Valkolakki vankilassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valkolakki vankilassa"

Transkriptio

1 plus KESKIVIIKKONA savonsanomat.fi Opiskelijaelämä ohjelmat Ajan ilmiöt Opiskelutekniikat Valkolakki vankilassa Vanki Simo saa nyt kymppejä kokeista. Sivut 12 13

2 2 PLUS KESKIVIIKKONA SISÄLLÄ Kuka maalaisi kiikkutuolin? Ajan ilmiöt näkyvät abiverkkareissa Sivut 4 5 Cum laude approbatur on yleisin arvosana Sivut 6 7 Venäjän kieli kiinnostaa vihdoinkin Sivu 8 Naapurilta lahjoituksena saatu, lastenhuoneeseen aiottu pöytä tuoleineen ja kirpputorilta ostettu keinutuoli vaativat pientä laittoa. Kuopiossa ei ole valita asti puusepänverstaita, joten päädyin etsimään huonekaluillemme kunnostuspaikkaa muualta kuin yrityksistä: kunnallisesta työkuntoutuskeskuksesta Kevamasta ja paikallisista oppilaitoksista. Kevamalla pukkasi kiirettä, eikä ihme, sillä se on selvästi oivaltanut tehtävänsä, ja osaa markkinoida itseään juuri siten kuin kuluttaja toivoisi. Nettisivut ovat selkokielisyyden mestarinäyte. Jo etusivulla lukee selvästi eri osastot, kuten kalusteiden kunnostus, puuosasto ja vaatetusosasto, ja kun haluamaansa palvelua klikkaa, kerrotaan lisää esimerkiksi huonekalujen verhoilusta tai maalauksesta. Kuluttajan on yhtä helppo lähestyä tällaista yhteisöä kuin suunnistaa marketissa maitotuotteet- ja leivät-plakaattien mukaan. Myös oppilaitosten opiskelijat hiovat, pakkeloivat ja maalaavat kaikkea mahdollista eri koulutusohjelmissaan, mutta palvelujen markkinoinnissa on vielä parantamisen varaa. Tänä päivänä oppilaitokset puhuvat kilvan käytännön- KOLUMNI Soili Väisänen läheisyydestä, kun halutaan valmistaa opiskelijat tulevaan työelämään oikeiden keissien kautta. Sitä suuremmalla syyllä oppilaitosten pitäisi ulkoisella viestinnällään tuoda osaamista nykyistä enemmän esille ja luoda siten kysyntää tuotteilleen ja palveluilleen. Kouluilla ollaan itsekin sitä mieltä, että tieto kuluttajalle suunnatuista palveluista kulkee pitkälti suusta suuhun, ja on siis herrassaan, sattuuko joku tuttu vinkkaamaan mahdollisuudesta juuri silloin, kun tietoa itse tarvitsee. Nettisivuissa on suunnittelun paikka. Mitä selkeämmin kuluttaja ohjataan oikealle polulle jo aloitussivulla, sen parempi. Jos tieto ei ole löytyäkseen, kiikkutuolin kunnostuttaja poistuu turhautuneena sivustolta. Koska kuluttajat eivät läheskään kaikista opiskelijatöistä tiedä, monet linjat ovat jopa töitä vaille. Tällainen on esimerkiksi Savon ammatti- ja aikuisopiston kolarikorjaamo, jonne kaivattaisiin muitakin kuin 30 vuotta vanhoja datsuneita oiottavaksi, jotta opiskelijat saisivat tuntuman 2010-luvun kolarikorjaukseen. Jos minulta kysyttäisiin, mitkä amiskan opiskelijatyöt tunnen, vastaisin, että kampaamopalvelut ja leipomotuotteet. Tämä voi johtua siitä, että esimerkiksi leipomotuotteita myydään usein näkyvällä Oppilaitosten pitäisi tuoda osaamistaan esille ja luoda siten kysyntää oppilaitoksen tuotteille ja palveluille. paikalla omassa myymälässään, kun taas pajat sijaitsevat sisäpihoilla, eikä niistä ohikulkija saa välttämättä vihiä. Ihan uutta tietoa itselleni on se, että esimerkiksi Savon ammatti- ja aikuisopistosta voi tilata niin muuttopalvelun kuin räätälöidyn virkistysretkenkin. Meidän perheen mööpeleille kävi hyvin. Ystäväni vinkistä soitin Savon ammatti- ja aikuisopistoon, ja sattui käymään niin hyvä tuuri, että opiskelijoilla oli juuri silloin mahdollisuus ottaa maalattavia huonekaluja työn alle. Valmistumista joutui odottelemaan pari kuukautta, mutta ajassa oppilaitokset eivät kilpailekaan kaupallisten toimijoiden kanssa. Työn jälki oli erinomaista, ja yksi puuttuva puolakin oli ilmestynyt jostakin tuolin jalkojen väliin. Ja se hinta: se hiveli mieltä. Lue lisää, millaista työtä opiskelijoilta voi ostaa, sivulta 23. Kirjoittaja on Savon Sanomien teematuottaja. Puntti nousee personal trainerin tahdissa KYSELY: Paljonko tililläsi on rahaa ja mihin sen käytät? Sivut Ratkaise ristikko ja voit voittaa tuotepalkinnon Sivu 24 Teksti: Elina Äijö Kuvat: Anu Mattila Opintotuesta ja vanhempien avustuksesta huolimatta opiskelijabudjetti voi käydä tiukaksi. Minkä verran rahaa opiskelijoilla on käytössään ja kuinka kauan sillä pitää pärjätä? # Käyttötililläni on tällä hetkellä 200 euroa. Sen pitää riittää vielä kolmeksi päiväksi. Laskut olen jo maksanut. Rahani menevät ruokaan ja osin juhlintaan, kun opinnäytetyö on valmistumassa. Matkailualan opiskelija Johanna Koponen, 25, Kuopio # Tililläni on nyt 20 euroa. Saan opintotukea 67 euroa kuussa. Pelkkä bussikortti maksaa 45 euroa, olen ostanut sen puoliksi äitini kanssa. Rahaa kuluu vaatteisiin ja paljon myös tupakkaan, mikä on kyllä paha juttu. Autoalan opiskelija Leila Munik, 17, Kuopio # Nyt rahaa on tilillä kahdeksan euroa. Sen on riitettävä seuraavat 23 päivää. Pitää syödä, joten ruokaanhan ne rahat menevät. Musiikin opiskelija Petteri Johansson, 22, Kuopio # Tililläni ei ole tällä hetkellä ollenkaan rahaa, enkä saa opintotukea. Jos olisi rahaa, käyttäisin sen ruokaan. Nyt käyn kotona syömässä. Puualan opiskelija Taavi Pesonen, 17, Kuopio Plus Päätoimittaja: Jari Tourunen Tuottajat: Soili Väisänen (017) Kristiina Poutiainen (017) Taittava toimittaja: Anu Mattila (017) Kannen kuva: Tomi Glad, Anu Mattila Sähköposti: Ilmoitusmyynti: Savon Sanomien mediamyynti (017) Painopaikka: Lehtisepät Oy Kuopion paino (2013)

3 KESKIVIIKKONA PLUS 3 Ammatillinen peruskoulutus Ylä-savon ammattiopistossa yhteishaku Opiskele työhön, joka huvittaa! Mitäs jos tekisit tulevaisuudessa sitä, mitä haluat? Mitäs jos opiskelisit unelma-ammattiisi meillä? Tekniikan ja Liikenteen ala Kone- ja metallialan perustutkinto, koneenasentaja, koneistaja, levyseppähitsaaja Logistiikan perustutkinto, autonkuljettaja* Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja Verhoilu- ja sisustusalan perustutkinto, sisustaja Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja Rakennusalan perustutkinto, maarakennuskoneenkuljettaja Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, sähköasentaja Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, ICT-asentaja Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitaja (sahaja levyteollisuuden koulutusohjelmat) UUSI Laboratorioalan perustutkinto, laborantti (yo) Elintarvikealan perustutkinto, leipuri-kondiittori Kulttuuriala Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, media-assistentti * Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja matkailu-, ravitsemis- ja talousala Hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinto, tarjoilija/kokki Yrityspolku Täsmäosaaja Luonnonvara- ja ympäristöala Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä* (pk/yo) Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja* (pk/yo) Hevostalouden perustutkinto, hevostenhoitaja* (pk/yo) Hevostalouden perustutkinto, ratsastuksenohjaaja* (pk/yo) Metsäalan perustutkinto, metsäkoneasentaja, metsuri-metsäpalvelujen tuottaja, metsäkoneenkuljettaja* Huom! Haku Pohjois-Karjalan ammattiopistoon (Valtimo/Iisalmi) Lisätietoja 1. vuosi Iisalmessa, 2. vuosi Valtimolla ja 3. vuosi enimmäkseen työssäoppimispaikkakunnalla paitsi metsuri-metsäpalvelujen tuottaja 2. ja 3. vuosi Joensuussa. Tarjolla lisäksi Ammatilliseen koulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus AMMATTISTARTTI sekä ammatilliseen koulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus URA (Valmentava I, erityisryhmä) AMMATTISTARTTI- JA URA-koulutus ei ole yhteishaussa. Hakemukset oppilaitokseen mennessä. Hakuajan jälkeen jatkuva haku, jos paikkoja on vielä vapaana. Kysy lisää meiltä! Johtava opinto-ohjaaja Riitta Laamanen, p Opinto-ohjaaja Paavo Härkönen, p Opinto-ohjaaja Terttu Kortelainen, p Opinto-ohjaaja Anneli Lämsä, p MAHIS-opinto-ohjaaja Päivi Vanninen p merkkien selitykset: * = soveltuvuuskoe Hae opiskelemaan» Ammatillinen peruskoulutus» Yhteishaku Yli 15 v. Tuplaa mahdollisuutesi kaksoistutkinnolla! Tykkää meistä facebookissa! ysao.fi Katso video! Asevelikatu 4, Iisalmi, p Ala toteuttaa haaveitasi! Löydä mahdollisuutesi meiltä. Tutustu runsaaseen koulutustarjontaamme! Koulutamme monipuolisia osaajia työelämään niin uusia ammattilaisia kuin jo aiempaa ammattilaisten osaamista täydentäen. Tekniikka ja liikenne Kone- ja metalliala Logistiikka- ja maarakennusala Sähköala Rakennusalat Palvelualat Ravitsemis- ja puhdistuspalvelut Hyvinvointi- ja yrityspalvelut Luonnonvara-ala Maatalousala Hevostalous Ajankohtaista! Haku näihin koulutuksiin päättymässä pian! Maaseutumatkailun ammattitutkinto Iisalmi Voit opiskella ohjelma-, ateria- ja majoituspalveluja sekä markkinointia ja yrittämistä maaseutumatkailualalla. Haku hae heti! Hinta 330 * Kysy lisää! Päivi Honkanen, p , Matkailun ohjelmapalvelujen ammattitutkinto, Seikkailuohjaaja-koulutus Kuopio/Iisalmi Haku mennessä. Hinta 450 *. Kysy lisää! Kaj Jääskeläinen, p , * Hinnat sis.tutkintomaksun 58. Ilmoittaudu postituslistalle! ja saat sähköpostitse ajankohtaista tietoa toiminnastamme sekä koulutuksistamme! Kuljettajat huom! Kuljettajien ammattipätevyysjatkokoulutusta Trukkikortti... pe Iisalmi Työturvakortti kuljetusala... pe Iisalmi Ea-1... to pe Iisalmi ADR-täydennyskoulutus... la 9.3. ja la Iisalmi (yht. 2 pv) ADR-peruskurssi... to pe Iisalmi Ennakoivan ajon koulutus... la (pakollinen osio) Kuopio Trukkikortti... ti ke Kuopio Työturvakortti kuljetusala... ti Kuopio Ea-1... ma ti Kuopio Tieturva-1... ke Kuopio ADR-peruskurssi... ma ke Kuopio Kysy lisää tai pyydä tarjous ryhmällesi! Taito Kainulainen, puh Lisätietoa ja ilmoittautuminen ammattipätevyysjatkokoulutuksiin osoittessa Yrittäjäntie 23, IISALMI Puh , Fax (017) Osaavissa käsissä tulevaisuus OPPISOPIMUS Suorita tutkinto oppisopimuksella! Lisätietoja ja video Esko Kekkonen, p , Katja Turunen p , OpinOvi -palvelusta tietoa aikuiskoulutuksesta Aikuiskoulutukseen tai yleensä opiskeluun liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä OpinOvi-palveluun! OpinOvi-ohjaajalta voi kysyä kaikkea aikuiskoulutuksesta oppilaitoksesta, koulutusmuodosta ja koulutustasosta riippumatta. Kysy lisää OpinOvi-ohjaajalta p

4 4 PLUS KESKIVIIKKONA Päivänpolttavat aiheet näkyvät huppareissa. Viime vuonna moni keksi käyttää Facebookin tykkäyksiä kuvassaan, Mikko Jokela kertoo. Hetken heimovaate Opiskelijoiden hupparit ja haalarit kuuluttavat muillekin, kuka kuuluu kenenkin porukkaan. KLAUKKALA Emmi Tuomisto Abihuppareiden suosio on säilynyt vuosikymmenestä toiseen, vaikkei nykyisissä luokattomissa lukioissa edes muodostu samanlaista luokkahenkeä kuin joskus ennen. Kirjoituksiakin hajautetaan, eivätkä kaikki yhdessä aloittaneet enää valmistu edes samana keväänä. Lukion suorittaminen ja ylioppilaskirjoituksista selviäminen on useimmille nuorille siihenastisen elämän suurin saavutus. Kontrolloitujen kouluvuosien jälkeen lähestyvä vapaus tuntuu huumaavalta. Kaikkia kiinnostaa, mihin toiset aikovat lähteä. Ihan varmasti kaikista tulee jotain suurta: lääkäreitä, näyttelijöitä, arkkitehtejä, tai- MONIALAISUUS Suomen monialaisin tiedeyliopisto 13 koulutusalaa AKTIIVISUUS Moderni kehittäjä tarjoaa erinomaiset opiskelijan tukipalvelut. KANSAINVÄLISET VERKOSTOT Vaihtoon vai vierailijaluennolle? 3 TÄYDEN PALVELUN KAMPUSKAUPUNKIA Joensuu, Kuopio, Savonlinna SINÄ ITSE X-factor tärkein kaikista! Tutustu koulutustarjontaan Kaikki mitä tarvitset jokaiselle löytyy sopiva ratkaisu suomen monialaisimmassa yliopistossa JOENSUUN KAMPUS Humanistiset tieteet Kasvatustieteet Kauppatieteet Luonnontieteet Metsätieteet Oikeustieteet Psykologia Teologia Yhteiskuntatieteet KUOPION KAMPUS Farmasia Hammaslääketiede Kauppatieteet Luonnontieteet ja ympäristötieteet Lääketiede Terveystieteet Yhteiskuntatieteet SAVONLINNAN KAMPUS Kasvatustieteet

5 KESKIVIIKKONA PLUS 5 Sponssivermeissä on lupa riekkua Silkkipainotekniikallakin voidaan painaa monivärisiä kuvia, ja juuri sillä sävyllä kuin asiakas haluaa. Kokenut silkkipainaja tekee yhden lukion hupparit kätevämmin kuin robotti. Kuopiolaisten paidat olivat teossa. Emmi Tuomisto Korkeakouluopiskelijoiden bilevaatteeksi on vakiintunut haalari. Jokaisella oppiaineella on oma värinsä, josta erottaa eri pääaineet. Haalariin ei yleensä paineta omia iskulauseita, vaan sponsorifirmojen mainoksia. Rahoilla yritetään kustantaa haalarit ja ehkä ensimmäiset haalaribileetkin. Haalareissa ei ole trendejä, ne eivät ole ikinä trendikkäitä olleetkaan, sanoo Mikko Jokela Nisa-Tuotteesta. Haalarimalleissakin on kuitenkin valinnanvaraa. Halutaanko tasku reiteen, ja minkä kokoinen pullo sinne olisi sovittava. Tarvittaessa haalariin voi tilata vaikka karvakauluksen. Opiskelijahaalaria käytetään suurimmissa opiskelijabileissä ja tietenkin vappuna. Haalari päällä on rento olla, joskus liiankin. Jotkut ravintolat laittavat ovelleen kyltin Ei haalareissa tänne. Sponsoreiden mainokset ovat vasta haalarin koristelun alku. Vain mielikuvitus on rajana haalarin Haalareissa ei ole trendejä, ne eivät ole ikinä trendikkäitä olleetkaan. kanssa. Siihen voi keräillä ystäviltä tervehdyksiä ja pippaloista kankaisia haalarimerkkejä. Jos pääsee lähempään kanssakäymiseen toisen tiedekunnan edustajan kanssa, vaihdetaan haalarista lahjetta. Vaihtolahje pitää vain muistaa ommella kiinni, ettei haalari villeinä vuosina typisty sortsiasuksi. teilijoita. Muistaako kukaan enää edes kotikaupungin lukiota? Näitä elämän parhaita ja pahimpia vuosia. Pakko saada muistoksi jotain konkreettista meistä. Silloin tilataan koko porukalle abihupparit. Abihuppareita tehdään meillä vuosittain tuhansia ja lähetetään ympäri Suomen. Tilausten määrä on pysynyt tasaisena vuodesta toiseen, kertoo Jaakko Jokela. Jokelan omistama perheyritys Nisa-Tuote on valmistanut Klaukkalassa muun muassa abihuppareita jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Yleensä huppariin painetaan koulun nimi tai logo, valmistumisvuosi ja jokin hauska teksti. Tyypillisimmin sana abi sisällytetään tekstin joukkoon, esimerkiksi wasted abilities tai simppelisti abinat. Huumorin käyttö on sekä sallittua, että toivottavaa. Ideana on, että porukka itse suunnittelee hupparin omaa luovuuttaan käyttäen. Nykyään oppilailla on käytössä piirustusohjelmia ja kuviin halutaan liukuvärjäyksiä tai muuta erikoisempaa. Siinä joudumme joskus toppuuttelemaan, Jaakko Jokela sanoo. Sisällöstä kukin tilaaja vastaa itse. Vain selvät tekijänoikeusrikkomukset eivät tule kysymykseen. Oppilaat ovat nykyään valveutuneita, joten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät trendeinä ideoissa, Jokela sanoo. Facebook, ja Wikipedia ovat jo löytäneet tiensä abihuppareihin. Lisäksi vitsiä väännetään paikallisista aiheista ja omista opettajista. Varsinaiset muodin tuulet eivät hupparimaailmassa juuri puhalla. Hupparin malli on pysynyt samana, mutta malliston värivalikoimassa näkyvät kauden trendit. 80 prosenttia päätyy silti tilaamaan mustan paidan. Värillä ei ole väliä, kunhan se on musta, Jokela vitsailee. Periaatteessa nykyaikaisen digitaalisen kuvansiirron ansiosta paitaan voisi painaa melkein mitä tahansa. Käytännössä kustannustehokkain tapa on silkkipainotekniikka, joka keksittiin Kiinassa jo vuotta sitten. Silkkipainotekniikallakin voi painaa ohuenohutta viivaa ja useampia värejä. Nisa-Tuotteen pajalla valmis kuva ja teksti viimeistellään tietokoneen kuvankäsittelyohjelmalla. Sen jälkeen malli tulostetaan pingotetulle silkille, josta muodostuu sabluuna. Jos kuvassa on useampia värejä, jokaiselle on tulostettava oma sabluuna. Satojen kappaleiden tilaukset hoitelee robottikone, pienemmät erät on helpoin tehdä käsin. Silkkipainajan harjaantunut silmä sihtaa logon oikeaan kohtaan Oppilaat ovat nykyään valveutuneita, joten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät trendeinä ideoissa. ja suoraan. Märkä painoväri kuivatetaan uv-uunissa, sen jälkeen painatus on valmis. Se kestää nyt pesua ja kulutusta. Abihupparin käyttöikä on yleensä aika lyhyt. Lukion jälkeen suunnataan muualle, tullaan osaksi uusia ryhmiä ja hankitaan uudet jengitunnukset. Parin vuoden päästä ei enää halua julistaa valmistumisvuottaan kanssakulkijoille. Moni säilöö silti rakasta paitaa kaapin perällä muutosta toiseen. Siihen tiivistyy yhden kevään jännitys ja innostus. Huppari on myös armollinen nuoruusmuisto. Toisin kuin teini-iän pinkeät farkut, se mahtuu päälle muutaman vuosirenkaan jälkeenkin. Opintoja, elämyksiä, toimintaa Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Avoimen yliopiston linja Erä- ja luonto-opaskoulutus Näyttelijäntyön koulutus - Teatteri Väkivahva Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto Terveysliikunnan ohjaus Maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmistava koulutus Hakuajat ja lisätietoja: Tutustu netissä myös muihin koulutuksiimme! Yhteishaussa Punainen Risti Kontti SINÄ, matkailu- ja ravitsemisalalla jo toimiva tai monipuolisesta ja haasteellisesta asiakaspalvelualasta kiinnostunut! Tutustu koulutustarjontaamme: esim. kokki, tarjoilija, baarimestari, matkaopas, alan esimies Ota yhteyttä suunnitellaan yhdessä! päällikkö Markku Hemming puh SAVON AMMATTI- JA AIKUISOPISTO Matkailu- ja ravitsemisala PL 13, Sammakkolammentie 2 (SAVONIA) KUOPIO

6 6 PLUS KESKIVIIKKONA laudaturia on Suomen ennätys Katso, oletko keskiverto yo-kokelas vai marginaalityyppi. Soili Väisänen 3 4 koetta on kevään vuotta on enimmäisaika yliop- keskimääräinen tutkintokerran pilastutkinnon suoritusmäärä. suorittamiselle. Koerumba keskittyy selvästi kevääseen. Keskiverto ko- Pakollisen hylätyn kokeen voi uusia kahdesti kolmen kelas suorittaa syksyllä keskimäärin kaksi koetta. Tyy- seuraavan tutkintokerran aikana, eli tutkinnon suorittamiseen voi kulua kuu- kolmannen vuoden syksylle pillinen kokelas jakaa kokeet si tutkintokertaa. ja seuraavalle keväälle. 5,6 prosenttia suomenkielisistä kokelaista reputtaa tutkintonsa. Ruotsinkielisistä kokelaista hylätyksi tulee 3,4 prosenttia. Maakuntatasolla hylkäysprosentti on suurin Keski- Pohjanmaalla, jossa se on 9,2. Alhaisin hylkäysprosentti, 3,2, on Pohjois-Karjalassa. Tutkintoa ei hylätä yhden pakollisen kokeen perusteella, jos muiden kokeiden arvosanat ovat riittävän korkeat. 7,2 prosenttia kokelaista suorittaa kaikki ylioppilaskokeet kerralla. Ennen vanhaan kokeet suoritettiin yhdessä pompsissa, mutta vuodesta 1996 lähtien kokeet on voinut hajauttaa useammalle tutkintokerralle ja kokelaat ovat ottaneet muutoksen ilolla vastaan. Suurin osa, 71,9 prosenttia, hajauttaa kokeet kahdelle kerralle, ja 19,7 prosenttia kolmelle kerralle. Vain reilu prosentti käyttää hyväkseen neljä tutkintokertaa tai sitä enemmän. 11 laudaturia on tähänastinen ennätys ylioppilaskokeissa. Tämä tapahtui vuonna 2010, ja historiaa tehnyt mies oli Jere Järlström Tornion yhteiskoulun lukiosta. Vuosina yhdeksän laudaturin kokelaita on nähty neljä, ja kahdeksan laudaturin viisaita 34. Ainakin yhden laudaturin saa vuosittain reilut kokelasta. Parhaat menestyjät ovat Uudeltamaalta ja Varsinais- Suomesta, vaikkakin erot maakuntatasolla ovat pieniä. 12 reaaliainetta sisältyy ylioppilaskokeeseen. Reaaliaineita ovat uskonto, elämänkatsomustieto, psykologia, filosofia, historia, yhteiskuntaoppi, fysiikka, kemia, biologia, maantiede ja terveystieto. Terveystieto tuli mukaan vuonna 2007, ja se on ollut siitä lähtien yksi suosituimmista reaaliaineista. Yhden reaalin kokeessa terveystieto on yleisin valinta sekä miehillä että naisilla. Kaksi reaaliainetta valinneilla miehillä suosituin yh- HAE YHTEISHAUSSA

7 KESKIVIIKKONA PLUS 7 distelmä on fysiikka ja kemia, naisilla psykologia ja terveystieto. Kolmen reaalin yhdistelmässä sekä miesten että naisten suosikkitrio on biologia, fysiikka ja kemia. 19 prosenttia kokeen uusijoista saa korotettua arvosanaansa paremmaksi. Tyypillinen uusija saa toisella kerralla keskimäärin puoli pistettä enemmän kuin edellisellä koekerralla. Tämä pätee sekä syksyn että kevään tutkintokerroilla. 82,5 prosenttia yo-kokeen suorittaineista on 19-vuotiaita. 12,2 prosenttia on 20-vuotiaita, 3,7 prosenttia yli 21-vuotiaita ja 1,6 prosenttia alle 18-vuotiaita. 60,3 prosenttia ylioppilaista ei jatka opintojaan samana vuonna. Niistä, jotka jatkavat, hieman alle puolet jatkaa korkeakoulussa, noin 40 prosenttia ammattikorkeakoulussa ja 10 prosenttia ammatillisessa oppilaitoksessa. 24 prosenttia on tyydyttävien Cum laude approbaturien osuus arvosanoista. Sen jälkeen tulevat hyvä Magna cum laude approbatur (20 %) kohtalainen Lubenter approbatur (20%),kii- tettävä Eximia cum laude approbatur (15 %), erinomainen Laudatur (5%) ja hylätty Improbatur (5%). Lähde: Ylioppilastutkinto 2011, Tilastoja ylioppilastutkinnosta Anu Mattila Rake hoitoala kiinnostaa merkonomi tottakai kokki tai leipuri ensin ylioppilaaksi media-assariksi rakennuspuolelle minusta tulee kampaaja metsuriksi tai jotain haluan ict-osaajaksi autoja tuunaamaan lentokoneasentaja olisi kova juttu Joko tiedät, mitä teet peruskoulun jälkeen? Ajattelitko opiskella suoraan ammattiin vai lukea ensin ylioppilaaksi? Kuuntele sisintäsi ja liity tuhansien opiskelijoidemme joukkoon! Yhteishaku on Tutustu koulutustarjontaamme:

8 8 PLUS KESKIVIIKKONA Tomi Glad Venäjän kasiluokalla valinneet Katri Kokkonen, Elli Pitkänen ja Peppi Puhakka kuuntelivat venäläistä räppiä Hatsalan koulun liikuntasalissa järjestetyllä keikalla. Yhä useampi nuori innostuu venäjän kielestä. Kuopio Iisakki Härmä Hatsalan klassillisen koulun liikuntasali on täyteen ammuttu kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista. Lavalla pomppii kaksi räppäriä, joista toinen ylistää Petroskoita karjalan kielellä ja toinen venäjäksi. Ihan hyvä oli, arvioi kahdeksasluokkalainen Katri Kokkone. Peppi Puhakka ja Elli Pitkänen nyökyttelevät vieressä. Kolmikko ei aiemmin ole erityisesti fanittanut räppiä, mutta venäjän kieleen he ovat hurahtaneet. Tytöt ovat lukeneet kieltä viime syksystä lähtein. Muutamia sanoja sieltä erotti, Puhakka tuumii. Viime keväänä tytöt valitsivat venäjän B2-kieleksi, jota luetaan kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Niin teki Hatsalassa moni muukin, sillä siellä venäjän B2-kieleksi valinneiden määrä on lyhyessä ajassa peräti kaksinkertaistunut. Itäsuomalaisia nuoria on jo muutaman vuoden ajan kannustettu opiskelemaan venäjää, sillä sitä osaaville on huutava tarve esimerkiksi matkailun alalla. Nyt kampanjointi on alkanut pikkuhiljaa tuottaa tulosta Kuopiossa, jossa venäjän kielen suosio nuorten keskuudessa on viime aikoina noussut. Kokkosen, Puhakan ja Pitkäsen kohdalla ajatus kielen opiskelusta lähti seiskaluokalla, kun koulun oppilaat vietiin venäläistä kulttuuria ja kieltä esitteleville messuille. Siellä ajatus kielen hyödyllisyydestä alkoi hahmottua. Nykyään täällä Suomessa aika paljon puhutaan venäjää, ja sitä osaavat saavat helpommin töitä. Se on siis hyvä meriitti, Kokkonen tietää. Brändiasiantuntija Lisa Sounio on jo pidemmän aikaa puhunut venäjän kielen opiskelun puolesta ja on käynyt myös Savon kouluilla markkinoimassa kieltä. Työmarkkinoilla pääsee ihan eri sarjaan, kun osaa venäjää. Pelkästään Pietari on markkinana suurempi kuin Suomi yhteensä, Sounio paukuttaa. Hänen mukaansa tulevaisuudessa venäjän kielestä on hyötyä kaikilla aloilla ja ammateissa, ja moni kansainvälinen työnantaja haluaa palkata nimenomaan suomalaisia venäjän osaajia. Ondrei (Andrei Gorshkov) ja Black Diamondzz (Dmitri Tshernjavski) olivat tulleet Petroskoista Kuopioon esiintymään. Kielen opiskelua ei tarvitse hänen mielestään kuitenkaan ajatella pelkästään työn kannalta. Suuren naapurimaan kulttuuri on jo sinällään kiinnostavaa. Venäläiset ovat lahjakkaita ja luovia ihmisiä, joilta todella monella elämänsaralla voimme oppia valtavasti. Venäjältä löytyy rokkia, dekkaristeja, nykykulttuuria sekä viimeisintä gourmeeta ja muotia vanhan historiallisen perinnön lisäksi. Souniosta on hienoa, että suomalaisnuorten epäluulot venäläisyyttä kohtaa ovat pikkuhiljaa alkaneet murentua, vaikka niitä edelleen ruokkii kielteinen Venäjä-uutisointi. Sounion mielestä se keskittyy liiaksi maan politiikkaan. Venäjä on paljon jännittävämpi ja monipuolisempi maa täynnä mahdollisuuksia kuin suomalainen media antaa ymmärtää. Suomen ja Venäjän välillä on aina ollut isoveli-pikkuveliasetelma, joka värittää ymmärrystämme. Sen ei pitäisi antaa hämätä tai politiikan sokaista, Sounio sanoo. Myös Venäjälle matkustamiseen liittyviä turvallisuusriskejä on Sounion mielestä liioiteltu. Hän kannustaakin suomalaisnuoria rohkeasti matkustamaan naapurimaahan. Nuorille venäjän opiskelijoille tulisi myöntää matkustus-, harrastus- ja leiristipendejä, jotta maahan pääsee tutustumaan vaikka vanhempien kanssa ja käyttämään kielitaitoa jo alusta alkaen, Sounio ehdottaa. Kokkonen, Puhakka tai Pitkänen eivät vielä toistaiseksi ole Venäjällä päässeet käymään. Tarkoitus kuitenkin olisi. Tosi mukava olisi käydä jossain Moskovassa tai Pietarissa, Pitkänen haaveilee.

9 KESKIVIIKKONA PLUS 9 Alkavia työvoimakoulutuksia mol.fi SAVON AMMATTI- JA AIKUISOPISTO järjestää Talonrakennusalan koulutus (643453) Koulutukseen voi jättää hakemuksia jatkuvasti. paikkakunta Kuopio alkaa 10 päivää kestävällä aloitusjaksolla ja koulutuksen pituus määräytyy hopsin mukaan, on tarkoitettu työnhakijoille, joilla on talonrakennusalan koulutusta ja/tai kokemusta ja he haluavat kehittää osaamistaan ja suorittaa talonrakennusalan tutkinnon/osatutkinnon. Tavoitteena on opiskelijan ammattiosaamisen lisääminen ja päivittäminen talonrakennusalan työtehtävissä. antaa opiskelijalle valmiudet suorittaa näytöillä joko rakennusalan perustutkinnon tai ammatti-/osatutkinnon. Taloushallinnon koulutus, osaamisalana palkkahallinto (642928) aika: Hakuaika päättyy paikkakunta Kuopio on tarkoitettu liiketalouden perustutkinnon, tradenomin tutkinnon tai vastaavan tutkinnon tai muun kaupallisen koulutuksen suorittaneille, alalle soveltuville työttömille ja työttömyysuhanalaisille työnhakijoille. Valittavilta maahanmuuttajahakijoilta vaaditaan sujuva peruskielitaito, taitotaso B1.2 Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille valmiudet palkkahallinnon tehtäviin. Koulutuksen suorittanut osaa soveltaa työlainsäädäntöä palkanlaskennassa ja hoitaa palkanlaskijan tehtäviä käyttäen toimisto- ja taloushallinnon työvälineitä ja palkanlaskennan sovellusohjelmia. Ammatillinen tutkinto valmiiksi (643432) aika Hakuaika päättyy paikkakunta Kuopio Koulutuksen tavoitteena on keskenjääneiden opintojen loppuun suorittaminen sekä työllistyminen opintojen jälkeen. on tarkoitettu yli 20-vuotiaille työnhakijoille, joiden toisen asteen ammatillisen perustutkinnon suorittaminen on jäänyt kesken ja kesken jääneen tutkinnon aloittamisesta on kulunut enintään 10 vuotta. Lisäksi edellytetään, että hakija on suorittanut tutkinnosta vähintään puolet (60 ov) ja on halukas suorittamaan ammatillisen tutkinnon valmiiksi. alkaa ohjaavalla jaksolla, jonka aikana selvitetään osallistujan mahdollisuudet ja motivaatio suorittaa tutkinto valmiiksi. Laitoshuoltajan ammattitutkintoon valmistava koulutus, laitoshuoltaja (644050) aika hopsin mukaan, päättyy kuitenkin viimeistään Hakuaika päättyy paikkakunta Kuopio on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhanalaisille puhdistuspalvelualan työstä kiinnostuneille ja alalle soveltuville työnhakijoille. Koulutukseen hakeutuva voi olla jo puhdistuspalvelualalle työtä tehnyt tai alalla uusi, joka haluaa ajan tasalla olevan ammattitaidon. Työ puhdistuspalvelualalla luokitellaan keskiraskaaksi, mikä edellyttää vähintään tyydyttävää terveyttä. Puhdistuspalvelualalla työskennellään monenlaisissa ympäristöissä, kuten sairaaloissa, toimistoissa, teollisuudessa, kouluissa, päiväkoneissa, palvelu- ja hoitokodeissa jne. Paikasta riippuen työhön sisältyy siivouksen ohella paljon muutakin. antaa valmiudet toimia myös itsenäisenä ammatinharjoittajana. Tutustu koulutuksen toteutukseen sivuilla. Välinehuoltajan ammattitutkintoon valmistava koulutus (643470) aika Hakuaika päättyy paikkakunta Kuopio on tarkoitettu välinehuollon työstä kiinnostuneille ja alalle soveltuville työttömille työttömyysuhanalaisille työnhakijoille. Ammatti edellyttää kädentaitoja, tarkkuutta ja vastuullisuutta sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla edellytettävää fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet sekä allergiat haittaavat alalla työskentelyä. Aiempi alaa sivuava työkokemus tai koulutus on eduksi. Hakijan tulee hallita englannin kielen perusteet (peruskoulutustalo on riittävä). Kone- ja metallialan perustutkintoon valmistava koulutus (644746) Koulutukseen voi jättää hakemuksia jatkuvasti. paikkakunta Varkaus on tarkoitettu kone- ja metallialasta kiinnostuneille työttömille tai työttömyysuhanalaisille henkilöille, joilla ei ole kone- ja metallialan työkokemusta tai koulutusta. Koulutuksessa on 60 pv aloitusjakso opiskelijoille, joilla ei ole aikaisempaa metallialan koulutusta tai työkokemusta. jaetaan neljään moduuliin. Aloitusjakso on osa perustutkinnon kaikille pakollista opintojaksoa. Seuraavat koulutusmoduulit ovat kestoltaan 60 pv + 30 pv työssäoppimista. Hitsaajan ja levytekniikan jatko- ja täydennyskoulutus (644102) Koulutukseen voi jättää hakemuksia jatkuvasti. paikkakunta Varkaus Koulutukseen otetaan metallialan peruskoulutuksen tai työkokemuksen omaavia hakijoita. Koulutuksen sisältö ja pituus määräytyvät aikaisemman koulutuksen, työkokemuksen ja tavoitteiden mukaan. LUOKKAKO- KEIDEN AJAMINEN: kiireellisissä tapauksissa luokkakokeita hitsaamaan otetaan yksittäisiä oppilaita. Koulutukseen hyväksyminen luokkien ajamista varten edellyttää, että koulutuksen jälkeen on työpaikka tiedossa, mistä on työnantajan vahvistus. Koneistajan ammattitutkintoon valmistava koulutus (644748) Koulutukseen voi jättää hakemuksia jatkuvasti. paikkakunta Varkaus on tarkoitettu kone- ja metallialan perustutkinnon tai vankan työkokemuksen omaaville hakijoille. aloitetaan aloitusjaksolla, jonka pituus riippuu opiskelijan aiemmasta osaamisesta ja työkokemuksesta. Koulutuksen aikana suoritetaan koneistajan ammattitutkinto tai osia siitä. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon (lähihoitaja) valmistava koulutus (643978) aika Hakuaika päättyy paikkakunta Iisalmi on tarkoitettu alalle soveltuville ja alasta kiinnostuneille työttömille ja työttömyysuhanalaisille työnhakijoille. Valinnan edellytyksenä on sosiaali- ja terveysalan edellyttämä riittävä fyysinen ja psyykkinen terveys sekä ammatillisten opintojen edellyttämä riittävä suomen kielen taito. Alalle uusina tulevat opiskelijat suorittavat ensin 8 ov:n aloitusjakson, jonka tavoitteena on antaa yleisesti tietoa sosiaali- ja terveysalan ammateista sekä erityisesti lähihoitajan ammatista. Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille sellaiset tiedolliset ja taidolliset valmiudet, että he saavat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (lähihoitaja) valmistavan koulutuksen sekä näyttötutkintoon kuuluvat tutkintotilaisuudet (5) hyväksytysti suoritettua ja voivat sijoittua ammattitaitoisina lähihoitajina alan työtehtäviin. Kone- ja metallialan perustutkintoon valmistava koulutus/ levytekniikka/koneasennus/ koneistus (643110) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Siilinjärvi KONE- JA METALLIALAN ALKUJAKSO. on tarkoitettu kone- ja metallialasta kiinnostuneille työttömille tai työttömyysuhanalaisille henkilöille, joilla ei ole kone- ja metallialan työkokemusta tai koulutusta. KONE- JA METALLIALAN AMMATILLINEN KOULUTUS. on tarkoitettu metallialalle soveltuville, metallialan työkokemusta tai koulutusta omaaville työttömille tai työttömyysuhanalaisille henkilöille. Koulutukseen valinta tehdään hakemuksen ja haastattelun perusteella. Ammatillisen koulutuksen ensisijaisena tavoitteena on antaa opiskelijalle tarvittavat ammatilliset perusvalmiudet metallialan yritysten tarjoamiin työtehtäviin työllistymiseksi. Lisäksi tavoitteena voi olla kone- ja metallialan perustutkinnon tai osatutkinnon suorittaminen. Kone- ja metallialan jatkokoulutus/koneistajan ammattitutkinto (643113) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Siilinjärvi on tarkoitettu henkilöille, joilla on metallialan perustutkinto ja/tai vahva alan työkokemus. Koulutuksen ensisijainen tavoite on työllistyminen, henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa painotetaan niitä taitoja joita tulevat työtehtävät edellyttävät. Kone- ja metallialan jatkokoulutus/ koneenasentajan ammattitutkinto (643116) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Siilinjärvi on tarkoitettu henkilöille, joilla on metallialan perustutkinto tai tekniikanalan peruskoulutus ja/tai vahva alan työkokemus. Koulutuksen ensisijainen tavoite on työllistyminen, henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa painotetaan niitä taitoja joita tulevat työtehtävät edellyttävät. Kone- ja metallialan jatkokoulutus/ levytekniikan ammattitutkinto (643108) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Siilinjärvi on tarkoitettu henkilöille, joilla on metallialan perustutkinto tai tekniikanalan peruskoulutus ja/tai vahva alan työkokemus. Koulutuksen ensisijainen tavoite on työllistyminen, ts. henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa painotetaan niitä taitoja joita tulevat työtehtävät edellyttävät. Kone- ja metallialan jatkokoulutus/hitsaajan ammattitutkinto (643112) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Kuopio on tarkoitettu henkilöille, joilla on metallialantai talotekniikanperustutkinto ja/tai vahva työkokemus hitsauksesta. Koulutuksen ensisijainen tavoite on työllistyminen, ts. henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa painotetaan niitä taitoja joita tulevat työtehtävät edellyttävät. YLÄ-SAVON AMMATTIOPISTO järjestää Maatilatyöntekijä (644665) aika Hakuaika päättyy paikkakunta Iisalmi Koulutuksen kohderyhmänä ovat työttömät ja työttömyysuhanalaiset maatalous- ja maatalouslomittajan työstä kiinnostuneet henkilöt, myös ammatinvaihtajat. soveltuu myös suomen kielen perustaidot omaaville maahanmuuttajille. Tavoitteena on, että koulutuksen suorittaneet hallitsevat karjanhoidon työtehtävät. Lisäksi tavoitteena on, että koulutetuilla on monipuoliset valmiudet käyttää maatiloilla käytössä olevia koneita ja automatiikkaa sekä toimia kasvinviljelytöissä. antaa valmiudet toimia sekä karjanhoitajana että maatilatyöntekijänä ja maatalouslomittajana. Talonrakennusalan koulutus (643993) Koulutukseen voi jättää hakemuksia jatkuvasti. paikkakunta Iisalmi Koulutuksen kohderyhmänä ovat rakennusalasta kiinnostuneet ja alalle soveltuvat työttömät ja työttömyysuhanalaiset henkilöt. Alkujakso on tarkoitettu hakijoille, joilla ei ole aikaisempaa rakennusalan koulutusta tai kokemusta. Seuraava alkujakso alkaa syksyllä Talonrakennusalan ammatillinen koulutus on tarkoitettu hakijoille, joilla on rakennusalan koulutusta ja/tai kokemusta ja jotka haluavat kehittää osaamistaan. Koulutuksen pituus määräytyy henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) mukaan. Kone- ja metallialan koulutus (644283) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Iisalmi KONE- JA METALLIALAN ALKUJAKSO. on tarkoitettu kone- ja metallialasta kiinnostuneille työttömille tai työttömyysuhanalaisille henkilöille, joilla ei ole kone- ja metallialan työkokemusta tai koulutusta. Alkujakson tavoitteena on antaa opiskelijoille tietoa kone- ja metallialan ammateista ja työmahdollisuuksista. KONE- JA METALLIALAN AMMATILLINEN KOULUTUS. on tarkoitettu metallialalle soveltuville, metallialan työkokemusta tai koulutusta omaaville työttömille tai työttömyysuhanalaisille henkilöille. Ammatillisen koulutuksen ensisijaisena tavoitteena on antaa opiskelijalle tarvittavat ammatilliset perusvalmiudet metallialan yritysten tarjoamiin työtehtäviin työllistymiseksi. Levytekniikan jatko- ja täydennyskoulutus (644348) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Iisalmi on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet kone- ja metallialan perustutkinnon ja/tai joilla on riittävä työkokemus levytekniikan työstä. Koulutuksen ensisijainen tavoite on työllistyminen, ts. henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa painotetaan niitä taitoja joita tulevat työtehtävät edellyttävät. Hitsaajan jatko- ja täydennyskoulutus (644347) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Iisalmi on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet kone- ja metallialan perustutkinnon ja/tai joilla on riittävä työkokemus hitsaustyöstä. Koulutuksen ensisijainen tavoite on työllistyminen, ts. henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa painotetaan niitä taitoja joita tulevat työtehtävät edellyttävät. Koneistajan jatko- ja täydennyskoulutus (644349) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Iisalmi on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet kone- ja metallialan perustutkinnon ja/tai joilla on riittävä työkokemus koneistuksesta. Koulutuksen ensisijainen tavoite on työllistyminen, ts. henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa painotetaan niitä taitoja joita tulevat työtehtävät edellyttävät. Koneenasentajan jatko- ja täydennyskoulutus (644350) alkaa Hakuaika päättyy paikkakunta Iisalmi on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet kone- ja metallialan perustutkinnon ja/tai joilla on riittävä työkokemus koneenasennuksesta. Koulutuksen ensisijainen tavoite on työllistyminen, ts. henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa painotetaan niitä taitoja joita tulevat työtehtävät edellyttävät. KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄ AVOIN Startti Yrittäjäksi -monimuotokoulutus (644571) alkaa helmi-maaliskuussa 2013, kesto n. 3kk. paikkakunta Iisalmi on tarkoitettu yritystoimintaa suunnitteleville työttömille ja työssä oleville henkilöille, joilla on toteuttamiskelpoinen yritysidea ja jotka tarvitsevat perustietoja oman yritystoiminnan suunnitteluun ja käynnistämiseen. suoritetaan työttömille päivä-/iltakoulutuksena sekä työssä oleville iltakoulutuksena. Valittavilla henkilöillä tulee olla työn, koulutuksen tai harrastuksen kautta hankittu osaaminen aiottuun yritystoimintaan sekä tietotekniikan perustaidot. Koulutuksen tavoitteena on antaa yrityksen perustamista suunnitteleville henkilöille perustiedot oman yrityksen aloitusvaiheen suunnittelun eri osa-alueista sekä liiketoimintasuunnitelman tekemiseen ja yritystoiminnan käynnistämiseen tarvittavat tiedot. Startti yrittäjäksi iltamonimuotokoulutus (644640) alkaa maaliskuussa 2013, kesto 50 päivää. Hakuaika päättyy paikkakunta Siilinjärvi on tarkoitettu kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille ja yritystoimintaa harkitseville työttömille sekä työssä oleville henkilöille. Koulutukseen valittavalla henkilöllä tulee olla työn, koulutuksen tai harrastuksen kautta saatu osaaminen tulevaan yritystoimintaan sekä tietotekniikan perustaidot. Alkukartoitusjaksolle (5 pv) valitaan hakemuksen ja haastattelun perusteella henkilöä. Alkukartoitusjakson jälkeen koulutuksessa jatkaa 16 opiskelijaa. Koulutuksen kokonaiskesto alkukartoitusjakso mukaan lukien on 50 pv. Startti yrittäjäksi -monimuotokoulutus (644735) Koulutuksen suunniteltu alkamisaika maaliskuu 2013 Hakuaika päättyy paikkakunta Varkaus on tarkoitettu yritystoimintaa suunnitteleville työttömille ja työssä oleville henkilöille, joilla on toteuttamiskelpoinen yritysidea ja jotka tarvitsevat perustietoja oman yritystoiminnan suunnitteluun ja käynnistämiseen. suoritetaan työttömille päivä-/iltakoulutuksena sekä työssä oleville iltakoulutuksena. Hakeminen Koulutuksiin voi hakea työttömät ja työttömyysuhanalaiset työnhakijat. Koulutukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake osoitteessa Jos hakijalla ei ole mahdollisuutta täyttää sähköistä hakemusta, koulutukseen voi hakea TE-toimistosta saatavalla paperilomakkeella, joka on palautettava henkilökohtaisesti TE-toimistoon. Lisätietoja koulutuksista saa -sivuilta sekä Pohjois-Savon TE-toimistosta, Kuopio, p Lisätietoja koulutuksen aikaisista taloudellisista eduista saa Työlinjan koulutusneuvonnasta, puh (palveluaika klo ) tai ja

10 10 PLUS KESKIVIIKKONA Arkiaamuna kello kahdeksan Urheiluakatemiassa osa treeneistä lasketaan opiskeluksi. Iisalmi Jaana Hiltunen Tavallinen tammikuun torstaiaamu Iisalmessa. Kouluikäiset ovat jo kömpineet sivistymään ja haukottelevat viimeisiä unen rippeitään taka-alalle. Myös Laura Sirviön lukiokaverit ovat jo nenä kiinni kirjassa. Laura Sirviöllä meininki on vähän toista luokkaa. Sirviö, 18, on yksi Iisalmen seudun urheiluakatemian opiskelijoista. Tiistaisin ja torstaisin hän menee aamukahdeksaksi Iisalmen väestönsuojan salille, vetää hanskat käsiin ja alkaa paukuttaa. Vasta sen jälkeen Sirviö suuntaa lyseolle. Urheiluakatemian tarkoitus on opiskelun ja kilpaurheilun yhteensovittaminen. Opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä aamutreenit kahdesti viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Ehtona urheiluakatemiaan pääsylle on se, että yksilöurheilijalla on oma valmentaja ja opiskelija kuuluu johonkin urheiluseuraan, kertoo urheiluakatemian koordinaattori Jari Hiltunen. Laura Sirviö tekee aamutreenit Pauli Ojakankaan johdolla. Kolme suomenmestaruutta ja 1970-luvuilla nyrkkeillyt eläkeläismies muutti Kajaanista Iisalmeen syksyllä, ja Sirviö pääsi aloittamaan aamutreenit hänen kanssaan. Iltatreeneissä Sirviöllä on toinen valmentaja. Laura Sirviö on nyt toista vuotta urheiluakatemiassa. Välillä jätin akatemian vuodeksi pois, kun tuntui, että se saattaa hidastaa opiskelua. Mutta nyt olen kyllä aivan normaalitahdissa, eikä yhtään kurssia ole jäänyt tämän takia käymättä. Yhteensä nyrkkeilijä treenaa jopa yhdeksän kertaa viikossa. Nämä aamutreenit ovat merkittävä osa harjoittelua. En minä ilman näitä pärjäisi. Hyvin on pärjättykin. Takana on jo A-tyttöjen suomenmestaruus, ja Iisalmen seudun urheiluakatemia Treenejä opiskelun ohessa Urheiluakatemiaan voivat hakea Iisalmen lyseon, Sonkajärven lukion, Ylä-Savon ammattiopiston, Savon ammatti- ja aikuisopiston (Iisalmi) ja Savonia-amk:n (Iisalmi) opiskelijat sekä Juhani Ahon ja Kauppis-Heikin koulujen ysiluokkalaiset. Haku tehdään vuodeksi kerrallaan. naisten SM-rankingissa Sirviö on kolmantena. Akatemialaiset voivat harjoitella kouluaikana, kaksi kertaa viikossa. Uimahallilla koulupäivänsä aloittaa torstaisin Rosa Sahlström. Kauppis-Heikin koulun ysiluokkalainen aloitti urheiluakatemiassa syksyllä. Urheiluakatemiaan osallistuminen kuuluu Kauppis-Heikin ja Juhani Ahon koulujen ysiluokan valinnaisaineisiin. Altaan reunalla valmentaa aamutreeneissä Sanna Sahlström, Rosan äiti. Olen täällä aina kun töiltäni pystyn. Ykkösvalmentaja tekee kuitenkin harjoitusohjelman, Sanna Sahlström kertoo. Joukkuelajeista tarjonnassa ovat jääkiekko ja jalkapallo. Yksilölajeja ei ole rajoitettu, vaan osallistua voi, jos on oma valmentaja. Tällä hetkellä yksilölajeja treenaa akatemian kautta nyrkkeilijä, kaksi uimaria, kaksi judokaa, kaksi yleisurheilijaa ja kaksi hiihtosuunnistajaa. Oman valmentajan lisäksi harjoitusohjelmaa seuraa myös urheiluakatemian koordinaattori. Lisätietoja urheiluakatemiasta saa kunkin akatemiaan kuuluvan oppilaitoksen opinto-ohjaajalta. Hae lukioon Rajattomien mahdollisuuksien lukiot Kuopiossa1. Nilsiä Nilsiän lukio Puijo Haapaniemenkatu Puijonkatu Kuopion klassillinen lukio klassikka.fi Minna Canthin lukio NIIRALA Tori Tulliportinkatu Kauppakatu Tuomiokirkko Vänäri Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio Kuopion Lyseon lukio Kallaveden lukio bit.ly/kallavedenlukio opetus ja koulutus> lukiokoulutus

11 KESKIVIIKKONA PLUS 11 Kuvat: Kai Jäderholm Rosa Sahlström, 15, kertoo, että urheiluakatemia on tuntunut tosi mukavalta. Joskus aamulla voi väsyttää, mutta uimaan on aina mukava tulla. Minulla on kahdeksat harjoitukset viikossa. Harjoitusmäärä kertoo siitä, että tyttö tähtää huipulle. Selkäuinnissa hän on ikäryhmänsä kärki Itä-Suomen alueella ja SM-kisoistakin on tullut menestystä. Muutaman asteen kylmemmissä lämpötiloissa torstaiaamuaan aloittaa Sakari Lyytikäinen, 16. Urheiluakatemiaan voivat osallistua myös joukkuelajien urheilijat. Jääkiekossa on tänä vuonna kymmenkunta osallistujaa, kaikki IPK:n junnupelaajia. Aamutreenien valmentajana on tiistaina ja torstaina IPK:n edustusjoukkueen valmentaja Sauli Tapaninaho. Iisalmen kaupunki ostaa valmentajan jääkiekkoon IPK:lta ja jalkapalloon PK-37:ltä, kertoo koordinaattori Jari Hiltunen. Lyseossa opiskeleva Sakari Lyytikäinen aloitti akatemiassa jo yläkoulussa. Ei minulla ainakaan ole ollut vaikeuksia sijoittaa akatemiatunteja lukujärjestykseen. Opon kanssa on mietitty, miten olisi helpointa. Lyytikäinen kertoo, että aamutreeneissä olo on vielä vähän unelias ja lihaksetkin hiukan yötunnelmissa, mutta silti treeneistä on paljon apua. Pitää tehdä paljon töitä, niin kehittyy. Ja vaikka tämä onkin vähän ylimääräistä, voittaahan tämä kaikki kouluaineet, nuori mies naurahtaa. Sakari Lyytikäinen (vas.), Rosa Shalström ja Laura Sirviö opiskelevat Iisalmen Urheiluakatemiassa. MUSIIKISTA AMMATTI Muusikon koulutusohjelma Musiikkialan perustutkinto 120 ov, 3 vuotta klassinen musiikki rytmimusiikki Edeltävät opinnot: Vähintään peruskoulu sekä musiikin perustason oppimäärää vastaavat musiikilliset valmiudet. Hakuaika: Valintakoe: Lisätietoja: opintosihteeri Ritva Miettinen, puh Kuopionlahdenkatu 23 C, KUOPIO Taideyliopiston Sibelius- Akatemian valinnat 2013 Hakuaika Päävalinnoissa käytetään valtakunnallista sähköistä hakulomaketta. Sähköinen hakulomake on täytettävä osoitteessa klo mennessä. Valintakokeet järjestetään pääosin toukokuussa. Tarkka koeaika ilmoitetaan valintakoekutsussa. Valintoja koskevat kysymykset: Musiikkipedagogi (AMK) 270 op Nuorten tutkintoon johtava koulutus 4,5 vuotta Klassinen tai rytmimusiikki Suuntautumiset musiikkioppilaitoksen opettaja musiikin opettaja Hakuaika: Valintakoe: Aikuisten tutkintoon johtava koulutus 2-4 vuotta Klassinen tai rytmimusiikki Suuntautumiset musiikkioppilaitoksen opettaja musiikin opettaja varhaisiän musiikkikasvatus Hakuaika: Valintakoe: Lisätietoja: opintosihteeri, puh Kuopionlahdenkatu 23 C, KUOPIO Hakukohteet: Jazzmusiikki, Kansanmusiikki, Kirkkomusiikki (Kuopio ja Helsinki), Klassisen musiikin instrumentti- ja lauluopinnot, Musiikin johtaminen, Musiikkikasvatus, Musiikkiteknologia, Sävellys ja musiikinteoria, Arts Management (2,5-vuotinen koulutus) ja GLOMAS (2,5-vuotinen koulutus). Lisätietoja: SINÄ VOIT P O R T A A N P Ä Ä ISAAC NEWTON ALBERT EINSTEIN LEONARDO DA VINCI GALILEO GALILEI EIVÄT VOINEET HAKEA PORTAANPÄÄHÄN YHTEISHAUSSA

12 12 PLUS KESKIVIIKKONA Paula Pohjamo Simo lukee itsensä ylioppilaaksi sellin nurkassa, pöydän äärellä vankeutensa aikana, eli vuoden tai kahden ajassa. Ällillä ulos Huumeita myynyt Simo istuu Kuopion vankilassa ja tahkoaa lukion oppikirjoja kiitettävin arvosanoin. Kuopio Kristiina Poutiainen 23 tuntia sellissä, tunti ulkona. Joka päivä. Siinä on aikaa vaikka opiskella. Kuopion vankilassa Simo, 21, kaivaa päivittäin esiin lukion kirjat. Hän kävi kymppiluokan jälkeen 17-vuotiaana vuoden lukiota, kunnes huumemaailma vei. Kolme vuotta kului rikollispiireissä pyörien. Veitsen viilto näkyy vielä kasvoissa. Käräjille on tulossa jutut ryöstöstä ja väkivallanteosta. Kahdeksan kuukautta olen jo istunut, varmaan vuosi tai kaksi vielä tulee, Simo arvioi. En minä pahin puli ollut. Jotain itsekunnioituksen rippeitä jäljellä sentään. Mutta kun tänne tulee, pitää kohdella kuin rikollista. Sitä olen minäkin. Mies istuu omasta toiveestaan suljetulla puolella. Siten hän ei ole kontaktissa muiden kanssa. Äkkiä alkaisi ottaa päähän, jos ei olisi mitään tekemistä ja makailisi päivät. Simo on ollut Oulun aikuislukion kirjoilla nyt kolme kuukautta. Hän on jo käynyt kurssit psykologiasta, filosofiasta ja yhteiskuntatieteestä. Psykasta tuli 10, muista ysit. Vankeuden aikana on tarkoitus saada ällän paperit. Suhteutan opiskelutahdin siihen, miten pitkä tuomio tulee, hän ilmoittaa. Simon päivärytmi Lukion jatkaminen vankilassa ei ollut hohdokasta. Ei suljetulla puolella muutakaan voi opiskella. Vanhempien kannustuksesta jatkoin opintoja. Hyvät numerot motivoivat jatkamaan. Haluan todella ryhdistäytyä ja oppia. Simo on huomannut, että lukemalla lukiotekstit tosiaan jäävät hyvin päähän. Nyt en mieti pitkävetoriviä samalla, kun luen. Suurin ponnistus oli saada itseni Seitsemän tuntia opiskelua Klo 7 herätys. Aamupala, osaston siistimistä (saunan, käytävien ja pyykkien pesu). Klo 8 tunnin ulkoilumahdollisuus (Simo ulkoilee vain jos on lumitöitä). Jonkun muun kuin oppikirjan lukemista. Klo 10 opiskelua koulupäivän verran, eli noin 7 tuntia. Välillä päivän lehtien sekä kirjeiden lukemista. Klo 17 Kitaran soittoa (nyt on aikaa opetella soittamaan kitaraa, jonka on saanut kauan sitten). Klo joogaa. Klo 18 punnerruksia ja vatsalihaksia. Klo 19 television katselua. Klo 22 nukkumaan.

13 KESKIVIIKKONA PLUS 13 Lakia lukee suurin osa vangeista Simo lukee kaunokirjallisuuttakin. Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin päälle aukesi kvanttifysiikan ongelmia Atomien haamu. Illan Simo katsoo tv:tä ja pelaa Pleikkaria. tekemään jotain. Ei se edes hirveästi vaadi, että oppii. Peruskoulussa Simo ei halunnut lukea eikä oppia. Eikä mitään. Mikään ei kiinnostanut. Jos yläasteella olisin tiennyt päätyväni tänne, olisin käyttänyt ajan muuhun kuin riehumiseen. Ehkä se oli sitä näyttämisen halua. Turhautumista normaaliin elämäntyyliin. Opettajien mielestä minulla oli adhd, mutta minusta ongelmat olivat itse aiheutettuja. En vain viitsinyt keskittyä. Simolla on vinkki niille, joita peruskoulu ei kiinnosta. Jos toinen vaihtoehto on vankila, kannattaa pistää nenä kirjojen väliin. Opiskelu vankilassa on haasteellista, sillä vangilla ole nettiä eikä hakumahdollisuuksia käytettävänään. Oppikirjat tulevat vankilan puolesta, ja opo tuo kirjastosta kirjoja, joita toivon. Myöhemmin Simo voi jatkaa opintoja itsenäisemmin, Nyt suomennetaan englantia. Kieliin kaipaisi ääntämisapua. Paperit ovat siistissä pinossa, sillä pöydälle pitää mahtua Spiderman-penaali, kahvinkeitin, ketsuppi ja herätyskellokin. jolloin ohjausta opintoihin saa esimerkiksi videoneuvotteluissa. Etsin uutta suuntaa elämälle. Olen ollut näin pitkään selvin päin viimeksi 14-vuotiaana. Nyt kykenen empatiaan, ja olo on normaali. Ihan erilainen kuin vuosi sitten. Kai se tuli siitä, kun oma pohja löytyi. Heräsin ajattelemaan asioita. Minulla on haaveita, joita haluan toteuttaa. Olen saanut mahdollisuuden, ja haluan näyttää, että haluan opiskella ja tehdä muutoksen. Lukion jälkeinen ura ei ole vielä varma. Äiti houkuttelee oikeustieteelliseen. Se olisi mahdollinen ajatus, mutta en tiedä vielä. Omaa intohimoa ei ole vielä löytynyt. Ehkä se löytyy jossain vaiheessa. Kun pääsen täältä, haluan ainakin lähteä maailmalle. Kerään rahaa ja matkustan Intiaan. Se on ensimmäinen haaveeni. Simon nimi on muutettu. Kuopio Kristiina Poutiainen Elokuvaklisee siitä, että vangit lukevat lakia puhuakseen itsensä vapaaksi, ei ole myytti. Harva opiskelee juristiksi asti, osa tenttii jotain avoimessa yliopistossa. Mutta hyvin moni lukee lakikirjoja omaa keissiään varten. Suurin osa vangeista tutkii niitä. Suomen laki -sarja on kirjaston lainatuimpia, kertoo Kuopion vankilan opinto-ohjaaja Jutta Paananen. Kuopion vankilassa lukioopintoja lukeva Simo on kyllä lukenut omat kuulustelupöytäkirjansa, mutta lakikirjat ovat vielä jääneet hyllyyn. Hioin argumenttejani asianajajan kanssa, mutta muuten en ole lukenut vankeuslakia. Moni vanki, Kuopiossa joka neljäs, opiskelee muutenkin kiven sisässä. Tutkintavangit, jotka odottavat tuomiotaan, viettävät aikaa opiskellen. Se on heille enemmän ajan kulua kuin uuden ammatin lukemista. Osa jatkaa peruskoulu- tai ammattiopintojaan. Avovankilassa vanki voi opiskella opintoluvalla haluamaansa alaa. Kuopiossa avovankilan vangit pääsevät esimerkiksi opiskelemaan omana ryhmänään korjausrakentamista. Rakennusala onkin yksi vankiloiden suosituimmista. Myös atk-opinnot ja suurtalouskokin tutkinto ovat lisänneet suosiotaan. Vankilasta käsin Mitä kaikkea voi opiskella Kuopion vankilassa suljetulla puolella voi saada peruskoulu-, luki- sekä lukio-opetusta. Peruskoulu- ja lukioopinnot järjestää Oulun aikuislukio etäopiskeluna. Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto järjestää atk-koulutusta sekä Valmentavaa ja kuntouttavaa koulutusta (Vaku). Avopuolella saa luki- ja lukio-opintojen lisäksi korjausrakentamiskoulutusta, jossa Kuopion kaupunki antaa kiinteistöjä korjattavaksi. Korjaukset tehdään Savon ammatti- ja aikuisopiston (Sakky) opetuksella. Useissa Suomen vankiloissa voi opiskella peruskoulu- ja lukio-opintoja sekä atk-opintoja ja rakennus- sekä cateringalaa. Lisäksi vankiloissa voi opiskella muun muassa: Laukaa: mm. rakennus- ja Suljetussa vankilassa voi opiskella vain muurien sisäpuolella ilman nettiä. Jotkut lukevat korkeakouluopintoja, mutta se on haastavaa, koska vanki ei voi mennä itsenäisesti nettiin. Opinahjojen suljetut verkot olisivat vankien kannalta mieletön innovaatio, joka räjäyttäisi opiskelutarjonnan, miettii Paananen. Monen vangin koulukokemukset ovat peruskouluajoilta. Niissä ei usein ole paljon onnistumisia. Vankilassa opiskellessaan ihminen voi huomata, että aikuisenakin voi oppia ja saada onnistumisen kokemuksia. Suurin palkinto opiskelussa onkin, että ihminen huomaa osaavansa, pärjäävänsä ja pystyvänsä. Opiskelu on monelle vangille voimaannuttava kokemus, mikä vaikuttaa itsetuntoonkin. Vankilassa ei kuule, että tämä ei kiinnosta, kuten siviilipuolella, nauraa Paananen. Opintojen hyödyllisyydestä vapautumisen jälkeen ei ole tietoa. Ne, joilla elämä lähtee etenemään hyvin, eivät enää tarinoi vankilaan päin. Opona pitää kuitenkin muistaa, että kaikki on mahdollista. Juuri hankin kirjastoon Arno Kotron ja Christer Lybeckin kirjan Veitsen terällä, joka kertoo, kuinka vankilakierteeseen joutunut voi selvitä ja opiskella kirurgiksi. a.fi Lue enemmän netissä, mitä kaikkea Suomen eri vankiloissa voi opiskella. puualaa sekä tieto- ja viestintätekniikkaa. Naarajärvi: mm. automaalariksi, ajoneuvoasentajaksi, kokiksi, kiinteistönhoitajaksi ja talorakentajaksi. Oulu: mm. puusepäksi. Turku: mm. manuaalikoneistusta, teräsrakennetöitä, verhoilualaa, metallitekniikkaa sekä kirjansitojan alaa. Vaasa: mm. puu- ja pintakäsittelyalaa. Vilppula: mm. suurtalouskokiksi, levyseppähitsaajaksi, puutarhataloutta ja kiinteistönhoitoa. Helsinki: mm. rakennusmaalariksi. Jokela: verhoilijaksi oppisopimuksella. PIEKSÄMÄKI Ajoneuvoasentaja, pk Datanomi, pk Kokki, pk Koneistaja / levyseppähitsaaja, pk Kosmetologi, pk Merkonomi, pk Metsäkoneenkuljettaja, pk Sähköasentaja, pk Talonrakentaja, pk Mahdollisuus datanomin ja sähköasentajan kaksoistutkintoon, opiskeluaika 4 vuotta. JUVA Talonrakentaja, pk Elintarvikkeiden valmistaja, pk MIKKELI Ajoneuvoasentaja,automaalari, autokorinkorjaaja, varaosamyyjä, pk Artesaani, pk Autonkuljettaja, pk Datanomi, pk Elektroniikka- / ICT-asentaja, pk Kiinteistönhoitaja, pk Kokki, pk Koneistaja / levyseppähitsaaja, pk Leipuri-kondiittori, pk Lähihoitaja, pk Parturi-kampaaja, pk + yo Maalari, pk Maaseutuyrittäjä, pk Merkonomi, pk Metsäkoneenkuljettaja Mikkeli ja Savonlinna, pk Putkiasentaja, pk Puutarhuri, pk Sähköasentaja, pk Talonrakentaja, pk Tarjoilija, pk Erillishaussa myös ohjaavaa koulutusta: Yhteishaku AMMATTISTARTTI, Mikkeli VALMENTAVA JA KUNTOUTTAVA OPETUS JA OHJAUS, Mikkeli Lisätietoja Pieksämäki: puh puh Lisätietoja Juva: puh Lisätietoja Mikkeli: puh puh Haku suoraan oppilaitokseen. Etelä-Savon ammattiopisto Mikkeli, Pieksämäki, Juva puh ,

14 14 PLUS KESKIVIIKKONA RAUTAVAARAN LUKIO Pienet ryhmät Maksuttomat oppikirjat Korkeatasoinen tietotekninen varustus TERVETULOA OPISKELEMAAN! Kanslia puh , rehtori puh Hyötyä ja iloa arkeen. Päivi Korpivaara vetää Varkaudessa yrityspeliä, jossa Kuopiossa opiskelevat Andrea Appel, Trang Hien Nguyen ja Thomas Kienast Taitoa ja tunnetta ammatillisesta erityisopetuksesta Ì Valmentava koulutus Ì Ammatilliset perustutkinnot Ì Aikuiskoulutus Ì Opiskelijan ohjaus- ja tukipalvelut Ì Kehittäminen ja asiantuntijapalvelut Hakuaika elokuussa 2013 alkaviin koulutuksiin päättyy Bovallius-ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos nuorille ja aikuisille. Järjestämme koulutusta Jyväskylässä, Pieksämäellä ja Turussa sekä useilla muilla paikkakunnilla. I p.(02) Video-oppi auttaa töissä Kehittyvä tekniikka opettaa myös vientiyrityksen toimintatapoihin. Varkaus Martti Ripaoja Informaatiotekniikan opiskelijat Andrea Appel, Thomas Kienast ja Trang Hien Nguyen istuvat Kuopiossa ja Savonia-ammattikorkeakoulun tuotantotekniikan lehtori Päivi Korpivaara Varkaudessa. He eivät ole edes tavanneet muuten kuin videoyhteyden välityksellä. Se ei ole ongelma. Aluksi tämä kyllä tuntui aika epätavalliselta, Kienast sanoo. Alku on aina hankalampi, kun jotain uutta tulee. Yhteyden luominenkaan ei ollut aluksi aina kovin helppoa. Mutta ehkä kolmannen videokokouksen jälkeen alkoi tuntua, että tästä on hyötyä, Appel kertoo. Kuopion kansainväliset opiskelijat ovat mukana Varkauden yksiköstä vedettävässä yrityspelissä. Etäopiskelu ei ainakaan haittaa: tiimi on yksi pelin parhaista, Korpivaara kertoo. Opetus on kulkenut sekä teknisesti että videotekniikan käytössä vähän yritysmaailmaa jäljessä. On kuitenkin monta hyvää syytä kuroa eroa kiinni. Yksi on juuri se, että videoneuvotteluihin ja etäprojekteihin törmää kuitenkin työelämässä. Varkauden kaltaisessa kansainvälisen teollisuuden kaupungissa sen huomaa. Täytyy muistaa, että kansainvälisissä yrityksissä tämä on arkipäivää. Heillä ei välttämättä ole kahta saman projektin henkilöä samassa paikassa. Tämä opettaa myös työelämän valmiuksia, Päi-

15 KESKIVIIKKONA PLUS 15 Mari Petäjä Huono luento on vielä huonompi Varkaus Martti Ripaoja Video-opetus tuntuu usein ainakin alkuun kömpelöltä, mutta se voi loppujen lopuksi parantaa opetuksen laatua. Huono opetus koetaan vielä huonommaksi. Huono luento on kuin huono tvohjelma, sanoo tuotantotekniikan lehtori Päivi Korpivaara Savonia-ammattikorkeakoulusta. Niin opettajan kuin opiskelijankin on valmistauduttava paremmin, energiatekniikan opettaja Jukka Huttunen sanoo. Yrityksessäkin etätyöskentely poikkeaa pikkuisen tavanomaisesta, ja siihen pitää nykyisin olla opiskelijalla valmius. Etäyhteydessä pitää olla hiukan järjestelmällisempi, alkaen jo siitä, ettei videoneuvottelussa puhuta päällekkäin. Jotenkin se fiilis on ihan sama. ovat mukana. vi Korpivaara sanoo. Päättötöissä on jo ollut aika tavallista, että ohjaaja on ollut paikalla aloituspalaverissa, mutta sitten enimmäkseen jossain ihan muualla. Opettajan kynnys uusiin muotoihin on usein korkeampi kuin opiskelijan. Verkkopelisukupolven nuoret ovat aika näppäriä, sanoo Jukka Huttunen, joka on opettanut energiatekniikan aineita Varkaudesta myös Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun suuntaan. Laajempaakin kiinnostusta on ilmassa. Savonian Varkauden yksikkö on pieni, mutta video-opetusta annetaan enemmän sieltä ulospäin kuin muualta Varkauteen. Varsinkin aikuispuolella on kiinnostusta, kun opiskelemaan pääsee kauempaakin. Kyselyjä on tullut Poria ja Helsinkiä myöten. Alue laajenee huomattavasti, kun saa kunnon materiaalit verkkoon, Jukka Huttunen kertoo. Etätekniikan hyödyntäminen on vielä minimaalista mahdollisuuksiinsa nähden, Kahden tunnin yksinpuhelu on video-opetuksessa toivoton valinta, Jukka Huttunen sanoo. Huttunen ja Korpivaara arvioivat. Opetusalueena voi olla koko Suomi, ja opetus voi mennä syvemmälle asiaan. Tällaisen yksikön kannalta on mahdollista ottaa parasta osaamista ja erikoistua. Jos pystyy viemään alansa kärkeä eteenpäin, ulkopuolista kysyntää riittää. Ja pitää pyrkiä siihen, että yhteistyötä on myös ulkomaille, Jukka Huttunen sanoo. Voidaan järjestää enemmän erikoiskursseja pienemmillä erikoisaloilla. Ammattikorkeakoulujen välillä ja yliopistojen kanssa pitäisi verkottua vielä paljon enemmän. Näen tässä mahdollisuuden ihan toisenlaiseen ammattikorkeakoulujen verkottumiseen myös ruohonjuuritasolla eikä vain johdon kesken. Alueena voi olla koko Suomi, ja opetus voi mennä syvemmälle. Jukka Huttunen Opettaessa luokan edessä tehtävä improvisaatio on paljon vaikeampi toteuttaa. Kaiken pitää olla etukäteen valmisteltuna, varsinkin jos tarvitaan jotain oppimateriaalia tai vaikka laskukaavoja. Tunnin pitää olla käsikirjoitettu, ja opettajan tietää tarkalla tasolla, mitä tehdään. Jos oma tekeminen puuroutuu tai tulee ylimääräisiä taukoja, ihminen tulee videoyhteyden päässä äkkiä kärsimättömäksi, Huttunen kertoo. Opetus ei saa olla raskassoutuista eikä yksisuuntaista, vaan sen pitää olla vuorovaikutteista. Hyvälaatuisilla yhteyksillä ja nykyisillä suurilla näytöillä opetustilanne voi olla hyvinkin luonteva. Jotenkin se fiilis on ihan sama. Suurella screenillä tuntuu että kuopiolaiset ovat ihan lähellä. En ole tavannut heitä koskaan muuten kuin videon välityksellä, mutta kontakti syntyi heti, Päivi Korpivaara sanoo. Ulkomaiset opiskelijat videoyhteyden toisessa päässä Kuopiossa eivät myöskään löydä kovin paljon parannettavaa. Yksi lisäruutu toisi lisää tilaa, eikä näkymää tarvitsisi välillä vaihtaa, Thomas Kienast sanoo. Systeemi saisi olla vielä yksinkertaisempi. Jos olisin yksin luokassa, en varmaan vieläkään ymmärtäisi, miten tämä toimii, Andrea Appel sanoo. YHTEISHAKU KoTITAloUSopETUS (TAloUSKoUlU) KoTITAloUSopETUS, 20 ov, pk/yo KAnSAInvälISpAInoTTEInEn KoTITAloUSopETUS, 20 ov/yo Suoritetusta peruskoulupohjaisesta saa kolme valintapistettä haettaessa toisen asteen ammatilliseen peruskoulutukseen. Kotitalousopetuksen opintoja voidaan tunnustaa osaksi toisen asteen ammatillista peruskoulutusta. Ammatilliset perustutkinnot HoTEllI-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, 120 ov, pk/yo - Kokki, kokin koulutusohjelma - Tarjoilija, asiakaspalvelun koulutusohjelma KoTITYö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto, 120 ov, pk/yo - Kodinhuoltaja, kotityöpalvelujen koulutusohjelma - Toimitilahuoltaja, puhdistuspalvelujen koulutusohjelma Lukion opinnot lyhentävät koulutusaikaa vuodella! Lisätietoja puh tai

16 16 PLUS KESKIVIIKKONA Urheiluhörhön unelmaduuni Personal trainer sparraa asiakkaan hikeen. Kuopio Outi Poikonen MTV:n takavuosien suositussa The Hills -tosi-tv-sarjassa nuoret ja lähes täydelliset amerikkalaisneitoset treenasivat kroppaansa vielä hiukkasen täydellisemmiksi personal trainer seuranaan. Suomen opinto-ohjaajat ry:n puheenjohtajan Jukka Eero Vuorisen tuntuma on se, että personal trainerin ammattinimike näyttäytyy tässä ajassa houkuttelevana muun muassa juuri televisioohjelmien ansiosta. Nuorten valintoihin vaikuttaa paljon se, mitkä alat näkyvät mediassa. Ne alat näkyvät heti myös kouluilla oppilaan ohjaustilanteessa. Kuntoilun lisäksi televisiossa pyörii nyt runsaasti muun muassa kokki-, matkailu- ja sisustusohjelmia. Alat, jotka pääsevät näkymään julkisuudessa, näkyvät selvästi piikkeinä nuorten lempiammattien joukossa. Tie personal traineriksi mutkittelee kouluttaja Riku Aallon mukaan tyypillisesti seuraavasti: Alla on liikuntaohjaajan, fysioterapeutin tai urheiluhierojan tutkinto, jonka päälle halutaan kouluttautua lisää. Sitten on paljon niitä, joilla on urheilu- tai valmennustaustaa. Koulutuksiin osallistuu kuitenkin yhä enemmän henkilöitä, joille liikunta on ollut aiemmin vain harrastus. Aallon edustaman Trainer4You:n lisäksi personal trainer -opetusta myyvät Suomessa muun muassa FAF ja Suomen Kuntoliikuntaliitto, jonka kautta voi kouluttautua FISAF:in personal trainereiksi. Trainer4You markkinoi koulutusalaa näin: Työllisty maailman kasvavimmalle alalle. Hintaa koulutuksella on euroa. Aalto laskee, että vuodesta 2004 lähtien yritys on kouluttanut Suomessa personal traineriksi yhteensä noin henkilöä. Viime vuonna meiltä valmistui vajaat 500 personal traineria. Tänä vuonna uskomme määrän olevan 650. Kasvu tulee jatkossakin olemaan todella kovaa. Minna Antila laskee, että FAF:n personal trainer -koulutusohjelman on suorittanut Suomessa noin 750 oppilasta. FAF:n koulutus maksaa euroa. Yritys käynnistää personal trainerin koulutuskokonaisuuden Kuopiossa maaliskuussa. Hakemuksia Kuopion koulutukseen on jo tullut, Antila sanoo. Urheiluopistoissa suoritettava FISAF:n oppimäärä personal traineriksi on hinnaltaan euroa. Valmistuneiden työllistymisen tukeminen on Aallon mukaan yksi yrityksen ydinarvoista. Pystymme yhä kasvavassa määrin työllistämään itse tai kumppaniverkoston kautta näitä vastavalmistuneita personal trainereita, Aalto sanoo. Ala on muuttunut viidessätoista vuodessa rajusti. Kun aloitin, niin asiakkaat olivat malleja, näyttelijöitä tai äveriäitä, jotka olivat maailmalla reissatessaan törmänneet personal traineriin. Nyt tyypillinen asiakas on tavallinen lottokansalainen, jolla on esimerkiksi terveydellistä problematiikkaa tai hankaluuksia sovittaa liikuntaa kiireiseen arkeensa, Aalto paljastaa. Kenelle sopii? Ammattina personal trainer Liikunta, hyvinvointi ja terveys on lähellä sydäntä. On harrastuspohjaa ohjauksesta tai valmentamisesta. Peruskoulupohjilla voi hakeutua opiskelemaan esimerkiksi liikunnanohjauksen perustutkintoa, josta valmistuneen tutkintonimike on liikuntaneuvoja. Ammattikorkeakouluista liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmaa tarjoavat Haaga-Helian, Kajaanin ja Rovaniemen AMK:t. Tilastojen mukaan hakijoita AMK-koulutusohjelmaan on kolmen viime vuoden aikana riittänyt. Esimerkiksi Kajaanin linjalle pyrki vuonna hakijaa, sisään pääsi 23. Vuonna 2010 samat luvut olivat 669 hakijaa ja 30 sisälle. Suomen Liikunnan Ammattilaiset ry muistuttaa, ettei ala ole vain hohdokasta liikkumista. SLA ry:n teettämän opinnäytetyön mukaan 77 prosenttia ammattikorkeakoulutaustaisista liikunnanohjaajista oli tyytymättömiä tutkintonimikkeeseen, jonka koetaan vaikuttavan palkkaan alentavasti. Täydennyskoulutukseksi terveydenhuoltoalan ja liikunta-alan ammattilaisille. Markkinointihenkiselle. Oppimis- ja ohjauskeskus Mäntykangas on osa valtakunnallista Valteri - oppimisen ja koulunkäynnin tuen verkostoa. Vahvistamme tuen tarpeessa olevan oppilaan oppimista, kasvua ja koulunkäyntiä hänen omassa lähiyhteisössään ohjauspalveluidemme avulla. Tilauskoulutusta Ohjauspalveluita unelma on hyvä alku Löydä oma unelmasi tulevaisuudesta. Me autamme Sinua löytämään työkalut sen toteuttamiseen. Luovi on ammatillinen erityisoppilaitos, joka toimii yli 20 paikkakunnalla kautta maan. Haku ammatilliseen peruskoulutukseen saakka. Tilauskoulutusta opetus-, kuntoutus - ja terveydenhuoltohenkilöstölle oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tukemiseen sekä työyhteisöjen kehittämiseen. Esimerkiksi: Opetussuunnitelma uudistuu - oletko valmis? Konsultoiva työote laaja-alaisen erityisopettajan työssä Huolen puheeksi ottaminen - puhu ajoissa Tarkkaamaton oppilas luokassa Erityiset oppijat aineenopetuksessa Osallistavat oppimisympäristöt Visuaaliset hahmottamisvaikeudet Lisätietoja: Kevään 2013 täydennyskoulutuksiamme: Tukijaksoja Ohjauskäyntejä Työnohjausta NP-valmennusta Konsultaatioita Oppimateriaaleja Tutustu oppimateriaalitarjontaamme! Mitä silmät eivät ymmärrä ja aivot eivät näe -täydennyskoulutus Kuopiossa Lasten ja nuorten neuropsykiatrisen kuntoutuksen seminaari Kuopiossa Mikkelissä Joensuussa TÄYNNÄ! Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Maksuton! Oppimis- ja ohjauskeskus mäntykangas Oppimis- ja ohjauskeskus Mäntykangas Mäntykankaan koulu Sampsankatu 8, Kuopio PL 15, Kuopio puh

17 KESKIVIIKKONA PLUS 17 Tomi Glad Hiihtolenkille asiakkaan kanssa Kuopio Outi Poikonen Kuopiolainen personal trainer Kirsi Roivainen paljastaa olevansa tarvittaessa tiukka täti, joka ei anna asiakkaansa lepsuilla punttisalilla. Personal trainerina elättää itsensä Kuopiossakin. Perään Kirsi Roivainen lisää sanan melkein. Kuopion OMT-Keskuksessa työskentelevä Roivainen on fysioterapeutti, joka kouluttautui personal traineriksi vuonna Vuodesta 2008 lähtien olen tehnyt täällä Kuopiossa pääsääntöisesti personal trainerin työtä. Vuonna 2013 Roivaisen tyypillinen asiakas on tavan tallaaja, joka aloittaa liikkumisen uudestaan vuosien tauon jälkeen. Monella on myös sydän- ja verisuonisairauksia sekä aikuistyypin diabetesta. Työ vaatii kykyä motivoida. Asiakkaan innostus lopahtaa tyypillisesti kaksi, kolme kuukautta aloituksen jälkeen. Silloin punnitaan se ammattitaito, kuinka asiakas saadaan jatkamaan, Roivainen luonnehtii. Parasta tässä työssä on nähdä asiakkaassa tapahtuva muutos. Eikä esimerkiksi hiihtolenkki asiakkaan kanssa ole yhtään hullumpaa hommaa. Oppiva Yritys on nousukiidossa Nyt tarjolla jopa 60% tukieuroja koulutuksiin. Päivän koulutukseen pääse osallistumaan jopa alle 50 :lla/ hlö. LAPINLAHDEN LUKIO JA KUVATAIDELUKIO Kaikki alkavat koulutukset löydät: Koulutuksesta potkua niin yrittäjälle kuin yrityksen henkilöstöllekin, kaikki saavat tuen! Tukea ei tarvitse hakea, vaan se huomioidaan suoraan laskutettavassa hinnassa. Alkamassa on yli 50 koulutusta ja lisää on tulossa: Mitä yrittäjän tulee tietää taloushallinnosta ja miten tilinpäätöstä luetaan? -koulutus. Kuopio 2 pv 11. ja Sosiaalisen median käytännön työpaja. Kuopio, Markkinointi sosiaalisessa mediassa -koulutus. Kuopio, Muutoksen johtaminen - Miten johdan jatkuvaa muutosta onnistuneesti? Iisalmi 5 pv, ajalla Johda itseäsi - yrittäjän ajanhallinta ja jaksaminen. Iisalmi, 6 iltaa ajalla Toimisto-ohjelmat sujuvampaan käyttöön, Rautalampi 1pv Taloushallinnon ABC, Suonenjoki kesto 4pv Myynnin ja markkinoinnin tehopolku nuoret yrittäjät Nilsiä, kesto 6 pv ajalla Taloushallinnon ABC, Juankoski kesto 4pv Myynnin ja Markkinoinnin tehopolku, Varkaus 5pv Toimitusjohtajakoulu, 5pv Varkaus-Leppävirta Tarkemmat koulutusesitteet ja ilmoittautumisohjeet sekä yhteystiedot löytyvät: YRITTÄJYYS KANTAA SUOMEA Ainoa kuvataiteen erikoislukio Pohjois-Savossa!

18 18 PLUS KESKIVIIKKONA Jos et sä muista Presidentit, planeetat ja sodat oppii paremmin muistamaan, kun muodostaa niistä sanoja, tarinoita, kuvia ja mielikuvia. Soili Väisänen Muistan, kun yläkoulun kahdeksannella luokalla piti opetella viljelysalueiden rajoja maantiedon tunnilla. En millään meinannut muistaa, mihin viivoja ja lajikkeiden nimiä piirrellään Suomen kartalla. Sitten keksin, että kannattaa tehdä muistisääntö: Vehnä, kaura, ruis ja ohra, joiden viljelysrajat olivat tässä järjestyksessä, muodostavat alkutavuistaan ja -kirjaimistaan sanan ve-ka-r-o. Ei tarvinnut kuin muistaa sana vekara ja muistaa, että viimeinen kirjain on o. Lisäksi piti opetella perunanviljelysalue. Sen viljelysraja meni Suomi-neidon käsivarren alta ja aika tarkalleen puolesta välistä pohjoisinta osaa. Niinpä opettelin, että Pottu halkoo puolet päästä ja vie koko käden. Kun koepäivä tuli, muistin vain vekaran ja Suomi-neidon, ja hyvin meni. Mutta kuinka voin muistaa tällaisia irrallisia tietoja vielä tänä päivänäkin, kun minun pitää muistella, minä vuonna markka devalvoitiin 1990-luvulla? Miksi jotkut asiat jäävät mieleen ja toiset eivät? Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskuksen tutkija Laura Sokka tietää syyn siihen, miksi muisti toimii näin. Tieto jäsentyy muistissa merkitysverkostoiksi. Ihmisen on helpompi muistaa merkityksellistä tietoa kuin toisistaan irrallisia yksityiskohtia, ja abstraktien asioiden oppiminen helpottuu, jos pystyy tekemään niistä konkreettisia mielikuvia mielessään. Mieleen palauttaminen on tehokasta silloin, kun asiaan liittyy paljon muistivihjeitä, hakuvinkkejä, kuten tässä tapauksessa tavut tai mielessä oleva kuva Suomi-neidosta. Merkityksellisyyden voima avautuu helpommin, jos miettii, kuinka itse hyödyntää sitä arkielämässä. Tästä esimerkkinä ovat vaikkapa pin-koodit ja salasanat, joita muodostetaan tyypillisesti itselle tärkeistä päivämääristä, vuosiluvuista, lähipiirin henkilöistä tai lemmikkieläimistä sen sijaan, että keksisi ihan uppo-outoja salasanoja. Onhan anni1989 helpompi muistaa kuin qhu85ss9. Muisti ja tahdonalainen oppiminen toimivat siten, että lyhytaikaisessa työmuistissa pidetään asioita vähän aikaa mielessä ja käsitellään niitä. Työmuistia tarvitaan, jotta opeteltava tieto tallentuisi pitkäkestoiseen säilämuistiin. Tiedon tallentuminen säilömuistiim riippuu siitä, käytetäänkö tietoa niin paljon, että se jää mieleen ja on sieltä helppo palauttaa jatkossakin, ja myös siitä rakentuuko asian ympärille riittävästi hakuvihjeitä, jotka auttavat muistamaan paremmin. Oppiminen tehostuu ja mieleen palauttaminen helpottuu, kun asiat toistuvat. Asiat unohtuvat helposti, jos niitä ei kertailla tai niiden välille ei muodostu muistin hakuvihjeitä, kuten lorua, Laura Sokka sanoo. Oppiminen vaatii otolliset olosuhteet. Ensinnäkin pitäisi olla tarkkaavainen, jotta asiat pääsisivät työmuistiin ja sitä kautta säilömuistiin. Jokaisella on näitä kokemuksia, kun ajatus on ihan jossain muualla. Sellaiset asiat, mihin olemme keskittymässä, pääsevät työmuistiimme. Esimerkiksi historian tunnilta ei saata jäädä mitään mieleen opetetusta asiasta, mutta Mieleen palauttaminen on tehokasta silloin, kun asiaan liittyy paljon muistivihjeitä. sen sijaan jää mieleen, että opettajan henki haisi kahville. Tai jos tunnilla mietimme, onkohan kotiavaimet mukana, tarkkaavaisuus on suuntautunut siihen eikä opetettavaan asiaan. Tarkkaavaisuudella on suuri rooli silloin, kun ollaan tekemisissä oppimisvaikeuksien kanssa. Silloin pitäisi tukea mahdollisimman paljon sitä, että tarkkaavaisuus pysyy hyvänä. Käytännössä tarkkaavaisuutta voi tukea esimerkiksi siten, että laittaa sälekaihtimet kiinni, jolloin mikään ulkona ei vie huomiota oppimisesta, tai sulkee ympäriltään hälyäänet, kuten radion. Oppimis- ja muistamistilanteilla on merkitystä. Mitä enemmän oppimistilanne vastaa sitä tilannetta, jossa asia pitäisi myöhemmin palauttaa mieleen, sitä paremmin mieleen palauttaminen onnistuu. Laura Sokka kertoo esimerkin: Jos oppilas ei ole seurannut opetusta lainkaan, ja kokeeseen harjoittelu jää pelkästään kotona lukemisen varaan, niin koetilanteessa muisti saa vähemmän muistivihjeitä kuin jos asian opettelu ja käsittely työmuistissa olisi alkanut jo opetustilanteessa. Tilan vaikutuksen muistiin huomaa parhaiten arkielämässä. Ilmiö tulee vastaan esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa unohtaessaan jonkin asian tai tavaran on pakko palata takaisin siihen tilaan, jossa vielä muisti asian ja heti tulee mieleen, että ai niin, ne silmälasit. Vireystilaa ei voi vähätellä, jos haluaa oppia. Myös ylivirittyneenä oppiminen on usein työlästä. Jokainen tietää, että jos on kiire ja keskeytyksiä, ja pitäisi oppia uutta, niin lopputulos on usein kehno mitään ei mene sisään ja mitään ei tule ulos, Laura Sokka huomauttaa. Tuttua asiaa on aina helpompi omaksua kuin vierasta. Esimerkiksi autoalan opiskelija ei välttämättä opi käyttämään hiusvärejä niin helposti kuin kampaajaopiskelija. Kun jostakin asiasta on jo tallentuneita kokemuksia, niin siihen päälle on helpompi linkata uusia asioita. Muistia voi lisäksi tukea paperilapuilla, puhelimen kalenterimuistutuksilla ja seinäkalenterimerkinnöillä, neuvoo Laura Sokka. Tällaisilla apuvälineillä annat muistille mahdollisuuden toimia hyvin juuri senhetkisessä tehtävässä. Koska post it -laput ja puhelimen muistutukset eivät ole sallittuja yo-kokeissa, tenteissä ja pääsykokeissa, Sokka suosittelee toisenlaista tapaa muistin kuormituksen vähentämiseksi. Kun menet kokeeseen ja saat eteesi suttupaperia, kirjoita ja piirrä kaavat ja omat muistisäännöt siihen, jolloin ne toimivat myöhemmin kokeessa muistin apuvälineinä. Näin saat muistille tilaa kaikelle muulle kokeessa. yhteishaku KEVÄÄLLÄ 2013 KUOPIOSSA Voimauttavan valokuvan perusteet (8 op) alk Ratkaisukeskeinen neuropsykologian valmentaja (20 op) alk Voimavarakeskeinen työnohjaajakoulutus (60 op) alk Lasten ja nuorten sanataideohjaajakoulutus (25 op) alk Englanninen kielen verkkokursseja yli 40 täydennyskoulutusta Ympäristöoikeuden perusopinnot 25 op (UEF), alk Viestinnän ja median perusopinnot 25 op ( JY), kesäkuussa TUTUSTU JA ILMOITTAUDU NYT! Puh Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokumpu Lammenkatu 18, Outokumpu p media-assistentti peliala teatteri- ja esitystekniikka graafinen suunnittelu kuva ja ääni + IBCC-sertifikaatti tanssija artesaani, lavasterakentaminen lähihoitaja ICT-asentaja - myös virtuaaliopintoja koneistaja ja levyseppähitsaaja painotuotantoassistentti /AmoOutokumpu

19 KESKIVIIKKONA PLUS 19 Lukijat muistelevat Korhosen Pekasta muistisääntö Olin ensimmäisellä luokalla oppikoulussa eli 10-vuotias. Meille opetettiin mitä ovat kardinaaliluvut ja ordinaaliluvut. En millään oppinut muistamaan, kumpi oli perusluku ja kumpi järjestysluku. Sitten keksin, että samalla kylällä kanssani asui nuori mies, jonka nimi oli Pekka Korhonen. Siitäpä sain oivan muistisäännön: P(ekka) niin kuin perusluku, K(orhonen) niin kuin kardinaaliluku. Laskujärjestystä taottiin päihimme seuraaval- la muistisäännöllä: Kerto, jako ensistään, plus miinus järjestään, ellei sulut toisin määrää. Apua siitä oli silloin, ja lienee vieläkin, koska muistiin on syöpynyt. Harvemmin tosin enää taitaa joutua tuommoisia laskurimpsuja ratkomaan. Verrantojen muistisäännöstäkin on ollut iloa silloin tällöin. Sehän kuuluu: Verrannossa äärimmäisten jäsenten tulo on yhtä kuin keskimmäisten jäsenten tulo. Noilla säännöillä mentiin keskikoulua 1960-luvulla. Lauloin nauhalle listat, jotka piti opetella, kuten pronominit. Sitten vain soitin nauhaa niin kauan, että opin lorut ulkoa. Myös lyhenteet auttavat: Seitsemän veljestä on Jutu-aasi-tilaee. (Juhani Tuomas Aapo Simeoni Timo Lauri Eero) Opettelin ulkoa saksan prepositiolistat: an-auf-hinterin-neben-über-unter-vor-zwischen, aus-bei-mit-nach-seitvon-zu ja durich-für-gegen-ohne-um. Ja kas, muistan näemmä ne vieläkin. Lisäksi muistin aikanaan, miten näiden prepositioiden käyttö vaati datiivia, akkusatiivia tai genetiiviä, ja miten artikkelit (der, die ja das) taipuivat datiivissa, akkusatiivissa ja genetiivissä. Niitä sääntöjä en tosin muista enää, mutta lukioaikana tapasin tankata artikkelien taipumistaulukon juuri ennen kokeen alkua päähäni, jonka jälkeen kirjoitin sen heti kokeen alkajaisiksi muistiinpanopaperille kokeen avuksi. Lintujen tunnistaminen oli äärettömän vaikeaa, joten kaveri opetti seuraavan muistisäännön variksen ja harakan tunnistamiseksi: Varis ei ole valkea ja harakalla on pidempi häntä. Minulle jäi kotsan tunnilta sellainen sääntö mieleen, jonka muistan, ja jota käytän vieläkin. Ota aina oikealta, tarjoa vasemmalta. Se on hyvä muistaa, jos joutuu tarjoilemaan ruokaa pöytään vieraille. Mihinkä suuntaan sitä kelloa nyt pitikään siirtää? Hyvä muistisääntö kesä- ja talviaikaan siirtyessä on, että kellonaikaa siirretään aina kesään päin. Syksyllä taakse päin, keväällä eteen päin. Vinkit Näin opit muistamaan paremmin Järjestä tietoa. Erilliset asiat kannattaa ryhmitellä loogisesti. Kauppalistalla olevat maito, mehu, vaipat ja saippua voidaan ryhmitellä juomiin (maito, mehu) ja hygieniatuotteisiin (vaipat, saippua). Ryhmittely vähentää muistin kuormitusta. Jos pitää opetella numerosarja , järjestä se näin: Hyödynnä mielikuvia. Mitä hullumpi mielikuva, sen parempi. Jos esimerkiksi pitää muistaa kauppalistalla olevat maito, mehu, vaipat ja saippua, luo mielikuva lehmästä, joka juo pillimehua ja pesee itseään saippualla vaipat housussa. Käytä mielikuvakarttaa. Sijoita asiat mielessäsi paikkoihin esimerkiksi kartalle tai tuttuihin paikkoihin. Maito, mehu, vaipat ja saippua voi olla helppo mieltää kaupan osastojen ja kävelyreitin mukaan. Kun kävelet kaupassa osastot läpi, ostettavat asiat tulevat mieleen. Hyödynnä mielleyhtymiä. Jos pitää muistaa esimerkiksi talvisodan kesto, mieti, voiko ajanjakson muuttaa paremmin muistettavaan muotoon mielessä on marraskuun viimeinen päivä voi muistaa epäonnen luvusta, vuosiluvut esimerkiksi siitä, että 39-vuotias siirtyy uudelle kymmenluvulle täyttäessään 40 vuotta. Muista kielellä leikittelyn avulla. Rimpsut ja lauseet auttavat muistamaan esimerkiksi sanalistoja. Esimerkiksi planeettojen järjestyksen (Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus) muistaa helpommin, jos tekee siitä kielellisen muistisäännön seuraavasta lauseesta: Moni Vanha MAAmies Miettii, Joko Se Uusi Nauris pilkistää. Lauseen sijasta voi muodostaa myös yhden sanan, joka palauttaa mieliin useita eri sanoja. Esimerkiksi koillisen, kaakon, lounaan ja luoteen voi opetella sanalla ko-ka-lo-lu, ja sitten opettelee vielä sijoittamaan väli-ilmansuunnat paikoilleen. Muotoile uudelleen. Kun opeteltavan asian muokkaa omaan suuhun sopivaksi tai itselle sopivaan muotoon, kuten kuvaksi, asian omaksuu helpommin. Nimet muistiin paremmin. Muistaminen helpottuu, kun nimen liittää johonkin tuttuun samannimiseen henkilöön, tai paikkaan, jossa on henkilön tavannut. Uuden tuttavuuden nimi kannattaa aina toistaa ääneen sen kuullessaan. AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT myös oppisopimuskoulutuksena Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja toimii laaja-alaisesti erilaisissa kasvatusja ohjaustehtävissä lapsi- ja nuorisotyössä sekä vapaa-ajan toiminnassa. Syksyllä alkavat lukuvuoden mittaiset PERUSKURSSIT Liikunnanohjaus Teatterinohjaus Mediatuotanto Haluaisitko ammatin liikunta-alalta? Oletko kiinnostunut ihmisten ohjaamisesta ja valmentamisesta? Kouluttaudu nyt FAF Personal Traineriksi Kuopiossa Foundation osio Gym Instructor osio Personal Trainer osio Matkailuvirkailija työskentelee monipuolisesti matkailualan myynti- ja neuvontatehtävissä. Tanssinohjaus facebook.com/paukkula Lue lisää koulutuksista ja ilmoittaudu osoitteessa Lisätiedot: FAF Finland aito ja alkuperäinen jo vuodesta 1997

20 20 PLUS KESKIVIIKKONA Olli Herranen KUOPION KANSALAISOPISTO KURSSEJA LAPSILLE, NUORILLE JA AIKUISILLE Tutustu netissä ja ilmoittaudu mukaan! Internet aina avoinna Asiakaspalvelu Kuopiossa puh , Puistokatu 20, Kuopio ma-ti, to-pe 10-15, ke Yllätä lahjakortilla! Anna lahjaksi vapaa-aikaa ja mahdollisuus oppia uutta mukavassa seurassa. OPITAAN YHDESSÄ - OLLAAN KAVEREITA kansalaisopisto.kuopio.fi TAVOITA TEHOKKASTI! Soita ja kysy lisää, Puh /mediamyynti Irakilaissyntyinen Mohammed Al-Samarraie saa talotekniikka-alan oppia Savon ammatti- ja aikuisopistossa. Hänen mielestään avoin asenne on auttanut häntä tutustumaan muihin opiskelijoihin, opettajiin sekä suomalaiseen kulttuuriin. Kylmä Suomi, lämpimät talot Mohammed Al-Samarraie opiskelee Kuopiossa talotekniikkaa ja haaveilee jo jatko-opinnoista. Avoin yliopisto - sinun tiesi tutkintoon? AVOIMESSA YLIOPISTOSSA opiskelu voi olla Sinun tiesi yliopiston tutkinto-opiskelijaksi. Opiskeltuasi tietyn määrän opintoja avoimessa yliopistossa voit hakea väylän kautta tutkintoopiskelijaksi yliopistoon, usein ilman pääsykoetta. ILMOITTAUTUMINEN käynnissä: Se on ehdottomasti myös tärkeää, että väylän kautta yliopistoon haettaessa minulla on opintoja suoritettuna jo yhteensä 110op. Tutkinnon saaminen siis nopeutuu avoimen yliopiston opiskelujen myötä. Anu, 27, Joensuu KUOPIO Pirjo Tiihonen Kun Irakin auringonpaahteessa halutaan koteihin viilennystä, täällä on saatava sisätiloihin talvella lämmintä, vertaa talotekniikan opiskelija Mohammed Al-Samarraie, jota kiinnostaa suomalainen, korkeatasoinen rakentaminen ja kylmien ilmasto-olosuhteiden tuomat haasteet rakennusten talotekniikalle. Irakilaissyntyinen 20-vuotias kertoo opinnoistaan Savon ammatti- ja aikuisopistossa sujuvalla suomen kielellä. Al-Samarraiella on meneillään opintojen toinen vuosi, ja hän valmistuu lv-asentajaksi puolentoista vuoden päästä. Alan valinta tuntuu oikealta, ja opinnot sujuvat hyvin, nuori mies toteaa. Al-Samarraie pakeni äitinsä Esraa Mohammed Al-Samarraie Hussainin kanssa Irakin sisällissotaa ja tuli Syyrian kautta Suomeen. He ovat asuneet nyt neljä vuotta Kuopiossa. Al-Samarraie ehti käydä lukion ensimmäisen luokan Irakissa, ja lukion toisen luokan Syyriassa. Kuopiossa hän kävi vuoden ajan valmistavaa koulutusta Kalevalan koulussa, jossa hän oppi suomen kielen alkeet sekä matematiikkaa. Sen jälkeen hän jatkoi kieli- ja matematiikan opintoja Savon ammatti- ja aikuisopiston nuorten ryhmässä ja ammatillisiin perusopintoihin valmistavassa koulutuksessa. Lopulta Al-Samarraie haki yhteishaussa ammattikoulutukseen. Käytännön harjoittelutyöt ovat Al-Samarraien mielestä koulutuksen parasta antia. Hän on päässyt jo työn makuun oltuaan viisi viikkoa harjoittelemassa LVIalaa Kuopion Ilmastointi ja Sähköpalvelut -yrityksessä. Nykyiset ammattiopinnot eivät hänelle kuitenkaan välttämättä vielä riitä. Valmistuttuaan Al-Samarraie aikoo ehkä hakea opiskelemaan teknistä alaa joko ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Hän rohkaisee myös toisia maahanmuuttajia opiskelemaan. Suomen kielen oppiminen on ensimmäinen avain, jolla aukeaa ovi koulutus- ja työmaailmaan, Al-Samarraie neuvoo. Sopeutumisvaiheessa kieli tuntui nuoresta miehestä oudolta, samoin kuin ihmiset. Ensin hänestä tuntui, että matka eri kansalaisuuksien ja kulttuurien välillä on yhtä pitkä kuin matka Irakista Suomeen. Kesti jonkin aikaa päästä perille suomalaisesta luonteesta. Irakissa ei ole niin paljon Maahanmuuttajat koulutuksessa esteitä jokapäiväisessä kanssakäymisessä. Täällä ihmiset alkavat puhua enemmän vasta sitten, kun heihin tutustuu paremmin. Suomen kielen oppiminen on ollut Al-Samarraien mielestä mielenkiintoista. Eräs syy lienee se, että hän oli kiinnostunut kielistä jo kotimaassaan Al-Samarraien äiti toimi Irakissa englannin kielen opettajana. Suomen kieli kuulostaa hänestä melkein laulamiselta. Al-Samarraien mielestä myös avoin asenne uutta kohtaan on auttanut häntä tutustumaan muihin opiskelijoihin, opettajiin ja suomalaiseen kulttuuriin. Toimin ihmisten kanssa normaalisti, ja olen oma itseni. Maan kulttuuriin on tutustuttava, jotta pärjää. Eniten tutkintoja tekniikan ja liikenteen alalta Vuonna 2012 Pohjois-Savossa oli 35 maahanmuuttajaa ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavassa koulutuksessa. Maahanmuuttajataustais- ten hakijoiden määrä ammatilliseen koulutukseen koko Suomessa on tuplaantunut vuoteen 2010 verrattuna. Sisäänpääsyprosentti on kantaväestöä huonompi, vuonna 2009 koulutukseen hyväksyttiin hieman yli puolet. Lukuvuonna eniten tutkinnon suorittaneita oli tekniikan ja liikenteen alalla (243), yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalla (151), matkailu-, ravitsemis- ja talousalalla (109) sekä sosiaali-, terveysja liikunta-alalla (96). Lähde: Opetushallitus

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN yhteishaku 27.2. 16.3.2012 hae netissä www.haenyt.fi kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN Ammatillinen perustutkinto Ammatilliset perustutkinnot ovat 120 opintoviikon

Lisätiedot

25.9.2015. Keudan ammattiopisto

25.9.2015. Keudan ammattiopisto Keudan ammattiopisto 2 25.9.2015 Matkailupalvelujen tuottaja Vaatetusompelija Elektroniikka-asentaja Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Talonrakentaja Sisustusompelija (Uusi!) Kunnossapitoasentaja (Uusi!)

Lisätiedot

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi

Hakuajat. Vapaista opiskelupaikoista ilmoitetaan erikseen www.ysao.fi Hakuajat Yhteishaku ammatilliseen koulutukseen 24.2. 17.3.2015 Haku ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 Haku Valma-koulutukseen 19.5. 21.7.2014 - kaikkien hakujen hakemukset

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus Oy esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 25.11.2014 Toimipisteet Hyvinkäällä: HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 rautatieasema HYRIA HYVINKÄÄ Uudenmaankatu 20 muuttamassa Karankadulle, mahdollisesti

Lisätiedot

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN ABI-INFO KEVÄT 2014 Suomen koulutusjärjestelmä Ylioppilas voi hakea 1. Yliopistoon 2. Ammattikorkeakouluun 3. Ammatilliseen peruskoulutukseen 1.- 2.

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Soveltuvuus- / pääsykoe ajankohta Aloituspaikat 2016 Mahdollisuus opiskeluun pienemmässä ryhmässä Ammatino hjaaja Oppimisen tukipajat

Lisätiedot

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd.

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. ETELÄ KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. syksy 2013 Pintakäsittelyn perustutkinto (rakennusmaalari) kevät ja syksy

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa

Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa Työharjoittelun tehostaminen Lapin ammattiopistossa 16.4.2009 Kimmo Siuruainen Ammattistarttilaisen lukuvuosi Lapin ammattiopistossa Äidinkieli, matematiikka Englanti, fysiikka Ruotsi, kemia JAKSO 1 JAKSO

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä:

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä: OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 8.11.007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: 008 Koulutuksen järjestäjä: Oppilaitos: 10057 Salon seudun ammattiopisto Opetuspiste:

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO, Kokkola Hyvinvointikampus, Kokkola Kannuksen toimipaikka Kaustisen toimipaikka Kälviän toimipaikka Perhon toimipaikka Toholammin toimipaikka 2013 2014 Koulutus- ja opintoala

Lisätiedot

A m mattilaisille on kysyntää!

A m mattilaisille on kysyntää! A m mattilaisille on kysyntää! 1 3 Sisältö Ammattilaisille on kysyntää Ammattilaisille on kysyntää... 3 Arvot... 5 Koulutusalat KSAO:ssa... 5 Koulutusväylät... 5 Organisaatio... 7 Nuoret... 9 Kansainvälinen

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät 2016. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät 2016. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Koulutustarjonta Yhteishaku kevät 2016 Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Opi, innostu, työllisty Opiskele ammattilaiseksi OSAOn moderneissa oppimisympäristöissä laadukkailla laitteilla ja kalustolla.

Lisätiedot

Vankiloiden opetustarjonta 2015

Vankiloiden opetustarjonta 2015 Vankiloiden opetustarjonta 2015 ETELÄ-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUE Vankila Koulutus Ala Ankohta Järjestäjä Helsingin Peruskoulu/ lyhytaikaisvangeille Peruskoulu (9.luokan puuttuvat kurssit) neljä kurssia

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 17.03.15 15:22:21 1() Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 15 Syksy Haku: Yhteishaku ammatilliseen ja lukioon, kevät 15 Koulutuksen järjestäjä: 0973110-9 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015. Yhteishaku on osoitteessa: www.opintopolku.fi

Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015. Yhteishaku on osoitteessa: www.opintopolku.fi Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015 Yhteishaku on suunnattu pääsääntöisesti peruskoulusta tuleville nuorille. Yhteishaussa voivat hakea ne, joilla ei ole toisen-

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAUN AIKATAULUT VUONNA 2015 Hakuaika 24.2. 17.3.2015 www.opintopolku.fi HUOM! Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haussa on mahdollista hakea yhdellä hakulomakkeella

Lisätiedot

Alakohtaisia terveydentilavaatimuksia:

Alakohtaisia terveydentilavaatimuksia: Yhteishaun hakulomakkeessa kysytään, onko sinulla ammatinvalintaan ja koulutukseen vaikuttavia sairauksia tai vammoja. Alakohtaisia terveydentilavaatimuksia: lapsi- ja perhetyön pt (perustutkinto) nuoriso-

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus

Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus Kuopion kaupunki / Kasvun ja oppimisen palvelualue / Lukiokoulutus Tilastotietoja lukioista lukuvuonna 2012-2013 Sisällys Kuopion lukioiden opiskelijavalinta 2012... 3 Kuopion lukioiden opiskelijat 20.9.2012...

Lisätiedot

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset UUSIEN AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA TUTKINNON PERUSTEIDEN KÄYTTÖÖNOTTO - AIKATAULU Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu 2 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Ammattiopistot (Joensuu, Niittylahti, Kitee,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani

OULUN YLIOPISTO. Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013. Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO Opinto-ohjaajien LUMA-päivä 1.2.2013 Jouni Pursiainen Dekaani OULUN YLIOPISTO OULUN YLIOPISTO Perustettu 1958 16 000 opiskelijaa ja 2 800 työntekijää 6 tiedekuntaa, tulevaisuudessa noin

Lisätiedot

ALKAVAT AIKUISKOULUTUKSET TALVELLA 2013

ALKAVAT AIKUISKOULUTUKSET TALVELLA 2013 ALKAVAT AIKUISKOULUTUKSET TALVELLA 2013 Vankkaa perusosaamista ja monipuolisia erikoistumismahdollisuuksia luonnonvara-alalta Muuruvedellä ja Toivalassa MAATALOUSLOMITTAJAKSI Tuotantoeläinten hoidon ja

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 8.12.2014 Hyvä päättöluokkalainen ja huoltajat, yksi elämäsi suurimmista päätöksistä on käsillä jatko-opintopaikan valinta. Yhteishaku tulee pian, joten nyt viimeistään on

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2013 25.2. 15.3.2013 HAE NETISSÄ WWW.HAENYT.FI

YHTEISHAKU 2013 25.2. 15.3.2013 HAE NETISSÄ WWW.HAENYT.FI 25.2. 15.3.2013 HAE NETISSÄ WWW.HAENYT.FI Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä TOINEN ASTE Ammattiopisto Nuoria 1050 Aikuisia 20 Kauppaopisto Nuoria 390 Aikuisia 90 Sosiaali- ja terveysalan opisto Nuoria 320

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Koulutustarjonta 2014. Opintopolku.fi -hakupalvelu

Koulutustarjonta 2014. Opintopolku.fi -hakupalvelu Koulutustarjonta 2014 Opintopolku.fi -hakupalvelu Muutoksia yhteishaussa Valintaperusteet Pisteytys muuttunut aiemmasta käytännöstä Harkintaan perustuva valinta Aiemmin joustava valinta Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

Lisätiedot

KEVÄT 2012. KYL Hannele Viljakainen

KEVÄT 2012. KYL Hannele Viljakainen ABI-INFO KEVÄT 2012 1. Yliopistoon 2. Ammattikorkeakouluun 3. Ammatilliseen peruskoulutukseen Eläinlääketiede Farmasia Hammaslääketiede Humanistinen ala Kasvatustieteet Kauppatieteet Kuvataide Liikuntatieteet

Lisätiedot

Ouluun lukioon 2016. Avoimet ovet 13.-14.1.2016

Ouluun lukioon 2016. Avoimet ovet 13.-14.1.2016 Ouluun lukioon 2016 Avoimet ovet 13.-14.1.2016 Oulun lukioissa on valinnanvaraa Lukio-opetusta antaa Oulussa 14 koulua. Kaupungin päivälukioiden lisäksi Oulussa on aikuislukio, valtion lukio Oulun Normaalikoulu

Lisätiedot

Vanhempainilta 14.1.2014

Vanhempainilta 14.1.2014 Vanhempainilta 14.1.2014 yliopistot ja korkeakoulut: kandidaatti 3v maisteri 2v lisää ammatillinen perustutkinto (lukion käyneelle 2 v) ammattikorkeakoulu 3,5v Koulutusjärjestelmän ulkopuoliset Vaihtoehdot

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 Liiketalouden alaan kuuluvat seuraavat koulutuksen osa-alueet.: 1. Liiketalous 2. Johdon assistenttityö ja kielet 3. Tietojenkäsittely

Lisätiedot

Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen

Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen Yhteishakuasioita vs. koulutusjohtaja Jukka Penttinen Kevään 2013 yhteishaku koulutusyhtymässä 1.174 ensisijaista hakijaa, 818 aloituspaikkaa 1,44 hakijaa/aloituspaikka Vetovoimaisuus täydennys- ja lisähaun

Lisätiedot

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN

YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN YHTEISHAKU TOISEN ASTEEN KOULUTUKSIIN 2016 Koulutusjärjestelmä PERUSKOULUN JÄLKEEN Lukiokoulutus Ammatillinen peruskoulutus Ammatillinen erityisopetus Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus

Lisätiedot

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015

YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 YHTEISHAKUINFO 12.11.2015 2 www.opintopolku.fi 3 Kevään 2016 hakuajat Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku 23.2.-15.3.2016 Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku, kevät 2014 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku keväällä 2014 Kevään yhteishaussa haetaan: Ammatillisiin perustutkintoihin (52 kappaletta) Päivälukioihin Kotitalousopetukseen (entinen

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 270 op Opiskeluaika 2-4 vuotta Varhaisiän musiikkikasvatuksen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov G. Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV 1.1. Työtehtävän suunnittelu Yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot Yrittäjyyden perus 3 ov - yrittäjyys ja yrittäjyyden

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA. Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen

LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA. Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen SEURANTA Seurannan kehittäminen aloitettu syksyllä 2011 Ensimmäinen julkistus 2013 Hankkeita käynnissä v. 2014 24 kpl 55 koulutuksen

Lisätiedot

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Suomen kielen itseopiskelumateriaali Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen

Lisätiedot

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä:

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintimaakunta: Pirkanmaa

Lisätiedot

TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI

TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI OPISKELE UUTTA AIKUISENA TYÖN OHELLA TAI KOKOPÄIVÄISESTI Tredussa opiskelet oman opiskelusuunnitelmasi mukaan. Koulutusta tarjotaan 20:lle eri

Lisätiedot

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET Lukion jälkeen vaihtoehtoina Ammatilliset perustutkinnot Ammattikorkeakoulut Yliopistot sekä tiede- ja taidekorkeakoulut Opiskelu ulkomailla AMMATILLISET Tarjoavat

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

Kerro ne hänelle illalla

Kerro ne hänelle illalla Kerro ne hänelle illalla YHTEISHAKU 2015 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 24.2.-17.3.2015 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin, valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 *Haku VALMA-koulutuksiin,

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti on ollut todella mahtavaa! Olen todella tykännyt olla täällä ja sen myös huomaa arvosanoistani. Kiitokset ammattistartin keksijöille!

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Abiturienttien vanhempainilta KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen AIKATAULUA ABEILLE Kurssit (vähän pakollisia, syventävät, soveltavat, kertaukset) 75

Lisätiedot

Matkalla työelämään ja maarakennuskoneenkuljettajaksi. Eija Kinnunen-Likola, Jyväskylän aikuisopisto 13.2.2013 eija.kinnunen-likola@jao.

Matkalla työelämään ja maarakennuskoneenkuljettajaksi. Eija Kinnunen-Likola, Jyväskylän aikuisopisto 13.2.2013 eija.kinnunen-likola@jao. Matkalla työelämään ja maarakennuskoneenkuljettajaksi Eija Kinnunen-Likola, Jyväskylän aikuisopisto 13.2.2013 eija.kinnunen-likola@jao.fi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän ammattiopisto Lukiokoulutus

Lisätiedot

Vankiloiden opetustarjonta 2016

Vankiloiden opetustarjonta 2016 Vankiloiden opetustarjonta 2016 ETELÄ-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUE Vankila Koulutus Ala Ajankohta Järjestäjä Helsingin lyhytaikaisvangeille Peruskoulu (9.luokan puuttuvat kurssit) selliopiskeluna 3-4 kurssia

Lisätiedot

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345 Oppilaitosten tutkintoon johtamaton vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345 Oppilaitoksen nimi Täyttäjän sukunimi Täyttäjän etunimi Puhelin esim. 015-12345678 Faksi esim. 015-12345678 Päivämäärä esim. 01032013

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja santasport.fi Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat pakollisista tutkinnon osista 105 osp, valinnaisista tutkinnon osista 30 osp, yhteisistä tutkinnon osista 35 osp sekä vapaasti valittavista tutkinnon

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet Media-assistentti (audiovisuaalisen viestinnän ko.) PK, 40 (liikkuva kuva, ääni, valokuva, uusmedia, pk ja lukiopohjaiset yhdessä)

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jyväskylän ammattikorkeakoulu Miten tutkinto opiskelijaksi AMK tutkintoon? Yhteishaku syksyllä ja keväällä www.opintopolku.fi JAMKin avoimen amkin väylä Väylän kautta mahdollista hakea, kun suorittaa 60

Lisätiedot

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA

YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN YLEISET VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 OPISKELIJAVALINTA Opiskelijavalintaan vaikuttavat koulumenestys,

Lisätiedot

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO T A M P E R E E N A IKUISLUKIO ABIN OPAS SYKSY 2016 ilmoittautuminen toukokuu tutkintomaksu kesäkuu abi-info II ke 7.9. ylioppilaskirjoitukset ma 12.9. alkaen syksyn yhteishaku syyskuu korotustentit kirjoitusten

Lisätiedot

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6.

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. YHTEISHAKU 2014 www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. Opiskelupaikan vastaanottaminen 26.6. mennessä Opiskelijavalinta Yhteishaussa

Lisätiedot

Poimintoja yhteishakuinfosta

Poimintoja yhteishakuinfosta Poimintoja yhteishakuinfosta 2013 2014 Rajamäen yläasteella ensisijaisesti haettiin ammatillinen koulutus 74 lukiokoulutus 61 valittiin opiskelijaksi ammatillinen koulutus 62 lukiokoulutus 60 Yhteishaku

Lisätiedot

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen YHTEISHAKU ALKAA TIEDONSIIRTOLUVALLA JA HUOLTAJANKUULEMISELLA Kysytään Wilma-lomakkeella:

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015 YO-tutkinto YO-info 5.5.2015 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Missä mennään helmikuussa 2014

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Missä mennään helmikuussa 2014 Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään helmikuussa 2014 Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen

Lisätiedot

KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00

KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00 Nissnikun koulu Kirkkoharjun koulu KOULUTUSMESSUT NISSNIKUN KOULU torstai 13.11.2014 klo 16.00-19.00 Tervetuloa peruskoulun päättöluokkien huoltajille sekä oppilaille tarkoitettuun koulutusesittelyyn,

Lisätiedot

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE LÄHIHOITAJA - Lähellä sinua Sosiaali- ja terveysalan opistolla tarjoamme Sinulle mahdollisuuden hankkia ihmisläheisen ammatin, jonka työllistymisnäkymät

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat ammatillisista opinnoista 90 ov, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista 20 ov ja vapaasti valittavista opinnoista 10 ov. Kansainvälinen vaihto-opiskelumahdollisuus

Lisätiedot

AVOIMET OVET Vantaan ammattiopisto Varia 16.1

AVOIMET OVET Vantaan ammattiopisto Varia 16.1 AVOIMET OVET Vantaan ammattiopisto Varia 16.1 Jokavuotiset avoimet ovet pidetään torstaina 16.1.2014 kello 10 15 kaikissa Varian toimipisteissä. Toimipisteiden välillä voi kulkea maksuttomalla pikkubussikuljetuksella.

Lisätiedot

Opiskelijoiden oppimateriaalihankinnat

Opiskelijoiden oppimateriaalihankinnat Opiskelijoiden oppimateriaalihankinnat 2 Sisältö 1. Maksuton opetus... 3 2. Liiketalous ja kauppa, Pori... 3 3. Liiketalous, kauppa ja tietojenkäsittely, Rauma... 4 4. Sosiaali- ja terveysala, Pori...

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014 YO-tutkinto YO-info 13.11.2014 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut

KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU. AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset. Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut KEVÄÄN 2016 YHTEISHAKU AMK-TUTKINNOT Päivä- ja monimuotototeutukset Tuulikki Harsia ja Eva-Maija Kunnas TAMKin hakijapalvelut HAKUAJAT TAMKIN KOULUTUKSIIN 8. 27.1.2016 Englanninkielinen koulutus Studyinfo.fi

Lisätiedot

Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintaperusteet: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan vaikuttavat

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen. Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen. www.kansanopistot.fi/ opinnot/hyvatietaa.

Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen. Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen. www.kansanopistot.fi/ opinnot/hyvatietaa. Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen opiskelu Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen www.kansanopistot.fi/ opinnot/hyvatietaa.html www.kansanopistot.fi/ skybase/skymap.htm Kansanopistoja

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot