Vastaus valtuustoaloitteeseen 2 / 2015, UNICEFin lapsiystävällinen kunta - toimintamallin käyttöönotosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vastaus valtuustoaloitteeseen 2 / 2015, UNICEFin lapsiystävällinen kunta - toimintamallin käyttöönotosta"

Transkriptio

1 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vastaus valtuustoaloitteeseen / 05, UNICEFin lapsiystävällinen kunta - toimintamallin käyttöönotosta 33/ /05 Kunnanvaltuusto Valtuutettu Emmi Wehka-aho jätti valtuuston kokouksessa seuraavan aloitteen: " UNICEFin Lapsiystävällinen kunta- toimintamalli auttaa edistämään lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumista kunnassa. Mallissa mukana olevat kunnat ovat sitoutuneet kaksi vuotta kestävään kehittämistyöhön lasten parhaaksi. Malli perustuu kansainväliseen esikuvaan, jota UNICEF on toteuttanut maailmalla vuodesta 996. Suomalainen malli kehitettiin yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa UNICEF ottaa malliin uusia kuntia vuosittain. Kirkkonummi on väestöpohjaltaan lapsirikas kunta. Mallin käyttöönotto tarjoaisi kunnalle käytännönläheistä apua lasten ja nuorten osallisuuden lisäämiseen. Esimerkiksi Hämeenlinnassa on mallin avulla kehitetty koululaisten kerhotoimintaa, vertaissovittelua, yhteistyötä seurojen kanssa ja uusia tapoja kuulla nuoria sekä tehostettu päätösten lapsivaikutusten arviointia Toimintakauden aluksi kunta tekee tilannekartoituksen, jossa arvioidaan sitä, miten hyvin lapsiystävällisyys nykytilanteessa toteutuu. Arvioinnissa on apuna UNICEFin kehittämä 0 tavoitteen lista. Kun kartoitus on valmis, kunta valitsee, mitä toiminnan osa-alueita se alkaa kehittää ja miten. Kaksivuotiskauden lopuksi kunta arvioi työnsä tulokset ja raportoi niistä UNICEFille. Raportoinnin jälkeen kunta voi saada UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. UNICEFin linjausten mukaan Lapsiystävällisessä kunnassa lapsia kohdellaan tasa-arvoisina kunnan asukkaina. Heidät otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Jokaiselle lapselle turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua. Kunnan päätöksenteossa hyödynnetään lasten ja nuorten tietämystä omasta arjestaan ja arvioidaan päätösten lapsivaikutuksia. Lapsen oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista näkyy kunnan talousarviossa. Lapsiystävällisessä kunnassa myös sekä lapsille että aikuisille tiedotetaan lapsen oikeuksista. Lapsia ja nuoria rohkaistaan toimimaan kansalaisyhteiskunnassa ja he kokevat olevansa lähiyhteisönsä arvokkaita jäseniä. Työhön tarvitaan sekä virkamiesten että luottamushenkilöiden sitoutumista. Tehtävämme on huolehtia, että lasten oikeudet, osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet toteutuvat lastemme arjessa. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kirkkonummi lähtee

2 mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta - toimintamalliin." Aloitteen olivat myös allekirjoittaneet: Marjokaisa Piironen, Outi Saloranta-Eriksson, Raija Vahasalo, Minna Hakapää, Suvi Terho, Tero Suominen, Johanna Isomäki-Reik, Irja Bergholm, Antti Kilappa, Pirkko Lehtinen, Sari Myllynen, Pekka Jäppinen, Mikael Gerkman, Ari Harinen, Michael Moberg, Anders Adlercreutz, Michaela Lindholm, Anna Aintila ja Antti-Jussi Manninen. Kunnanvaltuusto päätti antaa valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi. Ei muutoksenhakua, kuntalaki 9 Kunnanhallitus Suomen UNICEF on kehittänyt Lapsiystävällinen kunta -mallin kan nus taakseen ja tukeakseen kuntia kehittämään hallintoaan ja toimintatapojaan lapsi ys tä väl li sem mik si ja siten edistämään kunnan nuorimpien asukkaiden oikeuk sia. Malli ohjaa kuntia kehittämään rakenteita, palveluita sekä toimintatapoja si ten, että kaikessa kunnan toiminnassa taataan lasten osallis tu mis mah dol li suu det ja kunnioitetaan yhdenvertaisesti kaikkien lasten oikeuksia. Lapsiystävälliseksi katsotaan kunta, joka edistää aktiivisesti ja konkreettisilla teoil la lapsen oikeuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsen oikeudet näkyvät kun nan politiikassa, ohjelmissa, toimintatavoissa, viestinnässä ja ta lous ar vios sa. Lapsiystävällisessä kunnassa lapset ovat aktiivisia toimijoita; heidän mie li pi tei tään kuullaan ja he voivat vaikuttaa päätöksentekoon. Lapsiystävällinen malli perustuu UNICEFin kansainväliseen Child Friendly Ci ties -malliin, YK:n lasten oikeuksien sopimukseen sekä kansalliseen tutkimus- ja asiantuntijatietoon. Mallin suomalainen versio on kehitetty yhdessä Hä meen lin nan kaupungin kanssa pilottiprojektissa vuosina Vuon na 04 mallin toteuttamisen aloittivat myös Lahti, Raasepori sekä Ro va nie mi. Vuoden 05 alusta mukaan ovat päättäneet liittyä Jyväskylä, Lap peen ran ta, Rääkkylä ja Turku.

3 UNICEF kutsuu nyt mukaan kuntia vuodelle 06. Lapsiystävällinen kunta -mal lia toteuttavalla kunnalla on mahdollisuus saada kahden vuoden ke hittä mis työn jälkeen Suomen UNICEFin tunnustus, joka on kiitos sitoutumisesta ja on nis tu nees ta työstä lapsen oikeuksien edistämiseksi. Vuoden 06 alussa mal lin toteuttamisen aloittavilla kunnilla on näin ollen mahdollisuus saada tun nus tus vuoden 07 lopulla. Jotta kunta voi aloittaa mallin toteuttamisen ja yhteistyön UNICEFin kanssa, on kunnanhallituksen tehtävä asiasta päätös mennessä. Lisäksi tu lee nimetä yhteyshenkilö UNICEFille sekä koordinaatioryhmä. tämän jälkeen kun ta ja UNICEF sopivat kehittämistyön käynnistävän koulutustilaisuuden jär jes tä mi ses tä, ja mallin toteuttaminen voi alkaa. Suomen UNICEF tarjoaa mallia toteuttavalle kunnalle - toimintamallin sekä lapsen oikeuksiin liittyvän koulutuksen koor di naa tioryh mäl le; - toimintamalliin liittyvät tukimateriaalit; - nimetyn yhteyshenkilön, joka toimii kunnan asiantuntijatukena mallin toteut ta mi seen ja lapsen oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä; - kontaktit ja yhteydet muihin mallia toteuttaviin kuntiin; - lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen, mikäli kehittämisprosessi ja sen tulok set täyttävät mallissa asetetut edellytykset. Suomen UNICEF edellyttää mallia toteuttavalta kunnalta - sitoutumista lapsen oikeuksien kehittämiseen kunnan päätöksenteossa, hall lin nos sa ja palveluissa. Tämä tarkoittaa kehittämistyötä, jossa lapset ja nuo ret sekä relevantit kansalaisyhteiskunnan toimijat otetaan mukaan lapsia kos ke vien asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon; - vastuun ottamista kehittämisprosessin kokonaiskoordinaatiosta. Kuntaan tu lee nimetä koordinaatioryhmä, joka vastaa prosessin etenemisestä. Ryhmäs sä tulee olla kattava edustus kunnan eri toimialoilta; - sitoutumista tiedottamaan prosessin tavoitteista ja tuloksista kuntalaisille. Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Hannele Kujala, puh ja etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää että Kirkkonummen kunta liittyy UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malliin siten, että mallin toteuttaminen alkaa vuonna 07 valtuuttaa kunnanjohtajaa tekemään päätöksen koordinaatioryhmän nimeämisestä siten, että siinä on kattava edustus kaikilta kunnan toimialoilta.

4 3 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee kunnanhallituksen päättämät toimenpiteet tiedokseen ja toimenpiteitä riittävinä ja aloitetta loppuunkäsiteltynä 4 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa Käsittely Keskustelun aikana jäsen Outi Saloranta-Eriksson ehdotti, että päätösehdotuksen kohta muutetaan siten, että mallin toteuttaminen alkaa vuonna 06. Jäsenet Pirkko Lehtinen, Johanna Isomäki-Reik ja Antti Kilappa kannattivat Saloranta-Erikssonin muutosehdotusta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Saloranta-Erikssonin ehdotuksen. Kunnanhallitus päätti että Kirkkonummen kunta liittyy UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malliin siten, että mallin toteuttaminen alkaa vuonna 06 valtuuttaa kunnanjohtajaa tekemään päätöksen koordinaatioryhmän nimeämisestä siten, että siinä on kattava edustus kaikilta kunnan toimialoilta. 3 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee kunnanhallituksen päättämät toimenpiteet tiedokseen ja toimenpiteitä riittävinä ja aloitetta loppuunkäsiteltynä 4 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimialajohtajat Oikaisuvaatimus kunnanhallitukselle (- ja -kohdat), muut kohdat ei muutoksenhakua Kunnanvaltuusto 68

5 Ehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee kunnanhallituksen päättämät toimenpiteet tiedokseen ja toimenpiteitä riittävinä ja aloitetta loppuunkäsiteltynä Käsittely Keskustelun aikana valtuutettu Emmi Wehka-aho ehdotti että päätökseen lisätään: valtuusto valtuuttaa kunnanjohtajan nimeämään koordinaatioryhmään myös -3 tehtävästä kiinnostunutta luottamushenkilöä. Kokouksista ei makseta kokouspalkkioita. Valtuutettu Marjokaisa Piironen ja Minna Hakamäki kannattivat Wehka-ahon ehdotusta. Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesi Wehka-ahon ehdotuksen. Kunnanvaltuusto päätti merkitä kunnanhallituksen päättämät toimenpiteet tiedokseen ja lisäksi valtuuttaa kunnanjohtajan nimeämään koordinaatioryhmään myös -3 tehtävästä kiinnostunutta luottamushenkilöä. Kokouksista ei makseta kokouspalkkioita. pitää toimenpiteitä riittävinä ja aloitetta loppuunkäsiteltynä Kunnallisvalitus

Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin käyttöönotto Lappeenrannassa

Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin käyttöönotto Lappeenrannassa Kaupunginhallitus 372 15.09.2014 Unicefin lapsiystävällinen kunta -mallin käyttöönotto Lappeenrannassa 777/00.04.02.02/2014 KH 372 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma

Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma Malli perustuu UNICEFin kansainväliseen Child Friendly Cities-malliin Suomen versio kehitetty Hämeenlinnan kaupungin kanssa pilottiprojektissa 2012-2013 v.

Lisätiedot

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja

LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja LAPE-työpaja 6.2.: Lapsiystävällinen kunta Suomen UNICEF, Johanna Laaja Ajattele lapsia? LAPE-hankesuunnitelmassa kuvattu tavoite: Kunnat, maakunnat ja valtion viranomaiset ovat SAANEET VÄLINEET TIETOON

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma Yhdyskuntatekniikan lautakunta 33 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 48 31.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2016 - Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma 692/10.03.01.00/2016

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta -malli. Suomen UNICEF

Lapsiystävällinen kunta -malli. Suomen UNICEF Lapsiystävällinen kunta -malli Suomen UNICEF UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallin tavoitteena on jokaisen lapsen hyvä elämä. Lapsiystävällinen kunta varmistaa, että jokaisella lapsella on turvallinen

Lisätiedot

Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen

Lapsiystävällinen kunta Sanna Koskinen Lapsiystävällinen kunta 26.2.2018 Sanna Koskinen Esityksen sisältö 1. Lapsiystävällinen kunta -mallin taustat 2. Mallin tavoitteet ja toiminta 3. Mallin vaikutuksia 1. Lapsiystävällinen kunta - mallin

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 06.10.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kokoushuone Kajanus, kunnantalo 5. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig STM kuvapankki: istockphoto LAPSEN OIKEUDET, TULLA KUULLUKSI JA NÄHDYKSI Outokummun yläkoulun ja lukiolaisten yhteinen musiikki-ilta Suomi 100-teemalla

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Esityslista 4/2017 1

Kirkkonummen kunta Esityslista 4/2017 1 Kirkkonummen kunta Esityslista 4/2017 1 Aika klo 17:00 Paikka Wohlsin kartano Lisätietoja Osallistujat Läsnä Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja Wehka-Aho Emmi II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 13.12.2016 klo 17:00-21:00 Paikka Kunnantalo, Kirkkonummi-sali Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/2013, Veikkolan koulun kentän jäädyttäminen ja pulkkamäki Veikkolan urheilupuistoon

Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/2013, Veikkolan koulun kentän jäädyttäminen ja pulkkamäki Veikkolan urheilupuistoon Kunnanhallitus 509 0.1.013 Kunnanvaltuusto 171 19.1.013 Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/013, Veikkolan koulun kentän jäädyttäminen ja pulkkamäki Veikkolan urheilupuistoon 31/10.03.01.03/013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, maakuntien ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 10.03.2016 klo 17:00-18:30 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoushuone Kajanus Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 421 12.12.2016 Kunnanvaltuusto 130 19.12.2016 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan tarkistaminen vuonna 2016 285/11.01.00/2013 Kunnanhallitus 12.12.2016 421 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 19.06.2017, klo 17:32-17:43 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 11.06.2015 klo 17:03-18:38 Paikka Kunnantalo, Kajanus -kokoustila 5. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01. Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kunnanvaltuusto 76 31.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista Kunnanhallitus 34 0..05 Kunnanvaltuusto 5 6..05 Maa-alueiden vaihto Helsingin kaupungin kanssa Strömsbyssä 880/0.00.0/05 Kunnanhallitus 0..05 34 Kunta ja Helsingin kaupunki ovat neuvotelleet maa-alueiden

Lisätiedot

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 70..05 Kunnanhallitus 80.0.06 Rakennusjärjestyksen uusiminen, väliraportti 605/00.0.0/0 Kunnanhallitus..05 70 Kunnanhallitus päätti..05 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Esityslista 1/2017 1

Kirkkonummen kunta Esityslista 1/2017 1 Kirkkonummen kunta Esityslista 1/2017 1 Aika klo 17:00 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kajanus, 5. kerros Lisätietoja Osallistujat Läsnä Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja Wehka-Aho

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 5/2011 Kirkkonummelle Tanskan mallin mukainen ikäihmisten lautakunta

Vastaus valtuustoaloitteeseen 5/2011 Kirkkonummelle Tanskan mallin mukainen ikäihmisten lautakunta Kunnanvaltuusto 35.04.0 Perusturvalautakunta 59 5..06 Kunnanhallitus 9 09.0.07 Kunnanvaltuusto 7 06.0.07 Vastaus valtuustoaloitteeseen 5/0 Kirkkonummelle Tanskan mallin mukainen ikäihmisten lautakunta

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II Perusturvalautakunta 8 0.0.05 Kunnanhallitus 344 0..05 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv) 50/0.03.0.0/0 Perusturvalautakunta 0.0.05 8 Kunnanvaltuusto päätti 4.4.04 34 jatkaa

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

Kunnanvaltuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi. Palvelutuotannon lautakunta 92 27.08.2015 Kunnanhallitus 290 14.09.2015 Kunnanvaltuusto 104 12.10.2015 Vastaus valtuustoaloitteeseen 21/2008; Kirkkonummen osakkuus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:ssä

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2014: Kirkkonummen joukkoliikenteen palvelukyvyn, sujuvuuden ja turvallisuuden arviointi kokonaisuutena

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2014: Kirkkonummen joukkoliikenteen palvelukyvyn, sujuvuuden ja turvallisuuden arviointi kokonaisuutena Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 23.04.2015 Kunnanhallitus 183 25.05.2015 Kunnanvaltuusto 70 15.06.2015 Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2014: Kirkkonummen joukkoliikenteen palvelukyvyn, sujuvuuden ja

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

27 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 30 Aloite leikkipuistotoiminnan järjestämisestä kesäaikana

27 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen. 30 Aloite leikkipuistotoiminnan järjestämisestä kesäaikana Puumala Pöytäkirja 4/2018 1 (12) Aika 09.04.2018, klo 15:59-17:51 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone, kunnantalo Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

1 merkitä tiedokseen kunnanjohtajan talousarvioehdotuksen

1 merkitä tiedokseen kunnanjohtajan talousarvioehdotuksen Kunnanhallitus 331 17.10.2016 Kunnanhallitus 336 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 120 14.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 339/02.02.00/2016 Kunnanhallitus 17.10.2016 331

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 5/2015, alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 5/2015, alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua Kunnanvaltuusto 137 14.12.2015 Kunnanvaltuuston 5 04.02.2016 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 55 29.02.2016 Kunnanvaltuusto 30 14.03.2016 Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 5/2015, alueellinen kokeilu

Lisätiedot

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, 10 maakunnan ja THL:n kesken

Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, 10 maakunnan ja THL:n kesken Lapsiystävällinen maakunta? Neuvottelu UNICEFin, 10 maakunnan ja THL:n kesken 27.4.17 Miksi olemme täällä tänään? - Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE:n) muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston

Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston Kunnanhallitus 387 30.11.2015 Kunnanvaltuuston 4 04.02.2016 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 163 30.05.2016 Kunnanhallitus 200 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 62 20.06.2016 Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteen

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Kunnanhallitus päätti mm.

Kunnanhallitus päätti mm. Kunnanhallitus 8 9.0.05 Kunnanhallitus 5 0..05 Kunnanvaltuusto 0 6..05 Vuoden 06 talousarvio ja vuosien 07-08 taloussuunnitelma 58/0.0.00/05 Kunnanhallitus 9.0.05 8 Kunnanhallitus päätti.6.05 0 mm. hyväksyä

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

14.10.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta.

14.10.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. 31.1.2013 tiedote 1 (5) 14.10.2013 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 14.10.2013 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

4 että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,

4 että hakuilmoitus julkaistaan  -sivustolla, Kunnanhallitus 8..06 Kunnanhallitus..06 Talousjohtajan virka, vakanssinro 0000000; uusintahaku 7/0.0.00/06 Kunnanhallitus..06 8 Kunnanhallitus 7.0.06 Talousjohtaja Anne Arvola on irtisanoutunut virastaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnan uusi hallintosääntö 1.6. Kunnanhallitus 32 13.02.2017 Kunnanhallitus 72 27.02.2017 Kunnanhallitus 86 06.03.2017 Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.2017 alkaen (kv) 623/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 13.02.2017 32 Kirkkonummen kunnan

Lisätiedot

Valtuustoaloite 27/2008, väliaikainen kiertoliittymä Rantatien ja Kirkkonummentien risteykseen

Valtuustoaloite 27/2008, väliaikainen kiertoliittymä Rantatien ja Kirkkonummentien risteykseen Palvelutuotannon johtokunta 77 30.08.2012 Valtuustoaloite 27/2008, väliaikainen kiertoliittymä Rantatien ja Kirkkonummentien risteykseen 219/08.00.01/2011 PATU 77 Kv 30.10.2008 Valtuutetut Ari Harinen,

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 122 27.10.2016 Kunnanhallitus 339 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 107 07.11.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Konsernijaosto Aika 19.09.2016 klo 17:04-19:45 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Harinen Ari puheenjohtaja Sjölund Thorolf

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä. Kunnanhallitus

Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 367 23.11.2015 Kunnanvaltuusto 131 14.12.2015 Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä 945/00.04.01/2015 Kunnanhallitus 23.11.2015

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 14.04.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kunnantalo, Kajanus Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 53 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 53 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 53 Sosiaalilautakunta 08.09.2015 AIKA 08.09.2015 klo 19:00-19:40 PAIKKA PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 8/2014, Mankin ja Luoman maankäytön suunnittelun koordinoimiseksi. Aloitteen sisältö on seuraava:

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 8/2014, Mankin ja Luoman maankäytön suunnittelun koordinoimiseksi. Aloitteen sisältö on seuraava: Yhdyskuntatekniikan lautakunta 4 21.01.2016 Kunnanhallitus 52 29.02.2016 Kunnanvaltuusto 29 14.03.2016 Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 8/2014, Mankin ja Luoman maankäytön suunnittelun koordinoimiseksi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02. Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille

Ely-keskuksen kirje Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 37 30.03.2017 Kunnanhallitus 131 10.04.2017 Uudenmaan ELY-keskuksen pyyntö pakolaisten kuntapaikkojen käsittelystä kunnanhallituksissa ja valtuustoissa (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja Perusturvalautakunta 118 01.10.015 Kunnanhallitus 344 0.11.015 Kunnanvaltuusto 116 16.11.015 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen 510/10.03.0.0/011 Perusturvalautakunta 01.10.015 118

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2 / 2012, perhepäivähoitajien työehtojen parantamiseksi

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2 / 2012, perhepäivähoitajien työehtojen parantamiseksi Kunnanvaltuusto 5 06.0.0 Kunnanhallitus 34.09.0 Kunnanvaltuusto 08 08.0.0 Henkilöstöjaosto 57 09.0.03 Vastaus valtuustoaloitteeseen / 0, perhepäivähoitajien työehtojen parantamiseksi 3/05.0.0/0 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2017 Sisällysluettelo Sivu 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 13 Tekninen lautakunta 19.02.2019 AIKA 19.02.2019 klo 10:30-12:51 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 15 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.10.2017 16:00-17:30 Paikka Ruoveden kunnantalon valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kunnan uusi hallintosääntö alkaen 623/ /2016

Kunnan uusi hallintosääntö alkaen 623/ /2016 Kunnanhallitus 32 13.02.2017 Kunnanhallitus 72 27.02.2017 Kunnanhallitus 86 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 18 13.03.2017 Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.2017 alkaen 623/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 13.02.2017

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen Kunnanhallitus 177 25.05.2015 Kunnanhallitus 200 01.06.2015 Kunnanvaltuusto 63 15.06.2015 Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen 788/00.04.02/2014, 526/00.01.00/2015 Kunnanhallitus 25.05.2015 177

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2/2010: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen. Valtuustoaloitteita koskeva sääntely Perusturvalautakunta 65 4.0.03 Kunnanhallitus 488 8..03 Kunnanvaltuusto 68 9..03 Vastaus valtuustoaloitteeseen /00: Terveyskeskuksen ajanvarauksen parantaminen 04/06.0.00/0 Perusturvalautakunta 4.0.03

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 5 0.03.04 Kunnanvaltuuston 7 07.04.04 valmistelutoimikunta Perusturvalautakunta 60 5..06 Kunnanhallitus 0 09.0.07 Kunnanvaltuusto 8 06.0.07 Vastaus valtuustoaloitteeseen 3/04, Ikäihmisten

Lisätiedot

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 3/2018 20 Tarkastuslautakunta Aika 24.05.2018 klo 13:00-14:35 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio

Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio Kunnanhallitus 399..05 Kunnanvaltuusto 3 08.0.06 Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio 95/0.00.0/05 Kunnanhallitus..05 399 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot