Päivämäärä RAUTJÄRVEN KUNTA HIITOLANJOEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTOSELVITYS

Transkriptio

1 Päivämäärä RAUTJÄRVEN KUNTA HIITOLANJOEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTOSELVITYS

2 RAUTJÄRVEN KUNTA HIITOLANJOEN RANTAYLEISKAAVA-ALUEEN LINNUSTOSELVITYS Päivämäärä 3/11/2010 Laatija Tarkastaja Asko Ijäs Kaisa Torri Kuvaus Hiitolanjoen rantayleiskaava-alueen (Rautjärvi) pesimälinnustoselvitys Kansikuva Aamu-usvainen Lahnasen suvanto (Kuva: Asko Ijäs ) Viite Ramboll Sepänkatu 14 C JYVÄSKYLÄ T F

3 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1 2. KÄYTETTY AINEISTO JA MENETELMÄT 1 3. HIITOLANJOEN RANTAYLEISKAAVA-ALUEEN PESIMÄLINNUSTO Pesimälinnuston yleiskuvaus Uhanalaiset ja lintudirektiivin liitteen I lajit Lajikohtaiset tarkastelut 6 4. JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KIRJALLISUUS 12 LIITTEET 1. Lista suunnittelualueella pesivistä/ruokailevista lintulajeista 2. Suojelullisesti huomionarvoisten reviirit Hiitolanjoen suunnittelualueella kesän 2010 maastokäyntien perusteella (havumetsille ominaiset lajit). 3. Suojelullisesti huomionarvoisten reviirit Hiitolanjoen suunnittelualueella kesän 2010 maastokäyntien perusteella (lehtimetsille ja avomaille ominaiset lajit). 4. Hiitolanjoen suunnittelualueella havaitut yölaulajareviirit. 5. Linnustollisesti arvokkaimmat alueet Hiitolanjoen suunnittelualueella

4 1 1. JOHDANTO Hiitolanjoen (toiselta nimeltään Kokkolanjoki) suunnittelualue sijoittuu Simpeleen taajama-alueen kaakkoispuolelle Revonryhmän-Kangaskosken alueelle. Selvitysalue käsittää Hiitolanjoen jokivarren Lahnasen suvantoalueesta valtakunnan rajaan asti. Luonnonympäristöltään suunnittelualue muodostaa monipuolisen mosaiikin, jossa vuorottelevat varttuneet ja vanhat kuusimetsät, metsätaloustoimin käsitellyt kuusi- tai mäntyvaltaiset talousmetsät sekä erilaiset maatalousympäristöt ja niiden reuna-alueille syntyneet lehtipuumetsät ja pensaikot. Asutus on suunnittelualueella keskittynyt jokivarren pohjois- ja eteläpuolelle Ritakoskentien ja Änkilänsalontien varteen. Hiitolanjoen ranta-alueet ovat sen sijaan vielä monin paikoin rakentamattomia. Tässä raportissa esitellään selvityksessä käytetyt laskentamenetelmät ja saadut tulokset, kuvaillaan alueen pesimälinnustoa sekä esitellään alueella havaitut, suojelullisesti huomionarvoiset lajit. Huomioituja lajeja olivat tässä yhteydessä erityisesti luonnonsuojelulain 46 ja 47 nojalla uhanalaisiksi tai erityisesti suojeltaviksi määritellyt lintulajit, Suomen lajien valtakunnallinen ja alueellinen uhanalaisuusluokitus (Rassi ym. 2001) sekä Euroopan Unionin lintudirektiivin (Neuvoston direktiivi 79/409/ETY) liitteen I lajit, joiden elinympäristöjä jäsenvaltioiden tulisi suojella erityistoimin. Lisäksi selvityksessä tarkastellaan selvitysalueen linnustollista arvoa ja linnustonsuojelun kannalta arvokkaita osa-alueita, jotka tulisi osaltaan pyrkiä ottamaan huomioon alueen maankäyttöä suunniteltaessa. Linnustoselvitys on tehty Rautjärven kunnan toimeksiannosta ja sen on laatinut biologi FM Asko Ijäs Ramboll Finland Oy:stä. Kuva 1. Kuvia Kangaskosken voimalan alapuolelta (Kuvat: Asko Ijäs ) 2. KÄYTETTY AINEISTO JA MENETELMÄT Hiitolanjoen pesimälinnustoa selvitettiin kesällä 2010 kahdella laskentakerralla, jotka toteutettiin (laskenta-ajat klo ja ) sekä (klo ) välisenä aikana. Näiden laskentojen yhteydessä maastossa liikuttiin kesäatlaslaskentamenetelmän ohjeita soveltaen tavoitteena selvittää erityisesti uhanalaisten, esiintymiseltään usein harvalukuisten lajien esiintymistä. Sen sijaan etelä- ja keskisuomalaisessa metsäluonnossa runsaslukuisimpien varpuslintujen (mm. peippo, pajulintu, punarinta sekä eri rastas- ja tiaislajit) esiintymistä ei alueella yksityiskohtaisesti kartoitettu, vaan niiden osalta tyydyttiin yleisluontoisempaan tarkasteluun. Ensimmäisellä laskentakerralla jokivarsi pyrittiin kävelemään kokonaisuudessaan läpi, kun taas toisella maastokäynnillä havainnointi keskitettiin linnuston kannalta arvokkaiksi arvioiduille kohteille (erityisesti Joenpolven pohjoispuolen kuusimetsä ja Lahnasen ympäristö). Linnustolaskennat suoritettiin aamun ja aamupäivän, jolloin lintujen lauluaktiivisuus on yleisesti korkeimmillaan ja mahdollisimman suuri osa linnuista myös helpoiten havaittavissa. Maastossa havainnot alueella pesivistä lajeista kirjattiin peruskartoille. Uhanalaisten sekä muuten harvalukuisten lajien reviirit (havaintopaikat) kirjattiin maastossa myös GPS-paikantimeen. Maastossa

5 2 linnustolaskennat pyrittiin erityisesti painottamaan linnustollisesti arvokkaimpiin elinympäristöihin, joita Hiitolanjoen alueella olivat erityisesti alueen vanhimmat ja luonnontilaisimmat kuusimetsät, rehevimmät lehtoalueet. Sen sijaan selvitysalueen reunoille sijoittuvien peltojen sekä jo rakennettujen alueiden linnustoa tarkasteltiin yleisluontoisemmin. Tehdyn linnustoselvityksen tavoitteena oli erityisesti selvittää alueen pesimälinnuston kannalta merkittävimmät alueet sekä uhanalaisten lajien esiintymät. Sen sijaan lajien pesiviä parimääriä (erityisesti yleisimmät varpuslintulajit) pesiviä parimääriä ei tehdyn selvityksen puitteissa ollut mahdollista yksityiskohtaisesti kartoittaa laskenta-alueen laajuudesta sekä laskenta-ajan määrästä johtuen. Aamuaikaisten laskentojen lisäksi alueella suoritettiin maastokäyntien aikana myös kaksi erillistä yölaulajakierrosta, joiden tavoitteena oli erityisesti selvitysalueella esiintyvien yöaktiivisten lajien esiintymistä. Yölaulajalaskennat tehtiin klo ja välisinä aikoina. Yölaulajalaskennat toteutettiin ajamalla autolla reitti Lahnasenmäki-Kangaskoski- Pässinkulma-Änkilänsalo-Revonryhmä. Ajon yhteydessä pysähdyttiin jatkuvasti havainnoimaan yöaktiivisten lajien reviirejä alueella. Kaikkiaan pysähdyksiä kertyi noin per ajokierros. Yölaulajalaskentojen yhteydessä liikuttiin lisäksi jalan Lahnasen suvannolla sekä Kangaskosken ympäristössä. Hiitolanjoen alueen pesimälinnustosta on laadittu vuonna 2005 ansiokas selvitys (Kontiokorpi & Rajakallio 2005), jossa on tarkasteltu laajasti erityisesti jokialueen vesi- ja rantalinnustoa sekä maalinnustoa Ritakosken-Lahnasen ja Kangaskosken alueilla. Kontiokorven & Rajakallion (2005) esittämiä tietoja on osaltaan hyödynnetty myös tässä selvityksessä Hiitolanjoen rantayleiskaavan arvokkaiden linnustokohteiden määrittelyssä. Erityisesti Hiitolanjoen alueella pesivän vesilinnuston sekä Lahnasen alueen linnustollisen arvon määrittelyssä on lähtötietoina käytetty laajasti em. selvityksen tietoja, joita tarkastettiin osaltaan tässä selvityksessä tehtyjen maastokäyntien yhteydessä. Epävarmuustekijänä tehdyn linnustoselvityksen osalta on tässä yhteydessä syytä nostaa esiin Simpeleen alueelle loppukesällä 2010 osunut syöksyvirtaus, joka kaatoi huomattavia määriä metsää myös Hiitolanjoen suunnitellun rantayleiskaavan alueella. Tätä selvitystä varten tehdyt maastolaskennat toteutettiin kokonaisuudessaan ennen syöksyvirtausta, joten metsätuhojen vaikutusta alueen pesimälinnuston ja linnustollisesti merkittävien kohteiden kannalta on tässä yhteydessä vaikea arvioida. Kuva 2. Korkeamäenojan suu (Kuva: Asko Ijäs )

6 3 3. HIITOLANJOEN RANTAYLEISKAAVA-ALUEEN PESIMÄ- LINNUSTO 3.1 Pesimälinnuston yleiskuvaus Pesimälinnuston kannalta Hiitolanjoen suunnittelualue muodostaa nykyisin hyvin monipuolisen kokonaisuuden, johon kuuluu metsäympäristöille ominaisten ohella myös mm. useita maaseutuja kulttuuriympäristöille ominaisia lajeja. Suunnittelualueen pesimälinnustosta valtaosan muodostavat erityisesti havu- ja sekametsille tyypilliset lintulajit, joista runsaslukuisimpina esiintyvät mm. peippo (Fringilla coelebs), pajulintu (Phylloscopus trochilus), punarinta (Erithacus rubecula) sekä erilaiset tiaiset ja rastaat. Näiden lajien elinympäristövaatimukset ovat pääosin melko väljät, minkä takia niitä tavataan Suomessa vaihtelevasti lähes kaikilla metsätalousvaltaisilla alueilla. Selkeästi kuusi- ja kuusivaltaisia sekametsiä suosivista lajeista hippiäinen (Regulus regulus), vihervarpunen (Carduelis spinus), pyy (Bonasa bonasia), puukiipijä (Certhia familiaris) sekä tiltaltti (Phylloscopus collybita) esiintyvät suunnittelualueella melko runsaina niiden esiintymisalueiden painottuessa kesän 2010 laskentojen perusteella erityisesti Joenpolven pohjoisrannalla, Korkiaojan ja Korkeamäen jokiuomaan viettävässä rinteessä sekä Kangaskosken ympäristössä. Kuusimetsiä luonnehtivista lajeista suunnittelualueella havaittiin kesällä 2010 lisäksi myös pikkusieppo (Ficedula parva), joka lauloi ensimmäisen maastokäynnin aikana aktiivisesti Joenpolven pohjoispuolen kuusikossa. Maastolaskentojen yhteydessä havaitut, suojelullisesti huomionarvoisimpien havumetsälajien reviirit on esitetty tämän raportin liitteessä 2. Suunnittelualueen maaseutuympäristön tyyppilajeihin kuuluvat vastaavasti mm. isokuovi (Numenius arquata), töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus), kiurun (Alauda arvensis), jotka kaikki esiintyvät alueella kesän 2010 havaintojen varsin runsaslukuisina. Peltoalueilla pesivien lajien ohella Hiitolanjoen maaseutuympäristöjen pesimälinnustoon kuuluu myös huomattava määrä erityisesti avomaille ja pensaikoille tyypillisiä lajeja, joille peltoalueiden reunoihin sekä ojien varsille syntyneet, paikoin hyvinkin rehevät paju-, koivu- ja leppävaltaiset pensaikot muodostavat potentiaalisen pesimäalueen. Pensastoille tyypillisistä lajeista erityisesti pensastasku (Saxicola rubetra) ja punavarpunen (Carpodacus erythrinus) ovat alueella hyvinkin runsaslukuisia pesimälajeja. Muista erityisesti lehtimetsille ominaisista lajeista suunnittelualueella tai sen välittömässä läheisyydessä havaittiin lisäksi myös mm. kultarinta (Hippolais icterina, laulava koiras Mustamäeltä Hiitolanjokeen laskevan puron varren koivikossa), kuhankeittäjä (Oriolus oriolus, laulava koiras Kivimäen pellonreunassa) sekä mustapääkerttu (Sylvia atricapilla, laulavat koiraat Lahnasella ja Kangaskoskella). Suojelullisesti huomionarvoisimpien lehtimetsien ja avomaiden lajien havaitut reviirit on esitetty tämän raportin liitteessä 3. Hiitolanjoen vesi- ja rantalintulajistosta valtaosan muodostavat Etelä- ja Keski-Suomen vesialueille tavanomaiset sorsalintulajit, joista runsaslukuisimpina alueella esiintyvät Kontiokorven ja Rajakallion (2005) selvityksen mukaan mm. telkkä (Bucephala clangula), sinisorsa (Anas platyrhynchos), tavi (A. crecca) ja isokoskelo (Mergus merganser). Sen sijaan rehevämmille lintuvesille tyypillisten lajien (mm. silkkiuikku (Podiceps cristatus), lapasorsa (Anas clypeata)) määrät ovat joella selkeästi pienempiä, mitä selittää näiden lajien suosimien rehevien rantaluhtien ja järviruovikoiden vähyys. Puusto yltää Hiitolanjoella monin paikoin hyvin lähelle jokiuomaa, minkä takia erityisesti kahlaajalintujen pesimäalueinaan käyttämät rantaluhtavyöhykkeet ovat alueella varsin kapeita. Suunnittelualueella poikkeuksen tähän tekee kuitenkin Lahnasen alue, jonka vesija rantalinnusto on selkeästi jokivarren muita osia monipuolisempaa. Lahnasen kohdalla jokiuoma muodostaa leveän suvannon, jonka kasvillisuutta luonnehtii erityisesti suvannon länsirannalla hyvin tiheä paju- ja järviruokovaltainen rantaluhtavyöhyke. Hiitolanjoen alueella tavanomaisten sorsalintujen lisäksi Lahnasen alueen pesimälinnustoon ovat joinakin vuosina kuuluneet Kontiokorven ja Rajakallion (2005) mukaan myös mm. nokikana (Fulica atra) ja heinätavi (Anas querquedula), joista nokikana pesi Lahnasen alueella myös kesällä Pesivien vesilintujen ohella Lahnanen kerää keväisin myös muuttomatkalla olevia sorsalintuja, joiden määrän on arvioitu nousevan parhaimmillaan joihinkin satoihin yksilöihin (Kontiokorpi & Rajakallio 2005). Lintujen seuraamiseksi Lahnasen alueen itärannalle on rakennettu lintutorni.

7 4 Varpuslinnuista Lahnasen alueen tyyppilajeihin lukeutuvat erityisesti rantaluhdilla runsaslukuisina esiintyvät ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus) ja pajusirkku (Emberiza schoeniclus), joiden lisäksi Lahnasen rantametsissä esiintyvät tehtyjen maastokäyntien perusteella myös mm. kirjosieppo (Ficedula hypoleuca), sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix), mustapääkerttu ja punavarpunen. Lahnasen alueella on lisäksi tehty useita vanhoja havaintoja suojelullisesti huomionarvoisten tikkalintujen, valkoselkä- (Dendrocopos leucotos), pikku- (D. minor) ja harmaapäätikan (Picus canus)), esiintymisestä alueella, minkä perusteella alueen voidaan arvioida näiden lajien säännöllisiin pesimä- tai ruokailualueisiin Kuva 3. Kuvia Lahnanen suvannolta ja sen länsipuolen rantaluhdalta (kuvat: Asko Ijäs 31.5.ja 16.6.) Petolinnuista Hiitolanjoen suunnittelualueella havaittiin maastokäyntien aikana varpus- (Accipiter nisus), tuuli- (Falco tinnunculus), nuoli- (F. subbuteo) ja mehiläishaukka (Pernia apivorus). Tehdyt havainnot koskevat ensisijaisesti suunnittelualueella saalistelleita yksilöitä, kun taas petolintujen pesiä ei alueelta maastokäyntien yhteydessä löydetty. Lajeista kuitenkin ainakin varpus- ja tuulihaukan pesiminen suunnittelualueella tai sen välittömässä läheisyydessä on hyvin todennäköistä, kun taas Mäkelän peltojen päällä kaarrelleen mehiläishaukan pesiminen varsinaisella selvitysalueella on epätodennäköisempää. Saalisteleva nuolihaukka havaittiin vastaavasti Lahnasen päällä Huomionarvoinen piirre Hiitolanjoen suunnittelualueen linnustossa on lisäksi yöaktiivisten hyönteissyöjien sekä ruisrääkän huomattavan runsas esiintyminen. Elinympäristövaatimukseltaan yölaulajat lukeutuvat Suomessa pääasiassa rehevien lehtimetsien ja pensaikkojen sekä kulttuuriympäristöjen lajeihin, joille potentiaalisia lisääntymisalueita on Hiitolanjoen suunnittelualueella erityisesti Lahnasen ympäristössä, Korkeamäen-Korkiaojan peltojen reunoilla sekä Kangaskosken voimalaitoksen ympärillä. Lajeista runsaslukuisimpina alueella esiintyvät erityisesti viitakerttunen (Acrocephalus dumentorum), ruisrääkkä (Crex crex) ja satakieli (Luscinia luscinia), joiden lisäksi alueella esiintyvät harvalukuisempina myös mm. pensas- (Locustella naevia) ja viitasirkkalintu (L. fluviatilis). Em. yölaulajalajit kuuluvat Suomessa pääasiassa maaseutu- ja kulttuuriympäristöjen lajeihin, joiden reviirimäärät ovat yleensä suurimpia rehevien kosteikkoalueiden reunojen ja osin umpeenkasvaneiden niittyjen pensastoissa. Poikkeuksen näistä tekee kuitenkin ruisrääkkä, jonka reviirit painottuvat Suomessa pääosin viljelykäytössä oleville pelloille. Hiitolanjoen suunnittelualueella merkittävimmät yölaulajakeskittymät painottuvat kesän 2010 maastokäyntien perusteella erityisesti Lahnasen alueen reheville rantaluhdille ja rantametsiin sekä toisaalta Kangaskosken voimalan ympäristön kulttuurivaikutteiselle alueelle, joissa molemmissa havaittiin useita yölaulajareviirejä. Ruisrääkän reviirit jakautuvat alueella sen sijaan tasaisemmin jokivartta ympäröiville peltoalueille (liite 4). Simpeleen alueella on tehty useina vuosina havaintoja Suomessa nykyisin erittäin harvinaisesta pikkukultarinnasta (Hippolais caligata). Laji on Suomessa itäinen uudistulokas, jonka havainnot painottuvat Suomessa usein itärajan tuntumaan. Hiitolanjoen suunnittelualueen ympäristössä lajin tiedetään pesineen vuonna 2003 Änkilässä (Karhu 2003), jonka lisäksi havaintoja laulavista koiraista on vuosilta myös Lahnaselta ja Kontron alueelta (Kontiokorpi & Rajakallio 2005, Rissanen ym. 2006). Pikkukultarinnan ohella Lahnasen alueen tiedetään vielä 1980-luvulla

8 5 kuuluneen Suomessa nykyisin äärimmäisen uhanalaisen kultasirkun (Emberiza aureola) lisääntymisalueisiin. Lajista ei kuitenkaan ole tehty havaintoja suunnittelualueelta vuoden 1987 jälkeen (Kontiokorpi & Rajakallio 2005). Taulukko 1. Hiitolanjoen rantayleiskaava-alueella ja sen välittömässä läheisyydessä esiintyviä, eri suojeluluokituksissa mainittuja lajeja. Taulukossa: Lajin uhanalaisuus = lajin uhanalaisuusluokitus Suomessa, NT = silmälläpidettävä laji, RT = eteläboreaalisella Järvi-Suomen vyöhykkeellä (vyöhyke 2b) alueellisesti uhanalainen laji. Luonnonsuojelulaki = luonnonsuojelulain 46 ja 47 nojalla uhanalainen (U) tai erityisesti suojeltava laji (E). Direktiivilaji = EU:n lintudirektiivin liitteessä 1 mainittu laji. Tähdellä (*) merkittyjä lajeja ei kesän 2010 laskennoissa havaittu, mutta joista suunnittelualueelta on olemassa vanhoja havaintoja. Laji Lajin uhanalaisuus Luonnonsuojelulaki Lintudirektiivi Laulujoutsen (Cygnus cygnus) - - D Pyy (Bonasa bonasia) - - D Ruisrääkkä (Crex crex) NT - D Kaulushaikara (Botaurus stellaris) NT - D *Sääksi (Pandion haliaetus) NT - D Mehiläishaukka (Pernis apivorus) NT - D Tuulihaukka (Falco tinnunculus) NT - D Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) RT - - Isokuovi (Numenius arquata) RT - D Naurulokki (Larus ridibundus) VU - - Kalatiira (Sterna hirundo) - - D Käki (Cuculus canorus) NT - - Palokärki (Dryocopus martius) - - D *Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) CR E D *Pikkutikka (Dendrocopos minor) VU U - *Harmaapäätikka (Picus canus) NT - D *Koskikara (Cinclus cinclus) NT, RT - - Pensastasku (Saxicola rubetra) NT - - Tiltaltti (Phylloscopus collybita) VU - - Pikkusieppo (Ficedula parva) NT - D Pikkulepinkäinen (Lanius collurio) NT - D Kottarainen (Sturnus vulgaris) NT Uhanalaiset ja lintudirektiivin liitteen I lajit Suunnittelualueella pesivään tai sillä säännöllisesti ruokailevaan pesimälinnustoon kuuluu nykyisin huomattava määrä uhanalaisia tai suojelullisesti huomionarvoisia lajeja (Taulukko 1). Näistä suojelullisesti merkittävin on Suomen lajien uhanalaisuustarkastelun (Rassi ym. 2001) perusteella äärimmäisen uhanalaiseksi (CR) luokiteltava valkoselkätikka, joka kuuluu lisäksi luonnonsuojelulain 47 nojalla erityisesti suojeltaviin lajeihin. Valkoselkätikan ohella Hiitolanjoen suunnittelualueella esiintyvät uhanalaista lajeista lisäksi ainakin naurulokki, pikkutikka ja tiltaltti, joiden uhanalaisuusluokitus on nykyisin vaarantunut (VU). Näistä lajeista naurulokki ja tiltaltti havaittiin myös kesän 2010 laskennoissa.

9 Lajikohtaiset tarkastelut Laulujoutsen (Cygnus cygnus) Laulujoutsen pesii nykyään säännöllisenä lähes koko Suomen alueella rehevillä järvillä ja lammilla, mutta myös upottavien, rimpivaltaisten aapa- ja keidassoiden vetisimmillä allikoilla. Aikaisemmin laulujoutsenta pidettiin hyvin arkana erämaalintuna, mutta viime vuosikymmeninä laji on sopeutunut pesimään hyvinkin lähellä ihmisasutusta. Osaltaan lajin tottuminen ihmisiin on mahdollistanut sen kannan kasvun ja levittäytymisen uusille alueille. Hiitolanjokivarressa on luvun aikana havaittu useina vuosina 1 2 kesää viettävää laulujoutsenparia, mutta pesimäyrityksiä ei ainakaan tähän mennessä ole havaittu (Kontiokorpi & Rajakallio 2005). Kesällä 2010 joella havaittiin ruokaileva joutsenpari Niemelän ja Kokkosuon välisellä jokiosuudella. Poikasia parilla ei kuitenkaan havaittu. Pyy (Bonasa bonasia) Pyy on yleensä erityisesti aluskasvustoltaan reheville kuusi- tai kuusivaltaisille sekametsille ominainen metsäkanalintulaji, joka viihtyy usein myös purojen varsilla sekä soiden reuna-alueilla. Kesän 2010 maastolaskennoissa pyitä havaittiin kahdessa paikassa, jokivarren varttuneemmassa kuusikossa Kokkosuon lounaispuolella (2 yks.) sekä Kangaskosken voimalan alapuolelta läheltä Jokelaa (1 yks.). Yleisesti pyykannan arvioiminen on kesäaikaisilla laskennoilla melko vaikeaa, koska laji ei muodosta esimerkiksi varpuslintujen tapaan selkeitä, havaittavia reviirejä. Hiitolanjoen suunnittelualueella pyyn kannalta potentiaalisia elinympäristöjä ovat erityisesti alueen varttuneemmat, paikoin hyvinkin rehevät kuusimetsät, joihin myös tehdyt pyyhavainnot keskittyvät. Kuva 4. Mäkelän pellot (Kuva: Asko Ijäs ) Ruisrääkkä (Crex crex) Ruisrääkkä oli Suomen maaseutuympäristöissä yleinen lintu vielä 1800-luvun puolella, kunnes sen kanta taantui voimakkaasti 1900-luvun alkupuolelta lähtien maanviljelymenetelmien muuttuessa. Ruisrääkän kanta on kuitenkin kasvanut selkeästi viime vuosikymmeninä lajin esiintymisen ydinalueiden painottuessa selkeästi maan itäosiin sekä Pohjois-Karjalaan. Hiitolanjoen suunnittelualueella ja sitä ympäröivissä pelto- ja maaseutuympäristöissä ruisrääkkäkanta on nykyisin hyvin vahva. Linnustoselvityksen yhteydessä tehdyissä yölaulajalaskennoissa suunnittelualueeseen rajautuvilla peltoalueilla havaittiin 11 äänessä ollutta ruisrääkkää suurimpien kerääntymien sijoittuessa Korkeamäen-Rauhalan pelloille (3 4 reviiriä). Ruisrääkät suosivat elinympäristöinään korkeakasvustoisia vilja-, rehu- ja kesantopeltoja, joiden lisäksi niitä havaitaan usein myös tulvaniityillä ja rantaluhdilla. Aktiivisessa viljelykäytössä olevilla pelloilla ruisrääkkien reviirit voivat vaih-

10 7 della huomattavasti jopa vuosien sisällä viljelykierron sekä yleisten maataloustoimien vuoksi, mikä vaikeuttaa osaltaan niiden reviirien yksityiskohtaista kartoittamista. Kaulushaikara (Botaurus stellaris) Kaulushaikara kuuluu yleensä rehevien lintujärvien ja merenlahtien tyyppilajeihin, jonka elinympäristöjä luonnehtivat yleensä laajat, yhtenäiset järviruokokasvustot. Hiitolanjoen rantayleiskaavan suunnittelualueella ei maastokäyntien aikana havaittu kaulushaikarareviirejä. Sen sijaan yölaulajalaskennan yhteydessä 1.6. kuultiin kaulushaikaran huhuilua jostain alueen pohjoispuolelta. Kontiokorven & Rajakallion (2005) selvityksen mukaan Hiitolanjoen tunnetut kaulushaikarareviirit ovat aikaisempina vuosina sijoittuneet pääosin Uudensillankosken ja Ritakosken väliselle jokiosuudelle. Varsinaisella suunnittelualueella kaulushaikaran kannalta potentiaalista elinympäristöä on nykyisin melko vähän niiden rajautuessa lähes kokonaisuudessaan Lahnasen alueelle. Sääksi (Pandion haliaetus) Sääkseä ei kesän 2010 maastolaskentojen yhteydessä Hiitolanjoella havaittu. Lajin on kuitenkin havaittu hyvinkin säännöllisesti ruokailevan Hiitolanjoen alueella erityisesti alkukeväällä, jolloin jokivarressa on havaittu kerralla useita saalistelevia sääksiä. Sääksi ei kuitenkaan nykytiedon mukaan pesi suunnittelualueella, vaan Hiitolanjoella nähtävien sääksien pesäpaikat sijaitsevat ensisijaisesti Venäjän puolella (Kontiokorpi & Rajakallio 2005). Mehiläishaukka (Pernis apivorus) Mehiläishaukka kuuluu yleensä reheville, kuusivaltaisille sekametsille tyypillisiin petolintulajeihin, jonka levinneisyys on painottunut Suomessa selkeästi maan eteläosiin. Yleisesti mehiläishaukkaa ei pidetä ihmistoiminnalle yhtä häiriöherkkänä lajina kuin esimerkiksi hiiri- tai kanahaukkaa, mihin viittaa mm. lajin pesintöjen sijoittuminen hyvinkin lähelle mm. vilkkaasti liikennöityjä teitä (Kontkanen & Nevalainen 2002). Mäkelän peltojen päällä havaittiin korkealla kaarrellut mehiläishaukka. Lajin pesimisestä suunnitellulla rantayleiskaava-alueella ei kuitenkaan tehty muita havaintoja. Tuulihaukka (Falco tinnunculus) Tuulihaukka on maaseutuympäristöille ominainen päiväpetolintulaji, jonka pesimäpaikat sijoittuvat usein peltojen reunametsiin. Mäkelän peltojen päällä havaittiin saalisteleva tuulihaukkakoiras. Lajin pesäpaikkaa ei alueelta löydetty, mutta on todennäköistä, että laji pesii jossain peltojen reunametsissä. Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) Hiitolanjoen selvitysalueella taivaanvuohen kannalta potentiaalisia rantaluhtia ja -niittyjä on nykyisin melko vähän puuston ulottuessa laajoilla alueilla hyvin lähelle jokiuomaa. Selvitysalueella taivaanvuohia havaittiin kahdessa paikassa, Lahnasen suvannossa (havaintoja ainakin 2 3 yksilöstä, ei inventoitu kattavasti) sekä Röksänsuolta tulevan puron suusta (1 yksilö). Isokuovi (Numenius arquata) Isokuovi tunnetaan yleisesti yhtenä suomalaisen peltomaiseman leimaa antavista lajeista. Vaikka kuovi on alun perin ollutkin avosoiden ja niittyjen laji, pesii suurin osa kuovikannastamme nykypäivänä pelloilla. Tihein kanta on Pohjanmaalla, jossa peltolohkojen välinen vaihtelu on nurmien, heinäpeltojen ja laitumien ansiosta suurta. Laji on kuitenkin taantunut erityisesti Etelä-Suomen alueella ilmeisesti maatalouden tehostumisen ja aktiivisen viljelykierron ulkopuolella olevien kesantojen ja joutomaiden vähenemisen myötä (Birdlife Suomi 2010a). Hiitolanjoella isokuovi kuuluu nykyisin alueen maaseutuympäristöjä luonnehtiviin lajeihin. Kesän 2010 maastokäyntien perusteella laji pesii suunnittelualueella nykyisin ainakin Mäkelän (ainakin 1 reviiri) sekä Korkeamäen-Rauhalan pelloilla (ainakin 2 reviiriä). Reviirimääräarviot perustuvat pääasiassa varoitelleisiin yksilöihin. Peltoalueita ei maastokäyntien yhteydessä käyty kattavasti läpi, minkä takia myös arviot kuovin esiintymisestä alueella ovat todennäköisesti ala-arvioita lajin todellisesta kannasta. Naurulokki (Larus ridibundus) Naurulokki on yksi suomalaisten lintujärvien ja rehevien merenlahtien tyypillisistä pesimälajeista. Naurulokki on tavallisesti yhdyskuntapesijä, jonka pesimäalueet sijoittuvat yleensä lintuvesien ranta-alueiden järviruoko- ja osmankäämikasvustoihin. Hiitolanjoen suunnittelualueella naurulokki ei nykytietojen mukaan kuitenkaan pesi. Alue kuuluu kuitenkin naurulokkien säännölliseen ruokailualueeseen sekä kevät- että kesäaikaan. Kesän 2010 maastokäynneillä ruokailevia naurulokkeja havaittiin suunnittelualueella kaikkiaan 8 havaintojen sijoittuessa Lahnaselle (enimmillään

11 8 2 yksilöä) sekä sen eteläpuoliselle Korkiamäen-Rauhalan pelloille (enimmillään 6 yksilöä kalalokkiparvessa). Havaintoja lajin pesimisestä suunnittelualueella ei kuitenkaan tehty. Kalatiira (Sterna hirundo) Kalatiira lukeutuu yleensä etelä- ja keskisuomalaisten järvien tyypilliseen lokkilajistoon, joka rakentaa pesänsä yleensä järvien ranta-alueille sekä veden pinnan yläpuolelle ulottuville kareille. Virtavesien varressa lajia tavataan sen sijaan harvemmin. Hiitolanjoella kalatiira on yleensä säännöllinen ruokavieras, jonka ruokailualueet painottuvat erityisesti Lahnaselle sekä Ritakosken alapuoliselle suvantoalueelle. Kesällä 2010 em. alueille havaittiin säännöllisesti ruokaileva kalatiirapari. Myös lajin pesiminen Ritakosken alapuolisella suvannolla on tässä yhteydessä mahdollista, tosin pesintää ei kuitenkaan pystytty maastokäyntien aikana varmistamaan. Käki (Cuculus canorus) Käki on erityisesti Etelä- ja Keski-Suomen valoisissa havu- ja sekametsissä vielä monin paikoin varsin yleinen pesimälaji. Laji on kuitenkin taantunut viime aikoina, minkä takia sitä pidetään nykyään silmälläpidettävänä lajina. Käki on pesäloinen, joka ei rakenna omaa pesää vaan lisääntyy munimalla toisten varpuslintujen pesiin. Yhdeksi syyksi käen vähenemiseen onkin arvioitu sen yleisimmän isäntälajin, leppälinnun (Phoenicurus phoenicurus), taantumista. Hiitolanjoen suunnittelualueella havaittiin maastokäyntien yhteydessä kaksi kukkuvaa käkeä, toinen Röksänojanmäen reunassa ja toinen Kangaskosken voimalaitoksen lounaispuolella. Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) Valkoselkätikka kuuluu yleisesti varttuneiden lehtimetsien tyyppilajeihin, joiden lisääntymisen kannalta keskeinen tekijä on lahopuun riittävä määrä lajin elinpiirillä. Valkoselkätikka on levinneisyydeltään eteläinen laji, jonka kannalta potentiaalisten pesimäbiotooppien määrää ovat viime vuosikymmenien aikana vähentäneet erityisesti tehostuneen metsätalouden ja sen aiheuttaman, runsaasti lahopuuta sisältävien lehtimetsien väheneminen sekä toisaalta karjan metsälaidunnuksen loppuminen ja sen aiheuttama lehtimetsien kuusettuminen. Vuonna 2009 Suomesta tunnettiin Metsähallituksen koordinoimien tikkakartoitusten perusteella kaikkiaan hieman yli 160 valkoselkätikkareviiriä, jotka painottuivat erityisesti Etelä- ja Pohjois-Karjalan alueille (Laine 2010). Hiitolanjoen ympäristöstä tunnetaan nykyisin ainakin kaksi erillistä valkoselkätikkareviiriä, joiden ruokailualueet sijoittuvat todennäköisesti myös suunnitellun kaava-alueen sisäpuolelle (Jari Kontiokorpi, suullinen tiedonanto ). Valkoselkätikan esiintymisen kannalta huomionarvoisimpia kohteita ovat Hiitolanjokivarressa erityisesti alueen vanhimmat lehtipuukuviot erityisesti Lahnasen alueen ympäristössä ja sen pohjoispuolella. Varttuneiden lehtimetsien ohella valkoselkätikan kannalta merkityksellisiä alueita ovat kuitenkin myös joen rantaluhtien leppä- ja raitavaltaiset rantaluhdat, joiden pystyyn kuolleet puut muodostavat potentiaalisen ruokailualueen alueella pesiville valkoselkätikoille. Lahnasen ympäristön ohella näitä alueita on Hiitolanjokivarressa nykyisin ainakin Joenpolven alueella sekä Niemelässä Röksänsuolta tulevan puron suussa. Harmaapää- (Picus canus) ja pikkutikka (Dendrocopos minor) Sekä harmaapää- että pikkutikka kuuluvat valkoselkätikan tapaan pääasiassa reheville lehtimetsille ja lehdoille tyypillisiin lintulajeihin, joiden kannalta potentiaalisimmat elinympäristöt sijoittuvat suunnittelualueella erityisesti Lahnasen alueen reheviin rantametsiin. Kumpaakaan lajeista ei kesän 2010 maastokäyntien yhteydessä suunnittelualueella havaittu. Sekä harmaapää- että pikkutikasta on kuitenkin olemassa Kontiokorven & Rajakallion (2005) selvityksen mukaan pesintään viittaavia havaintoja Lahnasen ympäristöstä, harmaapäätikasta ainakin vuodelta 2003 ja pikkutikasta vuodelta Tikkojen aktiivinen soidinkausi sijoittuu alkukevääseen (maalishuhtikuu). Pesimäaikana touko-kesäkuussa tikkalinnut voivat sen sijaan olla hyvinkin huomaamattomia, minkä takia ne voivat usein jäädä kesäkuisissa linnustolaskennoissa havaitsematta, jos lajin pesäpaikka ei osu suoraan laskijan kohdalle. Palokärki (Dryocopus martius) Palokärki suosii vanhoja havumetsiä, mutta pesii säännöllisesti myös varttuneissa talousmetsissä. Laji suosii pääasiassa hevos- ja kekomuurahaisia, joiden määrää pidetään usein yhtenä määrittelevänä tekijänä palokärjen esiintymisen kannalta. Palokärkeä ei yleensä pidetä erityisen häiriöherkkänä lajina, vaan sen on havaittu pesivän usein hyvinkin lähellä ihmisten asuttamia alueita, kunhan sille potentiaalisia pesäpuita ja ravintokohteita on riittävästi tarjolla. Palokärjen reviiri on esimerkiksi käen tapaan usein hyvinkin laaja, minkä takia yksittäisten reviirien rajaaminen on usein vaikeaa. Suunnittelualueen läheisyydessä palokärki pesi kesällä 2010 ainakin Ritakosken-

12 9 tien varressa, jonka emolinnut liikkuivat alkukesällä melko säännöllisesti myös suunnittelualueen puolella (havaintoja ainakin 31.5.). Ritakoskentien pesäpaikan lisäksi palokärjen tiedetään pesineen ainakin Lahnasen luoteispuolella Lahnasenotkossa (Kontiokorpi & Rajakallio 2005). Koskikara (Cinclus cinclus) Koskikara on Suomessa nykyisin pääosin Lapin tuntupuroille ja jokivarsille tyypillinen pesimälaji. Etelä- ja Keski-Suomessa lajia tavataan sen sijaan yleensä lähinnä talvisaikaan, jolloin Pohjois- Skandinavian alueella pesivät linnut siirtyvät talvehtimaan etelämmäs. Pesintöjä Kuusamon eteläpuolelta tunnetaan sen sijaan melko vähän. Koskikaraa ei kesällä 2010 tehtyjen maastokäyntien yhteydessä suunnittelualueella havaittu. Lajin tiedetään kuitenkin pesineen säännöllisesti Hiitolanjoen alueella aina vuoteen 2001 asti. Tämän jälkeen havaintoja on kuitenkin vähemmän, eikä laji todennäköisesti enää kuulu Hiitolanjoen jokavuotiseen pesimälajistoon. Talvehtivia koskikaroja Hiitolanjoella havaitaan sen sijaan vuosittain useita yksilöitä (Kontiokorpi & Rajakallio 2005). Yksityiskohtaisempi kuvaus Hiitolanjoen koskikaratilanteesta on löydettävissä Kontiokorven & Rajakallion (2005) selvityksestä. Pensastasku (Saxicola rubetra) Pensastasku on Suomessa vielä melko tavanomainen pellonreunojen ja niittyjen pensastojen pesimälaji, jota tavataan usein myös mm. avosoiden harvapuisilla reuna-alueilla. Laji on taantunut viime vuosina voimakkaasti erityisesti maatalousympäristöissä ilmeisesti maatalouden rakennemuutosten ja peltojen reunoihin jätettyjen pensastoiden harvenemisen seurauksena, minkä takia se määritellään uhanalaistarkastelussa nykyisin silmälläpidettäväksi lajiksi. Hiitolanjoen varren maaseutuympäristöissä pensastasku esiintyy nykyisin hyvinkin runsaslukuisena. Kaikkiaan alueella havaittiin maastolaskennoissa ainakin seitsemän laulavaa pensastaskukoirasta (osa havainnoista yölaulajalaskentojen yhteydessä). Lajin todellinen reviirimäärä on Hiitolanjoen varren peltoalueilla todennäköisesti jonkin verran havaittua suurempi, koska kaikkia lajin kannalta potentiaalisia elinympäristöjä ei maastokäynnin yhteydessä pystytty käymään kattavasti läpi. Havaitut pensastaskureviirit sijoittuvat pääosin alueen peltojen reunavyöhykkeisiin, joiden lisäksi yksi pensastaskureviiri havaittiin valtion rajavyöhykkeen avohakatulta alueelta Kivikkomäen eteläpuolella. Tiltaltti (Phylloscopus collybita) Tiltaltti on yleensä varttuneiden havu- ja kuusimetsien pesimälaji, jonka kanta on kuitenkin runsain vanhoissa kuusimetsissä. Laji on viime vuosikymmeninä vähentynyt ilmeisesti metsätaloustoimien aiheuttamasta metsien pirstoutumisesta sekä kuusimetsien vähentymisestä johtuen, minkä takia se luokitellaankin Suomessa nykyisin vaarantuneiden lajien joukkoon. Hiitolajokivarressa tiltaltti esiintyy nykyisin vielä melko runsaslukuisena. Kaikkiaan maastokäyntien yhteydessä havaittiin kuusi tiltalttireviiriä, jotka sijoittuvat Joenpolven pohjoispuoliseen kuusikkoon (3 reviiriä), jokiuoman ja Korkiaojan väliseen rinteeseen (2 reviiriä) sekä Punasvaarantien risteykseen (1 reviiri). Kaikki havainnot koskevat laulavia yksilöitä. Pikkusieppo (Ficedula parva) Pikkusieppo on mm. tiltaltin ja pyyn ohella varttuneille ja vanhoille kuusimetsille ominainen pesimälaji, jota tavataan yleensä runsaslukuisimmin aluskasvillisuudeltaan rehevissä, ryteikköisissä kuusimetsissä. Tiltalttiin ja pyyhyn verrattuna pikkusieppo on kuitenkin vielä selkeästi harvalukuisempi ja yleensä sen reviirit sijoittuvatkin lähinnä alueen edustavimmille kuusimetsäalueille. Hiitolanjoen ympäristössä pikkusieppo on Kontiokorven & Rajakallion (2005) mukaan harvinainen pesimälaji, joka ei kuulu alueen jokavuotiseen pesimälinnustoon. Kesän 2010 maastolaskennoissa havaittiin laulava pikkusieppokoiras Joenpolven pohjoispuolen varttuneessa, aluskasvillisuudeltaan paikoin hyvinkin rehevässä kuusikossa. Toisella maastokäynnillä yksilöä ei alueelta kuitenkaan enää löydetty. Ajankohdasta johtuen on kuitenkin mahdollista, että lintu on jo lopettanut aktiivisen laulukautensa ja on jäänyt tästä syystä havaitsematta. Kasvillisuudeltaan havaintopaikka (varttunut joenvarsikuusikko) soveltuu hyvin pikkusiepon pesimäpaikaksi, minkä takia lajin pesimistä alueella voidaan pitää mahdollisena, jopa todennäköisenä. Pikkulepinkäinen (Lanius collurio) Pikkulepinkäisen elinympäristövaatimukset vastaavat melko hyvin pensastaskun vastaavia lajin suosiessa erityisesti pellonreunojen pensastoja sekä avohakkuualoja. Hiitolanjoen suunnittelualueella pikkulepinkäisiä havaittiin ainoastaan Suomen rajavyöhykkeen avohakatulla alueella. Lisäksi alueelta on vuonna 2005 laaditussa linnustoselvityksessä (Kontiokorpi & Rajakallio 2005) mainin-

13 10 ta mahdollisesta pikkulepinkäisreviiristä Lahnasen lintutornin takana olevasta rinteestä. Myös pikkulepinkäiselle on Hiitolanjoen ympäristön maaseutuympäristöissä tarjolla paljon potentiaalisia pesimäympäristöjä, minkä takia lajin havaitut reviirimääräpensastaskun tapaan olla tässä selvityksessä havaittua suurempi. Kottarainen (Sturnus vulgaris) Kottarainen kuuluu maatalousvaltaisille kulttuuriympäristöille tyypillisiin pesimälajeihin, jonka kanta on kuitenkin taantunut huomattavasti 1970-luvun jälkeen. Lajin vähenemisen syyksi on arvioitu erityisesti lajin ruokailualueinaan käyttämien karjalaidunten ja niittyjen vähenemistä suomalaisessa maatalousmaisemassa (Birdlife Suomi 2010b). Hiitolanjoen suunnittelualueella kottarainen pesii ilmeisesti ainakin suunnittelualueen lounaispuolella Korkiamäen-Rauhalan pelloilla, jossa havaittiin maastokäyntien yhteydessä yksi laulava koiras (1.6.) sekä neljä pellolla ruokaillutta lintua (16.6.). 4. JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN Pesimälinnustoltaan Hiitolanjoen alue muodostaa hyvin monipuolisen kokonaisuuden, jonka pesimälinnustoon kuuluu useita sekä metsäympäristöille mutta myös avomaille ja pensastoille ominaisia lajeja. Kasvillisuudeltaan Hiitolanjoen aluetta luonnehtivat laajoilla alueilla varttuneet kuusikot ja kuusivaltaiset sekametsät, joiden pesimälinnustosta valtaosan muodostavat kuusi- ja kuusivaltaisille sekametsille ominaiset lajit. Kulttuurivaikutteisilla alueilla sekä peltojen reunametsissä linnustoa luonnehtivat vastaavasti selkeämmin maaseutuympäristöille (mm. kuovi, töyhtöhyyppä, kiuru) tai muille avomaille ominaiset lajit (mm. pensastasku, punavarpunen). Kasvillisuus on koko suunnittelualueella nykyisin hyvin rehevää, mikä mahdollistaa myös useiden harvalukuisempien, erityisesti lehtimetsiä ja lehtoja luonnehtivien lajien esiintymisen alueella. Näistä Hiitolanjoen suunnittelualueella esiintyvät mm. mustapääkerttu, kultarinta ja kuhankeittäjä sekä uhanalaisista lajeista myös pikku- ja valkoselkätikka. Oman mielenkiintoisen lisänsä suunnittealueen linnustolle antavat lisäksi useiden yöaktiivisten hyönteissyöjien ja ruisrääkän runsaus Hiitolanjoen kulttuurivaikutteisilla alueilla. Alueen linnuston ja sen monimuotoisuuden kannalta Hiitolanjoen alueen kehittämisessä tulisikin ensisijaisesti pyrkiä ylläpitämään alueen nykyistä monipuolista elinympäristörakennetta, jossa laajat metsä- ja kulttuurivaikutteiset alueet sekä näiden väliset reunavyöhykkeet mahdollistavat useiden eri lajien ja lajiryhmien esiintymisen alueella. Linnustonsuojelun kannalta Hiitolanjoen alueen merkittävin pesimälaji on nykyisin valkoselkätikka, jonka tiedetään säännöllisesti pesivän ja ruokailevan suunnittelualueella tai sen ympäristössä. Valkoselkätikan kannalta suunnittelualueen merkittävimmät ruokailualueet sijoittuvat erityisesti Lahnasen alueen ympäristöön, jossa lahopuun määrä on monin paikoin muuta suunnittelualuetta suurempi. Valkoselkätikan kannalta potentiaalisia ruokailualueita (erityisesti jokivarsiluhtien pystyyn kuolleet rantalepikot) on Hiitolanjoen alueella tarjolla kuitenkin myös Lahnasen alueen ulkopuolella, mm. Joenpolven ja Heikkilän alueilla (valkoselkätikan kannalta potentiaalisimmat rantaluhdat on rajattu liitteen 5 karttaan). Valkoselkätikan ruokailumahdollisuuksien turvaamiseksi rakentamistoimet tulisikin pyrkiä Hiitolanjoen alueella pyrkiä ohjaamaan joen välittömän rantavyöhykkeen ulkopuolelle, jotta valkoselkätikan kannalta arvokkaat, lahopuuvaltaiset rantaluhdat pystyttäisiin säilyttämään ja turvaamaan tätä kautta valkoselkätikan ruokailumahdollisuudet alueella. Valkoselkätikan vuoksi koko Hiitolanjoen ranta-aluetta suositellaan tässä rajattavaksi luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaaksi alueeksi (kaavamerkintä luo), jolla erityisesti lahopuusto tulisi säilyttää. Valkoselkätikan ruokailualueiden lisäksi linnustollisen monimuotoisuuden kannalta alueen pohjoisosiin rajautuva Lahnasen suvantoalue ja sen rehevät rantaluhdat ja -metsät muodostavat sekä pesimä- että muuttolinnuston kannalta arvokkaan kokonaisuuden. Pesimälinnustoltaan Lahnasen alueen ympäristö on hyvin monipuolinen siihen kuuluessa useita erityisesti reheville lehtimetsille tyypillisiä lintulajeja. Alueella pesivien vesilintujen ohella Lahnasen alueelle kerääntyy erityisesti keväisin myös huomattavia määriä lepäileviä ja ruokailevia vesilintuja. Myös Lahnasen aluetta suositellaan linnustollisten arvojen vuoksi määriteltäväksi luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaisiin alueisiin (merkintä luo), jotta alueen linnustolliset arvot ja uhanalaisten lajien (erityisesti tikkalinnut) esiintyminen alueella pystytään turvaamaan.

14 11 Metsätalousvaikutteisuus näkyy myös Hiitolanjoen alueen metsävaltaisilla alueilla monin paikoin erityisesti metsien tasalaatuisuutena sekä toisaalta lahopuun pienenä määränä. Linnustollisesti suunnittelualueen edustavimmat metsäalueet sijoittuvat nykyisin Lahnasen alueen pohjoispuolelle (pääosin varsinaisen kaava-alueen ulkopuolella), Kangaskosken ympäristöön sekä Joenpolven pohjoispuolelle jokivarren ja peltojen väliselle kuusikkoalueelle, joilla erityisesti kuusimetsille ominaisten lajien (mm. tiltaltti, puukiipijä) reviirimäärät ovat nykyisin melko suuria. Kaavaprosessissa rakentamistoimia tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä ohjaamaan näiden alueiden ulkopuolelle, jotta alueiden luontainen kehittyminen pystyttäisiin tältä osin turvaamaan. Näilläkin alueilla Lahnasta lukuun ottamatta metsärakenne on kuitenkin nykyisin melko tasalaatuinen (mm. lahopuuta melko vähän), mikä rajoittaa todennäköisesti osin erityisesti vaateliaampien metsälajien (mm. pohjantikka, pikkusieppo) runsaslukuisempaa esiintymistä alueella. Jyväskylässä 3. päivänä marraskuuta 2010 RAMBOLL FINLAND OY Asko Ijäs FM, biologi Kaisa Torri FM, biologi

15 12 5. KIRJALLISUUS Birdlife Suomi Ry 2010a: Vieläkö kuulet kuovin äänen? Maatilan linnut -lajikortti. Birdlife Suomen Internet-sivut ( Haettu Birdlife Suomi Ry 2010b: Anna koti kottaraiselle. Birdlife Suomi Ry, vuoden 2006 projektilajin (kottarainen) Internet-sivut ( Haettu Karhu P. 2003: Lintutilanne Etelä-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen Internet-sivut ( Haettu Kontiokorpi J. & Rajakallio R. 2005: Hiitolan- eli Kokkolanjoen linnusto- ja luontoselvitys Luonnonlumo Tmi Rajakallio. 30 s. + liitteet. Kontkanen H. & Nevalainen T. 2002: Petolinnut ja metsätalous. Siipirikko 29/2: Koskimies P. & Väisänen R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. Helsingin yliopiston eläinmuseo. 143 s. Koskimies P. 1994: Linnustonseuranta ympäristöhallinnon hankkeissa Ohjeet alueelliseen seurantaan. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja B18. Helsinki. 83 s. Laine T. 2010: Suomen valkoselkätikat Linnut-vuosikirja 2009: Neuvoston direktiivi 79/409/ETY, annettu luonnonvaraisten lintujen suojelusta. Rassi P., Alanen A., Kanerva T. & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 432 s. Rissanen E., Keskitalo M. & Ohtonen M. 2006: Pikkuharvinaisuuksien esiintyminen Suomessa vuonna Linnut-vuosikirja 2005: Väisänen R.A., Lammi E. & Koskimies P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otava. Helsinki. 567 s.

16 Liite 1. Hiitolanjoen suunnittelualueella ja sen läheisyydessä pesiviä/ruokailevia lintulajeja kesän 2010 maastokäyntien perusteella. Lajilistaan on lisätty joitakin suojelutoimien kannalta huomionarvoisia lajeja, joiden voidaan vanhan selvityksen (Kontiokorpi & Rajakallio 2005) perusteella arvioida esiintyvän alueella. Nämä lajit on merkitty listassa tähdellä. Lajilistassa käytetyt lyhenteet: CR = Suomen lajien uhanalaisuusluokituksen (Rassi ym. 2001) mukaan äärimmäisen uhanalainen laji, VU = vaarantunut laji, NT = silmälläpidettävä laji, RT = eteläboreaalisella Järvi-Suomen vyöhykkeellä (vyöhyke 2b) alueellisesti uhanalainen laji, LSL 46 = luonnonsuojelulain 46 nojalla uhanalaiseksi määritelty laji, LSL 47 = luonnonsuojelulain nojalla uhanalainen ja erityisesti suojeltavaksi määritelty laji, D = lintudirektiivin liitteessä I mainittu laji. Laulujoutsen (Cygnus cygnus), D Sinisorsa (Anas platyrhynchos) Tavi (A. crecca) Telkkä (Bucephala clangula) Pyy (Bonasa bonasia), D Ruisrääkkä (Crex crex), NT, D Kaulushaikara (Botaurus stellaris), NT, D *Sääksi (Pandion haliaetus), NT, D Mehiläishaukka (Pernis apivorus), NT, D Varpushaukka (Accipiter nisus) Tuulihaukka (Falco tinnunculus), NT Nuolihaukka (F. subbuteo) Nokikana (Fulica atra) Töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus) Taivaanvuohi (Gallinago gallinago), RT Lehtokurppa (Scolopax rusticola) Isokuovi (Numenius arquata), RT, D Metsäviklo (Tringa ochropus) Rantasipi (Actitis hypoleucos) Naurulokki (Larus ridibundus), VU Kalalokki (L. canus) Kalatiira (Sterna hirundo), D Sepelkyyhky (Columba palumbus) Käki (Cuculus canorus), NT Tervapääsky (Apus apus) Palokärki (Dryocopus martius), D Käpytikka (Dendrocopos major) *Valkoselkätikka (D. leucotos), CR, LSL 47, D *Pikkutikka (Dendrocos minor), VU, LSL 46 *Harmaapäätikka (Picus canus), NT, D Kiuru (Alauda arvensis) Haarapääsky (Hirundo rustica) Räystäspääsky (Delichon urbicum) Metsäkirvinen (Anthus trivialis) Västäräkki (Motacilla alba) *Koskikara (Cinclus cinclus), NT, RT Peukaloinen (Troglodytes troglodytes) Rautiainen (Prunella modularis) Punarinta (Erithacus rubecula) Satakieli (Luscinia luscinia) Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) Pensastasku (Saxicola rubetra), NT Mustarastas (Turdus merula) Räkättirastas (T. pilaris) Punakylkirastas (T. iliacus) Laulurastas (T. philomelos) Kulorastas (T. viscivorus) Pensassirkkalintu (Locustella naevia) Viitasirkkalintu (L. fluvialitis) Ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus) Viitakerttunen (A. dumentorum) Kultarinta (Hippolais icterina) Mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) Lehtokerttu (S. borin) Pensaskerttu (S. communis) Pajulintu (Phylloscopus trochilus) Sirittäjä (P. sibilatrix) Tiltaltti (P. collybita), VU Hippiäinen (Regulus regulus) Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) Pikkusieppo (F. parva), NT, D Harmaasieppo (Muscicapa striata) Hömötiainen (Parus montanus) Töyhtötiainen (P. cristatus) Hiitolanjoen rantayleiskaava-alueen linnustoselvitys

17 Talitiainen (Parus major) Puukiipijä (Certhia familiaris) Kuhankeittäjä (Oriolus oriolus) Pikkulepinkäinen (Lanius collurio), NT, D Harakka (Pica pica) Varis (Corvus corone cornix) Naakka (Corvus monedula) Kottarainen (Sturnus vulgaris), NT Pikkuvarpunen (Passer montanus) Peippo (Fringilla coelebs) Viherpeippo (Carduelis chloris) Vihervarpunen (C. spinus) Pikkukäpylintu (Loxia curvirostra) Punavarpunen (Carpodacus erythrinus) Punatulkku (Pyrrhula pyrrhula) Keltasirkku (Emberiza citrinella) Pajusirkku (E. schoeniclus) Hiitolanjoen rantayleiskaava-alueen linnustoselvitys

18 Liite 2. Suojelullisesti huomionarvoisten lajienreviirit Hiitolanjoen suunnittelualueella kesän 2010 maastokäyntien perusteella (havumetsille ominaiset lajit). Suunnittelualue on rajattu karttaan punaisella katkoviivalla Havumetsille ominaiset lajit Hiitolanjoen suunnittelualueella Tiltaltti Pikkusieppo Pyy Palokärki Käki Hiitolanjoen rantayleiskaava-alueen linnustoselvitys

19 Liite 3. Suojelullisesti huomionarvoisten ja harvalukuisten lajien reviirit Hiitolanjoen suunnittelualueella kesän 2010 maastokäyntien perusteella (lehtimetsille ja avomaille ominaiset lajit). Suunnittelualue on rajattu karttaan punaisella katkoviivalla. Avomaille ja lehtimetsille ominaisten lajien reviirit Hiitolanjoen suunnittelualueella Tuulihaukka Pensastasku Pikkulepinkäinen Kultarinta Kottarainen Kuhankeittäjä Hiitolanjoen rantayleiskaava-alueen linnustoselvitys

20 Liite 4. Hiitolanjoen suunnittelualueella havaitut yölaulajareviirit. Suunnittelualue on rajattu karttaan punaisella katkoviivalla. Yölaulajareviirit Hiitolanjoen suunnittelualueella Ruisrääkkä Viitakerttunen Satakieli Pensassirkkalintu Viitasirkkalintu Hiitolanjoen rantayleiskaava-alueen linnustoselvitys

21 Liite 5. Linnustollisesti arvokkaimmiksi arvioidut kohteet Hiitolanjoen suunnittelualueella. Suunnittelualue on rajattu karttaan punaisella katkoviivalla. Hiitolanjoen suunnittelualueen linnustollisesti arvokkaat kohteet Valkoselkätikan kannalta potentiaalisimmat rantaluhdat Edustava, rehevän kuusimetsän alue ja pikkusiepon elinympäristö Lahnasen alue Hiitolanjoen rantayleiskaava-alueen linnustoselvitys