammattikorkeakoulututkinto ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto Alempi korkeakoulututkinto ja ylempi korkeakoulututkinto (yliopisto) Lisensiaatinkoulutus, tohtorinkoulutus ja lääkärien erik.koul. AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO AMMATTI- TUTKINTO ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO YHTEENSÄ Hlöä % Hlöä % Hlöä % Hlöä % Yhteensä Näyttötutkinnon suorittaneiden jatko-opiskelua näyttää luonnehtivan välittömien työllistymismahdollisuuksien edistämiseen ja varmistamiseen liittyvä horisontaalinen kvalifikaatioiden hankkiminen, ei niinkään vertikaalinen korkeakoulututkinnon suorittamiseen tähtäävä kvalifikaatioiden hankkiminen. Suomalaista koulutusjärjestelmää luonnehtii mm. elinikäisen oppimisen diskurssi, koulutuksellisten umpiperien vähäisyys, aikuiskoulutusjärjestelmän laaja-alaisuus, mistä näyttötutkintojärjestelmä on oivallinen esimerkki jatkoopiskelumahdollisuuksineen (Rinne & Järvinen 2011, 86; Silvennoinen 2012, ; ks. myös esim. Billet 2014, 19 33). Lisäksi aikuiskoulutuksessa on vahvistettu työvoimapoliittista koulutusta sekä näyttötutkintojärjestelmä ja oppisopimuskoulutus ovat laajentuneet yhä useammalle koulutusalalle ja koulutusjärjestelmän tasolle (Eteläpelto ym. 2011, ; ks. myös Taulukot 92. ja 93.). Myös osa korkeakoulututkinnon suorittaneista näyttää hankkivan tilasto- ja verkkokyselyaineistojemme perusteella itselleen näyttötutkinnon avulla työllistymisen edistämisensä kannalta tarvitsemiaan käytännöllisiä erityistaitoja. Näyttötutkintojärjestelmä vastaa työelämäläheiseen opiskelutarpeeseen kustannustehokkaasti (ml. tutkinnon suorittajat, työnantajat, oppilaitokset). Voidaan myös olettaa, että näyttötutkinnon suorittaneiden elinikäisen opiskelun eetos on hyvinkin välitön ja pragmaattinen. 182

183 Tulomuutoksia olemme tarkastelleet valtionveronalaisten tulojen muutoksia eli bruttotulojen muutoksia, joihin sisältyvät kaikki muut tulot lukuun ottamatta verottomia tulonsiirtoja (kuten lapsilisät ja toimeentulotuki). Tulojen muutosten tarkastelujakso on vuodesta 2008 vuoteen Luvussa 5. olemme tarkastelleet näyttötutkintojen suorittaneiden osalta myös tulojen nettomuutoksia eli verranneet tutkinnon suorittamista ennen vallinneita tulotilanteita niiden jälkeisiin. Tässä huomion kohteena ovat varsinkin bruttomuutosten tasot ja eriytyminen. Niitä henkilöitä, joilla tulot nousivat vuodesta 2008 vuoteen 2009 tultaessa, oli 1888 henkilöä. Prosentteina tämä tekee niistä henkilöistä, joiden tulotiedot olivat saatavilla vuonna 2009 (N=2910) 65 %. Niitä henkilöitä, joilla tulot nousivat vuodesta 2008 vuoteen 2012 tultaessa, oli 1949 henkilöä. Prosentteina tämä tekee niistä henkilöistä, joiden tulotiedot olivat saatavilla sekä vuonna 2008 että vuonna 2012 (N=2897) 67 %. Kyseessä on siis bruttotulojen reaaliset muutokset, mikä osoittaa tulomuutosten erilaisuuden ilmiönä työmarkkinallisiin muutoksiin edellä. Tulojen muutokset ovat luonteeltaan selvästi eriytyviä ja logiikaltaan monimutkaisia. Tulot ovat nousseet kahdella kolmasosalla ja laskeneet yhdellä kolmasosalla. Reaalisesti tulot ovat nousseet vähintään 2 %:lla vuositasolla 42 %:lla, joita voidaan pitää bruttotuloilla mitattuna hyväosaisina näyttötutkinnon suorittaneina. Yli joka viidennellä tulot ovat laskeneet vähintään 10 % tuloseurantakauden aikana. Taulukko 49. Näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneiden valtionveronalaisten tulojen muutos vuodesta 2008 vuoteen HLÖÄ % Tulot nousseet Tulot nousseet vähintään 5 % Tulot nousseet vähintään 10 % Tulot laskeneet Tulot laskeneet vähintään 5 % Tulot laskeneet vähintään 10 % Yleisellä tasolla naisten ja miesten tulomuutokset eivät paljoakaan eroa toisistaan. 40 Suhteelliset osuudet laskettu heistä, joiden tulotiedot olivat saatavilla sekä vuonna 2008 että vuonna

184 Taulukko 50. Näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneiden valtionveronalaisten tulojen muutos vuosina MIEHET NAISET Hlöä % Hlöä % Tulot nousseet Tulot nousseet vähintään 5 % Tulot nousseet vähintään 10 % Tulot laskeneet Tulot laskeneet vähintään 5 % Tulot laskeneet vähintään 10 % Bruttotulot ovat nousseet sitä useammalla mitä korkeammasta näyttötutkintotasosta on kysymys. Toisaalta suhteellisesti suurimmat tulojen kohoamiset ovat olleet mitä alemmasta näyttötutkintotasosta on kysymys. Suhteellisesti eniten yli 10 %:n bruttotulojen nousuja on tapahtunut ammattitutkinnon ja ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla. Toisaalta tulot ovat eniten laskeneet myös ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittaneilla. Tämäkin todentaa tulokehityksen monimutkaisuutta ja sisällöltään eriytynyttä luonnetta. Perustulos on kuitenkin se, että tulot ovat reaalisesti merkittävästi nousseet yli kahdella kolmasosaa näyttötutkinnon suorittaneista. Taulukko 51. Näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneiden valtionveronalaisten tulojen muutos vuosina AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO AMMATTITUTKINTO ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Hlöä % Hlöä % Hlöä % Tulot nousseet Tulot nousseet vähintään 5 % Tulot nousseet vähintään 10 % Tulot laskeneet Tulot laskeneet vähintään 5 % Tulot laskeneet vähintään 10 % Naisten ja miesten bruttotulojen tutkintotasoittainen vertailu tuo myös esiin tulomuutosproblematiikan monimutkaisuuden. Tästä esimerkkinä on ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden ryhmä sukupuolen ja tutkintotason mukaan. Naisilla ao. näyttötutkinnon suorittaneista useammalla kuin miehellä bruttotulot ovat nousseet. Useammalla miehellä kuin naisella tulojen nousu on ollut suhteellisesti suurempaa. Useammalla naisella kuin miehellä ammatillista perustutkintoa suorittaneita lukuun ottamatta on tapahtunut bruttotulojen reaalimuutoksia yli 10 %:a seurantakauden aikana. Toisaalta useammalla naisella kuin miehellä vastaavissa ryhmissä on tapahtunut myös tulojen alenemista eniten. 41 Suhteelliset osuudet laskettu heistä, joiden tulotiedot olivat saatavilla sekä vuonna 2008 että vuonna Suhteelliset osuudet laskettu heistä, joiden tulotiedot olivat saatavilla sekä vuonna 2008 että vuonna

185 Koulutus- ja työmarkkinasegregaatio sekä työsuhdetyyppi ammattikohtaisten työaikojen lisäksi realisoituu myös näyttötutkinnon suorittaneiden keskuudessa. Naiset työskentelevät hoiva-alalla ja miehet teknisellä alalla. Sosiaali- ja terveysaloilla työskenteleville on tyypillistä vuorotyö. Suomalaisilla työmarkkinoilla naiset ovat yliedustettuina osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa. Miehet tekevät projektityötä ja naiset sijaisuuksia määräaikaisissa työsuhteissa. (Idman 2013, ; Kauhanen 2013, 49 60; Naiset ja miehet Suomessa 2014, ) Taulukko 52. Näyttötutkinnon vuonna 2007 suorittaneiden valtionveronalaisten tulojen muutos vuosina TUTKINTOTASO 2007 SUKUPUOLI MIES NAINEN Hlöä % Hlöä % Ammatillinen perustutkinto Tulot nousseet Tulot nousseet vähintään 5 % Tulot nousseet vähintään 10 % Tulot laskeneet Tulot laskeneet vähintään 5 % Tulot laskeneet vähintään 10 % Ammattitutkinto Tulot nousseet Tulot nousseet vähintään 5 % Tulot nousseet vähintään 10 % Tulot laskeneet Tulot laskeneet vähintään 5 % Tulot laskeneet vähintään 10 % Erikoisammattitutkinto Tulot nousseet Tulot nousseet vähintään 5 % Tulot nousseet vähintään 10 % Tulot laskeneet Tulot laskeneet vähintään 5 % Tulot laskeneet vähintään 10 % Suhteelliset osuudet laskettu heistä, joiden tulotiedot olivat saatavilla sekä vuonna 2008 että vuonna

186 Kumulatiivisessa muuttuvien tilanteiden seurannassa näyttötutkintojen vaikuttavuus tulee esiin monimuotoisempana ja monimutkaisempana kuin edellä 4. ja 5. luvussa. Sekä työmarkkinallinen selviytyminen ja tulot ovat kumulatiivisen seurannan mukaan selvästi eriytyviä luonteeltaan näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. Työmarkkinallisessa selviytymisessä eriytyminen on sisällöltään kolmitasoista: yhtäältä pieni, mutta epävakaa ryhmä (10 25 %), jotka kokevat myös työttömyyskokemuksia näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen, toiseksi suurin ja verraten myönteisesti stabiili ryhmä (50 60 %), joiden työmarkkinallinen asema säilyy ja vahvistuu tutkinnon suorittamisen myötä ja noin kolmanneksen suuruinen, nettohyötyjäryhmä, jonka työmarkkinallinen asema paranee ennen tutkintoa vallinneeseen tilanteeseen verrattuna. Tulovertailussa eriytyminen on dikotomisempaa. Selvästi yli puolella tulot nousevat huomattavasti tutkinnon suorittamisen jälkeen ja noin yhdellä neljänneksellä tulot ovat laskeneet. 186

187 Arto Selkälä ja Leena Viinamäki 7. Toimijoiden kokemukset näyttötutkintojen vaikuttavuudesta 7.1 Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet Näyttötutkinnon suorittaneille tehdyn verkkokyselyn analyysi jakaantuu kolmeen osa-alueeseen (Vastaajaprofiili; Näyttötutkinnon suorittaneiden opiskelu- ja työssäkäyntihistoria sekä näyttötutkinnon vaikuttavuuden arviointi; Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia), joista kaksi ensimmäistä perustuu vastausvaihtoehtoja sisältäneisiin kysymyksiin 44 kolmannen osakokonaisuuden perustuessa avokysymysten analyysiin. Vastaajaprofiili Vastaajaprofiilissa kuvataan verkkokyselyyn vastanneiden sukupuolta, ikää, näyttötutkinnon suoritusmaakuntaa sekä korkeinta yleissivistävää ja ammatillista koulutusta (Taulukko 53.). Taulukko 53. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden vastaajaprofiili (%). VASTAAJAPROFIILI n % Sukupuoli 360 Nainen Mies Ikä Näyttötutkinnon suoritusmaakunta 356 Uusimaa Varsinais-Suomi 17 5 Satakunta 10 3 Kanta-Häme 12 3 Pirkanmaa Päijät-Häme 13 4 Kymenlaakso 9 3 Etelä-Karjala 7 2 Etelä-Savo 17 5 Pohjois-Savo Kysymysten vastausjakaumat raportoidaan pääasiassa prosentteina. Vastanneiden lukumäärät ilmoitetaan kuvaotsikossa. Vastanneiden lukumäärät ilmoitetaan tekstissä ainoastaan silloin, kun lukumäärät lähestyvät tilastollisen yleistettävyyden alarajaa tai ovat sen alla. 187

188 Pohjois-Karjala 21 6 Keski-Suomi 20 6 Etelä-Pohjanmaa 13 4 Pohjanmaa 6 2 Keski-Pohjanmaa 8 2 Pohjois-Pohjanmaa Kainuu 9 3 Lappi 16 5 Korkein yleisisivistävä koulutus 354 Ei tutkintoa 1 0,5 Apukoulu tai peruskoulu mukautetusti 1 0,5 Kansakoulu, kansalaiskoulu, oppikoulu Peruskoulun oppimäärä Lukion oppimäärä ilman ylioppilastutkintoa 13 4 Ylioppilastutkinto Korkein ammatillinen koulutus 357 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Ammattkorkeakoulututkinto 27 8 Yliopistotutkinto 11 3 Näyttötutkinnon vuonna 2011 suorittaneille suunnatun kyselyn vastaajat edustavat hyvin näyttötutkinnon kolmella suurimmalla koulutusalalla (Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala, tekniikan ja liikenteen ala sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala) näyttötutkinnon suorittaneita. Kyselyn vastaajista on naisia (63 %) ja miehiä 37 %. Näyttötutkinnon vuonna 2011 suorittaneissa vastaajissa on eniten peruskoulun oppimäärän suorittaneita (48 %) ja toiseksi eniten ylioppilastutkinnon suorittaneita (33 %). Kokonaan ilman tutkintoa on ainoastaan puoli prosenttia vastaajista. Suurin osa vastaajista (46 %) on ilmoittanut korkeimmaksi ammatilliseksi koulutuksekseen ammattitutkinnon. Toiseksi eniten vastaajissa on ammatillisen perustutkinnon suorittaneita (32 %). Selvästi vähemmän on erikoisammattitutkinnon suorittaneita (11 %), ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita (8 %) ja yliopistotutkinnon suorittaneita (3 %). 188

189 Näyttötutkinnon suorittaneiden opiskelu- ja työssäkäyntihistoria sekä näyttötutkinnon vaikuttavuuden arviointi Näyttötutkinnon suorittaneiden opiskelu- ja työssäkäyntihistoria sekä näyttötutkinnon vaikuttavuuden arviointi -osiossa kuvataan verkkokyselyyn vastanneiden opiskelu- ja työssäkäyntihistoriaa sekä heidän arvioitaan näyttötutkintojärjestelmästä. Vastaajista 15 prosenttia ilmoitti opiskelleensa päätoimisesti näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen (Kuvio 5.). Kyllä En 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuvio 5. Oletteko opiskellut päätoimisesti näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen? (n=356) Tutkintoon johtavan opiskelun aikoi aloittaa lähitulevaisuudessa 19 prosenttia vastaajista, kun 71 prosenttia heistä ilmoitti, ettei aio opiskella lähitulevaisuudessa (Kuvio 6.). Opiskelen tällä hetkellä Minulla on tiedossa opiskelupaikka Aion hakea opiskelemaan tai aloittaa muuten opinnot En aio opiskella lähitulevaisuudessa 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuvio 6. Aiotteko aloittaa tutkintoon johtavan opiskelun lähitulevaisuudessa? (n=348) Vastaajista puolet oli kyselyhetkellä vakituisessa kokopäivätyössä (Kuvio 7.). Seuraavaksi eniten vastaajissa oli määräaikaisessa kokopäivätyössä olevia (16 %). Työttöminä vastaajista oli kahdeksan prosenttia (n=30), loppujen työmarkkina-asemien osuuksien vaihdellessa 0 3 prosentin välillä (n=0 12). 189

190 60,00 % 50,00 % 40,00 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Vakituinen kokopäivätyö Määräaikainen kokopäivätyö Vakituinen osa-aikatyö Määräaikainen osa-aikatyö Itsenäinen yrittäjä/ammatinharjoittaja Teen keikkahommia tai minulla on useita rinnakkaisia työsuhteita Työtön Työllistetty/työharjoittelussa Työvoimakoulutuksessa tai vastaavassa Lomautettu Perhevapaalla Päätoiminen opiskelija (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) Ei-päätoiminen opiskelija (esim. työn ohessa opiskelija) Suoritan asevelvollisuutta tai siviilipalvelusta Eläkkeellä Kuvio 7. Mikä seuraavista kuvaa parhaiten nykyistä työmarkkinatilannettanne? (n=357) Vaikka kyselyhetkellä vastaajista oli työttömänä vain kahdeksan prosenttia, ilmoitti vastaajista peräti 41 prosenttia olleensa näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen jossain vaiheessa työttömänä (vrt. pääluku 6.; Kuvio 8.). En ole ollut työttömänä Olen ollut työttömänä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuvio 8. Oletteko ollut työttömänä näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen? (n=358) Lähes puolet vastaajista (46 %) työskenteli yksityisellä sektorilla palkallisena työntekijänä (Kuvio 9.). Toiseksi eniten heitä työskenteli julkisella sektorilla (43 %). Selvästi vähemmän vastaajia toimii yksityisellä sektorilla itsenäisenä yrittäjänä (10 %, n=34) tai kolmannella sektorilla (2 %, n=7). 190

191 Julkisella sektorilla Yksityisellä sektorilla itsenäisenä yrittäjänä Yksityisellä sektorilla palkallisena työntekijänä Kolmannella eli ns. järjestösektorilla 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Kuvio 9. Millä sektorilla työskentelette tällä hetkellä tai työskentelitte viimeisimmässä työsuhteessanne? (n=353) Valtaosa vastaajista (74 %) asui ja työskenteli samalla paikkakunnalla (Kuvio 10.). Kyllä En 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuvio 10. Asutteko ja työskentelettekö samalla paikkakunnalla tällä hetkellä? (n=357) Kysyttäessä vastaajien työmarkkinatilanteesta ennen näyttötutkinnon suorittamisen aloittamista, suurin osa vastaajista ilmoitti olleensa työttömänä tai jäämässä työttömäksi (36 %) (Kuvio 11.). Toiseksi eniten vastaajat olivat olleet vakituisessa kokopäivätyössä (29 %) ja kolmanneksi eniten määräaikaisessa kokopäivätyössä (9 %, n=32). Kaikissa muissa kysytyissä tilanteissa vastaajia oli ollut jokaisessa erikseen korkeintaan 6 %, n=0 20). 191

192 Olin vakituisessa kokopäivätyössä Olin määräaikaisessa kokopäivätyössä Olin vakituisessa osa-aikatyössä Olin määräaikaisessa osa-aikatyössä Olin itsenäisenä yrittäjänä/ ammatinharjoittajanä/freelancerina Tein ns. keikkahommia tai minulla oli useita rinnakkaisia työsuhteita Olin työtön tai olin jäämässä työttömäksi Olin työllistetty tai työharjoittelussa Olin työvoimakoulutuksessa tai vastaavassa koulutuksessa Olin lomautettu Olin perhevapaalla (äitiys-/isyys-/vanhempain-/hoitovapaa) Aloitin opiskelun ei-päätoimisesti (esim. työn ohessa opiskelija) Siirryin suorittamaan asevelvollisuutta tai siviilipalvelusta Muu 0% 10% 20% 30% 40% Kuvio 11. Mikä oli työmarkkinatilanteenne ennen näyttötutkintokoulutukseen hakeutumistanne? (n=358) Kysyttäessä vastaajilta kuinka paljon eri tekijät vaikuttivat heidän aikomukseensa lähteä suorittamaan näyttötutkintoa, vastaajista 82 prosenttia arvioi ammattitaidon kehittämisen vaikuttaneen erittäin paljon tai paljon (Kuvio 12.). Lähes yhtä paljon, eli 80 prosenttia vastaajista arvioi työssäkäyntimahdollisuuksien lisäämisen vaikuttaneen erittäin paljon tai paljon. Myös muut tekijät, kuten ammatin hankiminen, työttömyysuhan torjuminen ja ammatin vaihtaminen olivat tärkeitä tekijöitä useille (57 68 %). 192

193 Ammatin hankkiminen (68%) Ammatin vaihtaminen (57%) Työssäkäyntimahdollisuuksien lisääminen (80%) Työttömyyden uhkan torjuminen (64%) Työllistyminen (työttömänä ennen koulutusta) (58%) Ammattitaidon kehittäminen (82%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin paljon Paljon Ei paljon, eikä vähän Vähän Erittäin vähän En osaa sanoa Kuvio 12. Arvioikaa, kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttivat aikomukseenne lähteä suorittamaan näyttötutkintoa. (n= ) 45 Kysyttäessä vastaajilta mitkä tahot vaikuttivat heidän päätökseensä lähteä suorittamaan näyttötutkintoa, lähestulkoon yhtä vaikuttaviksi koettiin niin oppilaitos (28 %), opiskelumahdollisuuksia esittelevä internetsivusto (31 %) kuin työkaveri tai ystäväkin (31 %), (Kuvio 13.). Selvästi vähemmän vaikuttaviksi koettiin sanomalehti (15 %), työnantaja (19 %) ja työvoimaviranomainen (19 %). Vähiten vaikuttaviksi koettiin ammattiliitto (3 %, n=12), oppisopimustoimisto (1 %, n=3) sekä radio (1 %, n=2) ja televisio (0 %). 45 Kuvion %-osuudet ilmaisevat erittäin paljon tai paljon vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 193

194 Ammattiliitto Oppilaitos Oppisopimustoimisto Opiskelumahdollisuuksia esittelevä internetsivusto (oppilaitos, TE-toimisto, oppisopimustoimisto) Radio Sanomalehti Televisio Työnantaja Työvoimaviranomainen Työkaveri tai ystävä 0% 10% 20% 30% 40% Kuvio 13. Mitkä seuraavista tahoista vaikuttivat päätökseenne lähteä suorittamaan näyttötutkintoa? (monivalintakysymys). (n= ) Pyydettäessä vastaajia arvioimaan, kuinka paljon näyttötutkinnon suorittaminen lisäsi erilaisia työelämätaitoja, työmenetelmien hallintataitojen nähtiin lisääntyneen selvästi eniten (Kuvio 14.). Vastaajista 71 prosenttia arvioi näyttötutkinnon suorittamisen lisänneen työmenetelmien hallintataitoja erittäin paljon tai paljon. Toiseksi eniten (60 %) nähtiin lisääntyneen työprosessin suunnittelu- ja kehittämisvalmiuksien. Noin puolet vastaajista arvioi useiden eri työelämätaitojen lisääntyneen erittäin paljon tai paljon. Näihin taitoihin kuuluvat eettinen asenne työhön (46 %), oman työn kehittämistaidot (53 %), lainsäädännön tuntemus (48 %), asiakastyötaidot (50 %), vuorovaikutus- ja viestintätaidot (51 %), taito toimia joustavasti uusissa tilanteissa (55 %), itsenäisen työskentelyn taidot (49 %), tiedonhankintataidot (50 %), työturvallisuuden hallinta (50 %) sekä kädentaitojen ja teorian yhdistäminen (52 %). Vähiten näyttötutkinnon suorittamisen arvioitiin lisänneen kansainvälisiä viestintätaitoja (5 %, n=18), esimiestaitoja (13 %) ja yrittäjyystaitoja (16 %). 194

195 Työmenetelmien hallinta (71%) Työprosessin suunnittelu- ja kehittämisvalmiudet (60%) Kädentaitojen ja teorian yhdistäminen (52%) Työturvallisuuden hallinta (50%) Tiedonhankintataidot (50%) ATK-taidot (32%) Ongelmanratkaisutaidot (44%) Itsenäisen työskentelyn taidot (49%) Taito toimia joustavasti uusissa tilanteissa (55%) Taito sopeutua epävarmuuteen (43%) Vuorovaikutus- ja viestintätaidot (51%) Asiakastyötaidot (50%) Esimiestaidot (13%) Projektinhallintataidot (21%) Lainsäädännön tuntemus (48%) Yrittäjyystaidot (16%) Viestintätaidot virallisilla kotimaisilla kielilliä (suomi, ruotsi) (19%) Kansainväliset viestintätaidot (esim. englanti, ranska, saksa, venäjä) (5%) Koulutus- tai ohjaustaidot (24%) Oman työn kehittämistaidot (53%) Työkyvyn ylläpitämiseen liittyvät valmiudet (41%) Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä (22%) Eettinen asenne työhön (46%) Ympäristötietoisuus (33%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin paljon Paljon Ei paljon, eikä vähän Vähän Erittäin vähän En osaa sanoa Kuvio 14. Arvioikaa, kuinka paljon näyttötutkinnon suorittaminen lisäsi seuraavia työelämätaitojanne. (n= ) Kuvion %-osuudet ilmaisevat erittäin paljon tai paljon vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 195

196 Vastaajien mukaan näyttötutkinnon suorittaminen vaikutti palkkatasoon myönteisesti (Kuvio 15.). 39 prosenttia vastaajista ilmoitti palkkatasonsa nousseen näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. 45 prosenttia ilmoitti sen pysyneen ennallaan ja 17 prosenttia laskeneen. Palkkatasoni on noussut näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen Palkkatasoni on pysynyt ennallaan verrattuna näyttötutkinnon suorittamista edeltäneeseen aikaan Palkkatasoni on huonontunut verrattuna näyttötutkinnon suorittamista edeltäneeseen aikaan 0% 10% 20% 30% 40% 50% Kuvio 15. Miten näyttötutkinnon suorittaminen on vaikuttanut tulotasoonne? (n=355) Näyttötutkinnon suorittaneita pyydettiin arvioimaan, kuinka paljon eri tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistä, jos näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen on esiintynyt työllistymisvaikeuksia (Kuvio 16.). Eniten työllistymistä on vaikeuttanut työssäkäyntialueen heikko työmarkkinatilanne (erittäin paljon tai paljon 44 %). Seuraavaksi eniten työllistymistä on vaikeuttanut suhdeverkostojen puute (erittäin paljon tai paljon 39 %). Lisäksi 32 prosenttia vastaajista arvioi näyttötutkintoalan heikon työmarkkinatilanteen vaikeuttaneen työllistymistä erittäin paljon tai paljon. Vähiten työllistymistä ovat vaikeuttaneet näyttötutkinnon sisällölliset painotukset (4 %, n=6), näyttötutkinnon huono tunnettuus (4 %, n=7), näyttötutkinnon suorittamisajankohta (5 %, n=7) sekä syrjityksi tuleminen (6 %, n=10). 196

197 Työkokemuksen puute (24%) Epävarmuus omasta osaamisesta (11%) Suhdeverkostojen puute (39%) Näyttötutkinnon sisällölliset painotukset (4%) Näyttötutkinnon huono tunnettuus (4%) Näyttötutkinnon heikko arvostus (9%) Näyttötutkintoalani heikko työmarkkinatilanne (32%) Työssäkäyntialueeni heikko työmarkkinatilanne (44%) Näyttötutkinnon suorittamisajankohta (5%) Katkokset määräaikaisissa työsuhteissa (17%) Syrjityksi tuleminen (6%) Perheeseen, terveyteen tai muuhun elämäntilant. liittyvät syyt (25%) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Erittäin paljon Paljon Ei paljon, eikä vähän Vähän Erittäin vähän En osaa sanoa Kuvio 16. Jos Teillä on ollut näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen työllistymisvaikeuksia, arvioikaa kuinka paljon seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistänne? (n= ) 47 Näyttötutkinnon vuonna 2011 suorittaneita pyydettiin myös arvioimaan, mitä mieltä he ovat seuraavista väittämistä (Kuvio 17.): 1. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ammatillista osaamistaan 2. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan osoittaa ammatillista osaamistaan 3. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan pätevöityä uuteen ammattiin työtehtävien vaihtuessa 4. Näyttötutkinto tarjoaa erityistä tukea tarvitseville (esim. oppimisvaikeudet, sairaus tai vamma) joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 5. Näyttötutkinto tarjoaa maahanmuuttajille joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 6. Näyttötutkinnon etuna on, että henkilön ammatillinen osaaminen tunnustetaan riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta 7. Näyttötutkinto mahdollistaa työnantajille joustavan tavan lisätä henkilöstön osaamistasoa 47 Kuvion %-osuudet ilmaisevat erittäin paljon tai paljon vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 197

198 8. Työnantajat eivät käytä riittävästi näyttötutkintoa henkilöstön osaamistason kasvattamisessa 9. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat motivoituneita kehittämään työtään 10. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat omaksuneet elinikäisen opiskelun idean 11. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät kykenevät hyödyntämään alallaan vaadittavaa teoreettista ja käytännöllistä osaamista 12. Näyttötutkinnon suorittaminen vaikuttaa työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti 13. Näyttötutkinnon suorittamisen mahdollistaminen työntekijöilleen on osoitus työnantajan avarakatseista henkilöstöpolitiikasta Väittämät saivat vastaajilta myönteisimmät arviot, joiden osalta prosenttia vastaajista oli täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä (Kuvio 17.). Vähiten myönteisesti arvioitiin väittämiä 5. ja 12., joiden suhteen täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä oli vastaajista %. Vastaajat siis suhtautuivat näyttötutkinnon rooliin ammatillisen osaamisen kehittäjänä ja uuteen ammattiin valmistajana hyvin myönteisesti. Sen sijaan näyttötutkinnon mahdollisuuksiin palkkatason kohottajana tai maahanmuuttajien ammattitutkintona suhtauduttiin selvästi vähemmän myönteisesti. Toisaalta on huomattava, että väittämä nro 5., näyttötutkintoa maahanmuuttajien ammattitutkintona käsittelevä kysymys, kuten myös väittämä nro 4. (56 %), näyttötutkinnon roolia erityistä tukea tarvitsevien ammattitutkintona käsittelevä kysymys keräsivät eniten en osaa sanoa -vastauksia, joka viittaa siihen, että vastaajilla on ollut kyseisistä aiheista heikosti tietoa saatavilla. On mahdollista, että vastaajilla ei ole ollut näistä aiheista omakohtaista kokemustietoa kuin näkemystietoakaan, jos he eivät ole näihin teemoihin aikaisemmin perehtyneet. Siten on todennäköistä, että en osaa sanoa -vastausten suuri määrä on näissä väittämissä vähentänyt myönteisten vastausten määrää. 198

199 1 (94%) 2 (94%) 3 (88%) 4 (56%) 5 (47%) 6 (84%) 7 (80%) 8 (63%) 9 (75%) 10 (55%) 11 (74%) 12 (45%) 13 (69%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jonkin verran eri mieltä Jonkin verran samaa mieltä Täysin eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä En osaa sanoa Kuvio 17. Mitä mieltä olette seuraavista näyttötutkintoa kuvaavista väittämistä? (n= ) 48 Näyttötutkinnon suorittaminen on lisännyt työmarkkinnoilla pärjäämismahdollisuuksia (ml. työlliset ja työttömät vastaajat) työllistymisen, myönteisen palkkakehityksen ja työelämässä tarvittavien kvalifikaatioiden monipuolistumisen osalta. Sen sijaan työssäkäyntialueen heikko työmarkkinatilanne, suhdeverkostojen puute ja koulutusalan heikko työlllisyystilanne ovat vastaajien mukaan vaikeuttaneet työllistymistä. Vastaajat ovat sisäistäneet myös elinikäisen opiskelun idean ja sen merkityksen. 48 Kuvion %-osuudet ilmaisevat täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 199

200 Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia -osiossa vastaajat arviovat näyttötutkintojärjestelmää kokemusasiantuntijuuden näkökulmasta. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneita pyydettiin kertomaan työllistymisen kannalta näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen puutteista kysymyksellä: Jos näyttötutkintoon valmistavasta koulutuksesta puuttui jotain sellaisia tietoja tai taitoja, jotka ovat työllistymisenne kannalta tarpeellisia, kertokaa niistä. Taulukossa 54. ovat summattuna pääteemat autenttisine esimerkkivastauksineen. Taulukko 54. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden (n=57) erittelyjä valmistavan koulutuksen puutteista työllistymisen kannalta. VUONNA 2011 NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEIDEN MUKAAN TYÖLLISTYMISEN KANNALTA PUUTTEITA OLIVAT: Parhaat opettajat ovat sellaisia, joilla on itsellään takana työhistoriaa ko. alalta, ei pelkästään kirjatietoa. Työnantajien ikärasismin rankaiseminen. Ainut syy IKÄ. Enemmän yritystoimintaan liittyvää tietoa. Ammatillisen englannin opiskelu. Paljon enemmän lisää ATK-opetusta. Työelämässä kaikki on nykyisin sähköisessä muodossa. vasta silloin, kun osaa itse korjata sähköisessä järjestelmässä tekemänsä virheet, osaa käyttää työelämän vaatimaa atk:ta. Koko toiminta pysähtyy pitkäksi aikaa, kun työpaikalla joudutaan odottamaan atk-henkilöä korjaamaan virheitä. Koulutusjärjestelmä ei tältä osin vastaa ollenkaan työelämän tarpeita, koska opetus perustuu vain välttäviin atktaitoihin. Mielestäni näyttötutkinto olisi saanut olla tavoitteellisempi eikä liikkua niin kovin yleisellä tasolla. Vielä enemmän harjoittelua ja viimeisimpien työmenetelmien hallintaa. Näyttötutkinnon suorittaneet arvioivat kvalifikaatioita sekä heidän omista kvalifikaatiotarpeistaan että heitä opettaneiden opettajien ammatillisen käytäntöosaamisen näkökulmasta. Vastaajien mukaan opettajilla pitää olla riittävästi käytännön kenttätyökokemusta opettamastaan alasta ja opetusteemasta kirjaoppineisuuden lisäksi. Heidän mukaansa näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa olisi pitänyt olla enemmän sekä yleissivistäviin (englannin kieli, tieto- ja viestintätekniikka) että ammatillisiin (yritystoimintaosaaminen, uusimmat työmenetelmät) osaamisiin liittyviä opintoja. Myös ammattispesifimpää opetusta olisi voinut vastaajien mukaan olla enemmän. Näyttötutkinnon suorittaneita pyydettiin arvioimaan näyttötutkintojärjestelmää kysymyksillä: Mikä on arvionne mukaan onnistunutta näyttötutkinnossa tai näyttötutkintojärjestelmässä? ja Mikä on arvionne mukaan epäonnistunutta näyttötutkinnossa tai näyttötutkintojärjestelmässä? Taulukoihin 55. ja 56. on summattu näyttötutkintojärjestelmän onnistuneisuutta ja epäonnistuneisuutta kuvaavia arvioita näyttötutkinnon suorittaneiden kertomana pääteemoittaisine autenttisine esimerkkivastauksineen. 200

201 Taulukko 55. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden (n=198) arvioita näyttötutkinnon tai näyttötutkintojärjestelmän onnistuneisuudesta vaikuttavuuden näkökulmasta. VUONNA 2011 NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEIDEN MUKAAN ONNISTUNUTTA: Annetaan iästä ja taustasta huolimatta mahdollisuus kouluttautua henkilökohtaisesti parhaalle alalle. Mahdollisuus näyttää käytännössä osaamisensa, varsinkin jos kielellinen ilmaisu tuottaa vaikeuksia. Valtion maksama koulutusraha tutkintotodistuksesta on hyvä. Sopii hyvin aikuisille, joustava ja mahdollistaa hyvin opiskelun ja työn yhteensovittamisen. Näyttötutkinnon aikana saa tehdä työtä oikeassa työympäristössä ja saa soveltaa teorian käytäntöön. Työn oppii käytännössä paremmin kuin vain pelkän teorian kautta. Näyttötutkinnossa otetaan huomioon aikaisemmat opinnot ja työkokemus, voi mennä suoraan näyttöön. Koulutus on joustavaa ja voi suorittaa omaan tahtiin. Soveltuu paremmin jo ao. ammattialaa tehneelle kuin ns. pysymetsästä tempaistulle opiskelijalle, joskin motivaatiolla on tietysti merkitystä. Itselleni ammatillinen peruskoulutus (tutkintosuoritus nimenomaan) tarjosi todellakin väylän ammatillisen osaamisen tunnustamiseen sekä oman työkokemuksen että opintojen kautta. Ja sitä kautta pääsin hakemaan amk-opiskelijaksi. Sopii erityisesti sellaisille, joilla on alaan liittyvä työpaikka, jossa näytöt voi suorittaa. Henkilökohtaistamissuunnitelma, henkilökohtaistaminen. Edellyttäen että henkilö/opettaja hallitsee kuviot. Osaavat ammattitaitoiset motivoituneet opettajat. Verkko-opiskelu, oman vastuun kantaminen. Hyvät, oikeasti kannustavat harjoittelupaikat, joiden henkilöstö on sitououtunut opiskelijan ohjaamiseen/tukemiseen oppilaan oman vastuun lisäksi. Käytännönläheisyys, jos kouluttaja on ajan tasalla. Erilaisten opiskelijoiden kokemukset ja asioiden ratkominen yhdessä. Jos henkilö on motivoitunut, niin näyttötutkintoa suoritettaessa huomaa omat vahvuudet ja kehittämisen kohteet. Ohjattu opiskelu ja työharjoittelu, selvät tavoitteet jotka tähtäävät näyttötutkinnon suorittamiseen. Teoriaopetuksen/lähipäivien suhde varsinaisiin näyttöihin. Annettu opinto-ohjaus oikeassa suhteessa, ts. sitä sai jos tarvitsi. Hyvä mahdollisuus kehittää itseäni, tai kuitenkin kokeilla jotain uutta. Suomessa on hyvin järjestety aikuisenkoulutussysteemi. Näyttötutkintojärjestelmässä on onnistunnutta se, että saa opiskella uusia ammatteja lyhyissä ajoissa. Näyttötutkinto on ollut silloin onnistunut valinta jos työtön tai työttömyysuhan alainen henkilö saa tutkinnon läpi ja työllistyy haluamaansa työhön. Näyttötutkinnon suorittaneiden mukaan onnistunutta näyttötutkintojärjestelmässä on, että se mahdollistaa myös erilaisten oppijoiden ammatillisen tutkinnon hankkimisen. Toisin sanoen tekemällä osaamisen osoittaminen ja työelämäläheinen opiskelu tuottaa tutkintotodistuksen, jota työelämässä edellytetään työpaikan saamiseksi. Vastaajat korostavat aikaisemman opiskelu- ja työhistorian merkitystä nopealle etenemiselle opinnoissa jatko-opintokelpoisuuden saamisen lisäksi. Heidän mukaan on tärkeää, että osoittamalla työelämässä toimimisen kautta kertyneen ammatillisen osaamisen voi saada ammatillisen tutkinnon ilman perinteistä oppilaitosmuotoista opiskelua. Lisäksi näyttötutkintoopiskelijaksi hyväksymisen hakukelpoisuuskriteerit, opiskelun aloittamisajankohta ja opiskelun yksilöllinen eteneminen mahdollistavat joustavan tavan hankkia ammatillista lisäpätevyyttä tai uuden ammatin. 201

202 Taulukko 56. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden (n=191) arvioita näyttötutkinnon tai näyttötutkintojärjestelmän epäonnistuneisuudesta vaikuttavuuden näkökulmasta. VUONNA 2011 NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEIDEN MUKAAN EPÄONNISTUNUTTA: Tutkintopaikkojen puute. Eri tasoisia oppilasryhmiä yhdistettiin (siis eri aikoina valmistuvia) jopa käytännön harjoitteissa. Opettajaresurssi ei riittänyt ja harjoitteita tekivät vain innokkaimmat. Pienellä paikkakunnalla ei ole riittävästi päteviä näyttötutkinnon arvioijia mm. työnantajapuolella, vaikeuttaa näytön toteuttamista. Samat näyttötutkinnot eri oppilaitoksissa poikkeavat toisistaan huomattavasti, asioita painotetaan eri tavalla. Paperityön määrä on suuri. Välillä itsestä tuntui että näyttösuunnitelman tekoon kiinnitettiin enemmän huomiota kun itse työn tekemiseen. Näyttösuunnitelman kirjallinen osio vei paljon voimavaroja ja osiot olivat osin vaikea selkoisia ja ei oikein aina ymmärtänyt mitä asialla tarkoitetaan ja mitä vaaditaan. Näyttötutkinnon kirjallinen osuus, sen taso vaihtelee opiskelijasta, opettajasta ja näytön vastaanottajasta riippuen todella paljon, toiset tekevät turhaa työtä puutteellisilla ohjeilla, toiset menevät sieltä mistä aita on matalin. Näyttökeskusteluihin käytetty aika työpaikoilla, monta tuntia turhaa jaarittelua ja kahvin juomista, samat asiat käydään lähes joka näytössä läpi pitkän kaavan mukaan. Arvosteluasteikko 1-3 tasapäistää liikaa. Vanhassa vara parempi, eli 1-5 takaisin. Itse olisin kaivannut enemmän opastusta työpaikalla suoritettavaan näyttöön. Oppilaitokselta kehotettiin kysymään työpaikalta ja päinvastoin. Loppujen lopuksi tein jonkin työn jolla ei ollut paljon painoarvoa ja jouduin tekemään uuden näytön koululla. Näyttöjen suorittaminen laboratorio olosuhteissa ei ole enää tätä päivää, vaan ne pitäisi pystyä suorittamaan omalla työpaikalla. Koin, että osittain näyttötutkinnon suorittaminen ei mene aina reilulla tavalla. Riippuu paljon opettajista, millaisia vaatimuksia tutkinnonsuorittajalle asetetaan esim. työkokemuksen pituuden ja laadun suhteen ja sitten, kuinka paljon opintoja tai esim. työssäoppimista vaaditaan. Kaikki näyttötutkinnon vastaanottajat eivät tiedä mitä heidän kuuluisi katsoa ja havannoida. Joko he eivät ymmärrä tai heille ei informoida riittävästi näyttötutkinnon arvioija koulutuksessa. Nuoriso- ja aikuisopiskelijat eivät sovellu samaan tilaan ainakaan näyttöjen teon aikaan. Ongelmana on opettajien ammattitaidon puute oikeesti työelämästä. liikaa vain teoriaa. opetajien ois hyvä olla kenttätyössä säänollisesti tai värvätä sitten alan-ammattilaisia kertomaan ja opettamaan. yleiseti voin sanoa usemman näytön suorittajana, että opettajat opettaa vain sitä mikä niitä kiinostaa. jättävät pois ne seikat joka ei kiinosta heitä. tilanne on huolestuttava. Työssäoppimispaikoissa välillä kirjava osaamisen taso ohjaavilla ja arvioivilla henkilöillä. Valitettavan vähän tiedossa ja osa yksityisestä sektorista ei arvosta. Koetaan ehkä jotenkin kisälli/oppipoika meiningiksi. Olisi kuitenkin erinomainent tapa yhdistää työ ja opiskelu. Taso vaihtelee eri paikkakunnilla. Näyttötutkinnon suorittaneiden mukaan epäonnistunutta näyttötutkintojärjestelmässä ovat paikkakuntakohtaiset kolmikantaidean toteutumisasteen variaatiot. Vastaajat kokevat näyttötutkintojärjestelmän byrokraattiseksi ja aikaavieväksi. Opettajien ja näyttötutkintosuorituksen arvioijien kvalifikaatioiden sekä opiskelijoiden (nuoriso- vs. aikuisopiskelijat; eri opiskeluvaiheessa olevat opiskelijat) heterogeenisuus luovat omat reunaehtonsa näyttötutkintoon valmistavalle koulutukselle. Myös aitojen näyttötutkintotilaisuuksien puuttumisen vastaajat mainitsivat ongelmaksi oppilaitoksen ja työpaikan tiedonkulkuun liittyvien ongelmien sekä liian karkean käytettävän arvosteluasteikon lisäksi. 202

203 7.2 Oppilaitosten vastaajat Oppilaitosten edustajille tehdyn verkkokyselyn analyysi jakaantuu neljään osa-alueeseen (Vastaajaprofiili; Kuvaus näyttötutkinnon suorittaneiden muutosprofiilista vuosina ; Näkemys näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta; Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia), josta kolme ensimmäistä perustuu vastausvaihtoehtoja sisältäneisiin kysymyksiin 49 neljännen osakokonaisuuden perustuessa avokysymysten analyysiin. Vastaajaprofiili Vastaajaprofiilissa kuvataan verkkokyselyyn vastanneiden asemaa oppilaitoksessa, taustaorganisaatiota sen omistajatyypin mukaan, vastaajien oppilaitosten sijaintia, näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen aloitusvuotta sekä näyttötutkintojen järjestämissopimusmäärää (Taulukko 57.). Taulukko 57. Oppilaitosten edustajien vastaajaprofiili (%). VASTAAJAPROFIILI n % Vastaajan asema oppilaitoksessa 68 Oppilaitoksen rehtori Oppilaitoksen toimitusjohtaja 4 6 Oppilaitoksen aikuiskoulutusjohtaja Oppilaitoksen (aikuis)koulutuspäällikkö 7 10 Tutkintovastaava 7 10 Joku muu Oppilaitoksen omistajatyyppi 68 Kunta 5 7 Kuntayhtymä Valtio 0 0 Yksityinen Oppilaitoksen sijaintimaakunta? 68 Uusimaa Varsinais-Suomi 7 10 Satakunta 4 6 Kanta-Häme 3 4 Pirkanmaa 6 9 Päijät-Häme 2 3 Kymenlaakso 2 3 Etelä-Karjala 1 2 Etelä-Savo 3 4 Pohjois-Savo 1 2 Pohjois-Karjala 1 2 Keski-Suomi 1 2 Etelä-Pohjanmaa 5 7 Pohjanmaa Kysymysten vastausjakaumat raportoidaan pääasiassa prosentteina. Vastanneiden lukumäärät ilmoitetaan kuvaotsikossa. Vastanneiden lukumäärät ilmoitetaan tekstissä ainoastaan silloin, kun lukumäärät lähestyvät tilastollisen yleistettävyyden alarajaa tai ovat sen alla. 203

204 Keski-Pohjanmaa 1 2 Pohjois-Pohjanmaa Kainuu 0 0 Lappi 0 0 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen aloitusvuosi Koulutusalat, joille järjestämissopimus (monivalintakysymys) 68 Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Oppilaitosten vastaajista suurin osa on rehtoreita (35 %). Toiseksi eniten vastaajissa on aikuiskoulutusjohtajia (21 %) ja vähiten on oppilaitoksen toimitusjohtajia (6 %). Oppilaitosten taustaorganisaatioista suurin osa on yksityisomistuksessa (60 %). Toiseksi suurin osa on kuntayhtymiä (32 %). Kyselyyn vastanneiden oppilaitokset sijaitsevat pääosin Uudellamaalla (28 %). Toiseksi eniten kyselyyn vastasivat Pohjois-Pohjanmaan oppilaitosten edustajat (16 %). Kaikkien muiden maakuntien oppilaitosten edustajia on kyselyssä mukana selvästi vähemmän (0 10 %). Eniten oppilaitoksissa on tehty näyttötutkintojen järjestämissopimuksia sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalle (74 %). Toiseksi eniten järjestämissopimuksia on yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalle (63 %) ja kolmanneksi eniten tekniikan ja liikenteen alalle (57 %). Vähiten sopimuksia on luonnonvara- ja ympäristöalalle (32 %), kulttuurialalle (35 %) ja luonnontieteiden alalle (37 %). 204

205 Kuvaus näyttötutkinnon suorittaneiden muutosprofiilista vuosina Oppilaitosten vastaajia pyydettiin arvioimaan eri näyttötutkintotasoilla ja -aloilla näyttötutkintonsa suorittaneiden opiskelijoiden osuuden muutosta kaikista opiskelijoista vuosina kysymyksellä: Arvioikaa seuraavissa kysymysryhmissä, miten näyttötutkinnon eri tavoin suorittaneiden opiskelijoiden osuus kaikista opiskelijoista on muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana ( ) eri näyttötutkintotasoilla ja -aloilla. Tarkasteltaessa näyttötutkinnon suorittaneiden osuuden muutosta kaikista opiskelijoista (vertailussa vain kolme suurinta koulutusalaa) vuosina , on eniten kasvua tapahtunut sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammatillisen perustutkinnon suorittajissa. 70 prosenttia vastaajista ilmoittaa tämän tutkinnon opiskelijoiden osuuden kaikista opiskelijoista lisääntyneen. Toiseksi eniten on lisääntynyt yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (56 %), (Kuvio 18.). Eniten on vähentynyt yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan erikoisammattitutkinnon suorittajien osuus (21 %, n=8). Seuraavaksi eniten on vähentynyt tekniikan ja liikenteen alan ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen suorittajien osuus sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammattitutkintojen suorittajien osuus (16 17 %, n=6 7). Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 18. Näyttötutkinnon suorittaneiden opiskelijoiden osuuden muutos kaikista opiskelijoista (n=38 53) Tarkasteltaessa valmistavaan koulutukseen osallistuneiden näyttötutkinnon suorittajien osuuden muutosta kaikista opiskelijoista vuosina , havaitaan edelleen sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuuden lisääntyneen 205

206 eniten (32 %, n=13), (Kuvio 19.). Toiseksi eniten on lisääntynyt yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (29 %, n=11). Eniten on vähentynyt yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittajien osuus (14 15 %, n=6). Seuraavaksi eniten on vähentynyt tekniikan ja liikenteen alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (11 %, n=4). Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 19. Niiden opiskelijoiden osuuden muutos kaikista opiskelijoista, jotka ovat suorittaneet näyttötutkinnon osallistuttuaan sitä ennen valmistavaan koulutukseen (n=36 52) Tarkasteltaessa niiden opiskelijoiden osuuden muutosta kaikista opiskelijoista vuosina , jotka ovat osallistuneet suoraan näyttötutkintotilaisuuteen ilman valmistavaan koulutukseen osallistumista, on eniten lisääntynyt vuosina yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (13 %, n=5), (Kuvio 20.). Lähes yhtä paljon ovat lisääntyneet tekniikan ja liikenteen alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (11 %, n=4) sekä sosiaali-, terveys- ja liikuntaalan ammattitutkinnon suorittajien osuus (12 %, n=6). Eniten ovat vähentyneet tekniikan ja liikenteen alan sekä ammatillisen perustutkinnon (8 %, n=3) että ammattitutkinnon suorittaneiden osuus (8 %, n=3) sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan (7 %, n=3) ja yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan (8 %, n=3) ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden osuus, vaikka vastaajien lukumäärän vähäisyyden vuoksi luotettavia johtopäätöksiä onkin vaikea tehdä. Kokonaisuutena tarkastellen niiden opiskelijoiden osuudessa kaikista opiskelijoista, jotka ovat tulleet suoraan näyttötutkintotilaisuuteen ilman valmistavaan koulutukseen osallistumista, ei ole tapahtunut vuosina juurikaan muutoksia. 206

207 Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 20. Niiden opiskelijoiden osuuden muutos kaikista opiskelijoista, jotka ovat tulleet suoraan näyttötutkintotilaisuuteen ilman valmistavaan koulutukseen osallistumista (n=37 52) Tarkasteltaessa niiden opiskelijoiden osuuden muutosta kaikista opiskelijoista vuosina , jotka ovat suorittaneet ainoastaan osia näyttötutkinnosta, on eniten lisääntynyt yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammattitutkinnon suorittajien osuus (31 %, n=14), (Kuvio 21.). Lähes yhtä paljon on lisääntynyt tekniikan ja liikenteen alan ammattitutkinnon suorittajien osuus (29 %, n=12). Eniten on vähentynyt tekniikan ja liikenteen alan ammatillisen perustutkinnon (5 %, n=2) sekä erikoisammattitutkinnon suorittajien osuus (5 %, n=2), lukumäärien ollessa kuitenkin liian pieniä luotettavien johtopäätösten tekemiseen. 207

208 Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 21. Niiden opiskelijoiden osuuden muutos kaikista opiskelijoista, jotka ovat suorittaneet ainoastaan osia näyttötutkinnosta (n=37 52) Tarkasteltaessa niiden opiskelijoiden osuuden muutosta kaikista opiskelijoista vuosina , joille on tunnustettu osia näyttötutkinnosta henkilökohtaistamisen kautta, on eniten lisääntynyt sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (63 %), (Kuvio 22.). Seuraavaksi eniten ovat lisääntyneet sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattitutkinnon suorittajien osuus (44 %, n=23), yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (44 %, n=17) sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammattitutkinnon suorittaneiden osuus (42 %, n=19). Opiskelijoiden osuuden vähentymistä ei käytännössä tapahtunut yhdelläkään kysytyllä näyttötutkintotasolla tai -alalla (alle 3 %, n<2). 208

209 Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 22. Niiden opiskelijoiden osuuden muutos kaikista opiskelijoista, joille on tunnustettu osia näyttötutkinnosta henkilökohtaistamisen kautta (n=37 52) Tarkasteltaessa oppilaitoksessa järjestettävien näyttötutkintotilaisuuksien määrän muutosta vuosina , havaitaan sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammatillisten perustutkintojen näyttötutkintotilaisuuksien lisääntyneen eniten (30 %, n=13). Seuraavaksi eniten ovat lisääntyneet tekniikan ja liikenteen alan (24 %, n=9) sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan (24 %, n=10) ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintotilaisuudet (Kuvio 23.). Eniten ovat vähentyneet yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan erikoisammattitutkintojen näyttötutkintotilaisuudet (36 %, n=14). Seuraavaksi eniten ovat vähentyneet yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammatillisen perustutkinnon (27 %, n=11) sekä ammattitutkinnon (27 % n=12) näyttötutkintotilaisuudet. Kokonaisuutena ottaen merkittävin vähennys kolmesta suurimmasta koulutusalasta on siten kohdistunut yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan näyttötutkintotilaisuuksiin. 209

210 Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 23. Oppilaitoksessa järjestettävien näyttötutkintotilaisuuksien määrän muutos (n=38 49) Työpaikoilla järjestettävien näyttötutkintotilaisuuksien määrä on muuttunut vuosina siten, että yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammatillisen perustutkinnon (55 %, n=22) ja ammattitutkinnon (53 %, n=24) näyttötutkintotilaisuudet ovat lisääntyneet eniten (Kuvio 24.). Seuraavaksi eniten ovat lisääntyneet tekniikan ja liikenteen alan ammatillisten perustutkintojen (50 %, n=19) sekä ammattitutkintojen näyttötutkintotilaisuudet (49 %, n=20). Toisaalta tekniikan ja liikenteen alan ammatillisten perustutkintojen (8 %, n=3) sekä ammattitutkintojen (7 %, n=3) näyttötutkintotilaisuudet ovat myös vähentyneet eniten, vaikka vastaajien lukumäärän vähäisyyden vuoksi luotettavia johtopäätöksiä onkin vaikea tehdä. 210

211 Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 24. Työpaikoilla järjestettävien näyttötutkintotilaisuuksien määrän muutos (n=38 51) Valmistavaan koulutukseen osallistumisen ja näyttötutkinnon osien (ei koko tutkintoa) suorittamisvolyymikehityksen taustalla on näyttötutkintoa suorittavien opiskelu- ja työhistoriaan kytkeytyvä opiskelun henkilökohtaistaminen sekä työelämässä eri ammattien tehtävä- ja taitoalueisiin perustuvat, tutkinnon osakohtaiset kvalifikaatiovaatimukset yleisen työllisyystilanteen lisäksi (ammatin vaihtajat, ammatillista osaamistaan päivittävät ja täydentävät henkilöt). Tutkinnon osan tai sen osien suorittaminenkin voi riittää tarvittavan ammatillisen pätevyyden saamiseksi tiettyyn työtehtävään tietyssä työpaikassa. Työpaikoilla järjestettävien näyttötutkintotilaisuuksien määrän lisääntymisen taustalla suhteessa oppilaitoksessa järjestettäviin tutkintotilaisuuksiin on työnantajien myönteinen suhtautuminen ja riittävät resurssit näyttötutkintotilaisuuksien järjestämiseen (ks. myös Raivola ym. 2007, ). 211

212 Näkemys näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta Suurin osa vastaajista (87 %) arvioi näyttötutkintojen järjestäjäverkoston alueellisen kattavuuden riittävän näyttötutkintojen saatavuuden varmistamiseksi eri puolella Suomea asuville (Kuvio 25.). Ei Kyllä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuvio 25. Onko näyttötutkinnon järjestäjäverkoston alueellinen kattavuus mielestänne riittävä siihen, että näyttötutkintojen saatavuus voidaan varmistaa eri puolella Suomea asuville? (n=67) Oppilaitosten vastaajista 60 prosenttia arvioi keräävänsä systemaattisesti ja suunnitellusti palautetta työelämästä ja työpaikoilla tarvittavista uusista osaamistarpeista. 40 prosenttia vastaajista arvioi palautetta kerättävän satunnaisesti ja vapaamuotoisesti (Kuvio 26.). Yksikään vastaajista ei ilmoittanut, että palautetta ei kerättäisi lainkaan. Ei lainkaan Satunnaisesti ja vapaamuotoisesti Systemaattisesti ja suunnitellusti 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Kuvio 26. Miten keräätte palautetta työelämästä ja työpaikoilla tarvittavista uusista osaamistarpeista? (n=67) Vastaajista kaikki arvioivat huomioivansa mahdollisuuksien mukaan työelämästä tulevat signaalit uudentyyppisistä työntekijöiden tarvitsemista osaamisalueista (Kuvio 27.). Ei mitenkään Satunnaisesti Mahdollisuuksien mukaan 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuvio 27. Miten oppilaitoksessanne huomioidaan työelämästä tulevat signaalit uudentyyppisistä työntekijöiden tarvitsemista osaamisalueista? (n=68) 212

213 Oppilaitosten vastaajia pyydettiin arvioimaan erilaisten osaamisalueiden tärkeyttä työelämässä seuraavasti: Kuinka tärkeinä pidätte seuraavia osaamisalueita nykyisessä työelämässä? Oppilaitosten vastaajat arvioivat tärkeimmäksi työelämän osaamisalueeksi taidon toimia joustavasti uusissa tilanteissa (Kuvio 28.). Vastaajista 99 prosenttia näki sen erittäin tärkeänä tai tärkeänä. Myös vuorovaikutus- ja viestintätaidot sekä asiakastyötaidot arvioitiin hyvin tärkeiksi (96 % vastaajista). Seuraavaksi tärkeimmiksi osaamisalueiksi arvioitiin työmenetelmien hallinta, ongelmanratkaisutaidot sekä itsenäisen työskentelyn taidot (94 % vastaajista). Vähiten tärkeiksi osaamisalueiksi arvioitiin kansainväliset viestintätaidot (37 %, n=25) sekä koulutus- tai ohjaustaidot ja projektinhallintataidot (49 %). Kaiken kaikkiaan oppilaitosten vastaajat korostivat työntekijän sopeutumiskykyyn liittyvien sekä sosiaalisten ja kognitiivisten osaamisalueiden merkitystä työelämässä. 213

214 Työmenetelmien hallinta (94%) Työprosessin suunnittelu- ja kehittämisvalmiudet (87%) Kädentaitojen ja teorian yhdistäminen (84%) Työturvallisuuden hallinta (91%) Tiedonhankintataidot (93%) ATK-taidot (85%) Ongelmanratkaisutaidot (94%) Itsenäisen työskentelyn taidot (94%) Taito toimia joustavasti uusissa tilanteissa (99%) Taito sopeutua epävarmuuteen (90%) Vuorovaikutus- ja viestintätaidot (96%) Asiakastyötaidot (96%) Esimiestaidot (60%) Projektinhallintataidot (49%) Lainsäädännön tuntemus (62%) Yrittäjyystaidot (60%) Viestintätaidot virallisilla kotimaisilla kielilliä (suomi, ruotsi) (63%) Kansainväliset viestintätaidot (esim. englanti, ranska, saksa, venäjä) (37%) Koulutus- tai ohjaustaidot (49%) Oman työn kehittämistaidot (85%) Työkyvyn ylläpitämiseen liittyvät valmiudet (84%) Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä (69%) Eettinen asenne työhön (82%) Ympäristötietoisuus (79%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tärkeää Tärkeää Melko tärkeää Ei tärkeää Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Kuvio 28. Kuinka tärkeinä pidätte seuraavia osaamisalueita nykyisessä työelämässä? (n=67 68) Kuvion %-osuudet ilmaisevat erittäin tärkeää tai tärkeää vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 214

215 Oppilaitosten vastaajia pyydettiin myös arvioimaan näyttötutkinnon suorittajien tapaan seuraavia näyttötutkintoa kuvaavia väittämiä (Kuvio 29.): 1. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ammatillista osaamistaan 2. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan osoittaa ammatillista osaamistaan 3. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan pätevöityä uuteen ammattiin työtehtävien vaihtuessa 4. Näyttötutkinto tarjoaa erityistä tukea tarvitseville (esim. oppimisvaikeudet, sairaus tai vamma) joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 5. Näyttötutkinto tarjoaa maahanmuuttajille joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 6. Näyttötutkinnon etuna on, että henkilön ammatillinen osaaminen tunnustetaan riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta 7. Näyttötutkinto mahdollistaa työnantajille joustavan tavan lisätä henkilöstön osaamistasoa 8. Työnantajat eivät käytä riittävästi näyttötutkintoa henkilöstön osaamistason kasvattamisessa 9. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat motivoituneita kehittämään työtään 10. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat omaksuneet elinikäisen opiskelun idean 11. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät kykenevät hyödyntämään alallaan vaadittavaa teoreettista ja käytännöllistä osaamista 12. Näyttötutkinnon suorittaminen vaikuttaa työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti. 13. Näyttötutkinnon suorittamisen mahdollistaminen työntekijöilleen on osoitus työnantajan avarakatseista henkilöstöpolitiikasta. 215

216 1 (96%) 2 (96%) 3 (93%) 4 (62%) 5 (66%) 6 (99%) 7 (100%) 8 (88%) 9 (93%) 11 (79%) 10 (72%) 12 (37%) 13 (81%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jonkin verran samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jonkin verran eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Kuvio 29. Mitä mieltä olette seuraavista näyttötutkintoa kuvaavista väittämistä? (n=66 68) 51 Lähes kaikki oppilaitosten vastaajat (99 %) olivat täysin tai jonkin verran samaa mieltä siitä, että näyttötutkinnon etuna on henkilön ammatillisen osaamisen tunnustaminen riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta (väittämä 6.). Kaikki vastaajat (100 %) olivat samaa mieltä siitä, että näyttötutkinto mahdollistaa työnantajille joustavan tavan lisätä henkilöstön osaamistasoa. Seuraavaksi eniten samaa mieltä (96 %) oltiin siitä, että näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ja osoittaa ammatillista osaamistaan (väittämät 1. ja 2.). Vähiten samaa mieltä (37 %, n=25) oltiin näyttötutkinnon suorittamisen työntekijöiden palkkatasoa kohentavasta vaikutuksesta (väittämä 12.). Verrattuna muihin väittämiin, melko vähän samaa mieltä (62 %) oltiin myös siitä, että näyttötutkinto tarjoaa erityistä tukea tarvitseville (esim. oppimisvaikeudet, sairaus tai vamma) joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto (väittämä 4.) sekä siitä, että näyttötutkinto tarjoaa maahanmuuttajille joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto (66 %) (väittämä 5.). 51 Kuvion %-osuudet ilmaisevat täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 216

217 Oppilaitosten vastaajia pyydettiin lisäksi arvioimaan, missä määrin eri tekijät ovat vaikeuttaneet näyttötutkinnon suorittaneen työllistymistä silloin, kun tutkinnon suorittaneella on ollut valmistumisen jälkeen työllistymisvaikeuksia (Kuvio 30.). Sekä alan yleisen heikon työmarkkinatilanteen että työssäkäyntialueen heikon työmarkkinatilanteen nähtiin olevan pääasialliset syyt näyttötutkinnon suorittaneiden työllistymisvaikeuksiin. Vastaajista 84 prosenttia arvioi näiden tekijöiden vaikeuttaneen erittäin paljon tai paljon näyttötutkinnon suorittaneiden työllistymistä. Seuraavaksi eniten työllistymisvaikeuksia on vastaajien mielestä aiheuttanut suhdeverkostojen puute (61 %) ja työkokemuksen puute (55 %). Vähiten näyttötutkinnon suorittaneiden työllistymistä ovat oppilaitosten vastaajien mielestä vaikeuttaneet näyttötutkinnon sisällölliset painotukset (6 %, n=4) sekä näyttötutkinnon suorittamisajankohta (7 %, n=5). Eri väittämät keräsivät myös melko paljon en osaa sanoa -vastauksia (6 28 %, n=4 19). Erityisen paljon epävarmuutta vastaamisessa esiintyi kysyttäessä syrjityksi tulemisen kielteisestä vaikutuksesta työllistymiseen. 28 prosenttia vastaajista ei osannut määritellä kantaansa tähän kysymykseen. Työkokemuksen puute (55%) Epävarmuus omasta osaamisesta (40%) Suhdeverkostojen puute (61%) Näyttötutkinnon sisällölliset painotukset (6%) Näyttötutkinnon huono tunnettuus (16%) Näyttötutkinnon heikko arvostus (16%) Alan yleinen heikko työmarkkinatilanne (84%) Työssäkäyntialueen heikko työmarkkinatilanne (84%) Näyttötutkinnon suorittamisajankohta (7%) Katkokset määräaikaisissa työsuhteissa (38%) Syrjityksi tuleminen (esim. sukupuolen, vammaisuuden tai etnisen taustan takia) (13%) Perheeseen, terveyteen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvät syyt (39%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin paljon Paljon Ei paljon, eikä vähän Vähän Erittäin vähän En osaa sanoa Kuvio 30. Jos näyttötutkinnon suorittaneella on ollut valmistumisensa jälkeen työllistymisvaikeuksia, arvioikaa missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet hänen työllistymistään. (n=48 63) Kuvion %-osuudet ilmaisevat erittäin paljon tai paljon vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 217

218 Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuuden kannalta on tärkeää, että oppilaitosten ja työelämän edustajat tekevät säännöllistä ja systemaattista yhteistyötä työelämässä tarvittavien kvalfikaatiovaatimusten sekä opiskelijaprofiilin muutoksista (esim. näyttötutkintoa suorittavien määrällinen kehitys, ml. erityistä tukea tarvitsevat näyttötutkinnon suorittajat ja maahanmuuttajat), mitkä molemmat luovat omat reunaehtonsa näyttötutkinnon suorittamisprosessille niin oppilaitoksen, työelämän kuin näyttötutkintoa suorittavankin näkökulmasta mm. näyttötutkintotilaisuuksien organisoimisen osalta. Oppilaitosten edustajien arvioinneissa työelämässä tarvittavista osaamisalueista ovat keskeisellä sijalla erityyppiset sosiaaliset kvalifikaatiot ammattispesifien kvalifikaatioiden rinnalla (vrt. esim. Väärälä 1995, ), mikä haastaa perinteisen perusammattitaidon keskeistä merkitystä korostavan kvalifikaatioajattelun. Näyttötutkintojärjestelmä tarjoaa joustavan tavan virallistaa ammatillinen osaaminen niin näyttötutkintoa suorittavan henkilön, oppilaitoksen kuin työelämänkin näkökulmista, koska sitä ei rajoita esimerkiksi vuotuiset yhteishakuun liittyvät aikataulut. Työnantajille henkilöstön tutkintotodistuksin dokumentoitu osaaminen ja osaamistaso on myös entistä tärkeämpi kilpailutekijä. Sekä yleinen että alakohtainen työllisyystilanne suhdeverkostojen puuttumisen lisäksi ovat oppilaitosten edustajien mukaan keskeisiä työllistymistä vaikeuttavia tekijöitä, mutteivat esimerkiksi näyttötutkinnon sisällölliset painotukset tai näyttötutkinnon suorittamiajankohta. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia Oppilaitosten edustajia pyydettiin arvioimaan näyttötutkinnon soveltuvuutta erilaisille henkilöille kysymyksillä: Kuvatkaa omin sanoin, millaiselle henkilölle näyttötutkinnon suorittaminen mielestänne parhaiten soveltuu sekä Kuvatkaa omin sanoin, millaiselle henkilölle näyttötutkinnon suorittaminen ei mielestänne sovellu. Taulukoihin 58. ja 59. on summattu saatuja vastauksia. 218

219 Taulukko 58. Oppilaitosten edustajien (n=64) arvioita näyttötutkinnon soveltuvuudesta ammatillisen tutkinnon hankkimistapana. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTAMINEN SOVELTUU PARHAIMMIN: Näyttötutkinnon suorittaminen soveltuu parhaiten henkilölle, joka työssään tai työssäoppimispaikassaan pääsee aidosti käsiksi tutkinnon ammattitaitovaatimusten mukaisiin tehtäviin. Työpaikan tulee olla sitoutunut tarjoamaan tutkinnon suorittajalle aidon näyttöympäristön ja sitä ennen tarvittaessa tilaisuuksia perehtyä tutkinnon ammattitaitovaatimusten mukaisiin tehtäviin sekä aikaa aidosti harjoitella niitä. Näyttötutkinnon myötä työntekijän toimenkuvaa voidaan kätevästi laajentaa - joskaan yritykset ja työmaailma yleensä eivät juuri tästä mahdollisuudesta tiedä. Näyttötutkinto soveltuu henkilölle, jolla on olemassa oleva työpaikka tai hyvä mahdollisuus sijoittua työelämään harjoitteluun. Tutkinnon suorittaminen näyttötutkintona vaatii myös henkilöltä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vahvaa omatoimisuutta. Henkilölle: joka haluaa kehittää itseään työn ohessa, jolta puuttuu virallinen ammattipätevyys ja alalla on töitä tarjolla, - joka on tekemässä nopeaa alan vaihtoa. Aikuiselle, jolla on suhteellisen hyvät elämänhallinnon taidot sekä opiskeluun sopiva elämäntilanne ja riittävä motivaatio tutkinnon suorittamiseen. Perustutkintojen osalta kaikille aikuisopiskelijoille varsinkin työelämässä olleille ammatinvaihtajille. Ammattitutkinnot työelämässä taitonsa hankineille oman alansa ammattilaisille ja erikoisammattitutkinnot työelämän asiantuntijoille, jotka siirtyvät vaativampiin tehtäviin. Sekä alanvaihtajille että ammattitaitoa täydentäville, joilla on jo työelämäkokemusta. Henkilölle, joka sitoutuu oman yksilöllisen opiskeluohjelman toteuttamiseen. Henkilökohtaistamista tehostaa myös hyvä työelämäyhteistyö. Motivoituneelle, vastuuntuntoiselle, itseohjautuvalle aikuiselle, joka hahmottaa hyvin tutkinnon vaatimukset ja jolla on realistinen käsitys omasta osaamisestaan. Personer som har en arbetsplats och som vill uppdatera eller höja sitt kunnande. En grundexamen passar för unga som saknar yrkesutbildning. Henkilölle, jolla on jo työkokemusta mutta tutkinto puuttuu. Sellaiselle, jolla on joitakin oppimisvaikeuksia mutta ne voidaan huomioida näyttötutkinnossa. Maahanmuuttajille. Henkilölle, jolla on vaikeuksia opiskella teoriatietoa. Työssäoleville. Oppilaitosten edustajien mukaan näyttötutkinto soveltuu henkilölle, jonka työpaikka tai työssäoppimispaikka aidosti mahdollistaa näyttötutkinnon suorittamisen niin alanvaihtajille kuin ammattitaitoaan täydentävillekin henkilöille. Näyttötutkinnon suorittajalla heidän mukaan pitää olla motivaatiota ja riittävästi opiskeluvalmiuksia elämänhallinnan ja sopivan elämäntilanteen lisäksi. Vastaajien mukaan ammatillinen perustutkinto soveltuu myös nuorille, joilta puuttuu ammattitutkinto. Näyttötutkinto sopii myös maahanmuuttajille ja tekemisen kautta oppiville henkilöille. 219

220 Taulukko 59. Oppilaitosten edustajien (n=61) arvioita näyttötutkinnon soveltumattomuudesta ammatillisen tutkinnon hankkimistapana. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTAMINEN EI SOVELLU: Näyttötutkinnon suorittaminen ei sovellu henkilölle, jolla ei ole työpaikkaa, jossa harjoitella tutkintoon liittyviä työtehtäviä ja jossa viime kädessä osoittaa osaamisensa. Esimerkiksi työttömän henkilön, joka ei löydä työpaikkaa/saa työssäoppimispaikkaa, on mahdotonta suorittaa näyttötutkinto, koska siinä keskeistä on, että osaaminen näytetään aidoissa työtehtävissä. Näyttötutkinto ei sovellu hyvin työttömille eikä alan vaihtajille. Opiskelun ja tutkinnon suorittamisen tueksi hankittavaa työpaikkaa ja hyvää ohjausta on haasteellista löytää. Aikuiset alan ja ammatin vaihtajat ovat tällä hetkellä haastavassa tilanteessa, samoin työttömät. Den personliga tillämpningen ger möjlighet för de flesta att avlägga en fristående examen. Administrativt blir det utmanande att avlägga examen om examinanden saknar arbetsplats eller kontakter till arbetslivet. Näyttötutkinnon suorittaminen ei sovellu henkilölle, jolla itsellään ei ole halua ja/tai valmiuksia itsenäistä opiskelua vaativaan koulutusmuotoon. Samoin, jos henkilölllä suuria oppimisen vaikeuksia,huono suomenkielen taito ja puutteelliset sosiaaliset taidot. Henkilölle, jolla ei ole työelämätaustaa. Poikkeuksena tästä ns. alalletulotutkinnot, jolle ei ole olemassa opsperusteista tarjontaa. Nuorille tai aikuisille, joilla ei ole alan työkokemusta, harrastuneisuutta tai lähialojen koulutuksia. Henkilölle, jolla ei ole ko. tutkinnon perusteiden vaatimasta ammattisubstanssista tai meta-taidoista aiempaa osaamista tai kokemusta. Henkilöille, jotka tarvitsevat erityistä ohjausta tai tukipalveluita (kyetään paremmin palvelemaan opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa). Näyttötutkinto sopii harvoin nuorille (15-19 v), koska työssäoppimisen ja rajallisten tietopuolesiten lähipäivien puitteissa meta-taitojen, erityisesti kielten tai matematiikan, oppiminen jää vähäisemmälle (merkitys erityisesti jatko-opinnoissa menestymisen kannalta). Oppilaitosten edustajat arvioivat soveltumattomuutta sekä näyttötutkinnon suorittamisen reunaehtojen että jatko-opintokelpoisuuden kautta. Oppilaitosten edustajien mukaan työpaikan tai työssäoppimispaikan puuttuminen estää näyttötutkinnon suorittamisen, koska tutkintotilaisuuteen valmistautuminen edellyttää tutkintoon liittyvien työtehtävien harjoittelemisen aidoissa työympäristöissä. Myös alan riittävän työkokemuksen, opiskelutaitojen (kielitaito, sosiaaliset taidot, itsenäisen opiskelun valmiudet) ja opiskelumotivaation puuttumisen oppilaitosten edustajat mainitsivat näyttötutkinnon suorittamisen esteeksi. Näyttötutkinnon suorittaminen edellyttää, että työmarkkinoilla on riittävästi tarjolla sopivia työssäoppimispaikkoja tarvittavan ammattitaidon hankkimiseksi ja että näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa olevilla on riittävät itsenäisen opiskelun ja työskentelyn valmiudet suorittaa näyttötutkintoon liittyvät ammatilliset ja teoreettiset opinnot. Oppilaitosten edustajia pyydettiin kuvaamaan näyttötutkinnon suorittaneiden profiilin muuttumista kysymyksellä: Miten näyttötutkinnon suorittaneiden profiili on mielestänne muuttunut sinä aikana, jolloin olette järjestäneet näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta? (Taulukko 60.) 220

221 Taulukko 60. Oppilaitosten edustajien (n=62) arvioita näyttötutkinnon suorittaneiden profiilin muuttumisesta. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEIDEN PROFIILIN MUUTOS Tutkinnon suorittajissa on erittäin osaavia ja itsenäisesti toimivia, toisaalta yhä enemmän moniongelmaisia, oppimisvaikeuksisia ja paljon tukea tarvitsevia. Tutkinnon suorittajien esittämät vaatimukset ovat lisääntyneet; vaaditaan palveluja ja palvelua. Alkuvuosina tyypillinen aikuisopiskelija oli työssä oleva henkilö, joka lähti kouluttamaan. Tällä hetkellä merkittävä osa on nuoria aikuisia, joilla ei ole työpaikkaa tai eivät mahdollisesti ole koskaan olleet töissä. Näyttötutkinnon suorittajina on nyt enemmän maahanmuuttajaopiskelijoita, ammatinvaihtajia ja henkilöitä, joilla jo aikaisempia (jopa korkea asteen tutkinto) tutkintoja. Eri tutkinnoilla on erilainen profiili. Jotkut tutkinnot ovat selvästi aikuisten ammatinvaihtajien tutkintoja ja toiset ovat puolestaan selkeitä alalletulotutkintoja, koska vastaavaa koulutusta ei ole tarjolla opetussuunnitelmaperusteisesti. Osatutkintojen määrä on lisääntynyt selvästi. Työllistymisen kannalta ei välttämättä tarvita kokonaista tutkintoa kaikilla aloilla. rahoitusjärjestelmän tulisi tukea tätä asiantilaa. Oppilaitosten edustajien mukaan opiskelijoiden jatkuvasti lisääntyvä heterogeenisuus (esim. tietoteknisissä taidoissa sukupolvikuilu nuorimpien ja vanhimpien opiskelijoiden välillä) haastaa opetuksen opettajineen niukkenevine opetusresursseineen. Näyttötutkintojärjestelmän idea haastaa opettajien ammattitaidon pelkkä kirjalukeneisuus ei riitä, vaan myös opettajilla täytyy olla reaaliaikaista käytäntökokemusta opetusteemasta ja -substanssista alan kansallisen ja kansainvälisen relevantin substanssikeskusteluun perehtymisen lisäksi. Lisäksi työelämän muutokset haastavat myös kvalifikaatiovaatimukset: tarvitaan sekä ammatillisia perustaitoja että -erityistaitoja. Oppilaitosten edustajien profiilikuvauksissa näyttötutkinnon suorittaneista korostuu näyttötutkintoa suorittavien opiskelu- ja työhistorian, iän, kulttuuritaustan (ml. äidinkieli ja arkikieli) sekä opiskeluvalmiuksien heterogeenistuminen ja polarisoituminen, yleinen työmarkkinatilanne (esim. työpaikkansa menettäneet hakevat lisä- ja lähialojen kvalifikaatioita parantaakseen uudelleentyöllistymismahdollisuuksiaan) sekä yleisen tietoisuuden lisääntyminen näyttötutkintojärjestelmästä ja sen mahdollisuuksista heijastuu opiskelemaan hakeutuvien opiskelijoiden taustojen heterogeenistumisena. Oppilaitosten edustajia pyydettiin arvioimaan näyttötutkintojärjestelmää kysymyksillä Mikä on arvionne mukaan onnistunutta näyttötutkinnossa tai näyttötutkintojärjestelmässä? ja Mikä on arvionne mukaan epäonnistunutta näyttötutkinnossa tai näyttötutkintojärjestelmässä? Taulukoihin 61. ja 62. on summattu näyttötutkintojärjestelmän onnistuneisuutta ja epäonnistuneisuutta kuvaavia oppilaitosten edustajien arvioita. 221

222 Taulukko 61. Oppilaitosten edustajien (n=62) arvioita näyttötutkinnon tai näyttötutkintojärjestelmän onnistuneisuudesta vaikuttavuuden näkökulmasta. OPPILAITOSTEN EDUSTAJIEN MUKAAN ONNISTUNUTTA: Näyttötutkinnossa ja näyttötutkintojärjestelmässä onnistunutta on aikuisten mahdollisuus vankentaa osaamistaan ja osoittaa osaamisensa joustavasti työn ohessa. Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen antaa aikuiselle mahdollisuuden suorittaa tutkinto aivan omalla tavalla, omassa aikataulussa. Tutkinnot toimivat heikoimpia työelämävalmiuksia omaavien aikuisten työmarkkina-aseman parantajana. Samarbetet med arbetslivet. Att personer som har kunskap kan få den erkänd. Att det inte är någon skillnad var, när och hur man lär sig. Personliga tillämpningen. Trepartsbedömningen. Näyttötutkinnon etuna on, että henkilön on mahdollista saada todistus osaamisestaan, olipa osaaminen hankittu miten hyvänsä. Näyttötutkinnossa vain osaaminen merkitsee. Valmistavan koulutuksen tarve arvioidaan henkilökohtaistamisessa. Koulutusajat ovat lyhentyneet. Aikuisille hyvä koulutusmuoto, ei koulua koulun vuoksi. Näyttötutkinto on oppimisproesessi myös muille työyhteisön jäsenilla ja se osallistaa muut mukaan. Tutkinnot suunnitellaan hyvin yhdessä työelämän, työntekijöiden ja oppilaitoksen yhteistyöllä. Osaamisen tunnustaminen ja tunnistaminen paranee koko ajan ja arviointimenettely kehittyy. Aikuisopiskelijat motivoituvat, kun he he saavat kehittää omaa työtään ja saavat siihen koulutuksen avulla tukea. Valmistavaan koulituksen voidaan vaikuttaa osallistujien osaamisen tunnistmaisen jälkeen. Näyttötutkinnot innostavat ihmisiä ja siten se vaikuttaa myös työurien pituuteen. Tiedon- ja taidonhankkimistavasta riippumaton tutkintojärjestelmä. Erinomainen ammatinhankkimistapa aikuisopiskelijoille perustutkintotasolla, joka on siis omiaan alalle tullessa. Ammattitutkinnot pitää jatkossakin suunnata työssä oppineille alan rautaisille ammattilaisille ja erikoisammattitutkinnot työssään kehittyville. Antaa arvostusta ja statusta monille aloille omien tutkintonimikkeiden kautta, esim. kylmäala, elintarvikeala jne. Tutkintojen arvostamisen tulisi näkyä kaikilla aloilla myös palkkauksessa: tutkinnon suorittaminen tulisi kytkeä työntekijän saamaan ansiotasoon. Kolmitasoinen tutkintojärjestelmä on hyvä jos se saadaan säilytettyä. Tehokas tapa kouluttautua sekä opiskelijalle, työnantajalle ja rahoittajalle. Nopea väylä aikuiselle vaihtaa ammattia työelämän nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Käytännön ammattitaidon osoittaminen autenttisissa työtehtävissä on ehdottomasti tiivistettynä parasta koko järjestelmässä. Käytännön ammattitaidon osoittamisessa ja työtehtävissä on toki taustalla alaan perustuvat käsitteet ja teoriatietämys. Työelämän mukanaolo ja yhteistyö työelämän toimijoiden kanssa on myös tärkeää ja onnistunutta. Valtakunnalliset tutkinnon perusteet on myös laatua parantava asia. Näyttötutkinto antaa työnantajille mahdollisuuden kehittää työntekijöidensä osaamista joustavasti ja verraten edullisesti. Oppilaitosten edustajien mukaan suomalaisessa näyttötutkintojärjestelmässä on onnistunutta, että se mahdollistaa yksilöllisen aikataulun mukaan toteutettavan ammatillisen tutkinnon suorittamisen sekä myös tutkintoon valmistavan koulutukseen osallistumisen. Näyttötutkinto on sen kaikille intressitahoille (opiskelija, työnantaja, oppilaitos) kustannus-tehokas tapa suorittaa ammatillinen tutkinto. Lisäksi näyttötutkinnon suorittaminen on näyttötutkinnon suorittavan työpaikan henkilöstölle välillinen kollektiivinen oppimisprosessi sekä työnantajalle henkilöstön kvalifikaatioiden laajentamis- ja päivittämismahdollisuus. Myös työelämävalmiuksiltaan margniaalissa oleville näyttötutkinto käytäntöläheisenä opiskelumuotona mahdollistaa ammatillisen tutkinnon hankkimisen. Tutkintonimikkeet toimivat myös statuksen nostajien roolissa joillakin ammattialoilla. 222

223 Taulukko 62. Oppilaitosten edustajien (n=61) arvioita näyttötutkinnon tai näyttötutkintojärjestelmän epäonnistuneisuudesta vaikuttavuuden näkökulmasta. OPPILAITOSTEN EDUSTAJIEN MUKAAN EPÄONNISTUNUTTA: Melko byrokraattinen, paljon liikkuu papereita tutkintotoimikuntaan päin ja sieltä oppilaitokseen sekä tutkintotoimikuntien erilaiset toimintatavat. Näyttötutkinnon perusteissa kieli on paikoin vaikeaa tai asioita on ilmaistu vaikeasti. Lisäksi näyttötutkinnon perusteista löytyy päällekkäisyyksiä tutkinnon osien sisällä tai niiden välillä. Liikaa tutkintoja ja tehty liian byrokraattinen termeineen, lomakkeiden osalta. Lisäksi näyttötutkintojen ero on huima miten niitä voidaan suorittaa. Att systemet, trots att det är 20 år, inte är känt i arbetslivet. Examenskommissionernas olika arbetssätt, trots att goda rekommendationer från UBS finns. Tutkintotoimikuntien asema. Siellä opistojen edustajat vetävät kotiinpäin, ja ongelmioen ilmetessä OKM ja OPH ovat täysin vailla toimivaltaa. Tutkintotoimikunnissa sorrutaan osin näpertelyyn. Siellä on aivan liikaa paperinäpertelyä. Tutkinnonantooikeuksia myönnettäessä joissakin toimikunnissa kyykytetään oppilaitoksia. Tutkintotoimikuntien työskentelytavoissa, niiden jäsenten sitoutumisen ja näyttötutkinto-osaamisen tasossa sekä tutkintotoimikuntien tutkinnon järjestäjille asettamissa vaatimuksissa on liikaa eroja. Koska tutkintotoimikunnilla on näyttötutkintojärjestelmässä suurin valta, pitäisi toimikuntien työn olla tarkoin säänneltyä ja määriteltyä. Lisäksi tutkintotoimikunnilla on epäyhtenäiset käytänteet, jotka rasittavat sekä oppilaitostoimijoita että työelämää. Suomenkielisten ja ruotsinkielisten tutkintotoimikuntien väliset erot (merkonomi, merkonom) ovat suuret. Suomenkielinen on huomattavasti painavampi ja byrokraattisempi. Näyttää siltä, että tutkintotasojen välinen ero ollaan hävittämässä ja ammattitutkinnon enenevässä määrin myös ohjaamassa nuorille, ainakin osina. Tämä kehitys pitäisi pystyä estämään. Työttömien ja alan vaihtajien väliinputoaminen, heille on vaikea löytää kunnollista paikkaa tutkinnon suorittamiseen ja aitoon oppimiseen. Tutkintojen perusteiden heterogeenisyys. Näyttötutkintojen tunnettuus. Lainsäädännön (tällä hetkellä) monitahoisuus ja kompleksisuus henkilöasiaakkaan, työnantajan ja tutkinnon järjestäjän näkökulmasta (mm. työvoimahallinto, oppisopimus, omaehtoinen) - eriarvoiset mahdollisuudet/oiekudet hankkia ammattitaitoa ja suorittaa tutkinto. Rahoitusmekanismit eivät täysin tue työelämälähtöistä tutkintojen suorittamista, rahoitus perustuu liiaksi valmistavaan koulutukseen (on oppilaitoskeskeistä). Rahoitusjärjestelmää tuli kaiken kaikkiaankin yksinkertaistaa. Tutkintosuoritusten toteuttaminen joillakin aloilla kalliita toteuttaa, tämä tulisi huomioida jollakin tavalla rahoituksessa nykyistä enemmän. Rahoitukseen tulee jatkossa varmistaa selkeämpi ja suurempi rahoitus työelämän arvioija ja työpaikkaohjaajakoulutuksiin. Rahoituksen on oltava sellainen, joka toimii työelämän ehdoilla ja mahdollistaa myös jalkautuvat ja yksilölliset koulutusmallit. Näyttötutkinto ei sovellu kaikille. Esim. henkilölle, jolla on liian vähän aiempaa osaamista ja valmistavan koulutuksen aikana ei ehdi hankkia riittävästi osaamista. Ammattitutkinnon suorittaminen ei anna mahdollisuutta ottaa juurikaan huomioon yksilöllisiä oppimisvalmiuksia tai erityisen tuen tarpeita. Näyttötutkintojärjestelmä on jäänyt työelämältä pitkään jotenkin näkemättä. Yleisesti ottaen yritykset, yhteisöt, organisaatiot ja muut työnantajat eivät edelleenkään tiedä, minkä loistavan mahdollisuuden työntekijöiden kehittämiseen näyttötutkintojärjestelmä tarjoaisi. Oppilaitosten edustajien mukaan näyttötutkintojärjestelmässä on byrokraattisuutta (lomakkeet, vaikeaselkoinen ohjeistus) suhteessa jokaiseen intressitahoon (opiskelija, työelämä, tutkintoimikunta). Myös tutkintotoimikuntien toimitatapojen ja tutkintojen perusteet 223

224 ovat (liian) heterogeenisia. Oppilaitosten puolesta vastanneiden mukaan nykymuotoinen rahoitusjärjestelmä ei toimi ideaalilla tavalla. Myöskään työelämässä ei tunneta riittävästi näyttötutkintojärjestelmää mahdollisuuksineen, eikä se toimi ideaalilla tavalla kaikkien potentiaalisten kohderyhmien osalta. Esimerkiksi työttömät ja erityisen tuen tarpeessa olevat eivät voi hyödyntää näyttötutkintojärjestelmää optimaalisesti. Oppilaitosten edustajat korostavat myös eri näyttötutkintotasojen profiilin säilyttämisen merkitystä. Kaiken kaikkiaan oppilaitosten edustajat peräänkuuluttavat näyttötutkintojärjestelmän virtaviivastamista sekä profilointia työelämän suuntaan, suhteessa näyttötutkintotasoihin (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) ja lähtökohdiltaan erilaisiin näyttötutkinnon suorittajiin (ammattiin hakeutuvat, ammattia vaihtavat tai päivittävät, maahanmuuttajat, erityistä tukea tarvitsevat). 7.3 Tutkintotoimikuntien vastaajat Kolmen suurimman koulutusalan tutkintotoimikuntien edustajille tehdyn verkkokyselyn analyysi jakaantuu neljään osa-alueeseen (Vastaajaprofiili; Näkemys näyttötutkinnon suorittaneiden muutosprofiilista vuosina ; Näkemys näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta; Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia), josta kolme ensimmäistä perustuu vastausvaihtoehtoja sisältäneisiin kysymyksiin 53 neljännen osakokonaisuuden perustuessa avokysymysten analyysiin. Vastaajaprofiili Vastaajaprofiilissa kuvataan verkkokyselyyn vastanneiden edustamaa tahoa tutkintotoimikunnassa, roolia tutkintotoimikunnassa, koulutusalaa, tutkintotoimikunnan jäsenyyden aloitusvuotta sekä asuinmaakuntaa (Taulukko 63.). Taulukko 63. Tutkintotoimikuntien edustajien vastaajaprofiili (%). VASTAAJAPROFIILI n % Vastaajan edustama taho tutkintotoimikunnassa 276 Itsenäinen ammatinharjoittaja 11 4 Opettaja Asiantuntija 17 6 Työnantaja Työntekijä Muu 25 9 Vastaajan rooli tutkintotoimikunnassa 274 Jäsen Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri 18 7 Ulkopuolinen sihteeri 24 9 Asiantuntija Kysymysten vastausjakaumat raportoidaan pääasiassa prosentteina. Vastanneiden lukumäärät ilmoitetaan kuvaotsikossa. Vastanneiden lukumäärät ilmoitetaan tekstissä ainoastaan silloin, kun lukumäärät lähestyvät tilastollisen yleistettävyyden alarajaa tai ovat sen alla. 224

225 Vastaajan edustama koulutusala tutkintotoimikunnassa 271 Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Tekniikan ja liikenteen ala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Tutkintotoimikunnan jäsenyyden aloitusvuosi Vastaajan asuinmaakunta 276 Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta 12 4 Kanta-Häme 14 5 Pirkanmaa 21 8 Päijät-Häme 13 5 Kymenlaakso 4 1 Etelä-Karjala 7 3 Etelä-Savo 8 3 Pohjois-Savo 14 5 Pohjois-Karjala 7 3 Keski-Suomi 13 5 Etelä-Pohjanmaa 14 5 Pohjanmaa 2 1 Keski-Pohjanmaa 1 0,4 Pohjois-Pohjanmaa 15 5 Kainuu 1 0,4 Lappi 5 2 Ahvenanmaa 1 0,4 Tutkintotoimikuntien vastaajista suurin osa on opettajia (34 %) ja työntekijöitä (29 %). Vähiten vastaajissa on itsenäisiä ammatinharjoittajia (4 %) sekä asiantuntijoita (6 %). Kysyttäessä vastaajien roolia tutkintotoimikunnassa, suurin osa heistä ilmoitti olevansa jäseniä (46 %). Toiseksi eniten vastaajissa on puheenjohtajia (19 %) ja vähiten asiantuntijoita (5 %) sekä sihteereitä (7 %). Suurin osa tutkintotoimikuntien vastaajista edustaa tekniikan ja liikenteen alaa (62 %). Huomattavasti vähemmän vastaajissa on yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan edustajia (17 %) sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan edustajia (21 %). Valtaosa vastaajista asuu Uudellamaalla (35 %). Vastaajissa on melko paljon myös Varsinais-Suomen (10 %) ja Pirkanmaan (8 %) asukkaita. Vähiten vastaajissa on Pohjanmaan (0,7 %), Keski-Pohjanmaan (0,4 %) sekä Kainuun (0,4 %) asukkaita. 225

226 Näkemys näyttötutkinnon suorittaneiden muutosprofiilista vuosina Tutkintotoimikuntien vastaajia, kuten oppilaitostenkin edustajia, pyydettiin arvioimaan eri näyttötutkintotasoilla ja -aloilla näyttötutkintonsa suorittaneiden opiskelijoiden osuuden muutosta kaikista opiskelijoista vuosina seuraavasti: Arvioikaa seuraavissa kysymysryhmissä, miten näyttötutkinnon eri tavoin suorittaneiden opiskelijoiden suhteellinen osuus kaikista opiskelijoista on muuttunut viimeisen kolmen vuoden aikana ( ) eri näyttötutkintotasoilla ja -aloilla. Aluksi pyydettiin arvioimaan koko tutkinnon suorittaneiden opiskelijoiden suhteellisen osuuden muutosta verrattuna kaikkiin opiskelijoihin. Eniten on lisääntynyt sosiaali-, terveysja liikunta-alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (65 %), (Kuvio 31.). Toiseksi eniten on lisääntynyt sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattitutkinnon suorittajien osuus (52 %). Eniten on vähentynyt tekniikan ja liikenteen alan erikoisammattitutkinnon suorittajien osuus (26 %). Seuraavaksi eniten on vähentynyt tekniikan ja liikenteen alan ammattitutkintojen suorittajien osuus (17 %) sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan erikoisammattitutkinnon suorittajien osuus (15 %, n=17). Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 31. Niiden opiskelijoiden suhteellinen osuus kaikista opiskelijoista, jotka ovat suorittaneet koko näyttötutkinnon. (n= ) Tarkasteltaessa vain tutkinnon osia suorittaneiden opiskelijoiden suhteellisen osuuden muutosta kaikista opiskelijoista vuosina , on eniten lisääntynyt sosiaali-, terveysja liikunta-alan ammattitutkinnon suorittajien osuus (41 %), (Kuvio 32.). Lähes yhtä paljon ovat lisääntyneet sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (39 %) sekä tekniikan ja liikenteen alan ammattitutkinnon suorittajien osuus 226

227 (38 %). Eniten on vähentynyt tekniikan ja liikenteen alan erikoisammattitutkinnon suorittajien osuus (9 %, n=15). Seuraavaksi eniten on vähentynyt tekniikan ja liikenteen alan ammattitutkinnon suorittajien osuus (7 %, n=12). Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 32. Niiden opiskelijoiden suhteellinen osuus kaikista opiskelijoista, jotka ovat suorittaneet ainoastaan osia näyttötutkinnosta. (n= ) Tarkasteltaessa niiden opiskelijoiden suhteellisen osuuden muutosta kaikista opiskelijoista vuosina , joille on tunnustettu osia näyttötutkinnosta henkilökohtaistamisen kautta, on eniten lisääntynyt sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (53 %), (Kuvio 33.). Lähes yhtä paljon ovat lisääntyneet sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammattitutkinnon suorittajien osuus (49 %) sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (49 %). Eniten on vähentynyt tekniikan ja liikenteen alan erikoisammattitutkinnon suorittajien osuus (5 %, n=8). Seuraavaksi eniten on vähentynyt yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan erikoisammattitutkinnon suorittajien osuus (4 %, n=4) sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuus (4 %, n=4). 227

228 Ammatillinen perustutkinto, yht. Ammatillinen perustutkinto, tekn. Ammatillinen perustutkinto, sos. Ammattitutkinto, yht. Ammattitutkinto, tekn. Ammattitutkinto, sos. Erikoisammattitutkinto, yht. Erikoisammattitutkinto, tekn. Erikoisammattitutkinto, sos. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Kuvio 33. Niiden opiskelijoiden suhteellinen osuus kaikista opiskelijoista, joille on tunnustettu osia näyttötutkinnosta henkilökohtaistamisen kautta. (n= ) Verkkokyselyssä tarkastelluista koulutusaloista sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan opiskelijoiden suhteellinen osuus lisääntyi vuosina kaikissa tarkastelluissa tutkinnon suorittamistyypeissä. Sen sijaan yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon sekä tekniikan ja liikenteen aloilla kehitys ei ole ollut yhtä nousujohteista. Tällaisen kehityksen taustalla voidaan arvioida olevan sosiaali- ja terveysalojen hyvän työllisyyskehityksen verrattuna yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon sekä tekniikan ja liikenteen alojen työllisyyskehitykseen. Näkemys näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta Näyttötutkinnon vaikuttavuutta arvioimme eri osaamisalueiden merkityksellisyyden, näyttötutkintojärjestelmän sekä työllistymisvaikeuksien kautta. Tutkintotoimikuntien vastaajia pyydettiin oppilaitosten edustajien tapaan arvioimaan erilaisten osaamisalueiden tärkeyttä nykyisessä työelämässä seuraavasti (Kuvio 34.): Kuinka tärkeinä pidätte seuraavia osaamisalueita nykyisessä työelämässä? Tutkintotoimikuntien vastaajat arvioivat työmenetelmien hallinnan tärkeimmäksi osaamisalueeksi (Kuvio 34.). Vastaajista 96 prosenttia näki sen erittäin tärkeänä tai tärkeänä. Myös työturvallisuuden hallinta (92 %), ongelmanratkaisutaidot (91 %) sekä itsenäisen työskentelyn taidot (92 %) arvioitiin hyvin tärkeiksi. Seuraavaksi tärkeimmiksi osaamisalueiksi arvioitiin vuorovaikutus- ja viestintätaidot (88 %), tiedonhankintataidot (86 %) sekä asiakastyötaidot (84 %). Vähiten tärkeiksi osaamisalueiksi arvioitiin kansainväliset viestintätaidot (33 %), yrittäjyystaidot (36 %) sekä koulutus- tai ohjaustaidot (40 %). 228

229 Työmenetelmien hallinta (96%) Työprosessin suunnittelu- ja kehittämisvalmiudet (76%) Kädentaitojen ja teorian yhdistäminen (82%) Työturvallisuuden hallinta (92%) Tiedonhankintataidot (86%) ATK-taidot (77%) Ongelmanratkaisutaidot (91%) Itsenäisen työskentelyn taidot (92%) Taito toimia joustavasti uusissa tilanteissa (91%) Taito sopeutua epävarmuuteen (75%) Vuorovaikutus- ja viestintätaidot (88%) Asiakastyötaidot (84%) Esimiestaidot (54%) Projektinhallintataidot (50%) Lainsäädännön tuntemus (52%) Yrittäjyystaidot (36%) Viestintätaidot kotimaisilla kielillä (57%) Kansainväliset viestintätaidot (33%) Koulutus- tai ohjaustaidot (40%) Oman työn kehittämistaidot (83%) Työkyvyn ylläpitämiseen liittyvät valmiudet (83%) Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä (57%) Eettinen asenne työhön (74%) Ympäristötietoisuus (73%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tärkeää Tärkeää Melko tärkeää Ei tärkeää Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Kuvio 34. Kuinka tärkeinä pidätte seuraavia osaamisalueita nykyisessä työelämässä? (n= ) Kuvion %-osuudet ilmaisevat erittäin tärkeää tai tärkeää vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 229

230 Tutkintotoimikuntien vastaajia pyydettiin näyttötutkinnon suorittaneiden ja oppilaitosten vastaajien tapaan arvioimaan myös näyttötutkintoa kuvaavia väittämiä (Kuvio 35.): 1. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ammatillista osaamistaan 2. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan osoittaa ammatillista osaamistaan 3. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan pätevöityä uuteen ammattiin työtehtävien vaihtuessa 4. Näyttötutkinto tarjoaa erityistä tukea tarvitseville (esim. oppimisvaikeudet, sairaus tai vamma) joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 5. Näyttötutkinto tarjoaa maahanmuuttajille joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 6. Näyttötutkinnon etuna on, että henkilön ammatillinen osaaminen tunnustetaan riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta 7. Näyttötutkinto mahdollistaa työnantajille joustavan tavan lisätä henkilöstön osaamistasoa 8. Työnantajat eivät käytä riittävästi näyttötutkintoa henkilöstön osaamistason kasvattamisessa 9. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat motivoituneita kehittämään työtään 10. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat omaksuneet elinikäisen opiskelun idean 11. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät kykenevät hyödyntämään alallaan vaadittavaa teoreettista ja käytännöllistä osaamista 12. Näyttötutkinnon suorittaminen vaikuttaa työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti 13. Näyttötutkinnon suorittamisen mahdollistaminen työntekijöilleen on osoitus työnantajan avarakatseista henkilöstöpolitiikasta 230

231 1 (94%) 2 (97%) 3 (87%) 4 (56%) 5 (56%) 6 (90%) 7 (86%) 8 (84%) 9 (81%) 10 (65%) 11 (84%) 12 (54%) 13 (87%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jonkin verran eri mieltä Jonkin verran samaa mieltä Täysin eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä En osaa sanoa Kuvio 35. Mitä mieltä olette seuraavista näyttötutkintoa kuvaavista väittämistä? (n= ) 55 Tutkintotoimikuntien vastaajista 97 prosenttia oli täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä siitä, että näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan osoittaa ammatillista osaamistaan (väittämä 2.). 94 prosenttia vastaajista oli lisäksi täysin tai jonkin verran samaa mieltä siitä, että näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ammatillista osaamistaan (väittämä 1.). Seuraavaksi eniten samaa mieltä (90 %) oltiin siitä, että näyttötutkinnon etuna on henkilön ammatillisen osaamisen tunnustaminen riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta (väittämä 6.). Hyvin paljon samaa mieltä (87 %) oltiin myös siitä, että näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan pätevöityä uuteen ammattiin työtehtävien vaihtuessa (väittämä 3.) sekä siitä (87 %), että näyttötutkinnon suorittamisen mahdollistaminen työntekijöilleen on osoitus työnantajan avarakatseisesta henkilöstöpolitiikasta (väittämä 13.). Myös siitä oltiin pitkälti samaa mieltä (86 %), että näyttötutkinto mahdollistaa työnantajille joustavan tavan lisätä henkilöstön osaamistasoa (väittämä 7.). Vähiten samaa mieltä (54 %) oltiin näyttötutkinnon suorittamisen työntekijöiden palkkatasoa kohentavasta vaikutuksesta (väittämä 12.), sekä siitä (56 %), että näyttötutkinto tarjoaa erityistä tukea tarvitseville ja maahanmuuttajille joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto (väittämät 4. ja 5.). 55 Kuvion %-osuudet ilmaisevat täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 231

232 Tutkintotoimikuntien vastaajia pyydettiin lisäksi arvioimaan, missä määrin eri tekijät ovat vaikeuttaneet näyttötutkinnon suorittaneen työllistymistä silloin, kun tutkinnon suorittaneella on ollut valmistumisensa jälkeen työllistymisvaikeuksia. Tutkintotoimikuntien vastaajat näkivät alan yleisen heikon työmarkkinatilanteen sekä työssäkäyntialueen heikon työmarkkinatilanteen olevan suurimmalta osin vastuussa näyttötutkinnon suorittaneiden työllistymisvaikeuksista (Kuvio 36.). Vastaajista prosenttia arvioi näiden tekijöiden vaikeuttaneen erittäin paljon tai paljon näyttötutkinnon suorittaneiden työllistymistä. Seuraavaksi eniten työllistymisvaikeuksia on vastaajien mielestä aiheuttanut työkokemuksen puute (67 %) ja suhdeverkostojen puute (58 %). Vähiten näyttötutkinnon suorittaneiden työllistymistä ovat tutkintotoimikuntien vastaajien mielestä vaikeuttaneet näyttötutkinnon suorittamisajankohta (6 %, n=15) sekä näyttötutkinnon sisällölliset painotukset (17 %) ja syrjityksi tuleminen (17 %). Kuten oppilaitostenkin kyselyssä, eniten vastaajissa epävarmuutta herätti kysymys syrjityksi tulemisen kielteisestä vaikutuksesta työllistymiseen. 18 prosenttia tutkintotoimikuntien vastaajista ei osannut määritellä kantaansa tähän kysymykseen. Työkokemuksen puute (67%) Epävarmuus omasta osaamisesta (52%) Suhdeverkostojen puute (58%) Näyttötutkinnon sisällölliset painotukset (17%) Näyttötutkinnon huono tunnettuus (33%) Näyttötutkinnon heikko arvostus (24%) Alan yleinen heikko työmarkkinatilanne (81%) Työssäkäyntialueen heikko työmarkkinatilanne (82%) Näyttötutkinnon suorittamisajankohta (6%) Katkokset määräaikaisissa työsuhteissa (34%) Syrjityksi tuleminen (17%) Perheeseen, terveyteen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvät syyt (27%) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Erittäin paljon Paljon Ei paljon, eikä vähän Vähän Erittäin vähän En osaa sanoa Kuvio 36. Jos näyttötutkinnon suorittaneella on ollut valmistumisensa jälkeen työllistymisvaikeuksia, arvioikaa, missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet hänen työllistymistään? (n= ) Kuvion %-osuudet ilmaisevat erittäin paljon tai paljon vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 232

233 Tutkintotoimikuntien vastaajilta kysyttiin myös, onko näyttötutkinnon järjestäjäverkoston alueellinen kattavuus heidän mielestään riittävä siihen, että näyttötutkintojen saatavuus voidaan varmistaa eri puolella Suomea asuville (Kuvio 37.). Suurin osa vastaajista (80 %) vastasi esitettyyn kysymykseen myönteisesti. Ei Kyllä 0% 20% 40% 60% 80% 100% Kuvio 37. Onko näyttötutkinnon järjestäjäverkoston alueellinen kattavuus mielestänne riittävä siihen, että näyttötutkintojen saatavuus voidaan varmistaa eri puolella Suomea asuville? (n=268) Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuuden arvioinnissa tutkintotoimikuntien jäsenten arviot poikkeavat hieman oppilaitosten edustajien arvioista (ks. Kuvio 2.). Tämä konkretisoituu varsin hyvin osaamisalueiden merkityksen painopiste-eroissa. Tutkintotoimikuntien jäsenten arvion mukaan ammattispesifit kvalifikaatiot ovat sosiaalisia kvalifikaatioita merkityksellisempiä oppilaitosten edustajien arvottaessa päinvastaista kvalifikaatioiden tärkeysjärjestystä. Molempien vastaajaryhmien arvioiden mukaan kansainväliset viestintätaidot sekä koulutus- ja ohjaustaidot kuuluvat kolmen vähiten tärkeimpään osaamisalueeseen oppilaitosten edustajien arvioimien projektinhallintataitojen ja tutkintotoimikuntien jäsenten arvioimien yrittäjyystaitojen lisäksi. Näyttötutkintojärjestelmää koskevien väittämien (1. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ammatillista osaamistaan; 2. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan osoittaa ammatillista osaamistaan; 6. Näyttötutkinnon etuna on, että henkilön ammatillinen osaaminen tunnustetaan riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta) osalta oppilaitosten ja tutkintotoimikuntien edustajien arviot kolmen merkityksellisimmän ulottuvuuden osalta ovat samoja, joskin niiden tärkeysjärjestys on eri. Myös tärkeimmät työllistymisvaikeuksia aiheuttavat tekijät (alan yleinen heikko työllisyystilanne, työsskäyntialueen heikko työmarkkinatilanne) ovat samat molempien vastaajaryhmien arvioiden mukaan. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia Tutkintotoimikuntien edustajia pyydettiin arvioimaan näyttötutkinnon soveltuvuutta kysymyksillä Kuvatkaa omin sanoin, millaiselle henkilölle näyttötutkinnon suorittaminen mielestänne parhaiten soveltuu sekä Kuvatkaa omin sanoin, millaiselle henkilölle näyttötutkinnon suorittaminen ei mielestänne sovellu. Taulukoihin 64. ja 65. on summattu saatuja vastauksia. 233

234 Taulukko 64. Tutkintotoimikuntien edustajien (n=248) arvioita näyttötutkinnon soveltuvuudesta ammatillisen tutkinnon hankkimistapana. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTAMINEN SOVELTUU PARHAIMMIN: Työssä oleva henkilö, joka haluaa kehittää omaa ammattitaitoaan ja työnantaja tukee sitä. Ei vastaavaa aikaisempaa tutkintoa. Perustutkinto: Halu oppia ammatin perusasiat. Kyky itsenäiseen opiskeluun. Valmiudet omaksua ammatin tekniset vaatimukset. Yhteistyökykyisyys. Kokonaisasenne oikea. Ammattitutkinto: Perustutkinto suoritettu. Työskennellyt ammatissa muutamia vuosia. Halu päivittää ammatin perustiedot. Halu edetä työuralla. Haluaa ansion kehitystä. Haluaa arvostusta työssään. Erikoisammattitutkinto: Suorittanut ammattitutkinnon. Suhteellisen pitkä työkokemus. Haluaa edetä työurallaan (työnjohtaja). On valmiuksia suorittaa ammatin vaativia tehtäviä. Henkilölle joka ei jaksa istua luokassa ja kuunnella teoriapainotteisia luentoja. Sopii myös henkilöille jolla on jäänyt ammattitutkinto aikanaan hankkimatta mutta on työelämässä hankkinut tarvittavan osaamisen. Henkilölle joka ei jaksa istua luokassa ja kuunnella teoriapainotteisia luentoja. Sopii myös henkilöille jolla on jäänyt ammattitutkinto aikanaan hankkimatta mutta on työelämässä hankkinut tarvittavan osaamisen. Nuorelle perustutkinto ja ammatissatyöskentelevälle ammatti- ja erikoisammattitutkinto. Näyttötutkinto on nopeampi väylä ammatin hallintaa kun koulumuotoinen opiskelu. Näyttötutkinto on monelle parempi vaihtoehto kun ammattiopisto, koska se suoritetaan työelämässä. Henkilölle, jonka oletettavasti työuransa aikana pitää esittää dokumentti ammattiosaamisestaan työnhaun yhteydessä. Henkilölle joka työtön ilman oman alan koulutusta.mutta jolla käytännön osaamista. Mahdollisuus työllistyä hsrjoituspaikan kautta. Henkilölle, jolla on aikaisempaa osaamista(koulutusta) sekä teoreettista että käytännön työkokemusta ja jolla on hyvät opiskeluvalmiudet. Henkilö, joka kykenee omaksumaan teoriatietoa ja yhdistelemään sitä käytännön työtilanteisiin. Työssä pitkään toiminut työntekijä jonka ammattitutkinto on jäänyt suorittamatta. Tai ammatin vaihtaja joka on harjaantunut työssä tai haluaa kehittyä työssä. Tutkintotoimikuntien jäsenten mukaan näyttötutkinto soveltuu työssä oleville henkilöille, jotka oppivat tekemisen kautta luokkahuoneopetusta paremmin, ovat hankkineet työelämässä ammatillisen osaamisensa ja jotka omaavat opiskelemisen perustaidot (ml. teorian ja käytäntöosaamisen yhdistämistaidot). Myös työttömälle näyttötutkinnon kautta ammatillisen osaamisen todentaminen lisää työllistymismahdollisuuksia. Tutkintotoimikuntien jäsenet profiloivat soveltuvuutta myös näyttötutkintotasoittain (vrt. Näyttötutkinto-opas 2012, ). Heidän mukaansa ammatillisen perustutkinnon suorittaminen soveltuu henkilöille, jotka omaavat opiskelun perusvalmiudet ja joiden tavoitteena on oppia ammatin perusasiat. Ammattitutkinnon suorittaminen soveltuu henkilöille, joilla on muutama vuosi työkokemusta ja jotka haluavat päivittää perustietoja ja edetä työurallaan. Erikoisammattitutkinto sopii suhteellisen pitkän työuran omaavalle, joka tekee johtamistason työtehtäviä. 57 Näyttötutkinto-oppaan (2012, 18) mukaan ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan ammattitaidon saavuttamisen edellyttämät tiedot ja taidot, ammattitutkinnossa osoitetaan alan ammattityöntekijältä edellytettävä ammattitaito (ml. noin kolmen vuoden työkokemus) ja erikoisammattitutkinnossa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallinta (ml. noin viiden vuoden työkokemus). 234

235 Taulukko 65. Tutkintotoimikuntien edustajien (n=230) arvioita näyttötutkinnon soveltumattomuudesta ammatillisen tutkinnon hankkimistapana. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTAMINEN EI SOVELLU: Ammattitutkintoon ei voi tulla ilman mitään alan kokemusta. Silti tullaan ja tulokset ovat huonoja, laatu heikkoa. Liian nuorille ja paljon tukea vaativille. Opiskeluun ei ole kiinnostusta ja kaikki on pakkopullaa. Omaehtoisen ja itsenäisen työskentelyn puuttuminen. Huonot sosiaaliset valmiudet ja eristäytyvä. Henkilöille, jotka joutuvat suorittamaan tutkinnon vain ulkoisen paineen takia, esim. työvoimapoliittisen tai omaehtoisen aikuiskoulutuksen osana. Näiden henkilöiden osuus on viime vuosina kasvanaut huolestuttavasti. Lisäksi koulutuksen ostajat haluavat omien intressiensä takia mahdollisimman paljon tutkintoja suoritettavaksi ja tutkintotilaisuuksiin työnnetään henkilöitä, joilla ei ole aitoja edellytyksiä saavuttaa tutkintoa tai henkilöitä, joille ei voida järjestää ammattitaidon arviointiin sopivia näyttöympäristöjä. Näyttötutkinto ei sovellu henkilölle, joka on kovin nuori, tai ei ole alalta lainkaan työkokemusta. Näyttötuktinnon suorittaminen edellyttää riittävää suomen/ruotsin kielen hallintaa. Näyttötutkinnon suiorittaminen vaatii tiettyä kypsyyttä. Valmistava koulutus ei kaikilta osin tuota näille ihmisille riittävästi osaamista, jotta heillä on edellytyksiä selviytyä tutkintotilaisuuksista. Valmistavan koulutuksen laatu vaihtelee suuresti eri koulutuksen järjestäjien välillä. Henkilökohtaistaminen vaatii vileä kehittämistä. Näyttötutkinnon suorittaminen edellyttää sitoutumista itsenäiseen opiskeluun sekä kykyä omaksua tietoa ja valmiutta oppia työssä ja työstä. Näyttötutkinnon suorittajan tulee hallita opetuskieli niin hyvin, että selviytyy ammattitaitovaatimuksista. Näyttötutkinto ei sovellu jos henkilöllä ei ole yleiset ammattitaitovaatimukset riittävällä tasolla ja ei esim. kykene ottamaan tarvittavaa vastuuta omasta tutkinnon etenemisestä ohjauksesta huolimatta. Mikäli opiskelija ei saa työ- / harjoittelupaikkaa valmistavan koulutuksen ajaksi, ei näyttötutkinto ole sopiva vaihtoehto. Näyttötutkinto ei myöskään sovellu silloin, mikäli tutkinto suoritetaan ilman valmistavaa koulutusta ja henkilöllä ei ole riittävästi laaja-alaista ammatillista kokemusta/osaamista. Tutkintotoimikuntien jäsenten mukaan näyttötutkinnon suorittaminen ei sovellu henkilölle, jolla ei ole jostakin syystä alan työkokemusta (nuori, erityistä tukea tarvitseva) tai henkilölle, joka suorittaa näyttötutkinnon vapaaehtoisesta pakosta tai henkilölle, jolla ei ole riittäviä opiskelutaitoja. Myös työ- tai työssäoppimispaikan puuttuminen rajoittaa näyttötutkinnon suorittamista. Tutkintotoimikuntien jäseniä ja em. tutkintotoimikuntien työnantajajäseniä pyydettiin arvioimaan näyttötutkintojärjestelmää kysymyksillä Mikä on arvionne mukaan onnistunutta näyttötutkinnossa tai näyttötutkintojärjestelmässä? ja Mikä on arvionne mukaan epäonnistunutta näyttötutkinnossa tai näyttötutkintojärjestelmässä? Taulukoihin 66. ja 67. on summattu näyttötutkintojärjestelmän onnistuneisuutta ja epäonnistuneisuutta kuvaavia näyttötutkinnon suorittaneiden arvioita. 235

236 Taulukko 66. Tutkintotoimikuntien edustajien (n=221) arvioita näyttötutkinnon tai näyttötutkintojärjestelmän onnistuneisuudesta vaikuttavuuden näkökulmasta. TUTKINTOTOIMIKUNTIEN EDUSTAJIEN MUKAAN ONNISTUNUTTA: Tutkinnon voi suorittaa osaamisen hankkimistavasta riippumatta. Tutkintoja kehitetään tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa. Tutkinnon suorittamisen joustavuus sekä tutkinnon edullinen hinta tutkinnon suorittajalle ja työnantajalle. Näyttötutkinnot ovat osa Suomen koulutusjärjestelmää ja tutkinnon suorittaneella on mahdollisuus jatkaa opintojaan halutessaan seuraavalla koulutusasteella. Tutkinnon suorittaminen on mahdollistettu. Henkilökohtaistaminen. Väylä ammatinvaihtajille. Työorientoitunut opetus. Näyttötutkintojärjestelmä mahdollistaa ammattiin valmistumisen, vaikka olisi huonommat valmiudet opiskeluun. Näyttö annetaan oikeassa työympäristössä. Näyttötutkintojärjestelmä määrittelee kolmikannan toteutumisen. Järjestäjäverkoston laajuus, joustavuus, tutkintojen monipuolisuus ja laaja-alaisuus (jokaiselle jotakin). Järjestelmää ohjaavat säädökset ja määräykset. Yleinen toimintaympäristö. Vapaus liiallisesta byrokratiasta. Alueellinen saatavuus ja työelämälähtöisyys. Ammattitutkinnot tukevat elinikäistä oppimista ja ovat arvostettuja työpaikoilla. Joustavuus uudelleen kouluttautumisessa. Näihin erinomainen systeemi. Teorian ja käytännön hyvä suhde. Joustavuus. Monipuolinen ammattiala tarjonta. Työelämässä on edelleen paljon henkilöitä, joilla on osaamista on, mutta puuttuu sitä osoittava dokumentti. Mielestäni näyttötutkintojärjestelmä oikein toimiessaan on loistava järjestelmä. Tutkinnon perusteet ovat mielestäni yleisesti ottaen hyviä ja kehittyneet tämän 20 vuoden aikana aina vain parempaan suuntaan. Näyttötutkinto sopii hyvin juuri siihen tarkoitukseen, johon se alunperin luotiin: pitkään ammatissa toimineiden osaamisen tunnustamiseen. Järjestelmä on joustavoittanut tutkinnonsuorittamisen mahdollisuuksia. Henkilökohtaistaminen on jonkin verran lyhentänyt tutkintopolkuja. OPH:n ohjaus on koko ajan tehostunut ja yhdenmukaistanut tutkintokäytäntöjä eri alojen tutkintojen välillä. Tutkintotoiminkunta on kolmikantaisesti hyväksymässä tutkintoja ja puheenjohtajana tutkintotoimikunnassa on aina työnantajan edustaja. Kun näytöt tehdään oikella työpaikalla myös työnantajat näkevät suorittajan osaamitason ja usein suorittaja työllistyy näyttöprosessin jälkeen. Näyttöjä suoritetaan yhä enemmän työpaikoilla, näin oppilaat voivat näyttää taitonsa ja kiinnostuksensa kyseiseen työhön ja tätä kautta tulevaan työpaikkaansa. Koulutuksen järjestäminen iltakoulutuksena mahdollistaa työssä käymisen. Parantaa työllistymismahdollisuuksia. Tutkintojen suorittaminen on parantanut myös palkkatasoa ja työuralla etenemistä. Tutkintotoimikuntien edustajien mukaan näyttötutkintojärjestelmä on kustannus-tehokas sekä tutkinnon suorittajalle että työnantajalle. Se on myös joustava ammatillisen osaamisen hankkimis- ja todentamismuoto taustoiltaan hyvinkin erilaisille opiskelijoille. Näyttötutkintojärjestelmä on kattava sekä alueellisesti että määrällisesti tuottaen kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin (Näyttötutkinto-opas 2012, 18 19). Työelämä voi monipuolisesti hyödyntää näyttötutkintojärjestelmää sekä työvoiman rekrytointikanavana että henkilöstön kvalifiaatioiden laajentamis- ja päivittämismahdollisuutena. Näyttötutkinnon suorittaminen on myös nostanut palkkatasoa ja edesauttanut työuralla etenemistä tutkintotoimikuntien jäsenten arvioiden mukaan. 236

237 Taulukko 67. Tutkintotoimikuntien edustajien (n=222) arvioita näyttötutkinnon tai näyttötutkintojärjestelmän epäonnistuneisuudesta vaikuttavuuden näkökulmasta. TUTKINTOTOIMIKUNTIEN EDUSTAJIEN MUKAAN EPÄONNISTUNUTTA: Vaatimuksena liian vähäinen työkokemus. Tutkintojen perusteiden osaamisen kuvaukset ovat osin vanhanaikaisia ja edustavat pirstaleista oppimis- ja osaamiskäsitystä. Sen seurauksena myös muodollinen puoli (esim. vaikeaselkoiset lomakkeet) korostuu liikaa. Lisää yhdenmukaisuutta arviointiin tarvitaan. Perustutkinnon ja ammattitutkinnon arvioiminen samaan vaativuustasoon EU tasolla tuo tutkinnon perusteiden sisältöön ongelmia. Rahoituskuviot. Oppilaitokset istuttavat opiskelijoita oppilaitoksen kirjoilla vaikka olisivat jo valmiita, kun muuten jää rahat valtiolta saamatta. Näyttötutkintoja ei ole työelämä osannut vielä hyödyntää kunnolla. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen arvostusta pitäisi saada nostettua. On aloja, joissa ei ole opistotason tutkintoa, mutta silti erikoisammattitutkintoa ei arvosteta työnantajan taholta. Perustutkintoon tähtäävää koulutusta liikaa, oppilaitokset rahastavat asialla ilman vastuuta opiskelijan työllistämisestä. Järjestelmä ei sovellu ns. alalletulotutkinnoksi, jos ei ole alan työpaikkaa/pysyvää harjoittelupaikkaa. Rahoitus versus henkilökohtaistaminen. Ammatilliset perustutkinnot ovat alalletulotutkintoja, mikä merkitsee että ne on voitava suorittaa ilman aiempaa alan työkokemusta. Myös alanvaihtajien pitäisi voida suorittaa ammatillisia perustutkintoja ilman tämän uuden alan työpaikkaa, koska heidän on usein taattava perheen toimmeentulo. Näyttötutkinto sopii huonosti em. henkilöryhmille, vaikka he usein ovat aikuisia. Myös aikuisille tarvitaan oppilaitosmuotoinen opiskeluvaihtoehto päätoimisena ja iltaopiskeluna työn ohessa. Tutkintojen perusteet eivät kaikilla aloilla vastaa tämän päivän työelämän vaatimuksia. Jos näyttötutkinto rajautuu liikaa suppeaan osaamiseen/sen esittämiseen voi työllistyminen olla hankalaa muualla kuin esim. tutkinnon aikaisessa työpaikassa. Liika byrokratia, johon olen ainakin itse törmännyt kuunnellessani työantanajien selityksiä siitä, miksi niitä käytetään niin vähän työpaikalla. Heikko tunnettavuus ja ehkä jonkin verran myös arvostuksen puute. Tutkintotoimikuntien jäsenten hankinta. Se, että ei ole yhtenäistä valtakunnallista näyttötutkintoaineistoa, joka olisi riippumaton oppilaitoksista ja jolla turvattaisii tutkinnon perusteiden lisäksi tutkinnon laatu. Ohjattavuus olisi helpompaa ja koordninointi ja saavutettaisiin kustannustehokkuus. Koulutustenjärjestäjien epätasaisuus. Eri tutkintotoimikuntien käytänteiden kirjavuus, opetushallituksen mahdollisuus ohjeistaa/ohjata. Oppilaitoksilla on liian suuri vaikutusmahdollisuus näyttötutkintotehtävien ja paikkojen soveltamiseen. Tutkinnon suoritusmäärä (liukuhinnalla) eivät saisi olla OPH:n rahoitusmittareita laadun kustannuksella! Näyttötutkintojärjestelmä on huonosti tiedossa, erityisesti aikuisten ammatillisen lisäkoulutuksen puolella. Perustutkinnot amitsuina tiedetään, mutta ammatti ja erikoisammattitutkinnot jäävät täysin pimentoon ja tämä vaikuttaa tutkintojen arvostukseen. Resurssien kohdentaminen, tulevaisuudessa työelämätahot tullevat vetämään oman panostuksensa pienemmäksi, OPH sälyttää lisää tehtäviä ja vastuita, huolehtimatta resurssista ja tuesta. Tutkintotoimikuntien hyvin erilaiset tavat toimia ja käyttää valtaansa. 237

238 Tutkintotoimikuntien edustajien mukaan näyttötutkintojärjestelmässä on epäonnistunutta liiallinen byrokraattisuus, nykyisten rahoituskriteerien järjestelmää vinouttava vaikutus ja huono tunnettuus työnantajien keskuudessa (ml. näyttötutkinnon eri suoritustasoerot). Myös tutkintotoimikuntien toimintakäytäntöjen heterogeenisuus sekä koulutuksen järjestäjien koulutuksen laatuun liittyvät tasovaihtelut luovat omat reunaehtonsa näyttötutkintojärjestelmän tasavertaiselle toteutumiselle eri puolella Suomea. Kaikilta osin tutkintovaatimukset myöskään eivät vastaa nykyisiä työelämän jatkuvasti laajentuvia kvalifikaatiovaatimuksia, jotta se vastaisi näyttötutkintojärjestelmän perusideaa eli aikaisemman ammatillisen osaamisen todentamista ja virallistamista näyttötutkinnon kautta. 7.4 Tutkintotoimikuntien työnantajavastaajat Kolmen suurimman koulutusalan tutkintotoimikuntien työnantajaedustajille tehdyn verkkokyselyn analyysi jakaantuu neljään osa-alueeseen (Vastaajaprofiili; Näkemys näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta; Yhteistyö näyttötutkinnon järjestäjien kanssa; Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia), josta kolme ensimmäistä perustuu vastausvaihtoehtoja sisältäneisiin kysymyksiin 58 neljännen osakokonaisuuden perustuessa avokysymysten analyysiin. Vastaajaprofiili Vastaajaprofiilissa kuvataan verkkokyselyyn vastanneiden työnantajan roolin aloitusvuotta nykyisessä organisaatiossa, tutkintotoimikunnan jäsenyyden aloitusvuotta, vastaajan edustaman työnantajaorganisaation pääasiallista toimintamaakuntaa sekä vastaajan edustaman työnantajaorganisaation henkilöstömäärää (Taulukko 68.). Taulukko 68. Tutkintotoimikuntien edustajien vastaajaprofiili (%). VASTAAJAPROFIILI n % Työnantajan roolin aloitusvuosi nykyisessä organisaatiossa Tutkintotoimikunnan jäsenyyden aloitusvuosi Vastaajan edustaman työnantajaorganisaation pääasiallinen toimintamaakunta 69 Uusimaa Varsinais-Suomi 5 7 Satakunta 5 7 Kanta-Häme 2 3 Pirkanmaa Kysymysten vastausjakaumat raportoidaan pääasiassa prosentteina. Vastanneiden lukumäärät ilmoitetaan kuvaotsikossa. Vastanneiden lukumäärät ilmoitetaan tekstissä ainoastaan silloin, kun lukumäärät lähestyvät tilastollisen yleistettävyyden alarajaa tai ovat sen alla. 238

239 Päijät-Häme 0 0 Kymenlaakso 0 0 Etelä-Karjala 1 2 Etelä-Savo 1 2 Pohjois-Savo 4 6 Pohjois-Karjala 0 0 Keski-Suomi 3 4 Etelä-Pohjanmaa 1 2 Pohjanmaa 2 3 Keski-Pohjanmaa 0 0 Pohjois-Pohjanmaa 3 4 Kainuu 0 0 Lappi 0 0 Vastaajan edustaman työnantajaorganisaation henkilöstömäärä Valtaosa tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten kyselyyn vastanneiden organisaatioista toimii Uudellamaalla (59 %). Seuraavaksi eniten vastaajien organisaatioita toimii Varsinais- Suomessa (7 %) ja Satakunnassa (7 %). Päijät-Hämeestä, Kymenlaaksosta, Pohjois-Karjalasta, Keski-Pohjanmaalta sekä Kainuusta ja Lapista kyselyyn ei vastannut yhtään työnantajaa. Vastaajien edustamien työnantajaorganisaatioiden henkilöstömäärä vaihtelee pienistä alle 50 hengen organisaatioista suuriin yli työntekijän organisaatioihin. Vastaajista puolet työskentelee hengen organisaatioissa. Paljon työskennellään myös pienissä alle 50 hengen organisaatioissa (38 %). Vähemmän vastaajista työskentelee suurissa yli 1000 hengen organisaatioissa (13 %). 59 Vastaajien edustaman työnantajaorganisaation henkilöstömäärän luokittelussa on hyödynnetty Tilastokeskuksen tilastoa Yritykset toimialoittain ja henkilöstön suuruusluokittain (TOL 2008). <http://pxweb2.stat.fi/dialog/varval.asp?ma=040_syr_tau_104_fi&ti=yritykset+toimialoittain+ja+henkil% F6st%F6n+suuruusluokittain+2007%2D2012+%28TOL+2008%29&path=../Database/StatFin/yri/syr/010_ yr_tol08/&lang=3&multilang=fi> 239

240 Näkemys näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuudesta Näyttötutkinnon vaikuttavuutta arvioimme tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten edustamissa organsaatioissa työskentelevien näyttötutkinnon suorittaneiden määrän avulla, osaamisalueiden merkityksellisyyden, näyttötutkintojärjestelmän sekä työllistymisvaikeuksien kautta. Työnantajakyselyyn vastanneiden organisaatioista 87 prosentissa työskentelee näyttötutkinnon suorittaneita henkilöitä (Kuvio 38.). Ei Kyllä 0% 20% 40% 60% 80% 100% Kuvio 38. Työskenteleekö organisaatiossanne henkilöitä, jotka ovat suorittaneet näyttötutkinnon? (n=70) Kysyttäessä vastaajilta, miten näyttötutkinnon suorittaneiden työntekijöiden suhteellinen osuus organisaation työntekijöistä on muuttunut eri näyttötutkintojen osalta vuosina , ilmoittaa 54 prosenttia vastaajista ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneiden suhteellisen osuuden pysyneen ennallaan (Kuvio 39.). Vastaajista 27 prosenttia (n=17) ilmoittaa ammatillisen perustutkinnon suorittajien osuuden lisääntyneen ja 5 prosenttia (n=3) vähentyneen. Ammattitutkinnon osuus on pysynyt ennallaan 40 prosentissa organisaatioita. Yhtä monessa organisaatiossa (40 %) ammattitutkinnon suorittajien osuus on lisääntynyt. Kuudessa prosentissa organisaatioita (n=4) on tapahtunut ammattitutkinnon suorittajien osuuden vähentymistä. Erikoisammattitutkinnon suorittaneiden suhteellinen osuus on pysynyt ennallaan 49 prosentissa organisaatioita, lisääntynyt 33 prosentissa (n=21) ja vähentynyt kolmessa prosentissa (n=2). Kaikkien näyttötutkintotasojen osalta 14 prosenttia vastaajista ilmoittaa, ettei organisaatiossa ole näyttötutkinnon suorittaneita. Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Ei tutkinnon suorittaneita Kuvio 39. Miten näyttötutkinnon suorittaneiden työntekijöiden suhteellinen osuus organisaationne työntekijöistä on muuttunut eri näyttötutkintojen osalta viimeisen kolmen vuoden aikana ( )? (n=63 65) Kysyttäessä työnantajilta, kuinka mielellään he valitsisivat työhönottotilanteessa työtehtävään tietyn tutkinnon omaavan henkilön, erikoisammattitutkinto sai eniten arvostusta. Vastaajista 61 prosenttia valitsisi erittäin mielellään työtehtävään erikoisammattitutkinnon suorittaneen henkilön (Kuvio 40.). Ammattitutkinnon suorittaneen valitsisi erittäin mielel- 240

241 lään 51 prosenttia vastaajista. Ammatillisen perustutkinnon ammatillisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona suorittaneen henkilön valitsisi erittäin mielellään 36 prosenttia (n=25) vastaajista. Vaikka eri koulutustasojen väliset erot näyttävätkin melko selvältä, ne tasoittuvat, jos tarkastellaan sekä erittäin mielellään että melko mielellään henkilön valitsevien yhteisiä prosentuaalisia osuuksia. Tällöin vastaajista prosenttia valitsisi mielellään kaikkien kysyttyjen ammatillisten tutkintojen suorittaneita henkilöitä työtehtävään. Ammatillinen perustutkinto ammatillisena peruskoulutuksena suoritettuna (79%) Ammatillinen perustutkinto näyttötutkintona suoritettuna (80%) Ammattitutkinto (86%) Erikoisammattitutkinto (86%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin mielelläni Melko mielelläni En kovin mielelläni En missään tapauksessa En osaa sanoa Kuvio 40. Kuinka mielellänne työhönottotilanteessa valitsisitte työtehtävään henkilön, jos hänellä olisi jokin seuraavista koulutuksista? (n=70) 60 Työnantajia pyydettiin oppilaitosten ja tutkintotoimikuntien vastaajien tapaan arvioimaan erilaisten osaamisalueiden tärkeyttä nykyisessä työelämässä seuraavasti: Kuinka tärkeinä pidätte seuraavia osaamisalueita nykyisessä työelämässä? Työnantajista 94 prosenttia arvioi työmenetelmien hallinnan sekä taidon toimia joustavasti uusissa tilanteissa erittäin tärkeäksi tai tärkeäksi osaamisalueeksi (Kuvio 41.). Työturvallisuuden hallinta arvioitiin myös hyvin tärkeäksi osaamisalueeksi (93 %). Seuraavaksi tärkeimmiksi osaamisalueiksi arvioitiin itsenäisen työskentelyn taidot (91 %), oman työn kehittämistaidot (90 %) sekä ongelmanratkaisutaidot (89 %). Vähiten tärkeiksi osaamisalueiksi arvioitiin kansainväliset viestintätaidot (32 %, n=22), yrittäjyystaidot (37 %), koulutus- tai ohjaustaidot (43 %) sekä toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä (48 %). 60 Kuvion %-osuudet ilmaisevat erittäin mielelläni tai melko mielelläni vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 241

242 Työmenetelmien hallinta (94%) Työprosessin suunnittelu- ja kehittämisvalmiudet (80%) Kädentaitojen ja teorian yhdistäminen (81%) Työturvallisuuden hallinta (93%) Tiedonhankintataidot (80%) ATK-taidot (67%) Ongelmanratkaisutaidot (89%) Itsenäisen työskentelyn taidot (91%) Taito toimia joustavasti uusissa tilanteissa (94%) Taito sopeutua epävarmuuteen (67%) Vuorovaikutus- ja viestintätaidot (87%) Asiakastyötaidot (77%) Esimiestaidot (54%) Projektinhallintataidot (61%) Lainsäädännön tuntemus (54%) Yrittäjyystaidot (37%) Viestintätaidot virallisilla kotimaisilla kielilliä (suomi, ruotsi) (53%) Kansainväliset viestintätaidot (32%) Koulutus- tai ohjaustaidot (43%) Oman työn kehittämistaidot (90%) Työkyvyn ylläpitämiseen liittyvät valmiudet (83%) Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä (48%) Eettinen asenne työhön (74%) Ympäristötietoisuus (70%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tärkeää Tärkeää Melko tärkeää Ei tärkeää Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Kuvio 41. Eri osaamisalueiden tärkeys nykyisessä työelämässä. (n=68 70) Kuvion %-osuudet ilmaisevat erittäin tärkeää tai tärkeää vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 242

243 Työnantajia pyydettiin muiden vastaajaryhmien tapaan arvioimaan seuraavia näyttötutkintoa kuvaavia väittämiä (Kuvio 42.): 1. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ammatillista osaamistaan 2. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan osoittaa ammatillista osaamistaan 3. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan pätevöityä uuteen ammattiin työtehtävien vaihtuessa 4. Näyttötutkinto tarjoaa erityistä tukea tarvitseville (esim. oppimisvaikeudet, sairaus tai vamma) joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 5. Näyttötutkinto tarjoaa maahanmuuttajille joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 6. Näyttötutkinnon etuna on, että henkilön ammatillinen osaaminen tunnustetaan riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta 7. Näyttötutkinto mahdollistaa työnantajille joustavan tavan lisätä henkilöstön osaamistasoa 8. Työnantajat eivät käytä riittävästi näyttötutkintoa henkilöstön osaamistason kasvattamisessa 9. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat motivoituneita kehittämään työtään 10. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat omaksuneet elinikäisen opiskelun idean 11. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät kykenevät hyödyntämään alallaan vaadittavaa teoreettista ja käytännöllistä osaamista 12. Näyttötutkinnon suorittaminen vaikuttaa työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti 13. Näyttötutkinnon suorittamisen mahdollistaminen työntekijöilleen on osoitus työnantajan avarakatseista henkilöstöpolitiikasta 243

244 1 (93%) 2 (96%) 3 (93%) 4 (58%) 5 (63%) 6 (80%) 7 (86%) 8 (64%) 9 (76%) 10 (51%) 11 (69%) 12 (57%) 13 (86%) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jonkin verran eri mieltä Jonkin verran samaa mieltä Täysin eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä En osaa sanoa Kuvio 42. Mitä mieltä olette seuraavista näyttötutkintoa kuvaavista väittämistä? (n=66 70) 62 Työnantajista 96 prosenttia oli täysin tai jonkin verran samaa mieltä siitä, että näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan osoittaa ammatillista osaamistaan (väittämä 2.), (Kuvio 42.). Vastaajista 93 prosenttia oli täysin tai jonkin verran samaa mieltä siitä, että näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ammatillista osaamistaan (väittämä 1.) sekä siitä, että näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan pätevöityä uuteen ammattiin työtehtävien vaihtuessa (väittämä 3.). Seuraavaksi eniten samaa mieltä (86 %) oltiin siitä, että näyttötutkinto mahdollistaa työnantajille joustavan tavan lisätä henkilöstön osaamistasoa (väittämä 7.) sekä siitä, että näyttötutkinnon suorittamisen mahdollistaminen työntekijöilleen on osoitus työnantajan avarakatseisesta henkilöstöpolitiikasta (väittämä 13.). Myös siitä oltiin pitkälti samaa mieltä (80 %), että näyttötutkinnon etuna on henkilön ammatillisen osaamisen tunnustaminen riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta (väittämä 6.). Vähiten samaa mieltä (51 %) oltiin siitä, että näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat omaksuneet elinikäisen opiskelun idean (väittämä 10.) sekä siitä, että näyttötutkinnon suorittaminen vaikuttaa työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti (57 %) (väittämä 12.). 62 Kuvion %-osuudet ilmaisevat täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 244

245 Työnantajista 51 prosenttia suosittelisi erittäin mielellään yhteistyökumppaneilleen näyttötutkinnon suorittaneiden työntekijöiden palkkaamista (Kuvio 43.). Melko mielellään heitä suosittelisi 45 prosenttia vastaajista, kun ainoastaan neljä prosenttia (n=3) ei suosittelisi heitä kovin mielellään. Kokonaisuutena tarkastellen 96 prosenttia työnantajista suosittelisi vähintään melko mielellään yhteistyökumppaneilleen näyttötutkinnon suorittaneiden työntekijöiden palkkaamista. Suosittelisin erittäin mielelläni Suosittelisin melko mielelläni En suosittelisi kovin mielelläni En suosittelisi lainkaan 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuvio 43. Kuinka mielellänne suosittelisitte yhteistyökumppaneillenne näyttötutkinnon suorittaneiden työntekijöiden palkkaamista? (n=69) Valtaosa työnantajista arvioi näyttötutkinnon järjestäjäverkoston alueellisen kattavuuden riittävän näyttötutkintojen saatavuuden varmistamiseksi eri puolella Suomea asuville (Kuvio 44.). Vähintään melko riittäväksi järjestäjäverkoston alueellisen kattavuuden kokee 98 prosenttia vastaajista, kun vain kaksi prosenttia (n=1) kokee sen riittämättömäksi. Täysin riittävä Riittävä Melko riittävä Riittämätön Täysin riittämätön 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Kuvio 44. Onko näyttötutkinnon järjestäjäverkoston alueellinen kattavuus mielestänne riittävä, jotta näyttötutkintojen saatavuus voidaan varmistaa eri puolella Suomea asuville? (n=70) Työnantajia pyydettiin muiden vastaajaryhmien tavoin arvioimaan, missä määrin eri tekijät ovat vaikeuttaneet näyttötutkinnon suorittaneen työllistymistä silloin, kun tutkinnon suorittaneella on ollut valmistumisensa jälkeen työllistymisvaikeuksia (Kuvio 45.). Työnantajista 85 prosenttia arvioi alan yleisen heikon työmarkkinatilanteen vaikeuttaneen näyttötutkinnon suorittaneiden työllistymistä hyvin paljon tai paljon. Lähes yhtä paljon työnantajista, eli 83 prosenttia arvioi työssäkäyntialueen heikon työmarkkinatilanteen vaikeuttaneen työllistymistä hyvin paljon tai paljon. Seuraavaksi eniten työllistymisvaikeuksia on vastaajien mielestä aiheuttanut työkokemuksen puute (77 %) ja epävarmuus 245

246 omasta osaamisesta (62 %). Vähiten näyttötutkinnon suorittaneiden työllistymistä ovat työnantajien mielestä vaikeuttaneet näyttötutkinnon suorittamisajankohta (2 %, n=1) sekä syrjityksi tuleminen (9 %, n=6). Työkokemuksen puute (77%) Epävarmuus omasta osaamisesta (62%) Suhdeverkostojen puute (42%) Näyttötutkinnon sisällölliset painotukset (24%) Näyttötutkinnon huono tunnettuus (35%) Näyttötutkinnon heikko arvostus (23%) Alan yleinen heikko työmarkkinatilanne (85%) Työssäkäyntialueen heikko työmarkkinatilanne (83%) Näyttötutkinnon suorittamisajankohta (2%) Katkokset määräaikaisissa työsuhteissa (46%) Syrjityksi tuleminen (esim. sukupuolen, vammaisuuden tai etnisen taustan takia) (9%) Perheeseen, terveyteen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvät syyt (32%) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Hyvin paljon Paljon Ei paljon, eikä vähän Vähän Hyvin vähän Kuvio 45. Jos näyttötutkinnon suorittaneella on ollut valmistumisensa jälkeen työllistymisvaikeuksia, arvioikaa, missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet hänen työllistymistään. (n=65 66) 63 Tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuuden arvioinnin keskeisen lähtökohdan antaa se, että valtaosassa heidän edustamistaan organisaatioista työskentelee näyttötutkinnon suorittaneita työntekijöitä. Näin ollen työnantajajäsenet arvioivat näyttötutkintojärjestelmää subjektiivisen kokemustiedon kautta työnantajan näkökulmasta samalla tavoin kuin näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuutta arvioivat vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet työntekijän näkökulmasta. Mitä korkeammasta näyttötutkintotasosta on kyse, sitä mieluummin työnantajat rekrytoisivat henkilön työpaikkaansa, mikä osaltaan kuvaa työelämän nykyisiä kvalifikaatiovaatimuksia. Päinvastoin kuin ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittaneet, ammatillisen perustutkinnon suorittaneet joutuvat kilpailemaan oppilaitosmuotoisesti ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden kanssa rekrytointitilanteessa, mikä heijastuu myös heidän työpaikkaan 63 Kuvion %-osuudet ilmaisevat hyvin paljon tai paljon vastanneiden yhteisen prosentuaalisen osuuden kaikista vastanneista. 246

247 rekrytoitumismahdollisuuksissa. Sekä tutkintotoimikuntien jäsenet että tutkintotoimikuntien työnantajajäsenet priorisoivat ammattispesifit kvalifikaatiot sosiaalisia kvalifikaatioita tärkeämmiksi. Oppilaitosten edustajien, tutkintoimikuntien edustajien ja tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien arvioiden mukaan kansainväliset viestintätaidot sekä koulutus- ja ohjaustaidot kuuluvat kolmen vähiten tärkeimpään osaamisalueeseen, mihin työnantajaedustajat nimeävät vielä monikulttuurisuustaidot. Oppilaitosten ja tutkintotoimikuntien edustajien tapaan myös työnantajien arvion mukaan näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan osoittaa ammatillista osaamistaan, näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ammatillista osaamistaan. Kolmanneksi työnantajat arvostavat työnantajarooliinsa sopivasti sitä, että näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan pätevöityä uuteen ammattiin työtehtävien vaihtuessa. Tärkeimmät työllistymisvaikeudet johtuvat työnantajavastaajien mukaan alan yleisestä heikosta työllisyystilanteesta, työssäkäyntialueen heikosta työmarkkinatilanteesta sekä työkokemuksen puutteesta, joista kaksi ensimmäistä ovat samoja oppilaitosten ja tutkintotoimikuntien edustajien kanssa. Kokonaisuutena ottaen voidaan arvioida, että näyttötutkinnon vaikuttavuuden arviointierot palautuvat vastaajaryhmien omiin intresseihin. Yhteistyö näyttötutkinnon järjestäjien kanssa Arvioimme työnantajien tekemää yhteistyötä näyttötutkintotilaisuuksien volyymikehityksen kautta sekä toteutuneen yhteistyön kautta. Työnantajista 77 prosenttia ilmoitti, että heidän työpaikallaan järjestetään näyttötutkintotilaisuuksia (Kuvio 46.). Kyllä Ei 0% 20% 40% 60% 80% 100% Kuvio 46. Järjestetäänkö näyttötutkintotilaisuuksia työpaikallanne? (n=66). Kysyttäessä työnantajilta, miten työpaikalla järjestettävien näyttötutkintotilaisuuksien määrä on muuttunut eri näyttötutkintojen osalta vuosina , he vastasivat ammattitutkinnon tutkintototilaisuuksien määrän lisääntyneen eniten (33 %, n=21), (Kuvio 47.). Lähes yhtä paljon tarkastellulla aikavälillä lisääntyi erikoisammattitutkinnon tutkintotilaisuuksien määrä (29 %, n=19). Näyttötutkinnoista eniten ennallaan (47 %) pysyi ammatillisten perustutkintojen tutkintotilaisuuksien määrä, joka myös väheni näyttötutkinnoista eniten (6 %, n=4). Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntynyt Ei muutosta Vähentynyt Ei järjestetä Kuvio 47. Miten työpaikallanne järjestettävien näyttötutkintotilaisuuksien määrä on muuttunut eri näyttötutkintojen osalta viimeisen kolmen vuoden aikana ( )? (n=64 66) 247

248 Suurin osa työnantajista arvioi tutkinnon järjestäjätahon ja työelämän välisen yhteistyön melko riittäväksi (49 %), (Kuvio 48.). Kokonaisuutena tarkastellen 79 prosenttia työnantajista arvioi tutkinnon järjestäjätahon ja työelämän välisen yhteistyön vähintään melko riittäväksi. Riittämättömäksi yhteistyön arvioi 19 prosenttia vastaajista (n=13) ja täysin riittämättömäksi ainoastaan kolme prosenttia vastaajista (n=2). Täysin riittävää Riittävää Melko riittävää Riittämätöntä Täysin riittämätöntä 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Kuvio 48. Kuinka riittäväksi arvioitte tutkinnon järjestäjätahon ja työelämän välisen yhteistyön? (n=70). Työnantajista 49 prosenttia arvioi tutkinnon järjestäjätahon huomioivan melko riittävällä tavalla työelämästä tulevat signaalit työntekijöiden tarvitsemista uudentyyppisistä osaamisalueista (Kuvio 49.). Kokonaisuutena tarkastellen 71 prosenttia vastaajista arvioi tutkinnon järjestäjätahon huomioivan vähintään melko riittävällä tavalla työelämästä tulevat signaalit. Vastaajista 25 prosenttia (n=17) arvioi työelämästä tulevien signaalien huomioimisen tapahtuvan riittämättömällä tavalla ja ainoastaan neljä prosenttia (n=3) täysin riittämättömällä tavalla. Täysin riittävällä tavalla Riittävällä tavalla Melko riittävällä tavalla Riittämättömällä tavalla Täysin riittämättömällä tavalla 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Kuvio 49. Miten tutkinnon järjestäjätaho mielestänne huomioi työelämästä tulevat signaalit työntekijöiden tarvitsemista uudentyyppisistä osaamisalueista? (n=69). Näyttötutkintojärjestelmän kolmikantaperiaatteen mukaisesti näyttötutkinnon vaikuttavuutta arvioitaessa on tärkeää kiinnittää huomiota työpaikalla järjestettävien näyttötutkintotilaisuuksien määrän myönteiseen kehitykseen ammattitutkintojen ja erikoisammattitutkintojen osalta, jotka molemmat kuuluvat näyttötutkintojärjestelmän kovaan ytimeen, koska niillä ei ole ammatillisen perustutkinnon tapaan rinnakkaista, vaihtoehtoista ammatillisen tutkinnon suorittamisväylää. Myös yhteistyön intensiteetti ja työelämästä välitettävien uudentyyppisten kvalifikaatioiden huomioimisaste luo perustaa kolmikannan tosiasialliselle toteutumiselle. 248

249 Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia Tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotukset liittyvät rekrytointilanteessa näyttötutkinnon suorittaneiden arvottamiseen suhteessa oppilaitosmuotoisesti ammatillisen osaamisen hankkineisiin, näyttötutkinnon soveltuvuudesta ja soveltumattomuudesta opiskelumuotona sekä näyttötutkintojärjestelmän huonojen ja hyvien ulottuvuuksien arviointiin. Tutkintotoimikuntien työnantajajäseniä pyydettiin kertomaan rekrytoinnistaan kysymyksillä: Kuinka mielellänne työhönottotilanteessa valitsisitte työtehtävään henkilön, jos hänellä on jokin seuraavista koulutuksista? 64 ja Perustelkaa edellisen kysymyksen vastauksenne. (Taulukko 69.). Taulukko 69. Tutkintotoimikuntien edustajien (n=70) luonnehdintaa rekrytointitilanteessa vaikuttavista tekijöistä. TUTKINTOTOIMIKUNTIEN TYÖNANTAJAEDUSTAJIEN MUKAAN REKRYTOINTITILANTEESSA ON TÄRKEÄÄ: Usein on hyvä olla koulutus pohjalla, että perusasiat ovat tuttuja. Rekrytointi ei kuitenkaan ole yksistään koulutusnäkökulmasta katsottava asia, vaan henkilön sopivuus ja hänen työkokemuksensa sopivuus ovat esimerkkejä muista huomioonotettavista tekijöistä. Rekrytointitilanteessa tyypillisesti tasapainoillaan toivottujen asioiden kokonaiskuvan välillä. Joskus näyttötutkinto on päivitetympi kuin tavallisesti työuraa ennen suoritettu ammattitutkinto, joskus ammattitutkinto on kokonaisuutena vankempi ja laajapohjaisempi kuin näyttötutkinto. Pelkkä oppilaitoksessa suoritettu PT ei anna kovinkaan usein riittäviä valmiuksia työhön. Kuitenkin jo ammattiosaamisen näyttönä suoritettu PT, esimerkiksi oppisopimuksena on kokemuksen perusteella paljon lähempänä työelämää. Ammatti- ja erikoisammattututkinnot ovat jo varsin lähellä varsinaista työtöä ja siinä kehittymistä. Ammattiopistossa saadaan ammatin perusvalmiudet kun perustutkinto suoritetaan ammattitutkintona tiedän mitä osaamista henkilöllä on koska tutkintosuoritukset antavat yhteismitallisen tason henkilön osaamisesta. Ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinnot ovat jo vaatimuksiltaan sen tasoisia ja ne tehdään pääsääntöisesti yrityksissä ihan oikeissa työtehtävissä että voi päätellä henkilön ihan oikesti osaa tehdä oikeita töitä. Perustutkinnon suorittaminen ei välttämättä vielä tarkoita työmotivaation kannalta mitään. Ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto on siinä määrin vaativampia, että henkilön voidaan katsoa olevan motivoitunut etenemään urallaan. Tärkeää ei mielestäni on millä tavalla työnhakija on osaamisensa hankkinut, vain miten hän osaa soveltaa oppimaansa työtehtäviä suorittaessa ja että hänellä on oikea asenne työhön ja työn kehittämiseen. Tutkinnosta tulee tietenkin plussaa eli se kertoo kehittämishalusta, mutta muut tekijät kuten työkokemus, vuorovaikutustaidot sekä oikea tyyppi oikeaan tarpeeseen ratkaisevat. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien mukaan opiskelu- ja työhistorian muodostama kokonaisuus rekrytointitilanteessa saadun yleisvaikutelman mukaan ratkaisee, kenet työnantaja rekrytoi. Myös työnantajalle muodostunut käsitys oppilaitosmuotoisesti ja näyttötutkinnolla hankitun ammatillisen osaamisen profiilieroista on tärkeää rekrytointitilanteessa. Työnantajaedustajat korostavat ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittamisen mukanaan tuomia tosiasiallisia kvalifikaatioeroja. Oppisopimuksen kautta suoritettu ammatillinen perustutkinto on työelämäläheinen tutkinnon suorittamismuoto. Lopulta kuitenkin työpaikkaspesifit kvalifikaatiovaatimukset sekä rekrytoitavan henkilön tutkinto ja hänen persoonansa eli tyyppi ratkaisevat, kenet työtehtävään rekrytoidaan (Julkunen 2008, ; Väänänen & Turtiainen 2014b, ). 64 Kysymyksen koulutuvaihtoehdot: ammatillinen perustutkinto ammatillisena peruskoulutuksena suoritettuna; ammatillinen perustutkinto näyttötutkintona suoritettuna; ammattitutkinto; erikoisammattitutkinto. 249

250 Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajia pyydettiin arvoimaan näyttötutkinnon soveltuvuutta kysymyksillä Kuvatkaa omin sanoin, millaiselle henkilölle näyttötutkinnon suorittaminen mielestänne parhaiten soveltuu sekä Kuvatkaa omin sanoin, millaiselle henkilölle näyttötutkinnon suorittaminen ei mielestänne sovellu. Taulukoihin 70. ja 71. olemme summanneet saamiamme vastauksia. Taulukko 70. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien (n=57) arvioita näyttötutkinnon soveltuvuudesta opiskelumuotona. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTAMINEN SOVELTUU PARHAIMMIN: Henkilölle jolla on tavoitteena: Suuntautuminen toiselle alalle, myös yrityksen sisällä. Oman osaamisen laajentaminen. Moniosaamisen lisääminen. Perustutkinto ammattitutkintona antaa henkilölle tietyn osaamistason jonka perusteella voi ammattia alkaa harjoittamaan. tämä soveltuu kaikille ammattitututkinnon ja erikoiosammattitutkinnon suoriottaminen käy itsenäiseen työskentelyyn tottuneille ammattihenkilöstölle joilla on vakituinen työsuhde riittävän ison yrityksen palveluksessa jossa tutkintosuoritukset voidaan suorittaa normaaleissa työtehtävissä työn ohessa. Motivoitunut työntekijä jolla ei ole aikaisempaa ammattikoulutusta tai alanvaihtaja joka haluaa pätevöityä uudessa työtehtävässä. Motivoituneelle, itsenäiseen opiskeluun ja työskentelyyn kykenevälle, oppimishaluiselle ja kehittämismyönteiselle. Oma aloitteiselle, asioista huolehtiville sekä eteenpäin pyrkiville ja reippaille. Käytännönläheiselle ihmiselle, jolle koulun penkillä istuminen on josttain syystä vaikeaa. Sellaiselle ihmiselle, joka osaa työtehtävän ja haluaa paperin osaamisestaan. Eli tehnyt koulutuksen jälkeen töitä ja haluaa päivittää osaamisensa, koska koulutodistus on vanha haluaa siis näyttää nyky osaamisensa. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien mukaan näyttötutkinnon suorittaminen soveltuu parhaimmin henkilölle, joka haluaa laajentaa tai syventää ammatillisia kvalifikaatioitaan, tekemisen kautta oppivalle, riittävät opiskelutaidot omaavalle sekä henkilölle, joka haluaa virallistaa tutkintodistuksella ammatillisen osaamisensa. Työnantajaedustajat myös erittelevät näyttötutkintotasoittain näyttötutkinnon suorittamissoveltuvuutta erikoisammattitutkinnon suorittamisen soveltuessa ns. pitkän linjan alan ammattilaisille. 250

251 Taulukko 71. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien (n=53) arvioita näyttötutkinnon soveltumattomuudesta opiskelumuotona. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTAMINEN EI SOVELLU: Henkilölle, jolle joko tieto tai taito ei ole riittävä yhteensovitettuna ja jolle ei ole luontaista toimia valvovan silmän alla. Henkilölle, jolta puuttuu oma halu ja/tai taidot kehittää osaamistaan pitkäjänteisesti. Henkilö joka ei kykene itsenäiseen työhön / opiskeluun. Tietojen kerääminen vaatii aika paljon verrattuna normikoulun tietojen päälle kaatamiseen. Työelämään tulossa olevalle, jolla ei ole aikaisempaa työkokemusta miltään alalta tai henkilölle, joka on vaihtamassa ammattialaa kokonaan uudeksi. Tämä siitä syystä, että ammattitutkinto on tarkoitettu ammattitaidon osoittamiseksi käytännössä, ei teoriassa. Henkilöille, joiden motivaatio perustuu pelkästään koulutustodistuksen hankkimiseen. Näyttötutkinto ei myöskään sovellu sellaisille, joilla ei ole omaa mielenkiintoa alaa kohtaan. Näyttötutkinnon arvostelu saattaa antaa myös väärän kuvan tällaisten henkilöiden osaamisesta, koska kaikki näyttötutkinnon läpäisseet henkilöt saavat peruslähtökohtaisesti hyvin samanlaiset paperit. Henkilö joka suorittaa tutkinnon ns. pakotettuna eikä ole motivoitunut kouluttautumaan. Jos ei pysty itsenäiseen opiskeluun ja työskentelyyn. Jos kielitaito ei ole riittävän hyvä. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien mukaan näyttötutkinnon suorittaminen ei sovellu henkilölle, jolla ei ole riittävästi motivaatiota ja opiskeluvalmiuksia suorittaa näyttötutkinto, joka käytäntöpainotteisuudestaan huolimatta edellyttää varsin paljon itsenäistä työskentelyä. Näyttötutkinnon perusidean mukaisesti näytössä osoitetaan ammatillinen osaaminen riippumatta sen hankkimistavasta, minkä vuoksi se ei sovellu ilman valmistavaan koulutukseen osallistumista esimerkiksi jo työelämässä toimineille ammatinvaihtajille tai ensimmäistä peruskoulun jälkeistä ammatillista tutkintoaan suorittaville nuorille. Työnantajajäsenten mukaan näyttötutkinnon suorittaneiden tutkintotodistus on homogeeninen, eikä sitä siten voi juurikaan käyttää rekrytointikriteerinä. Tähän samaan asiaan ovat myös näyttötutkinnon suorittaneet ovat kiinnittäneet huomiota kommentoimalla, että Arvosteluasteikko 1 3 tasapäistää liikaa. Vanhassa vara parempi ei 1 5 takaisin. (ks. myös Taulukko 56.). Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajia pyydettiin kuvaamaan tekemäänsä yhteistyötä tutkinnon järjestäjätahojen kanssa kysymyksellä Millaista yhteistyötä teette tutkinnon järjestäjätahojen kanssa? (Taulukko 72.) 251

252 Taulukko 72. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien (n=54) kuvauksia yhteistyöstä järjestäjätahojen kanssa. YHTEISTYÖ JÄRJESTÄJÄTAHOJEN KANSSA: Kun meillä on harjoittelijoita tai näytön vastaanottoja, niin lähes aina käydään keskusteluja nykyisestä tilanteesta ja vaatimuksista. Mitä ominaisuuksia opiskelijoilla on / tulisi olla menestyäkseen työelämässä. Myös eri tapahtumissa / tapaamisissa keskustelu kääntyy käytännön asioihin. Keskusteluja työvoman tarpeesta ja oppimisen aiheista. Teemme hyvin paljon erilaista yhteistyötä ja vain tiivis yhteistyö ja ohjausryhmä takaavat että yhteistyö toimii. Oppisopimuksia näyttötutkintoihin liittyen, koulutusten ja osaamisen kehittämisen suunnittelua ja ennakointia, työvoiman hankintayhteistyötä/ tapahtumia, koulutusyhteistyötä ja jatkuvaa ohjausryhmätoimintaa. Oppilaitoksissa on vain paljon eroa, miten paljon he haluavat tehdä yhteistyötä ja yhdessä kehittää toimintaa. Opettajien ja kouluttajien kanssa yhteistyötä ja tarjoamalla työssäoppimispaikka. Järjestäjätahot voisivat markkinoida enemmän näyttötutkintojen hyödyntämistä. Mitään säännöllistä yhteistoimintaa ei ole. Tuomme toimialan kehitys-ja tutkimustuloksia, kansainvälisiä verkostoitumismahdollisuuksia ja uutuuksia. Järjestäjätahot tosin kehittävät toimintojaan ns. sisäisesti ja eivät kutsu tai pidä yhteyksiä yrittäjiin tai yrittäjyysorganisaatioihin. Olemme työelämäyhteistyöryhmissä, tarjoamme työssäoppimispaikkoja, järjestämme yhteistyössä tutkinnon järjestäjätahon kanssa tutkintotilaisuuksia näyttötutkinnon suorittajille, työntekijöitämme toimii tutkintotilaisuuksissa arvioijina. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien kuvaukset järjestäjätahojen kanssa tehtävästä yhteistyöstä vaihtelevat varsin paljon osan vastaajista kertoessa, ettei ole vuotuista ja säännöllistä yhteistyötä osan kertoessa hyvinkin aktiivisesta ja monipuolisesta yhteistyöstä. Yhteistyö vaihtelee työssäoppimispaikkojen tarjoamisesta nykyisen ja tulevan työmarkkinatilanteen ennakointianalyyseihin ja tutkimustulosten esittelyyn sekä kansainvälisten verkostoitumismahdollisuuksien esittelyyn. Myös työelämässä edellytettävistä kvalifikaatioista keskustellaan yhteistapaamisissa työnantajaedustajien mukaan. Tutkintotoimikuntien työnantajajäseniä pyydettiin arvioimaan näyttötutkintojärjestelmää kysymyksillä Mikä on arvionne mukaan onnistunutta näyttötutkinnossa tai näyttötutkintojärjestelmässä? ja Mikä on arvionne mukaan epäonnistunutta näyttötutkinnossa tai näyttötutkintojärjestelmässä? Taulukoihin 73. ja 74. olemme summanneet näyttötutkintojärjestelmän onnistuneisuutta ja epäonnistuneisuutta kuvaavia näyttötutkinnon suorittaneiden arvioita. 252

253 Taulukko 73. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien (n=51) arvioita näyttötutkinnon tai näyttötutkintojärjestelmän onnistuneisuudesta vaikuttavuuden näkökulmasta. TUTKINTOTOIMIKUNTIEN TYÖNANTAJAEDUSTAJIEN MUKAAN ONNISTUNUTTA: Työelämälähtöisyys. Käytännönläheisyys. Näyttötutkintojärjestelmä on loistava tietämilläni käytännön kädentaitoa vaativilla aloilla, koska se mahdollistaa osaamisen osoittamisen jo ammatissa toimineille ja elämästä muutenkin kokemusta hankkineille aikuisille ihmisille. Näyttötutkintojärjestelmä on hyvä vaihtoehto, sopiii loistavasti ajan henkeen uudelleen kouluttautumisessa sekä ammatillisessa kehittymisessä. Työelämäpainotteisuus ja nyt se,että osaaminen on voitu hankkia monella tavalla. Monipuolinen mahdollisuus löytää yksilöllinen henkilökohtaistettu vaihtoehto oman kouluttautumisensa toteutuksessa. Ammatillisen osaamisen todentamismahdollisuus alan tai työpaikan vaihtotilanteissa. Joustavuus ja todellinen työelämälähtöisyys työllistymisnäkökulmasta. Antaa mahdollisuuden kaikenikäisille ja kulttuuritaustaisille osoittaa ja vahvistaa osaamistaan omista lähtökohdistaan. Erinomainen lisäpätevöitymismahdollisuus ammattitutkintojen kautta sekä mahdollisuus uudelleenkoulutukseen. Joustavuus, uusimman tietoaineksen nopea sisällyttäminen tutkintoon. Mahdollisuus huomioida hyvin sekä opiskelijan että työnantajan tarpeet. Tutkintoihin pääseminen ilman ammatillistakoulutusta, jos ammattitaitoa on hankittu muilla keinoin. Tutkinnon saa suorittaa pääosin työsuhteessa. Kun opiskelijalla on työpaikka, hän voi tehdä kehittämistehtäviä ym omalle työpaikalleen ja kehittää sen toimintaa samalla. Opiskelu voi tuoda kipinän elinikäiseen oppimiseen ja ohjaa lähteiden käyttöön. Oikein toteutettuna näyttötutkinto mittaa suorittajan ammattitaidon kattavasti. Vastuu oikeasta toteutuksesta on sekä tutkinnon järjestäjällä, ammattitaidon osoittamiseen mahdollisuuden tarjoavalla työnantajalla ja suorittajalla itsellään. Henkilön osaaminen saadaan virallistettua. Näyttötutkinnot ovat pikkuhiljaa tulleet tunnetuksi työelämässä ja niitä osataan hyödyntää. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien mukaan näyttötutkinnossa ja näyttötutkintojärjestelmässä on onnistunutta sen työelämälähtöisyys ja käytännönläheisyys, tutkinnon suorittamisen joustavuus yksilöllisen aikataulutuksen mukaisesti sekä se, että osaamisen voi todentaa näyttötutkinnon suorittamisen kautta riippumatta osaamisen hankkimistavasta, mitkä kaikki parhaimmillaan nopeuttavat ammatillisen tutkinnnon suorittamista. Näyttötutkinto-opiskelijaksi hakeutuminen ei edellytä esim. vuotuiseen yhteishakuun osallistumista (esim. Yhteishaku 2015; Opintopolku.fi). Näyttötutkinnon voivat suorittaa kaikenikäiset ja kulttuuritaustaiset kansalaiset. Työnantajaedustajien mukaan näyttötutkinnon suorittamisprosessi huomioi myös työnantajan tarpeet (ml. näyttötutkinnon suorittajan työpaikka, työssäoppimispaikka). Työmarkkinoilla edellytettävien kvalifikaatioiden näkökulmasta on hyvä, että alan uusimman tiedon voi sisällyttää joustavasti tutkintoon. 253

254 Taulukko 74. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien (n=49) arvioita näyttötutkinnon tai näyttötutkintojärjestelmän epäonnistuneisuudesta vaikuttavuuden näkökulmasta. TUTKINTOTOIMIKUNTIEN TYÖNANTAJAEDUSTAJIEN MUKAAN EPÄONNISTUNUTTA: Näytöissä vaaditaan kolmikanta, mutta käytännössä se ei aina toteudu niinkuin pitäisi. Tutkintojen suuri määrä, sisällöt eivät aina selkeitä. Järjestelmän raskaus ja moniportaisuus mahdolllisuus suorittaa tutkinto ilman riittävää työkokemusta. Se ei toimi kuten ajatus olisi. Koulutusorganisaatioiden ahneus. Valmistavan koulutuksen järjestäjien epätasalaatuisuus, ja riittämättömät mahdollisuudet arvioida tai varmistaa laatu ja osaamisen, samoin kuin tutkintotoimikuntien työskentelyssä verrattuna toisiinsa. Oppilaitosten tulisi olla enemmän yhteydessä työelämän edustajiin. Näin työelämän tarpeet ja heikot signaalit tulisivat paremmin kuulluksi. Kokemukseni mukaan tämä vaihtelee paljon eri puolilla Suomea. Huono tunnettuus. Näyttötutkinnot ovat pääosin fokusoituneet suorittavaan työhön, nyt kun toimihenkilötyyppisen työn määrä lisääntyy ja suorittavan työn määrä vähenee. Näyttötutkintoja järjestävillä ei ole kunnollisia työelämäyhteyksiä, näytöt järjestetään oppilaitokseen rakennetussa studiossa (perustutkinto) käytännön työkohteiden sijasta. Järjestelmä on sekava. Jo sinänsä sekavaa systeemiä ELY-keskukset ym. tahot sekoittavat edelleen ostamalla osatutkintoja. Oppilaitoket ovat tehtailleet tutkintoja ja päästäneet opetuksesta tutkinnon suorittaneita täysin vajain taidoin olevia henkilöitä työelämään. NTM-tutkinnon suorittaminen painottuu opettajiin ja järjestämissuunnittelmien tekoon. Kaikki tutkinnon vastaanottajat täytyisivät olla suorittaneet NTM-tutkinto, jolloin myös saataisiin tutkintokoulutukseen painopiste itse tutkinnon vastaanottotilanteeseen. Työeläyhteistyön kirjavuus eri alueilla. Eriarvoisuus järjestäjätahojen suhteen suorittajien osalta. Näyttötutkintojen luotettavuus työnantajan näkökulmasta, toisin sanoen voiko työnantaja edellytää tutkinnonsuorittajalta osaamista ja miten paljon tutkinnon perusteella. Järjestelmän arvostuksen puute; on paljon mainettaan parempi. Joskus tuntuu, että oppilaitokset preppavat opiskelijoita näyttötutkintoon ja jos kysyy hieman poikkeavan kysymyksen tutkinnon aikana, niin tuntuu että asia ei osata aivan niin kuin pitäisi. Lisäksi alueelliset erot ovat vielä huomattavat. Moniosaamiseen pitää panostaa erikoistumisen sijasta, koska moniosaajille on enemmän kysyntää. Tutkintotoimikunnat eivät tulevaisuudessa voi perustua vapaaehtoistyöhön vaan jäsenille olisi maksettava kunnon korvaus ja vaatia sen mukaista laadukasta toimintaa. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien mukaan kolmikantaidea ei toteudu aina optimaalisesti, näyttötutkintojärjestelmä ei ole riittävän selkeä sen moniportaisuutensa ja byrokraattisuutensa vuoksi. Näyttötutkintoja on liikaa, eivätkä ne kohtaa kaikilta osin nykyisiä työelämän tarpeita suoritustason työtehtävien vähentyessä ja moniosaajien kysynnän lisääntyessä. Oppilaitosten toimintakäytännöt eivät aina kaikilta osin vastaa näyttötutkintojärjestelmän ideaa mm. rahoituskriteerien vuoksi. Oppilaitokset eivät myöskään tee riittävästi yhteistyötä työelämän edustajien kanssa, jotta niissä voitaisiin huomioida työelämän ns. heikot singaalit. Näyttötutkinnon suorittamisen alueellinen heterogeenisuus näyttötutkintojen suorittamismahdollisuuksissa ja -vaatimuksissa on työnantajaedustajien mukaan yksi epäkohta. 254

255 7.5 Eri vastaajaryhmille yhteisten kysymysten vertailua Osa kyselyissä esitetyistä kysymyksistä oli vastaajaryhmille yhteisiä. Näiden tuloksia kuvaamme tässä alaluvussa. Analyysi perustuu myös suomalaisissa koulutustutkimuksissa käytetylle ns. kuiluanalyysin idean soveltamiselle tässä tutkimuksessa toteutettavan monitahoarvioinnin näkökulmasta (Riihijärvi 2009, 23 31; Räikköläinen 2011, ; Ponnikas ym. 2013, 22 27; ks. myös Gap Analysis. Encyclopedia 2009). Ensimmäiseksi kuvataan näyttötutkinnon suorittaneiden, oppilaitosten, tutkintotoimikuntien ja tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien käsityksiä näyttötutkintojärjestelmästä sitä kuvaavien väittämien kautta. Toiseksi analysoidaan näyttötutkintoväittämiä työmarkkinatilanteen sekä työttömyysalueiden suhteen eriteltynä. Kolmanneksi kuvataan näyttötutkinnon vaikutusta työelämätaitojen lisääntymiseen eri vastaajaryhmien näkökulmasta. Neljänneksi kuvataan työllistymisvaikeuksien syitä eri vastaajaryhmien arvioimana. Lopuksi kerrotaan vastaajien esittämiä näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia. Näyttötutkinnon suorittaneiden, oppilaitosten, tutkintotoimikuntien ja tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien käsityksiä näyttötutkintojärjestelmästä Jokaiselta vastaajaryhmältä tiedusteltiin heidän käsityksiään näyttötutkintojärjestelmästä seuraavasti: Mitä mieltä olette seuraavista näyttötutkintoa kuvaavista väittämistä? (Kuvio 50.). Väittämät: 1. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ammatillista osaamistaan 2. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan osoittaa ammatillista osaamistaan 3. Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan pätevöityä uuteen ammattiin työtehtävien vaihtuessa 4. Näyttötutkinto tarjoaa erityistä tukea tarvitseville (esim. oppimisvaikeudet, sairaus tai vamma) joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 5. Näyttötutkinto tarjoaa maahanmuuttajille joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto 6. Näyttötutkinnon etuna on, että henkilön ammatillinen osaaminen tunnustetaan riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta 7. Näyttötutkinto mahdollistaa työnantajille joustavan tavan lisätä henkilöstön osaamistasoa 8. Työnantajat eivät käytä riittävästi näyttötutkintoa henkilöstön osaamistason kasvattamisessa 9. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat motivoituneita kehittämään työtään 10. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat omaksuneet elinikäisen opiskelun idean 11. Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät kykenevät hyödyntämään alallaan vaadittavaa teoreettista ja käytännöllistä osaamista 12. Näyttötutkinnon suorittaminen vaikuttaa työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti 13. Näyttötutkinnon suorittamisen mahdollistaminen työntekijöilleen on osoitus työnantajan avarakatseista henkilöstöpolitiikasta. 255

256 % Näyttötutkinnon v suorittaneet Oppilaitokset Tutkintotoimikunnat Työnantajat Kuvio 50. Mitä mieltä olette seuraavista näyttötutkintoa kuvaavista väittämistä. 65 Näyttötutkinnon suorittaneiden näkemykset ovat useimpien väittämien osalta eri vastaajaryhmistä vähiten myönteisiä. Tällaista vastaajaspesifiä eroa selittää ainakin osittain se, että näyttötutkinnon suorittaneet arvioivat väittämiä heidän omasta työmarkkinoilla pärjäämisestään käsin, eli millaiseksi he mieltävät työmarkkina-arvonsa rekrytointitilanteessa suhteessa muihin työpaikkaa hakeviin. Väittämien osalta eri vastaajaryhmien vastaukset ovat hyvin lähellä toisiaan, joka tarkoittaa sitä, että eri vastaajaryhmät näkevät näyttötutkinnon mahdollisuudet ammatillisen osaamisen kehittäjänä ja osoittajana samansuuntaisesti. Samansuuntaisesti arvioidaan myös näyttötutkinnon roolia uuteen ammattiin pätevöitymisen välineenä sekä erityistä tukea tarvitsevien reittinä ammatillisen tutkinnon suorittamiseksi. Väittämän 5. kohdalla tapahtuu jo merkittävää eriytymistä vastaamisessa, mikä tarkoittaa, että näyttötutkinnon suorittaneet arvioivat näyttötutkinnon mahdollisuudet maahanmuuttajien koulutuksessa selvästi muita vastaajaryhmiä vähäisemmäksi. Suurin ero (19 %-yksikköä) tässä suhteessa muodostuu näyttötutkinnon suorittaneiden ja oppilaitosten välille, joiden vastaajista 66 prosenttia näkee näyttötutkinnon mahdollisuudet maahanmuuttajien koulutuksessa myönteisesti. Myös väittämissä oppilaitosten vastaajat antavat muita vastaajaryhmiä selvästi positiivisempia arvioita. Nämä väittämät käsittelevät näyttötutkinnon mahdollisuuksia työntekijän ja henkilöstön ammatillisen osaamisen, motivaation ja elinikäisen oppimisen lisäämisessä. Oppilaitokset näkevät näyttötutkinnon mahdollisuudet näiden ominaisuuksien lisäämisessä työnantajia ja näyttötutkinnon suorittaneita Vastaajaryhmien yhteiset tulokset esitetään viivakuvioina, joissa viivan korkeus kuviossa ilmaisee kysyttyihin väittämiin täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä olevien yhteisen prosentuaalisen osuuden vastaajaryhmän vastaajista. 256

257 %-yksikköä myönteisemmin. Tutkintotoimikuntien arviot sijoittuvat näiden vastaajaryhmien väliin. Tulosta voidaan tulkita siten, että työnantajien ja näyttötutkinnon suorittaneiden käytännön kokemus näyttötutkinnon mahdollisuuksista työelämätaitojen kasvattamisessa vaikuttaa siitä annettuihin arvioihin niitä heikentävällä tavalla. Näyttötutkinnon suorittamisen vaikutusta työntekijöiden palkkatasoon (väittämä 12.) arvioivat oppilaitokset selvästi vähiten myönteisesti (37 %). Myönteisimmin sitä arvioivat työnantajat, joista 57 prosenttia vastasi olevansa väittämän kanssa täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä. Näyttötutkinnon suorittaneista 45 prosenttia katsoi näyttötutkinnon suorittamisen vaikuttavan työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti. Tulokset herättävät kysymyksen, mistä työnantajien ja näyttötutkinnon suorittaneiden eriävät näkemykset näyttötutkinnon vaikutuksesta palkkatasoon johtuvat. Edellä kuvaamamme vastaajakohtaisten näyttötutkintojärjestelmän tyytyväisyys- ja tyytymättömyyserojen taustalla on toisaalta subjektiivisen kokemustiedon (vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet ja tutkintotoimikuntien työnantajaedustajat) ja subjektiivisen näkemystiedon (oppilaitosten ja tutkintotoimikuntien ei-työnantajaedustajat) sekä toisaalta kompetenssien ja kvalifikaatioiden välinen jännite (ks. Kuvio 2.; Kuvio 4.). Näyttötutkintojärjestelmän edelleenkehittämisen kannalta on tärkeintä kiinnittää huomiota niihin väittämiin, joissa vastaajakohtaiset erot ovat suurimmat (Näyttötutkinto tarjoaa maahanmuuttajille joustavan tavan suorittaa ammatillinen tutkinto; Näyttötutkinnon etuna on, että henkilön ammatillinen osaaminen tunnustetaan riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta; Näyttötutkinto mahdollistaa työnantajille joustavan tavan lisätä henkilöstön osaamistasoa; Työnantajat eivät käytä riittävästi näyttötutkintoa henkilöstön osaamistason kasvattamisessa; Näyttötutkinnon suorittaneet työntekijät ovat omaksuneet elinikäisen opiskelun idean; Näyttötutkinnon suorittaminen vaikuttaa työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti). 20-vuotisesta historiastaan huolimatta näyttötutkintojärjestelmä ei näytä olevan riittävän tunnettu työnantajien keskuudessa, mihin on kiinnitetty huomiota myös aikaisemmissa näyttötutkintojärjestelmään kohdistuneissa arviointitutkimuksissa (Yrjölä ym. 2000, ; Raivola ym. 2007, ). Suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristumisesta huolimatta maahanmuuttajille relevanttina ammatillisen tutkinnon suoritusmuotona näyttötutkintojärjestelmä näyttäytyy haasteellisena sen työelämäläheisyydestä huolimatta (Poikolainen 2009; Kansalaisuus iän ja 2013). Myös työllisyystilanne ohjaa yritysten mahdollisuuksia jatkokouluttaa maahanmuuttajataustaisia työntekijöitään (Rouhuvirta 2011, 65 80). Elinikäisen opiskelun tavoitteen toteutumista puolestaan ohjaavat perhepiirikohtaiset reunaehdot, opiskelemisen käytännön toteutumista määrittävä työmarkkina-asema sekä työnantajan suhtautuminen opiskeluun ja sen yhdistämiseen palkkatyössäkäynnin kanssa (Viinamäki 1993, 41 44; Jokinen & Luoma-Keturi 2005, ; Viinamäki 2005; Jarvis 2010, 18 37; Nätti ym. 2011, ). Näyttötutkintojärjestelmää kuvaavien väittämien analyysi suhteessa työmarkkinatilanteeseen ja työttömyysalueisiin Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuuden arvioimiseksi olemme analysoineet näyttötutkintojärjestelmää kuvaavia väittämiä myös työllisyyden näkökulmasta. Ensimmäiseksi vertaamme näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen työllistyneiden mielipiteitä niiden henkilöiden mielipiteisiin, jotka olivat työllisinä sekä ennen näyttötutkinnon suorittamista että sen jälkeen. Toiseksi vertaamme vähäisen ja korkean työttömyyden alueilla sijaitsevien op- 257

258 pilaitosten edustajien käsityksiä, kolmanneksi vertaamme vähäisen ja korkean työttömyyden alueilla asuvien tutkintotoimikuntien ei-työnantajajäsenten käsityksiä sekä neljänneksi vertaamme vähäisen ja korkean työttömyyden alueilla toimivien organisaatioiden tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten käsityksiä näyttötutkintojärjestelmästä (Kuviot ). Vertailuasetelma perustuu ajatukseen, jonka mukaan näyttötutkinnon suorittaneiden muita vastaajaryhmiä heikommat arviot näyttötutkinnosta voivat johtua siitä, että osa tutkinnon suorittaneista ei ole saanut tutkinnosta konkreettista hyötyä, eli työllistynyt tutkinnon suoritettuaan. Nämä vastaajat sitten arvioisivat näyttötutkintojärjestelmää huomattavasti muita vastaajia kielteisemmin, joka vaikuttaisi tutkinnon suorittaneiden muita vastaajaryhmiä kielteisempään arvioon. Tämä hypoteesi ei kuitenkaan saanut tukea. Verrattaessa näyttötutkinnon suorittaneista heitä, jotka olivat työttöminä ennen näyttötutkinnon suorittamista ja työllistyneet sen suoritettuaan, heihin, jotka ovat olleet koko ajan työllisinä, ei ryhmien vastauksissa havaittu eroa (Kuvio 51.). Sen sijaan verrattaessa muiden vastaajaryhmien (oppilaitosten edustajat, tutkintotoimikuntien ei-työnantajajäsenet ja tutkintotoimikuntien työnantajajäsenet) vähäisemmän työttömyyden alueiden 66 (Uusimaa, Kanta-Häme, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa) vastaajien arvioita korkeammasta työttömyydestä kärsivien alueiden vastaajien arvioihin (muut maakunnat paitsi Ahvenanmaa), löydetään eroja (Kuviot ) % Työllisinä ennen ja jälkeen näyttötutkinnon suorittamista Työllistyneet näyttötutkinnon suorittamisen myötä Kuvio 51. Näyttötutkinon vuonna 2011 suorittamisen myötä työllistyneiden ja työllisten näyttötutkintomielipiteet Muiden vastaajaryhmien, kuin näyttötutkinnon suorittajien eriyttämiseksi hyviin ja heikkoihin työllisyysalueisiin käytettiin Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) verkkosivuilta saatuja vuoden 2013 maakunnallisia työttömyyslukuja (Työttömyysaste alueittain <http://www.eva.fi/tyotjatekijat/tyottomyysaste-alueittain-2013/> 67 Vastaajaryhmien yhteiset tulokset esitetään viivakuvioina, joissa viivan korkeus kuviossa ilmaisee kysyttyihin väittämiin täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä olevien yhteisen prosentuaalisen osuuden vastaajaryhmän vastaajista. 258

259 Korkeammasta työttömyydestä kärsivien alueiden oppilaitosten arviot näyttötutkinnosta ovat (5 10 %-yksikköä) positiivisempia kuin vähäisemmän työttömyyden alueiden oppilaitosten 52 arviot (Kuvio 52.) % Oppilaitokset: Vähäisen työttömyyden alueet Oppilaitokset: Korkean työttömyyden alueet Kuvio 52. Vähäisen ja korkean työttömyyden alueiden oppilaitosten vastaajien näyttötutkintomielipiteet. 68 Tutkintotoimikuntien vastauksissa (Kuvio 53.) ei havaittu käytännössä juuri lainkaan eroa vähäisemmän työttömyyden alueiden vastaajien ja korkeammasta työttömyydestä kärsivien alueiden vastaajien välillä. Ainoa suurempi ero vastausjakaumissa löydetään väittämän 3. (Näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan pätevöityä uuteen ammattiin työtehtävien vaihtuessa) osalta, jota korkeammasta työttömyydestä kärsivien alueiden vastaajat arvioivat 9 %-yksikköä myönteisemmin. 68 Vastaajaryhmien yhteiset tulokset esitetään viivakuvioina, joissa viivan korkeus kuviossa ilmaisee kysyttyihin väittämiin täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä olevien yhteisen prosentuaalisen osuuden vastaajaryhmän vastaajista. 259

260 % Tutkintotoimikunnat (eityönantajajäsenet): Vähäisen työttömyyden alueet Tutkintotoimikunnat (eityönantajajäsenet): Korkean työttömyyden alueet Kuvio 53. Vähäisen ja korkean työttömyyden alueiden tutkintotoimikuntien ei-työnantajajäsenten näyttötutkintomielipiteet. 69 Erityisen suuret erot näyttötutkintoa koskevissa asenteissa havaitaan korkeamman työttömyyden ja vähäisemmän työttömyyden alueiden työnantajien arvioissa. Suurin ero eri alueiden työnantajien välisiin näkemyksiin muodostuu kysyttäessä näyttötutkinnon vaikutuksesta työntekijöiden palkkatason kohottamisessa (väittämä 12.). Korkeamman työttömyyden alueiden työnantajista 29 %-yksikköä enemmän arvioi näyttötutkinnon suorittamisen vaikuttavan työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti kuin vähäisemmän työttömyyden alueiden työnantajat. (Kuvio 54.). Myös henkilöstön osaamistasoon liittyvässä väittämässä eri alueiden työnantajien mielipiteiden ero muodostuu suureksi (väittämä 8.). Korkeamman työttömyyden alueiden työnantajista 26 %-yksikköä enemmän arvioi, että työnantajat eivät käytä riittävästi näyttötutkintoa henkilöstön osaamistason kasvattamisessa kuin vähäisemmän työttömyyden alueiden työnantajat. 69 Vastaajaryhmien yhteiset tulokset esitetään viivakuvioina, joissa viivan korkeus kuviossa ilmaisee kysyttyihin väittämiin täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä olevien yhteisen prosentuaalisen osuuden vastaajaryhmän vastaajista. 260

261 % Työnantajat: Vähäisen työttömyyden alueet Työnantajat: Korkean työttömyyden alueet Kuvio 54. Vähäisen ja korkean työttömyyden alueiden tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten näyttötutkintomielipiteet. (korkean työttöm. alueet n=18). 70 Tulokset viittaavat siihen, että näyttötutkintoon kohdistuu suurempia odotuksia korkeammasta työttömyydestä kärsivillä alueilla. Näyttötutkinnon rooli työllistäjänä saattaa myös näillä alueilla olla suurempi, kuin paremman työllisyyden alueilla. Tästä huolimatta työantajien korkeat arviot näyttötutkinnon positiivisesta palkkavaikutuksesta eivät saa tukea tutkinnon suorittaneilta, jotka arvioivat näyttötutkinnon palkkavaikutuksen käytännössä samalla tavoin riippumatta siitä, ovatko he työllistyneet tutkinnon suorittamisen myötä tai olleet koko ajan työllisinä. Kaiken kaikkiaan näyttötutkinnon suorittajien arviot näyttötutkinnon mahdollisuuksista ovat kautta linjan muiden vastaajaryhmien arvioita heikompia. Parhaat arviot saadaan oppilaitoksilta. Tällaista eroa selittää ainakin osittain se, että oppilaitokset vastaavat enemmän retorisesta ideaalimaailman näkökulmasta eli mitä näyttötutkinnon suorittaminen optimaalisimmillaan on mm. oppilaitosten strategioiden mukaan. Sen sijaan näyttötutkinnon suorittaneet arvioivat näyttötutkinnon suorittamisen vaikuttavuutta omista työmarkkinakokemuksistaan lähtien, mille antaa omat reunaehtonsa heidän työssäkäyntialueensa oman koulutusalansa työllisyystilanne, heidän pendelöintimahdollisuutensa (työssäkäynti asuinalueen ulkopuolella) sekä heidän kokemuksensa näyttötutkinnon suorittamisen tuomasta työmarkkinalisäarvosta rekrytointitilanteessa (Koistinen 2014, ; Varje 2014, 54 83). Myös korkeamman työttömyyden alueiden työnantajien keskuudessa näyttötutkinto miellettäneen eräänlaiseksi työmarkkinoilla pärjäämisen optioksi (ks. myös Kuvio 2.). Edellä kuvaamiamme eroja eri vastaajaryhmien välillä pitäisikin käsittääksemme tutkia tarkemmin analysoimalla samanaikaisesti toisaalta vähäisen ja korkean työttömyyden alueiden elinkeinorakennetta, siellä asuvan väestön koulutustasoa ja pendelöinnin intensi- 70 Vastaajaryhmien yhteiset tulokset esitetään viivakuvioina, joissa viivan korkeus kuviossa ilmaisee kysyttyihin väittämiin täysin samaa mieltä tai jonkin verran samaa mieltä olevien yhteisen prosentuaalisen osuuden vastaajaryhmän vastaajista. 261

262 teettiä sekä toisaalta em. alueilla sijaitsevia työpaikkoja niiden toimialan, siirrettävyyden ja koulutusasteen mukaan ammattikohtaisen työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanteen lisäksi. 71 Näyttötutkinnon vaikutus työelämätaitojen lisääntymiseen eri vastaajaryhmien näkökulmasta Näyttötutkinnon vuonna 2011 suorittaneita pyydettiin arvioimaan seuraavan johdantokysymyksen avulla, kuinka paljon näyttötutkinto lisäsi erilaisia työelämätaitoja: Arvioikaa, kuinka paljon näyttötutkinnon suorittaminen lisäsi seuraavia työelämätaitojanne. Oppilaitosten, tutkintotoimikuntien ja tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten vastaajia pyydettiin arvioimaan samoja väittämiä, joiden kyselyissä kyselypatteriston johdantokysymys oli erilainen: Kuinka tärkeinä pidätte seuraavia osaamisalueita nykyisessä työelämässä? Arvioitavat osaamisalueet: 1. Työmenetelmien hallinta 2. Työprosessin suunnittelu- ja kehittämisvalmiudet 3. Kädentaitojen ja teorian yhdistäminen 4. Työturvallisuuden hallinta 5. Tiedonhankintataidot 6. ATK-taidot 7. Ongelmanratkaisutaidot 8. Itsenäisen työskentelyn taidot 9. Taito toimia joustavasti uusissa tilanteissa 10. Taito sopeutua epävarmuuteen 11. Vuorovaikutus- ja viestintätaidot 12. Asiakastyötaidot 13. Esimiestaidot 14. Projektinhallintataidot 15. Lainsäädännön tuntemus 16. Yrittäjyystaidot 17. Viestintätaidot virallisilla kotimaisilla kielilliä (suomi, ruotsi) 18. Kansainväliset viestintätaidot (esim. englanti, ranska, saksa, venäjä) 19. Koulutus- tai ohjaustaidot 20. Oman työn kehittämistaidot 71 Pendelöinti on eriytynyt sukupuolen, sosioekonomisen aseman ja työssäkäyntialueen mukaan. Pendelöinti on yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa, työmatkat ovat pitempiä erikoisammattitaidon ja korkeamman tulotason ammateissa kuin vähäistä ammattitaitoa vaativissa ja pienipalkkaisissa ammateissa. Lisäksi asuinalueensa ulkopuolella säännöllisesti käyvät työskentelevät yleisemmin kasvavissa teollisuus- ja palvelukeskuksissa, mutta asuvat taantuvilla työssäkäyntialueilla. (Koistinen 2014, ; ks. myös alueittaisesta pendelöimisestä Myrskylä 2012b, ) Houvari ym. (2014) ovat puolestaan tutkineet alueiden yritys- ja elinkeinorakenteen muutosta jakamalla toimialat (teollisuus ja palvelut) siirrettävyysindeksin avulla siirrettäviin ja heikosti siirrettäviin, jolloin saadaan eroteltua toiminnot, jotka voivat sijaita maantieteellisesti kaukana asiakkaista toiminnoista, joiden täytyy sijaita maantieteellisesti lähellä asiakkaita. Teollisuuden toimialoista suurin osa on siirrettäviä, mutta esimerkiksi rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemistoiminta ovat heikosti siirrettäviä palveluja. (Tuomaala 2011, 40 47; Huovari ym. 2014, 27 33; ks. myös Suomen väestön koulutustason 2010.) 262

263 21. Työkyvyn ylläpitämiseen liittyvät valmiudet 22. Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä 23. Eettinen asenne työhön 24. Ympäristötietoisuus Osaamisalueita eri vastaajaryhmien kesken vertailtaessa johdantokysymyksen erilaisuus tulee ottaa tulosten tulkinnassa huomioon. Näyttötutkinnon vuonna 2011 suorittaneiden vastaukset ilmaisevat suorittamansa näyttötutkinnon kykyä lisätä erilaisia työelämätaitoja, kun muiden vastaajaryhmien vastaukset ilmaisevat näiden taitojen merkityksen työelämässä. Vastaajaryhmien välisiä vastauksia vertailtaessa oleelliseksi muodostuukin, kohdentuvatko näyttötutkinnon suorittaneiden kokemukset eri taitojen kohenemisesta samoihin väittämiin kuin mitkä muut vastaajaryhmät arvioivat tärkeiksi (Kuvio 55.) % Näyttötutkinnon v suorittaneet Oppilaitokset Tutkintotoimikunnat Työnantajat Kuvio 55. Näyttötutkinnon vaikutus eri työelämätaitojen lisääntymiseen vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneilla sekä eri työelämätaitojen tärkeys muiden vastaajaryhmien arvioimana. 72 Väittämissä muut vastaajaryhmät kuin tutkinnon suorittaneet antavat melko yhdenmukaisia arvioita eri osaamisalueiden tärkeydestä työelämässä. Näyttötutkinnon vuonna 2011 suorittaneet kokevat näyttötutkinnon suorittamisen lisänneen erilaisia työelämätaitoja pääosin 72 Kuviossa viivan korkeus ilmaisee erittäin tärkeää ja tärkeää vastausluokkien yhteisen prosentuaalisen osuuden. 263

264 juuri niissä taidoissa, jotka muut vastaajaryhmät ovat kokeneet tärkeimmiksi osaamisalueiksi työelämässä (Kuvio 55.). Tässä mielessä näyttötutkintojärjestelmä näyttäisi tunnistavan työelämän keskeiset tarpeet ja vastaavan niihin oikeansuuntaisesti. Ainoa suurempi poikkeama taitojen kohenemisen ja niiden tärkeyden välillä syntyy väittämän nro 15. kohdalla (lainsäädännön tuntemus). Sen osalta näyttötutkinnon suorittajat ovat kokeneet selvää taitojen kohenemista, vaikka muut vastaajaryhmät eivät ole arvioineet lainsäädännön tuntemusta kovin tärkeäksi. Kokonaisuutena arvioiden näyttötutkinnon suorittaneiden kokemus eri työelämätaitojen kehittymisestä näyttää mukailevan oppilaitosten, tutkintotoimikuntien ja tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten käsitystä eri osaamisalueiden tärkeydestä työelämässä. Tämä kertoo näyttötutkintojärjestelmän onnistumisesta tavoitteessaan (ks. Yrjölä ym. 2000, ; Raivola ym. 2007, , ). Jos näyttötutkinnon suorittamisen seurauksena työelämätaidot kohenevat juuri niissä taidoissa, mitkä nähdään tutkinnon järjestäjien arvioissa tärkeinä, on tutkintojärjestelmä onnistunut tavoitteissaan. Kvalifikaatioväittämät sisältävät toisaalta sekä ammatillisia että yleissivistäviä kvalifikaatioita ja toisaalta ydin- ja reunakvalifikaatioita. Niissä on huomioitu myös elinikäisen opiskelun vaatimuksia ja ennakoitu tulevaisuudessa tarvittavia kvalifikaatioita, joita määrittävät poliittiset, ekonomiset, sosio-kulttuuriset, teknologiset, ekologiset sekä arvoihin ja asenteisiin kytkeytyvät toimintaympäristöjen muutokset työmarkkinallisten epävarmuustekijöiden lisäksi. Työelämässä toimivilta edellytetään perustaitoja, joiden avulla on mahdollista nopeasti ja joustavasti reagoida työelämän muutoksiin ja oppia muutosten vaatimia uusia asioita. (Julkunen 2008, ; Hakala ym. 2013, ; Jokinen & Saarimaa 2013, 68 79; Malin ym. 2013, 6 8; vrt. Rinne & Vanttaja 1999, ) Näyttötutkinnon suorittaneiden ja tutkintotoimikuntien työnantajien arvioita työelämätaidoista pitää analysoida ja tulkita kokemustietoon sekä oppilaitosten ja tutkintotoimikuntien ei-työnantajien arvioita näkemystietoon pohjautuvina niin nykyisistä kuin lähitulevaisuudenkin työelämätarpeista käsin (ks. Kuvio 2.). Niitä osaamisalueita, joita vastaajat eivät pitäneet tärkeinä, pitää analysoida tarkemmin suhteessa lähitulevaisuudessa tarpeellisiksi arvioituihin kvalifikaatiovaatimuksiin ns. heikkojen singaalien näkökulmasta. Työllistymisvaikeuksien syyt eri vastaajaryhmien arvioimana Eri vastaajaryhmiä pyydettiin arvioimaan, kuinka paljon eri tekijät ovat vaikeuttaneet näyttötutkinnon suorittajien työllistymistä näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen silloin, kun tutkinnon suorittajilla on esiintynyt työllistymisvaikeuksia (Kuvio 56.). Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneilta tiedusteltiin työllistymisvaikeuksista kysymyksellä: Jos Teillä on ollut näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen työllistymisvaikeuksia, arvioikaa kuinka paljon seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistänne. Oppilaitosten, tutkintotoimikuntien ja tutkintotoimikuntien työnantajajäseniltä tiedusteltiin näyttötutkinnon suorittaneiden työllistymisvaikeuksista kysymyksellä: 73 Risto Rinteen ja Markku Vanttajan (1999, 76) tekemän asiakirja-analyysin mukaan eurooppalaisen mallikansalaisen yleiset kriteerit määrittyivät jo tuolloin seuraavanlaisina: korkeasti koulutettu professionaalisesti osaava; toiminta-alueenaan koko Eurooppa; hallitsee vähintään kaksi EU-kieltä; opiskellut, asunut ja työskennellyt myös toisessa EU-maassa; tuntee EU:n jäsenvaltioiden kulttuuria ja yhteiskuntaa; on halukas jatkuvaan koulutukseen; hallitsee informaatio- ja viestintäteknologisia taitoja; osaa hankkia tietoa opiskelu- ja työmahdollisuuksista eri jäsenvaltioissa. 264

265 Jos näyttötutkinnon suorittaneella on ollut valmistumisensa jälkeen työllistymisvaikeuksia, arvioikaa missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet hänen työllistymistään. Jokaiselle vastaajaryhmälle esitetyt kysymykset olivat samanlaiset muilta osin kuin väittämien 7. ja 8. osalta, joissa kysymysten sanamuoto vaihteli näyttötutkinnon suorittaneiden ja muiden vastaajaryhmien välillä. Väittämät: 1. Työkokemuksen puute 2. Epävarmuus omasta osaamisesta 3. Suhdeverkostojen puute 4. Näyttötutkinnon sisällölliset painotukset 5. Näyttötutkinnon huono tunnettuus 6. Näyttötutkinnon heikko arvostus 7. Alan yleinen heikko työmarkkinatilanne 8. Työssäkäyntialueen heikko työmarkkinatilanne 9. Näyttötutkinnon suorittamisajankohta 10. Katkokset määräaikaisissa työsuhteissa 11. Syrjityksi tuleminen (esim. sukupuolen, vammaisuuden tai etnisen taustan takia) Perheeseen, terveyteen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvät syyt % Näyttötutkinnon v suorittaneet Oppilaitokset Tutkintotoimikunnat Työnantajat Kuvio 56. Jos Teillä on ollut näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen työllistymisvaikeuksia, arvioikaa kuinka paljon seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistänne Kuviossa viivan korkeus ilmaisee erittäin paljon ja paljon vastausluokkien yhteisen prosentuaalisen osuuden. 265

266 Työllistymisvaikeuksien arvioiden vertailu vastaajaryhmien välillä osoittaa näyttötutkinnon vuonna 2011 suorittaneiden arvioivan näyttötutkintoalan heikon työmarkkinatilanteen (väittämä 7.) ja työssäkäyntialueen heikon työmarkkinatilanteen (väittämä 8.) vaikeuttaneen heidän työllistymistään huomattavasti vähemmän (40 50 %-yksikköä) kuin mitä muut vastaajaryhmät arvioivat niiden vaikeuttaneen (Kuvio 56.). Myös muiden kysyttyjen tekijöiden osalta näyttötutkinnon suorittajat arvioivat niiden vaikeuttaneen työllistymistä selvästi vähemmän kuin muut vastaajaryhmät. Ainoastaan näyttötutkinnon suorittamisajankohdan osalta (väittämä 9.) työnantajien arvio on kaksi prosenttiyksikköä näyttötutkinnon suorittajia alempi. Kokonaisuutena tarkastellen tulokset viittaavat siihen, että näyttötutkinnon suorittajien työllistymisvaikeuksia yliarvioidaan oppilaitoksissa, tutkintotoimikunnissa ja työnantajien keskuudessa. Aiemmin havaittiin (Kuvio 7.), että näyttötutkinnon suorittaneista oli kyselyhetkellä 8 prosenttia työttömänä (n=30). Jos pohditaan näyttötutkinnon työllistävää vaikutusta, ei kyselyn perusteella voida siitä päätellä paljoakaan, koska vaikuttavuuden arvioinnissa tutkinnon suorittajia tulisi verrata heihin, jotka eivät näyttötutkintoa ole suorittaneet. Kyselyssä selvitettiin kuitenkin näyttötutkinnon suorittaneiden henkilöiden työmarkkinatilannetta kolmena eri ajankohtana; ennen näyttötutkinnon suorittamista, tutkinnon suorittamisen jälkeen ja kyselyn toteutushetkellä. Näiden kysymysten avulla voidaan arvioida näyttötutkinnon suorittaneiden työmarkkinatilanteessa tapahtuneita muutoksia ja tutkinnon suorittamisen suhdetta työllistymiseen ja työttömyyteen. Arvioinnin laatimiseksi tutkittiin näyttötutkinnon suorittajien polkuja työttömyydestä tai työllisyydestä työttömyyteen tai työllisyyteen. Näyttötutkinnon suorittaneiden työllisyyttä kuvaavien polkujen laatimisen ja analysoinnin taustalla on toisaalta siirtymätyömarkkinoiden toimintalogiikka (ks. Suikkanen ym. 2001, ; Räisänen & Schmid 2008) ja toisaalta työvoimakoulutuksen nettovaikuttavuuden idea (Hällström 2008, 61 66; Hällström 2012). Perussiirtymiä työmarkkinoilla ovat Suikkasen ym. (2001, 92) mukaan siirtymä työvoimaan, siirtymä pois työvoimasta, siirtymä työllisyyteen, siirtymä työttömyyteen, siirtymä opiskelijaksi tai eläkkeelle. Spesifejä siirtymiä ovat ammatillinen siirtymä, toimialakohtainen siirtymä, työvoimaan kuuluvien muutto paikkakunnalta toiselle sekä pendelöinti Työllisyyden ja työttömyyden polut näyttötutkinnon suorittaneilla Työmarkkinatilanteiden muutostarkastelu toteutettiin vain sellaisille näyttötutkinnon vuonna 2011 suorittaneille henkilöille, jotka olivat olleet ennen näyttötutkinnon suorittamista joko vakituisessa tai määräaikaisessa kokopäivätyössä (työlliset), työttömänä tai jäämässä työttömäksi (työttömät). Heidän työmarkkinatilanteensa muutospolut esitetään Taulukossa 75. Suurin osa (53 %, n=111) tarkastelluista henkilöistä ilmoitti olleensa työllisinä ennen näyttötutkintoon hakeutumista ja kyselyn toteutushetkellä. 36 prosenttia vastaajista (n=76) oli ollut työttömänä ennen näyttötutkintoon hakeutumista, mutta työllisinä kyselyhetkellä. 2,5 prosenttia tarkastelluista henkilöistä (n=5) oli siirtynyt työllisestä työttömäksi ja kahdeksan prosenttia (n=17) oli pysynyt koko ajan työttömänä näyttötutkinnon suorittamisesta huolimatta. 75 Heikki Räisäsen ja Günther Schmidin (2008, 22) mukaan siirtymätyömarkkinoiden näkökulmasta olisi tarpeen kehittää edelleen virtatilastoja erilaisiin elämänkulun riskitilanteisiin ja työvoimapolitiikkaan liittyen. Vastaavasti Eric Hällströmin (2008, 62 63) koulutuksen nettovaikuttavuuden arvioinnissa pitäisi ottaa huomioon työllistymisen lisäksi tutkinnon suorittaneen arvio hänen ammatillisen osaamisensa lisääntymisestä. Ts. oppimista tuottanut koulutus on lisännyt tavoiteltuja parempia työmarkkinavalmiuksia ja siten omalta osaltaan luonut edellytyksiä työllistymiselle. 266

267 Taulukko 75. Työllisten ja työttömien näyttötutkinnon suorittajien työmarkkinatilanteessa tapahtuneet muutokset. (n=209) TYÖMARKKINATILANNE ENNEN NÄYTTÖTUTKINTOA TYÖMARKKINATILANNE NÄYTTÖTUTKINNON JÄLKEEN TYÖMARKKINATILANNE KYSELYHETKELLÄ n % Työtön Työtön Työtön 17 8 Työtön Työtön Työllinen Työtön Työllinen Työllinen Työtön Työllinen Työtön 0 0 Työllinen Työllinen Työllinen Työllinen Työllinen Työtön 0 0 Työllinen Työtön Työtön 5 2 Työllinen Työtön Työllinen Työttömänä ennen näyttötutkintoon hakeutumista olleista henkilöistä (n=93) 46 prosenttia on työllistynyt heti tutkinnon suorittamisen jälkeen. Toisaalta työllisinä näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen olleista henkilöistä yksikään ei päätynyt kyselyhetkeen tultaessa työttömäksi. Koko tarkastellussa työttömien ja työllisten näyttötutkinnon suorittaneiden ryhmässä on enemmän heitä, jotka ovat työllistyneet näyttötutkinnon suorittamisen myötä (36 %) kuin pysyneet työttömänä tai joutuneet työttömäksi (11 %). Työttömiksi päätyneistä henkilöistä (n=22) jokainen oli työttömänä myös näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. Tämä viittaa siihen, että näiden henkilöiden työttömyyteen johtanut kehityskulku on alkanut todennäköisesti jo ennen näyttötutkinnon suorittamista, vaikka osa heistä (n=5) olikin työllisenä ennen näyttötutkintoa. Vaikka kyselyn havaintojen perusteella ei voidakaan arvioida näyttötutkinnon työllistävää vaikutusta, voidaan kuitenkin arvioida, että silloin kun näyttötutkinnon suorittajat päätyvät työttömiksi, on taustalla todennäköisesti pitkäaikaisia työmarkkinakelpoisuutta heikentäviä tekijöitä. Tällaisiin tekijöihin ei välttämättä voida näyttötutkinnonkaan suorittamisella paljoa vaikuttaa. Ennen näyttötutkinnon suorittamista esiintyneellä työttömyydellä ja tutkinnon suorittamisen jälkeisellä työttömyydellä on myös yhdysvaikutusta kyselyhetkellä esiintyneeseen työttömyyteen (Liitetaulukko 19.). Niistä vastaajista (n=50), jotka olivat sekä ennen näyttötutkinnon suorittamista että sen jälkeen työttöminä, 34 prosenttia (n=17) päätyi työttömäksi, kun taas niistä henkilöistä, jotka olivat ennen näyttötutkinnon suorittamista työllisinä, mutta sen jälkeen työttöminä vain 20 prosenttia (n=5) päätyi työttömäksi. Tarkastelua syvennettiin vertaamalla näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen työttömänä olleita ja kyselyhetkeen tultaessa edelleen työttömänä olevia vastaajia (n=22) heihin, jotka olivat tutkinnon jälkeen työttöminä, mutta kyselyhetkellä työllisinä (n=53). Näitä ryhmiä verrattiin yleissivistävän koulutuksen ammattikoulutuksen, iän ja näyttötutkinnon suoritusmaakunnan suhteen. Tällä arvioitiin sitä, selittääkö jokin näistä tekijöistä työttömäksi päätymistä näyttötutkinnon suorittajien keskuudessa (Taulukko 76.). 267

268 Taulukko 76. Näyttötutkinnon jälkeisenä aikana työllistyneiden (n=53) ja työttömänä pysyneiden (n=22) korkein yleissivistävä koulutus. KORKEIN YLEISSIVISTÄVÄ KOULUTUS TYÖLLISET KYSELYHETKELLÄ % (n=53) TYÖTTÖMÄT KYSELYHETKELLÄ % (n=22) Ei tutkintoa 0 - Apukoulu tai peruskoulu mukautetusti 2 - Kansakoulu, kansalaiskoulu, oppikoulu Peruskoulun oppimäärä Lukion oppimäärä ilman ylioppilastutkintoa 4 - Ylioppilastutkinto Yhteensä Verrattaessa työllistyneitä ja työttömäksi päätyneitä näyttötutkinnon suorittajia yleissivistävän koulutuksen suhteen, havaitaan, että työttömiksi päätyneissä on suhteellisesti enemmän (22 %-yksikköä) ylioppilastutkinnon suorittaneita (Taulukko 76). Toisaalta työttömiksi päätyneissä on enemmän myös kansakoulun ym. suorittaneita. Yleissivistävä koulutus ei siten näytä selittävän ainakaan kuvailevan tilastollisen tarkastelun perusteella arvioituna näyttötutkinnon suorittajien työttömäksi päätymistä. Korkeimman ammatillisen koulutuksen suhteen tehty tarkastelu osoittaa, että työttömiksi päätyneiden ryhmässä on jonkin verran enemmän (8 %-yksikköä) erikoisammattitutkinnon suorittaneita sekä jonkin verran vähemmän (15 %-yksikköä) ammattitutkinnon suorittaneita kuin työllisten ryhmässä (Taulukko 77.). Työllisten ja työttömien ryhmien välisessä vertailussa tulee olla varovainen, koska työttömien ryhmän vastaajien lukumäärä (22) riittää vain niukasti tilastollisten yleistysten tekemiseen. Taulukko 77. Näyttötutkinnon jälkeisenä aikana työllistyneiden (n=53) ja työttömänä pysyneiden (n=22) korkein ammatillinen koulutus. KORKEIN AMMATILLINEN KOULUTUS TYÖLLISET KYSELYHETKELLÄ % (n=53) TYÖTTÖMÄT KYSELYHETKELLÄ % (n=22) Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto 6 14 Ammattikorkeakoulututkinto 4 5 Yliopistotutkinto - 5 Yhteensä Myöskään iän suhteen näyttötutkinnon jälkeisenä aikana työllistyneet ja työttömäksi jääneet eivät eroa merkittävällä tavalla. Kyselyhetkellä työttömänä olleissa on jonkin verran enemmän yli 60-vuotiaita kuin työllistyneissä, mutta niin on myös vuotiaita (Taulukko 78.). Ikäkään ei siten näytä selittävän työttömäksi päätymistä näyttötutkinnon suorittajien keskuudessa. 268

269 Taulukko 78. Näyttötutkinnon jälkeisenä aikana työllistyneiden (n=53) ja työttömänä pysyneiden (n=22) ikäjakauma. VASTAAJIEN IKÄJAKAUMA TYÖLLISET KYSELYHETKELLÄ % (n=53) TYÖTTÖMÄT KYSELYHETKELLÄ % (n=22) vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Vähintään 60-vuotiaat Merkittäviä eroja ei myöskään havaita näyttötutkinnon jälkeisenä aikana työllistyneiden ja työttömäksi jääneiden välillä näyttötutkinnon suoritusmaakunnassa (Taulukko 79.). Kyselyhetkellä työttömänä olleiden ryhmässä näyttötutkintoja oli suoritettu hieman enemmän heikomman työllisyyden Pohjois-Karjalassa, mutta niin oli myös paremman työllisyyden Etelä-Pohjanmaalla. Kaiken kaikkiaan koulutus, ikä tai näyttötutkinnon suoritusmaakunta eivät näytä selittävän näyttötutkinnon suorittajien päätymistä työttömäksi silloin, kun tarkastelut tehdään kuvailevalla tavalla ristiintaulukointina. Taulukko 79. Näyttötutkinnon jälkeisenä aikana työllistyneiden (n=53) ja työttömänä pysyneiden (n =22) näyttötutkinnon suoritusmaakunta. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITUS- MAAKUNTA TYÖLLISET KYSELYHETKELLÄ % (n=53) TYÖTTÖMÄT KYSELYHETKELLÄ % (n=22) Uusimaa 26 9 Varsinais-Suomi 2 5 Satakunta 4 - Kanta-Häme 4 5 Pirkanmaa 9 9 Päijät-Häme 4 - Kymenlaakso 2 - Etelä-Karjala 2 5 Etelä-Savo 6 5 Pohjois-Savo 2 9 Pohjois-Karjala 2 14 Keski-Suomi 8 9 Etelä-Pohjanmaa 2 18 Pohjanmaa 4 - Keski-Pohjanmaa - - Pohjois-Pohjanmaa 17 5 Kainuu 2 - Lappi 6 9 Yhteensä

270 Vaikka poikkileikkauskyselyn vastausten perusteella ei voidakaan tiukasti ottaen tutkia näyttötutkinnon työllistävää vaikutusta, voidaan siitä huolimatta arvioida vastaajien elämänkulun eri vaiheissa toteutuneiden työttömyysjaksojen vaikutusta työttömyyden pitkittymiseen. Tämä toteutettiin logistisella regressioanalyysillä, jonka tarkoituksena oli vakioida ennen näyttötutkinnon suorittamista esiintyneen työttömyyden ja tutkinnon suorittamisen jälkeisen työttömyyden vaikutukset toisillaan. Toisin sanoen tässä tarkasteltiin työttömyysaikojen erillistä vaikutusta viimesijaisen työttömyyden toteutumiseen. Logistisella regressioanalyysillä selitettiin kyselyhetkellä vallinnutta työttömyyttä eri tekijöiden avulla. Aluksi selittäväksi muuttujaksi valittiin näyttötutkinnon jälkeinen työttömyys. Tässä ensimmäisessä mallissa beetakerroin ja vetosuhde (Exp(B)) muodostuivat poikkeavan suuriksi (B: 20,324, vetosuhde: ). Tuloksia voidaan selittää muuttujien välisen riippuvuuden tavallisesta poikkeavalla luonteella, joka käytetyllä estimointimenetelmällä tuottaa poikkeavan suuren vetosuhteen. SPSS estimoi beetakertoimen ja keskivirheen suurimman uskottavuuden menetelmällä (MLE), joka hyödyntää kovarianssimatriisia. Aineiston ollessa tässä tapauksessa ns. harva (sparse), siten ettei siihen sattunut yhtään henkilöä, joka olisi ollut työllisenä tutkinnon suorittamisen jälkeen ja kyselyhetkellä työttömänä, ei MLE ole tilanteeseen paras estimointimenetelmä (Hailpern & Visintainer 2003, 216). Koska MLE-estimointia haluttiin kuitenkin käyttää, manipuloitiin aineistoa muuttamalla yhden näyttötutkinnon jälkeen työllisenä olleen henkilön tietoja siten, että tämä henkilö on uudessa aineistossa kyselyhetkellä työtön. Näin toimimalla saadaan muuttujien välisen ristiintaulukon jokaiseen soluun vähintään yksi havainto. Muunnoksen jälkeen uudessa aineistossa tutkinnon jälkeen työllisinä olleista henkilöistä ei kyselyhetkellä olekaan enää työllisenä 100 prosenttia vaan 99,3 %. Tulosten käytännön tulkinnan kannalta tällä ei ole mitään merkitystä. Muunnoksen avulla saadaan kuitenkin beetakerroin tipahtamaan kahdestakymmenestä neljään, keskivirheen pudotessa 3472:sta yhteen (1), (Taulukko 80.). Myös riskikerroin putosi muunnoksen seurauksena 670 miljoonasta 55:een. Waldin testisuure nousi lähellä nollaa olevasta luvusta 15:sta. Muunnoksen seurauksena myös beetakerroin muuttui tilastollisesti ei-merkitsevästä tilastollisesti erittäin merkitseväksi. Taulukko 80. Näyttötutkinnon suorittaneiden työttömyyttä selittävät tekijät, logistinen regressioanalyysi. 76 B S.E. Wald Vetosuhde 95 % luottamusväli MALLI 1 Tutk. jälk. työttömyys 4,011 1,035 15,011 55,208***(MLE) 7, ,996 1,035 55,208 (Woolf) (Woolf) MALLI 2 Tutk. edeltävä työttömyys 0,572 0,548 1,088 1,772,605 5,192 Tutk. jälk. työttömyys 3,835 1,046 13,430 46,285*** 5, ,888 MALLI 3 Tutk. edeltävä työttömyys,616,553 1,243 1,852,627 5,468 Tutk. jälk. työttömyys 3,960 1,060 13,943 52,437*** 6, ,058 Ammattikoulutus,206,272,573 1,229,721 2,094 Ikä,007,024,086 1,007,961 1, Manipuloitu aineisto: yhden (1) vastaajan tieto yhdessä muuttujassa vaihdettu. 270

271 Muunnoksen jälkeen vetosuhde ja beetakertoimen keskivirhe laskettiin sekä MLE-estimointia että Woolfin estimointia käyttäen (ks. Feinstein 2002, 335). Molemmat tavat tuottivat täsmälleen saman tuloksen (Taulukko 80.). Voidaan siis arvioida, että muunnoksen jälkeen aineistosta saadut estimaatit työttömyysmuuttujille ovat myös MLE-estimointia käyttäen luotettavia. Kontrollimuuttujia sisältävissä malleissa käytettiin uutta manipuloitua aineistoa ja MLE-estimointia. Askeltavaa tai hierarkkista mallitusta ei käytetty. Kontrollimuuttujia lisättiin malliin kontrafaktuaalisen perinteen 77 mukaisesti tarkoituksena katsoa säilyykö selitysvoimaltaan merkittävien muuttujien selityskyky, kun ne vakioidaan muilla mahdollisilla työttömyyteen vaikuttavilla tekijöillä. Mallien selitysasteiden lähempi tarkastelu sivuutetaan. Tulosten mukaan tutkinnon jälkeinen työttömyys osoittautui merkittävimmäksi kyselyhetken työttömyyttä selittäväksi tekijäksi riippumatta tutkintoa edeltävästä työttömyydestä, ammattikoulutuksesta tai iästä. Tämä havaitaan kolmatta mallia koskevista tuloksista, joissa tutkinnon jälkeisen työttömyyden vetosuhde on hyvin suuri. Vetosuhde on myös tilastollisesti erittäin merkitsevä ja ykkösestä selvästi poikkeava 95 % luottamuksella. Lopuksi verrattiin näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen työttömänä olleiden ja työttömiksi päätyneiden vastaajien (n=22) näkemyksiä työllistymistä vaikeuttaneista tekijöistä niiden vastaajien näkemyksiin, jotka olivat kyselyhetkellä työllisinä mutta tutkinnon jälkeen työttöminä (n=53). Vertailu auttaa ymmärtämään, mitkä tekijät vastaajien oman näkemyksen mukaan ovat yhteydessä työllistymisvaikeuksiin ja työttömyyden pitkittymiseen (Kuvio 57.). 77 Tavanomainen lähestymistapa tilastolliseen mallittamiseen korostaa mallin selitysasteen (R²) merkitystä. Tällöin malliin lisätään tai siitä vähennetään muuttujia tavoitteena saada malli selittämään mahdollisimman paljon selitettävän muuttujan vaihtelusta. Lisäksi regressioanalyysissä pyritään välttämään keskenään korreloivien selittäjämuuttujien lisäämistä malliin. Silloin kun malliin lisätään keskenään korreloivia selittäjiä, johtaa se kollineariteetiksi nimettyyn tilanteeseen, joka on regressioanalyysin kannalta ongelmallinen, koska mallin oletusten mukaan yksittäisten vaikutusten tulisi olla toisistaan riippumattomia ja laskettavissa yhteen. Kollineariteetin esiintyessä tutkija yleensä karsii mallista pois osan keskenään korreloivista selittäjämuuttujista (ks. esim. Aro 2013, 291). Kollineariteetilla ei kuitenkaan ole merkitystä, jos x-muuttujan kanssa korreloivista selittäjämuuttujista ollaan kiinnostuneita ainoastaan kontrollimuuttujina, eikä tarkoituksena ole estimoida niiden vaikutusta selitettävään muuttujaan (Ketokivi 2009, 100). Jos kolmansien muuttujien vaikutusta pyritään regressiomallin avulla kontrolloimaan, tärkein empiirinen kriteeri niiden mukaan ottamiseksi onkin niiden korreloituminen x-muuttujan kanssa, vaikka niiden mukaan ottaminen kasvattaisikin kollineariteettia (Ketokivi 2009, 111; Töttö 2012, 184; Winship & Sobel 2004, 495). Tällainen kontrafaktuaalinen, eli potentiaalisten seurausten lähestymistapa korostaa mallin selitysasteen (R²) sijasta kaikkien relevanttien kontrollimuuttujien malliin mukaan ottamisen merkitystä (Morgan & Winship 2012; 142; Winship & Sobel 2004, 495). Kontrafaktuaalinen lähestymistapa kysyy, riippuuko jonkin tapahtuman sattuminen tai sattumatta jääminen jonkin toisen tapahtuman sattumisesta tai sattumatta jäämisestä (Lewis 1973, 563; Woodward 2003, 191). 271

272 Työkokemuksen puute Epävarmuus omasta osaamisesta Suhdeverkostojen puute Näyttötutkinnon sisällölliset painotukset Näyttötutkinnon huono tunnettuus Näyttötutkinnon heikko arvostus Näyttötutkintoalani heikko työmarkkinatilanne Työssäkäyntialueeni heikko työmarkkinatilanne Perhe-, terveys- tai muut syyt Näyttötutkinnon suorittamisajankohta Katkokset määräaikaisissa työsuhteissa Syrjityksi tuleminen Työllisyydestä tai työttömyydestä työttömyyden kautta työttömyyteen (n=22) Työllisyydestä tai työttömyydestä työttömyyden kautta työllisyyteen (n=53) Kuvio 57. Työllistymisvaikeuksien kokeminen näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen työllisillä ja työttömäksi päätyneillä. 78 Koska molemmat tarkastelluista ryhmistä olivat näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen työttöminä ja koska kysymyksen sanamuoto ohjasi heitä arvioimaan työllistymisvaikeuksia aiheuttaneita tekijöitä, auttaa vertailu ymmärtämään, mitkä tekijät ovat yhteydessä pitkittyneeseen työttömyyteen. Näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen työttömänä olleet ja työttömiksi päätyneet vastaajat (n=22) arvioivat kyselyhetkellä työllisinä olleita vastaajia (n=53) 20 %-yksikköä enemmän näyttötutkintoalan heikon työmarkkinatilanteen vaikeuttaneen heidän työllistymistään erittäin paljon tai paljon. Vastaavalla tavalla työttömiksi päätyneet vastaajat arvioivat työssäkäyntialueen heikon työmarkkinatilanteen (30 %-yksikköä), syrjityksi tulemisen (14 %-yksikköä) sekä perheeseen, terveyteen tai muuhun elämäntilanteeseen liittyvien syiden (25 %-yksikköä) vaikeuttaneen heidän työllistymistään enemmän kuin mitä kyselyhetkellä työllisinä olleet vastaajat. Nämä tekijät siis vastaajien oman arvion mukaan ovat yhteydessä pitkittyneeseen työttömyyteen. Myös näyttötutkinnon suorittaneiden työmarkkinoilla toimimista ohjaavat työssäkäyntialueen elinkeinorakenne ja työllisyystilanne, perhepiirin elämäntilanne ja vaihe sekä pendelöintimahdollisuus. Koulutus- ja työmarkkinoilla tapahtuvat muutokset heijastuvat eri ikäisten ja erilaisen opiskelu- ja työssäkäyntihistorian omaavien kansalaisten koulutus- ja työmarkkinaratkaisuihin sekä työmarkkinoilla pärjäämiseen. Opiskelu- ja työssäkäyntiratkaisuissa voidaan erottaa neljä toisiinsa nähden limittäistä rajatonta kansalaisten päätöksentekoa rakenteistavaa kenttää (Kuvio 58.). Päätöksentekotilanteissa ovat samanaikaisesti vuorovaikutuksessa hänen opiskelu- ja työhistoria sekä sen hetkinen työmarkkina-asema; 78 Kuviossa viivan korkeus ilmaisee erittäin paljon ja paljon vastausluokkien yhteisen prosentuaalisen osuuden. 272

273 sidokset perheeseen ja perhepiiriin sekä perheen sen hetkinen elämäntilanne; paikalliset ja alueelliset opiskelu- ja työssäkäyntimahdollisuudet sekä kulloinenkin harjoitettava kansallinen koulutus- ja työvoimapolitiikka. (Viinamäki 1993; Viinamäki ) Koulutus- ja työvoimapolitiikka Perhepiiri Paikalliset koulutus- ja työmarkkinat } Koulutus- ja työmarkkinakansalainen yhteiskunnallisten ehtojen paikalliset puitteet todellistuvat mahdollisuudet yksilöllisten mahdollisuuksien yhteiskunnalliset sidokset Kuvio 58. Koulutus- ja työmarkkinakansalaisen opiskeluun ja työssäkäyntiin liittyvien päätösten yksilölliset ja rakenteelliset reunaehdot. 79 Opiskelu- että työssäkäyntimahdollisuudet ovat toisaalta monimuotoistuneet mm. tietotekniikan kehittymisen myötä (etäopiskelu- ja työ), mutta samaan aikaan ne ovat myös eriytyneet maakunnittain monipuolisiin ja minimalistisiin mahdollisuuksiin mm. elinkeinorakennemuutoksen ja muuttoliikkeen myötä. Alueittaiset väestön koulutustasoerot ovat suuria koulutetuimman väestön asuessa Uudellamaalla ja muissa yliopistomaakunnissa (Suomen väestön koulutustason 2010). Työpaikkakasvun alueilla keskimääräistä suurempi osa nuorista menee töihin suoraan peruskoulusta ja toisaalta niistä, jotka jatkavat lukioon, keskimääräistä suurempi osa suorittaa korkea-asteen tutkinnon (Myrskylä 2013, 36). Toimialoittain tarkasteltuna liike-elämän palvelut ja muut tietointensiiviset palvelut sijaitsevat suurissa keskuksissa, valmistava teollisuus pienissä kaupungeissa ja maaseudulla julkisten ja henkilökohtaisten palveluiden sijaitessa ympäri maata väestön määrää myötäillen (Huovari ym. 2014, 9; ks. myös Myrskylä 2012b, ). Pendelöinti on jatkuvasti yleistynyt. Jaana Huhtan ja Topias Pyykkösen (2013) mukaan vuonna 2010 pendelöi 33 prosenttia, joten nykyisten kuntarajojen ylittäjien osuus työllisistä on kasvanut 23 vuoden aikana 13 %-yksikköä. Samalla ajanjaksolla työpaikat ovat vähentyneet yhteensä 262 kunnassa. Manner-Suomessa työpaikat ovat lisääntyneet suhteellisesti tarkasteltuna eniten suurissa kaupungeissa sekä niiden lähikunnissa, mm. Pirkkala (72 %), Vantaa (60 %), Lempäälä (51 %) ja Espoo (51 %). Työpaikkoja menettäneissä kunnissa pendelöivien työllisten osuus on kasvanut enemmän kuin työpaikkamääriltään kasvaneissa kunnissa. Pendelöinti on eriytynyt mm. palkkatason mukaan. Vuonna 2010 pendelöivien työllisten keskimääräiset valtionveronalaiset tulot ( euroa) olivat 18 prosenttia suuremmat kuin asuinkunnassaan työssäkäyvien tulot. Pienipalkkaisilla, joihin osa näyttötutkinnon suorittaneistakin tutkimuksemme tulotarkastelun mukaan kuuluu, on erilaiset puitteet 79 Lähde: Viinamäki, Leena Havaintoja pohjoissuomalaisten nuorten koulutus- ja työmarkkinakansalaisuudesta 1990-luvulta. Teoksessa Pylkkönen, Mia & Ulvinen, Veli-Matti (toim.) TUHTI Pohjoinen nuorisotyön, tutkimuksen ja hallinnon ulottuvuus. Nuorisotutkimusverkosto. <http://cc.oulu.fi/~vulvinen/ tuju2004.pdf>& Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan elektronisia julkaisuja 4/2006. <http:// herkules.oulu.fi/isbn /> 273

274 miettiä pendelöintiä relevanttina työmarkkinaratkaisuna verrattuna hyvätuloisiin työmarkkinakansalaisiin. 74 % näyttötutkinnon suorittaneista asui ja työskenteli vastaushetkellä samalla paikkakunnalla. (ks. myös Kuvio 10.; ks. tark. Koistinen 2014, ) Tutkinto työelämätaitojen kehittäjänä - pääkomponenttianalyysi & ryhmittelyanalyysi Kyselyn väittämille, joilla selvitettiin vastaajien näyttötutkinnon myötä kehittyneitä työelämätaitoja tehtiin myös pääkomponenttianalyysi (Liite 20.): 274 Arvioikaa, kuinka paljon näyttötutkinnon suorittaminen lisäsi seuraavia työelämätaitojanne. Pääkomponenttianalyysin (faktorianalyysi) selitysaste muodostui riittäväksi (67 %). Kaiser-Meyer-Olkin-testin tulos muodostui poikkeuksellisen korkeaksi (0,939), joka osoittaa aineiston faktoroituvan erittäin hyvin. Siihen viittaa myös Bartlettin sfäärisyystestin tulos, joka viittaa siihen, että muuttujaparien välisiä korrelaatioita voidaan selittää myös muiden muuttujien avulla. Komponentit asetettiin Varimax-rotaation avulla keskenään korreloimattomiksi. Tuloksista suodatettiin pois alle 0,4 olevat lataukset. Kullekin komponentille latautuvat muuttujat: Komponentti 1 Esimiestaidot Projektinhallintataidot Yrittäjyystaidot Viestintätaidot virallisilla kotimaisilla kielillä Kansainväliset viestintätaidot Komponentti 2 Työmenetelmien hallinta Työprosessin suunnittelu- ja kehittämisvalmiudet Kädentaitojen ja teorian yhdistäminen Työturvallisuuden hallinta Tiedonhankintataidot Komponentti 3 Ongelmanratkaisutaidot Itsenäisen työskentelyn taidot Taito toimia joustavasti uusissa tilanteissa Taito sopeutua epävarmuuteen Vuorovaikutus- ja viestintätaidot Komponentti 4 Koulutus- tai ohjaustaidot Oman työn kehittämistaidot Toimiminen monikulttuurisissa ympäristöissä Eettinen asenne työhön Ympäristötietoisuus Tarkasteltaessa komponenttien selitysasteita havaitaan, että ensimmäinen komponentti selittää poikkeuksellisen paljon kokonaisvaihtelusta (50 %). Toinen komponentti selittää kahdeksan prosenttia kokonaisvaihtelusta, kun kolmas sekä neljäs selittävät kummatkin

275 erikseen vain viisi prosenttia. Tämä itsessään on jo merkittävä tulos, sillä se osoittaa, että vastaajien todellisuudessa ensimmäiselle komponentille latautuvat tekijät muodostavat merkittävimmän näyttötutkinnon suorittamisen myötä kohentuneen työelämätaitojen kokonaisuuden. Vastaajat siis kokevat näiden työelämätaitojen kuuluvan kaikista kyselypatteriston kysymyksistä selvimmin yhteen ja kohentuneen näyttötutkinnon suorittamisen myötä samansuuntaisesti. Jatkotarkasteluissa ensimmäiselle ja toiselle komponentille latautuneista muuttujista muodostettiin summamuuttujat, joiden jakaumia tarkasteltiin lähemmin suhteessa eri taustamuuttujiin. Summamuuttujien muodostamista varten muuttujat käännettiin ja en osaa sanoa -vastanneet merkittiin puuttuvaksi tiedoksi. Summamuuttujissa suuremmat arvot ilmaisevat näyttötutkinnon suorittamisen myötä toteutunutta työelämätaitojen karttumista. Ensimmäistä komponenttia vastaava summamuuttuja nimettiin johtajuus- ja viestintätaidoiksi kun toista komponenttia vastaava summamuuttuja nimettiin käytännön työtaidoiksi. Näiden summamuuttujien jakaumia verrattiin koko aineistossa laatikko-jana -kuvion 59 avulla Johtajuus- ja viestintätaidot Käytännön työtaidot Kuvio 59. Faktorianalyysiin perustuvien summamuuttujien jakaumat koko aineistossa. Koko aineistolle tehty tarkastelu osoittaa näyttötutkinnon kartuttaneen selvästi enemmän käytännön työtaitoja kuin johtajuus- ja viestintätaitoja (Kuvio 59.). Tarkastelua jatkettiin edelleen muodostamalla näiden kahden summamuuttujan perusteella työtaitojen ryhmät K-means ryhmittelyanalyysillä (Liite 21.). Ryhmittelyanalyysin avulla muodostettiin kolme ryhmää kuvaamaan miten työelämätaitojen karttuminen kahden summamuuttujan perusteella tarkasteltuna aineistossa jakautuu: 1. Käytännön osaaminen korostuu 2. Sekä johtajuus- että käytännön työtaidot korostuvat 3. Molemmat taito-ominaisuudet alhaiset 275

276 Aluksi tarkasteltiin sitä, missä maakunnassa eri ryhmiin kuuluvat ovat suorittaneet näyttötutkinnon. Osoittautui, että kolmannessa ryhmässä, missä molemmat taito-ominaisuudet olivat alhaiset, oli selvästi muita ryhmiä enemmän (20 24 %-yksikköä) Uudellamaalla näyttötutkintonsa suorittaneita (Taulukko 81.). Toisessa ryhmässä, missä johtajuus- ja käytännön työtaidot korostuvat oli hieman muita ryhmiä enemmän (6 %-yksikköä) Pohjois-Savossa näyttötutkintonsa suorittaneita. Siinä ryhmässä, missä sekä johtajuus- että käytännön työtaidot korostuvat oli hieman muita ryhmiä vähemmän (6 8 %-yksikköä) Pohjois-Pohjanmaalla näyttötutkintonsa suorittaneita. Taulukko 81. Näyttötutkinnon suoritusmaakunta työelämätaitojen kehittymisen ryhmissä. NÄYTTÖTUTKINNON SUORITUSMAAKUNTA Käytännön osaaminen korostuu Sekä johtajuusettä käytännön työtaidot korostuvat Molemmat taitoominaisuudet alhaiset YHTEENSÄ N % N % N % N % Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Yhteensä Verrattaessa ryhmiä yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen suhteen havaitaan, että ryhmässä 2, missä näyttötutkinnon suorittaminen on lisännyt sekä johtajuustaitoja että käytännön työtaitoja, oli selvästi muita ryhmiä vähemmän (17 19 %-yksikköä) ylioppilastutkinnon suorittaneita ja jonkin verran vähemmän yliopistotutkinnon suorittaneita (3 5 %-yksikköä) (Taulukko 82.; Taulukko 83.). Kolmannessa ryhmässä, missä vastaajat ovat vähiten kokeneet hyötyvänsä näyttötutkinnon suorittamisesta, oli muita ryhmiä enemmän erikoisammattitutkinnon suorittaneita (10 16 %-yksikköä). 276

277 Taulukko 82. Yleissivistävä koulutus työelämätaitojen kehittymisen ryhmissä. YLEISSIVISTÄVÄ KOULUTUS Käytännön osaaminen korostuu Sekä johtajuusettä käytännön työtaidot korostuvat Molemmat taitoominaisuudet alhaiset YHTEENSÄ N % N % N % N % Ei tutkintoa Apukoulu tai peruskoulu mukautetusti Kansakoulu, kansalaiskoulu, oppikoulu Peruskoulun oppimäärä Lukion oppimäärä ilman ylioppilastutkintoa Ylioppilastutkinto Yhteensä Taulukko 83. Ammatillinen koulutus työelämätaitojen kehittymisen ryhmissä. AMMATILLINEN KOULUTUS Käytännön osaaminen korostuu Sekä johtajuusettä käytännön työtaidot korostuvat Molemmat taitoominaisuudet alhaiset YHTEENSÄ N % N % N % N % Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Ammattikorkeakoulututkinto Yliopistotutkinto Yhteensä Sukupuolen suhteen tarkasteltuna ryhmät eroavat siten, että ryhmässä 3, missä vastaajat ovat vähiten kokeneet hyötyvänsä näyttötutkinnon suorittamisesta, oli selvästi muita ryhmiä enemmän miehiä (26 27 %- yksikköä) (Taulukko 84.). 277

278 Taulukko 84. Sukupuoli työelämätaitojen kehittymisen ryhmissä. SUKUPUOLI Käytännön osaaminen korostuu Sekä johtajuusettä käytännön työtaidot korostuvat Molemmat taitoominaisuudet alhaiset YHTEENSÄ N % N % N % N % Nainen Mies Yhteensä Iän suhteen ryhmät erosivat siten, että käytännön osaamista näyttötutkinnosta saaneet (Ryhmä 1) olivat jonkin verran nuorempia, kuin muihin ryhmiin kuuluvat vastaajat (Kuvio 60.). 70,00 60,00 50,00 40,00 30,00 20,00 Käytännön osaaminen korostuu Sekä johtajuus- että käytännön työtaidot korostuvat Molemmat taito-ominaisuudet alhaiset Työtaitojen kehittymisen ryhmät Kuvio 60. Vastaajien ikä työelämätaitojen kehittymisen ryhmissä. Kokonaisuutena tarkastellen ryhmässä 3, missä vastaajat eivät kokeneet näyttötutkinnon kohentaneen kumpaakaan tarkastelluista työelämätaitojen tyypeistä, on muita ryhmiä enemmän Uudellamaalla erikoisammattitutkinnon suorittaneita vuotiaita miehiä. Ryhmässä 2, missä näyttötutkinnon suorittamisen koetaan lisänneen sekä johtajuus- että käytännön työelämätaitoja, on muita ryhmiä jonkin verran enemmän korkeintaan peruskoulun käyneitä Pohjois-Savossa ja Lapissa näyttötutkintonsa suorittaneita naisia. 278

279 Suoritetulla ammatillisella tutkinnolla on konkreettista käyttöarvoa, kun sen suorittanut työllistyy, mikä realisoituu näyttötutkintojärjestelmän eri intressitahoille toteutetun verkkokyselyn tuloksissa. Tarkasteltaessa näyttötutkinnon suorittajien mielipiteitä näyttötutkintoon hakeutumisen näkökulmasta kiinnittyy ensimmäiseksi huomio siihen, että suurin osa näyttötutkinnon suorittaneista (85 %) ei ole opiskellut päätoimisesti näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. Suurin osa heistä (71 %) myös ilmoitti, ettei aio opiskella lähitulevaisuudessakaan. Kun lisäksi huomioidaan, että suurin osa vastaajista (36 %) oli ennen näyttötutkintoon hakeutumistaan työttömänä tai jäämässä työttömäksi, näyttää siltä, että näyttötutkintoon hakeutumisen ensisijaisena syynä olisi ollut työllistyminen. Koko vastaajajoukossa 58 prosenttia vastaajista arvioikin työllistymisen olleen syynä näyttötutkintokoulutukseen hakeutumiseen, 82 prosentin arvioidessa ammattitaidon kehittämisen vaikuttaneen eniten. Syvennettäessä tarkastelua heihin, jotka olivat ennen näyttötutkintoon hakeutumistaan työttömänä tai jäämässä työttömäksi (n=124), 92 prosenttia arvioi työllistymisen vaikuttaneen paljon tai erittäin paljon näyttötutkintokoulutukseen hakeutumiseen. Ennen näyttötutkintoa vakituisessa kokopäivätyössä olleista ainoastaan 13 prosenttia ilmoitti työllistymisen vaikuttaneen paljon tai erittäin paljon näyttötutkintokoulutukseen hakeutumiseen. Vakituisessa kokopäivätyössä olleista 80 prosenttia ilmoitti ammattitaidon kehittymisen vaikuttaneen paljon tai erittäin paljon näyttötutkintokoulutukseen hakeutumiseen (Taulukko 85.). Kuitenkin myös työttömänä ennen näyttötutkinnon suorittamista olleista 87 prosenttia ilmoitti ammattitaidon kehittymisen vaikuttaneen erittäin paljon tai paljon näyttötutkintokoulutukseen hakeutumiseen. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ennen näyttötutkintoa työttömänä olleet tai työttömäksi jäämässä olleet eivät hakeutuneetkaan näyttötutkintokoulutukseen vain työllistyäkseen, vaan lisäksi lähes yhtä suuressa määrin kehittääkseen ammattitaitoaan (vrt. Hällström 2008, 62 63). Taulukko 85. Työllistymisen koettu vaikutus suhteessa työllistymiseen ja ammattitaiddn kehittämiseen. TYÖLLISTYMISEN KOETTU VAIKUTUS TYÖLLISTYMINEN NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTAMISEN SYYNÄ Vakituisessa kokopäivätyössä Työttömänä tai jäämässä työttömäksi AMMATTITAIDON KEHITTÄMINEN NÄYTTÖ- TUTKINNON SUORITTAMISEN SYYNÄ Vakituisessa kokopäivätyössä Työttömänä tai jäämässä työttömäksi N % N % N % N % Erittäin paljon Paljon Ei paljon, eikä vähän Vähän Erittäin vähän En osaa sanoa Yhteensä Edeltävä johtopäätös on linjassa näyttötutkinnon suorittajien muiden mielipiteiden kanssa. Ennen näyttötutkinnon suorittamista vallinneet odotukset näyttötutkinnon ammattitaitoa kehittävästä vaikutuksesta täyttyivät melko hyvin, koska 71 prosenttia vastaajista arvioi näyttötutkinnon suorittamisen lisänneen työmenetelmien hallintataitoja erittäin paljon tai paljon. Tarkasteltaessa ainoastaan heitä, jotka ilmoittivat ammattitaidon kehittymisen vaikuttaneen paljon tai erittäin paljon näyttötutkintokoulutukseen hakeutumiseen, 76 prosenttia arvioi näyttötutkinnon suorittamisen lisänneen työmenetelmien hallintataitoja 279

280 erittäin paljon tai paljon. Prosenttiosuuksien pieni ero suhteessa koko aineiston vastaajiin kertoo siitä, että näyttötutkinnon on koettu lisäävän työmenetelmien hallintataitoja tutkintoa kohtaan asetetuista ennakko-odotuksista riippumatta. On kuitenkin syytä huomioida, että näyttötutkintoa edeltäviä tunnelmia jälkikäteen tiedusteltaessa ainakin osa ennakko-odotuksista selittyy näyttötutkintoajan ja sen jälkeisen ajan kokemuksilla. Tämäkään seikka ei kuitenkaan kykene vähentämään sen havainnon merkitystä, että näyttötutkinnon koettiin kasvattaneen suorittajiensa ammattitaitoa. Tämä havaitaan myös siitä, että vastaajista 94 prosenttia arvioi näyttötutkinnon tarjonneen aikuisille joustavan tavan sekä kehittää että osoittaa ammatillista osaamistaan. Myös oppilaitosten vastaajat (96 %) olivat sitä mieltä, että näyttötutkinto tarjoaa aikuisille joustavan tavan kehittää ja osoittaa ammatillista osaamistaan. Tutkintotoimikuntien vastaajista (94 97 %) ja työnantajista (93 96 %) lähes kaikki olivat tätä mieltä. Vaikka vastaajaryhmien näkemykset yhtyvät tältä osin, eroavat ne kysyttäessä näyttötutkinnon mahdollisuuksista maahanmuuttajien koulutuksessa, missä näyttötutkinnon suorittaneet näkevät näyttötutkinnon mahdollisuudet selvästi muita vastaajaryhmiä vähäisempänä. Oppilaitosten edustajat suhtautuvat näyttötutkinnon mahdollisuuksiin maahanmuuttajien koulutuksessa myönteisimmin. Myös työntekijän ja henkilöstön ammatillisen osaamisen, motivaation ja elinikäisen oppimisen lisäämisessä oppilaitosten vastaajat antavat muita vastaajaryhmiä selvästi positiivisempia arvioita. Näyttötutkinnon vaikutusta työntekijöiden palkkatasoon arvioivat oppilaitokset vähiten myönteisesti (37 %) ja työnantajat myönteisimmin (57 %). Näyttötutkinnon suorittajat sijoittuvat arvioissaan (45 %) näiden vastaajaryhmien väliin. Syvennettäessä näyttötutkinnon palkkavaikuttavuuden tarkastelua, havaittiin, että korkeamman työttömyyden alueiden työnantajat arvioivat vähäisemmän työttömyyden alueiden työnantajia enemmän (29 %-yksikköä) näyttötutkinnon vaikuttavan työntekijöiden palkkatasoon myönteisesti. Verrattaessa sen sijaan sellaisia näyttötutkinnon suorittajia, jotka olivat työttöminä ennen näyttötutkinnon suorittamista ja työllistyneet sen suoritettuaan, sellaisiin näyttötutkinnon suorittajiin, jotka ovat olleet koko ajan työllisinä, ei ryhmien vastauksissa havaittu eroa. Myöskään oppilaitosten tai tutkintotoimikuntien vastauksissa (Kuvio 53.) ei havaittu käytännössä juuri lainkaan eroa. Ainoa merkittävämpi ero koskien näyttötutkinnon palkkavaikuttavuutta muodostui siis korkeamman ja matalamman työttömyyden alueiden työnantajien välille. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneita, oppilaitosten edustajia, näyttötutkintojen suorittamisvolyymiltään kolmen suurimman koulutusalan tutkintotoimikuntien jäseniä ja em. tutkintotoimikuntien työnantajajäseniä pyydettiin esittämään näyttötutkintojärjestelmän kehittämisehdotuksia kysymyksellä Miten kehittäisitte näyttötutkintoa tai näyttötutkintojärjestelmää? Taulukoissa esittelemme avokysymyksen summatiiviset vastaukset intressiryhmittäin (vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet, oppilaitosten edustajat, tutkintotoimikuntien edustajat ja tutkinotoimikuntien työnantajaedustajat). 280

281 Taulukko 86. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden (n=160) kehittämisehdotuksia näyttötutkinnosta tai näyttötutkintojärjestelmästä vaikuttavuuden näkökulmasta. VUONNA 2011 NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEIDEN KEHITTÄMISEHDOTUKSIA: Keventäisin huomattavasti näyttösuunnitelmaa. Selkeämmät ohjeet opiskelijalle siitä mitä häneltä kulloinkin odotetaan esim. työpaikalla tai esim. kirjallisen tuotoksen kanssa. Neuvottomuus ja ympäripyöreät vastaukset ahdistavat. Yksi tärkein olisi koulun ja työpaikkojen yhteinen työtori, jossa molemmin puolin ilmoitettaisiin tehtävät ja kiinnostuksen kohteet. Haastattelisin tutkinnon keskeyttäjiä sekä (osaa) valmistuneita heti tutkinnon suorittamisen jälkeen: akuuttia tietoa tutkinnon toimivuudesta ja/tai puutteista. Toivoisin suunnitelman yksinkertaistamista ja saamista arkikielelle, helposti ymmärrettävään muotoon. Kriteerejä ja tutkintotilaisuudesta saatavaa numeroa ei pitäisi pystyä tulkitsemaan työpaikkakohtaisesti, vaan arvioinnin ohjeet ja kriteerit työpaikalla tulisi olla täysin selvät. Kaikki ohjaajat sekä arvioijat tulisi olla koulutettuja tehtävään. Yhteiset pelisäännöt eri oppilaitoksille kuinka opetus viedään läpi. Parempaa ja kannustavampaa yhteistyötä työkkärin kanssa! Enemmän koulutusta näytönvastaanottajille työpaikoille, myös opettajan roolia voisi nostaa arvioinnissa. Ne, jotka laativat näyttötutkintokriteereitä tutustuisivat paremmin ruohonjuuritason työntekijän tehtävänkuviin ja vastuisiin. Vaikutus palkkatasoon olisi ihan ehdoton lisäys tulevaisuuden työehtosopimuksiin/palkkataulukoihin. Yhteistyötä lisää koulujen ja yritysten välillä, muutakin kun vain harjoittelujaksot. Kehittäisin selkeitä menetelmiä ja ohjeistuksia, jotta kaikki tutkinnon suorittajat olisivat ainakin melkein samalla viivalla lähtökohtaisesti. Opettajien kouluttaminen olisi tärkeää ja toisaalta työnantajien kannustaminen siihen, että työntekijällä olisi mahdollisuus suorittaa tutkinto ja siten lisätä osaamistaan. Enemmän sisältöä itse koulutukseen. Nyt pääpaino oli tutkintotodistuksen saamisella. En oppinut paljoakaan uutta. Enemmän näkyvyyttä mainonnalla ja tiedottamisella ja sen esilletuomista minkälainen väylä opintoihin sekä työelämään ko. järjestelmä on. Terveisiä OPH:een. Suoritin juuri englanninkielisen emba:n ja erikoista on se, että Suomessa sitä ei katsota viralliseksi tutkinnoksi kuten muualla maailmassa. Jos haen Suomen ulkopuolelta töitä, se on ylempi korkeakoulututkinto. Samoin ruksii hakupapereihin Suomen ulkopuolelta tänne hakeva. Vain me Suomen sisällä hakevat emme voisi näin tehdä joten käytännön tasa-arvoisuus kärsii. Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneet esittävät, että näyttötutkinnon suorittamiseen liittyvää hallinnointia ja ohjeistusta pitäisi keventää ja virtaviivaistaa sekä yhtenäistää eri toimijatahojen käytäntöjä kansallisella tasolla. Myös kokemusasiantuntijuus pitäisi ottaa hyötykäyttöön eli tiedustella sekä opintonsa keskeyttäneiden että tutkinnon suorittaneiden käsityksiä näyttötutkintojärjestelmän heikkouksista ja vahvuuksista. Jokaisella näyttötutkintoprosessiin osallistuvalla pitäisi olla ajantasainen käsitys koulutusalansa kvalifikaatiovaatimuksista. Näyttötutkinnon suorittaminen pitäisi näkyä palkkatasossa, jolloin sillä olisi kaksoiskannustinrooli. Ts. työnantaja saisi entistä kvalifioituneempaa henkilöstöä työpaikalleen ja työntekijä saisi osaamistasonsa nostamisen vastineeksi parempaa palkkaa. 281

282 Taulukko 87. Oppilaitosten edustajien (n=61) kehittämisehdotuksia näyttötutkinnosta tai näyttötutkintojärjestelmästä vaikuttavuuden näkökulmasta. OPPILAITOSTEN EDUSTAJIEN KEHITTÄMISEHDOTUKSIA: Ainakin ylin toimivalta tutkintotoimikuntia koskevissa asioissa pitäisi olla OKM:llä tai OPH:ssa. OPH:n tulee yhtenäistää kaikkien tutkintotoimikuntien toimintamallit ja lomakkeet. Lisää mahdollisuuksia henkilöille, joilla on oppimiseen, elämän hallintaan tai terveyteen liittyviä haasteita. Tutkintotoimikunnat uusiksi ja koulunpenkille. Toimikuntien määrä puoleen ja peruslähtökohtana järjestämislupa on pakko myöntää jos alueen työelämä tutkintoja tarvitsee ja edellytykset järjestäjällä on perusteiltaan kunnossa. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämisideoita: arviointijärjestelmän yhdenmukaistaminen ja menetelmien kehittäminen, maahanmuuttajaopiskelijoille mahdollistettava riittävä suomenkielen opiskelu (jotta selviävät tutkintotilaisuuksista ja asiakkaiden hoitamisesta, kirjaamisesta jne), joustavuuden lisääminen eri koulutusmuotojen osaamisen tunnistamisissa ja eri tutkintotoimikuntien toiminnan yhdenmukaistaminen. Lisäksi voitaisiin miettiä, että koulutuksen järjestäjät antaisivat tutkinnon suorittajille tutkintotodistukset. Tutkintotimikunnat toimisivat järjestelmän kehittäjinä ja valvojina. Samoin hylättyjen ja oikaisuvaatimusten käsittely jäisi tutkintotimikunnille. Förenhetligande av examenskommissionernas arbete och mer elektronisk hantering av betyg och andra dokument. Att vuxenutbildare och examensmästare ska ges möjlighet att utveckla och upprätthålla sin kompetens. Flexiblare finansieringssystem så att även små branscher ges förutsättningar för avläggande av fristående examen. Rahoitusjärjestelmän muuttuessa tulee ehdottomasti pitää huolta siitä että näyttötutkintojärjestelmän ominaispiirteet ja aito henkilökohtaistaminen säilyvät/korostuvat - tilanteessa on monenlaisia uhkakuvia kun valmistavaan koulutukseen osallistuvat opiskelevat opetussuunnitelmaperusteisen koulutuksen ryhmissä. Arvioija- ja työpaikkaohjaajakoulutuksen rahoitus kuntoon. Koko järjestelmän ja käsitteistön yksinkertaistaminen. Lisäksi käsikirja käsitteistä. Lomakkeistot valtakunnallisiksi. Toivoisimme opetushallituksen edustajilta lisää jalkautumista työelämän ja oppilaitosten arkeen. Rahoitusuudistuksessa on varmistettava, että tutkintojen tai tutkinnon osien suorituksista kerätään tiedot samoin periaattein. Työelämän painotuksia ja painoarvoa tulisi lisätä. Esimerkiksi työelämäedustajien vahvalla kytkemisellä kaikkiin toimintavaiheisiin. Edelleen näyttötutkintomuotoista koulutusta tulee tehdä enemmän tunnetuksi yrityksille ja työnantajille. Oppilaitosten edustajat esittävät kehittämisehdotuksinaan, että OKM:llä tai OPH:lla olisi ylin toimivalta tutkintotoimikuntien toiminnasta. Tutkintotoimikuntien toimintakäytäntöjä pitäisi yhtenäistää ja uudelleenarvioida rakentavan kriittisesti niiden lukumäärää. Lisäksi näyttötutkintojärjestelmän eri toimijatahojen pitäisi jalkautua näyttötutkinnon suorittamisprosessin eri vaiheisiin, jotta kentän heikkoja singaaleja voitaisiin hyödyntää järjestelmän edelleenkehittämisessä. Rahoitusjärjestelmää pitäisi muuttaa vastaamaan nykytilannetta tasapuolisine rahoituskriteereineen lukumäärältään pieniä koulutusalojakaan unohtamatta. Myös sähköistä asiointia pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän. Kolmikantayhteistyön vahvistaminen on tärkeää erityisesti työelämän osalta. Oppilaitosten edustajien mukaan ammatillisen tutkinnon suorittamismahdollisuuksia näyttötutkinnon kautta pitäisi laajentaa myös eri tavoin erityistä tukea vaativille ryhmille. 282

283 Taulukko 88. Tutkintotoimikuntien edustajien (n=214) kehittämisehdotuksia näyttötutkinnosta tai näyttötutkintojärjestelmästä vaikuttavuuden näkökulmasta. TUTKINTOTOIMIKUNTIEN EDUSTAJIEN KEHITTÄMISEHDOTUKSIA: Tutkintotoimikunnille selkeät yhtenäiset käytännöt riippumatta toimialasta. Tutkintotoimikunnan jäsenten palkkiojärjestelmän kehittäminen, Valtakunnallista markkinointia tutkintojärjestelmästä, Yhteisiä keskustelufoorumeja työministeriön ja opetusministeriön kesken, Näyttötutkintojärjestelmän arviointiin sujuvia ja yksinkertaisia yhteisiä käytäntöjä, Henkilökohtaistamisprosessi asiakaslähtöisesti ja yksinkertaiseksi, nykyisellään liikaa dokumentteja edellyttävää, Joustavuutta ja työelämäkähtöisyyttä lisää, Tutkintojen perusteet työelämäkielelle! Näyttötutkintoja ja tehtäviä pitäisi standardisoida enemmän. Eli samat tehtävät pitäisi olla eri puolella Suomea. Tutkintotoimikuntien käytänteiden kuten lomakkeet, aikataulut, sihteeritoiminta yms. yhdenmukaistaminen. Lähtisin välittömästi päivittämään tutkintoihin sellaisia valinnaisia tutkintojen osia, jotka ovat nykypäivän verkkoyhteiskunnan arkitaitoja. Pitäisin hyvänä sitä, että kaikki tutkinnon järjestäjät käyttäisivät yhteneväisiä aineistoa tutkintoja järjestettäessä. Tätän saataisiin arvioinnit yhteneväisiksi riippumatta järjestäjästä tai alueellisesta mahdollisesta vääristymästä. Näytön vastaanottajat joutuisivat merkkaamaan ylös ajat, jolloin ovat olleet paikalla näytön vastaanottamisessa. Tällöin tulisi todistettua, että koko kolmikanta on varmasti todennut opiskelijan täyttävän ammattitaitovaatimukset. Järkeistäisin tutkinto- ja koulutustoimikunnan töitä, yhdistäminenkään ei olisi huono idea. Tutkinnon perusteiden helpompi/nopeampi päivitettävyys työmarkkinoiden muutostarpeet huomioiden. Esim. valinnainen tutkinnon osa jonka sisältöä (ammattitaitovaatimuksia)voitaisiin nopeasti/helposti muuttaa. Joidenkin pienten tutkintojen kokoaminen suurempien tutkintojen kanssa saman sateenvarjon alle niin että tutkinnot tulisivat paremmin tunnetuiksi työelämässä. OPH ohjausta saisi lisätä. Ohjeistukset niin että tutkintojärjestelmä olisi mahdolisimmian yhtenäinen rintama ja toteutustavat samankaltaisia niin eri tutkintojen kesken kuin eri tutkinnon järjestäjien kesken. Näin työelämä osaisi olla paremmin tilanteiden tasalla. Liika valinnaisuus pois, koulutuksen sisällön pitäisi olla olennainen lisä suoritettavaa tutkintoa, tutkintovastaavien heikko osaaminen. Pakollinen kierto toimikunnissa että väki vaihtuisi. Tutkinnon suorittaneet mukaan kehittämään toimintaa. OPH:n rooli myös kaksijakoinen vastaa sekä rahoituksesta, että valmistelee perusteet. Rakentaisin tiedonkeruuverkoston, jonka kautta kerätään tietoa ammattitaitovaatimuksiin kohdistuvista muutoksista. Saadun tiedon perusteella arvioidaan vuosittain tarpeet tutkinnon perusteiden sisältöihin kohdistuvista muutostarpeista. Selkeästi perusteet siihen, mitä tutkinnon osia suoritetaan simuloidusti ja mitkä aidossa ympäristössä oikeissa tehtävissä. Näyttötutkinnon järjestäminen valtakunnallisesti muutamalle tutkintojen järjestämisoikeudet omaaville oppilaitoksille jotta tutkintojen tasapuolisuus ja vastaavuus suorittajille on sama oppilaitoksesta riippumatta. Opetushallitus voisi ottaa ohjaavamman roolin sekä tutkintotoimikuntiin että myös rahoittajiin (oppisopimustoimistot) suuntaan, jotta olisi enemmän tasalaatuista ja asiakkaalle saman näköistä. Näyttöjen laadullisia kriteerejä pitäisi kehittää ja yhtenäistää. Rahoitusmallien muutoksella olisi saatava aikaan tilanne jossa aidosti henkilökohtaistettaisiin opiskelijat. Koskee kaikkia rahoitusmuotoja. Valmistava koulutus on kuitenkin tärkeä osa näyttötutkintojärjestelmää vaikka se virallisesti ei siihen kuulu. Esimerkiksi oppisopimuksen osalta oppilaitos tarjoaa samalla valmistavan koulutuksen ja tutkinnot, joten kustannusrakenne on kokonaisuus. Näyttötutkintona ja oppilaitosmuotoisena suoritettujen tutkinnon osien yhdistely samaan tutkintoon tulee aina hyväksyä molemmin puolin. Oppilaitosmuotoisia opintoja pitäisi nykyistä enemmän hyödyntää osana valmistavaa koulutusta. Olisi laadittava valtakunnallinen näyttötutkintoaineisto ja sille valtion rahoitus. Parhaiten se onnistuisi siten, että OPH aikuiskoulutusyksikkö vastaisi siitä ja toteuttaisi sen ostopalveluna. Tutkintokohtaiset ammattiarvioitsijat. Tutkintojen määrää tulee aina arvioida kriittisesti eli poistaa tutkintoja joilla ei ole vetovoimaa ja toisaalta pitäisi saada joustavasti uusia tutkintoja tilalle. 283

284 Tutkintotoimikuntien edustajien mukaan sekä tutkintotoimikuntien toimintakäytäntöjä että näyttötutkintojen suorittamisprosessia pitäisi yhtenäistää nykyisten alueellisten erojen vähentämiseksi. OPH:n kaksoistoimijuutta (rahoituksen hallinoija & näyttötutkintojen perusteiden laatija) pitäisi uudelleenarvioida, kuten myös tutkinto- ja koulutustoimikuntien roolia suhteessa toisiinsa. Työelämän ammattitaitovaatimusten muutoksia varten ja siten näyttötutkintojen tutkintovaatimusten riittävän nopeita päivittämismahdollisuuksia varten voitaisiin rakentaa oma systemaattinen seurantajärjestelmä. Ammatillisen osaamisen rinnalla olisi hyvä päivittää näyttötutkinnon yleissivistäviä opintoja vastaamaan nykyisiä työelämävaatimuksia (ns. internetpohjaiset työelämä- ja elämisen arjen kvalifikaatiot). Opetushallituksen rooli pitäisi selkiyttää ja profiloida näyttötutkintojärjestelmän ylimpänä toimielimenä. Kaiken kaikkiaan näyttötutkintojärjestelmä olisi hyvä reaaliaikaistaa sen eri intressitahoille ns. matalan ja vaivattoman kynnyksen tutkinnon suorittamismahdollisuutena. Taulukko 89. Tutkintotoimikuntien työnantajaedustajien (n=48) kehittämisehdotuksia näyttötutkinnosta tai näyttötutkintojärjestelmästä vaikuttavuuden näkökulmasta. TUTKINTOTOIMIKUNTIEN TYÖNANTAJAEDUSTAJIEN KEHITTÄMISEHDOTUKSIA: Kolmikannan tärkeyttä tulee korostaa vielä enemmän. Tutkinnon suorittamisen markkinointia työelämälle. Osaamisen arviointiin ja tunnistamiseen parempia välineitä. Yleensä ottaen tutkintojen perusteiden nopeampi muutostarve ja päällekkäisten tutkintojen karsiminen. Työnantajien ja työelämän tarkempi kuunteleminen ja alan koulutustarpeen huomioiminen. Selkeämpi ja yksinkertaisempi ohjeistus, samat käytänteet ja lomakkeistot kaikille tutkintotoimikunnille. Tietoisuuden lisääminen työnantajien suuntaan sekä työpaikalla opettamisen rahoitus. Oppilaitosverkosto pitäisi käydä läpi koko maassa, joillakin paikkakunnilla on jo liikaa saman alan koulutusta. Kokonaissuunnitelma puuttuu. Oppilaitosten pitäisi sitoutua paremmin tutkintojen järjestämiseen. Työnantajien pitäisi saada varoja oppisopimustyöpaikkoihin. Tällä hetkellä joudutaan käyttämään tyhjiä vakansseja, jolloin vakanssin haltija on välillä opiskelemassa ja työpaikalla on henkilökuntavajausta. Opiskelijaa ei alkuvaiheessa muutenkaan voi laskea 100% henkilökuntavahvuuteen. Erikoisammattitutkintojen tulee erota selvästi perustutkinnoista, nyt raja on häilyvä ja erot eri oppilaitosten suhteen liian suuret. Oppilaiden tai yrityksen edustajien pitäisi pystyä antamaan suoraa palautetta opetuksesta eteenpäin, jolloin siihen vaikuttava taho pystyy asioihin puuttumaan. Sisällön uudistaminen useammin. toimintaympäristöanalyysi mitä ko alueella tarvitaan yhtenäisiä opetusmateriaaleja ja tasotestejä verkkoon niin että tutkinnon taso on sama kaikkialla! koulutuksen järjestäjille täydennyskoulutusta. Kehittämällä järjestelmää huomioimaan entistä enemmän maahanmuuttajien muodostama opiskelijapotentiaali. Ottaisin enemmän huomioon arvioijia esim. OPH:n taholta. Heillä on todella iso rooli (jota eivät aina edes ymmärrä) tutkinnoissa; tasalaatuisuuden takia. Paperin pyörityksen määrää voisi myös vähentää. Alueellisten erojen poistaminen. Tutkintojen laadun valvonta (ovatko esim. työntekijä ja työnantaja jäsenet varmasti tehtäviensä tasalla). Tutkintojen markkinointi työnantajille (= mitä tutkinto sisältää) ja sitä kautta tutkinnon arvostuksen nostaminen. Opetustehtävät erotettava täysin näyttöjen vastaanotosta, eli kouluttava oppilaitos ei saa ottaa vastaan näyttöä. Näyttöihin liittyviä vaatimuksia voisi yhtenäistää. 284

285 Tutkintotoimikuntien edustajat korostavat roolinsa mukaisesti kolmikannan merkitystä sekä näyttötutkintojärjestelmän markkinointia työelämälle. Myös heidän mukaansa näyttötutkintojärjestelmään liittyvää hallinnointia pitäisi selkiyttää ja yksinkertaistaa nykyisestään. Näyttötutkinnon suorittamispaikkakunnasta riippumatta sen tuottamien kvalifikaatioiden pitäisi olla nykyistä tasalaatuisempia, mikä edellyttää näyttökriteeristön yhtenäistämistä sekä näyttötutkintoprosessiin osallisten toimijoiden kvalifikaatioiden vuotuista päivittämistä. Kaiken kaikkiaan jokainen vastaajaryhmä toivoo näyttötutkintojärjestelmälle valtakunnallisia käytänteitä (lomakkeet ja käsitteet). Jokainen vastaajaryhmä toivoo näyttötutkintojärjestelmän hallinnoinnin yksinkertaistamista, jotta näyttötutkintojärjestelmälle asetetut viralliset tavoitteet ja hyödyt optimoituisivat. Vastaajat esittävät myös näyttötutkintojärjestelmän eri osallisten ja intressitahojen (oppilaitokset opettajineen, työnantajat ja tutkintotoimikuntien edustajat) kvalfikaatioiden systemaattista ja riittävän usein tapahtuvaa päivittämistä eli, mitä pitäisi erilaisissa rooleissa olevien hallita ja osata jatkuvassa muutoksessa ja murroksessa olevilla koulutus- ja työmarkkinoilla. Oppilaitosten ja tutkintotoimikuntien jäsenet esittävät tutkintoimikuntien toiminnan uudelleenorganisointia sekä määrällisesti (tutkintotoimikuntien määrän tarpeellisuuden ja yhdistämismahdollisuuksien arviointi) että laadullisesti (tutkintotoimikuntien jäsenten rekrytointikriteeerien reaaliaikaistaminen). Oppilaitosten ja tutkintotoimikuntien jäsenet esittävät rahoitusmallin muuttamista läpinäkyväksi ja yksiselitteiseksi jokaisen kolmikannan osallisten näkökulmasta näyttötutkinnon tuottaman osaamisen laadun varmistamiseksi ja osallistumismotivaation taakaamiseksi (oppilaitokset opettajineen, työnantajat ja tutkintotoimikunnat jäsenineen). Jokainen vastaajaryhmä toivoo linjausta ja ohjeistusta toisaalta oppilaitoksessa ja työpaikoilla tapahtuvaan opiskeluun sekä toisaalta siihen, missä määrin tutkintotilaisuuksia järjestetään aidoissa olosuhteissa ja ns. simulaatio-olosuhteissa. Vastaajat esittävät näyttötutkintojärjestelmän tunnettuuden lisäämistä ja sen opiskelumahdollisuuksien nykyistä systemaattisempaa ja monipuolisempaa hyödyntämistä (maahanmuuttajat, työttömät, työttömyysuhan alaiset). Vuonna 2011 näyttötutkinnon suorittaneiden, oppilaitosten edustajien, näyttötutkintojen suorittamisvolyymiltään kolmen suurimman koulutusalan tutkintotoimikuntien jäsenten ja em. tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten kehittämisehdotukset ovat samansuuntaisia aikaisempien näyttötutkintojärjestelmästä tehtyjen arviointitutkimustulosten ja suositusten kanssa (Yrjölä ym. 2000, ; Raivola 2007, ). 285

286 Leena Viinamäki 8. Vaikuttavuuden kysymys näyttötutkintojen koulutusaloilla Tämän pääluvun fokuksena on näyttötutkinnon suorittaneiden koulutus- ja työmarkkinakansalaisuuden muotoutumisen tarkastelu koulutusaloittain. Koulutusaloittainen tarkastelu perustuu tätä tutkimushanketta varten Tilastokeskuksesta hankkimaamme vertailu- ja kokonaisaineistoon. Lisäksi Opetushallituksesta on saatu tilastoja näyttötutkinnon suorittaneiden volyymikehityksestä koko näyttötutkintojärjestelmän toimintahistorian ajanjaksolta ja edellistä lyhyemmältä ajanjaksolta rahoitusmuodon kehityksestä. Vertailuaineisto mahdollistaa oppilaitosmuotoisen ja näyttötutkintoperustaisen koulutusalakohtaisen vertailun. Ainoastaan näyttötutkinnot eri tasoineen sisältävä kokonaisaineisto mahdollistaa oppisopimusmuotoisesti ja ei-oppisopimusmuotoisesti näyttötutkinnon suorittaneiden vertailun. Pääluku perustuu tilastopohjaiselle koulutusalakohtaiselle segregaatiotarkastelulle. 80 Empiirisissä pääluvuissa olemme analysoineet tutkimustuloksia myös sukupuolispesifillä (miehet, naiset) ulottuvuudella. Suomalaiset koulutus- ja työmarkkinat ovat segregoituneet sukupuolen mukaan naisten ja miesten koulutusaloiksi, ammateiksi 81 ja työtehtäviksi (ks. esim. Kuusi ym. 2009, 43; Idman 2013, ; Myrskylä 2013, 17 40; Naiset ja miehet Suomessa 2014, 57 63). Koulutusmarkkinoilla koulutusalat ovat jakaantuneet varsin selväpiirteisesti naisten ja miesten aloihin. Miehet opiskelevat tekniikan ja liikenteen koulutusaloilla ja naiset sosiaali- ja terveys- ja liikunta-alalla, matkailu-, ravitsemis- ja talousalalla sekä humanistisella ja kulttuurialalla (Myrskylä 2013, 26 28; Sajavaara & Haapasalmi 2013; Taulukko 90.). 80 Segregaatio voi olla horisontaalista tai vertikaalista. Koulutusmarkkinoilla horisontaalisella segregaatiolla tarkoitetaan sitä, että tytöt/naiset ja pojat/miehet suorittavat opintoja ja tutkintoja eri koulutus- ja opintoaloilla. Vertikaalinen segregaatio tarkoittaa eri koulutusasteilla tapahtuvaa sukupuolen mukaista eriytymistä. Työmarkkinoilla horisontaalisella segregaatiolla tarkoitetaan sitä, että naiset ja miehet työskentelevät eri toimialoilla. Vertikaalisella segregaatiolla tarkoitetaan sitä, että naiset ja miehet työskentelevät eri tason työtehtävissä. Sillä kuvataan usein hierarkkisia eroja toimialan sisällä. Vertikaalisesta segregaatiosta käytetään myös nimitystä tehtäväsegregaatio. (Segregaation lieventämistyöryhmän loppuraportti 2010, 22 24; Työelämän muutosten vaikutukset 2012, 5 13; Tuhkuri 2013, 21.) 81 Ammattiryhmien sukupuoliosuuksien mukaisessa tarkastelussa erotetaan naisten ammatit (naisia > 90 %), naisvaltaiset ammatit (60 % < naisten osuus 90 %), tasa-ammatit (40 % naisten/miesten osuus 90 %), miesvaltaiset ammatit (60 % < miesten osuus 90 %) ja miesten ammatit (miehiä > 90 %). (Mikkelä 2013, 65 67; ks. myös Report on Progress 2014, ) 286

287 Taulukko 90. Vuonna 2012 ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa tutkinnon suorittaneet koulutusalan ja sukupuolen mukaan (%). 82 Opetushallinnon koulutusala Ammatillinen oppilaitos Ammattikorkeakoulu Naiset Miehet Naiset Miehet Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Kuten koulutusmarkkinat, myös työmarkkinat jakautuvat varsin selkeästi naisten ja miesten aloihin. Suomessa ammatillinen jakautuminen naisten ja miesten työtehtäviin on EU-maiden kuudenneksi korkeinta (Sajavaara & Haapasalmi 2013; ks. myös Report on Progress ). Naisvaltaisimpia toimialoja ovat terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut, majoitus- ja ravitsemisala sekä koulutus. Vähiten naisia työskentelee rakentamisen, kuljetuksen, varastoinnin sekä teollisuuden toimialoilla (Taulukko 91.). Tehtävät eriytyvät sukupuolen mukaan myös toimialojen sisällä. Miesvaltaisilla teollisuudenaloilla naiset työskentelevät pääosin toimisto- tai hallintotehtävissä ja naisvaltaisilla terveydenhoito- tai koulutusaloilla miehet toimivat usein johto- ja esimiestehtävissä. (Sajavaara & Haapasalmi 2013; ks. myös Idman 2013, 147; Mikkelä 2013, 77 80; Report on Progress 2014, 26.) Taulukko 91. Vuonna 2012 nais- ja miesvaltaisimmat toimialat (% alan työllisistä). 83 Toimiala Naiset Miehet Terveys- ja sosiaalipalvelut Majoitus- ja ravitsemistoiminta Koulutus Muu palvelutoiminta Rahoitus-, vakuutustoiminta; kiinteistöalan toiminta Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus Liike-elämän palvelut Informaatio ja viestintä Maatalous, metsätalous ja kalatalous; kaivostoiminta ja louhinta Teollisuus; sähkö-, lämpö-, vesi- ja jätehuolto Kuljetus- ja varastointi Rakentaminen Lähde: Naiset ja miehet Suomessa 2014, 27, Lähde: Naiset ja miehet Suomessa 2014,

288 Aikaisemmissa näyttötutkintojärjestelmän arvointitutkimuksissa on havaittu näyttötutkintojärjestelmän segregaatiota ylläpitävä, jopa vahvistava piirre (Yrjölä ym. 2000, 225; Raivola 2007, ). Näyttötutkintojärjestelmään liittyvän välillisen ja välittömän koulutus- ja työmarkkinasegregaation analysointi edellyttää erillistä tutkimushanketta, jossa päätarkasteluteemana on segregaation kysymys. Näyttötutkinnon suorittaneet koulutusalan ja rahoitusmuodon mukaan Ensimmäinen tarkastelu kohdentuu vuosien näyttötutkinnon suorittaneisiin koulutusaloittain. 84 Toinen tarkastelu kohdentuu näyttötutkinnnon suorittaneisiin rahoitusmuodon mukaan vuosina Vuosina lukumääräisesti eniten on suoritettu näyttötutkintoja tekniikan ja liikenteen alalla, hallinnon ja kaupan alalla sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousalalla. Lukumääräisesti vähiten on suoritettu tuona ajanjaksona humanistisen ja opetusalan sekä kulttuurialan näyttötutkintoja. Vuosina näyttötutkintoja on suoritettu lukumääräisesti eniten tekniikan ja liikenteen alalla, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla sekä sosiaali-, terveysja liikunta-alalla. Näyttötutkintojen suoritusvolyymiltaan pienimmät koulutusalat ovat vuosina humanistinen ja kasvatusala sekä kulttuuriala suoritetun näyttötutkinnon raja on ylittynyt ensimmäisen kerran koulutusaloista tekniikan ja liikenteen alalla vuonna 1996, seuraavaksi se ylittyi matkailu-, ravitsemis- ja talousalalla vuonna 1997 sekä kolmanneksi se ylittyi sosiaali- ja terveysalalla vuonna Kulttuurialalla sekä humanistisella ja kasvatusalalla 1000 suoritetun näyttötutkinnon raja on ylittynyt ensimmäistä kertaa vuonna Yli suoritetun näyttötutkinnon raja on ylittynyt koulutusaloista ensimmäisen kerran tekniikan ja liikenteen alalla vuonna 2009, jolloin näyttötutkintoja suoritettiin yhtensä Myös vuosina on ylittynyt suoritetun näyttötutkinnon raja tekniikan ja liikenteen alalla (Taulukko 92.). 84 Näyttötutkinnon suoritusvolyymien tarkastelu vuosilta perustuu vuoden 1995 koulutusalaluokitukseen ja vuosien tarkastelu perustuu vuoden 2002 koulutusalaluokitukseen tilastointikäytäntöjen muuttumisen vuoksi. 288

289 85, Taulukko 92a. Näyttötutkinnon suorittaneet (mol. sukupuolet yht.) koulutusaloittain ja tasoittain vuosina , 87 KOULUTUSALA YHTEENSÄ Luonnonvara-ala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Tekniikka ja liikenne, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Hallinto ja kauppa, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Matkailu-, ravitsemis- ja talousala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Sosiaali- ja terveysala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Kulttuuriala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Humanistinen ja opetusala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Tuntematon koulutusala, yht Perustutkinnot Lähde: Opetushallitus ja Tilastokeskus. 86 Ks. tark. alaviite 11. Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tilastotietojen eroavaisuuksista näyttötutkinnon suorittaneiden osalta. 87 Merkkien selitykset:.. -merkki: Tieto on salattu;. -merkki: Ei tapauksia; 0 -merkki: Ei tapauksia (ei henkilöitä). 289

290 Taulukko 92b. Näyttötutkinnon suorittaneet (mol. sukupuolet yht.) koulutusaloittain ja tasoittain vuosina , 89, 90 KOULUTUSALA YHTEENSÄ Humanistinen ja kasvatusala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Kulttuuriala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Yht.tiet. liiketal., hall.ala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Luonnontieteiden ala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Tekniikan ja liikenteen ala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Lähde: Opetushallitus ja Tilastokeskus. 89 Ks. tark. alaviite 11. Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tilastotietojen eroavaisuuksista näyttötutkinnon suorittaneiden osalta. 90 Merkkien selitykset:.. -merkki: Tieto on salattu;. -merkki: Ei tapauksia; 0 -merkki: Ei tapauksia (ei henkilöitä). 290

291 KOULUTUSALA Luonnonvara- ja ympäristöala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Sos., terveys- ja liikunta-ala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Matk., ravitsemis- ja tal.ala, yht Perustutkinnot Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot

292 Vuosina lukumääräisesti eniten on suoritettu koulutusaloista sekä ammatillisia perustutkintoja että ammattitutkintoja tekniikan ja liikenteen alalla ja erikoisammattitutkintoja hallinnon ja kaupan koulutusalalla. Vuosina on suoritettu koulutusaloista lukumääräisesti eniten ammatillisia perustutkintoja tekniikan ja liikenteen alalla ja sekä ammattitutkintoja että erikoisammattitutkintoja yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla. Näyttötutkintojärjestelmän koulutusaloittaista rahoitusta vuosina luonnehtii monikanavaisuus. Näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta ja tutkintojen järjestämistä rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö sekä työnantajat ja tutkinnon suorittajat (Näyttötutkinto-opas 2012). Pääasialliset rahoituskanavat ovat olleet vuosina valtionosuusrahoitteinen, oppisopimuskoulutus ja työvoimapoliittinen aikuiskoulutus (Taulukko 93.). 292

293 Taulukko 93. Näyttötutkinnon suorittaneet rahoitusmuodon mukaan koulutusaloittain (mol. sukupuolet yht.) vuosina , 92 Työvoimapol. aik. koulutus (kans.) Työvoima pol. aik.koul. (ESR) Työnantajan rahoittama koul. TUTKINTO & TUTKINNON SUORITUSVUOSI Valtionosuusrahoitteinen Noste-ohjelmakoul. Muuta kautta rahoit. koul. Oppisop. koul. Yht Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Lähde: Opetushallitus ja Tilastokeskus. 92 Merkkien selitykset:.. -merkki: Tieto on salattu;. -merkki: Ei tapauksia; 0 -merkki: Ei tapauksia (ei henkilöitä). 293

294 TUTKINTO & TUTKINNON SUORITUS- VUOSI Työvoimapol. aik.koulutus (kans.) Työvoimapol. aik.koul. (ESR) Työnantajan rahoittama koul. Valtionosuusrahoitteinen Noste-ohjelmakoul. Muuta kautta rahoit. koul Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Oppisop. koul Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Yht. 294

295 TUTKINTO & TUTKINNON SUORITUS- VUOSI Työvoimapol. aik.koulutus (kans.) Työvoimapol. aik.koul. (ESR) Työnantajan rahoittama koul. Valtionosuusrahoitteinen Noste-ohjelmakoul. Muuta kautta rahoit. koul Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Oppisop. koul. Yht. 295

296 TUTKINTO & TUTKINNON SUORITUS- VUOSI Työvoimapol. aik.koulutus (kans.) Työvoimapol. aik.koul. (ESR) Työnantajan rahoittama koul. Valtionosuusrahoitteinen Noste-ohjelmakoul. Muuta kautta rahoit. koul Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Oppisop. koul Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Yht. 296

297 TUTKINTO & TUTKINNON SUORITUS- VUOSI Työvoimapol. aik.koulutus (kans.) Työvoimapol. aik.koul. (ESR) Työnantajan rahoittama koul. Valtionosuusrahoitteinen Noste-ohjelmakoul. Muuta kautta rahoit. koul Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Oppisop. koul Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Yht. 297

298 Vuosina rahoitusmuodon mukaan tarkasteltuna suoritusvolyymeiltään suurimmista koulutusaloista oppisopimuskoulutusmuotoisesti näyttötutkinnon suorittaminen painottuu yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon sekä tekniikan ja liikenteen aloille. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan näyttötutkinnon suorittaminen on valtionosuusrahoitteisuuspainotteista luonnonvara- ja ympäristöalan lisäksi. Matkailu-, ravitsemis- ja talousalalla puolestaan painottuu työvoimapoliittinen rahoitus (ml. kansallinen ja ESRrahoitus). Tekniikan ja liikenteen ala on miesenemmistöinen ala ja vastaavasti sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala on naisenemmistöinen ala. Miehet suorittavat myös naisia yleisemmin näyttötutkinnon oppisopimuskoulutusmuotoisesti (ks. myös Taulukko 21.). Kun oppisopimuskoulutuksen volyymeihin heijastuu työllisyystilanne, niin työnantajan kustantamaan koulutukseen pääsyä puolestaan määrittää työllisyystilanteen lisäksi työsuhdetyyppi. Jouko Nätin ym. (2011) tutkimustulosten mukaan osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa olevat ovat osallistuneet pysyvässä työsuhteessa olevia harvemmin työnantajan kustantamaan koulutukseen ja luvuilla, mutta 2000-luvulla erityisesti määräaikaisissa työsuhteissa olevilla koulutukseen osallistuminen on lisääntynyt (Nätti ym. 2011, ). Myönteisestä kehityksestä huolimatta pysyvää kokoaikatyötä tekevillä todennäköisyys osallistua työnantajan kustantamaan koulutukseen on noin 20 %-yksikköä suurempi kuin määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevillä ja vastaava ero on osa-aikatyötä tekevillä noin 14 %-yksikköä pienempi verrattuna pysyvää kokoaikatyötä tekeviin (Kauhanen 2013, 54 55). Vähiten työnantajan kustantamaan koulutukseen osallistuvat vasten vastentahtoiset osa- ja määräaikaiset palkansaajat (Kauhanen ym. 2012, 52). Oppilaitosmuotoisesti ja näyttötutkinnon kautta ammatillisia tutkintoja suorittaneiden työmarkkinoilla toimiminen koulutusaloittain Vertailuaineistosta tarkastelun kohteena ovat oppilaitosmuotoisesti suoritettavat ammatilliset perustutkinnot suhteessa näyttötutkintoihin (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) keski-iän, työmarkkina-aseman (työllisten ja työttömien %-osuus) sekä valtionveronalaisten tulojen osalta koulutusaloittain (vrt. Pääluvut 4. 6.). Koulutusalasta riippumatta oppilaitosmuotoisesti ammatillisen perustutkinnon suorittaneet ovat näyttötutkinnon suorittaneita nuorempia keski-iän ollessa heillä alle 30 ikävuotta. Näyttötutkinnon suorittaneet ovat yli 30 vuotiaita näyttötutkintotasosta ja koulutusalasta riippumatta. Näyttötutkintoja suorittaneista iäkkäimpiä ovat erikoisammattitutkinnon suorittaneet ja nuorimpia ammatillisen perustutkinnon suorittaneet. Naiset suorittavat ammatillisia tutkintoja miehiä keskimäärin iäkkäämpinä sekä oppilaitosmuotoisesti että näyttötutkinnon kautta (Taulukko 94.). 298

299 Taulukko 94. Ammatillisia tutkintoja suorittaneet sukupuolen ja keski-iän mukaan koulutusaloittain ja tasoittain vuonna TUTKINTO & koulutusala KESKI-IKÄ Miehet Naiset OPPILAITOSMUOTOISEN AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON SUORITTANEET Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEET, ammatillinen perustutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEET, ammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEET, erikoisammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala

300 Ikäjakauma on varsin laaja jokaisella ammatillisen tutkinnon suorituspilarilla. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneista nuorimmat ovat matkailu-, ravitsemis- ja talousalalta sekä tekniikan ja liikenteen alalta (20 vuotta) ja vanhimmat humanistiselta ja kasvatusalalta (28 vuotta). Ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneista nuorimmat ovat humanistiselta ja kasvatusalalta (31 vuotta) ja vanhimmat luonnontieteiden alalta (41 vuotta). Ammattitutkinnon näyttötutkintona suorittaneista nuorimmat ovat sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta (33 vuotta) ja vanhimmat matkailu-, ravitsemis- ja talousalalta (43 vuotta). Erikoisammattitutkinnon suorittaneista nuorimmat ovat matkailu-, ravitsemis- ja talousalalta (31 vuotta) sekä vanhimmat yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalta, luonnonvara- ja ympäristöalalta sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta (44 vuotta). Koulutusmarkkinasegregaatiota murtavat ovat usein iäkkäämpiä henkilöitä, joiden tavoitteena on vaihtaa ammattia ja siten lisätä työmarkkinakelpoisuuttaan kvalifikaatiovaatimuksiltaan muuttuvilla työmarkkinoilla (ks. esim. Väänänen & Turtiainen 2014b, ) luvulla naisten keskuudessa koulutusvalinnat ovat monipuolistuneet miehiä enemmän erityisesti korkea-asteen koulutuksen osalta (ks. Kuusi ym. 2009, 49 56; Sajavaara & Haapasalmi 2013). Verrattaessa työllisten ja työttömien suhteellista osuutta havaitaan, että oppilaitosmuotoisesti ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla koulutusalasta riippumatta työllisyys on kehittynyt myönteiseen suuntaan vuodesta 2007 vuoteen 2012, mutta näyttötutkinnon suorittaneilla esiintyy koulutusalakohtaista variaatiota (Taulukko 95.). 300

301 Taulukko 95. Ammatillisia tutkintoja suorittaneiden työllisten ja työttömien %-osuus (mol. sukupuolet yht.) koulutusaloittain ja tasoittain vuosina 2005, 2007, 2009 ja TUTKINTO & koulutusala Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät OPPILAITOSMUOTOISEN AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON SUORITTANEET Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEET, ammatillinen perustutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Merkkien selitykset:.. -merkki: Tieto on salattu;. -merkki: Ei tapauksia; 0 -merkki: Ei tapauksia (ei henkilöitä). 301

302 TUTKINTO & koulutusala Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEET, ammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEET, erikoisammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala

303 Ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneista työllisten suhteellinen osuus on kehittynyt myönteiseen suuntaan lukuunottamatta matkailu-, ravitsemis- ja talousalaa, jossa työllisten suhteellinen osuus on laskenut 1 %-yksikön vuodesta 2007 vuoteen 2012 tultaessa. Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla työllisten suhteellinen osuus on pysynyt ennallaan em. tarkasteluajanjaksona. Ammattitutkinnon näyttötutkintona suorittaneista työllisten suhteellinen osuus on kehittynyt myönteiseen suuntaan vastaavana ajanjaksona lukuunottamatta tekniikan ja liikenteen alaa, jossa työllisten suhteellinen osuus on laskenut 5 %-yksikköä vuodesta 2007 vuoteen 2012 tultaessa. Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla sekä luonnonvara- ja ympäristöalalla työllisten suhteellinen osuus on pysynyt ennallaan. Erikoisammattitutkinnon suorittaneista työllisten suhteellinen osuus on kehittynyt myönteiseen suuntaan ainoastaan kulttuurialalla 2 %-yksikköä sekä luonnonvara- ja ympäristöalalla 3 %-yksikköä. Ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneista työttömien suhteellinen osuus on kehittynyt myönteiseen suuntaan koulutusalasta riippumatta vuodesta 2007 vuoteen 2012 tultaessa. Luonnonvara- ja ympäristöalalla työttömien suhteellinen osuus on pysynyt ennallaan em. tarkasteluajanjaksona. Ammattitutkinnon näyttötutkintona suorittaneista työttömien suhteellinen osuus on kehittynyt myönteiseen suuntaan lukuunottamatta tekniikan ja liikenteen alaa, jossa se on noussut 3 %-yksikköä. Luonnonvara- ja ympäristöalalla työttömien suhteellinen osuus on pysynyt ennallaan em. tarkasteluajanjaksona. Erikoisammattitutkinnon suorittaneista työttömien suhteellinen osuus on kehittynyt myönteiseen suuntaan ainoastaan luonnonvara- ja ympäristöalalla, jossa se on vähentynyt 3 %-yksikköä. Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla työttömien suhteellinen osuus on pysynyt ennallaan em. tarkasteluajanjaksona. Mitä korkeampi on tutkintotaso, sitä parempi on työllisyystilanne. Koulutusalan suhdanneherkkyys myös määrittää työllisyyttä. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä humanistinen ja kasvatusala eivät ole yhtä suhdanneherkkiä aloja kuin tekniikan ja liikenteen ala sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousala. (Myrskylä 2013, ) Erikoisammattitutkinnon suorittaneet ovat keski-iältään vanhimpia ja mitä todennäköisimmin heille on siten ehtinyt myös kertyä varsin laaja opiskelu- ja työssäkäyntihistoria, mitä puolestaan työnantajat arvostavat rekrytointitilanteessa, mutta toisaalta irtisanomistilanteessa ikä voi muodostua dismeriitiksi (Pärnanen 2011, ; ks. Koistinen 2014, ; Väänänen & Turtiainen 2014b, ). Työllisyystilanne näkyy myös palkkauksessa. Verrattaessa valtionveronalaisten tulojen ( ) kehitystä vuodesta 2007 vuoteen 2012 tultaessa koulutusaloittain havaitaan, että tulokehitys on myönteinen riippumatta siitä, onko ammatilllinen tutkinto suoritettu oppilaitosmuotoisesti vai näyttötutkintona (Taulukko 96.). 303

304 Taulukko 96. Ammatillisia tutkintoja suorittaneiden valtionveronalaiset tulot, (mol. sukupuolet yht.) koulutusaloittain ja tasoittain vuosina 2005, 2007, 2009 ja VALTIONVERONALAISET TULOT, OPPILAITOSMUOTOISEN AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON SUORITTANEET Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEET, ammatillinen perustutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEET, ammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala NÄYTTÖTUTKINNON SUORITTANEET, erikoisammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Merkkien selitykset:.. -merkki: Tieto on salattu;. -merkki: Ei tapauksia; 0 -merkki: Ei tapauksia (ei henkilöitä). 304

305 Oppilaitosmuotoisesti ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla tulotaso on heikompi kuin ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneilla vuonna 2012, mutta heidän valtionveronalaiset tulot ovat kehittyneet suhteellisesti enemmän parempaan suuntaan kuin ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneilla verrattaessa vuoden 2007 tulotasoa vuoden 2012 tilanteeseen. Ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneista kulttuurialan tutkinnon suorittaneiden tulotasokehitys on samankaltainen kuin oppilaitosmuotoisesti ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla. Vuoden 2012 valtionveronalaisten tulojen osalta tulotason myönteinen kehitys ei ole yhtä suoraviivaista tutkintotasolta ylemmälle tutkintotasolle siirryttäessä, kun verrataan näyttötutkintona ammatillisen perustutkinnon suorittaneita ammattitutkinnon suorittaneisiin. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan ammatillisen perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneilla on parempi tulotaso kuin vastaavan koulutusalan ammattitutkinnon suorittaneilla. Paras tulotaso on erikoisammattitutkinnon suorittaneilla koulutusalasta riippumatta lukuunottamatta humanistista ja kasvatusalaa, jonka paras tulotaso on vuonna 2012 ammattitutkinnon näyttötutkintona suorittaneilla. Koulutustaso ja -ala sekä työtehtävä määrittävät palkkakehitystä työkokemusvuosien ja työpaikkahierakkisen aseman lisäksi (Idman 2013, ; Mikkelä 2013, 77 80). Työnantajasektorin mukaan tarkasteltuna kuntasektoripainotteiset sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä humanistinen ja kasvatusala eivät ole yhtä suhdanneherkkiä aloja kuin yksityisektoripainotteiset tekniikan ja liikenteen ala sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousala, mikä näkyy myös koulutusalakohtaisessa palkkakehityksessä. Kunta työnantajana on jäänyt jälkeen palkkakehityksessä 2000-luvulla verrattuna yksityiseen sektoriin ja valtioon. (Lehto & Sutela 2008, 168; Naiset ja miehet Suomessa 2014, ) Perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja suorittaneiden työ- ja koulutusmarkkinoilla toimiminen Samalla tavoin kuin vertailuaineistosta, myös ainoastaan näyttötutkinnot sisältävästä kokonaisaineistosta tarkastelun kohteena ovat eri näyttötutkintotasoja suorittaneiden keskiikä, työmarkkina-asema (työllisten ja työttömien %-osuus) sekä valtionveronalaiset tulot oppisopimusstatuksen mukaan vuonna 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneiden keskuudessa koulutusaloittain. Vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneet ovat keski-iältään vanhempia kuin vuonna 2000 näyttötutkinnon suorittaneet. Vuonna 2000 eri tasojen näyttötutkintoja suorittaneiden keski-ikä on vaihtelee 25 ikävuodesta 40 ikävuoteen ja vuonna 2010 suorittaneilla keskiikä vaihtelee 27 ikävuodesta 48 ikävuoteen. Naiset suorittavat näyttötutkintoja keskimäärin miehiä iäkkäämpinä (Taulukko 97.). 305

306 Taulukko 97. Vuonna 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneiden keski-ikä miesten ja naisten keskuudessa oppisopimusstatuksen mukaan koulutusaloittain. 95 NÄYTTÖTUTKINNON SUORITUSVUOSI NÄYTTÖTUTKINTO OPPISOPIMUSKOU- Kyllä Ei Kyllä Ei LUTUKSENA Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Ammatillinen perustutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Ammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Erikoisammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Merkkien selitykset:.. -merkki: Tieto on salattu;. -merkki: Ei tapauksia; 0 -merkki: Ei tapauksia (ei henkilöitä). 306

307 Vuonna 2000 keski-iältään nuorimmat (25 vuotta) näyttötutkinnon suorittaneet ovat oppisopimusmuotoisesti kulttuurialan sekä luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneita ja keski-iältään ovat vanhimmat (40 vuotta) eioppisopimusmuotoisesti humanistisen ja kasvatusalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneita. Vuonna 2010 keski-iältään nuorimmat (27 vuotta) näyttötutkinnon suorittaneet ovat oppisopimusmuotoisesti luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneita ja keski-iältään ovat vanhimmat (48 vuotta) oppisopimusmuotoisesti luonnonvara- ja ympäristöalan erikoisammattitutkinnon suorittaneita. Oppisopimuskoulutuksen rooli on keskeisessä asemassa näyttötutkintojärjestelmässä. Lisäksi oppisopimuskoulutusta luonnehtii laajakirjoisuus, mikä heijastuu myös heterogeenisena ikäjakaumana. Se sisältää sekä nuorten että aikuisten ammatillisen perustutkinnon suorittamiseen tähtäävän koulutuksen. Sitä hyödynnetään myös henkilöstökoulutuksessa, jolloin tavoitteena on ammatti- tai erikoisammattitutkinnon suorittaminen tai kyse voi olla myös täydennyskoulutuksesta tietyn osaamisen hankkimisesta, eikä koko tutkinnon suorittamisesta. (Suomalainen 2009, 13.) Oppisopimuskoulutuksen laadun kehittämistyöryhmän väliraportin (2010, 5) mukaan oppisopimuskoulutuksen osuus ammatillisen koulutuksen kokonaisuudessa on noin 15 %. Opetusministeriön hallinnonalan puitteissa rahoituksen perusteeksi luettavien oppisopimusten määrä oli vuonna 2009 noin Oppisopimuskoulutuksesta 99,5 % on toteutettu näyttötutkintojärjestelmän mukaisesti. (Emt.) Vuosina 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneilla sekä työllisten että työttömien suhteellisten osuuksien kehitys on pääosin myönteisempää koulutusalasta riippumatta oppisopimusmuotoisesti ammatillisen perustutkinnon tai ammattitutkinnon suorittaneilla verrattuna sen ei-oppisopimusmuotoisesti suorittaneisiin vuonna Jokaisella koulutusalalla, jossa on erikoisammattitutkinnon suorittaneita em. tarkasteluajanjaksolla, sekä työllisten että työttömien suhteellisten osuuksien kehitys on myönteisempää oppisopimusmuotoisesti tutkinnon suorittaneilla verrattuna ei-oppisopimusmuotoisesti tutkinnon suorittaneisiin (Taulukko 98.). 307

308 Taulukko 98. Vuonna 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneiden työllisten ja työttömien %-osuus (mol. sukupuolet yht.) oppisopimusstatuksen mukaan koulutusaloittain vuonna NÄYTTÖTUTKINNON SUORITUSVUOSI NÄYTTÖTUTKINTOOPPISOPIMUS- Kyllä Ei Kyllä Ei KOULUTUKSENA Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Työlliset Työttömät Ammatillinen perustutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Ammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Erikoisammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Merkkien selitykset:.. -merkki: Tieto on salattu;. -merkki: Ei tapauksia; 0 -merkki: Ei tapauksia (ei henkilöitä). 308

309 Ammatillisen perustutkinnon vuonna 2000 suorittaneista paras työllisyystilanne sekä työllisten että työttömien suhteellisen osuuden osalta on oppisopimusmuotoisesti sosiaali-, terveys- ja liikunta- alan tutkinnon suorittaneilla ja vuonna 2010 oppisopimusmuotoisesti luonnontieteiden alan tutkinnon suorittaneilla vuonna Ammattitutkinnon vuonna 2000 suorittaneista paras työllisyystilanne on työllisten suhteellisen osuuden osalta oppisopimusmuotoisesti yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan tutkinnon suorittaneilla sekä työttömien suhteellisen osuuden osalta oppisopimusmuotoisesti matkailu-, ravitsemis- ja talousalan tutkinnon suorittaneilla ja eioppisopimusmuotoisesti sosiaali-, terveys- ja liikunta- alan tutkinnon suorittaneilla vuonna Vuonna 2010 ammattitutkinnon suorittaneista suhteellisesti paras työllisyystilanne on oppisopimusmuotoisesti yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan tutkinnon suorittaneilla vuonna Erikoisammattitutkinnon vuonna 2000 suorittaneista suhteellisesti paras työllisyystilanne on oppisopimusmuotoisesti tekniikan ja liikenteen alan tutkinnon suorittaneilla ja vuonna 2010 oppisopimusmuotoisesti luonnonvara- ja ympäristöalan tutkinnon suorittaneilla vuonna Koulutusaloittaista työllisyyskehitystä oppisopimusstatuksen mukaan arvioitaessa on tärkeää huomioida sekä yleinen että alakohtainen työllisyystilanne näyttötutkintotasojen työelämärelevanssin lisäksi, koska oppisopimuskoulutusvolyymi myötäilee työllisyystilannetta varsin herkästi. Oppisopimuskoulutuksen koulutusalakohtaisen tarjonnan kohdentumiseen vaikuttaa työnantajien työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanne sen hetkisine rekrytoitavan työvoiman kvalifikaatiotarpeineen (Suomalainen 2009, 11; ks. myös Taulukko 10.). Oppisopimuskoulutus optimaalisimmillaan mahdollistaa kiinnipääsyn työpaikkaan ja työllistymisen heti koulutuksen jälkeen tai siirtymisen vaativampiin työtehtäviin (Oppisopimuskoulutuksen kehittäminen 2007, 45 53). Verrattaessa valtionveronalaisten tulojen ( ) kehitystä koulutusaloittain havaitaan, että tulokehitys on myönteisempi oppisopimusmuotoisesti kuin ei-oppisopimusmuotoisesti näyttötutkinnon suorittaneilla. Erikoisammattitutkinnon suorittaneita ei ole jokaisella koulutusalalla, minkä vuoksi tarkastelu jää ainoastaan suuntaa antavaksi. Samalla tavoin kuin työllisyyden, myös tulotarkastelun perusteella näyttötutkinnon suorittaminen oppisopimusmuotoisesti on ei-oppisopimusmuotoista tutkinnon suorittamista parempi vaihtoehto (Taulukko 99.). 309

310 Taulukko 99. Vuonna 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneiden valtionveronalaiset tulot, (mol. sukupuolet yht.) oppisopimusstatuksen mukaan koulutusaloittain vuonna VALTIONVERONALAISET TULOT, NÄYTTÖTUTKINNON SUORITUSVUOSI NÄYTTÖTUTKINTO OPPISOP.KOULUTUKSENA Kyllä Ei Kyllä Ei Ammatillinen perustutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Ammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Erikoisammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Vuonna 2000 ammatillisen perustutkinnon suorittaneista suurimmat valtionveronalaiset tulot olivat kulttuurialan tutkinnon oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) ja pienimmät matkailu-, ravitsemis- ja talousalan tutkinnon ei-oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) vuonna Vuonna 2010 ammatillisen perustutkinnon suorittaneista suurimmat valtionveronalaiset tulot olivat luonnontieteiden alan tutkinnon oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) ja pienimmät kulttuurialan tutkinnon ei-oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) vuonna Merkkien selitykset:.. -merkki: Tieto on salattu;. -merkki: Ei tapauksia; 0 -merkki: Ei tapauksia (ei henkilöitä). 310

311 Vuonna 2000 ammattitutkinnon suorittaneista suurimmat valtionveronalaiset tulot olivat tekniikan ja liikenteen alan tutkinnon oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) ja pienimmät humanistisen ja kasvatusalan tutkinnon ei-oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) vuonna Vuonna 2010 ammattitutkinnon suorittaneista suurimmat valtionveronalaiset tulot olivat tekniikan ja liikenteen alan tutkinnon oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) ja pienimmät sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan tutkinnon ei-oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) vuonna Vuonna 2000 erikoisammattitutkinnon suorittaneista suurimmat valtionveronalaiset tulot olivat tekniikan ja liikenteen alan tutkinnon oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) ja pienimmät kulttuurialan tutkinnon ei-oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) vuonna Vuonna 2010 erikoisammattitutkinnon suorittaneista suurimmat valtionveronalaiset tulot olivat yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan tutkinnon ei-oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) ja pienimmät humanistisen ja kasvatusalan tutkinnon ei-oppisopimusmuotoisesti suorittaneilla ( ) vuonna Suomalaisten työmarkkinoiden polarisoitumiskehitys konkretisoituu myös näyttötutkintotaso- ja koulutusalakohtaisessa tulotarkastelussa (Asplund ym. 2011, ; Mitrunen 2013, 5 8; Kansallisen osaamisperustan vahvistaminen 2014, 28 33). Sukupuolten palkkaeroja tutkineen Mika Idmanin (2013, ) mukaan koulutuksen ja toimialan lisäksi työtehtävä vaikuttaa tulotasoon. Lisäksi palkat eriytyvät työnantajasektorin mukaan (Lehto & Sutela 2008, 168; Naiset ja miehet Suomessa 2014, 58 62). Valtiolla työskentelevistä palkansaajista suuri osa on asiantuntijoita tai erityisasiantuntijoita (62 % vuonna 2012). Kuntasektorilla suurin palkansaajaryhmä on palvelu-, hoiva- ja myyntityöntekijät (30 % vuonna 2012). Palkansaajarakenteen muutos on ollut suhteellisesti suurin yksityisellä sektorilla. Teollisuuden työntekijöiden merkittävä vähentyminen on laskenut keskipalkkaisten palkansaajien määrää. Sekä palkkajakauman alimpaan osaan kuuluvat palvelu- ja myyntiammatit sekä ylimpään osaan kuuluvat erityisasiantuntija-ammatit ovat lisääntyneet. (Idman 2014.) Tälläinen kehitys näkyy myös eritasoisia näyttötutkintoja suorittaneiden keskuudessa. Taulukko 100. kuvaa eri tasoisia näyttötutkintoja suorittaneiden koulutusalapysyvyyttä versus -vaihtuvuutta. Taulukon sanomaa tulkitaan siten, että mitä suurempi on %-osuus vuonna 2012, sitä koulutusalauskollisempia näyttötutkinnon suorittaneet ovat ja päinvastoin. Esimerkiksi vuonna 2000 humanistiselta ja kasvatusalalta ammatillisen perustutkinnon suorittaneista oli vuonna 2012 humanistisen ja kasvatusalan tutkinto 74 %:lla ja vuonna 2010 tutkinnon suorittaneiden keskuudessa se oli 90 %:lla. Sekä koulutusalan että työssäkäyntialueen työllisyystilanne ovat keskeisiä koulutusalapysyvyyttä määrittäviä tekijöitä. Jos työllisyystilanne on hyvä, niin koulutusalan vaihtamisen ei ole tarvetta samassa määrin kuin heikossa työllisyystilanteessa. Vuonna 2000 näyttötutkinnon suorittaneet ovat vaihtaneet vuonna 2010 suorittaneita useammin koulutusalaa vuoteen 2012 mennessä. Tätä eroa selittänee työhistorian pituuden erilaisuuden lisäksi myös työllisyystilanne työelämässä tarvittavien kvalifikaatiovaatimusten muuttumisen lisäksi (ks. esim. Julkunen 2008; Varje 2014). 311

312 Taulukko 100. Vuosina 2000 ja 2010 näyttötutkinnon suorittaneiden korkeimman tutkinnon koulutusala tutkintotasoittain ja koulutusaloittain % (mol. sukupuolet yht.) vuonna Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala VUONNA 2012 KORKEIMMAN SUORITETUN TUTKINNON KOULUTUSALA Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala TUTKINTO & suoritusvuosi Ammatillinen perustutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Ammatttitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Merkkien selitykset:.. -merkki: Tieto on salattu;. -merkki: Ei tapauksia; 0 -merkki: Ei tapauksia (ei henkilöitä). 312

313 Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala VUONNA 2012 KORKEIMMAN SUORITETUN TUTKINNON KOULUTUSALA Luonnon - tieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala TUTKINTO & suoritusvuosi Erikoisammattitutkinto Humanistinen ja kasvatusala Kulttuuriala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Luonnontieteiden ala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnonvara- ja ympäristöala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemis- ja talousala

314 Ammatillisen perustutkinnon osalta suhteellisesti vähiten on koulutusalavaihtoja tapahtunut vuonna 2000 näyttötutkinnon suorittaneista sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla (88 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala) ja suhteellisesti eniten ovat koulutusalaa vaihtaneet kulttuurialan tutkinnon suorittaneet (68 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala). Vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneista suhteellisesti vähiten on koulutusalavaihtoja tapahtunut tekniikan ja liikenteen alalla (95 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala) ja eniten niitä on tapahtunut kulttuurialan tutkinnon suorittaneiden keskuudessa (71 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala). Ammattitutkinnon osalta suhteellisesti vähiten on koulutusalavaihtoja tapahtunut vuonna 2000 näyttötutkinnon suorittaneista tekniikan ja liikenteen alalla (89 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala) ja suhteellisesti eniten ovat koulutusalaa vaihtaneet luonnontieteiden alan tutkinnon suorittaneet (46 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala). Vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneista suhteellisesti vähiten on koulutusalavaihtoja tapahtunut tekniikan ja liikenteen alalla (95 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala) ja suhteellisesti eniten ovat koulutusalaa vaihtaneet kulttuurialan tutkinnon suorittaneet (68 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala). Erikoisammattitutkinnon suorittaneiden osalta suhteellisesti vähiten on koulutusalavaihtoja tapahtunut vuonna 2000 näyttötutkinnon suorittaneista kulttuurialalla (88 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala) ja suhteellisesti eniten ovat koulutusalaa vaihtaneet luonnontieteiden alan tutkinnon suorittaneet (45 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala). Vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneista suhteellisesti vähiten on koulutusalavaihtoja tapahtunut sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla (94 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala) ja suhteellisesti eniten ovat koulutusalaa vaihtaneet yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla (48 %:lla oli vuonna 2012 sama koulutusala). Erikoisammattitutkinnon suorittaneilla samalla koulutusalalla pysymisen kysymys on spesifi verrattuna ammatillisen perustutkinnon ja ammattitutkinnon suorittaneisiin. Esimerkiksi yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan erikoisammattitutkinnon suorittaneilla on varsin usein muilta aloilta erikoisammattitutkintoa korkeampi tutkinto, jota he täydentävät muun muassa johtamisen, yritysjohtamisen tai muulla vastaavalla tutkinnolla. Vaikka verrattaisiin tilannetta eteenpäin erikoisammattitutkinnon suoritusvuodesta, niin korkeimman tutkinnon tilanne säilyy samana, jollei henkilö opiskele myöhemmin jotain uutta korkeampaa tutkintoa, joka ylittää sen alkuperäisen korkeimman tutkinnon koulutusasteen. (Nieminen 2014b.) Myös korkeakoulututkinnon suorittaneet ovat alkaneet laajentamaan kvalifikaatioitaan käytäntö- ja työelämäläheisillä näyttötutkinnoilla elinikäisen opiskelun idean mukaisesti pärjätäkseen entistä paremmin työmarkkinoilla (Kansallisen osaamisperustan vahvistaminen 2014, 28 35; Jokinen & Saarimaa 2013, 68 79; Malin ym. 2013, 50 75). Tälläisestä kehityksestä erikoisammattitutkintojen suorittajien taustatutkintotaso- ja alakohtainen heterogeenistuminen on varsin oivallinen esimerkki. Kaiken kaikkiaan näyttötutkinnot ovat vähitellen saamassa uudenlaista roolia koulutus- ja työmarkkinoilla.

315

316

317 Asko Suikkanen, Leena Viinamäki, Arto Selkälä ja Antti Syväjärvi 9. Johtopäätökset näyttötutkintojärjestelmästä kehittämisehdotuksineen 20 vuotta suomalaista näyttötutkintojärjestelmää julkaisussa olemme arvioineet näyttötutkinnon suorittaneiden koulutus- ja työmarkkinoilla pärjäämisen kysymystä näyttötutkinnon suorittaneiden, oppilaitosten, tutkintotoimikuntien ja tutkintotoimikuntien työnantajajäsenten näkökulmista. Näyttötutkintojen vertaaminen muihin vastaaviin koulutuksellisiin ryhmiin on ongelmallista. Syynä on erityisesti näyttötutkinnon suorittaneiden korkea työllisyysaste jo ennen tutkinnon suorittamista ja toisaalta ikärakenteen heterogeenisuus. Yleistulos vertailtavien ryhmien osalta on, että mitä vaativammasta koulutusmuodosta on kyse sitä pienempi on työmarkkinallisena muutoksena mitattu nettovaikuttavuus. Syynä on ryhmien erilainen ikärakenne ja toisaalta tutkinnon suorittamista edeltäneen työssäkäynnin aste. Näyttötutkinnon vaikuttavuus ja merkittävyys työmarkkinoilla tarkoittaa erityisesti työssäkäynnin yleisyyttä ja vakautta. Koulutusmuotojen vertailussa korostuu tulovaikuttavuus tutkintojen jälkeen. Pelkän peruskoulutuksen suorittaneiden, myös työllisten, tulot ovat hyvin pienet. Sama koskee osin ylioppilastutkintoon seurantakauden aikana jättäneitä. Molemmissa ryhmissä ongelma on laaja-alainen pienituloisuus. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittaneet ovat selviytyneet kohtuullisen hyvin ryhmien tulovertailussa. Näyttötutkinnoista ammattitutkinnon suorittaneiden tulomuutokset ovat olleet pienimmät. Erikoisammattitutkinnon suorittaneiden korkea tulotaso erottuu muihin ryhmiin verrattuna selvästi. Näyttötutkintojen suorittamisajankohtien vaikuttavuusvertailussa korostuu sekä toimintaympäristön muutos että näyttötutkinnon suorittaneiden ominaisuusmuutokset luvulla näyttötutkinnon suorittaneet ovat iäkkäämpiä kuin 2000-luvun alussa ao. tutkinnon suorittaneet. Näyttötutkinnot suoritetaan yhä useammin oppisopimusmuotoisesti. Näyttötutkintojen muuttumisen suunta on ollut kohti dikotomista tutkintorakennetta, mikä merkitsee ammattitutkinnon osuuden vähenemistä tulevaisuudessa. Näyttötutkintojen bruttovaikuttavuus tutkinnon jälkeisten työllisten osuuksilla mitattuna on lievästi kohonnut mitä viimeaikaisemmasta näyttötutkinnon suorittamisesta on kysymys. Uusimpien näyttötutkintojen (tässä vuonna 2010 näyttötutkinnon suorittaneet) yleinen työmarkkinallinen nettovaikuttavuusluku on 10 %-yksikköä. Naisilla ja alle 40-vuotiailla nettovaikuttavuusluku on lievästi suurempaa. Näyttötutkinnon työmarkkinallinen vaikuttavuus on työmarkkinallisen aseman vahvistumista ja turvaamista sekä ammatillisen osaamisen nostamista eli työmarkkinamahdollisuuksien lisääntymistä ja uusintumista työuran aikana. Näyttötutkintojen pitkän aikavälin uudet työllistymismahdollisuudet ovat suhteellisen vaatimattomia. Näyttötutkintojen keskimääräinen tulovaikuttavuus on selvästi parantunut mitä viimeaikaisemmasta tutkinnon suorittamisesta on kysymys. Taloustilanteen huononeminen ei näy hiljattain tutkinnon suorittaneiden tulokehityksessä. Tulomuutoksilla mitattu näyttötutkintojen vaikuttavuuden nousu todentaa näyttötutkintojärjestelmän merkittävyyden kasvua suomalaisilla työmarkkinoilla. Näyttötutkinnoista hyötyvät sekä työmarkkinallisesti että erityisesti tulotason nousuna naiset ja nuoret. Itse tutkinto on säilyttänyt ja jopa parantanut yhteiskunnallista relevanttisuuttaan, vaikka toimintaympäristön tilanne on vaikeutunut samaan aikaan. Näyttötutkintojärjestelmä on tulosten mukaan sopeutunut hyvin nopean yhteiskunnallisen muutoksen olosuhteissa. 317

318 Kumulatiivisessa muuttuvien tilanteiden seurannassa näyttötutkintojen vaikuttavuus tulee esiin monimuotoisempana ja monimutkaisempana kuin yksittäisten vuosien vertaamisen tarkastelussa. Esimerkiksi työmarkkinallinen selviytyminen ja tulokehitys ovat kumulatiivisen seurannan mukaan selvästi luonteeltaan eriytyviä näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen. Työmarkkinallisessa selviytymisessä eriytyminen on sisällöltään kolmitasoista: yhtäältä pieni, mutta epävakaa ryhmä (10 25 %), jotka kokevat myös työttömyyskokemuksia näyttötutkinnon suorittamisen jälkeen, toiseksi suurin ja verraten myönteisesti stabiili ryhmä (50 60 %), joiden työmarkkinallinen asema säilyy ja vahvistuu tutkinnon suorittamisen myötä ja noin kolmanneksen suuruinen, nettohyötyjäryhmä, jonka työmarkkinallinen asema paranee ennen tutkintoa vallinneeseen tilanteeseen verrattuna. Tulovertailussa eriytyminen on dikotomisempaa. Selvästi yli puolella tulot nousevat huomattavasti tutkinnon suorittamisen jälkeen ja noin yhdellä neljänneksellä tulot ovat laskeneet. Näyttötutkinnon suorittaneiden työllisyys- ja työttömyyspolut eriytyvät heidän työssäkäyntialueiden työllisyystilanteen mukaan. Pelkkä näyttötutkinnon suorittaminen riippumatta sen tutkintotasosta (ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto), kuten ei muunkaan ammatillisen tutkinnon suorittaminen sinänsä takaa ns. varmaa työllistymistä. Sen sijaan näyttötutkinnon suorittaneen työssäkäyntialueen elinkeinorakenne ja työllisyystilanne sekä työnantajien rekrytointikäytännöt (ml. riittävä ja ajanmukainen tietämys näyttötutkintojärjestelmästä) ja kulloinenkin kvalifikaatiotarve määrittävät eri ammatillisia tutkintoja suorittaneiden työllistymismahdollisuuksia. Näyttötutkinnon suorittaneet kokevat näyttötutkinnon lisänneen erilaisia työelämätaitoja pääosin juuri niissä taidoissa, jotka muut vastaajaryhmät ovat kokeneet tärkeimmiksi osaamisalueiksi työelämässä. Näyttötutkintojärjestelmä näyttäisi tunnistavan työelämän keskeiset tarpeet ja vastaavan niihin oikeansuuntaisesti. Tutkittaessa näyttötutkinnon suorittajien työttömäksi päätymistä, ei koulutuksella, iällä tai näyttötutkinnon suoritusmaakunnalla havaittu olevan merkitystä. Sen sijaan tutkinnon jälkeisen työttömyyden havaittiin selittävän tilastollisesti erittäin merkitsevästi kyselyhetken työttömyyttä riippumatta tutkintoa edeltävästä työttömyydestä, ammattikoulutuksesta tai iästä. Kokonaisuutena tarkastellen näyttötutkinnon suorittajat kokevat esimiestaitojen, projektinhallintataitojen, yrittäjyystaitojen, kotimaisten kielten viestintätaitojen sekä kansainvälisten viestintätaitojen muodostavan kiinteän kokonaisuuden ja kohentuneen samansuuntaisesti näyttötutkinnon suorittamisen myötä. Käytännön osaamista näyttötutkinnosta saaneet ovat keskimääräistä nuorempia. Sellaisessa ryhmässä, missä vastaajat eivät kokeneet näyttötutkinnon kohentaneen johtajuus-, tai käytännön työelämätaitoja, on muita ryhmiä enemmän Uudellamaalla erikoisammattitutkinnon suorittaneita vuotiaita miehiä. Sellaisessa ryhmässä, missä näyttötutkinnon suorittamisen koettiin lisänneen sekä johtajuus-, että käytännön työelämätaitoja, on muita ryhmiä jonkin verran enemmän korkeintaan peruskoulun käyneitä Pohjois-Savossa ja Lapissa näyttötutkintonsa suorittaneita naisia. Yhä selvemmin ammattihenkilöiden osaamisen ja työtoiminnan perustana on asiantuntemus. Asiantuntemus ammattialoilla tarkoittaa hyviä, ajan tasalla olevia tietoja ja taitoja, jotka määrittelevät työntekijöiden toimintaa ja tekemistä. Asiantuntija osaa ratkaista ammatillisessa työssä kohdattavia ongelmia, mutta yhä enemmän vaatimuksena on kehittää työtä sekä kyetä varautumaan ennakoimattomiin ja spontaaneihin, kompleksisen työelämän vaatimuksiin. Parhaimmillaan onnistumiset edellä mainituissa tuottavat vaikutuksia, jotka näkyvät korkeana ammatillisen työtoiminnan laatuna. Näyttötutkintojärjestelmän moni- 318

319 puolinen tarkastelumme osoittaa, että myös tulevaisuudessa tarvitaan joustavia ja ketteriä ammatillisen osaamisen vahvistamiseen ja suuntaamiseen liittyviä käytänteitä. Itse asiassa voi olla niinkin, että monimuotoinen työelämätodellisuus nopeatempoisine muutoksineen edellyttää jopa aikaisempaa enemmän näyttötutkintojärjestelmää. Ammattihenkilöiden osaaminen ja työtoiminta perustuvat jatkossakin vahvasti kompetensseihin eli pätevyyteen, siis millä tavoin osaaja tekee työssään ja toiminnassaan valintoja sekä ylipäätänsä kykenee suoriutumaan ammatillisessa organisaatioympäristössä (esim. Gibson ym. 2011). Laajemmin kyse on ammattihenkilön muuttuvista osaamistarpeista, joihin koulutus- ja tutkintojärjestelmien tulee kyetä vastaamaan. Osaamisesta, ja yhä enemmän muuttuvista kompetensseista, muodostuu asiantuntijan ammatillinen ydinosaaminen. Ydinosaamista (core competence) on varsin pitkään jo kuvattu ja analysoitu yksilön oman työmarkkinakelpoisuuden, mutta myös työorganisaation menestystä sekä samalla työorganisaatiota tyypittelevänä kriittisenä tekijänä (esim. Hamel & Prahalad 1994; Clardy 2008). Melko usein vähemmälle huomiolle on jäänyt tässä arvioinnissa esille tuotu ammattihenkilön yksilökompetenssi ja siihen liittyvät kehittämis- ja muutosvaatimukset sekä ennen kaikkea kuinka huoltaa ja ylläpitää ammatillisen toimijan kompetenssia. Näyttötutkintojärjestelmän arviointi osoittaa, että asiantuntijan keskeisimpään osaamiseen ja osaamisvaatimukseen muuttuvissa työtehtävissä on ollut perusteltua kiinnittää huomiota, eikä tämä vaade näytä muuttuvan jatkossakaan. Ammatilliset kompetenssit ja niihin vastaava näyttötutkintojärjestelmä voidaan perustellusti nähdä systeeminä, joka tuottaa tarvittavia ammattihenkilön henkilökohtaisia kompetensseja, jotka voivat parhaimmillaan paitsi välittyä tehokkaina työsuorituksina niin myös palvella työmarkkinakansalaisuutta. Esimerkiksi Syväjärven ja Stenvallin (2003) mukaan ammatillisen asiantuntijan työkäyttäytymistä ohjaavat erityisesti kulloisenkin substanssialan ydinosaaminen, työyhteisöllinen tai työelämätaidollinen osaaminen, työtoimijan itsehallinta sekä työtoimintaa ohjaavat päämäärät. Toimintaympäristön kompleksisuus haastaa ammatillisiin näyttöihin liittyvää koulutusja tutkintotoimintaa, jolloin näyttötutkintojärjestelmälle ja sen mahdolliselle uudelleen suuntaamiselle on olemassa tulevaisuudessa selkeä tilaus. Kompleksiset työtehtävät ja toimintaympäristöt ovat aina muutoksessa ja niihin liittyy paljon ennustamattomuutta ja tietynlaista spontaaniutta. Kompleksisuus on nykyisten ja erityisesti tulevaisuuden työtehtävien, työyhteisöjen, työorganisaatioiden ja lopulta koko toimintaympäristön kasvava ja jatkuva kehityspiirre (esim. Stacey 2007). Siten on todennäköistä, että tulevaisuudessa työntekijöiden ja työorganisaatioiden keskeisiksi menetystekijöiksi kuuluu tehokkuuden, osaamisen ja innovatiivisuuden jatkuva kehittäminen. Näyttötutkintojärjestelmältä voidaan edellyttää responsiivisuutta, eli sen tulee olla jatkuvasti kehittyvä ja kyettävä kaiken aikaa muuttumaan, uudistumaan. Responsiivisuus edellyttää näyttötutkintojärjestelmältä yhä vahvempaa vuorovaikutteisuutta, johon puolestaan reagoidaan työntekijä ja -työelämäareenoilla. Toisin sanoen näyttötutkintojärjestelmän osapuolet kehittävät toimintaansa saamansa palautteen, reagoinnin ja kulloinkin ilmaantuvien muutosten mukaan. Näyttötutkintojärjestelmässä responsiivisuuden konkreettinen vaade voi liittyä esimerkiksi siihen, että eri alojen edustajat, asiantuntijat, tutkijat ja kehittäjät tulee saada selkeämmin yhteisen informaatio-ohjauksen äärelle. Responsiivisuus palvelee näyttötutkintojärjestelmää, koska silloin voidaan erilaiset toimenpideehdotukset, suositukset ja ohjeistukset perustaa kehittyneemmälle tiedolle sekä toisaalta kyetään ehkä aikaisempaa paremmin tuottamaan varautumisen tai ennakoinnin malleja näyttötutkintojärjestelmän kohtaamia yllättäviä, ilkeitäkin (wicked) ongelmia varten. (Lähi) tulevaisuudessa näyttötutkintojärjestelmään kuuluu yhä vahvemmin se, että järjestelmän asianosaiset eivät ole erillisiä, eivätkä staattisia kokonaisuuksia, vaan pikemmin toisiinsa 319

320 liittyviä ja samaan järjestelmäprosessiin kuuluvia. Näyttötutkintojärjestelmän valmius ja kyky muuttua on siten sen oma menestystekijä. Näyttötutkintojärjestelmän tulee olla avoin, vuorovaikutteinen ja mukautuva suhteessa siihen, mitä sillä ylipäätänsä tavoitellaan. Suomalaista näyttötutkintojärjestelmää on arvioitu seitsemän vuoden välein, joista tämä arviointitutkimus on kolmas ja viimeisin. Myös edeltäneissä arviointitutkimuksissa on esitetty näyttötutkintojärjestelmään liittyviä kehittämisehdotuksia (Yrjölä ym. 2000; Raivola ym. 2007). Kehittämisehdotusten osalta on syytä huomata, että vaikka eri alojen asiantuntijat, tutkijat jne. antavat erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa usein edellytettyjä suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia, niin viime kädessä päätöksentekoprosessiin osallistuvat ratkaisevat sen, pannaanko ja missä määrin käytäntöön suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia. Näyttötutkintojärjestelmän konkreettisina kehittämisehdotuksina esitämme tutkimustulostemme pohjalta: I. Oppilaitosmuotoisena suoritettavan ammatillisen perustutkinnon sekä näyttötutkintoina suoritettavien ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon tutkintokohtaisia profiileja pitäisi selkiyttää ja minimoida päällekkäisyyksiä, kuten on tehty koulutuksellisten umpiperien poistamisen osalta. II. Ammatillista yleissivistystä tarvitaan työpaikkaspesifin osaamisen lisäksi näyttötutkinnon tuottamien riittävän laaja-alaisten työllistymisedellytysten varmistamiseksi. Liian kapea-alainen työpaikkaspesifi osaaminen vaikeuttaa uudelleentyöllistymistä työpaikan menettämistilanteessa. Työmarkkinatilanne näyttää jatkuvasti epävakaistuvan ja työmarkkinoilla toimivien työsuhteet ovat yhä useammin määräaikaisia, jolloin ammatillista osaamista tulisi suunnata myös ketteriin ja joustaviin yleissivistävämpiin alueisiin. Kokonaisuus edellyttää riittävän laajojen kvalifikaatioiden ja kompetenssien hankkimismahdollisuutta näyttötutkinnossa sen suorittaneiden työllistymismahdollisuuksien varmistamiseksi. III. Ammatillisen perustustutkinnon ideaa pitää kriittisesti uudelleen arvioida, koska näyttötutkintojärjestelmän idea on kokemuksen kautta kertyneen osaamisen todentaminen näyttötutkinnolla riippumatta sen hankkimistavasta. Näyttötutkintoina voisi jatkossa suorittaa ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon, jolloin näytöissä korostuisi näyttötutkintojärjestelmän perusidea eli osaamisen todentaminen näyttötutkinnon kautta. Nykyinen näyttötutkintona suoritettava ammatillinen perustutkinto ja oppilaitosmuotoinen ammatillinen perustutkinto yhdistettäisiin yhdeksi ammatilliseksi koulutusväyläksi, joka kohdentuisi erityisesti peruskoulun jälkeistä ensimmäistä ammatillista tutkintoa suorittaville. Ammatillinen koulutus muodostuisi kahden pilarin mallista, jossa ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto muodostaisivat oman, jo työelämässä toimineille suuntautuvan koulutusväylän sekä ammatillinen perustutkinto muodostaisi oman, työelämään ensimmäistä kertaa siirtyville suuntautuvan koulutusväylän. Näin menetellen muodostui nuorille ja aikuisille suuntautuva ammatillinen koulutusväylä erilaisine erityispiirteineen. IV. On tärkeää huomioida kansainvälistyneiden koulutus- ja työmarkkinoiden haasteet, joita ovat esimerkiksi eri maissa suoritettujen tutkintojen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kysymykset. Suomalainen näyttötutkintojärjestelmä tarjoaa parhaimmillaan maahanmuuttajille oivallisen mahdollisuuden tavalla tai toisella hankkimansa ammatillisen osaamisensa todentamiseen. Näyttötutkinnosta saatu tutkintotodistus voisi olla selvempi portti suomalaisille työmarkkinoille suomalaisin tutkintotodistuksin. V. Näyttötutkintojärjestelmän kehittämiseksi pitäisi organisoida vuotuisesti kokoontuva (esim. 1 2 kertaa vuodessa kokoontuva) asiantuntijafoorumi, jossa olisi edustettuna TEM, OKM, näyttötutkintojärjestelmän kannalta keskeiset työnantaja- ja 320

321 VI. työntekijäjärjestöt sekä eriasteisia näyttötutkintoja suorittaneita (työllisiä ja työttömiä) henkilöitä sekä koulutus- ja työmarkkinatutkijoita. Edelleen näyttötutkintojärjestelmän eri tahojen tulisi kvalifikaatioiden päivittämiseksi laatia vuosikelloidealla toimintasuunnitelma tarvittavine resursseineen, mikä takaisi toiminnan riittävän tasalaatuisuuden, ennakoitavuuden ja systemaattisuuden. Valtakunnallista näyttötutkintoasiointiportaalia pitämällä saisi myös organisoidumpaa toimintaa näyttötutkintojärjestelmään ja sen kehittämiseen. Näyttötutkintojen valtionosuusrahoitteinen osuus on viime vuosina noussut ja muiden rahoitusmuotojen osuus vähentynyt. Näyttötutkintojärjestelmää tulisi kehittää niin, että työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen rahoitusosuutta yhdessä työnantajien rahoitusosuuden kanssa lisätään toteuttamalla työnantaja- ja työvoimaviranomaistahojen sekä riittämättömän ammatillisen koulutuksen saaneiden yksilöllisiä työmarkkina- ja koulutussopimuksia. Yksilöiden omaa rahoitusosuutta voitaisiin kanavoida ammatillisen kuntoutuksen eri rahoituslähteistä. Koulutusmuotona olisi oppisopimuskoulutuksen, näyttötutkinnon ja ammatillisen kuntoutuksen integroitu, uusi verkostomaiseen yhteisrahoitukseen perustuva sovellutus. VII. Näyttötutkintojärjestelmän käsitteistön määrää pitäisi rakentavan kriittisesti uudelleenarvioida sekä laatia esimerkiksi hyperlinkkiperustaisen vuokaavion muotoon näyttötutkinnon suorittamisprosessin avaintapahtumat avainkäsitteineen ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon sekä erikoisammattitutkinnon osalta. VIII. On myös perusteltua pohtia, voitaisiinko yhdistää tulevaisuutta visioivien koulutustoimikuntien ja reaaliajassa toimivien tutkintotoimikuntien toiminta yhdeksi organisaatioksi, jolloin ammatillisen koulutuksen työelämäläheisen kehittämisen ja näyttötutkintojen järjestämisen valvonnan kautta tuleva kokemus- ja näkemystietous näyttötutkintojen työelämärelevanssista olisi samassa toimikunnassa. IX. Nykyisestä kolmikantayhteistyöstä pitäisi siirtyä viisikantayhteistyöhön ottamalla mukaan sekä työ- ja elinkeinotoimistojen edustus, jotta myös työttömät ja työttömyysuhan alaiset henkilöt voisivat saada optimaalisen hyödyn näyttötutkintojärjestelmästä että näyttötutkinnon suorittaneita tuomaan kokemusasiantuntijuuttaan näyttötutkintojärjestelmän edelleenkehittämiseksi. Näin menetellen näyttötutkintojärjestelmän kehittämisessä voitaisiin hyödyntää sekä kokemus- että asiantuntijatietoa nykyistä systemaattisemmin ja monipuolisemmin. X. Näyttötutkintojärjestelmässä pitäisi siirtyä oppilaitosvetoisesta tarjonnasta opiskelija- ja työelämälähtöiseen kysyntätilanteeseen, jolloin opetustarjontaa määrittelisi nykyistä enemmän opiskelijoiden ja työnantajien tarpeet. Tämän toteutumiseksi pitäisi luoda valtakunnallinen koulutusaloittainen AIPALtyyppinen palautejärjestelmä, jonne voisivat näyttötutkintojärjestelmän eri intressitahot (näyttötutkintoa suorittavat ja suorittaneet sekä oppilaitosten, työnantajien, tutkintotoimikuntien jäsenet) antaa argumentoitua palautetta hyvistä ja huonoista ulottuvuuksista sekä tehdä kehittämisehdotuksia. OPHn ja OKMn toimesta em. tavalla kerätyt palautteet analysoitaisiin 1 2 vuodessa edellä kuvaamamme asiantuntijafoorumin käyttöön. Summa summarum: Suomalaisella näyttötutkintojärjestelmällä jatkuvan innovatiivisen kehittämisen myötä optimaalisesti toteutuessaan on loistava tulevaisuus työelämäläheisenä ammatillisen osaamisen kustannustehokkaana hankkimis-, päivittämis-, lisäämis- ja dokumentointimuotona yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa edellytetään jatkuvasti monimuotoistuvia kvalifikaatiovaateita ja jossa osalla toimialoista on työvoimapulaa ja osalla ylitarjontaa. Kaikki tämä ammatillisen oppimisen ja kehittymisen hengessä! 321

322 Lähteet Aaltonen, Sanna & Lappalainen, Sirpa Samalla viivalla? Koulutuspolulta poikenneiden nuorten resurssit ja toisen asteen koulutus. Teoksessa Brunila, Kristiina & Hakala, Katariina & Lahelma, Elina & Teittinen, Antti (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Gaudeamus. Helsinki, Aarrevaara, Timo & Stenvall, Jari & Syväjärvi, Antti Virtuaaliyliopistotoiminnan arviointi. Opetusministeriön tutkimuksia ja selvityksiä 48. Helsinki. Ahola, Anja Surveykysymysten tarkoitus ja vastausten tulkittavuus. Hyvinvointikatsaus 2000/1. Tilastokeskus. Helsinki, Ahola, Sakari & Anttila, Aino Ammatillisen koulutuksen ja tutkintojärjestelmän kehittäminen. Tilannekatsaus Maaliskuu Opetushallitus. Muistiot 2103:2. <http://www.oph.fi/download/148243_ammatillisen_koulutuksen_ja_tutkintojarjestelman_kehittaminen.pdf> Alheit, Peter & Dausien, Bettina Lifelong Learnig and Biograpy: A Competitive Dynamic Between the Macro- and the Micro Level of Education. Teoksessa West, Linden & Alheit, Peter & Andersen, Anders Siig & Merrill, Barbara. Using Biographical and Life History Approaches in the Study of Adult and Lifelong Learning: European Perspectives. Peter Lang. Linden West, Ammatillinen koulutus. <http://tilastokeskus.fi/meta/til/aop.html> Aro, Mikko Koulutusekspansio ja koulutusinflaatio Suomessa vuosina Yhteiskuntapolitiikka 78:3, Aro, Mikko KOULUTUSINFLAATIO. Koulutusekspansio ja koulutuksen arvo Suomessa Turun yliopiston julkaisuja. Annales universitatis turkuensis. Sarja - ser. c osa - tom scripta lingua fennica edita. <http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/94674/annalesc376aro.pdf?sequence=2> Arvioinnin opas Ammatillinen peruskoulutus. Näyttötutkinnot. Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2012:9. <http://www.oph.fi/download/142318_arvioinnin_opas.pdf> Asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ( /812). <http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/ > Asetus koulutuksen ja yliopistoissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta ( /987). <http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/ > Asplund, Rita & Barth, Erling & Lundborg, Per & Nilsen, Kjersti Misje Polarization of The Nordic Labour Markets. Finnish Economic Papers 24 (2), <http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/images/ stories/fep/fep22011/fep22011_asplund.pdf> Berinsky, Adam, J American public opinion in the 1930s and 1940s. The analysis of quota-controlled sample survey data. Public Opinion Quarterly 70:4, Billet, Stpehen Conceptualising Lifelong Learning in Contemporary Times. Teoksessa Halttunen, Timo & Koivisto, Mari & Billet, Stephen Promoting, Assessing, Recognizing and Certifying Lifelong Learning. International Perspectives and Practices. Springer. Dordrecht, Brunila, Kristiina & Hakala, Katariina & Lahelma, Elina & Teittinen, Antti Avauksia ammatilliseen koulutukseen ja yhteiskunnallisiin erontekoihin. Teoksessa Brunila, Kristiina & Hakala, Katariina & Lahelma, Elina & Teittinen, Antti (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Gaudeamus. Helsinki, Burke, Warner Organization Change. Theory and Practice. Second Edition. SAGE Publications. Candy, Philip Knowledge navigators and lifelong learners: producing graduates for information society. Higher Education Research & Development 19(3), Clardy Alan Human resource development and the resource-based model of core compe-tencies: Methods for diagnosis and assessment. Human Resource Development Review 7(4), Córdova, Efrén From Full-time Wage Employment to Atypical Employment: A Major Shift in the Evolution of Labour Relations? International Labour Review 6 (125), Couper, Mick, P Designing effective web surveys. Cambridge University Press. New York. 322

323 Couper, Mick, P. & Tourangeau, Roger & Conrad, Frederick What they see is what we get. Response options for web surveys. Social Science Computer Review 22:1, Dillman, Don A Mail and internet surveys: The tailored design method. John Wiley. New York. Draper, Stephen W What s going on in everyday explanation? Teoksessa Antaki, Charles (toim.) Analysing everyday explanation. A Casebook of Methods. Sage. Newbury Park, Ehn, Billy Livet som intervjukonstruktion. Teoksessa Tigerstedt, Christoffer & Roos, J.-P. & Vilkko, Anni (red.) Självbiografi, kultur, liv. Levnadshistoriska studier inom human- och sam-hällsvetenskap. Brutus Östlings Bokförlag Symposion. Stockholm/Skåne, EQF-suositus <http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/koulutus/artikkelit/ammatillisen_koulutuksen_koeoepenhamina-prosessi/eqfsuositusehdotus.pdf> Eskola, Antti Sosiologian tutkimusmenetelmät 2. WSOY. Porvoo. Eteläpelto, Anneli & Heiskanen, Tuula & Collin, Kaija Mahdollisuudet, tilat ja toisin toimimisen paikat työssä ja koulutuksessa. Teoksessa Eteläpelto, Anneli & Heiskanen, Tuula & Collin, Kaija (toim.) Valta ja toimijuus aikuiskasvatuksessa. Aikuiskasvatuksen 49. vuosikirja. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Helsinki, Feinstein, Alvan, R Principles of Medical Statistics. Chapman & Hall. Boca Raton. Ferrarotti, Franco On the Autonomy of the Biographical Method. Teoksessa Bertaux, Daniel (ed.) Biography and Society. The Life History Approach in the Social Sciences. Sage. California, Foddy, William Constructing questions for interviews and questionnaires. Theory and prac-tice in social research. Cambridge university press. Cambridge. Funke, Frederik & Reips, Ulf- Dietrich Why semantic differentials in web-based research should be made from visual analogue scales and not from 5-point scales. Field Methods 24:3, Gap Analysis. Encyclopedia of Management Encyclopedia.com. <http://www.encyclopedia.com/ doc/1g html> Gibson, James & Ivancevich, John & Konopaske, Robert Organizations: Behavior, structure, processes. 14 painos. McGraw-Hill. New York. Guba, Egon G. & Lincoln, Yvonna S Fourth Generation Evaluation. Sage Publications. Newbury Park. Haapio, Eija & Hämäläinen, Tiia Työelämän näyttötutkintojen arviointi. Liiketalouden perustutkinnon arvioinnin kehittämishanke. Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu. ammatillinen opettajakorkeakoulu. <https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/19929/tmp.objres.567.pdf?sequence=1> Hailpern, Susan M. & Visintainer, Paul F Odds ratios and logistic regression: further ex-amples of their use and interpretation. The Stata Journal 3:3, Hakala, Katariina & Brunila, Krstiina & Teittinen, Antti & Lahelma, Elina Työntekijäkansalaisuus tekeillä ja käsillä. Teoksessa Brunila, Kristiina & Hakala, Katariina & Lahelma, Elina & Teittinen, Antti (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Gaudeamus. Helsinki, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tutkintojen ja muun osaamisen viitekehyksestä <http:// Hamel, Gary & Prahalad, Coimbatore Competing for the future. Harvard Business School Press. Boston. Massachusetts. Heinonen, Ville ym Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen. Väliraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriö, <http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/koulutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/ nxyttxtutkintojxrjestelmx/vxliraportti.pdf> Historia n.d. <http://www.alvar.fi/> Houtkoop-Steenstra, Hanneke Interaction and the standardized survey interview. The living questionnaire. Cambridge University Press. Cambridge. Huhta, Jaana & Pasila, Aura Naisten ja miesten yrittäjyys. Teoksessa Pietiläinen, Marjut (toim.) Työ, talous ja tasa-arvo. Tilastokeskus. Helsinki, <http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/ytytata_201300_2013_10369_net.pdf> Huhta, Jaana & Pyykkönen, Topias Kolmasosa työssäkäyvistä pendelöi. <http://tilastokeskus.fi/tup/ vl2010/art_ _001.html> 323

324 Huovari, Janne & Jauhiainen, Signe & Kerkelä, Leena & Esala, Lauri & Härmälä, Valtteri Alueiden yritys- ja elinkeinorakenteen muutos. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Alueiden kehittäminen 13/2014. <http://www.tem.fi/files/39281/temjul_13_2014_web_ pdf> Hällström, Eric Opiskelijapalauttein työvoimakoulutuksen vaikuttavuutta jäljittämässä. Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2008, <https://www.tem.fi/files/19832/aikakauskirja108.pdf> Hällström, Eric Työvoimakoulutuksen laatu ja vaikuttavuus opiskelijapalautteiden mukaan. TEM raportteja 22/2012. <https://www.tem.fi/files/33509/temrap_22_2012.pdf> Härmälä, Marita Riittääkö Ett ögonblick näytöksi merkonomilta edellytetystä kielitaidosta? Kielitaidon arviointi aikuisten näyttötutkinnoissa. Jyväskylän yliopisto. <https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/ handle/ /18900/ pdf?sequence=1> Idman, Mika Nuoret ovat tasa-arvoisimmin palkattuja. Teoksessa Pietiläinen, Marjut (toim.) Työ, talous ja tasa-arvo. Tilastokeskus. Helsinki, <http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/ytytata_201300_2013_10369_net.pdf> Idman, Mika Suomen palkkaerot ovat pysyneet pieninä palkkojen hajonta kuitenkin kasvaa. Tilastokeskus. <https://www.tilastokeskus.fi/artikkelit/2014/art_ _002.html?s=0> Isopahkala-Bouret, Ulpukka Hyvä suoritus! Osaamislähtöisten arviointikäytäntöjen soveltaminen ja seuraukset. Teoksessa Brunila, Kristiina & Hakala, Katariina & Lahelma, Elina & Teittinen, Antti (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Gaudeamus. Helsinki, Jarvis, Peter Practitioner-Researcher : Developing Theory from Practice. Jossey-Bass. San Francisco. Jarvis, Peter Adult Education and Lifelong Learning. Theory and Practice. Routlege. London and New York. Jokinen, Esa & Luoma-Keturi, Natalia Mind over Career. Aikuisena tutkinnon suorittaneiden koulutus ja työuran pituus. Työpoliittinen tutkimus 290. Työministeriö. Helsinki. Jokinen, Jyrki & & Lähteenmäki, Lauri & Nokelainen, Petri Työssäoppimisen lumo. Ammatillisen sekä ammatillisen korkea-asteen koulutuksen ja työelämän yhteistyön hyvät käytänteet. Hämeen ammattikorkeakoulu. Hämeenlinna. <http://portal.hamk.fi/portal/page/portal/hamkjulkisetdokumentit/yleisopalvelut/ Julkaisupalvelut/Kirjat/Tutkimus-%20ja%20kehitysty%C3%B6/Tyossaoppimisen_lumo_HAMK_2009_e.pdf> Jokinen, Leena & Saarimaa, Riikka Osaamisen ennakointia ja tulevaisuuden osaamistarpeita. Teoksessa Mahlamäki-Kultanen, Seija & Hämäläinen, Timo & Pohjonen, Petri & Nyyssölä, Kari (toim.) Maailman osaavin kansa Koulutuspolitiikan keinot, mahdollisuudet ja päämäärät. Koulutustutkimusfoorumin julkaisu. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2013:8, <http://www.oph.fi/download/151447_maailman_osaavin_kansa_2020.pdf> Judd, Charles, M. & Drake, Roger, A. & Downing, James, W. & Krosnick, Jon, A Some dynamic properties of attitude structures: Context-induced response facilitation and polarization. Journal of personality and social psychology 60: 2, Julkunen, Raija Uuden työn paradoksit. Keskusteluja 2000-luvun työprosess(e)ista. Vastapaino. Tampere. Kaczmirek, Lars Human-survey interaction. Usability and nonresponse in online surveys. Herbert von Halem Verlag. Cologne. Kallioniemi, Kirsi & Majuri, Martti & Mahlamäki-Kultanen, Seija Ammattiosaamisen näytöt ja näyttötutkinnot vertailussa. Opetushallitus. <http://www.oph.fi/download/46680_ammattiosaamisen_naytot_ja_ nayttotutkinnot_vertailussa.pdf> Kalton, Graham Compensating for missing survey data. Ann Arbor: University of Michigan. Institute for Social Research. Kangasniemi, Mari Näyttötutkintojen tuottavuus- ja palkkavaikutukset. Palkansaajien tutkimuslaitos. Raportteja 28. Helsinki. <http://www.labour.fi/tutkimusjulkaisut/raportit/raportti28.pdf> Kangasniemi, Mari & Lilja, Reija & Savaja, Eija Näyttö ratkaisee? Tutkimus näyttötutkintojen työelämävaikutuksista teknologiateollisuudessa. <http://www.oph.fi/download/46680_ammattiosaamisen_ naytot_ja_nayttotutkinnot_vertailussa.pdf> Kansalaisuus iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: tilastokeskus.fi/til/vaerak/luo.html 324

325 Kansallisen osaamisperustan vahvistaminen. Johtopäätöksiä. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:19. <http://www.okm.fi/export/sites/default/opm/julkaisut/2014/liitteet/okm19.pdf?lang=fi> Kaplowitz, Michael D. & Lupi, Frank & Couper, Mick P. & Thorp, Laurie The effect of invitation design on web survey response rates. Social Science Computer Review 30:3, Karjalainen, Salli Ohjaus näyttötutkinnon suunnitteluvaiheen henkilökohtaistamisessa. <https://jyx. jyu.fi/dspace/bitstream/handle/ /18220/urn_nbn_fi_jyu pdf?sequence=> Karvonen, Sakari & Rintala, Taina Maaseutukuntien sisäiset hyvinvointierot. Yhteiskuntapolitiikka 72:4, Kauhanen, Merja Sukupuolten väliset erot työpaikkojen laadussa onko työsuhteen tyypillä väliä? Teoksessa Pietiläinen, Marjut (toim.) Työ, talous ja tasa-arvo. Tilastokeskus. Helsinki, <http://www. stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/ytytata_201300_2013_10369_net.pdf> Kauhanen, Merja Sukupuolten väliset erot työpaikkojen laadussa onko työsuhteen tyypillä väliä? Teoksessa Pietiläinen, Marjut (toim.) Työ, talous ja tasa-arvo. Tilastokeskus. Helsinki, <http://www. stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/ytytata_201300_2013_10369_net.pdf> Kauhanen, Merja & Nätti, Jouko & Miettinen, Joonas Vastentahtoinen määrä- ja osa-aikainen työ sekä koulutukseen osallistuminen. Työpoliittinen Aikakauskirja 1/2012, <http://www.tem.fi/files/32271/ kauhanennattimiettinen.pdf> Ketokivi, Mikko Tilastollinen päättely ja tieteellinen argumentointi. Gaudeamus. Helsinki. Kets de Vries, Manfred The leadership mystique. Leading behavior in the human enterprise. Second Edition. FT Prentice Hall. UK. Kohli, Martin Biography: Account, Text, Method. Teoksessa Bertaux, Daniel (ed.) Biography and Society. The Life History Approach in the Social Sciences. Sage. California, Kolkka, Marjo & Karjalainen, Anna-Liisa Maailman osaavin kansa Koulutuksellinen tasa-arvo on poliittinen ja pedagoginen kysymys. Teoksessa Mahlamäki-Kultanen, Seija & Hämäläinen, Timo & Pohjonen, Petri & Nyyssölä, Kari (toim.) Maailman osaavin kansa Koulutuspolitiikan keinot, mahdollisuudet ja päämäärät. Koulutustutkimusfoorumin julkaisu. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2013:8, <http://www.oph.fi/download/151447_maailman_osaavin_kansa_2020.pdf> Koistinen, Pertti Tuotannollinen rationaliteetti ja sosiaalipoliittisen järjestelmän tulevaisuus. Teoksessa Sosiaalipolitiikka Sosiaalipoliittinen yhdistys. Vammala, Koistinen, Pertti Työ, työvoima & politiikka. Vastapaino. Tampere. Korhonen, Riitta VS: Milloin Kielitoimisto on tehnyt linjauksen käyttää verkkokyselyä voidaksemme julkaisussamme viitata Kielitoimiston linjaukseen asianmukaisin bibliografisin tiedoin? Tulostettu sähköpostiosoitteesta Korhonen Riitta (Kotus). Knowles, Eric, S Item context effects on personality scales: Measuring changes the measure. Journal of personality and social psychology 55: 2, Koulutuksen tilastollinen vuosikirja <http://www.oph.fi/download/141011_koulutuksen_tilastollinen_vuosikirja_2011.pdf> Koulutus. Tilastokeskus. Päivitetty <http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_koulutus.html> KOULUTUS JA TUTKIMUS VUOSINA , Kehittämissuunnitelma. <http://www.minedu.fi/ OPM/Julkaisut/2000/koulutus_ja_tutkimus_vuosina_ _kehittamissuunnitelma?lang=fi> KOULUTUS JA TUTKIMUS VUOSINA , Kehittämissuunnitelma. <http://www.minedu.fi/ OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/asiakirjat/Kesu_2011_2016_fi.pdf> Kumar, Ranjit Research Methodology: A Step-by-Step Guide for Beginners. Sage Publications. London. Kunnari, Marika & Suikkanen, Asko Kuntalaisten hyvinvointikokemukset Lapissa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja B. Tutkimusraportteja ja selvityksiä 62. Lapin yliopisto. Rovaniemi. <http:// urn.fi/urn:isbn: > Kuusi, Heli & Jakku-Sihvonen, Ritva & Koramo, Marika Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:52. <http://www.oph.fi/download/120565_koulutus_ja_sukupuolten_tasa-arvo.pdf> Kvale, Steinar InterViews. An Introduction to Qualitative Research Interviewing. Sage. California. 325

326 Käyhkö, Mari & Tuupanen, Päivi Työläisperheestä opintielle reproduktion ilmeneminen nuorten arkielämässä. Teoksessa Antikainen, Ari & Huotelin, Hannu (toim.) Oppiminen ja elämänhistoria. Aikuiskasvatuksen 37. vuosikirja. Kansanvalistus-seura ja Aikuiskasvatuksen tutkimusseura. BTJ Kirjastopalvelu Oy. Helsinki, Laaksonen, Seppo Surveymetodiikka. Aineiston kokoamisesta puhdistamisen kautta analyysiin. Bookboon.com. ISBN Ladkin, Donna Rethinking leadership: A new look at old leadership questions. Edward Elgar Publishing. UK. Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta ( /631). <http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/ ?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=laki%20ammatillisesta%20aikuiskoulutuksesta#a > Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta ( /788). <http://www.finlex.fi/ fi/laki/alkup/2014/ #pidp > Lakio, Lea (toim.) Tunnistatko näyttötutkintomestarin. Näyttötutkintomestarien koulutusta kehittämässä. Raportit ja selvitykset 2014:12. Opetushallitus. <http://www.oph.fi/download/157296_tunnistatko_nayttotutkintomestarin.pdf> Laaksonen, Salla-Maaria & Matikainen, Janne & Tikka, Minttu (toim.) Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Vastapaino. Tampere. Laaksonen, Seppo Surveymetodiikka. Aineiston kokoamisesta puhdistamisen kautta analyysiin. Bookboon.com. ISBN Layder, Derek New Strategies in Social Research. An Introduction and Guide. Polity Press. Cambridge. Lehto, Anna-Maija & Sutela, Hanna Työolojen kolme vuosikymmentä. Työolotutkimusten tuloksia Tilastokeskus. <http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/isbn_ pdf> Leinonen, Hannu Näyttöjen järjestämissuunnitelma teollisen pintakäsittelijän ammattitutkintoon. <http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/8162/leinonen.hannu.pdf?sequence=2> Lewis, David Causation. The journal of philosophy 70, Linnakangas, Ritva Työpaikan menetys. Tutkimus työsuhteen jatkumisen ja loppumisen sosiaalisista ehdoista. Acta Universitatis Lapponiensis 15. Lapin yliopisto. Rovaniemi. Linnakangas, Ritva & Lehtoranta, Pirjo & Järvikoski, Aila & Suikkanen, Asko Perhekuntoutus puntarissa. Kelan psykiatrisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeen arviointi. Kansaneläkelaitos. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 109. Helsinki. Little, Roderick, J., A Post-stratification: A modeler s perspective. Journal of the American statistical association 88, Lohr, Sharon L Sampling: Design and Analysis. Pacific Grove, CA. Duxbury. Mahlamäki-Kultanen, Seija & Hämäläinen, Timo & Pohjonen, Petri & Nyyssölä, Kari (toim.) Maailman osaavin kansa Koulutuspolitiikan keinot, mahdollisuudet ja päämäärät. Koulutustutkimusfoorumin julkaisu. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2013:8. <http://www.oph.fi/download/151447_maailman_ osaavin_kansa_2020.pdf> Malin, Antero & Sulkunen, Sari & Laine, Kati Kansainvälisen aikuistutkimuksen ensituloksia. PIAAC Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2013:19. <http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/ Julkaisut/2013/liitteet/okm19.pdf?lang=fi> March, James The ambiguities of experience. Cornell University Press. USA. Marshall, T. H Citizenship and Social Class and other Essays. University Press. Cambridge. Martti, Sirpa & Rostila, Ilmari & Suikkanen, Asko Päivä kerrallaan ihmisenä ihmiselle. Päivä- ja työtoiminnan hyviä käytäntöjä ja kehittämistarpeita. RAY:n avustustoiminnan raportteja 6. Helsinki. Miettinen, Jani & Vehkalahti, Kimmo Verkkokyselytutkimuksen otoksen valinta. Teoksessa (toim.) Laaksonen, Salla-Maaria & Matikainen, Janne & Tikka, Minttu. Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Vastapaino. Tampere, Mikkelä, Elina Naisten ja miesten ammatit ja työt. Teoksessa Pietiläinen, Marjut (toim.) Työ, talous ja tasa-arvo. Tilastokeskus. Helsinki, <http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/ytytata_201300_2013_10369_net.pdf> 326

327 Mitrunen, Matti Työmarkkinoiden polarisaatio Suomessa. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus. Muistiot 33. <http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/muistiot_33.pdf> Morgan, Stephen, L. & Winship, Christopher Counterfactuals and causal inference. Methods and principles for social research. Cambridge university press. New York. Mussweiler, Thomas & Damisch, Lysann Going Back to Donald: How Comparisons Shape Judgmental Priming Effects. Journal of Personality and Social Psychology 95: 6, Mustikkamäki, Nina & Sotarauta, Markku (toim.) Innovaatioympäristön monet kasvot. Tampere University Press. Tampere. Muutoksen ennakointia ja hallintaa kysyntälähtöisellä aikuiskoulutuksella. Viiden ministeriön virkamiesryhmän muistio työ- ja koulutusasiainneuvostolle. OPM <http://www.ktol.fi/web/tiedostot/file/ Muutoksen%20ennakointia%20kysyntlhtisell%20aikuiskoulutuksella.doc> Mückenberger, Ulrich Non-Standard Forms of Work and the Role of Changes in Labour and Social Security Regulation. International Journal of the Sociology of Law 7 (17), Myrskylä, Pekka 2012a. EVA Analyysi: Hukassa Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? EVA Analyysi no <http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/02/syrjaytyminen.pdf> Myrskylä, Pekka 2012b. Alueellisten työmarkkinoiden muutos. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 1/2012. <http://www.tem.fi/files/31991/1_2012_netti.pdf> Myrskylä, Pekka Hyvin koulutetuilla naisilla ja miehillä on pitkä työura. Teoksessa Pietiläinen, Marjut (toim.) Työ, talous ja tasa-arvo. Tilastokeskus. Helsinki, <http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/ julkaisuluettelo/ytytata_201300_2013_10369_net.pdf> Mäkinen, Lea Tutkintotavoitteen toteutuminen oppisopimuskoulutuksessa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 12 (3), <http://www.okka-saatio.com/aikakauskirja/pdf/aikak_3_2010_makinen.pdf> Naiset ja miehet Suomessa Tilastokeskus. <http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/ yyti_namisu_201400_2014_10367_net.pdf> Nieminen, Tommi 2014a. Opetushallituksen Tilastokeskuksesta pyytämien ja Tilastokeskuksen Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuus hankkeelle toimittamien PC-AXIS -tilastojen väliset erot. Tulostettu sähköpostiosoitteesta Nieminen Tommi (STAT). Nieminen, Tommi 2014b. Erikoisammattitutkintoja suorittaneiden samalla koulutusalalla pysymisprosentit. Tulostettu sähköpostiosoitteesta Nieminen Tommi (STAT). Noste-ohjelma 2008 ja Yleisohjeisto. Opetusministeriö <http://www.aedu.sakky.fi/noste/ materiaali/noste-yleisohjeisto2008.pdf> Nuorten aikuisten osaamisohjelma n.d. <http://www.minedu.fi/opm/koulutus/koulutuspolitiikka/hankkeet/osaamisohjelma/index.html> Nätti, Jouko & Kauhanen, Merja & Miettinen, Joonas & Siponen, Katri Epätyypillinen työ, henkilöstökoulutus ja autonomia. Teoksessa Eteläpelto, Anneli & Heiskanen, Tuula & Collin, Kaija (toim.) Valta ja toimijuus aikuiskasvatuksessa. Aikuiskasvatuksen 49. vuosikirja. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Vantaa, Näyttötutkintojen perusteet n.d. <http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/nayttotutkintojen_perusteet> Näyttötutkinnon perusteet KEHITYSVAMMA-ALAN AMMATTITUTKINTO <http://www.oph.fi/download/118093_kehitysvamma_alan_at_netti.pdf> Näyttötutkinnon perusteet. KEHITYSVAMMA-ALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO <http://www.oph. fi/download/125133_kehitysvamma-alan_eat_netti.pdf> Näyttötutkintojärjestelmän vaikuttavuusselvityksen tarjouspyyntö Opetushallitus. Dnro 23/012/2013. Näyttötutkinto-opas näyttötutkinnon järjestäjien ja tutkintotoimikuntien käyttöön Opetushallitus. Helsinki. Näyttötutkinto-opas Näyttötutkinnon järjestäjien ja tutkintotoimikuntien käyttöön. <http://www.oph. fi/download/143969_nayttotutkinto-opas_2012.pdf> Ollila, Veikko ALVARtoiminnan esittely. Tulostettu sähköpostiosoitteesta Opetushallitus. Vipunen <http://vipunen.csc.fi> 327

328 Opintopolku.fi. <https://opintopolku.fi/wp/fi/> Oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:25. <http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/julkaisut/2007/liitteet/tr25.pdf?lang=fi> Oppisopimuskoulutuksen laadun kehittäminen <http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/ Koulutus/aikuiskoulutus_ja_vapaa_sivistystyoe/liitteet/oppisopimuskoulutuksen_laadun_kehittaminen.pdf> Oppisopimuslaki 422/1967. <http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/1967/ > Osborne, Stephen & Bronw, Kerry Managing Change and Innovation in Public Service Organizations. Rotledge. UK. Palkansaajat työsuhteen tyypin ja sukupuolen mukaan, vuotiaat, vuosina Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: Patton, Michael Quinn Qualitative evaluation and research methods. Third edition. CA. Thousand Oaks (Calif.) Pawson, Ray & Tilley, Nick Realistic Evaluation. Sage Publications. London. Pike, Gary R Using weighting adjustments to compensate for survey nonresponse. Research in higher education 49, Pirttilä, Ilkka Peter Jarvis. Oppimisen paradoksit myöhäismodernissa. Teoksessa Aittola, Tapio (toim.) Kasvatussosiologian teoreetikoita. Gaudeamus. Helsinki, Poikolainen, Mari Monikulttuurisuus ja monimuotoisuus työelämässä: välineitä osaamisen kehittämiseen. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 13 (2), <http://www.okka-saatio.com/aikakauskirja/pdf/ Aikak_2_2011_poikolainen.pdf> Pohjola, Anneli Elämän valttikortit? Nuoren aikuisen elämänkulku toimeentulotukea vaativien tilanteiden varjossa. Acta Universitatis Lapponiensis 5. Lapin yliopisto. Rovaniemi. Ponnikas, Jouni & Korhonen, Sirpa & Manninen, Ville & Ålander, Tommi & Sillanpää, Keimo Tulevaisuuden työelämässä tarvittavan osaamisen jäljillä. Valtakunnallisen ammatillisten osaamistarpeiden ennakointi (VOSE) -projektin arviointi sekä tutkimus ennakointitiedon käytöstä tutkintojen suunnittelussa. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2013:4. <http://www.oph.fi/download/148235_tulevaisuuden_tyoelamassa_tarvittavan_osaamisen_jaljilla.pdf> Porter, Stephen, R., & Whitcomb, Michael, E Mixed-mode contacts in web surveys: Paper is not necessarily better. Public Opinion Quarterly, 71, Portin, Marianne & Kumpulainen, Timo Ammatillinen koulutus. Teoksessa Kumpulainen, Timo (toim.) Koulutuksen tilastollinen vuosikirja <http://www.oph.fi/download/163331_koulutuksen_tilastollinen_vuosikirja_2014.pdf> Pärnänen, Anna Organisaatioiden ikäpolitiikat: strategiat, instituutiot ja moraali. Tilastokeskus. Tutkimuksia 255. <http://www.tsr.fi/c/document_library/get_file?folderid=13109&name=dlfe-5215.pdf> Report on Progress on equality between women and men in Report from the Commission to the European Parliament, the Council, the European Economic and Social Committee and the Committee of the Regions. Brussels, <http://ec.europa.eu/justice/gender-equality/files/documents/141404_annual report_en.pdf> Rahkonen, Pirkko Oppaat näyttötutkinnon arvioinnin tueksi. Opinnäytetyö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, matkailu-, ravitsemis- ja talousala. <http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/19167/ jamk_ _5.pdf?sequence=2> Raivola, Reijo & Heikkinen, Anja & Kauppi, Antti & Nuotio, Pirjo & Oulasvirta, Lasse & Rinne, Risto & Knubb-Manninen, Gunnel & Silvennoinen, Heikki & Vaahtera, Kaisa Aikuisten näyttötutkintojärjestelmän toimivuus. <http://www.edev.fi/img/portal/19/julkaisu_nro_26.pdf> Rantala, Krister AMMATILLINEN VARHAISKASVATUS JA NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄ. Tutkintotilaisuuksien kauttavarhaiskasvatuksen ammattilaiseksi. <https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/42603/annales%20c%20273%20rantala.pdf?sequence=1> Riihijärvi, Jorma Tietojenkäsittelytieteiden koulutuksen työelämävastaavuus. Esimerkkitapauksena Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen koulutusohjelma. ACTA UNIVERSITATIS OULUENSIS A Scientiae Rerum Naturalium 522. <http://herkules.oulu.fi/isbn /isbn pdf> 328

329 Rinne, Risto & Salmi, Eeva Oppimisen uusi järjestys.vastapaino. Tampere. Rinne, Risto & Järvinen, Tero Suomalaisen koulutuspolitiikan muutos ja nuorten syrjäytyminen. Teoksessa Eteläpelto, Anneli & Heiskanen, Tuula & Collin, Kaija (toim.) Valta ja toimijuus aikuiskasvatuksessa. Aikuiskasvatuksen 49. vuosikirja. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Vantaa, Rinne, Risto & Vanttaja, Markku Suomalaista aikuiskoulutuspolitiikkaa. Muutoksia ja jännitteitä ja 1990-luvuilla. Opetusministeriö. Koulutus- ja tiedepolitiikan osaston julkaisusarja. Helsinki. Rissanen, Olavi KUNNOSSAPIDON AMMATTITUTKINNON NÄYTTÖTUTKINTOJEN ARVIOINTI. <http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/29435/opinnaytetyo.pdf?sequence=1> Robson, Colin Real World Research. A Resource for Social Scientists and Practitioner Researchers. Blackwell, Oxford, UK & Cambridge, USA, Rouhuvirta, Anja Samalle viivalle. Selvitys metropolialueen työnantajien halukkuudesta ja tarpeesta kouluttaa maahanmuuttajataustaisia työntekijöitään asiantuntija-, esimies- tai työnjohtotehtäviin. VOIMAA voimavaroja maahanmuuttajista projekti. <http://voimaa.metropolia.fi/julkaisut.html> Räikköläinen, Mari & Meriläinen, Raija Koulutuksen vaikuttavuus mitä se oikein on? Ammattikasvatuksen aikakauskirja 16 (2), <http://www.okka-saatio.com/aikakauskirja/pdf/aikak_2014_2_paakirjoitus.pdf> Räikköläinen, Mari Mitä näytöt näyttävät? Luotettavuus ja luottamus ammatillisten perustutkintojen näyttöperusteisessa arviointiprosessissa. Acta Universitatis Tamperensis; <https://tampub.uta.fi/ bitstream/handle/10024/66799/ pdf?sequence=1> Räisänen, Heikki & Schmid, Günther Siirtymätyömarkkinat ja joustoturva Suomen työmarkkinoiden näkökulmasta. Työpoliittinen Aikakauskirja 3/2008, <https://www.tem.fi/files/20259/aikakauskirja308. pdf> Saari, Erkki & Viinamäki, Leena & Antikainen, Jaakko Miten tuotamme luotettavaa kokemustietoa? Teoksessa Nieminen, Ari & Vuorio, Elina (toim.) Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun Raportteja 177, <http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn pdf> Saarinen, Arttu Kuntatason rakenteet ja hyvinvointi objektiivisesta näkökulmasta Lapissa ja Pohjois- Karjalassa. Janus 14:1, Sajavaara, Anu & Haapasalmi Jari Naiset ja miehet työelämässä. Maaliskuu <http://ek.mobie.fi/ zine/52/cover> Salo, Jarmo Näyttötutkintojen kehittämiskoulutuksen vaikuttavuus Pohjois-Suomessa. Tampereen yliopisto. <http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67436/ pdf?sequence=1> Segregaation lieventämistyöryhmän loppuraportti Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:18. <http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/julkaisut/2010/liitteet/okmtr18. pdf?lang=fi> Selkälä, Arto Lomaketutkimuksen haasteet ja verkkolomakkeiden mahdollisuudet niihin vastaamisessa. Sosiologia vol. 45 (2) 2008, Selkälä, Arto Puolueiden puheenjohtajien kannatustutkimuksen vastaajapsykologinen arviointi. Hyvinvointikatsaus 1/2011. Tilastokeskus, Selkälä, Arto & Ronkainen, Suvi & Alasaarela, Esko Features of the Z-Scoring Method in Graphical Two-Dimensional Web Surveys: the case of ZEF. Quality & Quantity. Springer. Vol. 45 (3) 2011, Selkälä, Arto 2013a. Verkkolomakkeella on väliä. Webropolin ja ZEFin käyttöliittymien vastaajapsykologinen arviointi. Teoksessa Laaksonen, Salla-Maaria & Matikainen, Janne & Tikka, Minttu (toim.) Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Vastapaino. Tampere, Selkälä, Arto 2013b. Kansalaisuuden hallinta suomalaisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Acta Universitatis Lapponiensis 248. Lapin yliopistokustannus. Rovaniemi. Silvennoinen, Heikki Yhteiskuntaluokat, valta ja aikuiskoulutus. Teoksessa Kivirauma, Joel & Jauhiainen, Arto & Seppänen, Piia & Kaunisto, Tuuli Koulutuksen yhteiskunnallinen ymmärrys. Suomen kasvatustieteellinen seura. Kasvatusalan tutkimuksia 59. Jyväskylä, Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010, vammaistyön koulutusohjelma/osaamisala <http://www.oph.fi/download/124811_sote.pdf> Stacey, Ralph Complex responsive processes in organizations Learning and knowledge creation. Routledge. Abingdon, Oxon. 329

330 Sudman, Seymour & Bradburn, Norman, M Asking Questions. JOSSEY- BASS. San Fran-cisco. London. Suhonen, Pertti Mielipidetutkimukset ja yhteiskunta. Tampere University Press, Media Studies. Tampere. Suikkanen, Asko & Linnakangas, Ritva & Kallinen, Sannamari & Karjalainen, Anne Palkkatyömarkkinat. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 1998:9. Helsinki. Suikkanen, Asko & Linnakangas, Ritva & Martti, Sirpa & Karjalainen, Anne Siirtymien palkkatyö. Raportteja 16. Sitra. Helsinki. Suikkanen, Asko & Martti, Sirpa & Linnakangas, Ritva Homma hanskaan. Nuorten kuntoutuskokeilun arviointi. Selvityksiä 5. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Suikkanen, Asko & Linnakangas, Ritva & Harjajärvi, Minna & Martin, Maria Kokeilusta KIPINÄÄ. Keski-ikäisten pitkäaikaistyöttömien kuntoutuskokeilun arviointi. Selvityksiä 8. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Suikkanen, Asko & Lindh, Jari & Linnakangas, Ritva Ammatillisen kuntoutuksen kautta työkyvyttömyyseläkkeelle? Kelan vajaakuntoisten ammatillisessa kuntoutuksessa olleiden henkilöiden asema työmarkkinoilla vuosina Kuntoutus No 4 (33), Suikkanen, Asko & Syväjärvi, Antti & Haveri, Arto Aluekehitystä ja muutosta etsimässä pohjoisen alueen haasteita. Teoksessa Hirvonen, Timo (toim.) ESPON Pohjoisessa. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Helsinki, Suikkanen, Asko & Viinamäki, Leena New dimensions of labour market citizenship. Teo-ksessa Ferrie, Jane E. & Marmot, Michael G. & Griffiths, John & Ziglio, Erio (eds.) Labour mar-ket changes and job insecurity: a challenge for social welfare and health promotion. WHO Regional Publications. European Series No. 81. Denmark, Suomalainen, Heikki Oppisopimuskoulutuksen yleinen tila sekä sen laadun ja vaikuttavuuden kehittäminen. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2009:1. <http://www.minedu.fi/export/sites/ default/opm/julkaisut/2009/liitteet/tr01.pdf> Suomen koulutusjärjestelmä. Opetus- ja kulttuuriministeriö. <http://www.minedu.fi/export/sites/default/ OPM/Koulutus/koulutusjaerjestelmae/liitteet/koulutusjarjestelma.pdf> Suomen virallinen tilasto (SVT): Avoimet työpaikat [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: Suomen virallinen tilasto (SVT): Kansantalouden tilinpito [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: Suomen virallinen tilasto (SVT): Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu]. ISSN= Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: ]. Saantitapa: Suomen väestön koulutustason vahvuudet ja heikkoudet. Opetus- ja kulttuuriministeriön politiikkaanalyysejä 2010:3. <http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/julkaisut/2010/liitteet/okmpol03. pdf_ pdf> Suutari, Pia Onnistuneen oppisopimuksen avaimet. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 12 (3), <http://www.okka-saatio.com/aikakauskirja/pdf/aikak_3_2010_suutari.pdf> Syväjärvi, Antti Hyvinvointi- ja palveluosaaminen sekä teknologia ohjaavat tulevaisuuden toimintaympäristöä koulutusorganisaatiossa. Virolainen, K. ym. (toim.) Tulevaisuuden hyvinvointipalvelujen kehittäminen tapauksia Pohjois-Suomesta. Opetusministeriön Tulevaisuuspaketti. Helsinki, Syväjärvi, Antti & Lehtopuu, Heidi & Perttula, Juha & Häikiö, Mikko & Jokela, Jari Inhimillisesti tehokas sairaala. Työn mielekkyys henkilöstön kokemana. Lapland University Press. Juvenes Print. Tampere. Syväjärvi, Antti & Perttula, Juha & Stenvall, Jari & Majoinen, Kaija & Vakkala, Hanna Psykologisen johtamisen haaste kompleksisessa muutostilanteessa ja ihmisten muutosdynamiikassa. Hallinnon Tutkimus 3, Tanner, Niina Naisten ja miesten erilainen asema työelämässä Tasa-arvoisen työelämän sudenkuopat. SAK:n työolobarometri Tasa-arvoraportti <http://d1aq5jbsszuf44.cloudfront.net/materials/saktasa-arvoraportti-2014_363c.pdf> The European Qualifications Framework for Lifelong Learning (EQF) <http://www.ecompetences.eu/ site/objects/download/4550_eqfbroch2008en.pdf> 330

331 Thompson, Steven, K Sampling. John Wiley & Sons, Inc. Hoboken. New Jersey. Todorov, Alexander Context effects in national health surveys. Effects of preceding ques-tions on reporting serious difficulty seeing and legal blindness. Public Opinion Quarterly 64, Toepoel, Vera & Das, Marcel & Van Soest, Arthur Design of web questionnaires. The effects of the number