SAVUN SANOMAT. Kiimasjärvellä joulukuussa 2011 Nro 66 Kotiseudun asialla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAVUN SANOMAT. Kiimasjärvellä joulukuussa 2011 Nro 66 Kotiseudun asialla"

Transkriptio

1 SAVUN SANOMAT Kiimasjärvellä joulukuussa 2011 Nro 66 Kotiseudun asialla Tässä lehdessä: Anna-Maija Hirven Kalejuttu Pauli Pääkkönen vanhenee käsiin Lanneveden paini oli piirin parasta ennen Pääkkösen syntymää Eturivi vas. Olli Tulonen, Vilho Porri, Jukka Tikkanen, Tommi Kuparinen ja Pentti Hyytiäinen Keskellä Pentti Haaparanta ja Kauko Nikara. Takana Eero Vehtari, Viljo Haaparanta, Reijo Hänninen, Viljo Kovanen, Aarne Rahkonen, Mauno Oksanen, Voitto Hummer, Markku Oksanen, Pentti Ratu ja Santeri Niiranen. Kuvan ottajasta ei ole tietoa. Kuva on kopioitu Lanneveden kyläkirjasta. Näiden Lanneveden molskimiesten harjoittelusta ja saavutuksista 1930 ja 1940-luvulla kerrotaan enemmän tässä lehdessä. Kuva on 1940-luvun puolivälin tieneiltä. Hyvä veikkaus voisi olla, että kuva on otettu Leppälän riihessä, joka vuonna 1945 kunnostettiin painiverstaaksi ja siellä harjoiteltiin kahdesti viikossa.

2 Puheenjohtajan palsta Kahdeksan sivuinen Savun Sanomat on 66. kerran valmis nautittavaksi. Lehtemme lienee ainoa useamman kerran vuodessa ilmestyvä kotiseutulehti Saarijärvellä. Savun Sanomia on tehty pian 25 vuotta. Sen ensimmäinen numero ilmestyi huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna Oli oikein sopivaa, että lehti ilmestyi aprillipäivänä, sillä kirjoittelu oli tuohon aikaan melko levotonta, eivätkä kaikki jutut olleet totuutta tavoittelevia. Nythän on toisin, eikä leikkiä enää Sanomien palstoilla lasketa. Pelkää faktaa vaan, hah-hah-haa. Oli noiden juttujen suhteen miten tahansa, karkki vai kepponen, totta tai tarua, voimme jo tulevana keväänä juhlia lehden neljännesvuosisataista taivalta. Seuraavana keväänä tuleekin sitten kuluneeksi kolmekymmentä vuotta siitä, kun Kiimasen Savun syntysanat lausuttiin ja huhtikuussa 2014 on vuorossa seuramme perustamisen (perustamissopimus allekirjoitettiin ) 30-vuotisjuhla. Pitoja piisaa, sillä Suomessa tiedetään, että ensi kesänä Hernesalmen myllyllä järjestetään 30. Kiimasen Savulenkki. Miltähän Savulenkki mahtaa näyttää eläkeläisen näkökulmasta? Ei perhana, Marita näyttääkin tuolta tulevan, täytyy lopettaa. Hyvät joulut ja uuvet vuuvet! Hannu *** Kahden maratonin ja Savun ennätyksen vuosi 2011 Risto Gröndahl hölkytteli ensimmäisen maratoninsa ja pääsi Savun ennätysmiesten harvalukuiseen joukkoon. Kaarinan syysmaratonilla Risto sijoittui 65-vuotiaissa kuudenneksi ajalla Kuinka tähän ennätykseen vastaakaa kunniapuheenjohtajamme Hekuli Vesterinen? Kimmo Hietikko palasi parin vuoden tauon jälkeen kuninkuusmatkalle. Kunto näyttää säilyneen hyvin talven taklauksesta (2010) huolimatta. Selkää juilii ja juilii, mutta mies vaan menee. Kimmo pääsi taas palkintopallille Kankaanpäässä ajalla Tavoite vuodelle 2013 lipsahti hyvän suorituksen jälkeen: Kuusikymppisten Savun ennätys on melko heppoinen ja sitä joutaa hiukan korjata! Tämä on helppo uskoa, sillä Vesa Takalan ei todellakaan vakuuta. Eikös kumipyörä Vesterinenkin juossut kutakuinkuinkin noita aikoja. Tähän vielä viralliset tiedot vuoden 2011 savulaismaratoneista: Kimmo Hietikko Kiimasen Savu Kankaanpää (3./M55) Risto Gröndahl Kiimasen Savu Kaarina (6./M65, SE) *** 12. Myllybluesin esiintyjät selvillä Myllybluesin taiteellinen johtaja Vesa Walamies on valinnut kahdennentoista konserttimme esiintyjät ja alustavasti sopinut heidän kanssaan, että valmistautuvat soittamaan perjantaina 27. heinäkuuta 2012 klo alkaen Hernesalmen myllyllä. Orkesterit ja kokoonpanot ovat: 1. Groovy Blue: Otto Kuparinen (voc,g), Harri Hunnakko (g), Leo Walamies (b), Sauli Rutanen (dr) ja Ari Hiekkavirta (hca) Perintesitä bluesia soittava kokoonpano. 2. Hillbilly Hidalcos: Petri Tavinen (laulu), Hemmo Hirvonen (kitara). Timo Väätänen (basso), Ari Hiekkavirta (huuliharppu, viulu), Ari Krats (piano), Hannu Riekko (rummut) Biisivalikoimaan kuuluu lähinnä Ray Charlesin bluesnumeroita, Hank Williamsin countrypaloja, reipasta rhytm`blues ja rock n roll musaa tyyliin Chuck Berry, Gene Vincent, Elvis Presley. Elikkä roots- musaa laidasta laitaan bluespainotteisesti. 3. Big Boddy & The Bearhill Boys: Hemmo Hirvonen (voc,g), Otto Kuparinen (b), Harri Hunnakko (dr) Country blues- ja Chicago blues-tyylistä ohjelmistoa soittava kokoonpano. ***

3 Vanhankaupunginkoskella Helsingissä Anna-Maija Hirvi Pieniä kertomuksia Kiimasen Savun koirasarjan voittajasta ja yhdestä kissasta. Se on tämä Kale Toiviainen urheilukoira parhaimmasta päästä. Hallava, paksuturkkinen, vilkasluonteinen, hyvät rukkasetkin siitä saisi. Olettehan nähneet hänet useana juhannusaattona Kiimasen Savun juhannusjuoksun lähtöviivalla kello 12? Innosta läähättäen, numerolappu pannassa repsottaen hän ryntää matkaan lähtölaukauksen kuultuaan ja suostuu jopa laahaamaan perässään jotakuta norttisarjan amatööriä. Juhannukseen 2010 sattui erittäin kuumat kelit, ja Kalen tankkaus ja douppaus menivät pieleen. Mukana narunpäässä juosseet kaksi vetreätä blondia joutuivat jopa kantamaan Kalea reitin varrella hetkittäin ja vilvoittamaan häntä ojassa. Voitto tuli silti! Kalen lenkkeilyn parhaat harjoitusmaastot sijaitsevat Summasjärven Kantosaaressa. Siellä on hehtaarin alueelle asemoituna lenkkipolkua noin 10 kilometrin verran, jyrkästi mutkitellen tosin. Lukuisat kerrat Kale on siellä harjoitellut, jäniksenään milloin myyrät, milloin siilit ja viime kesinä useimmiten minkit. Kovin vastus oli yhdestä mustasta villiminkistä: se pahus juosta viiletti ympäri saarta sataa salamaa nopeammin ja lopulta kaivautui syvälle kivien koloon. Kale yritti perässä. Seurauksena oli haukkua ja murinaa, vinkumista ja ulahtelua, kunnes minkin ärhäkkä hajuruisku osui suoraan kuonolle. Juoksut oli juostu sillä kertaa, sillä minkin taisteluase on yhtä järeä kuin sukulaisensa haisunäädän. Minkki oli niin tappavan hyvä treenikaveri, että saaren isäntäväkikin siitä kiinnostui. Asettivat pyydyksiä ympäri saarta mokoman pikajuoksijan ja linnun lannistajan kiinni saadakseen. Koska kalaa ei saatu pyydykseen houkuttimeksi, laitettiin HK:n sinistä aimo kimpale. Pian napsahtikin pyydys mökin nurkalla. Katsomaan mentäessä havaittiin Kale pyydyksessä, nolona, tassut silmillä. Oli makkaran himo iskenyt ankarana. Siili oli puolestaan estejuoksun erikoismies terävine piikkeineen. Puhisi ja piikitteli juostessaan pelottavasti. Kale juoksi perässä pitkin rantahiekkaa ja siilin piikkien alle ja ohi yrittäessään kaivoi ojaa syvemmältä kuin Ala-Leppilampi muinoin kolusi vesiesteitä. Kissojen kanssa Kale on aina ollut kaveri ei juoksukisoja, ei ärhentelyä. Liekö syynä se, että kissojen ruokakupeista on aina löytynyt Kalelle jotain pahimpaan nälkään, ilman kiinnijäämistä. Kerran Kantosaaressa oli todellinen hätä ja mekkala, kun Luotolan Jussin pikkuinen Onne-kissa päästettiin heti venerannassa vapaaksi eikä se palannut isäntäväkensä luokse edes vierailun päättyessä. Kyllä huudeltiin, kyllä etsittiin, koko kahden viikon kesäloman ajan. Omistaja Jussi ja vaimonsa Siska näkivät painajaisunia minkin raatelemasta kissaraasustaan! Tuli sitten mustikkaaika ja armoton marjastajahirmu, äskettäin edesmennyt, rakas kantaäitimme Aili tuli saareen mustikkaan. Saaren rinteet ovat tunnetusti jyrkkiä, joten kantaäiti konttasi polvillaan, haroen sankoonsa runsasta mustikkasatoa kaksin käsin. Mikähän sai muorin silloin naukumaan kuin kissa? Sitä voimme vain aavistella, mutta niin van kävi, että surkea, laihtunut, pieni Onne-kissa saapui muorin vierelle ja naukui haikeasti. Muori nappasi kissan sankoonsa ja kiikutti omistajille. ***

4 LÄHELLÄ VANHENEMISTA Ollessani Summassaaressa edellisellä viikolla töissä olin viemässä ryhmääni kuuntelemaan psykologin luentoa. Aiheena oli Vanheneminen. Ryhmäläiset, jotka kaikki olivat vanhempia kuin minä, kääntyivät takaisin ja sanoivat etteivät halua mennä kuuntelemaan ikääntymisestä vielä. Ja pari viikkoa aikaisemmin olin kutsuttuna puhujana eräällä työpaikalla, kun siellä jäi henkilö eläkkeelle. Aloin miettiä, olenko siis vanhenemassa? Minäkö? Jotakuin siihen suuntaan on tapahtumassa. Viime kesänä olin tyttäreni Ennin kanssa Äänekosken urheilukentällä. Enni halusi kokeilla vetoja ja 600 testijuoksua. Hän otti vedot 5x200 m kevyellä palautuksella. Keskiarvoa en kerro olivat sen verran hyvät, että pelottaa. 600 kohtalaisesti. Kotikenttä innosti sen verran, että kokeilin itse Cooperin testin. Pääsin 12 minuutissa ruhtinaalliset 2400m!!!. Siis jotain on tapahtunut. Mitä helvettiä siis 2400m. Kävin toisen kerran lenkillä tuossa syksyllä kun oli hieman masentava olo ja arvelin piristyväni. Siinä juuri hieman kävelyvauhtia nopeammassa juoksussa, jos sitä nyt juoksuksi voi enää sanoa, ajattelin joskus juostuja lenkkejä ja vauhdin hurmaa. Rennosti annoin askeleeni rullata lantion alla ja tunsin kuinka jalan tullessa maahan, reisilihakseni viestittivät sekä rennolla värähdyksellään, mutta heti piki miten sitä seuraavalla ponnistuksella näillä mennään vielä joskus kovaa. Annoin juoksun rullata ja hengityksen tulla mukaan endorfiinin myötä kasvavaan olotilaan. Kumarruin kevyesti eteenpäin ja kiihdytin vauhtia. Annoin askelrytmin kiihtyä, hengityksen tulla näkyväksi keuhkojen liikkeeksi, käsien rentojen heilahdusten pienesti aistia sitä, että jospa ne kohta veisivät minua matalalentoon. Kuulin askeleeni, tunsin jännemäisen voiman pohkeissani kun nilkka ojentui saattamaan ja nostamaan lantiota ylemmäs. Nyt kiihtyvä vauhti oli lähinnä sitä, että yritin tikuttaa lyhyillä askelilla eteenpäin ja perse roikkui lähellä maata. Kiihtyvä vauhti tuntuikin, mutta tuntuihan se, kun ennen mitä tarvittiin yhteen askeleeseen, niin nyt tarvittiin kaksi. Ja hengitys. Pinnalliset yritykset imeä happea oli lähinnä vinkumista ja juuri ja juuri saatoin nähdä kylkiluideni kohoavan. Pulssia en enää uskaltanut mitata. Tunsin sen. Tunsin sen päässä, ohimoilla ja joka paikassa. Oksetti. Nyt oksetti myös se, että miksi sen pitikään tuntua niin pahalta. Ennen pahanolon tunne ja oksennus oli tietoista itsensä voittamista ja valmistautumista seuraavaan harjoitukseen. Nyt oksennus oli pahaa oloa. Ja kipu! Kipu joka aiemmin oli ollut euforiaa nyt laittoi pelottamaan se on perkele sydäninfarkti. Onko tämä pakko? Eikö ihmisellä voisi olla kauniimpikin vanheneminen, kuin muistella yritysnuoruuslenkeillään kuinka mentiin joskus kovaa. Vai oliko se edes kovaa? Onkohan ihminen rakennettu jollain ihmeellisellä aikakäsitys koneistolla? Nuorena jaksoi mennä joka paikkaan ja tehdä mitä eriskummallisempia asioita ja vielä harjoitella siihen päälle. Nyt tuntuu, että aika menee kovaa vauhtia ja ei ennätä mihinkään ja ei jaksa mihinkään. Sunnuntai saattaa mennä, että herää myöhään, katselee TV:tä ehkä lukee jotain. Käy puita ja lämmittelee takkaa, saunoo ja juo pullollisen olutta. Päivällä on syönyt hyvin. Nauttinut lihan kanssa punaviiniäkin. Ja sitten miettii... Teoreettisesti elettyjä elinvuosia on takanani kuin edessä. Ja jos aikakäsityskoneistoni on kääntynyt johonkin muka vanhenemisen suuntaan, niin ehkä haluan nähdä sen vain elinkaareni tänä kohtana. Ja nauttia joka helkutin päivästä, myös niistä vaikka kävisin vain tikuttamassa eli köpöttelemässä. Elokuvissa joskus onnistutaan vangitsemaan eri ajankohtia ihanasti juoneen mukaan. Tähän lopuksi liitän marraskuun merkintöjä ajalta jolloin olin n v. Merkinnät päiväkirjamerkintöjä armeijaajalta, siviilipäiväkirjasta sekä harjoituspäiväkirjasta.

5 Harjoituspäiväkirjasta: Verryttely 9 km 4.11 TV -kevyt 11 km 5.11 TV 11 km 6.11 Aamulenkki 5 km 6.11 Keskip verryt 6 km 6.11 Ip. Tv kova 7 km 7.11 Aamulenkki 5 km 7.11 TV kevyt 11 km 8.11 Verryt 8 km Seuraavana vuonna: Tv 11 km 6.11 Peurunka vetoja; 200m 27,0, 400m 55,7, 3x200m ka 29 sek Punttitreeni; vatsa,selkä, penkkipun., jalkakyyky yht kg 8.11 Tv-juoksu 13 km 9.11 Halliharj. Puntit; vatsa, selkä, penkkipun, 3100 kg Aamulenkki 5 km Ip: TV rauhal 13 km Armeija-ajalta: Aamup. Oppitunteja. Iltap. Tieto korpiksi ylennyksestä (loppukuusta tieto RUK:n pääsystä) Oppilasjoht.teht. hoitoa jo 2 vkoa. Pikamarssi 15 km rynnärin kanssa, saappaat jalassa 1h 10 min.mutta perkele kranun heitto suoritus hylättiin, joten kult. Merkki jäi saavuttamatta. Johdin siivouksen Vartiossa helposti TST harjoitus; oppilasjohtajana hieman helpompi osuus Iltap. Cooper-testi meni heikosti 3400 m, mutta olin silti paras Sotaharjoitus; jouk.varajoht. sissikeikalla Suoria sitatteeja vanhalle eli isälleni (silloin v.-78 hän oli 45v) alokasajaltani laittamastani kirjeestä: Cooper testi on tänään. Jos juoksee yli 3000m niin voi kuulema saada jonkun merkin. Kyllähän nyt 3000m pitäisi mennä. Kunto ei kyllä tunnu hyvältä, koska en ole päässyt lenkille.... kun taas jatkan tätä kirjettä oli Cooper-testikin jo juostu. Kirjoitan nimittäin aina vapaa-ajalla. Cooper-testi meni kohtuu hyvin, juoksin 3605m ja olin komppanian neljänneksi paras. Voittaja juoksi 3900m. Voin olla siis tyytyväinen. Nyt olisi käytävä lenkillä, sillä kohta n. 1½ viikon päästä juostaan uusi Coopperi... Alokasajasta 3605 Cooperista kunto siis selvästi huonontunut RAUK:n aikoihin, jolloin siis tuo ym meni. Muutamia otteita päiväkirjamerkinnöistä: Ennen klo 9 kävin aamulenkin. Verryttelin n. 6 km. Alussa tuntui melko hyvältä, mutta loppua kohden tuli jalkoihin huono olo. En tiedä mistä johtui. Huomenna olisi Peurunka päivä ja keskiviikkona hieronta... iltapäivällä kävin myös terveyskeskuksessa. Menin kysymään saisinko tosta noin vaan ajan verikokeisiin. Mutta ei kuulema saa. Pitäisi tilata aika jollekin lääkärille ja sitä kautta labraan. No asiat järjestyi hyvin. Näin nimittäin Siitosen Sepon ja hän kyseli missä olen ollut kun ei ole näkynyt pitkään aikaan. Tänään olisi se testijuoksu. Seppo järkkäs mut lääkärille. Tunsi

6 sieltä kanslisteja ja hoitajia. Lääkäri olisi huomenna klo Klo 16 oli Sepon luona. Ja testi oli TV kova 5 km. Meni aikaan Mä en ollu okein tyytyväinen. Keli oli liukas ja silleen. Lonkkakin vaivas. Seppo sitä paineli ja sanoi olevan issiasta. Testin jälkeen menin vielä hallille. Otin siellä pienen harjoituksen muiden poikien kanssa. Paikat meinasi reveä. Kotona klo Kävin suihkussa. Oli aika väsy olo.....postissa tuli työnvälitystoimistolta kirje. Olen alkanut saada työttömyysavustusta 29,50 mk /päivä. Jalat olleet kipeät. Pitää näköjään nuo hyppelyt ehkä ottaa varovammin. Eilen jäi 6 km väliin. Onneksi tänään on lepopäivä. Huomiseksi merkitty 14 km., saa nähdä pystyykö vetämään. Perkele, ei oo olleet pitkään aikaan näin kipeät. Kävin alhaalta kellarista sellaisen tehokkaan hehkulampun jonka avulla voi lämmittää jalkoja. Minä lämmittelin. Eihän nuo asettunu. On vaan vielä niin kipeät......tänään on taas lenkkipäivä. Ohjelmassa se 14 km. Pelkäsin lähteä, koska jalat olivat niin kipeät. No sain lenkkivehkeet ylle ja läksin. Juoksin 14 km ja ei tuo kovin pahasti jaloissa tuntunut. Tunnin lepo ja piti lähteä maapohjahallille. Siellä pääasiassa voimistelin ja otin koordinaatioharjoituksia... heräsin klo 7. Aamupala. Aamupäivän aikana kävin myös lenkillä. Juoksin 11 km. Illalla vielä toinen lenkki. Sain tänään luettua kaikki Päätalon Iijoki-sarjan kirjat loppuun. Kaiken kaikkiaan 9 kirjaa ja n 5000 sivua, tarkalleen 5559 sivua. Laskin tuon luvun. Klo 12 jälkeen kävin kaupungilla ja lehtilukusalissa. Kotia tultuani join kahvit ja kuuntein musiikkia. Iltapäivälenkin juoksin VL.nä. Otin myös pieniä vetoja. Sitten huilailin. Klo alkoi Koskelassa kansalaisopiston miesten kuntoliikunta ja menin sinne. Pelattiin sählyä ja voimisteltiin... LÄHELLÄ VANHENEMISTA ELÄMÄ. Ennen kuin tiedän olevani vanha, sano minulle, että se oli sen arvoista. Ennen kuin olen vanha haluan tietää, että se oli sen arvoista Saisinko mitään uusiksi, kaipuu hyvälle olkoon positiivisuus, se mitä en halua muistaa opettakoon nauttimaan tästä hetkestä. Onko mitään sellaista millaisen arvelisit sen olevan, ja jos se olisi juuri niin, niin jäisikö nostalgialle sijaa. Nostalgisuus vuodattakoon kyyneleen sille kaikelle vasta sitten kun sanon olevani vanha. Siihen toivottavasti menee aikaa, muta jos se tulee huomenna anna minun itkeä yksin rauhassa. Kadotettu kauneus olkoon salaisuuteni, salaisuuteni elämästä olkoon kauneus vanhuudelle. Nyt en ole vielä vanha, kypsyn vasta vanhuuteen ja elämän viinin eliksiiri virtaa kuin bensa suonissani. Nautin vielä monta kilometriä.

7 Riihet ja puimahuoneet Lanneveden mestaripainijoiden harjoitteluareenoina Lanneveden painijat piirin parhaita ja -40 luvulla Lanneveden Sammossa harrastettiin 1930-luvulla hiihtoa ja yleisurheilua pesäpallon ohella, mutta paini ja painonnosto olivat kuitenkin valtalajit pesäpallon ohella. Painin ja painonnoston sieluna seurassa oli Markku Oksanen, joka usean vuoden ajan johti piirin painonnostojaostoakin. Sampo oli ainoa seura piirissä, jonka ohjelmaan kuului painonnosto. Paini tuli tunnetuksi Lannevedellä, kun Jyväskylän Voimailijoiden edustajat esittelivät lajia painiiltamissa keväällä Tästä iltamasta innostuttiin ja jo vuonna 1937 piirin toimintakertomuksessa sanottiin painiharrastuksen olevan Lannevedellä vilkasta. Vuonna 1938 Lanneveden painijat saivat korkean tason opastusta, kun Painiliiton vapaapainin neuvoja August Jokinen kävi pitämässä paini-illan Sampolassa. Lannevedellä harrastettiin sekä kreikkalais-roomalaista, että vapaapainia. Markku Oksanen voitti kuusi piirin mestaruutta vuosina Lanneveden Sampolle piirinmestaruusmitaleita toivat myös Pentti Haaparanta, Aarne Temonen ja Mauno Oksanen v. 1945, Tommi Kuparinen v ja 1947 sekä Aarne Rahkonen v Markku Oksanen voitti myös nyrkkeilyn piirinmestaruuden alle 66.5 kg sarjassa v Leppälän riihi painiverstaaksi luvulla alkanut Lanneveden painiharrastus jatkui vahvana sotien jälkeen. Markku Oksanen jatkoi edelleen Sampon painin vetäjänä. Oksanen kunnosti vanhan riihensä painiverstaaksi talvella Leppälän riihessä pidettiin painiharjoituksia kahdesti viikossa. Tiistaisin ja perjantaisin. Markku Oksanen veti harjoituksia myös Lanneveden työväentalolla. Lanneveden painijat osallistuivat huhtikuussa 1945 Jyväskylän Voimialijoiden painikilpailuihin kuudella miehellä. Alle 61 kiloisissa pojissa Pentti Ratu oli kolmas ja Eero Vehtari neljäs. Alle 72 kg:n yleisessä sarjassa Markku Oksanen oli kolmas ja sarjaa ylempänä, 79 kiloisissa Voitto Hummer neljäs. Keski-Suomen piirinmestaruuspaineissa 12. toukokuuta 1945 Lannevedelle tuli kolme pronssia. Pentti Haaparanta alle 61 kg, alle 66 kg:n sarjassa Aarne Temonen ja alle 79 kiloisissa Mauno Oksanen sijoittuivat kolmansiksi. Sampolassa järjestettiin painikisat 19. toukokuuta Alle 66 kiloisten sarjan voitti Pentti Haaparanta, Aarne Temonen oli toinen ja Reijo Hänninen kolmas. Voitto Hummer, Aarne Rahkonen ja Kauko Nikara muodostivat 72 kiloisten kärkikolmikon. Saman vuoden joulukuussa Sampo otteli Tikkakosken Tikkaa vastaan seuraottelun. Tikka voitti ottelun pistein Sampon joukkueessa painivat Toimi Kuparinen (2 voittoa), Kalle Haaparanta (2 tappiota), Pentti Haaparanta (voitto ja tappio), Eero Vehtari (2 tappiota), Aarne Rahkonen (2 tappiota), Aarne Temonen (2 tappiota), Voitto Hummer (voitto ja tappio) ja Kauko Nikara (voitto ja tappio). Lannen pojat painivat Tikkakosken Tikan kansallisissa Markku Oksanen voitti 72 kiloiset, Voitto Hummer oli kolmas 79 kg:n ja Toimi Kuparinen toinen vapaapainin 56 kg:n sarjassa. Markku Oksanen sijoittui toiseksi Jämsän kansallisissa Reijo Hänninen ei päässyt palkinnoille. Lanneveden omissa kisoissa Toimi Kuparinen, Markku Oksanen ja Mauno Oksanen sijoittuivat kaikki toiseksi omissa sarjoissaan. Poikien sarjoissa T. Kuparinen voitti 45 kiloiset ja sampo otti kolmoisvoiton alle 50 kiloisissa järjestyksessä M.Anttila, Kalle Haaparanta ja Leo Sironen. Piirikunnalliset painikurssit Majalan puimahuoneella Majalan puimahuoneella järjestettiin elokuun alkaen painikurssit, joiden neuvojana ja johtajana toimi entinen Suomen ja Euroopan mestari Urho Pappinen Jyväskylästä ja muina

8 ohjaajina Oiva Sironen Vaajakoskelta ja Markku Oksanen Lannevedeltä. Osanottajia kurssille ilmoittautui 38, osa Äänekoskelta ja Jyväskylästä. Lisäksi oli vielä omat iltansa alle 15-vuotiaille pojille. Keski-Suomen piirin painijaosto oli mukana järjestelyissä yhdessä Sampo nuorisoseuran voimailujaoston kanssa. Piirin tuki tuli siitä yksinkertaisesta syystä, että Lanneveden Sampon toiminta oli piirin virkeintä. Keski-Suomen piirin vapaapainimestaruuskilpailuissa Markku Oksanen sai hopeaa alle 67kg sarjassa, Aarne Rahkonen samoin hopeaa alle 79 kg sarjassa ja Tommi Kuparinen kuparia alle 57 kiloisissa. Suomen painin päävalmentaja Lannevedellä Rahkosen riiheen kunnostettiin painikämppä syksyllä 1946 ja Suomen painin päävalmentaja Onni Sirenius veti siellä painikurssit Sampo järjesti piirikunnalliset painikilpailut, joissa Markku Oksanen oli toinen alle 79kg sarjassa, Reijo Hänninen kolmas 67 kg:ssa, Kalevi Mieskonen samoin kolmas 62 kiloisissa. Toimi Kuparinen voitti 57 kiloiset, P.Valkosen ollessa kolmas. Alle 52 kg:ssa Leo Sironen paini toiseksi. Saarijärven kansainvälisissä paineissa Tommi Kuparinen Ls voitti 57 kiloiset, Kalevi Mieskonen oli 62 kiloisissa toinen ja P.Bordi Ls kolmas. Tommi ja Tapani Kuparista (15v.) kovin kehuttiin ja heistä odotetaan kärkinimiä Suomen painiin (Urho Pappinen) ei mainintoja Sampossa Lanneveden painista. Seuraava maininta on Lannella pidetyistä SVUL:n Keski-Suomen piirin vapaapainin mestaruuskisoista. Lontoon olypialaisten kultamitalimies Lenni Viitala voitti alle 57 -kiloiset. Ei mainitoja lanteisten menestyksestä. Kalevi Mieskonen voittaa Vaajakosken Terän painikilpailuissa alle 67 kg sarjan Sampo Nuorisoseuran vuosikokouksen hyväsymässä toimintasuunnitelmassa painia ruvetaan taas harrastamaan. Siinä tarkoituksessa otetaan yhteyttä jo aiemminkin Lannevedellä vierailleeseen Suomen ja Euroopan mestari Urho Pappiseen ja hankitaan painimatto. Painiharjoitukset pidetään Sampolan kerhohuoneessa. Vuonna 1967 Pullistuksen voimailujaosto osti Lanneveden työväentalolta painimaton ja sijoitti sen Harjun koululle. Maton kuluttajista Reino Tannermäki ylsi v.1968 pronssille piirinmestaruuspaineissa ja Kalevi Mieskonen sai hopeaa ja pronssia alle 90 kg sarjassa v Lanneveden Sammottarien, Kirsti Rautiaisen (os. Hakala) ja Terttu Niemisen (os. Vesterinen) pesäpallon kultaisiin vuosiin liittyvässä haastattelussa Hankasalmella syyskuussa 2011, valaisivat puheliaat mummut hiukan myös Lanneveden painin taustoja. Tässä lyhyt ote keskustelusta: Pentti Ratu asui Kivelässä, Kivikkoahon tienhaarassa, missä oli kauppa. Ensin oli Rutanen ja sitten Kivelä. Sitä rakennusta ei ole enää. Ja Kivitalo oli siellä pellolla. Kivistö oli toisella puolella tietä vastapeätä Rutasta. Santeri Niiranen oli karjalaisia. Eero Vehtari oli vanhalla-hännisellä Erkin kasvinkumppanina. Se oli otettu sinne kunnasta. Eeron isä oli sokea. Aarne Rahkonen oli muurari Arvon veli. Aarne oli autoilija ja Arvo koulun vahtimestarina myös. Tommi Kuparisen Kirsti muistaa. Asuivat Rynkäsellä. Tommi oli kortonkikuningas. Se muutti Helsinkiin ja perusti sinne liikkeen. Se kauppas näitä tämmösiä Saarijärvellä asti. Terttu: Kun minä olin Ruotsissa nii Sirosen Leo ja Pinkkalan (Haaparanta) Kalle tul käymää ja myö mäntii sitte ravintollaa syömää ja ol oikein hyvvää ruokaa ja ol semmone iso vati, missä ol lihhoa ja kaikkea semmosta, nii Kalle otti sen tyhjän vajin ja nuoloo näin herrajumala, kato kun se ol nii hyvveä. Ja sinä arvoat mite tarjoilijat suuttu ja hienot asiakkaat nyrpisti nenneä ja keänty poispäin.

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lähtötaso: Et ole harrastanut juoksemista, mutta olet harrastanut liikuntaa muutaman kerran viikossa.

Lähtötaso: Et ole harrastanut juoksemista, mutta olet harrastanut liikuntaa muutaman kerran viikossa. HARJOITUSOHJELMA 1 Et ole harrastanut juoksemista, mutta olet harrastanut liikuntaa muutaman kerran viikossa. Harjoitteet ovat kestoltaan hyvin samanpituisia siihen saakka kunnes pohjakunto on luotu vahvemmaksi

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Sara Kuivisto Kausi Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti

Sara Kuivisto Kausi Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti Sara Kuivisto Kausi 2017-2018 Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti 1.10.2018 Ari Suhonen Päämatka 800m (1500m) Ensimmäisen kerran 800m:llä alle 1.50, 19 v 6 kk Parhaimmillaan 24-vuotiaana 1.44,10 SE (23v 8kk)

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat Mari Järvenpää juoksi reittiennätyksen! Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat YLEISURHEILU: PULLISTUKSEN MAANTIEJUOKSUT SAARIJÄRVI Teksti/Kuvat Arto Hyytiäinen Maantiejuoksut

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kestävyys on kykyä työskennellä pitkään väsymättä Ja tällä kertaa pääosin maastossa! Lajin vaatimukset: 1. Sileän juoksussa kestävyysjuoksijan vauhti

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8.2014

Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8.2014 Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8. Viikko:23 Kova Maanantai 2.6 Tiistai 3.6 Keskiviikko4.6 Torstai 5.6 Perjantai 6.6 Lauantai 7.6 Sunnuntai 8.6 Pihlis 16.30 18.30 POWER POWER POWER POWER POWER

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko, käänny takaisin Keskiviikko Tee puolen tunnin kävelylenkki.

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

KESTOVOIMAHARJOITUS (KV)

KESTOVOIMAHARJOITUS (KV) KESTOVOIMAHARJOITUS (KV) VERRYTTELY JA VENYTTELY 1. SYVÄKYYKKY VARPAILLE NOUSTEN 15 X 40-60 kg 2. NISKAN TAKAA TYÖNTÖ 15 X 15-35 kg 3. ISTUMAAN NOUSU KIERTÄEN 15 X 5-10 kg 4. SIVUKYYKKY 15 X 20-30 kg 5.

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u

RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u RAVIHEVOSEN KUNTOUTUS HOITOJEN JÄLKEEN! Jukka Hou(u Hoitavan eläinlääkärin työ ei lopu siihen, e(ä vaiva on paikalliste(u ja hevonen piikite(y Hyvän ja huonon eläinlääkärin ero(aa usein kyky puu(ua hevosen

Lisätiedot

400m harjoittelu. Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla. Juha Pyy Yrittäjä. Lappajärvi. Urheilu-ura

400m harjoittelu. Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla. Juha Pyy Yrittäjä. Lappajärvi. Urheilu-ura 400m harjoittelu Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla Juha Pyy Yrittäjä Lappajärvi Urheilu-ura 43 SM-tason mitalia Noin 20 Eri sarjojen SE-tulosta Ennätys 400m 45,75 33 maaotteluedustusta 10v ura 1979

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

- 8 viikon ohjelma puolimaratonille - (kolme erilaista ohjelmaa) www.fitlandia.fi

- 8 viikon ohjelma puolimaratonille - (kolme erilaista ohjelmaa) www.fitlandia.fi - 8 viikon ohjelma puolimaratonille - (kolme erilaista ohjelmaa) ENNEN OHJELMIEN ALOITTAMISTA Haluamme, että harjoittelusi ja ohjelmasi etenee mahdollisimman sujuvasti alusta lähtien. Jotta saat parhaan

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 21 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL

Harjoitusohjelma 21 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL Harjoitusohjelma 21 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 8-10 x 45sek kovaa ylämäkeen / kävely palautus 2min Syke: 80-90% Juoksu Perukestävyys

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (kokenut juoksija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 Juoksu peruskestävyys 35-45 8-10 x 45sek kovaa ylämäkeen

Lisätiedot

Puolimaraton tavoiteaikaan Suunnitelman laati Tuula Uusitalo

Puolimaraton tavoiteaikaan Suunnitelman laati Tuula Uusitalo Puolimaraton tavoiteaikaan Suunnitelman laati Tuula Uusitalo 1 VK PV Harjoitus 1 Harjoitus 2 Harjoitus 3 Harjoitus 4 Muuta 1 2.-8.1. 2 9.-15.1. Yhteislenkki 9.1. klo 19 Alkuun ja loppuun reipasta kävelyä

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Loppuverryttely salissa

Loppuverryttely salissa 1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 10 min Jäähdyttely 3 min 3 min juoksua eli kenttä kerran ympäri reipasta vauhtia Tämän jälkeen puoleen väliin kenttään rento spurtti ja loppu matka kevyttä hölkkää toista

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Harjoitusohjelma ensimmäiselle puolimaratonille Suunnitelman laati Tuula Uusitalo

Harjoitusohjelma ensimmäiselle puolimaratonille Suunnitelman laati Tuula Uusitalo Harjoitusohjelma ensimmäiselle puolimaratonille Suunnitelman laati Tuula Uusitalo 1 VK PV Harjoitus 1 Harjoitus 2 Harjoitus 3 Harjoitus 4 Muuta 1 2.-8.1. 2 9.-15.1. Yhteislenkki 9.1. klo 19 Alkuun ja loppuun

Lisätiedot

OHJELMA 4, TAVOITTEENA HCM ( T):

OHJELMA 4, TAVOITTEENA HCM ( T): Tämä ohjelma sopii sinulle, joka: Tässä ohjelmassa on alusta alkaen 4-5 harjoitusta viikossa. Tämä ohjelma sopii niille, jotka ovat juosseet viime aikoina säännöllisesti, eivätkä ole aiemmin olleet taipuvaisia

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta

13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta 13. - 14.11.1950, HELSINKI, Olympialaisten kilpailutoimikunta kärpässarja 1. Alvar Vihersalo Popinniemen Ponnistus 2. Oiva Timonen Seinäjoen Urheilijat 3. Tapio Parkkinen Seinäjoen Sisu kärpässarja 1.

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: Juoksu: 45min 10min lämmittely + 6x60sek()/ vetojen välissä 2min kävely palautus + 10min

Lisätiedot

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA

JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 JUOKSU: 20min + kuntopiiri 3kierrosta 50min Juoksu: 20min + kuntopiiri 2kierrosta 60min 60min

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija. Maximin harjoitusohjelman on laatinut Mette Bloch, entinen soudun maailmanmestari.

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija. Maximin harjoitusohjelman on laatinut Mette Bloch, entinen soudun maailmanmestari. Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Maximin harjoitusohjelman on laatinut Mette Bloch, entinen soudun maailmanmestari. Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko. Käänny takaisin

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit

Taso 1: h viikossa, aloittelevat triathlonistit Taso 1: 23.7 19.8.2018 3-4h viikossa, aloittelevat triathlonistit Ohjeita ajalle 23.7. 19.8.2018 Nyt kun kelit jatkuu ilmeisen hyvinä, niin kannattaa panostaa pyöräilyyn sekä avovesiuintiin Jos uimataito

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Kaikki liikkeet hallitusti. N/A Hallitusti Hallitusti, n. 1-2 sek pito yläasennossa

Kaikki liikkeet hallitusti. N/A Hallitusti Hallitusti, n. 1-2 sek pito yläasennossa TREENIOHJELMA Lämmittele joka treenin alussa n. 5 minuuttia: kevyttä hyppelyä, kehonpainokyykkyjä, hartioiden pyörittelyä molempiin suuntiin, pakaroiden aktivointia lantionnostoilla, kevyitä aktiivisia

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE

Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE 2017-2018 OHEISHARJOITTELU NS FYSIIKKATREENIT OHEISHARJOITTELU PIDETÄÄN AINA SALITREENIEN OHESSA SE ON OLENNAINEN OSA TAVOITTEELLISTA

Lisätiedot

SAVUN SANOMAT Isänmaan asialla Kiimasjärvellä helmikuussa 2011 Nro 25. vuosikerta

SAVUN SANOMAT Isänmaan asialla Kiimasjärvellä helmikuussa 2011 Nro 25. vuosikerta SAVUN SANOMAT Isänmaan asialla Kiimasjärvellä helmikuussa 2011 Nro 25. vuosikerta Tässä lehdessä jatkuu tarina Lanneveden urheilusta Puheenjohtajan palsta Savun Sanomien joulunumero herätti mielenkiintoa

Lisätiedot

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT

Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT Harjoitusohjelma 10/12 kilometriä (aloittelija) BODOM TRAIL BODOM TEAM BODOM NIGHT 0 Viikko 1-4 Peruskestävyys TREENI VIIKKO MA TI KE TO PE LA SU 1 peruskestävyys 25-35 6-8 x 45sek kovaa ylämäkeen / kävely

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info Valmistautuminen maratonille www.janakkalanjana.info Viikko ennen H-hetkeä Harjoittelu vähenee. Muista, viimeisen viikon harjoittelulla ei rakenneta, vaan tuhotaan kuntoa! Tankkaus: Lihakset täytetään

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

TIETOA HARJOITTELUSTA

TIETOA HARJOITTELUSTA TIETOA HARJOITTELUSTA Tämä harjoitusohjelma sopii henkilöille, joilla ei ole taustaa juoksuharjoittelusta. Henkilöt haluavat valmistautua turvallisesti Operaatio 21.1 juoksuun periaatteella juosten läpi.

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Tavoitteena 10km juoksukilpailu -

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Tavoitteena 10km juoksukilpailu - FITLANDIA-TREENIOPAS - Tavoitteena 10km juoksukilpailu - ASIANTUNTIJA Janne Ukonmaanaho Janne Ukonmaanaho on vuoden 2010 Barcelonan EM-kilpailujen 3000m esteiden 15., estejuoksun kaksinkertainen Suomen

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot