Boliden Kokkola Yhteiskuntavastuun raportti 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Boliden Kokkola Yhteiskuntavastuun raportti 2014"

Transkriptio

1 Boliden Kokkola Yhteiskuntavastuun raportti 2014

2 Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas Boliden Kokkola on tonnin tuotantokapasiteetiltaan Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas. Suuri osa tehtaan raaka-aineena käyttämästä sinkkirikasteesta tulee Bolidenin omilta kaivoksilta Ruotsista, Irlannista ja Suomesta, mutta rikasteita ostetaan myös muilta kaivosyrityksiltä Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Perusta. Boliden Kokkolan päätuote on puhdas sinkki ja siitä valmistetut sinkitystuotteet. Pienin tuotekoko on 25 kilon sinkkiharkko ja suurin kiloa painava jättijumbo. Tuotannosta noin 85 prosenttia menee vientiin. Tärkeimmät markkina-alueet ovat Pohjois- ja Keski-Eurooppa. Sinkkitehdas on Kokkolan suurin yksityinen työnantaja. Vuoden 2014 lopussa tehdas työllisti 530 henkeä. Tuotetun sinkin arvo oli 495 miljoonaa euroa. Osa kansainvälistä metallikonsernia Boliden Kokkolan emoyhtiö on ruotsalainen Boliden AB. Konsernin päätuotteet ovat sinkki ja kupari. Yhtiö tuottaa myös kultaa, hopeaa ja lyijyä. Bolidenilla on tuotantolaitoksia Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Irlannissa. Kokkolan sinkkitehtaan lisäksi Boliden omistaa Suomessa Harjavallan kuparisulaton sekä Kylylahden kupari-, kulta- ja sinkkikaivoksen. Kylylahti siirtyi Bolidenin omistukseen lokakuussa Vuonna 2014 Boliden-konsernin liikevaihto oli miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin miljoonaa euroa ja liikevoitto miljoonaa kruunua eli 303 miljoonaa euroa. Konserni työllisti vuoden lopussa henkilöä. Bolidenin osake noteerataan Tukholman pörssissä Sinkin tuotanto Kokkolassa aloitetaan. Tehdas on osa Outokumpukonsernia Ensimmäinen laajennus valmistuu. Tuotantokapasiteetti tonnia vuodessa Sinkkitehdasta modernisoidaan. Vuotuinen tuotantokapasiteetti nousee tonniin Outokumpukonsernin toimintoja yhtiöitetään. Sinkkitehtaasta muodostetaan Outokumpu Zinc Oy Sinkkitehdasta laajennetaan. Tuotantokapasiteetti nousee tonniin Neljäs laajennus nostaa tuotantokapasiteetin tonniin. Kokkolan tehtaasta tulee yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. 2

3 Hopea talteen ja myyntituotteeksi Sinkkitehtaan yhteyteen rakennettu hopean talteenottolaitos otettiin virallisesti käyttöön joulukuussa Vihkiäisiä vietettiin konsernin juhlavuoden teemalla 90 years of knowledge. Hopean talteenotto on Kokkolan tehtaalle merkittävä investointi, joka tehostaa raaka-aineen käyttöä ja parantaa kannattavuutta. Investoinnin arvo oli 27 miljoonaa euroa. Uuden prosessivaiheen myötä sinkkirikasteessa luontaisesti oleva hopea voidaan ottaa talteen myyntituotteeksi. Kokkolasta hopea lähtee maailmalle hienojakoisena rikasteena, josta jalometallitehtaat valmistavat metallista hopeaa. Hieman yli puolet maailmalla tuotetusta hopeasta käytetään sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa. Hopea on myös merkittävä koruteollisuuden materiaali. Konsernijohtaja Lennart Evrell vihki hopean talteenottolaitoksen käyttöön allekirjoituksellaan toimitusjohtaja Jarmo Herronen piti avajaispuheen vieraat kävivät kierroksella uusissa tuotantotiloissa ja juhlat jatkuivat illalla kaupungintalolla Sinkkitehdas siirtyy Bolidenin omistukseen. Vuotuinen tuotantokapasiteetti tonnia Useita teknisiä muutoksia, jotka parantavat tehtaan suorituskykyä ja nostavat tuotantokapasiteettia Tuotantokapasiteetti tonnia Rikkihappotehdas siirtyy Kemiralta Bolidenin omistukseen Uusi tuotantoennätys tonnia Pasuton toista uunilinjaa laajennetaan. Hopean talteenottolaitos vihitään käyttöön. 3

4 Moderni maailma tarvitsee sinkkiä Sinkki on yksi teollistuneen yhteiskunnan käytetyimmistä metalleista. Kokkolassa tuotettu sinkki menee pääasiassa rakennus- ja autoteollisuuden käyttöön. 4

5 5

6 Sinkkiä esiintyy luontaisesti maaperässä ja vedessä. Sinkki on yksi luonnon yleisimmistä alkuaineista, ja se on välttämätön kaikkien elollisten olioiden kasvulle ja fyysiselle kehitykselle. Ihmisen elimistössä sinkki vaikuttaa satojen entsyymien ja hormonien toimintaan. Nämä säätelevät muun muassa kasvutekijöitä, munuaisten toimintaa, vastustuskykyä, näkökykyä, makuaistia, sokeritasapainoa ja lisääntymiskykyä. Suurin osa korroosiosuojaukseen Helpon muokattavuuden ja suojaavien ominaisuuksiensa ansiosta sinkki on yksi maailman käytetyimmistä metalleista. Sinkkiä käytetään esimerkiksi rakennusteollisuudessa, autoteollisuudessa, lääketeollisuudessa ja kuluttajatuotteiden valmistuksessa. Maailmalla tuotetaan sinkkiä noin 13 miljoonaa tonnia vuodessa. Noin puolet tästä määrästä käytetään terästuotteiden sinkitykseen. Sinkityksessä sinkki muodostaa teräksen pinnalle suojaavan kerroksen, joka pidentää tuotteiden elinkaarta ja siten parantaa niiden ekotehokkuutta. Sinkki on ympäristön kannalta hyvä valinta myös sen vuoksi, että sinkkiä voidaan kierrättää loputtomasti. Kokkolan tehtaan tuotannosta suurin osa menee suurille terästehtaille, jotka valmistavat sinkittyä terästä esimerkiksi rakennus- ja autoteollisuuden käyttöön. Sinkki on yksi teollistuneen yhteiskunnan käytetyimmistä metalleista. Se on myös välttämätön hivenaine, jota saadaan mm. kasviksista. 6

7 7

8 Ruotsalaisen Garpenbergin sinkkikaivoksen laajentaminen ja hopean talteenoton käynnistäminen Kokkolassa ovat olleet konsernin viime vuosien suurimpia investointeja. Uuden prosessivaiheen ansiosta Kokkolassa pystytään hyödyntämään tehokkaasti Garpenbergin hopeapitoista sinkkirikastetta. Kuvassa puretaan Garpenbergista tullutta rikastelastia. Tuotannollisesti haasteellinen vuosi Boliden Kokkolassa tuotettiin vuoden 2014 aikana tonnia sinkkiä, mikä on noin tonnia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tuotantomäärään vaikuttivat sekä prosessivaikeudet että heinäkuun lopulla sattunut liuotusreaktorin rikkoutuminen, jonka jälkeen tuotantoa jouduttiin tilapäisesti rajoittamaan. Sinkkitehtaan kehittämisen kannalta merkittävin tuotannollinen tapahtuma oli hopean talteenoton käynnistyminen. Tehtaan pääprosessissa olleiden vaikeuksien vuoksi tuotantomäärässä ei vielä päästy tavoitteeseen. Toinen merkittävä investointi kohdistui tuotantolinjan alkupäässä olevan pasutusvaiheen kehittämiseen. Investointi nostaa kyseisen tuotantovaiheen kapasiteettia ja luo pohjaa prosessin jatkokehitykselle. Vahva taloudellinen tulos Tuotannossa olleista hankaluuksista huolimatta sinkkitehtaan taloudellinen tulos oli vahva. Sinkkitehdas teki liikevoittoa 49 miljoonaa euroa, mikä oli 22 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Hyvä tulos perustui sinkin hintaan ja valuuttakursseissa tapahtuneisiin muutoksiin. Vientiteollisuuden yrityksenä Boliden Kokkola hyötyy euron kurssin heikkenemisestä suhteessa dollariin. 8

9 Reaktoririkosta uuteen nousuun Sinkkitehtaan toimintaan tuli täysin odottamaton käänne heinäkuun lopulla, kun yksi sen liuotusreaktoreista meni rikki. Onnettomuudessa reaktorin pohja putosi, minkä seurauksena tehdashallin lattialle ja piha-alueelle virtasi laimeaa rikkihappoa sisältänyttä prosessiliuosta. Tehtaalla oli hyvät valmiudet tilanteen hoitamiseen. Tärkeintä oli, että kukaan ei loukkaantunut eikä ympäristölle aiheutunut vahinkoa, toimitusjohtaja Jarmo Herronen sanoo. Turvallisuuden varmistamiseksi kyseinen prosessivaihe ajettiin välittömästi alas ja se pidettiin ohitettuna, kunnes onnettomuuden syy oli selvitetty ja kaikki vastaavat reaktorit tarkastettu ja vahvistettu. Laiterikon vaikutus tuotantomäärään jäi lopulta verraten pieneksi. Prosessiin tehtyjen muutosten ansiosta tuotantomäärä pystyttiin nostamaan varsin pian takaisin 100 prosenttiin, vaikka häiriytynyt prosessivaihe oli ohitettuna useita viikkoja. Onnettomuuden syiden selvittämisessä käytettiin kahta toisistaan riippumatonta tutkimusryhmää, joiden jäseniksi oli kutsuttu alan parhaat asiantuntijat Suomesta ja Ruotsista. Sivutuotteista lisätuloja Pääosa sinkkitehtaiden liikevaihdosta saadaan sinkistä. Sinkkirikaste sisältää luontaisesti aina myös epäpuhtauksia eli sivuaineita, joista tehtaat voivat jalostaa myytäviä tuotteita. Tiukassa kilpailutilanteessa kyky epäpuhtauksia sisältävien rikasteiden käsittelyyn on noussut merkittäväksi kilpailutekijäksi. Boliden Kokkolalle merkittävimpiä sivuaineita ovat hopea ja kupari, jotka otetaan Kokkolassa talteen hopearikasteena ja kuparisakkana. Metallien lisäksi Boliden Kokkola saa lisätuloja rikkihaposta sekä höyrystä ja prosessilämmöstä. Sinkkirikasteessa esiintyy sinkin lisäksi luontaisesti myös muita metalleja, joista voidaan jalostaa myytäviä tuotteita. Kuvassa sinkkirikasteen käsittelyä. Maali ja miten se saavutetaan Henkilö- ja ympäristöturvallisuus Boliden Kokkolassa tehostettiin tavoitteiden viestintää vuonna Oheisen kuvion avulla visualisoitiin yhtiötason suunta ja tavoite sekä tärkeimmät osa-alueet. Jokainen osa-alue esimerkiksi henkilö- ja ympäristöturvallisuus rakentuu yksityiskohtaisista tavoitteista, joiden toteutumista seurataan jatkuvasti tiimien, osastojen ja koko yhtiön tasolla. Toiminnan kehittäminen Maailmanluokan sinkintuottaja Kustannustehokkuus Vakaa tuotanto 9

10 10

11 Kokkolan suurin yksityinen työnantaja Toiminnan jatkuvan kehittämisen ansiosta Boliden Kokkola on kestänyt maailmantalouden heilahtelut. Henkilöstölle ja Kokkolan talousalueelle tämä on merkinnyt työpaikkojen vakautta. 11

12 Boliden Kokkolassa sosiaalisen vastuun lähtökohtana on suunnitelmallinen henkilöstöpolitiikka, joka perustuu muutosten ennakointiin useiden vuosien aikajänteellä. Tämän ansiosta yhtiö on pystynyt tarjoamaan henkilöstölleen pitkäkestoisia työsuhteita, kokopäivätyötä ja mahdollisuuksia ammattitaidon kehittämiseen. Uutta henkilöstöä palkataan Vuoden 2014 lopussa tehtaan palveluksessa oli 530 henkilöä. Lähivuosien aikana tehtaalle palkataan uutta henkilöstöä noin henkilön vuosivauhdilla. Vuonna 2014 vakinaisessa työsuhteessa aloitti 12 henkilöä ja tehtaan palveluksesta poistui 29 henkilöä. Alueellisesti merkittävä Boliden Kokkola on vuosien ajan ollut Kokkolan suurin yksityinen työnantaja. Oman henkilöstön lisäksi se työllistää vuosittain yli 100 kesätyöntekijää sekä lukemattoman määrän eri alojen alihankkijoita. Suurin osa kesätyöntekijöistä ja alihankkijoista tulee Kokkolan talousalueelta. Työllistävän vaikutuksen lisäksi sinkkitehdas on myös merkittävä veronmaksaja ja paikallisen toiminnan tukija. Vuonna 2014 Boliden Kokkola maksoi yhteisöveroa 6,9 miljoonaa euroa. Sponsoritoiminnan avulla halutaan tukea erityisesti lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia. Näkyvyyden kannalta merkittävin sponsorointikohde on Kokkolan Tiikerit, joka kaudella 2014 voitti SMhopeaa ja Suomen Cupin mestaruuden. Tehtaalla tarvitaan monien eri alojen osaajia. Pasi Nykänen toimii vuoromestarina. Boliden Kokkolan sponsoroima lentopallojoukkue Kokkolan Tiikerit voitti kaudella 2014 SM-hopeaa ja Suomen Cupin mestaruuden. 12

13 Boliden mukana lasten Yrityskylässä Boliden Kokkola on mukana Yrityskylä-oppimisympäristön tuottamisessa kuudesluokkalaisille. Vuosien aikana Bolideniin tutustuu noin koululaista Pohjanmaan alueelta. Yrityskylä on lapsille suunnattu oppimispaikka, jonka kautta he saavat ensimmäisen kosketuksen työelämään. Siirrettävistä seinäelementeistä rakennettava Yrityskylä on samalla yhteiskunnan pienoismalli, jossa lapset toimivat yhden päivän ajan työntekijöinä, kuluttajina ja veronmaksajina. Bolidenin minikokoisella tehtaalla koululaiset ottavat vastaan asiakkailta tulevia tilauksia, valmistavat myytäviä tuotteita, hoitavat laadunvalmistuksen ja lähettävät tuotteet asiakkaille. Yrityskylä kuulosti loistavalta idealta ja lähdimme siihen innolla mukaan. Tämä on kätevä tapa tutustuttaa koululaisia Bolidenin toimintaan ja opettaa heille työpaikoilla ja muualla yhteiskunnassa tarvittavia taitoja, henkilöstöjohtaja Tarja Halonen sanoo. Kuudesluokkalaisille sinkkitehtaan pyörittäminen oli mieliinpainuva kokemus. EU:n komissio on palkinnut Yrityskylän yrittäjyyden edistämisestä. Hanke on herättänyt paljon kansainvälistä kiinnostusta. 13

14 Toimenpiteitä Yhteistoimintalain mukainen neuvottelukunta on yksi niistä kanavista, joiden kautta henkilöstö saa tietoa yhtiön tilanteesta ja suunnitelmista. Neuvottelukunta kokoontuu säännöllisesti. työhyvinvoinnin kehittämiseksi Henkilöstön näkökulmasta työhyvinvointia tukevat toimenpiteet ovat näkyvimpiä osoituksia siitä, miten sinkkitehdas kantaa yhteiskuntavastuutaan. Boliden Kokkolassa työhyvinvoinnin perusta on työelämän lakien ja työehtosopimusten noudattaminen. Tämä luo perustaa sille, että työehtoihin sisältyvät asiat hoidetaan kaikissa tilanteissa yleisten sopimusten mukaisesti ja työolosuhteille asetetut vaatimukset täyttyvät. Laissa ja sopimuksissa asetettua minimitasoa täydennetään tehtaan omilla käytännöillä, jotka on kehitetty vuosien mittaan tilanteiden ja tarpeiden muuttuessa. Työhyvinvointia tuetaan muun muassa oman työterveyshuollon sekä toimivien palkitsemisjärjestelmien ja henkilöstöetujen kautta. Parin viime vuoden aikana työhyvinvoinnin kehittämisen painotusta on suunnattu rakenteellisista asioista kohti työelämän laadun kehittämistä. Työelämän laadulla tarkoitetaan tässä yhteydessä arkiseen työhön liittyviä asioita, joita ovat esimerkiksi työpaikan siisteyden ja viihtyisyyden parantaminen, työn sisällön kehittäminen ja työkyvyn tukeminen. Boliden Kokkola on vuodesta 2013 alkaen ollut mukana Teknologiateollisuuden työnantaja- ja työntekijäliittojen yhteisessä Hyvä Työ Pidempi Työura hankkeessa. Viereiselle sivulle on nostettu muutama esimerkki hyvinvointia tukevista toimenpiteistä, joita hankkeen aikana on toteutettu. Hyvä taso henkilöstökyselyissä Työhyvinvoinnin tilaa mitataan kahdella säännöllisesti toteutettavalla henkilöstökyselyllä: konsernin kaikilla toimipaikoilla kahden vuoden välein toteutettavalla My Opinion kyselyllä sekä Hyvä työ Pidempi työura hankkeeseen liittyvällä kyselyllä, joka toistetaan vuosittain. Kyselyjen tulokset käsitellään hyvinvointihankkeessa, jossa myös määritellään toimenpiteitä työhyvinvoinnin parantamiseksi. Vuonna 2014 toteutetun My Opinion -kyselyn mukaan työhyvinvoinnin hyvä taso jatkuu. Kaikissa kysymyksissä yhtiötason tulokset olivat reilusti positiivisella puolella ja käytännössä täsmälleen samalla tasolla kuin edellisessä tutkimuksessa. Kummassakin kyselyssä parhaat arviot annettiin oman ammattitaidon laadusta sekä työyhteisöltä saadusta tuesta. Kehitettävää löytyi esimerkiksi palautteen saamisessa sekä koulutusten sisällössä. 14

15 Esimerkkejä Hyvä työ Pidempi työura hankkeen aikana toteutetuista toimenpiteistä Psykologipalvelut osaksi työterveyshuoltoa Boliden Kokkolan työterveysasema teki vuonna 2014 kumppanuussopimuksen kahden psykologin kanssa. Palvelu on tarkoitettu lähinnä elämäntilanteen muutoksesta eli esimerkiksi avioerosta tai läheisen vakavasta sairastumisesta johtuvaan väliaikaiseen tarpeeseen. Ostopalvelu on henkilöstön käytettävissä tapauksissa, joissa työterveysaseman oman henkilöstön tarjoama tuki ei riitä. Palveluun pääsee työterveyslääkärin lähetteellä. Esimiesten, työterveysaseman ja psykologin tarjoamasta keskustelutuesta saatiin erittäin hyviä kokemuksia reaktoririkon jälkeen pidetyissä jälkipuintitilaisuuksissa, jossa henkilöstö pääsi keskustelemaan onnettomuuden aiheuttamista tunteista.keskusteluapu käynnistettiin heti tapahtuman jälkeen, ja se oli käytettävissä useiden viikkojen ajan. Reaktoririkon herättämiä tunteita käytiin läpi psykologi Sirpa Nymanin vetämissä jälkipuintitilaisuuksissa. Mitä tehtäisiin yhdessä työporukalla? Yksi vuoden 2014 kiitellyimmistä uudistuksista oli ns. tiimirahan käyttöönotto. Tiimirahalla tarkoitetaan jokaiselle tiimille suunnattua virkistysrahaa, jonka tiimi voi käyttää tiettyjen reunaehtojen mukaan haluamallaan tavalla. Tiimirahan avulla halutaan tukea tiimien yhteishenkeä ja kannustaa niitä kehittämään yhteistä tekemistä työajan ulkopuolella. Tiimirahaa on käytetty muun muassa ruokailuihin, retkiin, teatterikäynteihin ja urheilutapahtumien seuraamiseen. Tiimirahan piirissä on tehtaan koko henkilöstö ja siihen varattu summa on samansuuruinen kaikille. Käytäntö jatkuu Hankintatiimi käytti virkistysrahansa vierailemalla Kokkolan edustalla olevalla Tankarin saarella. Avoin työpaikkahakemus Hyvät ideat ovat usein yksinkertaisia ja helposti kopioitavissa. Esimerkki tällaisesta ideasta on sisäinen hakukanava, jonka kautta henkilö voi ilmoittaa kiinnostuksensa siirtyä uusiin työtehtäviin yhtiön sisällä. Ilmoittautuminen tapahtuu intranetissä, josta tiedot kirjautuvat suoraan henkilöstöhallinnon tietojärjestelmään. Tietopankin tietoja pystytään hyödyntämään esimerkiksi tehtäväkierroissa ja avautuvia työpaikkoja täytettäessä. Ensimmäisen vuoden aikana sisäisen hakukanavan avaaminen on osoittautunut hyvin toimivaksi ratkaisuksi. Idea on lainattu Ruotsissa toimivalta Boliden Rönnskäriltä. 15

16 Riskienhallintaa ja ennakointia Työturvallisuuden näkökulmasta vuosi 2014 oli käännekohta, jonka aikana alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota ennakoivaan turvallisuustyöhön ja siihen, millä tavalla ihmisten käyttäytyminen vaikuttaa turvallisuuteen. Uusi lähestymistapa täydentää perinteistä turvallisuusajattelua, jossa keskitytään fyysisen toimintaympäristön ja toimintatapojen turvallisuuteen. Ennakoivassa turvallisuustyössä olennaisia asioita on henkilöstön oma toiminta eli esimerkiksi se, että henkilöstö tunnistaa ja hallitsee työhön liittyvät riskit: kehittää aktiivisesti työtapojaan sekä varmistaa oman ja työkaveriensa turvallisuuden. Ensimmäisten kuukausien aikana näiden asioiden uudenlainen painottaminen ei luonnollisestikaan tuonut läpimurtoa, mutta pidemmällä aikavälillä sen uskotaan tukevan turvallisuuskulttuurin myönteistä kehitystä. Turvallisuuskulttuuria vahvistetaan Boliden Kokkola ei salli turvallisuuden vaarantamista missään olosuhteissa. Henkilöstöä kannustetaan raportoimaan vaaratilanteista ja turvallisuuspoikkeamista, jotta korjaavat toimenpiteet pystytään toteuttamaan ja tapaturmat estämään. Kaikki tapaturmat ja läheltä piti tilanteet tutkitaan perusteellisesti. Turvallisuuskulttuuria vahvistetaan pitämällä työturvallisuuteen liittyviä asioita koko ajan esillä. Hyvä esimerkki tästä on turvallisuusasioiden käsittely kaikissa säännöllisesti toistuvissa kokouksissa. Myös siisteyden ja järjestyksen parantamiseen on panostettu voimakkaasti. Henkilöstöä koulutetaan turvallisuusasioissa jatkuvasti. Minimivaatimuksena on valtakunnallinen työturvallisuuskortti, joka vaaditaan koko henkilöstöltä. Työsuhteen alussa uudet työntekijät osallistuvat turvallisuusperehdytykseen ja tehtävän edellyttämää turvallisuusosaamista kasvatetaan työuran aikana erilaisten lisäkoulutusten kautta. Yksi esimerkki lisäkoulutuksista on työsuojelun peruskurssi, jonka kaikki esimiehet ja työnvalvontaa tekevät asiantuntijat suorittavat. Valtakunnallista työturvallisuuskorttia ja turvallisuusperehdytyksiä edellytetään oman henkilöstön lisäksi kaikilta alihankkijoilta. Lähivuosien aikana turvallisuustyössä keskitytään aikaisempaakin tehokkaammin urakoitsijoiden turvallisuuden kehittämiseen. Tavoitteena tapaturmattomuus Vuonna 2014 tehtaan omalle henkilöstölle sattui kuusi tapaturmaa ja tapaturmataajuus oli 6,5. Urakoitsijoille sattui kahdeksan tapaturmaa. Oman henkilöstön ja urakoitsijoiden yhteenlaskettu tapaturmataajuus oli 12,6. 16

17 Uusi menetelmä turvallisuuden arviointiin Vuonna 2014 tehtaalla kehitettiin järjestelmällinen menetelmä, jolla arvioidaan turvallisuuskulttuurin tasoa tehtaan eri osastoilla. Turvallisuusmatriisiksi nimetty arviointi osoittaa konkreettisia kehityskohteita, joihin turvallisuustyön painotusta kullakin osastolla kannattaa suunnata. Turvallisuusmatriisin avulla työturvallisuutta pystytään kehittämään systemaattisesti ja pitkäjänteisesti, turvallisuuspäällikkö Sirpa Olaussen sanoo. Osastojen turvallisuustason arvioinnista vastaa turvallisuusorganisaatio, joka myös antaa osastoille suositukset kehittämiskohteista. Osastot ottavat tärkeimpinä pitämänsä asiat työn alle ja vievät toimenpiteitä eteenpäin vuotuisten toimintasuunnitelmiensa kautta. Ensimmäisessä vaiheessa turvallisuusmatriisi otettiin käyttöön tuotanto- ja kunnossapito-osastoilla. Riskit korjataan heti Keväällä 2014 sinkkitehtaan pasutolla toteutettiin iso investointiprojekti, jossa toisen uunilinjan kapasiteettia laajennettiin. Työturvallisuuden näkökulmasta projekti oli haastava. Työhön osallistui neljän viikon ajan yhteensä 300 henkilöä, joista suurin osa oli ulkopuolisia urakoitsijoita. Purku- ja asennustöitä tehtiin esimerkiksi ahtauden ja lämpötilan vuoksi vaativissa olosuhteissa. Projektiin sisältyi runsaasti tulitöitä ja työskentelyä erilaisilla ritilätasoilla, mikä nosti tapaturmariskiä. Turvallisuuden varmistaminen aloitettiin hyvissä ajoin ennen projektin käynnistymistä. Projektin riskit arvioitiin, kohteelle tehtiin laaja vaaranarviointi ja jokaiselle työntekijälle annettiin perusteellinen turvallisuuskoulutus ennen työn aloittamista. Projektin etenemistä seurattiin päivittäisissä kokouksissa, joissa kirjattiin ylös kaikki havaitut turvallisuuspoikkeamat. Jokaisen poikkeaman korjaamiselle määriteltiin aikataulu ja henkilö, joka oli vastuussa poikkeaman korjaamisesta. Toimenpiteiden eteneminen käytiin läpi heti seuraavassa kokouksessa, minkä ansiosta turvallisuutta pystyttiin hallitsemaan hyvin järjestelmällisesti ja riskit saatiin poistettua tai minimoitua välittömästi niiden havaitsemisen jälkeen. Tulos oli erittäin hyvä. Investointiprojektissa ei sattunut yhtään poissaoloon johtanutta tapaturmaa. Pasutolla toteutettu investointiprojekti onnistui turvallisuuden näkökulmasta erinomaisesti, vaikka työkohteet ja työolosuhteet olivat vaativia. 17

18 Ympäristösuorituskyky huippuluokkaa Boliden Kokkola on tehnyt vuosikymmenten ajan järjestelmällistä työtä ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Jatkuvan kehittämisen ansiosta tehtaan ympäristösuorituskyky on alan huippuluokkaa maailmassa. 18

19 19

20 Boliden Kokkola ottaa toiminnan ympäristövaikutukset huomioon kaikessa toiminnassaan. Tehtaan osastoilla on yhtenäiset toimintatavat, joiden kautta ympäristösuorituskyvyn parantaminen huomioidaan jokapäiväisessä toiminnassa ja pidemmälle tulevaisuuteen ulottuvassa suunnittelussa. Tavoitteiden minimitason muodostavat lainsäädännön asettamat velvoitteet. Näiden velvoitteiden lisäksi Boliden asettaa vuosittain omia tavoitteita, joiden avulla tähdätään ympäristösuorituskyvyn jatkuvaan kehittämiseen. Tavoitteiden toteutumista seurataan kuukausittain osastojen, yhtiön ja konsernin tasolla. Toiminnan merkittävimmät ympäristönäkökohdat ovat päästöt ilmaan ja veteen, energiatehokkuus sekä jätteiden ja muiden sivuvirtojen hallinta. Viereisellä sivulla on tarkempi yhteenveto siitä, millainen Boliden Kokkolan suoritustaso on verrattuna alan muihin toimijoihin ja miten vuonna 2014 eri osa-alueilla onnistuttiin. Perustana vakaa prosessi Hyvän ympäristösuorituskyvyn lähtökohta on prosessin vakaus, jonka avulla vältetään häiriötilanteet ja niistä mahdollisesti aiheutuvat päästöt. Vakautta ylläpidetään prosessin huolellisella ajolla ja ennakoivalla kunnossapidolla. Päivittäisen työn rinnalla viedään eteenpäin lukuisia investointeja ja projekteja, jotka tehostavat tuotantoa ja auttavat samalla vähentämään toiminnasta aiheutuvaa ympäristökuormitusta. Modernia teknologiaa käyttämällä pystytään toimimaan luontoa säästäen. Hyvä esimerkki tästä on energian käytön tehostaminen, joka huomioidaan aina laitehankintojen ja prosessin kehittämisen yhteydessä. Energiatehokkuutta parannetaan myös kehittämällä toimintatapoja. Vuonna 2014 tehtaan energiahallintajärjestelmä sertifioitiin ISO sertifikaatin mukaisesti. Asiasta kerrotaan tarkemmin viereisellä sivulla. Sivutuotteet ja jätteet Sinkin ja rikkihapon tuotannossa muodostuu prosessisakkoja, joista osa pystytään hyödyntämään raaka-aineena muilla tuotantolaitoksilla. Nämä hyötykäyttöön kelpaavat aineet ovat taloudellisesti arvokkaita sivutuotteita ja ne otetaan talteen mahdollisimman tehokkaasti. Uusimmaksi sivutuotteeksi nousi vuonna 2014 hopearikaste. Sivutuotteista kerrotaan laajemmin sivulla 9. Hyötykäyttöön soveltumattomat prosessisakat sijoitetaan voimassaolevan ympäristölainsäädännön ja ympäristöluvan mukaisesti sinkkitehtaan läheisyydessä olevalle jätealueelle. Monipuolisen tarkkailuohjelman avulla varmistetaan, ettei loppusijoituksesta aiheudu haittaa ympäristölle. Boliden Kokkola kehittää jatkuvasti toimintaansa, jotta ympäristövaikutukset saadaan minimoitua. 20

21 Boliden Kokkola kahdeksas energiasertfikaatin saaja Suomessa Boliden Kokkolan energiahallintajärjestelmä sertifioitiin ISO standardin mukaiseksi kesällä Järjestelmän ansiosta energian kulutusta pystytään seuraamaan aikaisempaa kattavammin ja yksityiskohtaisemmin. Samalla tehtaalle perustettiin energiatiimi, joka seuraa säännöllisesti energiahankkeiden etenemistä. Projektin aikana selkiytettiin rooleja, vastuita ja toimintatapoja. Yksi koko henkilöstölle näkyvä muutos on energiapoikkeamien raportoinnin käynnistäminen. Poikkeamakannassa kaikki voivat käydä ilmoittamassa asioista, joissa energian käytön tehokkuutta voidaan parantaa. Sertifiointiauditoinnissa tehdas sai yhden lievän poikkeaman, jossa auditoijat vaativat tarkempaa analyysiä tuotantoosastojen energiankulutuksesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Poikkeamaan reagoitiin käynnistämällä laajamittainen selvitys muun muassa elektrolyysin energiakulutukseen vaikuttavista tekijöistä. Tämä on yksi osoitus siitä, kuinka tehokkaasti energia-asioita voidaan uuden energiahallintajärjestelmän kautta kehittää. Boliden Kokkola oli kahdeksas suomalainen yritys, jolle on myönnetty ISO sertifikaatti. Vastaava sertifikaatti on myös Boliden Harjavallalla. Ominaispäästöt ilmaan Pienemmät kuin sinkkitehtailla keskimäärin (Zn) * Vuonna 2014 sinkkitehtaan päästöt ilmaan olivat edellisvuoden tasolla. Sinkkitehtaaseen kuuluvan, mutta eri ympäristöluvalla toimivan rikkihappotehtaan päästöt olivat edellisten vuosien tasolla. Minkään aineen osalta päästörajoja ei ylitetty. *lähde: Euroopan päästörekisteri, Wood Mackenzie Metallipäästöt vesistöön Matalimpia sinkkitehtaiden vertailussa* Vuonna 2014 Boliden Kokkolan ja Freeport Cobaltin yhteinen jätevesipäästö mereen kuten myös rikkihappotehtaan päästö - alitti selvästi kaikki voimassa olevat vuosiraja-arvot. *lähde: Euroopan päästörekisteri, IZA (Vuonna 2012 voimaan tulleen ympäristöluvan mukaisesti Boliden Kokkola vastaa myös Freeport Cobaltin jätevesien tarkkailusta ja raportoinnista) Energiatehokkuus ja hiilijalanjälki - yksi maailman energiatehokkaimmista sinkkitehtaista* - hiilijalanjälki keskimääräistä pienempi** Yhdyskuntajätteiden hyötykäyttö Vuonna 2014 yhdyskuntajätteiden hyötykäyttöaste oli 98,1 prosenttia. Ainoastaan 1,9 prosenttia kerätyistä yhdyskuntajätteistä ohjattiin kaatopaikalle. Vuonna 2014 energian kulutus sinkkitonnia kohden oli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. *lähde: Wood Mackenzie **lähde: International Zinc Association 21

22 YKSIKKÖ TALOUDELLINEN VASTUU Tuotanto tonnia Liikevaihto milj. euroa ,7 198,2 Liikevoitto milj. euroa 49 27,3 29,5 Tuotannon arvo milj. euroa Investoinnit milj. euroa 22,4 36,4 23,7 Hankinnat milj. euroa 77,8 93,2 82,4 Palkat milj. euroa 26,5 26,2 26,3 Verot milj. euroa 6,9 5,7 7,4 SOSIAALINEN VASTUU Henkilöstömäärä henkilöä Henkilöstön keski-ikä vuotta Palvelusvuodet keskimäärin vuotta 14 14,2 16,7 Henkilöstörakenne * työntekijöitä kappaletta *toimihenkilöitä kappaletta *ylempiä toimihenkilöitä kappaletta Naisten osuus henkilöstöstä % ,2 * naisia hallituksessa % * naisia johtoryhmässä % * naisia päällikkötasolla % Koulutuspäivät kpl/hlö 2,8 2,4 2,6 Työturvallisuus Tapaturmataajuus kpl/milj.työtuntia 6,5 4,4 7,4 Tapaturmat kpl Vakavuus sairauspäivää/tapaturma 31,2 45,5 17,3 Työterveys Sairaus- ja tapaturmapoissaolot % 4,8 5,2 4,9 YMPÄRISTÖVASTUU Päästöt ilmaan (happotehdas + sinkkitehdas) Päästöraja Arseeni kg/vuosi 8,3 3, Elohopea kg/vuosi 1,9 1,3 1,2 ei päästörajaa Kadmium kg/vuosi 22,7 20,3 23,5 150 Lyijy kg/vuosi 5,2 5,2 20,9 ei päästörajaa Hiukkaset t/vuosi 22,9 15,9 16,1 ei päästörajaa Sinkki t/vuosi 4,8 4,6 5,3 15 Rikkidioksidi t/vuosi ei päästörajaa Rikkidioksidi tuotettua happotonnia kohden kg/t 2,2 2,0 1,7 2,5 Päästöt mereen (sinkkitehdas ja Freeport Cobalt Oy)* Päästöraja Arseeni kg/vuosi 24, ,5 60 Elohopea kg/vuosi 1,04 0,96 0,87 8 Kadmium kg/vuosi 10,8 9,3 8,6 60 Koboltti+Nikkeli kg/vuosi , Typpi kg/vuosi Kupari kg/vuosi ,7 500 Sinkki kg/vuosi ,

23 YKSIKKÖ Päästöt mereen/selkeytysaltaaseen (rikkihappotehdas) Päästöraja Elohopea (mereen) kg/vuosi 2,2 2,7 2,7 ei päästörajaa Elohopea (selkeytysaltaaseen) kg/vuosi 2,9 2,7 3,6 5 Arseeni (selkeytysaltaaseen) kg/vuosi ,9 130,8 200 Kadmium (selkeytysaltaaseen) kg/vuosi 1,7 9,8 9,9 20 Sinkki (selkeytysaltaaseen) kg/vuosi ,3 ei päästörajaa Hiilidioksidipäästöt Suorat päästöt t/vuosi ** Yhdyskuntajätteiden määrä Energiajae t/vuosi 84,1 109,4 89,9 Biojäte t/vuosi 17,8 21,7 16,1 Lajiteltu kaatopaikkajäte t/vuosi 4,8 19,8 13,4 Keräyspaperi t/vuosi 1,9 3 2,1 Keräyspahvi t/vuosi 14,9 15,6 12,4 Tietosuojamateriaali t/vuosi 0,0 0,0 0,0 Metalli t/vuosi 1,3 1,5 0,9 Lasi t/vuosi 0,99 1,1 0,5 Puujäte t/vuosi 134,2 118,7 78,1 Hyötykäyttöaste % 98,1 93,2 93,7 * Uuden ympäristöluvan mukaan Boliden vastaa myös Freeport Cobalt Oy:n jätevesipäästöistä mereen. Luvut kertovat sinkkitehtaan ja kobolttitehtaan yhteiset päästöt mereen. ** Päästökauppaluvan mukaisesti raportoitavat CO2-päästöt. Hiilidioksidipäästöihin laskettu myös rikasteista vapautuva hiilidioksidi. Ainetase 2013 Kemikaalit (merkittävimmät): rikkihappo t suolahappo 653 t natriumhydroksidi t hienokalkki 8994 t happi (nestemäinen) t natriumsulfidi (liuos + hiutale) 3775 t arseenitrioksidi 563 t Raaka-aineet: sinkkirikasteet t pasutto t suoraliuotus t Tuotanto: sinkki t rikkihappo t höyry MWh kaukolämpö MWh Vesi: Makea vesi Öjanjärvestä 2,2 milj.m 3 Merivesi (jäähdytys) 13,3 milj.m 3 Boliden Kokkola Energia: sähkö höyry kaukolämpö Jätteet ja sakat: prosessisakat**: yhteisjäte (rauta ja rikki) t kadmium 1044 t muut jätteet: varastointialueelle sijoitettavat 291 t muualle loppusijoitettavat 14 t hyötykäyttöön 6628 t hyödynnettävät sivuvirrat t MWh MWh MWh Päästöt ilmaan (Zn-tehdas+RHT): arseeni 8.3 kg elohopea 1.9 kg hiilidioksidi 7864 t hiukkaset 22.9 t kadmium 22.7 kg lyijy 5.2 kg rikkidioksidi 722 t sinkki 4811 kg Päästöt veteen (Zn-tehdas+RHT): arseeni 135 kg elohopea 3.2 kg kadmium 6.7 kg typpi kg kupari 70 kg sinkki 480 kg Tämä raportti on painettu kierrätetylle paperille. **kuivapainona 23

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Aija Rytioja syntynyt Kokkolassa 1972 opiskellut Oulussa prosessitekniikan diplomiinsinööriksi valmistunut vuonna v. 1999 työskennellyt Suomen ainoassa sinkkitehtaassa vuodesta

Lisätiedot

Boliden Kokkola Yhteiskuntavastuun raportti 2011

Boliden Kokkola Yhteiskuntavastuun raportti 2011 Boliden Kokkola Yhteiskuntavastuun raportti 2011 Boliden Kokkola perustiedot Boliden Kokkola Oy on 310 000 tonnin tuotantokapasiteetiltaan Euroopan toiseksi suurin sinkkitehdas. Tuotannosta noin 85 prosenttia

Lisätiedot

Boliden Kokkola Oy. Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat. Tähän uusi kuva. UUMA-seminaari Kokkola 24.4.

Boliden Kokkola Oy. Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat. Tähän uusi kuva. UUMA-seminaari Kokkola 24.4. Tähän uusi kuva Sinkkiteollisuuden sivuvirrat; Hyötykäytön mahdollisuudet ja käytännön ongelmat UUMA-seminaari Kokkola 24.4.2013 Pohjoismainen metallialan yritys Boliden-konserni Hallussa metallien koko

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita. 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 ennakkotietoja ja vaikutusten arvioita 15.1.2014 Martti Kätkä EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 Lähtökohta oltava suotuisan toimintaympäristön säilyttäminen

Lisätiedot

Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja

Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia lyhyesti Liikevaihto 187 miljoonaa Henkilöstö 250 Päätuotteet yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö Sähköasiakkaita

Lisätiedot

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012

Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 Kunniamaininnat tuottavuusyhteistyöstä 2012 RTK-Palvelu Oy: Kohti hyvää, monikulttuurista työyhteisöä RTK-Palvelu Oy on aktiivisesti kehittänyt työyhteisöään. RTK-Palvelu Oy on valtakunnallinen kiinteistöpalvelualan

Lisätiedot

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 Tilikausi 2008 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 2 Hyvä neljäs kvarttaali milj. EUR Q4 2008 Q4 2007 Muutos- % Liikevaihto 398,8 315,5 +26,4 Bruttokate, % 22,8 20,6 +10,7 Liikevoitto 47,5 33,0

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Uraani talteen Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Talvivaaran alueella esiintyy luonnonuraania pieninä pitoisuuksina Luonnonuraani ei säteile merkittävästi - alueen taustasäteily ei poikkea

Lisätiedot

Tiukentuneet määräykset

Tiukentuneet määräykset Tiukentuneet määräykset Tiukentuvat ympäristö ja tuoteturvallisuusmääräykset Euroopassa sekä nousevat raaka-ainekustannukset pakottavat Euroopan kemianteollisuutta hakemaan kustannus-säästöjä myös hankintaketjussaan

Lisätiedot

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina

Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Specia - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry Et ole yksin päivä 29.10.2011 Asiantuntijan ja esimiehen työhyvinvointi normien näkökulmasta Riina Länsikallio Työhyvinvointi - Työhyvinvoinnin kokemus

Lisätiedot

TUTKIMUS TUTUKSI-TAPAAMINEN Helsinki 10.06.2005

TUTKIMUS TUTUKSI-TAPAAMINEN Helsinki 10.06.2005 TUTKIMUS TUTUKSI-TAPAAMINEN Helsinki 10.06.2005 Turvallisuustoiminnot OY Timo Kallionpää SUURTEOLLISUUSPUISTON VERKOSTOITUNUT TOIMINTAYMPÄRISTÖ BOLIDEN HARJAVALTA Kupari- ja nikkelisulatto rikkihappotehtaat

Lisätiedot

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012

Cargotecin ympäristö- ja turvallisuustunnusluvut 2012 1 (8) Cargotecin ympäristö ja turvallisuustunnusluvut 2012 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

Valtra. Perustettu: 1951 Liikevaihto: 1 030 MEUR (* Henkilöstö: 2 100 (*

Valtra. Perustettu: 1951 Liikevaihto: 1 030 MEUR (* Henkilöstö: 2 100 (* AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden valmistaja ja myyjä. Perustettu 1990 Yli 2700 myynti- ja jakelupistettä ympäri maailmaa. Avaintuotemerkit: Valtra Perustettu:

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN

TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN PUUSTELLI GROUP OY LOPPURAPORTTI TYÖHYVINVOINNIN OHJAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Laatija: Timo Hemmilä, Hemcon Oy Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen Hyväksynyt: Tarmo Vesimäki, Puustelli Group Oy Projektin

Lisätiedot

Spondan Energiatehokkuusohjelma. 22.1.2013 Tiina Huovinen

Spondan Energiatehokkuusohjelma. 22.1.2013 Tiina Huovinen Spondan Energiatehokkuusohjelma Sponda lyhyesti Sponda on kiinteistösijoitusyhtiö, joka omistaa, vuokraa ja kehittää toimisto-, liike-, kauppakeskus- ja logistiikkakiinteistöjä Suomen ja Venäjän suurimmissa

Lisätiedot

Soodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset

Soodakattila ja kemikaalionnettomuusriskit. Kemikaalikuljetukset, rautatie/maantieliikenne. Tietoturva- auditoinnit ja SOX vaatimukset 1 VAAROJA JA RISKEJÄ VÄHENTÄVIÄ TEKIJÖITÄ vaarat ja riskit Tekniikan tuoma muutos Koulutus, yrityskulttuurin muutos Henkilökohtaisen ajatustavan muutos ja sitoutuminen turvallisiin työ- ja toimintatapoihin

Lisätiedot

MainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi

MainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi MainaRI - kokonaisturvallisuuden arviointi- ja kehittämismenetelmä työhyvinvoinnin edistämiseksi PERUSTASO TAVOITETASO Perusasiat ja lainsäädäntö kunnossa Aktiivista ja tavoitteellista toimintaa Systemaattisesti

Lisätiedot

Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto Case Varkaus

Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto Case Varkaus Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto Case Varkaus 15.3.2006 Eeva Punta Linnunmaa Oy Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto = tyypillisesti syntynyt suomalainen metsäteollisuusintegraatti liitännäisineen

Lisätiedot

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?

Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,

Lisätiedot

FI 1 Boliden Harjavalta

FI 1 Boliden Harjavalta Boliden Harjavalta FI 2 3 Metallissa on tulevaisuus Sisältö 2 3 Metallissa on tulevaisuus 4 5 Pitkät perinteet 6 7 Rikasteesta metalliksi 8 9 Täyttä metallia 10 11 Ympäristön ehdoilla Boliden Harjavalta

Lisätiedot

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus : Case Isover Lyhyt yritysesittely Energiatehokkuustyön taustat Energiatehokas toiminta käytännössä

Lisätiedot

Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa. Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012

Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa. Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Fingridin työturvallisuushanke 2012 Tavoitteena 0 tapaturmaa Fingridin työmailla kehittää työturvallisuuskulttuuria

Lisätiedot

Case Moventas: Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Maarit Herranen

Case Moventas: Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Maarit Herranen Case Moventas: Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Maarit Herranen Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Taustaa Hyvinvointi- ja kuntokartoitukset Seurantamittaus ja kuormituksen sekä palautumisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011

Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 1 (6) Huhtikuu 2012 Cargotecin ympäristötunnusluvut 2011 Cargotec raportoi ympäristöön, työterveyteen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista tukeakseen riskienhallintaa ja Cargotecin ympäristö, työterveys

Lisätiedot

Resurssiviisaus on bisnestä ja huikeita mahdollisuuksia? Kenneth Ekman CrisolteQ Oy April 2013

Resurssiviisaus on bisnestä ja huikeita mahdollisuuksia? Kenneth Ekman CrisolteQ Oy April 2013 Resurssiviisaus on bisnestä ja huikeita mahdollisuuksia? Kenneth Ekman CrisolteQ Oy April 2013 Resurssiviisaus-Sitra Energia Vesi Ruoka Liikenne Jäte Resurssiviisaus-Sitra Jäte Closed Loop B-to-B toimijat

Lisätiedot

Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1

Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Sosiaalialan yritysvastuu tarkoittaa yrityksen vastuuta omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan toimia, jotka hyödyttävät työntekijöitä ja muita yrityksen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016

Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja. Varsinainen yhtiökokous 2016 Toimitusjohtajan katsaus 2015 Jyri Luomakoski toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 2016 Liikevaihto Uponor-konserni, M 2014 2015 Muutos Liikevaihto 1 023,9 1 050,8 2,6 % Orgaaninen kasvu 5,2 % ilman

Lisätiedot

MARKKU PAVELA Työterveyshuollon el, FM. Harjavallan Suurteollisuuspuiston työterveysasema

MARKKU PAVELA Työterveyshuollon el, FM. Harjavallan Suurteollisuuspuiston työterveysasema MARKKU PAVELA Työterveyshuollon el, FM Harjavallan Suurteollisuuspuiston työterveysasema Boliden Harjavalta 1 Boliden Harjavalta on osa ruotsalaista Boliden AB -konsernia Boliden-konserni yhteiskuntavastuunsa

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke KOHTI KIERTOTALOUTTA ketterästi ja kunnianhimoisesti Ekokemin liiketoiminta-alueet Mitä Ekokem tekee? 1 Kehitämme jätteitä vähentäviä ja hyödyntäviä ratkaisuja asiakkaidemme

Lisätiedot

Viestinnän arjessa vastuullisesti

Viestinnän arjessa vastuullisesti Viestinnän arjessa vastuullisesti Järjestelmällistä työtä ympäristökuormituksen vähentämiseksi 24.8.2010 Mika Ruuskanen Pohjoismaisen Green Edita -ympäristöohjelman johtaja Edita Oyj 1 Viestinnän arjessa

Lisätiedot

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta?

Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Johdatko työhyvinvointia vai jahtaatko tulosta? Mitä työhyvinvointi tuottaa? Jari Honkanen Vastaava työterveyslääkäri Mehiläinen Kuopio 1 9.10.2014 TYHY tapahtuma Työhyvinvoinnin merkitys liiketoiminnan

Lisätiedot

Talousjohtajan näkökulma yritysvastuuseen. Jari Mäntylä Talousjohtaja, Skanska Oy Ratkaisun paikka 12.5.2015

Talousjohtajan näkökulma yritysvastuuseen. Jari Mäntylä Talousjohtaja, Skanska Oy Ratkaisun paikka 12.5.2015 Talousjohtajan näkökulma yritysvastuuseen Jari Mäntylä Talousjohtaja, Skanska Oy Ratkaisun paikka 1 Me olemme Skanska Skanska AB listattu Tukholman pörssiin (NASDAQ) Liikevaihto 2014 lähes 16 miljardia

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Luottamus ja asenne ratkaisevat Työelämä 2020 hanke Työturvallisuuskeskus TTK Risto Tanskanen Asiantuntija tuottavuus ja työyhteisön

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Sijoittamisen trendit

Sijoittamisen trendit Sijoittamisen trendit Suvi Tuppurainen myynti- ja markkinointijohtaja, Nordnet Suomi 16.10.2013 Naisten ilta Pörssissä 1. Kehittyvien markkinoiden merkitys maailman taloudessa kasvaa Aasian osuus maailman

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Metallien kierrätys on RAUTAA!

Metallien kierrätys on RAUTAA! Metallien kierrätys on RAUTAA! METALLEJA VOI KIERRÄTTÄÄ L O P U T T O M A S T I M E T A L L I N E L I N K A A R I Metallituotteen valmistus Metallituotteen käyttö Metallien valmistuksessa raaka-aineiden,

Lisätiedot

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,

Lisätiedot

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE TALVIVAARA SUURIKUUSIKKO LAATU TYÖTURVALLISUUS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Laadukkaan toimintamme runkona on työturvallisuus, joka kattaa kaikki projektin vaiheet suunnittelusta

Lisätiedot

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

Tähän uusi kuva. Prosessiteollisuuden työntekijän osaamisen kehittäminen: CASE Boliden Kokkola. Tampere 02.09.2011 Mika Virtanen. Boliden Kokkola Oy

Tähän uusi kuva. Prosessiteollisuuden työntekijän osaamisen kehittäminen: CASE Boliden Kokkola. Tampere 02.09.2011 Mika Virtanen. Boliden Kokkola Oy Tähän uusi kuva Prosessiteollisuuden työntekijän osaamisen kehittäminen: CASE Boliden Kokkola Tampere 02.09.2011 Mika Virtanen Mikä? Kaivokset New Boliden AB konserni Boliden on johtava eurooppalainen

Lisätiedot

Juhlaa joka päivä! HYVÄ MAKU EI SYNNY SATTUMALTA, SE SYNTYY OSAAMISESTA

Juhlaa joka päivä! HYVÄ MAKU EI SYNNY SATTUMALTA, SE SYNTYY OSAAMISESTA Juhlaa joka päivä! HYVÄ MAKU EI SYNNY SATTUMALTA, SE SYNTYY OSAAMISESTA - Leipomo Oy E. Boström Ab on perustettu 1939-100 %:nen perheyritys; 3 omistajaa - Liikevaihto vajaat 5 milj. - Vienti v. 2014 20

Lisätiedot

Vesiväylähankkeiden turvallisuuspoikkeamat 2014 Yhteenveto

Vesiväylähankkeiden turvallisuuspoikkeamat 2014 Yhteenveto Vesiväylähankkeiden Yhteenveto 19.3.2015 Esityksen sisältö Johdanto Työn tavoitteet, sisältö ja aineisto Työturvallisuuspoikkeamat Tilannekatsaus Työtapaturmien vakavuudet Vakavat tapaturmat ja vaaratilanteet

Lisätiedot

ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA?

ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA? ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA? Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa laatuun ja tehokkuuteen Menetelmä- ja aikastandardien merkitys Jaana Ylitalo jaana.ylitalo@pam.fi 26.10.2011 1 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja

Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Jyväskylä sopimuksen avainkohdat - Henkilöstötoimikunta 8.10.2007 - Pertti Malkki Henkilöstöjohtaja Sisältö 1. Miksi Jyväskylä -sopimus? 2. Yhteistoiminta 3. Henkilöstösuunnittelu ja rekrytointi 4. Henkilöstön

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville

Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville Jarna Savolainen Asiantuntija, Työhyvinvoinnin palvelut Finnsec-messut 13.10.2011 Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008

KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 KYSELY TYÖSUOJELUTOIMINNASTA 2008 OHJE KYSELYN TÄYTTÄMISEEN: Käykää ensin läpi koko kysely. Vastatkaa sen jälkeen omaa yhteisöänne koskeviin kysymyksiin. Kyselyssä on yleinen osa, johon pyydetään vastaus

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I/2006

Osavuosikatsaus I/2006 Osavuosikatsaus I/2006 25.4.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Ensimmäinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Ensimmäisen

Lisätiedot

Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa.

Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa. Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa. Ratuke-seminaari 28.10.2008 Timo U. Korhonen Toimitusjohtaja NCC Rakennus Oy NCC kaikkialla Pohjoismaissa Kotimarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat. Toimintaa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa. Mika Laine

Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa. Mika Laine Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa Mika Laine toimitusjohtaja, Suomen Vesiyhdistys, jätevesijaos Envor Group Oy Mädätyksen Rakenne- ja lietetekniikka 15.10.2013 Kokonaisvaltaista kierrätystä Käsittelymäärät

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

edellytykset sairaaloissa Turku 5.6.2009 FT Annika Parantainen, tutkija Sosiaali- ja terveysalan työ tiimi Työterveyslaitos, Turun aluetoimipiste

edellytykset sairaaloissa Turku 5.6.2009 FT Annika Parantainen, tutkija Sosiaali- ja terveysalan työ tiimi Työterveyslaitos, Turun aluetoimipiste Onnistuneen narvioinnin edellytykset sairaaloissa Turku 5.6.2009 FT Annika Parantainen, tutkija Sosiaali- ja terveysalan työ tiimi Työterveyslaitos, Turun aluetoimipiste Aineisto Haastattelut 15 sairaanhoitopiirissä

Lisätiedot

Tekemätön työ maksaa miljardeja vuosittain. Tekemättömän työn vuosikatsaus 2014

Tekemätön työ maksaa miljardeja vuosittain. Tekemättömän työn vuosikatsaus 2014 Tekemätön työ maksaa miljardeja vuosittain Tekemättömän työn vuosikatsaus 2014 Työkyvyttömyydestä valtavat kustannukset työnantajille ja kansantaloudelle Suomi on OECD:n kärkimaita sairauspoissaoloissa

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Yrittäjät ja Metsä Forest palvelukonsepti. 10.10.2014, MKR, HPO Metsäliitto Puunhankinta

Yrittäjät ja Metsä Forest palvelukonsepti. 10.10.2014, MKR, HPO Metsäliitto Puunhankinta Yrittäjät ja Metsä Forest palvelukonsepti Metsähyvinvointi-ohjelma on matka kohden ihmisten ja koko alan hyvinvointia. Luottamusta osaamiseen, uskoa uudistumiseen ja motivaation merkitykseen. Pieniä tekoja

Lisätiedot

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti! Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette

Lisätiedot

Purku ja tuotannon ylläpito muutosta toteutettaessa. Vesa Pihlajamaa Hallituksen puheenjohtaja, SK Protect Oy http://www.protect.

Purku ja tuotannon ylläpito muutosta toteutettaessa. Vesa Pihlajamaa Hallituksen puheenjohtaja, SK Protect Oy http://www.protect. Purku ja tuotannon ylläpito muutosta toteutettaessa Vesa Pihlajamaa Hallituksen puheenjohtaja, SK Protect Oy http://www.protect.fi 1 Esitelmän sisältö Esittelyt Tuotantomuutokset ja turvallisuus riskit

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma

Lisätiedot

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi

2.6.2010. Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi 2.6.2010 Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue eini.hyttinen@avi.fi TAUSTATEKIJÄT SEURAAMUKSET TYÖSUOJELUN HALLINTA TYÖOLOT KIELTEISET MYÖNTEISET TOIMINNAN

Lisätiedot

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100%

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Työhyvinvointia ja ikävoimaaseminaari. Investors In People- standardi. Toimitusjohtaja Jarmo Töyräs

Työhyvinvointia ja ikävoimaaseminaari. Investors In People- standardi. Toimitusjohtaja Jarmo Töyräs Työhyvinvointia ja ikävoimaaseminaari Investors In People- standardi työkalu työhyvinvointiin Toimitusjohtaja Jarmo Töyräs Aro Yhtiöt -konserni Talotekniikka-alan asiantuntija- ja palveluyritys Perheyhtiö

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014. Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki

Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014. Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014 Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki Puheenvuoron pitäjän työhistoriasta konsulttisopimus työsuojeluhallituksen kanssa

Lisätiedot

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Kari Knuutila Teknologiajohtaja, Outotec Oyj EK:n energia- ja ilmastoseminaari Matkalla Kööpenhaminaan Mitä sen jälkeen? 17.9.2009, Helsinki 2 Metallien jalostuksen

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Esimerkkejä tuottavuutta ja työelämän laatua edistävistä hankkeista. Niilo Hakonen 15.12.2011 niilo.hakonen(at)ek.fi

Esimerkkejä tuottavuutta ja työelämän laatua edistävistä hankkeista. Niilo Hakonen 15.12.2011 niilo.hakonen(at)ek.fi Esimerkkejä tuottavuutta ja työelämän laatua edistävistä hankkeista Niilo Hakonen 15.12.2011 niilo.hakonen(at)ek.fi Tuottavuuden pyöreä pöytä: Tuottavuudessa tehokkuuteen yhdistyy tuotteen tai palvelun

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007. Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007. Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 2 Tulos yli kaksinkertaistui milj. EUR Q1-/ Q1-/2006 Muutos-% Liikevaihto 684,6 500,9 + 37 Liikevoitto 63,1 28,6 + 121 Voitto

Lisätiedot

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016

JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena

Lisätiedot

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?

Lisätiedot

Historian vuosikymmenet. Copyright 2010 Harjavallan Suurteollisuuspuisto

Historian vuosikymmenet. Copyright 2010 Harjavallan Suurteollisuuspuisto Historian vuosikymmenet 1940-luku Sotilasviranomaiset määräsivät heinäkuun alussa 1944 Imatralla toimivan kuparitehtaan siirrettäväksi pois sodan jaloista Länsi-Suomeen. Kuparitehdas purettiin ja pakattiin

Lisätiedot

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä

Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä Energiatehokkuus on yrityksen kilpailutekijä Hille Hyytiä Aitoja tekoja joka päivä ? Onko yrityksellesi energiatehokkuuden parantamiselle/säästöille määritetty tavoite? Tiedätkö, mikä tavoite on? Tiedätkö,

Lisätiedot

Miten pääsen tapaturmataajuudessa tasolta 100 tasolle 50? Tom Johnsson Tapaturva Oy

Miten pääsen tapaturmataajuudessa tasolta 100 tasolle 50? Tom Johnsson Tapaturva Oy Miten pääsen tapaturmataajuudessa tasolta 100 tasolle 50? Tom Johnsson Rakennustuoteteollisuuden työturvallisuusseminaari 19.5.2015 Käytännön työkaluja turvallisuustyöhön: Miten pääsen tapaturmataajuudessa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Työurat pidemmiksi mitä meistä kunkin on hyvä tietää työurista nyt ja tulevaisuudessa?

Työurat pidemmiksi mitä meistä kunkin on hyvä tietää työurista nyt ja tulevaisuudessa? Työurat pidemmiksi mitä meistä kunkin on hyvä tietää työurista nyt ja tulevaisuudessa? Video Työkaarimallin taustat Työuria on saatava pitenemään alusta, keskeltä ja lopusta Työmarkkinajärjestöjen raamisopimus

Lisätiedot

Missio ja arvot. Missio

Missio ja arvot. Missio Pohjolan Voima Omakustannushintaan perustuva toimintamalli on tehokas tapa toteuttaa energiainvestointeja. Toimintamalli mahdollistaa sen, että hankkeisiin osallistuu suoraan ja välillisesti laaja joukko

Lisätiedot

TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ ETEENPÄIN. 9.6.2015, Etera, Helsinki Tuomas Kopperoinen, johtaja, Oulun Työterveys liikelaitos

TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ ETEENPÄIN. 9.6.2015, Etera, Helsinki Tuomas Kopperoinen, johtaja, Oulun Työterveys liikelaitos Asiantuntijasta managereiksi - työsuojelun, työterveyshuollon ja työpaikkojen uudistuvat työroolit, vastuut ja työtavat - Työterveysyhteistyön hyvät käytännöt TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot