Jäsenyydelle tulee syvempää merkitystä ja arvoa. Muutos vaikuttaa niin yksittäisten ihmisten kuin koko JHL:n toimintaan.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsenyydelle tulee syvempää merkitystä ja arvoa. Muutos vaikuttaa niin yksittäisten ihmisten kuin koko JHL:n toimintaan."

Transkriptio

1

2 Suunnitelmallisia toimia ja tapahtumia, joilla työpaikan järjestäytymisaste nousee, voimasuhteet työpaikoilla muuttuvat (työpaikkakäynnit) löydetään uusia aktiiveja ja jäseniä (yhdistysjärjestäminen) yhteydenpito jäseniin kasvaa sitoudutaan yhdessä yhteisiin tavoitteisiin, joukkovoima kasvaa Jäsenyydelle tulee syvempää merkitystä ja arvoa. Muutos vaikuttaa niin yksittäisten ihmisten kuin koko JHL:n toimintaan. Hyviä kokemuksia vastaavanlaisesta toiminnasta ammattiliitoissa Suomessa ja maailmalla.

3 Työntekijöiden ohjaamista järjestäytymään, liittymään liittoon Jäsenten innostamista organisoitumaan työpaikoilla Edunvalvontaa yhdessä tekemällä Vuorovaikutusta (henkilökohtaiset tapaamiset ja keskustelut) työntekijät kootaan liiton piiriin, osallistumaan ja toimimaan organisoidusti yhdessä!..samalla JHL:n ja ay-liikkeen voima kasvaa. Joukkovoimaa!

4 Järjestäminen

5 Järjestämisen kolme tasoa 1: Suunnitelmallinen jäsenhankinta 2: Edunvalvontarakenne kuntoon, valitaan LM yms. 3: Organisoitunut työpaikka; enemmistö jäsenistä sitoutuu aytoimintaan, ottaa vastuuta, edistää järjestäytymistä. Syntyy kestävä liittorakenne ja toimintakykyinen organisaatio edunvalvontaan.

6 Järjestäminen- miksi? JHL:n strategia 2022: perustehtävä, arvot, visio Perustehtävä: JHL edistää yhdessä jäsentensä kanssa jäsenistön työoloja, toimeentuloa ja työehtoja sekä asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa. Arvot: Jäsenlähtöisyys, oikeudenmukaisuus ja rohkeus Visio: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja yhteiskunnassa

7 Miksi? ME Miksei liitto tee mitään?

8 Miksi? Jäsenmäärä JHL: jäsentä Vapaajäseniä Eläkeläisiä 9600 Opiskelijoita 6300

9 Järjestäminen Peruskysymysten kautta uuteen aikaan ja muutokseen Mikä on liitto? Minkälainen liitto / yhdistys haluamme olla? Mihin käytämme resurssimme? Synnyttääkö ajankäyttömme kestäviä rakenteita vai sammutammeko tulipaloja? Kuinka paljon pistämme resurssejamme kestävien rakenteiden synnyttämiseen ja kuinka paljon palveluun? Miten synnytämme ihmisissä halun muuttaa vallitsevia olosuhteita? Kertomalla vai kysymällä? Tahtoa, tietoa ja taitoa!

10 Kaikki lähtee ihmisestä Työ rakentuu ihmisten välisiin suhteisiin Jäsenyys tehdään merkitykselliseksi Suhteet rakentavat liittorakenteen Syntyy voimaa

11 Järjestäminen on...

12 Voimatasapainon muuttamista

13 Mitä pitää tehdä? Kenen pitää tehdä? Tarvitaan suunnitelmallista toimintaa eli järjestämistä (sitä varten täytyy olla kartoitukset tehtynä) Kentälle jalkautumista, työpaikkakäyntejä, jäsenhankintaa, avointa keskustelua, paikallista edunvalvontaa ym.! Yhdistysten toimintasuunnitelmissa on kirjauksia jäsenhankinnasta vuodelle 2018 Mitä yhdistyksissä on jo tehty jäsenhankinnassa tänä vuonna? Esimerkkejä?

14 Mikä estää meitä toimimasta?

15 Kanavoidaan olemassa olevia resursseja Järjestäytyneet työpaikat Liiton resurssit Järjestämiskampanjat Huonosti järjestäytyneet työpaikat % jäseniä - Luottamushenkilöt - Edunvalvonta toimii ja jäsenet osallisina edunvalvontatyössä - Aktiiveja Yhdistysten resurssit - Aktiivit - - Osaaminen Koulutus Osaaminen Henkilöstö järjestäjä Osaaminen Suunnitelmat Vapaaehtoisia ja järjestäjä palkattuja järjestäjiä - Heikosti jäseniä - Ei luottamushenkilöitä - Jäsenet ei osallisina edunvalvontatyössä - Ei Aktiiveja % jäseniä - Luottamushenkilöt - Edunvalvonta toimii ja jäsenet osallisina edunvalvontatyössä - Aktiiveja järjestäjä - Heikosti jäseniä - Ei luottamushenkilöitä - Jäsenet ei osallisina edunvalvontatyössä - Ei Aktiiveja - 100% jäseniä - Luottamushenkilöt - Jäsenet osallisina edunvalvontatyössä - Aktiiveja - Heikosti jäseniä - Ei luottamushenkilöitä - Jäsenet ei osallisina edunvalvontatyössä - Ei Aktiiveja Järjestämistyöhön 15

16 Mitä on liitto? Liitto on työntekijöiden muodostama liittouma, organisaatio, joka yhteisvoimin ja -toimin vaikuttaa työja elinoloihin omalla työpaikalla, toimialalla, kunnassa/kaupungissa ja koko yhteiskunnassa.

17 Mieti yhdistyksessä Analysoikaa kenttänne (= tehkää kartoitus) Onko toimintamme tällä hetkellä sellaista, jota sinä ja/tai jäsenistö haluaa? Mistä tiedämme? Onko jotain, mitä voisimme tehdä toisin? Onko yhdistykseemme helppo tulla? Pitäisikö meidän kokeilla uusia toimintatapoja? Jos, niin mitä? Miten tehtävään perehdyttäminen meillä hoidetaan? Miten jäseniämme ja luottamushenkilöitä huomioidaan? Miten voisimme huomioida heitä vielä paremmin?

18 Jäsenten yhdistys Kun jäsenille tulee sellainen olo, että he pystyvät vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan ja heidän mielipiteillään on merkitystä, sitouttaa se heidät osallistumaan aktiivisemmin mukaan toimintaan Kun toiminta ja tekeminen on innostavaa ja on helppo tulla mukaan, viesti siitä kulkee nopeasti eteenpäin Olet itse paras käyntikortti oman yhdistyksen toiminnan osalta!

19 Miksi työpaikalle mennään? Työpaikkakäynnit Mitä työpaikalle menemisellä tavoitellaan? Onko tavoite käydä työpaikalla? Riittääkö se, että ollaan käyty? Mitä siitä seuraa? Minkälaisiin työpaikkoihin mennään? Tuttuihin ja turvallisiin? Mitä tiedämme nykyisistä tavoistamme tehdä työpaikkakäyntejä? Mitä hyvää? Mitä huonoa? Miten voisimme tehdä asiat vaikuttavammin?

20 - JHL/ työntekijätkartoitus - Mitä tiedämme työpaikasta? - Edunvalvonta ongelmia? - Ketä tunnemme? - Milloin olisi parasta mennä? - Miten johto suhtautuu? Pyyhkäisemällä opit tuntemaan jäsenesi EK:n jakaja 1-1 Työpaikka Tavoitteena enemmistö! MOL

21 Onko työpaikallasi muutostarpeita? Vastaa edunvalvontakyselyyn! Nimi Osoite Ammatti ja työpaikka Sähköposti Matkapuhelin JHL:n edunvalvonnan tavoitteena on edistää työntekijöiden asioita parempaan suuntaan. Liittoon kuulumalla työntekijät voivat yhteisvoimalla turvata asemaansa ja neuvotella tasavertaisemmin työnantajan kanssa. Selkeät vaatimukset ja yhteinen tahto parannuksista ovat vahva lähtökohta asioiden ratkaisemiseksi. Alle on koottu asioita, jotka ovat nousseet esille ja ovat tärkeitä juuri tällä työpaikalla. Vastaamalla voit vaikuttaa ja kehittää oman työpaikkasi olosuhteita ja edunvalvontaa.

22 erittäin tärkeä melko tärkeä en osaa sanoa melko vähän tärkeä aivan merkityksetön Arvioi seuraavien edunvalvontakysymysten ajankohtaisuutta ja tärkeyttä työpaikallasi: Työehtosopimuksen noudattaminen Työssä jaksaminen Työntekijöiden yhdenvertainen ja reilu kohtelu Työaikaan liittyvät: liukumat, joustot, ylityöt jne. Työvälineet, työvaatetus Parempi yhteistoiminta: työntekijöiden esitysten kuuleminen ja huomioiminen Oletko JHL:n jäsen? Kyllä En Oletko mukana vahvistamassa liittoa työpaikallasi muiden kanssa, jotta edellä mainittuja asioita voidaan ratkaista? Kyllä En Lisätietoja: Esim.Tauno Toimelias järjestäjä, JHL:n Pirkanmaan alue Suostun siihen, että tietoja käytetään JHL:n yhteydenottoja varten. Tietoja ei luovuteta järjestön ulkopuolelle.

23 Työpaikan JHL:läiset voivat yhdessä tehdä mm.seuraavia asioita: Pitää yhteyttä luottamusmieheen, jotta luottamusmies tietää, mitä työpaikalle kuuluu. Ottaa liittoon kuuluminen puheeksi työkavereiden kanssa ja toimia aktiivisesti jäsenmäärän kasvattamiseksi. Osallistua yhteisten asioiden eteenpäin viemiseen. Tehdä ehdotuksia luottamusmiehelle asioista, joita työssä pitäisi kehittää. Tehdä ehdotuksia luottamusmiehille JHL:läisten edunvalvonnan kehittämiseksi. Tehdä ehdotuksia luottamusmiehelle JHL:läisten yhteisen virkistystoiminnan edistämiseksi.

24 Järjestäytynyt työpaikka

25 Tunne jäsenesi! Mitä Sinä voit tehdä? 1) Mieti itseksesi mitä Sinä voit ja haluat JHL:n aktiivina/jäsenenä tehdä? Mihin voit sitoutua? Missä voit puhua ja kenelle? Mikä on viestisi? Kirjaa nämä paperille. 2) Mitä yhdistyksessä voisi tehdä? Miten organisoida jäsenistö? 1. Käydä läpi jäsenlistat ja tehdä kartoitus työpaikoittain (aktiivit /jäsenet / työpaikantyöntekijät). 2. Suunnata toiminta sellaisiin paikkoihin missä ei ole aktiiveja, yhdyshenkilöitä, tai missä on jäsenpotentiaalia (liiton vahvistaminen). 3. Sen jälkeen suunnitellaan miten, milloin ja kenen toimesta asia hoidetaan esim. pyyhkäisy- metodilla.

26 Miten? Järjestämiskeskusteluin eli henkilökohtaisin kontaktein Miksi näin?

27 Järjestämiskeskustelun suppea oppimäärä jäsenasioidenhoitajille 1) Yhteydenotto (johdanto) Esittäytyminen: Kuka olet ja mistä tulet? Mitä haluat ja miksi? 2) Asian/ongelman laatu (ihmisen tarina) Selvitä asian ydin kysymyksillä tai kerro yhteydenottosi syy. 3) Tarkentavat kysymykset (agitaatiovahvistetaan tunnetta) Mitä pitäisi muuttua? Onko asiaa yritetty korjata? Miten? Onko muita samassa tilanteessa? Miltä tilanne tuntuu? Muuttuuko mikään jos mitään ei tehdä? 4) Valinnan mahdollisuus (liiton vaihtoehto) Osoitetaan valinnan mahdollisuus: nykytilan jatkuminen tai tilanteen korjaaminen. Lisäkysymykset: kuka ja miten? Mitä hyötyä muutoksesta olisi? 5) Mahdolliset seuraamukset (rokotus) Keskustellaan mahdollisista seuraamuksista jos jotain tehdään ja valmistaudutaan niihin. 6) Päätös (sitoutuminen) Sovitaan jatkotoimet ja aikataulut (tarvittaessa) Palataan asiaan, jos ei selviä omin voimin. Luvataan apu ja tuki. Yhteys luottamusmieheen, toimitsijaan tms.

28 Esimerkki rästikirje 1 Tilanne: huomattu rekisteristä, että jäsen on saanut kuulemiskirjeen (rästikirje) Yhteydenotto Kuka ja mistä: Hei, Satu JHL:n yhdistyksestä X! Asia: soitto kuulemiskirjeen saaneelle jäsenelle Asian/ongelman laatu Asia tarkemmin: Rekisterin mukaan olet saanut ns. rästikirjeen? Lisäkysymyksiä: Oletko jo reagoinut kirjeeseen ja tehnyt asialle jotain? Tarkentavat kysymykset Miksi kirje on tullut, selvittävä jäsenyystiedot, jäsenmaksuvapautusoikeus, palkanlaskijan mahdollinen virhe Valinnan mahdollisuus Voi hoitaa itse, yhdistyksen JH hoitaa, minä hoidan tai jäsenpalvelut hoitavat Mahdolliset seuraamukset Mitä tapahtuu jos jäsenyyttä ei hoida kuntoon? Kuinka kauan on aikaa hoitaa jäsenyysasia kuntoon ettei eroteta? Päätös (sitoutuminen) Sovitaan miten jäsenyysasia hoidetaan tällä kertaa ja jatkossa Sitoutetaan hoitamaan asia jatkossa yhdistyksen toimijoiden avulla

29 Esimerkki rästikirje 2 Tilanne: huomattu rekisteristä, että jäsen on saanut kuulemiskirjeen (rästikirje) Esittely ja asia Moikka, JHL:n yhdistys XXX:stä Pekka terve. Soittelen sinulle jäsenasioissa, onko sinulla hetki aikaa? Meidän tietojemme mukaan jäsenmaksuissasi on tapahtunut muutoksia, onko työsuhteesi muuttunut jollain tavalla? Syyn selvittäminen, miksi jäsenmaksu puuttuu Onko työsuhteessasi tapahtunut muutoksia Jos on, niin ohjeistetaan toimittamaan perintäsopimus uudelle työnantajalle/palkanlaskentaan. Mikäli on itsemaksava jäsen tai vasta liittynyt, mutta jäsenmaksua ei ole saapunut, niin ohjeistetaan toimittamaan perintäsopimus palkanlaskentaan ja muistutetaan että jäsenyys alkaa vasta kun ensimmäinen jäsenmaksu saapuu. Jäsenmaksuvapautukseen oikeuttavat syyt, jäsen jolla ei ole ansiotuloja ja on: kuntoutusrahalla tai tuella perhevapaalla palkattomalla sairauslomalla työtön (työmarkkinatuki tai peruspäiväraha) koulutustuella (Kela) opiskelemassa suorittamassa asevelvollisuutta Ohjeista ilmoittamaan jäsenmaksuvapautuksesta jäsenpalvelu24h:ssa JHL.fi tai ottamalla yhteyttä jäsenpalveluun. Jäsenpalvelun puhelinpalvelu vastaa ma-to klo Eläkkeelle jäävä jäsen Ohjaa eläkkeelle jäänyt jäsen ilmoittamaan Jäsenpalvelun puhelinpalveluun Muut eläkejäsenyyteen liittyvät ohjeet löytyvät liiton nettisivuilta JHL.fi Liiton jäsenyydestä eroon haluava Mikäli jäsen haluaa eroon jäsenyydestä, kysy miksi?» Kysymyksen jälkeen hoida vastaväitteiden purku, tarvittaessa takaisin liittäminen ja ohjeistaminen perintäsopimuksen toimittamisesta työnantajalle. (kts. eronneen jäsenen kontaktointi- ohje) Puhelun päättäminen Minun puolesta asiat oli tässä, onko sinulla vielä jotakin kysyttävää? Kiitos keskustelusta ja hyvää jatkoa.

30 Esimerkki- liittoon kuuluminen Tilanne: jäsen soittaa omaa asiaa, jonka jälkeen puhe kehittyy muiden kuulumisesta liittoon työpaikalla Yhteydenotto Kuka ja mistä: Hei, Satu JHL:n yhdistyksestä X! Asia: jäsenen asia hoidettu ja lisäkysymyksillä selviää, että on ainoa JHL:n jäsen työpaikalla Asian/ongelman laatu Asia tarkemmin: ainoa jäsen työpaikalla, miten saisi muutkin liittymään. Lisäkysymyksiä: mitä liittoon kuuluminen tarkoittaa? Mitä hyötyä siitä on? Tarkentavat kysymykset Miten muita voisi saada liittymään? Uusista jäsenistä saa rahanarvoisia pisteitä. Miten yhdistys voisi tukea ja auttaa? Näkyvyys! Onko työpaikalla kaikki kunnossa? Onko jotain, mitä voisi tehdä paremmin? Valinnan mahdollisuus Voi hoitaa asiat itse tai olisiko joukkovoimalla tehokkaampaa? Liittymisen vaihtoehdot (lomake, netti) Mahdolliset seuraamukset Mitä tapahtuu ongelmatilanteissa, ellei kuulu liittoon? Ammattiliiton ja YTK:n ero. Päätös (sitoutuminen) Sovitaan miten ja missä aikataulussa kampanjaa lähdetään viemään eteenpäin. Sitoutetaan hoitamaan asia jatkossa yhdistyksen toimijoiden avulla.

31 Esimerkki- Uuden jäsenen kontaktointi Esittely ja asia Moikka, JHL:n yhdistys XXX:stä Pekka terve, soitan sinulle jäsenasioissa, onko sinulla hetki aikaa? Olet liittynyt JHL:n jäseneksi ja tahtoisin toivottaa sinut tervetulleeksi. Työpaikkatietojen tarkistus ja yleiset kuulumiset Missä olet töissä/tietojemme mukaan olet töissä paikassa XXX, oletko tykännyt työpaikasta? (Onneksi olkoon uudesta työpaikasta!) Jos työpaikka on yhdistykselle vieras, niin kartoitetaan työntekijämäärä ja kysytään muita tarpeellisia tietoja. Millainen työsopimus sinulla on? Onko työpaikalla luottamusmiestä/tunnetko luottamusmiehesi? Jos ei ole, niin kirjataan asia ylös. (yhdistys voi kartoittaa tarkemmin) Jos ei tunne, mutta luottamusmies on tiedossa, niin kerrotaan kuka on ja pyydetään luottamusmies käymään itse paikalla tapaamassa jäsen. Jäsenmaksun perintäsopimus Olethan muistanut toimittaa jäsenmaksun perintäsopimuksen työnantajalle/palkanlaskijalle? Jos ei, niin ohjeistetaan mistä perintäsopimus löytyy jne. Jos haluaa olla itsemaksava, kehu jäsenmaksun perintää suoraan palkasta ja yritä saada maksut työnantajaperintään esim. Työnantajaperintä on kaikista helpoin vaihtoehto, silloin ei tarvitse itse laskea tai muistaa summaa, vaan palkanlaskenta tekee sen puolestasi. Jos silti haluaa maksaa itse, niin muistutetaan jäsenmaksujen maksusta ja siitä, että jäsenyys, ansiosidonnainen ja muut edut katkeavat mikäli jäsenmaksua ei maksa. Jäsenmaksun perintäsopimus Olethan muistanut toimittaa jäsenmaksun perintäsopimuksen työnantajalle/palkanlaskijalle? Jos ei, niin ohjeistetaan mistä perintäsopimus löytyy jne. Jos haluaa olla itsemaksava, kehu jäsenmaksun perintää suoraan palkasta ja yritä saada maksut työnantajaperintään esim. Työnantajaperintä on kaikista helpoin vaihtoehto, silloin ei tarvitse itse laskea tai muistaa summaa, vaan palkanlaskenta tekee sen puolestasi. Jos silti haluaa maksaa itse, niin muistutetaan jäsenmaksujen maksusta ja siitä, että jäsenyys, ansiosidonnainen ja muut edut katkeavat mikäli jäsenmaksua ei maksa. Jaoston/yhdistyksen kokoukseen kutsuminen Meillä toimii yhdistyksessä sinun alaasi koskeva (esim. varhaiskasvatuksen) jaosto. Jos haluat tulla keskustelemaan asioista, tai tulla tutustumaan kuulemaan miten muilla alan työntekijöillä menee, niin olet ilman muuta tervetullut mukaan. (Seuraava tilaisuus on pvm X klo X paikassa X jne.) Kerro myös mikäli yhdistyksellä on muuta ajankohtaista tapahtumaa meneillään ja kutsu mukaan. Kerro myös esim. yhdistyksen nettisivuista tjms. Puhelun päättäminen Minun puolesta asiat oli tässä, onko sinulla itselläsi vielä jotakin kysyttävää? Kiitos keskustelusta ja tervetuloa jäseneksi! Moikkamoi

32 Esimerkki eronnut jäsen Esittely ja asia Moikka, JHL:n yhdistys XXX:stä Pekka terve. Soittelen sinulle jäsenasioissa, onko sinulla hetki aikaa? Tietojemme mukaan olet vaihtanut liittoa/eronnut liitosta, olemme kiinnostuneet miksi olet päätynyt tähän ratkaisuun? Onko syynä esim. työpaikan muutos tjms. Eri vaihtoehdot Liiton muutos/onko työsuhteessa tapahtunut muutoksia? Jos on, niin ohjeistetaan liittymään oman alansa liittoon ja toimittamaan jäsenkaavake ja perintäsopimus uudelle liitolle/palkanlaskentaan. YTK:n jäseneksi Vastaväitteen purku. Tiesithän että YTK ei ole ammattiliitto jne YTK palauttaa nykyään maksuista loppuosan takasin, jonka sinne on ehtinyt maksaa. YTK:n nettisivuilta löytyy ohje. Liittoon tyytymätön ja haluaa eroon Kysy miksi?» Tämän jälkeen kuuntele vastaväitteet, ymmärrä, vastaa, ohjaa. (max. 3 vastaväitettä ja stop, kiitä keskustelusta ja päätä puhelu, jos on kovasti vastahankaan niin turha odottaa edes kolmea kertaa) Takaisin liittyminen Mikäli henkilö kuulostaa fiksulta ja ymmärtäväiseltä, kysy haluaisitko liittyä takaisin. Sovi tarvittaessa tapaaminen ja pyydä esimerkiksi luottamusmiestä olemaan yhteydessä. Puhelun päättäminen Minun puolesta asiat oli tässä, onko sinulla vielä jotakin kysyttävää? Kiitos keskustelusta ja hyvää jatkoa.

33 Yhdessä olemme enemmän!

34 "Muutos tulee voimasta ja voima tulee järjestöstä." Kiitos! -Saul Alinsky

Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon.

Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Miksi ei? Mieti (ja kirjoita paperille)paras kuulemasi (TEKO-)syy miksi ei joku kuulu liittoon. Järjestäminen MIKSI?????? Jäsenmäärän ja järjestäymisasteenlasku Mitä? Mitä Sinä tarvitset, että olet valmis

Lisätiedot

Järjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto

Järjestämisprojekti. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Järjestämisprojekti Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Järjestäminen- miksi? JHL:n strategia 2022: perustehtävä, arvot, visio Perustehtävä: JHL edistää yhdessä jäsentensä kanssa jäsenistön työoloja,

Lisätiedot

Järjestäminen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Järjestäminen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Järjestäminen Se on sarja tapahtumia, prosessi, jolla työpaikan järjestäytymisaste nousee, löydetään luontaisia johtajia ja uusia aktiiveja, sitoudutaan yhteisiin tavoitteisiin ja muutetaan voimasuhteet

Lisätiedot

https://www.youtube.com/watch?v=oy9jsppejr8 Järjestämistyötä perustelee mm. Yhteiskunnallinen ja poliittinen ympäristö Yksilöt - yhteisöt yleinen aktiivisuus JHL:n järjestöllinen toimintavalmius Jäsenmäärä

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

SEL:n edustajakokouksen linjaus

SEL:n edustajakokouksen linjaus SEL:n edustajakokouksen linjaus Toiminnan strategiset painopistealueet: Järjestäytymisasteen nostaminen elintarvikealan työpaikoilla Järjestäytymisasteen muutosta Mikko Siljander, ay-lopputyö 2017 Kampanjoita

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten YHDISTYS: Merkitse tähän kohtaan HAL RASTITA: Uusi jäsen jos liityt ensimmäistä kertaa Hätäkeskusammattilaisten liittoon EDELLINEN LIITTO JA EROAMISPÄIVÄ, mikäli kuulut johonkin toiseen liittoon HALiin

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 14.4.

Eduskuntavaalit 14.4. Eduskuntavaalit 14.4. Nykyhallituksen aikaansaannoksia 2015-2019 Mielipiteenvapauden kuten lakko-oikeuden rajoittaminen Koulutuksen resurssien leikkaaminen Työehtosopimusten yleissitovuuden purkaminen

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.

Lisätiedot

Tervetuloa työelämään!

Tervetuloa työelämään! Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi

Lisätiedot

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla) JHL Satakunnan alueen toiminta- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto. on Suomen monipuolisin eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto. JHL on vahva valtakunnallinen ja alueellinen vaikuttaja, joka palvelee kaikkiaan 11 paikkakunnalla Suomessa. Keskustoimisto

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Muutos syntyy voimasta ja voima järjestöstä - Saul Alinsky. Järjestäminen

Muutos syntyy voimasta ja voima järjestöstä - Saul Alinsky. Järjestäminen Muutos syntyy voimasta ja voima järjestöstä - Saul Alinsky Järjestäminen Cocktail- kutsut Kuka olet & mistä tulet? Mitä odotat koulutukselta? Mitä haluat saada ja oppia, jotta koulutus on onnistunut? Mitä

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan

Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan Ajankohtaista Nykytilanne: Kilta-rekisteri, jäsenmaksulaskutus, tärkeimmät syyt liittyä/erota Jäsenhankinnan suunnittelua Kaikki keinot käyttöön!

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

Alueryhmätoiminta 2018

Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmien tapaamisen tuotokset 22. - 23. 9.2017 Yhdistyksen johdon päivillä sovittua kevät 2017 Vuonna 2017 valitut alueryhmät muuttuvat jaostoksi. Jaostot päättävät keskinäisestä

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN 1 JHL 210 ry Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n henkilökunta AVAINTA KVTES PALMIA OY:N HENKILÖKUNTA PALVELUKESKUS HELSINGIN HENKILÖKUNTA YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN 2 Hyvät Jäsenet! Jälleen kukat kukkivat

Lisätiedot

Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Sähköiset palvelut omayhdistys kiertue Sähköiset palvelut aktiiveille ja jäsenille www.jhl.fi Tietoa liitosta ja jäsenyydestä Sähköiset liittymislomakkeet Kirjautuminen jäsenpalveluihin Jäsenille Jäsenpalvelu

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu 10 hyvää syytä, miksi järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu Yhteiset pelisäänöt 1. Tehokas yhteistyö henkilöstön kanssa Luottamusmies

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 Koulutusohjelma on suunniteltu niin, että tietyn nimiset koulutukset ovat sisällöllisesti samanlaisia ja siten toisilleen vaihtoehtoisia. Luottamushenkilöiden

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake

Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake NOSACQ-FI-08 Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella ja

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!

Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon! Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Ammatilliset verkostot 2 Valtakunnallisten ammatillisten verkostojen tarkoitus ja tehtävä seurata ja pysyä ajan tasalla ammattialan ja jäsenten tilanteista ja tarpeista. sisällön ja ajankohtaisen tiedon

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO

LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO lm vaalit (2v välein): materiaali, ehdokasasettelu, valinnat, ilmoitus liittoon osallistuminen osasto syyskokoukseen osaston tapahtuma lm jatkokoulutus, täsmäkoulutus osaston

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 2019 1 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opetusalan edunvalvonnasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee

Lisätiedot

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. AMMATTILIITTO PRON KOULUTUKSET 2018 LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUS Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. Työsuojeluinfo Kohderyhmä: uudet työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA TEHY OPISKELIJAT ON OIKEUS KUULUA TEHYYN Tehy on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto. Jäseninä voivat olla kaikki alan tutkinnon suorittaneet sekä alaa opiskelevat toisesta asteesta korkeakoulututkintoon

Lisätiedot

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 16.1.2019 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Maakuntauudistus Yhdistysten johdon kokous 10.2.2018 Jyväskylä, Laajavuori Tämän pisteen toimintatapana oli, että Esa Springare kävi aluksi läpi maakuntauudistusta diojen kautta. Diat ovat erillisenä liitteenä.

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, Helsinki Puh

Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, Helsinki Puh Rekisteriseloste Päivitetty 24.5.2018 1. Rekisterin pitäjä Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, 00120 Helsinki Puh. 09-6803 4070 www.muusikkojenliitto.fi Edustaja Tietosuojavastaava Jouni

Lisätiedot

JHL SISÄ-SUOMEN YHDISTYSKIRJE

JHL SISÄ-SUOMEN YHDISTYSKIRJE JAKELU: Yhdistysten pj:t, vpj:t, sihteerit ja pääluottamusmiehet 1 SISÄ-SUOMEN ALUETOIMISTO Sisä-Suomen aluetoimisto aloitti toimintansa 1.1.2018. Sisä-Suomen aluetoimisto palvelee jäseniä, aktiiveja ja

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Liiton strategia Karoliina Öystilä

Liiton strategia Karoliina Öystilä Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Lain soveltamisala yms. Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Lain soveltamisala (2 ) - Työntekijämäärä säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet Kirkon alat ry:n luottamusmiesseminaari 11.-12.5.2016 Pekka Pietinen Luottamusmiestoiminnan järjestäminen Luottamusmiessopimus

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Diaesitys ARI WIGELIUS, järjestöasiantuntija Sähköliitto

Diaesitys ARI WIGELIUS, järjestöasiantuntija Sähköliitto Diaesitys 29.3.2019 - ARI WIGELIUS, järjestöasiantuntija Sähköliitto MIKÄ SE SÄHKÖLIITTO SITTEN ON? Sähköliitto muodostuu noin 33 000 jäsenestä, joista reilu viisi tuhatta on oppilasjäseniä. Sähköliitto

Lisätiedot

KUNNALLINEN PÄÄSOPIMUS NEUVOTTELUPROSESSI ERIMIELISYYSASIOISSA

KUNNALLINEN PÄÄSOPIMUS NEUVOTTELUPROSESSI ERIMIELISYYSASIOISSA KUNNALLINEN PÄÄSOPIMUS NEUVOTTELUPROSESSI ERIMIELISYYSASIOISSA Tämä työkirja on tarkoitettu yhdistyksille ja heidän neuvottelijoilleen Kunnallisen pääsopimuksen mukaisten virka- ja työehtosopimusten tulkinta-

Lisätiedot

Työhönpaluun tuki. Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, 00011 itella Y-tunnus: 2042735-1 www.tyohyvinvointisaatio.fi

Työhönpaluun tuki. Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, 00011 itella Y-tunnus: 2042735-1 www.tyohyvinvointisaatio.fi Työhönpaluun tuki Itella-konsernin työhyvinvointisäätiö PL 105, 00011 itella Y-tunnus: 2042735-1 www.tyohyvinvointisaatio.fi Paluun tuki - pitkän sairaspoissaolon jälkeen Onnistuneen työhön paluun edellytykset

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä

Lisätiedot

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan:

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan: YKSITYISEN ENSIHOITOPALVELUALAN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET YLEISTÄ Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksessa on sovittu luottamusmiestoiminnasta ja Tehyyn järjestäytyneiden työtekijöiden oikeudesta valita

Lisätiedot

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva

hallitus, YKV-jaosto vetäjät hallitus Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Koko vuosi, jatkuva Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Hankkia

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16 MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI CYGNAEUSTALOLLA 30.10. klo 9-16 AIKATAULU 09:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09:30 Tervetuloa! 09:45 Yhteiskuntasimulaattori -peli alkaa 10:30 Maakuntauudistus -mitä, missä,

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola Positiivinen vaikutus Kettukin verkostopäivä 2.11.2017 Elisa Lientola Mikä on se muutos mikä halutaan Mikä on epäkohta ja miksi se on ongelma? Mihin tarvitaan parannus? Selkeä viesti Onko ratkaisu olemassa

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi

Lisätiedot

Lääkäripaneelin tuloksia

Lääkäripaneelin tuloksia Lääkäripaneelin - tuloksia Suomen Lääkäriliitto T-22 Lääkäripaneeli - Vastaajien taustatiedot PÄÄTOIMEN TOIMIPAIKKA: Sairaala Terveyskeskus Yksityinen lääkäriasema tai -vastaanotto Jokin muu Poissa lääkärintyöstä

Lisätiedot

Yleinen järjestökoulutus:

Yleinen järjestökoulutus: Tervehdys Sinulle luottamusmies tai muuten vaan liittosi toiminnasta kiinnostunut fiksu henkilö! Olen alle listannut hieman liiton järjestämää alkuvuoden 2018 koulutusta; listasta löytyy ihan varmasti

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 Proplus Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 1 Proplus 1. YLEISTÄ 2. MITEN PROPLUS TOIMII, PERUSIDEA 3. OMAN SIVUN PERUSSISÄLTÖ 4. RYHMÄT (= Proplussan perusta) 5. RYHMIEN

Lisätiedot

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen Akateemiset taidot 2. tapaaminen kurssin vastuuopettaja on Lauri Ylinen sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@helsinki.fi huone C435 seuratkaa kurssin verkkosivua (courses.helsinki.fi/fi/mat20005/125180298)

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 4.9.2017 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.

Lisätiedot

Jäsenyys ja jäsenhankinta

Jäsenyys ja jäsenhankinta Jäsenyys ja jäsenhankinta Suomen Vanhempainliitto 8.11 Helsinki 24.11.2015 8.11.2017 Vanhempainyhdistys toiminta lähtee paikallista tarpeista perustuu vapaaehtoisuuteen toimii kaikkien lasten ja nuorten

Lisätiedot

Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset

Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset Yhdistysohjelma Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset TOIMINTA 1. Yhdistyksen perustoimintaa ja ohjelmaa rakennetaan rohkeasti uudelleen Yhdistyksen toiminta on jäsenlähtöistä ja se näyttäytyy raikkaana

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN JA SEN TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT

YHDISTYKSEN JA SEN TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT YHDISTYKSEN JA SEN TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT Maaret Laakso Yhdistyksen tehtävät (yhdistyksen säännöt 2 ) 1. Yhdistyksen tarkoituksena on - koota :ssä työskentelevät ja liiton järjestämisalalle opiskelevat liiton

Lisätiedot

Palvelualojen ammattiliiton strategia vuoteen 2015

Palvelualojen ammattiliiton strategia vuoteen 2015 Palvelualojen ammattiliiton strategia vuoteen 2015 Strategiatyön eteneminen Strategiaperusta 2015 Toimintaympäristön (työelämän) muutosvoimat Globalisaatio (Globaali) taloustaantuma /lama Ikääntyminen

Lisätiedot

TIIMISOPIMUS. Tiimimme (osastomme) nimi on. Tiimimme perustehtävä (so. miksi tiimi on olemassa?) Tiimimme erityistehtävät

TIIMISOPIMUS. Tiimimme (osastomme) nimi on. Tiimimme perustehtävä (so. miksi tiimi on olemassa?) Tiimimme erityistehtävät 1 TIIMISOPIMUS Tiimimme (osastomme) nimi on Tiimimme perustehtävä (so. miksi tiimi on olemassa?) Tiimimme erityistehtävät Tiimin jäsenet ja heidän vastuualueensa Nimi Vastuualue Tiimimme vetäjä Tiimimme

Lisätiedot