Arkkioffset-painovärit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arkkioffset-painovärit"

Transkriptio

1 RESISTA RAPIDA REFLECTA IMPRESSION SURPRIZE PERFEXION More than just ink

2 Synergia tuottaa innovaatioita Teknologia INNOVAATIO Know-how Kokemus Teknologia on vain niin onnistunutta kuin sen avulla saadut konkreettiset tulokset. Painoväri joutuu tosipaikan eteen painokoneessa. Silloin nähdään, mihin siitä todella on. Tästä syystä hubergroupin painovärit testataan perinpohjaisesti yrityksen omissa painokoneissa. Samaan aikaan teemme tiivistä yhteistyötä johtavien painotalojen kanssa ympäri maailmaa. Päämäärämme: keksiä ja kehittää uusia ideoita ja ratkaisuja parhaan mahdollisen painojäljen saavuttamiseksi. Keräämämme kokemukset ovat arvokas kannustin laboratorioillemme ympäri maailmaa. Laboratorioiden yhteisestä tutkimustyöstä syntyy täysin uusia, markkinakelpoisia ratkaisuja. Ammattilaisilta ammattilaisille. Innovaatiomme ovat menestyksemme perusta. Niiden ansiosta monet painotalot ympäri maailmaa käyttävät mieluiten hubergroupin tuotteita. Innovaatioiden ansiota on myös se, että monet tavaramerkeistämme ovat nousseet markkinoiden menestyksekkäimmiksi. Uuden NKREDIBLE-teknologiansa avulla hubergroup jatkaa määrätietoisesti tällä tiellä.

3 NKREDIBLE. Uskomatonta, mihin nämä värit pystyvät. Hubergroupin NKREDIBLE-värit asettavat uuden standardin arkkioffset-painovärien markkinoilla. Nämä painovärit täyttävät jo nyt huomisen vaatimukset. Uskomatonta mutta totta! NKREDIBLE-värit perustuvat uuteen sideainejärjestelmään, jonka ansiosta väreillä on optimaaliset jälkikäsittelyominaisuudet. Tämän teknologian avulla on mahdollista hyödyntää merkittävästi uusiutuvia raaka-aineita ja resursseja säästäviä tuotantotapoja. Innovatiivisen koostumuksen ansiosta värien juoksevuusominaisuudet ovat parantuneet. Tästä on seurauksena optimaalinen painettavuus sekä käsittelyn ja painatusprosessin sujuvuus. NKREDIBLE-värit sopivat huipputekniikkaa käyttäviin nopeisiin painokoneisiin, sillä väri-vesitasapainon asettaminen käy nopeasti ja alkoholitonkin painatus on sujuvaa. Mitä tulee kuivumisnopeuteen, kiiltoon ja hankauksenkestoon, hyödyt aikaisempaa paremmista ominaisuuksista. On parasta, että testaat uusia NKREDIBLE-värejä heti omassa painokoneessasi. Näet omin silmin, miksi nämä värit ovat niin uskomattomia. Yksi asia on varma: tulet hämmästymään!

4 Yksinkertaisesti vastustamaton RESISTA

5 RESISTA Hankauksenkestävät painovärit RESISTA NKREDIBLE-painovärit kestävät hankausta erinomaisesti. Painovärit, joita on saatavilla sekä värikaukalossa tuoreena pysyvänä yövärinä että nopeasti kuivuvana päivävärinä, kehitetään uusiutuvien raaka-aineiden pohjalta. ERITYISOMINAISUUDET VÄRIPROFIILI Erinomainen hankauksenkesto Pisteen terävyys Erityisen nopea kuivuminen hapettumalla Nopea jälkikäsittely mekaanisesta rasituksesta huolimatta Hyvä kiilto Erittäin hyvä vedenottokyky Asettuminen Kaksipuolinen painatus Kiilto Jälkikäsittely Hankauksenkesto Vähemmän hukkapaperia Sujuva tuotantoprosessi Ei kuivu värikaukaloon yön aikana, joten sopii kaksipuoliseen painatukseen Kromaattisuus täyttää DIN ISO ja standardien vaatimukset Sopii alkoholittomaan painamiseen Substifix :in kanssa Erittäin nopea väri-vesitasapainon asettaminen KÄYTTÖ Ihanteellinen prosessivärisarja kovaan mekaaniseen käsittelyyn ja painokoneille, joissa käytetään pääasiassa mattapintaisia/ päällystämättömiä papereita ja päällystettyjä/päällystämättömiä kartonkeja. KESTO-OMINAISUUDET Valonkesto Alkoholi Nitroselluloosa Alkaali Keltainen Magenta Syaani Musta Yllä olevat valonkesto-ominaisuudet koskevat täyspainoa.

6 Huippunopeuksia väreissä RAPIDA

7 RAPIDA Nopeasti kuivuvat painovärit RAPIDA NKREDIBLE-painovärit kuivuvat nopeasti, joten ne sopivat kaksipuoliseen painatukseen ja jälkikäsittelyyn. Nämä prosessivärit, jotka eivät kuivu värikaukaloon yön aikana, lisäävät tuottavuutta. ERITYISOMINAISUUDET VÄRIPROFIILI Erittäin nopea asettuminen ja erinomainen pinottavuus Pisteen terävyys Ihanteellinen kaksipuoliseen painatukseen Asettuminen Kiilto Erittäin hyvä vedenottokyky Hankauksenkesto Hyvä kiilto Vähäinen pulverin tarve Kaksipuolinen painatus Jälkikäsittely Ihanteellinen inline-lakkaukseen KÄYTTÖ Vähemmän hukkapaperia Sujuva tuotantoprosessi Ihanteellinen prosessivärisarja nopeaan jälkikäsittelyyn ja usein vaihtuviin töihin. Sarja tarjoaa äärimmäistä joustavuutta painettavien tuotteiden koon ja formaatin suhteen. Kromaattisuus täyttää DIN ISO ja standardien vaatimukset Sopii alkoholittomaan painamiseen Substifix :in kanssa Erittäin nopea väri-vesitasapainon asettaminen KESTO-OMINAISUUDET Valonkesto Alkoholi Nitroselluloosa Alkaali Keltainen Magenta Syaani Musta Yllä olevat valonkesto-ominaisuudet koskevat täyspainoa.

8 Häikäisevät näkymät REFLECTA

9 REFLECTA Erittäin kiiltävät painovärit REFLECTA NKREDIBLE-painovärit korkeaa kiiltotasoa ja loistavaa värintoistoa vaativiin töihin. Nämä painovärit, jotka eivät kuivu värikaukaloon yön aikana, kehitetään uusiutuvien raaka-aineiden pohjalta. ERITYISOMINAISUUDET VÄRIPROFIILI Poikkeuksellisen hyvä kiilto ja väriloisto Pisteen terävyys Erittäin hyvä vedenottokyky Asettuminen Kiilto Ihanteellinen kaksipuoliseen painatukseen Nopea kuivuminen hapettumalla Vähemmän hukkapaperia Kaksipuolinen painatus Jälkikäsittely Hankauksenkesto Sujuva tuotantoprosessi Kromaattisuus täyttää DIN ISO ja standardien vaatimukset KÄYTTÖ Ihanteellinen prosessivärisarja korkeaa kiiltotasoa vaativiin töihin Sopii alkoholittomaan painamiseen Substifix :in kanssa Erittäin nopea väri-vesitasapainon asettaminen KESTO-OMINAISUUDET Valonkesto Alkoholi Nitroselluloosa Alkaali Keltainen Magenta Syaani Musta Yllä olevat valonkesto-ominaisuudet koskevat täyspainoa.

10 Kestäviä, ihania vaikutelmia IMPRESSION

11 IMPRESSION Hankauksenkestävät erikoispainovärit IMPRESSION NKREDIBLE-painovärit kestävät hankausta erinomaisesti. Nämä painovärit, jotka eivät kuivu värikaukaloon yön aikana, kehitetään uusiutuvien raaka-aineiden pohjalta. ERITYISOMINAISUUDET VÄRIPROFIILI Erittäin hyvä hankauksenkesto Pisteen terävyys Intensiivinen väri Asettuminen Kiilto Suuri kontrasti ja pisteen terävyys värintoistossa Täydellinen läpikuivuminen Vähemmän hukkapaperia Kaksipuolinen painatus Jälkikäsittely Hankauksenkesto Ei kuivu värikaukaloon yön aikana, mikä tuo sujuvuutta tuotantoprosessiin KÄYTTÖ Sopii kaksipuoliseen painatukseen Kromaattisuus täyttää DIN ISO ja standardien vaatimukset Sopii alkoholittomaan painamiseen Substifix :in kanssa Erittäin nopea väri-vesitasapainon asettaminen Ihanteellinen sarja suuritiheyksisille painotuotteille, jotka vaativat erittäin korkean kontrastin ja terävyyden lisäksi myös hyvää suurten painosten pinottavuutta ja hankauksenkestoa. KESTO-OMINAISUUDET Valonkesto Alkoholi Nitroselluloosa Alkaali Keltainen Magenta Syaani Musta Yllä olevat valonkesto-ominaisuudet koskevat täyspainoa.

12 Yllättävän nopeaa ja intensiivistä SURPRIZE

13 SURPRIZE Nopeasti kuivuvat erikoispainovärit SURPRIZE Nämä NKREDIBLE-värit on kehitetty erityisesti intensiivistä värintoistoa vaativiin töihin. Vähäinen väriaineen käyttö ja pikainen kuivuminen mahdollistavat erittäin nopean kaksipuolisen painatuksen ja jälkikäsittelyn myös suurille pinoille. Sarjan värit eivät kuivu värikaukaloon yön aikana. ERITYISOMINAISUUDET VÄRIPROFIILI Erittäin nopea asettuminen ja erinomainen pinottavuus Pisteen terävyys Suuri kontrasti ja pisteen terävyys värintoistossa Asettuminen Kiilto Erittäin intensiivinen väri Erittäin nopea jälkikäsittely Ihanteellinen inline-lakkaukseen ja viimeistelyyn Erittäin nopea ja hyvä mekaaninen kestävyys KÄYTTÖ Kaksipuolinen painatus Jälkikäsittely Hankauksenkesto Vähemmän hukkapaperia Sujuva tuotantoprosessi SURPRIZE-sarja on ihanteellinen vaihtoehto, kun painetaan suurella tiheydellä ja laajoilla väriavaruuksilla sekä vaaditaan suurta tehokkuutta töiden vaihtuessa usein. Vähäinen pulverin tarve Kromaattisuus täyttää DIN ISO ja standardien vaatimukset Sopii alkoholittomaan painamiseen Substifix :in kanssa Erittäin nopea väri-vesitasapainon asettaminen KESTO-OMINAISUUDET Valonkesto Alkoholi Nitroselluloosa Alkaali Keltainen Magenta Syaani Musta Yllä olevat valonkesto-ominaisuudet koskevat täyspainoa.

14 Täydellinen ulkonäkö PERFEXION

15 PERFEXION Erittäin kiiltävät erikoispainovärit PERFEXION NKREDIBLE-painovärit korkeaa kiiltotasoa ja intensiivistä värintoistoa vaativiin töihin. Nämä painovärit, jotka eivät kuivu värikaukaloon yön aikana, kehitetään uusiutuvien raaka-aineiden pohjalta. ERITYISOMINAISUUDET VÄRIPROFIILI Poikkeuksellisen hyvä kiilto Pisteen terävyys Erittäin intensiivinen väri Asettuminen Kiilto Suuri kontrasti ja pisteen terävyys värintoistossa Erinomainen läpikuivuminen Vähemmän hukkapaperia Kaksipuolinen painatus Jälkikäsittely Hankauksenkesto Sujuva tuotantoprosessi Ihanteellinen kaksipuoliseen painatukseen KÄYTTÖ Ihanteellinen sarja käyttäjille, jotka vaativat erityisen kiiltävää jälkeä, väriloistoa ja kontrastia eivätkä missään nimessä halua tinkiä painatusominaisuuksista tai kaksipuolisesta painatuksesta. Kromaattisuus täyttää DIN ISO ja standardien vaatimukset Sopii alkoholittomaan painamiseen Substifix :in kanssa KESTO-OMINAISUUDET Valonkesto Alkoholi Nitroselluloosa Alkaali Keltainen Magenta Erittäin nopea väri-vesitasapainon asettaminen Syaani Musta Yllä olevat valonkesto-ominaisuudet koskevat täyspainoa.

16 Yleiskatsaus Värisarja RESISTA RAPIDA REFLECTA IMPRESSION SURPRIZE PERFEXION Kuivuminen F N F F F F F Pisteen terävyys Kiilto Asettuminen Hankauksenkesto Nopea jälkikäsittely Sopii kaksipuoliseen painatukseen Sopii päällystämättömille/ mattapintaisille paperilaaduille : matala 10 : korkea F : värikaukalossa tuoreena pysyvä yöväri N : nopeasti kuivuva päiväväri Tutustu hubergroupin tytäryhtiöihin osoitteessa: MA 241 FI (XX.07.07) Painettu NKREDIBLE REFLECTA :lla

ACRYLAC Vesipohjaiset lakkajärjestelmät A C R Y L A C. Enemmän kuin vain väriä

ACRYLAC Vesipohjaiset lakkajärjestelmät A C R Y L A C. Enemmän kuin vain väriä ACRYLAC Vesipohjaiset lakkajärjestelmät A C R Y L A C Enemmän kuin vain väriä Täydellinen kiilto ja suojaus huippulaadukkaille painotuotteille ACRYLAC ACRYLAC Mikä tahansa painotuotteen viimeistelyyn ja

Lisätiedot

Etikettien suunnittelu. Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki

Etikettien suunnittelu. Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki Etikettien suunnittelu Kuka ja millä välineillä? Tiina Myllymäki Myyvä etiketti syntyy tilaajan ja suunnittelijan yhteistyönä Toimeksiannon sisällön määrittelyä varten käydään keskustelu työn taustasta

Lisätiedot

Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet

Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Ainutlaatuisella Epson UltraChrome K3 -mustetekniikalla saat erinomaisia mustavalko- ja väritulosteita. Kun muissa musteissa

Lisätiedot

Triangle Colorscale. Created for design CMYK GUIDE. Intuitiivinen, tarkka ja käytännöllinen

Triangle Colorscale. Created for design CMYK GUIDE. Intuitiivinen, tarkka ja käytännöllinen Created for design CMYK GUIDE Intuitiivinen, tarkka ja käytännöllinen CMYK GUIDE -kartasta värit löytyvät nopeasti, ja ne ovat painettuina juuri sitä mitä valittiinkin! INTUITIIVINEN Suunnittelijan nopea

Lisätiedot

Tekniset laatusuositukset

Tekniset laatusuositukset Tekniset laatusuositukset Tekniset laatusuositukset on tarkoitettu painotyön tilaajan ja painon apuvälineeksi, joissa ovat suositusarvot tärkeimpien laatukriteerien osalta reprolle, painamiselle ja jälkikäsittelylle.

Lisätiedot

Lakan irtoamista painomateriaalista voidan vähentää painamalla alle arkkioffsetpainoväriä

Lakan irtoamista painomateriaalista voidan vähentää painamalla alle arkkioffsetpainoväriä Kulta- ja hopealakat Tuoteiden kuvaus kulta- ja hopealakat ovat täysin uusia patentoituja tuotteita. Näillä vesiohenteisilla kulta- ja hopeaväreillä saavutetaan in-line lakkaamisessa erinomainen kirkkaus

Lisätiedot

Tuoteseloste FI 08.2005 Heatset Prosessivärit APUAINEET

Tuoteseloste FI 08.2005 Heatset Prosessivärit APUAINEET APUAINEET Hubergroupin uuden teknologian heatset-painovärit on suunniteltu käytettäviksi sellaisenaan ilman apuaineita. Joskus syntyy kuitenkin tilanteita, joissa painatusprosessin olosuhteissa tapahtuu

Lisätiedot

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä yhdyskuntatekniikka uponor ultra RIB 2 Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimainen kestävyys Uponor Ultra Rib 2 on Ultra-tuoteperheen

Lisätiedot

Teollisuuden LED-valaistus

Teollisuuden LED-valaistus Teollisuuden LED-valaistus Hollantilainen innovaatio made in Europe LumoLumen, eurooppalaista huipputekniikkaa! LumoLumen LED-teollisuusvalaisimissa yhdistyvät ainutlaatuinen mekaaninen rakenne, edistyksellinen

Lisätiedot

IGORA ROYAL. Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: IGORA ROYAL HAPETE LUONNONSÄVYT VAHVISTETUT NEUTRAALISÄVYT VAALENNUSVÄRIT 10- SARJA

IGORA ROYAL. Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: IGORA ROYAL HAPETE LUONNONSÄVYT VAHVISTETUT NEUTRAALISÄVYT VAALENNUSVÄRIT 10- SARJA start IGORA ROYAL Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: IGORA ROYAL HAPETE LUONNONSÄVYT VAHVISTETUT NEUTRAALISÄVYT MUOTISÄVYT VAALENNUSVÄRIT 10- SARJA VAALENNUSVÄRIT 12- SARJA LUOVAT PASTELLISÄVYT

Lisätiedot

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon.

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. Huippuluokan teknologiaan perustuva Bodyfence-kalvo suojaa ajoneuvoasi ulkoiselta

Lisätiedot

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uusi Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uponorin valikoimiin kuuluvat talotekniset ratkaisut tarjoavat ensiluokkaista käyttömukavuutta, energiatehokkuutta ja erinomaisia mahdollisuuksia hyödyntää

Lisätiedot

TULOSTEKARTAT. Talvipäivät 2008 Pertti Hartman. Kartta paperille. Pikapaino Digitaalinen painokone > Tulostekartta Yleensä alan yritys

TULOSTEKARTAT. Talvipäivät 2008 Pertti Hartman. Kartta paperille. Pikapaino Digitaalinen painokone > Tulostekartta Yleensä alan yritys TULOSTEKARTAT Kartta paperille Offsetpainaminen Spottivärein (PMS, 6+1 väriä) Neliväripaino (Prosessivärit CMYK) Pikapaino Digitaalinen painokone > Tulostekartta Yleensä alan yritys Tulostus Lasertulostin

Lisätiedot

markilux NAUTI KESÄSTÄSI TYYLIKKÄÄSTI markilux MARKIISIN ALLA turvallinen ajaton kaunis www.markilux.com Terrassen- Balkonmarkisen

markilux NAUTI KESÄSTÄSI TYYLIKKÄÄSTI markilux MARKIISIN ALLA turvallinen ajaton kaunis www.markilux.com Terrassen- Balkonmarkisen www..com turvallinen ajaton kaunis NAUTI KESÄSTÄSI TYYLIKKÄÄSTI MARKIISIN ALLA Turku, Nuppulantie 33 02 2 76 93 00 Salo, Katrineholminkatu 9 02 7 31 54 15 Oulu, Kirkkokatu 61 040 9 68 20 26 Terrassen-

Lisätiedot

FOREVER Solvent-Dark 111

FOREVER Solvent-Dark 111 FOREVER Solvent-Dark 111 Laadukas paperi värillisille kankaille. Pesunkestävyys ja värien kiirkkaus 100% puuvilla, denim, nahka, valkoinen polyesteri, puu, synteettinen nahka, päällystetty paperi jne.

Lisätiedot

Tekninen artikkeli FI 08.2005 Heatset Kostutusveden lisäaineet

Tekninen artikkeli FI 08.2005 Heatset Kostutusveden lisäaineet ISPROPANOLIN VÄHENTÄMINEN / ISPROPANOLIVAPAA PAINAMINEN HEATSET-PAINOMENETELMÄSSÄ Kun jatkuvatoimiset kostutusvesijärjestelmät kehitettiin kävi ilmeiseksi, että perinteiset kostutusvedet eivät sovltuneet

Lisätiedot

Korkean suorituskyvyn hiusväri rasittamatta hiuksia!

Korkean suorituskyvyn hiusväri rasittamatta hiuksia! TIE TOA VÄ REIS TÄ Korkean suorituskyvyn hiusväri rasittamatta hiuksia! ELUMEN- superväri on uusi täydellinen ja tehokas hiusväri, joka antaa poikkeuksellisen hyvän kiillon ja hehkuvan värin sekä erityisen

Lisätiedot

TUOTETIEDOT TOUKOKUU 2016 TUOTEKUVAUS

TUOTETIEDOT TOUKOKUU 2016 TUOTEKUVAUS TUOTEKUVAUS TOUKOKUU 2016 STAFIX GRIP on liimaton tarramateriaali, joka tarttuu erilaisille puhtaille ja erittäin sileille pinnoille silikonipohjaisen tartunta-aineen avulla. Materiaali ei jätä jälkiä,

Lisätiedot

VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN

VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN VALOA TYÖHÖN LED VALAISIMET LABORATORIOIHIN TAMETO. MONIPUOLINEN JA LAADUKAS. Laboratoriotyö vaatii valaistukselta korkeaa laatua. Uusi TAMETO valaisinperhe monine valaisinmalleineen tarjoaa laadukkaan

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

VTT TIETOTEKNIIKKA. Tutkimusraportti

VTT TIETOTEKNIIKKA. Tutkimusraportti VTT TIETOTEKNIIKKA Voimakkaasti pigmentoidut värit painotuotannossa Tutkimusraportti Versio 1. 28.2.2 Kaisa Koivumäki Olli Nurmi Tapio Leppänen Muutoshistoria Versio Pvm Laatija(t) Tarkastaja Kuvaus.1

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Uusi Standox VOC Xtreme Filler -hiontaväri U7600.

Uusi Standox VOC Xtreme Filler -hiontaväri U7600. Uusi Standox VOC Xtreme Filler -hiontaväri U7600. An Axalta Coating Systems Brand XTREME- VALLANKUMOUS Vallankumouksellista! Todella nopeasti kuivuva hiontaväri. Esittelemme uuden Standox VOC Xtreme Filler

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP Vuonna 2020 Oulussa on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä,

Lisätiedot

ESSENSITY. Edut. Color & Repair Shampoo. Color & Repair Hoitoaine. Color & Moisture Shampoo. Color & Moisture Hoitoaine

ESSENSITY. Edut. Color & Repair Shampoo. Color & Repair Hoitoaine. Color & Moisture Shampoo. Color & Moisture Hoitoaine ESSENSITY Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: Edut Color & Repair Shampoo Color & Repair Hoitoaine Color & Repair Intensiivinen naamio Color & Repair Intensiivinen suojaava seerumi Color

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith -saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

Digitaalinen etikettipainokone SurePress L-4033 MONIPUOLISTA TULOSTUSTA. YHTENÄINEN LAATU.

Digitaalinen etikettipainokone SurePress L-4033 MONIPUOLISTA TULOSTUSTA. YHTENÄINEN LAATU. Digitaalinen etikettipainokone SurePress L-4033 MONIPUOLISTA TULOSTUSTA. YHTENÄINEN LAATU. DIGITOIMALLA JÄRJESTELMÄSI PARANNAT YRITYKSESI TULOSTA SurePress L-4033 -mustesuihkupainokoneella teet lyhyiden

Lisätiedot

Irtopakastamon naapurissa sijaitsevat Toripihan suuret pakkasvarastot tuotteiden välivarastointiin.

Irtopakastamon naapurissa sijaitsevat Toripihan suuret pakkasvarastot tuotteiden välivarastointiin. IQF- Vesanto sijainti: Irtopakastuslaitos sijaitsee Pohjois-Savossa Vesannon taajamassa sijaitsevan kala-aseman yhteydessä. Hallinnoijana toimii kalastajien omistama Vesannon Kala Osk. Irtopakastamon naapurissa

Lisätiedot

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Työvaateprofilointi Painettu & Valmis PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Nykyään yhä useampi yritys haluaa työvaatteisiin yrityksen logon. Ahlsell

Lisätiedot

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko? Ville Valovirta Miten liiketoimintaa sosiaalisista innovaatioista? -seminaari 23.1.2013 2 1. Miten

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

Teknologia jalostusasteen työkaluna. FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja 14.5.2014 Seinäjoki

Teknologia jalostusasteen työkaluna. FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja 14.5.2014 Seinäjoki Teknologia jalostusasteen työkaluna FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja 14.5.2014 Seinäjoki Fenola Oy Fenola Oy on suomalainen yritys, jonka liikeideana on valmistaa ainutlaatuisia ja aitoja

Lisätiedot

TARVIKKEET. Standardimuki valkoinen. Standardimuki valkoinen. Mightymuki valkoinen. Oluttuoppi valkoinen. lämpömuki musta. musta Lahjalaatikko

TARVIKKEET. Standardimuki valkoinen. Standardimuki valkoinen. Mightymuki valkoinen. Oluttuoppi valkoinen. lämpömuki musta. musta Lahjalaatikko TARVIKKEET Standardimuki valkoinen Valkoinen stabdardimuki korkeus 95 mm, halkaisija 80 mm musta Lahjalaatikko Lahjalaatikko standard ja lämpömukeille 100 x 105 x 105 mm Standardimuki valkoinen SUBLIMAATIOVÄREILLE

Lisätiedot

Marabu INFO. Tekninen. UV-kuivattavien silkkipainovärien apu- ja lisäaineet. 1) UV-kuivaus. Sisällysluettelo. Huomaa

Marabu INFO. Tekninen. UV-kuivattavien silkkipainovärien apu- ja lisäaineet. 1) UV-kuivaus. Sisällysluettelo. Huomaa UV-kuivattavien silkkipainovärien apu- ja lisäaineet AW/enk 2005 14-06 UV-kuivattavien silkkipainovärien merkitys on kasvanut viime vuosina, ja niitä käytetään tänään monilla tärkeillä alueilla graafisessa

Lisätiedot

Arkkioffset, (haputtumalla kuivuvat värit) ja UV-OFFSET

Arkkioffset, (haputtumalla kuivuvat värit) ja UV-OFFSET Arkkioffset, (haputtumalla kuivuvat värit) ja UV-OFFSET PAINO JA TUOTEOPAS TAMMIKUU 2017 Tämä paino ja tuoteopas auttaa sinua eri tuotannon vaiheissa STAFIX GRIP- materiaalin kanssa. Seuraamalla oppaamme

Lisätiedot

PURISTIN www.vaahtogroup.fi

PURISTIN www.vaahtogroup.fi PURISTIN VRS-GUIDE 0 3 P&J 5-10 mm Tummanharmaa 85 Metalli- tai hiilipohjainen polymeerikaavin paperin- ja huovanjohtotelat VRS-GUIDE on erittäin hyvän kulutuksenkestävyyden ja kaavaroitavuuden ansiosta

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Monarplan Luotettava PVC-vedeneristejärjestelmä

Monarplan Luotettava PVC-vedeneristejärjestelmä Monarplan Luotettava PVC-vedeneristejärjestelmä Kevyt Kestävä Monipuolinen Taloudellinen Ainutlaatuinen Monarplan PVC-vedeneristejärjestelmä tunnetun laadukas Icopal PVC-vedeneristejärjestelmä on ollut

Lisätiedot

Kiilto Silk- Kestävä ratkaisu

Kiilto Silk- Kestävä ratkaisu Kiilto Silk- Kestävä ratkaisu www.kiiltoclean.fi KiiltoClean Oy- Johtava kotimainen KiiltoClean Oy on johtava suomalainen puhtaus- ja hygieniaratkaisujen toimittaja ja myös kansainvälisesti vahva toimija.

Lisätiedot

Uusi GRANDIÔSE LINER Innovatiivinen nestemäinen silmänrajaus

Uusi GRANDIÔSE LINER Innovatiivinen nestemäinen silmänrajaus Lehdistötiedote huhtikuu 2016 Uusi GRANDIÔSE LINER Innovatiivinen nestemäinen silmänrajaus Lisätiedot: L Oréal Finland Oy L Oréal Luxe Lancôme Arvioitu kuluttajahinta Grandiôse Liner 38,50 Grandiôse Extrême

Lisätiedot

TEOLLISUUSPINNOITTEET

TEOLLISUUSPINNOITTEET TEOLLISUUSPINNOITTEET VRS-POLYDRIVE 95 65 ShA 10 25 mm, Tummansininen 90 kaikki kuivat vetotelapositiot VRS-POLYDRIVE on kulutusta erittäin hyvin kestävä polyuretaanipinnoite kaikkiin kuiviin vetotelapositioihin.

Lisätiedot

ECOMATION. environment in mind ECOMATION - TUOTTEITA JA RATKAISUJA NYKYAIKAISILLE KULLANKAIVAJILLE. Recycling Technologies

ECOMATION. environment in mind ECOMATION - TUOTTEITA JA RATKAISUJA NYKYAIKAISILLE KULLANKAIVAJILLE. Recycling Technologies ECOMATION environment in mind Recycling Technologies ECOMATION - TUOTTEITA JA RATKAISUJA NYKYAIKAISILLE KULLANKAIVAJILLE YRITYS Ecomation Oy suunnittelee ja toimittaa asiakkailleen koneita, laitteistoja,

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

nyloflex painolaatat Kattava tuotevalikoima fleksopainoon

nyloflex painolaatat Kattava tuotevalikoima fleksopainoon nyloflex painolaatat Kattava tuotevalikoima fleksopainoon Kokonaisvaltaista fleksopainon erikoisasiantuntemusta Flint Group Flexographic Products - painolaatat kaikkia haasteita varten Fleksopaino on tällä

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor Ultra Classic Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Classic Uuden sukupolven PP-maaviemäri Uponor Ultra Classic

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Suomen Transval Pahvipakkaukset

Suomen Transval Pahvipakkaukset Suomen Transval Pahvipakkaukset TriWall Tri-Wall Ltd Group, 1,600 työntekijää Euroopassa, Kiinassa, Japanissa, Kauko-Idässä, Intiassa ja Keski-Idässä. Tri-Wall toimittaa Heavy-Duty kartonki pakkausratkaisuja

Lisätiedot

Tehokasta työvaloa TYRI KLE työvalot on kehitetty ja testattu yhteistyössä suurten konevalmistajien kanssa tarjoten tehokasta ja turvallista valoa:

Tehokasta työvaloa TYRI KLE työvalot on kehitetty ja testattu yhteistyössä suurten konevalmistajien kanssa tarjoten tehokasta ja turvallista valoa: Tehokasta työvaloa TYRI KLE työvalot on kehitetty ja testattu yhteistyössä suurten konevalmistajien kanssa tarjoten tehokasta ja turvallista valoa: Kaikki tuotteemme on suunniteltu vastaamaan korkeita

Lisätiedot

Walki Flex. Joustavuutta pakkaamiseen

Walki Flex. Joustavuutta pakkaamiseen Walki Flex Joustavuutta pakkaamiseen Walki Flex ratkaisuja toimivaan p akkaamiseen Elintarvike- ja lääketeollisuudessa pakkauksilta vaaditaan ennen kaikkea hygieenisyyttä, säilyvyyden edistämistä ja ympäristöystävällisyyttä.

Lisätiedot

KaVo MASTERmatic -sarja. Uusi KaVo MASTERmatic -sarja. Elä. vaatimuksiesi mukaisesti

KaVo MASTERmatic -sarja. Uusi KaVo MASTERmatic -sarja. Elä. vaatimuksiesi mukaisesti -sarja Uusi -sarja. Elä vaatimuksiesi mukaisesti -sarja -sarja. Koe vaatimuksiesi täyttyvän. Parhaat lopputulokset. Eliniän verran. Nauti optimaalisista käyttömahdollisuuksista ja huipputarkkuudesta kaikissa

Lisätiedot

Hyvät asiakkaat, valmistelkaa painotietonne tässä kuvattujen spesifikaatioiden mukaisesti.

Hyvät asiakkaat, valmistelkaa painotietonne tässä kuvattujen spesifikaatioiden mukaisesti. Tärkeää hyvien painotulosten kannalta Hyvät asiakkaat, valmistelkaa painotietonne tässä kuvattujen spesifikaatioiden mukaisesti. Josnäitä kuvauksia ei noudateta, emme voi hyväksyä mitään vastuuta painotehtävien

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

WBC Onnistunutta auton viimeistelyä

WBC Onnistunutta auton viimeistelyä Tulevaisuus perustuu veteen... Mipa WBC Sekoitusjärjestelmä WBC Onnistunutta auton viimeistelyä Aika ei koskaan pysähdy Vesiperustaiset pintamaalit ovat olleet luokkansa kärkeä siitä lähtien kun VOCsäädökset

Lisätiedot

Digitaalinen etikettipainokone SurePress L-6034VW YHTENÄISET VÄRIT. ERINOMAINEN JÄLKI.

Digitaalinen etikettipainokone SurePress L-6034VW YHTENÄISET VÄRIT. ERINOMAINEN JÄLKI. Digitaalinen etikettipainokone SurePress L-6034VW YHTENÄISET VÄRIT. ERINOMAINEN JÄLKI. LUO LIIKETOIMINTA- MAHDOLLISUUKSIA SurePress L-6034 -mustesuihkupainokoneella teet lyhyiden sarjojen etikettipainotyöt

Lisätiedot

KLINGERsil. Tiivistemateriaalit C-4430 C-4500 C-4509 C-8200

KLINGERsil. Tiivistemateriaalit C-4430 C-4500 C-4509 C-8200 KLINGERsil Tiivistemateriaalit C-4430 C-4500 C-4509 C-8200 KLINGERramikro leikkaamopalvelu Leikkaamopalvelumme laaja ohjelma kattaa standarditiivisteiden ohella myös vaativat muototiivisteet asiakkaan

Lisätiedot

CopyCentre TM C32/C40

CopyCentre TM C32/C40 Tekniset tiedot CopyCentre C32 väri. CopyCentre C40 väri, alkuperäisten syöttölaite (DADF) ja valinnainen kaksialustainen yksikkö. LUOVUTUSNOPEUS CopyCentre TM C32 digitaalinen värikopiokone CopyCentre

Lisätiedot

Nykyaikaisen sementointitekniikan erityisosaamista

Nykyaikaisen sementointitekniikan erityisosaamista Nykyaikaisen sementointitekniikan erityisosaamista PALACOS THE GOLD STANDARD LAATU. ASIANTUNTEMUS. INNOVAATIO. Nykyaikainen sementointitekniikka artroplastiikkaan. PALACOS -luusementti on yli 50 vuoden

Lisätiedot

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN.

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. PARASTA LAATUA PENSAILLE. Metabo-pensasleikkurit asettavat standardit. Näin tekee myös uusi mallistomme. Uudet pensasleikkurimme vakuuttavat

Lisätiedot

Packaging solutions close to you

Packaging solutions close to you Packaging solutions close to you SISÄLLYS TIETOA STENQVISTISTÄ sivu 04 LAATU sivu 06 YMPÄRISTÖ sivu 08 TUOTANTO sivu 10 TUOTTEET VÄHITTÄISKAUPALLE sivu 12 TUOTTEET TEOLLISUUDELLE sivu 13 MITÄ STENQVIST

Lisätiedot

Kumppaniratkaisu. M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa. Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua!

Kumppaniratkaisu. M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa. Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua! Kumppaniratkaisu M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua! Vaihdoimme vanhan järjestelmän M-Filesiin viikonlopun aikana. Henkilökunnan kouluttamiseen

Lisätiedot

Melan graafinen ohje. Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu.

Melan graafinen ohje. Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu. Melan graafinen ohje Tämä ohjeisto esittelee Melan visuaalisen ilmeen peruselementit. Ohjeisto on yhdenmukaisen asiakasviestinnän työkalu. Selkeä ja yhtenäinen ilme vahvistaa positiivista mielikuvaa Melasta.

Lisätiedot

TUOTETIEDOT SAHATARVIKKEET. Text

TUOTETIEDOT SAHATARVIKKEET. Text TUOTETIEDOT Text SAHATARVIKKEET ProSelect on ainutlaatuinen valikoimamme metsäkoneiden varaosia, lisätarvikkeita ja kuluvia osia. Sarja on suunniteltu tarjoamaan metsäkoneen käyttäjälle mahdollisuus parantaa

Lisätiedot

KAAPELINSUOJAUS SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI

KAAPELINSUOJAUS SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI KAAPELINSUOJAUS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT PUMPPAAMOT PUTKET JA OSAT KAAPELINSUOJAUS RUMMUT VIEMÄRI- JA VESIJOHTOPUTKET KAIVOT LAITURITARVIKKEET KIINTEISTÖTARVIKKEET SUOMALAISEN

Lisätiedot

Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT

Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT 2 Miksi kuluttaja / käyttäjänäkökulma on mielenkiintoinen? Jokainen käyttäjä havainnoi teknologian

Lisätiedot

INSTRUMENTTIEN TEROITUSKONE

INSTRUMENTTIEN TEROITUSKONE INSTRUMENTTIEN TEROITUSKONE Terävin kärki Käsi-instrumenttien säännöllinen huolto on hammashoidon perusedellytys. Sillä luodaan perusta turvallisille korkealuokkaisille hoitotoimenpiteille. Puhtauden lisäksi

Lisätiedot

Mitä ovat yhteistyörobotit. Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa.

Mitä ovat yhteistyörobotit. Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa. Yhteistyörobotiikka Mitä ovat yhteistyörobotit Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa. Yhteistyörobotit saapuvat juuri oikeaan aikaan

Lisätiedot

Tampopainon periaate

Tampopainon periaate Tampopainon periaate Maktor Ky August 17, 2016 Abstract Näiden ohjeiden tarkoitus on antaa yleiskuva tampopainamisen (tampografia, eng. pad-printing) perusperiaatteista, listata yleisimmät ongelmatilanteet

Lisätiedot

septima tuotannon uusi elämä

septima tuotannon uusi elämä septima tuotannon uusi elämä 1 2 3 4 5 6 7 Lupaus Septima-palvelutuotteella saamme seitsemässä päivässä aikaan yrityksesi tuotannolle uuden elämän. Uuden tehokkaamman elämän, jossa kustannukset saadaan

Lisätiedot

Firestone Allasjärjestelmät. Varmuutta vaativiin olosuhteisiin

Firestone Allasjärjestelmät. Varmuutta vaativiin olosuhteisiin Firestone Allasjärjestelmät Varmuutta vaativiin olosuhteisiin Korkealaatuinen allaskalvo Firestone allaskumia on saatavana jopa 15 m leveänä ja 61 m pitkänä. Firestone allasrakenteet perustuvat EPDM-kumikalvoihin,

Lisätiedot

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012

Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MATERIAALI TEHOKKUUS TUTKIMUS CASE KIDEX Anne-Maria Peitsalo, 14.3.2012 MARTELA LYHYESTI Martela Oyj on työympäristöjen ja julkitilojen muutosten toteuttaja. Martelan sisustusratkaisut tukevat asiakkaan

Lisätiedot

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen www.lapetek.fi Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Allas: BLANCO ADON XL 6 S, SILGRANIT PuraDur, valkoinen Hana: BLANCO ALTA-S

Lisätiedot

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys

Sisältö: Yleistä. Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja. Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Puulattiat Sisältö: Yleistä Alan nykytila Pintakäsittelyn merkitys Alustat ja rakenteet Käsittely-yhdistelmät Ongelmia ja ratkaisuja 13.2.2014 2 Yleistä Alan nykytila Käsiteltäviä puuvalmiita pintoja entistä

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet

Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet Tuote-esite Korkea laatu, matala asennuskorkeus ja omapaino Käyttöturvallisuus ja helppokäyttöisyys ovat matalien Hiab Multilift XR-koukkulaitteiden tärkeimmät

Lisätiedot

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv)

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Kaikki mahdollisuudet, täysi vastuu Atlas Copco tarjoaa juuri asiakkaan liiketoimintaan sopivat

Lisätiedot

Sto Finexter Oy Koristeellinen sisäseinäpinnoite. StoDecolit K/R/MP

Sto Finexter Oy Koristeellinen sisäseinäpinnoite. StoDecolit K/R/MP Sto Finexter Oy Koristeellinen sisäseinäpinnoite StoDecolit K/R/MP StoDecolit Sisäseinäpinnoitteet StoDecolit K/R/MP Edut: värillinen ja käyttövalmis nopea ja helppo työstää StoDecolit: Myydyin orgaaninen

Lisätiedot

Värijärjestelmät. Väritulostuksen esittely. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito.

Värijärjestelmät. Väritulostuksen esittely. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito. Tällä tulostimella voidaan tulostaa värillisiä asiakirjoja. Värituloste herättää huomiota, lisää arvostusta ja tulosteen tai tietojen arvoa. käyttö lisää lukijoiden määrää, sillä väritulosteet luetaan

Lisätiedot

Loctite -pikaliimat Tutustu koko valikoimaamme mukaan lukien viimeiset innovaatiot

Loctite -pikaliimat Tutustu koko valikoimaamme mukaan lukien viimeiset innovaatiot Loctite -pikaliimat Tutustu koko valikoimaamme mukaan lukien viimeiset innovaatiot Innovaatioita Loctite -pikaliimateknologiassa Loctite -tuotteet ovat ensimmäisinä tarjoneet innovatiivisia ratkaisuja

Lisätiedot

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa.

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. UUDET living by Danfoss -termostaatit. Harppaus kohti laadukkaampaa asumista. Asenna ja unohda Uudet living by Danfoss termostaatit

Lisätiedot

FOREVER Classic. FOREVER Classic+ Universal LÄMPÖSIIRTOMATERIAALIT LASERTULOSTIMILLE

FOREVER Classic. FOREVER Classic+ Universal LÄMPÖSIIRTOMATERIAALIT LASERTULOSTIMILLE FOREVER Classic Siirtomateriaali vaaleille kankaille, hiirimatoille jne. Pesunkestävyys 40c lämpötilaan Siirtynyt taustakalvo lähes näkymätön Ei koveta kuvakohtaa kankaalla Ei sovellu mustavalkolasereille

Lisätiedot

vuodesta 1957 ROOMAN SOPIMUSTEN 50-VUOTISJUHLA GRAAFISET OHJEET Logo Typografia Värit

vuodesta 1957 ROOMAN SOPIMUSTEN 50-VUOTISJUHLA GRAAFISET OHJEET Logo Typografia Värit ROOMAN SOPIMUSTEN 50-VUOTISJUHLA GRAAFISET OHJEET Logo Logo Logon koko Suoja-alue Värillinen logo Logon kielikohtaiset versiot Mitä ei saa tehdä Typografia Värit November Marraskuu 2006 Grafikhandbuch

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2013 C(2013) 818 final Osa 3/6 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EY täydentämisestä vedenlämmittimien,

Lisätiedot

Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä

Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä yhdyskuntatekniikka uponor ultra double Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä UUTUUS! hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Double Asennusystävällinen ja kestävä Uponor Ultra

Lisätiedot

OuluHealth Labs. Innovaatio-, testaus- ja kehitysympäristö. Hanke-esittely 15.10.2015 Timo Alalääkkölä. Openphoto.net

OuluHealth Labs. Innovaatio-, testaus- ja kehitysympäristö. Hanke-esittely 15.10.2015 Timo Alalääkkölä. Openphoto.net OuluHealth Labs Innovaatio-, testaus- ja kehitysympäristö Hanke-esittely 15.10.2015 Timo Alalääkkölä Openphoto.net Oulu Sote Labs Hankkeen tavoitteena on tuotteistetun ja verkostomaisen innovaatio-, testaus-

Lisätiedot

Viestintäalan ympäristölinjaus

Viestintäalan ympäristölinjaus Viestintäalan ympäristölinjaus Matkalla kestävämpään 24.8.2010 1 Ympäristölinjaus-projekti Projektin ohjausryhmä VKL:n strategia- ja tulevaisuusryhmä Projektin johtoryhmä Jukka Ottela, ESA Tarja Kyllönen,

Lisätiedot

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa

Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Virtuoosi POS-järjestelmien joukossa Menestyvä liiketoiminta muistuttaa monin osin huippuunsa viritettyä orkesteria jossa eri osien sopusuhtainen vuorovaikutus ja integrointi luovat sykähdyttävän esityksen.

Lisätiedot

Betonilattioiden pinnoitusohjeet

Betonilattioiden pinnoitusohjeet Betonilattioiden pinnoitusohjeet BLY 12 / by54 Betonilattioiden pinnoitusohjeet 2010 BLY 7 / by45 Betonilattiat 2002 PSK 2703 standardi: Betonilattioiden pintakäsittely. Käyttösuositus prosessiteollisuudelle

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /,

LIITTEET. asiakirjaan. KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.5.2015 C(2015) 2874 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU täydentämisestä

Lisätiedot

SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1

SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1 SANCO Eurooppalainen kupariputki Nro 1 Selvän tuotekonseptin ja luotettavien ratkaisujen ansiosta SANCO -kupariputket ovat hyvä valinta kaikkiin asuntojen putkijärjestelmiin. Puhdas kupariputki juomavesijärjestelmään,

Lisätiedot

FOREVER. Quality is DIGITAL TRANSFER APPLICATIONS TECHNOLOGY LÄMPÖSIIRTOMATERIAALI LASERTULOSTIMILLE KEHITYSTYÖ LÄMPÖSIIRTOMATERIAALI SOLVENT-VÄREILLE

FOREVER. Quality is DIGITAL TRANSFER APPLICATIONS TECHNOLOGY LÄMPÖSIIRTOMATERIAALI LASERTULOSTIMILLE KEHITYSTYÖ LÄMPÖSIIRTOMATERIAALI SOLVENT-VÄREILLE Quality is FOREVER LASERTULOSTIMILLE KEHITYSTYÖ SOLVENT-VÄREILLE SUBLIMAATIO-VÄREILLE DYE/PIGMENTTIVÄREILLE TUOTANTO HP-INDIGO PAINOKONEILLE FLOCK & FLEX LEIKKUUMATERIAALIT RULLA- JA ARKKILEIKKUREILLE

Lisätiedot

Hitaat syövät nopeat. TieVie-esitys 21.8.2002. Ari-Matti Auvinen HCI Productions Oy Ama.Auvinen@humcap.fi www.hci.fi

Hitaat syövät nopeat. TieVie-esitys 21.8.2002. Ari-Matti Auvinen HCI Productions Oy Ama.Auvinen@humcap.fi www.hci.fi Hitaat syövät nopeat TieVie-esitys 21.8.2002 Ari-Matti Auvinen HCI Productions Oy Ama.Auvinen@humcap.fi www.hci.fi HCI Productions Oy perustettu 1998 - spin-off Human Capital Investment Oy:stä (1985) työntekijöiden

Lisätiedot

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa

Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Julkiset hankinnat kysynnän synnyttäjinä ja innovaatioiden edistäjinä yrityksissä - plussat ja miinukset asioinnissa julkisyhteisön kanssa Global-seminaari 9.12.2010, Hämeenlinna Asiantuntija Jukka Lehtonen,

Lisätiedot

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl...

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl... Merkittäviä tuotteita jo vuodesta 1994 KUITUKANGASKASSI Kevyt ja kestävä. Materiaali kierrätyskuitua. 25 värivaihtoehtoa varastotuotteena. Koko: 38 x 42 cm. Hinta 1-väripainettuna: 500 kpl... á 1,15 /kpl

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää

Uudenmaan Yrittäjien syyskokous. Kari Järvenpää Uudenmaan Yrittäjien syyskokous Kari Järvenpää MILLÄ SUOMEN HYVINVOINTI FINANSSIKRIISISTÄ NOUSUUN? Markkinoiden kasvupotentiaalia yrittäjyydellä lisää Jos ei ole yrittäjyyttä ja bisnestä, ei ole mitään

Lisätiedot

www.lorealparis.fi L'ORÉAL PARIS -LEHDISTÖTIEDOTE KUN BB KOHTAA VALON

www.lorealparis.fi L'ORÉAL PARIS -LEHDISTÖTIEDOTE KUN BB KOHTAA VALON www.lorealparis.fi L'ORÉAL PARIS -LEHDISTÖTIEDOTE KUN BB KOHTAA VALON UUDENLAINEN BB-VOIDE Bb-voide, jollaista Et ole ennen nähnyt Youth Code Luminizer BB Cream -voiteessa yhdistyvät ihonhoidon ja meikin

Lisätiedot

TRAKTORI MAXI TRACTION IF MAXI TRACTION PERFORMER 65. Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä.

TRAKTORI MAXI TRACTION IF MAXI TRACTION PERFORMER 65. Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä. RENGASVALIKOIMA MAATALOUSVYÖRENKAAT 2016 TRAKTORI MAXI TRACTION IF Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä. Jopa 20 % suuremmat kuormat. Erinomainen ajomukavuus suurissakin

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö

Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma 18.11.2014 Biotalous tehdään yhteistyöllä. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsähyvinvoinnin kehitysohjelman ajankohtaistapahtuma Biotalous tehdään yhteistyöllä Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Aiheet: 1. Biotalous ja hyvinvointi 2. Biotalous ja yhteistyö

Lisätiedot

D8082 UV-Kuivattava Pohjamaali Reitti mutkattomaan työn läpimenoon ja laadukkaaseen korjausmaalaukseen.

D8082 UV-Kuivattava Pohjamaali Reitti mutkattomaan työn läpimenoon ja laadukkaaseen korjausmaalaukseen. Reitti mutkattomaan työn läpimenoon ja laadukkaaseen korjausmaalaukseen. Parempi maalaamon kannattavuus D8082 UV-Kuivattavalla Pohjamaalilla Maalaamot etsivät jatkuvasti uusia tapoja nopeuttaa korjausprosesseja

Lisätiedot