Asiakaskokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta Jälkipolku-päihdekuntoutusohjelmassa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asiakaskokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta Jälkipolku-päihdekuntoutusohjelmassa"

Transkriptio

1 Asiakaskokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta Jälkipolku-päihdekuntoutusohjelmassa Halmela, Ella 2018 Laurea

2 Laurea-ammattikorkeakoulu Asiakaskokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta Jälkipolku-päihdekuntoutusohjelmassa Ella Halmela Sosionomikoulutus Opinnäytetyö Maaliskuu, 2018

3 Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Hyvinkää Sosiaalialan koulutusohjelma Tiivistelmä Ella Halmela Asiakaskokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta Jälkipolku-päihdekuntoutusohjelmassa. Vuosi 2018 Sivumäärä 53 Tein opinnäytetyöni Tukikohta ry:n Jälkipolku-kuntoutusohjelmalle. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää asiakaskokemuksia Jälkipolun sosiaalisesta kuntoutuksesta. Pyrkimyksenä oli kerätä näkökulmia sosiaalisen kuntoutuksen merkityksestä haastateltujen arkeen ja elämän eri osa-alueisiin sekä koettuun hyvinvointiin. Tavoitteena oli myös kartoittaa mahdollisia haasteita sosiaalisen kuntoutuksen toiminnoissa sekä selvittää kehitysehdotuksia näihin. Pyrkimyksenä oli myös luoda työelämäedustajalle yleishyödyllinen ja informatiivinen opinnäytetyö, jota voi jatkossa välittää luettavaksi järjestössä toimiville opiskelijoille, työntekijöille ja Jälkipolun asiakkaille. Opinnäytetyön aihe on työelämäkumppanilta lähtöinen. Opinnäytetyön tietopohja koostuu päihdetyön keskeisistä muodoista ja avaan moniulotteisesti käsitettyä sosiaalisen kuntoutuksen teemaa. Pääasiassa se on sosiaalisen toimintakyvyn kehittämistä, syrjäytymisen torjumista ja osallisuuden edistämistä. Sosiaalinen kuntoutus pitää sisällään monimuotoisia toimintoja yksilökohtaisin tavoittein. Avaan myös käsityksiä hyvinvoinnista ja voimaantumisesta. Opinnäytetyö on laadullinen tutkielma. Aineisto kerättiin haastattelemalla viittä Jälkipolun asiakasta, joista kaksi oli jo lopettanut kuntoutusjaksonsa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Käytin taustana myös työntekijöitä haastattelemalla koottua tietoa. Tulokset osoittivat, että haastateltujen harrastaminen on lisääntynyt merkittävästi, myös vapaa-ajalla. Vapaa-ajan harrastamisella katsottiin olevan suuri merkitys omassa arjessa. Myös ohjaajien merkitys koettiin tärkeänä vaikuttajana sosiaalisessa kuntoutuksessa. Työntekijöiden keskinäinen erilaisuus ja roolit ohjauksessa mahdollistivat luottamussuhteen syntymisen johonkin työntekijään kuntoutuksen alkupuolella. Tuloksissa korostui vahvasti motivoinnin, kannustamisen ja innostavan ilmapiirin luominen merkitys toiminnassa. Nämä koettiin tärkeinä tukielementteinä, jotka toteutuvat Jälkipolun ohjaustyössä. Haastatellut tunnistivat hyvin omia vahvuuksiaan, jotka pääsääntöisesti koskivat henkisiä ominaisuuksia ja persoonaallisuuden piirteitä. Haasteeksi osoittautui vaikeus nimetä, kuinka vahvuuksia olisi otettu huomioon sosiaalisen kuntoutuksen toiminnassa. Asiakaslähtöisenä kehitysehdotuksena ilmeni toive selkeämmästä viestinnästä asiakkaille koskien vaikutusmahdollisuuksien ja toiveiden ehdottamisesta. Erityisesti tutustumiskohteiden valitseminen asiakaslähtöisesti nimettiin eräänä ehdotuksena. Jälkipolku nähtiin ainutlaatuisena kuntoutusohjelmana, johon korvaushoidossa käyvillä on mahdollisuus ottaa paikkansa. Prosessin aikana keräämieni tietojen nojalla katson, että Jälkipolun kaltaisia päihdekuntoutusohjelmia tulisi olla enemmän tarjolla, etenkin korvaushoidossa käyville henkilöille. Olisi mielenkiintoista tutkia korvaushoidon Jälkipolku-kuntoutusohjelman käyneitä henkilöitä jatkotutkielmana, rinnastaen heidän kokemuksiaan esimerkiksi terveysasemille ja päihdepoliklinikoille jatkohoitoon siirtyneiden kokemuksiin psykososiaalisen tuen laadusta kvalitatiivisen vertailevan analyysin keinoin. Asiasanat: hyvinvointi, osallisuus, päihdekuntoutus, sosiaalinen kuntoutus

4 Laurea University of Applied Sciences Degree Programme in Social Services Bachelor s Thesis Abstract Ella Halmela Customer Experiences of Social Rehabilitation in Jälkipolku Rehabilitation Programme. Year 2018 Pages 53 This thesis was made for Tukikohta ry s rehabilitation program "Jälkipolku". The purpose of this thesis was to gather information of views and experiences that the participants have about the social rehabilitation in Jälkipolku. The aim was to discover aspects on how social rehabilitation affects participants well-being, everyday life or different sectors of life. The goal was also to collect information about challenges in social rehabilitation and in group activities. In addition, I present some suggested solutions made by the participants. The aspiration was also to create a beneficial thesis, that can be used to inform students and employees in Tukikohta ry and the clients in Jälkipolku. The subject was initiated by Jälkipolkus employees. The theoretical framework of this thesis is based on the central forums in social work for substance abusers. I open the multidimensional concept of social rehabilitation. Mainly it is developing one s social capabilities, precluding social exclusion and furthering social inclusion. Social rehabilitation includes diverse actions, that contain individual aims. I look through insights of well-being and empowerment. By naming participants challenging experiences, I present some thoughts to improve some procedures in Jälkipolku. This thesis is a qualitative study. Material was collected by interviewing five participants of Jälkipolku, of which two had ended their rehabilitation. The interviews were conducted as half structured theme interviews. The material was analyzed by using content analysis. I also interviewed Jälkipolku s employees to gather more information. The results showed that the participants had been engaging more in hobbies in their free time due to the social rehabilitation. Having a hobby in their leisure time was also considered very important. In addition, the importance of employees was significant in social rehabilitation. Employees were seen in distinct roles which made it easier to form a trusting relationship with the workers. Motivation, encouragement and the creation of an inspiring atmosphere were experienced as essential support in Jälkipolku. Participants were aware of their strengths, which were mainly different personality characteristics and mental features. The challenge was to impart how their strengths had been taken into account in social rehabilitation. A client-oriented development idea was to inform clients more about their possibilities to make wishes and present ideas, especially in familiarising with various places. In conclusion Jälkipolku was seen as a unique rehabilitation programme,that also allows people in substitution treatment to take part in it.based on the information I have gathered during the process, I consider that there should be more rehabilitation programmes that accept people in substitution treatment as in Jälkipolku. As a continuation it would be interesting to research people who have previously been in substitution treatment and continued to outpatient rehabilitation. By executing a qualitative comparative analysis, it could be possible to collect information about participants experiences of the quality of psychosocial support they receive in substance abuse outpatient clinics compared to Jälkipolku. Keywords: social inclusion, social rehabilitation, substance abuse rehabilitation, well-being

5 Sisällys 1 Johdanto Päihdetyön taustaa Päihderiippuvuus Päihdepalvelut Kuntoutus ja päihdekuntoutus Psykososiaalinen tuki Korvaushoito Sosiaalinen kuntoutus Ihmisen perustarpeet muodostavat hyvinvoinnin Ryhmäterapia ja terapeuttinen yhteisö Tukikohta ry Jälkipolku-päihdekuntoutusohjelma Opinnäytetyön toteutus Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoitteet Tutkimusmenetelmät ja aineisto Aineiston keruu Aineiston analyysi Tulokset Harrastaminen osanana hyvinvointia Ohjaajan merkitys toiminnassa Vahvuudet Sosiaalinen osallisuus Ryhmät ja verkosto Yhteenveto ja johtopäätökset Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys Jatkokehittämisen ideoita Pohdinta Lähteet Kuviot Liitteet... 47

6 1 Johdanto Opinnäytetyön aihe oli lähtöisin Tukikohta ry:n tarpeesta koota asiakasperäistä tietoa Jälkipolussa tehtävästä sosiaalisesta kuntoutuksesta. Olennaista oli myös selvittää mahdollisia kehittämisaspekteja: kuinka sosiaalisen kuntoutuksen toiminnallisia ulottuvuuksia voidaan lähteä jalostamaan saatujen tuloksien perusteella? Jälkipolku on avohoidollinen kuntoutusohjelma, joka on suunnattu yli täysi-ikäisille päihdeongelmista toipuville. Kuntoutukseen hakeudutaan kunnan maksusitoumuksella tai omakustanteisesti ja aina haastattelun kautta, jossa sovitaan kuntoutuksen aloituksesta yhdessä lähettävän tahon, kuten päihdeklinikan tai muun, kanssa. Asiakkaalle laaditaan yhdessäsiakkaalle yksilöllinen kuntoutussuunnitelma. Jälkipolun työskentely perustuu ohjattuun ryhmä- ja yksilötyöskentelyyn, jossa käytetään työmuotoina ratkaisukeskeistä ryhmäterapiaa sekä vertaisvaikuttamista. Lisäksi on mahdollista saada yksilöterapiaa tarpeen mukaan. Toimintaan kuuluu myös sosiaalinen kuntoutus, harrastustoiminta sekä ohjaus koulutukseen tai työelämään. (Tukikohta ry 2017d.) Jälkipolussa tehtävästä sosiaalisesta kuntoutuksesta ei ole tehty tutkielmia aiemmin. Jälkipolun kokonaisvaltaista kuntoutusta on selvitetty vuonna 2009 Sandra Salmisen ja Tiina Savanderin opinnäytetyössä Ilman tätä juttuu en tiiä mis olisin nyt Jälkipolku-hoito-ohjelman merkitys nuoren huumekuntoutujan elämään. Laadullisessa opinnäytetyössä selvitettiin Jälkipolku-hoito-ohjelmaa ja sen sisältöä kuntoutuksen läpikäyneiden asiakkaiden kokemuksista käsin ja sen tavoitteena oli selvittää mikä on ollut Jälkipolku-hoito-ohjelman merkitys päihdeongelmasta toipuvan nuoren elämässä (Salminen & Savander 2009, 6). Sosiaalisen kuntoutuksen aihetta on sivuttu myös Johanna Helanderin vuonna 2015 tehdyssä opinnäytetyössä, joka käsittelee kuntouttavaa työtoimintaa asiakasnäkökulmasta Tukikohta ry:ssä. Helander (2015, 8-9) käsittelee aihetta näkökulmasta, jossa työhön tähtäävä kuntoutus on osa sosiaalista kuntoutusta. Näkemykseni mukaan aihe on ajankohtainen ja erityisen olennainen, sillä sosiaalisen kuntoutuksen merkitystä painotetaan yhä enemmän ja kuntoutus muotoutuu jatkuvasti yhteiskunnan muuttuessa. Päihdeasiakkaan kuvan muuttuminen viime vuosina on tuonut sosiaalisen kuntoutuksen yhä tärkeämmäksi osaksi päihdekuntoutusta. Katsotaan, että päihdehuollon asiakkaat ovat yhä moniongelmaisempia, nuorempia ja kiinnittyvät entistä heikommin yhteiskuntaan. Myös ympäröivä yhteiskunta ja palvelujärjestelmä on pirstaleisempi ja vaikeammin hallittavampi kuin aiemmin. (Ruisniemi 2003, 8.)

7 7 Opinnoissani olen suuntautunut mielenterveys- ja päihdetyöhön. Olen suorittanut ensimmäisen työharjoitteluni päihdepoliklinikalla, missä sain kokemusta julkisella sektorilla tapahtuvasta päihdetyöstä. Tein opintojeni viimeisen kymmenenviikkoisen työharjoitteluni alkuvuodesta 2017 Tukikohta ry:n sairaalatyön projektissa (Satu-projekti), jonka jälkeen tein kesätöitä Jälkipolun kuntoutusohjelmassa. Syksyllä jatkoin tuntityöntekijänä opioidikorvaushoidossa olevien osallisuutta vahvistavassa OK-hankkeessa noin kuukauden ajan. Tukikohta ry:n tuttu henkilökunta ja työympäristö ovat tehneet opinnäytetyöprosessista minulle henkilökohtaisen, ja siten myös edistänyt tiivistä yhteistyöä järjestön kanssa. 2 Päihdetyön taustaa 2.1 Päihderiippuvuus Eriksonin psykososiaalisen kehitysteorian mukaan (Havio, Inkinen & Partanen 2008, 40) ihmisen riippuvuus- ja riippumattomuuskäyttäytymisen yksilöllinen kehitys perustuu kaikkien psykososiaalisten vaiheiden riittävän hyvään läpikäymiseen. Kun tarkastellaan varsinaista päihderiippuvuutta, voidaan neurologisten tutkimuksien valossa todeta että psyykkinen riippuvuus alkaa usein ennen fyysistä riippuvuutta. Sosiaalinen riippuvuus taas ilmenee ihmisen kiintymisenä verkostoon, jossa päihteiden käyttö on keskeisessä asemassa. Päihderiippuvuuden syntymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa päihteen fysiologiset ja neurobiologiset vaikutukset, päihteen käyttäjän fyysiset ominaisuudet, persoonallisuuden rakenne, psyykkinen varustus sekä yhteisöön liittyvät ja kulttuurisidonnaiset tekijät. (Havio ym. 2008, ) Taipale, Lehto, Mäkelä, Kokko ja Muuri (2006, 164) summaavat, että päihteen käyttäminen muodostuu ongelmaksi silloin kun käyttöön liittyy sosiaalisia, fyysisiä tai psyykkisiä haittoja. Psykiatrian erikoislääkäri Huttunen (2016) määrittelee, että päihderiippuvuudelle on ominaista päihteiden jatkuva, toistuva ja usein myös pakonomainen käyttö päihteen aiheuttamista haitoista huolimatta. Huttunen myös toteaa, että päihde- ja huumeriippuvuuteen kytkeytyy useimmiten fysiologinen riippuvuus, jolloin henkilö on kehittänyt itselleen toleranssin eli kyvyn sietää huumeen tai päihteen vaikutuksia. Myös vieroitusoireiden ilmeneminen käytön lopettamisen jälkeen voi kieliä riippuvuudesta. Huttusen mukaan huume- ja päihderiippuvuus voi ilmetä kuitenkin edellä mainittuja ilmiöitä, jolloin riippuvuus on luonteeltaan psykologista ja pohjautuu aineen hyvän olon (euforian) tuottamiseen tai muihin toivottuihin psyykkisiin vaikutuksiin. Havion ym. (2008, 154) mukaan päihteiden käytöstä luopuminen on muutosprosessi, jolle tyypillistä on hoito- ja toipumisvaiheiden vuorottelu päihteenkäytön uudelleen aloittamisen

8 8 kanssa. Asiakas saattaa retkahtaa käyttämään päihteitä monia kymmeniä kertoja ennen pidempään kestävää toipumista ja elämän muutosta. Havio ym. täsmentävät että retkahduksesta puhutaan silloin, kun ihminen palaa raittiin kauden jälkeen aineen käyttöön. Päihderiippuvuudesta toipuminen on usein pitkäkestoinen prosessi. Mitä vaikeampi päihderiippuvuus on ollut, sitä pitkäkestoisempi, intensiivisempi ja monimuotoisempi jatkohoidon ja tuen tulee olla. Sosiaalisella tukiverkostolla on vahva merkitys toipumisprosessissa. Psykososiaalisen toipumisen edellytyksiä ovat motivoituminen hoitokontaktiin, halukkuus keskustella omista asioista, tavoitteellisuus, edistyminen ongelmanratkaisutaidoissa sekä vastuun ottaminen omasta käyttäytymisestä. (Havio, Inkinen & Partanen 2008, ) 2.2 Päihdepalvelut Riippuvuudesta toipumiseen on olemassa runsain määrin erilaisia hoitomuotoja, työtapoja ja menetelmiä. Hoitomuodot eivät varsinaisesti ole verrannollisia keskenään, sillä hoitomuotojen hyötyjä tulee tarkastella tapauskohtaisesti. Päihdepalvelut ovat pääasiallisesti avopalveluita, kuten katkaisuhoitoa, sosiaalista tukea, vertaistukea, ryhmä- ja perheterapiaa sekä kuntoutusta. Laitoshoitoon tai -kuntoutukseen ohjataan henkilöt, joille avohidon palvelut eivät ole riittäviä tai tarkoituksenmukaisia. Katkaisuhoidossa taas keskeytetään päihteiden käyttö ja hoidetaan vieroitusoireita ja muita päihteiden aiheuttamia haittoja. Monet järjestöt ja yhdistykset antavat tukea päihdekuntoutujille ja heidän läheisilleen ja kaikkien päihdepalvelujen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja ne toimivat luottamuksellisesti. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017.) Palvelujen kehittämisestä, lainsäädännön valmistelusta ja uudistusten toteuttamisesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Palvelujen laatua valvovat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja aluehallintovirastot. Hoitoa ja kuntoutusta tukevia palveluita ovat esimerkiksi asumispalvelut, sosiaalinen kuntoutus sekä päivätoimintakeskukset. Vertaistukea päihdekuntoutujille antavat muun muassa AA-ryhmät, A-killat ja NA-ryhmät. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017.) Päihderiippuvuudesta toipumisessa olennaista on löytää yksilön ominaisuuksiin ja tarpeisiin sopiva tukimuoto ja hoitopaikka. Kylmälän kartoituksesta (1986, ) selviää, että jo yli 30 vuotta sitten päihdehoitoon liittyvät ideologiat varioivat pelkästään helsinkiläisten A-klinikoiden kesken. Päihdepalveluiden rakenne on vahvasti kiinnittynyt poliittiseen järjestelmään ja päihdehuollon järjestelmää yhtenäistetään ja kehitetään muun muassa sote-uudistuksen myötä. Myös kaupunginhallituksen (2017) verrattain tuoreesta raportista selviää, että uuden sosiaali- ja terveystoimialan terveys- ja päihdepalvelujen johtajan virkaan valitsemisen eräänä perusteluna on ollut nimenomaisesti

9 9 toimintatapojen ja -kulttuurien yhtenäistäminen koko palvelukokonaisuuden ja toimialan sisällä aina myös ulkoisiin sidosryhmiin päin. Päihdehuoltolain ( /41) mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että päihdehuolto järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Palveluja tulee antaa päihteiden ongelmakäyttäjälle, hänen perheelleen ja muille läheisille. Palveluja on annettava asiakkaan avun, tuen ja hoidon tarpeen perusteella. 2.3 Kuntoutus ja päihdekuntoutus Kuntoutus on monialaista toimintaa, joka vaatii usean eri tieteenalan ja ammattialan asiantuntemusta. Nykyään kuntoutustieteet (rehabilitation sciences) tunnustetaan melko yleisesti moni- tai poikkitieteiseksi alueeksi. Alue yhdistää terveystieteiden, psykologian ja sosiaalitieteiden näkökulmat. Suomessa pienen ja lähtökohtaisesti monitieteisen oppiaineen tulevaisuus yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa on ollut jo alusta alkaen uhattuna muun muassa tiedekunnan aloituspaikkojen vähäisyyden takia. (Järvikoski 2013, 78.) Järvikoski (2013, 76) selvittää raportissaan, että kuntoutuksen perusta on sellaisissa yhteiskunnallisissa strategioissa, jotka tavoittelevat toiminta- ja työkykyisyyden, toimijuuden ja osallisuuden ylläpitoa ja kehittämistä yhteiskunnan kaikissa väestöryhmissä. Järvikoski lisää, että kuntoututuksen tuloksellisuus perustuu siihen, että jokaisella yhteiskunnan jäsenellä ja sen erilaisilla vähemmistöryhmillä on mahdollisuus ja oikeus osallistua omien voimavarojensa mukaan toimintaan, kuten työelämään. Järvikoski täsmentää, että puhuttaessa kuntoutuksesta, asiat eivät koske pelkästään vammaisia, vaan myös muiden huono-osaisten ryhmien, eri syistä syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden elämää ja mahdollisuuksia. Kuntoutuksen merkitys on kasvanut vahvasti yhteiskunnassamme ja kuntoutus muovautuu jatkuvasti yhteiskunnan muuttuessa. Suomalaisella kuntoutuksella on ominaisuuksia, jotka eroavat muiden maiden kuntoutustoiminnasta. Nykyisen kuntoutuksen lähestymistapa on hyvin asiakaslähtöistä ja asiakkaan osallistumista tukevaa: ratkaisuja etsitään sekä yksilön ja lähiyhteisön voimavaroista että ympäristön ja elinolosuhteiden muutoksista. (Järvikoski & Härkäpää 2008, 3.) Kuntoutuksen tavoitteena on edistää vajaatoimintakykyisen ihmisen toimintakykyä, itsenäistä selviytymistä, hyvinvointia, osallistumismahdollisuuksia ja työllistymistä (Sosiaalija terveysministeriö 2017). Kela maksaa kuntoutusrahaa toimeentulon turvaamiseksi päihdekuntoutusjakson ajalta, jos yleiset myöntöedellytykset täyttyvät. Kuntoutusrahaa voi saada vuotias henkilö, jonka kuntoutuksen tavoitteena on työelämässä pysyminen, työelämään palaaminen tai työelämään

10 10 pääsy, tai jos asiakas on estynyt työstä kuntoutuksen vuoksi ja asiakkaalle on tehty hyväksyttävä kuntoutuspäätös. Kuntoutuslaitoksen tulee myös olla Kelan hyväksymä. (Kela 2017.) Omavastuuajan jälkeen kuntoutusraha maksetaan jokaiselta arkipäivältä, jolloin asiakas on osallistunut päihdekuntoutukseen (Kela 2014). Vuoden 2002 valtioneuvoston laatimassa ja eduskunnalle osoitetussa kuntoutusselonteossa korostetaan, että kuntoutujan oma osallisuus kuntoutusprosessissa ja vaikuttaminen ympäristöön ovat kuntoutuksen ydinkysymyksiä 2000-luvun ensikymmenellä. Selvitys summaa että kuntoutus on saamassa yhä enemmän psykososiaalisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Selonteossa ilmaistaan, että 2000-luvulla on alettu hiljalleen katsomaan, että työkyvyn heikkeneminen ja vakavan sosiaalisen syrjäytymisen uhka voivat olla kuntoutuksen perusteita. (Kuntoutusselonteko 2002, 3.) 2.4 Psykososiaalinen tuki Kuten edellisessä kappaleessa mainitsin, vuoden 2002 kuntoutusselonteossa todetaan psykososiaalisten ja sosiaalisten menettelyiden yleistyvän yhä enemmän. Käsite psykososiaalinen esiintyy laajalti sosiaali- ja terveysalan menetelmällisissä konteksteissa, päihdepoliittisissa yhteyksissä ja sillä on myös vahvasti terapeuttisen hoidon merkityksiä. Näkemys ihmisen psykososiaalisesta ominaisuudesta on ilmennyt amerikkalaisessa sosiaalityön kirjallisuudessa jo 1930-luvulla (Bernler & Johansson 1988, 13). Käsite vaikuttaa tulleen sosiaalityöhön amerikkalaisen casework-tradition ja yksilöllisten sosiaalityön menetelmien kautta. Suomessa sosiaalityö on perinteisesti perustunut yhtenäisen ja julkisen järjestelmän varaan. Suomalaisessa sosiaalityön tutkimuksessa psykososiaalisen työn teoreettinen perusta pohjautuu vahvasti ruotsalaiseen perinteeseen ja kirjallisuuteen. (Weckroth 2007, ) Ruotsalaisessa sosiaalityön kirjallisuudessa psykososiaalisen työn käsite on ollut muuttuvainen ja monitulkintainen, minkä vuoksi muun muassa Bernler ja Johnsson (1988, 31) keskittyvät alun alkaen rajaamaan määritelmiä toisistaan. Bernlerin ja Johnssonin esimerkin mukaan psykososiaalinen työ sulkee sisällensä myös psykoterapeuttisia menetelmiä, kun taas psykoterapian keskiössä on usein vain psyykkinen huonovointisuus.

11 11 Yhteiskunnallinen muutostyö Sosiaalityö Psykososiaalinen työ Psykoterapia Kuvio 1: Määritelmien keskinäinen suhde Bernlerin ja Johnssonin mukaan (1988, 35). Käsitteen käyttäminen ei aina olekkaan täysin suoraviivaista: Weckrothin mukaan (2007, 432) psykososiaalisen työn käsitettä käytetään nykyään yhtä aikaa kuvaamaan niin hoidettavia ongelmia, niiden syitä sekä itse hoitoa. Käsite psykososiaalinen hoito on vakiintunut osaksi päihdetyön ammattisanastoa, viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aiemmin ja 1980-luvulla käsite esiintyi lääketieteessä, usein niissä yhteyksissä, joissa sairauksiin liittyy psykosomaattinen puoli (Weckroth 2007, ; Psykosomatiikka 1984; Totman 1979,16, 21). Kyösti Raunio esittää, että psykososiaalisiksi ongelmiksi määrittyvät hänen sosiaalityön oppikirjassa esimerkiksi päihteet, psyykkiset häiriöt, kriisit ja vaikeat ihmissuhteet sekä nuorten väkivalta ja huumeongelmat. (Weckroth 2007, ) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2016) artikkeli listaa psykososiaalisen hoidon menetelmiä päihdetyössä. Yleisin hoidon muodoista on tavallinen, tukeva hoitosuhde, jolla tarkoitetaan hoitavaa ja tukevaa vuorovaikutusta, jossa voi olla elementtejä erilaisista terapeuttisista menetelmistä. Psykososiaalisen työn varsinaisia menetelmiä ovat artikkelin mukaan muun muassa kognitiivinen käyttäytymisterapia, kahdentoista askeleen ohjelma, ratkaisukeskeinen terapia ja terapeuttinen yhteisö. Weckrothin (2007, 430) mukaan päihdehoitoalan ammatillisessa keskustelussa termi on näyttänyt yleistyneen opiaattien käyttäjien lääkkeellisten korvaushoitojen ja niistä käydyn keskustelun myötä.

12 Korvaushoito Ensimmäinen määräys opioidiriippuvaisten potilaiden arvioimisesta ja hoidon järjestämisestä annettiin vuonna 1997 sosiaali- ja terveysministeriön toimesta (Mikkonen 2012, 87). Opioidiriippuvaisten korvaushoito tuli viralliseksi osaksi päihdepalvelujärjestelmää vuonna 2000 (Saukkonen 2010). Määräystä on sittemmin uusittu muutamaan otteeseen, ja viimeisin asetus tuli voimaan helmikuussa Korvaushoidosta säädetään Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa 33/2008. Asetuksen 2 :ssä määritellään, että korvaushoidolla tarkoitetaan opioidiriippuvaisen hoitoa, jossa käytetään apuna buprenorfiinia tai metadonia sisältäviä lääkevalmisteita ja jossa tavoitteena on joko kuntouttaminen ja päihteettömyys, tai haittojen vähentäminen ja potilaan elämän laadun parantaminen. Lisäksi terveydenhuoltolaissa ( /1326) säädetään muun muassa seulonnoista, kuntouttavan lääkehoidon järjestämisestä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden yhteistyöstä. Korvaushoito kehitettiin Yhdysvalloissa 1960-luvulla ja se on käytössä nykyään lähes kaikkialla maailmassa. Korvaushoidon periaate on yksinkertainen: potilaan lääkeannos mukautetaan vastaamaan hänen sietokykyään, jolloin vieroitusoireet ja aineen himo pysyvät poissa. Suunnitellun lääkehoidon lisäksi potilaalle tarjotaan myös yksilöllisesti suunniteltua muuta tarpeenmukaista hoitoa ja kuntoutusta. (Mikkonen 2012, 86.) Opioidiriippuvuuden lääkkeellinen korvaushoito on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa hoitojärjestelmässä. Tutkimukset osoittavat että korvaus- ja ylläpitohoito on tuloksellista: laittomien aineiden käyttö vähenee tai jää pois, rikollisuuden aste laskee, sairaudet ja kuolemanriski vähenevät, elämänlaatu ja sosiaalinen tilanne paranevat ja muiden hoitokeinojen hyödyntäminen mahdollistuu paremmin. Määräajoin on tehtävä perusteellinen arvio siitä onko lääkehoito mahdollista lopettaa, tarvittaessa lääkehoito voi jatkua pitkäänkin. Korvaushoidon perustuu aina hoitosuunnitelmaan, jota päivitetään säännöllisesti. Siihen määritellään myös potilaan tarvitsema psykososiaalisen kuntoutus. Se on hoidon keskeinen elementti, jota tulee tarjota riittävässä määrin siitä hyötyville potilaille aina myös muuttuvien tarpeiden mukaan. (Mäkelä & Simojoki 2010.) 3 Sosiaalinen kuntoutus Tuusa ja Ala-Kauhaluoma (2014, 6) kuvaavat, että sosiaalista kuntoutusta on määritelty eri yhteyksissä ainakin 1970-luvun alusta asti. Tuolloin sosiaalista kuntoutusta pohdittiin ympäristöjen kautta ja tarkasteltiin, kuinka niitä voitaisiin muuttaa sopivammiksi kuntoutujille. Näkökulmaa havainnoitiin tuolloin vammaislainsäädännön piiriin kuuluvien ihmisten näkökulmasta.

13 13 Tuusa ja Ala-Kauhaluoma toteavat, että sosiaalisen kuntoutuksen käsitettä on yritetty siis määritellä usean kymmenen vuoden ajan. Se on kategorisoitu omaksi kuntoutuksen osa-alueeksi, lääketieteellisen tai ammatillisen kuntoutuksen rinnalla tai sen on katsottu olevan konkreettisesti syrjäytymistä ehkäisevää työtä. Kuntoutuksen sosiaalinen ulottuvuus on vahvistunut 1990-luvun alusta lähtien aktiivisen sosiaalipolitiikan, vaikeasti työllistyvien työtoiminnan kehittämisen sekä aikuissosiaalityön vahvistumisen myötä. Samalla syrjäytymisvaarassa olevien tai jo syrjäytyneiden henkilöiden sosiaalisen osallisuuden tukeminen on korostunut sosiaalisessa kuntoutuksessa. Sosiaalisten tekijöiden huomiointi kuntoutuksen perusteena on vahvasti läsnä myös yhteisöpohjaisissa kuntoutusmalleissa (Community Based Rehabilitation). (Tuusa ja Ala-Kauhaluoma 2014, 7.) Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa ihmisen toimintakyvyn palauttamista suhteessa itseensä, lähiympäristöön ja yhteiskuntaan. Sosiaalisen kuntoutuksen lähtökohtana on sosiaalinen toimintakyky, joka pitää sisällään arjenhallinnan taitoja, itsensä ja läheisten hyvinvoinnista huolehtimisen taitoja sekä kykyä toimia yhteiskunnan jäsenenä. Sosiaalisen toimintakyvyn perusrakenteena toimii asunto, ruoka, vaatteet sekä fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Tämän lisäksi toimintkykyä ylläpitää sosiaaliset resurssit (lähiverkosto, kyky hoitaa ihmissuhteita ja ottaa toiset huomioon, kyky ottaa vastaan apua muilta) ja henkiset resurssit, jonka avulla hahmotetaan ja hallitaan arkea sekä suunnitellaan tulevaa ja pidetään huolta omasta henkisestä hyvinvoinnista. Päihderiippuvuudesta toipuminen edellyttää luopumista ja uuden elämäntavan oppimista. (Ruisniemi 2003, 8.) Sosiaalisesta kuntoutuksesta säädetään sosiaalihuoltolain (1301/2014) 17 :ssä seuraavasti: Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annettavaa tehostettua tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi. Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2) kuntoutusneuvonta ja -ohjaus sekä tarvittaessa kuntoutuspalvelujen yhteensovittaminen; 3) valmennus arkipäivän toiminnoista suoriutumiseen ja elämänhallintaan; 4) ryhmätoiminta ja tuki sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin; 5) muut tarvittavat sosiaalista kuntoutumista edistävät toimenpiteet. Nuorten sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan nuorten sijoittumista työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaan sekä ehkäistään näiden keskeyttämistä.

14 14 SOSKU on sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke, jossa sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat, luovat, kehittävät ja testaavat yhdessä sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalleja (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2017). SOSKU:n ja Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen teettämän kuntakyselyn mukaan (Puromäki, Kuusio, Tuusa & Karjalainen 2016, 4) sosiaalinen kuntoutus käsitetään kunnissa hyvin laaja-alaisesti, mutta suurimmat linjaukset tavoitteineen ja sisältöineen ymmärretään samalla tavalla. Puromäki ym. osoittavat, että sosiaalinen kuntoutus nähdään asiakaslähtöisenä, moniammatillisena ja monimuotoisena konkreettisena palveluna, jossa fokus on asiakkaan vaikeaan elämäntilanteeseen paneutumisessa asiakkaan edun mukaisesti. Kyselyn mukaan siihen katsottiin kuuluvan sosiaalityötä, sosiaaliohjausta ja neuvonta- ja ohjauspalveluita sekä erilaisia aktivointitoimia (mm. arkiliikunnan lisäämistä tai harrastustoimintaa) joko yksilötyönä, ryhmätoimintana tai vertaistukena. Tuusa luettelee esityksessään sosiaalisen kuntoutuksen hyviä käytäntöjä kunnissa ja järjestöissä. Tuusa (2015, 8-9) esittää, että tutkimuksien mukaan ammattilaisten tekemä suunnitelmallinen, tavoitteellinen ja pitkäjänteinen asiakastyö on ollut tuloksellista. Tuusa lisää, että sosiaalisen kuntoutuksen palvelut ovat hyvinkin moninaisia. Palvelu voi olla jalkautuvaa, kotiin menevää tai kohtaamista internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Yksilöllinen tai ryhmämuotoinen tuki ja valmennus arjessa selviytymiseen ja erilaisten käytännön asioiden hoitamiseen. Tuusa avaa, että etenkin nuorten kanssa toimiessa korostuu itsenäisen asumisen tukeminen, osallisuutta lisäävä vertaistuki ja omaehtoinen toiminta, kuntouttava työtoiminta ja valmentautuminen työ-tai opintopolulla eteenpäin sekä aktivointi-, harrastus-ja vertaisryhmätoiminta. Myös matalan kynnyksen kohtaamispaikat edistävät osallisuutta, yhteisöllisyyttä, vertaistukea ja tasa-arvoa. 3.1 Ihmisen perustarpeet muodostavat hyvinvoinnin Omasta hyvinvoinnista ja perustarpeista huolehtiminen ovat sosiaalisen kuntoutuksen olennaisimpia ydintavoitteita. Hyvinvointi on käsitteenä erittäin moninaisesti tulkittavissa, joten koen olennaiseksi avata käsitteeseen liittyviä sisältöjä. Puhuttaessa suomalaisesta hyvinvoinnista, palataan usein edelleen 1990-luvun alun lamaan, jonka jälkeen Suomen talous toipui, mutta ei tavoittanut kaikkia yhteiskunnan jäseniä nousuun (Vaarama, Moisio & Karvonen 2010, 10). Hyvinvointi on usein suomalaisissa tutkimuksissa perinteisesti jaettu kolmeen osatekijään: terveyteen, materiaaliseen hyvinvointiin sekä koettuun hyvinvointiin. Wilkinsonin ja Pickettin mukaan (2009; Vaarama ym. 2010, 11-13) ihmisen tyytyväisyyttä elämään määrittää

15 15 myös siis yksilön oletus, millainen terveyden ja materiaalisen elämäntason tulisi olla. Maslow n tarvehierarkian mukaan (1954, 80-98; Huizinga 1970, 21-31) taas hyvinvoinita on rakentamassa seuraavat tarpeet: 1. fysiologiset tarpeet (kuten ruoka, juoma, uni, hengitysilma) 2. turvallisuuden tarpeet (vaaroilta suojautuminen, varmuus tulevaisuudesta) 3. sosiaaliset tarpeet (kuten yhteenkuuluvuus, rakkaus, ystävyys) 4. arvostuksen ja kunnioituksen tarpeet (itsearvostus, kunnioituksen saaminen muilta) 5. itsensä toteuttamisen tarpeet (omien kykyjen löytäminen ja käyttäminen esimerkiksi työssä). Edellä mainittujen tarpeiden lisäksi teoriaan kuuluu myös kognitiiviset ja esteettiset tarpeet, jotka kuuluvat eri tulkintojen mukaan eri kategorioiden sisälle (Huizinga 1970, 24). Teoria on saanut osakseen kritiikkiä muun muassa määritelmien monitulkintaisuudesta ja operationalisuuden vaikeudesta. Näkemykseni mukaan teoria toimii tarkoituksenmukaisesti opinnäytetyöhön muodostuneiden teemojen puitteissa ja pohtiessani sosiaalisen kuntoutuksen moninaisia ulottuvuuksia sekä hyvinvointia. 3.2 Ryhmäterapia ja terapeuttinen yhteisö Ryhmäterapia kuuluu olennaisena osana Jälkipolun kuntoutusta, joten katson olennaiseksi käsitteen avaamisen ja terapeuttisten menetelmien kanssavaikutuksen huomioimisen sosiaalisessa kuntoutumisessa. Psykoterapialla tarkoitetaan vakiintuneisiin psykologisiin periaatteisiin pohjautuvien tekniikoiden suunnitelmallista soveltamista vuorovaikutuksessa pätevöityneen psykoterapeutin kanssa (Lönnqvist, Marttunen & Pylkkänen 2011, 659). Lönnqvist ym. huomauttavat, että psykoterapia voidaan ymmärtää ja määritellä eri tilanteissa suppeasti tai laveasti: asiakkaille annettava neuvonta ja ohjaus, sekä monet kuntouttavat toiminnat, joita voidaan pitää psykoterapeuttisina, eivät kuitenkaan yleensä täytä psykoterapialle asetettavia vaatimuksia. Ryhmäterapian tehtävänä on poistaa läsnäolijoiden oireita, selvittää ongelmia, lisätä itsetuntemusta, parantaa eläytymiskykyä ja kohentaa sosiaalisia taitoja (Arppo, Pölönen & Sitolahti 1998, 38; Agazarian & Peters, 1981). Vuonna 1961 psykoanalyytikko Wilfred Bion jakoi ryhmäterapian termin kahteen tulkintaan. Bionin mukaan (1989, 11) sillä voidaan tarkoittaa erityistä kokoontumista psykoterapeuttisen hoidon äärelle tai sillä voidaan viitata suunniteltuun pyrkimykseen kehittää ryhmävoima, jonka kautta päästään luontevaan yhteistoimintaan ja tavoitetaan myötävaikuttavuus. Edelleen ryhmäterapia on käsitteenä kaksijakoinen. Kuntoutusportin (2011) verkkoartikkelissa myös todetaan, että useimmille tulee sanasta mieleen ryhmäpsykoterapia, ja toisille mikä tahansa muukin parantava tai kuntouttava ryhmämenetelmä. Irvin Yalomin (1995, 1) mukaan ryhmäpsykoterapian tavoitteet ovat:

16 16 1. toivon palauttaminen 2. universaalisuus 3. tiedon antaminen 4. altruismi 5. perusperheen muodostamien mallien uusintaminen parantavasti 6. sosiaalisten taitojen kehittäminen 7. käyttäytymismallien antaminen 8. vuorovaikutusoppiminen 9. ryhmän yhteenkuuluvuuden tunteen lisääminen 10. katarttinen kokemus 11. oman elämäntilanteen oivaltaminen. Jälkipolussa psykoterapeutti Lindström kertoo soveltavansa työssään pääasiassa ratkaisukeskeisen terapian menetelmää. Hänellä on myös narratiivisen terapian ja hypnoterapian koulutus. (Kinnarinen ym ) Ratkaisukeskeisessä terapiassa keskiössä on asiakaslähtöisyys, jossa asiakas itse asettaa omat tavoitteensa. Tavoitelähtöisyyden ja tulevaisuussuuntautuneisuuden kautta pyritään pohtia, kuinka tavoitteet saavutetaan. Pulman ratkaisussa voidaan käyttää hyödyksi voimavarasuuntautuneisuutta. (Ratkes 2017.) Tyypillisessä hypnoterapiassa potilas johdatetaan hypnoosi-induktioon, johon liittyy rentoutuminen, ja jota edistää suggestiot. Suggestioilla tarkoitetaan ohjetta tai ehdotusta, jolla on tarkoitus muuttaa henkilön ajatuksia, toimintaa tai tunteita. (Virta 2015, ) Kuntoutus on olennaisesti sosiaalista oppimista laajassa mielessä. Kuntoutuja harjoittelee, omaksuu ja kehittää hyödyllisiä taitoja ja valmiuksiaan yhteisöllisessä toiminnassa, kuten työelämässä ja sosiaalisessa osallistumisessa. Näiden taitojen oppiminen, eli kuntoutuminen, tapahtuu parhaiten ryhmässä. Suomessa kuntoutuspalveluista valtaosa on ryhmämuotoista ja vain pieni osa niistä on ryhmäpsykoterapiakoulutuksen saaneen ammattihenkilön toteuttamaa varsinaista ryhmäpsykoterapiaa. (Kuntoutusportti 2011.) Terapeuttisen yhteisön tavoitteena on yksilön elämäntavan, arvojen ja minäkuvan muutos. Muutoksen tukena ja menetelmänä toimii yhteisö. Yhteisön arkinen toiminta ja käytännöt ovat organisoitu siten, että ne tukevat yksilöllisiä muutoksia mahdollisimman tehokkaasti. Työntekijöiden keskeisimpiä tehtäviä on kannatella yhteisön rakenteita ja kulttuuria. Yhteisön ja vertaistuen hyödyntämisen kautta syntyy sosiaalisen oppimisen prosessi. Terapeuttisen yhteisön menetelmästä on useita erilaisia sovellutuksia, ja sitä on hyödynnetty useiden eri maiden päihdehoitotyössä. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2016.)

17 17 Käytännössä terapeuttisen yhteisön arki, ryhmäterapiassa käsiteltävät teemat ja sosiaalisen kuntoutuksen aihealueet nivoutuvat toisiinsa lomittain. Opinnäytetyön tekijänä oli haasteellista ja peräti mahdotonta erotella terapeuttisten ja sosiaalisen kuntoutumisen menetelmien vaikutuksia toisistaan täysin. Opinnäytetyöni lähtökohtana oli sosiaalinen kuntoutus, minkä lisäksi pyrin ottamaan huomioon psykoterapian kanssavaikutukset kuntoutujan kertomuksissa. Erittely tapahtui tarkoituksenmukaisesti jo haastattelukysymyksiä laatiessa sekä viimekädessä aineistoa haarukoidessa: täysin selkeästi terapiaryhmää koskevat vastaukset jätin pääosin huomioimatta analyysivaiheessa. 4 Tukikohta ry Tukikohta ry on vuonna 2000 perustettu päihdealan järjestö, joka tarjoaa palveluita päihteden käyttäjille, kuntoutujille sekä päihteitä käyttävien läheisille. Tukikohta ry on toiminut aiemmin nimellä Omaiset Huumetyön Tukena ry. Helsingin kaupunki myönsi vuonna 1999 toiminta-avustusta nuorisoasiainkeskuksen kanssa yhteistyössä tehtävään ryhmätoimintaan huumeita käyttävien nuorten hyväksi. Toiminta pyöri pienellä budjetilla ja vapaaehtoistyön voimin, kunnes se lisättiin yhdistysrekisteriin ja toiminta alkoi siten vakiintua ja saada rahoitusta myös muista lähteistä. (Tukikohta ry 2017a.) Järjestön kotisivuilla (Tukikohta ry 2017b) kerrotaan, että asiakastyön lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on kehittää päihdetyötä ja ylläpitää koulutustoiminaa. Yhdistys tekee myös aktiivisesti vaikuttamistyötä tarkoituksena vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen siten, että päihteitä käyttävien ja kuntoutujien läheisiin suhtauduttaisiin ymmärtäväisesti ja että heidän tuentarpeensa tunnustettaisiin herkemmin. Myös päihteitä käyttäviin kohdistuvia stigmoja ja juurtuneita käsityksiä pyritään muuttamaan. Tukikohta ry:n tarkoituksena on parantaa päihteitä käyttävien elinolosuhteita, vähentää heidän riskikäyttäytymistään ja siten ehkäistä syrjäytymistä. Tukikohta ry:n strategakauden keskiössä on osallisuuden mahdollistamiseen, laadukkaiden palveluiden tuottamiseen sekä vaikuttamistoiminnan vahvistamiseen. Toiminnan päämääränä on vahvistaa päihteitä käyttävien, päihdekuntoutujien ja läheisten osallisuutta ja kokemusta yhteisöön kuulumisesta Tukikohta ry:ssä ja yhteiskunnassa. Tukikohta ry toimii asiantuntijaorganisaationa ja aktiivisena vaikuttajana yhteiskunnassa ja järjestön palvelut ovat laadukkaita vastaten kohderyhmien tarpeisiin. Tukikohta ry:n perustana on hyvinvoiva ja taloudellisesti vakaa organisaatio, jonka henkilöstö on ammattitaitoista ja sitoutunutta. (Tukikohta ry 2018.)

18 18 Järjestö on laajentanut toimintaansa voimakkaasti, toimintaa rahoittaa pääasiassa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) sekä Helsingin kaupungin sosiaalivirasto- ja terveysvirasto (Tukikohta ry 2016, 41). Laadukkaan perustyön keskiössä on yksilön arvostava kohtaaminen. Toiminnassa korostuu myös vahvasti vertaistuki ja vertaistoiminta. Vertaistoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, jossa osallistujia yhdistävät samankaltaiset elämänkokemukset. Kotovirran (2012, 140) mukaan vertaistoiminnan on todettu vähentävän tehokkaasti riskejä, herättävän motivaatiota muutosprosessiin, auttavan ongelmien hallintaa sekä vakiinnuttavan muutoksia. Kotovirta tuo esille, että vertaisten ja ammattilaisten osaamista yhdistämällä on syntynyt uusia toimintamalleja, ja vertaistoimintaa käytetään yhä enemmän ammatillisen työn rinnalla. Järjestön arvoja ovat asiakaslähtöisyys, kunnioittava kohtaaminen, osallisuus, avoimuus ja luotettavuus. Järjestön verkkosivuilla kiteytetään, että toiminta nousee asiakaskunnan tarpeista ja siinä kuuluu asiakkaan ääni. Asiakkaiden kunnioittava kohtaaminen on arvostavaa ja suvaitsevaa, jossa ihminen hyväksytään tasa-arvoisena toimijana. Sivulla avataan, että osallisuudella tarkoitetaan yhteisöön kuulumista, kuulluksi tulemista ja osallisuutta myös kollektiiviseen päätöksentekoon. Avoimuudella tarkoitetaan toiminnan ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä, avointa vuorovaikutusta ja avointa yhteistyötä kumppaneiden kanssa. Tukikohta ry osoittaa myös, että järjestö toimii periaatteiden mukaisesti, on yhteistyökumppanina luotettava ja järjestön palveluissa voi asioida luottamuksellisesti. (Tukikohta ry 2017c.) Tukikohta ry:n tarjoaa palveluita päihteitä käyttäville, päihdekuntoutujille ja läheisille. Päihteitä käyttävien läheisille on tarjolla keskustelutukea ja neuvontaa sekä läheisryhmä. Suuntaprojektissa kehitetään polkuja työ- ja opiskeluelämään päihdeongelmasta toipuville nuorille aikuisille, myös korvaushoidossa käyville päihdekuntoutujille. Toiminnalla vahvistetaan osallistujien työelämävalmiuksia (Tukikohta ry 2016, 28-29). OK-hanke eli opioidikorvaushoidossa olevien sosiaalisen osallisuuden vahvistamisen kolme vuotinen kehittämishanke. Hankkeessa ovat mukana Tukikohta ry:n lisäksi viisi muuta toimijaa, joista A-klinikkasäätiö vastaa hankkeen koordinoinnista. Hankkeen rahoitus tulee Euroopan sosiaalirahaston Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelmasta, ja rahoitusta hallinnoi sosiaali- ja terveysministeriö. (OK-hanke 2017b.) Tavoitteena on edistää opioidikorvaushoidossa olevien henkilöiden osallisuutta eri keinoin. Vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen, yhteisöllisten työmuotojen laatiminen, työ- ja toimintavalmiuksien lisääminen sekä opinto- ja työllistymispolkujen suunnittelu ovat OK-hankkeen keskiössä. Toimiviksi koetut käytännöt kerätään ja osoitetaan eteenpäin korvaushoidon toimijoille. (Ok-hanke 2017b.) Avoimet ovet on Tukikohta ry:n kynnyksetön kohtaamispaikka, jossa kävijän on mahdollista pysähtyä, kysyä neuvoa, tulla kuulluksi sekä saada ammatillista apua ja vertaistukea. Päivä-

19 19 keskus ja asiakastila Risteys on avoinna kahdesti viikossa neljä tuntia, muina päivinä ja aikoina tiloissa on muun muassa palvelunohjausta ja kurssitoimintaa. Avoimien ovien haittoja vähentävä toiminta ei edellytä päihteettömyyttä tai toimintaan sitoutumista. (Tukikohta ry 2016, 5-7.) Risteyksen tiloissa toimivan elämäntaitoryhmän tavoitteena on päihteitä käyttävien vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitojen vahvistaminen, omien voimavarojen löytäminen ja elämäntaitojen oppiminen (Tukikohta ry 2018 b). Osis II -hanke kehittää huumeita käyttävien ja kuntoutuvien vertaistoimintaa vahvistamalla heidän osallisuuttaan. Hanke toteutetaan Tukikohta ry:n, A-klinikkasäätiön ja Suomen Lumme ry:n yhteistyönä. (Tukikohta ry 2018c.) Satu projekti taas tarjoaa palevuohjausta ja tukitoimintaa sairaalaympäristössä, yheistyössä hoitavan osaston kanssa (Tukikohta ry 2018d). Järjestö tarjoaa myös asiakaslähtöisesti ja maksuttomasti palvelunohjausta eli apua asioiden hoitamiseen, elämäntilanteen jäsentämiseen ja tukea esimerkiksi viranomaistapaamisiin päihteitä käyttävälle asiakkaalle (Tukikohta ry 2018e). 5 Jälkipolku-päihdekuntoutusohjelma Jälkipolku on avohoidollinen päihdekuntoutus, joka on suunnattu yli 18-vuotiaille toipujille. Jälkipolussa toimii kaksi erillistä ryhmää, jotka jaetaan lääkkeettömästi kuntoutuvien ja korvaushoidossa käyvien ryhmiin. Kuntoutusohjelmaan tullaan joko laitoskuntoutuksesta tai suoraan avohoidosta, ja jakson pituus on usein 6-9 kuukautta riippuen yksilön kuntoutussuunnitelmasta. Jälkikuntoutusohjelma on pääosin kuntarahoitteinen. (Tukikohta ry 2016, 25.) Jälkipolussa toimitaan ennalta suunnitellun viikko-ohjelman mukaisesti neljänä arkipäivänä viikossa. Molempien ryhmien toiminnallinen sisältö on viikoittain täysin sama. Jälkipolun työnteijät Kinnarinen ja Lehtovirta (2017) toteavat, että suurin osa asiakastyöskentelystä on sosiaalista kuntoutusta. Viikkostruktuuriin kuuluu yksi sosiaalisen kuntoutuksen ryhmä, yksi terapiaryhmä sekä kaksi toimintapäivää. Tämän lisäksi yksilöaikoja, yksilöterapiaa ja muun muassa korva-akupunktiota voi saada myös tarpeen mukaan. Asiakkailla on mahdollisuus työpajatoimintaan, kuntouttavaan työtoimintaan, leireihin ja toimintapäiviin sekä vastaanottaa ohjausta työelämään ja koulutukseen (Tukikohta ry 2017d). Lisäksi Jälkipolussa tarjotaan päivittäinen aamupuuro sekä lämmin ruoka kahtena päivänä viikossa, asiakkaiden valmistamana. Toiminnassa hyödynnetään myös vertaisohjaajien osaamista ja tukea. Kinnarinen ja Lehtovirta (2017) kertovat haastattelussa, että kuntoutusjakson jälkeinen seuranta-aika on kuusi kuukautta kuntoutuksen päättymisen jälkeen. Ajanjakson aikana asiakas saa osallistua kahteen ryhmään tai toimintaan yksilöllisen tarpeen mukaan räätälöidysti.

20 20 Jälkipolkutyöskentely lukuina %1 % 11 % 8 % 22 % 13 % 14 % 29 % Ryhmäterapiaistunnot Yksilöterapia Sosiaalisen kuntoutuksen ryhmä Infokäynnit Työpajat Vapaa-ajan toiminnat Verkostopalaverit Yksilötapaamiset Leiripäivät Kuvio 2: Jälkipolkutyöskentely lukuina vuonna 2016 (Tukikohta ry 2016, 27) Jälkipolun toiminta perustuu asiakaslähtöisyydelle. Ryhmämuotoisen sosiaalisen kuntoutuksen teemat voivat nousta mistä tahansa arkisen elämän teemoista aina syväluotaavampiin aiheisiin. Ryhmässä voidaan käsitellä yhdessä arjen hallintaan liittyviä asioita, yhteiskuntaan liittyviä teemoja sekä yksilöllisistä tarpeista kumpuavista asioista. Yksilötyöskentelyn tasolla asiakas nostaa omasta elämästään aiheen, johon kokee tarvitsevansa tukea ja vahvistusta, kuten esimerkiksi virastoasiat, harrastusasiat, seksuaalisuuteen liittyvät seikat, perhe-elämä ja muuhun sosiaaliseen verkostoon liittyvät kysymykset ja niin edelleen. Ryhmä tekee myös erilaisia tutustumiskäyntejä kohteisiin, jotka tukevat asiakkaan sosiaalista toimintakykyä. (Kinnarinen & Lehtovirta 2017.) Työntekijähaastattelussa Kinnarinen, Lehtovirta ja Lindström (2017) erittelevät, että työskentely on hyvin kokonaisvaltaista. Asiakastyön menetelminä käytetään muun muassa palvelunohjausta, motivoivaa keskustelua sekä kognitiivisia menetelmiä sosiaalisen kuntoutuksen ryhmässä. Kuntoutuksessa otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti asiakkaan esille tuomat haasteet, arjen askareista aina taloudellisiin haasteisiin ja terveyteen liittyviin kysymyksiin. Haastattelussa työnteijät kertovat Jälkipolun arvomaailman lähtevän kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta ja asiakaslähtöisistä tuen tarpeista. Ihminen kohdataan yksilöllisesti, osana yhteisöä.

21 21 6 Opinnäytetyön toteutus 6.1 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoitteet Tavoitteenani oli löytää yhteneväisyyksiä aineistosta, jotta saisin koottua yleiskuvaa teemoista. Myös täysin poikkeavanlaiset kokemukset toivat toisenlaista näkemystä tutkielmaan. Tutkimuskysymykseni olivat: minkälaisia kokemuksia Jälkipolun asiakkailla on kuntoutusohjelmassa tehtävästä sosiaalisesta kuntoutuksessa? Minkälainen merkitys sosiaalisella kuntoutuksella on ollut haastatellun hyvinvointiin ja arkeen? Näillä tutkimuskysymyksillä selvitin, minkälaisia merkityksiä Jälkipolussa toteutettavalla sosiaalisella kuntoutuksella on haastateltujen kuntoutumiseen, arkielämään ja hyvinvointiin. Selvitin myös, onko asiakas kokenut haasteita sosiaalisessa kuntoutuksessa ja pyrin kokoamaan myös ratkaisuja miten nimettyihin haasteisiin voitaisiin vastata Jälkipolussa. Tavoitteena oli, että haastatteluista nousee asiakaslähtöisiä kokemuksia ja ajatuksia, joita Jälkipolkun työntekijät voivat hyödyntää toimintansa kehittämiseen. Tuloksien tarkoituksena oli tiivistää haastateltujen yhteinen kokemus erilaisista teemoista, jotka asettuvat sosiaalisen kuntoutuksen alle. Tavoitteena oli kuvata tuloksia yleisesti odottamatta yllätyksellisiä seikkoja, vaikka kaikki sellaiset yksittäisetkin havainnot voivat tuoda arvokkaita näkemyksiä työntekijöiden tietouteen. 6.2 Tutkimusmenetelmät ja aineisto Ensisijaisesti aiheeni vaikutti laadullisen tutkimusmenetelmän valitsemiseen ja tutkimuskysymykseni ohjasivat valitsemaan teemahaastattelun. Lähtökohtana kvalitatiivisessa eli laadullisessa tutkimuksessa on kuvata todellista elämää, mahdollisimman kokonaisvaltaisesti (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 152). Katsoin, että kasvokkain tehty haastattelu mahdollistaa syväluotaavamman perehtymisen aiheeseen lomakekyselyn sijaan. Teemahaastattelu on Hirsjärven ym. (1997, 195) mukaan lomake- ja avoimen haastattelun välimuoto, vaikka haastattelumuodosta ei ole yhtä tiettyä määritelmää. Hirsjärvi ja Hurme (2000, 47) toteavat, että puolistrukturoiduille menetelmille on ominaista jonkin haastattelun näkökulman varmuus, mutta ei kaikkien. Valmistauduin siihen, että aineiston keruu vaiheessa puolistrukturoitu menetelmä saattaa ohjata haastattelua sivuraiteille, mikä saattaa luoda haasteita haastattelujen keston suhteen. Toisaalta sivukäänteet voivat johdattaa olennaisiin, myöhemmin tärkeisiin ja huomioon otettaviin seikkoihin. Sosiaalisen kuntoutuksen viitekehys on erittäin laaja ja moniulotteinen, mikä minun tuli ottaa huomioon tietopohjaa rakentaessa. Kuten Eskola ja Suoranta (2003, 65) ilmaisevat, teoreetti-

22 22 sen edustavuuden perusidea on käsittää tutkittu tapaus esimerkkinä yleisestä. Tällöin on tärkeätä, että aineiston keruuta ohjaa jäsentynyt ja huolellisesti rajattu tietoperusta. Aiheen rajaaminen osoittautui haastavaksi, sillä sosiaalinen kuntoutus on usen hyvin kokonaisvaltaista ja osa-alueiden rajat ovat käytännössä häilyviä, vaikka teoreettiset linjat olisivatkin selkeitä. Tarvitsin myös tarkempaa tietoa koskien Jälkipolun käytäntöjä, joten haastattelin sosiaalisen kuntoutuksen ohjaaja Tuulia Kinnarista ja ohjaaja Sara Lehtovirtaa kirjallisesti (Liite 2). Jälkipolun työntekijöiden haastattelun ansiosta sain täsmällisempää tietoa kuntoutuksen viikkorakenteesta, sosiaalisen kuntoutuksen sisällöistä, toiminnasta ja asiakastyöskentelystä. Tämän lisäksi haastattelin uudemman kerran yhteisesti kaikkia Jälkipolku-kuntoutusohjelman kolmea työntekijää keskustelunomaisesti, nauhoittamalla puheen ja poimimalla jälkikäteen tarvitsemani tarkennukset haastattelusta. 6.3 Aineiston keruu Teemahaastattelu etenee tiettyjen keskeisten teemojen puitteissa, jotka ovat kaikille haastatelluille samat. Hirsjärvi ja Hurme (2000, 48) muotoilevat, että teemahaastattelulle on luonteenomaista vapaa muoto ja järjestys asetetuille kysymyksille. Teemahaastattelussa pyritään Tuomen ja Sarajärven (2006, 77-78) mukaan löytämään merkityksellisiä vastauksia tutkimuskysymyksien ja tutkimuksen tarkoituksen mukaisesti. Etukäteen valitut teemat liittyvät tutkittavasta ilmiöstä jo tiedettyyn tietoon eli asian viitekehykseen. Merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa, mikä ohjaa tarkastelemaan kielen keskeisyyttä haastattelussa. Haastatteluvastaus heijastaa aina myös haastattelijan läsnäoloa ja hänen tapaansa kysyä asioita (Hirsjärvi ja Hurme 2000, 49). Sain palautetta laatimastani teemahaastattelurungosta Tukikohta ry:n kehittämiskoordinaattorilta sekä Jälkipolun ohjaajalta. Saadun palautteen pohjalta muotoilin ja tiivistin runkoa eheämmäksi. Tein opinnäytetyöni yksin, minkä otin huomioon haastateltavien määrässä, haastattelurunkoa valmistellessa sekä haastattelujen kestoissa. Suunnittelin alustavasti kuutta haastateltavaa. Jälkipolun työntekijät pyysivät asiakkaistaan halukkaita haastateltavia, myös Suunta-projektin työntekijät kysyivät halukkaita Jälkipolun käyneitä henkilöitä osallistumaan haastatteluun. Haastattelut toteutettiin kahtena päivänä marraskuussa. Lähetin etukäteen työntekijöille saatekirjeen (Liite 1), jossa kerrotaan opinnäytetyön tarkoitus ja informoidaan käytännön järjestelyistä. Saatekirje annettiin eteenpäin haastatelluille työntekijöiden toimesta. Lopulta pääsin haastattelemaan viittä asiakasta, joista kaksi olivat päättäneet kuntoutusjaksonsa Jälkipolussa. Haastateltavista kolme oli lääkkeettömästi kuntoutuvia ja kaksi oli korvaushoidon ryhmässä.