Työvoiman palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintakertomus 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työvoiman palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintakertomus 2010"

Transkriptio

1 1 Liite A 5 Työvoiman palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintakertomus 2010 Lähtökohdat Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) aloitti toimintansa Palvelukeskustoiminta laajentui alkaen Kokkolan kaupungin lisäksi koko Pietarsaaren seutukuntaan. Laajentumisen jälkeen Kokkolan työvoiman palvelukeskus jakaantui kahteen toimipisteeseen, Kokkolaan ja Pietarsaareen. Toiminnan tavoitteet Kokkolan työvoiman palvelukeskuksen tavoitteiden painopiste vuonna 2010 oli ohjausryhmän päätöksen mukaisesti nuorten alle 30-vuotiaiden työttömien aktivointiasteen nostaminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Lisäksi toiminnan tavoitteena on pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisy asiakkaiden työ- ja toimintakyvyn sekä aktiiviseen elämän ja osallisuuden lisäämisen avulla. Sosiaalityön työnkuvan selkeyttäminen ja sosiaalityön menetelmien aktiivinen käyttöön jatkui intensiivisesti. Katso alempana asiakastavoitteet. Henkilökunta Jessica Sundström Vilma-Kaisa Liimatainen Mervi Ritvonen Suvi Kekolahti Juha Joki Aira Perälä Minna Potinoja Kirsi Korkeaniemi johtava sosiaalityöntekijä sosiaalityöntekijä sosiaaliohjaaja palveluneuvoja vastaava työvoimaohjaaja työvoimaohjaaja työvoimaohjaaja työvoimaohjaaja Työvoiman palvelukeskuksen Kelan toimihenkilöinä toimi Johanna Wentin ja Miia Saarela. TE-toimiston ammatinvalintapsykologi Hanna Ilmanen toimii myös Työvoiman palvelukeskuksen ammatinvalintapsykologina. Toiminnan johtaminen ja ohjaaminen Kokkolan työvoiman palvelukeskuksen ohjausryhmän jäsenet:

2 2 Seppo Mattila Tuula Nerg Inkeri Koivu Peter Granholm Mats Löfberg Eija Pitkäjärvi Matti Sykkö Elina Pihlaja Anna-Maija Mattila Boris Nygård Esa Rahja Anneli Raatikainen Juha Joki Jessica Sundström Kokkolan kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimen palvelukeskus, puheenjohtaja Kokkolan kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimen palvelukeskus, sihteeri Kokkolan kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimen palvelukeskus Pietarsaaren kaupunki, Sosiaalikeskus Pietarsaaren TE-toimisto Kokkolan TYP, Pietarsaaren toimipiste Kokkolan TE-toimisto Kokkolan TE-toimisto Pohjanmaan TE-keskus Kokkolan kaupunki, Keskushallinto Kela Kokkolan A-klinikka Kokkolan TYP Kokkolan TYP Asiakastyö 2010 Kokkolan toimipaikan asiakasmäärä oli Tavoitteena oli vuoden loppuun mennessä nostaa asiakasmäärää entiseen, eli 350 asiakkaaseen, joten tavoitetta ei saavutettu. Tavoitteen toteutumattomuuteen vaikuttivat seuraavat asiat: työhallinnolla oli yli 7 kk henkilöstövajausta pitkän sairasloman sekä kotihoitovapaan vuoksi, työhallinnon siirtyminen hiljalleen segmentointiin (koulutukset, asiakasohjauksien väheneminen väliaikaisesti vuoden lopussa). Asiakaskunnan nuorentuessa käyntivälejä on tihennetty työttömyysjakson aikana. Vuoden 2010 aikana palvelukeskuksen asiakkaana aloitti 118 uutta asiakasta. Palvelun päätti 138 asiakasta. Katso myös liite 1. Palvelukeskuksen tavoitteena on asiakkaiden korkea aktivointiaste. Aktivointiaste oli vuonna ,2 (keskiarvo). Työvoimapalvelukeskuksen asiakkaiden aktiivisuus näkyy myös kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien määrässä. Vuonna 2010 kuntouttavassa työtoiminnassa oli 93 TYP:n asiakasta. Asiakastapaamisia 2010 Lkm Tapaaminen/ohjaus palvelukeskuksessa 479 Verkostoneuvottelu/ -tapaaminen 389

3 3 Aktivointiaste/Kokkolan toimipiste -10: Kokkolan TYP:n aktivointiasteet v Tammikuu 45,5 Helmikuu 44,4 Maaliskuu 49,3 Huhtikuu 49,3 Toukokuu 55,5 Kesäkuu 46,7 Heinäkuu 44,1 Elokuu 54,0 Syyskuu 50,2 Lokakuu 53,8 Marraskuu 59,0 Joulukuu 50,4 ka. 50,2 Julkista työvoimapalvelua täydentävät palvelut V Kokkolan työvoiman palvelukeskuksella oli käytössä vain yksi ns. ostopalvelu. Luotsitoiminta/Ventuskartano ry, Pirkko Harju Luotsi on vierelläkulkija, joka ohjaa työnhakijaa yksilöllisesti. Luotsi tekee sekä kotikäyntejä että on työnhakijan mukana viranomaisyhteistyössä. Luotsitoiminnan piirissä oli vuoden aikana 55 henkilöä. Kustannukset ,80. Kuntoutusmäärärahoin hankittavat palvelut Työkyvyn ja kuntoutusmahdollisuuksien arviointeja ja lausuntoja hankittiin ostopalveluina seuraavilta palvelun tuottajilta: KPSHP:n kuntoutustutkimusyksikkö. Tehtiin 8 kpl lähetteitä v KPSHP:n yleissairaalapsykiatrian poliklinikalta/ neuropsykiatrinen klinikka. Tehtiin 10 kpl lähetteitä. Kokkotyösäätiö. Tehtiin 8 kpl lähetteitä sisältäen arviojakso työssä selviytymisestä -jaksot sekä yksittäiset lausunnot Psykologin konsultaatiot ja arviot/konstituutti. Tehtiin 10 kpl lähetteitä. Ventuskartano. Tehtiin 2 kpl lähetteitä. Kuntoutuksen määrärahoja TYP käytti , 49.

4 4 Lisäksi yhteistyötä tehtiin jo aikaisempina vuosina tutkimuksiin lähetettyjen asiakkaiden kanssa. Myös muiden yhteistyökumppaneiden kautta ohjautui asiakkaita näiden palveluiden piiriin, jolloin maksajana ei ole työhallinto. Projektit ja hankkeet 2010 Työvoiman palvelukeskuksen asiakkaita ohjattiin myös seuraaviin projekteihin ja hankkeisiin: Etsivä työ/kokkotyö-säätiö Kokkotyö-säätiön ja Kokkolan kaupungin yhteinen projekti. Kohderyhmänä nuoret 16-29, jotka eivät ole palvelujen piirissä. Usein nuoria, joilla sitoutumisvaikeuksia. Asiakkaita ohjautuu laajalti eri yhteistyötahoilta, esim. oppilaitoksista ja psykiatrian poliklinikalta. Mukana 17 TYP:n asiakasta. Oma Polku/Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Kohderyhmänä koulunsa keskeyttäneet. Projektin kautta mahdollisuus suorittaa kesken jääneet toisen asteen opinnot loppuun työelämäpainotteisesti, teoriaosuudet monimuotoopiskeluna, esimerkiksi itsenäisesti tai pienryhmässä. Mukana 9 TYP:n asiakasta. Vapa/Kokkotyö-säätiö Henkilökohtainen valmentajapalvelu on kriminaalihuollon ostama palvelu Kokkotyösäätiöltä. Kohderyhmä kriminaalihuollon asiakkaat. Arjenhallintaa, harrastustoimintaa, käytännön asioiden hoitamista, työpaikan hakemista jne. Mukana 2 TYP:n asiakasta. Hupa/Ventuskartano ry Tehostettu huumehoito kotiseudulla. Toimii Hermannissa. Avomuotoinen päihdekuntoutus ja tukipalvelu huumekuntoutujille. Sopii lyhyen laitoskuntoutuksen tai katkaisuhoidon jatkoksi. Mukana 4 TYP:n asiakasta. Trappan/Kokkotyö-säätiö Trappan on portaittaisen etenemisen malli, jonka avulla työtön työnhakija siirtyy räätälöidysti ja henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti kohti avoimia työmarkkinoita usein välityömarkkinoiden kautta. Ei ikärajaa. Mukana 13 TYP:n asiakasta. Telma/Kokkolan kaupunki, Työllisyys- ja aktivointi Telma-toiminnan tavoitteena on tukea pitkäaikaistyöttömiä ja yhteistyössä asiakkaan verkoston kanssa suunnitella työllistymis-, työharjoittelu-, koulutus- ja kuntoutusvaihtoehtoja tai muita pitkäkestoisia elämänhallintaa tukevia ratkaisuja. Mukana 38 asiakasta, jolle maksettu 500 pv työmarkkinatukea + 6 muuta TYP:n asiakasta. PTT-hanke Pitkäaikaistyöttömien terveydenhuollon kehittämiskumppanuushanke. Mukana 22 TYP:n asiakasta. Myötätuulta elämään-hanke Sosiaalisen nuorisotyön hanke vuotiaille nuorille. Päätavoitteena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja sekä tukea nuorta kiinnittymään yksilöllisesti arvioituun ja suunniteltuun toimintaan. Yksilöllisen ja ryhmämuotoisen tuen avulla pyritään löytämään

5 5 nuorille uusia polkuja ja kouluttautua tai/ja työllistyä. Hankkeessa mukana 2 TYP:n asiakasta. Työpajatoiminta, Kokkotyö-säätiö vuotiaille koulutus- ja työelämäuran ulkopuolella oleville nuorille. Työskentelyä Kokkotyö-säätiöllä ja valmennusprosessin edetessä ohjautumista koulutukseen tai avoimille työmarkkinoille. Mukana 13 TYP:n asiakasta. Muita yhteistyötahoja Työvoiman palvelukeskus jatkoi yhteistyötä monen eri viranomaisen ja yhdistyksen kanssa. Yhteistyö oli tiivistä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan nuorisopoliklinikan ja psykiatrian poliklinikan kanssa, josta ohjautuu asiakkaita Työvoiman palvelukeskukseen. K-PKS:n kuntoutustutkimusyksikön kanssa jatkuivat kuukausittaiset lähetepalaverit. Seudun oppilaitosten kanssa tehty yhteistyö jatkuu ja opiskelijoita ohjautuu Työvoiman palvelukeskukseen sitä kautta. Lisäksi asiakkaita ohjautuu A-klinikan/Nuotan sekä Rikosseuraamusviraston kautta. Työvoiman palvelukeskuksen edustajia oli mukana vuonna 2010 seuraavissa työryhmissä ja toimikunnissa - Kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunta - Kokkolan kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmä - Kuntoutustyöryhmä Sanssi - Turvallisuus-, päihde- ja mielenterveysasioiden neuvottelukunta - Pohjanmaa-hanke/ työkykyasioiden moniammatillinen kehittämisfoorumi - Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakonian avustusjaosto - Päihdepalvelujen kehittäminen Keski-Pohjanmaa hanke - K-P sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen työtoimintaprojektin ohjausryhmä - PTT-hanke Henkilökunnan hyvinvointi ja koulutus Henkilökunnan hyvinvoinnin turvaamiseksi jatkettiin työnohjausta Jukka Jylhän kanssa. Vuoden 2010 aikana pidettiin kaksi kehittämispäivää. Vuoden aikana TYP:n henkilökunta on osallistunut useaan koulutukseen. Lisäksi koko henkilökunta osallistui Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan palvelukeskusten yhteisfoorumiin Mustasaaressa sekä valtakunnallisille TYP-päiville Helsingissä Jessica Sundström ja Juha Joki osallistuivat TYP-johtajien kesäpäiville Salmiassa elokuussa Minna Potinoja aloitti v alkupuolella ja Kirsi Korkeaniemi v loppupuolella Erkkeri-koulutuksen, Aikuisten ohjaus- ja neuvontatyö, 30 op. Kirsi Korkeaniemi opiskeli lisäksi Työ ja ihminen muutoksessa, 25 op opinnot.

6 6 Työhallinnon toimet Työhallinto on siirtymässä v aikana asiakkaiden segmentointiin ja tätä varten v työhallinnon työntekijät kävivät koulutuksissa ja kehittämispalavereissa. Lisäksi Juha Joki osallistui Pohjanmaan segmentti 3. kehittämisryhmään. TYP:n palvelut kuuluvat työhallinnossa segmentti 3. sisälle, joten yhteistyötä tehtiin TEtoimiston segmentti 3. virkailijoiden kanssa. Vuoden aikana aloitettiin v ostopalveluiden suunnitteleminen ja näissä huomioitiin myös segmentointiin siirtyminen. Sosiaalityö Työvoiman palvelukeskuksen sosiaalityön menetelmät ovat muun muassa sosiaalisen tilanteen kartoitus, tukikeskustelu, sosiaaliturvaneuvonta, viranomaisverkostotyö, palveluohjaus ja kuntouttava työtoiminta. Vuonna 2010 aktiiviseen käyttöön otettu sosiaalisen tilanteen kartoitus on saanut kiitosta verkoston työntekijöiltä. Laaja, kokonaistilannetta tutkiva ja arvioiva sosiaalityön työmenetelmä on toiminut pohjana jatkosuunnitelmien tekemisessä sekä Työvoiman palvelukeskuksen sisällä että esim. kuntouttavassa työtoiminnassa ja työkyvyn arvioinneissa. Päätöksenteko Työvoiman palvelukeskuksen asiakkaiden toimeentulotuen perusosan mahdollisesta alentamisesta siirtyi palvelukeskuksen työntekijöille vuonna Perusosan alentaminen on siten otettu aktiiviseen käyttöön aktivointisuunnitelmaan sisältyvänä motivoivana tekijänä ja/tai sanktiona. Käytäntö on koettu hyväksi sekä Työvoiman palvelukeskuksessa että Toimeentuloturvayksikössä. Vuoden 2010 aikana ryhdyttiin yhdessä Etsivä nuorisotyön työntekijöiden kanssa suunnittelemaan ryhmätoimintaa asiakkaille sosiaalityön menetelmänä. Todettiin, että osa nuorista asiakkaista kärsii niin vaikeista psyykkisistä tai sosiaalisista ongelmista, että näiden nuorten kuntoutuminen tulisi lähteä pienistä, arkipäivää helpottavista asioista. Monilta puuttuu sosiaalinen tukiverkosto ja mielekästä sisältöä päivään. Siirtyminen työelämään edes työharjoittelun tai kuntouttavan työtoiminnan kautta on näille nuorille liian iso askel. Päätettiin aloittaa ryhmätoiminta, joka sisältää arjen hallinnan osioita, itsetunnon ja mielekkään tekemisen löytämistä. Ensimmäinen nuorille naisille tarkoitettu ryhmä aloittaa tammikuussa Työvoiman palvelukeskuksen sosiaalityöntekijät ja ohjaaja tekivät vuoden aikana yhteensä 236 kuntouttavan työtoiminnan päätöstä. Osa kuntouttavasta työtoiminnasta toteutui Kokkotyö-säätiöllä, koska asiakkaat olivat sekä työvalmennuksen että yksilöohjauksen tarpeessa. Asiakkaita oli myös kuntouttavassa työtoiminnassa Kokkolan kaupungin eri yksiköissä sekä yhdistyksissä mm. Ykspihlajan pienkiinteistöyhdistys ry:llä, Kotipesä ry:llä ja Keski-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:llä. Vuoden 2010 aikana Työvoiman palvelukeskuksen sosiaalityössä on lanseerattu uudenlaista tutkivan sosiaalityön otetta seurattu sosiaalityöhön liittyviä tutkimuksia. Asiakkaiden sosiaalisen tilanteen arvioinnissa on huomattu, että TYP-asiakkuuden yhteys lastensuojeluasiakkuuteen näyttää merkittävältä. Arviointia ja jatkotoimenpiteiden suunnittelua tehdään yhdessä Kokkolan kaupungin perhepalvelukeskuksen kanssa.

7 7 Liite 1 TYPPI Asiakaspalvelujärjestelmä Tiedotteet Kalenteri Asiakashaku Asiakastiedot Uusi asiakas Seuranta Raportti Hallinta Ohje Lopeta Seuranta Vuosi Kuukausi Kokkolan työvoiman palvelukeskus Palvelukeskus Kokkolan työvoiman palvelukeskus Yht. Aloittaneet TE-toimisto Sosiaalitoimi Kela Omaehtoinen Jokin muu Aloitt. yht Päättyneet Työllistynyt TE-toimistoon Koulutus Palkkatuki Eläke Kuntoutus/Sairaus Muu työv.ulkop Oma pyyntö Tilanne ei muuttunut Kuollut Muuttanut Ei tavoitettu/ei tietoa Muu syy Päätt. yht Asiakaskäynnit Asiakaskäynnit Export options: CSV TYPPI Asiakaspalvelujärjestelmä 2008 Työ- ja elinkeinoministeriö TYPPI ( :51)

LIITE A 4 Työvoiman palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintakertomus 2009

LIITE A 4 Työvoiman palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintakertomus 2009 1 LIITE A 4 Työvoiman palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintakertomus 2009 Lähtökohdat Kokkolan työvoiman palvelukeskus aloitti toimintansa 23.2.2004. Palvelukeskustoiminta laajentui 1.1.2006 alkaen

Lisätiedot

Kokkolan Työvoiman Palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Kokkolan Työvoiman Palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintasuunnitelma vuodelle 2011 1 Liite A 6 Kokkolan Työvoiman Palvelukeskuksen Kokkolan toimipaikan toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Jessica Sundström, johtava sosiaalityöntekijä Juha Joki, vastaava työvoimaohjaaja Johdanto Työvoiman

Lisätiedot

AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi

AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi AKTIVOINTIPROSESSIN KEHITTÄJÄRYHMÄ Aika ma 26.3.2012 klo 13-16 Paikka Kokoushuone Arctic Läsnä Koivu Inkeri Kokkolan kaupunki/sosiaali- ja terveystoimi Sykkö Matti Työ- ja elinkeinotoimisto Pihlaja Elina

Lisätiedot

Työvoiman Palvelukeskus Intro on Pietarsaaren seutukunnan kuntien: Pietarsaaren, Pederören, Luodon,

Työvoiman Palvelukeskus Intro on Pietarsaaren seutukunnan kuntien: Pietarsaaren, Pederören, Luodon, Liite B 5 Kokkolan työvoiman palvelukeskus, Pietarsaaren toimipiste INTRO TOIMINTAKERTOMUS 2010 Toiminta Työvoiman Palvelukeskus Intro on Pietarsaaren seutukunnan kuntien: Pietarsaaren, Pederören, Luodon,

Lisätiedot

IDEASTA WALTTI-TALOKSI

IDEASTA WALTTI-TALOKSI WALTTI-TALO IDEASTA WALTTI-TALOKSI Ideointi käytännön työn pohjalta: Asiakkaan mahdollisuuksien kartoittaminen -> asiakkaat toimenpiteissä, joihin kuuluvat ja joista hyötyvät Työntekijöillä parempi havainnointimahdollisuus

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 13.6.2017 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft

Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft Työvoiman palvelukeskukset on perustettu vähentämään rakenteellista työttömyyttä Työvoiman palvelukeskus on työttömiä työnhakijoita

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ. GREEN CARE 4.4.2013 Anita Hevosmaa

KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ. GREEN CARE 4.4.2013 Anita Hevosmaa KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ GREEN CARE 4.4.2013 Anita Hevosmaa KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖN TAUSTA Perustettu 2002; Kokkolan kaupunki, K-P:n koulutusyhtymä, K-P:n sos. psyk. yhdistys, Ventuskartano ry, Villa Elba ja Kokkolan

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Jaana Heinonen Työikäisten sosiaalipalvelupäällikkö Organisaatio Aikuisten sosiaalityö Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Esala Velkaneuvonta Etuuskäsittely Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 12.09.2016 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI

TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI Liite G 28 Pohjanmaa TYÖLLISYYSPOLIITTISELLA AVUSTUKSELLA TUETUN HANKKEEN LOPPURAPORTTI Raporttiaika: 1.5.2007-31.12.2010 (Työttömille suunnatut hankkeet) 1. Taustatiedot 1.1 Hankkeen nimi ALMA (Alkava

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Työllisyyden Kuntakokeilu

Työllisyyden Kuntakokeilu Työllisyyden Kuntakokeilu Kuntakokeilu pähkinänkuoressa Työ-ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 26.07./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden organisaatio

Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden johtaja Hallinto- ja tukipalvelut Työllisyysyksikkö Työllisyyspäällikkö Työraide Projektipäällikkö Työvalmennusyksikkö Työvalmennuspäällikkö Työvoimanpalvelukeskus

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.5./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 27.4./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi

Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 29.9.2016 Työkyvyn arvioinnin

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö

TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö TYP-toiminnan perusteet Jenni Ketonen,TYP-päällikkö 29.5.2017 1 Satakunnan TYP Satakunnan TYP toimii Porin, Euran, Harjavallan, Honkajoen, Huittisten, Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Kokemäen, Merikarvian,

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 1 Lähtökohta Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ja niiden kehittäminen Pitkäaikaistyöttömät Vammaiset

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.2.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja vuoden takaista enemmän. Ulkomaalainen työvoima kasvanut yli 200

Lisätiedot

TYÖHÖNKUNTOUTUKSEN YKSIKÖISTÄ

TYÖHÖNKUNTOUTUKSEN YKSIKÖISTÄ TYÖHÖNKUNTOUTUKSEN YKSIKÖISTÄ VERKOSTOPÄIVÄ 8.4.2014 Työhönkuntoutuksen päällikkö Maarit Laitinen 1 SOSIAALIPALVELUT Sosiaalipalvelujen päällikkö Leila Kankainen AIKUISSOSIAALITYÖ Aikuissosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 21.07./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 23.02./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät 2012 9 ryhmä, yhdessä ryhmässä kaksi jaosta Vastauksia 8 ryhmältä

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa

Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa Ryhmämuotoinen sosiaalityö Espoossa Lähtötilanne 2010 lopussa: Yksittäisiä ryhmäkokeiluja aikuissosiaalityössä Ryhmät ovat hiipuneet Ryhmiä toteutettu projekteissa ryhmät loppuneet projektien myötä TAHTOTILA:

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 25.10./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 22.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

23.5.2012 Pajalla kasvaa - työ innostaa! Duurin nuorten palveluiden esittelyä ja Hollannin tuliaisia Kati Hynninen Sari Tuominen Minna Virkajärvi

23.5.2012 Pajalla kasvaa - työ innostaa! Duurin nuorten palveluiden esittelyä ja Hollannin tuliaisia Kati Hynninen Sari Tuominen Minna Virkajärvi 23.5.2012 Pajalla kasvaa - työ innostaa! Duurin nuorten palveluiden esittelyä ja Hollannin tuliaisia Kati Hynninen Sari Tuominen Minna Virkajärvi * Duurin nuorten tiimistä, tilastoja ja kuvausta * Kuntouttava

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 23.08./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 21.06./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR)

Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR) Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR) Aikuissosiaalityöntekijä ja työvoimaohjaaja kehittäjäasiantuntijoina kehittämisessä ja juurruttamisen varmistamisessa Kirsi Lehtipää ja Merja Kallio Valtaväylä- hankekokonaisuudesta

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.12.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt yli 15 prosentilla, toiseksi eniten koko maassa. Nuorisotyöttömyys

Lisätiedot

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012

Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro. Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Salli osallisuus III koulutuspäivä, puheenvuoro Aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Hanna Tabell 22.11.2012 Hannikaisenkadun sosiaaliasema Asiakaskäynnit vuonna 2011 sosiaaliohjaajan ja sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp 23.11.216/Pertti Honkanen Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 29/216 vp Viime vuosille on ollut ominaista työttömyyden merkittävä kasvu. Vaikka työttömyyden

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 2014

Elokuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Elokuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.9.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys kasvaa lähes viidenneksen vuosivauhtia. Ammateittain työttömyys kasvaa suhteellisesti

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 20.10./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 20.09./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 19.9.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 19.9.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 19.9.2013 Pirjo Nevalainen Mitä Oulu Virta-hankkeessa tehtiin Hankkeen aikana kehitettiin moniportainen toimintamalli työttömien työ- ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään. Tulosten levittäminen ja juurruttaminen Tuotekehitystyön kautta rakentuu Suunto projektin tuetun työvoimakoulutuksen malli Vahva alku tuen ja ohjauksen

Lisätiedot

TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ. VALTUUSKUNTA 18 jäsentä. HALLITUS 7 jäsentä. TILITOIMISTO - palkanlaskenta - kirjanpito TOIMITUSJOHTAJA

TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ. VALTUUSKUNTA 18 jäsentä. HALLITUS 7 jäsentä. TILITOIMISTO - palkanlaskenta - kirjanpito TOIMITUSJOHTAJA TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ VALTUUSKUNTA 18 jäsentä HALLITUS 7 jäsentä TOIMITUSJOHTAJA JOHTORYHMÄ - toimipisteiden esimiehet - hankkeiden edustaja - toimitusjohtaja ja toimistosihteeri. TILITOIMISTO - palkanlaskenta

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 25.08./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.3.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos 12 kk Työvoima

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.8.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 18.9.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 22.6.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.11.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 18.12.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.5.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö- Kuntouttavaa työtoimintaa

Aikuissosiaalityö- Kuntouttavaa työtoimintaa Aikuissosiaalityö- Kuntouttavaa työtoimintaa Aikuissosiaalityön päivät 2012 24.1.2012 Ls 21 25.1.2012 Ls 9 Mikko Keränen, kehittäjä-sosiaalityöntekijä, Inari Anurag Lehtonen, sosiaalityön opiskelija, kuntouttavan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 13.10.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN JA TE-TOIMISTON TYÖLLISYYDENHOIDON OHJELMAN RAPORTTI 1-12/2011. Espoon alueen työllisyystilanteen kehitys

ESPOON KAUPUNGIN JA TE-TOIMISTON TYÖLLISYYDENHOIDON OHJELMAN RAPORTTI 1-12/2011. Espoon alueen työllisyystilanteen kehitys 1 ESPOON KAUPUNGIN JA TE-TOIMISTON TYÖLLISYYDENHOIDON OHJELMAN RAPORTTI 1-12/2011 Espoon alueen työllisyystilanteen kehitys TE-toimiston alueella oli joulukuun 2011 lopussa työttömiä työnhakijoita kaikkiaan

Lisätiedot

18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki

18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki 18.4.2012 Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki Vuodenvaihteessa - väkiluku 97 433 - Työttömyys 10,7 % (4 958 henkilöä) 2/12 10,5 % (4882 henkilöä) - Nuorisotyöttömyys

Lisätiedot

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke 2011 2013 KOPPI KOPPI - Kohti - Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita -hanke Yhteistyössä: Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 24.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu

Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja toimintakyvyn arvioinnit ja eläkeselvittelyt osana pitkäaikaistyöttömien palveluprosesseja Leena-Kaisa Härkönen Työllisyyden kuntakokeilu Jyväskylä, Jämsä, Muurame Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 26.04./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa Päivitetty 23.12./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot