Kaikki nuoret mukaan! Kaverimeininki-projekti 2014 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Taru Oulasvirta ja Petra Saarinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaikki nuoret mukaan! Kaverimeininki-projekti 2014 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Taru Oulasvirta ja Petra Saarinen"

Transkriptio

1 Kaikki nuoret mukaan! Kaverimeininki-projekti 2014 Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Taru Oulasvirta ja Petra Saarinen

2 Mikä tämä esitys on? Esitys käsittelee Kehitysvammaisten Tukiliiton Kaverimeininki-projektin vuonna 2014 tekemää nuorisopalveluyhteistyötä. Esitys on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa nuorisotyön kehittäminen ja kehitysvammaisten nuorten osallistumismahdollisuudet. Esityksen kohderyhmänä ovat esimerkiksi: kuntien nuorisopalveluiden henkilöstö erilaista nuorisotyötä tekevät ihmiset kehitysvammaisten nuorten vanhemmat kehitysvammaisten nuorten kanssa työskentelevät ihmiset kuten esim. asumispalveluiden, oppilaitosten, toimintakeskusten ja vapaa-ajan toimintojen henkilöstö kaikki, joita yhdenvertaisuus kiinnostaa! Miksi kaikilla nuorilla tulee olla mahdollisuus osallistua heitä itseään kiinnostavaan toimintaan? Miksi erilaisten nuorten kannattaa toimia yhdessä?

3 Mitä on kehitysvammaisuus? Kehitysvamma on vamma ymmärtämis- ja käsityskyvyn alueella. Uusien asioiden oppiminen ja käsitteellinen ajattelu ovat kehitysvammaisille ihmisille vaikeampaa kuin ihmisille yleensä. Kehitysvamma ei ole sairaus. Se on vaurio tai vamma, joka haittaa jokapäiväistä selviytymistä sitä vähemmän, mitä paremmin yhteiskunta on suunniteltu meille kaikille. Kehitysvammaisuutta on monenlaista. Jokaisen kehitysvammaisen ihmisen tuen tarve on yksilöllinen. Kehitysvammaisilla ihmisillä voi olla myös muita vammoja tai sairauksia, jotka saattavat vaikuttaa esim. liikkumiseen, puhumiseen tai vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Kehitysvamma on vain yksi ihmisen ominaisuuksista. Jokainen ihminen on yksilö. Esimerkiksi luonteenpiirteet, elämänkokemukset ja elinympäristö vaikuttavat siihen, millaisia ihmiset ovat. Lisätietoja:

4 Yhteistyö nuorisopalveluiden kanssa Kehitysvammaisten Tukiliiton Kaverimeininki-projektissa (2014) järjestettiin Best Buddies -kaveritoimintaa ja kehitettiin yhteistyötä kuntien nuorisopalveluiden kanssa. Yhteistyötä kokeiltiin Veturitalleilla Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden ja Kulttuuriyhdistys Väristys ry:n Kulttuuriklubi Siperian kanssa. Nuorisopalvelut ja Kulttuuriklubi Siperia järjestävät toimintaa Veturitalleilla. Lisätietoja:

5 Yhteistyön tavoite Tällä hetkellä kehitysvammaiset nuoret osallistuvat usein nimenomaan heille suunnattuun vapaa-ajan toimintaan, jossa ei tapaa vammattomia nuoria. Yhteistyön tavoitteena oli, että kehitysvammaiset nuoret tutustuvat kuntien nuorisopalveluiden yleiseen toimintaan. Pyrkimyksenä oli vaikuttaa kuntien tarjoamaan vapaa-ajan toimintaan siten, että yhä useammat kehitysvammaiset nuoret pääsevät mukaan kaikille nuorille suunnattuun toimintaan. Vuoden 2014 aikana sekä kehitysvammaisilla että vammattomilla nuorilla, nuorisopalveluiden henkilöstöllä ja kehitysvammaisten nuorten lähipiirillä oli mahdollisuus saada kokemuksia yhteisestä toiminnasta.

6 Yhteistyön taustalla kaveritoiminta Best Buddies -kaveritoiminta on vapaaehtoistoimintaa, joka yhdistää kehitysvammaisen ja vammattoman ihmisen tasavertaiseen kaveruuteen. Best Buddies on syntynyt Yhdysvalloissa vuonna Suomessa toimintaa on järjestänyt Kehitysvammaisten Tukiliitto vuodesta 2007 alkaen Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Suomessa Best Buddies -kaveritoiminta on tarkoitettu erityisesti kehitysvammaisille ja vammattomille nuorille. Lisätietoja: Katso seuraavaksi toiminnan esittelyvideo! (kesto 1 min.) Best Buddies -kaveritoiminnan video YouTubessa

7 Inkluusio kaikki mukaan! Best Buddies -kaveritoiminnassa kehitysvammainen ja vammaton nuori viettävät aikaa yhdessä ja tekevät heitä kumpaankin kiinnostavia asioita. Best Buddies on keino edistää inkluusiota eli sitä, että ihmiset ovat mukana yhteisessä tekemisessä huolimatta esimerkiksi kehitysvammasta. Viime vuosina on tapahtunut ajattelutavan muutos: eristämisestä ja eriyttämisestä on siirrytty kohti inkluusioajattelua. Joskus ajateltiin, että kehitysvammaisia ihmisiä varten tulee rakentaa aina omat erityiset palvelujärjestelmänsä. Nykyisen inkluusioajattelun mukaan kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus käyttää kaikille ihmisille suunnattuja palveluita. Erilaiset ihmiset voivat käyttää samoja palveluita yksilöllisen tuen avulla. Muutoksen myötä kehitysvammaisia ihmisiä ei nähdä enää hoivan ja huolenpidon kohteena vaan tasavertaisina kansalaisina.

8 Miksi inkluusiota tavoitellaan? Inkluusioon liittyy yhdenvertaisuus: kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta esim. heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, vammastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. Yhdenvertaisuus on perusoikeus. Kaikille ihmisille kuuluu yhdenvertaiset oikeudet ja mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan. Erilaisten ihmisten yhdessäolo ja yhdessä toimiminen vähentää ennakkoluuloja, mikä ehkäisee syrjintää ja edistää yhdenvertaisuutta. Suomen Unicefin Mukana-kampanjan (2013) esittämä ajatus on hyvä. Kampanjan tavoitteena oli parantaa vammaisten lasten mahdollisuuksia osallistua vapaa-ajan toimintaan. "Sekä erilliselle että yhteiselle toiminnalle on tarvetta. Kannustamme kuitenkin miettimään, milloin erillistä toimintaa todella tarvitaan.

9 Nuoret Veturitallien Kiskoklubilla syyskuussa Kuva: Taru Oulasvirta

10 Nuoret ja yhdenvertaisuus Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n mukaan kaikissa nuorten hyvinvointitutkimuksissa kaverit, perhe ja mielekäs vapaa-aika ovat niitä elämänalueita, jotka koetaan merkityksellisimmiksi hyvinvoinnin kannalta. Allianssi on tiivistänyt hyvin tavoitteensa nuorten vapaa-aikaan liittyen. "Kaikilla nuorilla tulee olla mahdollisuus itse valita, mihin vapaa-ajan harrastukseen tai toimintaan osallistuu. Nuorten vapaa-aika on syrjinnästä vapaa alue."

11 Vammaiset nuoret ja yhdenvertaisuus vapaa-ajalla Vammaisjärjestöjen nuorisoyhteistyöryhmä VNY on määritellyt, mitä on syrjimätön nuorisotyö. "Syrjimätön nuorisotyö on sitä, että liikuntavammasta huolimatta nuorella on mahdollisuus osallistua oman asuinalueen nuorisotoimintaan ja sosiaaliseen verkostoon, olla nuori, nuorten joukossa. Fyysiset toimitilat on suunniteltu esteettömiksi ja nuorisotyöntekijät ovat asenteellisesti esteettömiä. Asenteellisesti esteettömällä nuorisotyöntekijällä on valmiudet kohdata vammainen nuori ja nähdä "apuvälineiden yli"." VNY:n syrjimättömän nuorisotyön määritelmä toimii yhtä lailla myös tarkasteltaessa kehitysvammaisten nuorten vapaa-aikaa.

12 Osallistumisen mahdollisuudet ja esteet Allianssin mukaan yhdenvertaisuuden edistäminen nuorisotyössä edellyttää sen huomioimista, että erilaisten nuorten osallistumisen esteet ovat erilaisia. Kaverimeininki-projektissa tavoitteena oli tarkastella osallistumisen mahdollisuuksia ja esteitä erityisesti kehitysvammaisten nuorten näkökulmasta. Kehitysvammaisten nuorten osallistumista helpottavat toimenpiteet, kuten selkokielen käyttö, saattavat kuitenkin helpottaa myös esim. maahanmuuttajanuorten osallistumista. Kehitysvammaisten nuorten osallistumismahdollisuuksien parantaminen voidaankin liittää osaksi laajempaa kokonaisuutta. Se voi olla osa esteettömyyden, saavutettavuuden, yhdenvertaisuuden tai syrjimättömyyden edistämistä erilaisten ihmisryhmien näkökulmasta. Edellytyksenä on kuitenkin sen tiedostaminen, millaisesta tuesta kehitysvammaiset nuoret useimmiten hyötyvät.

13 Mitä vuonna 2014 tapahtui? Kaverimeininki-projekti järjesti yhteistyössä Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden ja Kulttuuriklubi Siperian kanssa 6 tapahtumaa Veturitalleilla. Projekti tiedotti yhteistyötapahtumista ja yleisesti Veturitallien toiminnasta: Best Buddies -kaveritoiminnan vuotiaille kehitysvammaisille ja vammattomille nuorille Jyväskylän seudulla kehitysvammaisia nuoria tavoittaville tahoille (mm. Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tuki ry, oppilaitokset, ryhmäkodit, vammaispalvelut) vammattomia nuoria tavoittaville tahoille (mm. oppilaitokset, vapaaehtoistoiminnan palvelut) Projekti piti yhteistyökumppaneiden henkilöstölle koulutustilaisuuden kehitysvammaisten nuorten osallistumisesta. Koulutuksessa käsiteltiin inkluusioajattelun lisäksi mm. selkeän ja etukäteisen tiedottamisen tärkeyttä ja sitä, että tapahtuman tai toiminnan aikana voidaan hyödyntää esim. selkeitä toimintaohjeita, sovellettua toimintaa ja yleisavustajia.

14 Kaverimeininkiä Veturitalleilla! Yhteistyötä tehtiin Veturitallien tavanomaisen toiminnan yhteydessä eli projekti ei järjestänyt omia tapahtumia. Maaliskuussa Best Buddies -kaveritoiminta osallistui VapaaVaihde-iltaan, jossa oli nuorten teatteri- ja musiikkiesityksiä. Huhtikuun tapahtumana oli VapaaVaihde-ilta ja DJ-paja, jossa osallistujat pääsivät itse kokeilemaan musiikin miksaamista. Toukokuussa ohjelmassa oli Ready for summer -musiikkitapahtuma. Lavalle nousi esim. Karri Koira! Syyskuussa vuorossa oli Kiskoklubi, jossa esiintyi pop- ja rap-artisteja, kuten TCT! Lokakuussa Best Buddies -porukka kutsuttiin syyslomaviikon tapahtumaan, jonka ohjelmassa oli pelailua ja brasilialaisen kamppailulajin capoeiran kokeilemista. Marraskuussa kaveritoiminta oli mukana VapaaVaihteen jouluisessa askarteluillassa, jossa kokeiltiin kuvansiirtomenetelmää.

15 Maaliskuun tapahtumassa esiintyi mm. HipGig. Kuva: Petra Saarinen

16 Huhtikuussa nuoret kokeilivat musiikin miksaamista. Anne-Maarit Pasanen osallistui Mika Fandin ohjaamaan DJ-pajaan. Kuva: Petra Saarinen

17 Syyskuun Kiskoklubilla esiintyi myös Timi Lexikon. Kuva: Taru Oulasvirta

18 Vuoden 2014 yhteistyön tuloksia Best Buddies -kaveritoiminnan kautta Veturitallien yhteistyötapahtumissa oli osallistujia yhteensä lähes 90, joista kehitysvammaisia nuoria oli 50. Tapahtumiin osallistui myös muita jyväskyläläisiä nuoria. Kehitysvammaiset ja vammattomat nuoret tapasivat toisiaan ja tutustuivat Veturitallien toimintaan. Yhteistyökumppaneiden henkilöstö tapasi kehitysvammaisia nuoria omassa toiminnassaan Veturitalleilla. Lisäksi henkilöstö sai tilaisuuden pohtia yhdenvertaisuutta ja kehitysvammaisten nuorten osallistumismahdollisuuksia yleiseen toimintaan. Ainakin muutama kehitysvammainen nuori kävi tutustumassa Veturitallien toimintaan myös yhteistyötapahtumien ulkopuolella.

19 Kokemuksia yhteistyöstä Yhteistyötapahtumiin osallistuneet kehitysvammaiset ja vammattomat nuoret olivat tyytyväisiä ja toivoivat myös jatkossa samanlaista ohjelmaa. "Biljardin pelaaminen, sekä tietokoneella oleminen sekä "pleikkari" mukavaa toimintaa." Yhteistyökumppanit pitivät yhteistyötä tärkeänä ja halusivat jatkaa inkluusion edistämistä omassa toiminnassaan. He kokivat, että kehitysvammaisuuteen tutustuminen edellyttää käytännön tilanteita ja kohtaamisia kehitysvammaisten nuorten kanssa.

20 Tärkeitä havaintoja Kaverimeininki-projektin (2014) näkökulmasta hyvä tapa vahvistaa inkluusioajattelua kuntien nuorisopalveluissa on se, että kehitysvammaiset nuoret tulevat mukaan kaikille nuorille suunnattuun toimintaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Nuorisopalveluiden henkilöstölle tulee tarjota myös tietoa ja keskustelutilaisuuksia liittyen kehitysvammaisiin nuoriin, mutta käytännön kohtaamiset ovat hyvin tärkeässä roolissa. Isojen esim. musiikkiin liittyvien tapahtumien ohella kehitysvammaisten nuorten mukaan pääseminen kaikille nuorille suunnattuun toimintaan voi lähteä luontevasti liikkeelle yksittäisistä nuorista. Kehitysvammaisia nuoria voidaan auttaa löytämään heitä itseään kiinnostavaa pienryhmätoimintaa ja tukea heitä toimintaan mukaan hakeutumisessa. Nuorisopalveluyhteistyön liittäminen laajempaan yhdenvertaisuuden teemaan on hyödyllistä.

21 Katse tulevaisuuteen Kehitysvammaisten Tukiliitto jatkaa Best Buddies -kaveritoiminnan järjestämistä ja yhteistyötä kuntien nuorisopalveluiden kanssa. Jatkossa yhteistyötä voidaan kehittää esim. seuraavilla tavoilla: Kerätään kokemuksia ja kehitetään käytäntöjä liittyen kehitysvammaisten nuorten osallistumiseen nuorisopalveluiden pienryhmätoimintaan. Kehitetään eteenpäin käytännönläheistä osuutta nuorisopalveluiden henkilöstölle tarjottavassa koulutuksessa. Vahvistetaan yhteistyötä kehitysvammaisten nuorten vanhempien kanssa. Laajennetaan yhteistyö koskemaan koko nuorisopalveluiden organisaatiota eli myös lähipalveluita, jolloin kehitysvammaiset nuoret pääsevät mukaan oman asuinalueensa nuorisotilan toimintaan.

22 Kiitos!

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Kaveritoimintaa on montaa erilaista!

Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Keh iitysvamma iisten Tuk ii ll ii iitto, Best Budd iies -pro jjekt ii, kesäkuu 201 2 Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Esimerkkinä Best Buddies -kaveritoiminta Vapaaehtoista ystävä- ja kaveritoimintaa

Lisätiedot

Taru Oulasvirta ja Lea Vaitti Ennakkoluulotonta meininkiä

Taru Oulasvirta ja Lea Vaitti Ennakkoluulotonta meininkiä Taru Oulasvirta ja Lea Vaitti Best Buddies -projektin (2011 2013) ja Kaverimeininki-projektin (2014) loppuraportti Taru Oulasvirta ja Lea Vaitti Best Buddies -projektin (2011 2013) ja Kaverimeininki-projektin

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus kehitysvammaiselle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

Kehitysvamma. Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012

Kehitysvamma. Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012 Kehitysvamma Äiti ei pysy kärryillä 24.5.2012 Yleisen ajattelutavan muutos Vammaiset ihmiset ovat alkaneet vaatia oikeuksiaan. Käsitykset vammaisuudesta ja näkemykset vammaisista henkilöistä ovat kansainvälisesti

Lisätiedot

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus

Lisätiedot

Best Buddies -projektin oppilaitosyhteistyö 2011 2013: esittelyssä Best Buddies -kouluvierailu

Best Buddies -projektin oppilaitosyhteistyö 2011 2013: esittelyssä Best Buddies -kouluvierailu Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Best Buddies -projekti Petra Saarinen joulukuu 2013 Best Buddies -projektin oppilaitosyhteistyö 2011 2013: esittelyssä Best Buddies -kouluvierailu 1. Projektin ja oppilaitosyhteistyön

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa MITÄ ON KEHITYSVAMMAISUUS? Terveydenhuollon palveluohjaus - Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Sisältö: 1. Kehitysvammaisuus 2. Kehitysvammaisuus ja terveys Pohdintatehtävä Millaiset asiat

Lisätiedot

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI

UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖ. Kohti inklusiivista vapaa-aikaa

OPINNÄYTETYÖ. Kohti inklusiivista vapaa-aikaa OPINNÄYTETYÖ Kohti inklusiivista vapaa-aikaa Best Buddies -kaveritoiminnan ja Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluiden yhteistyön kartoitus Janika Kiukkonen Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma

Lisätiedot

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Uusien opiskelijoiden huomioiminen 20.8.2018 Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Muistutetaan mieleen mitä uudella opiskelijalla on edessään Mitä tukitoimintoja uudelle opiskelijalle on? Voisiko

Lisätiedot

Best Buddies. Hankesuunnitelma. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Best Buddies. Hankesuunnitelma. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Best Buddies Hankesuunnitelma Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sisällysluettelo 1. Hankkeen tausta... 2 2. Hankkeen päätavoite ja osatavoitteet... 4 3. Hankkeen toiminnot... 4 4. Kohderyhmä... 6 5. Yhteistyötahot...

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta. Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,

Lisätiedot

Monimuotoiset työyhteisöt yrityksen kilpailukykytekijänä teemailta 29.10.2015 Järvenpää

Monimuotoiset työyhteisöt yrityksen kilpailukykytekijänä teemailta 29.10.2015 Järvenpää Monimuotoiset työyhteisöt yrityksen kilpailukykytekijänä teemailta 29.10.2015 Järvenpää Mitä toivon saavani teemaillasta itselleni ja omaan työhöni? (etukäteiskysymys) Avoimin mielin : ) Ajankohtaiskatsauksen

Lisätiedot

Keski-Suomen vammaisstrategia

Keski-Suomen vammaisstrategia Keski-Suomen vammaisstrategia Vammaispalvelutyöryhmän esitys Peurunka III -seminaari 27.10.2015 Erityiset näkökulmat ja keskustellut käsitteet: Näkökulmat: Lapset Kokemusasiantuntijat Tasa-arvoinen kansalaisuus

Lisätiedot

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu

Lisätiedot

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä

Lisätiedot

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille ...talking to You! 2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille Invalidiliiton Lahden kuntoutuskeskus Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille siistii olla kimpassa Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Keski-Suomen perhekeskustoiminnan pelikirja

Keski-Suomen perhekeskustoiminnan pelikirja Keski-Suomen perhekeskustoiminnan pelikirja Tukemaan toiminnan suunnittelua, toteutusta ja arviointia Elämä on joukkuepeliä. 20.12.2018 Petri Oinonen ja Sari Paananen Kunta tai alue (väkiluku) PERHEKESKUSTOIMINNAN

Lisätiedot

AVOIMET VAPAAEHTOISTEHTÄVÄT VAMMAISTEN PARISSA

AVOIMET VAPAAEHTOISTEHTÄVÄT VAMMAISTEN PARISSA AVOIMET VAPAAEHTOISTEHTÄVÄT VAMMAISTEN PARISSA Kaikki tiedot löytyvät myös internetsivulta osoitteesta www.espoonvapaaehtoisverkosto.fi. Sieltä löydät myös koulutukset ja vapaaehtoistoiminnan tapahtumat.

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Best Buddies -kaveritoiminnan arviointi Kaveri-projektin loppuraportti

Best Buddies -kaveritoiminnan arviointi Kaveri-projektin loppuraportti Taru Oulasvirta Best Buddies -kaveritoiminnan arviointi Kaveri-projektin loppuraportti Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Taru Oulasvirta Best Buddies -kaveritoiminnan arviointi Kehitysvammaisten Tukiliiton

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Avustukset lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman 2012-2015 toimeenpanoon Annika Kattilakoski, Kirjasto-, liikunta- ja nuorisoyksikkö, Pohjanmaan

Lisätiedot

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten

Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten Teemapäivän tavoitteena on lisääntynyt tietämys, miten kohdata vammainen ihminen käytännön toimin helpottaa hänen osallisuuttaan seurakunnassa aloittaa vammaistyö seurakunnassa Tiesitkö? Miljardi (1 000

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä. Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät Klaara-työpaja

Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä. Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät Klaara-työpaja Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät 8.5.2018 Klaara-työpaja YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista Yleissopimus

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Lasten ja nuorten osallisuus koulun ja nuorisotyön yhteistyönä seminaari 12.9.2011 Tanja Räty koordinaattori / osallisuuskasvatus Jyväskylän

Lisätiedot

SEAD. Seksuaalineuvontaa kehitysvammaisille aikuisille, heidän vanhemmilleen ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille

SEAD. Seksuaalineuvontaa kehitysvammaisille aikuisille, heidän vanhemmilleen ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille Seksuaalineuvontaa kehitysvammaisille aikuisille, heidän vanhemmilleen ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille EU-Grundvik -rahoitteinen kehittämishanke osanottajia Belgiasta, Saksasta, Unkarista,

Lisätiedot

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA NUORET PALVELUJEN PARIIN PALVELUIDEN YHTEISTYÖLLÄ Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke SEMINAARI 8.11.2012 Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke

Lisätiedot

Lasten Parlamentti Varpaset

Lasten Parlamentti Varpaset Nuorisopalvelut Nuorisopalvelut tarjoaa nuorille ohjattua toimintaa, esiintymismahdollisuuksia, tietoa, neuvontaa ja henkilökohtaista tukea. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten kanssa.

Lisätiedot

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille 2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa - Kuka minä olen? Nuoruudessa tunne-elämä, fyysiset ominaisuudet ja persoonallisuus

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013 Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt

Lisätiedot

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Yhteistyö7laisuus Helsinki 10.9.2014, Salla Halme Sosiaalinen media MIELETÖN MAHDOLLISTAJA vuorovaikumeinen verkkovies7ntäväline tai - kanava jokainen voi

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Tulevaisuuden vammaispalvelut

Tulevaisuuden vammaispalvelut Tulevaisuuden vammaispalvelut Anu Autio, Juha-Pekka Konttinen ja Stina Sjöblom 13.3.2014 Tulevaisuuden vammaispalvelut 1 Vammaislainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävät 1. Sovittaa yhteen nykyinen vammaispalvelulaki

Lisätiedot

Vammaispalvelulaki uudistuu

Vammaispalvelulaki uudistuu 1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille

2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille 2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille www.lahdenkuntoutuskeskus.fi Kuntoutusta 16-24 vuotiaille nuorille SE ON siistii olla kimpassa

Lisätiedot

VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala

VÄLITTÄMISESTÄ. Lasse Siurala VÄLITTÄMISESTÄ Lasse Siurala Välittäminen on myös sitä, että rakennetaan keskinäisen huolehtimisen yhteisöjä, jossa nuori ei ole pelkkä tuen kohde vaan aktiivinen osa solidaarista yhteiskuntaa. VÄLITTÄMINEN

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 26.10.2015 26.10.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM

Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, 8.2. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen tausta ja lähtökohdat Keskeinen sisältö Jatkovalmistelun kärjet

Lisätiedot

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 4 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden tilanne Oulun seudun kunnissa. Tomi Kiilakoski Oulu 16.4.2013

Lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden tilanne Oulun seudun kunnissa. Tomi Kiilakoski Oulu 16.4.2013 Lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden tilanne Oulun seudun kunnissa Tomi Kiilakoski Oulu 16.4.2013 Seutukunnan nuorten näkemyksiä vanhemmista Vanhempien ohjeistaminen siitä, miten oma käyttäytyminen

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015 Miksi puheenvuoro henkilökohtaisesta avusta? Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen apu voi olla

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeä puhua lapselle hänen kehitysvammastaan

Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeä puhua lapselle hänen kehitysvammastaan Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeä puhua lapselle hänen kehitysvammastaan kuva: kuvakori Lapsi tarvitsee tietoa kehitysvammaisuudestaan! Miksi on tärkeää puhua lapselle hänen

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUT TA PÄIVÄKOTIIN, KOULUUN JA VANHEMPAINTOIMINTAAN. Suomen Vanhempainliitto

YHDENVERTAISUUT TA PÄIVÄKOTIIN, KOULUUN JA VANHEMPAINTOIMINTAAN. Suomen Vanhempainliitto YHDENVERTAISUUT TA PÄIVÄKOTIIN, KOULUUN JA VANHEMPAINTOIMINTAAN Suomen Vanhempainliitto YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto

Lisätiedot

Esteetöntä festivaalielämää

Esteetöntä festivaalielämää Teksti ja kuvat: Outi Salonlahti 8.10.2013 sivu 2 / 5 Useat rock-festivaalit ovat pyrkineet toiminnassaan siihen, että mahdollisimman monet voisivat nauttia tapahtuman tarjonnasta. Esimerkkejä alkaa ilahduttavasti

Lisätiedot

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja

Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö: asiantuntijaorganisaatio, joka toimii (1993

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Selvittää lasten perheiden ja terapeuttien välistä yhteistyötä ja arjen voimavaroja Tuleeko perhe kuulluksi ja huomioidaanko vanhempien mielipiteitä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä

Lisätiedot

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen /

Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät. Miska Keskinen & Rosa Rantanen / Lounais-Suomen nuorisotyönpäivät Miska Keskinen & Rosa Rantanen Miska.keskinen@redcross.fi / Rosa.rantanen@redcross.fi Nuorisotyön rooli kotouttamisessa Kysyin asiaa parilta ystävältä: Nuorisotyö voi auttaa

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Tukiliitto on kansalaisjärjestö Yhteiskuntaa pyörittää neljä sektoria: Julkinen

Lisätiedot

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen

Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen Henkilökohtainen apu mitä se on? Kaisa Pesonen 21.10.2015 VAMMAISPALVELUT Vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden palveluiden tavoitteena on mahdollistaa vammaiselle henkilölle mielekäs ja muihin asukkaisiin

Lisätiedot

UUSI JA ELINVOIMAINEN TUKILIITTO 2020-LUVULLE

UUSI JA ELINVOIMAINEN TUKILIITTO 2020-LUVULLE Kehitysvammaisten Tukiliitto ry UUSI JA ELINVOIMAINEN TUKILIITTO 2020-LUVULLE Alustavia esityksiä sääntömuutoksista: Järjestön tarkoitus Esitykset 1.-3. Sisältö III ESITYS TUKILIITON UUDISTAMISEKSI 1.

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere,

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Tehdään yhdessä hyvä maailma!

Tehdään yhdessä hyvä maailma! Tehdään yhdessä hyvä maailma! Kehitysvammaisten Tukiliitto ry wwwtukiliittofi Tehdään yhdessä Jäsenenä saat tietoa ja vertaist Tavoitteemme ovat kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden sekä perus- ja ihmisoikeuksien

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden

Lisätiedot

Hyvää perhehoitoa. perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen

Hyvää perhehoitoa. perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen Hyvää perhehoitoa perhehoitajien ja kuntaedustajien työtapaaminen Laukaa, Peurunka 17.9.2013 Paula Korkalainen Kyselyyn 2013 vastasi yht. 25 perhehoitajaa * Vammaisia tai muita erityisen tuen tarpeessa

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Pinninkatu 51, 33100 Tampere

Pinninkatu 51, 33100 Tampere EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Asia Lausunto hallituksen esityksestä 341/2014 vp eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnon antaja

Lisätiedot

Yhteisen arvioinnin loppuraportti

Yhteisen arvioinnin loppuraportti Yhteisen arvioinnin loppuraportti Copyright Perhehoitoliitto ry Jyväskylä 2016 Kuva Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi KeVa -perhehoidon

Lisätiedot

SENSO PROJEKTI. Taustaa

SENSO PROJEKTI. Taustaa SENSO PROJEKTI Taustaa Mistä tarve muutokseen? 1. asukas/asiakas tulee tietoiseksi oikeuksistaan (seksuaalioikeudet) ja kokee, että hänen oikeutensa eivät toteudu ja vaatii muutosta. 2. henkilökunnassa

Lisätiedot

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Arvioidaan laajasti omaa toimintaa. Tunnistetaan käytäntöjä tai tilanteita, joissa voi esiintyä eriarvoisuutta. Perustellaan

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot