Merimieskirkko. Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä vuodesta 1882 * Sjömansvännen från 1882

Transkriptio

1 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä vuodesta 1882 * Sjömansvännen från 1882 Sisältää lisäsivut! Nostalgiträffarna s.29 Suomalaisena maailmalla s.10 Merikotkakanta elpyy s.6

2 Reinot Merimieskirkolta! kaikki parit. + toimituskulut. 45,-Kengissä Merimieskirkon logo! Tuli toimittajalta 2 Toimittajalta 4 Pääkirjoitus/ ledare 5 Hartaus. Pilapiirros 6 Merikotkakanta on elpynyt Suomessa 8 Niklas Rönnberg Mepan toimitusjohtajaksi 10 Ulkosuomalaiset ovat monenkirjava joukko 13 Hallitusjäsen Tarja Larmasuo sähköpostihaastattelussa 14 Satamaliitto Suomen satamien etujärjestö 16 Kirkkolaiva 17 Meritaide. Sarjakuva 18 Raamatuntutkija Outi Lehtipuu 20 Pieniä hautajaisia 21 Uutisia meiltä ja muualta 24 Teatterileiri Lontoossa 25 Merikohtaloita 26 Kirjat 28 I kyrkans skepp 29 Minnena från FÅA och GE 30 Sjökapten Leif Wickholm 35 Antti Lemmetyiselle kirkollinen kunniamerkki 36 Muistojen FÅA ja GE / Merikapteeni Wickholm 38 Perhepiiri 35 Yhteystiedot/ kontaktuppgifter 36 Elämän merellä Perus-Reino on klassikko, joka lämmittää ja pitää varpaat turvassa. Laajuutta Useimmat hankkeet ovat monisäikeisempiä ja etukäteen piisaa ja pehmeä kumipohja tasoittaa tallausta. Reinojen 8 perinteikäs kudottu ruutukuosipäällinen ja varressa Muurautin talveksi asuntooni ajateltua vivahteikkaampia. oivallinen piilovenyke. vanhanmallisen pönttöuunin. Kumipohjassa on vaalea, Olin kuullut, että muuraria pitää pitävä kulutuspinta. Lesti vanhan perinteen mukaan lahjoa Merimiespalvelutoimiston uusi toimitusjohtaja Niklas Rönnberg kertoo, että on tuttu, tilava pullolla kirkasta, jotta uunissa veto Mepa ei ole yhdistys, ei yritys, ei laitos, vaan hyvinvointipalveluja tuottava Reino-lesti. kävisi. järjestö, joka ajaa merenkulkijoiden etua ja jolla on lakisääteisiä tehtäviä. Vanha muurarimestari nauroi työn valmistuttua halkojen palavan uunissa iloisesti, kunhan uuni saisi ensin kuivua muutaman Satamaliitto viikon. Reino, ruskea 1 Talvipakkasella pääsin sytyttämään pesän. Pian kirkui palohäly- 19 koot: tin ja keuhkotkin käskivät hakeutumaan ulko-ovelle. Savu tuli sisälle. Olikohan pullo väärää merkkiä? Säät vaihtelivat talvella yllättävän nopeasti lämpimästä kylmään, minkä vuoksi muurari arveli hormin tilapäisesti hyytyneen. Odot- Niille, jotka mieluiten suijauttavat tossut jalkaan suoraan takaviistosta ja harrastavat myös "hiihtokävelyä", käyvät reinojen kevennetyt avokas-mallit. Merimieskirkon kesäjuhlaa vietetään Samat tutut Reino-kuosit ovat myös näissä paljon toivotussa jalkaan potkaistavassa avo-mallissa. Kudottu kangaspäällinen. Kumipohjassa on vaalea, pitä- Pahimmat pakkaset menivät Pirkkalan seurakunnan isännöimänä. telin aikoja selvempiä. elokuun toisena viikonloppuna vä kulutuspinta. Lesti on tuttu, tilava Reino-lesti ilman uunin lämmitystä. Keväällä Ennakkotietoa juhlasta sivulla 19. muurari teki savupiipun seinämään aukon. Hormista löytyi irralli- 14 Tämä merkki kertoo, Avo-Reino, Avo-Reino, musta että aiheesta on nen tiili, joka poikittain makaavana enemmän lehden ruskea koot: koot: oli tukkinut savun reitin. lisäsivuilla netissä. Eläkkeelle jääneen mestarin Nettilehti (pdf) ilmestyy noin viikko 2 3 virallisen ilmestymispäivän jälkeen. kanssa tiilen arvoitus jäi meille arvoitukseksi. Ei ollut vastaavaa Merimieskirkko / Sjömanskyrkan Toimituskunta / Redaktion: Irtonumerohinta / Lösnummerpris: Merimiehen ystävä / Sjömansvännen Juthas Christina, Lehmuskallio Sakari (pj.), Malmberg 4,50 + pst. koskaan hänellekään sattunut. Thure, Poutanen Pertti, Toljamo Marko, Tukkimäki Lasillinen kirkasta uuden 2/2013 Paavo, Valtonen Anne, Varho Liisa Paino / Tryckeri: Miktor testikäytön kunniaksi. Tulitikun 131. vuosikerta / 131:e årgången Tilaukset, osoitteenmuutokset ja jäsenasiat / ISSN Prenumerationer, adressförändringar och medlemsäranden: Kuva WWF Suomi, Seppo Keränen Kansi / Pärm: Merikotka. raapaisu ja ah, mikä helpotus! Julkaisija / Utgivare: Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B Molemmille. Suomen Merimieskirkko ry / Finlands Sjömanskyrka rf Helsinki, Helsingfors Aineisto- ja ilmestymispäivät 2013: Jos aiemmin paloivat vain Puh./Tel : 6.5., ilm , 4: 31.7., ilm , 5: 23.9., ilm. Päätoimittaja / Chefredaktör: Fax , 6: , ilm päreet, niin nyt rauhoittaa tuleen Sakari Lehmuskallio heidy.egger@merimieskirkko.fi sakari.lehmuskallio@merimieskirkko.fi tuijottaminen. Lehteen tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä Jäsenmaksu / Medlemsavgift: 50 ehdolla, että se voidaan ilman eri korvausta käyttää Toimitussihteeri, taitto / Katso s. 33 Se på s. 33. Tilauskuponki sivulla 34. kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa Redaktionssekreterare, layout: käytössä toteutus- ja jakelutavoista riippumatta. Marko Toljamo Marko Toljamo Vuosikertahinta 6 numeroa / Toimitus ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Mahdollinen palkkio maksetaan julkaisemisen / lehden marko.toljamo@merimieskirkko.fi Prenumerationspris 6 tidskrifter: marko.toljamo@merimieskirkko.fi Suomessa/i Finland: 25 2 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko ilmestymisen 2/2013 jälkeen. Sjömanskyrkan 3 sisältö Översättningar / Käännökset: Märta von Schantz Pekka Karppanen EU-maihin/till EU länder: 30 Muihin maihin/till andra länder: 35 Tulevaisuuden satamatoiminnassa korostuvat pätevä taloudenhoito ja osakeyhtiön kannattavuus. Suomessa satamien etuja valvoo 90 vuotta toiminut Satamaliitto.

3 pääkirjoitus / ledare Hyvä työ tarvitsee tukea Sakari Lehmuskallio pääsihteeri generalsekreterare Turvassa hartaus Viime vuonna Merimieskirkon toiminnassa tilastoitiin yli kohtaamista, missä on nousua edellisestä vuodesta yli 8 %. Tämä ylittää edellisen ennätyksen vuodelta Kohtaamisista 66 % tapahtui ulkomailla olevien parissa, 12 % merenkulkijoiden ja 3 % rekkamiesten parissa. Muut kohtaamiset tapahtuivat kotimaassa tukijoiden ja kannattajien parissa. Joillain toimialoilla luvut ovat pienentyneet, toisilla kasvaneet. Kasvua tapahtui ulkomaan kirkkojen toiminnassa, kotimaan rekkamieskohtaamisissa, sielunhoito- ja diakoniatyössä sekä kotimaan tukitoiminnassa. Raskaan liikenteen kuljettajien määrät ulkomailla ja merenkulkijoiden osuus vähenivät. Merimieskirkkojen toimintakertomusten 2012 sisällöt kertovat monipuolisesta, elämänmakuisesta työstä, kuten eräät muutkin arviot. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi Lontoossa : Arvostan sitä, että Lontoon kirkolla toimitaan ihmisten tukena myös silloin kun asiat eivät ole menneetkään elämässä suunnitellusti. Lontoossa on juuri valmistunut imagotutkimus. Tutkija sanoo, että Merimieskirkon kannattaa olla ylpeä yhteisöllisyydestä, avoimuudesta ja kristillisyydestä. Jos jokin yhteisö saisi perusarvolleen (yhteisöllisyys) lukemat 80 % tärkeydestä, sille voisi povata menestystä. Vastaajat kertovat kautta linjan tyytyväisyydestään henkilökohtaisiin tapaamisiin. Lomakkeessa oli myös mahdollisuus kommentoida vapaasti. Positiivissa kommenteissa korostuu Merimieskirkon asema suomalaisen yhteisön keskuksena, joulubasaarin, Suomi-kaupan ja saunan tärkeys. Negatiiviset kommentit koskevat lähinnä käytännön asioita. Viestinnässä netti- ja Facebook-sivujen painoarvo kasvaa koko ajan. Tutkimustulokset viestivät samaa kuin syyskuussa 2011 tehty koko Merimieskirkon asiakastyytyväisyystutkimus. Merimieskirkon käyttäjät ovat työhön ja toimintaan pääsääntöisesti tyytyväisiä. Tilanteen jatkuminen tällaisena edellyttää kuitenkin jatkuvaa halua kehittyä ja uusiutua ja sitä, että rahoitus tulee kuntoon. Siinä jokainen, pienikin apu on arvokas. Keskellä on Jeesus. Keskellä tätä kaikkea elämää, vaelluksen huippuhetkissä ja syvimmissä notkahduksissa, hupaisissa keskusteluissa ja vakavissa tilanteissa. Välillä vaeltaja ei näe edes tähden tähteä, on vain pimeää. Mutta Jeesuksen läheisyyden tuntee, siinä on turvassa. Hän näkee Paimenen katseellaan ympärillään pyörivät ja hukassa olevat seuraajansa. Pahimmassa ja syvimmässä laaksossa hän kantaa. Siitä ei yleensä edes paljon itse muista. Jotenkin on vain matka edennyt. Kohta onkin jo vihreillä niityillä ja virvoittavien vesien lähteellä. Eikä matkan jatko enää pelota. evl.fi / Taina Manninen Kajaanin srk:n kappalainen ja Vuoden pappi Marko Toljamo Ett gott arbete behöver stöd Fjolåret utgjorde i Sjömanskyrkans statistik drygt möten, vilket är mer än 8 procent från föregående år. Detta slår rekordet från år Av mötena skedde 66 procent med dem som befann sig utomlands, 12 procent bland sjöfarare och 3 procent bland långtradarchauförer. Övriga möten ägde rum i hemlandet bland understödjare och bidragsgivare. På en del verksamhetsområden har siffrorna minskat, på andra områden ökat. Ökningen skedde i de utländska kyrkornas verksamhet, i hemlandet i möten med långtradarchaufförer, inom själavårds- och diakoniarbetet samt i hemlandets understödsverksamhet. Andelen chaufförer i tung trafik i utlandet och andelen sjöfarare har minskat. Innehållet i Sjömanskyrkornas verksamhetsberättelser från 2012 berättar om ett mångsidigt och livsbejakande arbete liksom om en del andra värderingar. Republikens president Sauli Niinistö sade i London : Jag sätter värde på att man på kyrkan i London verkar för att ge människor stöd också då omständigheterna i livet inte har gått som planerat. I London har nyligen en undersökning gällande imagen blivit färdig. Forskaren säger att Sjömanskyrkan har orsak att vara stolt över sin sammanhållning, öppenhet och kristna karaktär. Om någon organisation för sin grundvärdering (sammanhållning) fick värdet 80 procent för sin betydelse kan man förutspå framgång för den. Svararna berättar enstämmigt om sin tillfredsställelse med personliga sammanträffanden. På formulären fanns det också en möjlighet att uttala sig fritt. I de positiva kommentarerna betonas Sjömanskyrkans status som centrum för den finländska kolonin, betydelsen av julbasaren, försäljningen av finska produkter och bastun. De negativa kommentarerna gällde närmast praktiska frågor. I fråga om kommunikationen växer betydelsen av nät och Facebook-sidornas betydelse. Forskningsresultaten uppviar det samma som undersökningen år 2011 som gällde hela Sjömanskyrkan. Sjömanskyrkans besökare var huvudsakligen nöjda med arbetet och verksamheten. Att situationen i framtiden blir bestående förutsätter emellertid en fortsatt vilja till utveckling och förnyelse, och att finansieringen kan fås i ordning. För detta är också en liten hjälp värdefull. "Merimiespapin toimi on suuri ja ylevä, mutta ei suinkaan helppo eikä hauska, jos hän sitä täydellä todella toimittaa. Totta kyllä että hänellä on helpotushetkensä ja ett'ei hän ole kehotuksen puutteessa, mutta ompa taas aikoja, jolloin hänen kärsivällisyyttään koetellaan. Hänen täytty useinkin tunkeutua synnin lymypaikkoihin, rikollisen rotkoihin ja kurjuuden koteihin etsimään kadonneita." Merimiehen Ystävä 3/ Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 5

4 Merikotkan lento jatkuu Suomen suurin päiväpetolintu, merikotka, voi nykyisin hyvin. Uhanalainen kanta on noin kymmenkertaistunut 40 vuodessa. Teksti Anne Valtonen Kuvat WWF Suomi Merikotka (Haliaeetus albicilla) on Suomen suurin lintu, kun perusteena on siipien kärkiväli. Merikotkalla se voi olla jopa 2,5 metriä. Lintua tavataan koko pohjoisella pallonpuoliskolla, ja se on läheistä sukua Yhdysvaltain vaakunalinnulle, valkopäämerikotkalle. Merikotka on rauhoitettu koko Suomessa. Tämä Ahvenanmaan maakuntalintu pesii pitkin Suomen rannikkoa, tihein kanta Merikotkan siipien kärkiväli voi olla jopa 2,5 metriä. Kuva Seppo Keränen. on Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa. Laji on vähitellen levittäytynyt myös sisämaahan, muun muassa Hämeeseen. Myös Lapissa, muun muassa Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden seudulla, on pesivä populaatio. Talveksi nuoret merikotkat muuttavat eteläisen Itämeren alueelle ja osa jopa Ruotsin sisämaan läpi Pohjanmeren rannikolle. Aikuiset yksilöt ovat yleensä pesimäreviirin tuntumassa läpi vuoden. Merikotka palaa pesimäpaikalle maalishuhtikuussa ja munii huhtikuun alkupuolella yhdestä kolmeen munaa. Merikotka rakentaa pesänsä yleensä vahvaoksaiseen vanhaan puuhun, mutta asumus voi olla ulkosaaristossa myös maassa tai jopa merimerkissä, esimerkiksi linjataulussa. Kotkat voivat elää jopa vuotiaaksi, todistetusti on tavattu 25-vuotias rengastettu yksilö. Uhkana ympäristömyrkyt Haastattelin merikotkan vaiheista WWF:n ohjelmapäällikköä Petteri Tolvasta, joka biologina on ollut kiinnostunut merikotkasta aina. Hän on mukana säätiön merikotkatyöryhmän toiminnassa ja kertoo käyvänsä usein Porkkalanniemellä kiikaroimassa merikotkia. Lähes joka kerta niitä nykyisin taivaalla näkyykin. Vapaaehtoisvoimin toimivan WWF:n eli Maailman luonnonsäätiön merikotkatyöryhmä aloitti työnsä Suomessa merikotkan suojelemiseksi neljäkymmentä vuotta sitten keväällä Pahimmillaan 1970-luvulla Suomen merikotkakanta oli vain 35 pesivää paria. Monet pariskunnat olivat lisääntymiskyvyttömiä, ja koko lajin tulevaisuus näytti olevan vakavassa vaarassa. Suurin syy merikotkan hankaluuksiin olivat ihmisen käyttämät ympäristömyrkyt (DDT ja PCB:t eli polyklooratut bifenyylit), joiden käyttö kiellettiin myöhemmin 1970-luvulla. Tuloksekas merikotkatyö Merikotkien pelastustyö aloitettiin viemällä luodoille ja rannikkoalueille talviravinnoksi lihaa, jotta kotkien varsinaisesta ravinnosta (kalat, vesilinnut, jänikset ja pienriista) saamat myrkkypitoisuudet las- Merikotka munii huhtikuun alkupuolella yhdestä kolmeen munaa. Muna- ja pikkupoikasvaiheessa merikotka on arka ulkopuolisille häiriöille. Kuva Hannu Ekblom. kisivat. Tätä työtä jatkui lähes 30 vuoden ajan. Nykyisin linnut selviävät jo omillaan, eikä ruokintaa enää tarvitse jatkaa. Merikotkan pesimätulos on parantunut koko ajan, mutta vei lähes kokonaisen sukupolven ajan, että tulos oli jälleen normaali. Kuluneiden vuosikymmenien aikana merikotkatyöryhmä on muun muassa rakentanut linnulle tekopesiä ja vaikuttanut toiminnallaan uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseen. Merikotkatilannetta tarkkaillaan inventointien ja rengastusten avulla. Uusimpana keinona saada tietoa kotkien elämästä on satelliittiseuranta, joka aloitettiin vuonna Tällä hetkellä merikotkan kanta Suomessa on 350 paria kanta on noin kymmenkertaistunut 40 vuodessa. Uutena uhkana tuulimyllyt Merikotkiin kohdistui aikaisemmin petovihaa, mutta tällä hetkellä sellaista ei juuri esiinny, vaan suojelun merkitys on ymmärretty laajalti. Nykyajan uhka merikotkille ovat Tolvasen mukaan tuulimyllyt, joiden määrä lisääntyy koko ajan. Törmäyksiä on raportoitu ainakin Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Jostain syystä isot päiväpetolinnut eivät helposti aina havaitse pyörivien lapojen nopeutta ja saattavat törmätä myllyihin. Saalistaessaan kotkat etenevät liitämällä, jolloin katse on kohdistettu alaspäin, ei ylöspäin. Tällä hetkellä Suomessa suositellaan, että tuulivoimaloiden etäisyys merikotkan pesistä tulisi olla vähintään kaksi kilometriä. Merikotkien pesäsijainnit tunnetaan pääsääntöisesti merikotkatyöryhmän toiminnan tuloksena, ja ELY-keskus voi tarvittaessa neuvoa tuulivoiman rakentajaa sijoituskysymyksissä. Pesätiedot ovat salassa pidettävää asiaa, mutta linjauksia tuulivoiman rakentamiseen annetaan. Maailman Luonnonsäätiö Suomessa WWF (World Wide Fund for Nature) eli Maailman luonnonsäätiö tuli Suomeen 40 vuotta sitten. Sen merikotkatyöryhmä oli järjestön ensimmäisiä lajityöryhmiä Suomessa. Järjestön pääkonttori on Sveitsissä ja sillä on luonnonsuojeluun tähtäävää toimintaa ympäri maailman. Kansalliset WWF-järjestöt, kuten WWF Suomi, hankkivat rahoituksen itse omalle toiminnalleen ja maksavat jäsenmaksua pääkonttoriin Sveitsiin. Suomessa on yli tukijäsentä, ja noin 40 prosenttia järjestön tuloista saadaan yksityisiltä ihmisiltä. Suomessa WWF:n kotimainen luonnonsuojelutoiminta kohdistuu uhanalaisten lajien (esimerkiksi saimaannorppa) pelastamiseen, metsien ja Itämeren suojeluun sekä perinneympäristöjen ylläpitämiseen. WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen käy usein kiikaroimassa merikotkia Porkkalanniemellä. Hän on mukana säätiön merikotkatyöryhmässä. Kuva Pauliina Heinänen. 6 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 7

5 Silakanpyytäjästä tuli Mepan johtaja Teksti Paavo Tukkimäki Kuva Pekka Karppanen Niklas Rönnberg siirtyi Mepan johtoon Suomen varustamot ry:stä helmikuun 2013 alusta. Niklas Rönnbergin johdolla Merimiespalvelutoimisto satsaa entistä vahvemmin työhyvinvointiin. Ainakin tuhat tonnia kalaa, ehkä jopa tuhansia, olen omin käsin nostanut merestä, sanoo Merimiespalvelun (Mepa) tuore toimitusjohtaja Niklas Rönnberg, 44. Hän katsoo nuorempana olleensa ihan ammattimainen kalastaja, maksoihan hän alan eläkemaksujakin. Mepan johdossa Rönnberg aloitti helmikuun alusta. Silakan troolauksen ja merimiespalvelun väliin on mahtunut monenlaista, ja lähes kaikessa on yhteisenä nimittäjänä ollut meri. Kalastus oli kodin perintöä; suvulla oli 1900-luvun alkuun saaristolaiskartano siinä, missä nyt on Upinniemen varuskunta. Isoisä ja isä olivat kalastajia, ja veli on troolarin päällikkö Kaskisissa. Nyt en enää moneen vuoteen ole kalastanut, en ole edes verkkokalastaja. Laivainssi Niklas Rönnberg on valmistunut ensin kauppaopistosta yo-merkonomiksi, "mistä on ollut paljon hyötyä". Sitten hänestä tuli laivanrakennusinsinööri, "koska olen aina ollut kiinnostunut teknisistä asioista". Rönnberg on ollut suunnittelemassa terästroolareita, valvonut luokituslaitoksen tarkastajana vanhojen laivojen kuntoa ja uusien tekoa, rakentanut omalla pihalla troolivinssiä ja tehnyt sen kanssa elämänsä parhaat kaupat, järjestänyt laajaa meripelastusharjoitusta Airistolle, ollut konsultti ja yrittäjä, turvallisuusjohtaja ja huollon asiakaspäällikkö. Matkan varrella on takkiin tarttunut "vähän tekniikasta ja meriteollisuudesta ja ympäristöstä ja kaikesta muusta". Ennen Mepaa Rönnberg oli varustamoja edustavan Suomen varustamot ry:n asiamies, ja siinä ominaisuudessa hän oli vuodesta 2009 työnantajapuolen edustaja Mepan hallituksessa. Merimiespalvelun johtoon hän haki, koska "tämä on tärkeää toimintaa". Mikä Mepa? Siinäpä kysymys, enkä pysty oikein vastaamaan, mikä Mepa on. Mepa ei ole yhdistys, ei yritys, ei laitos, vaan hyvinvointipalveluja tuottava järjestö, jolla on lakisääteisiä tehtäviä. Ehkä näistä syistä se on ristitty toimistoksi, arvelee Rönnberg. Toimitusjohtaja uskoo tuntevansa merenkulkua sen verran hyvin, että on selvillä siitä, miten kovaa peli alalla on. Merenkulkijain etu ei ole etusijalla, ja siksi tarvitaan Mepan palvelukonseptia. Olen aina halunnut olla heikoimman puolella. Työhyvinvointia Toimitusjohtaja uskoo, että tulevaisuuden Mepa panostaa ennen muuta työhyvinvointiin, mutta kyllä nykyisiä palveluja lehtiä, kirjoja, elokuvia, urheilua ja kursseja on vastedeskin tarjolla. Uutta sähköistä maailmaa on myös tarkoitus hyödyntää toiminnassa nykyistä tehokkaammin. Rönnbergin puheissa vilahteleva teema on, että suomalaista merenkulkijaa palvellaan jo vähän turhankin hyvin, ja satsauksia voisi suunnata uusiksi. Mepan rooliin voisi myös kuulua, että jos joku näkee jonkin epäkohdan, se on otettava esiin ja vietävä tieto eteenpäin. Jonkinlainen omantunnon ääni meillä pitää olla. Yhteistyö Merimieskirkon kanssa on "äärimmäisen tärkeää". Kirkkojen työ on tunnettua, ja vaikka etenkin ulkomaisilta merenkulkijoilta tuppaavat menemään kirkot ja mepat sekaisin, se ei ole ongelma vaan haaste: Rönnberg haluaa nostaa Mepan profiilia. Insinöörismiestä kiinnostavat vanhat vehkeet. Hänellä on muun muassa puuvene hehkukuulamoottoreineen vuodelta 1947 ja vanha sitikka. Nuorisoseuratoiminnassa Rönnberg on yhä vähän mukana, ja Laivahistoriallisen yhdistyksen sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Rkp:n jäsenmaksut on maksettu. Ja harrastuksesta käy myös 1950-luvun omakotitalo Helsingin Laajasalossa. Mepa Merenkulkijan ja maissa työskentelevän mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaelämään ja vapaa-ajantoimintaan ovat erilaiset, sillä merenkulkija on usein pitkiä aikoja poissa kotimaasta ja joutuu viettämään paljon vapaa-ajastaan laivalla, rajatussa ympäristössä. Vuonna 1973 perustetun Merimiespalvelutoimiston (Mepa) tehtävänä on huolehtia siitä, että myös merenkulkijat voisivat mahdollisimman tasavertaisina käyttää hyväkseen yhteiskunnallisia palveluja. Merimiespalvelutoimiston toiminta perustuu Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimukseen sekä suositukseen. Mepan lakisääteisenä tehtävänä on tukea merenkulkijoiden aikuisopiskelua ja harrastustoimintaa sekä tarjota heille opinto-, tiedotus- ja vapaa-ajan palveluja. Mepan toimintaa ohjaavat edustajisto ja hallitus ja sitä valvoo työja elinkeinoministeriö. Käytännön toiminnasta ja taloudesta vastaa hallitus, jossa ovat edustettuina työ- ja elinkeinoministeriö, merenkulkualan työmarkkinajärjestöt ja Suomen Merimieskirkko. Mepan rahoitukseen osallistuvat merenkulkijat, varustamot ja valtio. Toimintaan saadaan lisäksi varoja lästimaksuista. mepa.fi 8 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 9

6 Suomalaisena maailmalla Laskentatavasta riippuen ulkosuomalaisia on miljoonasta puoleentoista. Jokaisella heistä on oma tarinansa. Teksti Liisa Varho Alex ja mummi Liisa Varho Las Palmasissa. Muutin viime syksynä mieheni kanssa virallisesti Las Palmasiin, meille oli koittamassa täällä jo seitsemäs talvi muuttolintuna. Kuulin, että saamme äänestää Suomen eduskuntavaaleissa, presidentinvaaleissa ja seurakunnan vaaleissa ja olemme edelleen Naantalin seurakunnan jäseniä poissaolevina jäseninä. Toisaalta saamme äänestää Las Palmasin kaupungin vaaleissa ja espanjalaisia ehdokkaita EU-vaaleissa. Vuokraisäntämme innostui, kun kuuli uudesta tilanteestamme. Hän antoi heti lyhyen oppitunnin, miten systeemi täällä toimii: äänestetään puoluetta, ei henkilöä. Saimme tietenkin myös tietoa siitä, mitä puoluetta kannattaa äänestää. Vähän hämmentäväähän tämä on ollut, ja olemme oppineet uusia termejä. Nyt olemme ulkosuomalaisia, mutta olemmeko maahanmuuttajia eli mamuja? Ainakaan mitään Suomesta ja muualtakin tuttua vihamielisyyttä meihin ei ole kohdistettu, mutta meitähän luullaankin turisteiksi, ja turismi on Kanariansaarten tärkein elinkeino: turistit tuovat tullessaan rahaa. Tästäkö lie kysymys? Ulkosuomalainen on Suomen ulkopuolella asuva suomalainen. Ulkosuomalaisia on noin miljoona. Suurin osa heistä asuu Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Ulkosuomalainen on voinut muuttaa ulkomaille työn, opiskelun tai perheen vuoksi. Meille ulkomaille muutto merkitsi helpotusta joissakin käytännön asioissa, kuten esimerkiksi terveydenhuollossa. Kansainvälinen sairausvakuutuskortti on voimassa vieraassa maassa vain kolme kuukautta, mutta me taas asumme tässä toisessa kotimaassa suurimman osan vuotta. Virastokierros täällä Las Palmasissa oli mielenkiintoinen, vai sanonko suoraan monimutkainen. Siinä missä Suomessa painetaan itselle numerolappu asioitten hoitamista varten, täällä piti ensin mennä virkailijan luo ja kertoa hänelle asiansa. Sen jälkeen virkailija sanoi, mille luukulle mennä jonottamaan. Asia selitettiin uudelleen siellä olevalle virkailijalle, jolta saatiin asioitten hoitamista varten aika seuraavalle päivälle. Ja sitten taas jonotettiin. Mutta kun mukana olivat alkuperäiskappaleet ja pari kopiota kaikista mahdollisista papereista, asiat hoituvat. Suomessa teimme muuttoilmoituksen kotona netissä. Onneksi meille tulee Olé-lehti, Espanjan asiantuntija vuodesta Siinä on selkeät ohjeet paikallisista tavoista suomen kielellä, espanjan kieli kun ei vielä virastoasioissa ihan toimi. Suomalainen hampurilainen Kaikkiaan ulkosuomalaisia on jopa puolitoista miljoonaa, jos mukaan lasketaan toisen ja kolmannen polven suomalaiset. Mutta mikään yhtenäinen joukko tämä porukka ei todellakaan ole! Tapasin Las Palmasissa lomaansa viettävän Satu Oldendorffin, joka asuu nyt Hampurissa ja toimii Pohjois-Saksan suomalaisen merimieskirkon johtajana. Hän on eri tilanteessa kuin vaikkapa me, sillä hän on ns. lähetetty työntekijä. Minä olen aina suomalainen, Satu sanoo. Hän käyttää itsestään myös nimitystä ekspatriaatti tai etäsuomalainen, joka taas on Erkki Toivasen, Vuoden 2004 ulkosuomalaisen, lanseeraama nimitys. Ekspatriaatti eli expat on henkilö, joka tilapäisesti tai toistaiseksi oleskelee maassa ja kulttuurissa, joka ei ole maa, jossa hän on kasvanut. Sadulla on jo ennestään ulkosuomalaiskokemusta. Hän asui jo aiemmin Saksassa 25 vuotta, jonka jälkeen hän tuli paluumuuttajana Suomeen vuonna Oli vaikeampaa tulla takaisin Suomeen kuin aikoinaan lähteä Saksaan, Satu kertoo. Siksi hän perusti tuolloin Turun merimieskirkolle paluumuuttajien vertaistukiryhmän. Nyt tätä Sadun työtä jatkaa siellä ystävättärensä. Kyllä asioista pitää itse tietää, sillä viranomaiset eivät aina ole asioista perillä, Satu puuskahtaa ja kertoo, ettei päässyt kunnallisvaaleissa äänestämään, vaikka hänellä oli siihen oikeus. Kaksi kertaa ne repivät minun äänestyslippunikin. Sadun työsuhde Hampurissa kestää eläkeikään saakka. Ehdin hyvin tehdä yhden työjakson niin kuin merimiespapit ennen, 5 7 vuotta. Ulkomailla oma äidinkieli on tärkeä asia ja suomalaisuus korostuu. Kaikki suomalaiset perinteet itsenäisyyspäiväjuhlineen samoin kuin pääkonsulin juhla kirkolla ovat suomalaisille tärkeitä. Suomalaisilla on hyvä maine, on helppoa olla suomalainen ulkomailla. Niin sanotaan. Siitä asiasta olemme Sadun kanssa täysin samaa mieltä. 10 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 11

7 Hyvässä seurassa tärkeän asian puolesta Kirkkokahveilla messun jälkeen Olli Iivonen, Kai-Jussi Jankeri, Liisa Varho sekä espanjalaiset ystävät Felipe ja Clarita Mangas. Suomen Lähetysseuran hallintojohtaja Tarja Larmasuo uskoo Merimieskirkon työn jatkuvuuteen. Tukijoita ja työhön sitoutuneita kannattajia kuitenkin tarvitaan, jotta työ on mahdollista pitää nykyisellä tasolla. Vertaistukea ulkomailla saa muilta suomalaisilta. Meillä merimieskirkolla ovat ovet kaikille auki ja jokainen otetaan sydämellisesti vastaan. Hampurin merimieskirkolla vietetään myös suomalaisia messuja TT Päivi Vähäkankaan johdolla. Hän on yksi viidestä Saksan maakirkon palkkaamista suomalaisista papeista. Yhteistyömme on sujunut erinomaisesti, Satu hehkuttaa. Kotimaani ompi Suomi Erilaisia ovat tiet ulkosuomalaisuuteen. Sadun veli Markku Nikkanen kävi aikoinaan Hampurissa siskonsa luona viettäen siellä kesälomansa ja joulunsa. Kun hän sitten täytti 50 vuotta, hän lopetti työnsä ja päätti mennä vähäksi aikaa Hampuriin. Aluksi Markku asui ystävänsä luona ja maalasi vastapalvelukseksi tämän talon. Merimieskirkolla, joka oli tullut Markulle tutuksi, oli pappina Hannu Suihkonen. Kun myyjäiset lähestyivät, merimiespastori pyysi Markkua avuksi. Alun perin ajatukseni ei ollut jäädä Saksaan. Minun piti vaan maalata tuttavani talo, naurahtaa jo 13 vuotta Saksassa asunut Markku Nikkanen. Las Palmasissa hän lomaili siskonsa Satu Oldendorffin (keskellä) ja serkkunsa Pirkko Loimalahden kanssa. Kuva Inkeri Lienhoop. Olinkin vapaaehtoisena kolme vuotta, Markku muistelee. Sain asunnon ja vähän ruokaakin. Ja kivoja elämyksiä. Yksikään päivä ei ollut tylsä: oli laivakäyntejä, kiinteistön hoitoa jne. Hän osasi puhua vain äidinkieltään, mutta kirkolla ja laivassa tarvittiinkin vain suomea. Ystävystyin laivaporukoitten kanssa. Kun he tarvitsivat jotain, sain listan tarpeista. Olipa listalla sitten telkkari, jääkaappi, kiikarit, auton tai moottoripyörän osia, kaikki tuli hoidetuksi! Markku oli vapaaehtoistyöntekijänä myös Suomen konsulaatissa. Siitä seurauksena hänen nimensä on nyt merimieskirkon flyygelin koskettimessa. Jossain välissä Markku tapasi Saksassa tulevan vaimonsa. Inkeri Lienhoop on suomalaissyntyinen, joka on asunut Saksassa nyt jo 44 vuotta. Inkku alkoi käydä kirkolla, kun hän halusi tavata muita suomalaisia. Kolmen vuoden jälkeen Markku ajatteli palata Suomeen, mutta ei voinut panna vastaan, kun kuuli Inkulta, että voit sä meillekin tulla. Lastenlapsilta Suomesta kysyttiin lupa, ja ukki sai jäädä. Nyt Markku on asunut Saksassa 13 vuotta ja puhuu sujuvasti saksaakin. Hän voi äänestää paikallisvaaleissa ja kirkollisvaaleissa sekä Suomessa EU-vaaleissa, presidentinvaaleissa ja eduskuntavaaleissa. Vaimonsa kanssa Markku on yhä mukana järjestämässä suomalaisia joulumyyjäisiä ja Suomi-päiviä tehden näin Suomea tunnetuksi ja yhdistäen suomalaisyhteisöä. Hän osallistuu myös kerran kuussa kokoontuvaan Suomi-kerhoon, jonka ainoa mies Markku on. Kesän kolme kuukautta Markku asuu mökillään Suomessa. Osan talvesta hän viettää vaimonsa kanssa Aurinkorannikolla Fuengirolassa sekä matkustellen ympäri maailmaa. Markku on ollut perustamassa Fuengirolaan merimieskirkkopiiriä, joka on Euroopan eteläisin merimieskirkkopiiri. Siellä lämpimässä kudotaan sukkia merenkulkijoiden joulupaketteihin. Jatkuu sivulla 34. Juttu on toteutettu sähköpostihaastatteluna. Kysymykset Marko Toljamo Kuva Joanna Lindén-Montes Millainen on oma perheesi ja ketä siihen kuuluu? Perheeseeni kuuluvat mies ja kaksi lasta. Missä ja miten asutte? Asumme Helsingissä pientaloalueella hyvien liikuntamahdollisuuksien äärellä. Mistä olet kotoisin ja millainen oli lapsuuden perheesi? Olen kotoisin Satakunnasta varuskuntapaikkakunnalta, ja tähän perheeseen kuuluvat kahden veljen lisäksi isä ja äiti. Mitä teet työksesi? Työskentelen hallintojohtajana Suomen Lähetysseurassa ja vastaan henkilöstön lisäksi Lähetysseuran hyväksi tehdyistä testamenteista. Miten luonnehtisit työtäsi ja työpaikkaasi? Teen työtäni hyvässä seurassa tärkeän asian puolesta. Missä olet työskennellyt aikaisemmin? Olen toiminut pankkilakimiehenä paikallisessa säästöpankissa sekä perintälakimiehenä. Mitä harrastat ja miten rentoudut? Käyn usein teatterissa ja rentoudun keväthangilla hiihdellen. Toimin myös Mannerheimin Lastensuojeluliitossa liittohallituksen jäsenenä, harrastan siis järjestötoimintaa. Milloin tulit valituksi Merimieskirkon hallitukseen? Tulin valituksi Merimieskirkon hallitukseen viime elokuussa. Miksi ryhdyit aikoinaan Merimieskirkon hallitusehdokkaaksi? Ryhdyin ehdokkaaksi hallituksen jäseneksi sitä minulta kysyttäessä. Koen järjestötoiminnan omakseni ja Merimieskirkon toimialan lähelle oman työnantajani toimintaa. Tosin Lähetysseuran työn kohde on ulkomainen paikallinen kirkko ja sen jäsenet. Oliko sinulla kosketusta Merimieskirkkoon ennen hallitukseen tulemista? Merimieskirkkoon on ollut kontaktia lähinnä testamenttiasioiden myötä. Järjestömme ovat saaneet muutaman yhteisen testamentin näiden vuosien aikana, kun olen ollut Lähetysseurassa. Onko työkokemuksestasi etua merimieskirkkotyölle? Toivon, että voin osaltani olla vaikuttamassa Merimieskirkon järjestökuvaan. Henkilöstöasiat ja koulutus ovat yhteisiä, ja niissä toivon voivani oppia ja myös antaa niihin osaamistani. Koulutukseltani olen lakimies. Lisäksi minut on nimetty Merimieskirkon taloustoimikuntaan, jonka työskentely käynnistyi maaliskuussa. Missä Merimieskirkko on onnistunut? Merimieskirkolla on vahva Olen kokenut työskentelyn Merimieskirkon hallituksessa innostavana, vaikuttavana ja haastavana, sanoo Suomen Lähetysseuran hallintojohtaja Tarja Larmasuo. vapaaehtoistoimijoiden joukko. Millaisena näet Merimieskirkon tulevaisuuden? Työ on tärkeää ja sitä varmasti riittää. Tukijoita ja työhön sitoutuneita kannattajia tarvitaan, jotta työ on mahdollista siinä määrin kuin sitä nyt tehdään. Mitä terveisiä haluat sanoa merimieskirkkotyön tekijöille? Haluan kiittää työntekijöitä vastuullisesta toiminnasta ja toivon voivani toimia hallituksessa työntekijöitä tukien ja työn tekemisen mahdollistaen. Lisäksi haluan kiittää luottamuksesta ja olen iloinen saadessani mahdollisuuden toimia Merimieskirkossa. 12 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 13

8 Satamaliitto 90 vuotta Satamien edunvalvoja Vuonna 1923 perustetun Satamaliiton tehtävänä on valvoa 31 jäsensatamansa etuja ja toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana kotimaassa ja Euroopan unionissa. Teksti Anne Valtonen Kuvat Satamaliitto Suomessa on 50 ulkomaankauppaa käyvää satamaa, joista Satamaliiton jäseniä on 31. Näiden kautta kulkee noin 98 prosenttia maan ulkomaankaupan taloudellisesta toiminnasta. Suomen satamissa on menossa omistusmuodon muutos. Satamien omistajia ovat olleet joko kunta, teollisuus tai yksityiset tahot, mutta tulevaisuudessa omistaja on kaupallisin periaattein toimiva osakeyhtiö. Muutos johtuu Euroopan unionin kilpailulainsäädännöstä ja kuntalain osauudistuksesta. EU:n kilpailuoikeus velvoittaa markkinoilla toimivat kunnalliset satamat muuttamaan omistuksensa taloudellisesti läpinäkyvään osakeyhtiömuotoon. Osakeyhtiömuotoinen omistaminen edistää lisäksi bisnesperiaatteiden noudattamista sekä asiakkaan näkökulman huomioonottamista. Muutamissa Suomen satamissa osakeyhtiöittäminen on jo tapahtunut. Esimerkiksi Kemin satama on nykyisin osakeyhtiö, jonka kaupunki omistaa sataprosenttisesti. Lisäksi Turku, Uusikaupunki ja Joensuu ovat jo uusineet sataman omistussuhteet, ja monissa muissa satamissa muutostyö on parhaillaan käynnissä. Vaikuttaminen Euroopassa Satamaliittoa johtaa tällä hetkellä varatuomari Annaleena Mäkilä, joka aloitti tehtävässä syyskuun 2012 alussa. Hänen edeltäjänsä Markku Mylly siirtyi Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA, European Maritime Safety Agency) pääjohtajaksi Lissaboniin. Euroopan unioni liittyy hyvin kiinteästi Satamaliiton toimintaan, sillä Satamaliittoa vastaavat kansalliset järjestöt kokoontuvat eurooppalaisen kattojär- Merimieskirkko on Satamaliiton johtajalle Annaleena Mäkilälle tuttu. Hänen kummipoikansa sai aikoinaan henkistä ja fyysistä ensiapua Brysselin merimieskirkolla tultuaan ryöstetyksi. jestönsä ESPOn (European SeaPorts Organisation) tapaamisissa Brysselissä kahden kuukauden välein. Hyvä verkottuminen on alalla välttämätöntä, koska merenkulun intressit ovat yhteisiä maasta ja valtiosta riippumatta. Suomea pidetään Euroopan unionissa pohjoismaiseen tapaan aika modernina maana merenkulkuasioissa. Eurooppalainen yhteistyö tähtää tarpeettoman byrokratian poistamiseen, tiedonkulun parantamiseen ja menettelytapojen yhdenmukaistamiseen, jotta taloudellinen toiminta olisi ennustettavaa ja hinnoittelu läpinäkyvää. EU:ssa on meneillään esimerkiksi hanke Euroopan lähivesillä tapahtuvan laivaliikenteen lukemisesta sisämarkkina-alueeksi. Euroopan unionin liikennekomissaari on virolainen Siim Kallas, jonka johdolla uudistuksia viedään eteenpäin. Komissaarit vaihtuvat EU-vaalien vuoksi toukokuussa 2014, joten nähtäväksi jää, ehtiikö komissaari Kallas saada esityksiään läpi ennen vaaleja. Suomen suurimpia satamia Tavaraliikenteen osalta Suomen suurin satama on öljysatama Kilpilahti (Sköldvik), joka on myös yksi Itämeren suurimpia satamia. Seuraavina tulevat HaminaKotkan, Helsingin ja Naantalin satamat. Tiedot ovat vuodelta 2010 ja koskevat sekä vientiä että tuontia mittayksikkönä tonnit. Suomen ulkomaanliikenteen matkustajasatamista ylivoimaisesti suurin on Helsinki lähes 11 miljoonan matkustajan vuositasolla. Seuraavina tulevat Turku ja Maarianhaminan länsisatama, kumpikin lähes 3 miljoonan matkustajan volyymilla vuosittain. Tiedot ovat vuodelta Tulevaisuuden satamatoiminnassa korostuvat pätevä taloudenhoito ja osakeyhtiön kannattavuus. Sataman ominaisuuksista tärkeimmät ovat toimintavarmuus, ennustettavuus sekä hinta, tehokkuus ja nopeus. Suuret toimijat selvinnevät aina, koska isojen satamien toiminta on suuruuden ekonomiaa. Pienet satamat löytänevät paikkansa ketterinä, joustavina ja kapeamman kohderyhmän hyvinä palvelijoina. Haasteita satamille silti tulee ja mahdollisesti myös päätöksiä hallinnollisista yhdistymisistä nähdään. Johtaja Mäkilä muistuttaa, että rakenneratkaisuja koskevat päätökset ovat omistajan päätösvallassa. Satama on kokonaisuus Satamien toimintaedellytyksiin vaikuttavia ajankohtaisia hankkeita on useita. Meriliikenteen kilpailukyvyn turvaaminen kansallisen meriliikennestrategian avulla on työn alla Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla. Satamissa on mietittävä, mistä saada lisäarvoa toimintaan, sillä keskinäinen kilpailu on kovaa. Esimerkiksi Suomenlahdella vallitsee jatkuva kansainvälinen kilpailu Helsingin, Tukholman, Tallinnan ja Pietarin kesken. Annaleena Mäkilän mukaan Suomen satamamarkkina on hyvin samanlainen kuin Iso-Britanniassa: paljon pieniä satamia pitkin rannikkoa. Selviytymiskeinoiksi voisi valita vaikkapa erikoistumista, erilaisten lisäpalvelujen järjestämistä tai uudentyyppisten teollisuuskylien luomista lähelle satamaa. Satamien on otettava huomioon toiminnassaan melukysymykset, ympäristöasiat ja asutuksen tulo lähelle satamaa. Yksi keskeinen teema on vuonna 2015 voimaantulevan rikkidirektiivin myötä vaihtoehtoisten energialähteiden hyödyntäminen Itämeren alueella. Tällöin esille nousee nesteytetyn luonnonkaasun (LNG, liquid natural gas) käyttö ja siihen tarvittavat investoinnit. Suomen rannikolle ollaan suunnittelemassa tällaisia tankkauspaikkoja. Näistä ei ole vielä päätöksiä, mutta asia on tärkeä tulevaisuutta ajatellen. EU:n mukaan tankkauspaikkojen pitäisi olla jo käytössä vuoteen 2020 mennessä. Suomessa on huolehdittava kansallisen merenkulun kilpailukyvystä, minkä vuoksi parhaillaan laaditaan meriliikennestrategiaa, jossa yhtenä alaryhmänä ovat satamat. Vuonna 1923 perustettu Satamaliitto on satamien edunvalvoja Suomessa. Liitto vietti 90-vuotisjuhlia kuluvan vuoden tammikuussa. Kuvat Rauman satamasta. 14 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 15

9 kirkkolaiva Förillä Turusta Åboon Teksti Aira Heinänen meritaide Elämän merillä Föri vuonna Kuva on painettu Turun Postimerkkikerhon korttiin. Kuva Seppo Louhivuori. Turkulaisen taiteilijan Seppo Louhivuoren hauska piirros Föri Turusta Åboon, Kirkko- eli votiivilaivan juuret ulottuvat aina keskiajalle saakka. Votiivi-sana on peräisin latinan kielen sanasta votum, joka tarkoittaa lupausta. Noita taidokkaasti rakennettuja laivojen pienoismalleja löytyy Suomenkin kirkkojen katonrajoista. Yksityiset ihmiset, usein merenkulkijat, saattoivat lahjoittaa laivojensa pienoismalleja kirkoille merten vaaroista selvittyään. Votiivilaiva saatettiin lahjoittaa joko Jumalan vastattua lahjoittajan rukoukseen tai jo etukäteen haasteelliseksi tiedetyn merimatkan lähestyessä. Jumalalle osoitetut toiveet ja kiitokset niiden täyttymisestä konkretisoituivat pienessä, mutta taidokkaasti rakennetussa aluksessa. Jumala oli suojellut luotuaan elämän vaaroilta jälleen kerran. Myös Markuksen evankeliumiin on tallennettu eräs merimatka: Samana päivänä illan tultua Jeesus sanoi opetuslapsilleen: Nyt lähdemme vastarannalle. Opetuslapset lähettivät väen pois ja nousivat veneeseen, jossa Jeesus jo istui. Muitakin veneitä lähti hänen mukaansa. Äkkiä nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään. Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen. Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: Opettaja, etkö näe, me hukumme! Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: Vaikene, ole hiljaa! Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven. Jeesus sanoi heille: Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa? Silloin suuri pelko valtasi heidät ja he kyselivät toisiltaan: Mikä mies tämä oikein on? Häntähän tottelevat tuuli ja aallotkin. (Mark. 4:35 41) Mietteet oman aluksen kestävyydestä ja myrskyn pelko tarjoavat yhtymäpintoja myös niille, joiden jalat ovat tukevasti maan kamaralla. Oma elämämme on kuin pursi, johon olemme valinneet mitä erilaisimpia tykötarpeita elämää varten. Matkamme aikana tapaamme monenlaisia matkakumppaneita, joista osa jää seuraksemme pidemmäksi aikaa. Kenen kanssa sinä purjehdit eteenpäin? Millaisilla eväillä oman elämäsi alus on lastattu? Taipaleemme sääolosuhteet vaihtelevat myrskyisistä meristä niihin seesteisiin hetkiin, jolloin aurinko nousee kirkkaana taivaanrannan yläpuolelle. Välillä elämä kuitenkin riepottelee meitä niin perusteellisesti, että pelko, epätoivo ja epäusko saavat mielissämme rauhaa ja luottamusta suuremman jalansijan. Kuin huomaamatta alkaa ruumaamme kerääntyä kaikkea sinne kuulumatonta. Takerrumme kokemaamme pahaan, ajamme itsekkäästi omaa etuamme lähimmäisemme kustannuksella ja luotamme vain omaan ainutlaatuisuuteemme. Unohdamme Jeesuksen nukkumaan purtemme perään. Vaikka unohtaisimme Jumalan, ei Jumala kuitenkaan unohda meitä, sillä Hän on mukana elämämme jokaisessa käänteessä. Voimme aina herättää Jeesuksen ja pyytä apua. Hän ei muista meitä pahalla unohduksestamme huolimatta, vaan avaa sylinsä aina kun sitä tarvitsemme. Hän on luvannut ohjata elämäämme, ja tämä lupaus pysyy voimassa silloinkin, kun itse sitä epäilemme. Laiva symboloi oman elämämme lisäksi myös koko kristillistä seurakuntaa. Olemme kaikki samassa veneessä. Jeesuksen paikka ei kuitenkaan ole veneen perässä vaan keulassa, vaikka Kristus auttaakin meitä varmasti myös unisena. Kun valitsemme laivamme kapteeniksi Kristuksen, voimme olla turvallisella mielellä: Hän ei salli meidän haaksirikkoutua, vaan ohjaa varmoilla otteillaan purtemme kerran ikuiseen satamaan. Hyvää matkaa! Liinamaria Halén Vuosaaren merimieskirkon satamakuraattori Tämänkertainen Meritaide-palsta poikkeaa hieman pääsäännöstämme. Kyseessä on jokinäkymä, tosin meren tuntumassa. Kuvassa on Turun merkittävä turistinähtävyys, 110-vuotias jokilautta Föri. Föri-sana on muunnelma lauttaa tarkoittavista ruotsalaisesta färjasta ja englanninkielisestä ferrystä. Aurajoen 80-metrinen ylitys tällä legendaarisella kulkuneuvolla tapahtuu puolessatoista minuutissa ja perinteisesti maksutta! Matkustajia lauttaan voidaan ottaa 75. Alus pysyy kurssissa vedenalaisen ketjun avulla. Föri ylittää joen päivittäin kymmeniä kertoja ilman täsmällistä aikataulua aamukuudesta iltayhdeksään. Alkuaan Föri rakennettiin Barkerin tehtaiden työntekijöiden matkatarpeisiin. Silloin siinä oli höyrymoottori ja se kulki puulla. Vuonna 1955 vanha höyrykone savupiippuineen sai poistua dieselmoottorin tieltä. Kirjailija Jarkko Laine on Wikipedian mukaan todennut, että Föri on yhtä tärkeä turkulaisuuden symboli ku tuomiokirkko, tai linna tuol takana tai Käsityöläismuseo, ehkä tärkeämpi siin mielessä, että se ei ol museo, vaan toiminnassa jatkuvasti. Oiva vetonaulahan tämä ilmiö on Turun turismille. Jalankulkijat ja pyöräilijät ovat tyytyväisiä kaupungin tarjoamaan ilmaiseen nautintoon, näppärään joen ylitykseen. Talvikautena, jos jään paksuus on yli 30 cm, Förillä ei liikennöidä, vaan paikalle rakennetaan jääsilta. Muulloin Föri loiskuttelee Itäinen Rantakatu 58:sta tois puol jokkee Kakolanmäen kohdalle. Jos joen ylitse tuolle kohdalle rakennettaisiin silta, estäisi se laivojen liikenteen ylemmäs Aurajokea. Palstan kuvituksena on turkulaisen taiteilijan Seppo Louhivuoren valokuva ja piirros Föristä. Louhivuoren tyylitellyistä, usein humoristisista kuvituksista on painettu nelisenkymmentä postikorttia, aiheinaan nimenomaan Turku ja merellisyys. Hän on aktiivinen toimija postimerkki- ja postikorttijärjestöissä. Mies kirjoittaa ja kuvittaa sekä keräilee mm. nimensä Seppo Ilmari Louhivuori mukaisesti Kalevala-aihetta. 16 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 17

10 Tutkijakin tulkitsee Tutkija Outi Lehtipuu, mikä kirja se ristiriitaisuuksia ja tulkinnanvaraisuuksia sisältävä Raamattu oikein on? Teksti ja kuva Marko Toljamo "Hampuriin lähdimme kolmeksi vuodeksi, mutta olimme siellä viisi vuotta. Lapset oppivat saksan kielen aikuisia paremmin ja pääsevät yhä korjaamaan minunkin puhettani", akatemiatutkija Outi Lehtipuu naurahtaa. Raamatuntutkija, teologian tohtori Outi Lehtipuu, 45, ei Raamatun ristiriitaisuuksista hätkähdä, vaan pikemminkin lisää vettä myllyyn. Jokainen tulkitsee tekstejä, niin myös Raamattua, omista lähtökohdistaan. Lehtipuu puhuu Raamatusta innostuneena, mutta kiihtymättä. Tutkija tietää, että Iso Kirja koostuu 66 eri kirjasta, joista jokainen on ihmisen kirjoittama ja syntynyt toisistaan erillään. Osa on syntynyt Rooman imperiumin suurkaupungissa ja osa on kirjoitettu palestiinalaisella maaseudulla. Vaatimus siitä, että Raamattu sisältäisi vain yhden, yhtenäisen sanoman, on mahdoton. Ja jokainen erilainen näkemys luo tulkinnanvaraisuutta. Lehtipuu myöntää, että periaatteessa objektiivisilla tutkijoillakin on kiistoja tekstien tulkinnoista, minkä taustalla voi olla oma usko ja henkilökohtainen tulkinta. Meidän ihmisten pitäisi voida hyväksyä toinen toisemme erilaisista tulkinnoista huolimatta. Arvot määrittelevät oikean ja väärän rajan. Auktoriteetit vaikuttavat Raamatulla ei tosiasiassa pääse lyömään toista päähän. Kellään tutkijalla tai kirkonmiehelläkään ei ole valtaa ja oikeutta sanoa, että hänen tulkintansa on ainoa oikea. Lehtipuu heittää, että meillä on kuitenkin sisäsyntyinen tarve auktoriteetteihin. Toisille on merkityksellisintä, mitä Paavali sanoi, toisille se, mitä Luther sanoi tai se, mitä joku hengellinen auktoriteetti sanoo Paavalin tai Lutherin sanoneen. Koska myös Raamatun kirjoitukset heijastavat omaa aikaansa, ne luovat haasteen lukea ja ymmärtää sitä jäämättä sen ajan vangiksi. Tulkinta-auktoriteetin tarpeesta voidaan yhtä hyvin arvottaa nyt sitä, mitä paavi tai arkkipiispa sanoo. Parhaillaan Lehtipuu tutkii Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen turvin Uuden testamentin varhaisia tulkintoja. Keskiössä ovat naisiin liittyvät Paavalin opetukset. Sieltäkin löytyy oikeutus kaikille mielipiteille. "Nainen vaietkoon" ja "kaikki ovat samanarvoisia" löytyvät molemmat näistä teksteistä. Kulttuurimme perusta Raamatun tutkimisessa aiheesta riippuen myös muiden samanaikaisten tekstien tutkiminen on merkityksellistä. Raamatun kirjoitukset ovat oman aikansa kulttuurin tuotteita ja heijastavat usein käsityksiä, joilla on vastineensa myös ei-kristillisissä teksteissä, Lehtipuu tähdentää. Tutkija asettaa Raamatun länsimaisen kulttuurin perusteokseksi. Se on muokannut koko historiaamme ja määrittänyt meille elämisen arvot. Raamatun lukeminen avaa sitä, mitä me olemme. Länsimaista lienee sekin, että Lehtipuun kännykkä soi taajaan, mutta pitkään rupattelemaan hän ei ehdi. Toisaalta hän on niin tottunut tiukkaan aikatauluun, että siirtyykin tilanteesta toiseen mieluummin saman tien kuin luppoajan kautta. Vaikka täysipainoisen työn ja perheelämän yhteensovittaminen on haastavaa, Lehtipuu näkee niiden tuovan toisiinsa nähden pakollisia ja tuiki tarpeellisia hengähdystaukoja. Lehtipuun puoliso on Pirkkalan kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth. Heillä on kolme lasta: Iida-Maija, 16, Janne, 14 ja Toivo, 9. Vapauttavia rooleja Pirkkalaan perhe muutti vuoden 2009 kesällä. Lähtösatamana oli Hampuri, missä Lehtipuu työskenteli tutkijana ja Silfverhuth suomalaisen merimieskirkon johtajana. Minulle oli tavattoman tärkeää, että minulla oli oma tehtäväni ja työni, vaikka syy ulkomaille muuttoon oli puolisoni työ. Iso osa ihmisen identiteetistä tulee hänen työnsä kautta, Lehtipuu toteaa. Pohjois-Saksaan he menivät vuonna 2004, jolloin perheen kuopus oli vastikään syntynyt. Ensimmäinen puoli vuotta äidiltä meni hoitovapaalla. Yhteisössä oli "papin rouvalle" sosiaalinen tilaus, ja siihen rooliin korkeasti koulutettu uranainenkin tottui. Tiukan kaavamaisiin rooliodotuksiin Lehtipuu ei kuitenkaan törmännyt. Tämäkin rooli oli joustava, tapoja oli nähty monia. Eräs Hampurissa asuva rouva sanoi, että olin hänen aikanaan jo talon kahdeksas "papin rouva". Monelle pirkkalaiselle olen ihan tavallinen jalkapalloäiti muiden joukossa. Ei kirkkoherran rouva ole sellainen julkisuuden henkilö kuin joskus aikaisemmin. Tulkinnanvaraista sekin. Koulutus ja ura Akatemiatutkija, Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Virkavapaalla toimestaan Helsingin ylipiston Uuden testamentin kreikan yliopistonlehtorina Opettanut teologiaa myös Diakonia-ammattikorkeakoulussa, Avoimessa yliopistossa sekä toiminut uskonnonopettajana. Tutkimusvierailuja ulkomailla: Yalen yliopisto 2011 Hampurin yliopisto Center for Advanced Studies, Oslo 2006 Lutheran School of Theology, Chicago 1995 Tervetuloa kesäjuhlille Pirkkalaan Suomen Merimieskirkon kesäjuhla järjestetään Pirkkalassa teemalla "Aaltoliikkeessä". Ohjelmassa lauantaina mm.: klo 9.00 vapaaehtoinen lisämaksullinen (20 e/hlö) laivaretki Pyhäjärvellä. Hinta sis. pullakahvin. Kesto 3 tuntia. Ilmoittautumisesta tietoa sekä juhlan tarkka ohjelma esitellään toukokuun puolivälissä ilmestyvässä Merimieskirkkolehdessä ja sen jälkeen myös Merimieskirkon kotisivuilla ja tapahtuman Facebooksivuilla. Merimieskirkon ajankohtaiskatsaus alkaa srk-salissa klo 13, jota seuraa vaalikokous. Pirkkalan kirkossa klo 15 alkavassa pääjuhlassa kaupungin tervehdyksen esittää pormestari Helena Rissanen ja juhlapuheen pitää kansanedustaja Ilkka Kantola. Pääjuhlassa mukana mm. lausuja Liisa Tanni, Merja Haaviston johtama lasten tanssiesitys sekä laivakuraattorityön esittelyä. Taru Nyman ja Kaj Chydenius esittävät juhlassa pari musiikkikappaletta ja pitävät illalla klo 19 konsertin vanhassa kirkossa. Konsertin jälkeen juhla jatkuu vapaamuotoisella, mutta ohjelmallisella iltatilaisuudella pappilassa. Sunnuntain jumalanpalveluksessa klo 10 saarnaa piispa Matti Repo. 18 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 19

11 Söpö Joni Skiftesvik uutisia Nuorimmainen rientää huolestuneena luokseni. Isä, Söpölle ei maistu ruoka. Mitä sinä olet sille tarjonnut? kysyn. Samaa kuin ennenkin, jyviä ja leipää ja salaattia. Se nuuskii vain, mutta ei syö. Menemme häkille. Nurkassa olevasta pesästä pilkottaa hamsterin hännän tupsu. Söpö on päiväunillaan. Nuorimmainen koskettelee lemmikkiään. Nykyään se nukkuu aina. Hamsterit nukkuvat päivällä ja valvovat yöllä, minä valistan. Ei se sitä ole. Söpö on sairas, nuorimmaiseni sanoo ja ottaa hamsterin syliinsä. Pieni karvaturri kyyhöttää lapsen kämmenellä. Terveenä ollessa se livahti aina minun hihaan, mutta ei enää, kuopus sanoo. Kyllä se on terve, sanon. Sille ei vain maistu ruoka. Niinhän se on meillä ihmisilläkin, että aina ruoat eivät ole maullaan. Minulle maistuvat hyvät ruoat, vaikka joka päivä; sellaiset kuin makaronilaatikko, kirjolohen kiusaus, lasagne, kermaperunat, mustikkapiirakka, jäätelö lapseni luettelee. Huomautan väliin, että luettelossa vilahtelee sellaisiakin, jotka jäävät toisinaan lautaselle. Eilenkään et syönyt lohilaatikkoa, muistutan. Arvaa, miksi? lapseni kysyy napakasti ja vastaa itse: Siksi, että sinä olit perannut kalan huonosti! Siinä oli ruotoja. Koulussa sanottiin, ettei ruotoja saa syödä. Ne voivat jäädä kurkkuun. Jos ruoto on oikein suuri, voi vaikka tukehtua. Yksi Norjan kuningas on tukehtunut. Nuorimmainen puhuu minulle pitkään opettavaisella äänellä. Söpö-hamsterin ruokahaluttomuuden syyn hän perustelee mahdollisella piilevällä sairaudella niin painavasti, että lopulta minäkin myönnän lemmikin terveydentilassa mahdollisesti olevan jotakin outoa. Päätämme tarkkailla hamsteritytön vointia tehostetusti seuraavina päivinä. Tulevat päivät vahvistavat nuorimmaiseni tekemän diagnoosin oikeaksi: Söpö on sairas. Se ei jaksa juosta entiseen tapaansa iltalenkkiään häkkinsä pienessä juoksupyörässä. Jokusen kerran näemme sen yrittävän, mutta rattaan vauhti pysyy verkkaisena ja pian juoksu katkeaa kokonaan. Yritykset ovat voimattomia ja jotenkin toivottoman näköisiä. Ajattelen, että Söpö on kuin ikäihminen; se ei halua myöntää voimiensa huvenneen, vaan yrittää uudelleen ja uudelleen. Lopulta sen on tunnustettava, että nuoruuden päivät ovat menneet ja voimat niiden mukana. Ilmiselvästi eläin kärsii tilanteesta. Pettymys näkyy siitä. Se kallistelee päätään, katsoa tapittaa pienillä nappisilmillään vuoroin meitä, vuoroin liian raskaaksi käynyttä juoksupyörää. Lapseni väittää jopa näkevänsä kyyneleitä lemmikkinsä silmäkulmassa. Hän poimii Söpön syliinsä, silittelee, tyynnyttelee ja hellittelee. Sinä paranet ja saat voimia, kun alat syömään oikein kovasti. Joohan? Seuraavana päivänä Söpö ei pääse enää omin voimin pesästään ulos. Se makaa liikkumattomana, etujalat voimattomina väristen. Silmät ovat puoliavoimet. Pieni sydän läpättää vielä rinnassa, mutta elämä on selvästi pakenemassa. Niiskuttaen kuopus vaihtaa häkkiin puhtaat, entistä pehmeämmät purut. Pesän hän sisustaa höyhenenkeveillä kutterinlastuilla ja laskee lemmikkinsä niiden päälle. Siinä sinun on hyvä sairastaa ja tulla taas terveeksi. Viimeiset hetkensä Söpö elää rakastavan, hellivän ystävän läsnä ollessa. sä, minkälaiset ovat hamsterin hautajaiset? I Olen jo osannut odottaa kysymystä ja jotenkuten valmistautua siihen. Sanon, ettei minulla ollut lapsena hamsteria, enkä tiedä, minkälaiset hamsterin hautajaiset ovat. Muiden eläinten hautajaisista minulla kyllä on kokemuksia. Lapsuudessani lasten lemmikkeinä oli koiran- ja kissanpentujen lisäksi linnunpoikasia, ja niille pidettiin joskus hautajaisia. Kerron Mikko-nimisestä harakastani, joka kesyyntyi niin, ettei pelännyt lopulta mitään. Pelottomuus ja luottavaisuus koituivatkin sen kohtaloksi. Naapurin Hattara-niminen kissa hyökkäsi syysiltana liiterin nurkalla väijyttyään pihalla tepastelevan Mikon kimppuun ja riisti sen hengen ennen kuin ehdin hätiin. Hautasimme Mikon viinimarjapensaiden taakse ja laitoimme kummulle pienen kiven. Kun Mikko oli haudassa, minä luin sille runon. Minkälaisen runon? Muistelen löytäneeni runon alakansakoulun lukukirjasta ja osaan sen vieläkin ulkoa. Riimittelen runon lapselleni. Pikku tipu iloinen, lennä luojan taivaaseen. Kiitos että muistit mua. Mun on ikäväni sua. Sitä en kuopukselleni kerro, että naapurin Kake pilasi hautajaisten hartaan tunnelman töksäyttämällä, ettei Mikko ollut mikään pikku tipunen, vaan pullamössöllä ylipainoiseksi syötetty harakka, joka ei jaksanut edes lentää. Senkin jätän kertomatta lapselleni, että naapurin katala Hattara-kissa katosi salaperäisellä tavalla pian surmantekonsa jälkeen, eikä päässyt enää koskaan vaanimaan lintuja pihallemme. Nyt Söpö-hamsteri nukkuu ikiuntaan lehtikuusen katveessa pihallamme. Hautakummulla on pienehkö muistokivi, johon on lapsen käsialalla ja valkoisella värillä kirjoitettu Söpö. Vaikka hamsterin häkissä on jo uusi asukki ja juoksupyörä pyörii kiivaasti, oli Söpön kummulla koko kesän kauniita, tuoreita kedon kukkasia. Toisinaan olin kuulevinani, että haudalla lausuttiin myös runoja. Vuosaaren merimieskirkon työntekijätiimi: työharjoittelija Christian Sierks, satamakuraattori Liinamaria Halén, johtava satamakuraattori Heikki Huttunen ja siviilipalvelusmies Matias Heikkilä. Uusin voimin Vuosaaressa Vuosaaren merimieskirkon henkilökunta on vaihtunut. Johtavana sa- siviiliin. Uutena sivarina on helmikuun tiimityössä jokaisen työ vaikuttaa toisten laan tammikuun lopussa ja siirtyi siten nopeasti ja vaivattomasti. Itsenäisessä tamakuraattorina työskennellyt Päivi alussa joukkoon tullut Matias Heikkilä. työhön, millä silläkin on vaikutusta motivaatioon. Tuomi on aloittanut uudessa työpaikassa maaliskuun alussa, ja kirkon vetovastuu on siirtynyt SMK:n hankintapäällikölle Heikki Huttuselle, josta tuli muutoksen yhteydessä johtava satamakuraattori. Kirkon tiimiä täydentävät vapaaehtoiset ja työharjoittelijat. Kirkolla näyttää olevan uudistumisen meininki, ja ideoita työn kehittämiseksi on paljon. Tilojen viihtyvyyteen aiotaan Liinamaria vihittäneen kesällä 2013 papiksi, jolloin kirkolta saadaan taas vaivattomasti myös merimiespastorin palveluja. Uutena satamakuraattorina Vuosaaressa satsata, catering-palvelu aloitetaan paikallisen Jatkuu sivulla 32. on aloittanut teol. yo. Liinamaria Halén. Siviilipalvelusmiehenä kirkolla työskennellyt Johan Backman sai tj:nsä noltyöhön Port Cateringin kanssa ja yhteis- lähialueen seurakuntien kanssa Teksti ja kuva Marko Toljamo panostetaan. Yhteinen linja ja työnjako on löytynyt Suomen merimuseo on ehdolla vuoden 2013 eurooppalaiseksi museoksi. European Museum of the Year Award kilpailussa ehdolla on 28 museota ja kilpailun tulos julkistetaan Tongerenissa Belgiassa. Merikeskus Vellamossa Kotkassa toimiva Suomen merimuseo osallistuu kilpailuun Mereen menetetyt. Vrouw Marian ja St. Mikaelin tarina -näyttelyhankkeella ja erityisesti vedenalaisen kulttuuriperinnön saavutettavuuden edistämisellä. Suomesta kilpailussa on mukana myös Pohjois-Karjalan maakuntamuseo Carelicum. Suomen merimuseo kehittää internetissä olevaa Suomen kauppalaivastotietokantaa. Työtä tehdään yhdessä Suomen laivahistoriallisen yhdistyksen kanssa, ja siihen on saatu tukea Jenny ja Antti Wihurin rahastolta. Alkuvuonna 2013 tietokantaan on tehty sekä teknisiä että sisällöllisiä parannuksia ja korjauksia. Tietokantaan on lisätty mm. vuosien rekisterikirjat. Työ jatkuu tänä vuonna erityisesti uuden kuvamateriaalin lisäämisellä. Tietokannassa on nyt noin 4500 eri alusta, jotka ovat esiintyneet Merenkulkulaitoksen vuosina julkaisemissa Suomen kauppalaivasto -luetteloissa. Adeninlahden ja luoteisen Intian valtameren laivaliikennettä terrorisoinut merirosvous on vähentynyt viimeisen kahden vuoden aikana. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMB varoittaa toisaalta, että Afrikan länsirannikosta on kehkeytymässä aluksille samanlainen vaaranpaikka kuin merialueet Somalian edustalla. Rosvot ovat laajentaneet hyökkäyksiään Afrikan suurimman öljyntuottajan Nigerian rannikolta naapurimaiden vesille. Arvioiden mukaan vuonna 2011 Somalian merirosvot nettosivat 120 miljoonaa euroa ja samalla aiheuttivat noin 5,2 miljardin euron tappiot maailmantaloudelle Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 21

12 Martat tukevat Merimieskirkkoa vuonna 2013 Kuljetus Eklöf lahjoitti uuden grillin Lyypekin merimieskirkolle uutisia Loimaan seurakunta järjesti rippikoulun Ateenassa viikolla 8. Merimiespastori Ritva Szarek oli mukana. Tässä ryhmä Akropolis-kukkulalla ja Epidauruksen teatterissa. Kuvat: Mari Hilonen. Leenaa sukkaurakassa kannustaa Rubi. Kuva: Sanna Jacobs. Hollannin TulppaaniMartat ovat lupautuneet mukaan vuoden 2013 sukkahaasteeseen. Tavoitteena on saada kasaan 30 Hollannissa neulottua sukkaparia merenkulkijoiden joulupaketteihin laitettavaksi ja jaettavaksi joulun alla Rotterdamin merimieskirkolta. Aiempina vuosina sukat on lähetetty merimieskirkolle Suomesta, missä niitä neulotaan ympäri vuoden eri merimieskirkkopiireissä. Tänä vuonna yritämme saada sukat kasaan omin voimin täällä Hollannissa. Haaste käynnistyi Marttojen kevään kokoontumisessa 6. maaliskuuta. Tällöin sosiaalikuraattori Eeva-Maria Ranta vieraili TulppaaniMarttojen luona Eindhovenissa toimittaen samalla perille ison kasan Novitan 7 Veljestä -lankaa. Ensimmäisessä kokoontumisessa sukat laitettiin alulle 11 martan voimin. Suomi-kodin grilli-ilta vanhan grillin aikaan Kuvassa nykyisin Rotterdamin sosiaalikuraattorina työskentelevä Eeva-Maria Ranta ja lahjoitusidean isä Ile Halonen. Kuva: Noora Alimattila. Lyypekin merimieskirkon grillijuhlat kevään korvalta syksyn viileisiin iltoihin asti ovat odotettuja ja suosittuja tapahtumia. Viime kesän aikana grilli-iltoja vietettiin uusien ruokaideoiden parissa. Pyrimme tuomaan grilli-iltojen listalle perinteisten herkkujen, makkaran ja muurinpohjalettujen rinnalle aina jotakin uutta ja erilaista. Konsepti toimi hienosti, ja grilli-illoissa oli erityistä hyvän mielen ja ilon tunnelmaa! Merimieskirkon porukan lisäksi järjestämässä, ideoimassa ja kokkaaja-apuna oli Ile Halonen. Eräänä vuoden 2012 grillikauden viimeisistä illoista lähti häneltä myös idea pyytää uutta kokkauspistettä yhteiseksi iloksi seuraavan kesän iltoihin. Nyt tämä upea, uutuuttaan kiiltävä grilli on saapunut iloksemme. Olemme varmoja, että tällä grillillä syntyvät ensi kesään mehukkaimmat pihvit, makoisimmat kalaherkut ja vaikka mitä muuta. Lyypekin merimieskirkon puolesta valtava kiitos! Tällaisista lahjoituksista on käytännön apua ja suurta iloa koko asiakaskunnalle. Grillillä on paljon suurempi merkitys ja vaikutus kuin vain herkkujen valmistaminen. Se kokoaa porukan yhteen ja antaa tilaisuuden ajatusten vaihtoon menneistä ja tulevista. Kiitos Eklöf, kiitos Ile! Avaamme uuden grillikauden ja kastamme uuden kärisyttäjämme ensi kertaa lauantaina Toivomme, että mahdollisimman moni pääsee kanssamme todistamaan tätä suomalaissielua sykähdyttävää tapahtumaa! Noora Alimattila Oik. Merelliset laulut täytti Turun merimieskirkon iloisista merilaulujen ja -virsien ystävistä 20. maaliskuuta. Tilaisuudessa esiintyivät mieskuoro Kainot Pojat sekä Aulis Kotaviita säestäjänään Lauri Laurikainen. Yhteislauluja ja Kainoja Poikia säesti Leena Litzén. Iltaa luotsasi pastori Timo Hanttu. Kuva: Katriina Kivenheimo. Vas. alh. Kokkolan kaupunginkirjasto lahjoitti Kokkolan merimieskirkolle viisi isoa laatikollista englanninkielistä kirjallisuutta. Laatikoista löytyi kirjoja monenlaiseen makuun klassikoista jännityskirjoihin. Kirjoja lajittelemassa merimieskirkon vapaaehtoinen José Flores. Kuva: Anu-Marja Kangasvieri. Oik. alh. Mussalon satamassa Kotkassa toivotetaan Haminan merimieskirkon työntekijä tervetulleeksi laivalle. Edellisellä käynnillä laivan lankonki oli ollut korkealla jäisen meren päällä ja työntekijällä oli vaikeuksia päästä laivaan. Tällä kertaa laivan kansimies heti Merimieskirkon auton nähtyään, lähti jo tulemaan vastaan valmiina auttamaan. Kuva: Jaana Rannikko. Eeva-Maria Ranta 22 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 23

13 Liian lyhyt leiri Lontoon merimieskirkko täyttyi helmikuun toisena viikonloppuna teatterityöpajoista, naurusta ja suomenkielisistä jutuista. Oli valtakunnallisen lasten ja nuorten teatterileirin aika. Lontoon merimieskirkon emännöimä teatterileiri kokosi yhteen peräti 22 iältään 7 14-vuotiasta suomea sujuvasti puhuvaa lasta ja nuorta ympäri Iso- Britanniaa, Etelä-Englannista aina Edinburghiin asti. Idean äiti ja teatterileirin johtaja Soile Pietikäinen kertoo, että hän ehti haaveilla teatterileiristä peräti kolme vuotta, ennen kuin leiri vihdoin toteutui. Ajoitukseen vaikutti se, että oikeat ihmiset olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Päätös leirin järjestämisestä muotoutui Iso-Britannian Suomi-koulujen kehittämispäivillä Lontoon merimieskirkolla viime syksynä. Kaikilla Suomi-kouluilla tuntuu olevan sama ongelma. Sujuvasti suomea puhuvia isompia lapsia ja teinejä ei ole yksittäisissä Suomi-kouluissa ryhmäksi asti. Siksi tarvitaan valtakunnallista toimintaa, toteaa työkseen kaksikielisyystutkimusta tekevä Pietikäinen. Kolmikielisten Larin (11) ja Venlan (9) äiti kertoo, että innostus nousi myös oman perheen tarpeista. Lasten aloitettua koulun lasten Lontoossa asuvat ystävät alkoivat puhua vähemmän ja vähemmän suomea. Pian oli vaikea löytää kavereita, jotka halusivat käyttää suomea lasten keskinäisen ystävyyden kielenä. Lasten oma halu tehdä jotain kivaa ja sosiaalista suomeksi on aivan keskeistä kielitaidon säilymisen kannalta, kertoo Pietikäinen. Niinpä leirin tarkoitus ei ollutkaan opettaa lapsille suomea, vaan tehdä jotain hauskaa ja luovaa siis teatteria suomeksi. Yhteistyössä on voimaa Yhteistyökumppaniksi löytyivät Lontoon merimieskirkko sekä Lontoon suomalainen teatteri. Merimieskirkko ryhtyi kumppaniksi tarjoamalla opetustilat, majoituksen, ateriat sekä kirkon lapsi- ja perhetyön ammattitaidon. Lontoon suomalainen teatteri tuli kumppaniksi hoitamaan opetuksen ja tapahtuman tuottamisen. Merimieskirkko oli aivan loistava yhteistyökumppani. Kirkko näyttäytyi näille lapsille ja nuorille iloa täynnä olevana paikkana, jossa voi saada ystäviä ja rikkautta elämäänsä, kehuu itsekin Merimieskirkon toimintaan aktiivisesti osallistuva Pietikäinen. Myös Lontoon merimieskirkon sosiaalikuraattori Hanna Lindholm on tyytyväinen leirin antiin. Leiritoimintaa on toivottu tosi paljon, joten oli hienoa voida vastata perheiden tarpeisiin. Lontoon kaltaisessa suurkaupungissa etäisyydet ovat niin pitkiä, että säännöllisen nuorisotoiminnan järjestäminen on vaikeaa. Siksi olisi mahtavaa, että leiritoimintaan järjestyisi tulevaisuudessakin resursseja. Leirin iloiset osallistujat ryhmäkuvassa. Juttua varten haastateltu merimieskirkon sosiaalikuraattori Hanna Lindholm on keltatakkinen nainen ylärivissä. Oik. Leirin johtaja Soile Pietikäinen esittelee leirin sääntöjä. Vuoden paras päivä Leirin loppuessa kirkon kahvilassa vaihdettiin ahkerasti sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita. Pietikäinen arvioi, että leirin tavoitteessa aitojen ystävyyssuhteiden luomisesta onnistuttiin yli odotusten. Leirin etenemistä oli upeaa seurata. Perjantaina leiriläiset eivät tunteneet toisiaan vielä ollenkaan, mutta jo sunnuntaina he valmistivat ryhmissä häkellyttävän laadukkaita esityksiä teatterin loppunäytökseen, Pietikäinen iloitsee. Myös Lindholm kertoo leiriläisten nauttineen yhdessäolosta täysin siemauksin: Kun teini-ikäisen pojan suusta kuulee lauantai-iltana, että tämä on ollut vuoden paras päivä, tuntee kyllä onnistumisen iloa. Hauska, mutta liian lyhyt Mutta mitä mieltä tapahtumasta ovat leirin päähenkilöt, siis teatterileirille osallistuneet lapset ja nuoret? Aivan liian lyhyt leiri, valittelevat jätskiannosten ääreltä tavoitetut tytöt. Leirillä hauskaa on ollut kaikki: ohjelma, ihmiset ja järjestelyt. Ja on ollut tosi kiva syödä suomalaista ruokaa, kertoo 10-vuotias Elli. Entä onko tuntunut hassulta puhua suomea kokonaisen viikonlopun ajan? Ei se hassulta tunnu, kun kotona puhutaan aina suomea, toteaa 11-vuotias Elsa. Oikeastaan on ollut tosi helppo puhua suomea, kun kaikki osaavat sitä täällä niin hyvin. Tyttöjen mielestä leirillä on ollut niin hauskaa, että myös ensi viikonlopulla voisi pitää teatterileirin. Eiku ei pidetä sitä ensi viikonloppuna, pyytää 8-vuotias Venla. Me ollaan silloin Suomessa. Sarja kertoo menneen maailman merenkulun tapahtumista, jotka on kokoelmistaan valinnut Rauman merimuseo. Toim. Paavo Tukkimäki. Mies joka voi oikein tavalisen hyvin Frans Impilä purjehti Norjasta Australiaan raumalaisella fregatilla Imperator Alexander II:lla. Vas. Raumalaisen fregatin Imperator Alexander II:n miehistöä. Impilän perheen kirjeet 1900-luvun alusta luovat kuvaa siitä, kuinka kansainvälistä pikkupaikkakunnankin elämä saattoi jo tuolloin olla maailma ei todellakaan ole auennut suomalaisille vasta Keihäsmatkojen myötä. Kirjeitä Rauman ja Uudenkaupungin takamaille satoi molemmista Amerikoista, Afrikasta, Australiasta ja eri puolilta Eurooppaa. Merimies Frans Feliks Impilä syntyi heinäkuussa 1883, ja Simo Impilän mukaan hän kuoli Amerikassa uudenvuodenpäivänä Feliksin seilausaika sattui Pohjanlahden purjelaivakauden viimeisiin vuosikymmeniin. Esimerkiksi Raumalla kausi päättyi 1923, kun kaupungin viimeinen valtameripurjehtija Sylfid meni romuksi. Otetaanpa näytteeksi Feliksi Impilän kaksi kirjettä veljelleen Australian "Nykastelista" (Newcastle) huhtikuulta Mikään kynämies ei Feliks ollut: oikeinkirjoitus oli hataraa kuin halkovaja, välimerkit puuttuivat ja kaikki oli yhtä pötköä mutta yhteys sukuun säilyi ja viestit kulkivat. Useiden kirjeidensä alussa Impilä kuvaa oloaan samantyylisellä fraasilla, jota seuraavat muut kuulumiset: " ja minä olen voinut oikein tavalisen hyvin ja kyllä see näyttä vielläkin tavalisen hyvin menevän ja nyt minä olen Enkelkan fulriki laivassa ja laiva lähte väst kustilla valparaisson ja nyt on 100 markka kuussa ". Miehistön karkaaminen oli monen laivan ongelma, ja Impiläkin vaihtoi alusta Australiassa kahdesti. Hän tuli Norjasta 87 vuorokautta "Imperattorin" (nopean purjehtijan maineessa ollut raumalainen fregatti Imperator Alexander II) mukana "tänne Australian Sitnen " (Sidney) " ja minä karasin Imperattorist ja menin sitte toissen kaupunkin ja meitä karasi 10 miestä". Seuraava laiva ei ollut kovin pitkäaikainen työpaikka: "ja minä olin yhressä fanskalaisessa parkissa 3 vorokautta ja karasin sitä kun sinä oli niin kovin vanhoja miehiä enke minä vitinyt siinä olla ". ja sen laivan nimi on paris " Karkaamisesta oli se haitta, että kotoa tullut posti jäi jonnekin välille: "ja en minä saanut viellä yhtän kirjettä kun karasin ennen ja saikos sinä sitä kirjettä kuin minä tältä kirjotin". Viestinsä lopuksi Impilä lähetti terveisiä kotiväelle ja pyysi kertomaan, mitä kotikulmilla oli hänen poissa ollessaan tapahtunut kun "en minä ole saanut suomesta mitän tietoa...". Molemmat kirjeet päättyvät samantapaiseen lopputoivomuksen: " vaan jää hyvästi Haltuns Herran sitä toivo veljesi F Frans Impilä". Toisessa kirjeistä lähettäjä on muodossa F Frans Impinen. Ennen Imparatorin lähtöä Norjasta kohti Australiaa oli Feliks jo kuvaillut kirjeessään laivaa ja sen miehistöä: "ja kyllä see aika tällä tavalisen hyvin kulu kuin laiva on komias ja päälliköt näyttävät olevansa tavalisen hyvät ja näyttää olevansa tavalisen hyvin miehiä ". Komias alus ja tavalisen hyvät päälliköt eivät kuitenkaan estäneet miestä karkaamasta! Kuvat Rauman merimuseo merikohtaloita 24 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 25

14 kirjat / böcker Ihmisyydestä Joseph Conrad: Varjolinja. Basam books, klassikko Varjolinja, joka julkaistiin alun perin englanninkielisenä vuonna 1917 nimellä Shadow-Line, A Confession, on ilmestymisajankohtansa perusteella Joseph Conradin ( ) tuotannosta viimeinen, jonka kriitikot ovat laskeneet kuuluvan hänen mestariteostensa joukkoon. Conrad aloitti teoksen kirjoittamisen vuonna 1914, paluumatkalla synnyinmaastaan Puolasta, mistä hänen onnistui vain vaivoin paeta takaisin Englantiin, pois juuri puhjenneen sodan jaloista. Conrad omisti teoksensa Ensimmäisessä maailmansodassa palvelevalle pojalleen Borysille sekä kaikille niille, jotka hänen poikansa lailla olivat varhaisessa nuoruudessaan ylittäneet sukupolvensa varjolinjan, rajapyykin, joka erotti nuoren ihmisen kypsän aikuisuuden vaatimuksista. Kirjan tarinassa nuori mies, joka on palvellut viimeiset 18 kuukautta perämiehenä Kaukoidän vesiä seilaavalla höyrylaivalla, jättää yllättäen pestinsä, vaikka omien sanojensa mukaan, mitä tehtäviin ja työyhteisöön tulee: en olisi voinut olla onnellisempi, vaikka olisin tilannut itselleni elämän ja toverit joltain hyväntahtoiselta taikurilta. Kaikesta huolimatta nuori mies on elämäänsä tyytymätön. Hän nostaa palkkansa ja heittäytyy tyhjän päälle. Päätöksen seurauksena mies päätyy viettämään aikaa Kaukoidän satamakaupungissa, ilman suunnitelmaa tulevan varalle, kotiinpaluu ainoana ajatuksenaan. Nuori mies tutustuu merimiesten asuntolassa iäkkääseen, hyväntahtoiseen kapteeniin, ja yhtäkkiä alkaa tapahtua. Mies löytää itsensä elämänsä suurimman haasteen edestä: hänen toiveidensa täyttymys, unelma, josta hän ei välttämättä ole edes kunnolla tietoinen, lepää yllättäen hänen kätensä ulottuvilla, jos hän vain osaa ja uskaltaa toimia reippaasti. Conrad kuvaa kirjassa elämää merellä ja Idän satamakaupungissa mestarin vuosien saatossa harjaantunein siveltimenvedoin ja loihtii lukijan sisäisten silmien eteen tarkasti piirrettyjä, herkullisia henkilökuvia satamatoimiston virkailijoista, asuntolan johtajasta, toisista merimiehistä. Purjelaivoja tuntemattomalle, johon joukkoon itse ehdottomasti kuulun, uljas menneiden aikojen matkustus- ja rahdinkuljetusmuoto näyttäytyy Joseph Conradin kirjassa kiehtovana, mutta samalla myös ihailua herättävän haasteellisena toimintaympäristönä. Myös tarinan henkilöt, joiden joukkoon toki jokunen kelmiksi luettavakin mahtuu, on kuvattu arvostusta herättävinä, korkeista ihanteista käsin toimivina merenkulun ammattilaisina, jotka asettavat palveluksensa laivalla kaiken muun edelle, jopa oman henkensä uhalla. Tätä taustaa, ja Conradin omia merimiesvuosia vasten ei ole yllättävää, että Varjolinja alkaa kaikista niistä kokemuksista kumpuavilla sanoilla, joita Conradille palvelusvuosiensa aikana merimiestovereistaan kertyi Ikuisen kunnioitukseni arvoisia. Antti Pelkonen Tehoton kieltolaki Raimo ja Risto Pullat: Viinameri. Pirtusotaa Itämerellä ja 1930-luvulla. Tammi Tämän päivän ihminen nauraa kieltolaille ( ) ja sen säätäjille. Eduskunnan nuijan kopautuksella suomalaisista piti tehdä raittiita ja kuopata viinanmörkö Suomesta ikiajoiksi. Kansa oli toista mieltä kuin lainsäätäjät. Kieltolain aikana viinan kulutus lisääntyi. Samoin viinan aiheuttamat rikokset. Valtio menetti valtavasti verotulojaan rahavirtojen ohjautuessa trokareille. Pahinta oli kuitenkin lain kunnioituksen romahtaminen. Hölmöä lakia rikkoivat yhtä lailla köyhät ja rikkaat, patruunat ja kerjäläiset. Kaksinaismoraali kukoisti. Pappilan salissa juotiin kovaa teetä siinä kuin mökkiläisten pirteissä. Kieltolakeja säädettiin myös muissa maissa, mutta yhtä täydellistä kieltolakia kuin Suomessa oli, ei Islantia lukuun ottamatta muualla ollut. Raimo ja Risto Pullat ovat kirjoittaneet muhkean ja perusteellisen opuksen kieltolaista ja sen synnyttämästä Itämeren pirtusodasta, joka kosketti myös Suomen rantoja. Tekijät eivät kaihda kertomasta nimiä ja trokausmääriä. Niitä kirja tulvii liiaksi asti. Ajoittain on puuduttavaa lukea sivukaupalla, mistä löytyi niin ja niin monta kanisteria spriitä, kuka trokari oli asialla, minkälaisella tuloksella, tuliko rahaa vai linnaa. Pirtun salakuljetusta voi verrata tämän päivän huumekauppaan. Myyntimäärät olivat valtavia. Virolainen pirtulaiva Maris myi kerran kolmessa vuorokaudessa litraa pirtua. Hinta oli seitsemän markkaa litralta. Maihin kuljetettuna hinta kymmenkertaistui. Salakuljetus oli hyvin organisoitua. Oli rahoittajia, laivureita, moottorimiehiä ja jakelijoita. Kaikki nettosivat. Virun vesi oli tuntuvasti kalliimpaa kuin keskieurooppalainen sprii. Viskit, konjakit, viinit, liköörit ja glögit, joita suomalainen sivistyneistö käytti, eivät olleet Virosta lähtöisin. Kaikki kelpasi, kunhan siinä oli alkoholia, ei hinnastakaan väliä. Salakuljettajien venekalusto oli kieltolain alkuaikoina ylivertaista viranomaiskalustoon verrattuna. Kaikkien vaivojen lääkettä rahdattiin jopa ylijäämävarastoista ostetuilla sota-aluksilla ja lentokoneiden moottoreilla varustetuilla pikaveneillä. Perämerelle tiedetään saksalaisen laivurin tuoneen ainakin yhden litran pirtulastin pintakulkuun konstruoidulla sukellusveneellä. Vene havaittiin Tornion edustalla. Ennen merivartioston perustamista vuonna 1930 viranomaiset operoivat muutaman solmun vauhtia puksuttavilla moottoriveneillä, ja jopa purje- ja soutuveneitä käytettiin valvontatyössä. Tiettävästi suurin Itämerellä liikkuneista pirtulaivoista oli Romanian lipun alla purjehtinut suomalais-saksalaisen syndikaatin omistama Gomminista, entinen matkustajalaiva, joka pystyi ottamaan litran lastin. Laivassa ja sen kahdessa apualuksessa oli aseistuksena konekiväärejä ja pienikaliiperisia tykkejä. Kirjan tekijät käyttävät muuten kaikista apumoottorilla varustetuista purjelaivoista, suuristakin, erheellistä nimitystä moottoripursi. Tästä hoksautus kustannustoimittajalle. Myös tekstin tiivistämistä toimittaja olisi voinut harrastaa. Itämeren rannikkovaltiot yrittivät kitkeä salakuljetusta keskinäisellä sopimuksella, mutta salakuljettajat kiersivät kontrahtia siirtämällä aluksiaan eksoottisten maiden, mm. Persian ja Chilen lippujen alle. Viranomaiset seurasivat aluevesirajan takana pysytelleiden alusten liikkeitä ja iskivät trokareiden kimppuun sen kuin ehtivät ja pystyivät. Vuonna 1928 Suomen tullin hallussa oli 343 salakuljettajilta takavarikoitua moottorivenettä, 18 purjevenettä, 125 soutuvenettä ja 247 autoa. Ennätysvuonna 1930 Helsingin tulli takavarikoi litraa pirtua, josta olisi tehty 47 miljoonaa grogia. Kieltolaista huolimatta Suomen kansa joi yhä enemmän. Lainsäätäjät eivät ratkaisseet Suomen alkoholiongelmaa, päinvastoin he pahensivat sitä. Kieltolain loppuvuosina suomalaiset kuluttivat 2,3 litraa puhdasta alkoholia henkeä kohti vuodessa. Ennen kieltolakia vertausluku oli 0,7 litraa. Kieltolain aikaisten juopumuspidätysten määrä ylitettiin vasta 1970-luvulla. Pidätettyjä oli niin paljon, että putkatilat loppuivat. Tunnetuin suomalainen salakuljettaja oli Algoth Niska, jonka nimi on saanut legendaarista hohtoa. Perämerellä maineikkaimpia olivat oululaiset Gideon Rein ja Hugo Strömberg. Monista trokareista tuli myöhemmin kunniallisia liikemiehiä, vaikka alkupääoma oli hankittu salakuljetuksella. Eduskunta kumosi kieltolain neuvoa antavan kansanäänestyksen jälkeen, ja alkoholimyymälät avasivat ovensa kello 10. Joni Skiftesvik Hätähuuto kalakadosta Emma Kari ja Kukka Ranta: Kalavale Tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla. Into Kustannus e kalastamme meriämme tyhjiksi, "Mkuuluu alkukaneetti Emma Karin ja Kukka Rannan tyrmäävää tietoa jakavassa kirjassa Kalavale Tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla (Into Kustannus 2012). Nämä moniosaajat, jotka hallitsevat ympäristöasiat nurin ja oikein, ovat koonneet melkoisen pläjäyksen kalastuskulttuurin lähestyvästä lopusta. Lopusta, jos nykymeno jatkuu. Kirjaa varten on kuljettu Kanariansaarilla ja Senegalin rannoilla. Mutta ensin on otettu selvää kotimaisen ammattikalastajan tunnoista. Suursaaresta lähtöisin oleva Voitto Kari, Emman vaari, asettui sodan jälkeen Munapirtin saarelle Kymijoen suistoon. Vuosikymmenien saatossa hän on kokenut, kuinka verkot limaantuvat ja saaliit kutistuvat. Voimayhtiöille ja metsäteollisuudelle kalastajat eivät ole voineet mitään. Kalojen viljely ei kuitenkaan ole kestävä vastaus luonnonkalakantojen hiipumiselle. Kalat laitostuvat kasvatusaltaissa, eivätkä sitten enää pärjää merissä. Nykyään pääosa saaliista on meillä silakkaa ja kilohailia. Itämeren silakka on yksi EU:n vahvimpia kalakantoja. Suomalaisille se ei jostain syystä maistu, joten 70 % siitä menee rehuksi. Ennen ruokittiin ihmisiä, nyt minkkejä, sanoo kalastaja. Sama prosenttimäärä tulee sitten ulkomailta tänne ruoaksi. Tuhlailevuus ja ylitehokkuus tulevat koitumaan kalojen ja ihmisten kohtaloksi. Numerotietojen valossa tätä väitettä ei epäile, vaan sen edessä tyrmistyy. Vuonna 1950 meristä nostettiin miljoonaa kiloa kalaa, kun vuonna 1996 vastaava luku oli Tutkijoiden mukaan meret ovat tyhjiä vuonna 2048 nykykalastuksen mittapuulla laskettuna. Kyseessä on ihmiskunnan suurimpiin kuuluvasta ympäristökatastrofista. Kalat eivät yksinkertaisesti ennätä lisääntyä ryöstösaalistamiselta. Maailman suurin troolari on norjalaisilla. Kuukaudessa se kalastaa yhtä paljon kuin pienkalastajaa vuodessa. Suurin kurenuotta-alus on espanjalaisilla ja se nostaa merestä kerrallaan kiloa tonnikalaa. Pitkäsiima-alukset virittävät 100 kilometrin matkalle siimojaan, joissa jokaisessa on tuhansia koukkuja. Tuhoisinta on pohjatroolaus. Suurimpien trooliverkkojen sisään mahtuisi 12 Jumbo Jet -matkustajakonetta. Suomen 73 kalalajista 12 on uhattuna ja kuusi lähestulkoon. Äärimmäisen uhanalainen on villimeritaimen. Emeritus kalastaja huomasi Kymijoen suistossa viime kesänä, että tehtaiden jätevesien puhdistus ynnä muut toimenpiteet alkavat sittenkin tehota. Vesi on oikeasti kirkkaampaa. Huolestunut viesti kotimaan päättäjille näyttää menneen perille. Luonnon kalakannat halutaan takaisin. Kalavale-kirja sopii rohkeille lukijoille, joita totuus ei pelota. Loppukaneetiksi Kari ja Ranta ovat laatineet tietoa vastaukseksi kysymykseen mitä sinä voit tehdä? Tämän kirjan jälkeen kalaa mittailee ihan uusin silmin. Irmeli Tanttu Keulakuvien voimaa Johanna Aartomaan ja Timo-Tapani Kunttu: Nautica Fennica Laiva on lastattu tiedolla Vanhat alukset historian lähteinä. Museovirasto Suomen merimuseon tuoreessa vuosikirjassa Nautica Fennica , otsikkona Laiva on lastattu tiedolla Vanhat alukset historian lähteinä (Museovirasto 2012), käsitellään laivatutkimusta paitsi museo- ja kulttuurikohteina niin kerrankin myös aikalaismerenkulun näkökulmasta. Matkustaja-autolautta Silja Serenade, kuivarahtialus Arkada ja risteilyalus Kristina Regina ovat päässet Anne Ala- Pölläsen syyniin. Painopisteenä tässä nykydokumentoinnissa on se, millä tavoin työt näillä aluksilla tehdään. Kirjan artikkeleiden joukossa kansalaisia kiinnostanevat niin ikään pienoismalliekspertti Ari Väärikkälän kätten työt ja Anu Norolan tutkimus laivojen keulakuvista. Niukasti huomioitu merihistoriallinen aihe on osoittautunut antoisaksi niin hänelle (väitös aiheesta on valmistumassa) kuin lukijoillekin. Keula- eli kaljuunakuva tarkoittaa aluksen kokassa sijaitsevaa kolmiulotteista veistosta, jolla on myös henkinen yhteys alukseen. Se kertoi myös laivanvarustajan asemasta. Ennen uskottiin, että keulakuva pelottaa vihollista tai suojaa siltä. Sana kaljuuna (galeoni) juontuu 500 vuoden takaa purjelaivojen keularakenteesta. Se oli kätevä moneen tarpeeseen ja sivumennen sanottuna toimitti myös käymälän virkaa tyynen puolelta. Keulakuvien aiheet vaihtelivat eläimistä ihmishahmoihin sekä heraldiikasta mytologioihin. Varhaisimmaksi varmistettu nähtävillä oleva keulan kaunistus on Vasa-laivan leijonaveistos kuuluisalta neitsythaveri-vuodelta 1628 Vasa-museossa Tukholmassa. Ahvenanmaalla Finströmin kirkon votiivilaivassa (1689) on hevoskeulakuva. Fregatti Sankt Nikolain antiikin mukaan puettu naiskeulakoristus vuodelta 1790 on vanhin tiettyyn alukseen nimetty veistos Suomessa. Meillä säilyneistä noin 60 kaljuunakuvasta lähes puolet on naisen hahmoja. Vaikka mielikuvissa ja ainakin turkulaisen ravintolalaiva Cindyn keulassa he ovat aina paljasrintaisia, niin tutkittu tieto paljastaa muuta ajan muotimekot. Kysehän oli kruununperillisistä, kuningattarista ja varustajan tyttäristä. Perinnetietoiset suurvarustajat Gustaf Erikson ja poikansa Edgar säilyttivät paitsi Pommern-aluksen myös kahdeksan keulaveistosta muista purjelaivoistaan. Keulakuvatraditiossa siirryttiin laivojen myötä puusta rautaan ja lasikuituun. Koristelun rikkain aika on ohi, mutta ilahduttavia löytöjä voi aina tehdä. Esimerkiksi jäänsärkijöittemme suomenvaakunat niiden järeissä keulissa jatkavat tapaa edelleen. Museoiden vuosikirjat yleensä, kuten käsillä oleva Johanna Aartomaan ja Timo-Tapani Kuntun toimittama opus, koostuvat tässäkin jännittävistä löydöistä niin jokamiehen kuin asiaan vihkiytyneiden makuun. Irmeli Tanttu 26 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 27

15 i kyrkans skepp Minnena från FÅA och GE lever upp i nostalgiträffar På livets hav Under 1976 ändrade Finska Ångfartygs Aktiebolaget sitt bolagsnamn och sin rederiflagga. Den gamla skrivningen F.Å.A. ersattes med en ny, där bolagets svenska namnförkortning utformades på ett modernare sätt. Gustaf Eriksons mösskokard ur sjökapten Rolf Sandells samling. Kokarden med bolagsflaggan gjordes av Sporrong i två versioner. Denna var den vanligaste på kylfartygen. Kyrkan och votivskeppet har rötter ända till medeltiden. Ordet votiv kommer från det latinska ordet votum som betyder löfte. De där skickligt byggda miniatyrmodellerna av skepp finns i Finlands kyrkor upphängda i taket. Privatpersoner, ofta sjöfarare, kunde donera miniatyrmodellerna av sina fartyg till kyrkorna, då de hade klarat sig från havens faror. Votivskeppen kunde skänkas antingen då Gud hade svarat på givarens böner eller redan på förhand inför en som man visste farofylld sjöresa. De uppfyllda förhoppningarna och tacksägelserna till Gud konkretiserades i det lilla men skickligt byggda fartyget. Gud hade åter en gång bevarat sin skapade varelse i livets faror. Också i Markus evangelium berättas det om en sjöresa: På kvällen samma dag sade han till lärjungarna: Låt oss fara över till andra sidan. De lämnade folket och tog honom med sig i båten som han satt i, och andra båtar följde med. Då kom en häftig stormby och vågorna slog in i båten, så att den var nära att fyllas. Själv låg han och sov i aktern med huvudet på dynan. De väckte honom och sade: Mästare, bryr du dig inte om att vi går under! Han vaknade och hutade åt vinden och sade till sjön: Tig! Håll tyst! Vinden lade sig och det blev alldeles lugnt. Och han sade till dem: Varför är ni rädda? Har ni ännu ingen tro? Då greps de av stor fruktan och sade till varandra: Vem är han? Till och med vinden och sjön lyder honom. (Mark. 4:35 41) Funderingarna på fartygets hållbarhet och stormen ger beröringspunkter också åt dem som har båda fötterna på jorden. Vårt eget liv är som en segelbåt, till vilken vi har valt de mest olika tillbehör för livet. Under vår resa möter vi många slag av reskamrater, av vilka en del följer med oss under en längre tid. Med vem seglar du framöver? Med hurudan vägkost är ditt livs farkost lastad? Väderleken på vår rese växlar från stormiga hav till de lugna stunder, då solen klar går upp över horisonten. Ibland far livet emellertid hårt fram med oss så grundligt, att rädsla, förtvivlan och otro tar större plats i våra sinnen än frid och förtröstan. Liksom omärkligt börjar det i vårt lastrum samlas allt möjligt som inte hör dit. Vi håller fast vid lidna oförrätter, söker själviskt vår egen fördel på bekostnad av vår nästa, litar bara på vår egen personlighet. Vi glömmer Jesus som sover i aktern på vår båt. Även om vi skulle glömma Gud, glömmer Gud ändå inte oss, ty Han är med oss i alla vårt livs skiften. Vi kan alltid väcka Jesus och be om hjälp. Han bär inte agg mot oss trots vår glömska, utan öppnar sin famn mot oss alltid då vi behöver den. Han har lovat leda vårt liv, och det löftet förblir i kraft också då vi själva tvivlar på det. Båten symboliserar utom vårt liv också hela den kristna församlingen. Vi är alla i samma båt. Jesus har plats i båten, inte i aktern utan i fören. Kristus hjälper oss säkert också när han är sömnig. Då vi väljer Jesus till kapten på vår båt kan vi vara trygga. Han låter oss inte lida skeppsbrott, utan styr med säkra tag en gång vår båt till den eviga hamnen. Lycklig resa! Liinamaria Halén Hamnkurator i Nordsjö sjömanskyrka Minnena av de största, men döda rederierna lever hos gamla bolagskamrater. En gång var Finska Ångfartygs Aktiebolaget Finlands största rederi med maskindrivna fartyg. På samma sätt var åländska Rederi Ab Gustaf Erikson störst i Finland under segel. Sedan länge är båda dessa rederier döda, åtminstone i traditionell mening. Men minnena lever hos gamla bolagskamrater. I år samlas tidigare anställda till nostalgiträffar med många minnen. Den 23 april 2013 blir det 130 år sedan Finska Ångfartygs Aktiebolaget (F.Å.A., senare Effoa) grundades i Helsingfors. Och den 3 augusti firar man i Mariehamn 100-årsminnet av Rederi Ab Gustaf Eriksons tillkomst. Två herrar håller i trådarna: Rainer Merus hos Effoas pensionärsklubb och Krister A. Martell för Erikson-seglarnas del. En liten skillnad finns: det är främst kontorspersonal som hör till Effoas pen- sionärsklubb medan GE-träffen huvudsakligen samlat sjöfolk. I båda fallen är det minnena av en för länge sedan försvunnen arbetsmiljö samt gemensamma vänner och upplevelser man firar. Trots att Effoas pensionärsklubb bara har ca 100 medlemmar hade över 180 personer i mars visat intresse för träffen som ordnas på Börshuset i Helsingfors 23 april. Det blir middag med festtal av Nils- Gustaf Palmgren och dans. Intresserade kan höra sig för om eventuellt lediga platser hos ordförande Merus. Gustaf Eriksons sjöfolk kommer från hela Finland med tonvikt på kusterna, och arrangörerna av årets träff tjuvstartade redan i fjol med en samling på långt över 100 personer i Mariehamn. Nu räknar man med 350 deltagare, tal av Gun Erikson-Hjerling i GE-stiftelsen samt Text och foto Thure Malmberg lagtingets talman Britt Lundberg och bl.a. teater, "Segelkungen Gustaf Erikson" på Alandica. Därpå följer festmiddag i Mariepark. Dessutom har sjöfartsmuseet i år tre olika utställningar med GE som tema. I sommar markeras dessutom GE:s 100-årsjubileum med en bok på svenska om rederiets kylfartyg, byggda vid bolagets eget varv i Nystad. Utgivare är den stiftelse som förvaltar GE:s traditioner. Thure Malmberg och Erik Hag har gjort text och fartygskatalog medan Peter Wikström svarar för layout. 28 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 29

16 Större delen av livet på kyl- och lastfartyg Text Thure Malmberg Bilder ur Leif Wickholms arkiv Bara 14 år var Leif Wickholm i Kalkstrand när han första gången gick till sjöss med en släktings lastskuta. I snart 30 år har han nu varit befälhavare i vår handelsflotta. Sjökapten Leif Wickholm går i pension den 1 april, när han har arbetat drygt 41,5 år till sjöss. Har nu kommit till den sista platsen på Grönland, seglar i kväll mot Gloucester (USA). Sedan lastar vi på Kuba för Östeuropa. Kommer väl hem från Kielkanalen (?) i mitten på december om ej USA! Här är det full vinter på gång, allting fryser fast ombord och många isberg. Så det är jäktigt som vanligt. (Leffo) Från Pamiut på Grönland skickade Leif Leffo Wickholm ett vykort hem till mamma Margit i Kalkstrand, Sibbo. Sitt smeknamn hade han fått redan i byskolan. Överraskande nog dök det samtidigt upp hela sex pojkar med samma förnamn, så det gällde att hitta på nya namn. Hamnen i Pamiut var liten med bara en träkaj och ett magasin, men agenten ordnade med kort och frimärken. Texten i hälsningen var också typisk för sjöfolket på Gustaf Eriksons kylfartyg, som ännu i början av 1980-talet fanns utspridda över hela jordklotet. Rederikontoret i Mariehamn var det centrum allt kretsade kring: här gjordes befraktningarna upp och härifrån dirigerades kylbåtarna: potatis från Kanada till Jamaika, blåbär från Finland till England och norsk fisk till små samhällen långt uppe vid afrikanska floder. Jag var bara 16 år när jag första gången gick till sjöss, säger sjökapten Leif Wickholm i Kalkstrand. Det var på en liten röd fraktskuta från Sibbo, Gisela, byggd 1934 i Newcastle-on-Tyne. Mönstrade som nykonfirmerad Det var i oktober 1966, och jag fick väl jobba som något slags kockbiträde. Nästa år hade jag klarat av skriftskolan, och då blev jag officiellt mönstrad som jungman ombord. Vi gick på Östersjön, och till vintern blev det vanligen uppläggning i 3 4 månaders tid i Sibbo. När militären också var avklarad 1972 började mitt sjöliv på allvar, och sedan dess har jag i princip hela tiden varit till sjöss. På den tiden fanns det bara två arbetsplatser att välja mellan i Kalkstrand: antingen jobb i kalkgruvan eller till sjöss. Den 1 april går jag i pension, och då har jag arbetat nära 500 månader till sjöss, drygt 41,5 år, säger Leif Wickholm. Efter flera mindre fartyg kom jag 1975 till Rederi Ab Gustaf Eriksons ms Kallsö, ett kylfartyg. Fem år senare blev jag sjökapten i Mariehamn, och under studietiden arbetade jag på GE:s kylfartyg fick jag mitt första skepparjobb som befälhavare på ms Herrö. Efter Kallsö blev det i olika repriser ms Lindö, Borgö, Tingö, Evocrystal, Styrsö, Hamnö och Herrö. Jag fick uppleva att Lindö flaggades ut till Cypern och bytte namn till Igloo Lion och jag såg hur kylfartygen sakta försvann från Finland. Lindö var den båt jag arbetade längst på, och från Lindö flög jag i januari 1979 för att överta befälet på Rederi Ab Engships ms Eden. Inte färjetrafik I Rederi Ab Gustaf Erikson hade jag arbetat i 11 år, och sedan blev det 19 år i Engships tjänst. När Bore tog över det rederiet 2006 fortsatte jag där, och har varit befälhavare på ms Eden, Najaden, Smaragden och nu senast Klenoden. Under hela mitt liv till sjöss har jag bara en gång arbetat på ett passagerarfartyg. Det var vintern på Viking Lines ms Aurella. Jag behövde praktik och Viking behövde folk, men fast jag hade fått fortsätta där ville jag tillbaka till lastbåtarna. Kanske det var friheten som lockade; jag kände inte för trafik enligt turlista. Jag gillade den familjära vi-andan hos Engship, som var ett fint litet rederi. Här blev det reguljär europeisk linjefart, medan tiden på kylbåtarna inneburit ständigt nya linjer och destinationer över nästan hela jordklotet. Så här efteråt har t.ex. Mindelo förr den klassiska bunkerhamnen på Sydamerikarutten på Kap Verde-öarna stannat i minnet. Vi låg där med ms Borgö 1976, och jag slogs av fattigdomen. På tre år hade det inte heller regnat, och markerna var kruttorra. I Las Palmas låg vi ofta på 1970-talet, bunkrade, bytte besättning eller väntade på order för att sedan lasta till Nigeria. På Lagos redd kunde det bli fruktansvärt lång väntetid för att få komma till kaj. Upp till 500 båtar kunde ligga på redden samtidigt. Alltid Sjömanskyrkan På den tiden fartygen låg längre i hamn besökte vi alltid Sjömanskyrkan. Första gången jag gick till Sjömanskyrkan var 1966 när vi låg med Gisela i Fredrikshamn. Jag tyckte om att man kunde läsa tidningar där. När vi gick med Smaragden på linjen Gdansk Hamburg Bremerhaven Hull var Sjömanskyrkans Kari Bonsdorff alltid en mycket viktig kontakt. Honom hade jag lärt känna redan när han arbetade på kyrkan i Rotterdam, och också nu hjälpte han oss mycket. På motsvarande sätt transporterade vi saker Sjömanskyrkan behövde som exempelvis varor till den klassiska julbasaren i Hamburg. I dag hinner man vanligen inte besöka sjömanskyrkorna. Då gör fartygskuratorerna i stället ett fint arbete. De följer med fartygen och ger sig tid att samtala privat med alla ombord. Det är viktigt, säger Leif Wickholm. Fiske, bastureparation Fast jag redan varit ledig hemma någon månad har jag inte kunnat ställa om min kroppsklocka än. Fortfarande vaknar jag varje morgon 3:45, lagom till 4-vakten. Nu gäller det att ställa om sig till att vara hemmapappa för två döttrar, som inte sett så värst mycket av mig. Jag hugger också gärna ved och åker skidor. I sommar blir det aktuellt med att börja reparera bastun som är byggd på 1950-talet. Jag är ingen finsnickare, men om någon visar mig hur jag borde jobba klarar jag det nog, säger sjökapten Wickholm. Leif Wickholm vid Smaragden en kall vinterdag i Vasklot. Här lastades spannmål för Santander vid Biscayabukten. Pratstund ombord i Smaragden 1999: Ralf Karlsson från Hangö (t.v.) samtalar med styrman Kjell Jonasson. 30 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 31

17 Jatkoa sivulta 21. Satamakuraattori Liinamaria Halénille Merimieskirkko tuli tietoon, kun hänen ystävänsä toimi Lontoon merimieskirkolla vapaaehtoisena noin 10 vuotta sitten. Sivvilipalvelusmies Matias Heikkilä tekee mielellään laivakäyntejä. Uusin voimin Vuosaaressa Mielekäs laivatyö Matias on oma-aloitteinen, toimelias ja innovatiivinen, kehuu Liinamaria Vuosaaren merimieskirkon uutta siviilipalvelusvelvollista. Matiakselle tärkeää on käytännön työ. Mies itse sanoo pitävänsä ennen kaikkea laivoilla käymisestä. Tavallisesti niitä kertyy noin kymmenen viikon aikana, mutta silloin, kun tuurataan Merimiespalvelutoimistoa, joka palvelee niin ikään merenkulkijoita monipuolisesti, käyntejä voi olla nelisenkymmentäkin. Eri maista tulevat merenkulkijat ovat Matiakselle mieluisia juttelukumppaneita senkin takia, että hän pystyy käymään keskusteluja paitsi suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi myös tarvittaessa rankaksi ja espanjaksi. Saksankieliselle miehistölle mieluisa yllätys on puolestaan Christian, jonka isä on saksalainen ja äiti suomalainen. Parhaillaan Christian Sierks, 38, pitää välivuotta peruskoulun opettajaksi opiskelemisesta Saksassa. Vuosaaressa hän pääsee tekemään kaikkea mahdollista satamakuraattorin työtä. Kanttiinityötäkään miehet eivät kavahda. Matias on ollut perustamassa tyttöystävänsä kanssa kesäkahvilaakin. Matias Heikkilä, 19, on helsinkiläinen, joka tosin asui pitkään perheensä kanssa Turun seudulla ennen paluumuuttoaan tämän työn perässä. Sivariksi Matias tuli Vuosaaren merimieskirkolle , ja palvelusaika kestää jouluun saakka. Idean merimieskirkosta palveluspaikkana hän sai ystävältään, eikä valinta ole ainakaan vielä kaduttanut. Päinvastoin, Matias näkee tuttavissaan, jotka eivät Merimieskirkosta ole kuulleet, potentiaalisen asiakaskunnan. Päivät ovat monipuolisia, ja tässä saa olla ihmisten kanssa tekemisissä, hän kehuu työtään. Liinamaria kertoo, että yhteisiä intressejä Matiaksen kanssa löytyi heti esimerkiksi musiikista. Lisäksi arvomaailmassa ei ole ristiriitoja, jolloin valintojen tekemisessä voi luottaa toiseen. Poikaporukassa kasvaneelle naiselle miehinen työympäristökään ei ole outo saatikka ongelmallinen. Samassa veneessä Toimipaikan uusi satamakuraattori Liinamaria Halén sanoo työn olevan tiimityötä, jossa jokaisen panos vaikuttaa paitsi kokonaisuuteen myös muiden työhön. Vaikka työ on käytännönläheistä, olemme Huttusen Heikin kanssa joutuneet lähestymään asioita myös hallinnon kannalta. Moni asia hakee varmasti vielä jonkin aikaa uomaansa, sillä harvoin missään työpaikassa koko henkilökunta vaihtuu kerralla. Visioita on paljon, rutiineja ei vielä ollenkaan. Heikillä on alusta saakka ollut paljon hyviä ideoita. Tämä on hyvä lähtökohta, kun haluamme kaikki löytää kehittämisen kohteita. Tällaiseen työympäristöön "ei kuulu minulle" -ajattelu ei sovi, vaan jokainen toimii monialaisesti. Yhdessä veneessä ollaan. Töitä Vuosaaren merimieskeskuksen nostaminen yleisesti tunnetuksi paikaksi vaatii paljon, eikä tilatkaan ihan haasteettomia ole. Henki ainakin näyttää olevan kohdallaan. Merimiespastoriksi Liinamaria, 29, on kotoisin Pohjanmaalta Nurmosta. Hänen miehensä puolestaan on suomenruotsalainen Porvoosta, mutta pariskunta asuu Vantaalla. Aikaisemmin Liinamaria on työskennellyt mm. Raha-automaattiyhdistyksessä Jäsenmaksuksi 50 euroa Merimieskirkon jäsenmaksu 2013 on asetettu vastaamaan vuosittaisia jäsenkuluja. Suomen Merimieskirkon jäsenmaksu vuonna 2013 on 50 euroa per jäsen ja perhejäseniltä 20 euroa. Esityksen jäsenmaksun uudesta summasta vuosikokouksessa teki yksi jäsenistä, jonka kokous hyväksyi. Korotus hyyväksyttiin, sillä aiempi jäsenmaksu ei riittänyt kattamaan jatkuvasti kasvaneita jäsenkustannuksia, kuten postimaksuja, postitettavia materiaaleja, jäsenlehden painokuluja jne. Yleisten kustannusten noususta huolimatta jäsenmaksua ei ollut nostettu moneen vuoteen. pelinhoitajana, automaattien huoltajana ja asiakaspalvelusssa sekä lopulta pelisalin vastaavana. Pelisaleissa Liinamaria sanoo nähneensä mm. sen, mitä sosiaalisuuden puute ihmisessä aiheuttaa. Alkoholismi sai kasvot. Pienestä hän ei enää hätkähdä. Rulettipöydän ääressä häntä on niin kosittu kuin uhattu tappaakin. Tuolloisten työkaverien joukosta löytyi myös nykyinen mies. Hän on nykyisin lautapeliyrittäjä. Olen itsekin lauta- ja konsolipelihullu! Tykkään erilaisista strategfiapeleistä, Liinamaria innostuu. Pelaaminen on hänen mielestään yksi tapa tuoda ihmisiä yhteen. Erilaisia peljä on tarjolla merimieskirkoillakin. Kesällä Liinamaria saa teologian opintonsa päätökseen ja hänet vihittäneen papiksi. Arkea lähellä oleva kristillinen työ on lähellä sydäntäni. Elämänmakuisuudella on oma arvonsa. Halusin juuri sellaiseen teologiseen työhön, Liinamaria kertoo syistä hakeutua Merimieskirkolle töihin. Teologian lisäksi hän sanoo intohimokseen käsillä tekemisen. Keittiönsäkin hän remontoi itse. Ja sitten vielä on Kafka, Virosta pelastettu katukoira. Jäsenmaksun tarkoitus on olla tuki Merimieskirkon työhön. Yleishyödyllisenä yhdistyksenä Merimieskirkko ei kuitenkaan tavoittele toiminnallaan voittoa, vaan pyrkii ainoastaan tasapainottamaan menonsa ja tulonsa. Toimintamme rahoituksesta noin puolet tulee yksityisiltä tukijoilta. Olemme äärettömän kiitollisia kaikesta avusta: niin rahallisesta tuesta kuin vapaaehtoistyöstä jne. Kaikki tukimuodot ovat Merimieskirkolle yhtä merkityksellisiä. 32 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 33

18 Jatkoa sivulta 12. Tarjan tyttäret Salla ja Milla Kurronen, säestäjänä Kai-Jussi Jankeri, avustivat messussa Las Palmasin turistikirkossa. Suomen suurin hiippakunta on ulkomailla, sanotaan Merimieskirkon nettisivuilla. Joka paikkaan ei merimieskirkkokaan ulotu, ja meistä, joilla ei ole merimieskirkkoa lähellä, huolehtii Suomen kirkon ulkosuomalaistyö, joka meitä ns. kausimuuttajia varten lähettää turistipapin ja -kanttorin työhön seurakuntiin puoleksi vuodeksi kerrallaan. Kirkon ulkosuomalaistyö ja ulkosuomalaisseurakunnat: tukevat jäsentymistä paikalliseen kirkkoon ja kotoutumista uuteen ympäristöön. tukevat ulkosuomalaisten mahdollisuuksia päästä äidinkielisten, hengellisten perustoimintojen piiriin (jumalanpalvelukset, kirkon pyhät toimitukset ja sielunhoito) ylläpitävät ulkosuomalaisten yhteyksiä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja sen toimintaan sekä suomalaiseen kristillisyyteen tukevat Suomeen palaavia ulkosuomalaisia asettautumisessa ja löytämään yhteyden uuteen kotiseurakuntaansa yhdessä paikallisseurakunnan kanssa. Puolen vuoden pappi Tarja Korpela, Vuoden pappi 2006, on nyt puolen vuoden pappi Las Palmasissa. Tarja on toiminut jo yli 20 vuotta seurakuntatyössä. Hänen perusorientaationsa on: kirkko ja pappi ovat ihmistä varten. Vantaalla Tarjan työhön kuuluu vapaaehtoistyön ja aikuistyön kehittäminen yhteistyössä seurakuntien työntekijöiden kanssa, hiljaisuuden retriittien ohjaaminen ja työnohjaus. Tarja kokee, että nykyisessä työssä erilaisten prosessien kehittäminen ja hallinnointi vievät paljon aikaa, ihmisen kohtaaminen jäi vähäisemmäksi. Niin syntyi kaipaus tulla ihmisten lähelle. Toinen motiivi vakituisesta työstä irottautumiseen ja turistityöhön hakeutumiseen oli se, että Tarja rakastaa matkustamista, uusia ympäristöjä ja siksi halusi tehdä pätkän työstään ulkomailla. Tähän asti se on ollut vain haave, mutta nyt lapset ovat siinä vaiheessa, että äitiä tarvitaan, kun on rahapula. Mutta kun silloin tällöin skypessä keskustellaan, Tarja huomaa, että äitiä tarvitaan muuhunkin. Monipuolista toimintaa Turistipapin työn keskeinen tehtävä on toimittaa messu kerran viikossa. Ja ainakin Las Palmasissa on torstaisin kirkko täynnä. Jopa toistasataa eri puolilta Suomea tullutta talviasukasta tai viikkoturistia tulee kuulemaan Tarja syvällisiä saarnoja ja kanttori Kai-Jussi Jankerin komeaa laulua. Niin, ja tietenkin kokemaan sitä yhteisöllisyyttä, mikä seurakuntalaisten kesken ulkomailla parhaimmillaan kehittyy. Kirkkokahveilla on helppo lähestyä pappia, voidaan sopia tapaaminen sielunhoidollista keskustelua varten. Toisinaan Pappi seurakuntansa keskellä myös vapaa-ajalla: Tarja Korpela ja miehensä Erkki Katainen täydenkuun juhlissa Playa de Las Canterasilla. juuri kaukana kotimaasta on suurempi tarve jakaa elämän tosiasioita, kipeitäkin asioita. Tarvitaan rauhallinen tila ja kuuntelija, jolla ei ole kiirettä minnekään. Tarja kertoo nyt myös tehneensä sairaalakäyntejä, kriisikäyntejä ja diakoniatyötä. Papin työhön on kuulunut useitakin avioliittoon vihkimisiä sekä yksi kodinsiunaaminen sen meidän uuden talvikodin! Viikottain on kokoontunut Tarjan ohjaama hengellisen matkakumppanuuden pienryhmä, ja koska hiljaisuuden viljely on Tarjan sydäntä lähellä, vielä on tulossa hiljaisuuden retriitti Santa Brigidan vuoristossa, nunnien ylläpitämässä vierastalossa. Kauneimmat joululaulut on laulettu niin Gran Canarialla kuin Lanzarotellakin, itsenäisyyspäivää vietettiin yhteisöllisessä hengessä, ohjelmallinen ystävänpäivän juhlalounas nautittiin perinteisesti Suomi-Kerholla. Kaikessa on seurakunta sekä pappi ja kanttori mukana. Toiveet toteutuivat Syksyllä Tarja haki recidensia-korttia, oleskelulupaa, mutta ei se niin vaan onnistunut. Aikaisemmin kortti myönnettiin kaikille, piti vaan täyttää anomus, viedä passikuva ja kopio passista, maksaa pieni summa ja antaa sormenjäljet. Nyt vaadittiin espanjankielinen vakuutustodistus ja todistus siitä, että saa palkkaa ja paljonko sitä saa. No, ei hätää. Lähettäjä, Suomen kirkko, hoitaa vakuutukset, kaikki oikeudet säilyvät ilman korttiakin. Tarja kertoo, että puolen vuoden työrupeaman aikana perustoiveet ovat toteutuneet. Hän on sekä saanut kaipaamansa tauon omasta työstään, että uutta näkökulmaa siihen erityisesti vapaaehtoistyön ja yhteisöllisyyden vahvistamisen osalta. Oli yllättävän helppo sopeutua tänne, päästä osalliseksi yhteisöön. Ollaan tutustuttu jopa oman kylän asukkaisiin täällä. He tulivat kirkkoon ja kas kummaa, huomasimme olevamme Suomessa melkein naapureita. Nyt on kiva palata kotiin ja muistella Las Palmasia. Täällä suomalaiset muuttuvat sosiaalisemmiksi, he kommunikoivat enemmän, ja se näyttää tekevän useimmille hyvää! Pappina täällä ulkomailla kokee pääsevänsä helpommin lähemmäksi ihmistä. On luontevaa tavatessa jutella papin kanssa. Notkea ja joustava elämäntapa ulottuu jopa kirkkoon.viikottaisessa messussa yhdistyy hengellinen ja sosiaalinen näkökulma. Messu on monille tervetullut ja kaivattu yhteisön viikottainen tapahtuma. Ei tarvi selitellä, miksi tulee kirkkoon! Espanjaan kuuluvat Kanariansaaret sijaitsevat Atlantin valtameressä Afrikan luoteisosassa. Matkaa Afrikan mantereelle on saarten itäisimmästä reunasta noin 100 km. Tuliperäiset Kanariansaaret muodostuvat seitsemästä suuresta ja kuudesta pienestä saaresta. Kohtaamiset parasta Maaliskuulla oli Espanjan suomalaisten seurakuntien työntekijöitten kokoontuminen Teneriffalla. Sen jälkeen rovasti Leena Märsylä tuli Gran Canarialle tapaamaan seurakuntaneuvostoa ja osallistumaan messuihin Las Palmasissa ja Playa del Inglésissä, joissa kummassakin hän myös saarnasi. Matka oli Leenan viimeinen työmatka, sillä viikkoa myöhemmin hän jäi lomalle ja sitten eläkkeelle. Vuoden prosessi, ahdistusta ja iloa, nyt jo iloa, Leena hymyilee. Toistakymmentä vuotta olen lähettänyt työntekijöitä ulkomaan kohteisiin. Tämä on ollut työtä ihmisten parissa, parasta ovat olleet erilaiset kohtaamiset. Seurakuntaneuvoston tilanne ulkosuomalaistyössä on erilainen kuin Suomessa, täällä neuvostolla on enemmän vastuuta. Leena näkee positiivisena sen, että sellaisetkin ihmiset, joilla ei ole Suomesta kokemusta seurakunnasta, voivat olla mukana. Pitäkää seurakunnasta huolta, se koostuu ihmisistä. Ja Pyhä Henki on mukana. Gran Canarian suomalaisen ev.-lut. seurakunnan kiitokset rovasti Leena Märsylälle. Antti Lemmetyiselle Mikael Agricolan risti Sosiaalineuvos, rovasti Antti Lemmetyinen sai arkkipiispalta Mikael Agricolan ristin Kuva: Sakari Lehmuskallio Kirkollisen kunniamerkin saaminen tuntuu hyvältä pitkän työuran jälkeen. Näen huomionosoituksen ennen kaikkea osoituksena kirkon diakoniatyön sekä järjestötöiden arvostamisena, sosiaalineuvos Antti Lemmetyinen kommentoi palkitsemistaan. Lemmetyinen on diakonian asiantuntija ja kehittäjä. Hän on ansioitunut etenkin kokeilevan diakonian työssä ja merkittävästi edistänyt kirkon toimintaperiaatteiden toteutumista. Hän toimi Helsingin Diakonissalaitoksen johtajana vuosina Ennen sitä hän työskenteli Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniajohtajana. Suomen Merimieskirkon palveluksessa hän on työskennellyt ensin Hampurissa ja sen jälkeen keskustoimistolla. Merimieskirkon kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin vuonna 2008 toimittuaan sitä ennen Merimieskirkon hallituksen jäsenenä vuodesta 1987 ja sittemmin pitkäaikaisena puheenjohtajana. Mikael Agricolan risti myönnetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kotimaan toiminnan ja suomalaisen kulttuurin edistämisestä. 34 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 35

19 Muistot FÅA:sta ja GE:stä elävät nostalgiatapaamisissa Merikapteeni Leif Wickholm jää eläkkeelle 1. huhtikuuta työskenneltyään merellä reilut 41,5 vuotta. Muistot suurimmasta mutta kuolleesta varustamosta elävät vanhojen varustamokavereitten keskuudessa. Aikoinaan Finska Ångfartygs Aktiebolaget / Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö oli Suomen suurin konekäyttöisten alusten varustamo. Samoin ahvenanmaalainen Rederi Ab Gustaf Erikson oli Suomen suurin purjelaivavarustamo. Nämä molemmat varustamot ovat jo kauan sitten kuolleet, ainakin perinteisessä mielessä. Mutta muistot elävät varustamokavereitten keskuudessa. Tänä vuonna kokoontuvat entiset työntekijät monien muistojen nostalgiatapaamisiin. Huhtikuun 23. päivänä 2013 tulee kuluneeksi 130 vuotta siitä, kun Finska Ångfartygs Aktiebolaget (F.Å.A., myöhemmin Effoa) perustettiin Helsingissä. Ja kolmantena elokuuta juhlitaan Maarianhaminassa Rederi Ab Gustaf Eriksonin synnyn 100-vuotismuistoa. Kaksi herra pitelee naruja: Rainer Merus Effoan eläkeläisklubissa ja Krister A. Martell Erikson-purjehtijoitten. Pieni ero kuitenkin on: Effoan eläkeläisklubiin kuuluu pääasiassa konttorihenkilökuntaa kun taas GE-kokoontumiset ovat koonneet pääasiassa merenkulkijoita. Kummassakin tapauksessa vaalitaan muistoja kauan sitten kadonneesta työympäristöstä sekä yhteisistä ystävistä ja elämyksistä. Vaikka Effoan eläkeläisklubissa on vain n. 100 jäsentä, oli yli 180 henkilöä maaliskuussa osoittanut kiinnostusta Helsingissä Pörssitalolla 23. huhtikuuta järjestettävää kokoontumista kohtaan. Ohjelmassa on päivällinen, Nils-Gustaf Palmgrenin pitämä juhlapuhe sekä tanssia. Gustaf Eriksonin merenkulkijoita tulee koko Suomesta, pääasiassa rannikolta, ja tämän vuoden tapaamisen järjestäjät ottivat varaslähdön jo viime vuonna, jolloin pitkälti yli 100 henkeä kokoontui Maarianhaminassa. Nyt odotetaan 350 osanottajaa, Gun Erikson-Hjerling GE-säätiöstä pitää puheen, samoin maakäräjien puhemies Britt Lundberg, on mm. teatteriesitys Segelkungen Gustaf Erikson / Purjeiden kuningas Gustaf Erikson Alandicassa. Sen jälkeen on juhlapäivällinen Marieparkissa. Sen lisäksi merenkulkumuseossa on kolme eri näyttelyä, joiden teemana on GE. Tänä kesänä GE:n 100-vuotisjuhla huomioidaan lisäksi ruotsinkielisellä kirjalla varustamon kylmäkuljetusaluksista, jotka oli rakennettu varustamon omalla telakalla Uudessakaupungissa. Julkaisija on säätiö, joka ylläpitää GE:n perinteitä. Thu- Paamiutista Grönlannista Leif Leffo Wickholm lähetti maisemakortin kotiin Sipoon Kalkkirantaan äidilleen Margitille. Lempinimensä Leffo oli saanut jo kyläkoulussa. Yllättävää kyllä, samanaikaisesti ilmaantui peräti kuusi samannimistä poikaa, joten piti keksiä uudet nimet. Paamiutin satama oli pieni, vain yksi puulaituri ja makasiini, mutta agentti järjesti kortteja ja postimerkkejä. Tervehdyksen teksti oli myös tyypillinen Gustaf Eriksonin kylmäkuljetusalusten merenkulkijoille, joita aluksia vielä 1980-luvun alussa oli joka puolella maapalloa. Varustamon konttori Maarianhaminassa oli keskus, jonka ympärillä kaikki pyöri: täällä tehtiin rahtaussopimukset ja täältä johdettiin kylmäkuljetusaluksia: perunaa Kanadasta Jamaikalle, mustikoita Suomesta Englantiin ja norjalaista kalaa pieniin Afrikan jokien yhdyskuntiin. Gustaf Eriksonin lakkikokardi merikapteeni Rolf Sandellin kokoelmasta. Kokardista, jossa on varustamon lippu, Sporrongs teki kaksi versiota. Tämä oli tavallisempi kylmäkuljetusaluksilla. Vuonna 1976 Finska Ångfartygs Aktiebolaget muutti yhtiönsä nimen ja varustamolippunsa. Vanha kirjoitus F.Å.A. korvattiin uudella, missä yhtiön ruotsinkielinen nimen lyhenne muotoiltiin modernimmalla tavalla. re Malmberg ja Erik Hag ovat luoneet tekstin ja alusluettelon, Peter Wikström vastaa layoutista. Thure Malmberg Suomennos Liisa Varho Olin vain 16-vuotias, kun ensi kertaa lähdin merille, merikapteeni kalkstrandilainen Leif Wickholm sanoo. Alus oli pieni punainen sipoolainen rahtikuunari Gisela, joka oli rakennettu 1934 Newcastle-on-Tynessä. Mönstraus konfirmoituna raavana vuonna olin käynyt rippikoulun, minut mönstrattiin virallisesti jungmanniksi. Liikuimme Itämerellä, ja talvella oli tavallisesti 3 4 kuukauden seisontaaika Sipoossa. Kun armeija oli suoritettu 1972, alkoi merielämäni toden teolla, ja siitä lähtien olen ollut merillä periaatteessa koko ajan. Siihen aikaan Kalkkirannassa oli vain kaksi työpaikkaa, joiden välillä valita: joko työhön kalkkikaivokseen tai merille. Huhtikuun ensimmäisenä jään eläkkeelle, ja silloin olen työskennellyt merillä lähes 500 kuukautta, reilut 41,5 vuotta, Leif Wickholm sanoo. Useamman pikkualuksen jälkeen tulin 1975 Rederi Ab Gustaf Eriksonin ms Kallsölle, kylmäkuljetusalukselle. Viisi vuotta myöhemmin valmistuin merikapteeniksi Maarianhaminassa, ja opiskeluaikana työskentelin GE:n kylmäkuljetusaluksilla sain ensimmäisen kipparintyöni ms Herrön päällikkönä. Kallsön jälkeen tulivat uudelleen: ms Lindö, Borgö, Tingö, Evocrystal, Styrsö, Hamnö ja Herrö. Sain kokea sen, että Lindö siirrettiin Kyproksen lipun alle ja sen nimi vaihdettiin nimeksi Igloo Lion ja näin kuinka kylmäkuljetusalukset pikkuhiljaa hävisivät Suomesta. Lindö oli se laiva, jolla työskentelin pisimpään, ja Lindöltä lensin tammikuussa 1979 Rederi Ab Engshipin ms Edenin päälliköksi. Ei lauttaliikennettä Rederi Ab Gustaf Erikson -varustamossa olin työskennellyt 11 vuotta, ja sitten tuli 19 vuotta Engshipin palveluksessa. Kun Bore otti haltuunsa sen varustamon 2006, jatkoin siellä, ja olen ollut päällikkönä ms Edenillä, Najadenilla, Smaragdenilla ja nyt viimeksi Klenodenilla. Koko sinä aikana, kun olen ollut merillä, olen vain kerran ollut töissä matkustaja-aluksella. Se oli talvella Viking Linen ms Aurellalla. Minä tarvitsin praktiikkaa ja Viking tarvitsi väkeä, mutta vaikka olisin saanut jatkaa siellä, halusin takaisin rahtilaivoille. Ehkä vapaus houkutteli; en pitänyt aikatauluun sidotusta liikenteestä. Minä pidin kodikkaasta me-hengestä Engshipillä, joka oli hieno pieni varustamo. Siellä oli säännöllistä Euroopan linjaliikennettä, kun taas kylmäkuljetuslaivoilla oli jatkuvasti uusia linjoja ja kohteita melkein joka puolella maapalloa. Näin jälkeenpäin on esim. Mindelo aikaisemmin perinteinen bunkraussatama Etelä-Amerikan reitillä Kap Verden saarilla jäänyt mieleen. Olimme siellä ms Borgöllä 1976, ja köyhyys hämmästytti minua. Kolmeen vuoteen ei myöskään ollut satanut, ja maat olivat rutikuivia. Las Palmasissa olimme usein 1970-luvulla, bunkrasimme, vaihdoimme miehistöä tai odotimme määräystä ja sitten saimme lastia Nigeriaan. Lagosin redillä voi tulla hirveän pitkä odotus päästäkseen laituriin. Jopa 500 laivaa saattoi samanaikaisesti olla redillä. Aina Merimieskirkko Sinä aikana kun alukset olivat pitempään satamassa ja me kävimme aina merimieskirkolla. Ensi kertaa menin Merimieskirkkoon 1966 kun olimme Giselalla Haminassa. Ja tykkäsin siitä, että siellä voi lukea sanomalehtiä. Kun me kuljimme Smaragdenilla linjaa Gdansk Hampuri Bremerhaven Hull oli Merimieskirkon Kari Bonsdorff aina hyvin tärkeä kontakti. Hänet olin oppinut tuntemaan jo kun hän työskenteli Rotterdamin kirkolla, ja myös nyt hän auttoi meitä paljon. Vastaavasti me kuljetimme tavaroita, joita Merimiekirkko tarvitsi kuten esimerkiksi tuotteita klassisiin Hampurin joulumyyjäisiin. Nykyään ei tavallisesti ehdi käydä merimieskirkoilla. Laivakuraattorit sensijaan tekevät hienoa työtä. He seilaavat laivan mukana ja heillä on aikaa keskustella henkilökohtaisesti kaikkien laivalla olevien kanssa. Se on tärkeää, Leif Wickholm sanoo. Kalastusta, saunaremonttia Vaikka olen ollut vapaalla kotona jo joitakin kuukausia, en ole osannut kääntää sisäistä kelloani. Edelleen herään joka aamu 3:45, sopivasti neljäksi vahtiin. Nyt pitää muuntautua kahden tyttären koti-isäksi, tyttäret eivät minua pahemmin ole nähneet. Minä myös mielelläni hakkaan halkoja ja hiihdän. Tänä kesänä tulee ajankohtaiseksi alkaa remontoida saunaa, joka on rakennettu 1950-luvulla. En ole mikään kirvesmies, mutta jos joku näyttää minulle miten minun pitäisi työskennellä, selviydyn kyllä siitä, merikapteeni Wickholm sanoo. Teksti Thure Malmberg Käännös Liisa Varho Oli lokakuu 1966, ja sain työskennellä jonkinlaisena kokin apulaisena. Kun seu- Suurimman osan elämästä kylmäkuljetus- ja rahtialuksilla 36 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 37

20 perhepiiri Pappilan ikkunasta... Antaessaan saa Paljon onnea ja Jumalan siunausta päivänsankareille. Sanna Siivonen Marko Toljamo Lontoon merimieskirkko on ollut tänä vuonna mukana Robesprojektissa. Projekti on Etelä- Lontoon kirkkojen yhteinen ponnistus, jossa asunnottomia majoitetaan kirkkojen hoivissa kylmän ajan yli marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Kirkot tarjoavat asunnottomille illallisen, yösijan, peseytymismahdollisuuden ja aamiaisen kukin kerran viikossa kuuden viikon ajan. Tämä tapahtuu pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Robes-projekti hoitaa majapaikkojen koordinoimisen, vapaaehtoisten kouluttamisen ja asunnottomien valitsemisen projektiin. Kun Lontoon merimieskirkko päätti osallistua projektiin, sosiaalikuraattorimme Hanna aloitti vapaaehtoisten rekrytoimisen muun muassa Facebookin kautta. Vapaaehtoisia ei ollut vaikea houkutella mukaan. Innostuneita ihmisiä löytyi kaikkiin tehtäviin: vieraiden vastaanottoon, yöpymiseen vieraidemme kanssa, ruuan valmistamiseen ja tiskaamiseen. Vapaaehtoisten rekrytointi yllätti kahdella tavalla. Ensinnäkin ihmisten halu auttaa toisia oli hämmästyttävän suurta. Toisekseen suurin osa vapaaehtoisiksi ilmoittautuneista ei ollut kirkon vakiokävijöitä. He olivat saattaneet käydä kirkolla myyjäisissä tai saunomassa, mutta vasta mahdollisuus tehdä jotain, mikä tuntui itsestä hyvältä ja oikealta, sai heidät osallistumaan aktiivisemmin merimieskirkon toimintaan. Eräs vapaaehtoinen puki erinomaisesti sanoiksi sen, mitä itsekin aavistelin, todetessaan: En tarvitse merimieskirkolta alennuksia tai jäsenetuja. Haluan vain tehdä jotain, millä on merkitystä. Kirkon tai Merimieskirkon jäsenyyttä kuulee joskus verrattavan S-etukorttiin, jolla saa tiettyjä etuja tietyn ryhmän tai yhteisön palveluihin. Tämä vertaus ei sovi siihen kokemukseen, joka minulla itselläni on vapaaehtoisten halusta sitoutua Merimieskirkkoon. Merimieskirkon kannattamisen perimmäinen syy ei ole omien etujen maksimoimisessa tai henkilökohtaisessa hyödyssä paitsi ehkä siinä merkityksessä, että toisten auttaminen ja yhteisöön kuuluminen tekee hyvää myös omalle sielulle. Sen sijaan Merimieskirkko on yhteisö, jossa voi kokea tekevänsä jotain merkityksellistä apua tarvitsevien lähimmäistensä hyväksi. Se on kuin vaihtopöytä, jossa ne, joilla on tarpeeksi, jakavat omastaan niille, joilla on vähemmän. Tässä elämän jakamisessa ainoa valuutta ei ole raha, vaikka sekin on välttämätöntä. Kirkon vaihtopöydälle voi tuoda lauluäänensä, kädentaitonsa tai rohkaisevat sanansa yhtä lailla kuin yksinäisyytensä, väsymyksensä ja levottomuutensakin. Eikä kukaan ole tässä yhteisössä aina antajan tai aina saajan asemassa. Elämä pitää huolen siitä, että jokainen meistä joutuu turvautumaan joskus toisten apuun. Kuka tahansa voi menettää terveytensä, elämänhalunsa tai toimeentulonsa. En usko Merimieskirkon tulevaisuuden riippuvan siitä, onnistummeko luomaan kilpailukykyisen ja kannustavan jäsenohjelman. Sen sijaan kohtalon kysymys on, osaammeko olla sellainen yhteisö, jota tukiessaan kokee tekevänsä jotain oikeasti merkityksellistä ja hyvää. Näin taisi ajatella ainakin se Lontoon merimieskirkon jäsen, joka totesi kassalla ostoksia maksaessaan: Ei tarvitse antaa jäsenalennusta. Eikö tukijoiden kannattaisi maksaa mieluummin jäsenkorotusta? Jeesus, askeleesi meidät kastetaan, / sinun maailmaasi aina suostumaan./ Ihmiskunnan tähden, niin myös luonnon muun, / kutsut kärsimykseen, liität taisteluun./ Niin me ylistämme, / niin voi elämämme / tarkoitustaan täyttää. (VK 417:3, Pekka Kivekäs) Anna Hälli Pappi ja pappilan emäntä Lontoon merimieskirkolta Märta von Schantz on Merimieskirkkolehden kääntäjä. 90 vuotta Märta von Schantz 85 vuotta 4.4. Anni Korhonen, Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri 80 vuotta Marketta Levanto, Munkkivuoren merimieskirkkopiiri 75 vuotta Irma Suuronen Leena-Maija Laine 70 vuotta Marja-Leena Salmela 60 vuotta Pentti Miettinen 50 vuotta Hannele Kivikoski Jan Hirvilahti Lontoon merimieskirkon pitkäaikainen kanttori Sid Axham on kuollut Siunaustilaisuus toimitettiin Lontoon merimieskirkolla Marko Toljamo Maija Hellberg Syvärauman piiristä täyttää tänä keväänä 96 vuotta. Aila Fagerlund juhli syksyllä 70-vuotissyntymäpäiviään. Sydämelliset onnittelut! Merimieskirkon internet-sivusto on uudistunut. Käy katsomassa ja kommentoimassa. Sivuston Merimieskirkolle on tehnyt Kotimaa Oy:n Sujuu.fi -palvelu. Merimieskirkon Facebook kertoo tuoreimmat uutiset ja tapahtumat. Käy Merimieskirkon jäsenedut: Merimieskirkko palvelee internetissä Matkapalvelut Suomen Matkatoimistosta, p Alennushinnat Itämeren laivoilla (Viking Line, Finnlines, Eckerö Line) Alennus Suomessa Restelin (Cumulus, Rantasipi, Holiday Inn, Seurahuone Helsinki, Crowne Plaza Helsinki ja Atlas Kuopio) ja S-ryhmän (Sokos Hotellit, Holiday Club -kylpylähotellit) sekä Radisson Blu -hotelleissa. Alennus Hertz-autovuokraamon vuokrauspalveluista Ilmainen alkuneuvottelu (max. 1 tunti) ja sen jälkeisistä toimenpiteistä 10 %:n alennus asianajotoimisto Tuomanen ja Kreander Oy:n hinnaston mukaisesta veloituksesta Alennus Härkätien hautaustoimiston palveluista, p (Turku) ja (Lieto) Alennus Maaseutuhotelli Eevantalossa (Syväniemi), yöpyminen -10 %, p Ilmainen toimituserä Terveet Hampaat Oy:n tuotteiden vuositilaajana Merimieskirkko-lehti 6 kertaa vuodessa Erikoistarjouksia tuotteistamme ja palveluistamme kaikilla kirkoillamme. tykkäämässä, niin pysyt ajan hermoilla: facebook.com/merimieskirkko. Oletko jo löytänyt Merimieskirkon blogin, kirjoituksia merimieskirkkotyöstä? Muista lukea säännöllisesti: Tervetuloa jäseneksi hyvään seuraan! Liity Merimieskirkon jäseneksi! Kun liität itsesi tai ystäväsi hyvään seuraamme, osallistut vuoden aikana suoritettaviin arvontoihin, josisa voi voittaa yllätyspalkintoja. Uusi jäsen ja uuden jäsenen ilmoittaja ovat mukana arvonnassa, kun jäsenmaksu on maksettu. Mitä useamman jäsenen hankit, sitä paremmat voittomahdollisuudet sinulla on. Jäsenmaksu on 50 kalenterivuodessa, perhejäsenmaksu 20. Merimieskirkon jäsenedut näet viereisestä tietolaatikosta sekä yksityiskohtaisemmin internet-sivuiltamme. Liity jäseneksi ja palauta alla oleva lomake selkeästi täytettynä Merimieskirkolle. Kiitos sinulle tuestasi, tervetuloa hyvään seuraan. UUDEN JÄSENEN TIEDOT Ilmoitan alla mainitun henkilön Suomen Merimieksirkon jäseneksi. Sukunimi Etunimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Uuden jäsenen allekirjoitus Uusi jäsen maksaa jäsenmaksunsa paluupostissa saamallaan tilillepanokortilla. Uusi jäsen on mukana kilpailussa maksettuaan jäsenmaksunsa. Merimieskirkon laivakuraattoriksi ja Rauman satamakuraattoriksi on valittu Sirpa Tolppanen (kuvassa). Hän on teologi ja aloitti työnsä Samalla päivämäärällä entinen satamakuraattori Sanna Siivonen siirtyi kokopäiväiseksi seilaajaksi (laivakuraattoriksi). UUDEN JÄSENEN ILMOITTAJA (tarvittaessa) Sukunimi Etunimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Ilmoittajan allekirjoitus Kiitos jäsenhankinnasta. Uuden jäsenen ilmoittaja on kilpailussa mukana, kun tämä on maksanut jäsenmaksunsa. Merimiespappi netissä palvelee kaikkia ulkosuomalaisia osoitteessa merimieskirkko. fi/nettipappi. Saat tilattua Viikon sanan suoraan sähköpostiisi tai voit lukea sen merimieskirkko.fi -sivuston etusivulta. Suomen Merimieskirkko ry Finlands Sjömanskyrka rf. Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B Helsinki, Helsingfors 38 Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 2/2013 Sjömanskyrkan 39