Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.aurinkokustannus.fi"

Transkriptio

1 Aurinkoiset kevään kirjat

2 Jotain uutta, jotain vanhaa, runsaasti lämpöä 2 3 Tanja Kanerva Maikki Tilvis Jussi Erkintalo Kustannusjohtaja Kustannustoimittaja, tiedottaja Myyntipäällikkö Aurinko Kustannus Oy on 2009 perustettu itsenäinen yleiskustantamo ja Suomen Kustannusyhdistyksen jäsen. Julkaisemme vuodessa kirjaa, lasten- ja nuortenkirjoja, lahjakirjoja, tietokirjoja, kristillisiä Arkki-kirjoja ja tilauskirjoja. Kirjojen lisäksi julkaisemme kalentereita. Aurinko Kustannus haluaa antaa iloisella asenteellaan ja laadukkailla kirjoillaan virikkeitä hyvään elämään. Kirjojemme aihepiiriin kuuluvat muun muassa lapset, koti, perhe, ihmissuhteet, harrastukset, kädentaidot, puutarha ja perinne kaikki nämä ovat teemoja, joita me arvostamme. Tavoitteenamme on olla monipuolinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja. Käsissäsi on Aurinko Kustannus Oy:n ensimmäinen, loistava tuoteluettelo. Aurinko Kustannus syntyi jatkamaan Kustannus Oy Arkin työtä. Kustannus Oy Arkin työntekijät ostivat perinteikkään kustannustalon ja jatkavat sen toimintaa. Itsenäisen kustantamon pyrkimys on säilyttää vanha hyvä mutta myös uudistua ja tavoittaa lisää lukijoita. Luontevalta tuntui vaihtaa kustantamon nimi sen siirtyessä uusille omistajille. Aurinko kuvastaa sitä, mitä haluamme Aurinko Kustannuksen olevan: että se kirjoillaan valaisee arkea ja juhlaa ja välittää iloa ja lämpöä. Aurinko Kustannus haluaa olla osa jokaisen kodin arkea. Siksi keskitymme kustantamaan perheen elämään kuuluvia kirjoja, kuten harrastuksista, kädentaidoista, puutarhanhoidosta, perinteistä ja hyvinvoinnista kertovaa kirjallisuutta. Valikoimastamme löytyy myös kaikkiin juhliin sopivia lahjakirjoja. Monille nimi Arkki kertoo laadukkaista kristillisistä kirjoista: jatkammekin kristillisten kirjojen julkaisemista omana Arkki-kustannuslinjanaan, jossa ilmestyy uusia teoksia sekä vanhoja helmiä uusintapainoksina. Jo Arkista tutun Lukeminen yhdistää -logon säilytämme Auringossa. Logon viestillä haluamme painottaa, että vaikka lukukokemus voi olla hyvin yksityinen, se voi olla yhtei söllinenkin kokemus. Perheenjäsenten yhteinen lukuhetki on perhettä lujittava tekijä. Moni muistaa lapsuudestaan, kuinka vanhemmat lukivat ääneen perheen pienimmille ennen nukkumaanmenoa. Sitä kerääntyivät kuuntelemaan vanhemmat sisaruksetkin, jotka jo osasivat itse lukea. Ne, jotka muistavat lapsuutensa ihanat, yhteiset lukuhetket, jatkavat perinnettä omien lastensa kanssa. Vaikka uudet vanhemmat haluavat lukea jälkikasvulleen kirjoja, jotka ovat jääneet muistiin omasta lapsuudesta, myös uusille kirjoille on tilaa. Aurinko Kustannus tarjoaakin iloisia ja eri ikäkausien tarpeet huomioon ottavia teoksia, jotka houkuttelevat lapset kirjojen rikkaaseen maailmaan. Aurinko Kustannus Oy:n kotisivut avautuvat joulukuun alussa, osoitteessa Sieltä löytyy ajankohtaista tietoa kirjoistamme ja toiminnastamme. Tervetuloa paistattelemaan Aurinko Kustannuksen kirjojen parissa! Tanja Kanerva

3 Lahjakirjat Lahjakirjat Aamu Aamun kirkkaus on niinkuin laulu. Muista myös: 4 5 Itse taivas lepää järvessä. Nuoruudenunelmia Liikkumatta, autuaina pilvet Lemmenunelmia uneksivat ilman äärillä. Tulevaisuudenunelmia Syysunelmia Kaislat välkkyvät kastepisaroista, Ruusu-unelmia metsä hymyy läpi kyynelten. Kaukaa, helisten ja värähdellen rastaan huilu jumalallinen. Saima Harmaja Kanerva, Tanja (toim.) AURINKOISIA UNELMIA Ihminen tarvitsee elääkseen vettä ja leipää, lämpöä ja valoa. Aina aurinko ei paista, mutta silloin voi turvautua unelmiin, joissa aurinko paistaa herkeämättä. Suvipäivän raukeus, syyspäivän heleys ja kimalteleva hanki luovat tässä kokoelmassa taustaa elämän riemukkaille hetkille tai haaveisiin vaipumiselle. Kultareunaisia, päivänpaisteisia ja aurinkoisia unelmia ovat punoneet suomalaisen kirjallisuuden mestarit, muun muassa Volter Kilpi, Saima Harmaja, Joel Lehtonen ja Minna Canth. YSTÄVÄNPÄIVÄ 14.2., NAISTENPÄIVÄ 8.3., ÄITIENPÄIVÄ 9.5., YLIOPPILAS- JA VALMISTUJAISJUHLAT 5.6., RUNON JA SUVEN PÄIVÄ 6.7., KESÄN RIPPIJUHLAT KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN LK 04 SID. 64 SIVUA 170 X ,90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 12

4 Lahjakirjat Lahjakirjat Suurimman osan työstäni teen istuen; sen minä osaan todella hyvin. 6 7 Robert Benchley Paras tapa selättää houkutus on antautua sille. Koirat saa tuntemaan syyllisyyttä melkein mistä tahansa, jopa omistajansa synneistä. Kissat eivät ota syytä niskoilleen edes omista tekemisistään. Elizabeth Peters 1927 Clementina Stirling Hänen nokkeluutensa houkuttelee koputtamaan oveen, mutta äly ei olekaan kotona. William Cowper Jos Jumalan kerran piti antaa naisille rypyt, niin olisi hän voinut laittaa ne edes jalkapohjiin. Ninon De Lenclos KISSAN KUJEITA JA SUURIA AJATUKSIA KOIRAN KUJEITA JA SUURIA AJATUKSIA Tunnelmalliset ja nostalgiset kissojen ja koirien kuvat somistavat 1900-luvun merkkihenkilöiden unohtumattomia ajatuksia. Nämä suloiset kirjat ovat kaikkien kissojen ja koirien ystävien suosikkilahjoja. Minä olen yksi niistä onnettomista, jotka inspiroivat tylsimyksiä taiteen lennokkaimpiin saavutuksiin. Edith Sitwell ELÄINTENPÄIVÄ 4.10., YSTÄVÄNPÄIVÄ KISSAN KUJEITA KOIRAN KUJEITA SUOMENNOS MAIKKI TILVIS KISSAN KUJEITA ISBN KOIRAN KUJEITA ISBN LK 10.8 SID. 64 SIVUA 185 X ,90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 2

5 Lastenkirjat Lastenkirjat Prinsessa vailla valtakuntaa 8 9 Ja minne hän menikin, ihmiset kysyivät häneltä: Prinsessa, joko olet löytänyt valtakuntasi? Ja joka kerta Prinsessa hymyili yhtä surullisesti ja pudisti alakuloisena päätään. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että vaikka hänellä ei ollutkaan valtakuntaa, hän oli silti ihan oikea prinsessa. Ensinnäkin, hän näytti aivan prinsessalta, toiseksi, kaikki kutsuivatkin häntä Prinsessaksi. Jones, Ursula Gibbs, Sarah PRINSESSA VAILLA VALTAKUNTAA Kukas sinä olet? supisi harmistunut hovimies. Prinsessa vailla valtakuntaa, Prinsessa vastasi ja hovimies kumarsi hänelle puolittain sellainen, jolla ei ole valtakuntaa, saa vain puolikkaita kumarruksia ja veti esiin pienen jakkaran. Ei valtakuntaa, ei tuolia! Kun prinsessalta kysyttiin, joko hän oli löytänyt valtakuntansa, hän hymyili surullisena ja pudisti päätään. Mutta kaikki tiesivät, että hän oli todellinen prinsessa, vaikka hänellä ei ollut valtakuntaa. Ursula Jonesin nykyaikainen satu herää eloon Sarah Gibbsin runollisissa kuvissa. Ne vaalivat ajatonta kauneutta ja luovat unohtumattoman tunnelman. Kaunis tarina kertoo prinsessan sinnikkyydestä ja siitä, miten onnen voi löytää yllättävästä paikasta täältä, sieltä tai mistä tahansa. LASTENPÄIVÄ Leskiherttuatar kutsui kaikki kuusi tytärtään teelle Prinsessan kanssa. Pöydässä oli toiseksi hienoin teekalusto ja tarjolla toiseksi parhaita keksejä mitäpä muuta voisi odottaa, kun kerran on Prinsessa vailla valtakuntaa. SUOMENNOS MAIKKI TILVIS ISBN LK. L85.1 SID. 32 SIVUA 250 X ,90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 2 5

6 Lastenkirjat Lastenkirjat Muista myös: auttoi repun siivellään Esikon selkään. 10 Jo loppui hoppu 11 Esikon iso askel Jokainen pieni ankanpoikanen Pajupurossa on tänään hiukan hermostunut, sanoi äitiankka hellästi ja Ensimmäinen koulupäivä on iso askel. Suloisia unia, pikkuiseni Amber Stewart & Layn Marlow Esikko kurkisti reppuunsa, oliko äiti muistanut sen nukkurievun ja tietysti äiti oli. Sinä olet minun urhea poikaseni! Amber Stewart & Layn Marlow ESIKON ISO ASKEL Esikko on pikkuinen, pörheä ankanpoikanen. Se haluaa hirveästi kouluun. Mutta kun ensimmäinen koulupäivä lähestyy, se ei enää olekaan niin varma, onko koulun aloittaminen mukavaa. Sillä koulun aloittaminen on hyvin suuri askel. Tässä viehättävässä kertomuksessa Esikon huoli vaihtuu hymyksi, kun äitiankka pakkaa niin paljon rakkautta ja huolenpitoa sen reppuun, että ne kantavat Esikon läpi ensimmäisen koulupäivän. KOULUT ALKAVAT VIIKOLLA 33 SUOMENNOS TANJA KANERVA ISBN LK L85.1 SID. 32 SIVUA 245 X ,90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 11 2

7 Lastenkirjat Lastenkirjat Se kiiruhti kaapille avaten salvan ja otti imurin, vanhan ja halvan. Hyvästi kirppuni! Rapsu huusi Sulkekoon imuri suuren suusi! Se imuroi sieltä ja imuroi tuolta, kohta ei olisi kirpusta huolta! Jonathan Long ja Korky Paul KUTISEVA KATTI Churchill, Vicki Fuge, Charles McAllister, Angela JOMPPA VOMPATIN SUURET SEIKKAILUT Pikkuinen vikkelä kirppu on hypännyt Rapsu-kissan turkkiin ja kieltäytyy poistumasta. Rapsu turvautuu monenmoisiin keinoihin häätääkseen kiusalaisen, mutta mikään ei auta. Miten ihmeessä se pääsisi eroon kiusanhengestä, kun autopesukaan ei tunnu tehoavan siihen? Hauskasti riimitelty tarina ja riemastuttavat kuvat viehättävät vähän isompaakin lukijaa. Hellyttävän Jomppa Vompatin aikaisemmat ja uudet seikkailut on kerätty nyt yhteen upeaan kirjaan. Jomppa leikkii ja hulluttelee eläinystäviensä kanssa neljässä vauhdikkaassa tarinassa. Se läiskyttelee mutalätäköissä, leikkii piilosta, oppii uimaan ja etsii uutta kotia. Suurten seikkailujen jälkeen on mukava palata kotikoloon oman äidin turvalliseen kainaloon. SUOMENNOS KALLE VIRTANEN ISBN LK. L85.1 SID. 32 SIVUA 214 X ,90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 11 5 Muista myös: Koira, joka osasi kaivaa SUOMENNOS TANJA KANERVA ISBN LK. L85.1 SID. 96 SIVUA 255 X ,90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 10 2 Muista myös: Jomppa Vompatti piilosilla Jomppa Vompatti hulluttelee ELÄINTENPÄIVÄ LASTENPÄIVÄ

8 Lastenkirjat Lastenkirjat Watt, Fiona Baggott Stella 14 LOMAPÄIVÄN TARRAKIRJA 15 Bowman, Lucy ja Pratt, Leonie Nicholls, Paula Baggott, Stella RITARILINNA TARRAKIRJA Lomalla matkustetaan ympäri maailmaa, kalastetaan trooppisilla vesillä ja lasketellaan lumisilla rinteillä. Maisemat ja vuodenajat vaihtuvat sivua kääntämällä ja tarrat täydentävät lomapäivät iloisiksi tarinoiksi. Ritariajan tarinat heräävät eloon, kun näyttämö täydentyy tarroilla. Rohkeita ritareita varusteineen, hurjia taisteluita, upeita linnoja, metsästysretkiä ja tietenkin lohikäärmeitä seikkailu voi alkaa! KESÄLOMA ALKAA 5.6. SUOMENNOS MAIKKI TILVIS LOMAPÄIVÄN TARRAKIRJA ISBN RITARILINNA TARRAKIRJA ISBN NID. 24 SIVUA JA YLI 400 TARRAA 240 X 305 9,90 EUROA LOMAPÄIVÄN TARRAKIRJA ILMESTYY VIIKOLLA 9 RITARILINNA TARRAKIRJA ILMESTYY VIIKOLLA 17 5

9 Lastenkirjat Lastenkirjat Aurinkoinen Johansson, Cecilia van Wyk, Hanri Allen, Francesca eläinpuuhakirja AURINKOINEN ELÄINPUUHAKIRJA Johansson, Cecilia Ever, Claire Allen, Francesca AURINKOINEN MAATILAPUUHAKIRJA Aurinkoinen maatilapuuhakirja Näissä laadukkaissa puuhakirjoissa on paljon erilaista touhua joka sivulla. Voi opetella tunnistamaan uusia eläimiä, värittää hauskat kuvat ja täydentää sivut lopuksi värikkäillä tarroilla. LASTENPÄIVÄ AURINKOINEN ELÄINPUUHAKIRJA ISBN AURINKOINEN MAATILAPUUHAKIRJA ISBN NID. 20 SIVUA 216 X 276 5, 90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 7 4

10 Arkki-kirjat Arkki-kirjat Vihreä sanakirja Jukka Nevala Vesi puhdistetaan, Jumalan Sana kuvataan jotta veden hyöty- ja Raamatussa voimaksi, virkistyskäyttö olisi taas mahdollista. On tutkittava, dynamiitiksi, joka laittaa liikkeelle hyvät voimat elämässämme mikä likaa järven veden, ja tässä maailmassa. Kun Sana ja puututtava syihin. kohtaa meidät, meillä on Veden laatu paranee, kun mahdollisuus olla osana hyvää sitä ilmastetaan, tehdään muutosta luomakunnassamme. raivaustöitä, kalastetaan ja Puhdas vesi on tulevaisuuden ja ruopataan. On siis puututtava toivon merkki ylhäältä. järven tilaan ulkopuolelta. Vedessä Sinä kosketat meitä, teet liiton meidän kanssamme. Siunaus välittyy elämäämme, kun siunattu sade luo ympärillemme kasvua. Kiitos kasvun ihmeestä. Nevala, Jukka VIHREÄ SANAKIRJA Jukka Nevalan suuren suosion saavuttanut kirjasarja saa jatkoa. Vihreässä rukouskirjassa ja Vihreässä rukousvaelluksessa alkanut ekoteologinen pohdinta jatkuu nyt hartauskirjan muodossa. Jokaiselle viikolle valittu raamatun kohta ja siihen liittyvä teksti antavat ajattelun aihetta koko viikolle. Luonto monimuotoisuudessaan ja huoli sen haavoittuvuudesta ovat lähellä Nevalan sydäntä. Se näkyy myös hänen ottamissaan herkissä kuvissa, jotka täydentävät kirjan kauniiksi kokonaisuudeksi. Jukka Nevala on Vantaan Hämeenkylän seurakunnan kirkkoherra. Jukka Nevala Arkki-kirjat RUKOUSPÄIVÄ 18.1.JA , KRISTILLISEN KIRJAN VIIKKO KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN LK SID. 96 SIVUA 210 X ,90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 2

11 Arkki-kirjat Arkki-kirjat Soisalo, Tellervo (toim.) ILON HETKELLÄ JUHLAN HETKELLÄ SURUN HETKELLÄ MUUTOKSEN HETKELLÄ Usein mietin: pienokaisen myötä syntyykö myös ilo maailmaan? Kädet pienet touhuavat työtä loistaessa hymyn innokkaan. Saima Harmaja Uusi viehättävä kirjasarja, joka tarjoaa oikeat sanat aina, kun haluaa muistaa läheistä. Herkät kuvat ja syvälliset tekstit ilahduttavat ja lämmittävät, olipa sitten kyseessä onnittelu, iloinen perhetapahtuma, merkkipäivä, osanotto tai muu muistaminen. Pieni kirjanen on enemmän kuin kortti; se on lahja, joka jää kauniiksi muistoksi. ILON HETKELLÄ JUHLAN HETKELLÄ Arkki-kirjat YLIOPPILASJUHLAT 5.6., JUHANNUSHÄÄT SURUN HETKELLÄ MUUTOKSEN HETKELLÄ KANNET IIRIS KALLUNKI ILON HETKELLÄ ISBN JUHLAN HETKELLÄ ISBN SURUN HETKELLÄ ISBN MUUTOKSEN HETKELLÄ ISBN LK NID. 16 SIVUA, MUKANA KIRJEKUORI 105 X150 6,90 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 11

12 Arkki-kirjat Arkki-kirjat Vaikka joudumme itkemään ja hartaasti rukoilemaan, ei se tarkoita, että Jumala olisi kaukana. Saati sitten, että hän olisi hylännyt meidät oman onnemme varaan. Matkalla virvoittavien vetten ääreen on vain monta erämaataivalta. Erämaa on aina kuiva ja kuuma, ja reitillä on useita vaaroja. On syytä varautua etukäteen niiden varalle Jumalan sanaa lukien ja omaksuen. Jumala armahti minua ja antoi sydämeeni rauhansa. Mitä enää pelkäisin? Juha Vähäsarja Vähäsarja, Juha JOKA PÄIVÄ JUMALAN KÄMMENELLÄ Odotettu uusintapainos. Pastori Juha Vähäsarjan hartauskirja tarjoaa turvallisen, Jumalan suuruutta ja armoa korostavan hiljentymishetken vuoden jokaiselle päivälle. Lukija saa ihmetellä Jumalan pelastavan armon ihmettä. Suurinta on sovituksen evankeliumi, joka kuuluu kaikille. Mikään ei jää ihmisen varaan, kaikki on Jumalan kämmenellä. Muista myös: Joka päivä armon suojassa Joka päivä Jumalan kämmenellä -äänikirja Vaatii miestä RUKOUSPÄIVÄ 18.1.JA , KRISTILLISEN KIRJAN VIIKKO Arkki-kirjat KANSI IIRIS KALLUNKI ISBN LK. 24 SID. 320 SIVUA 120 X , 00 EUROA ILMESTYY VIIKOLLA 5

13 Muu tuotanto Muu tuotanto TASKUVIRSIKIRJAT 24 Suosituissa taskuvirsi kirjoissa on useita 25 kauniita kansivaihtoehtoja. Kaikki virsikirjat päivitettyjä ja ulkoasultaan uudistettuja. Entistä selkeämpiä ja luettavampia. Crosbie, Duncan Puutarhurin perinnetietoa ,90 Pryke, Paula Koristele kukkasin ,50 Robild, Eva Christensen, Annika Puutarhan parhaaksi Koskimies, Tiina Patruunan puutarha ,90 SISÄLTÄÄ KATEKISMUKSEN SISÄLTÄÄ KATEKISMUKSEN RISTI (KOVA KANSI) ISBN RISTINPUU (SID.) SUOJELUSENKELI (SID.) NUOTILLISIA, KOKO 85 X EUROA JUHLAVAT JA KÄYTÄNNÖLLISET RAAMATUT ERI TARKOITUKSIIN Ajattomia ajatuksia ,90 Autuuden ajatuksia ,90 Metsälähde, Minea (toim.) Toivon aikaan ,90 Auvinen, Ville Armon pisaroita ,50 RAAMATTU Pienikokoinen, mukana liitteenä aikajana, karttoja ja lyhyt opas, mistä löytää tiettyjä keskeisiä kohtia. FRA ANGELICO -RAAMATTU Selkeä, jakeittainen tekstitaitto. VIHKI-RAAMATTU Selkeä, jakeittainen tekstitaitto, pinteet. SIIONIN KANNEL KORJATTU PAINOS 20 EUROA Thurén, Jukka Johanneksen ilmestys ,90 Ekola, Hanna Surulla on aikansa ,90 Thuren, Jukka Katoliset kirjeet ,00 Luther, Martti Ilosta ja armosta ,90 Thurén, Jukka Koskenniemi, Erkki Korinttilaiskirjeet Tessalonikalaiskirjeet Paimenkirjeet ,90 Siku Akinsiku Manga-Raamattu ,90 Luther, Martti Luentoja ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä ,50 Beaumont, Mike Joka kodin raamattuopas ,50 TUMMANSININEN I ISBN SIVUA 100 X ,90 EUROA FRA ANGELICO ISBN SIVUA 125 X ,00 EUROA VIHKI ISBN SIVUA 125 X ,00 EUROA 4 Godfrey, Jan Bertolini, Grudina Raamatun kertomuksia lapsille , 90 Box, Sue Atkins, Alison Maailman synty -tarrakirja , Jeesus parhain ystäväni Kuvat Honor Ayres ,90 Amery, Heather Lapsen ensimmäinen Raamattu ,90

14 Muu tuotanto Tilaus Armon pisaroita Auvinen, Ville 27,50 27 Frölander-Ulf, Lena Metsälähde, Minea Jeesus omilla teillään Raamattu tutuksi -sarja ,90 Taaperon eläinkirja ,90 Allen, Marie Elliot, Rachel Pikku laiva Piirrä muotin avulla -sarja ,90 Juurikainen, Outi Vajanto, Tiia Iisakki ja Anselmi harrastavat , Frölander-Ulf, Lena Metsälähde, Minea Joosef ja veljet Raamattu tutuksi -sarja ,90 Taaperon värikirja ,90 Allen, Marie Elliot, Rachel Pikku kuorma-auto Piirrä muotin avulla -sarja ,90 de Panafieu, Jean-Baptiste Arkin suuri eläinkirja ,90 Frölander-Ulf, Lena Metsälähde, Minea Pääsiäisen kertomus Raamattu tutuksi -sarja ,90 Nesme, Alexis Beaumont, Emilie Markon moottoripyörä Pikkukaverit-sarja ,90 Veturi mukana pieni veturi ja 3 ajorataa Lisää vauhtia! Kuvitus Stephen Cartwright Cartwright, Stephen Frith, Alex Amery, Heather Veturi Lisää vauhtia! -sarja ,90 Piper, Sophie Macnaughton, Tina Tassut taivasta kohti , Nesme, Alexis Beaumont, Emilie Tarmon traktori Pikkukaverit-sarja ,90 Vauhtia, pikku Jeeppi ,90 Vulliamy, Clara 3 5 Hegarty, Patt Hudson, Brett Yhdessä Avaruuskisa Onnenhiiri-sarja Lemmikkikisa ,90 Kuulapelikirja-sarja AVARUUS LEMMIKKI ,90 3 Tuotenumero Nimeke Tekijä OVH Tilaus Ajattomia ajatuksia Varpu, Maarit 32, Arjen aurinkoa Ekola, Hanna 24, Arkillinen eläimiä Goodwin, John 14, Arkin suuri eläinkirja Panafieu, De Jean-Baptiste 29, Auringonpaistetta kielellä: yrtit Välimeren keittiössä Kopp, Rita 34, Aurinkoinen eläinpuuhakirja 5, Aurinkoinen maatilapuuhakirja 5, Aurinkoisia unelmia toim. T. Kanerva 19, Autuuden ajatuksia Takala, Elina 32, Ballerina McMillan, Sue 8, CD: Elävät kivet: suuri hän on 20,00 CD: KIITOS Tarvo Laakso 25, CD: Minä tulin sinua varten Tastula, Mauri 20,00 CD: Rock, Rackaus ja Raamattu Tarvo Laakso 20, Elämä kannattaa: rakkaimmat riparimuistot Juntunen, Laura-Kati 21, Elämän sanoja: kodin hartauskirja koko vuodelle Hedberg, Fredrik Gabriel 29, Enkeli olkapäällä Saarinen, Jukka 24, Ensimmäinen jouluyö: tarrakirja Wright, Sally Ann 4, Eräänä kirkkaana yönä Godfrey, Jan 9, Esikon iso askel Stewart, Amber & Marlow, Layn 19, Et ole yksin Helsingin Evankelinen Kuoro 20, Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat 80, Evankeliumin tähden Rankinen, Jari 27, Galatalaiskirjeen selitys Luther, Martti 63, Hyvät, pahat ja pyhät: henkilökuvia Raamatusta Karri, Päivi 24, Ihana armo toim. Minea Metsälähde 24, Ihmisen ikävä Issakainen, Milja 25, Iisakki ja Anselmi harrastavat Juurikainen, Outi Vajanto, Tiia 19, Ilon hetkellä toim. Tellervo Soisalo 6, Ilosta ja armosta Luther, Martti 24, Ipanan oma Raamattu James, Bethan 15, Jeesus omilla teillään Metsälähde, Minea 7, Jeesus parhain ystäväni (sis. neljä kirjaa) Ayres, Honor 14, Jo loppui hoppu Marlow, Layn 19, Johanneksen ilmestys Thuren, Jukka 39, Johannes 3:16: opettajan opas Auvinen, Ville 11, Johannes 3:16: rippikoulukirja Auvinen, Ville 15, Joka kodin raamattuopas Beaumont, Mike 32, Joka päivä armon suojassa Vähäsarja, Juha 27, Joka päivä Jumalan kämmenellä Vähäsarja, Juha 20, Joka päivä Jumalan kämmenellä (äänikirja) Vähäsarja, Juha 47, Jomppa Vompatin suuret seikkailut Fuge, Charles 24, Jomppa Vompatti hulluttelee Churchill, Vicki 8, Jomppa Vompatti piilosilla McAllister, Angela 8, Joosef ja veljet Metsälähde, Minea 7, Joulun lapsi Wright, Sally Ann 16, Joulunajan tarrakirja Bowman, Lucy 10, Juhlan hetkellä toim. Tellervo Soisalo 6, Kadonnut horisontti: näkökulmia uskoon, valtaan ja totuuteen Koskenniemi, Erkki 32, Kalenteri: Kauneimmat kirkkomme 2010 (Raamatunlausein) 9, Katso Jeesukseen: ajatuksia ja rukouksia armoistuimen edessä 10, Kalenteri: Suomalainen seinämappi ,90

15 Tilaus Tilaus Tuotenumero Nimeke Tekijä OVH Tilaus Kalenteri: Valoa ja voimaa 2010 (seinäkalenteri) 9, Kalenterikirja 2010 Varpu, Maarit 17, Kanelitähtiä ja karhunkäpäliä: 30 pikkuleipäherkkua Bannasch, Saskia 21, Katin konstit Wagn, Helene 27, Katoliset kirjeet Thuren, Jukka 39, Mitä puuhaat Samu? Cuno, Sabine 16, Kenian lähetyksen juhlakirja Arkkila, Reijo 27, Kesäpäivän tarrakirja Baggott, Stella 9, Kirkkovuosi rukoillen Himanka, Mikko 24, Kirkon tuntomerkit Parvio, Eero 27, Kirsikankukkien vuodet: Siiri ja Tadao Watanaben elämää Vesterinen, Ilmari 25, Kissan kujeita ja suuria ajatuksia 15, Kivet kertovat, puut puhuvat Kymäläinen, Aimo 24, Koira joka osasi kaivaa Long, Jonathan 19, Koiran elämää: tyttörusseli Ellan viisautta Aaltio-Lumivuori, Eeva 12, Koiran kujeita ja suuria ajatuksia 15, Koko perheen raamattu Temporin, Elena 25, Korinttilaiskirjeet - Tessalonikalaiskirjeet - Paimenkirjeet Thuren, Jukka 39, Koristele kukkasin Pryke, Paula 36,50 LAR001 Korjaussivut Siionin kannel sävelmistöön (3 erilaista sivua) 0, Kotimatkalla 2009: Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen vuosikirja Nikkarikoski, Lasse 24, Kristuksen kirkko vai ihmisten?: piispa Eero Lehtinen Arkkila, Martti 39, Kukkien kieli Connolly, Shane 34, Kuorma-auto Crosbie, Duncan 11, Kutiseva katti Long, Jonathan & Paul, Korky 19, Kuulapelikirja: avaruuskisa Hegarty, Pat 9, Kuulapelikirja: lemmikkikisa Hegarty, Pat 9, Kuulokuvia: muistoja sokeudesta ja kuuntelemisesta Kuusisto, Stephen 27, Lahjaksi syntymäpäivänä Medina, Sarah 7, Lapsen ensimmäinen Raamattu Amery, Heather 24, X Lapsi suoraan sydämeeni: kokemuksia adoptiosta Karhumäki, Heli 25, Lasten oma enkelikirja Joslin, Mary 14, Lasten Piplia: rakkaimmat raamatunkertomukset Davies, Rhona 19, Lasten Raamattu: pyöritä ja katso Wright, Sally Ann 14, Lasten rukouksia maailmalta Brooks, Jeremy 19, Lasten suuri raamattutieto Wright, Sally Ann 19, Laventeli, kaneli ja ruusupuu: aistillisten tuoksujen maailma Drostel, Janina 36, Lemmenunelmia Kanerva, Tanja 19, Lentokone Crosbie, Duncan 11, Lepoa ja lohdutusta: hartaus kuukauden jokaiselle päivälle Appelberg, H.A. 19, Linna (dvd): musikaali Katharina von Boran ja Martti Lutherin elämästä Takala, Eeva 25, Lomapäivän tarrakirja 9, Luentoja Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä Luther, Martti 47, Luottamus sydämessä: Martti Lutherin mietteitä Luther, Martti 14, X Luther: CD-ROM 99, Maailman synty -tarrakirja Box, Sue 4, Manga-Raamattu Akinsiku 9, Mannaa Jumalan lapsille Luther, Martti 24, Markon moottoripyörä Beaumont, Emilie 6, X Martti Lutherin Käthe-rouva Koppen, Luise 25, Mikä tie, mikä matka!: hengellinen matkakertomus Abraham-tekstien äärellä Laulaja, Jorma 24, Mini menee kouluun Nöstlinger, Christine 9, Mini on paras Nöstlinger, Christine 9, Minne menet Suomen Kirkko? : luterilaisen kirkon lyhyt historia Suomessa Arkkila, Reijo 15,00 Tuotenumero Nimeke Tekijä OVH Tilaus Minun kastekirjani Piper, Sophie 19, Minä olen teidän kanssanne: päivittäistekstit adventista helluntaisihin Giertz, Bo 29, Minä olen teidän kanssanne 2: päivittäistekstit pyhän Kolminaisuuden päiv Giertz, Bo 24, Mistä löytyisi rohkeus Takkula, Hannu 29, Monikulttuurinen perhe Oksi-Walter, Päivi 27, Muisti katoaa kuvat jäävät: muistojen kirja Jurvelius, Nelly 25, Muistojen kukkatarha Robinson, Fanny 19, Muutoksen hetkellä toim. Tellervo Soisalo 6, Neulo ja rentoudu Lyager, Dorte 19, Nooan iso laiva: avaa luukut ja kurkista! Zobel-Nolan, Allia 14, Nuoruudenunelmia Kanerva, Tanja 19, Octavius: kristinuskon puolustus Felix, Marcus Minucius 24, Oi sä riemuisa: joululauluja pienimmille Winterhager, Daniele 16, Olet ajatuksissani Warburton, Olivia 6, Oma kastepäiväni Tilvis, Maikki 24, Onnenhiiri: joulun taikaa Vulliamy, Clara 22, Onnenhiiri: yhdessä Vulliamy, Clara 22, Pappilan puutarhassa: kasveja ja kulttuurihistoriaa Koskimies, Tiina 25, Paratiisin parkkipaikka: ajatuksia arjen pyhyydestä Korpela, Salla 25, Patruunan puutarha ja työmiehen kessupenkki Koskimies, Tiina 27, Paula Pelikaani ja näpsä nokka Flemming, Paul 7, Piirrä muotin avulla: joulun kertomus (+kynät) 8, Pikku enkeli ja tähdenlento Pasquali, Elena 14, Pikku kuorma-auto Allen, Marie 8, Pikku laiva Elliot, Rachel 8, Pikkumörön painajainen Durant, Alan 15, Piskuinen enkeli Jeffs, Stephanie 16, Politiikan portailla Ahonen, Esko 34,90 Postillapaketti Martti Luther 320, Prinsessa McMillan, Sue 8, Prinsessa vailla valtakuntaa 17, Puutarhan parhaaksi: huvia ja hyötyä koko vuodeksi Robild, Eva 34, Puutarhurin perinnetietoa Crosbie, Duncan 19, Pyhiinvaeltajan sydän Babbs, Liz 19, Päivän Salmi Salmi, Mikko 25, Pääsiäisen kertomus Metsälähde, Minea 7, Quo vadis, Europe? Takkula, Hannu 28, Raamattu (iso Raamattu Fra Angelico) 19, Raamattu (Pikkuraamattu, tummansininen) 15, Raamattu (Vihkiraamattu, vaalea baladek, pinteet) 19, Raamatun ikuisia lupauksia Kianto, Liisa 22, Raamatun kertomuksia lapsille Godfrey, Jan 21,90 Rautakannel 20, Ritarilinna-tarrakirja 9, Rokkipappi: Krusifiksin juurella Laakso, Tarvo 29, Rukouksia hiljaisuudessa Laakso, Seppo 24, Ruokaa ja rakkautta Korpela, Salla 25, Ruusu-unelmia Kanerva, Tanja 19, Salongissa: tarinoita elämän kellarista aarteidenullakolle Nyman, Maija 25, Samettipupun periaatteet: tule siksi joka olet Raiten-D antonio, Toni 14, Satuloin aasini ja lähden heidän mukaansa Leino, Pekka 15,90

16 Tilaus ENNAKKOTILAUS KEVÄT 2010 Tuotenumero Nimeke Tekijä OVH Tilaus Seimen lapsi -tarrakirja Box, Sue 4, Siionin kannel (nuotillinen): evankelinen laulukirja 25, Siionin kannel (tekstilaitos, 85X110 mm): evankelinen laulukirja 9, Siionin kannel (tekstilaitos, 85x110 mm): evankelinen laulukirja 9, Siionin kannel : evankelinen laulukirja: neliääninen sävelmistö 63,00 Tilausnumero / merkki Simpukankuorelta kotiin: matkani Santiago de Compostelaan Linna, Susanna 10, Sinussa minä kasvoin: sanoja äidiltä lapselle, lapselta äidille Issakainen, Tytti 22, Sipi-vaarin kasvatti Rauta, Hanna 24, Sisarsolmu Apter, Terri 29, Sukellusveneet Dayan, Jacques 17, Suloisia unia, pikkuiseni Stewart, Amber 19, Surulla on aikansa: muistojeni kirja Ekola, Hanna 24, Surun hetkellä toim. Tellervo Soisalo 6, Surusi koskettaa Warburton, Olivia 6, Surusta toivoon: eheytymisen polkuja Jaeger, Helen 24, Syysunelmia Kanerva, Tanja 19, Sängyn alla Wood, David 13, Taaperon eläinkirja Baggott, Stella 8, Taaperon värikirja Baggott, Stella 8, Taivaallista leipää: toisenlainen reseptikirja niille jotka välittävät Braw, Anna 36, Talvikukkia 2009: joululehti 6, Tarmon traktori Beaumont, Emilie 6, Tassut taivasta kohti: pienen ystävän rukouksia Ekola, Hanna 14, Toivon aikaan Metsälähde, Minea 24, Tulevaisuudenunelmia Kanerva, Tanja 19, Uninen kissani Partis, Joanne 19, Unohdettu aarre: luterilaista spiritualiteettia Salo, Boris 27, X Uskon varassa Suokunnas, Seppo 45, Uusi testamentti lyhyesti selitettynä Koskenniemi, Heikki 47, Vaatii miestä Vähäsarja, Juha 21, Valoa ja voimaa Ekola, Hanna 22, Valtakunta Erkkilä, Minna-Leena 19, Valtakunta (dvd): musikaali toivosta ja Messiaan odotuksesta Takala, Eeva 20, Vauhtia, pikku Jeeppi Goldsack, Gaby 21, Vedestä vai hengestä?: Uuras Saarnivaaran kasteteologia Väisänen, Matti 34, Veturi: lisää vauhtia! Frith, Alex 25, Vieraskirja (beige) 9, Vieraskirja (sininen) 9, Vihreä rukouskirja Nevala, Jukka 24, Vihreä rukousvaellus Nevala, Jukka 27, Vihreä sanakirja Nevala, Jukka 26, Virsikirja (kirkkovirsikirja, 120x195 mm, nuotillinen, punaiset rouhenahka) 19, Virsikirja (kirkkovirsikirja, 120x195 mm, tummansininen, nuotillinen) 15, Virsikirja (kirkkovirsikirja, 120x195 mm, viininpunainen, nuotillinen) 15, Virsikirja (kirkkovirsikirja, 120x195 mm, viininpunainen, nuotillinen) 19, Virsikirja (kirkkovirsikirja, 120x195, musta, nuotillinen) 15, Virsikirja (kirkkovirsikirja, isotekstinen, uudet kaavat, viininpunainen 12, Virsikirja (taskuvirsikirja Enkeli, 95x120 mm, nuotillinen) 12, Virsikirja + katekismus (taskuvirsikirja Risti, sininen, baladek, nuotillinen) 12, Virsikirja ja Katekismus (taskuvirsikirja Ristinpuu, uudistettu) 12, Voi Boris! Weston, Carrie 14, Äidin vuosi Nwose, Anja 25,90 Asiakkaan numero ja nimi Jakeluosoite Postinumero Asiakkaan viite TOIM. Postitoimipaikka VK EAN Lk. Asu Tekijä Nimike OVH Ale % KPL TIETO- JA LAHJAKIRJAT sid. toim. T. K. Aurinkoisia unelmia 19, sid. Toim. Susanna Geoghegan Kissan kujeita ja suuria ajatuksia 15, sid. Toim. Susanna Geoghegan Koiran kujeita ja suuria ajatuksia 15,90 LASTENKIRJAT LK. L85.1 sid. Jones, Ursula Gibbs, Sarah Prinsessa vailla valtakuntaa 17, LK. L85.12 sid. Stewart, Amber & Marlow, Layn Esikon iso askel 19, LK. L85.1 sid. Long, Jonathan & Paul, Korky Kutiseva katti 19, LK. L85.1 sid. Fuge, Charles Jomppa Vompatin suuret seikkailut 24, nid. Lomapäivän tarrakirja 9, nid Ritarilinna-tarrakirja 9, nid. Johansson; Greenwell Aurinkoinen eläinpuuhakirja 5, nid. Johansson; Greenwell Aurinkoinen maatilapuuhakirja 5,90 HENGELLISET KIRJAT sid. Nevala, Jukka Vihreä sanakirja 26, sid. Vähäsarja, Juha Joka päivä Jumalan kämmenellä UP 20, nid. toim. Tellervo Soisalo Ilon hetkellä 6, nid. toim. Tellervo Soisalo Juhlan hetkellä 6, nid. toim. Tellervo Soisalo Surun hetkellä 6, nid. toim. Tellervo Soisalo Muutoksen hetkellä 6,90 MUISTA MYÖS heti sid. Varpu, Maarit Ajattomia ajatuksia 32,90 heti sid. Takala, Elina Autuuden ajatuksia 32,90 heti sid. Kanerva, Tanja Nuoruudenunelmia 19,90 heti sid. Kanerva, Tanja Lemmenunelmia 19,90 heti sid. Kanerva, Tanja Ruusu-unelmia 19,90 heti sid. Kanerva, Tanja Tulevaisuudenunelmia 19,90 heti sid. Kanerva, Tanja Syysunelmia 19,90 heti sid Stewart, Amber - Marlow, Layn Suloisia unia, pikkuiseni 19,90 heti sid. Marlow, Layan Jo loppui hoppu * 19,90 heti sid. Long, Jonathan - Korky, Paul Koira, joka osasi kaivaa 19,90 heti sid. Fuge - McAllister Jomppa Vompatti piilosilla 8,90 heti sid. Fuge - Churchill Jomppa Vompatti hulluttelee 8,90 heti sid. Vähäsarja, Juha Joka päivä armon suojassa 27,50 heti sid. Vähäsarja, Juha Vaatii miestä 21,90 heti CD Vähäsarja, Juha Joka päivä Jumalan kämmenellä CD äänikirja 47,50 heti sid. TASKUVIRSIKIRJA + KATEKISMUS, SININEN RISTI 12,00 heti sid. TASKUVIRSIKIRJA + KATEKISMUS, RISTINPUU 12,00 heti sid. TASKUVIRSIKIRJA, SUOJELUSENKELI 12,00 heti sid. RAAMATTU, SININEN 15,90 heti sid. RAAMATTU - FRA ANGELICO 19,00 heti sid. RAAMATTU - VIHKI, VALKOINEN 19,00 heti sid. UUSI TESTAMENTTI LYHYESTI SELITETTYNÄ 47,00 heti nid. MANGA-RAAMATTU 9,90 ALENNUKSET RIVIKOHTAISESTI: 1 2 KPL 35 % 3 KPL 40 % YLI 3 KPL 42 % TEE TILAUKSESI KIRJAVÄYLÄLLÄ TAI PALAUTA TILAUS OSOITTEESEEN: Kustannus Oy Arkki PL 184, Helsinki puh. (09) , faksi (09) jussi.erkintalo@kustannusarkki.fi ENNAKKOTILAUKSET RAHTIVAPAASTI MAKSUEHTO 14 PV / 2 %, 30 PV NETTO ENNAKKOEHDOT VOIMASSA SAAKKA Päiväys ja tilaajan allekirjoitus Tilaus Kustannus Oy Arkki, PL 184, Helsinki. Puh. (09) , faksi (09) , Kirjavälitys Oy, Hakakalliontie10, Hyvinkää. Puh ,

17 KIRJATILAUKSET Kirjavälitys Oy / Asiakaspalvelu Hakakalliontie Hyvinkää puhelin kirjakauppatilaukset ULKOASU IIRIS KALLUNKI PAINOPAIKKA SP-PAINO OY Kustannusjohtaja Tanja Kanerva (sopimusasiat, kääntäjät, graafikot, painotalot, huolinta) tanja.kanerva@kustannusarkki.fi ( alkaen myös tanja.kanerva@aurinkokustannus.fi ) Kustannustoimittaja, tiedottaja Maikki Tilvis (käsikirjoitukset, tiedotus, arvostelukappaleet, kuvapyynnöt) maikki.tilvis@kustannusarkki.fi ( alkaen myös maikki.tilvis@aurinkokustannus.fi ) Myyntipäällikkö Jussi Erkintalo (myynti) jussi.erkintalo@kustannusarkki.fi ( alkaen myös jussi.erkintalo@aurinkokustannus.fi) Uusi osoitteemme on alkaen Toinen linja 3, Helsinki

Aurinkoiset syksyn kirjat 2010

Aurinkoiset syksyn kirjat 2010 Aurinkoiset syksyn kirjat 2010 Aurinko KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Tanja Kanerva Kustannusjohtaja 041-522 6273 Maikki Tilvis Kustannustoimittaja, tiedottaja 040-522 6088 Jussi Erkintalo Myyntipäällikkö

Lisätiedot

Aurinkoiset kevään kirjat 2011

Aurinkoiset kevään kirjat 2011 Aurinkoiset kevään kirjat 2011 Aurinko KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Kirjasta on moneksi Olemme valinneet tämän kevään kirjamme uskoen, että jokainen niistä löytää lukijansa ja ystävänsä. Kirjat ovat

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Aurinkoiset syksyn kirjat 2011. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi

Aurinkoiset syksyn kirjat 2011. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Aurinkoiset syksyn kirjat 2011 Aurinko KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Antaa auringon paistaa On ilo tarttua hyvään kirjaan, rentoutua ja nauttia lukuhetkestä. Lukuhetki yhdistää toisiinsa kirjailijan,

Lisätiedot

Aurinkoiset syksyn kirjat 2012. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi

Aurinkoiset syksyn kirjat 2012. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Aurinkoiset syksyn kirjat 2012 Aurinko KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Onneksi on kirja! Ystäväni lainasi kerran arabialaista sanontaa: Kirja on kuin taskuun mahtuva puutarha. Vertaus on erinomainen.

Lisätiedot

Aurinkoiset kevään kirjat 2014. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi

Aurinkoiset kevään kirjat 2014. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Aurinkoiset kevään kirjat 2014 Aurinko KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Aurinkoisia vaihtoehtoja tarjolla Kun uusia, mullistavia keksintöjä tehdään, ajatellaan, että ne muuttavat kaiken eikä mikään ole

Lisätiedot

KRISTILLISET. Arkki-kirjat. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi

KRISTILLISET. Arkki-kirjat. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi KRISTILLISET Aurinko KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Hyvä lukija Kun otit tämän luettelon käteesi, saatoit ihmetellä: mikä Aurinko Kustannus? Mitkä? Aurinko Kustannus Oy perustettiin vuonna 2009, ja

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Aurinkoiset kevään kirjat 2013. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi

Aurinkoiset kevään kirjat 2013. Aurinko. KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Aurinkoiset kevään kirjat 2013 Aurinko KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Kirja ei vanhene Uusi vuosi edessä uusine iloineen ja puuhineen ja tietysti uusine kirjoineen! Vuodesta 2013 tulee erinomainen kirjavuosi:

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2015 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu)

Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu) Nuorten laulukirja II, op. 134A Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu) Sävelletty 1927 tai aikaisemmin Käsikirjoitus Ei tunneta Ensijulkaisu Valistus, Helsinki 1927 Lisäjulkaisu Valistus, Helsinki

Lisätiedot

Aurinkoiset kevään kirjat 2012

Aurinkoiset kevään kirjat 2012 Aurinkoiset kevään kirjat 2012 Aurinko KUSTANNUS www.aurinkokustannus.fi Paljon kirjoja Auringon alla! Olemme nyt julkaisseet melko tarkkaan kaksi vuotta kirjojamme Aurinko Kustannus -nimellä. Nimikkeitä

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2016 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 37 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Jani Kumpulainen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 11-12 08:40 Armon kalliolla: Miten lahjansa voi löytää? 09:00 Tule

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni Nuorten laulukirja III, op. 134B Lauluäänet ja piano Sävelletty 1928 tai aikaisemmin Ensijulkaisu Valistus, Helsinki 1928 Lisäjulkaisut Valistus, Helsinki 1928 (yksiääninen painos, ilman opusnumeroa) Nuorten

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 48 ohjelmat - www.tv7.fi Maanantai 26.11.2018 Tiistai 27.11.2018 Keskiviikko 28.11.2018 Torstai 29.11.2018 Perjantai Lauantai 01.12.2018 Sunnuntai 02.12.2018 08:00 Uusi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 10 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Valerie ja Gregg Ellis - Perintö: Kovaäänisin voittaa 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Johanneksen evankeliumi 17 ja 18:1-24 08:40 Armon kalliolla:

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Armon kalliolla: Harrastuksen ja evankelioinnin yhdistäminen 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

Bertta Aspfors. Kerro äiti SATUJA ja TARINOITA

Bertta Aspfors. Kerro äiti SATUJA ja TARINOITA Bertta Aspfors Kerro äiti SATUJA ja TARINOITA Kerro äiti satuja ja tarinoita Bertta Aspfors Kuvitus: Orvokki. Syrjänen Ulkoasu: R. Penttinen Mediapinta 2009 ISBN 978-952-235-145-6 SISÄLLYS LUKIJALLE...

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009

Lisätiedot

08:00 Herätyksen läpimurto: Rajoitusten voittaminen 08:30 Derek Prince: Jumala. pitää seurakuntaa Sivu 1/5

08:00 Herätyksen läpimurto: Rajoitusten voittaminen 08:30 Derek Prince: Jumala. pitää seurakuntaa Sivu 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 15 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Jari Korpela Lapualta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 54-57 08:40 Armon kalliolla: Suurinta rakkautta ihmistä kohtaan 09:00

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ

RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ Rukous on puhetta Taivaan Isän kanssa Jumala kuulee aina rukouksen 1. Joh. 5:14 Rukoilla voi milloin ja missä vain, joka hetki Ef. 6:18 Rukoilkaa lakkaamatta 1. Tess. 5:17

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Meyer: Paholaisen tavat

Meyer: Paholaisen tavat Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 40 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Anne Miettinen - Jumala haluaa näkyä ja kuulua: Yliluonnolinen vapauttaa lakihenkisyydestä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 88-89 08:40

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu, , VUONNA 2016 JULKAISTUT TUOTTEET

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu, ,  VUONNA 2016 JULKAISTUT TUOTTEET VUONNA 2016 JULKAISTUT TUOTTEET UUSIA JULKAISUJA SIIONIN LAULUT JA VIRSIKIRJA 50 30 20 17 23 ARMON LÄHDE SRKCD-97 22 ETTEI MIKÄÄN LAULUA SAMMUTTAISI Runoja 16 ILOA TAIVASTIELLÄ SRKCD-98 22 TÄYSOSUMA, RASMUS!

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot