Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen tekemään päätökseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen tekemään päätökseen"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen tekemään päätökseen 152/ /2018 KHALL Inkeri Parviainen on tehnyt oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen tekemästä päätöksestä Uudenkaupungin hallinnollinen organisaatio, opetus- ja kulttuuritoimenjohtajan viran lakkauttaminen, pedagogisen erityisasiantuntijan viran perustaminen ja virkasuhteeseen siirto. Parviainen vaatii mainitun päätöksen kumoamista kokonaisuudessaan sekä hänen aiemman opetus- ja kulttuuritoimenjohtajan virkasuhteensa jatkamista vedoten siihen, ettei kaupunginhallituksen päätökselle olisi ollut laillisia perusteita. Lisäksi hän vaatii Uudenkaupungin kaupunkia korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa laillisine korkoineen alkaen kuukauden kuluttua päätöksen antamisesta. Uudenkaupungin kaupunginhallitus on päättänyt , että se 1. esittää kaupunginvaltuustolle Uudenkaupungin uuden hallinnollisen organisaation hyväksymistä alkaen; 2. lakkauttaa opetus- ja kulttuuritoimenjohtajan viran ; 3. perustaa hyvinvointipäällikön viran alkaen; 4. perustaa pedagogisen erityisasiantuntijan viran alkaen; 5. siirtää opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja pedagogisen erityisasiantuntijan virkaan alkaen. 1-kohdan mukaiseen päätökseen liittyvä oikaisuvaatimus Uuden hallinnollisen organisaation esittäminen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi on kuntalain 136 :n mukainen valmisteluasia, eikä siitä ole mahdollista tehdä oikaisuvaatimusta. Uutta hallinnollista organisaatiota koskeva asia on kaupunginvaltuuston tekemällä päätöksellä palautettu valmisteluun, ja on näin ollen edelleen keskeneräinen. 1-kohdan mukaiseen päätökseen liittyvä oikaisuvaatimus tulee jättää tutkimatta. Virkasiirron edellytyksistä Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 5 luvun 24 1 momentin

2 mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene, tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa, taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa. Uudenkaupungin kaupungin voimassaolevan hallintosäännön 7 luvun 32 :n mukaan kaupunginhallitus päättää viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkatehtävään kunnallisista viranhaltijasta annetun lain 5 luvun 24 :n mukaisesti. Uudenkaupungin kaupungilla on Inkeri Parviaisen virkasiirtopäätökseen toiminnan ja tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy. Kaupungin laajaan koulu- ja monitoimikeskusinvestointiin ja rakennushankkeeseen sekä tilojen opetussuunnitelman käytäntöön vientiin on täytynyt resursoida. Hankkeeseen ja siihen liittyvien suunnitelman implementointiin on tarvittu mukaan syvällistä kuntaorganisaation erityisasiantuntijuutta sekä vahvaa pedagogista ja viestinnällistä osaamista. Uudelleenjärjestelyä varten on päätetty perustaa toistaiseksi voimassaoleva pedagogisen erityisasiantuntijan virka, jonka sisältönä on yleisesti hankkeeseen kohdistuvat viranomaistehtävät. Inkeri Parviaista edustajineen on kuultu virkaan siirrosta kunnallisista viranhaltijoista annetun lain 5 luvun 24 3 momentin mukaisesti. Kuuleminen on toteutettu hallintolain 34 :ää vastaten. Kuuleminen on tapahtunut suullisesti ja Parviainen on toimittanut tilaisuuteen myös kirjallisen vastineen, jossa hän on esittänyt kantansa siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen, kaupungin virkajärjestelyistä, organisaatiouudistuksesta ja sen vaihtoehdoista. Kirjallinen vastine on otettu osaksi kuulemispöytäkirjaa. Kuulemisessa ei ole tapahtunut menettelyvirhettä, vaan tilaisuudessa on esitelty uusi virka tarkoituksineen, tavoitteineen ja kelpoisuusnäkökulmasta sekä selvitetty Parviaisen soveltuvuutta virkaan. Parviainen on ilmoittanut, ettei hän hyväksy siirtämistään perustettavaksi ehdotettuun pedagogisen erityisasiantuntijan virkaan. Kuulemisen myötä on kuitenkin käynyt ilmi, että hän täyttää viran kelpoisuus- ja soveltuvuuskriteerit. Kaupunginhallituksen tekemällä päätöksellä virka on perustettu toistaiseksi, ja se vastaa palkkaluokaltaan Parviaisen aiemmassa opetus- ja kulttuuritoimenjohtajan virassa noudatettua palkkaluokkaa. Näin ollen virkasiirtopäätös ei edellytä siirrettävän henkilön hyväksyntää. Kaupunginhallitus on katsonut virkasiirron kaupungin investointihankkeiden akuutin resurssitarpeen sekä Parviaisen uuteen virkaan soveltuvuuden kannalta tarkoituksenmukaiseksi.

