Paluu menneisyyteen. Perusratkaisu - Segmentointi. Segmentointiperusteita II. Segmentointiperusteita I. Kohti yksilöllisempää asiakaspalvelua

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paluu menneisyyteen. Perusratkaisu - Segmentointi. Segmentointiperusteita II. Segmentointiperusteita I. Kohti yksilöllisempää asiakaspalvelua"

Transkriptio

1 Paluu menneisyyteen Kohti yksilöllisempää asiakaspalvelua Panu Moilanen Jyväskylän yliopisto 16. marraskuuta 2005 Yksilöllinen asiakaspalvelu ei ole uusi ajatus Vuosisatoja asiakkaana palveltiin nimenomaan yksilöä: räätäli teki mittatilauspuvun, suutari mittatilauskengät. Teollinen vallankumous ja tuotteiden massatuotanto alkoivat rapauttaa yksilön palvelun perinnettä luvun puolivälin jälkeen yksilön palvelu katosi lähes kokonaan esim. vähittäiskaupan yksikkökokojen suurenemisen myötä. Yksilöllisen asiakaspalvelun lähes täydellisen katoamisen merkittävin syy oli sen kalleus suhteessa massojen palvelemiseen. Nykyinen informaatioteknologia mahdollistaa kuitenkin jossain määrin sekä yksilöllisen asiakaspalvelun että palveluiden ja tuotteiden massatuotannon yhdistämisen. Massaräätälöinti Mikä on siis muuttunut? Perusratkaisu - Segmentointi Uudet teknologiat Asiakasinformaation hallinta Interaktiivinen viestintä Tehokas informaatiovirta arvoketjussa Markkinat Asiakkaat Kiristyvä kilpailu Yritys Hinnoittelun transparenssi Keskittyminen Lisääntyvä hintaherkkyys Uudet jakelukanavat Vähenevä merkki- ja muu uskollisuus Lisäpalvelut Odotukset palvelusta korkeammalla Vaatimukset Relevanttien kohderyhmien tunnistaminen Tarjooman personointi ja kustomointi Lisäpalveluiden mukauttaminen kohderyhmien mukaan Konsistentti, kaikki kanavat kattava asiakasinteraktion hallinta Segmentoinnilla tarkoitetaan laajojen ja heterogeenisten kokonaismarkkinoiden jakamista pienempiin ja homogeenisimpiin osamarkkinoihin. Segmentit Nichet Paikallissegmentit Yksilöt Segmentointi perustuu asiakkaiden preferensseihin Homogeeniset preferenssit Täysin heterogeeniset (diffused) preferenssit Klusteroituneet preferenssit Segmentointiperusteita I Segmentointiperusteita II Maantieteellinen segmentointi Maat, alueet, maakunnat, kaupungit, asuinalueet Demografinen segmentointi Ikä, perheen koko, perheen elämänvaihe, sukupuoli, tulotaso, ammatti, koulutustaso, uskonto, rotu, sukupolvi, kansallisuus, sosiaaliluokka Suosituin segmentointiperusteiden ryhmä Psykografinen segmentointi Perustuu elämäntyyliin, persoonallisuuteen ja arvoihin Käyttäytymiseen perustuva segmentointi Tilanne tai tekijä, joka aiheuttaa tarpeen tiedostamisen Hyöty, jonka perusteella tuote valitaan Käyttäjästatus Käyttöfrekvenssi Uskollisuus Valmius ostaa tuote Asenne 1

2 Geodemografia - MOSAIC Suomi on jaettu 250 x 250 m ruutuihin (hajaasutusalueilla 1 x 1 km ruutuihin). Kunkin ruudun asukkaat on analysoitu tilastollisia tietoja hyödyntäen Analysoitu satoja muuttumia, joista 60 voidaan käyttää luokitteluperusteena. MOSAIC-luokkia on 30 kpl. Psykografiaa: Elämäntyyli Psykografiaa: Elämäntyyli AIO-luokittelu Eurooppalaiset elämäntyyliluokat Asiakastiedot Perustiedot Tiedot, jotka tarvitaan asiakassuhteen hoitoon Potentiaalitiedot Potentiaalitietojen avulla pyritään saamaan kuva asiakkaidentietynajankohdankysynnän volyymista tuotteittain. Toimintatiedot Tiedot asiakkaaseen kohdistuneista toimista Reaktiotiedot Kuinka asiakas reagoi yrityksen tiettyihin toimiin Asiakastiedon kerääminen verkkoympäristössä Tietoa voidaan kerätä monessa pisteessä Palvelimella (servers-side) Asiakkaalta (client-side) Välityspalvelimelta (proxy) Yrityksen tietokannoista Tehokkaimmin asiakkaan profilointi onnistuu, kun tietoa voidaan kerätä mahdollisimman monessa pisteessä ja yhdistää kerätyt tiedot toisiinsa. 2

