Kaukolämpö Joululahjoitus muuttuu etäluettavaksi nuorten tukemiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4.2012 Kaukolämpö Joululahjoitus muuttuu etäluettavaksi nuorten tukemiseen"

Transkriptio

1 Joulukodin somistuksessa loistavat valot sivu2 Sivu 9 Sivu 12 Kaukolämpö muuttuu etäluettavaksi sivu 6 Joululahjoitus nuorten tukemiseen

2 Suuret joulupallot Jenni löysi Turengista. Hänelle on tärkeää, että pöydän kattaus on huolella tehty ja kokonaisuus näyttää kauniilta. Koska joulusauna on Paakkarin nelilapsiselle uusioperheelle perinteinen ja tärkeä juttu, löytyy joulun henkeä myös pesuhuoneesta. Saunaan voi tuoda havuja ja lyhtyjä, mutta elävän tulen kanssa pitää olla varovainen. Löylyveteen voi ripotella jouluista löylytuoksua ja pesuhuoneenkin voi somistaa vaikka punaisilla pyyhkeillä. Teksti Tanja Hakala Kuvat Jussi Partanen Suloinen, oma perinne Jenni viettää toista jouluaan Porin kodissa, jota hän remontoi hiljalleen kuntoon avomiehensä kanssa. Kolmikerroksisessa puutalossa riittää puuhaa, mutta joulun tuloa ne eivät estä. Yleensä koristeet laitetaan paikoilleen joulukuun alussa, kaikki kerralla. Laitamme aina kaiken kerralla, silloin asetelmista ja valoista voi nauttia pitkään eikä pelkästään jouluviikon ajan. Uuden kodin ja perheen kunniaksi viime vuonna aloitettiin myös oma perinne. Joulupiparit leivotaan yksissä tuumin lasten kanssa tovi ennen aattoa. Silloin kaikki saavat tehdä oman näköisiään pippareita ja kodin täyttävät tuoksut, jotka viimeistään sytyttävät joulumielen. Tervetuloa rakkain joulunaika Juhlan tunnun tuovat huumaavat tuoksut ja herkulliset maut. Koti somistetaan jouluiseksi luonnonmateriaaleilla ja lukuisilla kynttilöillä. Jenni Paakkari kieputtaa havuköynnöstä portaiden kaiteisiin ja ripustaa upean kranssin oveen. Vielä kynttilöiden sytytys ja sitten on aika nauttia joulun sydäntä lämmittävästä tunnelmasta. Tähän aikaan vuodesta sisustussuunnittelijana omassa yrityksessään työskentelevä Jenni Paakkari on kiireinen nainen. Hämeenlinnasta Poriin puolitoista vuotta sitten muuttaneena työt vievät viikoittain takaisin kotiseudulle. Monet liikkeet ottavat Paakkariin yhteyttä, sillä joulumyyntien ajaksi näyteikkuna tahdotaan edustavaan juhlakuntoon. Somistuksella houkutellaan ostoksille. Samalla se henkii yrityksen kokonaiskuvaa ja luo visuaalisia muistoja kuluttajien mieliin. Jouluikkunakilpailut innoittavat yrityksiä panostamaan asiaan. Erilainen joulu Jenni vannoo jouluherkkujen nimeen. Perheen pöydästä löytyvät kaikki perinteiset ruoat kinkusta perunalaatikkoon. Jälkiruokana hurmaa Jennin äidin reseptillä valmistettu luumurahka. Iltaisin katetaan aikuisille punaviiniä ja juustovalikoima, kun lapset saavat herkutella suklaalla. Tulevana jouluna Jenni kattaa notkuvan pöydän vasta joulupäivänä. Tulossa on hieman erilaiset pyhät. Vietämme mieheni kanssa kaksi yötä Suomen joulukaupungissa, Turussa. Tulemme joulupäivänä takaisin, jolloin kaikki lapsetkin palaavat kotiin. Silloin voimme viettää aikaa kaikki yhdessä. Somistellen sauna jouluun Omassa kodissaan Porin Kalaholmassa Jenni on pukenut kodin ylle hurmaavan romanttisen ilmeen. Kattauksessa leimuavat hohtavan valkoinen yhdessä vihreänä hehkuvien havujen kanssa. Luonnonmateriaaleja on käytetty myös ulkorappusten asetelmissa. Edullisesti ja jopa ilmaiseksi saa kaunista aikaiseksi. Ei kaikkea tarvitse ostaa valmiina kaupasta. WATTI 2 4/2012

3 Edullisesti ja jopa ilmaiseksi saa kaunista aikaiseksi. Ei kaikkea tarvitse ostaa valmiina kaupasta. Ledeillä valaistaan sähköä säästäen LED-valosarjoja puskee markkinoille kiihtyvällä tahdilla. Niillä voi näppärästi loihtia kodin ulko- ja sisätiloista kauniin kutsuvat. Piha kannattaa koristella valoilla ennen pakkasia, jolloin sarjojen johdot taipuvat kauniisti eikä sormien jäätyminen tee hommasta epämukavaa, vihjaa Oy Airam Electric Ab:n tuoteryhmäpäällikkö Kirsti Voimanen. Vaikka jouluvalot pidetään päällä vain osan aikaa vuodesta, kertyy käyttötunteja helposti lukemattomia varsinkin, jos valot eivät ole ajastimen takana. Ledit ovat kuluttajaystävällisiä sähkönsäästönsä vuoksi. Koristesarjojen kulutuksen voit laskea myös itse! Kun tiedät lamppujen watit (W), kerro se lamppujen määrällä. Esimerkiksi 7-haaraisen hehkulampuilla varustetun kynttelikön teho: 7 lamppua x 2 W = 14 W. LED-sarjan teho 40-ledin sarjassa on noin 4 wattia. Mikäli käytät ajastinta, vähennät energian kulutusta ja saat valosarjoille pidemmän palamisajan. Valitse valosarja viisaasti jos et tiedä, käytätkö tuotetta sisällä vai ulkona, valitse silloin ulossijoitettava tuote sisällä käytettävien tuotteiden valinnassa, suosi matalajännitemuuntajalla olevia tuotteita. Jännite on silloin joko 24 V tai 12 V (vrt. verkkovirtajännite 240V) käytä ajastinta ja valitse turvalliseksi hyväksytyt jatkojohdot. teema WATTI Airamin Aada led-kynttelikköä koristavat kristallit. Kevyt ja pienikokoinen valo on helppo sijoittaa melkein mihin tahansa. Tyttöjen suosikki on heppoja vilisevä led-valosarja. Sarjaa saa myös kirkkaana. WATTI 3 4/2012

4 Etäluenta muuttaa sähkölaskuasi Etäluennan myötä siirrymme toteutuneen kulutuksen mukaiseen laskutukseen ja arviolaskutus poistuu käytöstä. Asiakkaalle tämä merkitsee laskutuksen selkiytymistä. - Lasku muodostuu kulutuksen mukaan - Asiakas saa laskun kerran kuussa eli 12 kertaa vuodessa - Eräpäivä on jatkossa aina vakio kuukauden puolessa välissä Jarno Piirtola vaihtamassa uutta etäluettavaa sähkömittaria. Etäluettavan mittarin valot ja sähkön kulutuksen seuranta Aidon mittarin ja Aidon mittarin ohjeet löytyvät netistä: etaluenta. porienergia.fi. Kulutustiedot asiakas löytää sekä sähkölaskusta että Pori Energian internet sivulta löytyvästä Watti- Vahti -verkkopalvelusta. Hetkittäinen kulutuslukema näkyy myös mittarin näytöllä. Pientaloasukkaiden yleisin mittari Aidon sähkömittarissa on kolme merkkivaloa, jotka palavat tai vilkkuvat seuraavasti: Sähkön kulutuksen merkkivalo (oranssi) Vilkkuu sähkön kulutuksen mukaan eli mitä enemmän sähköä kuluu, sitä taajemmin valo vilkkuu. Tiedonsiirtoyhteyden tilan merkkivalo (vihreä) Palaa yhtäjaksoisesti, kun mittari on normaalitilassa. Vilkkuu lyhyesti muutaman kerran päivässä, kun laite yhdistyy tiedonsiirtoverkkoon. Kytkentä-katkaisu painike Kun asunnosta pitää väliaikaisesti katkaista sähköt, käytä kytkentä-katkaisu painiketta - EI pääkytkimestä! Kytkennän merkkivalo (vihreä tai punainen) Palaa yhtäjaksoisesti vihreänä, kun mittari on normaalitilassa eli sähköt on kytketty. Valon muu käyttäytyminen on selitetty sähkömittarin käyttöohjeessa seuraavasti: Katso lisää netistä: etaluenta. porienergia.fi Kytkennän merkkivalo Toimintatila Toimenpiteet Vihreä palaa Sähkö on kytketty. Vihreä Sähkö on katkaistu kytkentä- Painakaa mittarin kytkentävilkkuu katkaistu painikkeella. katkaistu painiketta. Punainen Sähkö on katkaistu etäohjauk- Ottakaa yhteyttä asiakasvilkkuu sella ja kytkentä on estetty. palveluumme (02) Merkkivalo ei pala Mittarissa ei ole sähköä. Tarkistakaa, että pääkytkin eikä näytössä näy on päällä (asento 1) ja että mitään sulakkeet ovat ehjät. WATTI 4 4/2012

5 Siirtyminen kulutuksen mukaiseen laskutukseen vaikuttaa myös laskuerien suuruuteen. Talvikuukausina sähkölasku on todennäköisesti euromäärältään suurempi kuin aikaisempi arvioon perustunut lasku ja kesäkuukausina puolestaan pienempi. Vuositasolla summa pysyy samana, mutta se ei jakaudu tasaisesti jokaiselle kuukaudelle. Jos kulutusta ei ole ollenkaan tai se on vähäistä laskuja tulee harvemmin. Täyssähköpakettiauto Porin katukuvaan WATTI Talvikuukausina sähkölasku saattaa muuttua suuremmaksi. mitä? Näin etäluenta näkyy asiakkaalle Asiakas saa etäluettavan sähkömittarin Uusi sähköpakettiauto tarjoaa täysin CO 2 -päästötöntä liikkuvuutta kaupunkiympäristöihin. Pori Energia oli ensimmäisen kahdentoista yritysasiakkaan joukossa ottamassa käyttöön täyssähköpakettiautoa. Luovutetut Vitot ovat mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena on lisätä sähköajoneuvojen ja latauspisteiden määrää Suomessa. Lähinnä kaupunkikäyttöön tarkoitettu uusi menopeli tulee Pori Energian asentajien käyttöön. Auto on ketterä ja hiljainen eikä aiheuta paikallisia hiilidioksidi- tai muita päästöjä, Markku Salventerä kertoo testattuaan uutta Mercedes-Benz Vito E-Cell pakettiautoa. Mercedez-Benz Vito E-Cell -täyssähköpakettiauto on ensimmäinen kokonaan sähkökäyttöinen, tehdasvalmisteinen pakettiauto. Auton maksiminopeus on 80 kilometriä tunnissa ja sillä voi ajaa jopa 130 kilometriä. Auton litium-ioniakut ovat auton ainoa virranlähde. Akut on sijoitettu lattian alle, jolloin ne eivät vie tavaratilasta tilaa. Akkujen käyttöjännite on 360V ja niiden lataaminen täyteen valmiuteen kestää viisi tuntia. Kun akut eivät ole käytössä tai turvatyynyt laukeavat, korkeajännite kytkeytyy automaattisesti pois päältä. Suomeen on perusteilla valtakunnallinen latausoperaattori ja kattava sähköautojen latausjärjestelmä. Pori Energia on mukana selvittämässä, minkälaisella mallilla tällainen valtakunnallinen yhteishanke voidaan toteuttaa. Ideana on, että sähköauton voi ladata millä latauspisteellä tahansa ja veloitus tapahtuisi lataajan oman sähköyhtiön laskussa. Latauspisteiden verkostoa voisi verrata nykyisten pankkiautomaattien verkostoon, selventää hankkeessa mukana oleva johtaja Jouko Kataja Pori Energiasta. Pori Energian omasta latauspisteestä Radanvarressa saa tällä hetkellä tekstiviestin hinnalla ladata sähköisen kulkuneuvonsa. Vehon edustaja antoi käyttökoulutusta tuleville sähköpakettiauton kuskeille. Kuvassa (vasemmalta) Markku Salventerä Pori Energialta, Asko Salminen Veholta sekä autossa sisällä asentajat Pentti Juhala, Juhamatti Juhala ja Janne Arola. Etäluettava sähkömittari luetaan tietoverkon välityksellä Asiakas saa käyttöönsä uuden WattiVahti-nettipalvelun helpottamaan sähkönkäytön seurantaa Asiakasta laskutetaan kuukausittain toteutuneen sähkönkäytön mukaan SÄHKÖAJONEUVON LATAUSPISTE Sähköajoneuvon voi ladata maksutta Pori Energian pihassa, Radanvarsi 2. WATTI 5 4/2012

6 Nämä lapaset siivittivät Maija Perälän käsityön maailmaan. Maijan koti muistuttaa joululahjojen kätköpaikkaa. Hän on kerännyt keittiöön kaikki jouluiset tekemänsä tuotteet, joista kuviin mahtui vain osa. Kouluikäisenä Maija Perälä ei voinut sietää käsitöitä. Lapualta kotoisin oleva nykyinen porilainen vihasi jo pelkkää ajatusta edessä häämöttävistä tekstiilityötuonneista. Vihasin, koska olin niin huono, en yksinkertaisesti osannut mitään. Ja kun yläasteella piti kutoa sukkapari, en saanut valmiiksi edes yhtä sukkaa. Teksti Tanja Hakala Kuvat Jussi Partanen Kaikki lähti lapasista Kun ei osaa olla hetkeäkään paikoillaan ilman virkkuukoukkua, askartelutarvikkeita tai kutimia, on kyseessä melkoisen paha riippuvuus. Viimeistään sen huomaa astuessaan kahteen porilaiseen kotiin. Sitten tapahtui ihme. Talouskoulun käsityöopettaja sai nuoren naisen innostumaan. Maija yllytettiin kokeilemaan edes jotain pientä, vaikka vauvan tossuja. Kudoin peukalottomat vauvan tumput. Sain jotain valmiiksi! Se oli huikea tunne. Tässä sitä nyt ollaan, Maija muistelee ja kaivaa kutimet huovuttamastaan lankakorista. Persoonallinen tapa muistaa Maija tekee mielellään paljon erilaisia juttuja. Hän huovuttaa, kutoo, virkkaa ja askartelee. Tämän vuoden joululahjateemaksi valikoitui villasukat. Lahja suunnitellaan huolella saajan mukaan ottaen huomioon muun muassa lempivärit. Ensimmäiset Maija kutoo tammikuussa. Suunnittelu ja tekeminen varta vasten rakkaalle ihmiselle on antoisaa, pidän siitä. Itse saan yleensä käsityökirjoja lahjaksi, yllättäen. Maijan ja tämän avopuolison kotiin ei osteta juuri mitään täysin uutena. Joulukoristeet taivutellaan helmistä ja rautalangoista. Pakettikortitkin on itse tehty. Maija vinkkaa käsitöistä innostuneita suuntamaan kirpputorille. Se on nimit- WATTI 6 4/2012

7 Käy lukemassa lisää blogeista porienergia.fi Päivitä kädentaitosi -sivulta. Aina välillä sormet tulevat kipeiksi virkkaamisesta ja ranne vaatii toisinaan pientä tukea. Mutta sitten voi pitää pienen tauon ja jatkaa taas. Taija Jokinen käpertyy sohvannurkkaan virkkaamaan ja samalla kuuntelee sujuvasti televisiota. Kilpikonnat saivat suuren suosion Taijan sukulaislasten keskuudessa, joten yksille synttäreille niitä piti virkata liki 20. Tämä jouluinen amigurumi valmistettiin varta vasten kuvauksiin. täin materiaalien aarreaitta. Vaatteista, joita ei välttämättä voi enää pitää, saa yksityiskohtia koristeisiin. Askartelutarvikkeetkin maksavat jonkin verran. Näin voi luoda halvalla jotain uutta käyttämällä jo olemassa olevia juttuja. Virkkauksen lumoissa Taija Jokisen taas löytää melkein joka ilta virkkuukoukun takaa. Hänen taitavissa hyppysissään valmistuu amigurumeja, pieniä eläinaiheisia virkkaustöitä. Niitä on monta laatikollista, mutta osa niistä on lähdössä eteenpäin, lahjoiksi. Kotoa innostuksen käsillä tekemiseen saanut Taija alkoi virkata hahmoja ja antoi niitä sisarenlapsilleen lahjaksi. Pikkuhiljaa innostus kasvoi ja nyt oma blogi käsittelee pääasiassa juuri amigurumeja. Virkattuja töitä on ollut mukava antaa lahjaksi sukulaislapsille. Meillä kotona isä teki aina kaikki huonekalut. Muistan myös miten kummitädiltäni sain aina jotain itse tehtyä. Se ajatus on kai jäänyt minuun asumaan. Taija toivoo, että lapsia innostettaisiin käsitöiden pariin yhä enemmän. Ehkä koulussakin voisi soveltaa käsityön tekniikoita muillakin kuin vain nimenomaan käsityötunneilla. Joulun tullen eläinhahmokasa kasvaa ja muitakin virkkaustöitä saatetaan valmiiksi, sillä ne kääritään pakettiin. Lahjojen saajatkin osaavat jo odottaa innolla, mitä virkkuukoukun taidokas käyttäjä on tänä vuonna loihtinut. Molempien naisten blogit löydät Pori Energian nettisivuilta Päivitä Kädentaitosi -blogi tunnuksen alta. WATTI 7 4/2012

8 Koko laajennusprojekti valmistuu ensi toukokuun aikana. Teksti Mikko Peltola Kuvat Jussi Partanen Laajennus parantaa sähkönsiirron varmuutta Pori Energia Sähköverkot Oy:n Herralahden sähköaseman päämuuntajan kapasiteetti on täyttynyt. Nyt sähköasemalle valmistuu toisen päämuuntajan vaatimat laajennukset. Herralahden sähköasema on Pori Energia Sähköverkkojen kannalta keskeinen sähköasema, joka syöttää Porin kaupungin keskusta-alueiden jakeluverkkoja. Asema on toteutettu yhdellä päämuuntajalla, joka on nykyään täydessä kuormassa. Pystyäkseen vastaamaan käyttövarmuusvaatimuksiin sekä alueen kasvavaan sähkönsiirtotarpeeseen myös tulevaisuudessa olemme käynnistäneet aseman laajennuksen ja hankkinut toisen päämuuntajan asemalle, sanoo Pori Energia Sähköverkoista projektipäällikkö Jussi Vartama. Hyödynnetään paikallista osaamista Muuntamourakka työllistää merkittävästi paikallisia urakointiyrittäjiä. Maarakennustyöt, muuntajan ja aseman perustustyöt hoitaa Jullen-Maanrakennus Oy ja Saneerauspalvelu Paltanen Ky. Merkittäviä urakoitsijoita muunta- motyömaalla ovat myös Harjunpään teräsrakenne Oy sekä Rakennus Pitkänen Oy. Sähköaseman laajennuksen putkitustyöt ja muuntajan perustus ovat jo valmiina ja muuntaja asennettu. Koko laajennusprojekti valmistuu ensi toukokuun aikana, sanoo Pori Energian laitospalvelupäällikkö Markku Salventerä. Keski-Porin alueen sähkönkuluttajat ovat osittain tällä hetkellä pitkien 20kV siirtojohtojen päässä. Herralahden uusi päämuuntaja ja laajennettu 20 kv kojeisto parantavat sähkönjakelun varmuutta mm. koko Keski-Porin alueella. WATTI 8 4/2012

9 Uudella järjestelmällä saamme myös tarkempaa tietoa kulutuksen ajoittumisesta. Tapio Ahola asentamassa luentapäätettä kaukolämpömittariin. Teksti Mikko Peltola Kuvat Jussi Partanen Kaukolämpömittarit muutetaan kaukoluettaviksi Pori Energian kaukolämmön kulutuksen mittaus muuttuu vaiheittain ensi vuoden aikana. Kaukolämmön käytöstä saadaan tulevaisuudessa tuntikohtaista tietoa kiinteistökohtaisten luentapäätteiden avulla, kun nykyään esimerkiksi isännöitsijät tai huoltoyhtiöt ovat ilmoittaneet mittarinlukemat kerran kuukaudessa Pori Energialle. Kaukoluenta toteutetaan kaukolämpömittariin liitettävän luentapäätteen avulla, sanoo Pori Energian IT-projektipäällikkö Juha Välimäki. Kaukoluentaprojektissa on parhaillaan menossa suunnitteluvaihe ja käyttöönottovaiheeseen siirrytään joulukuussa, jolloin asennetaan ensimmäiset kenttätestauslaitteet. Tämän jälkeen tehdään pilottiasennukset noin 100 kohteelle. Massa-asennukset alkavat keväällä ja tavoitteena on saada suurin osa noin kaukolämpökohteesta valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä, Pori Energian energiainsinööri Leena Hacklin suunnittelee. Asiakkaat hyötyvät Kaukoluettava kulutuksen mittaus tuo tarkempaa tietoa asiakkaiden energiankäytöstä ja parantaa Pori Energian asiakaspalvelua. Uuden järjestelmän avulla lukemat saadaan automaattisesti. Nyt kaukolämmön kulutusilmoitukset on postitettu esimerkiksi huoltoyhtiön toimesta pääsääntöisesti kuukausittain Pori Energialle. Osa ilmoituksista on jäänyt puuttumaan, ja tämä korjaantuu nyt uudella järjestelmällä. Käsin luettaessa tai käyttäessä optista luentaa on virheen mahdollisuus suuri, lisäksi osa lukemista voi jäädä kokonaan puuttumaan. Kaukoluenta pienentää virhemahdollisuutta ja näin laskutuskin tarkentuu perustuen mittarilta saatuihin laskutusvälin todellisiin lukemiin. Voimme myös havaita asiakkaan kaukolämpöjärjestelmässä tai mittauksessa olevat viat nopeammin kaukoluentajärjestelmän avulla, Leena Hacklin sanoo. Uudella järjestelmällä saamme myös tarkempaa tietoa energiankäytön ajoittumisesta alueittain. Tarkemmin ajoitetun kulutustiedon avulla voidaan mm. tuotantoa säätää paremmin lämpötilojen muuttuessa. Ajantasaiseen tietoon perustuva laskutus, tiheämpi luentaväli ja tarkentuneet tiedot parantavat Pori Energian asiakaspalvelua. Tarjous öljylämpötaloille Pori Energia aloittaa ensi vuoden aikana markkinointikampanjan niille noin 400 öljylämpötaloudelle, jotka sijaitsevat noin 30 metrin päässä kaukolämpöverkosta. Lähetämme kaupunginosittain asianosaisille kotitalouksille kirjeen, jossa tätä vaihtoehtoa tarjotaan. Monet öljylämpötaloudet ovat juuri siinä iässä, jossa uudet energiaratkaisut tulevat ajankohtaisiksi ja tässä olisi yksi hyvä vaihtoehto, Leena Hacklin sanoo. WATTI 9 4/2012

10 Teksti Mikko Peltola Kuvat Jussi Partanen Led-valaistu autotalo avattiin Käyttöauto Oy:n uusi Volkswagenin konseptilla valmistunut autotalo avattiin marraskuussa Porin Herralahdessa. Autotalo suunniteltiin ja toteutettiin valaistusta myöten Volkswagenin Saksan pääkonttorin hyväksymien mallien mukaan. Kiinteistön lämmitysmuodoksi on valittu kaukolämpö Käyttöauton Porin toimitilan valaistusratkaisut toteutettiin kokonaan led-valoilla. Tämä tuo hyvän valon lisäksi myös selvää energiatehokkuutta. Led-valaistus on perinteiseen valaistukseen nähden energiatehokkaampaa ja tulee säästämään energiakustannuksia vähintään 30 prosentin luokkaa, sanoo uuden autotalon valaistuksen toimittanut GreenLed Oy:n myyntijohtaja Vesa Vähänen. Hän kiittää Käyttöauton rohkeaa esimerkkiä ja asiantuntijuutta valaistusasioissa. Led-valojen viime aikojen tekninen kehitys on ollut niin nopeaa, että ledien merkitys energiatehokkaana valaistusmuotona lisääntyy koko ajan, Vähänen sanoo. Käyttöauton aluejohtaja Pekka Heinilän mukaan uusi Volkswagen-autotalo on osa Käyttöauton kehitysohjelmaa. Haluamme uusien toimitilojen kautta tarjota porilaisille asiakkaillemme entistä parempaa ja laadukkaampaa palvelua. WATTI Herralahden uuteen autotaloon siirtyi uusien Volkswagen henkilö- ja pakettiautojen myynti sekä vaihtoautomyynti. Rakennuksen toisessa kerroksessa toimii myös lounasravintola ja kahvila, joka palvelee muitakin kuin asiakas Käyttöauton asiakkaita ja henkilökuntaa. Uusien autojen säilytystä varten on Volkswagen-myymälän katolle rakennettu katettu parkkihalli. Huollon ja varaosien tilat säilyvät toistaiseksi entisellään. Käyttöauto osti Automarkun Seinäjokelainen autoalan perheyritys Käyttöauton toiminta alkoi Porissa syksyllä 2010, kun se osti porilaisen, Volkswagenia ja Audia edustaneen Automarkku Oy:n. Käyttöauto on autokaupan monimerkkikonseptin uranuurtaja Suomessa. Käyttöauton perusti Seinäjoelle vuonna 1970 Jaakko Viitala vaimonsa Kaisun kanssa. Tänään Käyttöauto on kasvava perheyritys, jossa työskentelee 550 autokaupan ammattilaista 13 toimipisteessä 11 eri paikkakunnalla. Yritys edustaa yli 20 automerkkiä Pohjanmaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Satakunnassa. Käyttöauto myi vuonna 2011 kaikkiaan noin ajoneuvoa, ja sen liikevaihto samana vuonna oli 288 miljoonaa euroa. Satakunnan toimipisteissä työskentelee noin 50 Käyttöauton työntekijää. WATTI 10 4/2012

11 sähkö WATTI Haluamme uusien toimitilojen kautta tarjota porilaisille asiakkaillemme entistä parempaa ja laadukkaampaa palvelua. Päivitä asiakastietosi Kehitämme asiakastyytyväisyytemme tutkimista koska haluamme palvella asiakkaitamme jatkossa yhä paremmin. Olemme myös ottamassa käyttöön sähköistä viestintää osaksi tiedotustamme. Siksi on tärkeää, että sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi ovat asiakasrekisterissämme ajan tasalla. Tietojen päivittäminen käy helposti verkkosivuillamme Osallistu arvontaan ja voit voittaa upeita palkintoja! Herralahdessa avattu Käyttöauto Oy:n uusi liike on Suomen ensimmäinen täysin led-valaistu autotalo. Päivitä asiakastietosi ja osallistut samalla arvontaan. Arvomme joka kuukausi 4 kpl Marimekko kukkaroa, 4 kpl Finlayson Kubis keittiöpyyhettä ja 4 kpl Fiskars työhanskoja, saakka. Ammattitaitoiset huolto- ja varaosapalvelut, monipuoliset oheispalvelut ja osaava henkilökunta tekevät Käyttöautosta enemmän kuin pelkän autokaupan, lupaa aluejohtaja Pekka Heinilä. Jälleenmyyntiarvo korostuu Käyttöauton Porin ja Rauman toimipisteitä vetävän aluejohtaja Pekka Heinilän mukaan satakuntalainen autokauppa ei eroa muun maan tavasta tehdä autokauppaa. Taloudellisesti vaikeimpina aikoina ihmiset ostavat varovasti ja silloin korostuvat vanhat ja vahvat merkit. Ostopäätöksissä korostuu esimerkiksi jälleenmyyntiarvo. Taloudellisesti hyvinä aikoina ollaan valmiimpia kokeilemaan myös uutuuksia. Ammattitaitoiset huolto- ja varaosapalvelut, monipuoliset oheispalvelut ja osaava henkilökunta tekevät Käyttöautosta enemmän kuin pelkän autokaupan. Oheispalvelujen tarkoitus on helpottaa autoilijan arkea ja tehdä tiloistamme niin viihtyisiä että tänne voi poiketa muutenkin kuin autoa ostamaan, Heinilä korostaa. Netposti hoitaa laskujen arkistoinnin Pori Energian laskun voi tilata nyt myös ekologiseen Netpostiin saat laskut sinne nopeasti ja ilmaiseksi. Netpostissa sähköiset laskusi näyttävät samoilta kuin paperiset laskusi ja säilyvät tietoturvallisesti tallessa maksutta 7 vuotta. WATTI 11 4/2012

12 Ilman lahjoituksia me emme voisi tehdä tätä. On elintärkeää, että yritysten arvomaailma on muuttumassa ja he antavat mielummin rahaa hyväntekeväisyyteen kuin kuluttavat sen liikelahjoihin. Toiminnanjohtaja Tarja Kuoppa on omistautunut nuorten auttamiseen. Teksti Tanja Hakala Kuvat MLL Satakunnan piiri Pori Energian joululahjavarat syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn Nuorista välittäminen ja huolehtiminen sai Pori Energian tekemään lahjoituksen Mannerheimin lastensuojeluliitolle. WATTI 12 4/2012

13 Nuorten tulevaisuus on yhtä kuin Suomen tulevaisuus. Kliseinen, mutta todenmukainen lause. Julkisuudessa vellova huoli syrjäytyneistä ja syrjäytymisvaarassa olevista nuorista on aiheellinen. Se on kipeää tekevä ja sydäntä särkevä asia. Mannerheimin lastensuojeluliiton Satakunnan piirin toiminnanjohtaja Tarja Kuoppa on ollut aiheesta aina huolissaan ja omistautunut auttamiselle. Siksi soitto Pori Energialta lämmitti mieltä merkittävästi, koska aiheena oli lahjoitus tärkeään hankkeeseen. Kuopan ohjastamana MLL Satakunnan piirin tarkoituksena on luoda ryhmiä vuotiaille syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Ilman lahjoituksia me emme voisi tehdä tätä. On elintärkeää, että yritysten arvomaailma on muuttumassa ja he antavat mielummin rahaa hyväntekeväisyyteen kuin kuluttavat sen liikelahjoihin. Nuoria kädestä kiinni vielä odotetaan. Kuoppa on koonnut yhteistyökumppaneista koostuvan idearyhmän, johon jokainen tuo omaa osaamistaan. Tarkoituksena saada oikeasti nuoria auttava ryhmätoiminta käyntiin. Ryhmän vetäjä valitaan vielä tämän vuoden lopulla, kunhan kaikki muut työkuviot selviävät rahoituspäätösten tultua joulukuussa. Vetäjällä tulee olla ote työhön ja kokemusta haastavien nuorten kanssa toimimisesta. Vaikka me saamme nuoret mukaan ryhmään, heidän pitää myös tehdä sen eteen jotain. Ole läsnä lapsellesi Kuoppa jatkaa, että ongelmat ovat suuria ja yhteiskunnan rakenteissa olisi kehittämisen tarvetta. Se, että jo syrjäytyneitä nuoria autetaan, on elintärkeää. Mutta kaiken perusta lähtee kotoa, perheen toimintamallista. Kasvatus, vanhempien malli lapsil- leen ja perheen hyvinvointi ovat auttamatta niitä tekijöitä, joilla näitä asioita ennaltaehkäistään. Olen itsekin miettinyt, että lasten ollessa pieniä, olisin voinut enemmän kysyä kiinnostuneena heidän kuulumisia. Vanhemman pitää olla läsnä lapselleen, aidosti lähellä! Läsnäoloon ei vaadita ihmeitä. Sen sijaan, että jälkikasvun istuttaa kerta toisen piirretyn eteen tai antaa tälle ipadin pelaamista varten, voisi viettää yhteisen piirustushetken. Kuoppa tietää, ettei valmisteilla olevalla hankkeella mullisteta asioita tai tehdä järisyttäviä ihmeitä. Mutta jos ryhmän toiminnalla saadaan pelastettua jo yksi nuori, ollaan totaalisen oikealla tiellä. Tarkoitus ei ole syleillä maailmaa. Se ei ole mahdollista. Mutta melko kuuluvaankin yhteiskunnasta kaikuvaan nuorten avunhuutoon on kaikkien tartuttava, mikäli vain on mahdollista. Keväällä alkavissa ryhmissä nuoret oppivat yhteisöllisyyttä, omaksumaan terveellisiä elämäntapoja sekä esimerkiksi noudattamaan tiettyä päivärytmiä. Kokoontumisia on aluksi joka päivä ja myöhemmin muutama kerta viikossa. Ryhmään hakeudutaan yhteistyökumppanien kautta. Tarkoituksena on saada mukaan perusturva, työvoiman palvelukeskus sekä etsivä nuorisotyö. Nyt lahjoituksia on saatu jo useammalta taholta, ja yhtä rahoituspäätöstä Huolenaihe lukuina Suomessa on nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi. Myös teini-ikäinen lapsi tarvitsee aikuisen läsnäoloa ja turvaa. Uskalla olla äiti tai isä 1700 nuorta ei hae peruskoulun jälkeen mitään opiskelupaikkaa nuorta jää vuosittain ilman toisen asteen opiskelupaikkaa. Tarja Kuopan mielestä yhteiskunta on muuttunut hieman ihmeelliseen suuntaan. Maailma ei tietenkään ole enää samanlainen mitä se oli vielä kymmenenkin saati 20 vuotta sitten. Siksi syrjäytyneitä nuoria on yhä enemmän ja uutiset täyttyvät surullisista tapahtumista. Aivan kuin vanhemmat eivät uskaltaisi olla vanhempia. Kotiintuloajoista keskustellaan ja jopa päätetään vanhempainilloissa. Tällaiset asiat pitäisi ehdottomasti sopia kotona perheen kesken. WATTI 13 4/2012

14 WATTI uutiset Ulvilaan kaukolämmön lisäksi nyt myös sähköä Ulvilan kaupunki, Ulvilan Isännöintipalvelu, Ulvilan seurakunta, Ulvilan Vanhustenhuoltoyhdistys ja Friitala-talo ostavat sähkönsä seuraavat kaksi vuotta Pori Energialta. Ulvilan kaupungille vuoden alussa alkava sopimus merkitsee sähkökustannusten pienenemistä vuositasolla arviolta euroa. Sähköä ostajatahoilla kuluu noin 11,5 miljoonaa kilowattituntia vuodessa ja yhteensä ostajat säästävät lähes euroa nykyiseen sopimukseen verrattuna. Kaukolämpöä Pori Energia toimittaa Ulvilaan noin 34 miljoonaa kilowattituntia vuodessa. Uusi työkalu kodin energiasyöppöjen paikantamiseen Pori Energia ottaa joulukuun aikana käyttöönsä uuden energiankulutuksen seurantaa helpottavan internet-palvelun. SähköTohtorin avulla voit tutustua oman kotitaloutesi sähkönkulutuksen muodostumiseen. Tietojen pohjalta ohjelma selvittää sähkönkäyttösi jakautumisen eri laiteryhmien välillä ja saat vertailutietoa muihin vastaavanlaisiin kotitalouksiin. Ohjelma laskee myös sähkön käytön kustannukset ja antaa säästövinkkejä. SähköTohtori on kaikille avoin palvelu eikä sen käyttö vaadi kirjautumista. Kyläsaaren 2B-luokka voitti 600 euroa tokaluokkalaisten energia-arvonnassa, onnittelut! Meri-Porin vanhin tuulivoimala Tuulia sai lisävuosia Houkuttelevia tehtäviä Pori Energian tietohallinnon monitaiturin tehtävään haki 60 hakijaa ja laskenta-assistentin tehtävään 125 hakijaa. Päätökset valinnoista tehdään joulukuun loppuun mennessä. Pori Energian rekrytointitarve tulee tulevina vuosina lisääntymään henkilöstön eläköityessä. Reposaaren Takarannalla aallonmurtajalla sijaitseva Tuulia sai heinäkuussa alas nostetun roottorinsa takaisin Reposaaressa. Pori Energian tuulivoimapalvelut nosti korjatun vaihdelaatikon, generaattorin ja roottorin takaisin Tuulian konehuoneeseen. Tuulian roottori oli kärsinyt vaihdelaatikko-ongelmista mistä syystä vaihde nostettiin heinäkuussa alas ja toimitettiin korjaukseen. Reposaaressa sijaitseva Pori Energian omistuksessa oleva vuonna 1993 rakennettu tuuliturbiini on kokoluokaltaan 300 kw. WATTI 14 4/2012

15 Sähkölaskutus murroksessa Ulkona tuulee ja sade vihmoo vasten ikkunoita. Televisiossa puhutaan marraskuun teeman mukaisesti köyhyydestä. Haastateltava kertoo, että lasten elintasosta perheessä ei ole koskaan tingitty mutta sähköntoimitus on keskeytetty maksamattomien laskujen vuoksi ja katkaisusta kytkentöineen aiheutuu aina parin sadan euron lisälasku. Haastattelu on tehty muualla Suomessa, mutta perheiden toimeentulon niukkuus näkyy täälläkin. Maksuviiveet ovat yleisiä. Sähkölaskun maksamisen laiminlyönnistä on ikävät seuraukset. Joskus perintäkulut ylittävät moninkertaisesti perittävän laskun summan. Suomen olosuhteissa elämä ilman sähköä on ankeaa. Sähkölaskut pitäisi saada hoidettua eräpäivänä. Vastaisuudessa sähkölaskuja tulee joka kuukausi. Kun sähkömittari on vaihdettu etäluettavaksi, muuttuu laskutustiheys samalla. Kuukauden toteutunut kulutus laskutetaan heti seuraavan kuukauden alussa. Maksuaika on 14 vuorokautta, joten laskut erääntyvät aina kuukauden puolenvälin jälkeen. Jos kuukauden aikana ei ole ollut olenkaan kulutusta tai se on ollut hyvin vähäistä, tulee laskuja harvemmin. Laskujen määrän kasvaessa myös laskun maksamisesta aiheutuvan kustannuksen merkitys kasvaa. Henkilökohtainen palvelu on korkeasti hinnoiteltua ja pankin tiskillä maksaminen on kallista. Myös nykyisin käytössä oleva kansallinen suoraveloitus päättyy EUmääräyksistä johtuen noin vuoden kuluttua. Vaihtoehdoiksi pankit tulevat tarjoamaan e-laskua ja suoramaksua. E-lasku on hyvä ja turvallinen vaihtoehto niille, joilla on verkkopankin tunnukset. Muille varteenotettavana vaihtoehtona on suoramaksu, jonka rinnalle sähköiseksi laskujen vastaanottotavaksi sopii NetPosti. NetPostista lisää sivulla 11. Myös perintälakiin on tulossa muutoksia eikä velkakierteessä olevan kuluttajan tilanne helpotu. Velallisen pyynnöstä tehdystä maksuajan pidennyksestä, samoin kuin maksusuunnitelman laatimisesta, voidaan periä maksu. Maksamattomat laskut tulevat siirtymään entistä nopeammin oikeudelliseen perintään. Palvelut siirtyvät vääjäämättä ja kiihtyvällä vauhdilla verkkoon. Joukossamme on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eri syistä tarvitsevat apua ja neuvoja tämän muutoksen hallintaan. Mitäpä, jos tänä jouluna tavaralahjojen sijasta antaisimme joululahjaksi valoa ja lämpöä, energiaa, tai tekisimme ystävänpalveluksen ja lähtisimme auttamaan kaveria nykyaikaisten edullisten maksuvaihtoehtojen käyttöön otossa. Pidetään huolta toisistamme. Leila Ketola talousjohtaja Lämpöistä joulumieltä ja energiaa vuodelle 2013 Kustantaja/julkaisija: Pori Energia Oy Käyntiosoite: Radanvarsi 2 Postiosoite: PL 9, PORI Puhelin: (02) Sähköposti: Internet: Päätoimittaja: Matti Rintanen Toimituskunta: Jouko Kataja Leila Ketola Pekka Ohrankämmen Sirkka Sainio Timo Mäki Jari Lappalainen Maili Tamminen Eeva Ylänen Taitto: Jabadabaduu Painopaikka: BrandID Oy Jakelu: Itella Oyj Painosmäärä: kpl ASIAKASPALVELU p. (02) avoinna arkisin klo VIKAILMOITUKSET Pori Energia Sähköverkot Oy p. (02) keskeytykset.porienergia.fi VAIHDE p. (02) WATTI 15 4/2012

16 Julkinen tiedote jokaiseen talouteen. *. G Y 8 3 * visa Kuva: Janne Alhonpää WATTI Säästä energiaa ja tee itse joululahjat! Kerro paras ideasi ja voit voittaa teatteripaketin itsellesi ja ystävällesi. Kuva: Janne Alhonpää Kuva: Aino Koski WattiVisa on kaikille WattiViestin lukijoille tarkoitettu kilpailu. Kaikki vastanneet osallistuvat palkintojen arvontaan. Postita kuponki mennessä. Voit osallistua myös netissä osoitteessa WattiVisan 3/12 palkinnon voitti Sami Äijälä Porista. Onnea voittajalle! Osallistu kilpailuun ja teatteripaketti (liput valitsemaasi näytelmään Porin Teatterissa ja illallinen) voi olla juuri sinun! WattiVisa 4/2012 Kerro paras itse tehty joululahja. Pori Energia Oy maksaa postimaksun PORI ENERGIA OY INFO: 805 TUNNUS NIMI: VASTAUSLÄHETYS OSOITE: POSTINUMERO: PUH: POSTITOIMIPAIKKA: SÄHKÖPOSTI: Nimeni saa julkaista Pori Energian internet-sivuilla vinkkini yhteydessä.

TULE MUKAAN TALKOISIIN

TULE MUKAAN TALKOISIIN TULE MUKAAN TALKOISIIN Tue kanssamme helposti ja maksuttomasti Uutta Lastensairaalaa Kun vaihdat e-laskuun tai lataat maksuttoman Elenia Mukana -sovelluksen, me lahjoitamme 50 senttiä puolestasi Uudelle

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

ETÄLUENNALLA ENERGIATEHOKKAAMMAKSI

ETÄLUENNALLA ENERGIATEHOKKAAMMAKSI ETÄLUENNALLA ENERGIATEHOKKAAMMAKSI Energianeuvontailta 1 Energia-alan energiatehokkuusopimus Keravan Energia -yhtiöt liittyivät energiatehokkuussopimukseen huhtikuussa 2008 Energian tuotanto, siirto ja

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana

Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana Kaikki mitä sinun tulee tietää vuokra-asujana Patterit liian kuumalla? Paljonko on kwh? Kulutanko enemmän kuin muut? Mihin pitäisi pyrkiä? Mitä minä siitä hyödyn? Verkkopalvelukonsepti, pääkohderyhmänä

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909 alkaen Energiakeskus Kampin Sähkötalossa vuodesta 1973 Asiakaspalvelu ja näyttelytila Aukioloaika ma - pe klo 8.30-16 Kodin energiankäytön neuvonta

Lisätiedot

Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta. Esa.Eklund@KodinEnergia.fi. Kodin vihreä energia Oy 30.8.2012

Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta. Esa.Eklund@KodinEnergia.fi. Kodin vihreä energia Oy 30.8.2012 Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta 30.8.2012 Esa.Eklund@KodinEnergia.fi Kodin vihreä energia Oy Mitä tuulivoimala tekee Tuulivoimala muuttaa tuulessa olevan liikeenergian sähköenergiaksi. Tuulesta saatava

Lisätiedot

Energiapeili-raportointipalvelu. Käyttöohje

Energiapeili-raportointipalvelu. Käyttöohje Energiapeili-raportointipalvelu Käyttöohje Tervetuloa Vantaan Energian Energiapeili-raportointipalveluun! Rekisteröidy palveluun Kirjaudu palveluun Henkilökohtaisten tietojen hallinta Salasanan vaihto

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

ELENIA PALVELEE YLI TUHATTA

ELENIA PALVELEE YLI TUHATTA ELENIA PALVELEE YLI TUHATTA ASIAKASTA PÄIVITTÄIN Saaran päivä palveluneuvojana E-LASKU HELPOTTAA ARKEASI Siirry e-laskuun ja voita tuhannen euron matkalahjakortti ELENIA SÄÄVARMA RAKENTAMINEN VAUHDISSA

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

TIETOJA AIRAMIN JOULUTUOTEVALIKOIMASTA. Oy AIRAM ELECTRIC Ab

TIETOJA AIRAMIN JOULUTUOTEVALIKOIMASTA. Oy AIRAM ELECTRIC Ab TIETOJA AIRAMIN JOULUTUOTEVALIKOIMASTA Oy AIRAM ELECTRIC Ab Yleistä Airamista Airam on suomalainen perheyritys. Markkinajohtaja myös joulu- ja koristevaloissa 2009 mallistossa yli 300 tuotetta. Olemme

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä ENERGIARATKAISU KIINTEISTÖN KILPAILUKYVYN SÄILYTTÄMISEKSI Osaksi kiinteistöä integroitava Realgreen- tuottaa sähköä aurinko- ja

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot

Valitun siirtotuotteen voi vaihtaa toiseen tuotteeseen aikaisintaan yhden vuoden käytön jälkeen.

Valitun siirtotuotteen voi vaihtaa toiseen tuotteeseen aikaisintaan yhden vuoden käytön jälkeen. Verkkopalveluhinnasto 1.1.2015 Verkkopalveluhinnasto 1.1.2015 Verkkopalveluhinnaston mukaisilla maksuilla tarjoamme seuraavia palveluita: Siirrämme sähköenergian tuotantolaitokselta asiakkaalle, mittaamme

Lisätiedot

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi

Lisätiedot

Sähkön etämittaus ja energiansäästö - Taloyhtiöiden energiailta 7.10.2015

Sähkön etämittaus ja energiansäästö - Taloyhtiöiden energiailta 7.10.2015 Sähkön etämittaus ja energiansäästö - Taloyhtiöiden energiailta 7.10.2015 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Sähkön etämittaus Suomessa Energiayhtiöiden

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala SUORAVELOITUS PÄÄTTYY Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala 1 2 YDINVIESTEJÄ TERÄVÖITETTY MIGRAATIO ETENEE HITAASTI Suoraveloitusvaltakirjoista vasta 3 prosenttia on muunnettu

Lisätiedot

Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ. Keravan omakotiyhdistys Osmo Auvinen

Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ. Keravan omakotiyhdistys Osmo Auvinen Auringosta sähkövoimaa KERAVAN ENERGIA & AURINKOSÄHKÖ Keravan omakotiyhdistys 26.4.2017 Osmo Auvinen osmo.auvinen@keoy.fi Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot Ohjeita käyttöönottoon ja jatkoa varten Päätelaitteen asennus Sähköposti Vartonenkin voisi liittyä. Tulisi vauhtia elämään. Laskutus Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon,

Lisätiedot

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909alkaen

Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909alkaen Helsingin Energian Energianeuvonta Perustamisvuodesta 1909alkaen Energiakeskus Kampin Sähkötalossa vuodesta 1973 Asiakaspalvelu ja näyttelytila Aukioloaika ma - pe klo 8.30-16 kodin energiankäytön neuvonta

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa

Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Suomalaiset verkkoasioimassa Tutkimus suomalaisten asiakaskokemuksista verkkokaupassa Redera ja DiVia N=548 kuluttajaa, marraskuu 2011- tammikuu 2012 Joka toinen suomalainen asioi tänä jouluna verkkokaupoissa

Lisätiedot

Paikantavan turvapuhelimen käyttöohje

Paikantavan turvapuhelimen käyttöohje Paikantavan turvapuhelimen käyttöohje Stella Turvapuhelin ja Hoiva Oy Tämä ohje kertoo miten paikantavaa turvapuhelinta käytetään Stella Turvapuhelin ja Hoiva Oy Mannerheimintie 164 00300 Helsinki Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vaihtoehtoiset KAUNIIT JOULUISET KODIT. Kauniit kodit JOULUHERKUT MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE 5,90

Vaihtoehtoiset KAUNIIT JOULUISET KODIT. Kauniit kodit JOULUHERKUT MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE 5,90 Kauniit kodit 5,90 Marraskuu 2015 KaritaTykka: Aito ruoka kuuluujouluun TEE ITSE JOULUN HELPOT KORISTEET KIERRÄTÄ & TUUNAA JOULUHERKUT H Vaihtoehtoiset MITÄ LAHJAKSI? JOULULAHJAVINKIT JOKA KUKKAROLLE KAUNIIT

Lisätiedot

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle OPAS OMAKOTITALON rakentajalle RAKENTAJAN 1. Tämän oppaan tarkoituksena on antaa oleellisimpia neuvoja omakotitalorakentajalle sähköistämiseen liittyvissä asioissa. Tarkempia tietoja sähköliittymän rakentamisesta,

Lisätiedot

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Nykyaikainen kaukolämpö on maailman huipputasoa. Kaukolämpö on saanut kansainvälisesti mittavaa tunnustusta energiatehokkuutensa ansiosta. Kaukolämpöasiakkaalle

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa

Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Ruokapalvelut: Energia ja vesi Ohje ympäristökriteereistä julkisissa hankinnoissa Sisällys 1. Kulutuksen seuranta 2. Ympäristösuunnitelma 3. Valaistus 4. Uusien keittiölaitteiden hankinta 5. Keittiön energiankulutuksen

Lisätiedot

Lämpökynttilänpidike sekä kauniit kirjomukset!

Lämpökynttilänpidike sekä kauniit kirjomukset! LOKAKUU 2015 Ateljé Margaretha - PL 6370-00002 Helsinki Puh. 09 3157 9210 (maksat ainoastaan paikallisverkkomaksun) www.margaretha.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@margaretha.fi Hyvä Kerhojäsen! Vaikka jouluun

Lisätiedot

LOMAMATKALLA JA KESÄMÖKILLÄ. ja voita ELENIA JOUTSENET LENTOON! RAKENTAMINEN VAUHDISSA

LOMAMATKALLA JA KESÄMÖKILLÄ. ja voita ELENIA JOUTSENET LENTOON! RAKENTAMINEN VAUHDISSA E-LASKU HELPOTTAA ARKEASI MYÖS LOMAMATKALLA JA KESÄMÖKILLÄ. Siirry e-laskuun ja voita sähkösavustin! ELENIA AINA MUKANA. KIRJOITA JOUTSENET LENTOON! ELENIA SÄÄVARMA RAKENTAMINEN VAUHDISSA E-lasku helpottaa

Lisätiedot

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.)

E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) E-kirja on helposti saatavilla, kun tietää, mistä hakee. (mies, yli 55-v.) SeAMK:n Kirjasto- ja tietopalvelun opiskelijoiden syyskuussa 2010 tekemän E-kirjakyselyn tuloksia TAUSTATIETOJA Kyselytutkimus

Lisätiedot

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-lämpöpumput Takuu antaa lisäturvaa Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-osat. Laatua kautta linjan Meille Boschilla laatu on pääosassa

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Sähköautojen ja plug-in hybridien vaikutukset sähköverkkoihin. Antti Mutanen TTY / Sähköenergiatekniikka

Sähköautojen ja plug-in hybridien vaikutukset sähköverkkoihin. Antti Mutanen TTY / Sähköenergiatekniikka Sähköautojen ja plug-in hybridien vaikutukset sähköverkkoihin Antti Mutanen TTY / Sähköenergiatekniikka Esimerkkejä sähköajoneuvoista Tesla Roadster Sähköauto Toimintasäde: 350 km Teho: 185 kw (248 hp)

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Fortum Fiksu Mittaava, etäohjattava sähkökytkin sisäkäyttöön Käyttöohjeet

Fortum Fiksu Mittaava, etäohjattava sähkökytkin sisäkäyttöön Käyttöohjeet Fortum Fiksu Mittaava, etäohjattava sähkökytkin sisäkäyttöön Käyttöohjeet Sisällys 1 Fortum Fiksu -järjestelmään liitettävä mittaava pistorasiakytkin sisäkäyttöön 2 Asentaminen 2.1 Kytkimen liittäminen

Lisätiedot

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ 4.11.2014 Projektinjohtaja Helsingin Energia ESITYKSEN SISÄLTÖ Johdanto Smart City Kalasatamassa Aurinkovoimalan teknisiä näkökulmia Aurinkovoimalan tuotanto

Lisätiedot

Mökkisähköistyksen toteutus tuulivoimalla

Mökkisähköistyksen toteutus tuulivoimalla Mökkisähköistyksen toteutus tuulivoimalla Tämä esitys pyrkii vastaamaan kysymykseen kuinka mökkisähköistyksen voi toteuttaa käyttäen tuulivoimaa. 1. Sähköistys tuulivoimalla Sähköistys toteutetaan tuulivoimalan

Lisätiedot

Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää.

Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Yrityksesi markkinointitoimet ovat nyt hallinnassasi yhden, helppokäyttöisen sähköisen työpöydän kautta, myös mobiilisti. Meedion avulla nykyiset ja uudet

Lisätiedot

Mediq Suomen kotijakeluportaalin käyttöohje

Mediq Suomen kotijakeluportaalin käyttöohje Mediq Suomen kotijakeluportaalin käyttöohje Pääset kirjautumaan Mediqin kotijakeluportaaliin osoitteesta www.mediq.fi. Klikkaa keltaista kotijakelu-nappia sivun oikeassa laidassa. KIRJAUDU SISÄÄN. Olet

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

CISCO AIRONET 1242AG -TUKIASEMA

CISCO AIRONET 1242AG -TUKIASEMA CISCO AIRONET 1242AG -TUKIASEMA Asennus ja käyttöönotto -ohjeet 4.11.2010 Jaakko Helskyaho CISCO AIRONET 1242AG 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Tukiaseman liitännät... 3 1.2 Virransyöttösovitin...

Lisätiedot

HELMIKUU 2015. Ateljé Margaretha - PL 6370-00002 Helsinki Puh. 09 3157 9210 www.margaretha.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@margaretha.

HELMIKUU 2015. Ateljé Margaretha - PL 6370-00002 Helsinki Puh. 09 3157 9210 www.margaretha.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@margaretha. HELMIKUU 2015 Ateljé Margaretha - PL 6370-00002 Helsinki Puh. 09 3157 9210 www.margaretha.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@margaretha.fi Hyvä Kerhojäsen! Aivan ensimmäiseksi me täällä Ateljé Margarethalla

Lisätiedot

12,- 2 JOULU- ISTUTUS. kpl LUMIKENGÄT (39,95) 19 95 (29,95)

12,- 2 JOULU- ISTUTUS. kpl LUMIKENGÄT (39,95) 19 95 (29,95) Monilatva- JOULUTÄHTI, ISO monilatva- JOULUTÄHTI 6, Kotimainen XL JOULU- TÄHTI valkoinen ja punainen 1,95 MEHITÄHTI eri värejä 9 1 MEHI- TÄHTI klitterillä, koristehelmillä 4 MÄHKÄ koristeilla JOULU- ISTUTUS

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu Teknologiaraportti Heikki Torvinen 1 Teknologiaraportti Käsittelee tekniikan näkökulmasta nyt ja tulevaisuuden ajoneuvoratkaisuja Polttoaineet Energian varastointi Lataus Ajoneuvoryhmät Henkilöauto Hyötyajoneuvot

Lisätiedot

Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw

Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw PORI YLIOPISTOKESKUS 21.9.2010 Esa Salokorpi Cell +358 50 1241 esa@nac.fi Oy Nordic AC Ltd Suunnittelee ja valmistaa itseseisovia putki ja ristikkomastoja pientuulivoimaloille 1 250 kw Modulaarinen rakenne

Lisätiedot

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila Energiatehokas koti asukas avainasemassa Ajankohtaisseminaari Päivi Laitila Motiva - asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä Motiva yhtiönä 100 % valtion omistama valtionhallinnon sidosyksikkö

Lisätiedot

Käyttöpalaute asiakkaille - Kaukolämmön käyttöraportti

Käyttöpalaute asiakkaille - Kaukolämmön käyttöraportti Käyttöpalaute asiakkaille - Kaukolämmön käyttöraportti, Energiateollisuus ry Energiatehokkuussopimus - Energiapalvelujen toimenpideohjelman toteuttaminen Helsinki 9.11.2010 Laki energiamarkkinoilla toimivien

Lisätiedot

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE

KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE KAJAANI 2.2. 2016 MESSUOHJE NY- YRITTÄJILLE Hyvä NY-yrittäjä! NY-aluemessut järjestetään tiistaina 2.2. klo 12-17 Kajaanin Prismassa. NYyritysten tulee osallistua messuille, osallistuminen messuille kuuluu

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi

Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Nautintoja juhlahetkiin ja lahjaksi Suomalaista käsintehtyä suklaata Suomalaista käsintehtyä suklaata Tarjoiluun ja liikelahjaksi K Tuoretta suklaata herkutteluhetkiin Kultasuklaan herkullisen tuoreet

Lisätiedot

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN?

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN? SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN? Piia-Noora Kauppi 17.1.2013 1 Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens Centralförbund Mitä suoraveloituksen tilalle 2 Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens

Lisätiedot

MercedesServiceCard hyötyajoneuvoille.

MercedesServiceCard hyötyajoneuvoille. Autamme sinua mielellämme kaikissa MercedesServiceCardiin liittyvissä kysymyksissä. MercedesService Card GmbH & Co. KG Mainparkstrasse 2 D-63801 Kleinostheim Puh. +49 (0)6027/ 50 95 67 Faksi +49 (0)6027/

Lisätiedot

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista

VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista VASO-ASUKKAAN OPAS DNA Kiinteistölaajakaista 1 Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan muuttaessasi Vason asuntoon.tämä on opas laajakaistan käyttöönottoon ja

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Siemens kuulokojeiden laturin käyttöohje. www.kuulotekniikka.com

Siemens kuulokojeiden laturin käyttöohje. www.kuulotekniikka.com Siemens kuulokojeiden laturin käyttöohje www.kuulotekniikka.com Sisällysluettelo Kuvaus laturista Sivu 3 Lataamisohjeet Sivu 4 Lataamisohjeet Sivu 5 Huolto ja hoito Sivu 6 Turvallisuutta koskevia huomautuksia

Lisätiedot

TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ

TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ Tavoite: Oppilaat tietävät, mistä saa tietoa laitteiden energiankulutuksesta ja he ovat tietoisia energiamerkinnän sisällöstä. Oppilaat ymmärtävät mitä etua on valita A-luokan

Lisätiedot

Hyvinkää, MEillä on ongelma. Peloton sysää käyntiin kehityksen kohti energiatehokasta uutta taloutta

Hyvinkää, MEillä on ongelma. Peloton sysää käyntiin kehityksen kohti energiatehokasta uutta taloutta Hyvinkää, MEillä on ongelma Peloton sysää käyntiin kehityksen kohti energiatehokasta uutta taloutta Hyvinkää, MEillä on ongelma #$%&'()*+,-).&'+,"/')0-)"/,"/0+-+--$1"+--2"*)&**&"$$%&'()*+,-).&,+,"-/-+$-+-)),"3$/%+,"4556"()*+,-)7.&'.22(28'-+,".$*)&'+00)"-)'/00)9"

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto tai ota esite Mitä ovat Tutcat ja Volter? Tutcat sisältää TTY:n,TuKKK:n

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

SUOMISPORT PIKAOHJE Versio Pikaohje lisenssin ja vakuutusten ostoon.

SUOMISPORT PIKAOHJE Versio Pikaohje lisenssin ja vakuutusten ostoon. Pikaohje lisenssin ja vakuutusten ostoon. Yleistä Suomen Sulkapalloliiton kilpailulisenssit ja pelaajavakuutukset ostetaan 1.7.2017 alkaen verkko-ostona osoitteesta www.suomisport.fi Palvelun ovat toteuttaneet

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Tilaajan pikaopas. kotijakelu.onemed.fi

Tilaajan pikaopas. kotijakelu.onemed.fi Tilaajan pikaopas OneMed Kotijakelupalvelu on sähköinen tilausjärjestelmä, jonka avulla kunta/kaupunki hallinnoi kotiasiakkaiden hoitotarvikereseptejä. Kirjaudu palveluun: 1. Klikkaa Kirjaudu sisään -painiketta

Lisätiedot

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies 12.10.2011 Matti Rae, Elinkeinoelämän Ympäristöfoorumi 1 Ensto Group on kansainvälinen perheyritys Henkilöstöä

Lisätiedot

HE 20/2013 Sähkömarkkinalain muutos: Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän laskutus sekä laskutusta koskeva siirtymäsäännös (57, 69, 122 )

HE 20/2013 Sähkömarkkinalain muutos: Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän laskutus sekä laskutusta koskeva siirtymäsäännös (57, 69, 122 ) HE 20/2013 Sähkömarkkinalain muutos: Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän laskutus sekä laskutusta koskeva siirtymäsäännös (57, 69, 122 ) Energiateollisuus ry, lakimies eeva.kurkirinne@energia.fi GSM

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot DNA VASON ohje SM.indd 1 21.8.2008 10:55:41 Tervetuloa nopean laajakaistan

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

Ota niskalenkki suoraveloituksen päättymisestä!

Ota niskalenkki suoraveloituksen päättymisestä! Ota niskalenkki suoraveloituksen päättymisestä! Heli Merivirta Transaction Banking, Cash Management Products 21.9.2012 Suoraveloitukselle löytyy useita korvaavia palveluita Kotimainen suoraveloitus päättyy

Lisätiedot

MITTAROINTI ETENEE -laskutus muuttuu KESKIAUKEAMALLA LEIKIN LOMASSA KANTA-ASIAKAS- JÄRJESTELMÄN ENERGIAPOLLARI NEUVOO NYT NETISSÄ

MITTAROINTI ETENEE -laskutus muuttuu KESKIAUKEAMALLA LEIKIN LOMASSA KANTA-ASIAKAS- JÄRJESTELMÄN ENERGIAPOLLARI NEUVOO NYT NETISSÄ ENERGIAPOLARIN JA ROVAKAIRAN ASIAKASLEHTI 3 2011 ENERGIAPOLLARI NEUVOO NYT NETISSÄ ROVAKAIRAN OMAT SIVUT KESKIAUKEAMALLA Omien rajojen ylittämistä ja oppia LEIKIN LOMASSA sivut 6-7 Energiapolar aloittaa

Lisätiedot

VALMIUSTILAT KODISSANI

VALMIUSTILAT KODISSANI VALMIUSTILAT KODISSANI Tavoite: Oppilaat tietävät sähkölaitteiden valmiustilojen kuluttamasta sähköstä ja he sammuttavat laitteet kokonaan, kun se on mahdollista. Ostaessaan uusia sähkölaitteita oppilaat

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% KYSELY KÄSITYÖN VERKKOPALVELUISTA Yhteenvetoraportti N=1062 Julkaistu: 2.12.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen nainen / tyttö 1038 97,74% 2. mies / poika 24 2,26% Kuulun ikäryhmään alle 13-vuotiaat

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo

Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo Suur-Seudun Osuuskaupan energiastrategia / IsLo 9.10.2014 Suur-Seudun Osuuskauppa SSO 1 Toimialue Prisma S-market Sale Sokos/Emotion Ravintola/Hotelli Liikennemyymälä/

Lisätiedot

HELSINGIN ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ. 12.12.2013 Atte Kallio

HELSINGIN ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ. 12.12.2013 Atte Kallio HELSINGIN ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ 12.12.2013 Atte Kallio ÄLYKÄS ENERGIAJÄRJESTELMÄ Helsingin energiaratkaisu Energiatehokas yhteistuotanto Kaukojäähdytys Hukkaenergiat hyötykäyttöön Kalasataman älykkäät

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

KATTAA JA KALUSTAA TILAISUUTESI

KATTAA JA KALUSTAA TILAISUUTESI Klaffituoli, pehmustettu 1 Vuokrahinta. KATTAA JA KALUSTAA TILAISUUTESI TELTAT KALUSTEET KATSOMOT KALUSTE- VUOKRAUS STOPTELTAT ON DESIGN! Nimekkäiden suunnittelijoiden kalusteet. Valaisimet. Käsinsolmitut

Lisätiedot

Messut Salossa 12-13-04.2014 Aiheena: Lähienergia Luennoitsija Pekka Agge tj Aura Energia Oy www.auraenergia.fi Puhelin 010 5052860.

Messut Salossa 12-13-04.2014 Aiheena: Lähienergia Luennoitsija Pekka Agge tj Aura Energia Oy www.auraenergia.fi Puhelin 010 5052860. Messut Salossa 12-13-04.2014 Aiheena: Lähienergia Luennoitsija Pekka Agge tj Aura Energia Oy www.auraenergia.fi Puhelin 010 5052860 Messut Salo Miten tehdään talo jossa mukava asua ja silti energian kulutus

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu?

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? 1 Mistä asuntopalvelumme koostuu? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme

Lisätiedot

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä Muoti: s. 14 Joulun kuumimmat trendit s. 9 Pukeudu kuin JLo s. 15 Pikkujoulujen paras tyyli Kauneus: s. 20 Nutturat arkeen ja juhlaan s. 25 Testi: Mikä tuoksu sopii sinulle? s. 10 Vertailussa ripsarit,

Lisätiedot

Sähkön säästökeinot omakotitalossa - Jyväskylän energia 5.10.2015. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Sähkön säästökeinot omakotitalossa - Jyväskylän energia 5.10.2015. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Sähkön säästökeinot omakotitalossa - Jyväskylän energia 5.10.2015 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Energianeuvontaa Keski-Suomessa Energianeuvontaa taloyhtiöille

Lisätiedot