Oppimisen innostaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppimisen innostaminen"

Transkriptio

1 Oppimisen innostaminen ( ) Kai Hakkarainen Professori, Käyttäytymistieteen laitos, Helsingin yliopisto,

2

3 Missä määrin ihmiset pystyvät venymään uusiin älyllisen ja luovan toiminnan vaatimuksiin? Oppimisen ja asiantuntijuuden tulevaisuuden haasteita (Homer-Dixon, 2001) Globaalit muutokset Ilmaston muutokseen, maapallon kestokykyyn ja radikaaliin eriarvoisuuteen liittyvien kasautuvien ongelmien ja riskien muodostama inhimillisen kekseliäisyyden kuilu. Yhteiskunnalliset muutokset Työelämän jatkuvan muutoksen vaatima opiskelun ja työn elinikäinen vuorottelu, samalla kun monet nuoret menettävät jo koulun aikana kiinnostuksensa opiskeluun Koulujärjestelmän ja työelämän suhteet Työelämä asettaa muuttuvia osaamisen, innovaatioiden tuottamisen ja yhteisöllisen työskentelyn vaatimuksia, joita on vaikea opiskelun aikana ennakoida

4 Kolme oppimisen vertauskuvaa (Paavola, Lipponen & Hakkarainen, 2004) Uutta luovien oppimisja kehitysprojektien toteuttaminen Tiedonluomisvertauskuva Tiedonhankintavertauskuva Asiantuntijuuden jalostaminen Osallistumisvertauskuva Asiantuntijuutta tukevat älylliset proteesit ja verkostot

5 Asiantuntijuus: Kognitiivis-kulttuurisen käyttöjärjestelmän omaksuminen Kirjallisen kulttuurin jäseneksi kasvaminen edellyttää muodollisen koulutuksen välittämää aivojen ja mielen äärimmäistä kulttuurista formatointia Syvällinen oppimisprosessi, jossa omaksuu eri tiedonalojen osaamiseen perustuvan älyllistiedollisen käyttöjärjestelmän

6 Oppimisen tapahtuu lähikehityksen vyöhykkeellä (Vygotsky, Hatano, Bereiter) Mukavuusvyöhyke Adaptiivinen asiantuntijuus Suuntautuminen ongelmien ymmärtämiseen Kurkottaminen osaamisen ylärajalle Oppimista sytyttävien haasteiden etsiminen Kokemuksen vapauttamien voimavarojen investointi uuden oppimiseen Oppimisvyöhyke Paniikkivyöhyke Millaisia tarkoituksellisen harjoittelun kokemuksia tarjoutuu?

7 Kaksi käsitystä älykkyydestä (Carol Dweck) Kiinteä älykkyys Tarve näyttää fiksulta Haasteiden välttäminen Puolustava periksi antaminen Jättää turhan ponnistejos ei heti opi jtkn asiaa Kritiikin torjuminen Muiden onnistuminen koetaan uhkaksi HAASTEET ESTEET PONNISTELU KRITIIKKI MUIDEN MENESTYS Kehittyvä älykkyys Tarve ylittää itseään ja rikkoa rajojaan Haasteiden etsiminen Sisukkuus esteitä kohdatessa Syväoppimista tukeva ponnistelu mestaruuteen Kritiikistä oppiminen Muiden saavutuksista inspiroituminen Ei pääse parhaisiin saavutuksiin SEURAUKSET Pääsee parempiin suorituksiin

8 Määrääkö Jokaiselle perimä ihmisellä sen mitä on ihminen valmiuksia voi saavuttaa elää monia ja mitä hänestä voi tulla? vaihtoehtoisia elämiä (Shenk, 2010) Vanha oletus: ihminen on geenien määräämä olento, joka soittaa niiden säätelemää sävelmää Nykykäsitys: Ihminen on kuin jukeboksi, joka voi soittaa montaa eri kehityksellistä sävelmää geenien ja ympäristön dynaamisessa vuorovaikutuksessa: älykkyys ja lahjakkuus ovat systeemisiä prosesseja pikemmin kuin ominaisuuksia.

9 Älyllisten ja luovien voimavarojen materiaalinen ja sosiaalinen laajentaminen Materiaalisesti hajautunut älykkyys - Ajattelun ulkoistaminen - Ideoiden kehittely - Ulkoinen muistikenttä Sosiaalisesti hajautunut älykkyys

10 Diginatiivit ovat älyllisesti sosiaalistuneet käyttämään sosiodigitaalista teknologiaa toimintansa välineenä Digitaaliset siirtolaiset käyttävät tietoteknologiaa heikosti integroituneena ulkoisena välineenä

11 Kuinka intensiivinen TVT:n ja Internetin käyttö vaikuttaa diginuorten ajatteluun (onko merkkejä rajoittuneista itsesäätelyn ja kirjallisuuden hyödyntämisen taidoista?) Syntyykö pinnallisia heinäsirkkamieliä, jotka eivät pysty syvälliseen oppimiseen tai saavuta ehyttä ymmärrystä

12 Kosketus tiedonluomisen ytimeen sytyttää oppimisen (Ludvig Fleck) Sisäpiiri - artikkeli tiede Ulkopiiri käsikirja -tiede Opiskelijat -oppikirjatiede Mitä kauempana sisäpiiristä ollaan sitä varmempana tietoa pidetään Ulkokohtainen suhtautuminen tieteelliseen tietoon maailman totena, muistettavana kuvauksena, ilman käsitystä tieteellisen tiedon tulkitsevasta luonteesta. Suuri yleisö: populaaritiede

13 Tietosiiloista avoimiin tietoverkkoihin Oppiminen ei lähde lentoon mikäli lukiolaisilla ei ole mitään tietoa oppikirjojen ulkopuolelta Tulevaisuuden osaaminen vaatii tietosiilojen rikkomista (=>tietämyksen lento) Monimutkaisuuden kohtaaminen edellyttää tietokulttuurin perinnettä edustavaa näkemyksellistä opettajaa!

14 Pääpaino tiedonmuodostuksen menetelmien harjoitteluun (R. Shank; J. P Gee) Tiedon sisältö (käsitteiden ja faktojen omaksuminen) Tiedonluomisen toimintamenetelmät (soveltaminen, luominen) Tietosisällön omaksuminen keskeistä - Internetin aikakaudella sisältö ei ole enää kuningas - Sisältö ilman menetelmiä menettää merkityksensä Omaksua uutta luovia tietokäytäntöjä - Luovien käytäntöjen harjoittelu todenmukaisessa kontekstissa - Opiskelun ja tutkimuksen, opiskelun ja ammattikäytäntöjen lähentäminen

15 Opiskelijat valmistautuvat tunneille katsomalla opetusvideoita kotona Koulussa ratkaistaan yhdessä opettajan ohjauksessa haastavia ongelmia tai tehdään tietoa luovia projekteja Käänteisoppiminen (flipped learning) Khan-akatemia on osoittanut videoitujen opetusaihioiden voiman itseopiskelussa

16 Fig. 1 Histogram of student scores for the two sections. L Deslauriers et al. Science 2011;332: Published by AAAS

17 Kaiju Kankaan väitöskirja (2014) Maker-kulttuurin luomisesta koulussa

18 Hajautettu toimijuus (47%) - Kollektiivinen pystyvyys, jaettu asiantuntijuus, yhteisöllinen tuki Nojautuminen toisiaan täydentäviin tietoa luovan toimijuuden muotoihin (Hakkarainen ym., 2003) Toimijuus Henkilökohtainen toimijuus (32%) - Minäpystyvyys, luonteenvahvuus, asiantuntijuus Olenko väärässä paikassa? Onko tapahtunut erehdys? Kuinka ylivoimaiset oppimishaasteet voitetaan? Kohteellinen toimijuus (21%) - Haasteiden vaiheittainen ylittäminen kohteellisessa toiminnassa

19 Kollektiivista luovuutta tukeva vuorovaikutus (Pentland, 2014) Harvojen ideat hallitsevat Epäsymmetrinen vuorovaikutus Alhainen ideoiden moninaisuus Paljon ideoita Tiheä vuorovaikutus Ideoiden moninaisuus Luovuuden kannalta epätarkoituksenmukainen vuorovaikutus Luovuutta tukeva vuorovaikutus

20 Yhteisopettajuus or more teachers

21 Tutkiminen ja yhteisöllinen osallistuminen (Pentland, 2014) Opettajayhteisö Museo Vanhainkoti Opettajayhteisö Kansainvälinen kumppani Moninaiset ulkoiset yhteisöt A) Luova osallistuminen (engagement) B) Uuden etsiminen (exploration) yhteyksien moninaisuus kriittistä Tutkimuslaitos

22 Sosiodigitaalinen teknologia oppilaitosten kehittämisen välineenä Teknologian työntömalli Teknologia 1. sukupolvi Tutkijakeskeinen malli Teknologia 2. sukupolvi Oppilaitos Oppimisympäristötutkimus Oppilaitos Sosiodigitaalisen ekologian malli Moninaiset oppimisen tilat ja paikat Oppilaitosten, opettajien ja oppilaiden toimijuus Joustavien teknologioiden ekosysteemi 3. sukupolvi - Innovaatioiden demokratisoituminen - Tasavertainen yhteistyö tutkijoiden kanssa

23 Alhainen TIEDONLUOMINEN Korkea Bohr: Perustutkimuksen edistämiseen tähtäävä puhdas akateeminen tutkimus (tutkijat irrallaan kasvatuksen kentästä) Koulun kehittämistä tukeva tutkimus voi tapahtua vain Pasteurin sektorilla (uutta luova tutkimus soveltamisen rajavyöhykkeellä, jossa tutkittavat ilmiöt esiintyvät) Donald Stokes, 1997 Pasteur: Soveltamisen kontekstissa tapahtuma innovatiivinen kehittämistutkimus, jossa käytetään tieteellistä osaamista kentällä esiintyvien pedagogisten prosessien eritte-lyyn ja jalostamiseen tutkijoiden ja opettajien yhteistyössä Edison: suuntautuminen käytännön ongelmien ratkaisemiseen ilman tiedonluomisen tavoitetta (ammatillinen kokemus ilman tutkimusta) Alhainen SOVELTAMINEN Korkea

24 Käsitteitä Tutkiva oppiminen: Pedagoginen malli, jonka tarkoituksena on ohjata opiskelijoita työskentelemään yhteisöllisesti jaettujen kohteiden kehittämiseksi asiantuntijoille tyypillisellä uutta luovalla tavalla. Tiedonrakentaminen: Carl Bereiterin viitekehys, joka hahmottaa tietoyhteisöjen toimintaa käsitteellisten luomusten (tietoartefaktit) kollektiivisen luomisen, jakamisen ja kehittämisen prosessina Tiedonluomisen ympäristöt: yhteisölliseen teknologiaan perustuvat oppimisympäristöt, joka on suunniteltu tukemaan pitkäjännitteistä tutkivaa oppimista Tietokäytäntö: Tietointensiiviseen älykkääseen toimintaan liittyvät sosiaaliset käytännöt

Oppimisen tulevaisuuden haasteita

Oppimisen tulevaisuuden haasteita Oppimisen tulevaisuuden haasteita 22.3.2018 Kai Hakkarainen Professori, Kasvatustieteen laitos, Helsingin yliopisto, email: Kai.hakkarainen@helsinki.fi http://helsinki.academia.edu/kaihakkarainen Twitter:

Lisätiedot

Kognitiivisesta kategorisoinnista älylliseen vieraanvaraisuuteen

Kognitiivisesta kategorisoinnista älylliseen vieraanvaraisuuteen Kognitiivisesta kategorisoinnista älylliseen vieraanvaraisuuteen Kai Hakkarainen Professori, Käyttäytymistieteen laitos, Helsingin yliopisto, email: Kai.hakkarainen@helsinki.fi http://helsinki.academia.edu/kaihakkarainen

Lisätiedot

Yhteiskeksiminen, yhteisoppiminen ja itsensä ylittäminen Pohjois-Suomen opettajapäivät

Yhteiskeksiminen, yhteisoppiminen ja itsensä ylittäminen Pohjois-Suomen opettajapäivät Yhteiskeksiminen, yhteisoppiminen ja itsensä ylittäminen Pohjois-Suomen opettajapäivät 4.2.2016 Kai Hakkarainen Professori, Kasvatustieteiden laitos, Helsingin yliopisto, email: Kai.hakkarainen@helsinki.fi

Lisätiedot

Diginatiivit oppijoina

Diginatiivit oppijoina Diginatiivit oppijoina Kai Hakkarainen & Mind the Gap tutkimusryhmä Professori, Kasvatustieteen laitos, Turun yliopisto, varajohtaja, Toiminnan, kehityksen ja oppimisen tutkimusyksikkö Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Oppiminen verkostuvassa maailmassa

Oppiminen verkostuvassa maailmassa Oppiminen verkostuvassa maailmassa Kai Hakkarainen Professori, Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, Joensuun yliopisto Johtaja, Verkko-oppimisen tutkimuskeskus, Psykologian laitos, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Kai Hakkarainen.

Kai Hakkarainen. Älyllisesti sytyttävä oppiminen: Lukio-opetuksen haaste (02.11.2011) Kai Hakkarainen Professori, Kasvatustieteen laitos, Turun yliopisto, varajohtaja, Toiminnan, kehityksen ja oppimisen tutkimusyksikkö

Lisätiedot

Inspiroivat oppimisympäristöt?

Inspiroivat oppimisympäristöt? Inspiroivat oppimisympäristöt? Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #rymsy #mindgap Projektityö edellyttää ryhmän luovuutta

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka ymmärtävän oppimisen tukena. Prof. Sanna Järvelä

Tieto- ja viestintätekniikka ymmärtävän oppimisen tukena. Prof. Sanna Järvelä Tieto- ja viestintätekniikka ymmärtävän oppimisen tukena Prof. Sanna Järvelä Mitä tiedämme nyt? Teknologia itsessään ei edistä oppimista. Sen sijaan työskentely teknologian parissa altistaa oppijan oppimista

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö teknologia kehittyy, mutta ihmisen älykkään toiminnan

Lisätiedot

Opettajat yhteisöllisinä asiantuntijoina

Opettajat yhteisöllisinä asiantuntijoina Opettajat yhteisöllisinä asiantuntijoina Koulutusteknologian perusopinnot 29.9.2010 2 Luennon sisältö Työelämä ja oppiminen muuttuvassa yhteiskunnassa Opettajayhteisöjen muodostuminen Opettajan yhteisöllinen

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö tietokoneavusteinen opetus etäopetus tietoverkkojen

Lisätiedot

Tutkiva oppiminen ja yhteisöllinen tiedonrakentaminen

Tutkiva oppiminen ja yhteisöllinen tiedonrakentaminen Tutkiva oppiminen ja yhteisöllinen tiedonrakentaminen Kai Hakkarainen Professori, kasvatustieteen laitos, Turun yliopisto, Varajohtaja, Toiminnan, kehityksen ja oppimisen tutkimusyksikkö Käyttäytymistieteen

Lisätiedot

Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa

Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa Miikka Salavuo Teknodida 2008 Onko oppiminen tuote vai prosessi? Kuka määrittelee mitä opitaan? Mikä on tiedon merkitys ja tietokäsitys? Mikä on yhteisön rooli?

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen

Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Tutkiva Oppiminen Lasse Lipponen Miksi Tutkivaa oppimista? Kasvatuspsykologian Dosentti Soveltavan kasvatustieteenlaitos Helsingin yliopisto Tarjolla olevan tietomäärän valtava kasvu Muutoksen nopeutuminen

Lisätiedot

Diginatiivit tulevat! Olemmeko valmiita? Opettajan elinikäisen oppimisen avaimia

Diginatiivit tulevat! Olemmeko valmiita? Opettajan elinikäisen oppimisen avaimia Diginatiivit tulevat! Olemmeko valmiita? Opettajan elinikäisen oppimisen avaimia - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #opetoppii

Lisätiedot

Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa?

Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa? Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa? Tekijä: Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Muuttaako uusi teknologia oppimista? Miten oppimisen tulisi muuttua?

Lisätiedot

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Optek Opetusteknologia koulun arjessa Jari Lavonen, Professor of Physics and Chemistry Education, Head of the department Department of Teacher Education,

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen ja kulttuuritausta

Osaamisen kehittäminen ja kulttuuritausta Osaamisen kehittäminen ja kulttuuritausta Opettamisesta osaamiseen Jaana Holvikivi Monikulttuurisuus Metropoliassa Ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat Maahanmuuttajat (opettajat ja opiskelijat) Vilkas opiskelija-

Lisätiedot

Muutos, mahdollisuus, motivointi aktivointi työtapoihin ja muutoksen hallintaan

Muutos, mahdollisuus, motivointi aktivointi työtapoihin ja muutoksen hallintaan Muutos, mahdollisuus, motivointi aktivointi työtapoihin ja muutoksen hallintaan - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #mindgap

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen 09.10.2017 PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Hakkarainen K., Lonka K. & Lipponen L. (1999) Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden

Lisätiedot

Opettajankoulutus digitaalisella aikakaudella. Kristiina Kumpulainen professori, Helsingin yliopisto Opettajankoulutus verkossa seminaari 04.04.

Opettajankoulutus digitaalisella aikakaudella. Kristiina Kumpulainen professori, Helsingin yliopisto Opettajankoulutus verkossa seminaari 04.04. Opettajankoulutus digitaalisella aikakaudella Kristiina Kumpulainen professori, Helsingin yliopisto Opettajankoulutus verkossa seminaari 04.04.2008 Opettajan ammattitaidon kehittymisen tukeminen tietoyhteiskunnassa

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin Marleena Ahonen TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Virtuaaliyliopistohankkeen taustaa: - Tavoitteena koota verkko-oppimisen alueen ajankohtaista

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,

Lisätiedot

Opettajan työ ja oppiminen -asiantuntijuuden kehittämisen näkökulma

Opettajan työ ja oppiminen -asiantuntijuuden kehittämisen näkökulma Opettajan työ ja oppiminen -asiantuntijuuden kehittämisen näkökulma Päivi Tynjälä Koulutuksen tutkimuslaitos VERME-mentorikoulutus Nokia 27.10. 2009 Mistä asioista opettajan osaaminen ja asiantuntijuus

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola

Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta. Ahola, Anttonen ja Paavola Tulevaisuuden oppiminen - ajatuksia muutoksesta Ahola, Anttonen ja Paavola Työelämän tulevaisuudesta 2 miljardia katoaa vuoteen 2030 mennessä (tehdastyö, kaivostyö, viljely, koulutus jne.) Suomessa oleva

Lisätiedot

Huippuosaaminen ja yrittäjyys. Auli Pekkala, KTT HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Huippuosaaminen ja yrittäjyys. Auli Pekkala, KTT HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Huippuosaaminen ja yrittäjyys Auli Pekkala, KTT HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Tutkimuksen taustaa Tutkimus liittyy Talouselämää, koulutusta ja työpaikkoja koskevaan murrokseen (yksilön vastuu ja valinnat)

Lisätiedot

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus

Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Koulupedagogiikkaa luovuuden, leikillisyyden ja virtuaalisuuden näkökulmista professori Heli Ruokamo Lapin yliopisto, mediapedagogiikkakeskus Kommenttipuheenvuoro liiketoiminnan kehitysjohtaja Asko Alanen

Lisätiedot

Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja

Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja Luovuus ja oppiminen Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja Helsingin yliopisto Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Lääketieteellisen koulutuksen tuki- ja kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Luennon teemat Mitä (verkko-)oppiminen on?

Lisätiedot

Oppimisen kaikkiallisuus aikuisoppijan näkökulmasta! Professori Lasse Lipponen! Helsingin yliopisto Opettajakoulutuslaitos! Avara Museo 23.11.2010!

Oppimisen kaikkiallisuus aikuisoppijan näkökulmasta! Professori Lasse Lipponen! Helsingin yliopisto Opettajakoulutuslaitos! Avara Museo 23.11.2010! Oppimisen kaikkiallisuus aikuisoppijan näkökulmasta! Professori Lasse Lipponen! Helsingin yliopisto Opettajakoulutuslaitos! Avara Museo 23.11.2010! Miten Luonnehtia oppimista?! Konstruktiivisuus! Kumulatiivisuus

Lisätiedot

Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet

Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet Trialogisen oppimisen suunnitteluperiaatteet Tekijät: Hanni Muukkonen, Minna Lakkala, Liisa Ilomäki ja Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Suunnitteluperiaatteet trialogisen oppimisen pedagogiikalle 1.

Lisätiedot

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille

Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Innovaatiokasvatusta kansainvälistäjille Kansainvälisyyden dynaamiset tilat 3.9.2015 Global Innokas toimijat Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa

Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,

Lisätiedot

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas

Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä

Lisätiedot

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin 1 Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Päivi Häkkinen PERUSOPETUS 2020 Tietoyhteiskuntavalmiudet 18.3.2010, Opetushallitus, Helsinki 2 Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa 31.10.2007 Oulun yliopisto Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Millaista oppimista tarvitaan? Epäselvien, muuttuvien ja avoimien ongelmien ratkaisu Oman ja muiden

Lisätiedot

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa 3.5.2007 Kirsi Juntti Oulun yliopisto Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Rakenne - Johdanto - Mitä on oppiminen? - Motivaatio - Oppimisen itsesäätely - Scamo/Learning

Lisätiedot

Tietoasiantuntijoiden osaamisen kehittyminen, kontekstina hanketoiminta ja moniammatillinen yhteistyö

Tietoasiantuntijoiden osaamisen kehittyminen, kontekstina hanketoiminta ja moniammatillinen yhteistyö Tietoasiantuntijoiden osaamisen kehittyminen, kontekstina hanketoiminta ja moniammatillinen yhteistyö Informaatiotutkimuksen yhdistyksen seminaari 13.11.2015 Hanna Lahtinen Sisältö 1. Taustaa 2. Tutkimuksen

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena. Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria

Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena. Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria Autenttiset oppimisratkaisut syväoppimisen tukena Leena Vainio, Omnia Irja Leppisaari, Centria Miten koukutamme oppimaan? Minkälaisilla pedagogisilla ratkaisuilla voitaisiin vahvistaa työelämäläheistä

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Innostuminen ja onnistuminen koulutuksessa - miten syntyvät tulevaisuuden osaajat?

Innostuminen ja onnistuminen koulutuksessa - miten syntyvät tulevaisuuden osaajat? Innostuminen ja onnistuminen koulutuksessa - miten syntyvät tulevaisuuden osaajat? Prof Kirsti Lonka Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto opetttajankoulutuslaitos Educamessut 2012 Miksi aurinko on keltainen Miten tuuli voi heiluttaa

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Tutkiva oppiminen. Professori Kirsti Lonka. Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto

Tutkiva oppiminen. Professori Kirsti Lonka. Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto Tutkiva oppiminen Professori Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto BULIMIAOPPIMISEN PERINNE ON VAHVA! Ahmi tietoa, oksenna paperille ja unohda! Luentoharha: Kun olen

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Asiantuntijuus ja ammattitaito

Asiantuntijuus ja ammattitaito Asiantuntijuus ja ammattitaito gerontologian seminaari Juhani Kirjonen gerontologian seminaari 1 Sisältö 1. Yhteiskunta, ii-tee-koo ja maapalloistuminen 2. Työelämä ja ammatit 3. Ammattitaito ja asiantuntijuus

Lisätiedot

Oppimisen uudet mahdollisuudet. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto/ Karolinska Institutet, Stockholm. www.cicero.fi

Oppimisen uudet mahdollisuudet. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto/ Karolinska Institutet, Stockholm. www.cicero.fi Oppimisen uudet mahdollisuudet Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto/ Karolinska Institutet, Stockholm www.cicero.fi OPPIMINEN TIEDON TALLENTAMISTA? - TIETO ON SIIRRETTÄVISSÄ MIELESTÄ TOISEEN - MIELEN

Lisätiedot

UUDET OSAAJAT. Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia

UUDET OSAAJAT. Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia UUDET OSAAJAT Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia sisällöt: osaamisperusteisuus henkilökohtaistaminen oppimisympäristöt

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia 21.4.2010 Liisa Ilomäki & Minna Lakkala minna.lakkala@helsinki.fi; liisa.ilomaki@helsinki.fi Technology

Lisätiedot

Yliopisto-oppimisen ja työelämän yhteydet. Esa Poikela Oppiminen yliopistossa Professoriliitto 25.10.2013

Yliopisto-oppimisen ja työelämän yhteydet. Esa Poikela Oppiminen yliopistossa Professoriliitto 25.10.2013 Yliopisto-oppimisen ja työelämän yhteydet Esa Poikela Oppiminen yliopistossa Professoriliitto 25.10.2013 Oppiminen ja osaamisen tuottaminen Lapin yliopiston Työelämä- ja rekrytointipalvelujen selvitys,

Lisätiedot

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Peruskoulupäivät 2014 Osaaminen monilukutaito, laaja-alainen osaaminen, teknologiaoppiminen, monialainen oppiminen, osallisuus Työskentelyn kulku Ajatuksia

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Yleissivistävä koulutus uudistuu Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Diginatiivit tulevat, olemmeko valmiita?

Diginatiivit tulevat, olemmeko valmiita? Diginatiivit tulevat, olemmeko valmiita? Professori Kirsti Lonka, varadekaani sekä Lauri Hietajärvi, Juho Makkonen, Niclas Sandström ja Lauri J. Vaara, Opettajankoulutuslaitos, Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

Tieto ja viestintätekniikka innovatiivisten tietokäytäntöjen tukena

Tieto ja viestintätekniikka innovatiivisten tietokäytäntöjen tukena Tieto ja viestintätekniikka innovatiivisten tietokäytäntöjen tukena Kai Hakkarainen Centre for Research on Learning and Knowledge building Department of Psychology, University of Helsinki, Finland ISBN:

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Mikä oppiaine tarjoaa? ongelmanratkaisua ja toiminnallisia taitoja kehittävää toimintaa,

Lisätiedot

Kuinka turvaat työllisyytesi?

Kuinka turvaat työllisyytesi? Kuinka turvaat työllisyytesi? Ida Mielityinen Akava Työurat ja osaaminen koetuksella 20.9.2016 Esimerkkejä tulevaisuuden ammateista ihmisten keinotekoisten kehonosien valmistajat nano-teknikot, geneettisten

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppimisympäristöt

Tulevaisuuden oppimisympäristöt Tulevaisuuden oppimisympäristöt Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä tulevaisuuden

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen ohjaaminen teknologiatuetuissa ympäristöissä

Yhteisöllisen oppimisen ohjaaminen teknologiatuetuissa ympäristöissä Yhteisöllisen oppimisen ohjaaminen teknologiatuetuissa ympäristöissä Tieto-ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelu eri koulutusjärjestelmissä Essi Vuopala, yliopisto-opettaja Oppimisen ja koulutusteknologian

Lisätiedot

Teemaopinnot. Pro Lukio Valtakunnallinen lukioseminaari Kimmo Koskinen

Teemaopinnot. Pro Lukio Valtakunnallinen lukioseminaari Kimmo Koskinen Teemaopinnot Pro Lukio Valtakunnallinen lukioseminaari 3.11.2016 Kimmo Koskinen VN asetus lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta (942/2014) Lukiokoulutuksessa

Lisätiedot

Erno Lehtinen Opettajankoulutuslaitos ja Oppimistutkimuksen keskus

Erno Lehtinen Opettajankoulutuslaitos ja Oppimistutkimuksen keskus Vaikuttavaa tutkimusta ja tutkimusperustaista opettajien erikoistumiskoulutusta Erno Lehtinen Opettajankoulutuslaitos ja Oppimistutkimuksen keskus MITEN TUTKIMUSTIETO VAIKUTTAA KÄYTÄNNÖN TOIMINTAAN Akateeminen

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Tavoitteena innovatiivinen insinöörin ammattitaito

Tavoitteena innovatiivinen insinöörin ammattitaito Tavoitteena innovatiivinen insinöörin ammattitaito Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 TkT Olli Mertanen ja KTT Liisa Kairisto-Mertanen Innovaatiopedagogiikan avulla pyritään tuottamaan ammattitaitoa, joka

Lisätiedot

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena

Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu

Lisätiedot

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin

Lisätiedot

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media opintoohjauksen tukena Anne Rongas 20.4.2011 Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media ja... työ- ja toimintakulttuurin muutos opinto-ohjaajan työ tiedotuskanavat henkilökohtainen

Lisätiedot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Jarmo Alarinta, SEAMK Matti Väänänen, Turun AMK Jussi Horelli, HAMK, Miksi työelämä on projekteja, joiden kautta prosesseja ja osaamista kehitetään

Lisätiedot

Tietokäytäntöjen laboratorio rakentuu seuraavien hankkeiden. Knowledge Practies Laboratory (KP lab) Integroitu EU hanke

Tietokäytäntöjen laboratorio rakentuu seuraavien hankkeiden. Knowledge Practies Laboratory (KP lab) Integroitu EU hanke Tieto ja viestintätekniikka innovatiivisten tietokäytäntöjen tukena Kai Hakkarainen Centre for Research on Learning and Knowledge building Department of Psychology, University of Helsinki, Finland ISBN:

Lisätiedot

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme

Lisätiedot

Trialoginen oppiminen

Trialoginen oppiminen 1 Trialoginen oppiminen Sami Paavola Käsikirjoitusversio - julkaistu: Paavola, S. (2012) Trialoginen oppiminen. Teoksessa Ilomäki, L. (toim). Laatua e-oppimateriaaleihin. E-oppimateriaalit opetuksessa

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

Kulttuuriset käytännöt opetuksessa ja oppimisessa Marianne Teräs

Kulttuuriset käytännöt opetuksessa ja oppimisessa Marianne Teräs Kulttuuriset käytännöt opetuksessa ja oppimisessa Marianne Teräs Esitys koulutuksessa: Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus, 20.3.2009 Opetushallitus Esityksen sisältö Lähestymistapoja kulttuuriin ja

Lisätiedot

OPETUKSEN JA OPPIMISEN PERUSTEET: Oppimisen käsitteitä P3, osa 2 Hannele Niemi syksy 2015

OPETUKSEN JA OPPIMISEN PERUSTEET: Oppimisen käsitteitä P3, osa 2 Hannele Niemi syksy 2015 OPETUKSEN JA OPPIMISEN PERUSTEET: Oppimisen käsitteitä P3, osa 2 Hannele Niemi syksy 2015 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta / Hannele Niemi 28.10.2015 1 Oppimisen käsitteen laajeneminen Oppiminen on

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 DIGITAALISUUS Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Lisätiedot