3 Palvelinloki Palvelinlokin käyttö WWW-palvelimen lokitiedosto on yleisesti käytetty tietolähde asiakkaan käyttäytymistä analysoitaessa. Kun selain lähettää palvelimelle HTTPpalvelupyynnön, ja palvelin vastaa, lokiin tallennetaan ainakin Pyytäjän IP-osoite Pyynnön aikaleima (päiväys ja kellonaika) Siirretyn tiedoston nimi Mahdollisia muita selain- ja palvelinkohtaisia tietoja Periaatteessa palvelinlokista saadaan selville ainakin Mistä asiakas on ollut kiinnostunut Miltä maantieteelliseltä alueelta asiakas on lähtöisin Milloin asiakkaat käyttävät palvelua Ongelmia kuitenkin on IP-osoite ei välttämättä ole uniikki ja staattinen Painallusvirta-analyysi Analysoidaan peräkkäisiä palvelupyyntöjä, jolloin voidaan seurata asiakkaan etenemistä sivustossa Tiedon kerääminen asiakkaan koneessa Tapahtumatietokantojen käyttö Etäagentit Esim. javaskriptejä ja sovelmia, jotka keräävät asiakkaan tietokoneesta ja käyttöympäristöstä tietoa. Mukautetut selaimet Jotkin yritykset toimittavat asiakkaille selaimia, joiden lähdekoodia on muutettu siten, että selain toimittaa yritykselle tietoa asiakkaan käyttäytymistä. Yrityksillä on usein erittäin laajoja tapahtumatietokantoja, jotka sisältävät tietoja Asiakkaan perusominaisuuksista Tarjontahistoriasta Ostohistoriasta Yrityksen tapahtumatietokannan tietoja voidaan käyttää asiakkaan tulevan käyttäytymisen ja tarpeiden ennakointiin Olemassa olevien sääntöjen perusteella Suorittaen ristiinajoja suhteessa muiden asiakkaiden vastaaviin tietoihin Suosittelujärjestelmät Profilointi Suositusjärjestelmät ohjaavat tuotteita asiakkaalle ja tarjoavat asiakkaalle informaatiota tuotteesta päätöksenteon helpottamiseksi. 1. Manuaalisiin päättelysääntöihin perustuvat Manual decision rules 2. Sisältöpohjainen suodattaminen Content-based filtering 3. Collaborative filtering Suositusjärjestelmän toiminta perustuu asiakkaasta luotavan profiiliin Profilointi voidaan jakaa kolmeen luokkaan Eksplisiittinen profilointi Käyttäjä kertoo itsestään ja antaa järjestelmälle palautetta esimerkiksi hankkimistaan tuotteista. Implisiittinen profilointi Järjestelmä kerää automaattisesti tietoa asiakkaan käyttäytymisestä Katsotut sivut, sivuilla vietetty aika, klikkausten määrä, vieritys, näppäimistön käyttö Peritty tieto Profiloinnissa hyödynnetään yrityksellä asiakkaasta jo olevaa tietoa, esim. asiakastietokantaa. 3

4 Eksplisiittinen profilointi Sisältöpohjainen suodattaminen Rinnakkaistermi kognitiivinen suodattaminen Tuoteobjektit valitaan vertaamalla objektien sisällön kuvausta käyttäjäprofiiliin Objektien sisältö täytyy analysoida ja kuvailla esim. metadatalla Joissain tapauksissa tuoteobjekti voidaan analysoida koneellisesti näin on tilanne esim. uutisten kyseessä ollen. Suositusjärjestelmä on suhteellisen kankea, yllättävät suositukset eivät ole mahdollisia. Sosiaalinen informaation suodatus Perustuu samaan ajatukseen kuin ystävien ja tuttujen mielipiteiden kuunteleminen reaalimaailmassa Automatisoi word-of-mouth suositusten tekemisen. Järjestelmä säilyttää käyttäjien arvioita tuotteista ja palauttaa asiakkaan profiilin avulla niiden tuotteiden tiedot, jotka olemassa olevan historian perusteella parhaiten näyttäisivät soveltuvan käyttäjän profiiliin Prosessi (Shardanand, 1994) Ajan kuluessa rakennetaan käyttäjäprofiileja Profiilia verrataan muista käyttäjistä luotuihin profiileihin, joille annetaan painoarvo profiileiden samankaltaisuuden mukaan. Otetaan ryhmä eniten toisiaan muistuttavia profiileja ja käytetään niitä rakennettaessa suosituksia käyttäjille. Välitetään informaatio käyttäjälle oikeassa muodossa. Eksplisiittinen profilointi yleisesti käytössä. Amazon.com, CDNow.com, MovieFinder.com ja Launch.com Ei juurikaan käytössä korkean riskin alueella 4

5 Suositusjärjestelmien ongelmia Personointi ei toimi? (Jupiter Research: Beyond the Personalisation Myth, 2003) Asiakkaiden luottamus järjestelmään Suosituksiin Siihen, että järjestelmää käytetään hyväksyttävään tarkoitukseen Uuden asiakkaan ongelma Uusien tuotteiden ongelma Harvan asioinnin ongelma Skaalautuvuus Personointiin liittyy ongelmia Monet asiakkaat skeptisiä, eivätkä halua antaa tietojaan, koska pelkäävät niiden väärinkäyttöä Asiakkaan näkökulmasta helppokäyttöisyys personointia tärkeämpää Personointi suhteessa saavutettaviin hyötyihin yllättävän kallista (jopa nelinkertainen kustannus) 5

Paluu menneisyyteen. Kohti yksilöllisempää asiakaspalvelua. Panu Moilanen Jyväskylän yliopisto 10. marraskuuta 2003

Paluu menneisyyteen. Kohti yksilöllisempää asiakaspalvelua. Panu Moilanen Jyväskylän yliopisto 10. marraskuuta 2003 Kohti yksilöllisempää asiakaspalvelua Panu Moilanen Jyväskylän yliopisto 10. marraskuuta 2003 Paluu menneisyyteen Yksilöllinen asiakaspalvelu ei ole uusi ajatus Vuosisatoja asiakkaana palveltiin nimenomaan

Lisätiedot

Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen

Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen marko.viljanen@jm.eto.fi gsm 041-5340051 Asiakkaiden tunnistaminen ja liidipoten1aalin kasva3aminen Marko Viljanen Customer Experience Design 21.10.2014 Tunnistaminen, avaaminen ja kehittäminen Haluamme

Lisätiedot

Ravintola Kalatorin tietosuojaseloste

Ravintola Kalatorin tietosuojaseloste n tietosuojaseloste Yksityisyyden suoja ja tietosuoja Me ravintolakalatori.fi -verkkopalvelussa huolehdimme yksityisyydensuojastasi ja hallussamme olevien henkilökohtaisten tietojesi suojaamisesta. Tämä

Lisätiedot

verkkolasku.fi 2.1.2011

verkkolasku.fi 2.1.2011 palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen

Lisätiedot

Termit. Tietosuojaseloste

Termit. Tietosuojaseloste Termit Rekisteriksi määritellään mikä tahansa jäsennelty henkilötietoja sisältävä tietojoukko, esimerkiksi asiakastai markkinointirekisteri, josta on mahdollista saada tietoja tietyin perustein ja kohtuullisella

Lisätiedot

Yleinen tietosuojaseloste

Yleinen tietosuojaseloste 1 (5) Yleinen tietosuojaseloste 1 Rekisterinpitäjä, Nisulankatu 78, 40720 Jyväskylä Puh. 010 504 6710, info@fuelk.com 2 Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Heini Ahven, Nisulankatu 78, 40720 Jyväskylä,

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

Enjoy Online Shopping.

Enjoy Online Shopping. Enjoy Online Shopping. Nosto parantaa verkkokaupan Enjoy Online Shopping. tulosta tuottamalla asiakkaille henkilökohtaisen ostokokemuksen Nosto vaikuttaa positiivisesti Verkkokaupan konversioon Tilauksen

Lisätiedot

From selling to supporting - using customer data for the benefit of the customer

From selling to supporting - using customer data for the benefit of the customer From selling to supporting - using customer data for the benefit of the customer Hannu Saarijärvi Johdanto Yritykset ovat perinteisesti keskittyneet asiakasdatan hyödyntämisessä (CRM) omiin, yrityksen

Lisätiedot

Windows 8.1:n tietosuoja-asetukset

Windows 8.1:n tietosuoja-asetukset s. 1/5 Windows 8.1:n tietosuoja-asetukset Asennettaessa Windows 8.1 oletusasetuksin, sen tietosuoja-asetukset sallivat vapaasti käyttäjän yksilöivän tiedon lähettämisen Microsoftille. Samoin sovelluksilla

Lisätiedot

Toimintakonseptit Kohaus-hankkeen näkökulmasta

Toimintakonseptit Kohaus-hankkeen näkökulmasta Toimintakonseptit Kohaus-hankkeen näkökulmasta Hanna Toiviainen Jiri Lallimo, Riikka Ruotsala, Marika Schaupp, Laura Seppänen Kohaus-seminaari 25.4.2013 Yhteistyö ja asiakasymmärrys palveluverkostoissa

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖISYYS JA KOHDERYHMÄAJATTELU

ASIAKASLÄHTÖISYYS JA KOHDERYHMÄAJATTELU ASIAKASLÄHTÖISYYS JA KOHDERYHMÄAJATTELU Webinaari keskiviikkona 8.11.2017 klo 17.15 17.45 Outi Kivirinta, lehtori Lapin AMK MARKKINOINNIN PÄÄTEHTÄVÄT Asiakkaiden tarpeiden selvittäminen Kilpailukykyisen

Lisätiedot

Julkaisuarkistojen käyttötilastot: Mitä tilastoidaan ja miksi?

Julkaisuarkistojen käyttötilastot: Mitä tilastoidaan ja miksi? Julkaisuarkistojen käyttötilastot: Mitä tilastoidaan ja miksi? DSpace-käyttäjäryhmän tilastoseminaari Kansalliskirjaston auditoria, 3.11.2009 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Miksi verkkopalveluiden

Lisätiedot

Asiakkuudenhallinta proaktiivisten ja ennaltaehkäisevien hyvinvointipalveluiden tukena , Jani Valu

Asiakkuudenhallinta proaktiivisten ja ennaltaehkäisevien hyvinvointipalveluiden tukena , Jani Valu Asiakkuudenhallinta proaktiivisten ja ennaltaehkäisevien hyvinvointipalveluiden tukena 18.1.2018, Jani Valu Tiedon hallinta Palveluiden hallinta Asiakas keskiössä Asiakkuuden hallinta Suunnitelmat Asiakkaan

Lisätiedot

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita.

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita. Samppalinnan Kesäteatterin tietosuojaseloste Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita. Selosteella informoimme asiakkaitamme heidän henkilötietojensa

Lisätiedot

Data ja analytiikka sisältöansainnan vahvistajana. Kirsi Hakaniemi Digitaalisen liiketoiminnan johtaja Keskisuomalainen Oyj

Data ja analytiikka sisältöansainnan vahvistajana. Kirsi Hakaniemi Digitaalisen liiketoiminnan johtaja Keskisuomalainen Oyj Data ja analytiikka sisältöansainnan vahvistajana Kirsi Hakaniemi Digitaalisen liiketoiminnan johtaja Keskisuomalainen Oyj OSA-ALUEET 1. Teknologiat ja verkkopalveluiden kehitys 2. Analytiikka, hakukoneoptimointi

Lisätiedot

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9. Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.2014 Sirpa Alitalo & Jaana Lappi, TEM Yritys-Suomen visio

Lisätiedot

Skannaaminen RightFaxiin. Pääkäyttäjän opas

Skannaaminen RightFaxiin. Pääkäyttäjän opas Skannaaminen RightFaxiin Pääkäyttäjän opas Toukokuu 2016 www.lexmark.com Sisällys 2 Sisällys Yleiskuvaus...3 Käyttöönottovalmiuden tarkistusluettelo...4 Sovelluksen asetusten määrittäminen...5 Sovelluksen

Lisätiedot

Sosiaalinen media matkailusektorilla Koodiviidakko Oy Pekka Huttunen Liiketoimintajohtaja, KTM

Sosiaalinen media matkailusektorilla Koodiviidakko Oy Pekka Huttunen Liiketoimintajohtaja, KTM Sosiaalinen media matkailusektorilla Koodiviidakko Oy Pekka Huttunen Liiketoimintajohtaja, KTM - Ohjelmistoja digitaaliseen viestintään Koodiviidakko Oy Koodiviidakko Oy on digitaaliseen viestintään ja

Lisätiedot

ASIAKASKOKEMUKSEN MITTAAMINEN

ASIAKASKOKEMUKSEN MITTAAMINEN ASIAKASKOKEMUKSEN MITTAAMINEN Linnoitustie 4 Violin-talo 5 krs., FI-02600 Espoo www.triplewin.fi will invest into customer experience leadership Miten rakennetaan asiakaskokemuksen johtamiseen toimiva

Lisätiedot

Asiakaskokemus ja markkinoinnin automaatio

Asiakaskokemus ja markkinoinnin automaatio Asiakaskokemus ja markkinoinnin automaatio Koodiviidakko Oy Juho Mattila Account Manager Wait,... Codejungle,... whaaat! Suomen suurin digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän ohjelmistopalveluihin erikoistunut

Lisätiedot

GIS-ANALYYSI PAIKKATIETOIKKUNASSA. Matias Järvinen 2019

GIS-ANALYYSI PAIKKATIETOIKKUNASSA. Matias Järvinen 2019 GIS-ANALYYSI PAIKKATIETOIKKUNASSA Matias Järvinen 2019 Johdanto Harjoitusongelma: Millaisia paikkatietoanalyyseja Paikkatietoikkuna-ympäristössä voi tehdä? Miten niiden avulla voi tutkia tasojen sisältämää

Lisätiedot

Kaupan digimurros. Juha Ilvonen HOK-Elanto

Kaupan digimurros. Juha Ilvonen HOK-Elanto Kaupan digimurros Juha Ilvonen HOK-Elanto Kaupanalan keskeisiä muutosvoimia tällä hetkellä Hidas talouskasvu Kilpailun lisääntyminen Sääntelyn purku Digitalisaatio Heikko ostovoimakehitys Kuluttajien

Lisätiedot

Miksi ABLOY CLIQ etähallintajärjestelmä?

Miksi ABLOY CLIQ etähallintajärjestelmä? ABLOY CLIQ avainten ohjelmoitava etähallintajärjestelmä 11.02.10 1 An ASSAABLOY Group brand Miksi ABLOY CLIQ etähallintajärjestelmä? Mahdollistaa avainten hallinnan maantieteellisesti laajoissa tai suurissa

Lisätiedot

KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN

KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Kuinka myyn heille? JANNE HEPOLA 17.11.2016 JANNE HEPOLA Markkinoinnin tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa Erityisosaaminen kuluttajakäyttäytyminen,

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

LovOne tutkimushankkeen johtopäätöksiä /jm

LovOne tutkimushankkeen johtopäätöksiä /jm LovOne tutkimushankkeen johtopäätöksiä /jm24.1.2018 Heti PoC-projektin alusta alkaen oli selvää, että Loviisan Sanomat kaipaa osin kiirellisiäkin toimenpiteitä, joiden avulla se pystyy vastaamaan erityisesti

Lisätiedot

Palvelutorin onnistumisen edellytykset

Palvelutorin onnistumisen edellytykset Palvelutorin onnistumisen edellytykset Päijät-Häme 24.8.2015 Sisältö 1. Taustaa 2. Sitran Palvelutori lyhyesti 3. Palvelutorin onnistumisen edellytykset Päijät-Hämeessä 2015 KPMG Oy Ab, a Finnish limited

Lisätiedot

OMAVALVONTA SUUNNITELMA

OMAVALVONTA SUUNNITELMA Kotipalvelu Laura Herrala Laura Herrala Ritaniemenkatu 6. E 11 15240 Lahti kotipalvelulauraherrala@hotmail.com p. 040 9605096 Y- tunnus 2308576-4 OMAVALVONTA SUUNNITELMA Kotipalvelu Laura Herrala 02.08.2017

Lisätiedot

Kaupan digimurros SKO-koulutuspäivät

Kaupan digimurros SKO-koulutuspäivät Kaupan digimurros SKO-koulutuspäivät 15.4.2016 15.4.2016 / Karlos Kotkas, SOK Kaupanalan keskeisiä muutosvoimia tällä hetkellä Hidas talouskasvu Kilpailun lisääntyminen Sääntelyn purku Digitalisaatio Heikko

Lisätiedot

RakentajaNuuskija. Tuotekuvaus. Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat. melbamail@melbagroup.com

RakentajaNuuskija. Tuotekuvaus. Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat. melbamail@melbagroup.com RakentajaNuuskija Tuotekuvaus Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat melbamail@melbagroup.com Sisällysluettelo RakentajaNuuskija...1 Kaksi näkökulmaa...1 Rakentaja-asiakkaalle tärkeät kokonaiskustannukset...1

Lisätiedot

Markkinoinnin perusteet 2012

Markkinoinnin perusteet 2012 Markkinoinnin perusteet 2012 CASE: Procter & Gamble Pantene XX Tehtävänanto 26.3. Aalto-yliopisto Tehtävän oppimistavoitteita Kohderyhmän löytäminen Viestin muotoilu kohderyhmälle Uudet markkinointiviestinnän

Lisätiedot

Toimialasuositus asiakastietojen käytöstä Maaliskuu 2018

Toimialasuositus asiakastietojen käytöstä Maaliskuu 2018 Toimialasuositus asiakastietojen käytöstä Maaliskuu 2018 Suosituksen taustaa Toimialasuositus koskee asiakkuuden voimassaoloa ja siihen liittyvää asiakastietojen säilytysaikaa. Suositusluonnosta ovat valmistelleet

Lisätiedot

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics,

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics, Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics, www.hanken.fi Segmentointi Yhteiskunnallisen markkinoinnin koulutusohjelma 9.2.2016 Jonna Heliskoski Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics,

Lisätiedot

Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain

Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain Digipuntari 2015 tuloksia ja tulkintaa eteläsavolaisittain Data liikkuu ja asiakas käy pyydykseen lisää liiketoimintaa verkosta 02.11.2015 Maija Korhonen Digipuntari yhteistyössä Etelä-Savon yrittäjien

Lisätiedot

www.tulosakatemia.fi Toivo Koski Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat

www.tulosakatemia.fi Toivo Koski Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat Liiketoiminnan käynnistäminen, liiketoiminnan suunnittelu ja taloudelliset laskelmat Jäljempänä esitetty vaiheistettu konsultoinnin sisältökuvaus sopii mm. uuden liiketoiminnan käynnistämiseen (kaupallistamiseen),

Lisätiedot

Innocent drinks Cookie Policy

Innocent drinks Cookie Policy Innocent drinks Cookie Policy Tässä evästekäytännössä kuvaillaan erilaisia evästeitä, joita saatetaan käyttää innocentin omistamalla ja kontrolloimalla sivustolla, jolta olet saapunut tähän evästekäytäntöön

Lisätiedot

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES

SÄHKÖINEN MYYNTIMIES SÄHKÖINEN MYYNTIMIES Yritys Henkilöstö 25+ Asiakkaita 700+ Palvelut: Sähköinen myyntimies Livezhat Perustettu Suomalainen Patentoitu USA:ssa ZEF Arviointikone ZEF Vaalikone Kannattava kasvuyritys Suomen

Lisätiedot

Sähköposti 50 GB X X. Kalenteri X X. OneDrive Business 1 TB X X X. Office Web Apps- sovellukset X X X. Office työpöytäsovellukset X X

Sähköposti 50 GB X X. Kalenteri X X. OneDrive Business 1 TB X X X. Office Web Apps- sovellukset X X X. Office työpöytäsovellukset X X Lisenssivaihtoehdot Sisältää Office 365 Business Essentials Office 365 Business Office 365 Business Premium Sähköposti 50 GB X X Kalenteri X X Lync (pikaviestit, videoneuvo@elu) X X OneDrive Business 1

Lisätiedot

Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 1 Tietoisuuden lisääminen Mitä se tarkoittaa?

Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 1 Tietoisuuden lisääminen Mitä se tarkoittaa? 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Tietoisuuden lisääminen vihreästä liiketoiminnasta: Osa 1 Tietoisuuden lisääminen Mitä se tarkoittaa? Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta (tiedotteesta)

Lisätiedot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot Oikotie.fi Case: Elämäni Talot Brief Oikotien asuntopalveluun lisää kävijöitä viraalileviämiseen painottuvalla kampanjalla. Tiesimme, että ihminen haluaa Liittää itseensä myönteiseksi koettavia asioita

Lisätiedot

Tampereen Kaukolämpö Oy kannustaa asiakkaitaan energiansäästöön

Tampereen Kaukolämpö Oy kannustaa asiakkaitaan energiansäästöön Tampereen Kaukolämpö Oy kannustaa asiakkaitaan energiansäästöön TARMO energiaeksperttikoulutus 21.10.2013 myyntipäällikkö Pasi Muurinen Tampereen Kaukolämpö Oy 21.10.2013 Pasi Muurinen 1 Asiakaslupauksemme

Lisätiedot

Suomen kulttuurilaitokset

Suomen kulttuurilaitokset Suomen kulttuurilaitokset Kurssi, kevät 2001 Moskovan yliopisto Leena Kononen Tiedonhaku Suomesta Julkisten viranomaisten, valtion ja kuntien keskeiset palvelut sekä keskeiset julkiset tiedot löytyvät

Lisätiedot

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Myymäläkonseptien menestystekijät 28.10.2009

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Myymäläkonseptien menestystekijät 28.10.2009 Tekes Tila-ohjelma 2008-2012 Myymäläkonseptien menestystekijät 28.10.2009 TILABRUNSSIT, syksy 2009 DM 31655 ja 43677 11-2006 Copyright Tekes Myymäläkonseptien menestystekijät-tila-brunssin ohjelma 28.10.2009

Lisätiedot

Uudet kirjat raportti. Oma nimi

Uudet kirjat raportti. Oma nimi Uudet kirjat raportti Oma nimi 23.9.2014 Sisällys 1 Asiakassuhdemarkkinointi... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Kohderyhmä... 1 1.3 Suoramarkkinointi... 1 1.4 Liittyminen... 1 2 Portfolioteoria... 1 2.1 Kirjakerhon

Lisätiedot

Hyvän digiasiakassuhteen rakentaminen

Hyvän digiasiakassuhteen rakentaminen Hyvän digiasiakassuhteen rakentaminen digimensa hanke Menestyvät suomalaiset asiakasviisaat organisaatiot Asiakasarvon johtaminen ja mittaaminen digitaalisen ajan liiketoimintamalleissa Osallistamalla

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Hämeentie 105 A, FI Helsinki Tel , Fax

ILMOITTAUTUMINEN. Hämeentie 105 A, FI Helsinki Tel , Fax 1 ILMOITTAUTUMINEN 2 Käyttöohje Tempus Kilpailut: Ilmoittava seura Viimeksi päivitetty: 20.11.2018 Taustaa Tempus Tilastot pitää sisällään kaikki viralliset uintitulokset viime vuosilta. Tempus Kilpailut

Lisätiedot

TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012

TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012 TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012 Päivämäärä Lajin vastuuhenkilöt: Tea Ruppa, lajivastaava, Jyväskylän ammattiopisto Semifinaalikoordinaattori:

Lisätiedot

Webforum. Version 15.1 uudet ominaisuudet. Päivitetty: 2015-03-28

Webforum. Version 15.1 uudet ominaisuudet. Päivitetty: 2015-03-28 Webforum Version 15.1 uudet ominaisuudet Päivitetty: 2015-03-28 Sisältö Tietoja tästä dokumentista... 3 Yleistä... 4 Dokumentit... 5 Uudet versiot dokumenttien katseluohjelmista ipadille... 5 Dokumenttien

Lisätiedot

CRM - Lisätehoja lisäominaisuuksilla

CRM - Lisätehoja lisäominaisuuksilla CRM - Lisätehoja lisäominaisuuksilla ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Sami Ringvall, 30.11.2010 Sisältö 1 2 3 ValueFramen lisätoimintoja Web Leads ja sähköposti-integraatio käytännössä Yhteenveto

Lisätiedot

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle

Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Venäläisen asiakkaan ostokäyttäytyminen ja matkailutuotteiden markkinointi Venäjälle Imatra 14.1.2014 Virve Obolgogiani Mimino Oy Tavoitteena matkailutuotteen myynti venäläiselle asiakkaalle Miten asiakas

Lisätiedot

Vasteaika. Vasteaikaa koskeva ohje ei ole juuri muuttunut Robert B. Millerin vuonna 1968 pitämästä esityksestä:

Vasteaika. Vasteaikaa koskeva ohje ei ole juuri muuttunut Robert B. Millerin vuonna 1968 pitämästä esityksestä: Nielsen: "Olen tutkinut Webin käytettävyyttä vuodesta 1994, ja jokaisessa tutkimuksessa esiin on noussut sama asia: käyttäjät haluaisivat sivujen latautuvan nopeammin. Aluksi olin sitä mieltä, että käyttäjät

Lisätiedot

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi Artem Daniliants / LumoLink CEO at LumoLink Verkkokauppa & Web teknologian asiantuntija 13+ vuotta kokemusta Internet liiketoiminnasta 10+ vuotta kokemusta

Lisätiedot

Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma

Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma Markkinointisuunnitelma 1(5) Markkinointisuunnitelma Yrityksen nimi/yksikön nimi: [kirjoita tähän] Päivä: 22. tammikuuta 2010 Markkinointisuunnitelma 2(5) Sisällysluettelo 1. Perustiedot yrityksestä...

Lisätiedot

ICT kiinteistöliiketoiminnassa

ICT kiinteistöliiketoiminnassa ICT kiinteistöliiketoiminnassa Rembrand- ohjelma: Info- kiinteistöpalvelujärjestelmä Martti Kärkkäinen 9.10.2001 1 Info- kiinteistöpalvelun kommunikaatiokanavat Video WWW + IP- puhelu Puhe lankapuhelin

Lisätiedot

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle

Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Versio 2008.1 15.10.2008 ohje 15.10.2008 Asennus, käyttöönotto ja päätoiminnot Ohjelmiston tarkoitus Ohjelmiston tarkoitus on yhdistää Peltotuki

Lisätiedot

Cabas liitännän käyttö AutoFutur ohjelmassa 4.1.2012

Cabas liitännän käyttö AutoFutur ohjelmassa 4.1.2012 Cabas liitännän käyttö AutoFutur ohjelmassa 4.1.2012 Liitännän aktivointi Liitäntä on ohjelma lisämoduuli. Ensin asetetaan käyttöön FuturSoftilta saatu Liitäntä WinCabas rekisteröintikoodi. Mennään kohtaan

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN EE045. Yhteenveto suunnitelman tekemisestä

LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN EE045. Yhteenveto suunnitelman tekemisestä LIIKETOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN EE045 Yhteenveto suunnitelman tekemisestä Liiketoimintasuunnitelman merkitys pakotta miettimään liikeideaa järjestelmällisesti ja varmistamaan, että markkinapotentiaali

Lisätiedot

Tapahtumat.infon käyttöehdot

Tapahtumat.infon käyttöehdot Tapahtumat.infon käyttöehdot Näitä verkkopalveluiden käyttöehtoja sovelletaan Tapahtumat.info:n (jäljempänä palveluntarjoaja) tuottamiin ja ylläpitämiin verkkopalveluihin. Verkkopalvelut tarkoittavat näissä

Lisätiedot

Linux palomuurina (iptables) sekä squid-proxy

Linux palomuurina (iptables) sekä squid-proxy Linux palomuurina (iptables) sekä squid-proxy Linux-järjestelmät Winai Prathumwong TI10HJ 06.11.2012 2 Iptables (Netfilter) Johdanto Iptables on Linux-kernelin sisäänrakennetun palomuurin, Netfilter:in

Lisätiedot

Asiakastieto vai asiakkaan tieto? Asiakastiedon uhat ja mahdollisuudet

Asiakastieto vai asiakkaan tieto? Asiakastiedon uhat ja mahdollisuudet Asiakastieto vai asiakkaan tieto? Asiakastiedon uhat ja mahdollisuudet Hannu Saarijärvi KTT, markkinoinnin professori (ma) Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Email: hannu.saarijarvi@uta.fi Palvelujen

Lisätiedot

Drupal-sivuston hallintaopas

Drupal-sivuston hallintaopas Drupal-sivuston hallintaopas 11.12.2011 1. Sisäänkirjautuminen... 2 2. Sivun luonti... 2 1 1. Sisäänkirjautuminen Kirjautumissivulle pääset osoitteesta http://www.venajaseura.com/user Käyttäjätunnuksesi

Lisätiedot

Lomarengas Oy: henkilötietolain (523/1999) mukainen rekisteriseloste Päivitetty 12.02.2016

Lomarengas Oy: henkilötietolain (523/1999) mukainen rekisteriseloste Päivitetty 12.02.2016 Lomarengas Oy: henkilötietolain (523/1999) mukainen rekisteriseloste Päivitetty 12.02.2016 Rekisterinpitäjä, rekisterin nimi ja yhteystiedot Lomarengas Oy ja Lomarengas Oy:n tytäryhtiöt (myöh. rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Espoo Kouvola Oulu Tampere Turku Kuntien Tiera Oy Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1 Hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Objective Marking. Taitaja 2014 Lahti. Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot Competition Day 1. Competitor Name

Objective Marking. Taitaja 2014 Lahti. Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot Competition Day 1. Competitor Name Objective ing Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot Competition Day 1 Sub Criterion SRV01 palvelin Sub Criterion A1 ing Scheme Lock 08-04-2014 09:35:59 Entry Lock 08-04-2014 19:36:30 O1 0.50 Palvelimen

Lisätiedot

DIGIVIESTINNÄN TIETOSUOJASELOSTE

DIGIVIESTINNÄN TIETOSUOJASELOSTE DIGIVIESTINNÄN TIETOSUOJASELOSTE REKISTERIN PITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ City Clinics Group Oy (jäljempänä Cityklinikka ) Tj. Piotr Sikorski Aleksanterinkatu 21 A 00100 HELSINKI +358 (0)201 777 288 Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

URL-osoitteiden suunnittelu

URL-osoitteiden suunnittelu Tim Berners-Lee: Jos olisin arvannut kuinka suosittu Webistä tulee, olisin yrittänyt keksiä URL-osoitteiden alkuosalle jonkin toisen muodon. http-alkuosa on hankala erityisesti puhelinkeskusteluissa. URL

Lisätiedot

Palvelukuvaus 01.05.2014

Palvelukuvaus 01.05.2014 01.05.2014 - 2-5 nettipuoti (tarkka ominaisuuslista myyjältäsi) Erittäin suosittu ja edullinen ratkaisu pieneen kauppaan, joka on varmatoiminen, eikä vaadi yrittäjältä turhaa aikaa, eikä erilisiä kalliita

Lisätiedot

CLIENT TIEDONSIIRTO-JA RAPORTOINTIOHJELMA

CLIENT TIEDONSIIRTO-JA RAPORTOINTIOHJELMA CLIENT k k k k k TIEDONSIIRTO-JA RAPORTOINTIOHJELMA Sisältö 1. Yleistä CLIENT tiedonsiirto-ja raportointiohjelmasta... 3 2. Asetukset... 4 2.1 Yleiset asetukset... 4 2.2 Raportissa näytettävät sarakkeet...

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

pilvipalvelu tarkoittaa?

pilvipalvelu tarkoittaa? Virtuaalipilvet tietotekniikassa: mitä pilvipalvelu tarkoittaa? Keijo Heljanko Tietotekniikan laitos Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto keijo.heljanko@aalto.fi 18.1-2014 1/14 Pilvipalvelut Kun

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

KS KODIT OY: REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE

KS KODIT OY: REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE KS KODIT OY: REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE YKSITYISASIAKKAAT REKISTERINPITÄJÄ KS Kodit Oy Yhteystiedot: Vähäheikkiläntie 56 C 20810 Turku Suomi Puh. +358 40 746 9855 REKISTERISTÄ VASTAAVA YHTEYSHENKILÖ

Lisätiedot

Esimerkki: Uhkakartoitus

Esimerkki: Uhkakartoitus 1 Esimerkki: Uhkakartoitus 2 Tunnelmaa luovaa lehtisalaattia vuodelta 2003 Vapulta: Operaattori asettaa puheviestipalvelun muutoksen yhteydessä kaikille saman tunnusluvun. Huhtikuun lopulta: Junat pysähtyivät

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS Erkki Viero PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUKSEN TAVOITTEET Asiakaspalvelun ja markkinoinnin merkityksen

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

IoT ja 3D-tulostus. Riku Immonen

IoT ja 3D-tulostus. Riku Immonen IoT ja 3D-tulostus Riku Immonen Tekniikan kehitys teollisuudessa I Teollinen vallankumous Mekanisaatio (Kangaspuut 1784) - Höyrykone - Vesivoima - II Teollinen vallankumous Massatuotanto (Tuotantolinjat

Lisätiedot

markkinointistrategia

markkinointistrategia Menestyksen markkinointistrategia kaava - Selkeät tavoitteet + Markkinointistrategia + Markkinointisuunnitelma + Tehokas toiminta = Menestys 1. markkinat Käytä alkuun aikaa kaivaaksesi tietoa olemassa

Lisätiedot

Big-data analytiikka-alusta osana markkinoinnin kokonaisratkaisua

Big-data analytiikka-alusta osana markkinoinnin kokonaisratkaisua Big-data analytiikka-alusta osana markkinoinnin kokonaisratkaisua IAB Finland Big Data seminaari 6.6.2014 Fonecta Enterprise Solutions Mikko Hakala, Head of Business IT 105 asiakkuusmarkkinoinnin, analytiikan

Lisätiedot

VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS. Page 1

VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS. Page 1 VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS Page 1 Mitä ASP tarkoittaa? Application Service Providing, eli sovellusvuokraus ASP-ratkaisussa käytetään valittuja ohjelmistoja mistä tahansa Internetin kautta työpaikalta,

Lisätiedot

CT30A2800. Osa I: (n. 90 min) Käyttäjäkeskeinen Suunnittelu?

CT30A2800. Osa I: (n. 90 min) Käyttäjäkeskeinen Suunnittelu? CT30A2800 Osa I: (n. 90 min) Käyttäjäkeskeinen Suunnittelu? Sisältö Mitä on käyttäjäkeskeisyys ( 5 kalvoa ) Käyttäjäkeskeisyyteen vaikuttavat voimat (8 kalvoa) Käyttäjäkeskeisyys on usein kontekstisidonnaista

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Web Services. Web Services

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Web Services. Web Services Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Standardoidutu tapa integroida sovelluksia Internetin kautta avointen protokollien ja rajapintojen avulla. tekniikka mahdollista ITjärjestelmien liittämiseen yrityskumppaneiden

Lisätiedot

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILLE KIVINEN OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA 14.3.2012 SEUROJENTALO SEURALA, HÄMEENKOSKI 1 Osuuskauppa Hämeenmaa 2 Hämeenmaan toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

1 Ostolaskupalvelu...2

1 Ostolaskupalvelu...2 Palvelukuvaus Luottamuksellinen 1 (6) 7.8.2014 Heeros Pääkäyttäjäpalvelun palvelukuvaus SISÄLLYSLUETTELO 1 Ostolaskupalvelu...2 1.1 Yleiskuvaus... 2 1.2 Paperilaskujen vastaanotto ja skannaus... 2 1.3

Lisätiedot

Eazybreak siirtää setelit ja kupongit

Eazybreak siirtää setelit ja kupongit Eazybreak siirtää setelit ja kupongit historiaan Uuden sukupolven palvelu työntekijöiden motivointiin Kerromme teille Mitä tulevaisuuden työntekijät arvostavat Mitä paperisten p lippujen hallinnointi yrityksille

Lisätiedot

Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa.

Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa. Sisältöä ja ilmettä markkinointikanaviin: mitä, miksi ja kenelle. Internetmarkkinointiseminaari osa 2, Tupaswilla, Laukaa, 19.11.2012. Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa

Lisätiedot

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden

Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden 1 Toimittajaportaalin rekisteröityminen Toimittajaportaalin sisäänkirjautuminen Laskun luonti Liitteen lisääminen laskulle Asiakkaiden hallinta Uuden asiakkaan lisääminen Laskujen haku Salasanan vaihto

Lisätiedot

Asiakastoimintamallin kehittäminen. 11.3.2014 Jussi Jyrinsalo

Asiakastoimintamallin kehittäminen. 11.3.2014 Jussi Jyrinsalo Asiakastoimintamallin kehittäminen Vuonna 2013 kehitettiin asiakastoimintamallia Kehityshankkeita: liityntäprosessi ja liittymisehtojen seuranta asiakaspalautteen keruu ja hyödyntäminen sekä asiakastiedon

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Suomen Tilaajavastuu Oy:n Zeckit -palvelun asiakas- ja markkinointirekisteri (Päivitetty viimeksi ) Tietosuojavastaava

Tietosuojaseloste. Suomen Tilaajavastuu Oy:n Zeckit -palvelun asiakas- ja markkinointirekisteri (Päivitetty viimeksi ) Tietosuojavastaava Tietosuojaseloste Suomen Tilaajavastuu Oy:n Zeckit -palvelun asiakas- ja markkinointirekisteri (Päivitetty viimeksi 25.6.2019) 1. Rekisterinpitäjä ja rekisterin yhteyshenkilö Suomen Tilaajavastuu Oy (y-tunnus

Lisätiedot

v4.0 Palvelukuvaus 1.11.2014

v4.0 Palvelukuvaus 1.11.2014 v4.0 Palvelukuvaus 1.11.2014 - 2-5 Internetsivustopaketti nettihelmi nettihelmi on Avaimet käteen Internetsivusto ratkaisu. Palvelu sisältää laadukkaan graafisen ulkoasun nettihelmi perussivupohjaan ja

Lisätiedot

Persoonatyökalu. Asiakaslähtöinen lähestymistapa

Persoonatyökalu. Asiakaslähtöinen lähestymistapa yökalu Asiakaslähtöinen lähestymistapa Palveluyrityksen liiketoiminnassa on tarkoituksena tyydyttää asiakkaan toiveita ja vastata asiakkaiden odotuksiin, näin muodostuu palvelun asiakaskeskeisyys entistä

Lisätiedot

Lainaustiedot kirjastoverkoston johtamisen työkaluna. Jaani Lahtinen 24.01.2013

Lainaustiedot kirjastoverkoston johtamisen työkaluna. Jaani Lahtinen 24.01.2013 Lainaustiedot kirjastoverkoston johtamisen työkaluna Jaani Lahtinen 24.01.2013 Tausta-ajatus Kirjastojärjestelmä on upea instituutio ja monin tavoin ainutlaatuinen yhteiskunnallinen palvelu Suomessa. Tämä

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry:n toteuttamat asiakastietojen käsittelyn tavat.

Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry:n toteuttamat asiakastietojen käsittelyn tavat. TIETOSUOJASELOSTE: ASIAKASTIEDOT Tässä tietosuojaselosteessa kuvataan Kouvolan Korttelikotiyhdistys ry:n toteuttamat asiakastietojen käsittelyn tavat. Tämän selosteen tarkoituksiin asiakastiedoilla tarkoitetaan

Lisätiedot

Markkinoinnin automaatio Lyhyt esittely. Artem Daniliants / LumoLink Digital Oy

Markkinoinnin automaatio Lyhyt esittely. Artem Daniliants / LumoLink Digital Oy Markkinoinnin automaatio Lyhyt esittely Artem Daniliants / LumoLink Digital Oy CEO at LumoLink Verkkokaupan ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Yli 13 vuoden kokemus webkehityksestä Yli 10 vuoden

Lisätiedot

Sukunimi. Etunimet. Henkilötunnus: - pv kk v tunnus. Ohjeita

Sukunimi. Etunimet. Henkilötunnus: - pv kk v tunnus. Ohjeita Ohjeita 1. Kirjoita nimesi ja henkilötunnuksesi täydellisenä jokaiseen koepaperiin. Tehtävät tarkastetaan eri yliopistoissa, joten henkilötietojen kirjoittaminen jokaiseen vastauspaperiin on ehdottoman

Lisätiedot

Markkinoinnin punainen lanka: tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Jussi Junikka ja Nina Lehtomäki

Markkinoinnin punainen lanka: tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Jussi Junikka ja Nina Lehtomäki Markkinoinnin punainen lanka: tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Jussi Junikka ja Nina Lehtomäki 20.10.2017 Markkinoinnin punainen lanka 20.10. Tavoitteenasetanta ja strategiavalinnat Markkinoinnin

Lisätiedot