3 Kaupunginhallituksen virkasiirtopäätöksen perusteena ei ole Inkeri Parviaiseen liittyvät individuaaliperusteiset syyt, eikä Uudenkaupungin kaupunki tai kaupungin edustajat ole tällaisiin siirron perusteena vedonneet. Kaupunginhallituksen tekemää siirtopäätöstä edeltäen opetusja kulttuuritoimenjohtajan asema ja kaupungin hallinnollinen organisaatiouudistus on käsitelty työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetussa laissa tarkoitetutussa yhteistoimintamenettelyssä. Yhteistoiminta-neuvottelut ovat päättyneet Inkeri Parviaisen virkasiirto on ollut siis kunnallisista viranhaltijoista annetun lain mukaisen viranhaltijan siirtomenettelyn rinnalla käsiteltävänä toissijaisesti myös yhteistoimintamenettelyssä osana kaupungin organisaatiouudistusta. Tämä, sekä se, että yhteistoiminta-menettelyssä Inkeri Parviaista on edustanut JUKO ry:n edustaja Jerry Leppänen, on käyty läpi myös Inkeri Parviaisen virkasiirtoa koskevassa kuulemistilaisuudessa. Kaupungin tarve uuteen pedagogisen erityisasiantuntijan viran perustamiseen ei ole riippuvainen kaupungin muusta organisaatiouudistuksesta, vaan viran perustaminen sekä Inkeri Parviaista koskeva siirtopäätös liittyy akuuttiin tarpeeseen saada pätevä edustaja mittaviin investointi- ja rakennushankkeisiin valvomaan kaupungin etua. Muut virkoja koskevat muutokset (opetus- ja kulttuuritoimenjohtajan viran lakkauttaminen, jo aiemmin tehty opetuspäällikön viran perustaminen sekä päätetty hyvinvointipäällikön viran perustaminen) on käsitelty kaupungin yt-menettelyssä, ja organisaatiokokonaisuus käsitellään kuntalain edellyttämällä tavalla kaupunginvaltuustossa. Kaupunginvaltuuston tekemään päätökseen liittyvä toteamus koskien virkojen perustamisten ja virkasiirron uudelleenharkintaa ei vaikuta nyt kyseessä olevan oikaisuvaatimusasian käsittelyyn. Viimeksi mainitut asiat eivät kuulu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Uudenkaupungin kaupunginhallituksen tekemä päätös sekä sitä edeltäneet uutta organisaatiota koskevat valmistelut, yhteistoimintaneuvottelut sekä Inkeri Parviaisen virkasiirto kuulemismenettelyineen on toteutettu lain ja voimassaolevan hallintosäännön mukaisesti ja perusteita sekä vaihtoehtoja on käsitelty kattavasti eri näkökulmista. Lisätietoja Kaupunginjohtaja Atso Vainio, puh Kaupunginjohtajan ehdotus:

4 Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää jättää 1-kohdan mukaiseen päätökseen liittyvän oikaisuvaatimuksen tutkimatta asian valmistelutekstissä Kaupunginhallitus päättää hylätä 2-, 3-, 4- ja 5-kohtien mukaisiin päätöksiin liittyvät oikaisuvaatimukset asian valmistelutekstissä Kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan. Kaupunginhallitus käsittelee Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimuksen julkisena asiana. Kaupunginhallitus päättää jättää 1-kohdan mukaiseen päätökseen liittyvän oikaisuvaatimuksen tutkimatta asian valmistelutekstissä Kaupunginhallitus päättää hylätä 2-, 3-, 4- ja 5-kohtien mukaisiin päätöksiin liittyvät oikaisuvaatimukset asian valmistelutekstissä Kaupunginhallitus päättää hylätä Inkeri Parviaisen oikeudenkäyntikuluvaatimuksen, koska hänen oikaisuvaatimuksensa on jätetty tutkimatta ja / tai hylätty. Käydyn keskustelun aikana Mika Sjöblom ehdotti Birgitta Runolan, Raimo Löfstedtin, Mauri Kontun ja Johanna Kutilan kannattamana, että oikaisuvaatimus tulee hyväksyä koska: 1. Hallintosäännön 32 edellyttämä kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 mukaisten edellytysten täyttymistä ei voida todeta, koska Pedagogisen Erityisasiantuntijan virkaan ei ole päätöksellä määritelty kelpoisuusehtoja. 2. Kaupunginvaltuusto on kunnan jäsenten suoralla vaalilla valitsema kunnan ylin päättävä elin, jolla on yleinen toimivalta kunnan päätösvallan käyttämiseen. Kaupunginvaltuuston enemmistö on päätöksessään todennut, että virkasiirto ja virkojen perustamiset ja lakkauttaminen tulee organisaation uudelleenvalmistelun yhteydessä ottaa uuteen harkintaan. Valtuuston ohjaavan päätöksen tietoinen laiminlyönti saattaisi mahdollisesti täyttää ainakin tuottamuksellisen virkavelvollisuuden laiminlyönnin tunnusmerkistön.

5 On todennäköistä, että muutoksenhaun kohteena olevasta virkasiirrosta tulee koitumaan kaupungille huomattavia kustannuksia, tämä voi myös johtaa luottamushenkilöiden henkilökohtaiseen korvausvastuuseen. 3. Virkarakenteen muutoksen yhteydessä on lakkautettu Opetus- ja kulttuuritoimenjohtajan virka. Opetus- ja kasvatuslautakunnassa ja myös Kulttuuri-, Nuoriso- ja Liikuntalautakunnassa päätösten mukaan toimii esittelijänä Opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja alkaen ei siis lautakunnilla ole päätösten mukaista esittelijää. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että sen aikana oli tehty pohjaehdotuksena olevasta kaupunginjohtajan ehdotuksesta kannatettu ehdotus, joten oli äänestettävä. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattivat kaupunginjohtajan muutettua päätösehdotusta äänestivät "jaa" ja ne, jotka kannattivat Mika Sjöblomin ehdotusta äänestivät "ei". Suoritetussa äänestyksessä annettiin kuusi jaa-ääntä ja viisi ei-ääntä. Päätös: Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen äänin 6-5 hyväksyä kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen. Äänestysluettelo liitteenä. Eriävän mielipiteen jättivät Mauri Kontu, Johanna Kutila, Raimo Löfstedt, Birgitta Runola ja Mika Sjöblom. Merkittiin, että kaupunginhallitus piti neuvottelutauon klo Kaupunginhallituksen kokouksessa 142 päätettiin yksimielisesti, että päätökseen kirjataan Mauri Kontun tekemä kannattamaton esitys "Uuden viran kelpoisuusvaatimukset on käyty läpi Parviaisen kuulemistilaisuudessa".

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Organisaatiomuutokset toimialoittain: Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginhallitus 83 12.03.2018 Kaupunginvaltuusto 30 16.04.2018 Uudenkaupungin kaupungin hallinnollinen organisaatio 152/00.01.01/2018 KHALL 26.02.2018 65 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Uudenkaupungin pääkirjaston peruskorjaus sekä kirjaston rooli sivistys- ja hyvinvointikeskuksen suunnittelussa ja toteutuksessa

Uudenkaupungin pääkirjaston peruskorjaus sekä kirjaston rooli sivistys- ja hyvinvointikeskuksen suunnittelussa ja toteutuksessa Kaupunginhallitus 158 21.05.2018 Kaupunginvaltuusto 51 12.06.2018 Uudenkaupungin pääkirjaston peruskorjaus sekä kirjaston rooli sivistys- ja hyvinvointikeskuksen suunnittelussa ja toteutuksessa 201/10.03.02/2018

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 Aika klo 18:00 Paikka Virastotalo, kokoushuone 427 Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ

PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ Yhteenveto lyhyesti Nykyisen elinkeinojohtajan viranhaltijan siirtäminen hoitamaan uutta palvelualuejohtajan virkaa ilman julkista hakumenettelyä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski

Aika: Torstai klo Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2. Pöytäkirjan tarkastajat Piia Haikola Jari Niskakoski REISJÄRVEN KUNTA Vapaa-aikalautakunta 1/2019 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai 10.01.2018 klo 16.30 17.30 Sivu 1-8 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Parkkila Kimmo, puheenjohtaja Haikola Piia, jäsen Pesola

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen

Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen Kaupunginhallitus 319 19.09.2016 Kaupunginhallitus 337 03.10.2016 Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen 2374/01.01.03/2016 KHALL 19.09.2016 319 27/01.01.03/2016 TEKLA 30.08.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen Kerimäen koulun ja lukion rehtorin päätökseen ; Iiris Innanen

Otto-oikeuden käyttäminen Kerimäen koulun ja lukion rehtorin päätökseen ; Iiris Innanen Sivistyslautakunta 132 01.09.2016 Otto-oikeuden käyttäminen Kerimäen koulun ja lukion rehtorin päätökseen 4.8.2016 11; Iiris Innanen 433/05/052/2016 SL 132 Selostus: Sivistyslautakunta on päätöksellään

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus elinvoimajohtajan viranhaltijapäätöksestä koskien rakennuttamisasiantuntijan viran täyttämistä

Oikaisuvaatimus elinvoimajohtajan viranhaltijapäätöksestä koskien rakennuttamisasiantuntijan viran täyttämistä Kaupunginhallitus 385 17.12.2018 Oikaisuvaatimus elinvoimajohtajan viranhaltijapäätöksestä 30.10.2018 12 koskien rakennuttamisasiantuntijan viran täyttämistä 462/01.01.01.01/2018 KAUPHALL 17.12.2018 385

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12.

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12. Helsingin kaupunki Esityslista 41/2016 1 (5) 7 Palvelukokonaisuuksien johtajien virkojen perustaminen ja täyttömenettely sekä sosiaali- ja terveysviraston osastopäälliköiden virkojen virkanimikkeiden muuttaminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen

Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen Kaupunginhallitus 319 19.09.2016 Kaupunginhallitus 337 03.10.2016 Kaupunginhallitus 22 16.01.2017 Kaupunginarkkitehdin virantoimituksesta pidättämisen harkitseminen 2374/01.01.03/2016 KHALL 19.09.2016

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämisen jälkeen on tullut ilmi seuraavaa:

McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämisen jälkeen on tullut ilmi seuraavaa: Kaupunginhallitus 39 09.02.2015 Kaupunginhallitus 65 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 21 10.03.2015 Outi Mc Donaldin irtisanominen 1635/33/2012 KH 09.02.2015 39 Outi McDonald on toiminut Hangon terveyskeskuksen

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 22.2.2012 klo 15.00 15.32 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös: Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 16.03.2015 Sivu 1 / 1 728/01.01.00/2015 20 Oikaisuvaatimukset Tilakeskus-liikelaitoksen tilapalvelupäällikön vakanssin siirtämisestä tilahallinnan yksiköstä talonrakennuttamisen yksikköön ja tilapalvelupäällikön

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 (8) Aika 22.01.2018, klo 16:34-17:27 Paikka Järvenpää -talo Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 17 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston ja lautakuntien strategiatyö

Kaupunginvaltuuston ja lautakuntien strategiatyö Kaupunginhallitus 2017-08-28 Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Jan Vapaavuoren ehdotuksesta. strategian keskeisistä teemoista.

Lisätiedot

Oheisena liitteenä päämieheni Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus liitteineen kaupunginhallituksen tekemään päätökseen ( 83).

Oheisena liitteenä päämieheni Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus liitteineen kaupunginhallituksen tekemään päätökseen ( 83). Zarafa VVebAccess - Outi Aäritalo https://posti. uusikaupunki. fi/webaccess/index. php?load=dialog&ent. Outi Aäritalo Lähettäjä: Lähetetty: Vastaanottaja: Kopio: Aihe: Muokattu: Liitetiedostot: Eva-Niina

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan kaupungin virkaorganisaation uudesta

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi

Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus terveyskeskuslääkärien virkojen täyttämiseksi Terveyslautakunta 36 28.04.2015 Kaupunginhallitus 197 11.05.2015 Kaupunginhallitus 242 08.06.2015 Terveyslautakunta 66 22.09.2015 Lisämääräraha-anomus terveyspalvelujen avosairaanhoidon palkkausmäärärahoihin/lupa-anomus

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36 25.05.2015 Sivu 1 / 1 728/01.01.00/2015 36 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Tilakeskus-liikelaitoksen tilapalvelupäällikön vakanssin siirtämisestä ja tilapalvelupäällikön virantoimitusvelvollisuuden

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 13/ (7) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus

Järvenpää Pöytäkirja 13/ (7) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus Järvenpää Pöytäkirja 13/2017 1 (7) Aika 13.11.2017, klo 16:35-16:56 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Käsitellyt asiat 134 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus 135 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu. pöytäkirjan pitäjä

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu. pöytäkirjan pitäjä Pöytäkirja 3/2016 1 Henkilöstöjaosto Aika 11.10.2016 kello 14:05-15:30 Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoustila 1, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Meriläinen Juhani Parikka

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH Kaupunginhallitus 165 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 52 15.05.2017 Kemijärven kaupungin hallintosääntö KH 08.05.2017 165 Kemijärven kaupungin voimassa oleva hallintosääntö on hyväksytty valtuustossa 17.12.2013

Lisätiedot

puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen kunnanjohtaja koulutusjohtaja fil.maist. kouluneuvos vanh.huollon pääll.

puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen kunnanjohtaja koulutusjohtaja fil.maist. kouluneuvos vanh.huollon pääll. sivu 1(9) nro 3/2009 Elin: Hallitus Aika: 16.2.2009 klo 9.00 10.35 Paikka: Päätöksentekijät Läsnäolijat: Hallituksen kokoushuone, R 0, Vaasan keskussairaala Gun Kapténs Per Hellman, varapj. Jan Erik Granö

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 1 Kaupunginvaltuusto 16.04.2018 Aika 16.04.2018 klo 18:30-18:53 Paikka Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 28 Kokouksen

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan.

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan. Kaupunginhallitus 201 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 43 24.04.2017 Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtajan viran täyttäminen 136/01.01.01.00/2017 KH 201 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Täydennyslausunto Helsingin hallinto-oikeudelle / Itäsataman vierasvenepalvelusopimus

Täydennyslausunto Helsingin hallinto-oikeudelle / Itäsataman vierasvenepalvelusopimus Kaupunginhallitus 250 31.10.2016 Kaupunginhallitus 259 14.11.2016 Kaupunginhallitus 5 16.01.2017 Kaupunginhallitus 37 27.02.2017 Kaupunginhallitus 107 24.04.2017 Kaupunginhallitus 45 12.03.2018 Täydennyslausunto

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 3186/03.06.02/2015 259 Teknisen toimen johtajan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Valmistelijat / lisätiedot: Timo Kuismin, puh. 050 544 7261 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen Ympäristölautakunta 4 3.0.04 Kaupunginhallitus 47 4.0.04 Kaupunginvaltuusto 3 03.03.04 Ympäristölautakunta 38 09.04.04 Kaupunginhallitus 0 8.04.04 Kaupunginvaltuusto 09.06.04 4 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo Tekninen lautakunta 17 16.03.2016 Tekninen lautakunta 26 11.05.2016 Kaupunginhallitus 209 30.05.2016 Tekninen lautakunta 72 02.11.2016 Ravitsemis- ja puhtaanapitopalvelujen järjestämistavan valinta 455/00.01.02.02/2016

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt

Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt Kaupunginhallitus 382 28.11.2016 Kaupunginhallitus 404 05.12.2016 Kaupunginhallitus 412 19.12.2016 Organisaatiomuutokseen liittyvät virkajärjestelyt KH 28.11.2016 382 Valtuusto päätti 20.1.2016 Lohjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2014 1 (6) 6 Esitys opetustoimen johtosäännön organisaatiomääräysten muuttamiseksi HEL 2014-000422 T 00 01 00 Esitysehdotus esittää kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 19/2019 1 ( 12) Aika 05.03.2019, klo 16:37-17:32 Paikka Järvenpää- talo, kokoushuone 9 Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 19

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Kaupunginhallitus Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Kaupunginhallitus 235 30.10.2017 Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava Maanktmk 28.03.2017 6 (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Haapaveden kaupunki ja VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy ovat tehneet kaavoitussopimuksen

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen päätös (liite 1.).

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen päätös (liite 1.). Eversheds Asianajotoimisto Oy Fabianinkatu 29 B 00100 Helsinki T: +358 (0)10 684 1300 F: +358 (0)10 684 1700 eversheds.fi Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 Helsinki HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 252/96 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 1997 Asia: Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua: Sisäasiainministeriön

Lisätiedot

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610 1 Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi Puh. (013) 631 610, Fax (013) 632 610 asianajotoimisto@pietarinen.inet.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207 LAUSUNNON

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.09.2016 Sivu 1 / 1 2751/2016 01.01.01 107 Pitkäaikaishoitopäällikön tehtävän (vakanssinumero 333739) vakinainen täyttäminen Vanhusten palvelujen tulosyksikössä, työavain 2-298-16 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02.

Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02. Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015 Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013 Kh 09.02.2015 52 Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh. 02 761

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 116 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014156 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa ruotsinkielisen

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015. Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039)perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 10.06.2015 83 Valmistelija:

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot